Lapset, nuoret ja aikuiset...

Humanistinen ammattikorkeakouluSuomen Kuntaliitto2002

Lapset, nuoret jaaikuiset toimijoinaArtikkeleita osallisuudesta

ISBN 952-213-054-0

Anu Gretschel (toim.)

3

Alkusanat

N uorten osallisuus lähiyhteisöjen ja koko yhteiskunnan tasollaon monella tavalla ajankohtainen teema.

Osallisuuden oppimisen ja vahvistamisen välineeksi on lähdettyluomaan erilaisia uusia toimintamalleja ja -tapoja sekä aikuisten ettänuorten toiveista ja tarpeista käsin. Yhteiseksi päämääräksi nousee haluantaa nuorille tilaa ottaa osaa oman elämänsä kannalta tärkeäksi koke-miin päätöksiin ja niiden valmisteluun. Nuorten toimintatavat vaihte-levat hyvinkin paljon ja nuorten käsitys osallistumisesta ja nuorten halupäättää asioista on hyvin monitahoista. Toisaalta vallitsee yksilölli-syyden näkökulma, mutta toisaalta kaipuuta yhteisöllisyyteenkin onolemassa.

Nuorisotyöntekijän ammatillinen osaaminen joutuu tänä päivänäkoetukselle ristiriitaisten odotusten ja paineiden viidakossa. Samanlauseen voi allekirjoittaa myös kunnallinen päätöksentekijä. Molem-pien pitäisi osata kohdata työssään nuorten osallisuutta monilla eri ta-soilla; nuorten osallisuus toiminnassa ja sen suunnittelussa, erilaisetosallistamisen menetelmät, osallistava työyhteisöjen johtaminen jaosallistavat kasvatusmenetelmät muodostavat monesti jo olemassa ole-van mutta jäsentymättömän työkokonaisuuden. Tavoitteiden ja työ-menetelmien jäsentäminen osallisuuden vahvistamisen näkökulmastatarjoaa niin nuorisotyölle kuin kuntapäättäjille uuden haasteen.

Valtion nuorisoasian neuvottelukunta on laatinut kunnallisen nuo-risotyön toimintasuositukset 1990-luvun kunnallisen nuorisotyön ar-vioinnin pohjalta. Toimintasuosituksessa demokratian vahvistamises-sa pidetään tärkeänä nuorten osallisuus- ja vaikuttajaryhmien toimin-taa. Nuoret kiinnostuvat osallistumisesta, jos heille annetaan vastuutaja mahdollisuus tutustua luontevasti kunnan toimintaan ja päätöksen-tekoon. Päätöksentekijöiden haasteeksi voidaan toisaalta sälyttää se,kuinka ja millä keinoin nuoret saadaan mukaan edustukselliseen de-mokratiaan, toisaalta taas päätöksentekijöiden velvollisuutena on ot-taa huomioon nuorten halu toimia omissa toimintaryhmissään. Toi-mintatapojen ja asenteiden muutos vuorovaikutteisemmaksi, nuorettodesta ottaviksi, on varmasti tässäkin asiassa ratkaiseva ensiaskel.

Tämä artikkelikokoelma on yksi puheenvuoro nuorten osallisuuttaja sen vahvistamista koskevaan keskusteluun. Toivomme tämän he-rättävän ajattelemaan, keskustelemaan ja osallistumaan, jotta nuortenosallisuuden tukeminen ymmärrettäisiin jatkossa nykyistä tärkeämmäk-si tulevaisuuden tavoitteeksi.

Reijo Viitanen Kaija Majoinenvastaava lehtori yksikön päällikköHUMAK Lohjan koulutusyksikkö Suomen Kuntaliitto

5

SisällysluetteloAlkusanat .......................................................................................... 3

Johdanto ........................................................................................... 7

Demokratia kouluissa ja nuorisotyössä ......................................... 11Sari Vesikansa

Lasten ja nuorten osallistumista tukevia menetelmiä .................... 31Liisa Horelli, Marketta Kyttä & Mirkka Kaaja

Kunnallisen nuorten osallisuusympäristön perustaminen ............. 48Anu Gretschel

Nuorisovaltuustot yhteiskunnallisina osallistumismuotoina– pikkupoliitikkoja vai vapaita vaikuttajia? .................................. 63Juha Nikkilä

Nuorten osallisuus vapaaehtoistoiminnassa ja seurakunnassa ...... 76Anne Birgitta Yeung

Osallisuutta yhdistysten kautta ...................................................... 90Anna-Katriina Salmikangas

Porkkanan purentaa, kettujen vapauttamista ja mielen-osoittamista. Osallisuuden uudet muodot? .................................. 107Pia Lundbom

Puheenvuoroja artikkelikokoelman pohjalta ............................... 121

Kirjoittajat .................................................................................... 127

7

T ämä julkaisu sisältää suomalaisten tut-kijoiden kirjoittamia ”käytännöntieteel-

lisiä” artikkeleita osallisuudesta. Kirjan pää-paino on varsinkin lasten ja nuorten, muttamyös aikuisten lähi- ja käyttäjädemokraattises-sa osallisuudessa ja vaikuttamisessa. Erilaisiavaikuttamismahdollisuuksia – toisaalta myösniiden puutetta, sekä mahdollisen vaikuttami-sen yksilöille tuottamia osallisuuden kokemuk-sia tarkastellaan niin koulujen kuin nuoriso-työnkin kontekstissa, kuin myös kuntien erik-seen luomissa osallisuusympäristöissä kutennuorisovaltuustoissa; seurakunnissa ja vapaa-ehtoistyössä, asukasyhdistyksissä ja kaikkiensektoreiden ulkopuolella: radikaaliaktivisminliikkeissä.

Artikkelikokoelman ensimmäisessä artik-kelissa tutkija Sari Vesikansa toteaa, että kes-keistä demokratiassa on antiikin demokratia-ajattelulle ominainen pyrkimys estää ’kansal-le’ poliittisissa kamppailuissa hankitun vallankarkaaminen tavallisten ihmisten tasolta asian-tuntijoille, byrokraateille ja poliitikoille sekäpyrkimys aktiivisesti löytää keinoja kaikkienyhteiskunnan jäsenten aktiiviselle osallistumi-selle yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Ar-tikkelikokoelmassa kirjoitetaan lisäksi vallan

JohdantoAnu Gretschel, Humanistinen ammattikorkeakoulu

karkaamisesta yleensä aikuisille ja vallan kar-kaamisesta omien käsien ulottumattomiin poisesimerkiksi omasta yhteisöstä, lähi- ja käyttä-jädemokratian kentältä.

Artikkelin kirjoittajia on pyydetty kirjoit-tamaan kuntalaisten ja kansalaisten osallisuu-desta ja tarjoamaan lukijoille visioita omastamahdollisesta roolista osallisuuden herättäjä-nä ja tukijana. Artikkeleissa koulut, kirkot, jär-jestöt ja yhteiskunnalliset liikkeet nähdäänyhteiskunnan/kunnan sektorit ylittävinä osal-lisuustilaisuuksina, – mahdollisuuksina ja –projekteina, joissa palkolliset ja päättäjät ko-koontuvat kuntalaisten projektien ympärillemoniammatillisena osallisuutta vahvistavanatiiminä. Artikkeleissa kirjoitetaan niin onnis-tuneista ja kuin epäonnistuneistakin osallisuus-projekteista ja niissä käytetyistä osallistavistatyöskentelytavoista ja menetelmistä.

Sari Vesikansa käsittelee artikkelissaan“Demokratia kouluissa ja nuorisotyössä” jo-kapäiväisiä koulun ja nuorisotalon yhteisöjädemokraattisina mahdollisuuksina. Vesikansanmukaan demokratia kouluissa, nuorisotalois-sa ja järjestöissä – ja laajemmin yhteiskunnas-sa toteutuu vain, jos ihmiset ottavat kansalai-suuden eli pyrkivät vaikuttamaan ja ennen

8

kaikkea saavat vaikuttaa asioiden kulkuun. Ve-sikansan mukaan lasten ja nuorten on opittavakansalaisuuteen pienestä pitäen. Vesikansa et-sii perustelut demokratialle niin humaaneistaarvoista ja pyrkimyksistä, kuin myös perustus-laista: “Vaikka lapsilta ja nuorilta puuttuu ää-nioikeus valtiollisissa ja kunnallisissa vaaleis-sa, velvoittaa perustuslaki kuitenkin aikuisialuomaan järjestelyjä, joilla lapset ja nuoretvoivat vaikuttaa itseään koskeviin asioihinkehitystään vastaavasti.”

Liisa Horelli, Marketta Kyttä ja MirkkaKaaja kertovat artikkelissaan ”Lasten ja nuor-ten osallistumista tukevia menetelmiä” yksi-tyiskohtaisesti lasten, nuorten ja osittain myösaikuisten kanssa käyttämistään vuorovaikuttei-sen suunnittelun menetelmistä. Horellin, Ky-tän ja Kaajan mukaan uusi maankäyttö- ja ra-kennuslaki velvoittaa viranomaisia tukemaankansalaisten osallistumista kaavoitukseen,mutta lähinnä yksisuuntaisena vuorovaikutuk-sena, kuten esim. kuntalaisille pidettävinä kaa-voituskatsauksina. Vaatimukset syvällisem-mästä kuntalaisten vuorovaikutuksellisestaosallistumisesta suunnitteluun nousevatkinheidän mukaansa ennen kaikkea ihmisen ym-päristösuhteen luonteesta, tiedon “jalostami-sen” ja oppimisen tarpeista, sekä suunnittelu-prosessin mahdollistavasta logiikasta sinällään.Lasten ja nuorten osallistuminen asuinalueidenkehittämiseen on tärkeää yksilön ja ympäris-tön välisen vuorovaikutussuhteen, ns. “ympä-ristösuhteen” kehittymisen kannalta. Käytet-tävät vuorovaikutteisen suunnittelun menetel-mät voidaan jakaa aloitus-, suunnittelu-, toteu-tus, arviointi- ja ylläpitovaiheen menetelmiin,sekä sen mukaan onko osallistumisessa tavoit-teena/toteutumana lasten ja nuorten täysival-tainen osallistuminen, kumppanuus, kuulemi-nen vaiko tiedottaminen puolin ja toisin. Kir-joittajien mukaan lapset ja nuoret ovat kylläs-tyneet “leikittämiseen” suunnittelun subjektei-na. On tärkeää tiedostaa suunnittelutapahtumanreunaehdot: jos lapsille ja nuorille on annetta-vissa vain kuulemisen tai tiedottamisen posi-tio, niin heitä ei saisi myöskään houkutella si-

toutumaan hankkeeseen sellaisin työkaluin,jotka antavat vääriä kuvitelmia osallistujienvaikutusmahdollisuuksista. Lasten ja nuortensuunnitelmista on jäänyt toteutumatta kirjoit-tajien mukaan liian paljon – lapsia ja nuoria jaheidän suunnitelmiaan ei osata vielä nähdäsosiaalisena ja taloudellisena voimavaranayhteiskunnan rakentamisessa.

Itse kirjoitin artikkelissani “Kunnallisennuorten osallisuusympäristön perustaminen”suomalaisista 1990-luvulla syntyneistä nuor-ten osallisuusjärjestelmistä kunnissa: nuortenäänestä, norjan mallista ja nuorisovaltuustois-ta ja erityisesti aikuisten roolista niissä. Las-ten ja nuorten osallistumisprojekteista tuleenuorten kansalaisuutta tukevia osallisuuspro-jekteja, jos nuoret pääsevät projekteissaanomasta mielestäänkin pätevän toimijan rooliin.Nuori voimaantuneena ja valtautuneena toimi-jana (osallisena) on lopputuloksena muuta kuinmitä 1990-luvulla nuorisotyöhön lanseerattupalvelutuotanto- ja asiakkuusajattelu tuottaa.Osallisuustoiminnassa aikuinen ei tuota nuo-rille valmiita palveluja, vaan tuottaa palvelutyhdessä nuorten kanssa. Aikuisesta tulee ryh-män oma aikuinen, joka omalla asiantuntemuk-sellaan mahdollistaa nuorten projekteja niinhenkisillä kuin materiaalisillakin resursseilla.Osallisuusajattelun toteutuminen lähtee liik-keelle nuorten ja aikuisten välisten vuorovai-kutussuhteiden tasa-arvoistamisesta ja dialo-gisuudesta – myös nuorten maailma on tärkeäosa kuntamaailmaa ja yhdessä me eri-ikäisetnäemme enemmän kuin yksin.

Juha Nikkilä käsittelee artikkelissaan”Nuorisovaltuustot yhteiskunnallisina osallis-tumismuotoina – pikkupoliitikkoja vai vapai-ta vaikuttajia?” 1990-luvun Suomeen synty-nyttä nuorisovaltuusto-ilmiötä; sen perustelu-ja ja tunnusmerkkejä sekä merkityksiä muka-naolevien nuorten elämänuralle. Nikkilä tut-kii nuorisovaltuustoja kansalaiskasvatuksen japoliittisen sosialisaation näkökulmista. Nikki-län mukaan nuorisovaltuustot ovat nuorilleenemmän vaikuttamista kuin politiikkaa. Nuo-risovaltuustot ovat kanava vaikuttaa nuorille,

9

joiden kotiseutu ja vertaisryhmät ovat vieläpaikallaan tässä ja nyt. Toisin on huomennakun idylli hajoaa – nuori on vaihtanut paikka-kuntaa ja ikätoverit ovat hajaantuneet ympärimaailmaa. Vaikuttamisen konteksti on silloinpoissa.

”Nuorten osallisuus vapaaehtoistoiminnas-sa ja seurakunnassa” on vapaaehtoistyötä jaseurakuntia tutkineen Anne Birgitta Yeunginpuheenvuoro nuorten osallisuudesta kirkolli-sessa kontekstissa. Yeungin mukaan kaksi vii-destä nuoresta on mukana vapaaehtoistyössä.Tästä vapaaehtoistyön määrästä paljon tapah-tuu seurakunnissa. Yeung pohtii millaista roo-lia ja millaisia osallisuuden kokemuksia seu-rakunta nuorille tarjoaa. Vapaaehtoistyössävaikuttaminen ei varsinaisesti ole nuorten ak-tiivista vaikuttamista esimerkiksi toiminnanrakenteisiin seurakunnan varsinaisessa päätök-senteossa. Myös seurakunnissa on väläyteltynuorten omaehtoisen toiminnan ja päätöksen-teon tukemista erityisillä nuorisoneuvostoilla(vrt. kuntien nuorisovaltuustot). Vaikkei va-paaehtoistyö varsinaista vaikuttamista olisi-kaan, se muuttaa niin nuorta kuin työn koh-dettakin. Yeung pohtii artikkelissaan, että tar-vitseeko osallisuutta välttämättä aina liittää-kään vallankäytön jakautumisen tai jakamisentematiikkaan (vrt. Arnstein) – eikö osallisuut-ta voisi kokea myös ilman valtaa? Vapaaeh-toistyössä korostuukin vallan sijasta yhteisöönkuuluminen ja sosiaalisen verkoston merkitys.

Anna-Katriina Salmikankaan artikkeli”Osallisuutta yhdistysten kautta” kertoo siitäkuinka perinteinen kyläyhdistys ja sen jäsenetmuuttuvat toiminnan kohteen muuttuessa. Sal-mikankaan tutkima yhdistys on kyläyhdistys,jonka toiminta laajenee asukkaiden omaehtoi-sesta toiminnasta EU-hankkeita pyörittäväksiprofessionaalistumista vaativaksi hyvinvointi-yhteiskunnan palvelujentarjoajaksi. Salmikan-gas lähestyy osallisuus-käsitettä historian kaut-ta. Hänen mukaansa kansalaisten osallistumistaja vaikuttamista on kehitetty erilaisilla hank-keilla 30-vuoden ajan. Uusin näistä hankkeis-ta on Sisäasiainministeriön osallisuushanke

1997–2001. Yhdistysten rooli kansalaisten vai-kuttamisessa on ollut ohuimmillaan vain on-gelmien nostamista yleiseen keskusteluun(esim. kirjelmien lähettämistä kuntaan.) Sal-mikankaan tutkiman yhdistyksen jäsenet toi-mivat nyt vuorovaikutteisemmin neuvottelu-kumppaneina ja itsekin kehittämistoimenpi-teistä vastuuta ottaen, tästä kiitos esimerkiksiharjoitettujen yhteissuunnittelukokeilujen. Li-säksi kylä- ja asukasyhdistykset ovat (uudes-taan) menneet mukaan esimerkiksi kunnallis-politiikkaan.

Pia Lundbomin artikkeli ”Porkkanan pu-rentaa, kettujen vapauttamista ja mielenosoit-tamista. Osallisuuden uudet muodot?” tarkas-telee oman elämäntapansa kautta vaikuttaviayksilöitä, jotka ovat ”vapaasti kokoontuneet”yhteen ryhmäksi, liikkeeksi tai järjestöksi taitukevat ko. toimintaa. Lundbomin mukaan glo-balisaatiokriittinen liikehdintä, eläinoikeustoi-minta tai omilla kulutusvalinnoilla vaikuttami-nen ovat tapa politikoida ja osallistua keskus-teluun virallisen puolue- ja järjestökentän ul-kopuolella. Toiminnan vapaamuotoisuuttakuvaa se, että toiminta ei muotoudu aina sa-moista henkilöitä ja usein toiminnan tavat so-vitaan/muotoutuvat paikan päällä. Silti yksi-lön toiminta tiettyjen päämäärien saavuttami-seksi on henkilökohtaisella tasolla hyvin pit-käjänteistä ja tunnollista.

Osallisuudesta ei koskaan saisi kirjoittaailman osallisten itsensä kuvauksia siitä, mitenhe kokivat osallisuutensa. Hyvä esimerkkiosallisuutta edistävästä ja hankkeesta ja osal-listen itsensä kirjoittamista raporteista on Poh-jola & Saari & Viinamäen (2001) toimittamaraportti työllistämiskokeilusta. Työttömät ref-lektoivat kirjassa itse omaan suhdettaan kysei-seen työllistämiskokeiluun, työhön ja elämäänyleensä. Kirjan toimittajat auttoivat hankkee-seen osallistuneita synnyttämään tekstit anta-malla niin sanoja kuin henkistä tukeakin. Tä-män nyt käsillä olevan julkaisun yhteenvedossakirjoittavat julkaisun toimittajan lisäksi Huma-nistisen ammattikorkeakoulun opiskelijat, jot-ka suorittivat ”Nuorten osallisuus 5 ov” -tee-

10

maa keväällä 2002. Tässä julkaisussa opiske-lijat välittävät kentän ääntä osallisuudesta niinnuorisotyön ja kansalaistoiminnan opiskelijoi-na, erilaisten asukas- ja harrastusyhdistystenjäseninä, niin entisenä nuorisovaltuutettuna janykyisenä puoluepoliittisen nuorisojärjestönjäsenenä ja kuin politiikasta itse vieraantu-neinakin.

Kuten Anna-Katriina Salmikangas kirjoit-taa, on kuntalaisten osallistumista ja osallisuut-ta edistetty monenlaisin termein ja hankkeinjo vuosikymmenien ajan. Politiikan tutkijaPertti Ahonen kirjoittaa toisessa yhteydessäosallisuudesta näin: ”Osallisuus” ei vielä olesana, jonka merkityssisältö olisi vakiintunutsuomalaisessa politiikan tutkimuksessa taimuussa suomalaisessa kielenkäytössä. Hallin-nollinen kehittämistyö on kulkenut tieteenedellä kyeten jaottelemaan osallisuuden kan-salaisten tieto-, konsultaatio-, päätös- ja toi-meenpano-osallisuuteen (SM 1997). Sana, senkäyttö ja merkityssisältö viittaavat siihen, ettäon kysymys enemmästä kuin aiemmin koros-tetusta ”osallistumisesta”. (Ahonen 1999, 129.)Mielestäni osallisuuskäsite on vakiinnuttami-sen arvoinen historiallisessakin jatkumossa.

Kirjan toimittajaAnu Gretschel

Lähteet

Ahonen, Pertti 1999. Arviointi kansavaltaisena käy-täntönä. Teoksessa Eräsaari, Risto & Lindqvist, Tuija& Mäntysaari, Mikko & Rajavaara, Marketta (toim.)Arviointi ja asiantuntijuus. Helsinki: Gaudeamus,119–145.

Pohjola, Anneli & Saari, Erkki & Viinamäki, Leena(toim.) 2001 Yhteistyöllä työttömien elämä hallin-taan? Lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisiä Julkai-suja C. Työpapereita 40.

SM (sisäasiainministeriö) 1997. Kehittämishankkeet.Osallisuushanke. Tulostettu 9/1997.http://www.intermin.fi/suom/osal.html

11

Demokratia kouluissaja nuorisotyössä

Sari Vesikansa

T ässä artikkelissa tarkastelen demokra-tiaa poliittisen hallitsemisen tapana sekä

demokratian toteuttamista erityisesti yleissivis-tävän opetuksen ja nuorisotyön haasteena.Artikkeli perustuu tekeillä olevaan väitöskir-jaani, jonka aiheena on kasvatus demokratias-sa ja kasvatus demokratiaan.

Demokratia ja oikeus-valtioperiaate yhteiskunta-järjestyksen perustana

Suomen valtiollinen järjestys perustuu kansan-valtaisuudelle ja oikeusvaltioperiaatteelle. Pe-rustuslakiin on kirjattu ne oikeudet, joiden to-teutumista valtion tulee toimissaan turvata jaedistää. Näitä ovat kansalaisten yhdenvertai-suus lain edessä, kansalaisten keskinäinen ta-savertainen oikeus elämään ja henkilökohtai-seen vapauteen ja koskemattomuuteen, yksi-tyiselämän ja omaisuuden suoja, uskonnon jaomantunnon vapaus, oikeus ilmaista mielipi-teensä ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä jamuita viestejä kenenkään ennakolta estämät-tä, kokoontumis- ja yhdistymisvapaus, vaali-ja osallistumisoikeudet, oikeus omaan kieleenja kulttuuriin, maksuttomaan perusopetukseen,

oikeus työhön ja vapaus harjoittaa elinkeinoa,oikeus sosiaaliturvaan, terveelliseen ympäris-töön sekä oikeus vaikuttaa elinympäristöäänkoskevaan päätöksentekoon. Jokaisella onmyös oikeusturva eli oikeus saada asiansa kä-sitellyksi viranomaisen tai oikeuslaitoksen toi-mesta. (PeL 1–23 §.)

Perustuslain toisessa luvussa säädetäänmyös omaisuuden suojasta, sivistyksellisistäoikeuksista, oikeudesta omaan kieleen ja kult-tuuriin, oikeudesta työhön ja elinkeinovapau-teen, oikeudesta sosiaaliturvaan, ympäristöäkoskevasta vastuusta, oikeusturvasta sekä jul-kisen vallan velvollisuudesta turvata perusoi-keuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.Perustuslain muissa luvuissa säädetään poliit-tisen järjestelmän toiminnasta, valtiontaloudes-ta, julkisesta hallinnosta, maanpuolustuksestaja muista valtion toiminnoista ja velvoitteista.Uusi perustuslaki on julkaistu pienenä vihko-sena ja jaettu jokaiseen suomalaiseen kotiin.(Suomen perustuslaki 2000.)

Me elämme muodollisen oikeusjärjestyk-semme mukaan siis demokratiassa. Kansanval-taisuus on meillä Suomessa, kuten muissakinmoderneissa länsimaissa tulkittu siten, ettävaikka valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle,

12

kansaa edustava ”valtiopäiville kokoontunuteduskunta” käyttää tätä kansalle kuuluvaa val-taa, tosiasiassa enemmän tai vähemmän kan-san mielipiteitä noudattaen.

Demokratia voidaan käsittää yhteiskunnas-sa laajasti hyväksyttynä arvona, pyrkimykse-nä ja ihanteena. Perustuslaki ilmaisee keskei-set demokraattisen yhteiskunnan arvot ja pyr-kimykset ja se luo pohjan yhteiskunnan kehit-tämiselle ja yksilön oikeuksille tavalla, jotapidämme ”demokraattisena”. Julkisen vallantehtävä on turvata, että perustuslaissa säädetytkansanvaltaisuuden ja tasa-arvon periaatteetsekä kansalaisten perus- ja ihmisoikeudet to-teutuvat ja että oikeusvaltioperiaatetta kunni-oitetaan (PeL 22 §). Tähän perustuu kansalais-ten oikeus arvostella viranomaisia ja vaatiaheiltä tehokkaampia toimia laissa ilmaistujenarvojen ja tavoitteiden toteutumiseksi. On huo-mattava, että perustuslaissa ilmaistut demokra-tian periaatteet koskevat myös lapsia ja nuo-ria, vaikka heitä perinteisesti pidetäänkin ”ala-ikäisinä”. Vaikka lapsilta ja nuorilta puuttuuäänioikeus valtiollisissa ja kunnallisissa vaa-leissa, velvoittaa perustuslaki kuitenkin aikui-sia luomaan järjestelyjä, joilla lapset ja nuoretvoivat vaikuttaa itseään koskeviin asioihinkehitystään vastaavasti (PeL 6 §).

Jokaisen oikeus tasavertaisena osallistua javaikuttaa itseään koskeviin asioihin ja yhteis-kunnan kehityksen ohjaamiseen on demokraat-tisen yhteiskunnan perusarvo.1 Demokratias-sa hyvän yhteiskunnan ja oikeudenmukaisenvallankäytön mallina on kyse siitä, että yhtei-sön tai yhteiskunnan jäsenet keskinäisessä vuo-rovaikutuksessa, yhdessä sovituin menettely-tavoin, etsivät tapoja sovittaa yhteen erilaisiaetunäkökohtiaan ja pyrkimyksiään tasa-arvonperiaatteen pohjalta ja oikeudenmukaisia rat-kaisuja etsien. Poliittinen tasa-arvo merkitseetällöin sitä, että jokaisella kansalaisella tulisiolla vain oman ”äänensä” verran mahdollisuusvaikuttaa yhteiskunnallisen vallankäytön pro-sesseissa. Se, mikä kulloinkin koetaan oikeu-denmukaiseksi ratkaisuksi, määrittyy viimekädessä aina poliittisesti.

Pyrkimys yhteiskunnallisten eriarvoisuuk-sien lievittämiseen on myös keskeinen osa de-mokratiaa. Voimavarojen epätasainen jakau-tuminen aiheuttaa, että vallitsee eriarvoisuuttasen suhteen, missä määrin yhteiskunnan jäsenetpystyvät ajamaan oikeuksiaan. Eriarvoisuudetkoskevat yhtä hyvin taloudellisia ja sivistyk-sellisiä voimavaroja kuin esimerkiksi elämän-tilanteesta johtuvia vaikeuksia ja esteitä. Ylei-sellä tasa-arvopolitiikalla voidaan ja tulee edis-tää mahdollisimman monen osallistumista yh-teiskunnalliseen päätöksentekoon. Esimerkiksiperuskoulun tehtäväksi on perusopetuslaissaasetettu edistää yhteiskunnallista tasa-arvoa(Perusopetuslaki 2 §).

Demokraattisissa yhteiskunnissa pyritäänturvaamaan myös erilaisten vähemmistöjenasema. Vähemmistöillä tulee olla samat oikeu-det ja mahdollisuudet esimerkiksi koulutuk-seen ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen kai-killa keskeisillä elämänalueilla kuin enemmis-töllä. Enemmistön pitää omilla toimillaan pyr-kiä tukemaan vähemmistöjen pyrkimyksiä(niin sanotun positiivisen diskriminaation pe-riaate). Vähemmistöillä on myös oikeus toteut-taa omaa kulttuuriaan, ellei se ole ristiriidassavallitsevien lakien kanssa. Enemmistö ei siissaa jyrätä sellaisia päätöksiä tai ajaa sellaistayhteiskuntakehitystä, joilla loukataan ja kaven-netaan perustavia ihmisoikeuksia tai tarpeet-tomasti rajoitetaan vähemmistöjen elämää.

Yhteiskunnallisen kehityksen tärkein oh-jauskeskus demokratiassa on valtio ja sen la-keja säätävä elin, kansanedustuslaitos. Sillä onoikeus määritellä, mistä asioista lakeja sääde-tään ja mihin yhteiskunnan voimavaroja suun-nataan. Kunnat ovat paikallishallinnon keskuk-sia. Osin ne toteuttavat eduskunnan ja keskus-hallinnon päätöksiä, mutta niillä on myös pal-jon päätösvaltaa sen suhteen miten asioita lä-hiyhteisöissä hoidetaan. Virkamiehillä onmyös paljon valtaa. He sekä valmistelevat po-liitikkojen päätöksentekoaan varten tarvitsematasiakirjat (esimerkiksi lainvalmistelutyö, bud-jetin valmistelu) että toteuttavat poliitikkojenpäätöksiä julkishallinnon eri organisaatioiden

13

kautta. Tästä syystä kansalaisten vaikuttamis-pyrkimykset kohdistuvat paljolti juuri valtioonja kuntiin.2

Kansalaiset demokratiantoteuttajina ja turvaajina

Demokratian toteutumisen kannalta on olen-naista, millä tavoin tavallisen ihmisen mieli-pide välittyy poliittisiin päätöksentekoproses-seihin ja siihen, millä tavoin viranomaiset toi-mivat tuottaessaan julkisia palveluja. Kuuluu-ko ihmisten ääni ja miten kansanedustajat japalvelijat valtaansa käyttävät? Nouseeko val-ta todella kansasta, vai päätetäänkö asioistaihmisten päiden yläpuolella, heidän mielipiteis-tään piittaamatta? Demokratian kannalta onmyös olennaista, millä tavoin ihmisten koke-mukset ja tuntemukset asioista pääsevät julki-sen kansalaiskeskustelun piiriin ja miten sitäkautta yhteiskunnassa voidaan tiedostaa uusiatoimenpiteiden kohteita – asioita, joihin pitäi-si jollain tapaa vaikuttaa. Tästä syystä esimer-kiksi julkisen mielipiteen muodostamiseen liit-tyvillä kansalaiskeskusteluilla, julkisilla tiloillaja tapahtumilla sekä tiedotusvälineillä on kes-keinen merkitys demokratiassa. Puolueidenrooli kansan tuntojen tulkkina on viime aikoi-na ollut vilkkaan keskustelun kohteena. Nii-den asema suhteessa kansalaisiin ja äänestäjä-kuntaan on muuttunut osana yhteiskunnan ylei-siä kehitysilmiöitä. Perinteisten paikallisyhtei-söjen tilalle on tullut yhä keskittyneemminvaltaa käyttävät byrokraattiset organisaatiot.“Kansan” ääni ei välity helposti edes periaat-teessa heidän omissa organisaatioissaan, ku-ten puolueissa.

Elävää kansalaisyhteiskuntaa erilaisine jär-jestöineen ja toimintaryhmineen pidetään kui-tenkin demokratian toimivuuden edellytykse-nä. Sellaisen puuttuminen tarkoittaa, että yh-teiskunnasta puuttuu valtaa arvostelevia javaihtoehtoja esille nostavia ryhmiä, jotka voi-sivat synnyttää merkittävää vastarintaa olemas-sa oleville valtakeskittymille. Historiallinenkokemus osoittaakin, että muodolliset poliitti-

set ja muut oikeudet eivät vielä takaa niidentoteutumista. Tasa-arvon, oikeudenmukaisuu-den ja demokratian pelisääntöjen noudattami-nen on koko demokratiainstituution historianaikana edellyttänyt kansalaisten omaa aktiivi-suutta. Ihmiset ovat joutuneet taistelemaansekä perustavien ihmisoikeuksien tunnustami-sesta että lakeihin jo kirjattujen oikeuksien to-teutumisesta käytännössä.

Kriittisen kansalaisyhteiskunnan mahdol-lisuus on turvattu säätämällä perustuslakiinkansalaisten omantunnon- ja ilmaisun- sekäkokoontumis- ja yhdistymisvapaus. Kansalais-ten painoarvoa yhteiskunnassa on vahvistettumyös siten, että julkisen vallan tehtäväksi onperustuslaissa asetettu nimenomaisesti edistääyksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskun-nalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseäänkoskevaan päätöksentekoon. Voidaan ajatel-la, että tehokas valmentaminen poliittiseenaktiivisuuteen eli kansalais- tai demokratiakas-vatus on osa tätä velvoitetta.

Vaikka länsimaita voidaankin pitää demo-kratian etuvartijoina moniin väkivaltaisestihallittuihin yhteiskuntiin verrattuna, on niillekuitenkin ollut ominaista kansalaisten laajamit-tainen vieraantuminen aktiivisen poliittisenkansalaisen roolista. Monet tutkijat (esim.Westholm 1976; Held 1996; Budge 1996) ovatosoittaneet, että edustuksellisuuteen perustu-vassa liberalistisessa demokratiassa ei ole edespyritty sellaiseen mahdollisimman monen kan-salaisen konkreettiseen osallistumiseen, jotaesimerkiksi antiikin demokratia-ajattelussakorostettiin. Päinvastoin, tärkeänä on pidettykouluttamattomien ja rationaaleihin päätöksiinkykenemättömien massojen pitämistä mahdol-lisimman etäällä todellisen vallankäytön tilan-teista. Niinpä yhteiskunnallinen kehitys länsi-maissa ei olekaan vienyt kohti kansalaistenenenevää yhteiskunnallista aktiivisuutta. Täs-tä on ollut seurauksena muun muassa se, ettäpoliittinen kamppailu demokratian perusarvo-jen toteutumisesta on ollut suhteellisen heik-koa. Valtavasta taloudellisen toiminnan lisään-tymisestä huolimatta köyhyys ja siihen liitty-

14

vät moninaiset terveydelliset, sosiaaliset jakulttuuriset ongelmat (esimerkiksi väkivalta jarasismi) tuntuvat vain lisääntyvän. Uusi vuo-situhat vaihtuikin tilanteessa, jota kuvaa pi-kemminkin väestön hyvinvoinnin ja voimava-rojen polarisaatio, kahtiajakautuminen. Tällai-sen kehityksen on pelätty myös uhkaavan de-mokratiaa (esim. Pekonen 1998).3

Antiikin Kreikan kaupunkivaltioissa yli2500 vuotta sitten ihmiset onnistuivat ensim-mäistä kertaa taistelussaan sellaisten yhteiskun-nallisten instituutioiden ja periaatteiden luomi-sessa, joita me olemme oppineet kutsumaandemokratiaksi. Taistelua demokratian puoles-ta ja vastaan kävivät tuon ajan ”rikkaat” ja”köyhät”. Monien tekijöiden ansiosta juuriKreikan kaupunkivaltioissa muodostuivat suo-tuisat olosuhteet sille, että köyhät massat 4 sai-vat poliittista vaikutusvaltaa ja poliittisen toi-mijan aseman, joka heiltä yksinvaltaisissa taioligarkkisissa valtioissa oli puuttunut. Demo-kratiassa köyhillekin annettiin tiettyjä oikeuk-sia ja asioita alettiin hoitaa ”tasa-arvoisuudenpohjalta ja demokraattiseen tapaan”, kuten asiatuolloin ilmaistiin. Naisia, lapsia ja orjia ei to-sin vielä tuolloin laskettu täysiarvoisiksi ihmi-siksi. Mutta silti, tämä ensimmäinen yrityskääntää vuosituhantinen eriarvoistumista javäestön polarisoitumista merkinnyt kehityskohti tasa-arvoisempaa ja oikeudenmukaisem-paa yhteiskuntajärjestystä, oli merkittävä edis-tysaskel tuohon aikaan.

Ateenan demokratia kukistettiin demokra-tiaa vastustaneen eliitin, ”rikkaiden”, toimes-ta 300-luvulla e.a.a. Vei yli tuhat vuotta, aina1100–1300-luvuille asti, ennen kuin uusi pro-sessi kohti demokratiaa saattoi jälleen käyn-nistyä. Tarvittiin myös usea vuosisata talon-poikien kapinoita ja henkistä taistelua katoli-sen kirkon ideologista valtaa vastaan ennenkuin ”vapauden, veljeyden ja tasa-arvoisuu-den” ajatuksista päästiin neuvottelemaan eriyhteiskuntaluokkien kesken parlamentteihin jakansalliskokouksiin ja ensimmäiset ihmisoi-keuksien poliittista tunnustamista tarkoittavat

perustuslait säädettiin. Taistelu ihmisoikeuk-sien hyväksymisestä ja niiden toteutumisestaei ole suinkaan päättynyt, kuten voimme päi-vittäin lukea sanomalehdistä.

Tällä hetkellä on meneillään hyvin voima-kas väestön polarisaatiokehitys sekä valtioidensisällä että kansainvälisellä tasolla. Vaikuttaamyös siltä, että demokratia on uudelleen vaa-rassa. Valppaat ihmisoikeusaktivistit, työväen-liike ja feministit sekä kriittiset yhteiskunta-tutkijat ovat toki aina tiedostaneet demokra-tian jatkuvan uhanalaisuuden. New YorkinWorld Trade Centeriin kohdistuneen terrori-iskun käynnistämät tapahtumat ovat varmastiherättäneet yhä useamman kuvitelmista, joi-den mukaan demokratia olisi jotain sellaista,jonka voimassaoloon voisimme turvallisestiluottaa. Tämän artikkelin kirjoittamisen aikoi-hin lehdistä on voinut myös lukea, kuinkaYhdysvallat valmistautuu terrorismin vastai-seen ”toiseen vaiheeseen”. Tämä saattaa mer-kitä uusien valtioiden pommittamista sillä pe-rusteella, että ne suojelevat ja rahoittavatterroristeja. Jotkut kommentaattorit näkevättässä kehityksen, jossa sodasta on tulossa py-syvä olotila maailmassa. Sotatilalle on puoles-taan aina ollut ominaista demokratian kaven-taminen.

Vaikuttaakin siltä, että haaste demokraat-tisten menettelytapojen soveltamiseen ja de-mokratian syventämiseen ja jopa puolustami-seen on eräs aikakautemme tärkeimmistä ky-symyksistä. Demokratia on periaatteessa ainoakeino, jolla ihmiskunta voi rauhanomaisestirakentaa yhteiselämäänsä ja ratkaista ongel-miaan. Tämän toteaminen vuoden 2001 syys-kuun 11. päivän tapahtumien jälkeisenä aika-na on järisyttävällä tavalla totta ja varteen otet-tavaa. Lasten ja nuorten valmentaminen aktii-viseen kansalaisuuteen demokratian toteutta-jina ja vahvistajina on siten erittäin ajankoh-tainen haaste sen lisäksi, että olemassa olevalainsäädäntö ja kansainväliset sopimukset joedellyttävät sitä.

15

Alamaisia vai kansalaisia

Demokratiassa kansa, kansalaiset ovat periaat-teessa vallan lähde. Kansanedustajat ja kun-tien valtuutetut vain ”edustavat” kansaa. De-mokratian toteutumisen kannalta on olennais-ta, missä määrin kansalaiset todella toteutta-vat kansalaisuuttaan, ovat ”todellisia” kansalai-sia ja missä määrin mukautuvaisia ja helppojaalamaisia (vrt. Pesonen & Sänkiaho 1979).

Kansalaisuudessa5 on pohjimmiltaan kysesiitä, missä määrin yhteiskunnan jäsenet käyt-tävät oikeuttaan valvoa ja arvostella vallanpi-täjien toimia ja toteutettua politiikkaa ja missämäärin he pyrkivät itse vaikuttamaan asioidenkulkuun. ”Alamais”-tyyppinen kansalainen onsellainen, joka ei pysty hyödyntämään kansa-laisoikeuksiaan. Hän ei kykene näkemäänvaihtoehtoja nykyiselle tavalle hoitaa asioitaeikä pyri vaikuttamaan tapahtumien kulkuun.Tyytymättömyytensä hän purkaa kaunaiseenpäättäjien ja poliitikkojen sättimiseen. Eliittiennäkökulmasta tällaiset kansalaiset ovat vaarat-tomia, koska he eivät uhkaa vallassa olijoidenasemaa. Todelliset kansalaiset sen sijaan ha-luavat ja pystyvät vaikuttamaan yhteiskunnal-lisiin valta-asetelmiin.

Tällainen ”todellinen” kansalainen on en-nen kaikkea yhteiskunnallisesti tiedostava hen-kilö. Hänellä on dynaaminen käsitys histori-asta ja yhteiskunnasta. Hän tiedostaa, etteivätasiat vain ”ole” ja ”tapahdu”. Kansalainen ym-märtää, että asioiden kulussa on aina kyse sii-tä, missä määrin ja miten ihmiset niihin vai-kuttavat. Toisinkin voisi siis olla. Kansalaisetseuraavat yhteiskunnallista päätöksentekoa japainostavat päättäjiä. He eivät usko puheisiinvaihtoehdottomuudesta. He astuvat erilaisillevallankäytön kentille ja pyrkivät vaikuttamaansiihen, miten asiat etenevät. He etsivät uusiatapoja ratkaista asioita ja toimivat niiden to-teutumisen puolesta. Aktiivisimmat ja kyvyk-käimmät tuovat ajatuksiaan laajemminkin jul-kisuuteen ja voivat siten saada aikaan poliitti-sesti merkittävää, so. päätöksentekoon vaikut-tavaa ”liikehdintää”.

Kansalainen myös tiedostaa, että ihmistenvälillä on erilaisia etuja ja pyrkimyksiä, jotkavoivat olla ristiriitaisiakin. Kaikki eivät vält-tämättä ole yhtä suurta perhettä. Vallitsee suu-ria sosiaalisia ja taloudellisia eroja, joiden joh-dosta elämisen ja esimerkiksi yhteiskunnalli-sen osallistumisen mahdollisuudet vaihtelevat.On niitä, joilla on omaisuuksia, koulutusta,vaikutusvaltaa ja vaikutusvaltaisissa yhteiskun-nallisissa asemissa olevia ystäviä. Nämä hy-väosaisten ryhmät, eri yhteiskuntaelämän elii-tit, pitävät usein yhtä puolustaessaan asemiaan.Kansalainen tiedostaa tämän ja hän osaa ollakriittinen sitä kohtaan, mitä valtaapitävät te-kevät ja esittävät yhteiskunnallisista asioista.Hän ei niele vallanpitäjien puheita pureskele-matta niitä ensin itse. Kansalaisuudessa onkinolennaista kyky kriittiseen ajatteluun ja asioi-den kyseenalaistamiseen.

Kansalaisella on myös myötätuntoa vähä-osaisempia kohtaan. Hän ymmärtää, että jo-kaisen ihmisen elämä riippuu historiallisistatekijöistä ja yhteiskunnallisista olosuhteista.Hyväosainen ei ole yksin omilla ansioillaanansainnut korkeaa asemaansa, kuten ei myös-kään köyhä alhaista asemaansa. Jotkut saavatkodin perintönä valtavan määrän taloudellis-ta, kulttuurista ja sosiaalista pääomaa, toistenkohdalle on osunut köyhyyttä tai erilaistenongelmien kanssa kamppailevat vanhemmat.Jokaisella on kuitenkin sama ihmisarvo ja sa-mat oikeudet. Demokratian perusidea sen klas-sisessa merkityksessä on luoda edellytyksetsille, että myös vähäosaisilla, köyhillä, onmahdollisuus saada äänensä kuuluville ja vai-kuttamaan päätöksentekoprosesseissa. Kansa-lainen tiedostaakin yleisen tasa-arvopolitiikanmerkityksen demokratian toteutumisen kannal-ta.

Kansalainen myös luottaa itseensä ja vai-kuttamisen mahdollisuuksiin yhteiskunnassa6 .Hän tietää, että ihmisten keskinäisessä yhteis-työssä on voimaa ja että valtaa voi kasvaa myösalhaalta, ruohonjuuresta, jos ihmiset vain pys-tyvät toimimaan yhteisten tavoitteiden pohjal-ta. Niinpä, jos asioiden kulku ei itseä tyydytä,

16

on parasta alkaa toimia. Yksilön on vaikeatataistella yhteiskunnan perustavia kehityspro-sesseja vastaan ja siksi kansalainen etsii saman-mielisiä ihmisiä, liittolaisia. Jos monet ihmi-set tiedostavat asiat samalla tavoin, siitä voisyntyä toimintaa muutoksen puolesta. Jollei-vät nykyiset vaikuttamisen keinot ja kanavattuota tuloksia, kansalaiset etsivät ja kehittävätsinnikkäästi vaihtoehtoisia kanavia ja toimin-tamalleja. Alamaisuuteen tyytyvä luopuu – jaluopujasta tulee alamainen.

Aktiivinen asennoituminen ympäröivääntodellisuuteen perustuu yleensä siihen, että ih-misellä on toiveita ja unelmia ”paremmasta”.Hän on vakuuttunut siitä, että nykyinen tilan-ne ei ole ainoa mahdollinen, vaihtoehtoja onolemassa ja toivoa niiden toteuttamiseksi. Tä-mä toivo antaa energiaa ja sisua toimia myösvastoinkäymisiä kohdattaessa. Mistä tällainentoivo syntyy ja ammentaa energiansa on vai-kea sanoa. Ihmisen luovuus, vaihtoehtojenmieltämisen kyky, esimerkit, ihanteet, vahvaoikeudentunto yms. seikat löytynevät sellais-ten ihmisten taustalta, jotka toimivat aktiivi-sesti jonkun tärkeäksi kokemansa asian puo-lesta. Kyse voi myös olla siitä, että olemassaoleva tilanne koetaan niin pahana, että syntyyvahva tarve etsiä vaihtoehtoja. Kaikkein alis-tetuimpien ihmisryhmien kohdalla kyse onkinusein siitä, että koska he ovat olemassaolonsiedettävyyden äärirajoilla, vastarinta on heil-le ainoa mahdollisuus.

Demokratian toteutumisen näkökulmastavoinemme siis pitää kansalaisena ihmistä, jokatiedostaa, että oman elämän laatu on sidoksis-sa siihen yhteiskunnalliseen tilanteeseen, jo-hon hän on syntynyt ja jossa hän elää. Hänkykenee kriittiseen ajatteluun ja myös luottaaomiin ajatuksiinsa ja rohkenee herättää keskus-telua tärkeiksi kokemistaan asioista. Hän us-koo muutoksen mahdollisuuteen ja luottaayhteistyön voimaan ja siksi hän on myös aloit-teellinen muutosprosessien käynnistäjä. Hänosaa organisoida asioita ja on sisäistänyt de-mokratian keskeisenä arvona ihmisten välises-sä kanssakäymisessä ja yhteiskunnallisessa

elämässä. Kansalainen myös kunnioittaa de-mokratian pelisääntöjä.

Kansalaisuudelle vastakkaisia ominaisuuk-sia olisivat tämän mukaan itsekkyys ja piittaa-mattomuus muista ihmisistä ja yhteisistä asi-oista; yhteisen hyvän näkökulman sivuttami-nen. Tähän samaan kansalaisuudelle vieraa-seen asennoitumiseen kuuluu myös kiittämät-tömyys sitä kohtaan, mitä aikaisemmat suku-polvet ovat aikaansaaneet ja millä tavoin yh-teiskunnalliset olosuhteet ja muut ihmiset ovatosaltaan luomassa sitä todellisuutta, jota itse-kin elää. Tällainen asenne luo katteetonta riip-pumattomuuden tunnetta, joka vierottaa ihmis-tä pyrkimyksestä luoda yhteistä todellisuuttakaikille paremmaksi. Mahdollisuutta kansalai-suuden toteuttamiseen heikentää myös tietä-mättömyys yhteiskunnallisista asioista sekäasiayhteyksien ymmärryksen ja kriittisen ajat-telukyvyn puute, mielikuvituksettomuus jakyvyttömyys mieltää vaihtoehtoja. Aktiivistaosallistumista ehkäisevät myös sosiaalinen ar-kuus, kyvyttömyys ajatustenvaihtoon ja osal-listumiseen vähänkin suuremmassa ryhmässäsekä passiivisuus ja vetäytyvyys. Se, ettei voikuvitella itseään merkittävänä vaikuttajana luomyös toivottomuutta ja kyynistä asennoitumis-ta. Vaikuttajaksi ryhtymistä ehkäisee myöskäytännön kokemattomuus yhteisten asioidenhoitamisessa ja asioiden organisoimisessa.

Kun ajatellaan kansalaisuuteen kasvattami-sen haasteita, nousee edellisestä tarkastelustatärkeiksi ulottuvuuksiksi ensinnäkin tarve edis-tää lasten ja nuorten moraalista tietoisuutta.Kansalainen tarvitsee myös historiallisten jayhteiskunnallisten yhteyksien tajua sekä ky-kyä asiayhteyksiä pohtivaan ja kriittiseen ajat-teluun. Tämä kaikki edellyttää ajan ottamistaasioiden tutkimiselle ja kriittiselle pohdinnal-le sekä keskustelulle. On myös tärkeää tukeaaktiivisen perusasenteen sekä yhteistyö- ja or-ganisointitaitojen kehittymistä. Aikuisten tu-lisi myös vahvistaa lasten ja nuorten toiveik-kuutta ja heidän uskoaan siihen, että epätoi-vottaviin asioihin on mahdollista puuttua jasaada aikaan muutosta. Jokaisen lapsen tulisi

17

myös voida kasvaa uskoen, että hänenkin aja-tuksillaan on merkitystä ja että hänkin voi ollamuutoksen liikkeelle saattaja, jos vain uskal-taa avautua toisille.

Kansalaisuuteen liittyviä tiedollisia, älyl-lisiä, moraalisia ja psykososiaalisia valmiuk-sia on vaikea vahvistaa hierarkkisissa yh-teisöissä, joiden toiminta on kangistunut ky-seenalaistamattomiin rutiineihin. Demokraat-tisessa yhteisössä ollaan kiinnostuneita rat-kaisemaan ongelmia ja luomaan elämä nykyis-tä paremmaksi. Tällaisen yhteisön arki tarjoaapaljon mahdollisuuksia kansalaisuutta vahvis-taville oppimiskokemuksille. Tätä myös tar-koittaa antiikin kuuluisa paideian käsite: elä-mällä demokratiaa kasvaa demokratiaan. Kan-salaisen kasvattamisessa tarvitaan myös laaja-alaista yleissivistystä. Tärkeitä eivät ole vainoppikurssien tiedolliset sisällöt. Asioidenkäsittelytavalla on myös merkitystä.7 Pedago-gien on tärkeätä myös tiedostaa, että merkit-tävä osa moraalisesta ja sosiaalisesta oppi-misesta tapahtuu ”piiloisesti” (vrt. Broady1986) osana sitä tapaa, jolla opiskelu ja kokokouluyhteisön tai nuorisotalon arki on järjes-tetty.8 Tästä syystä on tärkeätä arvioida yh-teisön toimintakäytäntöjä sen kannalta, millai-sia piilo-opetussuunnitelmallisia elementtejäniihin sisältyy. Kannattaa myös pohtia, millai-sia toimintakäytäntöjä ja suhtautumistapoja tar-vitaan edellä kuvatun ”ihannekansalaisen” kas-vun edistämiseksi. Peruskoulun arkipäivääkoskeva tutkimus (esim. Salo 1999; Laine2000; Kuula 2000) viittaa siihen, että vieläkinkouluissa – ilmeisesti asiaa tarkemmin tie-dostamatta – opetetaan pikemminkin edelläkuvatunlaiseen alamaisuuteen kuin kansalai-suuteen. Myönteistä kehitystä demokraatti-sempaa toimintakulttuuria kohti on kuitenkinonneksi havaittavissa suomalaisissa kouluissa,ainakin päätellen siitä innostuksesta, jolla hel-sinkiläiset opettajat ovat ottaneet vastaan He-san Nuorten Ääni -kampanjan ajatukset oppi-laiden osallistumisen edistämisestä (ks. myösRimpelä et al. 2000).

Kansalaistoiminta jajulkisuuden areenat

Demokratian vahvistamisessa on perimmältäänkyse siitä, että vahvistetaan ”alhaalta ylös”suuntautuvaa painostusvoimaa ja vaikuttamis-ta. Olennaista tässä on se, missä määrin yh-teiskunnassa voi muodostua poliittisesti mer-kittävää (toimintaa suuntaaviin päätöksiin vai-kuttavaa) valtaa myös alhaalla, tavallisten ih-misten keskuudessa.9

Kansan, demoksen, ”valtautuminen” tai”voimaantuminen” edellyttää, että kansalaisillaon mahdollisuus vapaaseen vuorovaikutuk-seen. Heidän tulee voida keskustella keskenäänja luoda yhteisiä näkemyksiä asioista. Heidännäkemyksilleen ja mielipiteilleen tulee myösantaa tilaa ja julkisuutta. Demokraattisen yh-teiskunnan kansalaisten tuleekin voida hyö-dyntää olemassa olevia julkisuuden areenoita,kuten sanomalehdet, TV, julkinen katutila ym.paikat ja tilaisuudet, joissa on mahdollista koh-data muita ihmisiä. Tämä ihmisten kohtaami-sessa syntyvä julkinen tila, kansalaisjulkisuus,on keskeinen rakenne demokratiassa. Kansa-laisjulkisuuden syntymisen edellytys on ilmai-sun ja kohtaamisen vapaus, jotka taataan pe-rustuslaissa, ja lisäksi käytännön mahdollisuu-det luoda julkisuuden areenoita, erilaisia ih-misten kohtaamisen paikkoja ja tilanteita. De-mokratiassa tuleekin huolehtia siitä, että täl-laisia julkisuuden areenoita ja tapahtumia onriittävästi. Toimivan kansalaisjulkisuuden ole-massaoloa pitävät monet politiikantutkijat jafilosofit demokraattisen politiikanteon edelly-tyksenä ja olemuksena.10

Periaatteessa mahdollisuus julkisuudelle onkaikkialla, missä ihmiset kohtaavat. ”Julki-suus” tarkoittaa tällöin sitä, että paikalla ole-vat ihmiset avaavat keskustelun, ottavat pu-heeksi, yhteiseen käsittelyyn, tärkeinä pitämi-ään asioita ja luovat tilanteen, jossa mahdolli-simman moni voi osallistua keskusteluun. Sak-salainen politiikan tutkija ja vaihtoehtoisenpedagogian kehittäjä-aktivisti Oskar Negt11

(1999, 94–99) puhuu ”lasten julkisuudesta”.

18

Hän pitää tärkeänä osana kasvatusta sitä, ettäpedagogisissa yhteisöissä luodaan tilaa lapsis-ta ja nuorista itsestään lähtevälle vapaalle toi-minnallisuudelle ja avoimelle keskustelulle. Seolisi mm. sitä, että lapset ja nuoret kouluissatai nuorisotyön prosesseissa voivat, paitsi jä-sentyneesti ja aikuisten tukemana, myös aivanavoimesti ja spontaanisti keskustella siitä, mi-ten he kokevat tilanteensa ja toimintansa, asiattässä ja nyt, ilman aikuisten auktoriteetin tuo-mia rajoituksia käsiteltävistä asioista, mielipi-teistä tai ”sopivasta kielenkäytöstä”. Käytän-nössä tämä tarkoittaa, että aikuiset sallivat jasuorastaan rohkaisevat lapsia ja nuoria kohtaa-maan ja käsittelemään asioita sekä nostamaanniitä esille lähtemällä siitä, miten he itse nekokevat ja miten he itse niistä puhuvat. Tähänvoivat aikuiset tuoda omat näkemyksensä.Tältä pohjalta voidaan lähteä avoimeen dialo-giin neuvottelemaan siitä, mistä on kyse jamiten tulisi edetä.

Yhteiskunnan kehittäminen,politiikka jakansalaisvaikuttaminen

Viime aikoina on ollut paljon puhetta siitä, ettäpolitiikka ei kiinnosta nuoria. Tällöin on tar-koitettu lähinnä sitä, että nykypuolueet ja ny-kypoliitikkojen toiminta ei juurikaan kiinnos-ta. Niin nuoret kuin aikuisetkin tuntuvatkinolevan tyytymättömiä edustuksellisen demo-kratian luomaan poliittiseen kulttuuriin, jossakansalaisille on osoitettu hyvin rajoitettu rooliäänestäjänä. Demokraattista vaikuttamista si-nänsä pidetään tutkimusten mukaan tärkeänäarvona edelleen. (esim. Hellsten & Martikai-nen 2001) Ongelmana tuntuukin olevan, ettäsana ”politiikka” on saanut hyvin kielteisenmerkityksen ihmisten mielissä. Vinoutunut taihämärä käsitys siitä, mistä politiikassa on kyse,on demokratian toteutumisen kannalta kuiten-kin haitallinen ilmiö. Se voi vakavasti heiken-tää demokratiaa, mikäli yhteiskunnan jäsenettästä syystä alkavat vieroksua yhteiskunnallistaosallistumista ja vaikuttamista ylipäätään.

Politiikan tutkija Kari Palosen (1997) mu-kaan politiikassa on kyse siitä, että ”annettui-na” pidettyjä asioita muunnetaan avoimiksikysymyksiksi ja kyseenalaistetaan. Tätä hänkutsuu politisoimiseksi. Politiikka toimintanaliittyy siihen, että aina on olemassa pelivaraaja vaihtoehtoja eli asioita voitaisiin tehdä toi-sinkin. Palosen mukaan politiikkaa pidetäänusein pahana asiana: asiat pitäisi ”ottaa asioi-na” ja välttää ”turhaa politisointia”. Jopa jot-kut kansanedustajat ovat hänen mukaansa syyl-listyneet tällaiseen ajatteluun. Politiikanteonperustana on kuitenkin juuri se, että asiat eivätkoskaan ole yksiselitteisiä eikä se, miten asiatnyt ovat, ole koskaan ainoa vaihtoehto, vaik-ka jotkut usein yrittävätkin näin väittää. Eri-mielisyydet ovat siis oikeastaan politiikan ydin.Demokraattiset perusoikeudet antavat kansa-laisille vapauden tuoda esille vaihtoehtoja jakeskustella niistä julkisesti. Asioiden tila ja ny-kyiset hoitamistavat voidaan kyseenalaistaa;niitä on demokraattisessa yhteiskunnassa oi-keus arvioida kriittisesti ilman, että tarvitseepelätä hallitsevien vainotoimia.

Poliittinen näkökulma yhteisöjen ja yh-teiskunnan elämään koskee edellisen mukaansitä, että koska vaihtoehtoja aina on olemassa,kyse on arvovalinnoista ja valintatilanteessavaikuttavista valtasuhteista: kenen tai keidenedustama kanta voittaa? Tämä näkökulma onolemassa periaatteessa kaikissa yhteisöissä,missä ihmiset toimivat ja missä siis käytetäänvaltaa vaikuttamalla asioiden kulkuun. ”Po-liittinen” mahdollisuus tarkoittaa, että asioitaja tekemisiä voidaan kyseenalaistaa ja etsiävaihtoehtoja, siis politisoida. Mistä tahansaasiasta voi tulla ”poliittinen” kysymys, kunjoku pysäyttää prosessin ja vaatii tilanteen uu-delleen määrittelyä. Herättämällä keskusteluajostain tärkeäksi kokemastaan asiasta, jokakaipaisi muutosta, kuka tahansa voi siis ryh-tyä ”poliitikoksi” eli käynnistää muutokseenpyrkivän prosessin: avata kriittisen keskuste-lun, esitellä vaihtoehtoja tai vaatia toimintaamuutoksen puolesta. Yhteisessä keskustelus-sa voi syntyä mielipide, että asian suhteen on

19

todellakin ryhdyttävä toimenpiteisiin. Poliitti-sella toiminnalla siis suunnataan yhteistä toi-mintaa ja yhteiskunnan tai yhteisön kehitystä.Toimimalla poliittisesti kansalaiset käyttävätdemokraattista oikeuttaan vaikuttaa yhteisiinasioihin.

Ihmisten mielissä on aina paljon asioita,joiden suhteen he haluaisivat saada aikaanmuutosta. On eriarvoisuutta, ongelmia ja puut-tuu tarpeellisia ja hyväksi ajateltuja asioita.Voidaan ajatella, että yhtäällä ovat nämä ih-misten syvimmät toiveet ja pyrkimykset; on-gelmat, joihin he haluaisivat saada ratkaisuatai arvoja, joiden toteutumista he pitävät tär-keänä yhteiskunnassa. Toisaalla ovat demokra-tian turvaamat mahdollisuudet toteuttaa ihmis-ten pyrkimyksiä yhteiskunnallista päätösval-taa hyödyntämällä. Kun ihmiset alkavat hyö-dyntää näitä mahdollisuuksiaan eri tavoin, healkavat toimia ”poliittisesti”. Kansalaisuudes-sa on kysymys juuri tällaisesta toiminnallisuu-desta. Demokratia mahdollistaa sen, että kan-salaiset voivat tuoda tärkeinä pitämiään asioi-ta julkiseen keskusteluun ja tutkia muiden ih-misten kanssa, löytyykö tapoja toteuttaa niitä.

Edustuksellisessa demokratiassamme poli-tiikan tekeminen on tullut yhä enemmän am-mattipoliitikkojen asiaksi ja “politiikan” (val-lan ja vaikuttamisen) ajatellaan rajoittuvan vainvarsinaisiin poliittisiin prosesseihin. Voidaankuitenkin ajatella, että mitä suurempi osa yh-teiskunnan jäsenistä ryhtyy toteuttamaan kan-salaisuuttaan tässä kuvatulla tavalla kaikkiallasiellä, missä he toimivat, sitä syvällisemmindemokraattinen eetos pääsee vaikuttamaanyhteiskunnassa ja sitä voimakkaampi on de-mokratia. Tämän päivän haasteena on selväs-tikin, että tavallinen kansalainen aktivoituu itse“politisoimaan” asioita ja vaikuttamaan ja si-ten murtamaan sen eristyneisyyden ja passii-visuuden, johon byrokratisoituneet organisaa-tiot ja ammatillistunut politikka on kansalai-set ajanut.

Asioiden poliittisuuden tunnustaminenmerkitsee sen kieltämistä, että tarvitsee tyytyäainoan vaihtoehdon epäpolitiikkaan. Voisikin

sanoa, että eräs poliittisen kulttuurin ongelmis-ta tänä päivänä on, että asioiden poliittisuushalutaan kieltää vakuuttamalla, että muulla ta-voin ei olisi voitu eikä voida toimia. Politiikanja demokratian vahvistamisessa on siten ky-symys juuri asioiden poliittisuuden tunnusta-misesta, minkä jälkeen voidaan tutkia tarkem-min, millaisia erilaisia intressejä käsiteltäväänasiaan liittyy ja mitä intressejä esimerkiksi “ai-noa vaihtoehto” on ollut omiaan palvelemaan.

Ryhtyessään politisoimaan asioita ihmisettörmäävät siihen, että asioista on olemassa erikäsityksiä ja eri ihmisten edut voivat olla vai-keasti yhteen sovitettavia. Demokratiassa tasa-arvon periaate tarkoittaa viime kädessä sitä, ettäjokaisella yhteisön jäsenellä on vain oman ”ää-nensä” verran painoarvoa asioista päätettäes-sä. Politiikkaan kuuluu kuitenkin mahdollisuusyrittää vakuuttaa toisia oman näkemyksen pa-remmuudesta. Tästä syystä politiikantekoonliittyy aina asiatietojen ja perustelujen esittä-mistä sekä avoin väittely, jossa asiaa voidaantutkia eri näkökulmista ennen kuin päätös teh-dään. Demokraattisessa päätöksentekoproses-sissa on kysymys viime kädessä voimista javastavoimista ja siitä, miten yhteisen keskus-telun pohjalta saadaan aikaan päätös, johonyhteisössä sitoudutaan.

Politiikasta on sanottu, että se on “mahdol-lisuuksien taidetta”: se mitä todella tapahtuu,riippuu siitä, millä tavoin asioiden toteutumi-seen vaikutetaan ja ketkä lähtevät liikkeelle toi-mimaan ja vaikuttamaan. Demokratian peli-sääntöjen mukaista ei ole se, että asia on etu-käteen päätetty jossain pienemmässä piirissä.Aidosti demokraattinen prosessi luo edellytyk-set sille, että kaikki asianosaiset voivat vaikut-taa omalla osallistumisellaan prosessin alustalähtien. Lopullinen ratkaisu ilmentää aina sitäerilaisten näkökulmien ja painostusvoimienkeskinäistä mittelyä, jossa lopullinen päätöstoiminnasta tehdään. Demokratiassa jokaisenjota asia koskee, pitäisi voida olla osaltaan luo-massa sitä voimasuhteiden asetelmaa, joka rat-kaisee asian etenemistavan ja sen, missä mää-rin erilaiset unelmat toteutuvat.

20

SILTA IHMISTEN SISÄISISTÄ TUNTEMUKSISTA KÄYTÄNNÖN TOIMINTAANSeuraavassa esitettäviä psykososiaalisia valmiuksia voidaan kasvatuksessa harjoitella eri yhteyk-sissä. Lisäksi kuvaus voidaan käsittää prosessina, jossa on tärkeätä paneutua jokaiseen vaihee-seen huolella.12

1. Lähtökohtana jokaisen oma kokemus eli ”minusta tuntuu”.Demokratian toteutumisen lähtökohtana on se, millä tavoin ihmiset elämänsä kokevat. On siis tärke-ää vahvistaa jokaisen kosketusta omiin kokemuksiin, tunteisiin ja ajatuksiin sekä jokaisen luotta-musta siihen, että omat kokemukset ovat varteen otettavia ja tärkeitä.

Kuka minä olen?Mikä minulle on tärkeää?Miltä minusta juuri nyt tuntuu?Mistä minä kärsin?Mitä minä toivon?Mitä minä haluaisin saada aikaan, millaisia muutoksia ja mihin suuntaan?

Pedagogisena haasteena on pohtia, millä tavoin lapsissa ja nuorissa syntyy kokemus omien tuntei-den ja ajatusten varteenotettavuudesta ja pätevyydestä sekä usko siihen, että niistä kannattaa ker-toa toisille, että nekin voivat olla lähtökohta jollekin uudelle.

2. Toisten kohtaaminen ja omien ajatusten ja tuntemusten jakaminen, toisten ajatusten tun-nustelu ja liittolaisten ja hengenheimolaisten etsiminen.Tässä on kysymys siitä, että ihminen murtautuu eristyneisyydestään ja hakeutuu yhteyteen toistenkanssa. Hän etsii samasta asiasta kiinnostuneita ajatustenvaihtoon.

