88

Sosia

alinen v

uorovaik

utu

s

ja r

yhm

än toim

inta

89

SosiaalipsykologiaSosiaalipsykologia on yhteiskuntatiede, jonka tutkimuskohteet ovat osin yhteneviä psy-

kologian ja sosiologian (yhteiskuntatiede) kysymysten kanssa. Sosiaalipsykologian perusky-symyksiä on kaksi: kuinka sosiaalisuus ja vuorovaikutus vaikuttavat yksilön toimintaan, ja kuinka yksilöt, ryhmät ja yhteisöt toiminnallaan muodostavat yhteiskunnan?

Sosiaalipsykologia korostaa yksilön ja yhteisön välistä kiinteää yhteyttä. Sen vuoksi sosi-aalipsykologian tutkimuskohteita ovat muun muassa vuorovaikutus, ryhmät ja ryhmäjäse-nyys, ryhmäprosessit, ihmisen sosiaalistumiskehitys, yksilön identiteetin muodostumiseen sekä johtamisen ja työelämän kysymykset.

Sosiaalipsykologia eroaa sosiologiasta siinä, että sosiaalipsykologia liittää yhteisöjen ja yhteiskuntien tutkimukseen yksilötason. Psykologiaan verrattuna sosiaalipsykologia huo-mioi psykologiaa enemmän ryhmän ja vuorovaikutuksen merkityksen yksilön toimintaa selittävänä tekijänä. Sosiaalipsykologian lähitieteenalat tutkivat inhimillisen käyttäytymi-sen lainalaisuuksia eri elämänalueilla.

Sosiaalisuus eri muodoissaan on sosiaalipsykologian tutkimuskohde. Sosiaalisuus ym-märretään yleensä vain seurallisuuteen ja kanssakäymiseen liittyväksi, mutta ihminen ei voi missään oloissa täysin välttää yhteisön vaikutusta. Esimerkiksi oma maine yhteisön sil-

Sosiaalinenvuoro-vaikutusja ryhmäntoiminta

Sosiaalinenvuoro-vaikutusja ryhmäntoiminta

3 SOSIAALIPSYKOLOGIA TIETEENÄ

Pohdi, miksi muodin voidaan sanoa olevan sosiaalipsykologinen ilmiö.3missä on sosiaalipsykologinen aihe. Kun ihminen haluaa säilyttää hyvän maineen muiden silmissä, hän tekee yksin olles-saankin valintoja sen mukaan, ettei yh-teisö arvioisi häntä epäsuotuisasti. Näin yhteisö vaikuttaa meihin myös yksin ol-lessamme.

Sosiaalipsykologia ammattinaSosiaalipsykologian opinnot eivät

valmista mihinkään tiettyyn ammat-tiin, vaan yleisenä yhteiskuntatieteenä se antaa opintojen sivuaineista riippuen valmiuksia moniin erilaisiin tehtäviin. Sosiaalipsykologian opiskelu antaa val-miuksia käsitellä ja ymmärtää ryhmien ja yksilöiden välisissä suhteissa esiintyviä ongelmia sekä toimia erilaisissa ihmis-suhdeammateissa. Sosiaalipsykologian opinnot eivät pätevöitä psykologin tai terapeutin ammattitehtäviin.

Sosiaalipsykologian synty ja varhaisia tutkimuksia

Sosiaalitieteiden synty liittyy modernin yhteiskunnan syntyyn Euroopassa 1700-luvun lopulla. Modernin yhteiskunnan syntyyn vaikuttavia tekijöitä olivat teollistuminen ja palkkatyön yleistyminen. Luonnontieteiden mallin mukaan haluttiin kehittää tiede, joka tutkisi muuttunutta yhteiskuntaa tieteellisillä metodeilla. Tätä syntynyttä tiedettä nimitet-tiin sosiologiaksi. Myös ajatus yksilöstä modernissa mielessä itsenäisenä toimijana kehittyi samaan aikaan. Psykologian kehittyvät teoriat 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa selittivät ihmisen toimintaa uudenlaisella tavalla. Aluksi sosiaalipsykologisia kysymyksiä käsiteltiin sosiologian ja psykologian kysymyksinä.

