Kasvatussosiologia (410070P, 4 op)

syksy 2009, Eetu Pikkarainen, eetu.pikkarainen(at)oulu.fi

(Tämä materiaali: http://cc.oulu.fi/~epikkara/opetus/k-sos.htm

HUOM: Tulosta harkiten, materiaali syntyy, muovautuu ja täydentyy luennon aikana!)

Sisällys:

Aluksi ..................................................................................................... 2

Kasvatussosiologian asema kasvatustieteessä ............................................. 3

Sosiologinen näkökulma: keskeisiä sosiologisia käsitteitä ............................. 6

Sosiologian ja kasvatussosiologian vaiheita ja suuntauksia ......................... 14

Sosiologian (ja kasvatussosiologian) klassikoita ......................................... 15

Kasvatussosiologisesta tutkimuksesta ...................................................... 25

Koulutuksen yhteiskunnalliset tehtävät / funktiot ....................................... 27

Opettajan ammatti professiona ............................................................... 28

Koulun käytännöt ja piilo-opetussuunnitelma ............................................ 32

Koulutuspolitiikan kysymyksiä ................................................................. 34

Aluksi

Tämän luentomateriaalin tarkoitus on tukea kasvatussosiologian kurssin opiskelua ja suorittamista. Kurssin oppisisällöt määräytyvät kurssin opetussuunnitelman perusteella.

Kurssin oppisisältö löytyy pääasiassa kurssikirjoista, luennon tarkoituksena on ennen kaikkea johdatella aihepiiriin ja auttaa kirjojen lukemista. Kirjojen opiskelu on

ensisijaista kurssin suorittamisen kannalta.

Lisätietoa kurssin opetussuunnitelmasta ja kurssin toteutuksesta löytyy erilliseltä sivulta

Lisätietoa kasvatussosiologiasta löytyy mm. seuraavista nettimateriaaleista, joita on

hyödynnetty myös tämän materiaalin tekemisessä:

- Kalle Reinikaisen ja Anu Alangon oppimateriaali - Tampereen avoimen yliopiston sosiologian peruskurssin materiaali

Kasvatussosiologian asema kasvatustieteessä

Kertaa peruskurssi!

Ns. ”soveltavan” ja ”itsenäisen” tieteen näkemykset suomalaisessa kasvatustieteessä.

Kasvatussosiologia:

(sekä kasvatustieteen että sosiologian osa-alue)

Soveltava

tutkimusalue

Oma tieteensä

Itsenäinen tiede: oma tutkimuskohde (= oma teoria = omat käsitevälineet tutkimuskohteen määrittelemiseksi ja siihen tarttumiseksi)

Pedagoginen paradoksi kasvatustieteen tutkimuskohteen jäsennyksenä:

pakko (kasvattava vaikuttaminen; ulkoa määräytyminen) vs. vapaus (sivistys; autonominen tuleminen joksikin)

yksilö vs. yhteisö

Yksilöllinen Yhteis(ö/kunna)llinen

kasvatusteoria

1 yksilöllinen

vaikuttaminen -> didaktiikka

3 yhteisölliset

vaikutukset -> kasvatussosiologia

sivistysteoria

2 yksilöllinen

kehittyminen -> kasvatuspsykologia

4 yhteisöllinen

vapaus -> kasvatusfilosofia

kasvatus: tietoista tai tiedostamatonta vaikuttamista ihmisten yksilöllisiin (ja yhteisöllisiin) sivistysprosesseihin (edistäviä)

sivistys: yksilön (tai yksilöiden kautta myös yhteisön) kehittyminen oman

toimintansa kautta (enemmän tai vähemmän autonomisesti), tuleminen joksikin,

(täydellistymistä)

1. Didaktiikka tutkii sitä, miten voidaan vaikuttaa kasvattavasti (lähinnä) yksilötasolla

2. Kasvatuspsykologia tutkii sitä, miten yksilöt kehittyvät ja kasvavat. (Ongelma:

voiko sivistystä tutkia tieteellisesti?) 3. kasvatussosiologia tutkii sitä, miten yhteiskunnan ja yhteisöjen rakenteet ja

prosessit määrittävät kasvatusta ja sivistystä (ja päinvastoin) 4. Kasvatusfilosofia (sen lisäksi, että on yleistä teoreettista tutkimusta

pedagogiikasta) tutkii myös kasvatuksen viimekätisiä päämääriä, jotka voivat olla yliyksilöllisiä yhteiskunnan sivistysprosesseja. (Ongelma: miten tutkia

tieteellisesti? vrt. futurologia)

Kasvatuksesta sosiaalisena ilmiönä - kasvatussosiologian tutkimuskohteena

Kasvatus on ihmisten välinen sosiaalinen toimintasuhde

(= ”tietoista sosiaalistavaa interaktiota”)

