Radikalismista konservatismiin, liberalismista fasismiinTalousoppeja ja identiteettipolitiikkaa 1900-luvulla

HISP4, Jussi Jalonen, maanantai, 21.3.2016

Kansallismielisyys, luokkataistelu ja vastavalistuksen perintö

• Nationalismin voittokulku ja eurooppalaisten kansallisvaltioiden synty 1800-luvulla. Vapausaatteisiin, liberalismiin ja sosialismiin kytköksissä ollut kansallismielisyys vakiintuu myös konservatismin identiteettipolitiikaksi.

• Aikakausi Wienin kongressista vuoteen 1848 on ollut vapaamielisen ja kansallismielisen vallankumouksellisuuden kamppailua vanhaa sääty-yhteiskuntaa ja itsevaltiutta vastaan. Vuosisadan jälkipuolella porvaristo ja keskiluokka vakiinnuttavat asemansa; uusiksi haastajiksi nousevat syvempää yhteiskunnallista muutosta tavoittelevat työväenliike ja sosialismi.

• Pariisin kommuuni 1871 vedenjakajana; jakolinja kansallismielisyyden ja luokkataistelun välillä vakiintuu ja lujittuu.

• Vastavalistuksen ja taantumuksen perintö yhdistyy nationalismiin. Kansalliskiihkoisuus, populismi, aggressiivinen nationalismi. Boulangisme Ranskassa; saksalainen völkisch-ideologia.

Klassisen talousopin murros 19. ja 20. vuosisadan taitteessa

• Methodenstreit: preussilaisen historiallisen taloustieteen koulukunnan ja itävaltalaisen koulukunnan oppikiista 1800-luvun lopulla.

• Enin osa historiallisen taloustieteen koulukunnasta tukee Bismarckin sosiaalipoliittisia reformeja, eli ”katederisosialismia”. Max Weber pohjaa sosiologiansa preussilaisen historiallisen taloustieteen linjauksiin.

• Itävaltalaisen koulukunnan markkinalähtöinen orientaatio: Friedrich Hayek, Ludwig von Mises. Sijoittuu sosialismin kritiikissään lähelle klassisen liberalismin ihanteita, saavuttaa suunnannäyttäjän aseman 1920-luvulle tultaessa ja ensimmäisen maailmansodan päättyessä.

Edistys ja vapaamielisyys: liberalismin vuosisata

• Klassinen liberalismi ja sosiaaliliberalismi eriytyvät Britanniassa 1800-luvun lopulla. John Stuart Millin vaikutus sosiaaliliberalismin uusiin periaatteisiin; vuoden 1909 ”kansanbudjetin” verotuslinjaukset.

• Liberalismin läpimurto ensimmäisen maailmansodan seurauksena; parlamentarismi, markkinatalous, tasavaltainen hallitusmuoto ja vapaa yhteiskuntamalli lyövät läpi. Laissez-faire-talouspolitiikka saa sijaa 1920-luvulla; perinteinen usko kultakantaan.

• Maailman talouskriisi 1929 asettaa sosiaaliliberalismin keskiöön. John Maynard Keynesin talousopit nousevat sosiaaliliberalismin ytimeen, vaikuttavat New Deal -ohjelmaan Yhdysvalloissa, ja määräävät suunnan toisen maailmansodan jälkeisissä eurooppalaisissa hyvinvointivaltioissa.

Alueellinen identiteettipolitiikka ja luokkatietoisuus: talonpoikaisliikkeet ja maaseudun populismi

• Pohjoismaiden ja itäisen Euroopan talonpoikaisliikkeet ja järjestäytyneiden puolueiden synty 1900-luvun alusta alkaen. Veroprotestit eräänä kantavana voimana; vaihteleva suhtautuminen talouspolitiikkaan; yhdistelmä osuuskunta-aatetta ja sosiaaliliberalismia; yksityisomistuksen kunnioitus kohtaa vaatimukset yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta; kansallismieliset, perinteiset arvot ja moraalipolitiikka yhdistyneenä populismiin ja eliitin vastaisuuteen.

• Karismaattisten johtajien ja patriarkaalisten oppi-isien merkitys korostuu maaseutuliikkeissä: Santeri Alkio Suomessa, Konstantin Päts Virossa, Wincenty Witos Puolassa, Stjepan Radić Kroatiassa, Aleksandar Stambolijski Bulgariassa.