1800-luvulta alkaen varhaiset sosiaalipsykologiset tutkimukset selittivät yhteisöjen ja yksilöiden vuorovaikutuksen suhdetta tavalla, jossa ilmeni sosiaalipsykologialle tyypillisiä kysymyksiä. Saksalainen kansainpsykologia vertaili yhteiskuntia ja yhteisöjä keskenään. Kansainpsykologian mukaan saman kielen yhdistämien kansojen välillä on erityinen sie-lullinen (henkinen) yhteys. Yksilö on kansan jäsenenä osa kansansielua. Kansansielun tai -hengen katsottiin ilmenevän kielessä, mytologiassa, uskonnossa, taiteessa, kirjallisuudessa ja oikeuslaitoksessa. Kansansielun käsite on sisällöltään lähellä nykyistä kulttuurin käsi-tettä. Nykyisinkin ajatellaan, että yksilöä ei voi ymmärtää, jos ei oteta huomioon hänen kulttuurista taustaansa.

Toinen varhainen tutkimusteema oli tarkastella yksilöä erilaisissa sosiaalisissa tilanteis-sa. Ranskan veriset vallankumoukset 1700- ja 1800-luvuilla herättivät kysymyksen siitä, mikä saa normaalisti järkevästi käyttäytyvän kansalaisen muuttuvan joukkotilanteessa vä-kivaltaiseksi ja hallitsemattomaksi. Joukossa tarttuvaa tunnetilaa nimitettiin suggestioksi.

33333Sosiaalipsykologeja työskentelee mm. seuraavilla aloilla: 3Sosiaalipsykologian 3Sosiaalipsykologian 333333Sosiaalipsykologian 3333Sosiaalipsykologian 33

Yritykset Sosiaalipsykologian koulutus antaa valmiuksia erilaisiin hen-kilöstöhallinnon, koulutuksen ja vuorovaikutustaitojen parissa suoritettaviin tehtäviin.

Opettaminen ja koulutusSosiaalipsykologeja työskentelee opettajina erilaisissa oppilaitok-sissa, ammattikorkeakouluissa, yliopistoissa ja aikuiskoulutuksen organisaatioissa Julkinen sektoriSosiaalipsykologeja työskentelee erilai-sissa julkisen sekto-rin asiantuntijatehtä-vissä.

Kolmas sektoriSosiaalipsykologia antaa valmiuksia työskennellä erilai-sissa järjestöissä ja projekteissa vuoro-vaikutusprosessien ja ryhmätyösken-telyn ohjaamisessa.

TutkimusSosiaalipsykologit saavat tutkinnos-saan teoreettiset ja menetelmälli-set valmiudet tutkijan ammattiin. Tutkijana voi työskennellä yliopis-tossa, erilaisissa tutkimuslaitoksissa sekä yrityksissä.

90

Sosia

alinen v

uorovaik

utu

s

ja r

yhm

än toim

inta

91

Sosiaalipsykologian alkuvaiheessa tutkittiin joukkojen käyttäytymistä.

> S

osi

aalip

syk

olo

gia

tie

teen

ä

Tämä tutkimuskysymys joukkojen vaikutuksesta ihmisluonteeseen on nähtävillä yhä edel-leen, mm. Ranskan siirtolaisnuorten mellakoissa syksyllä 2005.

Kolmas sosiaalipsykologian kehitykseen vaikuttanut tutkimusteema oli kysymys yksilön kehityksestä omassa sosiaalisessa ympäristössään. Peruskysymykseksi nähtiin se, kuinka yh-teisö sosiaalistaa ja moraalistaa ihmisolennon, jossa vaiston ohjaamat itsekkäät pyrkimyk-set ovat luontaisesti vallitsevia. Vaiston käsite oli omaksuttu Darwinin kehitysopista.

Sosiaalipsykologia erkani lopullisesti psykologiasta 1900-luvun alussa omaksi tieteen-alakseen. Tieteenala oli alkuaikoinaan hyvin teoreettinen, koska sosiaalipsykologialle ominaiset empiiriset tutkimusmenetelmät olivat vasta kehittymässä. Sosiaalipsykologian tieteellinen perusta vahvistui vasta toisen maailmansodan jälkeen lähinnä kokeellisten tutkimusten myötä.