Myös kasvu on aina jollain tavoin sosiaalisen välittämää

- ihminen kehittyy ihmiseksi vain ihmisyhteisössä

- kasvu on yhteisöstä riippuvaista

Kasvatussuhde ei ole pelkkä ihmissuhde tai subjektien välinen tapahtuma (joskin sen

tulisi olla myös sitä: rakentua toisen ihmisyyden kunnioittamiseen)

Kasvatussuhde on yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen monitahoinen ja monitasoinen prosessi, joka rakentuu moniulotteiselle yksilön ja yhteisön (myös yksilön ja yksilön,

yhteisön ja yhteisön) ristiriidalle.

Kasvatustodellisuus on olemukseltaan toivottoman monimutkainen ja vaikeaselkoinen.

Suuri ja todennäköisesti sangen yleisesti (jollei aina) toteutuva vaara on, että niin kasvattajat kuin kasvatustutkijatkin ajautuvat karkeisiin ja vääristäviin

yksinkertaistuksiin ja ratkaisuihin, jotka tukevat heidän omia intressejään ja näkökulmiaan.

SOSIOLOGIAN JA PEDAGOGIIKAN SUHTEESTA

Ei selkeästi määrittyvä suhde, koska kumpikaan osapuolikaan ei ole selkeästi

määrittyvä. Suhde voidaan nähdä oman tarpeemme näkökulmasta: Mihin me opettajina ja kasvatustieteilijöinä tarvitaan sosiologiaa?

Yksi mahdollinen jäsennystapa olisi seuraava:

Toisaalta pedagogiikka pyrkii usein olemaan idealistista, ihanteellista, pyrkimystä hyvään ja parempaan ja tämä saattaa vääristää kuvaamme todellisuudesta ja omasta

toiminnastamme.

Sosiologia voi tarjota realistisemman (raadollisemman, kriittisemmän) näköalan.

Toisaalta pedagogeina meitä painaa huoli ja vastuu kasvatustehtävämme hoitamisesta.

Tämä voi myös kaventaa näkökulmaamme niin, että huomaamme todellisuudessa vain sen mikä mielestämme vaatii puuttumista: tietämättömyyttä, keskeneräisyyttä,

kurittomuutta, kehityskelpoisuutta jne.

Tähänkin sosiologia voi tarjota vaihtoehtoista näkymää esim. erilaisuuden tarpeellisuudesta, erilaisten toimintatapojen toimivuudesta, erilaisista elämäntavoista

jne.

Sosiologinen näkökulma: keskeisiä sosiologisia käsitteitä

HUOM: Sulkunen, P. 1998. Johdatus sosiologiaan: Käsitteitä ja näkökulmia. WSOY, Juva.

SOSIAALINEN JÄRJESTELMÄ

Ihmisten ollessa vuorovaikutuksessa keskenään ja kohdistaessa odotuksia toisiinsa

syntyy sosiaalisia järjestelmiä:

yhteisö ryhmä

instituutio yhteiskunta

yms.

SOSIAALINEN PROSESSI:

(Sosiaalisten) tapahtumien (= toimintaa, käyttäytymistä ja muita tapahtumia) sarja,

joka muuttaa tai ylläpitää sosiaalista järjestelmää (yhteisöelämää) itseään. esim.

1. Ihmisiä yhdistävät prosessit: lähentyminen, mukautuminen, tasoittuminen, yhteenliittyminen

2. Ihmisiä erottavat prosessit: kilpailu, oppositio, konflikti

(esim. Sosiaalinen kontrolli = prosessi, joka huolehtii yhteisön jäsenten

norminmukaisesta käyttäytymisestä)

SOSIAALINEN TOIMINTA

(Kaksi tai useampia) ihmisiä toimii niin, että ottavat huomioon toistensa olemassaolon ja toiminnan ja ennakoivat muiden odotettavissa olevat "reaktiot" tehdessään omia

toimintapäätöksiään ts. toiminnan sosiaalisuus edellyttää sosiaalisia odotuksia. Kun kahden tai useamman henkilön muodostamaan yhteisöön kehittyy vakiintunut

odotusjärjestelmä, on ko. yhteisöön muodostunut sosiaalinen side ja yhteisöstä on muodostunut sosiaalinen järjestelmä.

KÄYTTÄYTYMINEN (BEHAVIOR, VERHALTEN)

Mekaaninen tapahtuma, joka on kausaalinen seuraus jostakin syystä; ei edellytä

käyttäytyjältä tietoisuutta. vrt. "käyttäytymistiede"

TOIMINTA (ACTION, HANDLUNG)

"käyttäytymistä", johon liittyy toimijan tietoisuus, harkinta, päämäärien asettaminen ja toiminnan ohjaus.