Onko muita, joita asia kiinnostaa?Ketkä ovat myös puhuneet tästä asiasta?Kuinka voin lähestyä heitä?Miten esitän asian heille?Mistä puhun?Miten kuvaan omaa näkökulmaani?Mikä minun ajatuksissani ja kokemuksissani saattaisi kiinnostaa muita?Millaisista asioista kannattaisi kysyä toisilta?

Pedagogien kannattaa pohtia, millä tavoin rohkaista lapsia ja nuoria keskustelemaan toistensa kanssaitseään askarrruttavista asioista, “avaamaan sydäntään” muille ja pitämään tällaista tärkeänä mah-dollisuutena jollekin uudelle.

3. Ryhmän kokoaminen pohtimaan asiaa.Kun jokin asia on tärkeä, askarruttava tai vaatisi välttämättä muutoksia, täytyy ottaa yhteyttä muihinihmisiin ja koota heitä pohtimaan asiaa oikein kunnolla. Tässä herää seuraavanlaisia kysymyksiä:

Miten saan ihmisiä kokoon keskustelemaan asiasta?Miten valmistelen tapaamista?Miten saada aikaan hyvä keskustelutilanne?Millä tavoin varmistaa, että asia tulee huolella ja monipuolisesti käsitellyksi?

Yleensä tarvitaan aina paljon keskusteluja. Yhteistä käsitystä voidaan muovailla vaikkapa vastaa-malla seuraavaan kolmeen kysymykseen:13

mistä on kysemitä asiaan liittyy jamiten siihen tulisi suhtautua.

Suunnitelmavaiheessa on kiteytettävä yhteinen visio, joka kertoo ytimekkäästi mihin ryhmä haluaapyrkiä ja mitä tullaan tekemään. Kuka tekee ja mitä, milloin. On myös pohdittava miten huolehditaansiitä, että asia etenee? Eli:

4. Ryhmän jatkuvuuden turvaaminen ja suunniteltujen asioiden tekeminen.On huolehdittava siitä, että ryhmä toimii ja siinä pysyy hyvä henki.

Kuinka usein ryhmän tulee kokoontua?Milloin erityisesti on tarpeellista kokoontua?Kuinka huolehditaan siitä, että kaikki osallistuvat, ettei käy niin että yhdet vain tekeeja toiset passivoituvat tai eivät muuten vain pysy mukana?Osataanko itse tehdä kaikki vai pyydetäänkö muilta apua?Miten huolehdimme siitä, että ryhmä pysyy kasassa?Kuinka huolehditaan siitä, että tekeminen on kivaa eikä muodostu rasitteeksi?Kuinka huolehdimme toinen toisistamme?

Nämä ryhmätoiminnan vaiheet edellyttävät hyvien yhteistoimintarutiinien ja organisointitaitojen opet-telemista. Tässä vaiheessa kannattaa tukeutua ryhmätyön ja projektitoiminnan oppaisiin.

21

Demokratiaa toteuttavassa yhteisössä jayhteiskunnassa on tärkeätä luoda henkistä jaajallis-paikallista ”tilaa” asioita kyseenalaista-valle ja pohtivalla keskustelulle sekä demo-kraattiselle päätöksenteolle, siis poliittiselletoiminnalle. Tämä edellyttää aivan konkreet-tisesti sitä, että ajattelemiselle ja keskustele-miselle suodaan yhteisöjen ja yhteiskunnanelämässä oma aikansa ja paikkansa osana asioi-den tekemistä ja erityisesti osana päätöksente-koprosesseja. Mitä paremmin toimivaksi tämäpoliittisen ulottuvuus ja aika/tila saadaan, sitäenemmän on olemassa ”virtausta” yhteisönjäsenten, ”kansan”, kokemuksista ja pyrkimyk-sistä varsinaiseen toimintaan, siihen, mitä to-siasiallisesti tehdään. Politisoimisen mahdol-lisuuden puuttuminen estää yhteisön toimin-nan ohjautumisen sen pohjalta, mitä ihmisetpitäisivät tavoiteltavana. Silta toiveista toimin-taan puuttuu, koska ei ole olemassa kanaviaeikä foorumeita, joilla erilaisista pyrkimyksistävoitaisiin muovata toimintaa suuntaavia uusiamielikuvia ja tehdä päätöksiä. Poliittisen tilanja toiminnan puuttuminen on ikään kuin tulp-pa, joka estää ihmisten sisällään hautovien jamahdollisesti pienporukoissa käsittelemienasioiden pääsemistä yhteiseen ja avoimeenkäsittelyyn ja sitä tietä osaksi yhteisöllisiä neu-votteluja ja ongelmanratkaisuprosesseja. Täl-laista tilannetta, jossa yhteistä elämää ei otetayhteisölliseen hallintaan, ei voi pitää demokra-tiaihanteen mukaisena oli sitten kyse henkilö-kohtaisista suhteista tai perheestä tai yhteiskun-nasta eri instituutioineen. Koko yhteiskunnantasolla poliittisen tilan kutistuminen merkitseedemokraattisen hallitsemistavan rappiota.

Koulujen ja nuorisotyön roolikansalaisen kasvattajina

Peruskoulut ja nuorisotyö ovat merkittäviädemokratian toteuttamisen ja kansalaisena kas-vamisen areenoita. Ne ovat paikallishallinnol-lisia julkisen toiminnan yksikköjä, joiden tu-lee toiminnassaan noudattaa olemassa olevaalainsäädäntöä. Niiden toimintaa säätelee myös

kuntalaki. Siinä kunnan viranomaisia velvoi-tetaan huolehtimaan, että kunnan asukkailla japalvelujen käyttäjillä on edellytykset osallis-tua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Osallistu-mista ja vaikuttamista voidaan lain mukaanedistää erityisesti:

valitsemalla palvelujen käyttäjien edusta-jia kunnan toimielimiin,järjestämällä kunnan osa-aluetta koskevaahallintoatiedottamalla kunnan asioista ja järjestämäl-lä kuulemistilaisuuksiaselvittämällä asukkaiden mielipiteitä ennenpäätöksentekoajärjestämällä yhteistyötä kunnan tehtävienhoitamisestaavustamalla asukkaiden oma-aloitteistaasioiden hoitoa, valmistelua ja suunnitte-lua sekäjärjestämällä kunnallisia kansanäänestyksiä(KuntaL 27 §).

Nämä periaatteet korostavat kansalaisten oi-keutta saada toimia aktiivisina yhteistyökump-paneina viranomaisten kanssa määrittelemäs-sä, millä tavoin yhteiskunnan resursseja käy-tetään. Perustuslain mukaan nämä periaatteetkoskevat myös lapsia ja nuoria.

Hyvä harjoitus demokratian soveltamisenedistämisessä oman yhteisön osalta on esimer-kiksi pohtia kriittisesti, mitä kuntalain esittä-mät asukkaiden vaikuttamisen muodot merkit-sisivät omassa yhteisössä, millaisia sovelluk-sia teillä jo mahdollisesti on jo toiminnassa jamitä yllä mainituista ideoista voisi kokeillajatkossa. Perustus- ja kuntalait itse asiassa vel-voittavat viranomaisia tällaiseen pohdintaan.Mikäli yhteisössänne on tämänsuuntaista ke-hittämistyötä vastustavia henkilöitä, heille tu-lisi kertoa tästä velvoitteesta.

Lasten ja nuorten kyky liittyä yhteiskun-taan perustuu myönteisille kokemuksille per-heessä ja koulussa sekä monipuolisille koke-muksille lapsuuden ja nuoruuden vertaisryh-missä. Kasvatus demokratiaan alkaakin jo var-

22

haislapsuudessa. Kouluyhteisöt, nuorisotalot jaerilaiset nuorisotyön kautta muodostuvat toi-mintaryhmät ovat tärkeitä sosiaalisia maailmo-ja, joissa lapset ja nuoret voivat harjoitella javahvistaa demokraattisen osallistumisen edel-lyttämiä taitoja ja psyykkisiä valmiuksia. Tämäedellyttää kuitenkin sitä, että niiden toimintakäytännössä luo edellytyksiä aktiiviselle jamyönteiselle osallistumiselle. Demokratiakas-vatusta ei oikeastaan voikaan olla ilman de-mokratiaa. Demokratian toteuttamisen haastekouluissa ja nuorisotyössä on sekä asenteelli-nen että ammatillinen. Asenteellisesti on kysesiitä, kuinka tärkeänä periatteena aikuiset kas-vattajat ja heidän taustallaan olevat organisaa-tiot ja niiden toimintaa ohjaavat poliitikot jajulkinen mielipide ylipäätään pitävät demokra-tian toteuttamista käytännössä. Ammatillinenhaaste koskee niitä pedagogisia keinoja, joillavoidaan edistää lapsen ja nuorten kasvua ak-tiivisina kansalaisina. Käytännössä nämä kak-si näkökulmaa paljolti sulautuvat toisiinsa.

Mahdollisuus olla osallinen ja hyväksyttyjäsen yhteisössä sekä mahdollisuus toimia ak-tiivisena vaikuttajana mahdollisimman monen-laisissa tilanteissa on demokratiakasvatuksenpunainen lanka. Sen tulisi viedä lapsia ja nuo-ria osallistumaan ja vaikuttamaan yhä vaati-vammissa toimintayhteyksissä. Heidän tulisivoida mahdollisimman monipuolisesti harjoi-tella kaikkia niitä erilaisia valmiuksia, joitayhteiskunnallinen osallistuminen ja jämäkkäasioiden ajaminen yhteiskunnassa vaatii. Tasa-arvoperiaatteen mukaan tulisi tukea erityisestiheikoimpia ja ujoimpia osallistumaan yhtei-seen elämään ja vuorovaikutukseen.

Useat viimeaikaiset tutkimukset osoittavat,että oppilaiden mahdollisuudet vaikuttaa asi-oihin kouluissa ovat ainakin heidän itsensäkokemana vähäiset (esim. Linnakylä & Malin1997; Savolainen et al. 1998). Helsingissä to-teutettava lasten ja nuorten osallisuutta edistä-vä nuoriso- ja opetustoimien yhteishanke He-san Nuorten Ääni -kampanja (ks. Anunti &Mattila & Vesikansa 1998) järjesti toukokuussa1999 oppilaskuntien ohjaaville opettajille ja

oppilaskuntien aktiivijäsenille ideointipäivän(Hesan Nuorten Ääni 1999). Päivän kuluessapohdittiin, millaisiin asioihin oppilaat haluai-sivat vaikuttaa koulussa. Suurin osa esitetyis-tä ehdotuksista liittyi opiskeluun ja opettami-seen ja siihen, mitä tunneilla saa tai ei saa teh-dä. Paljon ehdotuksia tuli myös kouluympä-ristön parantamisesta. Päivä osoitti, että oppi-lailla on paljon ideoita oppimismotivaation jakouluviihtyvyyden parantamiseksi. Tällä het-kellä ei monessa koulussa ole mitään demo-kraattisen vaikuttamisen järjestelmää, jolla täl-laisia ehdotuksia kouluissa saataisiin järjestel-mällisesti esille eli siis millä ne voitaisiin ”po-litisoida”. Uusia opetuslakeja pohjustavassa japerustelevassa sivistysvaliokunnan mietinnös-sä opetusviranomaisia kehotetaan kuitenkinluomaan ”järjestelmällisiä muotoja kaikkienoppilaiden mahdollisuuksiin vaikuttaa opetuk-seen, koulun muuhun toimintaan ja itseäänkoskevaan päätöksentekoon (SivM 3/1998).”Yhtenä tällaisena vaikuttamisen muotona va-liokunta mainitsee oppilaskunnat.

Eräässä haastattelemassani yläasteen kou-lun 8.luokassa lähes kaikki oppilaat mainitsi-vat luokan hälinän vaikeuttavan opiskelua.Näin kului ainakin yksi lukuvuosi ko. luokanelämässä. Asiaa oltiin käsitelty perinteisin ta-voin rehtorin puhutteluin sekä lähettämälläasiaa koskeva kirje koteihin. Lisäksi kysymystäkäsiteltiin luokan yhteisissä keskusteluissa.Ongelmaa ei kuitenkaan otettu sellaiseen kä-sittelyyn, jossa oppilaat itse olisivat voineetjärjestelmällisesti pohtia tilanteen taustateki-jöitä sekä löytää tapoja ratkaista ongelma.Klassisen demokratia-ajattelun mukaan yhtei-sistä keskusteluista nouseva yhteinen ja kaik-kia sitova päätös on demokraattisen yhteisönja yhteiskunnan keskeinen asioiden hoitami-sen tapa. Antiikin ajattelussa tällaista asioidenyhteisöllisen hoitamisen tapaa pidettiin sinäkeskeisenä keinona, jolla tavalliset ihmisetmyös saivat oppia yhteisten asioiden hoitami-sesta ja kasvoivat demokratian kansalaisuu-teen. Tätä pidettiin vastapainona eliittien saa-malle kasvatukselle ja koulutukselle, jonka

23

TAPOJA, JOILLA VOIT VAIKUTTAA YMPÄRISTÖÖSI!

Kuva: Matti Vesikansa, 1980.

24

edellytyksenä oli heidän perheittensä varalli-suus ja sen mahdollistama sivistyspääoma. Kunasioita ei hoideta ”demokraattiseen tapaan”,ongelmat jäävät ratkaisematta ja samalla lap-silta ja nuorilta jää saamatta kansalaisuuteenkasvamisen kannalta merkittäviä oppimisko-kemuksia.

Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että oppi-laskuntatoiminta on yleistymässä peruskou-luissa. Tämä johtunee siitä, että julkisuudessaon keskusteltu vilkkaasti lasten ja nuorten osal-lisuuden edistämisen tärkeydestä. Myös lapsi-ja perhepoliittisten ohjelmien laadinta kunnis-sa lienee antanut vauhtia tälle kehitykselle. Ha-vaintojeni mukaan on olemassa pieni vaara,että oppilaskuntatoiminta nähdään sinä varsi-naisena demokratiana ja unohdetaan demo-kratian toteuttamisen kokonaisvaltaisuus. Mil-laisia ovat aikuisten ja lasten väliset suhteetkoulun arjessa ylipäätään? Kuunnellaanko op-pilaita aivan tavallisissa koulun arkitilanteis-sa? Sallitaanko lasten luoda omaa julkisuuttakouluyhteisössä? Millainen on yleinen keskus-teluilmapiiri? Oppilaskuntatoiminnasta voihelposti muodostua pienen piirin ryhmätoimin-taa, rajatun oppilasryhmän omaa ”osallistu-mista” muiden puolesta ja muille, eräänlaise-na etujärjestötoimintana koulun sisällä. Oppi-laskuntatoiminnan, ts. sen, mitä oppilaat oma-ehtoisesti kouluyhteisössä tekevät, tulisi sen si-jaan nousta kaikkien oppilaiden omista tunte-muksista lähtevien keskustelujen pohjalta. Täl-laisten keskustelujen paras paikka on omaluokka tai ”perusopetusryhmä”. Olisikin tär-keätä koota oppilaskunnan hallitus luokkienedustajista. Näiden edustajien tulisi olla jat-kuvassa yhteydessä luokkiin, missä asioidenvalmistelun painopisteen tulisi olla ja missäalustavat päätökset ja viestit oppilaskunnanhallitukselle muotoillaan. Valittuihin pysyviinedustajiin perustuvan mallin sijaan oppilas-kuntatoiminta voisi myös rakentua paljolti pro-jektikohtaisten vastuuryhmien varaan, jotaluokkien edustajista koottu oppilaskunnan hal-litus koordinoisi. Tällä tavoin toimittaessa eivät

takuulla ideat lopu ja toteuttajiakin todennä-köisesti on aivan toisella tapaa tarjolla.

Oppilaskunnan hallituksen ei siis pitäisi ollaopettajan tukeen perustuva pienryhmä, jolla onheikot yhteydet luokkiin. Järjestelmän perus-tana tulisi sen sijaan olla perusteelliset ja avoi-met keskustelut asioista luokkien tasolla, mis-tä luokkien edustajat vievät viestin oppilaskun-nan hallituksen kokouksiin. Vaihtoehtoina ovatsiis toimintaideoita pähkäilevä pienryhmä, jol-la ei ole yhteyksiä taustayhteisöihinsä, ja luok-kien edustajista koottu ryhmä oppilaita, jonkataustalla on aktiivisesti asioita käsittelevät jayhteistä mielipidettä muovaavat luokkayhtei-söt. Virtauksen luokkien ja oppilaskunnan hal-lituksen välillä tulisi olla jatkuva ja vuolas.Tällä tavoin oppilaskuntatoiminta tulisi myösosaksi kaikkien opettajien työtä. Ns. Porsgrun-nin mallissa luokanvalvojien tehtävä on kehit-tää luokkatason demokratiaa, jolle koko kou-lun osallistumisjärjestelmä perustuu (ks. Lil-lestöl 1996).

Peruskouluille on annettu tehtäväksi laatiakoulujen järjestyssäännöt. Tämä luo erinomai-sen tilaisuuden soveltaa demokratiakasvatus-ta. Suunnitelmat ja niihin liittyvät koulujen jär-jestyssäännöt voidaan laatia aidosti demokraat-tisena prosessina sen sijaan, että järjestyssään-töpaperi annetaan oppilaille “noudatettavaksi”.Demokratiaa voidaan myös syventää siten, ettämuitakin koulun elämään liittyviä toiveita japyrkimyksiä nostetaan esiin ja yleiseen käsit-telyyn. Onkin tärkeää, että tällaiselle yhteisenelämän pohdinnalle ja kehittämistoiminnalleluodaan omaa aikaa koulun arjen keskellä jaettä luodaan riittävästi edellytyksiä myös ”las-ten julkisuuden” muodostumiselle aikuistenohjaaman toiminnan lomaan ja rinnalle. Tä-hän soveltunevat esimerkiksi luokanvalvoja-tunnit tai muut työjärjestykseen sijoitettavattilanteet sekä demokraattisen osallistumisenmallia noudattava oppilaskuntatoiminta. Jokai-sen aineenopettajan on myös hyvä luoda omienryhmiensä kanssa keskustelutilanteita ja muul-lakin tavoin avata tilaa oppilaiden omien tun-

25

teiden ja ajatusten ilmaisulle. Tähän saattavatriittää ajallisesti hyvinkin pienet tuokiot. Tällätavoin oppilaat voivat kokea opiskelun luok-kana ja luokassa asiana, jota he voivat yhdes-sä rakentaa sellaiseksi kuin se tuntuu hyvältä.

Nuorisotaloilla nuorten mahdollisuudetvaikuttaa toimintaan ovat periaatteessa olemas-sa, onhan nuorisotyön perusidea edistää sel-laista toimintaa, joka lähtee nimenomaan nuor-ten omista intresseistä ja perustuu heidän omal-le aktiivisuudelleen. Käytännössä nuortenosuus nuorisotalojen toiminnan ideoinnista jatoteuttamisesta vaihtelee kuitenkin suuresti.Nuorisotyössä piilee jatkuvasti vaara, että ai-kuiset tekevät nuorille ja nuoret ovat vastaan-ottajan ja palvelujen kuluttajan roolissa. Nuor-ten aktivointi ja toimivien vaikuttamistapojenkehittäminen vaatii paljon ponnisteluja ohjaa-jilta. Nuorten ryhmät ovat hajanaisia eikä nuo-rilla yleensä ole kokemusta oikeasta vaikutta-misesta. Heidän elämänsä on myös täynnä ris-tiriitoja ja jännitteitä. Ryhmän kokemus siitä,että tämä on “meidän juttu” syntyy vasta vähi-tellen. Haasteena on löytää tarkoituksenmukai-set ja kuhunkin tilanteeseen soveltuvat tavattukea nuoria ja samalla antaa heidän itsensäkuitenkin viedä prosesseja eteenpäin. Aikui-sen ohjaajan rooli on osoittaa nuorille luotta-mustaan ja kannustaa heitä ystävällisenä jaavuliaana taustatukena ja toiminnan yleistenedellytysten luojana. Aikuista tarvitaan useinmyös auttamaan nuoria yhteyteen yhteiskun-nan eri instituutioiden kanssa. Vaikka lapsetja nuoret ovat usein kyvykkäämpiä kuin aikui-set uskovat, aikuisen kannattaa kuitenkin ainaolla kuulolla, ettei prosessi tyrehdy johonkinnuorten kohtaamaan esteeseen. Aikuisen tär-keä tehtävä on valmentaa nuoria kohtaamaanniitä tilanteita, joita prosessin eteneminen tuotullessaan, jotta ne veisivät asioita eteenpäinmahdollisimman hyvin. Hänen ei tule itse toi-mia ja puhua nuorten puolesta.

Demokraattisen yhteisönluominen

Demokraattinen toimintakulttuuri on aktiivi-sen osallistumisen kulttuuria. Kaikki yhteisönjäsenet ovat varteen otettavia osapuolia siinä,mitä tapahtuu ja mitä tehdään. Kaikki voivatolla tasavertaisesti asioiden alkuunpanijoita jatoteuttajia. Välineenä on hyvä yhteistyö. Yh-teistoiminnallisuus luo myönteistä yhteisölli-syyttä. Tällaisessa yhteisössä ihmiset vaikut-tavat toisiinsa myönteisellä tavalla. Tämä luoturvallisuutta, joka vapauttaa ihmiset toimi-maan omana itsenään, vapaasti ja luovasti.Avoin ja luova ilmapiiri synnyttää hyviä kes-kusteluja, jossa ihmiset uskaltavat rehellisestikertoa miten he kokevat asiat, mitä he toivo-vat, mikä heidän mielestään on ongelmallistaja millaisia muutoksia he haluaisivat aikaan-saada. Ts. tällainen myönteinen yhteisöllisyystukee edellä kuvatun ”virtauksen” syntymistäihmisten sisimmästä yhteisölliseen dialogiin jasiitä mahdollisesti toimintaan. Kritiikki koe-taan arvokkaana osana asioiden ja mielipitei-den kehittelyä. Jokaiselle – pienimmälle jaujoimmallekin – annetaan tilaa ilmaista mieli-piteensä sekä mahdollisuus tulla kuulluksi jahuomioonotetuksi, kun yhteisön asioista pää-tetään. Demokraattisessa yhteisössä järjeste-tään tapaamisia tai kokouksia, joissa asioistavoidaan valmistellusti ja järjestyneesti keskus-tella ja päättää. Näin toiminta voi ohjautua ih-misten todellisten pyrkimysten suuntaamana,demokraattisesti. Jokainen voi myös kokeaolleensa mukana rakentamassa yhteistä elä-mää.

Demokraattinen toimintatapa vaatii aikaa:on kuunneltava toinen toisia, on pohdittavaomaa suhtautumista, on sovitettava eri näkö-kulmia ja neuvoteltava toimivia kompromis-seja sekä ratkottava monimutkaisia käytännönongelmia. Muutoksen aikaansaaminen vaatiimyös paljon sinnikästä työskentelyä asioideneteen. Demokratiaihanteen arvostus näkyy sii-nä, että aikaa, tilaa ja voimavaroja osoitetaan

26

yhteisten asioiden käsittelylle ja yhteisten asi-oiden hoitamiselle demokraattisesti.

Seuraavassa toimintamalli yhteisön demo-kraattista kehittämistyötä varten. Malli raken-tuu seuraavista vaiheista:

Ensimmäisessä vaiheessa nostetaan esilleasioita, joiden suhteen halutaan tehdä jotain.Tässä on kyse siitä, että saadaan yhteiseen (jul-kiseen) käsittelyyn sellaista, mikä muuten jäi-si vain yksittäisten henkilöiden tai pienten ys-täväpiirien haikailun ja harmittelun tasolle eikälöytäisi toiminnallista ratkaisua. Kyse voi myösolla siitä, että kootaan jokin hajallaan olevakeskustelu, joka tuntuu ajautuvan jonkun asi-an raukeamiseen, koska siitä ei käydä kunnonkeskusteluja kaikkien niiden kesken, joita asiakiinnostaa. Tai sitten on uhkaavasti syntymässäratkaisu, joka ei tyydytä oikein ketään, jolloinasiaan pitäisi paneutua tarkemmin, jotta kukinvoisi muodostaa asiasta harkitsevamman kan-nan ja voitaisiin käydä neuvotteluja eri näkö-

kulmien yhteensovittamisesta. Kyse voi myösolla siitä, että kootaan ajatuksia ja mielipiteitäjoistakin ”ilmassa olevista” asioista tai vaik-kapa sellaisista yleispätevistä teemoista kuinluokanvalvojatuntien hyödyntämisen tapa, luo-kan toiminnan ideointi tulevaa lukuvuotta sil-mällä pitäen, viikonloppujen tai loman vietto-toiveiden luotailu uusien ideoiden löytämiseksitai uusien kerhojen tai harrastuskurssien käyn-nistäminen. Yhteiskäsittelyyn voidaan ottaamyös jokin eripuraa ja häiriöitä aiheuttavaongelma ja alkaa ratkaista sitä yhteistuumin.

Tässä vaiheessa on tarkoitus jäsentää, mil-lä tavoin kysymys hahmottuu yhteisön eri jä-senille. Tutkitaan, onko hyvin erilaisia näkö-kulmia ja löytyykö keskenään ristiriitaisia suh-tautumistapoja. Lasten ja nuorten ajatusten jaehdotusten esille saamiseksi voidaan hyödyn-tää kyselyjä, aloitelaatikoita, suurryhmä- japienryhmäkeskusteluja, nuorten keskinäisiähaastatteluja, ideariihiä, tulevaisuusverstaita jamuita vastaavia menettelyjä. Parhaita menet-telytapoja ovat sellaiset, jotka synnyttävät pal-jon nuorten keskinäistä vuorovaikutusta jamahdollistavat siten nuorten omista lähtökoh-dista avautuvien uusien näkökulmien esillepääsyn ja niistä keskustelemisen. Eri menetel-mien hyödyntämisessä kannattaa pyrkiä mah-dollisimman vuorovaikutukselliseen ja yhteis-toiminnnalliseen prosessiin. Olennaista on sal-liva ilmapiiri ja luova keskustelu.

Mikäli tehdään kysely, on tärkeätä, että sentulokset käsitellään yhteisössä. Pelkkä kyse-lututkimuksen raportti ei ole erityisen osallis-tava menetelmä. Tarvitaan aina tulosten käsit-telyä ryhmässä, jolloin nuoret voivat päättäämitä he haluavat koottujen tietojen pohjaltatehdä. Prosessi voidaan aloittaa myös yksilöl-lisestä mielikuvaharjoituksesta tai pienestä kir-joitustehtävästä, edetä sitten pareihin, jonkajälkeen voidaan käynnistää pienryhmäporina.Voidaan myös soveltaa yhteistoiminnallisenoppimisen menetelmiä. Olennaista on, ettäkoottujen näkökulmien käsittely koko ryhmä-nä on perusteellinen. Ongelmallisessa tilantees-sa mielipiteitä voidaan kerätä nimettömänä. On

Demokraattisen yhteisönperuselementtejä

turvallinen henkinen ilmapiirielävä kiinnostus yhteisen elämänparantamista kohtaantoinen toisensa kuunteleminenjokaisen, kaikkein pienimmänkin jaujoimmankin osallistumisen tukemi-nenmahdollisuus ilmaista avoimestiomat eriävätkin mielipiteensätehokas tiedottaminen yhteisönasioistayhteistä elämää ja ihmisiä askarrut-tavia asioita koskevat avoimet kes-kustelutaikaa yhteisten asioiden käsittelyl-ledemokraattisen päätöksenteonedellyttämät rakenteet, kuten kaikil-le avoimet ja hyvin valmistellut yh-teiskokoukset, joiden päätöksetovat kaikkia yhteisön jäseniä sito-via, sekäaito yhdessä tekemisen henki.

27

tärkeätä antaa mahdollisuus lapsille ja nuoril-le ilmaista itseään ja tuoda esille jotain heistäitsestään lähtevää. Tästä syystä aiheen käsitte-lytavan pitäisi olla mahdollisimman avoin. Ontärkeätä käydä perusteellista keskustelua, jos-sa eri näkökulmat kohtaavat ja jossa vaikutus-yhteyksiä ja merkityksiä pohditaan. Vasta tä-män jälkeen kannattaa kiteyttää keskustelujoiksikin ehdotuksiksi.

Seuraavassa vaiheessa valitaan projekti,jota aletaan toteuttaa. Tässä vaiheessa esillenostetut ideat muovataan konkreettisiksi jahavainnollisiksi ehdotuksiksi, joihin yhteisönkaikki jäsenet voivat ottaa kantaa. Vaiheeseensisältyy tiedonhankintaa, asiantuntijoiden japäättäjien haastattelua sekä eri vaihtoehtojentoteuttamiskelpoisuuden tutkimista. On tärkeä-tä järjestää kaikille yhteisön jäsenille mahdol-lisuus tutkia ehdotuksia ja arvioida niiden pa-remmuusjärjestystä. Tästä syystä konkreetti-set ehdotukset on hyvä laatia havainnolliseenmuotoon esimerkiksi näyttelyksi. Lopuksiavoimessa kokouksessa valitaan demokraatti-sesti se hanke, jota aletaan toteuttaa.

Kolmannessa vaiheessa edetään projektintoteuttamiseen demokraattisena yhteistyöpro-sessina. Tässä vaiheessa on olennaista huoleh-tia siitä, että kaikki pysyvät mukana asiassa.On myös välttämätöntä kokoontua riittävänusein toteamaan, millä tavoin asia etenee jatarvitaanko tarkistuksia suunnitelmiin.

Lopuksi on tärkeätä juhlia ja muistaa kii-toksin niitä, jotka ovat olleet tukena hankkeeneri vaiheissa.

Prosessi alkaa aikuisista

Demokraattisen toimintakulttuurin rakentumi-nen kasvatusyhteisöissä riippuu ratkaisevastisiitä, miten tärkeänä kasvattajat itse pitävätdemokratiaa ja miten he sen mieltävät. Se eisynny soveltamalla ulkokohtaisesti jotain ”me-netelmää”. Yhteisön demokraattisuus ilmeneekaikessa, mitä siinä tehdään. Demokraattisenkulttuurin rakentamisessa kouluilla ja nuori-sotaloilla on siis lähdettävä yhteisön aikuisis-

ta. Miten he näkevät demokratian kysymyk-set? Onko heille ihmisten omakohtainen vai-kuttaminen omissa asioissaan ja yhteiskunnas-sa, siis demokratia, tärkeä arvo ja pystyvätköhe kriittisesti arvioimaan omaa työtään demo-kratiaihanteen näkökulmasta. Kokemus erilai-sista kokeiluista kouluissa ja nuorisotaloillaosoittaa, että aikuisten asenteet ovat ratkaise-vat: jos he eivät näe lasten ja nuorten osalli-suuden edistämistä tärkeänä, asiassa ei päästäeteenpäin. Osallistumisen kulttuurin rakenta-minen lähtee arjen toimintatilanteista ja vuo-rovaikutuksesta. Siinä voidaan soveltaa moniamenetelmiä, kunhan ne edistävät järjestelmäl-lisesti kaikkien osallistumista. Alkajaisiksi kan-nattaa myös pohtia tässä artikkelissa esitettyäpoliittisen toiminnan ideaa ja kysyä, onkoomassa yhteisössä sijaa lasten ja nuorten omal-le julkisuudelle. Avaavatko aikuiset milloin-kaan tilaa lapsista ja nuorista itsestään lähte-ville ”jutuille” vai pyritäänkö aina vain tiukastipitämään ohjat käsissä.

Lähteet

Anunti, Päivi & Mattila, Pirjo & Vesikansa, Sari 1999.Hesan Nuorten Ääni -kampanja. Tiedote 2. Helsin-ki: Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus.

Benhabib, Seyla 1999. Toward a Deliberative Mo-del of Democracy Lecitimacy. Teoksessa Sterba, J.P. (toim.) Justice – Alternative Political Perspecti-ves. Belmond: Wadsworth, 197–211.

Broady, Donald 1986. Piilo-opetussuunnitelma. Mi-hin koulussa opitaan. Vastapaino: Tampere.

Budge, Ian 1996. The New Challenge of Direct De-mocracy. Cambridge: Politys Press.

Castoriadis, Cornelius 1997. Tutkielmia yhteiskun-nan imaginaarisista instituutioista. Hämeenlinna:Tammi.

Finley, Moses I. 1985. Democracy Ancient and Mo-dern. 2nd edition. London: Hogarth Press.

Frazer, Elizabeth 1999. Introduction: the Idea ofPolitical Education. Double Issue on Political Edu-

28

cation. Oxford Journal of Education. Vol. 25, Nos 1& 2: 5–22.

Harinen, Päivi 2000. Valmiiseen tulleet. Tutkimusnuoruudesta, kansallisuudesta ja kansalaisuudesta.Nuorisotutkimusseura, Julkaisuja 11/ 2000. Helsin-ki: Nuorisotutkimusverkosto.

Heater, Derek 1999. What is Citizenship? Cambrid-ge: Polity Press.

Held, David 1996. Models of Democracy. 2nd editi-on. California: Standford University Press.

Hellsten, Villiina & Martikainen, Tuomo 2001. Nuo-ret ja uusi politiikka. Tutkimus pääkaupunkiseudunnuorten poliittisista suuntauksista. Helsingin kaupun-gin tietokeskus, tutkimuksia 2000:3.

Hesan Nuorten Ääni -kampanja 1999. Oppilas-kuntapäivä 10.5.1999 Vuorilahdessa. Raportti.

Hill, Dave & Cole, Mike (eds.) 1999. Promoting Equa-lity in Secondary Schools. London & New York: Cas-sell.

Koululait perusteluineen. Lait, asetukset, lainsäädän-nön perustelut ja sivistysvaliokunnan mietintö. Ope-tushallitus Moniste 1/1999. Helsinki.

Kuntalaki 365/1995.

Kuula, Ritva 2000. Syrjäytymisvaarassa oleva nuorikoulun paineessa. Koulu ja nuorten syrjäytyminen.Joensuun yliopiston kasvatustieteellisiä julkaisujaN:o 61.

Laine, Kaarlo 2000. Koulukuvia. Koulu nuorten ko-kemistilana. Yhteiskuntatieteiden, valtio-opin ja filo-sofian julkaisuja (SoPhi) 43. Jyväskylän yliopisto.

Lillestöl, Kjell 1996. Porsgrunn modellen. Systema-tisk medvirkning fra barn og unge. Barne- og ung-domsavdelningen: Oslo. (Suomennos Porsgrunninmalli. 1998. Suomentaja Aino-Inkeri Heikkinen. Si-säasiainministeriön osallisuushanke.

Linnakylä, Pirjo & Antero Malin 1997. Oppilaidenprofiloituminen kouluviihtyvyyden arvioinnissa. Kas-vatus, vol 28 (2): 112–127.

Lister, Ruth 1997. Citizenship. Feminist Perspecti-ves. Hong Kong: Macmillan.

Negt, Oskar 1999. Kindheit und Schule in einer Zeitder Umbruche. Göttingen: Steidl.

Martinussen, W. 1977. The Distant Democracy.Social Inequality, Political Resources and PoliticalInfluence in Norway. Bath: John Wiley.

Ober, Josiah 1989. Mass and Elite in DemocraticAthens. Rhetoric, Ideology, and the Power of thePeople. Princeton: Princeton University Press.

Palonen, Kari 1997. Eduskunnan politisointi. Pu-heenvuoro kansanedustajien toiminnan arvioinnis-ta. Politiikka 39 (3): 271–277.

Palonen, Kari 1989. Hannah Arendt. Teoksessa:Kanerva, Jukka (toim.). Politiikan teorian klassikko-ja. Helsinki: Gaudeamus: 16–42.

Patomäki, Heikki 1996. Poliittisen osallistumisenetiikasta. Politiikka 38 (1): 14–30.

Pekonen, Kyösti 1998. Politiikka urbaanissa betoni-lähiössä. Yhteiskuntatieteiden, valtio-opin ja filoso-fian julkaisuja (SoPhi) 20. Jyväskylän yliopisto.

Pesonen, Paavo & Sänkiaho, Risto 1979. Kansalai-set ja kansanvalta. Suomalaisten käsityksiä politii-kasta. Juva: WSOY.

Phillips, Anne 1991. Engendering Democracy. Cam-bridge: Cambridge University Press.

Phillips, Anne (ed.) 1998. Feminism and Politics.Oxford & New York: Oxford University Press.

Putnam, JoAnne 1998. Cooperative Learning andStrategies for Inclusion. Celebrating Diversity in theClassroom. Baltimore: Paul H. Brookes PublishingCo.

Rimpelä, Matti & Luopa, Pauliina & Jukka Jokela2002. Koulun työolot ja työprosessit: Tarvitaankokouluissa työterveyshuoltoa? Stakes Kouluterveys2000, N:o 10. 28.8.2000.

Salo, Ulla-Maija 1999. Ylös tiedon ja taidon ylämä-keä. Tutkielma koulun maailmoista ja järjestyksistä.Lapin yliopisto. Acta Universitatis Lapponiensis 24.

Savolainen, Annikki & Taskinen, Helena & Laippa-la, Pekka & Huhtala, Heini. Oppilaiden arviot perus-koulun yläasteen työoloista. Sosiaalilääketieteellinenaikakauslehti 1998 (35): 129–141.

29

Suomen perustuslaki. Julk. Eduskunnan kanslia.

Suutarinen, Sakari (toim.) 2000. Nuoresta päteväkansalainen. Yhteiskunnallinen opetus Suomen pe-ruskoulussa. IEA Civics - Nuori kansalainen tutki-muksen julkaisuja 1. Jyväskylän yliopisto, Koulutuk-sen tutkimuslaitos.

Torres, Carlos Alberto 1998. Education, Power, andPersonal Biography. Dialogues with Critical Educa-tors. New York & London: Routledge.

Vesikansa, Sari 1988. Toimintaan nuorten kanssa1. Perustietoa nuorisotyöntekijöille. Helsinki: Kan-salaiskasvatuksen keskus.

Westholm, Carl-Johan 1976. Ratio och universali-tet. John Stuart Mill och dagens demokratidebatt.Akad.avh. Skrifter utgivna av Statsevetenskapligaföreningen i Uppsala Nr 72. Uppsala.

Viitteet

1 Demokratia on ihmiskunnan keskuudessa laa-jalti tunnustettu arvo. Se, mitä demokratia käytän-nössä tarkoittaa, on koko demokratiainstituution noin2500 vuotta kestäneen historian ajan ollut hyvin kiis-tanalainen kysymys. Omassa demokratiaa koske-vassa ajattelussani tukeudun paljolti antiikin histori-oitsijoiden Josiah Ober (1989) ja M.I.Finleyn (1985)sekä politiikan filosofien Cornelius Castoriadis (1997)ja Hannah Arendt (ks. Palonen 1989), suomalaisenpolitiikan tutkija Kari Palosen (Palonen 1997) aja-tuksiin. Keskeistä demokratiassa on mielestäni an-tiikin demokratia-ajattelulle ominainen pyrkimys es-tää “kansalle” poliittisissa kamppailuissa hankitunvallan karkaaminen tavallisten ihmisten tasolta asian-tuntijoille, byrokraateille ja poliitikoille, sekä pyrki-mys aktiivisesti löytää keinoja kaikkien yhteiskun-nan jäsenten aktiiviselle osallistumiselle yhteiskun-nalliseen päätöksentekoon. Ateenalaiset kehittivätmonia nerokkaita järjestelyjä tähän tarkoitukseenosana demokraattisen poliittisen kulttuurinsa raken-tamista. Feministiset politiikan tutkijat ovat tehneetmerkittävän avauksen demokratiapoliittisiin keskus-teluihin kyseenalaistamalla lähes koko läntisen de-mokratiakäsityksen, jonka he katsovat ilmentävänmaskuliinista näkökulmaa ja miesten ylivaltaa yh-teiskunnassa. Jako julkisen ja yksityisen sektorin vä-lillä on luonut arvostetun julkisen (miesten maailman)ja vähempiarvoisen kodin (naisten) maailman. Tämätematiikka liittyy poliittisesti kuumaan kysymykseenihmisten perustarpeiden huomioimisesta ja hyvin-

vointivaltiosta osana demokraattista yhteiskuntaa.Feministit ovat myös kiinnittäneeet huomiota nais-ten rajoitetumpiin mahdollisuuksiin osallistua niintyöelämään kuin poliittisiin prosesseihinkin. (Phillips1991, 1998; Lister 1997)

2 Viimeaikaisissa demokratiakeskusteluissa onkiinnitetty huomiota vallankäytön painopisteen siir-tymiseen yhä enemmän taloudellisten päättäjienhaltuun. Tällaisen kehityksen on nähty kaventavandemokraattisen politiikan liikkumavaraa. Edellä vii-tattu kysymys vallan karkaamisesta demokratiassaasettuu näiden keskustelujen valossa uudella taval-la. Meidän aikamme keskeinen demokratiapoliittinenkiista koskeekin liberalismiin sisältyvää yksityisomis-tuksen suojan periaatetta. Suurten monikansallistenyhtiöiden demokraattisen valvonnan ulkopuolellaharjoittama vallankäyttö vaikuttaa mullistavasti yh-teiskuntien elämään. Demokratiaihanteeseen kuu-luva ajatus poliittisen yhteisön autonomisesta val-lankäytöstä ei tällaisissa olosuhteissa enää päde-kään. Parlamentaarisen politiikan sisällöksi tulee yhäenemmän erilaisten ratkaisujen etsiminen siihen,millä tavoin yksilöt ja yhteisöt voivat sopeutua talou-den asettamiin vaatimuksiin. Tämä kehitys on ollutavoimesti nähtävissä viime viikkoina (artikkeli vii-meistelty tammikuussa 2002), jolloin Suomen yritys-johtajat ovat melko uhkaavassa sävyssä vaatineetyrityksille suosiollisempaa verokohtelua kansainvä-lisen kilpailukyvyn nimissä.

3 Oikeudenmukaisuuden toteutumisen ongelmiamodernin demokratian oloissa on käsitellyt muunmuassa Heikki Patomäki (Patomäki 1996).

4 Itse asiassa vain pieni osa köyhistä saavutti po-liittisen kansalaisuuden antiikissa. Heidän taustal-laan vaikutti poliittisena voimatekijänä kuitenkin laajaeliitin omistamien orjien joukko. Yhdistyneinä nämäköyhät ja alistetut muodostivat huomattavan uhkaneliitin asemalle. Oberin (1989) mukaan demokrati-an idean murtautuminen antiikissa perustuikin ilmei-sesti eliitin pakkoon tehdä myönnytyksiä edes osal-le köyhistä, jolloin syntyi ajatus “vapaista ateenalai-sista”, jotka olivat kaikki poliittisesti tasa-arvoisia.

5 Tässä hahmoteltua kuvaa demokratiasta, kan-salaisesta ja alamaisesta sekä politiikasta ja kansa-laisyhteiskunnasta olen kehitellyt jo vuonna 1988 il-mestyneessä teoksessani Toimintaan nuorten kans-sa 1 luku 13 (Vesikansa 1988, 162–184). Kansalai-suuden ja kansalaiskasvatuksen teoreettinen poh-dinta on viime vuosina ollut nopeasti kasvava kes-

30

kustelukenttä yhteiskuntatutkimuksessa ja kasvatus-tieteessä (ks. esim. Heater 1999; Frazer 1999; Suu-tarinen 2000; Harinen 2000).

6 Ns. poliittisen sosialisaation tutkimusten mukaankeskeinen yhteiskunnallista aktiivisuutta edistävätekijä on yksilön kiinnostus politiikkaa kohtaan, uskosiihen, että poliittinen järjestelmä todella tuottaa it-selle merkittäviä muutoksia sekä käsitys omista vai-kuttamisen mahdollisuuksista (esim. Martinussen1977).

7 Demokratian ja tasa-arvon edistämisen tapojayleissivistävässä opetuksessa eri oppiaineiden nä-kökulmasta ks. Hill & Cole (1999).

8 Yhteisön toimintaperiaatteiden vaikutuksia yksi-löiden hyvinvointiin, sosiaalisten suhteiden koettuunlaatuun, toiminnan tuloksellisuuteen ja osallisuus/syrjäytymisprosesseihin on pohdittu yhteistoiminnal-lisen oppimisen menetelmien kehittämisen yhteydes-sä (ks. esim. Putnam 1998).

9 Demokratian toteutumista kouluyhteisöissä januorisotaloilla pohdittaessa voidaan ajatella että“kansaa” ovat lapset ja nuoret, luokka yhteisönä,suurryhmänä, ja koko nuorisotalon käyttäjäjoukkoalaryhmineen, ”eliittiä” ja päättäjiä puolestaan aikui-

set yhteisön jäsenet sekä heidän taustallaan toimi-vat vallankäyttäjät: hallintoviranomaiset ja poliitikot.

10 Ihmisten välisen “neuvottelevan demokratian”ideaa on kehittänyt mm. feministinen politiikan tut-kija Seyla Benhabib (1999). Julkisen tilan merkitys-tä demokratiassa on korostanut myös filosofi Han-nah Arendt (Palonen 1989). Useat tunnetut yhdys-valtalaiset kriittisen pedagogian edustajat, kuten esi-merkiksi Henry A. Giroux ja Michael Apple, ovat ko-rostaneet julkisen kasvatuksen ja koulutuksen mer-kitystä julkisen tilan näyttämöinä ja pedagogeja jul-kisina intellektuelleina. Monet heistä näkevät tämätilan olevan uhkaavasti surkastumassa (ks. Torres1998).

11 Oskar Negt on Suomessa tunnetumman Tho-mas Ziehen kanssa kuulunut vanhempien ryhmään,joka perusti 1970-luvun alussa Hannoveriin tunne-tun vaihtoehtopedagogisen Glocksee-koulun. Kou-lussa kehiteltiin ja kehitetään edelleen menetelmiäväkivallasta vapaan kasvatuksen ja kouluyhteisönkehittämiseksi.

12 Ks. tarkemmin Vesikansa 1988, 174–175.

13 Nämä kolme radikaalia kysymystä minulle antoijo kauan sitten musiikkiterapeutti Ilmo Häkkinen.

31

O sallistumista ja vuorovaikutteista suun-nittelua on harrastettu eri puolilla Eu-

rooppaa ja Amerikkaa 1960-luvulta lähtien.Tuolloin kärjistyivät opiskelijamielenosoituk-set Ranskassa, kansalaisoikeustaistelut ja Viet-namin sodan vastaiset kampanjat Yhdysval-loissa, sekä mitä erilaisimmat ruohonjuuriliik-keet Englannissa ja Saksassa, joissa asukkaatvaativat lisää sananvaltaa. Samalla tuotiin nä-kyviin suunnittelun poliittinen luonne. Suun-nittelussa toteutetaan aina joidenkin ryhmienarvoja ja pyrkimyksiä. Amerikkalainen Sher-ry Arnstein (1969) muotoili ensimmäisenä nk.osallistumisen tikkaat. Niiden mukaan voidaanarvioida, missä määrin kansalaisilla on mah-dollisuus sekä osallistua ympäristön kehittä-miseen että vaikuttaa toteuttamista koskeviinpäätöksiin.

Suomessa voidaan vuorovaikutteisen suun-nittelun pioneereina pitää arkkitehti HeikkiKukkosta (1977; 1984) sekä sosiaalipoliitik-ko Pertti Harjua (1988). Heikki Kukkonen ke-hitteli nk. itsesuunnittelumenetelmää, jonkaavulla asukkaat voivat itse suunnitella ja ra-kentaa asuntonsa ja asuinyhteisönsä. Asukkai-den tyytyväisyydestä huolimatta osallistumi-nen koettiin tuolloin uhkana niin arkkitehtikun-

Lasten ja nuorten osallistumistatukevia menetelmiäLiisa Horelli, Marketta Kyttä, Mirkka Kaaja

nan kuin rakentajienkin parissa (Horelli, 1993).Sen sijaan Harjun kehittelemää, viranomais-ten ja asukkaiden vuoropuhelua korostavaayhteissuunnittelumenetelmää kokeiltiin useallapaikkakunnalla, mm. Seinäjoella ja Keraval-la. Menetelmän raskauden ja kehittäjänsä var-haisen kuoleman johdosta kokeilut jäivät ver-rattain lyhytaikaisiksi.

1990-luvulla on ulkomaisten esimerkkientavoin myös Suomessa kohennettu kuntalais-ten osallistumismahdollisuuksia lainsäädännönavulla. Kuntalain (365/1995) 27 §, Perustus-lain (731/1999) 14, 3 §, sekä Maankäyttö- jarakennuslaki (132/1999) takaavat kansalaistenmuodollisen osallistumisen elinympäristönsäsuunnitteluun, ikään katsomatta. Myös Suo-men ratifioiman YK:n Lapsen oikeuksien ju-listuksen kolme P:tä – protection, provision,participation – ovat jouduttaneet lasten ja nuor-ten mahdollisuuksia osallistua ympäristön pa-rantamiseen.

Suunnitteluun osallistuminen on sen 40-vuotisesta historiasta huolimatta edelleen mar-ginaalissa niin Suomessa kuin muuallakin.Osallistumisen esteitä ovat mm. ympäristönrakentamiseen ja kehittämiseen liittyvät talou-delliset arvot sekä historiastamme juontava

32

hallintotapa, jossa asioita hoidetaan hierarkki-sesti ja virkamiesjohtoisesti. Ehkä suurimpiasyitä on kuitenkin poliittisten päättäjien vai-keus jakaa valtaa. Lainsäädäntöhän takaa vainosallistumisen, ei varsinaista vaikuttamista.Päätöksentekijöiksi tunnistetaan vain demo-kraattisesti valitut edustajat. Siten suomalai-seen osallistumiseen sisältyy runsaasti retoriik-kaa ja muutamia kokeiluja. Niistä saadut tu-lokset ovat kuitenkin varsin kannustavia.

Tämän artikkelin tavoitteena on esittää,miksi osallistuminen on tärkeää lasten ja nuor-ten kannalta, mitä osallistuva suunnittelu jakehittäminen on, sekä miten ja millä menetel-min lasten ja nuorten osallistumista voidaantukea.

Miksi lasten ja nuortenosallistumista?

On olemassa erilaisia syitä, miksi osallistumi-nen suunnitteluun ja päätöksentekoon on tar-peellista ja suotavaa. Osallistumista pidetääninhimillisenä, moraalisena ja demokraattisenaoikeutena, velvollisuutena uudenlaisessa hy-vinvointivaltiossa, sekä tarpeellisena voimava-rana, jonka avulla voidaan ratkaista jopa”glokalisaatiosta” (globaalin ja paikallisen vä-lisistä ristiriidoista) johtuvia ongelmia.

Eri ihmisillä ja ryhmillä on vaihtelevat syytosallistumiseen. Arza Churchman (1987) löy-si israelilaisia yhdyskuntia koskevassa tutki-muksessaan kuusi toisiinsa liittyvää syytä, jot-ka pätevät myös Suomessa. Ne ovat: demo-kraattisten arvojen edistäminen, henkilökoh-taisen, sosiaalisen tai poliittisen muutoksentarve, suunnitteluratkaisujen legitimointi, ylei-sön kouluttaminen sekä pyrkimys muokatasuunnittelun avulla ympäristöä siten, että sevastaa osallistujien pyrkimyksiä. Viimeksimainittu, nk. ympäristöpsykologinen näkökul-ma on myös se syy, miksi lapset ja osittainmyös nuoret osallistuvat mielellään ympäris-tönsä parantamiseen, etenkin silloin kun ontakeita, että epäkohdat voidaan korjata omientarpeiden mukaisesti. Toisaalta osallistuminen

edellyttää harjoittelua ja jopa opiskelua. Sitenvoidaan lasten osallistumista perustella myösympäristökasvatuksellisin syin.

Onkin tärkeätä selvittää eri osapuoltenmotiivit, sillä syyt voivat olla keskenään varsinristiriitaiset ja jopa toisilleen vastakkaiset, mikävoi aiheuttaa myöhemmin suunnittelussa han-kaluuksia. On myös tiedostettava, että osallis-tumistavoitteet eivät välttämättä ole samat kuinympäristön parantamisen tai kehittämishank-keen konkreettiset tavoitteet, kuten pelikentänrakentaminen tai asemakaavan korjaus.

Vuorovaikutteinen suunnitteluympäristösuhteen tukijana

Koska osallistuminen ja osallistaminen sisäl-tävät vaihtelevasti eriasteista vuorovaikutus-ta, selostetaan seuraavassa lyhyesti ihmisen jaympäristön välistä vuorovaikutussuhdetta. Ih-misen ympäristösuhde voidaan nähdä toimin-nan ja kokemuksen muodostamana vuorovai-kutuksellisena kehänä (vrt. kuva 1). Ihminenpyrkii säätelemään ympäristösuhdettaan nk.psyykkisen työn avulla. Sillä tarkoitetaanomaan minuuteen liittyvien sisäisten mieliku-vien, ajatusten ja tunteiden muokkaamista.Muita ”säätelyvälineitä” ovat fyysinen ponnis-telu sekä toiminta sosiaalisessa, rakennetussaja luonnon ympäristössä. Konkreettisia esi-merkkejä edellisistä ovat asunnon tai omanhuoneen personalisointi ja muokkaus, tilan jaetäisyyksien käyttö sosiaalisessa kanssakäymi-sessä, sisustaminen ja rakentaminen, sekä luon-nosta löytyvien elvyttävien paikkojen etsintä.Toimivan ympäristösuhteen perustana on ih-misen tarpeiden ja ympäristön ominaisuuksi-en välinen yhteensopivuus (Horelli, 1993). Josyhteensopivuudessa on puutteita, hyvä ympä-ristö sallii ympäristön muokkaamisen käyttä-jän tai yhteisesti hyväksyttyjen mielikuvienmukaisesti. Tällöin ympäristö suo ihmisillemahdollisuuden peilata itseään ja olla ”ident-tinen itsensä kanssa”. Tämä tukee minuuteenja myös paikalliseen identiteettiin sisältyvääkokemusta ”samana säilymisestä”.

33

Fyysinenponnistelu

Sosiaalinentoiminta

Toimintarakennetussa jaluonnonympäristössä

YHTEISÖLLINENSÄÄTELY

PSYYKKINENITSESÄÄTELY

Kokemus

Toiminta

YHTEISKUNNALLINENSÄÄTELY

§

Psyykkinentyö

Ympäristösuhteen yksilöllisen säätelynohella myös yhteisöt, kuten pienryhmät, sekäyhteiskunta, esimerkiksi kaavoitusmonopolin-sa avulla, säätelevät ihmisen ympäristössä toi-mimisen reunaehtoja ja siitä syntyviä koke-muksia. Siten ympäristön vaikutus on sekävälitöntä että mielikuvien, kulttuurin ja yhteis-kunnan välittämää (Aura, Horelli ja Korpela,1997). Ihmisen toiminta synnyttää psykososi-aalisia ja ympäristöllisiä mikroprosesseja, jot-ka tuottavat myös rakenteisiin vaikuttavia sym-bolisia merkityksiä ja materiaalisia muotoja.

Ympäristösuhteen säätelyllä on oma elä-mänkaarensa. Syntyessään lapsi omaa idullaanolevat säätelyvälineet, joita hän kasvaessaanharjoittelee. Kehittyvä lapsi laajentaa liikku-misreviiriään ja toimintaansa ympäristössä ja

samalla syventää ja monipuolistaa suhdettaanympäristöön. Urbaanit nuoret luovat itsensänäköisiä monipaikkaisia verkostoja, joidenavulla he hallitsevat sujuvasti ympäristösuh-dettaan (Jovero ja Horelli, 2002). Aikuisenasäätelyvälineet ovat siinä määrin automatisoi-tuneet, ettei niitä tiedosta muuta kuin kriisiti-lanteissa. Vanhuksena elämänpiiri kapenee,toiminta fyysisessä ympäristössä rajautuu vä-hitellen neljän seinän sisälle. Sosiaalinen piiriharvenee, ruumiin voimat vähenevät, ja psyyk-kinen työ muistin heikkenemisen myötä vai-keutuu. Tällöin myös ympäristösuhteen sääte-ly taantuu.

Suunnittelua ja siihen liittyvää päätöksen-tekoa voidaan yleisesti ottaen kuvata spiraali-maisena, tiettyyn ajalliseen, organisatoriseen,

Kuva 1. Ihmisen ympäristösuhde toiminnan ja kokemuksen muodostamana kehänä, osa-na yksilöllistä, yhteisöllistä ja yhteiskunnallista säätelyä

34

kulttuuriseen ja yhteiskunnalliseen kontekstiinsidottuna prosessina (kuva 2). Siinä voidaankarkeasti ottaen erottaa seuraavat, toisiinsa li-mittyneet vaiheet: aloitus tai ohjelmointi, var-sinainen suunnittelu, toteutus, jälkiarviointi,sekä tulosten siirtäminen ja ylläpito. Vaiheeteivät aina seuraa toisiaan järjestyksessä ja usei-ta vaiheita voi olla meneillään yhtäaikaisesti.

Nykyisin vuorovaikutteista tai osallistuvaasuunnittelua pidetään suunnittelun uutena pa-radigmana (Healey, 1997). Siitä on olemassamonia eri versioita eikä sen määrittely ole yk-siselitteistä. Tässä vuorovaikutteinen suunnit-telu määritellään sosiaaliseksi, eettiseksi japoliittiseksi käytännöksi, jossa yksilöt tai ryh-mät osallistuvat eri tavoin suunnittelukehän erivaiheisiin (vrt. kuva 2). Vuorovaikutteisensuunnittelun avulla voidaan parhaimmillaan

tuottaa sisällöllisesti sellaista rakennettua ym-päristöä, joka vastaa yksilön, ryhmän, yhtei-sön ja yhdyskunnan tarpeita. Tuolloin suun-nittelu tukee naisten ja miesten, lasten ja van-husten ympäristösuhdetta ja siihen sisältyväävuoropuhelua ympäristön kanssa.

Osallistuva toimintatutkimus tarjoaa meto-dologisen lähestymistavan, jonka avulla voi-daan seuranta, jatkuva arviointi ja tutkimus liit-tää osaksi vuorovaikutteista suunnittelua. Tut-kimusasetelmana toimintatutkimus eteneemyös spiraalin tavoin, jonka eri vaiheissa voi-daan käyttää erilaisia tutkimusmenetelmiä.Tällöin vuorovaikutteisesta suunnittelusta jatutkimuksesta voi parhaimmillaan muodostuaitse-organisoituva oppimisprosessi. Osallista-vat työkalut (enabling methods) ovat samallamyös tiedon tuottamistekniikoita, silloin kun

Kuva 2. Kaavio vuorovaikutteisen suunnittelun ja toimintatutkimuksen metodologisestalähestymistavasta (Horelli, 2002)

35

ne on liitetty osaksi toimintatutkimusta ja sii-hen sisältyvää seuranta- ja arviointijärjestel-mää. Jatkuvan seurannan ja arvioinnin avullaosallistujat saavat palautetta muutosprosessinsuunnasta ja laadusta. Tuolloin on eräs tärkeälaadun kriteeri nuorten kokema osallisuudentunne (Gretschel, 2001). Arviointi voi olla eriasteista. Syvimmillään se on varsinaista tutki-musta. Seurannan, arvioinnin ja tutkimuksenavulla voidaan hiljainen tieto muuntaa käsit-teelliseksi, systeemiseksi ja operationaalisek-si tiedoksi (Nonaka ja Takeuchi, 1995). Seu-ranta- ja arviointijärjestelmä tulisikin rakentaahankkeeseen jo ohjelmointivaiheessa.

Vuorovaikutteiseensuunnitteluun liittyviämenetelmiä ja työkaluja

Uusi maankäyttö- ja rakennuslaki velvoittaakunnan viranomaiset tukemaan kansalaistenosallistumista kaavoitukseen erilaisin, lähinnäyksisuuntaista vuorovaikutusta sisältävin me-netelmin. Lakisääteisiä osallistamismenetelmiäovat esimerkiksi kaavoituskatsaus, kaavan vi-reillepanoilmoitus, sekä viranomaisneuvotte-lut. Vaatimukset osallistumista tukevien työ-kalujen kehittämiseksi nousevat edellä maini-

tun normin (lain) lisäksi ennen kaikkea ihmi-sen ympäristösuhteen luonteesta, tiedon ”ja-lostamisen” ja oppimisen tarpeista, sekä suun-nitteluprosessin logiikasta. Sen vuoksi tarvi-taan työkaluja, jotka tukevat (vrt. taulukko 1):

yksilön psyykkistä työtä ympäristöön liit-tyvien merkitysten kanssa, esimerkiksianalyyttiset ja projektiiviset tekniikat, ku-ten topoanalyysi (lapsuuden merkityksel-listen paikkojen analyysi),yksilön kykyä lukea ja ilmaista ympäris-töllisiä tarpeita, esimerkiksi ilmaisullisettekniikat, kuten tarrakartat, piirtäminen,internet-avusteinen suunnittelu,ryhmän keskinäistä viestintää, hiljaisen tie-don jakamista ja ulkoistamista, sekä yhtei-sen näkemyksen esiintuomista, esimerkik-si analyyttis-ilmaisulliset tekniikat, kutenaivoriihet, tulevaisuusverstaat, käsitekartat,ryhmien välistä viestintää sekä tiedon ver-kottamista ja systematisointia, esimerkiksiilmaisulliset, sosiaaliset ja organisatorisettekniikat, kuten ristiriitojen käsittely, mal-lien rakentaminen, suunnittelupajat,ryhmien viestintää yhteiskunnan – poliit-tisten päättäjien ja ”verkkovallan” – kans-sa, esimerkiksi poliittiset tekniikat, kuten

Taulukko 1. Vuorovaikutusta ja osallistumista tukevia työkaluja esimerkkeineen

TUEN KOHDE TEKNIIKKATYYPPI ESIMERKKIYksilön ympäristömerkitystentyöstäminen Analyyttiset ja projektiiviset Topoanalyysi

Yksilön kyky lukea ja ilmaistaympäristöllisiä tarpeita Ilmaisulliset Tarrakartat, nettisuunnittelu

Ryhmän keskinäinen viestintä,hiljaisen tiedon jakaminen jaulkoistaminen Analyyttis-ilmaisulliset Aivoriihet, tulevaisuusverstaat

Ryhmien välinen viestintä,tiedon verkottaminen ja Ilmaisulliset, sosiaaliset, Ristiriitojen käsittely,systematisointi organisatoriset ja käsitteelliset mallien rakentaminen

Ryhmien viestintä päättäjienja ”verkkovallan” kanssa Poliittiset tekniikat Suunnittelupajat

Suunnitteluprosessin eri Näyttelyt, kansalaispaneelit,vaihdeiden ja tulosten seuranta mediankäyttö, verkottuminen,ja arviointi Analyyttiset Portfoliot

36

näyttelyt, kansalaispaneelit, median käyt-tö, verkottuminen, mielenosoitukset,suunnitteluprosessin eri vaiheiden ja tulos-ten sisäistä seurantaa ja arviointia, esimer-kiksi analyyttiset tekniikat, kuten portfoliotsekä käyttäjiltä saadun palautteen käsittely-menetelmät. (Menetelmiä on esitelty laati-koissa 1–5.)

Vuorovaikutteiseen suunnitteluun ja sen tut-kimukseen liittyvät menetelmät voidaan jakaatoisaalta perinteisiin tutkimusmenetelmiin, toi-saalta osallistumista tukeviin tai osallistaviintyökaluihin. Viimeksi mainitut ovat mitä ta-hansa tekniikoita, jopa perinteisiä tutkimusme-netelmiä, jotka edistävät osallistujien yksilöl-listä ja yhteisöllistä viestintää, keskinäistä vuo-rovaikutusta, sekä tiedon jalostamista suunnit-telun eri vaiheissa. Vuorovaikutusta ja osallis-tumista tukevia työkaluja on siis monenlaisia.Eri osapuolet voivat itse keksiä niitä lisää.

Suurin osa edellä esitellyistä menetelmistäon kehitetty lasten ja nuorten osallistumishank-keiden yhteydessä. Vertailtaessa menetelmien

sopivuutta aikuisille ja lapsille huomataan, ettälähes kaikki menetelmät sopivat kummillekin(vrt. taulukko 2). Ainoastaan moniulotteistenstrategisten valintojen ja yhteiskunnallista taus-tatietoja edellyttävien toimija-analyysien javaltaintressien kartoitusta vaativat menetelmäteivät sovi lapsille tai nuorille.

Menetelmien valitsemisenehdoista

Lasten ja nuorten osallistamisessa pyritään tu-kemaan käyttäjien mahdollisuuksia vaikuttaasekä suunnitteluun että tulosten toteutumiseenolemassa olevien reunaehtojen puitteissa.Hankkeen tai prosessin aloitusvaiheessa onselvitettävä minkälaisista tavoitteista, aihepii-ristä, maantieteellisestä ulottuvuudesta, ja voi-mavaroista ko. osallistumisessa on kyse? Tär-keä kysymys on, mihin lapset ja nuoret voivatosallistua, miten ja millä ehdoin? Lisäksi pitääkartoittaa perusteellisesti, ketkä haluavat taisaavat osallistua, kuka päättää osallistumises-ta ja millä kriteerein?