Pienryhmätutkimuksen kokeellisia menetelmiä kehitettiin 1930-luvulta alkaen. Eräs tunnettu sosiaalipsykologian tutkimusmenetelmä ryhmän vuorovaikutussuhteiden tutki-miseksi on sosiometria. Sillä kerätään tietoja tarkasteltavan joukon jäsenten välisistä suh-teista (esim. ystävyys- ja johtajuussuhde) ja rakennetaan kokonaiskuva näiden suhteiden verkosta. Ryhmän jäseniä pyydetään nimeämään esimerkiksi kaksi itselleen läheisintä jou-kon jäsentä tai kenet ryhmä valitsisi johtajakseen kuvailtuun tehtävään. Suhteiden verkkoa havainnollistetaan usein piirtämällä eräänlainen suhteiden kartta, sosiogrammi.

Nykyisessä sosiaalipsykologiassa ei ole yhtä valtateoriaa selittämään ihmisten ja yhteisö-jen välisiä suhteita. Kehitetyt teoriat selittävät vain tiettyjä kysymyksiä vuorovaikutuksesta. Kattavan teorian muodostus on vaikeaa siksi, että sosiaalipsykologista tietoa sovelletaan perheen ihmissuhteista aina kansanryhmien välisten ongelmien syiden selittämiseen.

Sosiaalipsykologian tutkimusmenetelmätSosiaalipsykologian tutkimusmenetelmiä ovat muun muassa kokeellinen menetelmä,

otoksesta yleistäminen (ns. survay-tutkimus), muutoksen tutkimus, tapaustutkimus, toi-mintatutkimus sekä dokumenttien ja testien tutkimus.

Kokeellisessa tutkimuksessa teoriasta muodostetaan oletus (hypoteesi) kokeessa tutkit-tavien asioiden syy-seuraus-suhteesta (kausaalinen yhteys). Kausaalisessa yhteydessä ilmiön x esiintyessä siitä seuraa muutos tekijässä y. Kokeellisen tutkimuksen kokeessa hypoteesi vahvistetaan tai kumotaan. Kokeellisia tutkimuksia sosiaalipsykologiassa suoritetaan labo-ratoriokokeina, kenttäkokeina tai korrelatiivisina tutkimuksina.

Otoksesta yleistäminen tarkoittaa sitä, että määritellystä perusjoukosta (esimerkiksi lu-kiolaiset Suomessa) poimitaan otos tutkimusta varten. Otoksen tulee olla poimittu siten, että siitä saadut tulokset voidaan yleistää koskemaan koko perusjoukkoa. Riittävän suuri satunnaisotos antaa luotettavaa tietoa perusjoukosta. Survay-tutkimusta käytetään sosiaa-lipsykologiassa silloin, kun halutaan tietoa koko väestön tai väestönosan mielipiteistä tai tavoista. Tutkimus kohdentuu useimmiten yksilöihin. Myös yhteisöt, kuten urheilujouk-kueet, voivat olla survay-tutkimuksen kohteena.

Muutoksen tutkimusta käytetään tutkittaessa iän ja elämänkaaren mukanaan tuomia muutoksia koehenkilöihin. Pitkittäistutkimuksessa kerätään tietoa samoista ihmisistä vä-hintään kahtena ajankohtana. Tutkimuksissa on selvitetty esimerkiksi sitä, miten aviopari-en käsitys parisuhteeseen vaikuttavista tekijöistä muuttuu iän myötä. Pitkittäistutkimuksen haasteena on tutkimuksen pitkäaikaisuus sekä sen huomioiminen, että tutkimusongelma säilyy pitkälläkin aikavälillä vertailtavana.

Poikkileikkaustutkimuksessa valitaan muutoksen tutkimukseen sopiva otos eri ikäryh-mistä. Näin saadaan nopeasti samantyyppistä tietoa eri-ikäisten ihmisten mielipiteistä kuin pitkittäistutkimuksessa vuosien tai vuosikymmenien kuluessa. Ongelmaksi jää se, että kunkin ikäryhmän ihmisiin on vaikuttanut historiallinen tilanne ja olosuhteet juuri sitä ikäryhmää koskevalla tavalla. Sen vuoksi eri ikäryhmien asenteita ja valmiuksia mittaavien poikkileikkaustutkimusten tulosten yleistettävyyttä tulee arvioida huolellisesti.