INTERAKTIO:

Subjektien välillä tapahtuvaksi ymmärrettävä toiminta. (Merkitysten välittämää subjektien välistä toimintaa.

SOSIAALINEN RAKENNE (STRUKTUURI)

Järjestelmän rakenneosien keskinäisen järjestäytymisen periaate; Tapa, jolla yhteisön erilaiset rakenneosat ovat järjestäytyneet toisiinsa nähden.

RAKENNEOSIA:

- yhteisön jäsenten asemat - instituutiot ja alajärjestelmät

- aineelliset elementit - symbolit ja arvot

- ammattiryhmät

- kerrostumat / luokat

MIKROSTRUKTUURI

Esim. ryhmän rakenne

MAKROSTRUKTUURI

Ryhmää suurempien sosiaalisten järjestelmien rakenne, erityisesti kokonaisyhteiskuntien suurten osien keskinäisen järjestäytymisen periaate:

- väestörakenne

- kerrostumarakenne (luokka-) - ammattirakenne

- elinkeinorakenne - alueellinen rakenne

- koulutusrakenne - jne.

STRUKTURALISMI

Rakenteiden tutkimusta korostavat suuntaukset

YHTEISÖ, RYHMÄ, YHTEISKUNTA

yhteisö, -llisyys: yläkäsite, (toisaalta tiivis mesojärjestelmä tms.)

ryhmä: sosiaalisen rakenteen perusosanen (mikro),

primaari-, sekundaari- (viite-) organisaatio

yhteiskunta: sosiaalisen rakenteen makrotaso (kommunikaatio-, talous-, sosialisaatio-, valta- ja rituaalijärjestelmät), identiteetti,

ORGANISAATIO

Organisoituminen tarkoittaa jatkuvan toiminnan järjestämistä yhteisössä jonkin

päämäärän saavuttamiseksi. Organisaatiot ovat toimintarakenteita. (virallinen / epävirallinen organisaatio)

INSTITUUTIO

Vakiintunut tapa hoitaa jokin yhteiskunnallinen tehtävä yhteistoiminnassa. Sosiaaliset

instituutiot ovat normien ja rooliodotusten säätelemiä toiminnan / käyttäytymisen kokonaisuuksia, jotka ovat jokseenkin pysyviä ja täyttävät yhteiskuntaelämän kannalta

tärkeitä tehtäviä (funktioita). Instituutioilla, esim. koululla, on tietty

organisaatiorakenne.

ARVO

Pysyvä ja yleinen valintataipumus; tuottaa yhteisön kiinteyttä. (opittuja)

NORMI

Sosiaalinen normi on käyttäytymissään(nös)tö, jota tuetaan sanktioin (pakottein,

mahdollisesti myös palkkioin). Normi voi olla käskyn, kiellon tai luvan muotoinen. Normeilla selitetään yhdenmukaisuutta (=normaalius vs. poikkeavuus)

ROOLI

Sosiaalinen rooli muodostuu yksilön toistuvasta yhdenmukaisesta käyttäytymisestä vuorovaikutustilanteessa. Niiden odotusten ja normien kokonaisuus, joita johonkin

henkilöön kohdistetaan siksi, että hän on jonkin erityisen sosiaalisen aseman haltija. Roolikasaumat, -konfliktit. (Roolikalusto)

VALTA

"pakko", toiminnan ohjautuminen "jostakin syystä" toisin kuin se muuten ohjautuisi (1 weberiläinen vs. 2 foucaultlainen näkemys)

1: vallan käyttäjä ja vallan kohde, vallan määrä (”voima”), etu ja tappio, taloudellinen

metafora (”pääoma”), , (repressiivinen, sortava valta), (vastustus)

valtarakenteet, rakenteellinen valta, strukturalismi (koulutusrakenteita)

2: vallan käytännöt (rihmastomaisuus, mikrovalta) ja kohteet, tuottava valta,

(vastustus), virtaus (-> piilo-OPS)

intressiristiriita, konflikti!

Lukes (1974):

INTRESSIKONFLIKTI EI KONFLIKTIA

havaittava (näkyvä tai peitetty)

piilevä

PAKKO

VOIMA

MANIPULAATIO

yllytys, suostuttelu,

vakuuttelu jne. Auktoriteetti

vaikutus

valta

KULTTUURI

Yhteisölle ominaista opittua, mikä siirtyy ihmiseltä ja sukupolvelta toiselle: tavat, uskomukset, lait, taidot, tiedot, arvot jne.

Aineellinen kulttuuri: tuotantovälineet, teknologia, ravinto.

Symbolinen kulttuuri, symboliympäristö: kieli, kansanperinne, rituaalit, taide, tiede.