• Maailman talouskriisi radikalisoi myös talonpoikaisliikkeitä. Suomessa puhkeaa Nivalan konikapina 1932; Puolan suuret talonpoikaislakot vuosina 1932 ja 1937.

Taistelu siirtomaavaltaa ja rotusortoa vastaan

• Imperialismin aikakausi merkitsee nationalismin juurtumista Afrikan ja Aasian maihin. Watani-puolue Egyptissä; Intian kongressipuolue ja muslimiliiga; négritude-liike Ranskan länsiafrikkalaisissa siirtomaissa; Kuomintang-puolue Kiinassa.

• Turkissa ja Japanissa nationalismi vakiintuu yhdessä modernisaation kanssa. Nuorturkkilainen liike ottaa ohjenuorakseen sekularismin, positivismin ja nationalismin. Kemalismi nostaa tämän valtioideologian tasolle; vaikutteita yhtä lailla sekä sosialismista että nationalismista. Japanissa äärinationalismi ilmenee erilaisten suurjapanilaisten salaseurojen (Kokuryūkai) toiminnassa; rinnastuu eurooppalaiseen fasismiin.

• Euroopassa puhjennut antisemitismin aalto kipinänä sionismin syntymiselle 1800-luvun lopulla. Theodor Herzlin Der Judenstaat (1896) laskee pohjan ajatukselle juutalaisväestön omasta kansallisesta kotimaasta. Sionistikongressit ja Palestiinan uudisasutustoiminta.

• Harlemin renessanssi merkitsee 1920-luvulla ratkaisevaa vaihetta Yhdysvaltain mustan väestön kansalaisoikeustaistelulle. Marcus Garveyn United Negro Improvement Association.

FASCISMI, KANSALLISSOSIALISMI, OIKEISTORADIKALISMI

• Ensimmäinen maailmansota merkitsee 1800-luvun lopulla kehkeytyneen taantumuksellisen kiihkokansallisuuden uutta kärjistymistä. Sotakokemus ja sodan seuraukset radikalisoivat osan rintamamiessukupolvesta. Vallankumouksen ja punaisen vaaran synnyttämä oikeiston puolisotilaallinen liikehdintä; talouskriisin synnyttämä vahvan hallitusvallan kaipuu.

• Mussolinin fascismi Italiassa; kansallissosialismi Saksassa, omaksuu kiihkokansallisena liikkeenä oman mallinsa Bismarckin aikaisemmasta sosiaalireformismista; Action française ja Croix-de-feu Ranskassa; Ku Klux Klan Yhdysvalloissa; Espanjan falangismi; Lapuan liike Suomessa. Oikeistoradikalismi vakiinnuttaa asemansa yleismaailmallisesti 1930-luvulla.

• Identiteettipolitiikka: äärinationalismi, joka yltyy kansallisen puhtauden varjelemiseen ja taisteluun kansakunnan sisäisiä ja ulkoisia vihollisia vastaan. Antisemitismi, avoin rasismi. Kannatuspohjana keskiluokka ja alin proletariaatti, nojaa monissa maissa populistisesti myös maaseutuväestöön. Konservatiiviset perhearvot, nainen kansakunnan puhtauden symbolina. Antimodernin, menneisyyteen katsovan politiikan paradoksi suhteessa moderneihin menetelmiin ja moderniin yhteiskuntapolitiikkaan, tiedotusvälineisiin ja teollisuuteen.

• ”Kolmannen tien” liikehdintää. Omaksuu vastavalistuksen ja taantumuksen periaatteet. Fascismin korporativistinen hallintomuoto; Saksassa Führerprinzip. Totalitarismi ja usko kansallisvaltion kaikkivoipaisuuteen. Pyrkimys omavaraisuuteen. Talousopit lähestyvät eräänlaista valtiokapitalismia, liitto valtiovallan ja kansallisen pääoman välillä.

Toisen maailmansodan jälkeinen uudelleenrakentunut konservatismi

• Kristillisdemokratia nousee avainasemaan Länsi-Saksassa ja Italiassa sodanjälkeisessä tilanteessa. Tausta sosiaalireformismissa, arvoiltaan pääosin konservatiivinen ja kansallismielinen. Japanissa vastaavaa roolia näyttelee liberaalidemokraattinen puolue.