Tapaustutkimuksessa syvennytään tutkimaan yhtä yksilöä, ryhmää tai tapahtumaa. Tapaustutkimusten tulosta ei voi yleistää suoraan koskemaan kaikkia tapauksia, mutta se voi antaa kimmokkeen uuden hypoteesin tai tulkinnan synnylle. Usein tapaustutkimuk-sen kohteet ovat jollain tavalla erityisiä tai poikkeavia tapauksia.

Toimintatutkimusten perinne käynnistyi 1940-luvulla Yhdysvalloissa työ- ja muiden yhteisöjen tutkimuksesta. Tutkimuksella pyritään vaikuttamaan tutkimuksen kohteena olevaan yhteisöön. On havaittu tärkeäksi, että tutkimuksen kohteena olevat myös itse osallistuvat tutkimukseen aktiivisesti. Tällöin heidän sitoutumisensa tutkimuksen tavoit-teena olevaan yhteisön muutokseen kasvaa. Sosiaalipsykologian tutkimusaineistona voi-daan käyttää myös esimerkiksi lehtiartikkeleja ja kirjeitä. Sisällön analyysissä tutkitaan dokumenteissa esiintyviä käsitteitä ja ilmaisuja.

92

Sosia

alinen v

uorovaik

utu

s

ja r

yhm

än toim

inta

93

Sosiaalisen käyttäytymisen selitysmallejaSosiaalipsykologia on pyrkinyt selittämään yleisellä tasolla sosiaalisessa vuorovaikutuk-

sessa ja sosiaalisissa suhteissa ilmenevää säännönmukaisuutta. Tätä säännönmukaisuutta selittämään on kehittynyt monia teorioita, joista esimerkkeinä sosiaalisen vaihdon ja sosi-aalisen vertailun teoriat.

Sosiaalisen vaihdon teoriaSosiaalisen vaihdon teoria on kehittynyt behavioristisen oppimisteorian pohjalta. Sen

mukaan ihminen on itsekäs olento, joka tavoittelee etuja ja pyrkii välttämään itselleen hai-tallisia asioita. Ihminen oppii oman toimintansa seurauksista. Nämä periaatteet toteutuvat teorian mukaan myös sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Sosiaalisen vaihdon teoriassa etuja nimitetään hyödyiksi ja voitoiksi, haittoja kuluiksi ja tappioiksi. Sosiaalinen vuorovaiku-tustapahtuma on siis eräänlainen kaupankäyntitilanne.

Sosiaalisen vaihdon teoriaa kehittäneen George Homansin mukaan ihminen pyrkii sosiaalisissa suhteissaan maksimoimaan voittonsa eli saamaan mahdollisimman paljon mahdollisimman vähin kustannuksin. Sosiaalisessa vaihdossa ”vaihdetaan” arvonantoa, rakkautta, rahaa, palveluita, tavaroita ja tietoa. Kustannukset muodostuvat siitä, mitä itse panostaa sosiaaliseen vaihtoon, ja siitä, mistä vaihtoehdoista luopuu valitessaan tietyn vuo-rovaikutuskumppanin. Sosiaalisia kontakteja pyritään teorian mukaan luomaan henkilöi-hin, joilta saa vuorovaikutuksessa vaihdossa mahdollisimman paljon hyötyjä. Yksilöiden puoleensavetävyys perustuu siis siihen, kuinka paljon hän pystyy sosiaalisessa vaihdossa välittämään hyötyjä toiselle.

Kullakin ihmisellä on mielessään oma vertailutaso siitä, millaisia hyötyjä voi tarjota sosi-aaliseen vaihtoon ja missä määrin. Jokainen vuorovaikutustilanteeseen osallistuva valvoo, saako hän itselleen riittävästi hyötyjä sijoitustaan vastaan. Koettu epätasapaino vaihdossa herättää tyytymättömyyttä. Oikeudenmukaiseksi koettu vaihto toteutuu silloin, kun kulu-jen ja hyötyjen koetaan olevan tasapainossa. Vaihdossa voidaan siis vaihtaa erilaisia asioita, esimerkiksi arvonantoa palveluihin.