Taulukko 2. Lasten ja ai-kuisten suunnittelua tu-kevien menetelmien ver-tailu

Menetelmätyyppi Menetelmä Lasten Aikuistenkäyttämä käyttämä

Analyyttinen Kävelykierros x xSWOT-analyysi x xTarrakartat x xToimija-analyysi xTulevaisuusverstas x xPortfoliot x x

Käsitteellinen Mallinnus x

Ilmaisullinen Valokuvat x xPiirrokset xPienoismallit x xRoolileikit, näytelmät x xSuunnittelupajat x xTietotekniikka x x

Organisatorinen Näyttelyt x xVerkostoituminen x

Poliittinen Lobbaus x xPaneelit x xRaadit, neuvostot x xMielenosoitukset x xMoniulotteiset strategiat x

37

Laatikko 1: OHJATTU KÄVELYKIERROS

TavoiteOhjatun kävelykierroksen perusajatus on mennä ryhmänä paikan päälle ja arvioida asuin-aluetta systemaattisesti. Menetelmä sopii esimerkiksi yhteissuunnitteluhankkeen käyn-nistysvaiheeseen tai jälkiarviointiin. Kävelykierrosta on käytetty monessa hankkessa, mm.Helsingin Pihlajiston lähiöparannushankkeessa. Ohjattu kävelykierros koostuu ryhmäkä-velystä ja -keskustelusta. Kävelykierros räätälöidään aina tilanteen mukaan. Menetelmämahdollistaa suoran vuorovaikutuksen eri ryhmien välillä ja näkemysten lähentymisen,koska mielipiteitä on mahdollisuus tarkentaa keskustelun kuluessa.

ValmisteluEnnen kävelykierrosta suunnitellaan reitti tutkittavalle alueella ja se merkitään karttaan.Valitaan n. 5 pysähdyspaikkaa, jotka merkitään karttaan numeroilla. Pysähdyspaikat kan-nattaa valita siten, että saadaan tietoa juuri niistä asioista, jotka alueella kiinnostavat.

Valitaan osallistuva ryhmä, jonka koko ei mielellään saisi ylittää 10 henkilöä. Ryh-mään voidaan valita erilaisia näkökulmia edustavia henkilöitä ja eri ikäisiä (myös lapsia januoria aikuisten joukossa).

ToteutusKävelykierroksen aikana jokainen merkitsee pysähdyspaikoilla muistiin positiiviset ja ne-gatiiviset havaintonsa ympäristöstä sekä mahdollisia parannusideoita. Mielipiteenvaih-toa vältetään tässä vaiheessa. Kävelykierros voi olla myös roolileikki, jossa pyritään eläy-tymään ympäristön eri käyttäjäryhmien tarpeisiin.

Kävelykierros päättyy keskusteluun sisätiloissa. Keskustelu kestää vähintään 1,5 - 2h, usein aikaa vierähtää enemmänkin. Tarjoilu ei ole pahitteeksi. Reitti käsitellään paikkakerrallaan; jokainen esittää positiiviset ja negatiiviset havaintonsa vuoron perään ja sa-malla keskustellaan. Tärkeää on antaa kaikille osallistujille vuorollaan suunvuoro.

Jos ryhmä on suuri, voidaan keskustelussa jakautua pienryhmiksi, jotka tulostavatsovitulla tavalla keskustelun koko ryhmälle esim. niin että jokaisesta pysähdyspaikastatulostetaan 4 positiivista ja 4 negatiivista asiaa.

TulostusKeskustelu kirjataan sillä tarkkuudella kuin jatkoa ajatellen on tarpeen. Suotavaa olisi,että jälkikäteen olisi mahdollista tarkistaa, kuka sanoi mitäkin. Keskustelussa esiin tulleetteemat kirjataan esim. fläppitaululle tai kalvoille. Olisi hyvä, jos kirjuri olisi erikseen eikäkeskustelun vetäjän tarvitsisi hoitaa sitä.

Ohjattuun kävelykierrokseen liittyvät keskustelut mahdollistavat monentasoisen jat-koanalyysin. Tutkimuksellista käyttöä varten keskustelut olisi syytä nauhoittaa tai videoi-da. Ainakin keskustelun tulokset kannattaa kirjoittaa puhtaaksi ja laatia siitä yhteenveto.Mukaan olisi hyvä liittää kuvia pysähdyspaikoista.

38

Laatikko 2: TARRAKARTTA

TavoiteTarrakartta-menetelmällä voi kartoittaa ihmisten paikkoihin liittämiä merkityksiä. Se sopiiesim. osallistumishankkeen analyysivaiheen menetelmäksi. Tähän astisissa sovelluksis-sa on kartoitettu lähinnä lasten ja nuorten paikkoihin liittyviä tunnekokemuksia. Tarrakart-taa käytettiin esim. Vaasan ekoagenttiprojektissa (Horelli ym. 1998). Tarrakartalla voitutkia hyvinkin monenkokoisia ympäristöjä, sisätiloja, esimerkiksi koulun tiloja, pihoja,asuinalueita ja kokonaisia kaupunkeja.

ValmisteluAluksi tarvitaan tutkittavan alueen, esimerkiksi pihan kartta tai pohjapiirros. Kartan tulisiolla mahdollisimman havainnollinen. Mm. alueen kartasta on oltava mahdollisuus erottaayksittäiset rakennukset ja katujen nimet. Kartta kopioidaan osallistujille niin, että sen ym-pärille jää tyhjää tilaa.

Erilaisia paikkoihin liittyviä merkityksiä merkitään karttoihin erivärisillä tai erilaisia sym-boleita sisältävillä tarroilla (tarroja esim. paperikaupoista). Jokaisesta tarrasta vedetäänviiva kartan reunaan ja perustellaan miksi ko. paikka on vastaajan mielestä esim. kaunis.Jos tarroja on vaikea saada, ne voidaan korvata piirretyillä symboleilla.

Valitaan etukäteen ne teemat, joista halutaan saada tietoa. Seuraavassa muutamiaesimerkkejä tarrakartan mahdollisista teemoista, mutta ne voivat luonnollisesti vaihdella,sen mukaan mistä asioista halutaan saada tietoa.

¤ kiva/miellyttävä paikkau epämiellyttävät paikka_ kaunis paikkan ruma paikka= vaarallinen paikkas pelottava paikka

rentouttava paikkaH lasten/ nuorten/ asukkaiden paikkaÜ kiusaamisen paikkaÀ ystävyyden paikka jne.

Tarrakarttatehtävän toteuttaminen ja tulostusTarrakarttatehtävän voi toteuttaa esim. koululuokassa hiljaisena työnä. Menetelmän avullavoidaankin saada tietoa suurelta joukolta nopeasti. Tarrakarttatehtävän voi myös yhdis-tää muuhun menetelmään, esim. kävelykierrokseen ja tehdä tehtävä ulkona samalla kunhavainnoidaan ympäristöä.

Tarrakartta tulostetaan kartalle siten, että osallistujat liimaavat yhteiseen karttaan omattarransa. Tarrarypäleet osoittavat tällöin mainintojen kasautumista. Tulostus voidaan tehdämyös digitaalisesti niin, että mainintojen määrää symboloivat erikokoiset pallot.

Tarrakarttatulosteesta on mahdollista arvioida esimerkiksi mihin ja minkä tyyppisiinpaikkoihin eri merkitykset kasautuvat. Mieltymysten perusteluita voi edelleen luokitellasisällöllisiin luokkiin. Voi myös tutkia eri yksilöiden ja ryhmien välistä vaihtelua: poikkeaa-ko eri ryhmien tarrakarttojen sisältö toisistaan määrällisesti tai laadullisesti?

39

Laatikko 3: SUUNNITTELU KOLMIULOTTEISEN PIENOISMALLIN AVULLA

TavoiteKolmiulotteiset pienoismallit ovat keskeinen apuväline lasten ja nuorten osallistuvassasuunnittelussa. Jopa alle kouluikäiset lapset pystyvät pienoismallityöskentelyyn. Pienois-mallin rakentaminen voi toimia ympäristön analyysin välineenä, sen avulla voi työstää jakehitellä suunnitelmia sekä havainnollistaa valmista suunnitelmaa. Pienoismallin ei tar-vitse olla ’hieno’ tai täysin oikeaan mittakaavaan pyrkivä. Pienoismalleja voi rakentaamonista eri materiaaleista paloittain, vaiheittain ja eri kokoisissa ryhmissä. Kolmiulottei-sen pienoismallin rakentamista on käytetty esim. Vaasan Ristinummella suomenkielisen,ruotsinkielisen ja ruotsinkielisen vammaisten lasten erityiskoulun yhteisen pihan suunnit-telussa (Horelli ym. 1998).

Mallin rakentaminenEnnen pienoismallin rakentamista tutustutaan suunniteltavaan alueeseen ja käytetäänapuna erilaisia analyysimenetelmiä. Pienoismallin esittämän alueen rajaus päätetään javalitaan sopiva mittakaava. Ei-ammattilaisten kanssa mittakaava on tavallisesti 1:200-1:20. Mittakaavan hahmottamisen helpottamiseksi voi tehdä mittakaavaihmisen.

Pienoismallin kokoon vaikuttavat rakentajaryhmän koko, mallin rakentaminen yhte-näisenä tai useana palana, työkalut ja materiaalit, ajalliset ja taloudelliset voimavarat. Onmietittävä mihin tarkoitukseen malli tehdään. Esitelläänkö mallia jossakin näyttelyssä vaionko se vain koululuokassa käytettävä instrumentti?

Pohjalevyksi valitaan yleensä tukeva levy, joka kestää kolhut ja liikuttelemisen. Mal-liin rakennetaan ensin maastonmuodot, jos ne ovat oleellisia, tai vaihtoehtoisesti liima-taan kartta pohjalevyn päälle. Maaston rakentamiseen voi käyttää esimerkiksi paperi-massaa tai savea. Siihen voi myös tehdä korkeuskäyrät perinteisesti liimaamalla maasto-käyrien mukaan leikattuja pahveja päällekkäin.

Olemassa olevat rakennukset esitetään suurpiirteisesti. Niiden rakentamiseen vali-taan helppo materiaali, esim. muovailuvaha, maitotölkit, styrox tai pahvi. Apuna voi käyt-tää myös esivalmistettuja puupalikoita, askartelukaupoista löytyviä pienoismallipuita jne.

Materiaaleiksi pitäisi mieluiten valita sellaisia, joita voi värittää esim. vesiväreillä taijotka ovat jo itsessään värillisiä (kivet ja muut luonnosta löytyvät materiaalit, muovailuva-ha, kankaat jne.).

Malli saa olla tekijöittensä näköinen. Arkkitehtimallien valkoista, steriiliä esitystapaaei tarvitse tavoitella. Materiaaleja saa käyttää luovasti ja yhdistellä eri tekniikoita.

Pienoismallin avulla suunnitteluPienoismalli tai esimerkiksi sen maapohja voidaan myös tehdä etukäteen osittain val-miiksi aikuisten toimesta. Lapsille ja nuorille varataan suunnittelukäyttöön runsaasti eri-laisia elementtejä, jotka ovat helposti liikuteltavia ja mielellään eivät ohjaa suunnittelua.Esimerkiksi eriväriset muovailuvahat ovat erinomaisia tähän tarkoitukseen. Myös piipun-rassit, luonnonmateriaalit (oksat, jäkälät jne.), hiekka jne. ovat hyviä.

Jos useampi kuin yksi ryhmä suunnittelee saman mallin avulla, suunnittelun tuloksetvoi valokuvata ja purkaa sitten lisätyt elementit ennen kuin on seuraavan ryhmän vuorosuunnitella. Ennen valokuvausta on hyvä haastatella tekijöitä ja kirjoittaa esim. irrotetta-ville lapuille selkeästi, mitä mikäkin mallissa esittää. Näin kuvaan tallentuvat myös seli-tykset.

40

Laatikko 4: INTERNETIN KÄYTTÖ SUUNNITTELUSSA

Internet-ympäristö voi toimia osallistuvan suunnittelun eräänä apuvälineenä. Internetissävoi käyttää luontevasti kuvia, mallinnuksia, animaatioita, liikkuvaa kuvaa ja ääntä sekätekstiä. Helsingin kaupungin rakennusviraston viherosasto ja Teknillinen korkeakoulu ovatyhdessä tutkineet lasten suunnittelua internetin avulla Helsingin Pihlajistossa. Mukanaolivat Pihlajiston ala-asteen oppilaat, jotka osallistuivat internetissä pelattavan suunnitte-lupelin kehittämiseen. Verkkosovellus koostui tietopaketista, jossa kerrottiin suunnittelu-kohteesta ja sen suunnittelusta, itse suunnittelupelistä sekä palautelomakkeista. Suun-nittelupelin tuloksena saatiin tietoa siitä, mitä lapset haluavat Seikkailumetsässä tehdä.

ValmisteluAluksi on selvitettävä, miten internet toimintaympäristönä nivoutuu suunnitteluprosessiin.Mitä internetin kautta halutaan välittää ja kenelle? Mitä tietoa etsitään pelin, kyselyidentai kommentointimahdollisuuksien kautta, miten tieto tallennetaan ja miten sitä tullaankäyttämään?

Verkkosovelluksissa on tärkeää järjestää alkuvaiheessa työpaja, jossa määritellääntekniikan rajat ja kustannukset. Monia asioita pystytään kyllä teknisesti toteuttamaan,mutta kaikkea ei silti ole järkevää tehdä esimerkiksi kustannussyistä. Samalla tehdäänmyös tiedotussuunnitelma, jotta ihmiset löytäisivät tulevat verkkosivut ja mahdollisennettipelin.

Pihlajiston seikkailupeli esimerkkinä internet-avusteisesta suunnittelustaHelsingin kaupungin rakennusviraston viherosasto järjesti Pihlajistossa viheralueiden suun-nittelukierroksen, johon pyydettiin erityisesti lapsia mukaan. Kävelykierroksen tuloksenalapset valitsivat suunnittelukohteekseen Seikkailupuiston. He tekivät Seikkailupuistostakolmiulotteisia malleja. Nämä toimivat internet-pelin taustamateriaalina.

Seikkailumetsäpelin lähtökohdaksi otettiin se toiminta, jonka näyttämönä Seikkailu-metsä tulee olemaan. Lapsia ei pyydetty tekemään pelin avulla varsinaisia suunnitelmiaSeikkailumetsästä, vaan heitä pyydettiin kertomaan, minkälaista toimintaa he toivovatsinne sijoitettavan ja mihin nämä toiminnot parhaiten sopivat. Peliä pelattiin yksinkertai-sesti siirtämällä hiirellä erilaisia toimintoja kuvaavia kuvakkeita valikosta suunnittelualu-een kartalle.

Teknisesti peli koostui kolmesta komponentista: JavaScript/HTML-pohjaisesta pelis-tä, tallennus- sekä selausskripteistä. Skriptit ovat python-pohjaisia cgi-skriptejä, joita käy-tetään palvelimella. Python-kielinen skripti käyttää tietokantamuotoa (NDB-tiedostoa), jostatallenteet luetaan palvelinympäristössä toisella skriptillä. Python-ohjelmoinnin sijaan onkuitenkin tulevaisuudessa parempi käyttää joustavampaa xml-webkuvauskieltä. Verkkoso-velluksista on aina paikallaan tehdä perusteellinen tekninen dokumentointi, joka paran-taa pelin siirrettävyyttä ja muokkaamista seuraaviin hankkeisiin.

Peliviestiä täydennettiin kirjallisella selostuksella. Pelin tallennuksen yhteydessä pe-laajat saivat täytettäväkseen lyhyen kyselylomakkeen, missä kysyttiin joitakin tietoja heistäitsestään ja pelaajia pyydettiin myös selostamaan suunnittelunsa tuloksia.

Pihlajiston Seikkailumetsän pelistä tallentuivat palvelimelle suunnittelualueen kartatniille siirrettyine toimintakuvakkeineen, toimintakuvakkeiden koordinaatit, joiden perus-teella kuvat suunnitelmista pystyttiin generoimaan uudestaan, sekä pelaajan täyttämätpelilomakkeet.

Pelidatan selaamista varten tehtiin web-käyttöliittymä. Käyttöliittymän kautta suunnit-telijat ja tutkijat pääsivät hakemaan tiedostoja tekemällä hakuja palvelimelle tallennetus-ta datasta. Myöhemmin on tarkoitus kehittää sovellusta siten, että käyttäjät pääsevät te-kemään dynaamisia hakuja suoraan tietokannasta.

41

Pelin loputtua suunnittelijat valitsivat parhaat esimerkit seikkailumetsäpeleistä. Ne lai-tettiin internet-sivuille kaikkien nähtäviksi sekä palkittiin lahjakortilla. Internet-sivuilla tul-laan seuraamaan suunnittelun etenemistä toteutusvaiheeseen ja käyttöönottoon saakka.

Internetavusteisen suunnittelun hyödyntäminenInternetavusteinen suunnittelu ei voi olla ainoa osallistumismenetelmä. Internetin kauttaei koskaan voida saavuttaa kaikkia käyttäjäryhmiä ja tekniset rajoitukset voivat vaikeut-taa työtä. Muiden menetelmien rinnalla internetavusteinen suunnittelu voi toimia erittäinhyvin ja erityisesti sillä voidaan tehokkaasti tavoittaa lapsia ja nuoria.

Tärkeä osa verkkosovellusten kehittämistä on prototyypin testaus. Testaukseen onhyvä osallistua varsinaisen työryhmän ulkopuolisia jäseniä tai se voidaan jopa kokonaanulkoistaa.

Ihmisiä on aktiivisesti rohkaistava käyttämään internet-sivuja. Sivuille saadaan käyt-täjiä laittamalla peliin linkkejä esimerkiksi portaaleista, joissa on paljon kävijöitä (esim.kaupunkien sisääntulosivut), mainostamalla sivuja muissa medioissa tai järjestämällä mas-sapelitilaisuuksia. Pihlajiston seikkailumetsän sivuja käytettiin pääasiassa koulussa, mis-tä saatiinkin sopiva joukko käyttäjiä.

Lapset osallistuivat Helsingin Pihlajiston suunnitteluun tietokonepelin avulla. Kuva: Mirk-ka Kaaja.

42

Erityisen tärkeää on tiedostaa, minkä as-teisesta osallistumisesta ja vaikuttamisesta onkysymys (taulukko 3). Onko kyse täysivaltai-sesta osallistumisesta ja vaikuttamisesta, jos-sa asukkaat tai lapsi- ja nuorisokäyttäjät saa-vat keskenään sopia tavoitteistaan ja toteutus-keinoistaan ilman yhteiskunnan suurempaapuuttumista? Näin voi olla esimerkiksi suun-niteltaessa pientä asuinyhteisöä, yksityistä kou-lua, leikkipuistoa tai jotain rajattua kohdetta,kuten grillikatosta. Vai onko kyse kumppanuu-desta, jossa käyttäjät ja suunnittelijat – lapsetja aikuiset – yhdessä analysoivat tilannetta jasuunnittelevat esimerkiksi kaupunginosan tiet-tyjä parannushankkeita, kuten Helsingin Pih-lajistossa ja Maunulassa? Päätökset tekevätkuitenkin edelleen poliitikot. Jos on kyse kuu-lemisesta, kantavat viranomaiset vastuun hank-keesta ja kysyvät käyttäjien mielipidettä eri-

laisista vaihtoehdoista. Uuden Maankäyttö- jarakennuslain mukaisessa kaavoituksessa edel-lytetään vähintäänkin asukkaiden tai käyttäjienkuulemista. Lain henki sisältää myös ajatuk-sen eri osallistujien kumppanuudesta. Laki eikuitenkaan takaa osallistujien vaikutusta pää-töksentekoon, joka tapahtuu edelleen edustuk-sellisen demokratian puitteissa. Tiedottamises-ta on kyse silloin, kun viranomaiset tiedotta-vat asukkaille tai käyttäjille suunnitelmista taiheidän osallistumisensa typistyy tutkimuksenkohteena olemiseen.

Taulukko 3:n matriisissa tarkastellaan me-netelmien valintaa sekä suunnitteluvaiheen ettäosallistumiseen sisältyvän vaikuttamisasteenmukaan. Matriisi on suuntaa-antava eikä teeoikeutta todellisuuden moniulotteisuudelle.Analyyttiset ja ilmaisulliset työkalut, kutenohjattu kävelykierros ja SWOT-analyysi

Taulukko 3. Suunnitteluvaiheen ja vaikuttamisasteen muodostama matriisi, johon on ke-rätty esimerkkejä tilanteeseen sopivista menetelmistä

Vaiheet Aloitus Suunnittelu Toteutus Arviointi ja YlläpitoOsallis- tutkimustumisaste

Täysivaltainen Kävelykierrososallistuminen SWOT-analyysi Pienoismallin

Tulevaisuusverstas avullaTopoanalyysi suunnittelu

Kumppanuus Kävelykierros Suunnittelu- Portfolio PortfolioHaastattelu työpaja HaastatteluSWOT-analyysi Pienoismalli-Tulevaisuusverstas suunnitteluTopoanalyysi Piirtäminen

Kuuleminen SWOT-analyysi Internet- SemanttinenTulevaisuusverstas suunnittelu differentiaaliAistikävely Piirtäminen KyselylomakeKognitiivinen kart.KyselylomakeOsallisuusverstas

Tiedottaminen Tiedotustilaisuus Semanttinen FyysistenKaavoituskatsaus differentiaali jälkienYhteydenotot Käyttäytymisen kartoitussuunnittelijaan kartoitus

YmpäristönelvyttävyydenmittariKyselylomake

43

(Strengths, Weaknesses, Opportunities,Threats), sekä tutkimusmenetelmistä kysely jahaastattelu sopivat parhaiten suunnitteluproses-sin alkuun ja ehkä loppuunkin. Suunnittelutyö-pajat sekä pienoismalleilla ja internetin avullatapahtuva suunnittelu, sopivat varsinaiseensuunnitteluvaiheeseen. Arviointi- ja tutkimus-vaiheen menetelmiä ovat mm. kysely ja haas-tattelu sekä myös itse-arviointiin soveltuvaportfolio. Taulukosta 3 ilmenee, että aloitus-,suunnittelu sekä myös arviointi- ja tutkimus-vaiheen menetelmiä on runsaasti. Sen sijaantoteutus- ja ylläpitovaiheen menetelmiä ontoistaiseksi vähän. Niitä tulisikin keksiä lisää.Esimerkiksi Täti Vihreän tapa innostaa lapsiahuolehtimaan Helsingin puistoista ja leikkipai-koista on mainio ylläpitovaiheen osallistuvamenetelmä (Horelli, 2001).

Osallistumis- ja vaikuttamisasteeseen sisäl-tyy tietynlainen sitoutuminen ja henkilökoh-tainen panos. Varsinaisesta osallistumisesta javaikuttamisesta on kyse vasta silloin, kun suun-nittelu tapahtuu vähintäänkin kumppanuusta-solla. Mitä suuremmasta vaikuttamisasteestaon kyse, sitä moninaisempia ja vaativampiaosallistamismenetelmiä, kuten useamman päi-vän kestäviä suunnittelutyöpajoja, voidaankäyttää. Osallistujilla on tuolloin jonkinlaisettakeet siitä, että heidän vaivannäkönsä johtaatoivottuihin päätöksiin ja tuloksiin. Vuorovai-kutteinen suunnittelu sopiikin nimenomaankumppanuus- tai sitä korkeammalle osallistu-mistasolle. Mikäli suunnittelussa on kyse vainkuulemisesta tai tiedottamisesta, ei käyttäjiäsaisi houkutella sitoutumaan hankkeeseen sel-laisin työkaluin, jotka antavat vääriä kuvitel-mia osallistujien vaikutusmahdollisuuksista.

Lapset ja nuoret innostuvat yleensä osal-listumisesta, jos se on hyvin järjestetty. Tästähuolimatta kaikki eivät halua tai voi osallis-tua, etenkään kaikkiin suunnitteluvaiheisiin.Siksi on tärkeätä, että osallistujat miettivät,mihin vaiheisiin he haluavat sitoutua ja minkäasteisesti. Suunnittelun koordinaattorin tai ve-täjän tulisikin valita menetelmät tilanteen, osal-

listujien pyrkimysten, osallistumisvaiheen, jaennen kaikkea vaikuttamisasteen mukaan (Ho-relli, 2002).

Osallistuminen, vallan verkostotja verkkovalta

Vuorovaikutteinen suunnittelu ja tilan julkinentuottaminen liittyvät läheisesti viralliseen jaepäviralliseen vallankäyttöön. Valta ei sinän-sä ole hyvää tai pahaa, vaan sen laatu riippuusiitä, miten ja mihin sitä käytetään. Suurissakysymyksissä, kuten kaavoituksessa, vallitse-va suunnittelujärjestelmä kaavoittajineen sekäpoliittiset päätöksentekijät ja heihin kytköksis-sä olevat vallan verkostot säätelevät osallistu-misen ja vaikuttamisen liikkumatilaa. Pienem-missä hankkeissa käyttäjillä on suurempi mah-dollisuus vaikuttaa päätöksentekoon yleensä jasamalla myös tulosten toteutukseen.

Suunnittelussa vallankäyttö ilmenee mm.ongelmien, tavoitteiden ja keinojen valintanaja määrittelynä sekä voimavarojen suuntaami-sena ja tulosten jakamisena. Valtakamppailuakäyvät niin käyttäjäryhmät keskenään kuinviranomaiset ja päätöksentekijätkin. Päättäji-en osallistuminen onkin osoittautunut ongel-malliseksi. Poliitikkojen suhde vuorovaikuttei-seen suunnitteluun on usein virkamiesten jamedian välittämää. Joissakin tapauksissa po-liitikoille järjestetään erityistilaisuuksia. Jos-kus harvoin poliitikot osallistuvat asukkaidenkanssa yhdessä (Leino, 2001).

Myös erilaiset ajattelu- ja toimintatavatsekä tietokäsitykset liittyvät läheisesti vallanverkostoihin. Innes ja Booher (1999) esittävät,että erilaisten tietojen ja intressien jakamiseensekä eri toimijoiden vastavuoroisuuteen perus-tuva ”verkkovalta” tulee korvaamaan nopeas-ti muuttuvassa tietoyhteiskunnassa perinteisetvallan muodot. Viimeksi mainittujen avulla eipystytä hallitsemaan yhteiskunnan monimut-kaisia ongelmia. Valitettavasti verkkovallantutkimus on vasta alullaan.

44

Kysymyksiä ja haasteita

Vuorovaikutteinen suunnittelu on parhaimmil-laan edustuksellista demokratiaa täydentävääja laajentavaa toimintaa. Dynaaminen osallis-tuminen edellyttää kuitenkin kaikilta osallis-tujatahoilta avointa asennoitumista ja haluaoppia kohtaamaan sekä uusia tilanteita, vaih-toehtoisia toimintatapoja että myös ristiriito-jen ratkaisemista (Catterall, 1997; Susskindym. 1999). On ilmeistä, että osallistuvaan suun-nitteluun kuuluvat erilaisten työkalujen ja me-netelmien käyttö sekä niiden soveltaminenyhdessä vetäjän kanssa. Siten voidaan myösjalostaa erilaisia tiedonlajeja innovaatioiksi.

Vuorovaikutteista suunnittelua ja siihenliittyvää metodologiaa on pohdiskeltu tässänäkökulmasta, jossa lasten ja nuorten osallis-tumista on tarkasteltu nykyisen suunnittelujär-jestelmän ja sen muuttumassa olevien suun-nittelukäytäntöjen puristuksessa (vrt. Maan-käyttö- ja rakennuslaki). Viranomaislähtöinenosallistuminen tuottaa kuitenkin harvoin asuk-kaita tyydyttäviä tuloksia, mikäli osallistujien,erityisesti lasten ja nuorten vaikutusmahdolli-suuksia ei selvitetä avoimesti (Horelli ja Vep-sä, 1995).

Tärkeimpiä kysymyksiä ja haasteita tulee-kin olemaan, miten vuorovaikutteinen suun-nittelu yhdistetään poliittiseen päätöksente-koon? Lapset ja nuoret ovat kyllästyneet ”lei-kittämiseen”. Myös joissakin amerikkalaisis-sa tutkimuskohteissa on kansalaisten (huonostijärjestetty) osallistuminen aiheuttanut päätök-senteon ja samalla myös ympäristöjen kehit-tämisen lamaantumisen (Campbell ja Marshall,1999). On kuitenkin olemassa useita arkielä-mälähtöisiä hankkeita, joissa uusin strategioinja toimintalogiikoin sekä paikallisen, alueelli-sen ja kansainvälisen verkottumisen avullavoidaan ylittää perinteiset suunnittelukäytän-nöt (Staffans, 2001; Harcourt ja Escobar,2002). Myös lapset ja nuoret ovat onnistuneetsaamaan aikaan hyviä suunnitelmia, joita ontoteutettu. Omakohtaisen kokemuksemmemukaan kymmenen vuoden ajalta lasten suun-

nittelu on alkanut muuttua joillakin paikkakun-nilla prosessista käytännöiksi. Myös nuortenympäristötietous ja aikuisten asenteet ovat al-kaneet kohentua. Nuoret ovat myös synnyttä-neet kansalaisyhteiskunnan sosiaalista pää-omaa, yhteisön sisältämää luottamusta. Tosinon edelleen olemassa liian paljon toteutumat-tomia ideoita, käyttämättömiä nuorisoresurs-seja ja innovatiivisuuden haaskausta. Nuoriaei osata vielä nähdä sosiaalisena ja taloudelli-sena voimavarana.

Joensuussa järjestetty osallisuusverstas (ks.laatikko 5) Pohjois-Karjalan nuorten foorumi-hankkeen yhteydessä, kirvoitti Karjalaista kir-joittamaan seuraavanlaisen pääkirjoituksen:

”Nuorten foorumille valtaa tulevaisuu-den suunnittelussa: Yksi kaupunkikuvan nuo-rentumisen mahdollisuus on Joensuussa syys-kuussa käynnistynyt Nuorten foorumi. Kaksi-vuotisen Nuorten foorumin tavoitteena on li-sätä nuorten vaikutusvaltaa maakunnan jaoman kotikaupunkinsa kehitykseen. Nuortenfoorumissa Joensuun seudun suurimmiksipuutteiksi koettiin joukkoliikenteen kalleus japitkät vuorovälit sekä erilaisten harrastustilo-jen puute. Varsinkin bändien treenikämpilleolisi kysyntää. Nuorten foorumin päättäjäpa-neelissa istunut kaupunginvaltuuston puheen-johtaja Pirkko Martikainen (kok.) esitti, ettäJoensuun seudun tulevaisuudenvision raken-taminen annettaisiin nuorten tehtäväksi. Mar-tikaisen ajatus sai tukea maakuntahallituksenpuheenjohtajalta Ismo Kainulaiselta (sd.) Hänlisäsi, että nuoret pitäisi ottaa mukaan myösPohjois-Karjalan Pokat -kehitysohjelman laa-dintaan. Nuorten foorumi on hyvä hanke.Toivottavasti päättäjät ottavat sen sekä Marti-kaisen ja Kainulaisen ehdotukset vakavasti.Kaupunki voisi aloittaa nuorten huomioimisenjoukkoliikenteen tukemisella, sillä hyvä ja hal-pa bussiliikenne tuo vireyttä kaupunkimiljöö-seen. Karjalainen, 20.12.2001)”

On ilmeistä, että olipa sitten kyse viran-omais- tai arkielämälähtöisestä suunnittelusta,osallistujien vuorovaikutus ympäristön kans-sa kaipaa tuekseen erilaisia työkaluja ja tutki-

45

Laatikko 5: OSALLISUUSVERSTAS

Osallisuusverstasta on käytetty Pohjois-Karjalan nuorten foorumin kehittämisessä 2001–2002.

TavoiteOsallisuusverstaan tavoitteena on synnyttää nuorten keskinäistä sekä nuorten ja eri asian-tuntijoiden ja päättäjien välistä vuoropuhelua. Siinä pyritään sysäämään liikkeelle pro-sessi, jossa nuoret voivat aikuisten ja heidän instituutioidensa tuella toteuttaa verstaassasyntyneitä ideoita ja suunnitelmia. Verstaaseen voi osallistua jopa 100 henkeä, mikäli sevalmistellaan hyvin. Verstas kestää noin puolitoista tuntia.

I ValmisteluvaiheValmisteluvaihe koostuu seuraavista asioista:

Tavoitteen ja sitä toteuttavan teeman tarkentaminen (esimerkiksi Nuorten maakun-nallisen foorumin rakentaminen)Tähdellisten osapuolten ja heidän roolinsa pohtiminen, osapuolten perehdyttäminenrooleihinsa ja paikalle kutsuminen. (Rooleja ovat: juontajat, teeman esittelijä, panelis-tit, tiimien vetäjät, tavalliset osallistujat, sekä raportoijat ja videoijat)Tilojen ja materiaalien varaaminen (suuri tila, jossa panelistien pöytä, esittelijän pönt-tö, videotykki, äänentoistolaitteet, digi- ja videokamerat, piirtoheitin, fläppipaperia, kal-voja, tusseja, tarralappuja,Tilaisuuden mainostaminen ja tiedotteiden valmistaminen

II Verstaan toteutusvaiheVerstas koostuu seuraavista askelmista:

Verstaan juontajat esittelevät tilaisuuden tavoitteen ja teeman, sekä verstaan aske-leet ja toimintatavan (Kesto 5´)Teeman esittelijä pohjustaa teeman mielellään videotykin avulla, jotta voidaan esitel-lä myös muiden verkostojen kokemuksia (Kesto 10´).Juontajat esittelevät teemaa täsmentävät kysymykset, joihin toivotaan saavan osal-listujilta vastauksia. Kysymykset voivat olla esimerkiksi:Mistä osa-alueista Nuorten foorumi koostuisi?Mikä minun panokseni tulee olemaan foorumin toteuttamisessa?Mikä nimi Nuorten foorumille?

Tämän jälkeen juontajat ohjaavat osallistujia jakautumaan salissa noin kymmenen hen-gen tiimeihin, joille on valittu tiimivetäjät (myös panelistit muodostavat oman tiiminsä).Vetäjällä on fläppipaperi sekä tarralappuja ja kyniä. Tiimin jäsenet kirjoittavat ensin yksi-nään tarralapuille omat vastauksensa yllä esitettyihin kysymyksiin (5´) ja esittelevät nesitten toisilleen, ryhmitellen ne fläppipaperille. Samalla tiiminvetäjä tekee vastauksistayhteenvedon kalvolle (Kesto yhteensä n. 20´)

Tiimivetäjät esittelevät kalvolla tiiminsä vastaukset kysymyksiin (Kesto 15´)Juontajat tekevät panelisteille tulosten toteuttamiseen liittyviä kysymyksiä (Kesto 10´)

Jatkotoimenpiteistä sopiminen teeman esittelijän johdolla, joka ilmoittaa välittömästi to-teutettavat toimenpiteet ja pyytää vapaaehtoisia ilmoittautumaan jatkotoimenpiteitä var-ten perustettaviin tiimeihin.

III JatkotoimenpiteetRaportoijat valmistelevat verstaan kulusta ja tuloksista pienen raportin ja levittävät sitämahdollisimman laajasti. Videoija tekee tilaisuudesta yhteenvedon ja syöttää ne internet-sivuille. Teeman esittelijä omaksuu verstaassa syntyneet ideat ja suunnitelmat osaksihankettaan.

46

musmenetelmiä. Niiden avulla voidaan ope-tella ja kohentaa ”ympäristön lukutaitoa” javalmiutta osallistua myös seuraaville suunnit-telukierroksille.

Lähteet

Arnstein, Sherry R. 1969. A Ladder of CitizenParticipation. Journal of the American Institute ofPlanners. Vol. 35, 216–24.

Aura, Seppo & Horelli, Liisa & Korpela, Kalevi. 1997Ympäristöpsykologian perusteet. Porvoo: WSOY

Campbell, Heather & Marshall, Robert 1999b. Pub-lic Involvement and Planning: Looking beyond TheOne to the Many. International Planning Studies,5(3), 321–344.

Catterall 1997. Citizen Movements, Information andAnalysis. An Interview with Manuel Castells. City, 7,140–155.

Churchman, Arza 1987. Can Resident Participationin Neighborhood Rehabilitation Programs Succeed:Israel´s Project Renewal through a ComparativePerspective. In Altman, Irvine & Wandersman, Ab-raham (Eds.), Neighborhood and Community Envi-ronments. New York: Plenum Press.

Gretschel, Anu 2001. Kunta nuorten osallisuusym-päristönä. Jyväskylän yliopisto. Väitöskirjakäsikirjoi-tus.

Harcourt, Wendy & Escobar, Arturo 2002. Womenand the Politics of Place. Development, 45, 1, March.

Harju, Pertti 1988. Yhteissuunnittelu asuinalueidenkehittämisessä. Raportti SOFY-projektin kenttäko-keilusta. Espoo: TKK, YTK, julkaisuja A:15.

Healey, P. 1997. Collaborative planning. ShapingPlaces in Fragmented Societies. London: McMillan.

Heikkinen, Hannu L. T. & Huttunen, Rauno & Moila-nen, Pentti (toim.)1999. Siinä tukija missä tekijä.Toimintatutkimuksen perusteita ja näköaloja. Juva:Atena kustannus.

Horelli, Liisa 1993. Asunto psykologisena ympäris-tönä. Teknillinen korkeakoulun arkkitehtiosaston tut-kimuksia 3. Espoo.

Horelli, Liisa 2001. Ympäristön tutkimuksen javuorovaikutteisen suunnittelun metodologiasta.www.hut.fi/Yksikot/YTK/koulutus/metodikortti/Metodit.html

Horelli, Liisa 2002. A Methodology for ParticipatoryPlanning. In Bechtel, Robert & Churchman, Arza(Eds.) A Handbook of Environmental Psychology.New York: John Wiley.

Horelli, Liisa & Vepsä, K. 1995. Ympäristön lapsi-puolet. Helsinki: ITLA.

Horelli, Liisa & Kyttä, Marketta & Kaaja, Mirkka 1998.Lapset ympäristön ekoagentteina. Teknillisen kor-keakoulun arkkitehtiosaston julkaisuja 1998/49. Es-poo.

Innes, Judith & Booher, David E. 1999. PlanningInstitutions in the Network Society: Theory for Col-laborative Planning. A Paper presented at the Col-loquim ”Revival of Strategic Spatial Planning” at theRoyal Netherlands Academy of Arts and Science,Amsterdam, February 25–26, 1999.

Jovero, Sari & Horelli, Liisa 2002. Nuoret ja paikalli-suuden merkitys? Nuorten ympäristösuhteen tarkas-telua Vantaan Koivukylä-Havukosken alueella. Tek-nillinen korkeakoulu, Yhdyskuntasuunnittelun tutki-mus- ja koulutuskeskus. Espoo.

Kukkonen, Heikki 1977. Itsesuunnittelun järjestämi-nen. Teknillinen korkeakoulu, Yhdyskuntasuunnitte-lun laitoksen julkaisu B44. Espoo.

Kukkonen, Heikki 1984. A Design language for aSelf-planning System. An Experiment with Small-group Housing. Helsinki University of Technology,Acta Polytechnica Scandinavica, ci 82.

Leino, Helena 2001. Kansalaisten osallistuminenkoetteella. Tarkastelussa uuden maankäyttö- ja ra-kennuslain osallistumiskäytännöt. Julkaisematonkäsikirjoitus. Tampereen yliopiston sosiaalipolitiikanlaitos, Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta.

Nonaka, Ikujiro & Takeuchi, Hirotaka 1995. TheKnowledge-Creating Company. New York: OxfordUniversity Press.

Nuorten foorumille valtaa tulevaisuuden suunnitte-lussa. Pääkirjoitus sanomalehti Karjalainen20.12.2001

47

Staffans, Aija 1994. Asukkaat ja lähiöarkkitehti. Pih-lajistossa uusia työtapoja etsimässä. Ympäristömi-nisteriö, Yhdyskuntasuunnittelun ja rakennustutki-muksen neuvottelukunta. Julkaisu 5. Vantaa: Ka-joprint Oy.

Staffans, Aija 2001. Strategic Networks in UrbanPlanning, Competing for Local Knowledge. Unpub-lished manuscript.

Susskind, Lawrence & McKearnan, Sarah & Tho-mas-Larmer, Jennifer 1999. The Consensus Buil-ding Handbook. A Comprehensive Guide to Reach-ing Agreement. London: Sage.

Lisätietoa netistä

Pihlajiston luonnohoitosuunnitelma, reittikartta. Vir-tuaalinen kävelykierros.

http://www.hut.fi/~helira/Kotiluonto/sivut/kierros.htmpäivitetty 5.1.2000

Pihlajiston Seikkailumetsäpeli, Helsinki:http://kaupunginosat.net/seikkailu/päivitetty 30.4.2001

Pihlajiston kotisivut, Helsinkihttp://www.kaupunginosat.net/pihlajisto/sivut/päivitetty 30.4.2001

Joensuun kävelykeskustaprojektin sivut:http://www.jns.fi/kavelykeskusta/ALKUSIVU.htmpäivitetty 11.1.2001

Joensuun tori ja nuoret:http://kansalaistalo.jns.fi/keskusta/suomi/päivitetty 2.7.2000

48

”V aasan lausuntokierrokselle mennees- sä lapsi- ja perhepoliittisessa ohjel-

massa esitetään 100 000 mk:n myöntämistälasten ja nuorten hankkeille vuodeksi 2002.”(TV 2:n Kotimaa NYT -ohjelma 6.10.2001.)Kuvittele, että olet töissä Vaasan kaupunginnuorisotoimessa. Kaupunginjohtaja soittaa si-nulle ja sanoo, että ”te siellä meidän nuoriso-toimessa, voitteko te suunnitella sen miten lap-set ja nuoret pääsisivät päättämään rahojenkäytöstä. Yksi ehto on, haluamme, että lapsetja nuoret kohtaavat kunnan poliittisen johdonvähintään kerran vuodessa.”

Alkulähtökohtia

Vaasaan ja ainakin sataan muuhun Suomenkuntaan on perustettu tai perusteilla nuorillesuunnattu lähi- ja käyttäjädemokraattinen vai-kuttamisjärjestelmä. Kunnan organisoimananuorten vaikuttamistoiminta on kuntayhteisös-sä tapahtuvaa puoluepoliittisesti sitoutumaton-ta lähi- ja/tai käyttäjädemokraattista, tietylleikäryhmälle suunnattua osallistumis- ja vaikut-tamistoimintaa. Esimerkkeinä tällaisista kun-tiin luoduista järjestelmistä ovat esimerkiksinuorisovaltuustot (ks. Nikkilän artikkeli),

Kunnallisen nuortenosallisuusympäristön perustaminen

Anu Gretschel

Nuorten Ääni tai koulujen oppilaskuntatoimin-taan perustuvat järjestelmät kuten KempeleenPikkuparlamentti. Nuorisovaltuuston tai oppi-laskunnan hallituksen toimijat on valittu esim.äänestämällä tietyllä alueella asuvista, tietyninstituution käyttäjistä ja/tai tietynikäisistäkuntalaisista. Lähi- ja käyttäjädemokraattisetelimet voivat olla myös ”vapaasti koottuja yh-teisöjä.” (kuten esim. Nuorten Ääni). Ryhmänkokoamisen takana on joku taho (kunta), jollaon asetettuna toiminnalle tiettyjä arvoja ja ta-voitteita. Yhteisellä nimellä näitä ryhmiä kut-sutaan nuorten vaikuttamisryhmiksi (Paunikal-lio 2000; Gretschel 2001; Kohonen 2002).

Nuorelle ei pitäisi enää tarjota vain asiak-kaan roolia kuntaorganisaation ja nuoren koh-datessa. Palvelutilanteista ja palveluketjuistatulisi siirtyä tasavertaiseen vuorovaikutussuh-teeseen nuorten ja aikuisten välillä. Asiakkaanroolissa oleminen on sitä, että nuorelle tarjo-taan jo valmiin yhteiskunnan ratkaisuja. Hut-tusen mukaan Habermas sanoo kommunika-tiivisen toiminnan teoriassaan, että ihmiset ei-vät yleensäkään ole reflektiivisessä suhteessaomiin elämismaailmallisiin edellytyksiinsä.(Huttunen 1999, 27.) Habermasin omin sanoinnekään nyky-yhteiskunnan toiminnot, jotka

49

ovat erikoistuneet kulttuuriperinnön siirtoon januorten sosialisaatioon eivät ole enää nuortenymmärrysorientoituneen toiminnan varassa,vaan ne on integroitu systeemin hoidettaviksi.Habermasin mukaan kaupallistuminen ja by-rokratisoituminen aiheuttaa näillä alueilla häi-riöitä, patologisia sivuvaikutuksia. (Habermas1987, 34.) Tiivistettynä tämän voidaan tulkitatarkoittavan sitä, että yksilö ei itse ole osallis-tunut merkitysmaailman (esimerkiksi koskienelinympäristöä) muodostamiseen, vaan kaik-ki asiat ovat valmiiksi organisoitu markkinoi-den ja byrokratian (esim. aikuisten, päättäjienja kunnan työntekijöiden) toimesta.

Joensuulaisen sosiologin Hannu Itkosenmukaan lasten mahdollisuus vaikuttaa ja toi-mia edellyttää myös mahdollisuuksia omientilojen muokkaamiseen. Itkosen mukaan tämäei toteudu käytännössä, sillä majan rakentami-nen tai jopa oman keihään katkaiseminen lä-himetsästä ovat tuomittuja tekoja. Itkosenmukaan hänen asuinalueellaan on käyty ajoit-tain kamppailua lasten oikeudesta pallopelei-hin kaupungin puistonurmikolla. Vasta aikuis-ten meneminen mukaan pelien tiimellykseenon muuttanut tuomitsevia asenteita sallivam-paan suuntaan. (Itkonen 1998, 57.) Osallisuus-toiminnassa kuntayhteisön tasolla nuoretpääsevät tasavertaiseen asemaan yhteisön jä-seninä. Tiedostetaan, että nuoret ovat nuorianuorten maailmasta ja että nuoret ja nuoruusovat yhtä tärkeitä kuin aikuiset ja aikuisuus.Myös nuorten maailma kuuluu yhteisön maa-ilmaan.

Ilmonen viittaa sosiologi Alf Ronnbyn(1983) ajatuksiin, joiden mukaan ihminenymmärtää itsensä ja olemassaolonsa vasta toi-minnan kautta. Astuessaan valmiiseen ympä-ristöön, joka on jo jonkun ulkopuolisen tah-don sanelema, hän joutuu luopumaan omastaolemassaolostaan. Ilmosen mukaan täysin val-miisiin asuinalueisiin on vaikea kiinnittyä: eiole oikeutta, ei ole vastuuta, mitään ei voi teh-dä ilman lupaa. Ilmosen mukaan kerrostalo-alueilla ja yhtiömuotoisessa, tiiviissä kaupun-kiasumisessa vastuun koetaan olevan julkisil-

la organisaatioilla ja yleensä ”muilla”: naapu-reilla, huoltomiehillä, yhtiöiden hallituksilla taikunnalla. Ilman lupaa on vaikea tehdä edespieniä parannuksia lähiympäristössään. Vä-häistenkin muutosten aikaansaaminen edellyt-tää kamppailua systeemin kanssa. Uskin(1989) ja Bengtsin (1989) ajatuksia lainatenIlmonen toteaa, että pikku hiljaa ennakkosen-suurin tunne tekee sen, että myös sellaisiinasioihin, jotka eivät ole kiellettyä, ei uskalletaryhtyä. (Ilmonen 1993, 95–96.)

Ratkaisuksi nuorten ympäristö- ja yhteis-kuntasuhteen aktivoimiseen tutkijat esittävätympäristökasvatuksellista elinympäristön mo-niäänistä osallistavaa kehittämistyötä, lähi- jakäyttäjädemokratian arvostamista, kansa-laisyhteiskunnan tuomista nuorten tasolle päi-väkoteihin, kouluihin ja nuorisotiloille, Osal-lisuushankkeen paikallisia nuorten projektejasekä toimintatutkimuksellista otetta arvokes-kusteluineen. Kunnissa on päädytty edellämainittujen ratkaisujen synteesiin luomallakuntaorganisaatioon (esimerkiksi päiväkotei-hin, kouluihin ja nuorisotoimeen) nuorten osal-lisuusympäristöjä, joissa kunnan palveluja eipelkästään tuoda lasten ja nuorten käyttöön,vaan pyritään täydentämään ja kehittämäänniitä yhdessä.1 ”Osallisuusympäristö-termi”kuvaa sitä kontekstia ja toimintakulttuuria, jokanuorten vaikuttamiskanavan ympärille ja sitätukemaan on rakennettu. Nuorten vaikuttami-sen tukeminen tarkoittaa niin henkisiä resurs-seja (nuorten ja nuoruuden arvostus, päätäntä-valta, aikuiset tukihenkilöt, tietotaitoresurssit)kuin myös materiaalista tukea (projektien ra-hoitus, materiaalit).

Kuntiin perustettujen järjestelmien perus-periaate on tarjota nuorille osallistumisen javaikuttamisen kokemuksia. Osallisuus on jo-takin vielä enemmän. Se merkki tarjotun osal-listumis- ja vaikuttamistoiminnan laadukkuu-desta. Osallisuudessa nuori ei vain osallistu taivaikuta, vaan nuori kokee osallisuuden tunnet-ta suhteessa omaan yhteisöönsä/yhteisössä –kunnassa, koulussa, nuorisotalolla tai esimer-kiksi nuorisovaltuustossa.

50

Viirkorven paljon lainatun osallisuudenmääritelmän mukaan osallisuus perustuu mu-kana olevien toimijoiden tietämiseen, sitoutu-vaan vastuunottoon ja vaikutusvaltaan. Viir-korven osallisuuden määritelmän mukaan toi-mijoiden tietäminen tarkoittaa yhteisen tietä-myksen jakamista eli sitä, että toimijat saavatkäyttöönsä tarpeelliset tiedot ja ymmärtävätniiden merkityksen, mutta lisäksi myös saavatomat näkökantansa toisille osapuolille tiedok-si ja ymmärretyksi. Toimijoiden sitoutuminenon kärjistäen ilmaistuna sitä, että käsite osal-listuminen tarkoittaa mukana oloa usein tois-ten määrittelemässä tilanteessa ilman omakoh-taista panosta asiaan. Osallisuus taas merkit-see omakohtaisesta sitoutumisesta nousevaavaikuttamista asioiden kulkuun ja vastuunot-tamista seurauksista. Toimijoiden vaikutusval-ta taas on kyvykkyyttä vaikuttaa tapahtumienkulkuun. (Viirkorpi 1993, 22–24.)

Oman määritelmäni mukaan osallisuus onnimenomaan osallisuuden tunnetta, joka pal-jastuu nuorten tunteista, tiedoista, tarinoista japaikallisista diskursseista. Millainen on osal-lisuuden tunne? Osallisuuden tunnetta kuvaa-vat hyvin termin empowerment suomalaisetkäännökset voimaantuminen ja valtautumi-nen.2 Voimaantuminen ja valtautuminen ku-vaavat osallisuuden tunteessa yhdistyvää tun-netta ja kompetenssia. Nuori tuntee pätevyyt-tä ja pitää itse omaa rooliaan merkittävänä. Pä-tevyyden tunne ja oman roolin arvostaminentuo hänelle kompetenssia tuoda ilmi hänen toi-minnalle asettamiaan intentioita ja odotuksiasekä arvioida niiden toteutumista osana yhtei-söä. Osallisuuden mittari on se, kuinka hyvinnuori pääsee osallisuusprojektissa ja siitä ker-tovassa tarinassa sisälle voimaantuneen ja val-tautuneen toimijan positioon, kuinka hyvinkertoja kokee osallisuutta tarinan kaikissa vai-heissa ja kuinka hyvin nuoren saavuttama osal-lisen positio säilyy projektin ja tarinan loppuunasti.

Hesan Nuorten Ääni -kampanjassa osalli-suus on määritelty sellaiseksi toiminnaksi, jos-sa lapset ja nuoret asettavat tavoitteita, keskus-

televat ja pohtivat eri ratkaisuja sekä tekevätpäätöksiä, joka mahdollistaa osallisuuden ko-kemuksen ja aikaansaa muutoksen lasten januorten elinympäristössä (Hesan Nuorten Ääni2002, Siurala 2002.)

Nuorille itsetehdyt projektit ovat keino neu-votella omasta tilasta ja pätevyydestä varteen-otettavana kuntayhteisön jäsenenä. Kuntayh-teisön jäsenyydestä voidaan käyttää nimitystä”kansalaisuus.” Tämä on enemmän kuin pelk-kä kuntalaisuus. (ks. Niiranen 1999, 57, 2001)Kuntalainen on siis kansalainen, mikäli vuo-rovaikutus mahdollistaa kansalaisuuden toteu-tumisen. T. H. Marshallin (1950; Roth 2000,24) kansalaisuus-käsite vuodelta 1949 sisälsikolme perusdimensiota: perusoikeus-kansalai-suus (civic citizenship), poliittinen kansalai-suus (political citizenship), joka sisältää mm.äänioikeuden ja sosiaalinen kansalaisuus (so-cial citizenship), joka on ymmärretty toisaaltayksilön taloudellisena riippumattomuutena jatoisaalta yksilön oikeuksina sosiaalivaltion ja-kamiin hyvinvointipalveluihin eli sosiaalipo-liittisena terminä.3 Roth laajentaisi kansalai-suuden ymmärtämistä staattisesta tilasta laa-dulliseen prosessimaiseen tarkasteluun, esi-merkkinä ”aktiivisen kansalaisuuden” aspek-ti. Toisaalta hän laajentaisi kansalaisuudenkehystä esimerkiksi kulttuuriseksi kansalaisuu-deksi, informaaliksi poliittiseksi kansalaisuu-deksi, jota syntyy esimerkiksi sosiaalisten liik-keiden ja yhteisöllisten ryhmien työskentelynansiosta paikallistasolla sekä esimerkiksi eko-logiseksi/ympäristölliseksi kansalaisuudeksi.(Roth 2000, 28–33.)

Haluan laajentaa kansalaisuuden käsitteenmyös tunnetasolle. Kansalaisuuden positiosyntyy nuorelle nuoren ja kunnan välisen vuo-rovaikutussuhteen täyttymyksenä. Nuorten it-setekemät projektit pulppuavat nuorille kan-salaisuuden elementtejä. Osallisuustoiminnanonnistuessa nuori haluaa ja saa antaa panok-sensa yhteisön/elinympäristön kehittämiseksija ottaa vastuuta omasta yhteisöstä/elinympä-ristöstä. Osallisuuden tunne yhdessä projektis-sa voi pidemmällä aikavälillä johtaa jatkuvaan

51

kansalaisuuteen eli pysyvään yhteisön henki-seen jäsenyyteen.

Osallisuuden laadunmäärittelyssä pyritäänyhdistämään nuorten tunteista lähtevä osalli-suuden määritelmä osaksi käsitystä kunnantuottaman osallisuuspalvelun4 laadukkaastatuottamisesta. Osallisuustoiminnassa nuorenpositio kuntaorganisaatiossa muuttuu asiak-kaasta osalliseksi ja kunnista tulee palvelun-tuottajien kielellä osallisuuspalvelun tuottajia.Osallisuuspalvelun tuottaminen tarkoittaa sitä,että osallisuusprojekteissa laadun perusteenaei olekaan enää pelkästään rakennetut tuotteetvaan projektin tuottama kokonaisvaltainen elä-mys. Kuntien rooli muuttuu fyysisten raken-teiden kuten grillikatosten ja lumilautahyppy-reiden tuottajista osallisuuspalveluiden tuotta-jiksi. Palveluntuottajien kielellä voidaan pu-hua kunnista ”osallisuuspalvelun tuottajina.”Itse asiassa osallisuus on kuitenkin vielä enem-män kuin pelkästään palvelun tuottamista, seon yhdessä tekemistä, molemminpuolista op-pimista ja ”empowermenttia” (voimaantumis-ta ja valtautumista). Nuorten osallisuutta ei voinähdä pelkästään tuotteena vaan myös vuoro-vaikutuksellisena prosessina.

Käytännössä osallisuuden laadun kehittä-misessä on lähdettävä siitä, että yksittäisissäprojekteissa toimintaa ohjaavat kunkin tilan-teen ja osanottajajoukon määräävät arvot jatavoitteet, joiden mukaan esimerkiksi kunkinprojektin vaiheen toteuttamistavat ja -menetel-mät tulisi valita. Nämä asiat sovitaan toimin-nan aikana. Nuorten osallisuustoiminnan laa-dukkuutta arvioidaan siis projektikohtaisestiseuraavista näkökulmista:

1) yksilöiden kokema osallisuuden tunne2) prosessiin osallistuneiden 2a) nuorten kä-

sitykset ja 2b) aikuisten tukijoiden käsityk-set osallisuusprosessin laadukkuudesta ja

3) prosessiin osallistuneiden 3a) nuorten kä-sitykset ja 3b) aikuisten tukijoiden käsityk-set osallisuusprojektin lopputuloksen laa-dukkuudesta. (Gretschel 2001.)

Millainen järjestelmäperustettaisiin?

Nuorten ÄäniNuorten Ääni juontaa juurensa Jyväskylänmaalaiskunnassa 1990-luvulla toteutetusta lii-kunnan yhteissuunnittelusta. Kunnan kulttuu-ri-nuorisotoimi halusi selvittää yhden kuntienyhteissuunnitteluprosesseissa heikoksi jäävänryhmän eli nuorten mielipiteitä elinympäris-töstään ja palveluista tekemällä nuorten kans-sa oman yhteissuunnittelu-prosessin. Tiedon-keruumenetelmäksi valittiin ainekirjoitus, ky-selytutkimus (kyselyn tulokset ks. Lybeck1997) sekä alueelliset nuorten ryhmät, jotkavoisivat tulkita tutkimusaineiston tuloksianuorten näkökulmasta ja valita niistä kehitet-täviä asioita. Kunkin ryhmän toimintaan olivarattu 10 000 mk. Nuorten ryhmät laajensi-vat osallisuuttaan suunnitteluvaiheen tiedon-antajasta ja tiedon tulkitsijasta omien ideoidenja suunnitelmien toimeenpanoon, toteutukseenja arviointiin. Nuorten Ääni -ryhmistä tuli toi-minnallisia nuorten ryhmiä. Yhteissuunnitte-lumetodista räätälöityi nuorten osallisuusym-päristö.

Nuorten Ääni -toimintatavaksi kutsutaanoman asuinalueen nuorisotiloilla kokoontuvaanuorten ryhmää, joka toteuttaa ainakin osanideoimistaan projekteista itse. Jyväskylän maa-laiskunnassa ryhmät eivät enää saa rahaa kun-nalta automaattisesti kuten toiminnan alkuvai-heessa, vaan ryhmät hakevat rahaa NuortenÄäni -markkinoilta kaksi kertaa vuodessa.Jaettavan potin suuruus on ollut 40 000 mkvuosina 1999–2002. Nuorten Ääni -toimintaanuorisotiloilla on Jyväskylän maalaiskunnanlisäksi Jyväskylän kaupungissa, jossa on myösei vaan alueellisia ryhmiä vaan myös tiettyi-hin teemoihin keskittyviä Nuorten Ääni -ryh-miä kuten rasisminvastainen ryhmä tai eläin-tensuojeluryhmä. Helsingissä omia projekte-jaan nuorisotalolla toteuttavat ryhmät ovat esi-merkiksi talotoimikuntia (tai muita nuortenryhmiä), jotka tekevät Nuorten Ääni -projek-teja kuten esimerkiksi nuorisotilan sisustus-

52

1 Omaan elinympäristöön tutustuminen- Menetelmät: gåtur-kävelykierros,

seinäkartta, diat, video- Tavoite: Muodostetaan ryhmän mielipide

elinympäristön eri kohteista

2 Ryhmäytymällä tiiviiksi tiimiksi- Menetelmät: Seikkailuleiri tai -ilta,

ryhmäpelit- Tavoite: Ryhmädynamiikkaa

ja -henkeä!

3 Kehittämisprojektin valinta- Menetelmät: Luovat menetelmät

esim. tulevaisuusverstas,nelikenttä-analyysi tai aivoriihi.

- Tavoite: Oivalluksen herättely -”Hei, miks’ tää asia on näin,tehdään sille jotain!” Yhteinenryhmäpäätös siitä mikä projektitoteutetaan.

4 Projektin tuotteistaminenTehdään tuote. Kuka, mitä,missä, miten, milloin, millä?Esitellään suunnitelmaNuorten Ääni –markkinoilla.

6 Projektinvalmistuminen jaitsearviointi.Ryhmäkeskustelutaikuisten kanssaprojektin vaiheista jatuntemuksista.Mitä tekisin toisin?Miltä minusta tuntui?

5 Toiminnan vaihe – tehdään projektista totta

hankkeita, nuorisopuistohankkeita, Hyvien te-kojen tai kestävän kehityksen hankkeita.

Kuviossa 1 on esitelty Jyväskylän maalais-kunnan Nuorten Äänen menetelmät. Ensim-mäisessä vaiheessa ryhmä tutustuu elinympä-ristöön ja muodostaa sen kohteista ryhmänmielipidettä tekemällä esimerkiksi seinäkartan,diasarjan tai videon. Toisessa vaiheessa kehi-tetään ryhmähenkeä esimerkiksi seikkailulei-rin ja pelien avulla. Kolmannessa vaiheessaryhmä valitsee elinympäristön kehittämispro-jektinsa esimerkiksi aivoriihen ja nelikenttä-analyysin avulla. Neljännessä vaiheessa omakehittämisprojekti tuotteistetaan suunnitelmik-si, joista näkyy työnjako aikuisten ja nuortenvälillä, aikataulu, kustannusarvio yms. Projek-tin suunnitelma esitellään kaksi kertaa vuodes-

sa järjestettävillä Nuorten Ääni -markkinoilla,joilla nuorten ryhmät päättävät 40 000 mk ja-kamisesta kunnan eri Nuorten Ääni -ryhmienprojekteihin. Viidennessä vaiheessa projektitoteutetaan. Kuudennessa vaiheessa nuortenryhmä ja projektia eri vaiheissa tukeneet ai-kuiset kokoontuvat arvioimaan projektia.

Nuorten Ääni -prosessissa toiminnan ydinon ryhmäytyminen ryhmäksi. Nuorten Ääntäei kuitenkaan saa käsittää vain yhdeksi nuor-ten ydinjoukoksi. Asuinalueen suunnittelupro-sessissa asukasiltaan ei pitäisi kutsua valmistaNuorten Ääni -ryhmää (kuten kutsutaan esim.tiettyjen puolueiden edustajia, asukasyhdistys-ten edustajia..), vaan muodostaa kaikista pai-kalle saapuneista asuinalueen/nuorisotalon/koulun/järjestöjen nuorista Nuorten Ääni.

Kuvio 1. Nuorten Äänen menetelmät

Nuorten toiminnallinen ympäristön kehittäminen– vaiheet ja menetelmät

53

Tämä ei tietenkään ole mahdollista ilman viik-kojen ja kuukausien Nuorten Ääni -prosessejakyseessä olevien nuorten kanssa. Esimerkillähalusin vain havainnollistaa sitä, että NuortenÄäni on osallistava menetelmä, ei vain yksisuljettu ryhmä. Nuorten Äänessä kaikkia kun-nan nuoria pitäisi auttaa löytämään oma sisäi-nen äänensä elinympäristöön liittyvissä asiois-sa ja auttaa tuomaan sitä julki. Kaikista nuo-rista pitäisi voida tulla Nuorten Ääni.

Norjan Porsgrunnin malliKempeleen Pikkuparlamentissa ja HesanNuorten Äänessä kummassakin sovelletaanNorjan Porsgrunnin mallina tunnettua osalli-suusjärjestelmää kouluissa (Lillestøl 1998;Gretschel 2001; Hesan Nuorten Ääni 2002).Norjan mallissa kaikki lapset ja nuoret osallis-tuvat oman elinympäristönsä kehittämiseenkoulujen luokissa tehtävien esim. Tulevaisuus-verstaiden5 avulla. Näissä verstaissa esille tul-leita ideoita jatkotyöstetään ensin luokissa jasitten koulun oppilaskunnassa, jonne kokoon-tuvat edustajat eli ”neuvottelijat” eri luokista.Oppilaskunta laittaa ehdotukset tärkeysjärjes-tykseen ja jakaa hankkeet lyhyen- ja pitkänaikavälin hankkeiksi. Oppilaskunta selvittäähankkeiden projektien kustannukset yhteis-työssä kunnan hallintokuntien kanssa. Kem-peleessä eri koulujen oppilaskunnat kokoon-tuvat kaksi kertaa vuodessa Pikkuparlament-tiin6 jakamaan 40 000 mk:n vuosittaista nuo-risotoimen määrärahaa. Helsingissä oppilas-kuntien edustajat kokoontuvat kerran vuodes-sa Ylipormestarin kokoukseen jakamaan Ope-tusviraston kiinteistöyksikön 1,5 milj.mk:nmäärärahaa koulujen parannushankkeille. Lap-set ja nuoret jakavat rahat ehdotetuille välittö-mille, heti toteutettaville hankkeille. Pitkänaikavälin hankkeista osa etenee eri hallintokun-tien talousarvioihin ja sitä kautta toteutukseen.

Norjan Porsgrunnin mallia kehittäneenKjell Lillestølin mukaan lapsilähtöisyys tulisisäilyttää osallisuusprojektin kaikissa vaiheis-sa (K. Lillestøl, henkilökohtainen tiedonanto1.3.2001). Keräämäni materiaalin mukaan

(Gretschel 2001) kunnissa tehdään projekteja,joissa lapset ja nuoret ovat osallisia myös pro-jektien toteutuksessa. Silti vielä suuri osa las-ten ja nuorten hankkeista toteutetaan ”kunnan-työnä.” Osallisuustermein ilmaistuna näissätapauksissa lasten ja nuorten osallisuus on hah-motettu prosessina vain päätöksenteko-osalli-suuteen asti. Näissä tapauksissa on vaarana,ettei nuoresta tunnu projektin toteuduttua senenemmän osalliselta kuin ennen osallisuuspro-jektiakaan.

Hesan Nuorten Äänen projektisuunnitteli-ja Leena Nousiainen kirjoittaa (15.11.2001,teoksessa Lupaavat käytännöt 2002) seuraa-vasti: ”Hesan Nuorten Äänen ”Koulu osallis-tumisareenana” -hanke on osallisuuden väli-ne. Oppilaskunnan roolin korostuminen hank-keen myötä on lisääntynyt. Oppilaat ovat ol-leet mukana tekemässä koulujen järjestyssään-töjä, osallistuneet koulutyön arviointiin ja nytsyksyllä oppilaskunnissa on pohdittu perusope-tuksen arvoja ja mitä ne tarkoittavat käytän-nön koulutyössä. Tämä on mielestäni tärkeää,koska osallisuus ei ole vain ympäristön paran-tamista. Helsingin hankkeessa korostetaanHesan Nuorten Ääni -kampanjaa välineenä to-teuttaa osallisuutta.”