• Saksassa kristillisdemokraatit omaksuvat valtion säätelyä ja markkinoiden vapautta tasapainottavan ”ordoliberalistisen” talousopin, tavoitteenaan ”sosiaalinen markkinatalous” (Soziale Marktwirtschaft). Yhdistelmä mahdollistaa sotienjälkeisen Länsi-Saksan talousihmeen. Kommunismin paineessa hyvinvointiyhteiskunta nähdään säilyttävänä elementtinä ja kansallisesti tärkeänä projektina.

• Suomessa omaksuu Kansallinen Kokoomus vuoden 1957 ohjelmassaan länsisaksalaista sosiaalisen markkinatalouden esikuvaa noudattavan suhtautumisen hyvinvointi- ja sopimusyhteiskuntaan ja valtion rooliin taloudessa. Avainroolissa Päiviö Hetemäki, sittemmin Juha Rihtniemi.

”Kolmannen tien” kulkijat kolmannessa maailmassa sotienjälkeisenä aikana

• Argentiinassa kenraaliluutnantti Juan Perón nousee ammattiyhdistyksiin nojaavan uuden nationalistisen justicialismo-liikkeen johtohahmoksi.

• Egyptissä Gamal Abdel Nasser muovaa omanlaisensa ”arabisosialismin” sitoen nationalistisen retoriikan sosialistiseen ohjelmaan; ajautuu vastatusten uutta islamistista ideologiaa edustavan muslimiveljeskunnan kanssa. Islamismi syntyy poliittisena ideologiana.

• Irakin ja Syyrian baath-puolueet. Arabinationalistinen, populistinen ”kansan vallankumoukseen” ja yksipuoluejärjestelmään nojaavaan hallitukseen uskova ideologia.

• ”Liittoutumattomien maiden liike” pyrkii asettumaan kahden valtablokin – kapitalistisen lännen ja sosialistisen idän – väliin kylmän sodan aikana.

Kansalaisoikeusliikkeet ja identiteettipolitiikka

• Frantz Fanon ja Peau noire, masques blancs (1952). Kolonialismin ja rasismin analyysin sekä mustan identiteetin merkitys siirtomaavallan ja rotusorron vastaisessa kamppailussa 1950-luvulta alkaen.

• Yhdysvaltain kansalaisoikeusliikkeen ohessa kehittyy uudenlainen vallankumouksellinen musta nationalismi. Islamin kansakunta ja Malcolm X; Black Power; Stokely Carmichael, Bobby Seale ja Mustat pantterit. Identiteettipoliittisia liikkeitä, jotka ottavat poliittisia vaikutteita kolmannen maailman sosialismista, maolaisuudesta ja liittoutumattomien maiden liikkeestä.

• Panafrikkalainen liike. Fanonin ja amerikkalaisten toimijain edustama musta aktivismi kanavoituu myös apartheid-hallinnon vastaiseen kamppailuun Etelä-Afrikassa sekä Zimbabwen chimurenga-sissitaisteluun.

Vastareaktio: toisen maailmansodan jälkeinen kova oikeisto

• Kylmän sodan kansainvälinen jännite ja kulttuurinen murros länsimaissa synnyttävät voimakkaan antikommunistisen, kovaa oikeistoa edustavan reaktion. Kommunistien voitto Kiinassa ja Korean sodan myötä syntynyt pelko ”maailmankommunismin” etenemisestä laskevat Yhdysvalloissa pohjan senaattori Joseph McCarthyn toiminnalle. John Birch Society aikansa merkittävimpänä antikommunistisena amerikkalaisena kansalaisjärjestönä.

• Pelkoreaktio sodanjälkeiseen murrokseen; kommunismin uhka, naisemansipaatio, vähemmistöjen oikeudet ja lisääntynyt kansalaisaktivismi merkitsevät status quon järkkymistä ja aiheuttavat länsimaissa oikeiston sisäisen reaktion.

• Suuntauksella on vaikutuksensa etenkin republikaanipuolueeseen, joka on presidentti Eisenhowerin kaudella sitoutunut maltillisuuteen ja pääosin hyväksynyt New Dealin; puolueen painopiste alkaa siirtyä identiteettipoliittiseen konservatiiviseen kulttuuritaisteluun, ja vuonna 1964 puolueen presidenttiehdokkaana on Barry Goldwater.