Alakulttuurit, vastakulttuurit, (vrt. korkea- yms.)

SOSIALISAATIO:

(Kasvatussosiologian varsinaisin tutkimuskohde?). Kulttuurin, sosiaalisuuden

siirt(ä/y)minen sukupolvelta toiselle. Ihminen kehittyy sosiaalisten suhteittensa välityksellä saaden yhteisöistään erilaisia

"ärsykkeitä" ja vaikutteita. (vrt. biologinen perimä)

Sosialisaation vaiheet: primaari, sekundaari ja jatkuva Ihmiseksi kehittymisen kokonaisprosessi.

(Tietoinen) sosiaalistaminen = kasvatus. (sosialisaatioagentit)

Sosiaalistuminen = sivistysprosessi

Vaiheet:

primaari

sekundaari jatkuva

(vrt. akkulturaatio, enkulturaatio; hiljainen tieto)

Huom: sopeutumista vai vapautumista (emansipaatio)?

Sosialisaation kaksisuuntaisuus

SOSIAALISTAVA INTERAKTIO

Ihmisten välinen toiminta, jossa ihminen tulee itsekseen, todellistaa itsensä ja mahdollisuutensa tietyssä yhteisössä.

Kasvatus = sosialisaation kritiikkiä?

FUNKTIO

"Seuraus" tai "tehtävä", jonka jonkin järjestelmän osan ajatellaan toteuttavan

tarkastellulle kokonaisjärjestelmälle. Funktionaalinen / dysfunktionaalinen

KVALIFIKAATIO

"työvoiman laatuvaatimus", osaaminen, kompetenssi

REPRODUKTIO

Uusintaminen (ylläpito, tuottaminen jatkuvasti uudelleen suunnilleen samanlaisena)

PROFESSIONALISMI

Professio-ammattien valta-asemaan perustuva organisaatiomuoto

(Opettajan ammatin professionalismista myöhemmin lisää)

GENDER

sosiaalinen sukupuoli, "sukupuolirooli", sosiaalistumisen kautta syntyvä.

Lisää käsitteitä ja tarkennuksia suuntausten ja klassikoiden yhteydessä...

Sosiologian ja kasvatussosiologian vaiheita ja suuntauksia

Yksi mahdollisuus luokitella (karkeasti!) sosiologisia ajattelutapoja (laatikoissa esimerkkejä).

subjektivistinen

(mikro, yksilöt)

objektivistinen

(makro)

Kriittinen (muutos)

Kriittinen teoria

Historiallinen materialismi

Konfliktiteoriat

Traditionaalinen

(pysyvyys)

interaktionistinen, (fenomenologinen),

ymmärtävä sosiologia

Strukturaalis-funktionalistinen

sosiologia

vrt. deskriptiivisyys vs. preskriptiivisyys (ja liberalismi vs. normatiivisuus)

- psykologismi vs. sosiologismi (sosiologian sisällä: interaktionismi vs. sosiologismi)

- toiminta vs. rakenne - yksilö(t) vs. yhteiskunta

Sosiologian (ja kasvatussosiologian) klassikoita

Sosiologian synty liittyy ns. modernin yhteiskunnan syntyyn, modernisaatioprosessiin; on sen tutkimista ja teoretisointia.

Moderni: demokratia (:n idea); yrittäjyyteen perustuva markkinoille suuntautuva

tuotanto; työnjako ja yhteiskunnan kerrostuminen (luokat); jne. (ks. peruskurssi)

Prosessi: (mm.) teollistuminen, kaupungistuminen, liikkuvuuden kasvu,

palkkatyöläistyminen, perheen aseman ja merkityksen muutos, maallistuminen, kansallisvaltioiden synty

(Suomessa: Edward Westermarck (1862-1939), lähempänä antropologiaa,

institutionaalistuminen - Westermarck-seura = Suomen sosiologinen yhdistys)

Karl Marx (1818-1883)

filosofi, taloustieteilijä, poliitikko; (ei yliopistossa)

yhteiskunnan kehitys, nyt kapitalismin vaihe

Historiallinen materialismi: taloudellis-tuotannollinen perusta (strukturalismia?)