Vaihdettavat edut jakautuvat konkreettisiin ja erityisiin. Konkreettisia vaihdettavia asi-oita ovat tavarat ja palvelut. Erityisiä ovat mm. arvonanto ja rakkaus. Niiden erityisyys il-menee siinä, että kenen tahansa rakkaus ei ole meille tärkeää. Sosiaalisen vaihdon säännön mukaan etuja on sitä sopivampaa vaihtaa, mitä lähempänä ne ovat toisiaan konkreettisuu-den ja erityisyyden mukaan. Esimerkiksi rahaa on sopivaa vaihtaa tietoon tai tavaroihin mutta ei arvonantoon.

SOSIAALINEN VUOROVAIKUTUS

> S

osi

aalin

en v

uo

rova

iku

tus

Sosiaalisen vaihdon perusajatus on egois-tinen. Teorialla voidaan selittää ihmisen toimintaa monissa tilanteissa. Kuitenkin joissain sosiaalisissa suhteissa, esimerkiksi vanhemman suhde lapseen, ei vaihdon aja-tus selitä toimintaa vuorovaikutussuhteessa tyydyttävästi.

Rakkaus

Arvonanto Palvelut

Tieto Tavarat

Raha

E r

i t

y i

s y

y s

K o n k r e e t t i s u u s

TEHTÄVÄ:Keksi esimerkkejä tilanteista, joissa tapahtuvaa vuorovaikutusta sosiaalisen vaihdon teoria selittää?Pohdi, miten sosiaalisen vaihdon teorialla voisi selittää ystävyys- tai seurustelusuhteen syntymistä tai jatkumista.

Miten sosiaalisen vaihdon teoria ilmenee lasten leikeissä?

Ensivaikutelma ja henkilöhavainnointi

Toisista ihmisistä muodostetaan ensivaikutelma hyvin nopeasti ensimmäisessä tapaami-sessa. Ensivaikutelma on melko pysyvä. Tähän on syynä edellisyysvaikutus, joka tarkoittaa sitä, että aiemmin ihmisestä saatu tieto vaikuttaa arvioomme enemmän kuin myöhemmin saatu tieto. Ihminen pyrkii liittämään myöhemmin saadut tiedot ensivaikutelmassa saatuihin tietoihin ja vähättelemään sellaisen informaation merkitystä, joka on ristiriidassa muodoste-tun ensivaikutelman kanssa.

Ensivaikutelma muodostetaan havaittujen persoonallisuudenpiirteiden perusteella. Eri tilanteissa arvioimme eri tavoin sitä, mitkä havaitut persoonallisuudenpiirteet luovat positii-visen ensivaikutelman. Esimerkiksi lääkäriä ja huvipuiston taikuria arvioidaan painottaen eri persoonallisuuspiirteitä. Voimakkaasti kokonaisvaikutelmaan vaikuttavia piirteitä kutsutaan keskeisiksi piirteiksi. Ensivaikututelman syntyyn vaikuttavat henkilöstä ennakkoon saadut tie-dot, ulkonäkö, sukupuoli, fyysinen koko ja vaatetus.

Jokaisella on oma käsitys siitä, mitkä persoonallisuudenpiirteet ovat toisiinsa liittyviä ja arvotamme niitä eri tavoin. Mitä sinulle tulee mieleen, jos kuulet luokallesi tulevan uuden oppilaan olevan itsevarma, ylpeä ja etäinen? Käsitys näihin persoonallisuuspiirteisiin liitty-vistä muista ominaisuuksista nousee aiemmista kokemuksista ja mielikuvista. Yksilöllistä käsitystä siitä, mitkä persoonallisuudenpiirteet kuuluvat yhteen, nimitetään implisiittiseksi persoonallisuusteoriaksi.