• Ranskassa Algerian sota merkitsee äärioikeistolaisen terrorismin läpilyöntiä protestina presidentti De Gaullen linjauksia vastaan: presidentin murhayritys salaisen armeijakunta OAS:n toimesta 1962. Japanissa yrittää Yukio Mishiman puolisotilaallinen Tatenokai-ryhmä vallankaappausta 1970.

• Britanniassa konservatiivipuolueen sitoutuminen sodanjälkeiseen sekatalouteen saa vastaansa Enoch Powellin edustaman radikaalia markkinoiden vapauttamista ajavan vaihtoehtoisen linjan. Rivers of Blood –puheessaan 1968 Powell profiloituu näkyvästi maahanmuuton vastustajana.

Libertarismi, monetaristiset talousopit, uusliberalismi ja uuskonservatismi

• Itävallan koulukunnan ja laissez-faire-politiikan perilliset; libertaristisen liikkeen synty Yhdysvalloissa 1940- ja 1950-luvulla talousoikeistolaisena protestina New Dealia vastaan. Ayn Rand, Atlas Shrugged ja objektivismi. Murray Rothbard ja anarkokapitalismi.

• Chicagon koulukunnan talousoppien ”uusklassinen” kritiikki keynesiläisyyttä kohtaan; Milton Friedman ja monetarismi. Öljykriisi ja stagflaatio vedenjakajina 1970-luvun alussa; Friedmanin linjaukset vaikuttavat jo Richard Nixonin hallintoon ja nousevat asteittain valtavirtaoikeiston talouspoliittiseksi ohjenuoraksi. Siirtymä takaisin markkinaehtoiseen talousjärjestelmään.

• Chicagon oppien soveltaminen käytännössä. Pinochetin sotilasdiktatuurin aikainen Chile ja ensimmäinen ”uusliberalistinen” kokeilu; Etelä-Korean siirtymä Park Chung Heen keskitetystä valtiokapitalismista ”vakauttavaan” monetaristiseen vaiheeseen 1970-luvun lopulla.

• Reaganin ja Thatcherin hallintojen aikana vapaiden markkinoiden ja supistetun valtion roolin nimeen vannovat talousopit lyövät läpi Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa, ja vakiinnuttavat asemansa länsimaisen oikeiston keskuudessa, aina vuoden 2008 finanssikriisiin asti.

Kolmannen aallon oikeistoradikalismi ja uusi eurooppalainen äärioikeisto

• Alain de Benoist, GRECE ja Nouvelle Droite; Ranskan äärioikeiston uusi ryhmittyminen kylmän sodan aikana ja sen jälkeen. Kamppailu ”mondialismia” vastaan kanavoituu sittemmin EU-vastaisuuteen ja siirtolaisuuden vastustamiseen.

• Vuosituhannen vaihteen keskeiset eurooppalaiset puolueet: Jean-Marie le Penin Front National Ranskassa, Jörg Haiderin FPÖ Itävallassa, Karel Dillenin Vlaams Belang Belgiassa.

Poliittinen islam, islamismi ja jihadistinen liikehdintä

• Sayyid Qutb ja Egyptin muslimiveljeskunta suunnannäyttäjinä islaminuskon sovittamisessa moderniin identiteettipoliittiseen kehykseen ja etujoukko-ajatteluun. Sekularismin ja demokratian torjumisen yhdistäminen islamin lakeihin, individualistiseen vapauteen.

• Sekulaaristen, nationalististen arabihallitusten tappiot sodissa Israelia vastaan luovat kannatuspohjaa islamistiselle ideologialle. Neuvostoliiton epäonnistunut hyökkäys Afganistaniin ja Saudi-Arabian tukema vierastaistelijaliike merkitsevät ensimmäistä merkittävää voittoa aatesuuntaukselle ja lisäävät sen vaikutusvaltaa.

• Kylmän sodan jälkeisessä tilanteessa islamismi nousee uudeksi poliittiseksi voimatekijäksi Keski-Idässä ja Pohjois-Afrikassa.

Uusi vuosituhat, jälkimoderni maailma