Dialektiikka: ristiriidat ja niiden ratkaisut

Luokkataistelu kehityksen eteenpäin vievänä voimana

Luokat perustuvat valtaan; kapitalismissa taloudelliseen pääomaan (työläisillä ei pääomaa, vain työvoimansa),

Vieraantuminen (Hegelin filosofia taustalla), esineellistyminen: palkkatyö ja markkinat

esineellistää ihmissuhteet -> ihmisen

Luokkatietoisuus = ryhmä, subjekti > taistelu

Emile Durkheim (1858-1917)

Ensimmäinen varsinainen sosiologi, sosiologian ”virallinen” perustaja, alun perin kasvatustieteilijä

Sosiaalinen tosiasia (normi); kollektiivinen tajunta (omatunto)

Anomia (vrt. vieraantuminen)

Työjako

Esim. itsemurhien selittäminen sosiaalisilla rakenteilla (integraatio ja säännöt)

Sosialisaatio

Max Weber (1864-1920)

individualismi: yksilö - kulttuuri - sosiaalinen toiminta

modernisaatio rationalisoitumisena:

1. Markkinakäyttäytyminen - rahalaskenta 2. Oikeus - kattavat lait

3. Hallinto - byrokratia 4. Ammattikäytäntö - virkamieseetos, ammattietiikka

Valta-/kerrostumarakenne: 1) markkina-asemat (= luokka), 2) statusryhmät ja 3) puolueet:

1. luokka-asema on todennäköisyys saada hankituksi erilaisia etuja erilaisilla

markkinoilla (ei ryhmä!) 2. statusryhmä onnistuu saamaan arvonantoa (kulttuuri)

3. muu intressiryhmä, joka ajaa etujaan

Toiminta: traditionaalinen, tunneperäinen, arvorationaalinen, päämäärärationaalinen

-> ymmärtävä sosiologia (sosiaalisille toiminnoille rakentuva mieli, merkitys)

G. H. Mead (1863-1931)

Filosofi, sosiaalipsykologian perustajia (pragmatismi, Chicagon koulukunta)

Symbolinen interaktionismi

Yhteys semiotiikkaan: merkkien (eleet, sanat jne.) oppiminen ja käyttö

I ja me; edellinen luova alkuperäinen subjektiviteetti, jälkimmäinen sosiaalisesti

syntynyt objekti-minä (+ yleistetty toinen)

-> sosiaalinen identiteetti

Talcott Parsons (1902-1979)

Strukturalismi (teollistuminen tuottanut uuden tilanteen)

Funktionalismi; sosiaalisella järjestelmällä seuraavat välttämättömät tarpeet:

1. Resurssien tuottaminen ja koordinointi (Adaptation) 2. Päämääriä koskeva päätöksenteko (Goals)

3. Kiinteyden ylläpitäminen (Integration) 4. Jatkuvuuden ylläpitäminen (Latency)

Funktiot ns. AGIL -kenttä:

Välineellinen ja ilmaisullinen orientaatio

Teon teoria (weberiläinen tausta)!: toimija + tilanne + päämäärä

Strukturalismia kritisoitu historiattomaksi, sosiologian Grand Theory -yritys (-> systeemiteoriat, Luhman)

Habermas: kommunikatiivisen toiminnan teoria

TOIMINTA -orientaatio:

-tilanne: päämäärä ymmärrys

ei

sosiaalinen

välineellinen

toiminta

---

sosiaalinen strateginen toiminta

kommunikatiivinen toiminta

- strateginen toiminta voi olla avointa tai peitettyä

(weberiläis-parsonsilainen perinne kuvaa hyvin strategista toimintaa) - diskurssietiikka johdetaan kommunikatiivisen toiminnan ”olemuksesta”

(ajatus vieraantumattomasta sosiaalisuudesta)

Pierre Bourdieu: Kenttä, pääoma ja habitus

Kenttä on sosiaalisesti rakentunut tila, jolle pääsystä ja jonka pääomista sekä

hallinnasta yksilöt kamppailevat habitustensa sallimissa rajoissa.

Habitus (vrt. engl. habit) syntyy oppimalla / sosialisaatiosssa: henkilön havaitsemis- ja

suhtautumistavat.

Pääomat:

- Taloudellinen

- Symbolinen (kulttuurinen): ruumiillistunut, objektivoitunut, institutionalisoitunut, koulutuksellinen

- Sosiaalinen: sosiaaliset suhteet ja kontaktit (verkostot)

Erottautuminen (distinktio) keskeisenä kamppailun (voittamisen) keinona

Väärintunnistaminen, Symbolinen väkivalta, Kieli kulttuurisena erottelijana

Michel Foucault (1926-1984)

Vallan mikromekanismit ja valvonta (vrt. piilo-OPS)

Diskurssi: yhteiskunnallinen (ml. tieteellinen ym.) puhetapa, joka tuottaa todellisuuden, vallan ja totuuden

Michael Young: ”Uusi kasvatussosiologia”

pyrkimyksenä kokonaisvaltainen yhteenveto keskeisistä kysymyksistä:

makrotason valta-analyysi + yhteisö- ja yksilötason vuorovaikutus.

Koulutus ei valikoi vain ihmisiä, vaan se valikoi myös tietoa!