Henkilöhavainnoissa on tapana yleistää persoonallisuudenpiirteitä siten, että liitämme havaittuihin piirteisiin muita mielessämme samantyyppisiä piirteitä. Sädekehävaikutus eli haloefekti tarkoittaa sitä, että tiettyyn arvostettuun piirteeseen katsotaan liittyvän muitakin positiivisia piirteitä. Miellyttävää lääkäriä pidetään erityisen pätevänä. Negatiivinen yleistys eli stigma tarkoittaa sitä, että kielteisen havainnon perusteella henkilöön liitetään negatiivinen yleistys. Kaupan myyjä, joka sivuuttaa asiakkaan kiireisen epäystävällisesti, koetaan epäpä-teväksi, kylmäksi ja vastenmieliseksi.

94

Sosia

alinen v

uorovaik

utu

s

ja r

yhm

än toim

inta

95

Sosiaalisen vertailun teorioita

Monet sosiaalipsykologiset kokeet liittyvät konformisuuden ongelmaan. Konformisuus tarkoittaa taipumusta yhdenmukaiseen ajatteluun tai tulkintaan sosiaalisessa tilanteessa. Konformisuutta ovat kokeissaan tutkineet mm. Muzaref Sherif ja Solomon Asch.

Sherifin 1930-luvulla tekemässä koesarjassa käytettiin koetilanteena tummalla taustalla näkyvän pisteen kuvitteellista liikettä. Pimeässä huoneessa koehenkilö näki seinälle hei-jastetun valonpisteen. Koehenkilöä pyydettiin arvioimaan, kuinka paljon (tosiasiassa pai-kallaan pysyvä) valonpiste liikkui. Koehenkilö arvioi liikkeen määrää ensin yksin ja sitten toisen arvioijan kanssa. Toisessa koejärjestelyssä koehenkilö arvioi liikettä ensin kolmen hengen ryhmässä ja sitten yksin.

Kun henkilö arvioi liikettä yksin, hänen omat arvionsa olivat nopeasti keskenään joh-donmukaisia. Eri koehenkilöiden arviot liikkeen määrästä vaihtelivat kuitenkin suuresti keskenään. Kun kaksi alun perin eri tavalla liikettä arvioinutta henkilöä arvioi liikkeen määrää yhdessä, he päätyivät tulokseen, joka oli alkuperäisten arvioiden puolivälissä. Tätä seuraavissa havainnoissa he arvioivat liikettä tämän uuden havaintonormin mukaisesti. Aluksi ryhmässä liikettä arvioivat henkilöt muodostivat heti yhteisen havaintonormin, jota he noudattivat myös yksin arvioidessaan. Tutkimuksen tulos oli, että sosiaalinen normi voittaa oman normin — toisten arvioista tulee viitekehys, johon oma arvio sopeutetaan.

Aschin kokeessa 1950-luvun alussa koehenkilöitä pyydettiin arvioimaan janan pituutta. Erilliselle taululle oli piirretty yksi jana, ja koehenkilölle näytettiin pahvitauluilla kolmen eripituisen janan sarjoja. Sarjasta tuli valita se jana, joka oli samanpituinen kuin erillisellä taululla näytetty jana. Tehtävä oli helppo, eikä yksin arviointia suoritettaessa tehty virheitä. Ryhmätilanteessa koehenkilö teki arvioinnin seitsemän valekoehenkilön kanssa, jotka vas-tasivat ratkaisevissa kohdissa keskenään samalla tavalla väärin. Koehenkilön tuli päättää, uskooko hän omaa havaintoaan vastoin ryhmän muiden jäsenten havaintoja.

Niissä tehtävissä, joissa valekoehenkilöt vastasivat väärin, 37 prosenttia koehenkilöistä mukautui ryhmän valearvioon vastoin omaa havaintoaan. Vaikka enemmistö piti oman kantansa ryhmän arviota vastaan, on ryhmän päätökseen mukautuneiden määrä niin suu-ri, että voidaan sanoa objektiivisen havaintokyvyn pettävän tai olevan uhattuna sosiaalisen paineen alla. Aschin koetta on varioitu eri maissa ja koetilanteissa, ja ryhmän päätökseen

> S

osi

aalin

en v

uo

rova

iku

tus

1 2 3

Aschin testin janat

Keksi esimerkkejä, missä tilanteissa ihmiset ovat alttiita turvautu-maan sosiaaliseen mielipiteeseen. Arvioi muoti-ilmiöitä sosiaalisen vertailun teorian avulla.