Hesan Nuorten Äänen alla toimii siis kaksijärjestelmää: ”Koulu osallistumisareenana”Yli-Pormestarin kokouksineen ja ”Alueellinennuorisotyö osallistumisareenana” talotoimi-kuntineen yms. ryhmineen tehden NuortenÄäni -projekteja. Näiden kahden järjestelmänyhteistyöfoorumi ovat syksyisin järjestettävät”Avoimet Foorumit.” Kyseessä on kaupunginneljällä eri suuralueella järjestettävä nuorten”ideointiworkshop”, joissa kussakin on 50-100nuorta nuorisotaloista ja kouluista. Aamupäi-vällä nuoret esittelevät valmistuneita ja käyn-nissä olevia projekteja sekä valmistelevat ryh-missä ajatuksia ja kehittämisehdotuksia omankaupunkialueen kehittämiseksi. Ajatukset jakehittämisideat esitellään kaupungin päättäjä-paneelille ja medialle heti samana iltapäivänä.

Oman kunnan vaikuttamisjärjestelmää luo-taessa on huomattava, että nuorisovaltuuston

54

valtuustotyyppinen laaja-alainen vaikuttami-nen kunnan asioihin sekä yhteydet kunnanvaltuustoon ja lautakuntiin täydentävät nuor-ten vaikuttamista Nuorten Ääni -menetelmillätai oppilaskunnissa. Nuorten Ääni ja kouluis-sa tapahtuva vaikuttaminen ovat tuettua osal-listumista ja vaikuttamista omien, omista jaoman ryhmän tarpeista lähteneiden projektienkautta. Nuorisovaltuusto taas on edistymiska-nava niille nuorille, jotka haluvat vaikuttaa laa-jemmalti, muihinkin kuin omakohtaisiin asi-oihin. Kyseiset vaikuttamisjärjestelmät mah-tuisivat siis samaan kuntaankin. Tai toisin päinajateltuna; niiden kaikkien piirteitä kannattaayhdistää oman kunnan malliin. Lillestølin(2001) mukaan esimerkiksi Porsgrunnissa kou-lujen oppilaskunnista koottujen oppilaidenneuvosto, josta hän käyttää tietoisesti englan-ninkielisistä nimitystä nuorisovaltuusto, ajaanuorten etua laajemmissa asioissa ja tavallaanlaajentaa oppilaskuntien valtaa kouluista ja

lähiympäristöistä laajempiin elinpiireihin ainavaltakunnan tasolle asti.

Etsitään sopivia aikuisiavaativiin tehtäviin osallisuudensaralla

Itse asiassa osallisuusjärjestelmän perustami-nen paperilla on helppo tehtävä. Vaikeampi onlöytää kunnasta riittävästi aikuisia, joiden tai-dot ja aika riittävät nuorten osallisuuden he-rättäjiksi ja tukijoiksi. Osallisuustoiminnan tär-kein instrumentti on aikuinen tilannetaitoinenihminen.

Osallisuustoiminnassa kyse ei ole vainnuorten heittämien ideoiden vastaanottamises-ta ja ideoiden syöttämisestä kuntakoneistonrattaisiin. Käyttämällä osallistavia menetelmiäluodaan yksilöiden välille vuorovaikutussuh-de, joka on enemmän kuin nuoren ja aikuisensattumanvarainen kohtaaminen. Kuntaorgani-

Kuvio 2. Työnjakokaavio

55

saatiossa ja kunnallisissa instituutioissa (esim.päiväkodeissa, kouluissa ja nuorisotoimessa)tulisi mahdollistaa nuorten toimijuus (ideoin-ti, suunnittelu, päätöksenteko, toteutus, arvi-ointi) nuoria koskevissa asioissa. Oheisessatyönjakokaaviossa havainnollistetaan nuortenja aikuisten rooleja osallisuusprojekteissa.Kaavion kaksi ylimmäistä riviä kuvaavat nuor-ten toimijuuden säilymistä projektin eri vai-heissa. Nuoret voivat toimia myös täysin il-man aikuisia, mutta nykyajan taajamissa pro-jekteihin tarvitaan usein kunnan hallintoa tun-tevia aikuisia lupamenettelyiden takia.

Nuorten osallisuusprojekteissa nuorten ide-oita jatkotyöstetään projekteiksi yhdessä nuor-ten kanssa. Nuoret myös toteuttavat osan pro-jekteista itse. Kuntaan tarvitaan sekä nuortenvaikuttamista tukevia järjestelmiä (esim. pää-töksentekotilaisuuksia), mutta myös inhimil-lisiä rakenteita, esimerkiksi moniammatillinenaikuisten tukijoiden tiimi, joka auttaa nuortenryhmiä projektien toteuttamisessa. Moniam-matillisuuden tarve tulee siitä, että parhaim-millaan nuorten projektit osuvat eri sektoreil-le kunnan hallintokuntien sekä kuntien ja jär-jestöjen rajoja sujuvasti ylittäen. EsimerkiksiJyväskylän maalaiskunnan Nuorten Äänessäon havaittavissa osallisuustoiminnan luovuu-den laskua, joka näkyy siinä, että projektit al-kavat pienentyä nuorten itsetehdyistä sektoritylittävistä projekteista nuorisotalon hankin-noiksi. Yhtenä luovuuden laskun indikaattori-na on, että toiminnan moniammatillisuus onkatoamassa.

Yksittäinen osallisuudesta kiinnostunut januorten osallisuutta yhteiskunnassa tarkkaile-maan herännyt nuori tai aikuinen voi kokeaahdistusta. Yksi ihminen ei voi muuttaa kun-nan, nuorisotalon ja koulun osallisuuskäytän-töjä yksin. Tarvitaan paljon erilaisia aikuisiaja nuoria. Kuviossa 3 on teoreettisella tasollakuvattu osallisuusjärjestelmän inhimillistätaustarakennetta – tiimiä. Kuvion ytimessä ovatkäytännön projekteja toteuttavat nuorten pro-jektiryhmät. Osa ryhmistä toimii jatkuvastikuten nuorisovaltuustot ja oppilaskunnat. Osa

projektiryhmistä lakkaa kun projekti on saatuvalmiiksi ja uusia syntyy tilalle. Kuvion ulko-kehän muodostaa ”tiimi,” joka rakenteena elääprojektien yli; tosin tiimin ihmiset saattavatvaihtua aika ajoin. Pohjois-Karjalan nuortenfoorumissa7 kolmeen kaupunkiin tammikuus-sa 2002 perustetuissa projektiryhmissä ja tii-meissä toimii nuoria, jotka ovat kiinnostunei-ta esim. tietystä teemasta kuten rantalentopal-lokentän rakentamisesta. Nuoria on mukanamyös erilaisista organisaatioista kuten mm.nuorisovaltuustoista, oppilaskunnista, partios-ta, puoluepoliittisista nuorisojärjestöistä sekäkansalaisliikkeistä. Projektiryhmissä ja tiimeis-sä toimivat aikuiset ovat esimerkiksi kunnan(esim. nuoriso- ja liikuntatoimi) ja seurakun-nan työntekijöitä, opettajia, järjestöjen (esim.Nuorten Pysäkki ry tai esim. asukasyhdistys)ja projektien (esim. työpajat) työntekijöitä jaedustajia. Pohjois-Karjalan nuorten foorumis-sa tiimin tehtäviksi on määritelty 1) nuortenprojektiryhmien tukeminen ja 2) nuorten osal-lisuusajattelun edistäminen omassa organisaa-tiossa.

Osallisuustiimien rakenne

Kuviossa 3 on havainnollistettu paikkakunnal-le mahdollisesti muodostettavan osallisuuttatukevan tiimin rakennetta. Nuoria toimijoitatoimii sekä projektiryhmissä että tiimeissä, ettämyös ohjausryhmissä, mikäli sellaisia on.

”Aikuiset välittäjäpersoonat” toimivat tii-meissä. He ovat kunnan poliittisia tai hallin-nollisia päättäjiä (esim. nuorisovaltuustonkummi). He edistävät nuorten ja nuorten pro-jektien kiinnittymistä kuntayhteisöön toimi-malla välittäjinä nuorten organisaatioiden jakuntaorganisaation välillä. He välittävät nuor-ten organisaatiolle kuntayhteisön jäsenyyteenliittyvää arvostusta, valtaa, resursseja ja mah-dollistavat nuorten organisaatioiden jatkuvuut-ta. He toimivat välittäjäpersoonan roolissa osa-na kunnallisia työ- tai luottamustehtäviä.

”Aikuiset tukijat” toimivat nuorten projek-tiryhmissä. He ovat asiantuntijoita, jotka aut-

56

Kuvio 3. Kuka minä aikuinen olen nuorten osallisuuden kentällä? Teoreettinen malli erilai-sista aikuisten rooleista nuorten projektiryhmissä ja paikkakuntakohtaisissa osallisuus-tiimeissä.

Nuori

Nuori

Nuortenoma

aikuinenVälittäjäpersoona

NuoriNuorten

omaaikuinen

Välittäjäpersoona

Välittäjäpersoona

Tiimi

oppilaskunta

nuorisovaltuusto

verkko-toimitus

aikuinen tukija(asiantuntemus)

erilaisetprojekti-ryhmät

Tiimi elääprojektien yli =pysyvä rakenne

tavat tuomalla nuorten projektiin tarvittavaatietotaitoa (esim. verkkotoimitus-ryhmä tarvit-see esim. tietoteknistä asiantuntemusta; jokinrakennusprojekti tarvitsee rakennusteknistäasiantuntemusta, jota esim. kunnan rakennus-mestari voi antaa). Aikuisen tukijan rooli voiolla projektissa vain hetkittäinen, mutta myöshyvin pitkäaikainen, jolloin sama aikuinen voitoimia yhtenä nuorten projektiryhmän jäsene-nä projektin ideoinnista toteutukseen. Aikui-set tukijat voivat olla mukana monissa nuor-ten projekteissa yhtä aikaa. He ovat kunnantyöntekijöitä, järjestöjen edustajia (esim. asu-kasyhdistyksen edustaja) tai muita aikuisia. Hetoimivat nuorten projekteissa työaikansa puit-teissa, vapaaehtoisena tai projektin palkkaami-na asiantuntijoina.

”Omia aikuisia” toimii sekä tiimissä ettäprojektiryhmissä. Omat aikuiset ovat useinopettajia tai nuorisotyöntekijöitä. He ovat nuor-ten henkisiä tukihenkilöitä, He huolehtivat tii-min ryhmädynamiikasta ja edistävät nuortensosiaalista kuuluvuutta niin projektiryhmään,tiimiin kuin koko kuntayhteisöön. He ovatmukana kaikissa projektin eri vaiheissa, ovat

aikuisena mukana myös silloin kun projektijää ilman muiden aikuisten tukea. Omat aikui-set etsivät omista verkostoistaan nuorten pro-jektin tarvitsemia sopivia aikuisia tukijoita.Omat aikuiset henkilöityvät tietyn ryhmän ai-kuiseksi, olisi harvinaista, että he olisivat mu-kana monessa ryhmässä ainakaan tässä samas-sa roolissa. He toimivat nuorten projekteissatyöaikansa puitteissa, vapaaehtoisena tai pro-jektin palkkaamana henkilönä.

Toisaalta; jos nuoret eivät ole tottuneet vai-kuttamiseen, eivätkä innostu esittämään ideoitaelinympäristön parantamiseksi, täytyy kunta-organisaatiolla olla valmiuksia tuottaa ideoitanuorten kanssa. Jos nuorilta mennään kadullakysymään mitä he haluat tehdä paikkakunnantorille, ei vastauksia välttämättä tule. Ei tulisiaikuisiltakaan. Kuitenkin vastaavanlaisia esi-merkkejä käytetään todisteena siitä, että eivätne nuoret halua osallistua paikkakunnan ke-hittämiseen. Siuralan mukaan ”ei riitä, ettänuorille annetaan mahdollisuus esittää ideoita(joita ehkä ei edes tule), vaan on aktiivisestituettava nuoria omien näkemysten herättelys-sä (kuten Tulevaisuusverstaiden tai muiden

57

nuorisotyön menetelmien avulla). Siuralanmukaan ei myöskään riitä, että vedotaan aikai-sempiin huonoihin esimerkkeihin tai pysähdy-tään ensimmäisiin epäonnistumisiin, vaan onymmärrettävä osallistaminen pitkäaikaisenaoppimisprosessina (Siurala 2002). Yksi HU-MAK:n opiskelija kertoi Osallisuuden perus-teet -luennolla, kuinka hän oli töissä itäsuo-malaisessa pienessä kunnassa nuorisotoimes-sa, kun kunta antoi suuren summan rahaa nuor-ten aloitteille. Nuorten piti kolmen hengen ryh-mässä kirjoittaa aloite paperille ja antaa nuori-sotyöntekijälle puolen vuoden kuluessa. Yh-tään aloitetta ei tullut. Ovatko asiat siellä niinhyvin, että nuoret eivät tarvitse mitään? Ehdo-tin opiskelijalle, että nuorten kanssa olisi pitä-nyt tehdä yhdessä ideointia (ks. elinympäris-töön tutustumismenetelmät kaaviosta 1). Poh-dimme tapausta useaan otteeseen luennon ai-kana, jolloin opiskelija lopuksi sanoi, että: ”Pi-tääkö nuorten kanssa ideoidakin kädestä pitäen,ei voi olla totta.”

Osallisuuden herättäjän roolissa aikuisillaon suuri vastuu. Ensinnäkin vastuu on siitä, ettäherätetyille nuorille pystyttäisiin saamaan po-sitiivisia vaikuttamiskokemuksia ja sitä kauttahalua pysyvään kuntayhteisön henkiseen jäse-nyyteen. Toisaalta on aikuisista kiinni, ettänuorten osallisuus ylipäätään mahdollistuukaikilla elämänalueilla. Olisi pohdittava kuin-ka aikuisten ohjaamat menetelmät esimerkik-si elinympäristöön tutustumisvaiheessa vaikut-tavat siihen millaisia projekteja nuoret ideoi-vat ja suunnittelevat. Ne kohteet, mitä nuoretkuvaavat Nuorten Ääni -prosessissa elinym-päristöön tutustuessaan videolle tai valokuvik-si, ovat samalla signaali siitä, että näihin koh-teisiin me nyt voimme vaikuttaa. Olisi tärkeääkiertää videokameran kanssa muuallakin kuinvapaa-ajan alueilla ja herättää näin nuortenmielipiteitä esimerkiksi siitä miten kunnan tar-joamat sosiaali- ja terveyspalvelut ovat nuor-ten käytettävissä. Yksi Jyväskylän maalaiskun-nan Nuorten Ääni -ryhmä keskusteli kerran pit-

Puuppolan Nuorten Ääni järjesti rantatalkoot yhdessä kyläyhdistyksen kanssa. Kuva: AnuGretschel.

58

kään siitä, miten hankalaa nuorten oli asioidapienellä paikkakunnalla intiimeissä asioissakouluterveydenhoitajan luona, joka oli sijoi-tettu neuvolan tiloihin samaan aulaan hammas-lääkärin kanssa.

Aikuisten ja nuorten kohtaaminen alkaayksittäisistä tilanteista. Aikuisten ja nuortenyhteisistä suunnitteluhetkistä ja tapaamisista eisaa tehdä aina vaan aikuisten näköisiä tilantei-ta. Nuorten omaa tyyliä ei saa torpetoida van-hemman oikeudella.8 Nuorten osallisuustoi-mintaan osallistuvalta aikuiselta vaaditaan ky-kyä dialogiin nuorten kanssa. Huttusen mukaanBahtin jakaa ihmisten väliset suhteet monolo-gisiin ja dialogisiin suhteisiin. Dialogisessasuhteessa vieraita tietoisuuksia ei määritelläobjekteiksi – jolloin niistä näkyy vain objek-teiksi muutettu puoli, vaan niitä puhutellaandialogisesti. Jos ajatellaan keskustelutilannet-ta, siellä keskustelijan objektivoiva asenne,monologisuus, ei johda varsinaiseen kokemi-seen, horisontin laajenemiseen. Ennakkokäsi-tykset tai ennakkoluulot eivät autakaan herme-neuttiselle kehälle pääsyä, eikä varsinaista dia-logia itsen ja toisen välillä tapahdu. Keskuste-lu on vain eri henkilöiden monologia, jossakeskustelun osanottajat eivät kunnolla kuun-tele toisiaan, koska heillä ei tosiasiallisesti olevalmiutta muuttaa käsityksiään. Mitään uuttaei tule esiin eikä oppimista tapahdu, koskamitään kokemuksia synnyttävää dialogia ei oletapahtunut. Gadamerin (1965) mukaan hori-sonttien sulautuminen tulee tapahtua niin, ettäse, mitä keskustelussa ilmaistaan, ei ole mi-nun, vaan se on yhteistä. Tavoitteena on Hut-tusen koulutusmaailmaan sijoittuvin termeinkommunikatiivisen opettamisen ideaali, jon-ka lähtökohtana on ihmisarvoinen opetustilan-ne, jolloin opettaminen on kommunikatiivistatoimintaa, jossa opiskelijat pyritään kohotta-maan kommunikatiivisesti kompetenteiksioppimisprosessin kanssasubjekteiksi. (Huttu-nen 1999, 14, 17, 37.)

Samalla tavalla kun nuoruutta arvostetaan,arvostetaan myös aikuisuutta. Aikuiset saavatolla aikuisia – vanhempia, viisaampia ja ko-

keneempia. Omaa tietämystään ei saa kuiten-kaan laittaa nuorten ja nuoruuden päälle. Dahl-bergin ym. mukaan oman tietämyksen voi lait-taa toiseuden päälle kuin valmiin kartan, jol-loin toiseudesta kuullaan vain se mitä sieltäodotetaan kuultavaksi. Heidän mukaansa Bau-manille (1993, 34) keskeisin postmoderninmoraalin erityispiirre on toiseuden haaste; vas-tuu toiseudesta. Suhde toiseuteen dialoginkautta on tarpeellinen osa kohtaamista, kutenon kuuntelun taito – kuunnella toiseutta hei-dän omasta asemastaan ilman, että laittaa omantietämyksen heidän päälleen. (Dahlberg ym.1999, 38.) Toiseuden kunnioittaminen näkyyesimerkiksi siinä kuinka totena aikuiset pitä-vät nuorten tarinoita.

Aikuisen liian aktiivinen rooli vie poisnuorten toimijuutta omasta projektista. Jackin-sin mukaan pyrkimys auttaa toista neuvojenantamisen, kieltämisen ja ratkaisujen esittämi-sen muodossa voi ottaa toiselta pois vallan jatoimijuuden. Lopulta henkilön itse ei tarvitsetehdä asiasta päätöstä – muut ovat sen jo hä-nen puolesta tehneet. (Jackins 1992, 186.) Tä-mä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki neu-vojen antaminen, kieltäminen tai ratkaisujenesittäminen veisi automaattisesti nuorilta toi-mijoilta vallan ja toimijuuden tunteen. Päin-vastoin; liian vähäinen neuvottelu voi johtaaprojektien lopahtamiseen. Tutkimissani nuor-ten osallisuusprojekteissa (Gretschel 2001) te-kemättömät asiat liittyivät ryhmäpäätöksenpuuttumiseen. Vahva toimijuus vaatii vahvanyhteisen tahdon, jota voi edesauttaa selkeänyhteisen päätöksen tekeminen. Kehittämiside-oissa, jotka syntyvät nuorten ja aikuisten yh-teisissä keskusteluissa tulisi Kalliolan termeinpyrkiä lewiniläiseen ryhmäpäätökseen tai lä-helle sitä. Lewinin teorian mukaan kaikissamuutoksen vaiheissa muutosta edistävät ryh-mäkeskustelu ja ryhmäpäätös, joiden myötäosalliset uusia näkemyksiä kuultuaan tekevätyhdessä sitoumuksen uudenlaisesta toiminnas-ta. Kalliolan mukaan Lewin näki itsekin asiansiinä valossa, että ryhmäpäätöstä voi käyttäämyös toiminnallisten ryhmien muutoksessa,

59

jolloin ryhmän jäsenet osallistuvat itse muu-toksen suunnitteluun ja siten kaikkia ryhmänjäseniä koskevan päätöksen suunnitteluun.(Kalliola 1996, 62–63.)

Aikuisen rooli nuorten osallisuudessa onportinvartijan rooli. Oma aikuinen seisoo kun-tayhteisön ovella kun nuoret saapuvat ovelleoman projektin piirustukset kainalossa. Omalla

aikuisella ”hyväksytetään” oma projekti. Ai-kuisen laukomat tappajafraasit (termin alku-perä ks. Flöjt 1999) elämän realiteeteista vie-vät helposti pohjan koko projektilta. Aikuisenrooli nuorten projektien kohtalosta päättäjänäon myös sanatonta; jos aikuinen ei lähde mu-kaan projektiin niin projekti on hyllytetty.Koulut ja nuorisotalot ovat aikuisvetoisia

Mitkä ovat nuorten tarpeet jatoiveet osallisuustoiminnassa?Mitä nuoret odottavat sinulta?______

MIKÄ ON MINUNAIKUISEN ROOLI JATEHTÄVÄ OSALLISUUS-TOIMINNASSA?

Kunnan johdon ja osallisuushankkeenohjausryhmän asettamat odotukset javiralliset tavoitteet. Mitä he odottavatsinulta?

______

Nuorisotoimijoiden tarpeet –esim. mitä nuorisotalot jakoulut odottavat sinulta:_______

Mitkä ovat omatvahvuutesi? Mitäerityisesti voitantaa?

______

Mitä muut tiimiläisetodottavat sinulta?----

Aika- yms.resurssit

Kuvio 4.

60

instituutioita, kerran aikuisten hylkäämää pro-jektia ei todennäköisesti oteta enää nuortenpuolelta uudestaan esille. Aikuisen portinvar-tijan rooli näkyy myös siinä, millaisista asi-oista keskustellaan. Nuorten ”liian” innovatii-vinen9 puhe ei mahdukaan aikuisten ennaltasuunnittelemiin raameihin…oli sitten kysees-sä elinympäristön kehittämisprojekti tai kyse-lylomakekaavio.

Osallistamistyön onnistumisen kannalta eiole merkitystä sillä onko ajatus nuorten osalli-suuden edistämisestä syntynyt luonnostaanomana heräämisenä, tullut ideana nuorilta,koulutuksesta tai kunnan johdon keksintönä,jos työtä ei vaan tarvitse tehdä aivan yksin.Osallistamistyön kehittäminen kannattaa aloit-taa pohtimalla eri tahojen odotuksia itse kun-kin työlle (ks. kuvio 4)

Huomasinko mikä ja millainen minun oli-si pitänyt olla, vasta kun arvioimme projektianuorten kanssa? Kun ensimmäiset projektitoman kunnan nuorten kanssa on tehty ja arvi-oitu, niin ollaan paljon viisaampia siinä, ettäkeitä aikuisia projekteissa tarvitaan ja missärooleissa. Eräsaaren mukaan arviointia voidaanpitää toimintaa institutionaalisesti ehdollista-vana ohjauksena, jolla tulosten ja vastuun suh-teen selkiytetään tai lujitetaan toimijarooleja(asiakkaana, potilaana, tilivelvollisena, kansa-laisena) (Eräsaari 1996, 148). Nuorten osalli-suusprojekteissa ja niiden arvioinneissa luji-tetaan aikuisten roolia nuorten omana aikuise-na, aikuisena tukijana tai välittäjä-aineenanuorten ryhmän ja kunnan virallisen päätök-senteon välillä.

Nuorten osallisuustoiminnan kehittämises-tä voi löytää itselleen ihan uuden elämäntar-koituksen. Vuosien kuluttua voimme kysyä:Muistanko kuka minä olin ennen osallisuus-toimintaa? Kuka minä olen nyt – osallisuudenkentällä? Ja miten erilaiselta maailma nyt näyt-tääkään.

Ai niin, kaupunginjohtaja on edelleen linjantoisessa päässä. Mitä vastaat hänelle?

Lähteet

Antikainen, Ari 1998. Kasvatus, elämänkulku ja yh-teiskunta. Porvoo: WSOY.

Bauman, Zygmunt 1993. Postmodern Ethics. Oxford:Blackwell.

Bengs, Christer 1989. Kaupunki korjausrakentami-sen kohteena. Teoksessa Bengs, Christer& Harmaa-järvi, Inkeri & Lahti, Pekka & Lehtonen, Hilkka &Seppälä, Maija-Liisa & Uski, Kristiina. Korjausraken-tamisen tutkimusohjelma 1986–1988. Yhteenveto-raportti 3. Kaupunki ja lähiöt korjauskohteina. Val-tion Teknillinen Tutkimuskeskus. Tiedotteita 993. Es-poo.

Dahlberg, Gunilla, Moss, Peter & Pence, Alan 1999.Beyond Quality in Early Chilhood Education andCare. Postmodern Perspectives. London: Routled-geFalmer.

Eklund, Leena 1999. From Citizen Participation to-wards Community Empowerment. Acta Universita-tis Tamperensis 704. Väitöskirjatyö.

Eräsaari, Risto 2000. Menestysuniversiumia merkit-semässä. Teoksessa Eräsaari, Risto, Lindqvist, Tui-ja, Mäntysaari, Mikko & Rajavaara, Marketta. Arvioin-ti ja asiantuntijuus. Helsinki: Gaudeamus, 145–168.

Flöjt, Anu 1999. Nuoret ympäristön kehittäjinä. Nuor-ten Ääni -ryhmien menetelmäopas. Sisäasiainminis-teriön osallisuushanke-katsaus. Helsinki.

Gretschel, Anu 2001. Kunta nuorten osallisuusym-päristönä. Väitöskirjan käsikirjoitus. Jyväskylän yli-opisto.

Habermas, Jürgen 1987. Järki ja kommunikaatio.Jürgen Habermas tekstejä 1981–1985. ToimittanutJussi Kotkavirta. Helsinki: Gaudeamus.

Hanhivaara, Pirjo 2001. Että ne olis ihmisiä eikäopettajia. Kympin tyttöjen koulukuvia. Lapin yliopis-to, Kasvatustieteen tiedekunta, pro gradu -työ.

Harisalo & Korhonen 1992

Hesan Nuorten Ääni -kampanja 2000–2005. Nuori-soasiainkeskuksen ja Opetusviraston yhteisstrate-gia. Moniste.

61

Huttunen, Rauno 1999. Opettamisen filosofia ja kri-tiikki. Jyväskylän yliopisto, Studies in Education,Psychology and Social Research 153. Väitöskirja-työ.

Hölttä, Risto 1989. Multidimensional Diffusion of In-novation. The Helsinki School of Economics andBusiness Administration Acta Academiae Oecono-micae Helsingiensis A:66.

Ilmonen, Mervi 1993. Nuorten kaupunki. TeoksessaTapaninen, Annikka & Vertio, Harri. Yhteisökuvastadiagnoosiin. Stakes, raportteja 106. Jyväskylä, 93–124.

Itkonen, Hannu 1998. Majan rakentajia ja kukkulankuninkaita – matkoja lapsuuden tilaan. TeoksessaHouni, Pia & Suurpää, Leena. Kuvassa nuoret. Tam-pere University Press. Vammala: Vammalan kirja-paino, 49–61.

Jackins, H. 1992. A Better World. Seattle: RationalIsland Publishers.

Jones, Gill & Wallace, Claire. 1992. Youth, Familyand Citizenship. Buckingham: Open UniversityPress.

Järvelä, Sampo & Laukkanen, Maija 2000. Näkö-kulmia voimavaraistamiseen: Employment Integra-projektien empowerment-teematyöraportti. Työmi-nisteriö. Helsinki.

Kalliola, Satu 1996. Lewiniläinen ryhmäpäätös kun-nallishallinnon työyhteisöissä. Tampereen yliopisto,yhteiskuntatieteiden tutkimuslaitos, julkaisuja T 15.Väitöskirjatyö.

Karlsson, Leena 2000. Lapsille puheenvuoro. Am-mattikäytännön perinteet murroksessa. Helsinginyliopisto. Kasvatuspsykologian tutkimusyksikkö.Tutkimuksia 1/2000. Helsinki: Edita.

Kohonen, Kirsi 2002. Nuorten vaikuttamisryhmäky-sely. Kuntaliitto. (tulossa)

Laine, Kaarlo 1997. Ameba pulpetissa. Koulun arki-kulttuurin jännitteitä. Jyväskylän yliopisto, Yhteiskun-tatieteiden, valtio-opin ja filosofian julkaisuja 13.

Laine, Kaarlo 2000. Koulukuvia. Koulu nuorten ko-kemistilana. Jyväskylän yliopisto. Väitöskirjatyö.

Lehtinen, Anja-Riitta 2000. Lasten kesken: lapsettoimijoina päiväkodissa. Jyväskylän yliopisto, Yhteis-kuntatieteiden, valtio-opin ja filosofian julkaisuja 55.Väitöskirjatyö.

Lillestøl, Kjell 1998. Porsgrunnin malli. SuomentajaAino-Inkeri Heikkinen. Sisäasianministeriön osalli-suushanke-katsaus. Helsinki.

Lupaavat käytännöt. 2002. Osallisuushanke-julkai-su. Sisäasiainministeriön osallisuushanke ja Kunta-liitto. Käsikirjoitus.

Lybeck, Katinka 1997. Jyväskylän maalaiskunnas-sa asuvien nuorten kokemuksia asuinympäristös-tään. Jyväskylän yliopiston yhteiskuntapolitiikan lai-tos, pro gradu -työ.

Marshall, T. H. 1950. Citizenship and Social Classand other Essays. Cambridge: Cambridge UP.

Niiranen, Vuokko 1999. Municipal Democracy andCitizens’ Participation. Citizens’ View on MunicipalDecision-Making and Possibilities to Affect LocalSocial Policies. In Luc Rouban (ed.) Citizens andthe New Governance. Beyond New Public Manage-ment. EGPAY Yearbook. Amsterdam: IOS Press,55–67.

Niiranen, Vuokko 2001 (tulossa). Asiakkaan osallis-tuminen tukee kansalaisuutta sosiaalityössä. Teok-sessa Juhila, K. & Forsberg, H. & Roivainen, I. (toim.)Marginaalit ja sosiaalityö. Yhteiskuntatieteiden, val-tio-opin ja filosofian julkaisuja (SopHi). Jyväskylänyliopisto.

Paunikallio, Merja 2000. Maaseudun voimavara-nuorten halua osallistua kotikuntansa kehittämiseen.Helsingin yliopisto, Maaseudun tutkimus- ja koulu-tuskeskus, sarja B: 19. Seinäjoki.

Rappaport, Julian 1985. The Power of Empower-ment Language. Social Policy 16:2:15–21.

Ronnby, Alf 1983. Socialarbetets förklaringsmodel-ler. LiberTryck Stockholm.

Roth, Roland 2000. Changes of New Local Policiesin European Cities – Time of Civil Society. In Matt-hies, Aila-Leena & Järvelä, Marja & Ward, David(toim.) From Social Exclusion to Participation. Exp-lorations across Three European Cities. Action Re-search in Community Work. University of Jyväskylä,

62

Finland. Department of Social Sciences and Philo-sophy. Working papers no 106.

Siitonen, Juha 1999. Voimaantumisteorian perustei-den hahmottelua. Oulun yliopisto, opettajankoulu-tuslaitos. Acta Universitatis Ouluensis, ScientiaeRerum Socialium E 37. Väitöskirjatyö.

Siurala, Lasse. Helsingin nuorisoasiainkeskuksenstrategiset tavoitteet 2002–2005. Moniste.

Tauriainen, Leena 2000. Kohti yhteistä laatua. Hen-kilökunnan, vanhempien ja lasten laatukäsityksetpäiväkodin integroidussa erityisryhmässä. Väitöskir-jatyö. Jyväskylä Studies in Education, Psychologyand Social Research 165. Jyväskylän yliopisto.

Uski, K 1989. Asukasnäkökulma ja lähiöitten kehit-tämislinjat. Teoksessa Bengs, Christer& Harmaajär-vi, Inkeri & Lahti, Pekka & Lehtonen, Hilkka &Seppälä, Maija-Liisa & Uski, Kristiina. Korjausraken-tamisen tutkimusohjelma 1986–1988. Yhteenveto-raportti 3. Kaupunki ja lähiöt korjauskohteina. Val-tion Teknillinen Tutkimuskeskus. Tiedotteita 993.Espoo.

Viinamäki, Leena 1999. Periodielämää? Tutkimusvuonna 1966 syntyneiden ylitorniolaisten opiskelu-ja työssäkäyntireiteistä. Väitöskirjatyö. Acta Univer-sitatis Lapponiensis 26. Lapin yliopisto.

Viirkorpi, Paavo 1993. Osallisuus, yhteistyö, valta,muutos... Asuinalueen uusi suunnittelujärjestelmä.Suomen kuntaliitto. Helsinki.

Viitteet

1 Lasten toimijuus päiväkodeissa ks. Dalhberg, Pen-ce & Moss 1999; Tauriainen 2000; Karlsson 2001;Lehtinen 2000; kouluissa ks. mm. Vesikansan artik-keli tässä julkaisussa.

2 Valtautumisesta ks. Antikainen 1998, voimaantu-misesta ks. Siitonen 1999. Empowerment nähdäänmyös ”yksilöiden omien voimavarojen vahvistumise-na ja sitä kautta se edistää yksilön etenemistä esi-merkiksi työllistymispoluilla (Järvelä & Laukkanen2000). Eklund pitää empowermenttia edellytyksenäja välineenä onnistuneessa yhteisöllisessä terveys-kasvatuksessa. Eklund näkee ”empowermentin”

Rappaportin (1985) termein sekä psykologisena japoliittisena voimavarana. (Eklund 1999: 41)

3 Nuorten koulutus- ja työmarkkinakansalaisuudestasekä osallisuudesta hyvinvointipalveluihin ks. Viina-mäki 1999; Jones & Wallace 1992

4 Olen käyttänyt termiä ”osallisuuspalvelu” osittaintermin herättämien ristiriitaisten mielikuvien takia.Palveluntarjonta viittaa nuoriin asiakkaina. Osallisuustaas viittaa nuoriin toimijoina. Osallisuuspalveluntuottaminen taas tarkoittaa edellysten luomista (uu-denlaista palvelua) nuorten toimijuudelle/osallisuu-delle.

5 Tulevaisuusverstasmenetelmästä enemmänesimerkiksi Hesan Nuorten Äänen kotisivuilta:www.nk.hel.fi. Katso myös Horellin, Kytän ja Kaa-jan artikkeli tässä julkaisussa, jossa kerrotaan Tule-vaisuusverstaan yhdestä sovellutuksesta eli Osalli-suusverstaista.

6 Kempeleessä Pikkuparlamentin kokoukseen osal-listuu myös ryhmä ”nuorisotoimen edustajat.”

7 Pohjois-Karjalan nuorten foorumi -hanke rohkai-see nuoria osallistumaan ja vaikuttamaan oman elin-ympäristön kehittämiseen. Tässä prosessissa tär-keimpiä työkaluja ovat nuorisotoimijoista koostuvanverkoston rakentaminen sekä uuden informaatio- jakommunikaatioteknologian hyödyntäminen nuortenosallisuus- ja vaikuttamismahdollisuuksien sekä nuo-risotyön kehittämisessä. Hankkeen hallinnoijina toi-mivat Joensuun, Kiteen ja Lieksan kaupungit ja han-ketta rahoitetaan Itä-Suomen lääninhallituksen koor-dinoimista Tavoite 1 -ohjelman ESR-varoista. Hank-keen toteutuminen alkoi syyskuussa 2001 ja hankekestää kaksi vuotta. (Pohjois-Karjalan nuorten foo-rumi -hanke, www.jns.fi/palvelut/peruspalvelut/nuo-riso/foorumi)

8 Nuorten ja aikuisten merkitysmaailmoiden kohtaa-misesta koulussa ks. esim. Hanhivaara 2001; Laine1997, 2000.

9 Innovatiivisuus on Höltän (1989: 9) ja Harisalo &Korhosen (1992) mukaan yksilön, ryhmän tai orga-nisaation kapasiteettia tai ominaisuus tehdä jatku-vasti uusia asioita, korjata menestyksellisesti van-haa, tarkastella tuttuja asioita uusista näkökulmistaja etsiä vaihtoehtoja hyväksytyille menetelmille.

63

Aluksi – Nuorison ja nuoruudenstatus

Karttamalla omaperäisyyttä on mahdollis-ta todeta, että jo antiikin Kreikassa nuo-

ruus oli varsin arvostettu asia. Nuoruuden va-navedessä antiikin yhteiskunnassa jylläsivätHomeroksen runous ja filosofia. Ennen arvos-tettujen filosofien aikaa, josta antiikin Kreik-ka erityisesti muistetaan, kreikkalaiset esisok-raatikot ylistivät reippaan nuoruuden ihantei-ta ja mm. Herakleitos (n. 540–480 eKr.) pro-vosoi omia kansalaisiaan näin: ”efesolaiset te-kisivät oikein, jos kaikki mieskuntoiset hirt-täytyisivät ja jättäisivät kaupunkinsa parratto-mille pojille.”

Mitä meidän tämän päivän yhteiskuntam-me arvostaa? Korkeaa teknologiaa ja Nokianuusia kännykkämalleja? Ei ainakaan nuoruut-ta. Ei ainakaan varsinaisena arvostuksen koh-teena, vaan pikemminkin ehkä jonkinlaisenaaikuisten omana ihanteena, johon epätoivoi-sesti varttuneemmalla iällä pyritään. HelsinginSanomien sunnuntainumero on pullollaan työ-paikkailmoituksia, joissa haetaan nuorekkaita

Nuorisovaltuustot yhteiskunnallisinaosallistumismuotoina

– pikkupoliitikkoja vai vapaita vaikuttajia?

Juha Nikkilä

vankan työkokemuksen omaavia oman alansataitajia. Arvostamme nuorekkuutta, emmeniinkään nuoruutta. Tuskin arvostamme myös-kään siinä määrin runoutta tai filosofiaakaankuin Antiikin Kreikassa. Periaatteessa hyväniin, sillä todennäköiseti se on merkki ihmis-kunnan ja yhteiskuntamallien jonkin asteises-ta kehittymisestä. Tai sitten ei.

Yhteiskunnallinen keskustelu nuoruudes-ta aloitetaan lähes poikkeuksetta ongelmakes-keisesti. Onko yhteiskuntamme siis kehittynytkohti ongelmayhteiskuntaa? Ehkä on. Samoillalinjoilla on myös nuorisotutkimus, jonka pai-notus on hyvin ongelmalähtöistä. Media, jokapyrkii sukkuloimaan yhteiskunnallisen keskus-telun aallonharjalla, mieltää nuoren väkival-taiseksi vailla yleisesti hyväksyttyjä moraali-arvoja vaeltelevaksi vandaaliksi, joka suurku-luttaa erilaisten päihteiden ohella muotia jamusiikkia. Sama ongelmalähtöinen katsanto-kanta on sisäistetty jopa nuorten parissa työs-kentelevien ammattikuntien parissa. Sitä ko-vempi nuorisonohjaaja mitä vaikeampien ta-pausten kanssa päivittäin joutuu painimaan,joskus jopa aivan kirjaimellisestikin. Ei tieten-

64

kään ole kieltäminen, etteikö vaikeiden tapaus-ten kanssa painiminen olisi työnä vaativaa tahitarpeellista. Se yleensä vain vie huomion muul-ta nuorten parissa tehtävältä työltä ja fokusoientisestään yhteiskunnallista keskustelua kohtiongelmia.

Kuntatasolla yhteiskunnallista keskusteluaja erityisesti sen pohjalta tehtävää päätöksen-tekoa, silloin kun päätöksentekoa edeltää jon-kinmoinen keskustelu, suoritetaan lautakunnis-sa, kunnanhallituksissa ja kunnanvaltuustois-sa. Pääosin 90-luvun alulta alkaneen kehityk-sen johdosta monet kunnat ovat luopuneet eril-lisistä nuorisolautakunnista. Käytännössä nuo-risotoimen asioista päätetään osana vapaa-aika-tai kulttuurija sivistyslautakuntia, eikä nuo-risotoimella ole yhtä paljon poliittista paino-arvoa kuin liikuntatoimella saati muilla lauta-kunnilla (Silvennoinen 2001, 113). Lähinnäongelmiin keskittyneitä nuorisoon liittyviä asi-oita käsitellään lautakunnissa ”vasemmallakädellä” esityslistojen lopussa, mikäli tilaa onjäänyt. Nuorisoasioiden yhteiskunnalliseen sta-tukseen vaikuttanee omalta osaltaan myös nuo-rison parissa työskentelevän ammattikunnanarvostus. Jos esimerkiksi otetaan kuntaorga-nisaatiot, jotka tunnetusti maksavat suhteessakoulutustasoon alhaisinta palkkaa, niin ei lie-ne suurikaan uutinen, että nuoren ammattitai-toisen vastavalmistuneen potentiaalisen työ-voiman toivetyönantajien top 3:een ei kuulukunnallinen nuorisotoimi. Arvostusta ei tieten-kään mitata ainoastaan rahassa ja nuorisotyönonni onkin ollut, että aidon kiinnostuksenomaavia kutsumuksen kuulleita on ainakin vie-lä toistaiseksi riittänyt. Kissa ei kuitenkaan eläpelkällä kiitoksella, pääosin työtovereiden tainuorten suusta tulleella, ikuisesti.

Nuorten yhteiskunnallinenosallistuminen

Tämän päivän nuoria pidetään yhteiskunnalli-sesti passiivisina, paljon passiivisempina kuinvanhempiaan, jotka elivät omaa nuoruuttaan1960-luvun aktiivisen poliittisen osallistumi-

sen vuosina. Poliittisen osallistumisen vuosiaseurasi vielä jokseenkin tiedostavaksi mainit-tu 70-luku ja 80-luvun alku, jolloin mm. vah-vana yhteiskunnallisena protestina esiin tullutpunk-ilmiö otti suosittuna nuorisokulttuurinmuotona kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. 80-luvun puolen välin jälkeen ja hedonistisen jup-pikulttuurin myötä kiinnostus siirtyi yhä suu-remmissa määrin oman navan alueelle. Jos 60-luvulla yliopistoissa opiskelleita on mahdol-lista nimittää poliittisesti aktiiviseksi opiskeli-jasukupolveksi, niin 90-luvulla yliopistot täyttisählysukupolvi, jonka ansiot suuntautuivat hie-man toisaalle. Pientä osviittaa nykyisen 2000-luvun opiskelijasukupolven poliittisen aktivoi-tumisen suuntaan on kuitenkin ollut havaitta-vissa. Tätä arvelua tukee mm. poliittisten tun-nusten jonkinasteinen ”uusi” mukaantulo yli-oppilaskuntapolitiikkaan.

Nuorten kiinnostus perinteistä politiikkaakohtaan on laskenut 1980-luvulta alkaen kokoajan. Nuorten äänioikeutettujen äänestysvilk-kaus on perinteisesti ollut vanhempia ikäluok-kia laimeampaa. Koko väestön äänestysinto onlaskenut 1980-luvulta lähtien, mutta nopeim-min ja radikaaleimmin juuri nuorten keskuu-dessa (Harinen 2000, 37; Pikkala 1997, 12).1980-luvulla voidaan katsoa nousseen poliit-tisesti illuusioton ja perinteisiä osallistumista-poja arvosteleva sukupolvi. Äänestysuskolli-suuden tilalle ovat nousseet erilaiset individu-alistiset, protestiaktiivisuuteen ja suoran val-lankäytön perinteeseen liittyvät poliittiset osal-listumistavat (Paakkunainen 1997, 133–134).Nyt, kun markka on vaihtunut euroon ja suo-malainen on viimein löytänyt viinin, voisim-me varmaan saman tien ryhtyä orientoitumaanopiskelijamielenosoituksiin ja muihin suoranprotestin muotoihin, nimeämättä niitä heti suo-ralta kädeltä terrorismiin verrattavissa olevik-si teoiksi. Yleiseurooppalaisen avoimen suh-tautumisen huumeisiin suomalainen nuoriso onjo ottanut omakseen.

Vuonna 1995 tehdyn tutkimuksen mukaankansalaisten näkemykset henkivät laajaa po-liittista vieraantuneisuutta ja he eivät koe it-

65

seään vallan subjekteiksi, vaan pikemminkinsen tahdottomiksi objekteiksi. Kunnallisvaa-livuoden 1996 tutkimuksen tulokset heijasti-vat kokonaisuudessaan peittelemätöntä passii-visuutta. Kiinnostumattomuus politiikkaa koh-taan ylitti monin verroin kiinnostuneisuuden(Kansalaismielipide ja kunnat 2000, 18).

kuinka vuosi vierähtää, kuinka kuka kukin onkuinka joutavaa on ajanviete televisionkuinka vähän käteen jää,kuinka Suomi häviääja kuinka lopulta on ihan sama ketä äänestää(Ois ollut hyvä tajuta, san. Pauli Hanhiniemi)

Kunnallisvaalivuonna 2000 trendi äänestys-prosenttien jatkuvasta laskusta oli edelleenhyvissä voimissa. Trendin edelleen jatkuessaollaan mahdollisesti tilanteessa, jossa vähem-mistö kunnan asukkaista (alle 50 %) valitseevaaleilla valtuutetut päättämään kuntalaistenasioista. Tällöin ei periaatteessa ole enää mah-dollista puhua kunnallisesta demokratiasta senvarsinaisessa merkityksessä, sillä vähemmis-tön valitseman kunnallisen päätöksentekojär-jestelmän ei enää voida katsoa olevan oikeu-tettu tekemään kaikkia kuntalaisia koskeviapäätöksiä. Nuorten parissa kiinnostumatto-muus noudattelee äänestysinnon mukaisia lin-joja ja koko väestöön verrattuna mielenkiintoperinteistä politiikkaa kohtaan on tänä päivä-nä vähäistä. Yhtenä merkkinä tästä ovat kokoajan laskevat äänestysprosentit niin koko väes-tön kuin etenkin nuorempien ikäluokkien kes-kuudessa. Olemassa olevat yhteiskunnallisetosallistumistavat on luotu äänioikeutetulle ai-kuisväestölle. Eikä pelkästään äänioikeutetul-le aikuisväestölle, vaan ehkä pikemminkin ai-kuisväestölle, joka on elänyt oman nuoruutensaaikana, jolloin Kekkonen oli presidenttinä,Vennamo vaati rötösherroja tilille ja kommu-nisteiksi itseään nimittäviä kansanedustajia oliihan oikeasti olemassa.

Horelli ja Vepsä (1995) käyttävät osallis-tumattomuuden yhteydessä toissijaisuus-käsi-tettä, joka heidän tutkimuksessaan ilmenee las-

ten ja nuorten puheena osattomuudesta ja vai-kutusmahdollisuuksien vähäisyydestä. Yhtenämielenkiintoisena syynä toissijaisuuteen esite-tään lasten ja nuorten asemaan alistavasti vai-kuttava aineellinen lapsikäsitys, joka liittyyempiristis-positivistiseen tietokäsitykseen.Empiristis-positivistisen tietokäsityksen mu-kaan tieto on ulkopuolella olevaa, arvovapaa-ta ja yleensä asiantuntijoihin sidoksissa olevaa(Horelli & Vepsä 1995, 88–89). Nuorten asi-oita suunnittelevat ja niistä päättävät nuortenpuolesta asiantuntijat, jotka koulutuksensa,työkokemuksensa, virka-asemansa tai kunnal-lispoliittisen asemansa puolesta ovat asiantun-tijoita nuoriin liittyvissä asioissa. NorjalaisenPorsgrunnin kunnan, joka on tullut pohjois-maissa tunnetuksi lasten ja nuorten osallisuut-ta tukevien käytäntöjen kehittelyn jonkinastei-sesta pioneerityöstä, lapsiasiamies Kjell Lille-stølin krokotiili-vertaus on oiva esimerkki em-piristis-positivistiseen tietokäsitykseen perus-tuvasta käytännöstä nuorten asioista puhut-taessa. Vertaus kuuluu näin: Mitä krokotiiliesittää? Nuorten asioista päättävää virkamies-tä tai luottamushenkilöä. Miksi? Koska silläon niin suuri suu, josta eittämättä tulee paljonasiaa, ja niin mahdottoman pienet korvat, joil-la ei luonnollisestikaan kuule ympäriltä tule-via ääniä.

Niirasen (1997) mukaan nuoret eivät koe,että heidän mielipiteillään on merkitystä viral-lisessa päätöksentekojärjestelmässä, jolloinnuoret saattavat etääntyä entistä enemmänyhteiskunnallisesta osallistumisesta. Näin var-maan tapahtuukin tai on jo tapahtunutkin, eikäpelkästään nuorten vaan myös nuoriksi aikui-siksi luetun väestönosan keskuudessa. Näidennuorten aikuisten viimeinen konkreettinenkontakti yhteiskunnalliseen tiedostamiseenkuihtui mitä ilmeisimmin suunnilleen samoi-hin aikoihin kun punk-musiikki muoti-ilmiö-nä veteli viimeisiään.

66

Nuorisovaltuustot – Mikä?Kysymys, joka ei välttämättäole oleellisin

Viime aikoina yhä useampaan kuntaan eri puo-lille Suomea on alettu perustaa nuorisovaltuus-toja. Ensimmäinen pysyväksi tarkoitettu nuo-risovaltuusto perustettiin Kangasalalle 1995 jatällä hetkellä toimivien nuorisovaltuustojenmäärä liikkuu 100 ja 150 välillä. Tarkkaa lu-kua on vaikea sanoa, koska uusia nuorisoval-tuustoja on perusteilla koko ajan ja toimiviennuorisovaltuustojen rekisteröintiä tai lasken-taa ei ole tarkasti ottaen koskaan ennen suori-tettu.1 Ajatuksena nuorisovaltuusto ei ole 1990-luvun tuote, vaan vastaavista nuorten vaikut-tamisen foorumeista on puhuttu jo aiemmin-kin, ehkä lähinnä nuorisoneuvosto-nimikkeel-lä. Kyseiset 90-luvun puolivälin jälkeen perus-tetut nuorisovaltuustot ovat kuitenkin saavut-taneet nuorten parissa melko suuren suosionja joissakin kunnissa nuorisovaltuusto on saa-vuttanut jo varsin merkittävän aseman kunnal-lisessa päätöksenteossa. Hyvin monissa tapa-uksissa nuorisovaltuusto on koostunut noin 10–30 nuoren joukosta, joka on valittu jonkinmois-ta soveltavaa vaalikäytäntöä käyttäen tietynikäisistä, yleensä alle 18-vuotiaista, nuorista.Monesti vaalit on käyty kunnan kouluilla javaalitapana on ollut suorat henkilövaalit, jois-sa tietty ennalta määritelty määrä eniten ääniäsaaneita nuoria on valittu kunnan nuorisoval-tuustoksi. Aloite nuorisovaltuuston perustami-seksi on saattanut tulla niin kunnan virkamies-taholta, luottamushenkilötaholta tai nuoriltaitseltään. Toistaiseksi kehitystä kuvaa erittäinhyvin se, että kunkin kunnan nuorisovaltuus-tosta on muodostunut ainakin joiltain osinoman kuntansa näköinen. Mitään mallia siitä,millainen nuorisovaltuuston pitäisi olla, ei oleolemassa, ainakaan vielä.

Sainion mukaan kuntalaisten osallistumis-muodot on perinteisesti jaettu institutionaali-siin ja ei-institutionaalisiin. Institutionaalisetmuodot sisältävät pääasiassa erilaiset laissasäädetyt kansalaisvaikuttamisen muodot kun

taas ei-institutionaalisille osallistumismuodoil-le on tyypillistä, että niitä voidaan pitää jon-kinlaisena vastareaktiona viralliselle demokra-tialle. Perinteisen jaottelun ongelmana on, ettäyhteiskunnan muuttuessa lainsäädäntöön onsisällytetty uusia osallistumismuotoja, joita onkuitenkin ollut vaikea yksiselitteisesti sijoittaainstitutionaalisten keinojen luokkaan. Tästäjohtuen on perinteisen jaottelun rinnalle syn-tynyt kolmas vaikuttamisen luokka, puoli-in-stitutionaaliset vaikuttamisen muodot, joidenvoidaan katsoa täydentävän institutionalisoi-tuneita osallistumismuotoja. Puoli-institutio-naaliset osallistumismuodot täydentävät edus-tuksellista päätöksentekoa esimerkiksi kansan-äänestyksien, aloiteoikeuden tai kunnanosaval-tuustojen kautta (Sainio 1994, 27–28). Edelli-sen jaottelun pohjalta nuorisovaltuustoja voi-daan verrata esim. kunnanosavaltuustoihin,jolloin ne lukeutuisivat puoli-institutionaalisiinosallistumismuotoihin. Tilanteen voidaan kui-tenkin katsoa vaihtelevan kunnittain, jolloinesim. vasta-aloittaneet nuorisovaltuustot saat-tavat joissakin tapauksissa kuulua selkeästi ei-institutionaaliseen luokkaan.

Varsinaista nuorisovaltuustoihin liittyväälainsäädäntöä ei ole olemassa. Ei ainakaan vie-lä. Nuorisovaltuustoihin on kuitenkin sovellet-tavissa esimerkiksi YK:n Lapsen oikeuksiensopimusta. Sen mukaan hallitusmuodossa onjokaiselle turvattu sananvapaus, jolla tarkoite-taan oikeutta vapaaseen mielipiteen muodos-tukseen, avoimeen julkiseen keskusteluun,joukkotiedotuksen vapaaseen kehitykseen jamoniarvoisuuteen sekä mahdollisuutta vallan-käytön julkiseen kritiikkiin ilman ikään liitty-viä ehtoja. Ilman ikärajavaatimuksia on jokai-sella yhdistymis- ja kokoontumisvapaus sekäoikeus ennakolta lupaa hankkimatta järjestääkokouksia ja mielenosoituksia sekä osallistuaniihin (Lapsen oikeuksien sopimus, artiklat 13ja 15, 1998). Kuntalaissa tätä tukee lähinnä27 §, jonka mukaan kunnan asukkailla ja pal-velujen käyttäjillä tulee olla edellytykset osal-listua ja vaikuttaa kunnan toimintaan (Kunta-laki, 1995).

67

Nuorisovaltuustot – Miksi?Edellistä tärkeämpi kysymys

Valtakunnallisesti nuorisovaltuustojen luku-määrä on toistaiseksi kasvanut koko ajan. Tä-män päivän nuorten on todettu olevan arvoil-taan ja mielipiteiltään edeltäneitä sukupolviavapaampia. Nuoret eivät kiinnity tiettyihinyhteiskunnallisiin käsityksiin pysyvästi, vaanarvostavat vapaasti tiettyjä asioita tiettyinähetkinä. Siksi puoluepolitiikkaa ja siihen liit-tyviä ilmiöitä ei nähdä ainoana mielekkäänäväylänä yhteiskunnalliselle osallistumiselle(Kurikka 1996, 3). Nuorten poliittinen kulttuurija osallistuminen yhteiskunnalliseen toimin-taan on hajautunut, hakee uusia piirteitä ja onmuuttamassa luonnettaan (Paakkunainen 1997,133–134). On varsin helppo allekirjoittaa väi-te, jopa ilman väitteen todeksi näyttävää laa-jaa empiiristä aineistoa, että puoluepolitiikkaja siihen liittyvät ilmiöt nähdään negatiivisi-na. Syksyllä 2001 järjestetyssä Itä-Suomennuorisovaltuustojen tapaamisessa kävi ilmi,että yhtenä nuorisovaltuustoja yhdistävänäasiana oli nimenomaan sanan politiikka vie-roksuminen ja karttaminen. Nuorten mielestäpolitiikka sanana on liian kaukainen ja herät-tää niin sanottuja huonoja viboja. Nuorten suh-de puoluepolitiikkaan on joko negatiivinen taipassiivisen seuraileva, jolloin poliitikkoja jaheidän tekemisiään ehkä seurataankin jossainmäärin, mutta lähinnä viihteellisyyden ja huvintakia. Politiikka ja poliitikot painivat samassasarjassa Extreme Duudsoneiden kanssa.

sitä en väsy mä ihmettelemäänmiten joka kullinlutku päättämään päästetäänhyvällä pokalla kai pääsee pitkällevaikka jauhaa asiat suulla,joka haisee jo valmiiks paskalleja Suomi-neidon pitäis muka jaksaateitä saatanoita elättää(Suomi-neidon elätit, san. Vesku Jokinen)

Mikä sitten tekee nuorisovaltuustotoiminnas-ta nuorille mielekkään vaikuttamisen väylän?

Jo pelkän kasvutahdin valossa lienee myön-nettävä, että kyseessä on mielekäs tai ainakinsuosittu vaikuttamisen muoto. Onko nuoriso-valtuustotoimintaa varsin yleisesti leimaavavapaamuotoinen ja poliittisesti sitoutumatonitseohjautuva toiminta syynä siihen, että nuo-ret kokevat nuorisovaltuustot puoluepolitiik-kaa ja poliittisia nuorisojärjestöjä kiinnosta-vampina vaikuttamisen foorumeina? Nuoret ei-vät halua olla poliitikkoja tai edes poliitikkoi-hin rinnastettavia henkilöitä vaan vaikuttajia.Vaikuttaja sanana on neutraalimpi ja erityisestinuorten parissa vaikuttaja mielletään enemmänetujen ajajaksi ja kehittäjäksi kuin poliitikko.Poliitikko ajaa ensisijaisesti oman puolueensalinjaan sitoutuneiden ihmisten asioita ja etuja.Nuorisovaltuustoihin ja niiden toimintoihin eihaluta sisällyttää varsinaista puolueisiin kyt-köksissä olevaa politiikkaa. Monissa nuoriso-valtuustoissa kuitenkin on nuoria, jotka jo ovatjonkin puolueen toiminnoissa mukana tai ovatniin sanotusti valinneet joukkonsa, johon mah-dollisesti siirtyvät nuorisovaltuustoajan jäl-keen. Vapaamuotoinen ja tietyllä tapaa monestihyvin liberaalikin toimintakulttuuri nuorisoval-tuustoissa ei poissulje heitä, vaan enemmän-kin korostetaan sitä, että varsinaiseen nuori-sovaltuuston toimintaan puoluepolitiikkaa eituoda mukaan. Monenkirjavia erilaisia malle-ja on kuitenkin olemassa ja myös tältä saraltalöytyy poikkeuksia. Esimerkkinä mainittakoonvaikka Laihian nuorisovaltuusto, jonka käyn-nistämisvaiheessa nuoret itse halusivat politii-kan ja poliittiset tunnukset mukaan. Kenttä onkaiken kaikkiaan varsin kirjava, joten argu-mentti politiikan poissulkemisesta nuorisoval-tuustotoiminnassa on vain yksi yleisimmistävallalla olevista ajattelutavoista eikä mikäänabsoluuttinen fakta, joka kaikkialla vallitsisi.

”Minun mielestä puolueiden suuntalinjat onniin laajoja, että vaikka joku nuorisovaltuus-tosta kuuluisi johonkin puolueeseen, niin enusko että se mitenkään pystyisi toteuttamaansitä puolueensa ideologiaa ja sitten se, että täs-sä ei kuitenkaan oo ehkä kyse sellasesta, että

68

minkä ihmisryhmän etuja me ajetaan, koskame ajetaan nuorten asioita ja ehkä tärkeintäois just semmonen kyky nuorisovaltuustolla yh-teistyöhön, että pystytään järkevästi toteutta-maan nuorten toiveita ja kehittämään tätä kau-punkia niiltä osin.”(Tyttö, 18 v., Kuopion nuorisovaltuusto)

Nuorisovaltuustojen lisääntymistä ja lisäänty-misen syitä tutkittaessa on mahdollista olettaa,että nuorisovaltuustojen suosion syynä onnuorten toiminnasta saama osallisuuden koke-mus tai vahva subjektius, joita muut yhteiskun-nallisen vaikuttamisen areenat eivät pysty tä-män päivän nuorille tarjoamaan. Viirkorvenmukaan osallistumisessa ja osallisuudessa oneroa. Osallistuminen voidaan kärjistetysti näh-dä mukanaolona toisten määrittelemässä tilan-teessa kun taas osallisuus on omakohtaisen si-toutumisen kautta lähtevää asioihin vaikutta-mista ja vastuunottoa seurauksista. (Viirkorpi1993, 22–24.) Nuorisovaltuustojen kautta ta-pahtuva vaikuttaminen on nuorten omaa vas-tuunottoa omasta toiminnasta. Samalla se onmyös kasvua kohti kansalaisuutta.

”Lähdin mukaan nuorisovaltuustovaaleihin januorisovaltuustoon, kun minua kiinnosti mitätäällä hommataan ja osaks kiinnosti myös vai-kuttaa nuorten asioihin, eikä vaan valittaa niis-tä ja että miten huonosti asiat on, eikä oo mi-tään paikkoja mihin mennä.”(Tyttö 16 v., Kuopion nuorisovaltuusto)

Kansalaisuus-käsitettä on mahdollista ja ehkämielekkäintä tarkastella yhdessä poliittisensosialisaation käsitteen kanssa. Yhteiskunnantaholta ihanteena nähdään itsenäinen ja poliit-tisesti aktiivinen ihminen, kansalainen, jokatoimii oman harkintansa mukaan ja tekee omatitseään koskevat ratkaisunsa (Harinen 2000,91). Nuorisovaltuustot voidaan nähdä poliitti-sen sosialisaation välineinä, joiden avulla nuo-ret kasvavat yhteiskuntaan ja sisäistävät yhteis-kunnallisen vaikuttamisen ja osallistumisennormit ja rakenteen. Kun nuorisovaltuustojen

yhteydessä otetaan esille poliittinen sosialisaa-tio, on huomattava, että se toimii vertaisryh-män, toisten nuorisovaltuustossa toimiviennuorten, kautta ja osaltaan heidän ansiostaan.Mutta jos nuorisovaltuustot edesauttavat nuor-ten kasvamista yhteiskunnan jäseniksi, kansa-laisiksi, niin jatkuuko aktiivisuus yhteiskun-nallisiin asioihin kohdistuen myös nuorisoval-tuustoajan jälkeen vertaisryhmän puuttuessa?Toimiiko nuorisovaltuusto poliittisen sosiali-saation välineenä, ja jos toimii, niin miten seilmenee yhteiskunnallisena aktiivisuutena nuo-risovaltuustoajan jälkeen?

”En usko, että jatkan (yhteiskunnallista vai-kuttamista) ainakaan heti nuorisovaltuusto-ajan jälkeen missään. Tulee lukion jälkeen var-maan armeijat ja opiskelut ja kaikki muut. Kaisitä sitten myöhemmin, jos löytää jonkun muuntämmösen hyvän jutun tai jonkun muun tavanvaikuttaa. Toisaalta, jos lähtisi ehdokkaaksikunnallisvaaleihin nyt niin tuskin pääsisi läpi,kun kaikki kaverit ja tutut, jotka on nuoriso-valtuustoon äänestäneet, lähtevät muualleopiskelemaan. Ja kun itekin lähtee melko var-maan muualle opiskelemaan, niin ei ne koti-kaupungin asiat enää varmaan ole niin tär-keitä, tai on ne, mutta ei varmaan olisi aikaaolla enää niiden kanssa samalla lailla tekemi-sissä tai ottaa niistä selvää kuin nyt tällä het-kellä.”(Poika 17 v., Kuopion nuorisovaltuusto)

Demokratian toteutumisen edellytyksenä onkansalaisten osallistuminen poliittiseen toimin-taan. Sitoutumista politiikkaan, yhteisten asi-oiden hoitoon, sen määrää ja laatua pidetäänkansanvallan toimivuuden kriittisenä kysy-myksenä. Poliittisen järjestelmän kansanval-tainen toimivuus edellyttää, ainakin periaat-teellisella tasolla, massaosallistumista sekä tie-toa politiikasta ja poliittisesta järjestelmästä(Jääsaari & Martikainen 1991, 27). Erityisestikunnallinen demokratia on suuressa määrinriippuvainen kuntalaisten aktiivisuudesta.Osallistuminen liittyy myös kasvatukseen. Sen

69

merkitystä länsimaisen demokratian perintees-sä on korostanut mm. Jean Jacques Rousseau,jonka mukaan poliittisen osallistumisen ensi-sijaisena funktiona on kansalaiskasvatustehtä-vä (Sainio 1994, 17–18). Osallistumisteorioi-den mukaan osallistuminen on itseisarvo, jos-ta seuraa myös osallistujan sosiaalisten ja po-liittisten kykyjen kehittymistä. Sainion mukaanosallistumisen kasvattava merkitys korostuu jaosallistumisella on integroiva vaikutus, se si-too kansalaisia tehtyihin ratkaisuihin ja yhteis-kunnalliseen demokratiaan (Sainio 1994, 16).