1. Koululuokan vuorovaikutustilanteet 2. Koulun kieli 3. Opetussuunnitelma(!)

(ks. The Curriculum of the Future From the ’New Sociology of Education’ to a Critical Theory of Learning)

Kasvatussosiologisesta tutkimuksesta

Kasvatussosiologia tutkii tekijöitä, jotka vaikuttavat kasvatusprosessin jäsenten, kasvattajan ja kasvatettavien, sosiaalistumiseen:

ryhmään,

yhteisöön ja yhteiskuntaan.

Kasvatussosiologia on erityisesti kiinnostunut yhteiskunnan rakennetekijöistä, kuten kasvatusjärjestelmistä, jotka ovat ajan myötä muuttuneet ja heijastuvat eri

tavoin kasvatusprosessiin.

Tyypillisiä kasvatussosiologian tutkimuskohteita ovat

Mikrotasolla

- luokan toverisuhteet,

- johtajuuskysymykset, - luokkahenki,

- auktoriteettisuhteet sekä - luokan ja koulun ilmasto.

- Perhe jne.

Työelämän ja aikuis- tai ammattikasvatuksen sosiologisia tutkimuskohteita

ovat

- yrityksen tai muun organisaation henkilösuhteet, - henkilöstön kehittymismahdollisuudet ja

- koulutustarpeet sekä - johtamistavan vaikutukset

Makrotasolla tutkitaan esimerkiksi

- kasvatusjärjestelmien kehittämissuunnitelmia, - koulutussuunnittelua osana muuta yhteiskuntasuunnittelua,

- järjestelmien rakennekysymyksiä, - yhteiskunnan eri väestönosien opiskelumahdollisuuksia tai

- hakeutumista erilaiseen koulutukseen.

- Tasa-arvo (Luokat tms. / koulutusmahdollisuudet) - (”koulutussosiologia”)

Suomessa kasvatussosiologinen tutkimus suuntautui sen alkuvaiheissa koululuokan ihmissuhteisiin. Tutkimusaineisto hankittiin havainnointien (observointien) ja

sosiologisten kyselyjen avulla. Sosiometriset metodit ovat pysyneet samantapaisina vuosikymmeniä. (Matti Koskenniemi: sosiaalinen kasvatus ja sosiometria!)

Nykyisin tutkitaan mm.

- nuorten vapaa-ajan käyttöön ja harrastuksia, - nuorten ihanteet ja arvot,

(http://www.nuorisotutkimusseura.fi/) - koulutuksen tasa-arvokysymyksiin, kuten

- koulutukseen hakeutumiseen, - koulutuksen tuloksellisuuteen ja keskeyttämiseen.

- Syrjäytyminen (ks. Elämänkulku ja syrjäytyminen -tutkimusryhmä Oulussa) - Koulutussosiologia: ks. RUSE http://ruse.utu.fi/

(tutkimusaiheista ks. http://ruse.utu.fi/images/pyramidi2_rgb.jpg)

Mikrotason aineistot on hankittu kyselyin, tai havainnoimalla (+ mahd. haastattelut)

tai osallistumalla itse toimintaan (ns. osallistuva havainnointi). Kriittisissä suuntauksissa myös osallistava havainnointi l. toimintatutkimus.

Makrotason kartoittavat kasvatussosiologian selvitykset pohjautuvat tilasto-, kysely- ja haastattelutietojen erittelyille.

Diskurssianalyysi

Kasvatus/koulutussosiologian kenttä (Kivistö-Vaherva; esimerkkejä):

Ongelma-alue

Tarkastelun

kohde

Yhteisöelämän rakenne-

edellytyksiin

liittyvät ongelmat

Sosiaalisiin instituutioihin liittyvät

ongelmat

Sosiaalisiin prosesseihin

liittyvät ongelmat

Koulutuksen ja

yhteiskunnan välisiä suhteita

koskevat ongelmat

Koulutuksen

edellytykset ja funktiot

Koulutuksen ja muiden

instituutioiden suhteet

Koulutuksen ja

muiden sos. prosessien suhteet

Kouluyhteisöjä koskevat ongelmat

Koulun rakenne ja organisaatio

Koulun (osa)kulttuurit ja niiden

institutionalisoituminen

Kouluyhteisön sosiaaliset

prosessit

Kasvatustapahtuma perheissä

Perheen institutionaalinen

rakenne

Perhe ja sitä tukevat instituutiot

Perheroolit, ristiriidat

Koulutuksen yhteiskunnalliset tehtävät / funktiot / seuraukset

1. Kvalifiointi eli tietojen, taitojen (ja tutkintojen) tuottaminen,

2. Valikointi ja selektio, eli yhteiskunnallisten asemien hierarkiaan sijoittaminen,

3. Integrointi eli kulttuurinen sopeuttaminen ja yhteiskunnan kiinteyden ylläpitäminen

4. Säilyttäminen ja varastointi

Opettajan ammatti professiona

Keskeisiä profession määreitä (Rinne & Jauhiainen 1988):