Sosiaalisen todellisuuden havaitseminenMuistissa olevat sisäiset mallit vuorovaikutustilanteista ohjaavat sosiaalisten tilanteiden

havaitsemista ja niiden tulkintaa. Mallit eli toiminnan käsikirjoitukset muista ihmisistä, ti-lanteista ja tapahtumista ovat koko ajan muuttuvia, rakentuvia ja täydentyviä. Täysin uusista tilanteista rakennetaan toiminnan käsikirjoitus. Suomeen eri kulttuureista saapuvat maahan-muuttajat rakentavat esimerkiksi käsityksen suomalaisesta joulunvietosta. Toiminnan käsikir-joitukset helpottavat elämää, koska ne vapauttavat mielen kapasiteettia muuhun kuin tilantei-den jatkuvaan arvioitiin.

Toiminnan käsikirjoituksia ei tiedosteta koko aikaa. Erityisen hyvin huomaamme ne ja myös muistamme menneitä tapahtumia, kun jokin seikka ei ole sopinut käsikirjoitukseemme. Poikkeva tilanne nostaa tilanteen aktiiviseen käsittelyymme arvioitavaksi. Monet vitsit ja sketsit perustuvat väärille toiminnan käsikirjoituksille.

Toiminnan käsikirjoitusten lisäksi stereotypiat ohjaavat sosiaalisten tilanteiden havainnoin-tia. Ihmisiä arvioidaan ryhmään kuuluvien yleistyksien eli stereotypioiden avulla. Strereotypiat liittyvät sukupuoleen, ikään, asuinpaikkaan, ihonväriin, kansallisuuteen, uskontoon, harrastuk-siin ja moniin muihin seikkoihin. Negatiivisesti yleistävät stereotypiat voivat johtaa syrjintään ja rasismiin. Negatiivisia ennakkoluuloja voidaan vähentää tiedon ja ihmisten välisen kohtaa-misen avulla.

Sosiaalisissa tilanteissa etsitään syitä omalle ja muiden käyttäytymiselle. Käyttäytymisen syitä koskevia selityksiä kutsutaan attribuutioksi. Selitykset voivat olla luonteeltaan sisäisiä tai ulkoisia ja ajallisesti tilapäisiä tai pysyviä. Sisäiset selitykset ovat omaan itseen liittyviä syitä ja ulkoiset muihin ihmisiin liittyviä. Tilapäinen selitys koskee poikkeuksia ja pysyvä nimen-sä mukaisesti pitkäaikaisia pysyviä syitä. Esimerkiksi oman esiintymisen epäonnistumisen voi kokea omasta syystä johtuvaksi pysyväksi ongelmaksi (“olen aina huono”) tai muista johtuvaksi tilapäiseksi (“he eivät vain tänään jaksaneet kuunnella minua”). On havaittu, että omaa toimintaa selitetään ennemmin ulkoisilla syillä ja muiden toimintaa sisäisillä henkilöön liittyvillä syillä.

mukautuvien määrä on vaihdellut 14 ja 58 prosentin välillä. Leon Festinger muotoili konformisuutta tutkineiden kokeiden tulokset sosiaalisen ver-

tailun teoriaksi. Maailma jakautuu objektiivisesti arvioitavaan todellisuuteen ja sosiaali-seen todellisuuteen. Aschin tuloksen mukaan suuri osa luopuu objektiivisesta havaitsemi-sesta sosiaalisessa paineessa, ja Sherifin kokeessa kävi ilmi, että objektiivisen viitekehyksen puuttuessa sosiaalinen todellisuus ohittaa oman havainnon.

Sosiaalisessa todellisuudessa havaittavia asioita ovat mm. sopivat tavat ja käyttäytymi-nen, tyylitaju, muoti sekä arvot, asenteet ja mielipiteet. Ilman sosiaalista todellisuutta nii-den sopivuutta on vaikea arvioida. Vuorovaikutuksessa syntyy yhteinen tulkinta, jonka yk-silö sitten omaksuu omaksi mielipiteekseen. Festingerin sosiaalisen vertailun teorian mu-kaan kaihdamme kovin eri lailla arvioivia ihmisiä, ja hakeudumme mieluusti vaihtamaan kokemuksia oikeasta tilanteen tulkinnasta jo ennestään samaa mieltä olevien kanssa.