”Ei ollut oikein mitään hajua (kunnallisestapäätöksentekojärjestelmästä) ennen nuoriso-valtuustoa. Käytiin näitä nopeasti koulussaläpi, mutta nyt vasta on joku kuva siitä, mitäjoku valtuusto tai lautakunta tekee ja mistä neasiat sinne tulee ja minne ne sieltä menee…niinja miksi niitten asioitten valmistelussa meneeniin kauan aikaa.”(Tyttö 17 v., Kuopion nuorisovaltuusto)

Kuinka laajalle joukolle nuoria nuorisovaltuus-tot ja niiden toiminta itse asiassa tarjoavat väy-län yhteiskunnalliselle vaikuttamiselle? Ylei-sen käsityksen mukaan nuorisovaltuustoissatoimivat nuoret ovat omaan ikäryhmäänsä ver-rattaessa keskimääräistä aktiivisempia. Kuri-kan (1996, 31) mukaan osallistumisaktiivisuu-della, yleisesti ottaen ja kaikki osallistumis-muodot huomioiden, on selvä yhteys sosioe-konomiseen taustaan ja koulutustaustaan. Li-säksi naispuolisten henkilöiden osallistumisak-tiivisuus on lähes poikkeuksetta miespuolisiakorkeampaa. Nuorten parissa aktiivisuus ka-sautuu, samalla lailla kuin aikuistenkin keskuu-dessa, ja mitä useammassa järjestössä tai har-rastuksessa nuoret toimivat sitä todennäköi-sempää on myös heidän aktiivinen osallistu-misensa yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.Nuorisovaltuustojen yhteydessä on useammankerran törmätty hieman provosoivaan kysy-mykseen siitä, ovatko nuorisovaltuustoissa toi-mivat nuoret tulevaisuuttaan varten kannuk-sia kerääviä eliittinuoria vai pelkkä otanta tie-

Kangasalan nuorisovaltuusto.Lähde: http://www.kangasala.fi/nuorisovaltuusto/kuvagalleria.html

70

tyn ikäryhmän suomalaisista nuorista. Lähesyhtä monta kertaa on myös esitetty kannanot-to syrjäytyneiden tai syrjäytymisvaarassa ole-vien nuorten tasavertaisista mahdollisuuksistaosallistua nuorisovaltuustojen toimintaan. Jäl-kimmäiseen kannanottoon on ehkä mahdollistaesittää vastakysymys siten, että eikö yhtä lail-la kunnanvaltuustot voisi kokoonpanoissaan taikokouksissaan huomioida syrjäytyneet tai eri-laisten tukitoimien parissa elävät kuntalaisetottamalla heidät aktiivisesti mukaan kunnal-lispoliittiseen päätöksentekoon. Eräs erityis-nuorisotyöntekijä kiteytti asian toteamalla, ettänuorisovaltuutettujen tuskin kannattaa kantaaasiasta huonoa omaatuntoa, sillä kunnassa onjo monta palkkaa nauttivaa virkamiestä sitävarten. Ehkä asia onkin niin, että ensin tuleeosata vaikuttaa jollain tavoin omaan elämäänennen kuin lähtee vaikuttamaan tai ajamaanmuiden intressejä. Luulen, että suurimmassaosassa kunnanvaltuustojakin ajatellaan näin.Ensimmäiseen kysymykseen kannuksia kerää-vistä eliittinuorista on vaikeampi vastata, enitse asiassa tiedä onko siihen edes tarpeellista-kaan etsiä vastauksia. Vastaus löytynee toimi-vista nuorisovaltuustoista, joiden luo vastauk-sen etsijän tulisi mennä. Omakohtaisten koke-musten pohjalta voisi ehkä todeta, että vieläainakin toistaiseksi nuorisovaltuustot tuntuisi-vat koostuvat varsin heterogeenisestä joukos-ta suomalaisia nuoria, joita yhdistää muutamayhteinen piirre: halu vaikuttaa ja toimia yhteis-kunnallisesti sekä halu tehdä tätä poliittisestisitoutumattomana vapaamuotoisessa toiminta-ympäristössä.

Nuorisovaltuustot– Mitä tämän jälkeen?Ehkä oleellisin kysymys

Uusia aloitteita ja suunnitelmia uusien nuori-sovaltuustojen perustamiseksi tehdään kokoajan. Onko kyseessä vain tiettyyn aikaan liit-tyvä erillinen muoti-ilmiö vai onko kyseessäjokin pysyvämpi ajan tuote? Keskeisinä tavoit-teina useilla nuorisovaltuustoilla on osallistu-

mis- ja vaikuttamismahdollisuuksien lisäämi-nen, nuorten myönteiset kokemukset yhteis-kunnallisesta vaikuttamisesta ja päätösvallanantaminen ainakin joiltain osin nuorisovaltuus-toille. Joissain tapauksissa nuorisovaltuutetutovat päässeet tai saaneet puhe- ja läsnäolo-oi-keudella paikat kunnan eri lautakuntiin, muu-tamissa tapauksissa aina kunnanhallituksenkinkokouksiin. Kunnallispolitiikan oppimisympä-ristöinä tällaiset paikat ovat varmaan omiaan,mutta kuinka paljon varsinaisissa kokouksis-sa itse asiassa enää pääsee vaikuttamaan asioi-hin? Yleensä asiat tulevat päätöstä vaille val-misteltuina, jolloin nuorten rooliksi jää ollatodistamassa lyhyttä toteavaa keskustelua jaasioiden nuijimista päätetyiksi. Rooli tai ase-ma asioita valmistelevissa elimissä saattaisiolla monissa tapauksissa paljon antoisampaa.Jo pelkästään sen takia, että valta kunnissa onjaettu luottamus- ja virkamiehille, jolloin vaa-rana saattaakin olla, että nuorisovaltuustot saat-tavat vahvistaa nuorten käsityksiä omien vai-kutusmahdollisuuksien vähyydestä (Siurala &Naalisvaara 1997, 14–16). Ainakin silloin kunroolina on seurata päätöksentekoa sen tapah-tumahetkellä voimatta enää mitenkään vaikut-taa siihen. Nuorisovaltuusto ilmiönä saattaayhtä lailla olla myös ohimenevä muoti-ilmiö,tämän vuosikymmenen teiniliitto tai vastaava,jota muistellaan muutaman vuosikymmenenkuluttua aikansa ilmiönä. On myös mahdol-lista, että nuorisovaltuustoista tulee pysyviäyhteiskunnallisen vaikuttamisen foorumejanuorempiin ikäluokkiin kuuluville kansalaisil-le. Jo edellä mainitussa Itä-Suomen nuoriso-valtuustojen yhteistapaamisessa Etelä-Savonmaakuntajohtaja onnitteli nuorisovaltuustonperustaneita kuntia tituleeraten niitä, siis nuo-risovaltuustoja ei ko. kuntia, demokratian kor-keakouluiksi. Jos nämä korkeakoulut vakinais-tetaan, niin säilyttävätkö ne enää vapaamuo-toisuuteen, sitoutumattomuuteen ja itseohjau-tuvuuteen pohjautuvan toimintaideologiansavai onko odotettavissa institutionalisoitumistaosaksi kunnallista päätöksentekojärjestelmää?

71

Mikäli nuorisovaltuustotalkavat institutionalisoitu-maan, niin millainen rooli jaasema niille muotoutuu suh-teessa muuhun kunnalliseendemokratiaan? Olennaisenaasiana tulee tällöin esille ky-symys vallasta ja vastuusta.Viirkorven (1993) mukaanvaikutusvalta on kyvykkyyttävaikuttaa tapahtumien kul-kuun. Martikaisen ja Yrjösenmukaan puoli-institutionaali-silla elimillä (jollaisiksi nuo-risovaltuustot voidaan ehkätällä hetkellä luokitella) olisioltava todellista valtaa ja täl-löin niiden asema olisi viral-listettava ja yhteiskunnallinenedustavuus taattava esimerkik-si yleisillä vaaleilla. (Martikai-nen ja Yrjönen 1984: 29–32).Käytännössä tämä merkitsisimitä ilmeisimmin lainsäädännöllisiä toimen-piteitä ja suuria muutoksia kuntaorganisaati-ossa. Muutoksia tarvittaisiin erityisesti kunti-en virkakoneistoissa, sillä jos esimerkiksi aja-tusleikin omaisesti nuorisovaltuustot visioitai-siin monista kunnista poistuneiksi nuorisolau-takunniksi, niin ne luonnollisesti tarvitsisivatoman virkamieskuntansa valmistelemaan jatoteuttamaan käsiteltäviä asioita. Juustohöylänjäljiltä yhä punoittavat ja taloudellisesta tule-vaisuudestaan peloissaan olevat kunnat tuskinolisivat tähän vielä valmiita.

Tulevatko nuorisovaltuustot saamaan myöskonkreettista valtaa ja sen myötä asemaa pää-töksenteossa vai jääkö toiminta vallitsevanpäätöksentekojärjestelmän rinnalle neuvoaantavaksi harrastustoimintaan verrattavissaolevaksi aktiviteetiksi? Tämä lienee nuoriso-valtuustojen osalta yksi tulevaisuuden visai-simmista kysymyksistä. Monet toisaalta myösmieltävät nykyisen toimintatavan juuri oike-aksi ja sopivimmaksi etenkin nuorille. On kui-tenkin vaikea uskoa, että pitkäkestoisena toi-

mintana yhteiskunnallinen vaikuttaminen il-man konkreettista vaikutusvaltaa jaksaa kan-taa ja pysyy mielekkäänä vuodesta toiseen.Kansalaiskasvatuksellisesta näkökulmasta kat-sottuna biologinen kypsyys, kansalaisen ikä,ja sosiaalinen kypsyys eivät kulje käsi kädes-sä tarjolla olevien yhteiskunnallisten vaikutus-mahdollisuuksien kanssa. Tänä päivänä bio-loginen ja sosiaalinen kypsyys saavutetaan ai-empaa aikaisemmin. Vallan ja vastuun määräei kasva samassa suhteessa valmiuksiin näh-den. Nuorten kannalta tarkasteltuna ongelmak-si nousee, että ollaan biologisesti ja sosiaali-sesti valmiita, mutta mahdollisuudet näidenvalmiuksien käyttämiseen puuttuvat (Harinen2000, 31–32). Ei ole realistista olettaa, että lap-sista ja nuorista kasvaa yhtäkkiä, 18 vuotta täy-tettyään, ympäröivästä yhteiskunnasta vastuutakantavia aikuisia, jollei heillä ole ollut tilai-suutta opetella ja harjoitella vastuunkantami-seen perustuvan demokratian edellyttämiä tai-toja (Horelli & Vepsä 1995, 100). Kasvatuk-selliset näkökulmat täysin unohtaen, tai ehkä

Savon Sanomat 29.9.2001

72

pikemminkin kadunmiehen näkökulmasta kat-soen, on yhtä lailla mahdollista todeta, ettäkasvu aikuisuuteen, tai ainakin pyrkimys ai-kuisten maailmaan, tapahtuu nykyään huomat-tavasti aiemmin kuin 10 tai 20 vuotta sitten.Tämän tosiasian huomatakseen ei tarvitse kuinmennä kaupungille perjantai-iltaisin katso-maan kuinka 10–13-vuotiaat kasvavat pussi-kaljan voimalla kohti aikuisuutta.

Case:Kuopion nuorisovaltuusto

Kuopion nuorisovaltuusto syntyi aikanaan si-säasiainministeriön osallisuushankkeen myö-tä. Todennäköisesti se olisi joskus syntynyt il-man osallisuushankettakin omalla aikataulul-laan tai viimeistään silloin, kun ympäröivissänaapurikunnissa olisi ollut omat nuorisoval-tuustot. Itse osallisuushanke sai alkunsa, kunpääministeri Paavo Lipposen hallituksen oh-jelmassa asetettujen hallinnon kehittämistäkoskevien tavoitteiden toteuttamiseksi sisäasi-ainministeriö 11.2.1997 tekemällään päätök-sellä käynnisti osallisuushankkeen. Sen tavoit-teeksi määriteltiin kansalaisten osallistumis- javaikuttamismahdollisuuksien lisääminen eri-tyisesti paikallishallinnossa. Osallisuushank-keen asettamisen taustalla oli sekä tutkimuk-siin että kunnallisvaalien äänestysvilkkaudenkehittymiseen perustuneet havainnot, jotka jopitkään ovat kielineet kansalaisten vähenty-neestä halukkuudesta osallistua perinteisinkeinoin yhteisten asioiden hoitoon eli politiik-kaan. (Laiho 1998, 3.)

Kuopion osallisuushankkeen perusideanaoli rohkaista kuopiolaisia nuoria yhteiskunnal-liseen osallistumiseen ja etsiä niitä malleja jakeinoja, jotka ovat nuorten osallistumisen kan-nalta toimivia, tehokkaita ja tarkoituksenmu-kaisia ja sen tavoitteina oli:

lisätä nuorten vaikuttamista aktivoimalla jarohkaisemalla nuoria yhteiskunnalliseenosallistumiseenlöytää uusia vaikuttamismahdollisuuksia

tietoverkkojen ja lähidemokratian toimin-tamallien avullalisätä nuorten näkökulman huomioimistakunnallisessa päätöksenteossamuuttaa nykyisten päätöksentekijöidennuoriin kohdistuvia asenteita yhteiskun-nallisina osallistujina myönteisemmäksilisätä nuorten valmiuksia ja määrää tule-vaisuuden vaikuttajina ja päätöksentekijöi-näkehittää kuntaorganisaation viranhaltija- jaluottamushenkilötahojen työskentelytapojaennaltaehkäistä yhteiskunnasta syrjäyty-mistä.

Erityisesti yläasteiden oppilasedustajistojen jaoppilaskuntien kanssa pidettyjen keskustelu-tilaisuuksien ja niistä saatujen informaationpohjalta päätettiin Kuopiossa kokeilla nuori-sovaltuustotoiminnan aloittamista nuorten yh-teiskunnallisen osallistumisen lisäämiseksi.Kullekin koululle jyvitettiin sen oppilasmää-rän mukainen ehdokaskiintiö vaaleja varten jajaettiin erikseen täytettävät ehdokaslomakkeet.Ensimmäisiin nuorisovaltuustovaaleihin eh-dokkaaksi ilmoittautui 54 13 vuotta täyttänyt-tä mutta alle 18-vuotiasta kuopiolaista nuorta.Kuopion ensimmäinen nuorisovaltuusto valit-tiin suoralla henkilövaalilla elokuun lopussa1998 ja 20 eniten ääniä saanutta ehdokastavalittiin Kuopion ensimmäiseen nuorisoval-tuustoon. Äänestysaktiivisuus vaihteli hyvinpaljon peruskoulujen yläasteikäisten osoittau-tuessa aktiivisimmiksi äänestäjiksi ja kokonais-äänestysprosentiksi muodostui 49,8 %.

Heti alusta saakka nuorisovaltuuston toi-mintaa leimasi varsin huomattava itsenäinenomaan aktiivisuuteen ja itseohjautuvuuteenpohjautuva toimintamalli. Ulkopuolinen tuki,lähinnä kaupungin nuorisopalvelujen henkilö-kunta, ja tuen määrä vähenivät asteittain. Nuo-risovaltuuston toiminta saavutti noin vuodensisällä sen nykyisen muotonsa, jossa toimintaja toiminnan suuntaviivat sekä tavoitteet läh-tevät itseohjautuvasti nuorilta itseltään. Kau-pungin virkamiesten ja työntekijöiden funktio-

73

na tässä mallissa on toimia tarve- ja tapaus-kohtaisesti niin sanottuna ulkopuolisena kon-sultaatioapuna tilanteissa, joissa nuorisoval-tuuston omien resurssien tueksi tarvitaan myösvakituisten työntekijöiden työpanosta. Merkit-tävimpänä, ja ehkä myös mielenkiintoisimpa-na seikkana lienee ollut se, että heti ensimmäi-sen toimintakauden loppupuolella nuoret otti-vat toimintamallikseen kunnallispolitiikastatutun valtuustomallin omasta aloitteestaan, il-man, että sitä kukaan heille tyrkytti. Toiminta,joka perustui nuorten itse laatimiin johtosään-töihin, rakentui eri asioista vastaavien lauta-kuntien, lautakuntien puheenjohtajista ja var-sinaisista puheenjohtajista koostuvan hallituk-sen sekä asioista lopullisesti päättävän valtuus-ton ympärille.

Järjestyksessään toisissa nuorisovaltuusto-vaaleissa, jotka toteutettiin ensimmäisten ta-voin kouluilla vuonna 2000, annetut äänimää-rät tuplaantuivat ensimmäisiin vaaleihin näh-den. Ensimmäisiin vaaleihin verrattuna, jois-sa eniten ääniä saanut ehdokas sai 121 ääntä,toisissa vaaleissa eniten ääniä saanut ehdokas

ylitti 200 annetun äänen rajan ja kolme seu-raavaakin sai yli 100 ääntä. Ensimmäinen nuo-risovaltuusto oli mitä ilmeisimmin onnistunutvaikeimmassa tehtävässään eli tehnyt itsensätunnetuksi kuopiolaisten nuorten keskuudes-sa. 200 äänellä olisi vuoden 2000 kunnallis-vaaleissa päässyt hyppien ja keikkuen kaupun-ginvaltuustoon minkä tahansa ryhmittymänlistoilta. Nuorisovaltuusto oli päättänyt kasvat-taa kokoaan ja 40 eniten ääniä saanutta valit-tiin Kuopion toiseen nuorisovaltuustoon. En-simmäisistä vaaleista poiketen äänestyspro-senttia ei enää laskettu, sillä käytetty vaalitapaei olisi antanut välttämättä suhteessa oikeitalukuja. Äänestysprosentin selvittämiseksi voisitulevaisuudessa ehkä kokeiluluontoisesti ollahyvinkin mielenkiintoista järjestää nuorisoval-tuustojen vaaleja postiäänestyksellä, jota Es-poon osalta on kokeiltukin, jossa kaikille ää-nioikeutetuille nuorille lähetettiin henkilökoh-tainen äänestyslippu. Tällöin oltaisiin ehkämatkalla kohti Martikaisen & Yrjösen (1984)mainitsemaa yhteiskunnallisen edustavuudentakaavaa vaalitapaa.

Nuorisovaltuuston rooli Nuorisovaltuutetut Kaupunginvaltuutetut

Kehittäjä 37 % 12 %Vaikuttaja 25 % 3 %Etujen valvoja 19 % 15 %Keskustelun herättäjä 13 % 61 %Toimija 6 % 9 %

Nuorisovaltuustojen politisoituminen Nuorisovaltuutetut Kaupunginvaltuutetut

Tulisi politisoitua ja jäsenten 0 % 9 %olisi hyvä kuulua poliittisiin puolueisiin

Politisoitumista voisi jossain määrin tapahtua 12,5 % 46 %ja jäsenet voisivat halutessaan edustaa puolueita

Politisoitumista ei saisi tapahtua, mutta 56,5 % 30 %jäsenet voisivat halutessaan edustaa puolueita

Politisoitumista ei saisi tapahtua ja jäsen- 31 % 15 %ten tulisi pysyä sitoutumattomina

74

Näkemyksiä eri ”leireistä.”Tuloksia? Ei ehkä sentään…

Mitä nuorisovaltuustot ovat antaneet toimin-nassa mukana olleille nuorille? Millaiseksinuorisovaltuuston rooli on muodostunut taimillainen sen tulisi olla? Onko nuorisovaltuus-ton toiminta ollut vaikuttavaa tai ehkä pikem-minkin: onko sen toiminnalla ollut vaikutta-vuutta? Ja onko tapahtunut jotain poliittisensosialisaation, kansalaiskasvatuksen tai ehkäpolitisoitumisen suuntaan nytkähtänyttä kehi-tystä? Parhaiten näihin kysymyksiin osanne-vat vastata toimijat itse. Ulkopuolinen näkeevain ulkopuolisen näkemäksi tarkoitetun. Esi-merkkinä läpi tekstin kulkeneen Kuopion nuo-risovaltuuston nuorilta on kerätty niin kysely-lomakkein kuin haastattelemalla heidän näke-myksiään ja kokemuksiaan liki kahden toimin-takauden varrelta. Kuopion nuorisovaltuustontoimintakausi on kaksi vuotta kerrallaan. Eipelkästään piruuttaan vaan myös osittain ver-tailtavuuden takia samoja kysymyksiä aineis-ton kerääjä esitti saman kaupungin kaupungin-valtuuston jäsenille. Kuinka todellista kunnal-lispoliittista valtaa hallussaan pitävät näkivätnuorisovaltuuston toiminnan ja roolin omastanäkökulmastaan? Vaikka näkökulma voidaanluokitella ulkopuolisen näkökulmaksi, senmerkitys nuorisovaltuustojen toimintaedelly-tysten turvaamiseksi jatkossakin on varsinmerkittävä. Nämä lienevät loppujen lopuksiniitä tärkeimpiä kannanottoja jo pelkästäännuorisovaltuustojen tulevaisuuden ja toimin-nan mahdollisen kehittymisen kannalta. Seu-raavassa kahteen keskeiseen kysymykseen saa-tujen vastausten esittely prosentuaalisesti. Si-käli keskeisten kysymysten, että nämä kysy-mykset nousevat lähes väistämättä esille kunpuhutaan nuorisovaltuustojen tulevaisuudesta.Ryhtymättä sen suuremmin analysoimaan esil-le tulevia eroja on mahdollista jo pelkkien pro-senttilukujen pohjalta todeta, että ainakaan vie-lä ei poliittista valtaa hallussaan pitävien januorten näkemykset vastaa toisiaan. Entäs sit-ten. Tuskin ne koskaan täysin vastaavatkaan,

mikä sinällään lienee yksi merkittävimmistätarkoituksista nuorisovaltuustojen olemassa-ololle. Ei se, että niistä tulisi nuorempia ja tuo-reempia painoksia kunnan- tai kaupunginval-tuustoista.

Lopuksi. Yksi esimerkkielävästä elämästä

Nuorukaiset Pop ja Punk lähtivät ehdokkaiksinuorisovaltuustovaaleihin, joilla valittiin kau-punkiin sen ensimmäinen nuorisovaltuusto.Kuten jo varmaan arvasit, ovat nimet muun-neltuja. Sekä Pop että Punk tulivat molemmatvalituiksi, itse asiassa varsin korkeilla äänimää-rillä. Molemmat olivat aktiivisia ja toiminnal-lisia nuoria miehiä, joita kumpaakin yhdistihalu toimia ja vaikuttaa kaupungin nuortenasioihin. Nopeasti he molemmat huomasivatolevansa varsin keskeisissä rooleissa uudessanuorisovaltuustossa. Olivat puheenjohtajistos-sa ja muutenkin koko toiminnan aktiivisinamoottoreina, tehden valtaisan määrän työtä niinnuorisovaltuuston kuin kaupungin muidenkinnuorten hyväksi. Ilman mainittavimpia kor-vauksia omalla opiskeluista liikenevällä vapaa-ajallaan. Luonnollisesti.

Aika aikaansa kutakin, niin myös Popin jaPunkin kohdalla. Nuorisovaltuustossa ei ku-kaan voi toimia ikuisesti, ei edes aktiivisim-mat. Tulee aika antaa tilaa uusille nuorukaisil-le. Pop ja Punk ikääntyivät siinä määrin, ettäoli aika lähteä muille areenoille. Mihin meniPop ja minne Punk? Pop hyväksyi tarjouksenasettua ehdolle seuraavissa kunnallisvaaleissa.Ei päässyt ilman varsinaista vaalityötä läpi ai-van valtuustoon asti. Sai jäädä varasijalle saa-den kuitenkin lautakuntapaikan. On tätä ny-kyä lautakunnan varapuheenjohtaja. EntäsPunk? Punk jatkoi kannanottojaan kaupunginnuorten ajankohtaisiin asioihin järjestämälläpari mielenosoitusta, jotka ylittivät uutiskyn-nyksen aina siinä määrin, että paikallismediaotsikoi niistä etusivullaan. Tätä nykyä Punkkirjoittaa säännöllisin väliajoin omalla nimi-merkillä kolumniaan sekä muita nuoria käsit-

75

televiä juttuja ottaen yhä kantaa, omalla taval-laan, myös yhteiskunnallisiin asioihin.

Mutta entä ne kaikki muut nuoret, jotkaaloittivat nuorisovaltuustossa Popin ja Punkinkanssa yhtä aikaa. Totta puhuen, ei ole var-maa tietoa, mitä itse kullekin kuuluu. Luulen,että suurin osa seurailee Popin tai Punkin taiehkä molempien tekemisiä. Aika moni saattaajopa äänestää, ehkä osallistua mielenosoituk-seenkin tai vaikka asettua joskus itse uudel-leen ehdokkaaksi joihinkin vaaleihin.

Viitteet

1 Kuntaliitto teki kunnille nuorten vaikuttamisryh-mäkyselyn elokuussa 2001. Kyselyn tulokset julkais-taan vuoden 2002 aikana.

Lähteet

Harinen, Päivi 2000. Valmiiseen tulleet. Tutkimusnuoruudesta, kansallisuudesta ja kansalaisuudesta.Nuorisotutkimusverkosto. Nuorisotutkimusseura.Helsinki.

Horelli, Liisa & Vepsä, Kirsti 1995. Ympäristön lap-sipuolet. Itsenäisyyden juhlavuoden lastenrahastonsäätiö. Helsinki.

Jääsaari, Johanna & Martikainen, Tuomo 1991.Nuorten poliittiset valinnat. Tutkimus nuorten aikuis-ten poliittisesta suuntautumisesta pääkaupunkiseu-dulla. Gaudeamus. Helsinki.

Kansalaismielipide ja kunnat. Ilmapuntari 2000. Kun-nallisalan kehittämissäätiö. Vammala.

Kuntalaki 365/1995.

Kurikka, Päivi 1996. Nuorten Ääni? Nuorten Suomi2001-tutkimus. Tutkimus nuorten osallistumisesta jaäänestyskäyttäytymisestä. Suomen nuorisoyhteistyöAllianssi ja Suomen kuntaliitto. Helsinki.

Laiho, Ulla-Maija 1998. Näin se alkoi – osallisuus-hankkeiden käynnistyminen. Sisäasiainministeriö.Osallisuushanke. Helsinki.

Lapsen oikeuksien sopimus 1998. Suomen toinenmääräaikaisraportti. Ulkoasiainministeriö. Helsinki.

Martikainen, Tuomo & Yrjönen, Risto 1984. Lähide-mokratia kunnallishallinnossa. Tutkimus Helsinginkaupungin aluetoimikuntakokeilusta ja lähidemokra-tian eräistä kehittämisedellytyksistä. Helsingin kau-punki.

Niiranen, Vuokko 1997. Kuntalaisten osallistuminen– puheteema vai toimintateema. Kunnallistieteelli-nen aikakauskirja 3/1997.

Paakkunainen, Kari 1997. Suomen nuorisopolitiikanmaatutkinta 1997. Nuoret – poliittiset arvot, toimin-ta ja nuorisopolitiikka. Kansallinen raportti. Opetus-ministeriö.

Pikkala, Sari (toim.) 1997. Kunnat ja päättäjät. Kun-taSuomi 2004 -tutkimuksia nro 9. Suomen kuntaliit-to. Helsinki.

Sainio, Ari 1994. Kohti kansalaisten kuntaa. Suo-men kuntaliitto. Helsinki.

Silvennoinen, Heikki 2001. Kunnallisen nuorisotyönarviointi. Nuorisotutkimusverkosto. Nuorisoasiainneuvottelukunta. Pieksämäki.

Siurala, Lasse & Naalisvaara, Kari 1997. Nuoriso-valtuustot – vaikuttamiskanava vai muoti-ilmiö? Nuo-risotyölehti 7/1997.

Viirkorpi, Paavo 1993. Osallisuus, yhteistyö, valta,muutos … Asuinalueen uusi suunnittelujärjestelmä.Suomen Kuntaliitto. Helsinki.

Muut lähteet

Kuopion nuorisovaltuutettujen haastattelut ja heidänkanssaan käydyt keskustelut.

Kyselyt (kyselylomakkeet) Kuopion kaupungin kau-punginvaltuutetuille ja nuorisovaltuutetuille.

76

-- Siell oli avoimina sydämet ja ovet,silti tupaan ei tuiskuttanut lunta kun koolla oliseurakunta.Joku sanoi: ei enää byrokratiaa,siitä alkoi kohtaamisen kuohunta kun koollaoli seurakunta.-- Siell oli ruma ja köyhä ja tylsimys ja enkeli ja madonna ja moni pyhimys.Se oli totta – ei, se taisi olla unta, kun koollaoli seurakunta.(Kimmo Räntilä: Vaaliblues)

Johdanto

T ämän päivän nuoriso elää myöhäismo-dernin yhteiskunnan eetoksessa, jota

luonnehtivat muiden muassa yksilöllistyminen,epätraditionaalisuus sekä tuttujen ajallis-pai-kallisten sidosten muuttuminen epäselvemmik-si. Yksilö voi – ja joutuu – itse rakentamaanoman identiteettinsä. (myöhäismodernista yh-teiskunnasta ks. esim. Bauman 1992; Beck1990, 2000; Giddens 1990 sekä erityisesti nuo-rista Furlong & Cartmel 1999) Moraalivalin-natkin ovat muuttuneet pitkälti suhteellisiksija elämäntyyleihin liittyviksi kysymyksiksi

Nuorten osallisuus vapaaehtois-toiminnassa ja seurakunnassa

Anne Birgitta Yeung

(Jallinoja 1997, 254). Tämänkaltaisessa yhteis-kunnallisessa kontekstissa nuorisotyö on mo-nin tavoin merkittävä toimintamuoto. KutenCederlöf (1998) toteaa, nuorisotyö voidaanymmärtää – pelkistämättä näkökulmaa tulos-ajatteluun – yhteiskunnallisena peruspalvelu-järjestelmänä, joka palvelee paitsi nuoria niinmyös koko yhteiskuntaa. Nuorisotyö antaanuorille muiden muassa tukea elämänhallin-taan, toimintaa, vertaisuutta sekä muita sosi-aalisia kontakteja. Koko yhteiskunnan tasollataas nuorisotyö muiden muassa tukee kansa-laisvalmiuksien ja hyvinvoinnin kehitystä, li-sää toimintaedellytyksiä ja -mahdollisuuksia,tarjoaa rinnakkaisinstituution sekä ylläpitää jauusintaa arvoilmastoa.

Myös Suomen evankelisluterilaisessa kir-kossa nuorisotyö on keskeinen ja arvostettutoiminta-alue. 1990-luvun jälkipuoliskolla kir-kon työn arvostus suomalaisten parissa nousi.Lähes kaikkia seurakunnallisia työmuotoja ar-vostettiin tuolloin enemmän kuin vuosikym-menen alkupuoliskolla. Tärkeimpinä työmuo-toina pidettiin kirkollisia toimituksia kutenhäitä ja hautajaisia, toimintaa vähäosaistenhyväksi sekä juuri kirkon nuorisotyötä. 1990-luvun lopulla yli 90 % suomalaisista piti kir-

77

kon nuorisotoimintaa tärkeänä tai erittäin tär-keänä. (Salonen & Kääriäinen & Niemelä2000, 33–34)

Nuorisotyö – niin kunnallinen, järjestöken-tän kuin seurakuntienkin – on yksi keskeisim-piä areenoja, joilla nuorten yhteiskunnallinenosallisuus voi toteutua. Osallisuus voidaanmääritellä vallan uusjaoksi, joka mahdollistaakansalaisten tarkoituksellisen mukaanoton vai-kuttamiseen (Arnstein 1969, Barryn 1996: 6mukaan). Cederlöf (1998) käyttää osallisuu-den lähikäsitteestä osallistumisesta määritel-mää, jonka mukaan osallistuminen on kuulu-mista yhteisöön ja yhteiskuntaan tietoisesti jasiihen vaikuttaen. On kiinnostavaa kysyä, tar-jotaanko nuorille suomalaisessa yhteiskunnas-sa tietoisen yhteisöön kuulumisen, osallistu-misen ja aidon vaikuttamisen kanavia. Otetaan-ko nuoria kansalaisia mukaan päättämään javaikuttamaan? Tässä artikkelissa keskitytäänpohtimaan näitä kysymyksiä seurakunnallisennuorisotyön näkökulmasta. Kyseisen teemantekee kiinnostavaksi, relevantiksi ja ajankoh-taiseksi muiden muassa se, että uusimpiennuorten järjestökiinnittyneisyyttä koskevientutkimustulosten (Nuorten suhde järjestöihinja globalisaatioon 2001) mukaan seurakuntiinkohdistuva kiinnostus on nuorten keskuudes-sa viime aikoina lisääntynyt.

Yksi kansalaisaktiivisuuden ja -osallisuu-den muoto ja areena on vapaaehtoistoiminta.Tällöin kyse on ennen kaikkea ruohonjuurita-son osallistumisesta. Uusimman nuorisobaro-metrin (Saarela 2001, 3) mukaan nuoret usko-vat enemmän kansalaisjärjestöjen kuin puo-lueiden voimaan ja toimintaan. Nuoret koke-vat siis matalamman tason vaikuttamisen us-kottavammaksi kuin päätöksenteon ja hallin-non. Niin kansalaisjärjestöt, kunnat kuin seu-rakunnatkin tarjoavat nuorille erilaisia vapaa-ehtoistoiminnan mahdollisuuksia. Voidaankonuorison vapaaehtoistoiminta nähdä yhtenä ak-tiivisen osallisuuden, tietoisen yhteisöön kuu-lumisen ja vaikuttamisen kenttänä? Onko seaktiivista osallisuutta, jos nuori toimii seura-kunnan vapaaehtoistyössä osallistumatta var-

sinaiseen vaikuttamiseen tai päätöksentekoon?Mielenkiintoista on pohtia, voisiko seurakun-nallisen nuorisotyön vapaaehtoistoiminta ollaosaltaan rakentamassa pohjaa kansalaisaktii-visuudelle ja edelleen siltaa ruohonjuuritasonkansalaistoiminnan ja virallisen yhteiskunta-instituution välille.

Tässä artikkelissa keskitytään pohtimaanedellä esitettyjä kysymyksiä koskien nuorisonosallisuutta seurakunnassa ja seurakunnallises-sa vapaaehtoistoiminnassa. Vastauksiin ja poh-diskeluihin edetään tarkastelemalla aluksi tee-mojen empiiristä nykytilaa. Aihepiireissä läh-detään liikkeelle nuorison vapaaehtoisuudenyleistä nykykuvasta sekä nuorten paikasta jatoimintamuodoista seurakunnissa. Kolmannes-sa alaluvussa nämä kaksi kontekstia yhdiste-tään tarkastelemalla nuorison vapaaehtoistoi-minnan eri muotoja seurakuntakentällä. Yksikeskeinen teema nykypäivän Suomessa, myösnuorisotyön ja vapaaehtoistoiminnan saralla,on kuntien ja seurakuntien yhteistyö. Tähänteemaan pureudutaan artikkelin neljännessäalaluvussa. Kahdessa viimeisessä alaluvussaedetään nuorten myöhäismodernin seurakun-nallisen roolin ja osallisuuden pohdiskeluun.

Nuoret ja vapaaehtoistoiminta

Uusimpien suomalaisten vapaaehtoistoimintaakoskevien tutkimustulosten (Yeung 2002)mukaan suomalaisnuorista (15–24-vuotiaat)lähes kaksi viidestä (39 %) on mukana vapaa-ehtoistoiminnassa. Tämä on hieman enemmänkuin suomalaisten keskiarvo. Nuoria motivoivapaaehtoistoimintaan erityisesti uuden oppi-misen halu ja ystävien innostus. Nuorison mie-likuvissa koskien vapaaehtoistoiminnan koh-teita ja työmuotoja korostuvat toiminnan pal-kattomuus, vapaaehtoisuus ja talkoot. Heidänmielikuvansa vapaaehtoisuudesta eivät ole niinkohde- tai järjestöorientoituneita kuin iäk-käämpien suomalaisten. Nuoret siis mieltävätvapaaehtoisuuden ennen kaikkea sen kautta”miten tehdään”, ei niinkään ”mitä tehdään”.Tätä kuvaa myös se, että nuorille vapaaehtois-

78

toiminnassa ovat keskeisellä sijalla sosiaalisetkontaktit sekä yhdessä tekemisen tapa. Nykyi-senä individualismia korostavana aikana onvarsin kiinnostavaa, että juuri nuorimmat suo-malaiset korostavat vapaaehtoistoiminnanluonnetta palkattomana, pakottomana ja tal-koohenkisenä yhteistoimintana.

Saman tutkimuksen (Yeung 2002) mukaanyli 15-vuotiaista suomalaisista yli 50-vuotiai-den ohella juuri 15–24-vuotiaat käyttävät va-paaehtoistoimintaan eniten aikaansa. Vapaa-ehtoistoiminnassa mukana olevat nuoret käyt-tävät toimintaan keskimäärin 19 tuntia kuus-sa. Nuoret osallistuvat vapaaehtoistoiminnas-sa erityisesti toimintaan toisten nuorten sekälasten parissa (35 % nuorista vapaaehtoisista),urheiluun ja liikuntaan (35 %) sekä terveys- jasosiaalipalveluihin (19 %). Muita erityisestinuoria kiehtovia vapaaehtoistoiminnan aluei-ta ovat kulttuuri ja taide, eläinten-, ympäris-tön- ja luonnonsuojelu sekä ihmisoikeusasiat.Viimeksi mainitut toiminta-alueet eivät olekovinkaan tyypillisiä vapaaehtoistoiminnanmuotoja suomalaisilla keskimäärin. Onkinhuomionarvoista on, että nuorten vapaaehtois-toiminnan saroissa ovat kyseessä varsin tietois-ta valintaa vaativat, ideologiset ja vastuulliset– tässä mielessä painavatkin – teemat. Tutki-mustulokset nuorten vapaaehtoistoiminnan int-ressialueista ovat linjassa suomalaisnuorten ar-vomaailmaa koskevien tutkimustulosten (esim.Helve 1997 toim.) kanssa.

Merkittävää on, että tutkimustulosten(Yeung 2002) mukaan lähes kaksi kolmesta(58 %) vapaaehtoistoiminnan ulkopuolisistasuomalaisnuorista olisi omien sanojensa mu-kaan halukkaita tulemaan mukaan toimintaan,mikäli heitä siihen pyydettäisiin. Tämä on sel-keästi suomalaisten keskiarvoa korkeampi.Lisäksi kun lähes 40 % kaikista suomalaisistaon sitä mieltä, etteivät he edes pyydettäessälähtisi mukaan vapaaehtoistoimintaan, niinnuorilla sama luku on vain 25 %. Esteeksi va-paaehtoistoimintaan lähtemiselle nuoret näke-vät usein sen, ettei heitä ole pyydetty mukaantai he eivät ole tulleet ajatelleeksi asiaa ja va-

paaehtoistoiminnan mahdollisuutta. Ydinkysy-mys onkin, miten nuoret saataisiin huomaa-maan vapaaehtoistoiminnan lukuisat sarat. Juu-ri nuorille suunnattua vapaaehtoistoiminnaninformaatiota ja kannustusta tarvitaan. Joskusjopa pelkkä informaation jakaminen voi ollaportti – ja sen puuttuminen kynnys – vapaaeh-toistoimintaan lähtemiselle. Erityisen merkit-tävässä roolissa vapaaehtoistoimintaan lähte-misen kannalta nuorille ovat kuitenkin sosiaa-liset kontaktit ja verkostot. Se näkyy sekä nuor-ten vapaaehtoistoiminnan motiiveissa että toi-mintaan osallistumisen esteissä. Kyseiset te-kijät ovat nousseet esille myös aiemmissa tut-kimuksissa (Lähteenmaa 1996, 1998; Nylund2000). Nuorten vapaaehtoistoiminnan koros-tunut sosiaalisuus olisikin huomioitava suun-niteltaessa uusia toiminnan ja osallisuudenmuotoja.

Nuoret seurakunnassa

Hallinnollisesti suomalainen nuorisotyö on jouseiden vuosikymmenten ajan jakautunut kah-teen painoalueeseen: korjaavaan, suojelevaanja huoltavaan työhön sekä täydentävään, en-naltaehkäisevään ja palvelevaan toimintaan(Cederlöf 1998). Suomen evankelisluterilainenkirkko tekee nuorisotyötä sekä valtakunnalli-sella että seurakuntatasolla. Seurakunnallisenlapsi- ja nuorisotyön tarkoituksena on edistääja tukea lasten ja nuorten sekä heidän per-heidensä kristilliseen uskoon perustuvaa elä-mää, kasvatusta ja opetusta sekä toimintaa(Kunnat ja seurakunnat yhdessä 1998, 21).Suomen evankelisluterilaisen kirkon nuoriso-työ kuuluu siis täydentävään, ennaltaehkäise-vään työhön nuorten hyväksi.

Modernin seurakunnallisen lapsi- ja nuo-risotyön juuret palautuvat 1800-luvulle. Toi-minta virisi ruohonjuuritasolla kristillisissäyhteisöissä ja yhdistyksissä. Alkuvaiheen vas-tustuksesta huolimatta nuorille pystyttiin piantarjoamaan kanava yhteiseen kokoontumiseenja uskonelämän hoitamiseen. Nuorisotyön seu-rakunnallistuminen ja laajeneminen korostui

79

etenkin toisen maailmansodan jälkeen. 1960-luvun yhteiskunnallisessa murroksessa kristil-linen nuorisotoiminta muotoutui sekä perin-teikkyyttä korostavaan suuntaan että toisaaltauusille vesille, josta esimerkkinä on uudenhengellisen musiikin muotoutuminen. Tällöinalettiin myös korostaa nuorten omaehtoistatoimintaa ja aktiivisuutta. 1970- ja 80-luvuillayhä monimuotoisemmaksi kasvanutta seura-kunnallista nuorisotoimintaa koottiin ja suun-niteltiin kattavammin. Vuosituhannen viimei-sen vuosikymmenen haasteisiin taas ovat kuu-luneet muiden muassa ammattikorkeakouluntarjoamat mahdollisuudet sekä seurakunnanvirkojen, myös nuorisotyönohjaajan viran, laa-ja-alaistaminen. (Elomaa 1996, 106; Jääske-läinen & Launonen 1996, 96–98)

1990-luvun alun laman, työttömyyden jajulkisen sektorin leikkauksien myötä kirkonlapsi- ja nuorisotyölle kasaantui lisäodotuksiaja -paineita. Kunnallisella puolella nuorisotoi-men leikkauksia aiheutti samoihin aikoihinlaman lisäksi myös vapaakunta- ja valtion-osuusuudistuksen lisäämä paikallisen päätän-tävallan kasvu. Useissa kunnissa nuorisotyöntaloutta supistettiin voimakkaasti, mikä vaikuttipienen toimialan kokonaisresursseihin suhteel-lisen voimakkaasti. Vaikka kunnallisen nuori-sotyön asemaa vahvistettiin vuonna 1997 nuo-risotyölain muutoksella, kunnallisen nuoriso-työn talous jäi kuitenkin tarpeisiin nähden suh-teellisen epävarmalle pohjalle. (Cederlöf1998.) Mahdollisuuksien mukaan kirkon nuo-risotyössä näihin paineisiin ja haasteisiin py-rittiin vastaamaan jo laman aikana, mutta leik-kauksiin jouduttiin turvautumaan myös kirkonpiirissä. Pian laman jälkeen nuorisotyönohjaa-jien jäädytettyjä virkoja avattiin uudelleen jamyös uusia virkoja perustettiin. Nuorisotyö onkaiken kaikkiaan keskeinen osa suomalaistaseurakunnallista toimintaa, myös kirkon bud-jetin valossa. Seurakuntien menoista suurin osakoostuu seurakunnallisesta toiminnasta, jonkayksi suurimpia menoeriä on juuri lapsi- ja nuo-risotyö. (Salonen ym. 2000, 90, 210.)

Kirkon nuorisotyö koostuu monipuolisistaelementeistä. Seuraavassa esitellään muutamiakeskeisiä tekijöitä koskien rippikoulua, koko-avaa ryhmätoimintaa sekä erityisnuorisotyö-tä. Rippikoulu on säilyttänyt vahvan aseman-sa suomalaisessa yhteiskunnassa. Se on oleel-linen osa suomalaista nuorisokulttuuria. Rip-pikoulu sijoittuu nuoren elämässä vaikeaa jakriittiseen kauteen, mikä sisältää sekä rippikou-lun suurimmat haasteet että mahdollisuudet(Hytönen 1996, 50). Rippikoulu ja sen jälkei-nen konfirmaatio voidaan kulttuurikontekstis-samme analysoida siirtymäriitiksi. van Gennep(1977) viittaa siirtymäriitin käsitteellä rituaa-leihin, jotka helpottavat yksilön elämää tuke-malla elämänvaiheesta toiseen siirtymistä. Sih-von (1992, 15) mukaan juuri kirkolliset toimi-tukset, kuten konfirmaatio, ovat useimmilleseurakuntalaisille läheinen ja tärkeäksi koettukosketuskohta kirkkoon – kirkosta vieraantu-neille suomalaisille jopa vahvin side seurakun-taelämään.

Rippikoulun suosio suomalaisnuorten kes-kuudessa on vakaa. Noin 90 % 15-vuotiaistakäy rippikoulun. Rippikoululaisten osuus ikä-luokasta on pysynyt selvästi suurempana kuinkirkkoon kuulumisprosentti. Vuosittain noin1700 nuorta liittyykin kirkon jäseneksi rippi-kouluun osallistumisen myötä. Uskontokuntiinkuulumattomille nuorille suunnatuista Promet-heus-leireistä ei osallistujamäärillä mitattunaole muodostunut rippikoululle kilpailijaa. (Sa-lonen ym. 2000, 82.) Nuorten rippikoulumo-tiiveja koskevien tutkimustulosten mukaanvertaisryhmällä on suuri merkitys rippikouluunosallistumisessa: useimmat nuoret tulevat mu-kaan, koska kaveritkin tulevat. Rippikouluunosallistuminen on suurimmalle osalle nuoristasuorastaan itsestäänselvyys. (Niemelä 2001b,6) Suomalaiset ovat tilastojen valossa tyyty-väisiä siihen, kuinka kirkko rippikoulutoimin-tansa hoitaa. Vuonna 1999 85 % yli 15-vuo-tiaista suomalaisista – siis sekä nuorista ettäaikuisista – katsoi, että kirkko on hoitanut rip-pikoulun hyvin tai erittäin hyvin. Kaiken kaik-kiaan rippikoulun suosio rakentuu sille, että

80

nuorten kokemukset rippikoulusta ovat myön-teisiä, vanhempien luottamus rippikoulun mer-kitykseen luja sekä konfirmaation luonne riit-tinä ja sukujuhlana tärkeäksi koettu. (Salonenym. 2000, 81)

Myös kirkon muun kokoavan nuorisotyönja ryhmätoiminnan muodot vetävät nuoriamukaan toimintaan, joskin rippikoulua sel-keästi vähemmän. Vuonna 1999 seurakuntiennuorisotyön säännölliseen kokoavaan toimin-taan osallistui noin joka kymmenes 15–18-vuotiaista nuorista. Osallistujien kokonaismää-rä pieneni vuoteen 1995 verrattuna runsaasti:9 %. Myös nuorten ryhmien määrä seurakun-nissa väheni 1990-luvun jälkipuoliskolla 14 %.Kaiken kaikkiaan seurakunnilla on kuitenkinlaajaa, säännöllistä yhteistoimintaa erilaistenoppilaitosten kanssa. Tästä syystä seurakun-tien nuorisotyö tavoittaakin suomalaisnuoris-ta noin 90 %. Kirkko tarjoaa nuorille rippikou-lun, ryhmä- ja oppilaitostoiminnan lisäksimyös runsaasti erilaisia erityisnuorisotyönmuotoja. Yksi esimerkki tästä on Saapas-toi-minta eli keskustoissa viikonloppuiltaisin kier-televät tukija avustuspartiot. Erityisesti suu-rissa kaupunkiseurakunnissa järjestetään pal-jon myös erilaisia avointen ovien tilaisuuksia.(Salonen ym. 2000, 84, 89.)

Kuinka nuoret sitten kokevat kirkon tarjoa-man nuorisotyön? Turun ja Kaarinan seurakun-nissa toteutetun kyselyn mukaan nuoret pitä-vät useita seurakunnan työmuotoja varsin kiin-nostavina. Rippikoulun kokee kiinnostavaksilähes kolme neljästä nuoresta. Isoskoulutuk-sesta, nuortenilloista, nuorisokahviloista ja seu-rakunnan musiikkitoiminnasta kiinnostuneidenosuus on lähes puolet nuorista. Laajemminkinkyselyn nuoret kokivat seurakunnan varsinmyönteisenä ympäristönä. Tutkimuksen mu-kaan suurin osa nuorista pitää seurakuntaaavoimena paikkana, jossa kunnioitetaan toistaihmistä, arvostetaan rehellisyyttä, suvaitaanerilaisuutta sekä tarjotaan tukea vaikeissa elä-mäntilanteissa. Kyselyn mukaan tyypillisim-piä syitä nuorilla olla osallistumatta seurakun-nan toimintaa on yksinkertaisesti se, etteivät

seurakunnan tarjoamat toimintamuodot taihengelliset asiat ole kiinnostavia. Tavallisiaosallistumattomuuden syitä ovat myös ajan-puute sekä se, ettei toiminnassa ole kavereitamukana. (Rosholm 2001, 14–15, 20, 22.) Täs-sä tulee esille juuri se sama nuorten osallisuu-delle ja toiminnalle keskeinen sosiaalisen ver-koston merkitys, jota edellä käsiteltiin liittyenvapaaehtoistoimintaan. Itse asiassa nuortenjärjestökiinnittyneisyystutkimuksen (1998)mukaan juuri uskonnollisessa toiminnassa nuo-rilla korostuu se, että toimintaan lähdetään et-simään uusia ystäviä tai siksi, että ystävätkinmenivät mukaan.

Edellä mainitussa tutkimuksessa haastatel-tiin myös seitsemää nuorisotyöntekijää. Hei-dän mukaansa seurakunnan mielikuvaa saat-taa nuorten silmissä vaivata vanhanaikaisuu-den leima sekä tietyt negatiiviset ennakkoasen-teet. Positiivisiksi tekijöiksi ja myös haasteik-si nimenomaan seurakunnallisessa nuoriso-työssä työntekijät näkivät toiminnan tarkoitus-ja tavoiteselkeyden sekä sen, että seurakuntaon yksi paikoista, joissa nuorille voidaan tar-jota turvallisia arvomaailman ja aikuisen mal-leja. (Rosholm 2001, 32.) Vaikka nuorisotyönlaajalla kentällä on muitakin konteksteja, jois-sa nuorille kyetään tarjoamaan edellä mainit-tuja tekijöitä on totta, että seurakunnan nuori-sotyössä on lukuisia ominaispiirteitä, jotkaerottavat sen esimerkiksi kunnallisesta toimin-nasta. Selkein piirre luonnollisesti on kirkonnuorisotyön ideologinen viitekehys. Näihinteemoihin palataan myöhemmässä alaluvussa,jossa keskitytään pohtimaan nuorten rooliaseurakunnassa.

Kiinnostavaa on tarkastella sitäkin, kuinkanuorten vaikuttaminen toteutuu seurakunnal-lisissa vaaleissa. Löytyykö niistä nuorten seu-rakunnallista osallisuutta? Vuonna 1996 kir-kolliskokouksessa tehtiin aloite, että kirkollis-ten vaalien äänioikeusikäraja laskettaisiin 16vuoteen. Ehdotusta perusteltiin rippikoulunlaajalla suosiolla, joka muodostaa luontevankontaktipinnan nuorten ja seurakuntien välil-le. Ikärajan laskemisen toivottiin myös lisää-

81

vän kirkollisten vaalien äänestysvilkkautta,joka on usein jäänyt kovin alhaiseksi. Kirkontyöntekijöistä erityisesti nuorisotyöntekijätsuhtautuivat ehdotukseen myönteisesti. Ehdo-tus ei kuitenkaan mennyt kirkolliskokoukses-sa läpi. (Salonen ym. 2000, 88–89.) Nähtäväksijää, tullaanko tulevaisuudessa tekemään uusiavastaavia ehdotuksia – ja millaisin perusteluin,millaisin lopputuloksin.

Voidaan myös kysyä, mikä rooli nuortenäänellä on valinnoissa ja päätöksenteossa kir-kon nuorisotyössä. Kuten kirkkoneuvos HeikkiMäkeläinen (1996, 90–91) on korostanut, nuo-risotyön olemukseen kuuluu innovointisuus jaluovuus, joita tulisi soveltaa myös nuorisotoi-minnan hallinnolliseen työskentelyyn. Tämävoi Mäkeläisen mukaan merkitä esimerkiksiidearyhmien käyttöä ja joustavuutta kokous-järjestelyissä. Laajemmalla seurakuntahallin-non tasolla Mäkeläinen painottaa nuorten ää-nen kuuluvuutta johtokunnissa ja neuvostois-sa sekä mahdollisesti oman nuorisoneuvostonperustamista. Osuvasti hän korostaa, ettei nuo-risoneuvoston kannata leikkiä varjohallitusta,vaan järjestelyn tulisi aidosti pyrkiä edistämääntoiminnan omaehtoisuutta. Tällöin nuoret pää-sisivät mukaan niin suunnittelemaan, toteutta-maan kuin toimimaankin. Aito, aktiivinen osal-lisuus koostuu nimenomaan monipuolisistaelementeistä.

Nuoret vapaaehtoistoimijoinaseurakunnassa

Edellä on tarkasteltu nuorten suhdetta vapaa-ehtoistoimintaan sekä heidän rooliaan seura-kuntatoiminnan kentässä. Seuraavassa nämäkaksi teemaa nivotaan yhteen ja siirrytään tar-kastelemaan nuorten osallisuutta seurakunnal-liseen vapaaehtoistoimintaan. Evankelisluteri-laisen kirkon kasvatus- ja nuorisotyössä onkymmeniätuhansia vapaaehtoisia nuoria januoria aikuisia erilaisissa tehtävissä. Nuortenseurakunnallisen vapaaehtoisuuden kehitys onviime vuosina ollut myönteistä: kun aikui-sikäisten vapaaehtoisten ohjaajien määrä esi-

merkiksi varhaisnuoriso- ja nuorisotyössä onlaskenut, alle 20-vuotiaiden määrä noussut.1990-luvun alussa mainituilla työaloilla heitäoli jo neljä viidestä vapaaehtoisesta. (Mäke-läinen 1996, 92.)

Kuten edellä on jo todettu, rippikoulutmuodostavat erittäin suuren kosketuspinnannuorison ja seurakuntien välillä. Tällä on suu-ri merkitys myös vapaaehtoistoiminnan kan-nalta. Ryhmänohjaaja- eli isostoiminta onoleellinen osa rippikoulun ja erityisesti -leirienrakennetta. Toimintaan osallistuu neljäsosakaikista rippikoulun käyneistä. Isoskoulutuk-sen kesto ja sisältö vaihtelevat runsaasti seu-rakunnittain. Pitkät koulutusjaksot ovat tyypil-lisiä kaupunkiseurakunnissa. Huolimatta siitä,että monissa seurakunnissa koulutus kestääpitkäänkin, lähes kolme neljästä koulutuksenaloittaneesta nuoresta osallistuu siihen loppuunsaakka. Melkein kaikki koulutuksen läpikäy-neet nuoret myös toimivat isosena rippikoulu-leireillä. Usein tulijoita on enemmän kuin lei-reille voidaan ottaa. Isoset toimivat rippilei-rien ohella myös lukuisissa muissa vapaaeh-toistoiminnan tehtävissä: kerhonohjaajina,muilla kuin rippileireillä apuohjaajina, nuor-ten ryhmien vastuuhenkilöinä sekä avustavi-na ohjaajina isoskoulutuksessa. (Salonen ym.2000, 84.)

Tampereen seurakunnissa toteutetun tutki-muksen mukaan rippikoulun ryhmänohjaajaksihakeutumisen taustalla on usein selkeän pää-määrätietoinen valinta: nuoret haluavat isosiksileireille. Myös oman rippileirin myönteiset ko-kemukset ovat useimpien ryhmänohjaajaksihakeutuvien nuorten perustelu isoskoulutuk-seen osallistumiselleen. Ohjaajaksi hakeudu-taan lisäksi varsin hengellisistä ja henkisistäsyistä. Lähes puolet isosista kokee halun ker-toa uskonasioista vaikuttaneen melko tai erit-täin paljon heidän isoseksi hakeutumiseensa.Lähes yhtä usein isoseksi lähdetään, jotta omal-le uskolle saataisiin vahvistusta tai löydettäi-siin vastauksia elämän tärkeisiin kysymyksiin.Tutkimustulosten mukaan isoset asennoituvatrippileiriin työnä ja odottavat saavansa hyö-

82

dyllistä työkokemusta. Lisäksi isoset odotta-vat rippikoululta myös itsenäistymistä ja itse-tuntemuksen lisääntymistä. (Niemelä 2001b,8–9, 11–12.) Näissä tutkimustuloksissa näkyymonipuolisia elementtejä siitä, millaisia toi-minnan ja osallisuuden areenoita rippikouluvapaaehtoistoiminnan muotona voi nuorillemahdollistaa.

Rippikoulun juuri suorittaneiden nuortenlisäksi myös hieman vanhempia nuoria, 18–24-vuotiaita, toimii runsaasti seurakunnissa eri-laisissa vapaaehtoistoiminnan tehtävissä. Py-häkoulunopettajista ja rippikoulun ryhmänoh-jaajista noin joka kymmenes kuuluu tähän ikä-ryhmään. Lisäksi erilaisten varhaisnuoriso- januorisoryhmien ohjaajina toimii runsaasti nuo-ria aikuisia. Nuoria aikuisia on paljon mukanavapaaehtoisina myös seurakuntien Saapas-toi-minnassa, jossa kierretään viikonloppuiltoinakaupungilla sekä erilaisten nuorisotapahtumienyhteydessä tarjoamassa apua päihtyneille nuo-rille. Saapas-toimintaa toteutetaan noin kol-manneksessa kaikista seurakunnista. Toimin-ta keskittyy suuriin kaupunkiseurakuntiin. Tätäkautta seurakunnat ovat yhdessä kunnan nuo-risotyötekijöiden, poliisin ja muiden viran-omaisten kanssa kouluttaneet nuoria toimi-maan vapaaehtoisina päihteiden ja huumeidenkanssa vaikeuksissa olevien nuorien auttami-seksi. (Salonen ym. 2000, 87, 89.)

Koko Suomen nuorison vapaaehtoistoimin-taan osallistumista koskevissa tutkimustulok-sissa (Yeung 2002) uskonnolliset teemat, ku-ten osallistuminen uskonnolliseen vapaaehtois-toimintaan tai hengellinen vakaumus vapaa-ehtoistoiminnan motiivina, eivät nousseet ko-vinkaan voimakkaasti esille. Tekijät, jotka ovatei-seurakunnallisessa vapaaehtoistoiminnassanuorille keskeisiä, kuten halu oppia uutta taisosiaaliset kontaktit, ovat keskeisiä nuorillemyös seurakuntien vapaaehtoistoiminnassa.Toisaalta taas nimenomaan seurakunnallises-sa vapaaehtoistoiminnassa mukana olevat nuo-ret painottavat edellisten tekijöiden ohella kir-kolliselle viitekehykselle tyypillisiä ominais-piirteitä: hengellisiä teemoja sekä vastausten

etsimistä elämän perimmäisiin kysymyksiin.Toiminnan sisällölliset tekijät ovat siis ohjan-neet sitä, että on haluttu osallistua nimenomaanseurakunnan vapaaehtoistoimintaan. Tämäntekee erityisen kiinnostavaksi se, että tutkimus-ten mukaan suomalaisten nuorten ja nuortenaikuisten uskonnollisuutta luonnehtii vanhem-pia ikäryhmiä selkeämmin maallistuminen(Niemelä 2001a, 10.) Seurakunnissa toimivil-le tuhansille nuorille vapaaehtoisille keskeistäei siis kuitenkaan vapaaehtoistoiminnassa olevain osallistumisen ja toiminnan muoto vaanmyös sen sisällölliset elementit ja henkisetominaispiirteet.

Kuntien ja seurakuntienyhteistyö nuorisotyössä

Yksi keskeinen teema nykypäivän Suomessa,myös nuorisotyön ja vapaaehtoistoiminnansaralla, on kuntien ja seurakuntien yhteistyö.Ensimmäinen kuntien ja luterilaisen kirkonseurakuntien nykymuotoista yhteistyötä kos-keva suositus annettiin vuonna 1976. Kysei-sessä yleiskirjeessä kiinnitettiin huomiota pai-kallistason yhteistyön kehittämisen tarpeelli-suuteen. Kattavampi suositus on vuodelta1983. 1990-luvun lopulla Suomen Kuntaliittoja Kirkkohallitus alkoivat pohtia suosituksenuudistamista. Asenteiden todettiin muuttuneensuotuisammiksi aiempaa laajemmalle ja tii-viimmälle yhteistyölle. Erityisesti kuntalainuudistuksen mahdollistama laajempi liikkuma-vapaus on kannustanut kuntia kokeilemaanyhteistyötä seurakuntienkin kanssa. (Kunnat jaseurakunnat yhdessä 1998, 6.) Taustaa asen-nemuutokselle oli luonut merkittävältä osalta1990-luvun alun talouslama, joka oli vaatinuteri toimijatahojen resurssien yhdistämistä jauusia yhteistoiminnan muotoja. Kuten Kinnu-nen (1999, 112) on todennut, hyvinvointipal-velujärjestelmän uudelleenarvioinnin tultuaajankohtaiseksi tarvittiin uudenlaisia keskus-telunavauksia ja toimintamuotoja, jotka ylitti-vät perinteiset toimintasektorirajat ja -jaotte-lut.

83

Muuttuneet yhteistoiminta-asenteet näkyi-vätkin eri toiminta-alueilla. Seurakuntien nuo-risotyössäkin korostettiin 1990-luvun lopullaaiempaa enemmän verkostoitumista muidennuorisotyötä tekevien tahojen kanssa. Lähesjokaisella seurakunnalla oli yhteistoimintaakunnallisen nuorisotoimen kanssa. Yhteistyö-tä on runsaasti myös koulujen, nuoriso- ja lii-kuntajärjestöjen, vanhempainyhdistysten sekäpartiolippukuntien kanssa. Yhteistyökumppa-neista on mainittava myös SPR, Suomen Nuo-risoyhteistyö Allianssi monine jäsenjärjestöi-neen, opetusministeriö, Opetushallitus sekätyö- ja sosiaali- ja terveysministeriöt. (Salonenym. 2000, 76, 87.)

Seurakuntien nuorisotyön verkostoitumi-nen näkyy myös lukuisissa yhteistyöprojekteis-sa. Seurakunnilla on ollut yhteistyöverkostojaerityisesti nuorten syrjäytymisen ehkäisemi-seksi. Muita yhteisprojektien teemoja ovat ol-leet esimerkiksi nuoriso- ja urheilujärjestöjenkanssa nuorten oman aktiivisuuden edistämi-nen sekä kuntien kanssa huumeongelman rat-kaisuyritykset. Kirkon nuorisotyö oli myösperustamassa Nuorten Akatemiaa. Yksi yhteis-työmuoto on ollut sekin, että rippikoulutyössä

on ollut yhteistoimintaa STAKES:in itsemur-hien ehkäisyprojektin kanssa. Tämä yhteistyönäkyi erityisesti juuri seurakuntien nuorisotyönvapaaehtoistoiminnassa kuten rippikoulun ryh-mänohjaajien koulutuksessa sekä rippikoulu-työn jäsentämisessä paikallistason auttamisver-kostoihin. (Kunnat ja seurakunnat yhdessä1998, 23–24; Salonen ym. 2000, 76, 82–83,87.)

Yhteistyö eri tahojen kanssa on erityisenmerkittävää seurakuntien erityisnuorisotyönsaralla. Yksi esimerkki tästä on edellä esiteltySaapas-toiminta. Yleisintä yhteistyö on kun-nallisen nuorisotyön kanssa: lähes 60 % seu-rakunnista on tämänkaltaista yhteistyötä. So-siaalityön kanssa yhteistoimintaa tekee 40 %seurakunnista. Yhteistyö on yleistä myös po-liisin, useiden järjestöjen (esim. MLL, SPR),kunnallisen mielenterveystoimen ja työvoima-toimistojen kanssa. (Salonen ym. 2000, 90.)Seurakunnat tekevät runsaasti yhteistyötä myösoppilaitosten kanssa, niin peruskouluissa, lu-kioissa kuin ammatillisissa oppilaitoksissakin.Toiminnalla kirkko tavoittaa lähes koko kou-luikäisten ikäluokan – myös ne, jotka eivätosallistu seurakuntien nuorisotyöhön. Esimerk-

Lähde: http://www.evl.fi/toimitus/konfir.jpg

84

keinä yhteistoiminnasta oppilaitosten kanssavoidaan mainita koulupastorit ja -kummit, kou-lujumalanpalvelukset, päivänavaukset, tunti-vierailut, erilaiset teemapäivät sekä lukion so-veltavat kurssit. (Kunnat ja seurakunnat yhdes-sä 1998, 18–20; Salonen ym. 2000, 91.)

Uusimmassa kirkkohallituksen julkaise-massa kirkon nelivuotiskertomuksessa (Salo-nen ym. 2000, 95) korostetaan, että seurakun-tien tulee verkostoitua ennakkoluulottomastisilloin, kun verkostoituminen palvelee kirkontoiminta-ajatusta. Lisäksi huomautetaan ris-keistä, joita yhteistyöhön liittyy: ajankäyttöönliittyvistä ongelmista sekä ristiriitaisista näke-myksistä toiminnan sisällöstä. Yksi tulevaisuu-den rikkaista haasteista globalisoituvassa maa-ilmassa on kasvava monikulttuurisuus. KutenKunnat ja seurakunnat yhdessä -teoksessa(1998, 26) painotetaan, monikulttuurisuuttakorostavassa, tasa-arvoon ja suvaitsevaisuu-teen pyrkivässä kasvatuksessa ja nuorisotyös-sä eri tahojen yhteistyö on avainasemassa.