korkea akateeminen koulutustaso, yhteiskunnan kannalta välttämättömäksi luokitetun palvelutehtävän hoitaminen,

ammattiin liittyvä suuri vastuu, korkea ammattietiikka ja "yleisen hyvän" palveleminen,

ammatin autonomia, ammatin sisäinen lisääntymissäätely eli koulutusvalintoihin, pätevyysehtoihin ja

ammatinvalintoihin liittyvä säätely- ja määrittelyvalta (pätevyyden ja rekrytoinnin kontrolli),

erikoiskvalifikaatiot, jotka hankitaan ammatin kontrolloiman erityiskoulutuksen tuottamina tietoina, taitoina ja valmiuksina,

ammatin intellektuaalisuus ja tieteellinen perusta, oma pitkälle kehittynyt eristäytyvä asiantuntijakieli ja siihen kytkeytyvä

käsitejärjestelmä,

professionharjoittajien organisoituminen järjestöiksi.

Opettajan profession kehittymisen neljä vaihetta

(Andy Hargreaves ja Michael Fullan / Luukkainen http://www.edu.fi/SubPage.asp?path=498,5998,51045,51050)

1. vaihe

opetus tapahtui tehdastyyppisenä massatuotantona. opettaja oli kysymys- ja vastausmenetelmää käyttävä luennoitsija

opettaja oppi opettamaan omista koulukokemuksistaan ja seuraamalla toisia opettajia.

opettaminen oli teknisesti helppoa ja yksinkertaista.

2. vaihe (1960-luvulla)

opettajat työskentelivät eristäytyneinä omissa luokissaan, opetustaito ei

uudistunut. opettajankoulutusajat pitenivät ja palkka parani.

opettajan autonomiaa korostettiin

3. vaihe (1980-luvun puolivälin jälkeen)

opettajan ammatti tunnustettiin suoritustason ammatista itsenäiseksi korkean

tason koulutusammatiksi eli professioksi. tiedon määrän räjähdysmäinen kasvu ja koulunkäynnin lisääntyvä kompleksisuus

tarve avata luokan ovet ja luoda yhteistoiminnallista kulttuuria. kollegiaalisuus ja opettajan kyky oppia opettamaan uudella tavalla.

4. vaihe (2000-luvulla)

opettajien täytyy oppia työskentelemään entistä monimuotoisemmassa yhteisössä.

aikaisempaa syvempää ja laajempaa ammatillista oppimista. toiminnan ja oppimisen arviointi ja sitoutuminen koulun ja opetuksen

kehittämiseen yhteistyö vanhempien kanssa luokkaopetuksen tukena.

ammatillisen koulutuksen tulisi olla jatkuva prosessi, josta ovat vastuussa sekä yksittäinen opettaja että instituutiot.

Profession kehittäminen

Tutkimuksellinen ote työhön, työn uusiutuminen Teoria ja käytäntö täydentävät toisiaan

Eettisyys, näkemyksellisyys, kriittinen ja problematisoiva asenne kriittinen muutosvoima ammattiyhteisössä ja laajemmin koko yhteiskunnassa

Opettajan ammatti kutsumuksena

työn ja ammatin arvostus vastuullisuus työkollektiivista

halu vaikuttaa ja saada aikaan muutoksia

Koulun käytännöt ja piilo-opetussuunnitelma

Donald Broady (Piilo-opetussuunnitelma, 1986): "Opettajien ammattitauti on taipumus yksilöllistää ja psykologisoida, toisin sanoen etsiä

ongelmien syitä lähinnä omasta (tai oppilaiden ja rehtorin) persoonallisuudesta, olla näkemättä tekijöitä, jotka määräävät ja rajoittavat opettajien (ja oppilaiden)

toimintamahdollisuuksia.".

Hidden Curriculum -käsite syntyi 1960 -luvulla Yhdysvalloissa: Philip Jackson.

vrt. kirjoitettu / toteutunut opetussuunnitelma

Normaalioppilaaseen kouluinstituutiossa kohdistuvat piilo-opetussuunnitelman

sosiaaliset odotukset (Rinne 1984, 91 pohjalta muokattu).

Vaatimus järjestäytyä ehdottomiin valtasuhteisiin.

Vaatimus sopeutua koulun vallitseviin rutiineihin ja sääntöihin. Vaatimus toimia silloin, kun sitä pyydetään.

Voimakas itsekontrollin vaatimus ja toiminta toisten odotusten mukaan. Vaatimus työskennellä ja suoriutua näennäisen yksilöllisesti ilman toisia.