Nuoren rooli – seurakunnallisenosallisuuden rikkaudet jahaasteet

Hallinnollisella tasolla Suomen evankelislute-rilaisissa seurakunnissa on tapahtunut viimevuosina paljon. Koko seurakunnallinen toimin-taorganisaatio haki 1990-luvun alkupuolellauutta ilmettä. Uuden mallin ydinajatuksia oli-vat aluepainotteisuus, kokonaisvaltaisuus,joustavuus ja vapaaehtoisuus. (Mäkeläinen1996, 90–91.) Voidaankin kysyä, näkyykö seu-rakunnallisessa toiminnassa kirkon uudistus-tavoitteiden mukaisesta hallinnollista jousta-vuutta, joka antaisi tilaa ja tarjoaisi mahdolli-suuksia mahdollisimman monipuoliselle osal-lisuudelle ja vaikuttamiselle myös nuortenkohdalla. Millaisia rooleja nuorille seurakun-nassa tarjotaan ja kokevatko nuoret itsensäosallisiksi? Pastori Juha Hytönen (1996, 51)on arvioinut, että seurakunnan nuorisotyönavainsana on omatoimisuus. Nuoren maailmanollessa täynnä valmiiksi ajateltuja toimintamal-

leja, seurakunta voi tarjota toisen puolen: nuo-ret saavat itse olla mukana suunnittelemassaheille tarjottua toimintaa. Toki voidaan kysyä,kuinka laajalti levinnyt tämä näkemys kirkonpiirissä on ja toteutuuko se käytännön seura-kuntaelämässä. Hytösen visiossa korostuujoustavuutta ja tilaa tarjoava, aktiivinen ihmis-kuva. Kuinka nuoret sitten parhaiten kannus-tettaisiin ja motivoitaisiin suunnittelemaanomaa toimintaansa? Hytönen (1996, 51–52)korostaa, että tähän päästään vain jos toimintaon jatkuvaa, säännöllistä ja ennen muuta yh-dessä tekemistä. Säännönmukaisen toiminnan,retkien ja leirien lisäksi tarvitaan myös yllät-täviä tempauksia ja projekteja. Seurakuntiennuorisotoiminnan kuvaa tulisi Hytösen mukaanlisäksi yhtenäistää ja jäntevöittää. Olisi siiskysyttävä, mikä on seurakunnallisen nuoriso-työn kokonaiskuva ja mitkä sen tavoitteet.Avainsanoiksi voitaisiinkin luonnehtia seura-kuntien nuorisotyön mielekästä, tavoitteellis-ta ja monipuolista kokonaishahmotusta.

Edellä esitetty johtaa kiinnostavaan kysy-mykseen seurakunnan nuorisotoiminnan omi-nais- ja erityispiireistä suhteessa muihin nuo-rison osallisuuden ja osallistumisen areenoi-hin. Hytönen (1996, 51) huomauttaa osuvasti,että kirkon nuorisotyön paradoksi suhteessayhteiskunnan moniin muihin instituutioihin onse, että kun muualla pohditaan, miten nuoretsaataisiin motivoituneesti oppimaan, niin kir-kon nuorisotyössä juuri koulutus on monellatavoin kaikista suosituinta toimintaa. Tyyppi-esimerkki tästä on edellä käsitelty rippikoulunisostoiminta. Seurakunnissa tulisikin huoma-ta, että nuoria voidaan kirkon tarpeiden ja nuor-ten omien toiveitten mukaan kouluttaa muihin-kin vapaaehtoistehtäviin, vaikkapa aiempaalaajemmin lähimmäispalveluun ja erityisnuo-risotyöhön.

Seurakuntien vapaaehtoistoimintaa koske-vassa alaluvussa viitattiin jo kirkollisen viite-kehyksen ominaispiirteisiin, kuten hengelli-syyteen, jotka voivat olla vetämässä nuoriamukaan osallistumaan juuri kirkon toimintaan.Seurakunta voi kohdata nuoren myös – ja eh-

85

käpä erityisesti – silloin, kun elämässä on vai-keuksia. Kirkon nuorisotyön keskuksen joh-tava sihteeri Rauno Elomaa (1996, 104–105)on varsin negatiivissävytteisesti kirjoittanut,että kirkon nuorisotyön keskeiset ongelmakoh-dat liittyvät uskonelämään, nuorten oman toi-minnan voimattomuuteen, syrjäytymisriskiin,materiaalisiin arvoihin sekä monikulttuurisuu-teen. Juuri nämä ovat kuitenkin seurakunnannuorisotoiminnalle kirkon arvoperustan omi-naispiirteistä käsin samalla haasteita ja mah-dollisuuksia. Turun ja Kaarinan seurakuntienkasvatusasiainkeskuksen tutkimusraportissa(Rosholm 2001, 1) todetaankin, että yksilökes-keisyyttä korostavassa yhteiskunnassa, jossavastuu valinnoista jää usein vain yksilön itsen-sä kannettavaksi, seurakunta voi tarjota tukeaantavan yhteisön. Toki tulee toisaalta muistaa,ettei nykypäivän moniarvoisessa yhteiskunnas-sa yhteisöllä ja yhteisöllisyydellä ole välttämät-tä samaa merkitystä yksilöiden kannalta kuinvielä joitakin vuosikymmeniä sitten. Välttä-mättä kyse ei ole yhteisöllisyyden merkityk-sen vähenemisestä vaan sen sisällöllisestämuuttumisesta. Nuorten maailmankuvat, arvo-maailmat ja alakulttuurit ovat nykypäivänähyvinkin moninaisia sekä sisällöllisesti pirs-tonaisia kokoelmia erilaisista elementeistä (ks.tarkemmin mm. Harinen 1999, Helve 1996a,1996b, 1999; Knutagård 1999). Nuorten puo-lesta ei voida päättää, millaisiin yhteisöihin jainstituutioihin sekä kuinka kokonaisvaltaises-ti he haluavat sitoutua tai mitä osallisuus ja vai-kuttaminen heille ylipäätänsä merkitsee. Nuor-ten suhdetta toisiin yksilöihin, sosiaaliseen toi-mintaan, yhteisöihin ja yhteiskuntaan voidaanproblematisoida, eritellä ja pohdiskella monineri tavoin (ks. esim. Ulvinen 1999). Myöhäis-modernissa epäyhtenäisessä yhteiskunnassanuorten osallisuuden ja vaikuttamisen areenoil-ta vaaditaankin todennäköisimmin niin jous-tavuutta kuin turvallista ja rehellistä arvopoh-jan ja ominaispiirteiden julkituomista.

Yksi suuria haasteita nuorten seurakunnal-lisessa osallistumisessa on se, että toiminta,nimenomaan rippikoulun jälkeen, muodostuu

valitettavan usein aktiivisen sisäpiirin puuhak-si, jonka ulkopuolelle suurin osa nuorista jää.Erityisesti nuoret aikuiset jäävät seurakunnis-sa usein sivuun. Heitä aktivoidaan varsin vä-hän esimerkiksi avustus- ja vapaaehtoistehtä-viin. Tämän lisäksi heille voisi olla nykyistäenemmän tarjolla omaehtoista ja itsensä nä-köistä toimintaa. Suurin ongelma siis on, ettärippikoulu- ja isostoiminnasta ei ole onnistut-tu luomaan luontevia siltoja myöhempään toi-mintaan, jonka nuoret kokisivat mielekkäiksi,antoisiksi ja innostaviksi. (Hytönen 1996, 52–53; Rikkonen 1987, 95; Rosholm 2001, 32).Seurakunnissa tulisikin aktiivisesti pohtianuorten aktivoimista, kutsumista ja kannusta-mista esimerkiksi vapaaehtoistehtäviin seura-kunnassa. Kyse ei ole yksipuolisesta seurakun-nan nuorisotyön rekrytoinnista, jonka kohtee-na nuoriso on. On kysyttävä, kuinka nämä kak-si osapuolta kohtaisivat mielekkäällä tavalla.Kynnysten tekeminen mataliksi ja kutsuviksion kuitenkin työntekijöiden tehtävä ja haaste -niin vapaaehtoistoiminnassa kuin nuorisotyös-sä laajemminkin.

Kun seurakunnissa kuitenkin on jo olemas-sa toimintaa myös rippikoulun käyneille nuo-rille sekä nuorille aikuisille, on kysyttävä, mik-si toiminta innostaa vain pientä osaa nuorista.Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän tutki-muksen (Rosholm 2001, 28–30, 33) mukaannuorisotyöntekijät kokevat, että nuorilla onkyllä tietoa toiminnasta ja mahdollisuuksista.He luottavat nuorten keskinäiseen suulliseenviestintään ja myönteisten kokemusten mai-nosarvoon seurakunnan toiminnasta tiedotta-misessa. Lisäksi useat haastatelluista nuoriso-ohjaajista viittasivat rippikoulun jälkeen nuo-rille lähetettäviin ohjelmaesitteisiin. Kuitenkinsamassa tutkimuksessa nuorten omissa vasta-uksissa kävi ilmi – vaikkei tiedottamisesta suo-raan edes kysytty – että osa nuorista kaipaisilisää informaatiota seurakunnan toiminnasta.Lisäksi useampi kuin joka viides kyselyynosallistuneista nuorista vastasi kysymykseen“Mitä mieltä olet seurakunnan nuorten toimin-nasta?”, ettei tiedä tai osaa sanoa. Jonkinlai-

86

sesta informaation puutteesta tai yksipuolisuu-desta kertoo toki tämäkin tutkimustulos.

Lisäksi on kysyttävä edellä esitettyihinnuorisotyöntekijöiden haastatteluihin viitaten,onko tiedottaminen ylipäätänsä paras tapa rek-rytoida nuoria. Vapaaehtoistoiminnan motii-vi- ja rekrytointitutkimuksissa (mm. Yeung2002), on tullut esille, kuten aiemmin tässäartikkelissa on jo viitattu, että nuorten mukaanlähtemisessä ja innostumisessa ovat sosiaali-set suhteet erityisen tärkeässä roolissa. Nuori-sotyön osallisuudessa tämä merkitsee niinnuorten keskinäistä kuin työntekijöiden januorten välistäkin kohtaamista ja kommuni-kaatiota.

Pohdinta

Jos palaamme artikkelin alussa esitettyihinosallisuuden ja osallistumisen määritelmiin,huomaamme, että teemojen taustalla kuultaaaktiivinen ihmiskuva: positiivinen näkemysyksilön toimijuudesta, vaikutushalusta ja(ideaalitapauksessa myös) vaikutusmahdolli-suuksista. Tällöin on kysyttävä, millaisia roo-leja yksilöille tarjotaan. Kirkon nuorisotyönkeskuksen johtava sihteeri Rauno Elomaanmukaan (1996, 106) valtaosa suomalaisista us-koo, että yhteiskunta pitää huolen kansalaisis-taan eikä kansalaisista löydy aktiivista toimin-takapasiteettia. Myös seurakunnan jäsenyys onhänen mukaansa pitkälti tulkittu kirkollistenpalveluiden käyttämiseksi. Elomaa kysyykin,miten nuoret omaksuisivat vastuullisen elä-mäntavan itsestään, ikätovereistaan ja muistakanssaihmisistään. Ajatuksineen hän ei oleyksin; kuten Suurpää (1996, 56) on kirjoitta-nut, keskusteluja nuorten yksilöllistymisestavaikuttaa laajemminkin usein sävyttämän huolinuorilta puuttuvasta yhteisvastuullisuudesta jayhteisöllisyydestä. Näissä asenteissa on tulkit-tavissa turhankin yksipuolista pessimistisyyt-tä. Toisaalta kysymykset nuorten asenteista janiiden muotoutumisesta ovat sikäli erityisenrelevantteja, että nuorten asenteet eivät ole si-sällöllisesti ikään kuin lukkoon lyötyjä. Nuor-

ten asennoitumiseen vaikuttaa oleellisesti mui-den muassa se, millaisia innostavia osallisuu-den ja osallistumisen muotoja yhteiskunnassaon heille avoinna. Johdannossa esitettiin seu-rakuntaa koskien kysymys, tarjotaanko nuo-rille tietoisen yhteisöön kuulumisen ja osallis-tumisen kanavia. Ainakin laajat ja tavoittavattoimintamuodot kuten rippikoulu ja seurakun-tien oppilaitostoiminta voivat osaltaan tarjotamahdollisuuksia juuri tähän. Suureksi kysy-mykseksi edelleen jää toiminnan jatkuvuus.Irrallisiksi ja lyhytaikaisiksi jäävät osallistu-misen kokemukset eivät vielä luo vahvaa poh-jaa tietoiselle osallisuudelle.

Johdannossa esitettiin myös kysymys sii-tä, otetaanko nuoria seurakuntalaisia mukaanpäättämään ja vaikuttamaan. Seurakunnissatämä on hallinnollisella tasolla toteutunut var-sin heikosti, kuten edellä on käynyt ilmi. Ruo-honjuuritasolla - mikä nuoria nuorisobaromet-rien mukaan byrokratiaa enemmän kiinnostaa-kin – jäävät toki mahdollisiksi kuitenkin lu-kuisat tavat, joilla nuorten ääni voidaan mie-lekkäästi huomioida. Gretschel (2001, 55) onosuvasti todennut, että myös hetkellisen vai-kuttamisen kokemukset voivat olla hyvinkintärkeitä, varsinkin jos niistä jää pysyviä mieli-kuvia. Yksi esimerkki ruohonjuuritason vai-kuttamisesta voisi olla seurakuntien rippikou-lunjälkeiseen nuorten omaehtoiseen musiikki-toimintaan panostaminen. Soittaminen ja lau-laminen on yksi tyyppiesimerkki rippileirienyhteistoiminnallisesti osallistumisalueesta,joka koskettaa, puhuttelee ja vetää mukaansanuoria heidän omista lähtökohdistaan käsin.Toinen esimerkki seurakunnan nuorille tarjo-amasta aktiivisesta osallisuudesta on vapaaeh-toistoiminta, jossa nuori voi olla hyvinkinomaehtoisesti mukana osallistumatta tai (ha-luamatta edes osallistua) toimintaa koskevaanvarsinaiseen vaikuttamiseen tai päätöksente-koon.

Vapaaehtoistoiminta onkin kansalaisosal-lisuuden ja -aktiivisuuden kannalta erittäinkeskeinen toimintamuoto. Siihen osallistumi-nen kertoo kansalaisten keskinäisestä luotta-

87

muksesta ja toimijuudesta. Vapaaehtoistoimin-ta on yksi dynaaminen areena, jolle yhteiskun-nan sosiaalinen pääoma ja sitä kautta aktiivi-nen kansalaisyhteiskunta voi rakentua. (ks. tar-kemmin Yeung 2002) Vapaaehtoisuudessa –myös seurakunnan nuorisotyössä – on siis ky-symys hyvinkin voimakkaan osallisuuden raa-ka-aineista ja elementeistä. Kuten Hautamäki(2001, 48) on todennut, kansalaissektori ja jär-jestöjen kenttä voivat vahvistaa mutta myösheikentää yhteiskunnan sosiaalista pääomaa.Heikkenemistä tapahtuu, jos toimijatahot pi-tävät yllä ahdasta perinteisyyttä organisoituentai toimien sulkeutuneesti. Tutkimustulokset(Yeung 2002) nuorison aktiivisuudesta ja kiin-nostuksesta kansalais- ja vapaaehtoistoimin-taan kertovat arvokkaasta yhteiskunnallisestavoimavarasta juuri sen turvaamiseksi, että kan-salaisaktiivisuus järjestöissä ja seurakunnissasäilyy ja kehittyy dynaamiseen ja avoimeensuuntaan.

Ehkäpä toisaalta voimme ylipäätänsä prob-lematisoida osallisuus-käsitteen perinteisenmäärittelyn. Tarvitseeko osallisuutta välttämät-tä liittää vallankäytön jakautumisen tai jaka-misen tematiikkaan? Kuka ylipäätänsä määrit-telee, mitä osallisuus tai osallistuminen mer-kitsee? Johdannossa viitatun Arnsteinin mää-ritelmän mukaan osallisuus on siis vallan ja-kamista siten, että kansalaisilla on mahdolli-suus vaikuttaa. Tästä seuraa jälleen kysymys,mitä vaikuttaminen todella merkitsee? Voidaankysyä, haluavatko kansalaiset ylipäätänsä vai-kuttaa – millä tavoin ja mihin? Voidaanhan aja-tella, että osallisuus positiivisimmillaan olisisitä, että yksilöillä – myös nuorilla – on mah-dollisuus osallistumiseen heille mielekkäillä ta-voilla sekä toisaalta kokea kuuluvansa (eli ole-vansa osallisia) johonkin yhteisöön tai ryh-mään ilman, että kokemus tai tunne välttämät-tä näkyy yksilön teoissa. Tämä tarkoittaisi sitä,että osallistumisen mahdollisuuksia olisi tar-jolla erilaisia niin muodoiltaan kuin sisällöil-täänkin – osassa vaikuttaminen korostuisienemmän, osassa vähemmän. Edellä esitettyäon mahdollista pohtia lukuisissa eri konteks-

teissa, joista yhtenä seurakunnan nuorisotyö javapaaehtoistoiminta. Käytännön tasolla tällöintulisi huomioida muiden muassa seurakuntiennuoriso- ja vapaaehtoistyö monipuolisuus,joustavuus, omatoimisuuden mahdollisuudet jayhdessä tekemisen tapa kuten myös arvopoh-jasta kumpuavat sisällölliset erityispiirteet jatuen tarjoaminenkin. Kokonaisuudessaannuorten maailma on nykypäivänä monitahoi-nen kokoelma niin muuttuvuuden ja dynaami-suuden kuin pysyvyyden ja perinteikkyyden-kin elementtejä. Tämä on se viitekehys, jokahuomioiden tulisi yleisemmälläkin tasolla in-novatiivisesti pohtia, mitä osallisuus merkit-see ja miten se määrittyy myöhäismodernin yh-teiskunnan nuorille.

Lähteet

Arnstein, Sherry 1969. A Ladder of Citizen Partici-pation. Journal of the American Institute of Planners35 (4), 215–224.

Barry, Monika 1996. The Empowering Process: Lea-ding from behind? Youth & Policy 54, 1–12.

Bauman, Zygmunt 1992. Initimations of Postmoder-nity. London: Routledge.

Beck, Ulrich 1990. Riskiyhteiskunnan vastamyrkyt,organisoitu vastuuttomuus. Tampere: Vastapaino.

Beck, Ulrich 2000. The Brave New World of Work.Cambridge: Polity Press.

Cederlöf, Petri 1998. Nuorisotyön yhteiskunnallinenmerkitys. Perustietoja, poimintoja ja haarukkapalo-ja nuorisotyöstä sekä sen asemasta suomalaisessayhteiskunnassa. Helsinki: Nuorisoasiain neuvottelu-kunta, Kuntaliitto, Nuorisoyhteistyö Allianssi. Viitat-tu 14.11.2001 http://www.minedu.fi/nuora/nuorisotyo_1.html

Elomaa, Raimo 1996. Tästä eteenpäin. TeoksessaAjan merkit. Käsikirja lapsi- ja nuorisotyön teologeil-le. Helsinki: Kirkon nuorisotyön keskus. 102–114.

Furlong, Andy & Cartmel, Fred 1999. Changing Con-text of Youth. – Youth in Everyday Life Contexts.Teoksessa Puuronen, Vesa (toim.) Psychological

88

Reports. Faculty of Social Sciences. Joensuu Uni-versity, 15–28.

Gennep van, Arnold 1977. The Rites of Passage.London: Routledge.

Giddens, Anthony 1990. The Consequences of Mo-dernity. Cambridbge: Polity Press.

Gretschel, Anu 2001. Kunta nuorten osallisuusym-päristönä. Väitöskirjan käsikirjoitus. Jyväskylän yli-opisto.

Harinen, Päivi 1999. A New Morality in TraditionalFrames. Traditional Values and the “Causal Morali-ty” of Finnish Young People. Teoksessa Puuronen,Vesa (toim.) Youth in Everyday Life Contexts.Psychological Reports. Faculty of Social Sciences.Joensuu University, 40–47.

Hautamäki, Antti 2001. Suomi muutosten edellä.Raportti Suomen haasteista. Sitran raportteja 6.Helsinki.

Heino, Harri & Salonen, Kari & Rusama, Jaakko &Ahonen, Risto 1997. Suomen evankelis-luterilainenkirkko vuosina 1992–1995. Tampere: Kirkon tutki-muskeskus.

Helve, Helena 1996a. Nuoret – media – nuorisokult-tuurit ja arvot. Teoksessa Ajan merkit. Käsikirja lap-si- ja nuorisotyön teologeille. Helsinki: Kirkon nuori-sotyön keskus, 26–29.

Helve, Helena 1996b. Ystävämme kettu ja uusi maa-ilmankuva. Teoksessa Suurpää, Leena & Aaltojär-vi, Pia (toim.) Näin nuoret. Näkökulmia nuoruudenkulttuureihin. Helsinki: SKS, 74–94.

Helve, Helena (toim.) 1997. Arvot, maailmankuvatja sukupuoli. Helsinki: Yliopistopaino.

Helve, Helena 1999. What Happened to Young “Hu-manists”, “Individualists” and “Traditionalists”? AComparative Study of Changing Value-worlds ofYoung People in the Framework of Postmodernity.– Youth in Everyday Life Contexts. Teoksessa Puu-ronen, Vesa (toim.) Psychological Reports. Facultyof Social Sciences. Joensuu University, 48–66.

Hytönen, Juha 1996. Kasvavan vierellä kasteestakasvuun. Teoksessa Ajan merkit. Käsikirja lapsi- ja

nuorisotyön teologeille. Helsinki: Kirkon nuorisotyönkeskus, 46–54.

Jallinoja, Riitta 1997. Moraali säädyllisyytenä. So-siologia 3/1997, 254–257.

Jääskeläinen, Pirkko & Launonen, Pekka 1996. Kir-kon lapsi- ja nuorisotyö ennen ja nyt. Teoksessa Ajanmerkit. Käsikirja lapsi- ja nuorisotyön teologeille.Helsinki: Kirkon nuorisotyön keskus, 96–101.

Kinnunen, Petri 1999. Sosiaalinen tuki ja kolmassektori. Teoksessa Hokkanen, Liisa & Kinnunen,Petri & Siisiäinen, Martti (toim.). Haastava kolmassektori. Pohdintoja tutkimuksen ja toiminnan moni-naisuudesta. Helsinki: Sosiaali- ja terveysturvankeskusliitto, 102–114.

Knutagård, Hans 1999. We Have to Meet YoungPeople Where They Are – in New Social Contextsand Youth Cultures. Teoksessa Puuronen, Vesa(toim.) Youth in Everyday Life Contexts. Psycholo-gical Reports. Faculty of Social Sciences, JoensuuUniversity, 229–248.

Kunnat ja seurakunnat yhdessä 1998. Helsinki: Suo-men Kuntaliitto.

Lähteenmaa, Jaana 1996. Youth, Voluntary Workand Postmodern Ethics. Teoksessa Helve, Helena& Bynner, John (toim.) Youth and Life Management:Research Perspectives. Helsinki: Yliopistopaino.

Lähteenmaa, Jaana 1998. Nuoret vapaaehtoistyön-tekijät ja hedonistinen altruismi. Teoksessa IlmonenKaj (toim.) Moderniteetti ja moraali. Helsinki: Gau-deamus, 146–164.

Mäkeläinen, Heikki 1996. Lapsi- ja nuorisotyö seu-rakunnan hallinnossa. Teoksessa Ajan merkit. Kä-sikirja lapsi- ja nuorisotyön teologeille. Helsinki: Kir-kon nuorisotyön keskus, 90–94.

Niemelä, Kati 2001a. Suomalaisten uskonnollisuus.Artikkelikäsikirjoitus.

Niemelä, Kati 2001b. Tampereen seurakuntien rip-pikoulututkimus 2001. Tutkimuskäsikirjoitus.

Nylund, Marianne 2000. Varieties of Mutual Supportand Voluntary Action. A Study of Finnish Self-HelpGroups and Volunteers. Helsinki: Sosiaali- ja terve-ysturvan keskusliitto.

89

Nuorten järjestökiinnittyneisyys 1998. Yhteenveto-raportti. Helsinki: Nuorisoasiain neuvottelukunta.Viitattu 14.11.2001.http://www.minedu.fi/nuora/raportti1998.html

Nuorten suhde järjestöihin ja globalisaatioon 2001.Tutkimustiivistelmä. Helsinki: Opetusministeriö.

Rikkonen, Irja 1987. Rippikoulunkäyneiden nuortenuskonnollisuus. Uskonnonpedagogiikan pro gradu -tutkielma. Teologinen tiedekunta. Helsingin yliopis-to.

Rosholm, Anne 2001. Nuoret ja seurakunta. Nuori-sotyön kuluttajatutkimus 2001. Turku: Turun ja Kaa-rinan seurakuntayhtymä, kasvatusasiain keskus.

Salonen, Kari & Kääriäinen, Kimmo & Niemelä, Kati2000. Kirkko uudelle vuosituhannelle. Suomen evan-kelis-luterilainen kirkko vuosina 1996–1999. Tam-pere: Kirkon tutkimuskeskus.

Sihvo, Jouko 1992. Seurakunta elämän käännekoh-dissa. Pieksämäki: Sisälähetysseura.

Saarela, Pekka 2001. Nuorisobarometri 2001. Nuo-ran julkaisuja 21. Helsinki: Nuorisoasiain neuvotte-lukunta.

Suurpää, Leena 1996. Yksilöllistä sosiaalisuutta vaisosiaalista yksilöllisyyttä. Nuorten yhteiskunnallistenidentiteettien poluilla. Teoksessa Suurpää, Leena &Aaltojärvi, Pia (toim.) Näin nuoret. Näkökulmia nuo-ruuden kulttuureihin. Helsinki: SKS, 51–73.

Ulvinen, Veli-Matti 1999. An Individual, Communityand Society: Social Action Revisited. TeoksessaPuuronen, Vesa (toim.) Youth in Everyday Life Con-texts. Psychological Reports. Faculty of Social Scien-ces. Joensuu University, 285–295.

Yeung, Anne Birgitta 2002. Vapaaehtoistoimintaosana kansalaisyhteiskuntaa – ihanteita vai todelli-suutta? Tutkimus suomalaisten asennoitumisesta jaosallistumisesta vapaaehtoistoimintaan. Helsinki:YTY ry. Käsikirjoitus.

90

T ässä artikkelissa käsittelen kuntalaistenosallisuutta yhdistysten kautta. Esi-

merkkitapauksena käytän Nakertaja-Hetteen-mäen kyläyhdistystä,1 jossa osallisuus on ke-hittynyt yhteissuunnittelun2 myötä. Osallisuuson käsitteenä uusi, mutta asiana vanha. Kan-salaisten osallistumista ja vaikuttamista on vii-meisen 30 vuoden ajan pyritty kehittämään eri-laisin hankkein. Niiden yhtenä lähtökohtanaovat olleet maaseudun rakennemuutos ja kau-pungistuminen, jotka muuttivat elinolosuhtei-ta. Seurauksena syntyi kaupunkien lähiöitä jamaaseudun autioituvia kyliä. Uusi tilanne tuottieristäytymistä, yksityistymistä ja vieraantumis-ta, joiden ehkäisemiseksi ja ratkaisemiseksialoitettiin kehittää erilaisia kokeiluja, kutenkaupunginosa- ja kylätoimintaa. Näillä kokei-luilla pyrittiin osallisuuden edistämiseen.

Mutta miten osallisuus ja yhdistykset liit-tyvät toisiinsa? Yhdistykset ovat kansalaistenperusoikeuksiin kuuluvan yhdistymisvapauden(PeL 731/1999) sallima muoto yleisesti hyväk-sytyn tavoitteen saavuttamiseksi. Voimme vai-kuttaa niiden kautta. Yhdistykset ja järjestötovat olleet hyvinvointiyhteiskunnan rakenta-jia eli vaikuttajia. Ne nostavat kansalaisyhteis-kunnassa koettuja ongelmia julkiseen keskus-

Osallisuutta yhdistysten kauttaAnna-Katriina Salmikangas

teluun ja sitä kautta päätöksenteon piiriin. Näinne kiteyttävät pinnan alla olevia epäkohtia taiparannusehdotuksia muutosvaatimuksiksi sekämahdollistavat päätöksentekojärjestelmän toi-mivuuden. Siten ne muotoilevat koko kansa-laisyhteiskunnan muotoutumisen ydinkysy-myksiä. Hyvinvointivaltioksi kehittyminen ontapahtunut järjestöjen ja valtion välisenä vuo-rovaikutuksena (eräänlaisena ”yhteissuunnit-teluna”), jolloin kansalaiset ovat muotoilleettarpeensa ensin yhdistystavoitteiksi ja organi-soituneet yksityisesti niiden mukaisesti. Hyvin-vointivaltion laajetessa näitä yksityisille orga-nisaatioille kuuluvia tehtäviä on otettu valtionja kuntien vastuulle. (Siisiäinen 1996a, 23.)

Nyt yhdistykset puolestaan täydentäväthyvinvointivaltion palveluja. Asukkaat perus-tavat vapaaehtoisesti yhdistyksiä, joiden avul-la ratkaisevat arkielämän ongelmia ja vaativatratkaisuja kunnalta. Esimerkiksi asukas- jakyläyhdistysten perinteinen toimintatapa olipuutelistojen lähettäminen kunnanviranomai-sille. Tutkimassani Nakertaja-Hetteenmäenkyläyhdistyksen yhteissuunnittelun alkuvai-heessa ajateltiin, että asukkaat ratkaisevatasuinaluettaan koskevia asioita yhdessä viran-haltijoiden ja luottamushenkilöiden kanssa.

91

Vähitellen kyläyhdistys on ottanut yhä enem-män vastuuta toiminnan toteuttajanakin heitäitseään koskevista asioista, joista kunta yksinon aiemmin kantanut vastuun. Mutta historial-lisesti tätä tarkasteltaessa voidaan huomata, ettäasukkaiden yhteenliittymät kuten Nakertajantie- ja sähköosuuskunta (1940–1970-luvuilla)hoiti hyvinvointiyhteiskunnan tehtäviä, kun-nes kuntaorganisaatio otti ne huolehdittavak-seen. (Salmikangas 2001.)

Nakertaja-Hetteenmäen kyläyhdistys jär-jestää mm. kyläaputoimintaa, hoitaa asiamies-postia ja vastaa Kajaanin kaupungin kierrätys-toiminnasta. Edunvalvonta ja kunnat -kyselyynvastanneista yhdistyksistä puolet hyväksyi jul-kisten palvelujen antamisen yhdistysten hoi-dettaviksi kunnan tuella. Lähes yhtä moni olisitä mieltä, että kunnat eivät edes selviäisi teh-tävistään ilman yhdistysten aktiivista panosta,kuitenkaan kokonaisvastuuta ei haluta ottaapois kunnilta. (Helander & Pikkala 1999, 89–91.) Tämä vahvistaa ajatusta yhdistyksistä kun-nallisten palvelujen täydentäjinä eikä korvaa-jina. Täydentämistehtävää varten kunnissakehitetään ja lisätään erilaisia yhteistyömalle-ja mm. monitoimijaiset verkot ja hankkeet (ks.Kivelä & Mannermaa 1999). Tällaisia esimerk-kejä ovat mm. kumppanuushankkeet3 , joissaetsitään uusia työllistymisratkaisuja luomallapaikalliselle tasolle vuorovaikutteisia toimin-nan kenttiä.

Ottaessaan vastuulleen hyvinvointiyhteis-kunnan tehtäviä yhdistyksiä edustava kolmassektori on joutunut pohtimaan järjestämiensäpalvelujen laatua, mikä puolestaan on johta-nut professionaalistumiseen. Tarvitaan koko-päivätoimisia, usein erikoistuneita työntekijöi-tä ja ammattijohtajia. Professionaalistuminenei ainoastaan ole ollut myönteinen suuntaus,koska tämäntyyppinen suorituspainotteisuudenkasvu johtaa toimintamotivaation heikentymi-seen ja jäsenten loittonemiseen koko organi-saatiosta. Ammattilaisuus on mielletty yhtääl-tä vapaaehtoisen järjestön voimaksi, mutta tie-tyissä tapauksissa jopa sen voimaa heikentä-väksi tekijäksi. Tällöin jäsenet menettävät toi-

minnan ohjausmahdollisuuden ja kuilu ammat-tijohdon ja jäsenten välillä kasvaa. Professio-naalinen kolmannen sektorin järjestöjen toi-mintatapa saattaa karkottaa yhdistysten jäse-niä ja jopa vähentää jäsenten osallistumista.Hyvinvointiyhteiskunnan täydentämistehtäväaiheuttaa muutoksia yhdistysten toimintaan.

Yhdistykset kolmannen sektorinja kansalaisyhteiskunnantoimijoina

Yhdistykset ovat kolmannen sektorin edusta-jia. Mutta miten määritellään kolmas sektori?John Hopkins -ryhmässä4 kolmannelle sekto-rille on annettu ns. rakenteellis-operationaali-nen määritelmä (Salamon & Anheier 1992a),jonka kriteerit ovat rakenteellisuus, yksityi-syys, voittoa tavoittelematon jakaminen, itse-hallinnollisuus ja vapaaehtoisuus. Näiden kri-teerien mukaan kolmas sektori tarkoittaa sitä,että kolmanteen sektoriin kuuluva yksikkö oninstitutionalisoitunut eli rekisteröity, sillä onjärjestyssäännöt, ja organisaatio erottuu ym-päristöstään. Yksityisyys tarkoittaa sitä, ettäkolmatta sektoria ei hallinnoi julkinen sektori.Kolmannen sektorin yksiköt eivät myöskääntuota voittoa, vaan hankittavat varat käytetäänorganisaation perustoimintaan. Nämä yksikötovat myös riippumattomia ulkopuolisista mää-räyksistä eli voivat itse valvoa omia toiminto-jaan. Vapaaehtoisuuden kriteeri koskee ensi-sijaisesti jäsenyyttä, mutta myös vapaaehtoi-sen työpanoksen tulee olla huomattava. (He-lander 1998, 53–55.) Kolmannen sektorin mo-ninaisuuden huomioiden näiden kriteerien tul-kinta on melko väljää ja esimerkiksi kyläyh-distykset on helposti sijoitettavissa rakenteel-lis-operationaaliseen määritelmään. Tosin tämämäärittely sulkee pois rekisteröitymättömätyhdistykset. Rekisteröidyllä yhdistyksellä onoikeus hallita kiinteää omaisuutta ja vastaan-ottaa lahjoituksia. Se voi olla asianosaisenaoikeudessa ja hankkia oikeuksia. Lisäksi re-kisteröidyn yhdistyksen jäsenet eivät vastaarekisteröimättömien yhdistysten jäsenten ta-

92

paan yhdistyksen velvoitteista, vaan vastuuniistä on yhdistyksellä. (Ks. Halila & Tarasti1996, 428–444; Sadeluoto 1991.)

Länsimaisten yhteiskuntien muutokset ovatluoneet maaperän kolmannelle sektorille. Täl-laisia muutoksia ovat mm. vapaa-ajan lisään-tyminen, automaatio, työn väheneminen, vä-estömuutokset, koulutustason nousu, kommu-nikaatiovälineiden kehittyminen ja maantie-teellisten etäisyyksien merkityksen vähenemi-nen (Helander 1998, 11). Kolmannen sektorintaustalla on myös hyvinvointivaltion kriisi,joka ruotsalaisen Wijkströmin (1996, 38–40)mukaan muodostuu järjestelmä-, toiminta- jalegitimiteettikriiseistä. Järjestelmäkriisi kuvaatalouden muuttumista, jonka helpottamiseenetsitään voimavaroja mm. kolmannesta sekto-rista. Toimintakriisi luonnehtii rakenteidenmuuttumista joustamattomiksi ja hierarkkisiksitilanteessa, jossa tarvittaisiin verkostomaistarakennetta ja horisontaalista kommunikaatio-ta. Kolmas sektori on esitetty joustavammaksija ei-byrokraattisemmaksi vaihtoehdoksi. Le-gitimiteettikriisi merkitsee edustuksellisen de-mokratian loittonemista kuntalaisista, jollointarvitaan kansalaisia ja valtiota tai kuntalaisiaja kuntaa yhdistäviä välittäviä organisaatioitaesim. kyläyhdistyksiä.

Yhdistykset rinnastetaan kolmanteen sek-toriin ja kansalaisyhteiskuntaan, joka asetetaanusein valtion ja yksilön väliin sijoittuvaksiyhdistysten ym. yhteisöjen ryhmäksi. Tällöinkansalaisyhteiskunta asetetaan kunnan ja val-tion vastapeluriksi, mikä ei ole rakentava lähtö-kohta osallisuuden edistämiseen. Lähden ra-kentamaan kansalaisyhteiskunnan määrittelyäosallisuuden ja Ryynäsen (2001) esittämän kun-talaiskunnan5 kautta. Osallisuus on perustakansalaisyhteiskunnalle, joka rakentuu yhteis-työn ja yhteisvastuun varaan. Koski määritte-lee kansalaisyhteiskunnan neljän verkostoitu-neen eri toimijaryhmän sekamalliksi. Sen muo-dostavat 1) yksityiset ihmiset, perheet ja su-vut, 2) vapaaehtoiset auttaja- ja tukiryhmät javapaaehtoisjärjestöt (esim. sosiaaliset ja kun-nanosajärjestöt), 3) yritykset ja palveluja myy-vät järjestöt ja 4) kunnat sekä joskus myös val-tion paikallishallinto. (Koski 1995, 60.) Kan-salaisyhteiskunnan tarkastelemista verkostonaperustelee myös Ryynäsen (2001) näkemyskuntaorganisaatiosta yhtenä mahdollisena jär-jestöjen yhteistyökumppanina. Niinpä muo-dostan verkostonäkemyksen kansalaisyhteis-kunnasta, jossa on mukana kuntalaiset, yhdis-tykset ja järjestöt, kunnan viranhaltijat, luotta-mushenkilöt, yritykset sekä valtion paikallis-hallinto ja maakunnallinen aluehallinto (kuvio1). Verkostomallinen kansalaisyhteiskunta ra-kentaa pohjan osallisuuden kehittämiselle.

Tällöin kolmas sektori on tietty selkeästiorganisoitu muoto, joka edustaa kansalaisyh-teiskunnan ”vapaaehtoisia” yhteenliittymiä ku-ten vapaaehtoisia auttaja- ja tukiryhmiä sekävapaaehtoisjärjestöjä, kuin myös palveluja myy-viä järjestöjä. Kuviossa 1 olen esittänyt myösesimerkkejä Nakertaja-Hetteenmäen yhteistyö-kumppaneista. Verkostomallissa huomioidaanosallistuvalle suunnittelulle tärkeät tahot. Esi-merkiksi valtion paikallishallinnon ja aluehal-linnon merkitys on kasvanut EU-jäsenyydenmyötä. Hanketoiminnan tukemispäätösten val-mistelun ja varsinaisten päätösten tekemisenkautta näiden organisaatioiden merkitys onsuuri.

Kuvio 1. Nakertaja-Hetteenmäki kansalaisyhteis-kunnan verkostossa

kuntalaisetnakertaja-hetteenmäkeläiset

valtion paikallishallinto,aluehallinto

TE-keskus, Kainuun Liitto

luottamus-henkilöt

yhd istyksetja järjestötN-H kyläyhdistys

viranhaltijatopettajat

yrityksetKaaretsalon kauppa

valtuutetut

kansalais-yhteiskunta

93

Kansalaisyhteiskunnassa kunta muodostuuverkostosta, jossa kuka tahansa voi olla yhteis-työssä kenen tahansa kanssa yhteisen tavoit-teen saavuttamiseksi. Verkoston perustana ovatluottamus ja vastavuoroiset edut. Tällainenverkostomainen kansalaisyhteiskunta vaatii,mutta myös kasvattaa sosiaalista pääomaa.

Osallisuuden tavoitteet jaongelmat ovat säilyneet

Kuntalaisten osallistumista ja vaikuttamista,näin myös osallisuuttakin, on Suomessa akti-voitu 1970–2000-luvuilla useilla eri hankkeil-la (taulukko 1). Taustalla on useiden työryh-mien ja komiteoiden mietintöjä sekä lainsää-däntömme. Kuntalaisten osallistumista ja vai-kuttamista koskeva lainsäädäntö kuvaa perus-tuslain henkeä. Perustuslain (PeL 2.2 §) mu-kaan ”Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeusosallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinym-päristönsä kehittämiseen”. Tämä säännös onyhteydessä säädöksiin (Pel 14.3 § ja 20.2 §),joissa säädetään julkisen vallan tehtäväksi edis-tää yksilön osallistumis- ja vaikuttamismahdol-lisuuksia. Lisäksi kansalaiset ovat vaikuttaneetspontaanisti.

Toteutetuille osallisuuden lisäämiseen täh-tääville kokeiluille yhteistä ovat olleet niidenlähtökohtatavoitteet ja kohtaamat ongelmat.Kaikki nämä hankkeet painottavat asukkaidentodellisia osallistumis- ja vaikuttamismahdol-lisuuksia. Uudet kehittämishankkeet ovat tuo-neet lisävivahteita kansalaisen osallistumisenymmärtämiseen. Esimerkiksi yhteissuunnitte-lu painottaa erilaisien asiantuntemusten tarvet-ta. Tällöin tarvitaan kansalaisten, viranhaltijoi-den ja luottamushenkilöiden erityistä asiantun-temusta. Vapaakuntakokeilu korosti kansalais-keskeistä palvelua hallinnon sijaan. Osallisuus-hanke puolestaan antoi mahdollisuuden etsiäosallisuuden eri ulottuvuuksia, joihin liittyyvastuu ja valta.

Kehittämishankkeissa kansalaisten todelli-nen valta ja vastuu ovat usein puuttuneet. Toi-saalta osallistumisen ja vaikuttamisen suhdeedustukselliseen demokratiaan on ollut ongel-mallinen. Kansalaisten oma aktiivisuus onkoettu edustuksellisen demokratian kilpailijak-si tai kansalaisten osallistumista on pyritty joh-tamaan liikaa ylhäältä hallinnosta käsin.

Hankkeet ovat herättäneet useita kysymyk-siä. Miten hoidetaan demokratia ja edustuk-sellisuus? Onko demokratia ainoastaan edus-tuksellista demokratiaa? Entä jos yksi alue

1970-luvulla 1980-luvulla 1990-luvulla

Kylätoiminta Kaupunginosahallinto VapaakuntakokeiluKylätutkimus 76 Helsingin kaupungin- Oulun PateniemenKaupunginosatoiminta osahallintokokeilu aluehallintokokeiluPuu-Käpylä Kunnanosavaltuusto Kunnallisen palvelutuotannonYhdyskuntatyö Oulun kunnanosavaltuusto kehittämishankkeetYmpäristöliike Lähidemokratiakokeilut Hämeenlinnan hankkeetKoijärvi-liike Oulun lähidemokratia- Vapaaehtoistoiminta

kokeilu EläinaktivistitYhteissuunnittelu Agenda 21Sofy-projekti Tampere21

OsallisuushankeEU-rahoitteiset hankkeetLeader-hankkeetKumppanuushankkeet

Taulukko 1. Suomessa toteutettuja osallistumismuotoja 1970-, 1980- ja 1990-luvuilla

94

aktivoituu ja muut eivät? Miten on mahdollis-ta, että byrokratia näyttää lisääntyvän vaikkatarkoitus on päinvastainen? Olemmeko epäon-nistuneet, kun lähes puolet kansasta jätti ää-nestämättä osallisuushankkeista huolimattakunnallisvaaleissa? Mikä on todellisen oma-ehtoisen toiminnan mahdollisuus? Pitääkö ainaedetä pienten askelten periaatteella?

Yhteissuunnittelu kehittyy, niinkehittyy osallisuuskin

Yhteissuunnittelu6 on yksi osallistuvan suun-nittelun7 ja vaikuttamisen muoto, jonka tavoit-teena on osallistujien osallisuus. Yhteissuun-nittelussa pyritään tietyn kohteen asukkaiden,luottamushenkilöiden, viranhaltijoiden ja mah-dollisesti muiden tahojen yhteistyöhön perus-tuvaan suunnitteluun, jossa käytetään kunkinryhmän asiantuntemusta mahdollisimman hy-vän lopputuloksen tai ratkaisun löytämiseen.Usein asukas- tai kyläyhdistys on toiminutasukkaiden edustajana yhteissuunnittelussa.

Yhteissuunnittelu edustaa suunnittelussaetsittyjä uusia lähestymistapoja, joita on ku-vattu termeillä suunnittelun kommunikatiivi-nen tai argumentatiivinen käänne. Tällöin kes-keistä on nähdä suunnittelu organisaatioidenja yksilöiden välisenä vuorovaikutuksena. (So-tarauta 1996, 19.) Samalla pyritään suunnitte-lun kohteena eli objektina olleen asukkaansubjektivoimiseen.8 Osallistuva suunnitteluliittyy habermasilaiseen kommunikatiivisen ra-tionaalisuuden käsitykseen, jossa otetaan huo-mioon rationaalisuuden sosiaalinen ulottuvuus,eli keskeistä on subjektien välinen suhde. Te-kojen legitiimisyys saavutetaan diskurssilla,johon mahdollisimman monet osallistuvat.(Kangas 1989, 18–21.) Osallistuvan suunnit-telun kommunikatiivista rationaalisuutta puo-lustaa myös Giddensin (1984, 24) rakenteis-tumisen teorian keskeinen väittämä, jonkamukaan jokaisella yhteiskunnalliseen toimin-taan osallistuvalla toimijalla on huomattavas-sa määrin tietoa sen yhteiskunnan uusintami-sen olosuhteista, jonka jäsen hän on. Reflek-

toimalla omia kokemuksiamme voimme myösoppia osallistumaan ja olemaan osallisia.

Yhteissuunnittelun ensimmäiset projektiteli SOFY-projektit toteutettiin 1980-luvulla,jolloin niiden perustana olivat yhdyskunta-suunnittelun kritiikki ja ehdotukset suunnitte-lun kehittämiseksi. Yhteissuunnittelun taustallaovat yhdyskuntasuunnitteluun kohdistuneenkritiikin paineet. Kritiikki kohdistui suunnit-telukohteen objektivoimiseen, joka näkyisuunnittelun rationalisuutena, teorioista, mal-leista ja ylhäältä asetetuista kriteereistä tule-vana suunnitteluna, asiantuntijavaltaisuutenasekä suunnittelun hajautumisena eri sektorei-hin sekä mekanistisena suunnittelukäsitykse-nä. (Ks. Harju 1988.)

Yhteissuunnittelu painottaa kuntalaisenosallistumista ja asiantuntemusta. Saaristo(2000, 59) näkee asiantuntemuksen kolmenarakennusaineksena luottamuksen, julkisuudenja kommunikaation. Hän päätyi tutkimukses-saan ympäristönsuojelun asiantuntijoista sii-hen, että ko. asiantuntijan valintaa määrittääongelma eli ennen ongelman määritystä ei voimääritellä asiantuntijaa. Avoin asiantuntijuus,joka on yhteisesti julkisuuteen tuotettua, pe-rustuu kommunikaatioon ja luottamukseen.Yhteissuunnittelussa asiantuntijat määräytyvätniistä, joita asia koskee (asianomaiset). Kom-munitarismin periaatteet, yhteinen arviointi,keskinäinen vastuu ja kansalaisosallistuminen,ovat hyvin yhteneväiset yhteissuunnitteluntoimintaperiaatteiden kanssa. Näissä periaat-teissa painotetaan kaikkien yhteisön jäsentenosallistumista riittävän informoituina päätök-sentekoon (Tam 1998, 12–18; ks. Harju 1988).

Yhteissuunnittelu kompastui alkuvaiheis-saan byrokraattisuuteen, toimintavaiheidenraskauteen ja epäluuloihin. Samalla se oli by-rokraattisuudessaan normatiivista. Yhteissuun-nittelun ihanne eli eri osapuolten omaamanasiantuntemuksen hyödyntäminen käytännös-sä ei ollutkaan niin yksinkertaista kuin luul-tiin. Yhteissuunnittelussa ilmenneet ongelmatvoidaan palauttaa epäluottamukseen toistenosapuolten asiantuntemusta kohtaan. Yhteis-

95

suunnittelu on vasta matkalla kohti refleksii-visen yhteiskuntanäkemyksen kommunikatii-vista rationaalisuutta.

Yhteissuunnittelu painottaa kuntalaistenosallistumista, vaikuttamista ja asiantuntijuut-ta, jolloin sen pitäisi ideaalimallin mukaisestiedustaa osallistumista. Osallistuva demokra-tia painottaa demokratian käsittämistä laajem-min kuin pelkkänä poliittisena päätöksenteko-välineenä. Tällöin yhteiskunnan demokraatti-suutta voidaan kuvata sillä, missä määrin ih-miset voivat osallistua omia asioitaan koske-vaan päätöksentekoon. Näin ymmärrettynäosallistuva demokratia lisäisi tavallisten, esim.merkittävää taloudellista valtaa omaamatto-mien asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia (ks.Osallistumistoimikunnan mietintö 1981). Osal-listuva demokratia tarkoittaa mahdollisuuttaosallistua ja vaikuttaa, mutta myös oikeutta ollaosallistumatta (ks. Haukkasalo 1990). Osallis-tumisteorioissa osallistuminen on itseisarvo,jossa poliittiseen elämään osallistuminen onolennainen osa asukkaan elämää hänen kehit-

täessään sosiaalisia ja poliittisia kykyjään janäin kehittyessään yhteiskunnan jäsenenä (Pa-teman 1989, 22–44; Held 1987, 5, 36–104).Järjestöt ja muut kolmannen sektorin yksiköttoimivat merkittävinä kansanvallan edistäjinätarjoamalla alustoja osallistumiselle ja samal-la kansalaiskasvatukselle (Lundström & Wi-jkström 1997, 239). Ne luovat osallistumisa-reenoja, joissa osallistumalla opitaan osallis-tumaan ja kouliudutaan yhä vaativampiin teh-täviin (ks. Karvonen 1997). Osallistuminen onsellaisenaan osa kansanvaltaista toimintaa.Luomalla areenoja kansalaisten osallistumisel-le järjestöt edistävät kansanvallan vahvistumis-ta. Järjestötoimintaan osallistumalla kansalai-set kouliintuvat johtotehtäviin ja myös omansektorin ulkopuolella tapahtuvaan toimintaan(sosialisaatioprosessi). (Helander 1998, 134–135.)

Osallistuminen nähdään siis kuntalaisenoppimis- ja kehittymisprosessina sekä asian-tuntemuksen demokratisoitumisena. Viranhal-tija voi edistää tätä prosessia aktiivisella kans-

Yhteiset asuinympäristön kehittämishankkeet (mm. kuvan Lukkarinnurmen vapaa-aika-keskuksen kunnostaminen) yhdistivät kyläläiset yhteisöksi Kajaanin Nakertaja-Hetteen-mäessä. Kuva: Risto Happo.

96

sakäymisellä ja avoimella kommunikaatiolla.Päinvastainen tilanne asiantuntemuksen demo-kratisoitumiselle on kuntalaisen tiedon pitämi-nen maallikkoutena, joka otetaan huomioonainoastaan viranhaltijan armosta. Saarinen onjakanut viranhaltijoiden suhteen kuntalaisiinkahteen ideaalityyppiin: lakikirjamalliin jakommunikaatiomalliin (Saarinen 2000, 76,81). Lakikirjamallia voisi luonnehtia byro-kraattiseksi virkamiesmalliksi ja kommunikaa-tiomallia yhteissuunnittelun ideaalimalliksi.

Kansalaisten osallistumiseen on etsitty vuo-si vuoden jälkeen uusia ratkaisuja ja niitä etsi-tään yhä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, et-tei mitään edistystä kansalaisten osallistumi-sessa olisi tapahtunut. Yksi esimerkki edisty-misestä on uudelleen henkiin vironnut kylä-toiminta, jonka erityistä osallistumista on pai-kallinen talkootoiminta. Talkootoimintaa pide-tään yhtenä yhteiskunnallisen osallistumisenmuotona vaikuttaa paikallisiin oloihin. (Hyy-ryläinen 1994.) Talkootoiminta on yhteisölli-syyteen perustuvaa ”itse tekemistä”.

Kyläläisten osallisuudenkehittyminen perinteisestäkylän yhteistoiminnasta EU:nhanketoiminnaksi

Kylätoiminta alkoi 1970-luvun vaihteessa jasen oli ajateltu kehittyvän kuntasuunnittelunihmisläheiseksi perustaksi, jonka perustanaolisivat kylätoimikunnat ja -yhdistykset. Tämäei sitten – ehkä onneksi – toteutunutkaan, vaankylätoiminta säilytti itsenäisyytensä (ks. Ståhl-berg 1979). Kyläsuunnitelmia tehtiin konsult-tien voimin ja vähitellen yhä enemmän asuk-kaiden omin voimin. Aloitteita ja valituskir-jeitä lähetettiin kuntiin, toisaalta toteutettiintalkoilla mitä moninaisimpia hankkeita ja yl-läpidettiin uimarantoja, kylätaloja ja kylienkouluja. 1980-luvun alkupuolella perustettiinkylätoimikuntia aiempaa vilkkaammin. Tuovuosikymmen olikin kylätoiminnan vakiintu-misen ja erilaistumisen aikaa, jolloin maan eri

puolilla eri aikoina alkanut toiminta erilaistui.(Hyyryläinen 1994, 69.)

Suomen EU-jäsenyys antoi mahdollisuu-den käyttää julkisen talouden resursseja pai-kallisyhteisöjen aloitteellisuuden tukemiseen.Vasta tällöin konkretisoitui toimintaryhmätyöeli hanketoiminta, vaikka tämän tyyppisellätoiminnalla olisi ollut annettavaa jo aiemmin-kin esim. 1970-luvulla kylätoiminnalle, tai1980-luvun asukastoiminnalle (Hyyryläinen &Rannikko 2000, 2001). Tällä hetkellä maaseu-dun toimintaryhmiä tuetaan LEADER+-, Ta-voite 1- tai Alueellisesta maaseutuohjelmas-ta.9

Hyyryläinen ja Kangaspunta (1999) kiteyt-tävät hanketoiminnan kokeilevaksi rajakäyn-niksi perinteisten ja uusien toimintojen vapa-usasteiden välimaastossa. Toiminnassa pyri-tään täyttämään byrokratian minimivaatimuk-set ja vahvistamaan luottamusta paikallisiinasukkaisiin ja näin luomaan varsinaisia mah-dollisuuksia osallisuuden kehittymiselle/syve-nemiselle. Ohjelmien keskeiset toimintaperi-aatteet ovat toimiminen alhaalta ylöspäin, osal-listuvuus ja paikallinen kumppanuus. Lisäksikeskeisiä tavoitteita ovat paikallisen kehittä-misosaamisen ja toimintakykyisyyden kasvat-taminen sekä kansainvälisyys, verkostoitumi-nen ja tiedonvaihto EU:n sisällä. (Malinen2000, 28–45.) Näin hanketoiminnan kautta py-ritään luomaan mahdollisuuksia osallisuudelle.

Kumppanuudella pyritään yhteisten etujenmukaisten päämäärien saavuttamiseen erilais-ten osapuolien tasavertaisella yhteistyöllä.Keskeinen kehittämisen käytäntö on hanketyö,jolle oli olennaista paikallinen omaehtoisuusja aloitteellisuus. (Hyyryläinen 2000, 13–20.)Omaehtoinen toiminta maaseudulla voi ollaasukkaiden itsenäistä tai heidän ajattelemaan-sa ja käynnistämäänsä toimintaa, jota julkinenvalta tukee. Maaseutupolitiikassa paikallinenaloitteisuus tarkoittaa lähinnä asukkaiden osal-listumista alueensa toimintojen sekä elinkei-nojen että elinolojen kehittämiseen, mikä vas-taisi paikallisen omatoimisuuden käsitettä.(Hyyryläinen 2000, 13–20.)

97

Rannikko (2000, 165) herättää kysymyk-sen voisiko hanketyöskentely yhdistää maaseu-dulla asuvien identiteettejä, jolloin sillä olisivaikutusta laajemminkin yhteiskunnalliseen japoliittiseen kehitykseen? Kysymykseen voivastata kyllä, jos riittävät toimintaresurssitomaavissa kylissä jatkuisi hanketoiminnanaktivoima kehittämistoiminta. Muutoksia onmyös nähtävissä valtarakenteissa. Kuntaorga-nisaatio ei enää ole kylätoiminnan organisaa-tioiden ainut yhteistyökumppani, mutta siltiedelleenkin tärkeä. Kuntien myöntämistä ky-lien yleisavustuksista onkin siirrytty yhä enem-män hankekohtaisiin avustuksiin, joilla toimin-taa voidaan ohjata tiukemmin. Hanketoimintaon mahdollistanut vaihtoehdon perinteisillevirkamiesvetoiselle toimintatavalle (Lehto2000, 174).

Hyyryläinen (2000, 118) esittää 1970-lu-vun kylätoiminnan ”kunnan pitää kehittää ky-liä”-ajatteluna. Kun kaikki aloitteet ja valituk-set eivät tulleet huomioiduksi ajateltiin, että”kunta ei olekaan kiinnostunut kylistä”. Vähi-tellen hanke- ja kumppanuustoiminnan lisään-tyessä on alettu ajatella, että ”kunnan ja kylänedut voivat olla yhteisiä”. Tämä merkitsisimyös sitä, että kylätoiminta olisi legitimoituosa maaseutupolitiikan kokonaisuutta. (Hyy-ryläinen 2000, 118.) Kylätoiminnassa on pää-dytty osallistumisesta osallisuuteen ja omistaeduista verkostojen vastavuoroisiin etuihin.

Osallistumisesta osallisuuteen

Kansalaisten osallistumisen muutos näkyymyös käytetyissä käsitteissä. Kaupunginosa-hallinnosta, kunnanosavaltuustosta ja lähide-mokratiasta on päädytty yhteissuunnittelunkautta osallisuuteen ja sosiaaliseen pääomaan.Tämä kuvaa osallistumisen kehittymistä siitä-kin huolimatta, että peruskysymykset ja -on-gelmat ovat säilyneet.

Olen tässä artikkelissa viitannut aiemminosallisuuteen, jonka yksiselitteinen määritte-leminen ei ole helppoa. Sisäasiainministeriönja Suomen Kuntaliiton vuosina 1997–2001 to-

teuttamassa Osallisuushankkeessa haettiinosallisuuden käytäntöjä määrittelemättä osal-lisuus-termiä tiukasti. Osallisuus-käsitteenesiintuomisella haluttiin jotain uutta konkreet-tista käytäntöä suomalaiseen osallistumis- javaikuttamiskulttuuriin. Keskeistä osallisuus-käsitteen haltuun ottamisessa on se, että osal-liset ovat kyseessä olevassa hankkeessa toimin-nan subjekteja. Toiminnan subjektina olemi-sella tarkoitan sitä, että yksilö pystyy vaikut-tamaan ja osallistumaan itseään koskeviin asi-oihin ja olemaan samalla myös vastuullinentekemisistään. Tätä käsitystä voisi verrata osal-listuvan suunnittelun esimerkiksi yhteissuun-nittelun ”ihmiskäsitykseen”, jossa objektistatulee toimiva subjekti (subjektivoituminen).Subjektina olo tarkoittaa sitä, että voi kontrol-loida omaa kohtaloaan ja vaikuttaa omaa elä-määnsä koskeviin asioihin ja päätöksiin. Täl-löin osallisuuden kokemus on tilannesidon-naista. Esimerkiksi Niiranen (1998) on kuvan-nut osallisuutta ja osallistumista ulottuvuudel-la, joka lähtee osallisuudesta eli siitä tuntees-ta, että voi vaikuttaa ja olla mukana kantamas-sa vastuuta ja päätyy osallistumiseen, joka onenemmän toimintaa kuin tunnetta. Gretschellöysi nuorten osallisuuden ei-osallisuus -tari-noiden avulla. Hän päätyi määritelmässään sii-hen, että osallisuus on tunnetta, jota kuvaa kä-site empowerment. Tämä käsite on suomeksikäännettynä valtautumista tai voimaantumis-ta. Empowerment-käsite yhdistää osallisuudes-sa esiintyvän tunteen ja kompetenssin. (Gret-schel 2001, 61–62.)

Yhteissuunnittelussa osallisuus on oikeut-ta olla toimiva subjekti, joka on oman elämän-sä asiantuntija. Osallisuuden tosiasiallinenmääritelmä riippuu määrittelijästä samoin kuinsiitä ajasta ja paikasta, missä määritelmä an-netaan. Osallisuushankkeessa vaikuttamistavaton jaettu syvyytensä perusteella neljään eri ryh-mään: tieto-osallisuuteen, konsultaatio-osalli-suuteen, päätösosallisuuteen ja toimeenpano-osallisuuteen. Tieto-osallisuudella tarkoitetaanesimerkiksi ulkokohtaista tiedonsaantia, kuu-lemista, äänestämistä, valitusoikeutta, palve-

98

lusitoumusta tai kyselyyn vastaamista. Tieto-osallisuutta on käsitelty mm. lainsäädännössä.Kuntalaisen konsultaatio-osallisuutena voi-daan pitää yhteissuunnittelua, jossa päätöstenvalmisteluun liittyy vuorovaikutus kunnan jakuntalaisen välillä. Päätösosallisuus on mm.käyttäjädemokratiaa, jossa kuntalaiset ovatmukana palvelujen tuottamista tai asuinalueensuunnittelua koskevissa päätöksissä. Toimeen-pano-osallisena kuntalainen osallistuu päätök-sen mukaisiin toimenpiteisiin yhdessä viran-omaisten ja muiden kuntalaisten kanssa. Täl-laista osallisuutta on esim. yhteissuunnittelu-menettelyssä asuinalueen viherrakentaminenasukkaiden omin voimin. Alueelliset kehittä-misrahat ovat lisänneet juuri toimeenpano-osallisuutta. (Salmikangas 1997.)

Osallisuus ja sosiaalinenpääoma

Yhteissuunnitteluun pitäisi kuulua osallisuu-teen liittyviä elementtejä eli valtaa, vastuutaja luottamusta. Nämä samat asiat ovat myösosallisuuden edellytyksiä, joiden avulla lähes-tymme väistämättä myös sosiaalisen pääomankäsitettä. Putnam (1993a) viittaa sosiaalisellapääomalla sellaisiin sosiaalisen organisaationpiirteisiin kuin verkostot, normit ja sosiaali-nen luottamus, jotka helpottavat yhteiseksihyväksi tapahtuvaa koordinaatiota ja yhteis-työtä. Hänen Pohjois- ja Etelä-Italiaa vertaile-va tutkimuksensa (Putnam 1993a) pyrkii osoit-tamaan, että kansalaisaktiivisuudelle myöntei-nen kulttuuri rakentaa yhteyttä kansalaisten jademokratian välille. Aktiivinen yhdistystoi-minta luo sosiaalista pääomaa.

Sosiaalinen pääoma on määritelty myössosiaaliseen rakenteeseen kuuluvaksi toimijoi-den (yksilön, yhteisön tai yhteiskunnan) käy-tössä olevaksi pitkäkestoiseksi voimavaraksi(Kaunismaa 2000, 121). Bourdieu ja Colemanovat lähestyneet sosiaalista pääomaa sosiaali-sen rakenteen ominaisuutena, joka jakautuuepätasaisesti eri toimijoille näiden rakennepo-sition ja tilanteen mukaan samoin kuin talou-

dellinen ja kulttuurinen pääomakin. (Bourdieu1986, 251–252; Kaunismaa 2000, 135–136.)Se, mikä toimii resurssina yhdessä tilanteessa,onkin toisessa yhteydessä este (Woolcock1998, 158). Tällöin esimerkiksi paikallisellatasolla sosiaalista pääomaa on joillakin enem-män ja toisilla vähemmän. Sosiaalista pääomaaomaavat sosiaalisen vuorovaikutuksen kentätvoivat olla ristiriidassa toistensa kanssa. Pää-oma voi jakaantua hyvinkin epätasaisesti. Esi-merkiksi yrittäjät, poliitikot ja virkamiehetmuodostavat omat piirinsä, jotka voivat myöseturistiriidoista huolimatta toimia henkilökoh-taisiin suhteisiin perustuvan paikkakunnan elii-tin verkostona. Nämä eliitin jäsenet jakavatyhtenäisen käsityksen paikkakunnan asioidenhoidosta ja sitä koskevasta normistosta. Tä-mänlaatuinen korkean tason sosiaalinen pää-oma saattaa kuitenkin aiheuttaa sen, että eliittitukahduttaa vallallaan ne ryhmät ja alueenasukkaat, jotka eivät kuulu eliittiin.

Järjestöpääomaa muodostuu yksilöiden liit-tyessä ja kootessa organisaation avulla haja-naiset taloudelliset, sosiaaliset ja kulttuurisetresurssinsa yhteen (ks. Siisiäinen 1988; 1996a,20). Se on myös pääomaa yhteiskunnan koko-naistasolla: se tuottaa määrätyin edellytyksinyhteiskuntatason luottamusta (Siisiäinen 2000,145). Putnamin (1993a, 173) mukaan kansa-laisaktiiviset (civic) ryhmät kytkevät erilaisia,mutta tasa-arvoisia ryhmän jäseniä yhteen.Esimerkiksi Nakertaja-Hetteenmäen tapauk-sessa koulu, vanhempainyhdistys, urheiluseu-ra ja kyläyhdistys muodostavat paikallisen ver-koston, jonka toimivuus voidaan nähdä paikal-liselle yhteisölle tai kokonaiselle yhteiskunnal-le makrososiaalisena voimavarana. Verkostoon synnyttänyt luottamusta, joka on edesaut-tanut kyläyhdistystä perustamaan mm. Kai-nuun ensimmäisen kierrätyskeskuksen.

Luottamus, joka on sosiaalisen pääomanyksi piirre, on myös keskeinen edellytys kan-salaisten osallistumiseen. Ilman luottamustatehty yhteistyö on satunnaista ja sitä leimaaitsekkyys, jolloin toimijat pyrkivät maksimoi-maan omaa etuaan ja harhauttamaan yhteistyö-

99

kumppaneita (vrt. luottamus asiantuntemuksenedellytyksenä). Tällöin ei uskota yhteistyö-kumppaneiden sanoihin, lupauksiin, sitoumuk-siin tai arvoihin. Luottamuksen poissaolo vä-hentää aloitteellista kehittämistoimintaa, jol-loin keskitytään vain välttämättömimpään(Luhmann 1979, 25; 1988, 104). Esimerkiksiyhteissuunnittelussa on törmätty luottamuksenpuutteeseen. Viranhaltijat eivät luota asukkai-den suunnittelukykyihin, asukkaat eivät luotaluottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden lupa-uksiin. Erityisesti osallistumisen lisäämiseentähtäävissä kehittämishankkeissa on näkynytse, ettei ole luotettu kansalaisten omaan asian-tuntemukseen.

Sosiaalinen pääoma ei ole pysyvä tai staat-tinen, vaan jatkuvasti muuttuva ja elävä (Hyy-ryläinen & Rannikko 2000, 191). Se rakentuutiedollisten ja identiteettiresurssien keskinäi-sen vuorovaikutuksen kautta (Falk & Kilpat-rick 2000, 90–101). Tiedolliset resurssit ovatesimerkiksi kyläläisten yksilöllistä ja kollek-tiivista informaatiota alueen perinteistä, arvois-ta ja toimintamalleista. Ne sisältävät paikallis-ta tietoa muun muassa kyläyhdistyksen toimin-nassa mukana olevien muodollisista ja epä-muodollisista verkostoista tai erityisistä paik-kaan tai ihmisiin liittyvistä voimavaroista.

Identiteettiresurssit ovat yhteisön piirissäkehittyviä yhteisiä käsityksiä itsestä ja toisistasekä omasta asemasta ja kuulumisesta laajem-paan kokonaisuuteen. Yhteiset tulevaisuudennäkymät ja luottamusrakenteet ovat keskeinenosa identiteettiresurssin rakentumista. ”Iden-titeettien uusintamisella on yhteys tahdonmuo-dostukseen ja siihen, että ihmiset oppivat luot-tamaan itseensä ja rohkaistuvat osallistumaanesimerkiksi hanketoimintaan.” (Falk & Kilpat-rick 2000, 90–101.) Esimerkiksi Hyyryläinenja Rannikko (2000, 192) tarkoittavat maaseu-tupolitiikan paikalliseksi subjektiksi kehitty-misellä uusien, tähän tiettyyn historialliseenvaiheeseen liittyvien tilanteiden hallitsemiskei-nojen omaksumista. Nyt tärkeitä ovat ohjel-ma- ja hanketyön taidot aiemman omaehtoi-

sen yhdistystoiminnan taitojen lisäksi. (Hyy-ryläinen & Rannikko 2000, 192.)

Sosiaalisen pääoman yhtenä piirteenä ovatsosiaaliset verkostot, jotka voidaan jakaa kol-meen tyyppiin (Kaunismaa 2000, 133–135; vrt.Palomäki 1997, 34). Ensimmäiset eli epämuo-dolliset sosiaaliset verkostot muodostuvat ar-kipäivän kanssakäymisen pohjalta esimerkik-si suvun tai perheen, naapuruston tai asuinpai-kan perusteella. Esimerkiksi sukuyhteisöihinkuuluminen ei ole valittavissa ja tällä perus-teella se sitoo normatiivisesti. Toisaalta esimer-kiksi tarpeeksi ison asukasyhdistyksen jäse-nyys voi sitoa normatiivisesti vähän. Newton(1997, 577) esittää, että pieniin yhteisöihinsaattaa liittyä voimavarana vahvaa luottamus-ta, joka kuitenkin tuottaa epäluottamusta laa-jemmin yhteiskuntaan. Tällä tarkoitetaan sitä,että nämä vahvat yhteisöt alkavat hylkiä toisiaryhmittymiä. Esimerkkinä tällaisesta on ma-fiasukujen toiminta, jota kutsutaan amoraali-seksi familismiksi (Putnam 1993a, 88).

Toisen sosiaalisen verkostotyypin muodos-tavat selvästi organisoidut ja institutionali-soidut liikkeet, jotka mahdollistavat monenlai-sen toiminnan. Kolmas sosiaalisten verkosto-jen tyyppi liittyy organisaation toimintaposi-tioon, jolloin ne ovat talouden, hallinnon japolitiikan toimintaverkostoja. Näillä verkos-toilla on suuri vaikutusvalta, mutta ne ovat hie-rarkkisesti organisoituneita. Vaikka näillä ver-kostoilla on laajaa yhteistyötä ongelmana saat-taa olla se, että ne eivät pysty tuottamaan tar-vittavia yhteistyön kulttuurisia edellytyksiäesimerkiksi luottamusta ja vastavuoroisuudennormeja. Putnam pitää tärkeinä yhdistystoi-mintaan ja vapaaehtoiseen toimintaan liittyviäsosiaalisia verkostoja, koska ne tekevät mah-dolliseksi ”heikkojen” siteiden ”vahvan” ver-koston. Putnam näkee kansalaisaktiivisuudentoimintana, joka ei tähtää vain toimintaan osal-listuvien omaan etuun, vaan samalla yleiseenetuun ja yhteiskunnan kehittämiseen. (Kaunis-maa 2000, 133–135.) Hanketoiminnan ”tuot-tamista” paikallisaktiiveista onkin muodostu-nut EU:n yhdentävän maaseutupolitiikan har-

100

joittamisen johdosta uusia vaikuttajaryhmiämaaseudulle kunnallispoliitikkojen ja kunnal-listen viranhaltijoiden rinnalle. Tämä oli alku-vaiheessa uhka perinteiselle toimintakulttuu-rille, kun perinteiset vaikuttajat pelkäsivät val-tansa menettämistä. Näin kuitenkin syntyyuusia ryhmiä ja uutta toimintakulttuuria kun-nallispoliittisen eliitin rinnalle. (Hyyryläinen& Rannikko 2000, 199.) Vähitellen tämä kol-lektiivisesta oppimisesta ja uudesta asiantun-tijuudesta eli hankeasiantuntijuudesta muodos-tunut verkosto on osoittanut luotettavuutensa.Se on mahdollistanut osallisuuden.

Osallisuushanke on syventänyt osallisuu-den käsitettä ja samalla se on mahdollistanutlaajan kirjon erilaisia osallisuusmuotoja. Osal-lisuus ei kuitenkaan löydy hetkessä, vaan senmäärittämiselle tulee antaa aikaa, mutta myösvaltaa, vastuuta ja luottamusta. Näin kansalai-sista tulee yhä enemmän oman osallistumisensatekijöitä eli he eivät enää ole yksinomaan suun-nittelun tai osallistumisen kohteina, vaan myöstekijöinä ja todellisina asiantuntijoina. He kont-rolloivat omaa kohtaloaan ja vaikuttavat omaaelämäänsä koskeviin asioihin ja päätöksiin.Osallisuus ei ole pysyvä tila, vaan se on si-doksissa kulloiseenkin historialliseen tilantee-seen. Osallisuuden ja sosiaalisen pääoman pe-riaatteiden huomioon ottaminen toisi vahvem-

Kuvio 2. Toimintajärjestelmän yleinen rakennemalli(Engeström 1987, 78)

min esiin kuntalaisen osallistumisen ja vaikut-tamisen kunnan etuna eikä ”pakollisena kivi-riippana”, jolloin tulos olisi toinen kuin seu-raavassa lainauksessa.

”….asukkaita kuultiin useassa eri otteessa.Asukkaat oli hyvin tyytyväisiä. Sitten kun ru-vettiin toteuttamaan, meillä ei ollut mitäänpäätösvaltaa. Me haluttiin, että kaksi miljoo-naa pistetään ympäristön kunnostamiseen, vir-kamiehet päättivät, että kaksi miljoonaa pis-tetään siltojen maalaamiseen ja kunnostami-seen ja niin myös tehtiin. Eli tavallaan se de-mokratia sitten loppu siinä tärkeimmässä vai-heessa.” (oslh1)10

Toimintajärjestelmäosallisuuden arvioinnissa

Olen käyttänyt osallisuuden kehittymisen hah-mottamisessa toimintajärjestelmän yleistä ra-kennemallia (Engeström 1987, 78), jonkaavulla olen analysoinut Nakertaja-Hetteenmä-en kyläyhdistyksen toiminnan osatekijöitäsekä niiden välisiä vastavuoroisia kytkentöjäja ristiriitoja. Osallisuus liittyy aina johonkinasiaan tai kohteeseen. Ei voi olla yleistä osal-lisuutta. Samoin yleinen osallistuminen ja vai-kuttaminen ilman kohdetta on mahdotonta.

Toimintajärjestelmän osatekijät eli toimin-takomponentit ovat tekijä, väline, kohde, tuo-tos, säännöt, yhteisö ja työnjako. Tekijä tar-koittaa sitä ryhmää, jonka näkökulmasta osal-lisuutta tarkastellaan. Tämän artikkelin esi-merkkitapauksessa tekijänä ovat Nakertaja-Hetteenmäen asukkaat, joita edustaa alueenkyläyhdistys. Toimintaa tarkastellaan aina siisjonkun toimintaan osallistuvan näkökulmas-ta. Kohde puolestaan viittaa niihin asioihin,joita kyseisessä työssä tai toiminnassa käsitel-lään ja ratkotaan. Muut toimintaan osallistu-vat samoja kohteita käsittelevät ihmiset ja ta-hot muodostavat yhteisön. Tuotos muodostuuratkaisuista ja vaikutuksista. Esimerkiksi yh-teissuunnittelussa tuloksena voi olla uusi kou-lun pihan suunnitelma tai luottamushenkilöi-

101

den päätös koulun pihan kunnostamiseen tar-koitetuista määrärahoista. Välineet voivat ollaaineellisia (esim. raha) tai käsitteellisiä apu-neuvoja, joilla työ suoritetaan. Esimerkiksi yh-teissuunnittelu voi olla väline. Työnjako ontehtävien, oikeuksien ja päätäntävallan jaka-mista kohteen toteuttamiseen osallistuvien kes-ken. Säännöt muodostuvat toimintaa säätele-vistä julkilausumattomista ja virallisista nor-meista, kuten kuntalaisten osallistumista sää-televistä laeista.

Nakertaja-Hetteenmäenkyläyhdistyksen osallisuudentarkastelu toimintajärjestelmänavulla

Seuraavaksi tarkastelen Nakertaja-Hetteen-mäen kyläyhdistyksen osallisuutta kolmen erivaiheen kautta. Nakertaja-Hetteenmäen kylä-toimikunta perustettiin vuonna 1982. Kylätoi-mikunnan toiminnan alkuvaiheessa vuosina1982–1990 osallisuus oli ollut lähinnä kaupun-gin viranhaltijoiden käsittelemiin asioihin rea-goimista kirjeillä ja valituksilla (kuvio 3). Kau-punginhallintoa informoitiin tarpeista ja ongel-mista, minkä jälkeen odotettiin kaupungin rat-kaisevan ongelman ja toteuttavan ratkaisun.

Kuvio 3. Nakertaja-Hetteenmäen kylätoimikunnan osallisuus ennen yhteissuunnittelua

”Sehän on ollu tämmöstä kirjelmöintiä, on kir-jelmöity ja kuunneltu, onko tapahtunu mittää,jos ei oo tapahtunu, lähetetään toinen kirje janiin poispäin. Ja sitten aikanaan mahdollises-ti jopa soitettu perään, ett mikä siinä on.”(Hlö111 .)

Tämä vaihe edustaa Ryynäsen (2000) esittä-mää ”täyskaskomentaliteetin”12 periaatetta.Toimintaa ohjaavat keskeiset säännöt olivathyvinvointivaltion periaatteet ja kunnallistatoimintaa säätelevät lait. Kaupunkiorganisaa-tion kanssa tehtävä yhteistyö oli tyypiltään tie-don antamista tai vastaanottamista. Toimintaoli ”perinteistä” kylätoimintaa, jossa vuorovai-kutus kaupungin hallinnon kanssa oli koordi-naatioon perustuvaa. Koordinaatio tarkoittaasitä, että vuorovaikutuksen osanottajilla onomat intressit ja kohteet (Engeström 1993,127–128). Kun viranhaltijat totesivat, ettei ra-haa kyseessä olevaan tarpeeseen ollut, niinasukkaat siitäkin huolimatta jaksoivat ”jauhaa”samasta ongelmasta. Kyläyhdistyksen toimin-nan alkuvaiheessa tärkeimmät yhteistyökump-panit olivat koulu ja urheiluseura, joiden kanssajärjestettiin mm. itsenäisyyspäivän vastaanot-

VÄLINEET- kirjeet ja valitukset kaupunginhallinnolle

KOHDE- paremmat tiet- urheilupaikat

SÄÄNNÖT- hyvinvointiyhteiskunta- vapaaehtoistyö

TEKIJÄ- kyläyhdistys

YHTEISÖ- koulu- urheiluseura

TYÖNJAKO- asukkaat esittävät ongelmia, virkamiehet ratkaisevat ja toteuttavat ne

102

to ja äitienpäiväjuhlat. Toimintaa ohjasivat va-paaehtoistyön periaatteet.

Vuonna 1990 alkoi yhteissuunnittelu (yh-teissuunnittelun ensimmäinen vaihe), josta tulitoiminnan uusi väline ja se myös aloitti uudenvaiheen. Ideana oli siis löytää asukkaiden, vi-ranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden keskei-sestä yhteistyöstä ratkaisuja ongelmiin käyt-tämällä kunkin ryhmän asiantuntemusta vuo-ropuhelussa yhteisen kielen avulla ja yhteis-ymmärrykseen pyrkimällä (kuvio 4). Yhteis-suunnittelun myötä uusiksi toiminnan välineik-si tulivat työryhmätyöskentely, kokoukset jasuorat ”kasvokkaiset” yhteydet viranhaltijoi-hin. Samaan aikaan asukkaiden vapaaehtoinentyö (talkootyö) sai suuremman roolin.

Kylätoimikunnan kautta asukkaat eivätpelkästään osallistuneet tiedon antamiseen taivastaanottamiseen, konsultointiin ja päätöksen-tekoon, vaan myös toteuttivat hankkeitaan,kuten puistojen kunnostusta ja koulupihanuudistusta yhdessä vanhempainyhdistyksen jakyläyhdistyksen kanssa. Säännöt tulivat mo-nimutkaisemmiksi siinä mielessä, että viralli-

Kuvio 4. Nakertaja-Hetteenmäen kylätoimikunnan osallisuus yhteissuunnittelun ensim-mäisessä vaiheessa

sen lainsäädännön lisäksi pyrittiin noudatta-maan yhteissuunnittelun sääntöjä, joiden pitä-vyyttä testattiin mm. alueen kirjaston lakkaut-tamisprosessissa.

Yhteissuunnittelu aloitti myös Kyläyhdis-tyksen toimintaverkoston laajenemisen kytke-mällä asukkaat tiiviimpään yhteistyöhön viran-haltijoiden kanssa, minkä seurauksena alettiinongelmiin etsiä yhdessä ratkaisuja. Näin saa-tiin uusi jääkiekkokaukalo koulun pihalle van-han kaukalon tilalle. Uusi jääkiekkokaukalo onesimerkki kooperaatioon13 perustuvasta vuo-rovaikutuksesta, jossa innovaatioratkaisu olise, ettei kaukalon tarvinnut olla ”täysimittai-nen”, vaan kyläläiset totesivat tulevansa toi-meen myös pienemmälläkin kaukalolla, johonkaupungin resurssit riittäisivät. Tässä tapauk-sessa molemmat osapuolet tarkensivat tavoit-teitaan, jotka sitten yhdistyessään saivat aikaanmyönteisen tuloksen.

Yhteissuunnittelun myötä kirjeet ja valituk-set vähenivät ja suorat yhteydet viranhaltijoi-hin lisääntyivät. Kyläyhdistys sai uusia yhteis-työkumppaneita. Oulun yliopiston Kajaanin

VÄLINEET- yhteissuunnittelu- kokoukset- suorat yhteydet viranomaisiin

KOHDE- suuremmat kokonaisuudet, palvelukeskus

SÄÄNNÖT- yhteissuunnittelun periaatteet- asukkaiden tarpeet, koskemattomuus


YHTEISÖ- viranomaiset- luottamushenkilöt- tutkimus- ja kehityskeskuksen henkilökunta

TYÖNJAKO- yhteistyö käyttäen kunkin ryhmän asiantuntemusta

103

kehittämiskeskuksesta tuli keskeinen yhteis-työkumppani kummikylätoiminnan aloittami-sen myötä. Tämä yhteistyö tuotti koulutusta jataloudellisia resursseja kummikylätoimintaan.Myös valtion työllistämispalveluista tuli tär-keä kumppani, jonka avulla yhdistys työllistimm. oman kylän työttömiä kylätyöntekijöiksitoteuttamaan kyläyhdistyksen suunnitelmia.Verkosto laajeni myös Kajaanin kaupunginsisällä. Vuonna 1991 perustettiin Kajaaninkylä- ja asukastoimikuntien yhteistyövaltuus-kunta. Myöhemmin verkosto laajeni maakun-nalliseksi ja kyläyhdistys osallistuu myös val-takunnalliseen verkostoon.

Osallisuuden kolmas vaihe (yhteissuunnit-telun toinen vaihe) alkoi vuonna 1998, kunvaltion työllistämistuki loppui (kuvio 5). Uu-deksi ratkaisuksi tuli hanke- ja projektityös-kentely, jonka mahdollisti Suomen liittyminenEuroopan unionin jäseneksi vuonna 1995. Ky-läyhdistys alkoi toteuttaa toimintaansa projek-teina, mikä tarkoittaa sitä, että kyläyhdistysyrittää sopeuttaa tavoitteensa Euroopan unio-nin tavoitteisiin ja toteuttaa toiminnallaan nii-

tä. Tämä tarkoittaa kyläyhdistyksen suurem-paa sitoutumista hankkeisiin kuin aiemmin pe-rinteisemmässä kylätoiminnassa. Samalla voi-daan miettiä sitä toteuttaako kyläyhdistys to-della niitä asioita, joita jäsenet haluavat ja mikäon rahoittajatahojen ohjaava vaikutus kyläyh-distyksen toimintaan? Toisaalta rahoittajien ta-voitteiden, esimerkiksi Euroopan unionin ta-voitteiden voidaan katsoa perustuvan laajem-paan yhteiskunnalliseen tarpeeseen, jolloin yh-distys rahoitusta saadessaan voi osoittaa ole-vansa toteuttamassa merkittävää yhteiskunnal-lista tehtävää. Tämä ei kuitenkaan poista sitätosiasiaa, että jäsenistön tavoitteet saattavat ollaihan toiset.

Kajaanin kaupunki on yksi kyläyhdistyk-sen yhteistyökumppaneista, jonka merkitys onsuuri myös välillisenä tukijana. Kyläyhdistysvoi toteuttaa hankkeitaan osittain talkootyölläja osittain etsimällä resursseja uusien yhteis-työkumppaneiden eli partnereiden avulla. Esi-merkkeinä uusista yhteistyökumppaneista ovatRaha-automaattiyhdistys, Kainuun TE-keskusja Kainuun ympäristöpiiri. Kyläyhdistyksen

Kuvio 5. Nakertaja-Hetteenmäen kylätoimikunnan osallisuus yhteissuunnittelun toisessavaiheessa

VÄLINEET- projektityöskentely- EU-rahoitus- luovuus etsiä uusia ratkaisuja

KOHDE- suurten kokonaisuuksien osat

SÄÄNNÖT- projektityön periaatteet- rahoituksen periaatteet- työlainsäädäntö


YHTEISÖ- riippuu projektista

TYÖNJAKO- asukkaat suunnittelevat projektit,- toteuttavat ne osin ja etsivät sopivat partnerit

104

vastuu projektien päätöksenteosta ja toteutta-misesta on kasvanut. Vuonna 1998 kaikki ra-hat alkoivat kiertää kyläyhdistysten tilien kaut-ta. Tämän johdosta kyläyhdistyksen budjettikasvoi 1500 markasta kolmeen miljoonaanmarkkaan noin kahdenkymmenen vuoden ai-kana.

Kyläyhdistyksen toimintaa säätelevät sään-nöt ovat monimutkaistuneet mm. EU-hankkei-den myötä. Toiminnan laajentuessa uhkana onyhdistyksen oman päätösvallan kaventuminenja toiminnan suuntautuminen alueille, jotkaeivät välttämättä ole yhdistyksen perimmäisentehtävän mukaisia. Siisiäinen (1996b) kuvaatällaista toimintaa pakotetuksi vapaaehtoisuu-deksi, jossa saatetaan irtautua asukkaiden tar-peista. Tärkeä uusi väline on myös kyläyhdis-tyksen palkallinen työvoima ja sen käyttöönliittyvä säädöstö, kun kaikkien kylätyönteki-jöiden palkanmaksu on siirtynyt kyläyhdistyk-selle. Tällöin osallisuus on todellista toiminta-osallisuutta, kun yhdistyksellä on myös talou-dellinen kokonaisvastuu.

Tässä esimerkkitapauksessa olen käyttänyttoimintajärjestelmän yleistä rakennemalliaosallisuuden kehittymisen analyysissa. Tämänmallin avulla voidaan myös tarkemmin käsi-tellä toimintajärjestelmän osatekijän sisäisiä taiosatekijöiden välisiä ristiriitoja, kuten välinei-den riittävyyttä kohteen toteuttamiseen. Lisäksivoidaan tarkastella toisten toimintajärjestelmi-en vaikutuksia tutkittavaan toimintajärjestel-mään ja sen osatekijöihin. (Ks. Salmikangas2001.)

Lähteet

Bourdieu, Pierre 1986. The Forms of Capital. Teok-sessa Richardsson, J. G. (toim.) Handbook of The-ory and Research for Sociology of Education, 241–258.

Dror, Yehezkel. 1968. Public Policy-making Re-exa-mined. San Francisco: Chandler.

Engeström, Yrjö 1987. Learning by Expanding: AnActivity-theoretical Approach to Developmental Re-search. Helsinki: Orienta-Konsultit.

Falk, Ian & Kilpatrick, Sue 2000. What is Social Ca-pital? A Study of Interaction in a Rural Community.Sociologia Ruralis 40, 87–110.

Giddens, Anthony 1984. Yhteiskuntateorian keskei-siä ongelmia. Toiminnan, rakenteen ja ristiriidankäsitteet yhteiskunta-analyysissä. Suomentajat PasiAndersson ja Ilkka Heiskanen. Helsinki: Otava.

Gretschel, Anu 2001. Kunta nuorten osallisuusym-päristönä. Jyväskylän yliopisto. Väitöskirjan käsikir-joitus.

Halila, Heikki & Tarasti, Lauri 1996. Yhdistysoikeus.Helsinki: Lakimiesliiton kustannus.

Harju, Pertti 1988. Yhteissuunnittelu asuinalueidenkehittämisessä. Yhdyskuntasuunnittelun täydennys-koulutuskeskuksen julkaisuja A:15. Espoo.

Haukkasalo, Hannu 1990. Yhteissuunnittelun käyt-tö yleiskaavan laadinnassa. EsimerkkitapauksenaHalikon kunta. Yhdyskuntasuunnittelun täydennys-koulutuskeskuksen julkaisuja B:63. Espoo.

Helander, Voitto 1998. Kolmas sektori. Saarijärvi:Gummerus.

Helander, Voitto & Pikkala, Sari 1999. Kolmas sek-tori – apu palvelutuotannon ongelmiin? TeoksessaHelander, Voitto & Pikkala, Sari (toim.) Kunnat jajärjestöt. Suomen Kuntaliitto. KuntaSuomi 2004 -tut-kimuksia 20, 88–97.

Held, David 1987. Models of Democracy. Stanford,California: Stanford University Press.

Hyyryläinen, Torsti 1994. Toiminnan aika. Tutkimussuomalaisesta kylätoiminnasta. Vammala: Vamma-lan Kirjapaino.

Hyyryläinen, Torsti 2000. Kylätoiminnan perinnesosiaalisena pääomana. Teoksessa Hyyryläinen,Torsti & Rannikko, Pertti (toim.) Eurooppalaistuvamaaseutupolitiikka. Paikalliset toimintaryhmät maa-seudun kehittäjinä. Tampere: Vastapaino, 108–120.

Hyyryläinen, Torsti & Kangaspunta, Kari 1999. Pai-kallinen kumppanuuspääoma. Tapaustutkimuskumppanuudesta sosiaalisen pääoman rakentajana.Helsingin yliopisto. Maaseudun tutkimus- ja koulu-tuskeskus. Julkaisuja 63.

105

Hyyryläinen, Torsti. & Rannikko, Pertti 2000. Sosi-aalinen pääoma ja paikallinen kehittäminen. Teok-sessa Hyyryläinen, Torsti & Rannikko, Pertti (toim.)Eurooppalaistuva maaseutupolitiikka. Paikalliset toi-mintaryhmät maaseudun kehittäjinä. Tampere: Vas-tapaino, 189–200.

Kangas, Risto 1989. Jürgen Habermasin kommuni-katiivisen toiminnan teoria. Tutkijaliiton julkaisusar-ja 45. Helsinki: Kuvaohjelmat.

Kaunismaa, Pekka 2000. Yhdistyselämä ja sosiaa-linen pääoma. Teoksessa Ilmonen, Kaj (toim.) Sosi-aalinen pääoma ja luottamus. Yhteiskuntatieteiden,valtio-opin ja filosofian julkaisuja (SoPhi) 42, 119–143. Jyväskylän yliopisto.

Karvonen, Lauri 1997. Demokratisering. Stockholm:Studentlitteratur.

Kivelä, Susanna & Mannermaa, Mika. 1999. Kunti-en tulevaisuus: kunta-alan tulevaisuusbarometri.Helsinki: Suomen Kuntaliitto. Acta nro 102.

Koski, Heikki 1995. Kansalainen, kunta ja kansa-laisyhteiskunta. Kunnallisalan kehittämissäätiönPolemia-sarjan julkaisu nro 11. Jyväskylä: Gumme-rus.

Lehto, Esko 2000. Kehittämishanke sosiaalisen pää-oman rakentajana. Teoksessa Hyyryläinen, Torsti &Rannikko, Pertti (toim.) Eurooppalaistuva maaseu-tupolitiikka. Paikalliset toimintaryhmät maaseudunkehittäjinä. Tampere: Vastapaino, 166–188.

Luhmann, Niklas 1979. Trust and Power. Chiches-ter: Wiley.

Luhmann, Niklas 1988. Familiarity, Confidence,Trust: Problems and Alternatives. Teoksessa Gam-betta, D.(toim.) Trust: Making and Breaking Coope-rative Relations. Oxford: Basil Blackwell, 94–107.

Lundström, Tommy & Wijkström, Filip 1997. TheNonprofit Sector in Sweden. John Hopkins Nonpro-fit Sector Series 11. Manchester: Manchester Uni-versity Press.

Malinen, Pentti 2000. Yhdentävän maaseutupolitii-kan eurooppalainen tausta. Teoksessa Hyyryläinen,Torsti & Rannikko, P. (toim.) Eurooppalaistuva maa-seutupolitiikka. Paikalliset toimintaryhmät maaseu-dun kehittäjinä. Tampere: Vastapaino, 22–45.

Newton, K. 1997. Social Capital and Democracy. TheAmerican Prospect 40/5, 575–586.

Niiranen, Vuokko 1998. Kuntalaisen asiakkuus jaosallisuus järjestöissä – kooptatiota, säästöjä, osal-lisuutta – vai jotain muuta? Kunnallistieteen aika-kauskirja 4, 330–331.

Osallistumistoimikunnan mietintö 1981. Komitean-mietintö 1981:54. Helsinki: Valtion painatuskeskus.

Palomäki, Anna-Lena 1997. Är den frivilliga sektornen lokal resurs? Begrepp ock aktuell diskussion.Social- och hälsovårdsministeriets rapporter 1997:8, Helsinki.

Pateman, Carole 1989. The Disorder of WomenDemocracy, Feminism and Political Theory. Cam-bridge Polity 1989.

Putnam, Robert D. 1993a. Making Democracy Work.Civil Traditions in Modern Italy. Princeton: Prince-ton University Press.

Putnam, Robert D. 1993b. The Prosperous Com-munity. Social Capital and Public Life. The Ameri-can Prospect 13.

Rannikko, Pertti 2000. Kehittämishanke paikallisenidentiteetin muovaajana. Teoksessa Hyyryläinen,Torsti & Rannikko, Pertti (toim.) Eurooppalaistuvamaaseutupolitiikka. Paikalliset toimintaryhmät maa-seudun kehittäjinä. Tampere: Vastapaino, 143–165.

Roos, J. P. 1973. Suunnittelun teoriasta. Sosiologia10 (6), 272–280.

Ryynänen, Aimo 2001. Kunnallista itsehallintoa kos-keva uusi ajattelu. Viitattu 20.1.2002. http://www.intermin.fi/suom/osallisuus/ryynanen.html

Saaristo, Kimmo 2000. Avoin asiantuntijuus. Ympä-ristökysymys ja monimuotoinen ekspertiisi. Jyväs-kylän yliopisto. Nykykulttuurin tutkimuskeskuksenjulkaisuja 66.

Sadeluoto, Kalevi 1991. Järjestötoiminnan yleisetperiaatteet. Teoksessa Sairinen, Riitta (toim.) Jär-jestötoiminta. Helsinki: Suomen kartasto 321.

Salamon, Lester & Anheier Helmut 1992a. ”In Searchof the Nonprofit Sector I: The Question of Defini-tions”. Voluntas, vol 3, nro 2.

Salmikangas, Anna-Katriina 1997. Osallisuus suo-malaisessa yhteiskunnassa kokemuksia osallisuus-hankkeista. Sisäasiainministeriön osallisuushanke.

Salmikangas, Anna-Katriina 2001. Liikunnan yhteis-suunnittelu virikkeenä koko asuinalueen kehittämi-selle. Kajaanin Nakertaja-Hetteenmäen asuinalueen

106

kehittämistoiminta 1989-2000 yhteissuunnittelun jaerityisesti kehittävän työntutkimuksen lähestymista-pojen testaajana. Jyväskylän yliopisto. Väitöskirjankäsikirjoitus.

Siisiäinen, Martti 1988. Järjestöllinen pääoma: kä-site ja merkitys yhdistystutkimuksessa. Hallinnontutkimus 3, 154–169.

Siisiäinen, Martti 1996a. Mihin yhdistyksiä tarvitaan?Teoksessa Riikonen, Virve & Siisiäinen, Martti (toim.)Yhdistys 2000. Opintotoiminnan Keskusliitto OK ry,13–34.

Siisiäinen, Martti 1996b. Yhteiskunnalliset liikkeet,yhdistykset ja hyvinvointivaltio. Teoksessa Matthies,Aila-Leena & Kotakari, Ulla & Nylund, Marianne(toim.) Välittävät verkostot. Jyväskylä: Vastapaino,33–48.

Siisiäinen, Martti 2000. Järjestöllinen pääoma Suo-messa. Teoksessa Ilmonen, Kaj (toim.) Sosiaalinenpääoma ja luottamus. Yhteiskuntatieteiden, valtio-opin ja filosofian julkaisuja (SoPhi) 42, 144–169.Jyväskylän yliopisto.

Sotarauta, Markku 1996. Kohti epäselvyyden hallin-taa. Pehmeä strategia 2000-luvun alun suunnitte-lun lähtökohtana. Acta Futura Fennica No 6. Tule-vaisuuden tutkimuksen seura. Finnpublishers.

Stålhberg, Krister 1979. Närdemokrati – en framtid-svy. Ekenäs: ETA.

Suomen perustuslaki 11.6.1999/731.

Tam, H. 1998. Communitarism: a New Agenda forPolitics and Citizenship. London: Macmillan Press.

Wijkström, Filip 1996. ”Den idealla sektorns roll ivälfrädssamhället”. Teoksessa: Arvidsson, Claes(toim.) Demokratins utmaning: Politikens gränser ochdet civila samhällets möjligheter. Falun: EkerlidsFörlag.

Woolcock, M. 1998. Social Capital and EconomicDevelopment: Toward a Theoretical Synthesis andPolicy Framework. Theory and Society 27, 151–208.

Vuorela, Pertti, Suonoja, Kyösti & Hirvonen, Jukka1994. Kymmenen vuotta yhteissuunnittelua. Sofy-projektin eteneminen, tulokset ja jatkonäkymät. Yh-dyskuntasuunnittelun täydennyskoulutuskeskus.Teknillinen korkeakoulu. Espoo.

Viitteet

1 Kyläyhdistys on perustettu vuonna 1997 ja sitäedeltävä kylätoimikunta vuonna 1982. Yhdistyksenjäseninä ovat kaikki alueen noin 2600 asukasta.Nakertaja-Hetteenmäen alue on yksi Kajaanin kau-pungin asuinalueista.

2 Yhteissuunnittelulla tarkoitetaan asukkaiden, vi-ranhaltijoiden, luottamushenkilöiden ja muiden alu-eeseen vaikuttavien tahojen yhteistä suunnittelua,jossa hyödynnetään osallistujien asiantuntemusta.

3 Lisää tietoa Paikallinen kumppanuus -hankkeestalöytyy Suomen Kuntaliiton www-sivuiltawww.kuntaliitto.fi/kumppanuus.

4 Tässä tutkimusryhmässä on vuodesta 1990 alka-en toteutettu kansainvälisesti laajimmin kolmannensektorin tutkimusta.

5 Ryynänen (2001) tarkoittaa kuntalaiskunnalla sel-laista areenaa, jossa muodostuisi uutta yhteisölli-syyttä ja luottamusta omiin mahdollisuuksiin. Tällai-sessa kunnassa kuntalainen olisi keskeinen tekijä.

6 Yhteissuunnittelun perusteista ja toteutuksesta löy-tyy lisätietoja mm. Harju 1988; Vuorela, Suonoja &Hirvonen 1994; Salmikangas 2001.

7 Osallistuva suunnittelu on yksi länsimaiden suun-nitteluteorioiden pääsuuntauksista rationaalis-tekno-kraattisen suunnittelun ja normatiivis-teknokraattisensuunnittelun ohella (mm. Roos 1973, 276; Dror 1968,132).

8 Vrt. valtautuminen, voimaantuminen

9 Tavoite 1- ja alueellinen maaseutuohjelma ovatEU:n rahoittamia ohjelmia. LEADER+- on puoles-taan EU:n rahoittama ns. yhteisöaloite.

10 Oslh1 = Osallisuushankkeen seminaarissa vuon-na 1998 haastateltu luottamushenkilö

11 Hlö1 = Nakertaja-Hetteenmäen asukas

12 Ryynänen (2001, 2) tarkoittaa hyvinvointivaltionedistämällä ”täyskaskomentaliteetilla” sitä, että kan-salaiset haluavat saada kaiken, mutta ilman vastuu-ta.

13 Kooperaatio on vuorovaikutusta, jossa osanottajatkohdistavat huomion yhteiseen ongelmaan, kohtee-seen ja sen ratkaisemiseen hyväksyttävällä tavalla(Engeström 1993, 127–128).

107

Johdanto

N uorten osallistuminen tai osallistumat-tomuus on askarruttanut niin akateemi-

sia tutkijoita, poliitikkoja kuin nuorten kanssatöitä tekeviäkin. Voidaankin sanoa, että nuo-ret yhteiskunnallisena toimijapotentiaalinaovat aina kiinnostaneet niin mediassa kuin tut-kijoidenkin keskuudessa (ks. myös Suurpää1996). Nimenomaan nuorista tekee mielenkiin-toisen tarkastelukohteen se seikka, että useim-miten nuoret ovat ikäryhmä, joka protestoi jakamppailee vallitsevia olosuhteita vastaan.Kyse ei ole pelkästään biologisesta iästä, vaanmyös siitä, että nuoret havainnoivat olemassaolevia toimintamalleja ja rakenteita ”uusin sil-min”. Nuoret ikäluokkana ovat samalla suuripoliittinen mobilisaatioreservi. Nuorten käyt-täytymisen ennustaminen on kuitenkin varsinhankalaa. (ks. Jääsaari & Martikainen 1991).Nuoret eivät myöskään halua näyttäytyä mi-nään yhtenäisenä joukkona. Viime vuosienaikana kuitenkin eniten keskustelua on nostat-tanut huoli nuorten osallistumattomuudesta,hiljaisuudesta (ks. myös Suurpää 1996).

Tässä tekstissä lähdetään ajatuksesta, ettäosa nuorten poliittisesta aktiivisuudesta on siir-

Porkkanan purentaa, kettujenvapauttamista ja mielenosoittamista.

Osallisuuden uudet muodot?

Pia Lundbom

tynyt ”toisenlaisille” poliittisille areenoille,virallisen puolue – ja järjestökentän ulkopuo-lelle. Yhden tällaisen poliittisen osallistumisenareenan muodostavat erilaiset yhteiskunnalli-set liikkeet ja kansalaisryhmät. Yhteiskunnal-lisella liikkeellä tarkoitetaan tässä itsensä liik-keeksi määrittelevän ja ymmärtävän ryhmäntoteuttamaa toimintaa, jolla pyritään ryhmänasettamien tavoitteiden mukaisiin muutoksiinyhteiskunnassa (ks. Hyvärinen 1985). Yhteis-kunnallisella liikehdinnällä puolestaan tarkoi-tetaan tässä useista erilaisista liikkeistä ja toi-mintaryhmistä muodostuvaa verkostomaistayhteenliittymää (ks. myös Kalliala 2000). Täl-lainen toiminnallinen verkosto on joustava,mikä mahdollistaa sen, että hyvin monenlaisettoimintamuodot voivat olla osa samaa liikeh-dintää (ks. Melucci 1985, 1989). Moniin yh-teiskunnallisiin liikkeisiin ja liikehdintöihinliittyy samalla myös henkilökohtaisilla elämän-tavallisilla valinnoilla kamppailu.

Tarkastelen tässä artikkelissa osallistumistaniin sanotulle uudelle poliittiselle toimintaken-tälle. Uudella poliittisella toimintakentällä tar-koitan tässä tekstissä lähinnä henkilökohtaisenpoliittisen osallistumisen aluetta. Vaikka tar-koituksenani on tarkastella nimenomaan nuor-

108

ten osallistumista, rajaan tarkastelukulmaanisisältyväksi ainoastaan yhden poliittisen osal-listumisen kentän. Siten erityisesti uudella po-liittisella kentällä tarkoitan tässä tekstissä osal-listumista radikaalien ruohonjuuritason ryh-mien toimintaan tai niiden tukemista. Ymmär-rän siten erilaisissa toimintaryhmissä toimimi-sen aktiivisen yhteiskunnallisen osallistumisenja vaikuttamisen keinoksi.

Niin sanottua uutta aktivismia on viimevuosien aikana puhuteltu hyvin erilaisilla ni-millä. Liikehdintää on kutsuttu ainakin muu-tosliikkeeksi, radikaaliliikkeeksi, eläinoikeus-liikkeeksi, vastakulttuuriseksi liikkeeksi, vaih-toehtoliikkeeksi, kulttiseksi miljööksi ja ym-päristöprotestin neljänneksi aalloksi. Ympäris-töprotestin neljännellä aallolla Esa Konttinenja Jukka Peltokoski (2000) tarkoittavat sitä, ettänykyinen radikaali aktivismi on oikeastaan jat-kumoa aiemmille ympäristöaktivismin aalloil-le. Tekstini konkreettisina osallistumistapaesi-merkkeinä ovat eläinoikeusaktivismi, globali-saatiokriittinen toiminta sekä kulutusvalinnoil-la kamppailu. Käytän näiden ”sateenvarjokä-sitteenä” radikaalin liikehdinnän käsitettä. Pu-huttelen siten osallistumista globalisaatiokriit-tiseen toimintaan tai eläinoikeusaktioihin väl-jästi radikaaliaktivismina. Se on kuitenkin vainyksi mahdollinen tapa määritellä tarkastelunkohteena oleva liikehdintä. Myös toimijan”määrittely” voi olla hankalaa. Monien kor-vissa aktivisti-käsitteellä on negatiivinen kai-ku. Osallistuva kansalainen, kansalaisaktivistitai aktiivinen osallistuja ovat kuitenkin yhtäepämääräisiä määreitä kuin aktivisti. Käytänaktivisti, toimija ja osallistuja -käsitteitä syno-nyymeina. Kansalaisaktivistilla tarkoitan toi-mijaa, joka ei kannata mitään yhtä tiettyä ar-voa tai ideologiaa, vaan toimii useiden asioi-den puolesta.

Tutkin väitöskirjahankkeessani erilaisiauuden poliittisen osallistumisen muotoja. Vuo-den 1997 alusta saakka olen seurannut eten-kin eläinoikeusliikehdinnän aktivistien toimin-taa ja liikehdinnän aaltoilua. Artikkelini poh-jautuu osaltaan keräämääni laadulliseen ma-

teriaaliin. Aineistooni tapahtuvilla viittauksil-la tarkoituksenani on havainnollistaa sitä, mil-lainen merkitys toiminnalla on aktivisteille it-sellensä. Koska kysymyksessä on keskeneräi-nen tutkimushanke, tarkoituksenani on lähin-nä piirtää kuvaa siitä, millaista osallistuminentällaisissa radikaaleissa toimintaryhmissä voiolla.

Artikkelini tarkoitus on vastata seuraaviinkysymyksiin:

Miksi osallistua yhteiskunnallisiin toimin-taryhmiin? Mitä funktioita toiminnalla on?Millaisia toimintaryhmiä radikaalilla ken-tällä on olemassa?Mikä merkitys toiminnalla on toimijoilleitselleen?Millä tavoin artikkelissa kuvatut osallis-tumismuodot ovat uusia?

Osallistuminen, osallisuus,osallistuja – miksi osallistua?

”Nuorten kiinnostus politiikkaan ja yhteiskun-nalliseen järjestötoimintaan oli vähäisintä 28maan joukossa. Oppilaat eivät pitäneet kan-salaistoimintaa lainkaan tärkeänä ja ilmoitti-vat, etteivät aio vaikuttaa yhteisiin asioihin.”(HS 16.3.2001)

Yllä oleva sitaatti viittaa Nuori kansalainen-tutkimukseen, johon vastasi 90 000 14-vuoti-asta nuorta eri puolilla maailmaa. Kyselyssäselvitettiin nuorten yhteiskunnallisia asenteitaja toimintamalleja. (ks. HS 16.3.2001) Kyse-lyssä ilmeni, että suomalaisten nuorten tiedotja taidot yhteiskunnallisista asioista olivat erin-omaiset, mutta käytännön osallistuminen po-litiikkaan tai järjestöihin oli vähäistä. Eri tut-kimusten tulokset ovat olleet kuitenkin hiemanristiriitaisia. Vuoden 2001 Nuorisobarometrintulosten mukaan nuoret uskovat kohtuullisenvahvasti kansanliikkeiden mahdollisuuksiin.Naisista 51 % oli sitä mieltä, että kansalaisjär-jestöjen kautta mielipiteet kanavoituvat poliit-tisia puolueita paremmin. Miehillä vastaava

109

luku oli 47 %. (Saarela 2001.) Osallistumis-kenttänä puolueet on voitu nähdä hitaina ja jäh-meinä. Osallistumisen määrittely kuitenkin ta-pahtuu subjektiivisiin kokemuksiin pohjau-tuen.

Valtio instituutioineen ei pysty vastaamaankaikkiin kansalaisten tarpeisiin. Kari Paakku-nainen (1999, 148) kirjoittaa, että valtio ja senkeskusinstituutiot ovat monessa mielessä me-nettäneet yhtenäistä valtakeskuksen rooliaanja normivaltaansa. Aiemmin valtio kykenimäärittämään ja vetämään puoleensa erilaisiayhteiskunnallisen toiminnan muotoja, mikäsamalla oikeutti valtion asemaa yksimielisyy-den tuottajana ja poliittisten voimien foorumi-na. Enää muutosmotivaatiot tai uudet jännit-teet eivät jäsenny valtion toiminta-areenalla.Demokraattisessa yhteiskunnassa on kuitenkinmyös oikeus olla osallistumatta tai toimimatta(ks. myös Jääsaari & Martikainen 1991, 172).Koska esimerkiksi kunnallisvaaleissa tai edus-kuntavaaleissa äänestysprosentti on laskenuthyvin alhaiseksi, voi muun muassa olettaa, ettäihmiset ovat jo entuudestaan tyytyväisiä val-litseviin olosuhteisiin ja sen vuoksi pitävät ää-nestämistä tarpeettomana. Nuorten äänestys-passiivisuuden voidaan myös katsoa aiheutu-van siitä, että he eivät ole sosiaalistuneet vaa-liosallistumiseen (ks. Borg 1998). Politiikkaaja poliittista toimintaa löytyy toki myös puo-lueiden ulkopuolelta (ks. esim. Pekonen 1998).

Mitä osallistumisella sitten perinteisestitarkoitetaan? Leena Suurpään (1996, 62) mu-kaan nuorten yhteiskunnallista osallistumistavoi tarkastella periaatteessa kahdesta näkökul-masta. Ensimmäisen näkökulman mukaisestinuorten jättäytyminen perinteisistä yhteiskun-nallisista toimintamuodoista on häiriökäyttäy-tymistä, josta nuoret tulisi parantaa. Toisennäkökulman mukaan nuoret muokkaavat itseomaa yhteiskunnallista toimintakulttuuriaan.Nuorten oman toimintakulttuurin muokkaami-sen sekä luomisen aikaansaajana ja edistäjänävoi olla nähdäkseni kokemus ja tunne siitä,etteivät entuudestaan olemassa olevat toimin-tamuodot vastaa tarpeita. Käytännön toimin-

nan kautta on havaittu, miten huonosti perin-teiset osallistumistavat vastaavat uusiin olosuh-teisiin. Kuitenkaan uusia toimintatapoja ei olehelppo muodostaa (ks. Jääsaari & Martikainen1991, 169). Uusien toimintatapojen muodos-taminen prosessina tapahtuu oikeastaan erilai-sia vaihtoehtoja kokeilemalla. Usein myös jos-sakin muualla (esimerkiksi toisessa valtiossatai kunnassa) hyväksi havaitut toimintastrate-giat voidaan pyrkiä siirtämään omaan toimin-takeinovalikoimaan.

Miksi kansalaisryhmät?

Yhdistysmuotoinen organisoituneisuus on ol-lut hyvin tyypillistä kollektiiviselle toiminnalleSuomessa. Erilaisia yhdistyksiä ja yhteiskun-nallisia liikkeitä on suomalaisessa yhteiskun-nassa ollut kautta vuosikymmenien. Martti Sii-siäisen mukaan tärkeät yhteiskunnalliset liik-keet ovat lähes poikkeuksetta hyväksyneet for-maalin yhdistyksen organisoitumisen mallik-seen. Siten toimintakeinot ovat olleet yleensälainsäädäntöä kunnioittavia ja väkivaltaa kart-tavia. (Siisiäinen 1998, 219–220.) Käytännössäosallistumista erilaisiin yhteiskunnallisiin toi-mintaryhmiin voidaan selittää ja tarkastellahyvin monenlaisista näkökulmista. Osallistu-misen voi yhtäältä sanoa johtuvan turhautumi-sesta vallitsevaan parlamentaariseen toiminta-kulttuuriin. Kansalaisryhmiin osallistumisenvoi toisaalta myös ymmärtää niin sanottua vi-rallista poliittista toimintaa täydentävänä toi-mintana. Kansalaisjärjestöjen roolia ongelma-kohtien ratkaisemisessa on usein kuitenkinvaikea arvioida. Silti esimerkiksi haastatelta-vani pitivät yksilön vaikutusmahdollisuuksiavarsinkin omaan lähiympäristöön suurina.

”…yksilönä, tottakai sitä lähipiiriin voi vai-kuttaa, kyllä kai sitä millasia mielipiteitä an-taa esimerkiksi lehdistölle, jos ne on semmo-sia häilyvästi muotoiltuja, niin ne voi niinkumuokata... kai sitä yksilönäki pystyy vaikutta-maan…” (Niina)

110

Haastattelemani Niina korosti myös yksilönargumentaatiotavoilla olevan suuri merkitys.Siten vaikuttamismahdollisuuksien ”onnistu-misessa” toimijan puhetavallakin on keskeinenrooli. Eri kansalaisjärjestöt voivat olla tiedonkokoajien ja välittäjien lisäksi myös esimer-kiksi uusien kansainvälisten normien lähteitä(ks. Väyrynen 2001, 77). Yhteiskunnallistenliikkeiden kautta on mahdollisuus nostaa esil-le erilaisia ongelmakohtia. Perinteisesti Suo-messa on ollut kymmeniätuhansia erilaisiakansalaisjärjestöjä ja liikkeitä. Nimenomaankansalaisjärjestöissä esiintyy Raimo Väyrysen(2001, 119) mukaan vielä todellista yhteiskun-nallista muutosta vaativaa henkeä. Toisinaanyhteiskunnallisten liikkeiden roolina on ollutnostaa esille teemoja, joita virallisen puolue-järjestelmän tai instituutioiden kautta ei olekäsitelty. Liikkeiden roolina voi siten olla toi-mia vaikutuskanavana viralliseen poliittiseenjärjestelmään. Toisinaan taas yhteiskunnalli-set liikkeet ovat voineet toimia eräänlaisina ti-lanteen jarruttelijoina tai herättelijöinä (ks. Sii-siäinen 1993).

Liikkeissä toimimisen roolitja tavat

“Alas, alas eliitti, onko syytä juhlia” iskulau-se kajahti 6.12.2001, Suomen itsenäisyyspäi-vänä, Linnan juhliin suuntaavien vieraiden kor-ville. Linnan juhlien kanssa samanaikaisestijärjestetyt Kuokkavierasjuhlat nousivat uu-tisotsikoihin, koska rauhanomaiseksi suunni-teltu mielenosoitus muuttui joidenkin mielen-osoittajien osalta mellakoinniksi. Mielenosoit-tajat pyrkivät estämään juhlavieraiden pääsynpresidentin linnaan. Kuokkavierasseikkailu2001 oli tapahtumaa järjestäneiden kansalais-järjestöjen mukaan mielenosoitus sosiaalisenoikeudenmukaisuuden puolesta ja eriarvoi-suutta vastaan. Paikalla olleet viitisensataamielenosoittajaa olivat parinkymmenen ikä-vuoden tienoilla (ks. myös Harju 2001a ja b).Kuokkavierasjuhlat ovat yksi esimerkki ruo-honjuuritason kansalaisaktivistien keinoista

ottaa kantaa ja tiedottaa ongelmakohdiksi koe-tuista teemoista. Kuokkavierasjuhlien kaltai-siin tapahtumiin osallistuminen on lähtökoh-dallisesti helppoa, koska mielenosoituspaikallevoi mennä kuka tahansa. Osallistujille itselleentapahtumassa mukanaololla on monia erilai-sia merkityksiä: halu vaikuttaa ”johonkin” onkuitenkin osallistujia yhdistävä tekijä.

Yhteiskunnallisiin liikkeisiin voi osallistuahyvin erilaisissa rooleissa. Varsinaisen aktii-visen toimijan lisäksi voi olla ainakin toimin-taa tukevan tai kannattavan sivustaseuraajanroolissa, satunnaisesti osallistuvan toimijanroolissa tai passiivisesti toimintaa sympatisoi-van roolissa. Osallistumista motivoi joku pää-määrä tai kannustin. Osallistuminen voi ollasiten instrumentaalista eli välineellistä toimin-taa (ks. Martikainen 1999). Motivoivana teki-jänä voi olla toive esimerkiksi jonkun ongel-makohdan ratkaisemisesta tai solidaarisuusmuita ihmisiä kohtaan (ks. Siisiäinen 1996, 20).Toisaalta myös toimintaan voi motivoida jokuyksittäiselle henkilölle merkittävä seikka, ku-ten arvonannon saaminen (emt.).

Yhteiskunnallisissa liikkeissä toimiminenon toimijalle itselleen useimmiten samalla kei-no politikoida. Politikointi tarkoittaa politiikantekemistä, poliittiseen osallistumista (ks. Pa-lonen 1997). Politikointiin kuuluu osaltaanolennaisesti myös odotusten tuottaminen tule-vaisuudesta ja menneisyyden juonellistaminen(Lappalainen 1995, 228). Politisointi on puo-lestaan ilmiöiden merkintää poliittiseksi. Po-liittisuuden ehtona pidetään yleisesti sitä, ettäjostakin asiasta on olemassa erilaisia näkökul-mia. Näitä näkökulmia tarkastellaan enemmäntai vähemmän subjektiivisina. Subjektiivisinaniiden ei oleteta olevan absoluuttinen totuus,eikä toisaalta näkökulman totuudellisuudeltakielletä arvosidonnaisuutta. (Pekonen 1991,19.)

Yhteiskunnallisissa liikehdinnöissä tai kan-salaisryhmissä toimivilla osallistumisen tapo-ja on hyvin monenlaisia. Näkyvästä toiminnas-ta perinteisimpiä toimintamuotoja ovat mielen-osoitukset ja lentolehtisten jakaminen. Mielen-

111

osoituksilla kritiikki suunnataan jotain konk-reettista vastustajaa kohtaan (ks. myös Lind-holm 1998). Uutena mielenosoitusmuotonaovat virtuaaliset mielenosoitukset. Virtuaali-sesti organisoidulla mielenosoituksella tarkoi-tetaan esimerkiksi sitä, että tiettyyn aikaankuormitetaan esimerkiksi jonkun yrityksenpalvelinta (ks. esim. Lundbom 2001). Liikkeis-sä toimimisen keinoina voivat olla yhtä laillamyös kotisivujen tekeminen, mielipidekirjoit-telu tai kulutusvalinnoilla kamppailu. Toimin-tamuodot voivat myös olla radikaalimpia ku-ten esimerkiksi kansalaistottelemattomuutta taieläinten vapautusrintaman toteuttamia eläin-ten vapautusiskuja. Kansalaistottelemattomuusvoi esimerkiksi tarkoittaa turkishuutokauppaanmenevän linja-auton eteen istumista siten, et-tei ajoneuvo pääse ajamaan eteenpäin (ks.esim. Lindholm 1998). Kansalaistottelematto-muudella voi kuitenkin olla monia muitakinmuotoja (ks. esim. www.valkohaalarit.org).

Toimintakeinot voivat olla myös aiempaavärikkäämpiä, kuten esimerkiksi eri suuryri-tysten pääjohtajien kakuttamisia.

”Maailmanpankin pääjohtaja James D. Wol-fensohn kakutettiin 29.3.2001 Valtioneuvostonjuhlasalissa”. (Yli-Huttula 2001)

Maailmanpankin pääjohtajan kermakakullakakuttamisen suorittaneiden nuoren miehen jakahden nuoren naisen tarkoituksena oli omankertomansa mukaan herättää keskustelua Maa-ilmanpankin toimien oikeudenmukaisuudesta(STT 2.7.2001). Suomalaisessa kontekstissakermakakun kasvoihin paiskaaminen on ollutsketseissä hyödynnetty keino. Poliittisena toi-mintakeinona kakuttaminen on kuitenkin suo-malaisessa kontekstissa uusi. Monissa muissamaissa kakutusta on jo usein käytetty yhtenäprotestoinnin keinona. Kermakakun kasvoil-leen on saanut esimerkiksi Bill Gates. Suoma-laiset kermakakuttajat saivat syytteen ilkival-lasta ja rangaistuksena teostaan sakkoja. Käy-tännössä erilaisissa yhteiskunnallisissa liikeh-dinnöissä osallistuja voi valita itselleen parhai-

ten sopivat toimintakeinot ja toimintatyylit. Senvuoksi samanaikaisesti samassa liikehdinnäs-sä voi toimia hyvin erilaisia aktivisteja. Siinä,missä yksi henkilö lukee vaikkapa jonkun toi-mintaryhmän kotisivuja ja kannattaa kyseisenryhmän ajamia arvoja, toinen osallistuja voisuunnitella ja toteuttaa kokopäiväisesti erilai-sia toimintakampanjoita. Osallistua voi myöserilaisia vetoomuskirjeitä allekirjoittamalla taivaikkapa ryhtymällä synnytyslakkoon, kutenosa ydinvoiman vastustajista on tehnyt.

”Synnytyslakko on ydinvoimaa vastustaviennaisten protesti lisäydinvoiman rakentamistavastaan.” (www.ydinvoima.net)1

Globalisaatiokriittinenliikehdintä

Globalisaatiokriittinen liikehdintä on hyvinlöyhästi verkostoitunut ruohonjuuritason lii-kehdintä, jonka ”nimissä” toimii hyvin erilai-sia toimintaryhmiä, yhdistyksiä ja yhteiskun-nallisia liikkeitä. Valkohaalarit, musta tai si-ninen blokki, pinkki blokki, samba blokki,keltainen blokki, ammattiyhdistysaktivistit –kaikki nämä ryhmät ja monet muut ovat olleetosallistujina globalisaatiokriittisen liikehdin-nän toimijakentällä. Nykyisenkaltaisen globa-lisaatioprosessin vastustaminen on aktivoinuthyvin erityyppisiä järjestöjä ja toimijaryhmiäyhteistyöhön. Globalisaatiokriittistä liikehdin-tää voidaan nimittää poikkikansalliseksi toi-mintaverkostoksi (ks. Väyrynen 2001, 13).

Viime vuosien aikana ehkä eniten keskus-telua herättänyt osallistumismuoto on ollutsuuret, kansainväliset mielenosoitukset nyky-muotoista globalisaatioprosessia vastaan. Mo-net toimijat kokevat velvollisuudekseen pro-testoida ja tuoda äänensä kuuluville eri huip-pukokousten yhteydessä järjestetyissä vasta-tapahtumissa. Siksi muun muassa Seattlessa(marraskuussa 1999), Prahassa (syyskuussa2000), Nizzassa (joulukuussa 2000), Götebor-gissa (kesäkuussa 2001) tai Genovassa (hei-näkuussa 2001) on ollut tuhansia ihmisiä tuo-

112

massa äänensä julki. Seattlen tapahtumia Maa-ilman kauppajärjestön WTO: n vuosikokouk-sen yhteydessä pidetään käänteentekevinäglobalisaatiokriittisen toiminnan kannalta.Seattlen kaduilla yhdistyivät uuden informaa-tioteknologian hyödyntäminen yhdessä vanho-jen toimintakeinojen kanssa. Suurissa mielen-osoituksissa tarkoituksena on ollut osaltaanestää kokousten työskentely. Raimo Väyrysen(2001, 11) mukaan globalisaatiokriittinen toi-minta on ensisijaisesti nuorison protestia. Suur-mielenosoituksissa on ollut mielenosoittamas-sa paljon nuoria, mutta myös keski-iän ohitta-neita toimijoita.

Toimijoiden kritiikin kohteet ovat olleethyvin moninaisia. Yhteistä nimittäjää tai pää-määrää on käytännössä eri toimintaryhmilletoisinaan vaikeaa löytää, koska eri ryhmät kan-nattavat erilaisia arvoja ja toimintastrategioi-ta. Globalisaatiokriittisten kansalaisjärjestöjentoimintaa voi kuitenkin sanoa ohjaavan pyrki-mys yhteiseen hyvään, yhteisten tavoitteidenja tasapainon saavuttamiseen. WTO, IMF jaMaailmanpankki ovat olleet suurimman kritii-kin kohteena (ks. myös Väyrynen 2001). Mie-lenosoittaminen itsessään on vanha väylä ker-toa mielipiteensä. Mielenosoituksiin osallistu-miskynnys on ainakin lähtökohdallisesti ma-tala, koska niihin voi osallistua kuulumattamihinkään mielenosoitusta järjestävään järjes-töön tai toimintaryhmiin. Siten esimerkiksimielenosoituksissa osallisuus voi olla hetkel-listä ja olla sidoksissa lähinnä tapahtuma-ai-kaan ja toimintapaikkaan (ks. myös Hyväri-nen 1985, 1994). Mielenosoituksista on kui-tenkin tullut aiempaa väkivaltaisempia tapah-tumia ja yhteydenottoja.

Valkohaalarit esimerkiksi ryhmänä nimen-sä mukaisesti pukevat ylleen valkoiset haala-rit ja pyrkivät aktiiviseen kansalaistottelemat-tomuuteen. Valkoiset haalarit symboloivatnäkymättömyyttä ja kasvottomuutta. Valko-haalarien kansalaistottelemattomuus on järjes-täytynyttä ja suojautunutta, minkä vuoksi ak-tioissa on käytetty haalarien alla esimerkiksipehmusteita. Kuka tahansa voi periaatteessa

olla valkohaalari eli kyse ei ole mistään yksit-täisestä ideologiasta (tarkemmin ks. www.val-kohaalarit.org). Puolestaan mielenosoitustenväkivaltaiseksi ”kasvoksi” on muodostunutniin sanottu musta blokki. Mustassa blokissamukana toiminen tai mustaan blokkiin osal-listuminen ei tarkoita automaattisesti kuiten-kaan sitä, että osallistuja kannattaisi väkival-taisten keinojen käyttöä. Musta blokki ei olejärjestö, johon voisi liittyä vaan yhden toimi-jaryhmän (englanniksi ilmaistuna tällainen eri-tyinen ryhmä on affinity group) strategia, jokaon ollut käytössä kaikissa suurissa mielenosoi-tuksissa ainakin 90-luvulla.

”Käsite “musta blokki” tuli yleisempääntietoisuuteen Seattlen mielenosoitusten jäl-keen, kun joukko yhdysvaltalaisia anarkistejapuolusti omaisuuden tuhoamista mielenosoi-tuksissa. Käsitteen ympärille muodostui toi-mintaryhmiä, jotka omaksuivat yhteisen “uni-vormun” ja taktiikat: järjestelmällisen omai-suuden tuhoamisen ja myöhemmin myös vä-kivaltaisten konfliktien hakemisen poliisienkanssa. Prahan, Quebecin, Göteborgin ja Ge-novan myötä mustasta blokista on muodostu-nut oma toimintakulttuurinsa, enemmän taivähemmän yhtenäinen mielenosoittajien jouk-ko.” (Lähde & Keiramo 2001)

Musta blokki ei muotoudu aina fyysisestisamoista henkilöistä niin kuin ei yleensä mi-kään muukaan liikehdintä. Siten aina kussa-kin tilanteessa mukana olevat ihmiset myöspäättävät siitä, millaisiin keinoihin saakka ol-laan valmiita menemään. Välttämättä edes senkulloisenkin ryhmän sisällä ei ole yksimieli-syyttä siitä, mitkä toimintakeinot otetaan käyt-töön. Mustan blokin toiminnassa mukana ole-ville, samoin kuin osalle kansalaisjärjestöistä,yksi keskeinen “vihollinen” ja protestoinninkohde on kapitalismi ja monikansalliset yri-tykset. (http://www.infoshop.org/black-bloc.html) Heinäkuussa 2001 mielenosoitus-protestien osalta yksi rajaviiva ylittyi, kun yksimielenosoittaja kuoli poliisin ampumiin luo-teihin.

113

”Poliisi ja mielenosoittajat ottivat rajusti yh-teen perjantaina Genovan keskustassa heti G8-kokouksen käynnistyttyä. Poliisi vahvisti illal-la, että yksi mielenosoittaja oli saanut surman-sa, muttei suostunut kertomaan tapahtumanyksityiskohtia.” (HS 21.7.2001)

Mielenosoituksiin osallistumisesta on samallatullut entistä vaarallisempaa. Suurten, kansain-välisten mielenosoitusten lisäksi kampanjoitaon toteutettu myös paikallistasolla. Samaanaikaan, kun Genovassa mielenosoittajat ja po-liisi ottivat yhteen, muun muassa Helsingissämielenosoitettiin G8-maita vastaan.

”G8-maiden huippukokous liikutteli kansaamyös Helsingissä perjantaina. Noin 400 ihmis-tä otti osaa lukuisten kansalaisjärjestöjenideoimaan “karnevaalikulkueeksi” nimettyyntapahtumaan. Kulkueella pyrittiin viemäänG8-ryhmän suuntaan viestiä sananvapaudentärkeydestä.” (Kangasluoma 2001)

Globalisaatiokriittisen toiminnan esille nosta-mat ongelmakohdat ovat olleet luonteeltaanmonikansallisia kysymyksiä, joita käytännös-sä esimerkiksi yhden valtion hallitus harvoinvoi ratkaista tai pyrkiä korjaamaan. Voi kui-tenkin sanoa, että globaalissakaan ajassa pai-kallistoiminnan merkitys ei ole muuttunut vä-häisemmäksi kuin ennen. Vaikka teema taiongelmakohta olisi globaali, näyttäytyvät senaikaansaannokset kuitenkin paikallisella tasol-

la. Tämän vuoksi paikallistoiminnallekin onselkeä ”tilaus”.

Eläinoikeustoimintaosallistumiskenttänä

”Eläimillä on oikeus elää ilman, että niitä riis-tettäisiin ja sorrettaisiin ja ilman, että niilleaiheutettaisiin turhaa kärsimystä. Eläimetomistavat itse itsensä, kuten me ihmisetkinomistamme itsemme.”(www.oikeuttaelaimille.net)

Eläinoikeusaktivismi on ollut kiistatta yksieniten julkisuutta saaneista yhteiskunnallisis-ta toimintamuodoista 1990 -luvun jälkipuolis-kolta saakka. Varsin monille radikaaliin liikeh-dintään mukaan tulleille nimenomaan eläinoi-keusasiat ovat olleet alkukimmokkeena lähteäosallistumaan toimintaan. Eläinoikeusaktivis-mi on suomalaisen mittapuun mukaan olluthyvin radikaali liikehdintä, koska osa aktivis-teista on käyttänyt tai kannattanut laittomiatoimintakeinoja. Eläinten asioita on toki ajet-tu suomalaisessa yhteiskunnassa pitkään. Ero-na aiempien vuosikymmenien toimintaan onkuitenkin toimijoiden päämäärissä eli siinä,mihin toiminnalla pyritään.

Suomalaisessa eläinoikeusliikehdinnässätoimijat ovat olleet pääsääntöisesti nuoria, kah-denkymmenen ikävuoden tienoilla. Esimerkik-si Esa Konttisen ja Jukka Peltokosken (2000)toteuttamassa kyselytutkimuksessa nelisen-

Näkökulma ja Lähtökohta Päämääräideologia

Eläinsuojelu Eläinten hyvinvointi Etteivät eläimet koe tarpeetontakärsimystä

Eläinten oikeudet Uusi moraalinen tietoisuus: Eläinten oikeus elää lajilleeneläimilläkin oikeuksia tyypillisellä tavalla

Eläinten vapautus Ihmisillä ei ole oikeus Eläinten konkreettinenriistää eläimiä, jotka vapauttaminen alistussuhteistaovat yksilöitä

Taulukko 1. Eläinsuojelun, eläinten oikeuksien ja eläinten vapautusnäkökulmien ero

114

kymmentä prosenttia tutkimukseen osallistu-neista 167 aktivistista oli alle 20-vuotiaita,naisista puolet. Lähes kolme neljäsosaa Kont-tisen ja Peltokosken tutkimuskyselyyn vastan-neista oli alle 25-vuotiaita. Monissa muissamaissa eläinaktivistit ovat paljon vanhempia.Osaltaan nimenomaan nuoruuden vuoksi eläin-aktivistien toimintaa on kritisoitu siitä, ettätoimijoilla ei ole tarpeeksi tietoa esimerkiksikritisoimistaan tehotuotantomuodoista.