Vaatimus suuntautua oppimistilanteissa abstraktiin kieleen ja käyttää sitä. Vaatimus tunkea pois kaikki koulun ulkopuolinen elämä oppimistilanteista.

Vaatimus sopeutua jatkuvaan kontrolliin ja vertaamiseen sekä kilpailuun. Aikakäsitteen keinotekoinen (työnjohdollinen, rationaalinen) pirstominen.

Odottamisen ja kärsivällisyyden oppiminen (joka toisinaan muodostaa pääosan oppimisajasta).

Oppimisprosessin jatkuvaan häirintään ja keskeyttämiseen tottuminen.

Piilo-opetussuunnitelma muodostuu

opetuksen käytännön järjestelyjen (oppituntien pituus, ainejako, arvostelu),

kouluinstituution (opiskelun) irrallisuus muusta elämästä, opettajan auktoriteetti, oppilaiden ja opettajien tarpeiden (saada riittävä kvalifikaatio työmarkkinoille)

yhteiskunnan koululle asettamien tavoitteiden (käyttäytymisen opettelu, asenteiden kasvatus) perusteella (Broady 1986).

Piilo-opetussuunnitelman kautta lapsille opetetaan asenteita, tapoja ja tottumuksia, joiden avulla heidät sopeutetaan vallitsevan yhteiskunnan olosuhteisiin. Näitä ovat mm.

sopeutuminen ja alistuminen, ajan huomioiminen, odottaminen, vapaa-ajan erottaminen työstä, pitkäjännitteisyys ja sovittujen asioiden tekeminen. (Broady 1986)

Aika ja paikka järjestelyt, sosiaaliset jne.

Koulun ulkoisen ympäristön vaikutus!

- Tiedot, taidot ja tavat vs. metaoppiminen (olenko ”oppivainen” vai en)

Normaalius ja identiteetti, syrjäytyminen

Kuvio: Oppilasryhmittäiset kulttuuriset jaot koulussa (Kivinen, Rinne, Kivirauma)

- Sosiaalinen sukupuoli (gender)

- Monikulttuurisuus vs. rasismi

Piilo-OPS EI ole yhtenäinen ja ongelmaton käsite!

Kirjoitetun ja toteutuneen OPS:n eroavuutta ei voida selittää yhdellä tekijällä

(eikä myöskään arvottaa yksisuuntaisesti!)

Koulutuspolitiikan kysymyksiä

Koulutuspolitiikka on yhteiskunnan ja väestön tarpeista huolehtiva yhteiskuntapolitiikan osa, jonka tehtävänä on valvoa ja ohjata muodollisen kasvatuksen

jakamista ja kehittämistä.

Yhteiskuntapoliittiset tavoitteet ovat sidoksissa yhteiskunnallisiin valtasuhteisiin. Poliittinen toiminta on tavoitteellista vaikuttamista jonkin yhteisön (valtio) yleisiin

asioihin, julkiseen elämään.

Koulujärjestelmä on politiikan väline myös pyrittäessä koulutuksen avulla vaikuttamaan

yhteiskunnan taloudelliseen ja muuhun kehitykseen.

Eri eturyhmien kasvatuspäämäärien ja –tavoitteiden yhteensovittamista. Niukkuuden jakamista.

Valikointi vs. tasa-arvo

Koulutuspolitiikan keskeinen tehtävä on sitoa eri kouluasteet ja koulumuodot yhtenäiseksi ja kattavaksi järjestelmäksi, joka palvelee yksilöä ja yhteiskuntaa

tarkoituksenmukaisesti ja tehokkaasti.

Koulutus välineenä ja tavoitteena

Koulutuspolitiikka ja EU

EU ei pyri tekemään ylikansallista koulutuspolitiikkaa.

Maastrichtin (1993) sopimus kieltää koulutuksen harmonisointipyrkimykset Periaatteessa koulutuspolitiikka on jokaisen maan kansallinen asia. (Myös erimielisyyttä

tästä.)

Eurooppa-ulottuvuus: yksimielisyys(?) seuraavista tavoitteista

o jäsenmaiden kielen, historian ja kulttuurin tuntemus,

o kielitaidon parantaminen ja monipuolistaminen, o yhteistyön tiivistäminen ja vaihto oppilaitosten ja opettajien välillä,

o tutkintojen ja opintojaksojen tunnustaminen, o informaatioverkostojen kehittäminen

Joka tapauksessa mm. nämä ja tutkintojen yhteismitallisuus yhtenäistää!

Yhtenäistymistä tapahtuu myös maailmanlaajuisesti, vrt. globalisaatio (ns. institutionalistinen koulukunta: ”education of world citizens”)