Suomessa eläinoikeusliikehdintä on ollutselkeästi jakaantunut erilaisiin toimintaryh-miin, jotka käyttävät erilaisia toimintakeino-ja. Aktiivisimpana toimijaryhmänä on ollutOikeutta eläimille -järjestö, jolla on tällä het-kellä kymmenen paikallisjaostoa eri puolillaSuomea. Oikeutta eläimille ajaa eläinten oi-keuksia laillisin keinoin. Kansalaistottelemat-tomuus kuuluu kuitenkin järjestön toimintakei-novalikoimaan (ks. myös www.oikeuttaelai-mille.net). Eläinten vapautusrintama (EVR) se-kä eläinten vapautusrintaman tukiryhmä (EVRTR) ovat herättäneet puolestaan eniten keskus-telua laittomien keinojen käyttämisen (edelli-nen) ja niiden tukemisen vuoksi (jälkimmäi-nen). Paljon julkisuutta saaneet eläinten vapau-tusiskut ovat kuitenkin muodostuneet yhdeksiliikehdinnän politikoinnin tavaksi. Eläinoike-usliikehdinnän eri toimintamuodot ovat var-sinkin julkisuudessa olleet toisiinsa sekoittu-neita. Osaltaan siksi liikehdinnän toimintaa eisinänsä ole ehkä aina haluttu ymmärtää poliit-tisena tai liikkeen toiminnan ”sanomaa” yh-teiskunnallisena. Osallistumisen on saatettumyös määritellä olevan ”kaupunkilaiskakaroi-den” törttöilyä. Yksi haastateltavistani oli var-sin kimpaantunut siitä, että liikehdintään osal-listuvien aktivistien on ajateltu olevan urbaa-nilähiöiden kasvatteja:

”Mulle itselle se on täysin vieras, kun mä iteoon ollu sukulaisten maatiloilla ja sitä kauttaon kuitenki läheinen suhde maaseutuun. Ja sitmun mielestä on väärin, että kritiikki kohdis-tetaan kaikkiin eläinaktivisteihin… Nykyisin-hän on myös se, että media välittää niin pal-

jon… just niin että tietoyhteiskunta antaa niinhyvät mahdollisuudet…”

Eläinoikeusliikehdinnän erilaisia toimintamuo-toja ohjaa eläinten oikeuksien kunnioittaminenja halu vaikuttaa siihen, että eläimiä kohdel-taisiin paremmin. Eläinoikeusaktivistit ovatpyrkineet eläinten oikeuksien ajamisen ohellavaikuttamaan muun muassa turkistarhauksenlopettamiseen, kasvissyönnin edistämiseensekä tehotuotannon vähentämiseen. Eräs haas-tateltavistani kuvasi heikoimpien huomioonottamisen lisäämisen olevan liikehdinnän tär-keimpänä vaikuttamiskohteena.

”Ihmisyhteiskunta ei voi saavuttaa onnellisuut-ta ennen kuin se ottaa heikommat huomioon.Päämäärä olisi onnellinen maailma, hyvin-vointi ja myötätunto ulotettaisiin kaikkiallemeidän ympärille. Se on liikkeen tehtävä, tää-hän ei oo mun mielestä pelkästään mikääneläinoikeusliike, vaan myös ihmisoikeusliikejne. Niinku yleinen rakkaudettomuus, yleinenmyötätunnon puute eli on kyse paljon laajem-mista asioista, joihin täytyy vaikuttaa.” (Lund-bom 1998)

Musiikkia ja poliittista sanomaa

Kansalaistoimintakentällä eri aktivistit ovatpyrkineet luomaan uusia toimintamuotoja uu-sien osallistujien ja toimijoiden mukaan hou-kuttelemiseksi. Kadunvaltausjuhlat (StreetParty / Reclaim the Streets) ja kriittinen massa(Critical Mass) ovat uudentyylisiä mielenilma-uksen toteuttamistapoja (ks. myös Lindholm1998). Suomessa on järjestetty vuodesta 1997lähtien värikkäitä kadunvaltausjuhlia. Reclaimthe Streets -tapahtuman juuret ovat Iso-Britan-niassa.

”Suoran toiminnan ryhmä Reclaim the Stree-ts (RTS) on saanut runsaasti huomiota viimevuosina. Sen toiminta houkuttelee mukaansayhä useampia ihmisiä maailmanlaajuisesti.Toiminta on monimuotoista aina tukilakoista

115

katujuhliin. RTS perustettiin Lontoossa syksyl-lä 1991, jolloin teiden rakentamisen vastainenliike oli nousemassa. Niinpä erään tiehankkeentiimoilta päätti pieni joukko aktivisteja toteut-taa suoran toiminnan kampanjan autoja vas-taan.”(http://kulma.net/streetparty/historiaa.html)

Kadunvaltaustapahtumissa tarkoituksena onvallata joku tietty alue autovapaaksi vyöhyk-keeksi ja katujuhlien järjestäminen. Kadunval-taustapahtumat eivät ole olleet mitään tradi-tionaalisia mielenosoituksia jonkun yhden asi-an puolesta. Poliittista sanomaa kadunvaltaus-tapahtumilla on kuitenkin ollut. Eri kadunval-tausjuhlissa kritiikki on kohdistunut ennenkaikkea liikennepoliittisiin kysymyksiin. Ka-dunvaltausjuhlissa on ollut tähän mennessäosallistujia 200–2500 välillä. (http://kulma.net/streetparty/filosofiaa.html, Oinaala 2001.)

Mustavihreät päivät puolestaan ovat toimi-neet kokoavana tapahtumana eri aktivisteille.Mustavihreiden päivien roolina on ollut erikansalaisryhmissä toimivien henkilöiden yh-teen kokoaminen. Mustavihreille päiville onyleensä osallistunut satoja ihmisiä. Mustavih-reillä päivillä ohjelmassa on ollut sekä pien-ryhmäkeskusteluja, mielenosoituksia että mu-siikkia. Lähtökohtaisesti tarkoituksena on ol-lut poliittisen toiminnan yhdistäminen haus-kanpitoon. (Lähde 2000.) Hauskanpito ei oleollut mikään itseisarvo, mutta samalla tarkoi-tuksena on ollut viestittää, että poliittiseen osal-listuminen ja toimiminen voi myös olla muka-vaa.

Kulutusvalinnoillavaikuttaminen ja osallistuminen

Älä Osta Mitään! -päivä järjestettiin perjantai-na 23.11.2001 kahdellakymmenellä paikka-kunnalla. Eri ympäristöjärjestöjen ja ylioppi-laskuntien toteuttamana toimintapäivänä olitarkoitus saada ihmiset pohtimaan kuluttami-sella olevia erilaisia vaikutuksia (ks. www.luon-toliitto.fi/bnd). Älä osta mitään -päivän ajatuk-

sena on se, että ihmiset olisivat ainakin yhdenpäivän ajan ostamatta mitään ja kyseisen päi-vän jälkeen pohtisivat tarkemmin tuotteidenhankinnan tarpeellisuutta. Älä osta mitään -päivä on tapahtumapäivänä yksi uusista tyy-leistä herätellä ihmisiä osallistumaan. Kulutta-jan rooli on yksi ihmisen keskeisimmistä roo-leista nyky-yhteiskunnassa. Kulutuskäyttäy-tyminen määrittelee samalla, millainen henkilöolet. Esimerkiksi haastattelemani Katjan mukaankasvissyönti on hänelle identiteetti samoinkuin autottomuus on selkeä identiteetin osa.

”Määrittelen itseni kasvissyöjäksi ja autottom-aksi ihmiseksi, ne on selkeästi identiteettejä.Tunnen oloni kotoisammaksi muiden kasvis-syöjien seurassa, vaikka toki yritän koko ajanolla jumiutumatta vain ‘omieni’ joukkoon.”

Kuluttaminen on siten tällä hetkellä henkilö-kohtaisten valintojen tekemistä, identiteetinluomista, muotivaatteita, tavaroita ja merkke-jä. Kuluttaminen tai kuluttamattomuus ei olemikään uusi vaikuttamismuoto, mutta se onmielenkiintoinen näkökulma juuri nyt senvuoksi, että perinteiset politikointikeinot ovatmenettäneet suosiotaan. Nykyisin kuluttami-nen näyttelee merkittävää roolia niin yhteisöl-lisyyden, sosiaalisen vuorovaikutuksen kuinidentiteettienkin rakenteistumisessa (Jokinen1996, 33). Pelkistetysti ilmaistuna kuluttami-nen on arkisuudessaan konkreettinen tapa ollajotakin mieltä. Kulutusvalintojensa kautta yk-silö voi olla osa jotakin yhteisöä tai myös pro-testoida vallitsevia toimintamuotoja vastaan.Samoja tuotteita tai tuotemerkkejä on nykyi-sessä globaalissa ajassa saatavilla ympäri maa-ilmaa. Kuluttaminen on siten selkeästi myösosa kulttuuriteollisuutta (ks. esim. Jokinen1996, 36) ja kuluttajan roolikin opitaan. Nuo-rille kuluttaminen voi olla keskeinen osa omanminän muodostamista, identiteetin rakentamis-ta. Kulutustapojen kautta voidaan luoda myösyhteisöllisyyttä. Esimerkiksi ruoka on samal-la merkkijärjestelmä, jonka kautta johonkinyhteisöön kuuluvat määrittelevät itsensä ja jota

116

kautta välittyy yhteisöä kuvaavaa informaatiotamyös ympäristölle (ks. myös Mäkelä 1990, 75).Kulutuksen tehtävänä on Thomas Ziehen (1991,34–37) mukaan ennen muuta mahdollisuuksi-en avaaminen minuuden muuttamiseen: mikäminulle ja minussa on mahdollista. Täten ku-luttaminen on yhtenä keinona ilmaista ajatuk-siaan ja kokemuksiaan.

Kulutuskriittinen toiminta voidaan määri-tellä monin eri tavoin. Kulutuskriittisyys voi-daan määritellä vihreäksi kuluttajuudeksi taieettiseksi kuluttajuudeksi. Eettinen kuluttajuuskulkee käsi kädessä moraalisen tietoisuudenkanssa. Eettinen kuluttajuus voidaan kuvatamoraalisena toimintana, jota identiteetti ohjaa(Monroe 2001, 491). Kulutusvalinnoilla vai-kuttaminen ja kulutuskäyttäytymisen kauttaosallistuminen ei itsessään ole uusi toiminta-tyyli. Uusia vivahteita, toimintakampanjoita jaelämäntapoja on kuitenkin syntynyt viime vuo-sien aikana. Älä osta mitään -päivästä, Ruo-kaa ei aseita -tapahtumista, veganismista jafreeganismista sekä erilaisista boikottikampan-joista on muotoutunut osa aktiivisen osallistu-jan toimintapalettia. Mikään näistä toimin-tastrategioista ei ole alun perin suomalainen,mutta ne ovat juurtuneet varsin nopeasti suo-malaiseenkin kontekstiin.

Henkilökohtainen poliittinen osallistumi-nen täsmentyy esimerkiksi kaupassa tehtävi-nä valintoina. Siten henkilökohtaisessa elämäs-sä tapahtuvat asiat voivat olla myös poliitti-sesti merkittäviä, ennen kaikkea yksilölle.Veganismi tai vegaanius on useimmiten sa-manaikaisesti sekä elämäntapa että poliittisenosallistumisen väylä. Vegaani välttää kaikkieneläinperäisten tuotteiden käyttämistä ravinto-na tai vaatetuksena. Veganismilla on kuiten-kin yksilön kannalta myös laajempia merki-tyksiä Esimerkiksi haastattelemani Elina mää-ritteli veganismin olevan hänelle sekä ideolo-gia, elämäntapa että keino erottautua.

Elina: Vegaanina olo merkitsee ensinnäkin sitäkonkreettista seikkaa, että syön vain kasvikun-nan tuotteita. Toiseksi se merkitsee sitä, että

ruokakaupassa tuoteselosteet ja vaatekau-passa valmistusmateriaalit on tarkastettavahyvin. Se merkitsee sitä, että tavallisten lihaa-nien joukossa tulee aina olemaan vähän ul-kopuolinen, kun on yleensä kaikesta eri miel-tä niiden kanssa (etenkin ruokapöydässä).Sitten toisaalta kuuluu toiseen joukkoon, elivegaaneihin, joka on vähemmistö. Saattaatämän elämäntapani takana olla jokin sellai-nen asia myös, kuin että tahtoo erottua jou-kosta, valtavirrasta. Vähän syvällisemmällätasolla veganismi merkitsee kokonaisvaltaistaelämäntapaa: vegaanius on mukana melkeinaina melkein kaikessa, vaikkei se nyt ihankoko ajan näykään ulospäin.

Veganismista on olemassa monenlaisia erilai-sia ”tyylejä” ja käytännössä jokainen vegaanimäärittää oman vegaaniutensa rajat. Freeganipuolestaan hyödyntää ravintonaan poisheitet-tyä ruokaa, käytännössä siis etsii esimerkiksikauppojen biojäteastioista syötäväksi kelpaa-via tuotteita.2 Roskisdyykkauksen ”uusi aal-to” saapui Suomeen 1990-luvun jälkipuolis-kolla. Freeganismissa dyykkaamisen perusta-na ei ole esimerkiksi taloudellinen niukkuusvaan lähtökohdat ovat eettiset.

Ruokaa ei aseita -tapahtumat ovat puoles-taan pyrkineet herättämään keskustelua aseva-rustelun välttämättömyydestä aikana, jolloinedelleenkin ihmisten perustarpeiden tyydyttä-minen on vaikeaa. Ruokaa ei aseita -tapahtu-missa on jaettu ilmaiseksi kasvisruokaa, jokaon valmistettu ilmaiseksi saaduista tarpeista.Aineksina ovat olleet elintarvikkeet, jotka oli-si muuten heitetty roskiin. Samanaikaisesti si-ten Ruokaa ei aseita -tapahtumilla on pyrittysekä auttamaan ihmisiä, että esittämään kritiik-kiä asevarustelulle. (http://go.to/mayday2000,http://www.aseistakieltaytyjaliitto.fi/rea/)3

Boikotointi

MacDonald´s, Shell, Hennes & Mauritz, Nest-lé, Nike ja Gillette ovat kaikki yrityksiä, joi-hin on kohdistunut ja kohdistuu kansainväli-

117

siä boikottikampanjoita. Kuluttajien protesti erimonikansallisia suuryhtiöitä vastaan juontaajuurensa yritysten epäeettisiin toimintamuotoi-hin, kuten lapsityövoiman käyttöön, alipalk-kaukseen tai surkeisiin työolosuhteisiin. Yk-silölle boikotointi on yksi toimintakeino ja sa-malla keino osallistua poliittisesti. Kansalai-nen tajuaa ostoboikottinsa suoraksi äänestys-lipuksi, jota hän voi käyttää aina ja kaikkialla(Beck 1999, 131; myös Hawken 1998, 382).Boikotti yhdistää aktiivisen kuluttajayhteis-kunnan suoraan demokratiaan ja tekee senmaailmanlaajuisesti. Erilaisten tuotteiden jayritysten boikotointi on siten itsessään suoraademokratiaa, jossa euro toimii samalla ääne-nä.

Boikottikampanjoiden takana on useimmi-ten ollut lukuisia kansalaisjärjestöjä. Pelkkäyritysten boikotointi ei sinänsä muuta maail-maa tai aikaansaa uutta poliittista toimijuutta,enemmänkin boikotointi voidaan nähdä osanatiettyä aktiivisen osallistujan toimintapalettia.Haastateltavieni puheen kautta piirtyi vaiku-telma, että oman elämänsä kautta jokainen voivaikuttaa ainakin pienin askelin. Esimerkiksihaastattelemani Emilia kertoi, että boikotointion hänen mielestään merkittävä keino vaikut-taa, mutta ei missään nimessä yksinomaan riit-tävä keino toimia.

PL: Millasena vaikuttamiskeinona sä näät ku-luttamisen?Emilia: Musta se on tärkein vaikuttamisen kei-no, kun raha kuitenkin pyörittää maailmaa.Pitäisi miettiä, kenelle rahansa haluaa antaa.Toisaalta monet varmaan ajattelevat, että eiyksi ihminen voi vaikuttaa, ja niinhän se on-kin. Tarvitaan suurempi joukko, ennen kuintuloksia saadaan, ja muutakin toimintaa kuinpelkkää boikotointia (esim. palautteiden lähe-tystä ym).

Ostoboikotoijana oleminen tai toiminen ei vaa-di yksittäisen henkilön osalta taustalleen mi-tään laajamittaista protestiryhmää, vaan jokai-nen voi tehdä valitsemiaan ostoksia eli poliit-

tisia tekoja haluamanaan aikana ja haluamas-saan paikassa. Kuitenkin ostoboikotointikam-panjan voi arvioida olevan menestyksellisin-tä, mikäli kampanjassa on mukana laajamit-tainen, eri toimijaryhmistä muodostuva protes-tiverkosto. Hyvin organisoidun boikotin avul-la voidaan tuottaa suuria taloudellisia tappioi-ta vastustajalle, oli se sitten ylikansallinen suur-yhtiö tai kotimainen yritys, joka haluaa tuhotaharvinaisen suoalueen tai historiallisesti arvok-kaan rakennuksen (Isomäki 1989). EsimerkiksiNestléén 70-luvulla kohdistuneen boikottikam-panjan voi arvioida olleen menestyksekäs ni-menomaan sen vuoksi, että kampanja oli maa-ilmanlaajuinen ja siinä oli mukana hyvin eri-laisia ryhmiä (ks. emt.).

Yhteenvetoa ja pohdintaa: mikämerkitys uudenlaisellapoliittisella osallistumisella on?

Yhteiskunnalliset liikehdinnät, kansalaisjärjes-töt ja ruohonjuuritason kampanjat ovat yksiväylä osallistua ja pyrkiä vaikuttamaan olosuh-teiden muuttamiseen. Viime vuosien aikanakansalaistoimijat ovat pyrkineet omaksumaanuudenlaisia, myös osaltaan aiempaa värik-käämpiä toimintakeinoja. Voidaan myös sa-noa, että toimijat ovat pyrkineet päivittämääntoimintatyylejä ajan henkeen sopivimmiksi japaremmin nykyajan yhteiskunnallista tilannet-ta vastaaviksi. Eri kansalaisryhmät ovat kehi-telleet uusia toimintatapoja, jotta ruohonjuuri-tason toimijoiden äänellä olisi mahdollisuustulla kuulluksi. Osaltaan aiemmasta poikkea-ville toimintamuodoille on ollut kimmokkee-na uudistuminen. Samalla ryhmät ovat kyseen-alaistaneet valtaeliittiä ja pyrkineet rakenta-maan omanlaisiaan poliittisen osallistumisenreittejä (ks. myös Paakkunainen 1998). Nykyi-sin ihmisillä on myös aiempaa suurempi mah-dollisuus valita, miten yhteiskunnassa osalli-suutensa ja kansalaisuutensa rakentaa. Osal-listua voi todella monin eri tavoin ja uusienkampanjoiden toteuttamisessa lähinnä mieli-kuvitus on rajana. Toisaalta valinta on myös

118

pakko, koska toimintatraditiot eivät enää pe-riydy sukupolvelta toiselle siinä määrin kuinaiemmin. Oman identiteetin rakentaminen onsiksi välttämätöntä (ks. myös Relander 1998).

Tässä tekstissä on esitelty lyhyesti vain osamahdollisista toimintamuodoista ja tyyleistä.Osallisuus ja osallistuminen on toisaalta tulluthelpommaksi, kun keinovalikoima on laajen-tunut. Toisaalta äänen kuuluviin saaminen onyhä vaikeampaa. Kuluttaminen toimintamuo-tona ja vaikuttamiskeinona määrittyy ainakinomien havaintojeni mukaan nykyisin hyvinkeskeiseen rooliin. Erilaiset toimintapäivät,kuten Älä osta mitään -päivät tai Ruokaa eiaseita -tapahtumat ovat muodostuneet yhdek-si tavaksi politikoida ja osallistua keskusteluunyhteiskunnallisista epäkohdista. Veganismin jafreeganismin kaltaisilla elämäntavoilla osallis-tuminen näyttäytyy varsinkin henkilökohtai-sen arjen tasolla, mutta niillä on myös laaja-mittaisempaa poliittista sanomaa.

Toisenlaista globalisaatiota tavoittelevatryhmät puolestaan ovat halunneet herätelläkeskustelua nykyisen kaltaisen globalisaatio-prosessin haitoista. Globalisaatiokriittistensuurmielenosoitusten ja kadunvaltausjuhlienkaltaisia julkisia tapahtumia voidaan puhutel-la myös performansseina. Performanssilla tar-koitetaan tässä sitä, että globalisaatiokriittisestätoiminnasta on tullut osaltaan mediaspektaak-keleita ja tietynlaista ”massaviihdettä”. Läh-tökohdallisesti globalisaation vastaiset mielen-osoitukset ovat olleet enemmän amerikka-lainen kuin eurooppalainen ilmiö (Väyrynen2001, 28). Suomalaisia toimijoita kansainvä-lisillä mielenosoituksissa on ollut tähän men-nessä lukumäärällisesti eniten Göteborgissa jaPrahassa. Esimerkiksi Göteborgin kesäkuun2001 EU-huippukokouksen vastatapahtumiinlähti Suomesta useita bussillisia nykyisen kal-taista globalisaatiota vastustavia henkilöitä.

Toimijoille itselleen konkreettisella toimin-nalla on suuri merkitys, joista tärkeimpänä lie-nee se, että osallistumalla toimija voi oikeastikokea vaikuttavansa ”johonkin”. Lähtökohdal-lisesti suomalaisissa kansalaisliikkeissä on

usein varsin vähän osallistujia ja toimijoita.Osallisuus näyttäytyy aktivismikentällä moni-naisena ilmiönä. Jokainen voi valita, millaisil-la keinoilla haluaa toimia. Kakutuksen kaltai-set värikkäät toimintatavat saavat paljon jul-kisuutta. Voi samalla pohtia, mitä se kertooosallistumistapojen ajan hengestä? Pitääköosallistujan nykyisin olla taikuri saadakseenpoliittisen sanomansa kuulluksi? Media onnäytellyt varsin keskeistä roolia uusien toimin-takampanjoiden osalta. Osallistumisen merki-tystä media on ymmärtääkseni muuttanut ai-nakin kolmella tavalla. Media on vaikuttanutyhtäältä tietomäärän lisääntymiseen, tiedonsaatavilla oloon, sekä tuonut eri maanosat lä-hemmäksi toisiaan. Media on myös muodos-tunut tiedon valtaväylänä yhdeksi mobilisaa-tiokanavaksi eli väyläksi uusien toimijoidenmukaantulolle. Myös internetistä on tullut var-sin keskeinen toimintakenttä, media ja toimi-joiden välinen linkki. Poliittisen osallisuudenmuodostamisessa internetillä on nykyisin tär-keä rooli.

Lähteet

Beck, Ulrich 1999. Mitä globalisaatio on? Vastapai-no. Tampere.

Borg, Sami 1998. Nuorten poliittisen osallistumisenkehityslinjoja. Nuorisotutkimus 16 (1998): 3, 21–32.

Hawken, Paul 1998. A Declaration of Sustainability.In Zimmerman, Michael E. (General Editor) & Calli-cott, J. Baird & Sessions, George & Warren, KarenJ. & Clark, John (associate editors): EnvironmentalPhilosophy. From Animal Rights to Radical Ecolo-gy. Second Edition. Prentice-Hall. New Jersey.

Hyvärinen, Matti 1985. Alussa oli liike. Tampere:Vastapaino.

Hyvärinen, Matti 1994. Viimeiset taistot. Tampere:Vastapaino.

Jääsaari, Johanna & Martikainen, Tuomo 1991.Nuorten poliittiset valinnat. Helsinki: Gaudeamus

Isomäki, Risto 1989. Boikotti. Teoksessa Tammileh-to, Olli (toim.) Kun edustajat eivät riitä – Kansalais-toiminnan opas. Helsinki: WSOY.

119

Jokinen, Kimmo 1996. Kasvaminen ja oppiminen tra-ditioiden jälkeen. Teoksessa Suurpää, Leena &Aaltojärvi, Pia (toim.) Näin nuoret. Näkökulmia nuo-ruuden kulttuureihin. Tietolipas 143. Helsinki: SKS.

Konttinen, Esa & Peltokoski, Jukka 2000. Ympäris-töprotestin neljännen aallon sielunmaisema. Sosio-logia 37 (2) 2000: 111–129.

Lappalainen, Pertti 1995. Politiikan tasot ja ulottu-vuudet. Teoksessa Ruostetsaari, Ilkka (toim.) Vaa-lit, valta ja vaikuttaminen. Juhlakirja Olavi Borgin 60-vuotispäiväksi. Tampere: Tampere University Press.

Lundbom, Pia 2001. Yksi kaikkien ja kaikki yhdenpuolesta? Eläinoikeusliikehdinnän solidaarinen yh-teisöllisyys. Teoksessa Suutari, Minna (toim.) Val-lattomat marginaalit. Yhteisöllisyyksiä nuoruudessaja yhteiskunnan reunoilla. Helsinki: Nuorisotutkimus-verkosto/ Nuorisotutkimusseura julkaisuja 20.

Luukka Panu 1998. Ei ole oikeutta, on vain me!Radikaali eläinoikeusliike Suomessa. Valtio-opin progradu- tutkielma. Helsingin yliopisto: Verkkojulkai-sut. http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/val/yleis/pg/luukka/eioleoik.html

Melucci, Alberto 1985. The Symbolic Challenge ofContemporary Movements. Social Research 52(1985): 4, 790–815

Melucci, Alberto 1989. Nomads of the Present. So-cial Movements and Individual Needs in Contempo-rary Society. Edited by Keane, John & Hutchinson,Paul Mier. London: Temple University Press.

Monroe, Renwick Kristen 2001. Morality and a Sen-se of Self: The Importance of Identity and Categori-zation for Moral Action. American Journal of Politi-cal Science 45 (3), 491–507

Mäkelä, Johanna 1990. Luonnosta kulttuuriksi, ra-vinnosta ruoaksi. Neljä näkökulmaa ruuan sosiolo-giaan. Jyväskylän yliopisto.

Paakkunainen, Kari 1991. ”Miksi hylkäsit mun?” –Kuinka kouluaineissa ilkamoidaan reaalipolitiikalle.Nuorisotutkimus 9 (1991) : 1, s. 3–20

Palonen, Kari 1997. Kootut retoriikat: esimerkkejäpolitiikan luennasta. Yhteiskuntatieteiden, valtio-opinja filosofian julkaisuja (SoPhi) 11. Jyväskylän yliopis-to.

Pekonen, Kyösti 1998. Politiikkaa urbaanissa be-tonilähiössä. Yhteiskuntatieteiden, valtio-opin ja fi-losofian julkaisuja (SoPhi) 20. Jyväskylän yliopisto.

Relander, Jukka 1998. Historia, muisti, identiteetti.Teoksessa Houni, Pia & Suurpää, Leena (toim.)Kuvassa nuoret. Tampere: Tampere UniversityPress.

Saarela, Pekka 2001. Nuorisobarometri 2001. Nuo-risoasiain neuvottelukunta, Nuora, julkaisuja 21. Vii-tattu 4.1.2002. http://www.minedu.fi/nuora/julkaisut/barometri2001.pdf

Siisiäinen, Martti 1993. Vanhojen sosiaalisten kit-tien rapautuminen. Yhdistystoiminnan nousu ja tuho?Teoksessa Ilmonen, Kaj (toim.). Kestävyyskoe. Kir-joituksia 90-luvun Suomesta. Tampere: Vastapaino.

Siisiäinen, Martti 1998. Uusien ja vanhojen liikkei-den keinovalikoimat. Teoksessa Ilmonen, Kaj & Sii-siäinen, Martti (toim.). Uudet ja vanhat liikkeet. Tam-pere: Vastapaino.

Siisiäinen, Martti 1996. Mihin yhdistyksiä tarvitaan?Teoksessa Riikonen, Virve & Siisiäinen, Martti (toim.)Yhdistys 2000. Opintotoiminnan Keskusliitto OK ry,13–34.

Suurpää, Leena 1996. Yksilöllistä sosiaalisuutta vaisosiaalista yksilöllisyyttä? Nuorten yhteiskunnallis-ten identiteettien poluilla. Teoksessa Suurpää, Lee-na & Aaltojärvi, Pia (toim.). Näin nuoret. Näkökul-mia nuoruuden kulttuureihin. Tietolipas 143. Helsin-ki: SKS.

Väyrynen, Raimo 2001. Globalisaatiokritiikki ja kan-salaisliikkeet. Helsinki: Gaudeamus.

Ziehe, Thomas 1991. Uusi nuoriso. Epätavanomai-sen oppimisen puolustus. Tampere: Vastapaino.

Sanomalehtiartikkelit

Harju, Jukka 2001a. Eriarvoisuutta vastaan. Helsin-gin Sanomat 8.12.2001.

Halmi, Henri 2001. Freeganismi – roskaruoalla ku-lutusta vastaan. Vegaia 1/2001.

Harju, Jukka 2001b. Nujakoista Linnan liepeillä tulijokavuotinen riesa. Moni kulki itsenäisyydenpäivänjuhliin solvaavan joukon läpi. Helsingin Sanomat8.12.2001.

120

Kangasluoma, Jaakko 2001. Huippukokous näkyiHelsingissäkin. Helsingin Sanomat 21.7.2001.

Lähde, Ville 2000. Mustavihreät päivät – miten täs-tä eteenpäin. Muutoksen kevät 16.

Lähde, Ville & Keiramo, Karel 2001. Kysymyksiämustalle blokille. Muutoksen Kevät 22.

Nikunen, Kaarina 2001. Mellakat yltyivät yhteenotoik-si. Yksi protestoija kuoli poliisin luodista Genovas-sa. Helsingin Sanomat 21.7.2001

Oinaala, Sampsa 2001. Neljä vuotta, kymmenenStreet Partya. Muutoksen kevät 19.

Saxel, Jani 2000. Prahan syysmyrsky. Ylioppilaslehti87(2000):13. Viitattu 7.1.2002.http://www.ylioppilaslehti.helsinki.fi/ylioppilaslehti/001006/001006praha.html

Siukonen, Timo 2001. Nuoret penseitä politiikallemutta tuntevat yhteiskuntaa. Helsingin Sanomat16.3.2001

STT 2001. Kakuttajille syytteet ilkivallasta. Kaleva2.7.2001.

Yli-Huttula, Tuomo 2001. Kermakakun heitosta ri-kosilmoitus. Kaleva 31.3.2001.

Julkaisemattomat lähteet

Kalliala, Mari 2000. Rikos osana poliittista liikettä.Valtiotieteellinen tiedekunta, yleisen valtio-opin lai-tos. Julkaisematon lisensiaattityö. Helsingin yliopis-to.

Lindholm, Arto 1998. Radikaali ympäristöaktivismimodernin murroksessa. Sosiaalipolitiikan julkaise-maton pro gradu. Helsingin Yliopisto.

Lundbom, Pia 1998. “Mitä me haluamme? Oikeuttaeläimille!“ Sosiologisia silmäyksiä suomalaiseeneläinoikeusliikkeeseen. Sosiologian pro gradu. La-pin Yliopisto.

Martikainen, Tuomo 1999. Suomalaisten äänestys-käyttäytyminen 1990-luvulla. Valtio-opin johdanto-kurssi. Viitattu 4.1.2002http://www.valt.helsinki.fi/vol/opiskelu/kurssit/johdan-to/aanestysk.pdf

Suulliset lähteet

Tutkimushaastattelut 1997–2001.

Internet-lähteet

www.oikeuttaelaimille.netOikeutta eläimille-järjestön internet-sivut. 4.1.2002

www.ydinvoima.netValtavirta-verkoston internet-sivut. 5.1.2002

http://kulma.net/streetparty/filosofiaa.htmlStreet partyjen filosofiaa. 5.1.2002

http://kulma.net/streetparty/historiaa.htmlStreet Partyjen historiaa 5.1.2002

http://go.to/mayday2000 Toukokuun 2000tapahtumapäivää koskeva sivu. 4.1.2002

http://www.aseistakieltaytyjaliitto.fi/rea/Ruokaa ei aseita -sivu. 4.1.2002

http://www.luontoliitto.fi/bndÄlä osta mitään -päivän internetsivu. 4.1.2002

Viitteet

1 Synnytyslakko on yksi ydinvoimaa vastustavanValtavirta-verkoston toimijoiden protestikeino. Val-tavirta on useiden eri ympäristö-, poliittisten ja mui-den kansalaisjärjestöjen sekä yksityishenkilöidenmuodostava lisäydinvoimaa vastustava verkosto.Valtavirta ei siten ole mikään radikaalin aktivisminmuoto.

2 Ks. myös Henri Halmi: Freeganismi-roskaruoallakulutusta vastaan. Vegaia 1/2001.

3 Kansainvälinen Ruokaa ei aseita -kampanja syn-tyi Yhdysvalloissa vuonna 1980. Aseistakieltäytyjä-liitto tukee RAS-toimintaryhmien toimintaa.

121

Nuoret osallisuuden ovella

T ulevatko nuorten ideat ja ajatukset kui-tenkaan aina nuorten omista päistä? On-

han tärkeää ennen toimintaa, että nuorella onkyseisestä asiasta tarvittavat tiedot ja kyky ym-märtää niiden merkitys. Kuka antaa hänelle tar-vittavat tiedot ja ovatko ne tiedot aina oikeita?Tästä syystä on mielestäni tärkeää, että nuor-ten kanssa on joku, joka valvoo ja ajaa nuor-ten etua, sillä nuoret ovat usein helposti mani-puloitavissa. Vaatii aika paljon ammattitaitoahuomata se, milloin yrittää vaikuttaa liikaanuorten osallisuuteen. (Mikko Siekkinen)

”Osallisuus” terminä on varmastikin mo-nelle lapselle ja nuorelle vieras. Esimerkiksitulevaisuusverstaita pitäessäni JyväskylänVoionmaan koululla yläaste-ikäisille, minulletuli monta kertaa vastaan tilanne, ettei vers-taan osallisuusideaa (todellisia vaikutusmah-dollisuuksia) ymmärretty vasta kuin ihan lo-pussa. Moni nuori oli sitten harmissaan että”jos olis tiennyt niin sitten olis tehny toisin”.

Puheenvuorojaartikkelikokoelman pohjalta1

Osallisuuden markkinoinnista nuorille; mieles-täni osallisuuden tulee lähteä vapaaehtoisuu-desta, mutta tietty osallistumisen pakko tietyl-le ikäryhmälle on tarpeen. Yläaste-ikäinen luis-taa kaikesta, mikä ei ole vähän niin kuin pak-ko. Tulisikin keksiä niin hyvä markkinointi-puhe, että tästä ”vähän pakosta” päästäisiineroon ja täyteen vapaaehtoisuuteen, osallisuu-den teemassa… kun ajattelen itseäni kahdek-san vuotta sitten yläasteella, olisin ollut kovin-kin kiinnostunut vaikuttamaan asioihin, jotkakoskivat minua ja ikätovereitani tuolloin. (Mai-ja Vihervirta)

Ja mitä osallisuus merkitsee toimijoille it-selleen? Miksi halutaan olla mukana? KysyinLohjan nuorisovaltuuston parilta aktiivinuorel-ta heidän syitään ja toinen heistä sanoi nau-rahtaen: ’no alunperinhän mä lähin mukaan kutäs oli yks poika, josta mä olin kiinnostunuenkä ymmärtäny täst koko touhust mitään…nii, se oli se poika, jonka takia mä tulin’. Toi-nen lisäsi: ’nii kyl noi ihmissuhteet on mustaika tärkeitä tässäki’. Aikuisilla on usein hy-vin rationaaliset syyt, ja mahdollisesti selke-ämmät poliittiset tavoitteet kuin nuorilla, mut-ta uskon että aikuisillekin merkitykselliset ih-missuhteet ovat toiminnan lähtökohtana tärkei-tä asioita. (Liisa Hirvonen)

1 Puheenvuorojen kirjoittajat ovat Humanistisenammattikorkeakoulun kansalaistoiminnan ja nuori-sotyön opiskelijoita, jotka osallistuivat opintojaksoon”Nuorten osallisuus 5 ov” keväällä 2002.

122

Ajatuksia artikkelikokoelman pohjaltaMerri Rannikko

Olen itse kuulunut aina siihen ryhmään, joka kokee vaikuttamismahdollisuudet vähäisiksija politiikan ja demokratian jo käsitteinä kaukaisiksi. Yritin kuitenkin aloittaa artikkelikoko-elman lukemisen mahdollisimman ennakkoluulottomasti. Yllätyksekseni huomasin jo SariVesikansan osuuden luettuani asenteeni politiikkaa ja vaikuttamista kohtaan muuttuneenpositiivisemmaksi. Uskon itse olevani samassa veneessä tämän päivän nuorten kanssasiinä asiassa, että puoluepolitiikka tuntuu nykyään tylsältä ja värittömältä, eivätkä sitäkautta yhteiskunnalliset asiatkaan tunnu kiinnostavilta. Yhteisten asioiden hoitamiseenosallistumiselle on ainakin omalla kohdallani muodostunut kynnys, sillä se tuntuu olevanjuuri puoluepolitiikkaan sidottua. Kuitenkin tutkimusten valossa nuoret osallistuvat nyky-ään yhä enenevässä määrin uudenlaisiin vaikuttamisryhmiin ja ns. uuden politiikan suo-sio on nuorten keskuudessa omien kokemustenikin pohjalta kasvamassa. Kuitenkin mie-lestäni Pia Lundbomin artikkelissa käsitellyt nuorten uudet osallistumismuodot tuntuvatolevan niitä, joiden kohdalla harvemmin puhutaan aikuisen roolista, “omasta aikuisesta”tai yhteyksistä kunnan päättäjiin. Koko artikkelikokoelma saikin minut pohtimaan muuta-maa peruskysymystä. Haluavatko nämä radikaaleihin vaikuttamiskeinoihin osallistuvatnuoret oikeasti, että heidät otetaan vakavasti ja että heitä kuunnellaan? Itse olen saanutsellaisen käsityksen, että heidän osallisuutensa perustuu enemmän juuri yhdessä teke-miseen ja osallisuuden tunteeseen kuin varsinaiseen konkreettisen lopputuloksen tavoit-teluun. He kokevat ehkä yhdessä olevansa vahvoja ja todella vaikuttavansa “johonkin”,mutta mihin, se jää usein hieman epäselväksi.

Toisaalta mietin kumpi osallisuuden muoto olisi sitten nuorten kannalta parempi vaihto-ehto; perinteinen nuorisovaltuustotyyppinen vaikuttamiskanava, jota tukemassa on mo-niammatillinen verkosto aikuisia ja joka pystyy muodostamaan vuorovaikutuksellisen yh-teyden esimerkiksi kunnan päättäjiin vai nuorten itsensä muodostama järjestäytynyt, muttaehkä rekisteröimätönkin ryhmä, jonka toiminta on täysin nuorten vastuulla ja jota monetaikuiset ehkä ennemminkin kritisoivat kuin tukevat? Jokainen nuori varmasti kokee asianhenkilökohtaisesti ja varmasti myös aikuisissa on molempien tyyppisten vaikuttamisryh-mien kannattajia. Kuitenkin usein mediassa luodaan nuorisovaltuustoista se kuva, ettäsiinä toimii elitistinen joukko poliittisesti valveutuneita nuoria, jotka oikeasti saavat paljonaikaan kun taas “uuden aallon “ aktivistiryhmät toimivat usein laittomin keinoin ja aiheut-tavat yleistä sekasortoa houkutellen vaikutuksille alttiita nuoria mukaansa. Itse koen ai-kuisena haasteen muokata asenteita pois tämäntyyppisestä ajattelutavasta ja tukea nuo-ria mahdollisimman monipuolisiin osallisuusmuotoihin. Mitä aktivistiryhmien laittomaantoimintaan tulee olisi mielestäni pohdittava sitä, miten säilyttää nuorten osallisuuden tun-ne olemalla kuitenkin tukena heidän toiminnassaan. Toinen kysymys on haluavatko täl-laiset nuorten ryhmät ylipäätään poistaa negatiivisen leiman toiminnastaan vai onko sejuuri se tehokeino millä he kokevat tulleensa huomatuiksi. Myös nuorisovaltuustojen kan-nalta Juha Nikkilän esille tuoma pikkupoliitikkojen leima ei välttämättä houkuttele nuoriamukaan toimintaan. Olisi mielenkiintoista (vaikkakin lähes mahdotonta) mitata kumman-laisissa ryhmissä osallisuuden tunne on nuorilla voimakkaampi.

Yllättävää mielestäni oli Anne Birgitta Yeungin esille tuomat nuorten motiivit osallistuavapaaehtoistyöhön. Viime aikoina ollaan oltu huolissaan siitä, että materialistiset ja indi-vidualistiset arvot ovat ajaneet nuorison tuijottelemaan vain omia napojaan piittaamattamuista ihmisistä. Kuitenkin Yeungin artikkelista kävi ilmi, että nuoret kokevat sosiaalisetja yhteisölliset arvot erittäin tärkeinä osallistuessaan vapaaehtoistyöhön. Myös työn pal-kattomuus on jopa kannustanut nuoria mukaan vapaaehtoistoimintaan. Liekö tähän syy-nä nuorten kasvava kiinnostus kuluttamista, ympäristöasioita ja globalisaatiota kohtaan.

123

Kuinka voin aikuisena ollaosallisuuden valo, jos en olevalossa itsekään?

Kuinka olemme päästäneet käsistämme oike-uden vaikuttaa asioihimme? Voiko nuoriso-työntekijä välittää ’voimantunnetta’ tai onkohän kykenevä osallistamaan nuoria, ellei hänitse usko, että asioihin voi kansalaisena vai-kuttaa? (Liisa Hirvonen)

Jäin pohtimaan aikuisen roolia osallisuu-den tukijana, sillä kun ympäristöään on kuun-nellut, suuri osa nuorisotyöntekijöistäkään eiusko omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa. Mi-ten kentälle saadaan aikuisia tukemaan osalli-suutta? Jos osallisuus lähtee itsestä, miten voikannustaa nuoria sellaiseen, johon ei itsekäänihan usko? (Johanna Laakso)

Mietin, olemmeko me suomalaiset enem-män alamaisia vai kansalaisia? Pystymmeköme hyödyntämään kansalaisoikeuksiamme jaymmärrämmekö niiden merkityksiä? Vesikan-sa toteaa: ”nykypuolueet ja nykypoliitikkojentoiminta ei juurikaan kiinnosta”. Hän tarkoit-taa lähinnä nuoria, mutta ko. ajatus koskettaamyös minua. Pohtiessani syitä siihen, miksinäin on, että nuoria ja minua ei politiikka kiin-nosta, niin keksin seuraavia syitä. Vaikuttami-sen mahdollisuudet politiikkaan ja politiikas-sa tuntuvat minusta häviävän pieniltä. Minätaidan olla siis enemmän alamainen kuin kan-salainen. En tiedä onko näin, mutta ainahanvoimme siitäkin politisoida. On kuitenkin tär-keää yhteiskunnan kehittymisen kannalta, että

on olemassa ihmisiä, jotka etsivät uusia vaih-toehtoja, kyseenalaistavat vanhaa ja pyrkivätmyös käynnistämään muutokseen pyrkiviäprosesseja. Itse asiassa on tärkeää myös ihmi-sen oman kehityksen kannalta aina silloin täl-löin kyseenalaistaa omat vanhat tapansa jamiettiä erilaisia vaihtoehtoja ja jos tarvetta,käynnistää myös muutokseen johtavia proses-seja. (Mikko Siekkinen)

Artikkelikokoelmasta jäi pääideana mie-leen asia, jonka voisi kiteyttää yhteen lausee-seen: Kohti osallistuvaa yhteiskuntaa. Meiltämonelta on unohtunut miten ylipäänsä voi vai-kuttaa ja osallistua päätöksentekoon, ainakinminulta on. Ehkäpä minun pitäisi saada osal-listettua ensin itseni ja sitten levittää sitä ”mah-dollisuuden sanomaa” ympärilläni oleviin ih-misiin esim. työssä nuoriin, niin pääsemme yh-teiskuntaan, jossa jälleen osallistutaan. (KatjaSuuronen)

Artikkelit saivat myös miettimään entistäenemmän aikuisen roolia nuorten osallisuudes-sa. Aikuisen rooli on osoittaa nuorille luotta-mustaan ja kannustaa heitä ystävällisenä jaavuliaana taustatukena ja toiminnan yleistenedellytysten luojana ja että aikuista tarvitaanusein myös auttamaan nuoria yhteyteen yhteis-kunnan eri instituutioiden kanssa. Ja mikä pa-rasta; aikuisen ei itse tule toimia ja puhua nuor-ten puolesta! Niinpä. (Katri Lindström)

Vaikka välillä tuntui, että osallisuutta pur-susi jo korvista ulos, antoi se silti paljon aihet-ta ajattelulle. Päättötyötä ajatellen saimme taasuusia näkökulmia työhömme ja ajattelinpa jo

Siinä, missä jotkut nuoret kuluttavat kuin viimeistä päivää uusimpiin trendeihin, on toistennuorten kiinnostus kierrätystä, eläinten oikeuksia ja muita kulutuksen vaihtoehtoja koh-taan kasvanut. Mietintöjeni pohjalta päädyn väistämättä ajatukseen, että kunnissa herän-neen nuorisovaltuustobuumin lisäksi tulisi nostaa enemmän esille myös muita vaikutta-misryhmiä ja niiden merkitystä. Jos nuoret halutaan saada heräämään osallisuuteen, tu-lisi tarjota mahdollisimman paljon erilaisia muotoja toteuttaa sitä “jokaiselle jotakin” -peri-aatteella. Tämä tuli hyvin esille myös artikkelikokoelmasta, sillä se käsitteli osallisuuttamonelta kannalta. Ei olisi ehkä huono vaihtoehto luetuttaa sitä myös “kaavoihin kangistu-neilla kunnallisten elimien edustajilla”, mitä kukin sillä sitten haluaakaan käsittää.(Merri Rannikko)

124

hetken, että koiraharrastuksesta puuttuu nuor-ten osallisuus kokonaan. Mutta tarkemmin aja-tellen kyllähän sitä sieltä löytyy. Itsehän se onnuorenkin koiransa koulutettava; ohjaaja toi-mii vaan apuna ja oppaana. Nuorisotyön kan-nalta harrastuksessa on kuitenkin paljon paran-nettavaa ja tämä kurssi antoi aihetta kehittäätätäkin harrastusta ja yhdistystoimintaa osal-listavampaan suuntaan. Toivottavasti päättö-

työstämme on tämän asian kehittämisessäapua. Yleensä ottaen artikkelikokoelma käsit-teli paljon nuorisovaltuustojen toimintaa jajonkin verran osallisuutta seurakunnan nuori-sotyön ja muiden yhdistysten kautta. Enem-män olisin kaivannut esimerkkejä miten har-rastus- ja urheilujärjestöissä voisi nuorten osal-lisuutta parantaa. (Katja Sihvonen)

Osallisuudesta järjestöissäLiisa Hirvonen

Nuoret voivat, kuten aikuisetkin, saada todellisen kokemuksen osallistumisesta ja vaikut-tamisesta vain oman toimintansa kautta ja avulla. Hesan Nuorten Ääni on syntynyt aikuis-ten aloitteesta ja sen tarkoitus on kannustaa ja ohjata lapsia ja nuoria osallistumaan yh-teisöjensä (koulut, asuinalueet, nuorisotalot) elämään. Mietin tällä hetkellä kuumeisestikysymystä siitä, että mikäli nuoret houkutellaan osallistumaan rahalla (kuten esimerkiksiHesan Nuorten Äänessä) onko se motiivina kyllin kestävä myöhemmälle aktiivisuudelle?Ja antaako se kyllin monipuolisen kuvan osallistumisen ja poliittisen vaikuttamisen erilai-sista foorumeista? Vai onko se vain aikuismaisen sisäsiisti ja salonkikelpoinen versioosallisuudesta?

Olen itse ollut mukana niin 1970-luvun nuorisojärjestöelämässä kuin nyt 1980-90-luvuillasyntyneissä ’kansalaisliikkeissäkin’ (asuinalueaktiivina, erilaisissa yhdistyksissä), joidensyntymään on vaikuttanut vahva yhteinen halu vaikuttaa asioiden tilaan ja kulkuun. Osal-lisuushankkeiden taustalla on huoli alhaisista äänestysprosenteista siitä, että kansalai-set eivät käytä laillista, muodollista oikeuttaan yhteiskunnassa. Aiheesta on runsaastiesitetty erilaisia näkökulmia ja väittämiä. Väittäisin kuitenkin, että tämä aktiivisuus onetenkin 1980- ja 1990-luvuilla kanavoitunut toisin. Suomessa on tällä hetkellä n. 130 000erilaista yhdistystä, mikä kertoo jo siitä, että potentiaalia halua toimia joidenkin asioideneteen kyllä löytyy. Lapset ja nuoretkin ovat voineet ja saaneet olla mukana erityyppisissäasuinalueiden/ elinympäristöjen kehittämishankkeissa jo vuosia erilaisten yhdistystenkautta; mahdollisuus, joka muuten on ollut täysin riippuvaista heidän elämäänsä osallis-tuneiden aikuisten voimavaroista ja kyvyistä.

Niin nuorten kuin aikuistenkin osallisuusympäristöinä voivat siis olla myös erilaiset yhdis-tykset ja järjestöt, jopa laivayhteisö. Vuonna 1999-2000 (Yleisradio, dokumenttiryhmä)tein dokumenttiohjelman ympäristölaiva Estellestä. Käsikirjoitus perustui seitsemään hen-kilöhaastatteluun ja ohjelman nimeksi muodostui: ’Estelle - eräs käsitys hyvästä elämäs-tä’. Mieleenpainuvinta oli keskustelut siitä kuinka ja minkälaisena yhteisönä haastatelta-vani (mm. työttömät nuoret) kokivat Estellen. He ilmaisivat poikkeuksetta löytäneensädemokraattisen yhteisön sekä sellaisen yhteisön, jossa voi vaikuttaa myös ympäröiväänmaailmaan ja ottaa kantaa. Suurin huolen ja pelon aihe useilla oli, että heidät aiottiinlaivan ulkopuolisessa maailmassa ”pakkotyöllistää” yhteiskunnan toimesta.

Järjestöjen ja yhdistysten tarjoamiin osallistumisen areenoihin pureutuu kaksi artikkelinkirjoittajaa: Salmikangas ja Lundbom. Artikkelit vahvistivat sitä omaa kokemustani ja nä-kemystäni kansalaisjärjestöistä (joissa olen toiminut ja toimin), että niissä elää aito jadynaaminen yhteiskuntaa muuttava voima. Ne voivat olla myös ’pelottava’ voima mm.virkamieshallinnolle ja hallintobyrokratialle, koska ne toisinaan kykenevät ohittamaan ns.perinteisen hierarkkisen päätöksentekojärjestelmän. 1990-luvun alun laman aikoihin Hgineri asuinalueille alkoi syntyä nk. asukastaloja. Niitä on tällä hetkellä useita kymmeniä,niiden voimavara on kansalaisaktiivisuus ja vastavoimana usein virkakoneisto sekä kau-pungin byrokraattinen hallinto. (Liisa Hirvonen)

125

Osallisuusidean myyminentyöyhteisölle ja muille aikuisille

Kauankohan kestää, ennen aikuiset poisoppi-vat vanhoista tavoistansa ja malleistansa, jottavoisivat kohdata nuoret vaikuttajina ja osalli-sina? (Mikko Siekkinen)

Vesikansan mukaan: ”Kansalaisuuteen liit-tyviä tiedollisia, älyllisiä, moraalisia ja psy-kososiaalisia valmiuksia on vaikea vahvistaahierarkkisissa yhteisöissä, joiden toiminta onkangistunut kyseenalaistamattomiin rutiinei-hin.” Nuorisotyöntekijän näkövinkkelistä tämänäyttäytyy (ainakin Hgin kokoisessa kaupun-gissa) organisaation (jonka palkkaamana hänusein on) jäykkyytenä ja valtakuvioiden jäh-meytenä, liikkumattomuutena. Konfliktia eivoi välttää, mikäli on tukemassa nuoria tai hä-nen lähiyhteisöään osallisuuteen ja aktiivisuu-teen. Aktivoijan on oltava myös sosiaalisestirohkea. Olisi myös tärkeätä käsitellä yhteises-ti niitä sisäisiä ja ulkoisia tarinoita sekä myyt-tejä, jotka elävät näissä organisaatioissa ja yl-läpitävät tiettyjä rakenteita. Ylläpitävät tiettyäammatti-identiteettiä, tiettyä ammattinäkyä.Mikä se on esimerkiksi kunnallisessa nuoriso-työssä tänä päivänä? Osallistaminen ja osalli-suus haastaa myös kunnallisen organisaationsuhteessa työntekijöihinsä uudenlaiseen dialo-giseen vuorovaikutussuhteeseen ja yhteisölli-seen johtamiskulttuuriin. Toivottavasti. Isokaupunki (jota Hki ei ole suhteessa Euroopanmuihin kaupunkeihin), on mielenkiintoinen jahaastava areena yhteisöllisille kokemuksille jaosallistumisareenoiden rakentajille. (Liisa Hir-vonen)

Kokonaisuutena Vesikansan artikkeli tar-josi runsaasti materiaalia tilanteisiin, joissaosallisuuden ja avoimuuden ideaa tarvitsee”myydä” ihmisille, joita se lähinnä puistattaatai jotka pitävät sitä harmittomana hömpän-pömppänä. (Johanna Laakso)

Gretschelin artikkeli on rankkaa tekstiävanhalle kaupunginvaltuutetulle, jonka mieles-tä nuorille riittää mainiosti oikeus viettää ai-kaansa nuorisotilalla. Nuorten pahoinvoinnis-ta ja esim. nuorten vähäisestä arvostuksestalähiympäristöään tai päätöksentekoa kohtaanollaan huolissaan. Gretschelin artikkelin luu-lisi pysäyttävän pohtimaan, miksi kukaan tun-tisi kiinnostusta tai arvostusta sellaista kohtaan,minkä ei tunne kuuluvan omaan elämäänsä.Mikä syy lapsella on arvostaa leikkikenttää(esim. olemalla rikkomatta välineitä siellä), joshän ei tunne sen olevan HÄNEN leikkikent-tänsä. (Johanna Laakso)

”Osallistuminen ei riitä osallisuuteen” onvarmasti pisto monen aikuisen sydämeen. Enääei pelkän kauniisti sommitellun osallisuus-hankkeen aloittaminen riitäkään, kunnanjoh-taja ei voikaan enää nukkua öitään rauhassaajatellen: ”Meillähän on nuorisovaltuusto, se-hän riittää”. Liian monessa yhteydessä osalli-suuteen vilpittömästikin suhtautuvat sekoitta-vat osallistumisen ja osallisuuden ja tällä sa-ralla työtä varmasti riittää. Tarvittaisiinkin eri-laisia menetelmiä siihen, miten erilaisista osal-listumisareenoista jalostetaan osallisuudennäyttämöitä ja vieläpä siten, että tärkeiksi ko-ettuja osallistumiskokemuksia ei nollattaisi.(Johanna Laakso)

Horelli, Kyttä & Kaaja tuovat lasten januorten parissa käytettävät menetelmät ikäänkuin tarjolle. Kyse ei ole enää ”osallisuusleik-kilistasta” vaan erilaisista menetelmistä perus-teluineen –siis ideoita käytettäviksi. Tästä luu-lisi saavan käytäntöön irti paljon. (JohannaLaakso)

Mutta nyt voin käyttää tukenani myös pe-rustuslain pykäliä! Ja nyt kun olen työssäni ke-hittämässä osallisuustoimintaa kouluihin, so-pii tähän saumaan hienosti ajatustyö koulujenja nuorisotyön roolista kansalaisen kasvattaji-na. (Katri Lindström)

126

Ex-nuorisovaltuutetun puheenvuoroJohanna Laakso

Nikkilän artikkelista jäi mieleen nuorten haluttomuus olla poliitikkoja, mutta halu olla vai-kuttajia. Niinpä. Tässäpä haaste: miten yhdessä kasvatamme nuoria, joille politiikka eiole kirosana vaan sana, joka kuvaa yhteisten asioiden hoitamista, huomioonottamista javaikuttamista (monissa eri muodoissaan)? Nikkilä myös kumoaa väitteen siitä, että nuori-sovaltuustot olisivat pullollaan eliittinuoria. Joissakin kunnissa näin varmasti onkin, muttaoma käsitykseni on, että suurimmassa osassa nuorisovaltuustoja jäsenten heterogeeni-syys on paremmalla mallilla kuin kunnanvaltuustoissa. Mukana on niitä, jotka pärjäävätkoulussa ja niitä, jotka eivät pärjää, joillakin on harrastuksia, jotkut lähinnä dokailevat,joidenkin kotiolot ovat surkeat, joidenkin hyvät jne. Toisaalta, vaikka nuorisovaltuustoolisikin täynnä koulussa menestyviä, terveitä ja iloisia nuoria (mitä missään ei varmastiole), onko heidän aktivoimisensa vähemmän arvokasta kuin ”syrjäytyneiden nuorten”?Pistää taas miettimään nuorisotyön mission ongelmalähtöisyyttä.

Popin ja Punkin tarina liikautti jotakin minussa. ”Minä, nuorisovaltuustossa kansalaiseksikasvanut en olekaan yksin! Osallisuudesta on tullut elämäntapa muillekin!” Pop ja Punkovat myös hieno lopetus nuorisovaltuustojen ja erilaisten ”vapaampien” osallisuusmuoto-jen vastakkain asettelulle. Nimi, muoto tai edes toiminta ei ole sinänsä niin tärkeää kuinse tunne –ja mitä siitä seuraa.

Kuten jo aikaisemmin kurssilla todettiin, kokoelmasta puuttuu artikkeli puoluepoliittisestaosallisuudesta. Koska itsekin olen tälle saralle uponnut, jäin miettimään tällaisia koke-muksia. Pohdinnaksihan se jäi. Verrattuna nuorisovaltuustoaikaan puoluejärjestössä ko-kemani osallisuuden hetket ovat säälittäviä. Itselleni perustelen asiaa siten, että heittäy-tyessään mukaan puolueen nuorisojärjestöön nuoren motiivit ovat paljon henkilökohtai-semmat (mukaan esim. kunnallis- tai eduskuntavaaleihin) kuin lähtiessään mukaan nuo-risovaltuustoon tms. (esim. skeittihallin saaminen -> yhteinen hyvä). Ainakaan omallakohdallani puolueen nuorisojärjestöstä ei saa sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tunnetta,mikä osin varmasti johtuu myös omasta asennoitumisestani, mutta myös edelleen siitä,että puolueeseen kuuluminen on nuorelle useimmiten enemmänkin väline omaan on-neen (tosin ehkä sitä kautta yhteiseen onneen) kuin ”yhteinen juttu”. Väärässä saatanolla hyvinkin. (Johanna Laakso)

127

Anu Gretschel, FM. Syntynyt 1970. KotoisinKuusamosta. Harrasti nuorena vaikuttamistaurheiluseurassa ja 4H-kerhossa. On opiskellutJyväskylän yliopistossa viestintää, aikuiskas-vatusta ja liikuntasuunnittelua ja –hallintoa. Olimukana perustamassa Jyväskylän maalaiskun-nan Nuorten Ääntä vuonna 1996. On tehnytväitöskirjan nuorten osallisuudesta kunnassa,mutta ei ole vielä väitellyt. Työskentelee Hu-manistisessa ammattikorkeakoulussa valtakun-nallisena osallisuuskouluttajana ja tutkijana.([email protected])

Liisa Horelli, FT on ympäristöpsykologi jaakatemiatutkija Teknillisestä korkeakoulusta,Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutus-keskuksesta. On tutkinut toistakymmentä vuot-ta lasten, nuorten ja naisten osallistumistaympäristöjen kehittämiseen sekä arvioinut EU-hankkeita ja ohjelmia tasa-arvonäkökulmasta.([email protected])

Mirkka Kaaja, arkkitehti. Syntynyt 1962.Työskentelee tutkijana Teknillisen Korkea-koulun Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- jakoulutuskeskuksessa. Kiinnostuksen kohteitaovat vuorovaikutteisen suunnittelun menetel-

mät, lasten ja nuorten osallistuminen suunnit-teluun sekä internet kommunikointi- ja suun-nitteluvälineenä. Työn alla yhdyskuntasuun-nittelun jatko-opinnot. ([email protected])

Marketta Kyttä, PsykM. Syntynyt 1961, ko-toisin Kauhajoelta, kahden lapsen äiti. Työs-kentelee Teknillisen korkeakoulun Yhdyskun-tasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskukses-sa tutkijana aihealueena ympäristöpsykologia.Tutkimushankkeet liittyneet mm. lasten ym-päristösuhteen kehittymiseen ja vuorovaikut-teiseen suunnitteluun lasten ja nuorten kanssasekä yleisemmin asuinalueiden laadun arvioin-tiin asukkaiden näkökulmasta. Meneillään väi-töskirjahanke: Lapsuus ulkona - lasten ympä-ristökompetenssin kehittyminen erilaisillaasuinalueilla. ([email protected])

Pia Lundbom, YTM. Syntynyt 1975 ja kotoi-sin Keminmaalta. Harrasti nuorempana laula-mista kuorossa ja toimi muun muassa viestin-täkerhossa. Opiskeli Lapin yliopistossa sosio-logiaa, sosiaalityötä, psykologiaa ja aikuiskas-vatusta. Tekee parhaillaan valtio-opin väitös-kirjaa nuorten uudenlaisista poliittisen osallis-tumisen muodoista, lähinnä käsittelee radikaa-

Kirjoittajat

128

limpia yhteiskunnallisen aktivismin muotoja.Toimii Tampereen yliopiston Politiikan tutki-muksen laitoksella tutkijana.([email protected])

Juha Nikkilä, YTM, sosionomi. Syntynyt 1970.On opiskellut Tampereen yliopistossa nuori-sotyön tutkinnossa sekä Kuopion yliopistossapääaineenaan sosiaalipolitiikka. Tehnyt nuo-risotyötä Kuopion kaupungin palveluksessanuorisonohjaajana ja työskennellyt valtakun-nallisen osallisuushankkeen Kuopion projek-tin projektisihteerinä. Oli omalta osaltaan pe-rustamassa Kuopioon nuorisovaltuustoa vuon-na 1998. Jatko-opintojen tutkimusaihe käsit-telee nuorten yhteiskunnallista osallistumistasekä nuorisovaltuustoja osallistumisen väyli-nä. Työskentelee Humanistisen ammattikor-keakoulun Suolahden koulutusyksikössä kan-salaistoiminnan ja nuorisotyön lehtorina.([email protected])

Anna-Katriina Salmikangas, LitL, on toiminutaktiivisesti eri yhdistyksissä. On opiskellut lii-kuntasuunnittelua ja -hallintoa sekä aikuiskas-vatusta, yhdyskuntasuunnittelua ja hallintotie-dettä. Kiinnostuksen kohteina ovat mm. kun-talaisten osallistuminen ja vaikuttaminenomaan elinympäristöönsä. Työskentelee lii-kuntasuunnittelun yliassistenttina Jyväskylänyliopiston liikunnan sosiaalitieteiden laitoksel-la ja viimeistelee väitöskirjaa osallistumises-ta, liikunnasta ja kansalaistoiminnasta.([email protected])

Sari Vesikansa, VTM. Hesalainen, aito ja pe-sunkestävä kuuskytlukulainen sosiologi. Syn-tymävuosi 1947. Ollut mukana niin teinikun-ta- kuin ylioppilasriennoissa. Käväisi Vanhanvaltauksessa imetysvälillä ja näki sen kaiken.Ollut mukana vasemmistolaisten tutkijoidenyhteistyökuvioissa. Ammatillisesti orientoitu-nut kasvatuksen kehittämiseen osana demo-kraattisen yhteiskunnan rakentamista. Yhtei-sökasvatus nuorisotyössä -kehittämisprojektintoteuttaja vuosina 1983–1988. Nuorisotutki-mus-lehden päätoimittaja lehden alkutaipaleel-la. Työskennellyt vuosina 1988–2000 nuori-sotyön kehittäjänä Helsingin kaupungin nuo-risoasiainkeskuksessa. Kuuluu Hesan NuortenÄäni -kampanjan perustajiin. Väitöskirja te-keillä kasvatuksesta demokratiaan. Kolme las-tenlasta. Julkaisuja ja kirjoituksia nuorisotyönalalta. ([email protected])

Anne Birgitta Yeung, TM. Syntynyt 1975Oulussa. Harrasti nuorena osallisuutta ja osal-listumista klassisen musiikin tiimoilla lukui-sin eri tavoin. On valmistunut Helsingin yli-opistosta uskonnon ja psykologian opettajak-si. Pääaineena kirkkososiologia, jonka puitteis-sa on tutkinut ja kirjoittanut erityisesti vapaa-ehtoistoiminnasta. Työstää parhaillaan väitös-kirjaa vapaaehtoistoiminnasta, sosiaalisestapääomasta ja kansalaisyhteiskunnasta niinevankelisluterilaisessa kirkossa kuin yhteis-kunnassa laajemminkin.([email protected])

Lapset, nuoret ja aikuiset...

Documents

Transcript of Lapset, nuoret ja aikuiset...