96

Sosia

alinen v

uorovaik

utu

s

ja r

yhm

än toim

inta

97

Sosiaalisten suhtautu-mistapojen kehä

Sosiaaliset perusasenteet valta ja solidaarisuus välittyvät sanojen lisäksi elekielen väli-tyksellä. Monilla eläinlajien ryhmäkäyttäytymisessä ilmenevät samat perusasenteet. Niiden perusteella muodostuu laumansisäinen dominanssihierarkia.

Michael Argyle tutki puheen sisällön ja sanattoman oheisviestinnän välisen ristiriidan kokemista sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Kokeessa esitettiin sisällöltään ystävällinen ja tyyliltään vihamielinen sekä sisällöltään vihamielinen ja tyyliltään ystävällinen viesti. Toinen koetilanne oli viesteistä, jotka olivat sisällöltään käskevä mutta tyyliltään alistuva ja toinen sisällöltään alistuva mutta tyyliltään käskevä. Molemmissa tapauksissa sanaton oheisviestintä koettiin merkittävämmäksi. Ystävällisesti ilkeyksiä puhuva koettiin ystäväl-liseksi ja alistuvaan sävyyn käskevä alistuvaksi. Äänensävyn, ilmeiden ja katsomisen sanat-tomat viestit tulkittiin välittömästi, ja niiden merkitystä ei voi sivuuttaa.

On myös havaittu, että ryhmässä, jonka jäsenet eivät tunne toisiaan ennakolta, domi-nanssijärjestys syntyy nopeasti. Kolmen hengen keskusteluryhmiä pyydettiin arvioimaan toisiansa aktiivisuuden, dominoivuuden, varautuneisuuden ja kriittisyyden suhteen en-sivaikutelman perusteella. Keskusteluja tarkkailtiin 10 minuutin ajan, jonka jälkeen do-

SOSIAALISEN VUOROVAIKUTUKSEN TUTKIMUS

> S

osi

aalis

en v

uo

rova

iku

tuk

sen

tu

tkim

us

Sosiaalista vuorovaikutusta tutkitaan kolmella tavalla. Sosiaalisia suhtautumista-poja tutkitaan ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Sosiometrian avulla tutkitaan spontaania roolijakoa ryhmätilanteessa. Keskustelutilanteita tutkitaan sekä sanat-toman oheisviestinnän että keskustelun sisältöjen ja käytettyjen ilmaisujen osalta.

Sosiaaliset suhtautumistavatSosiaalisessa kontaktissa tehdään havaintoja kahdella akselilla: miten kontakti si-

joittuu akselilla dominointi ja alistuminen sekä akselilla ystävällisyys ja vihamielisyys. Ensimmäinen akseli käsittelee valtaa ja jälkimmäinen akseli solidaarisuutta. Sosiaalisessa kontaktissa viestitään siis vallasta ja solidaarisuudesta.

VIHAMIELISYYS YSTÄVÄLLISYYS

ALI

STU

MIN

EN

DO

MIN

OIN

TI

vihamielinendominointi

ystävällinendominointi

vihamielinenalistuminen

ystävällinenalistuminen

TEHTÄVÄ:Arvioi omia sosiaalisia suhteitasi. Koeta sijoittaa sosiaalisten suhtautumistapojen kehälle omia suhteitasi vähintään kolmeen eri lokeroon.

VIHAMIELISYYS YSTÄVÄLLISYYS

ALI

STU

MIN

EN

DO

MIN

OIN

TIagressiivinendominointi

hoivaava dominointi

pelokasuhma

turvautuvaystävälisyys

agressiivinenuhma

hoivaavaystävällisyys

pelokasalistuminen

turvautuvaalistuminen

Pelokk

uus

Hoiva

amine

nAgressiivisuus

Turvautuminen

minointia arvioitiin puhumisen määrällä. Puheessa dominointi ilmenee toisen puheen onnistuneena keskeyttämisenä, vähäiseen päällepuhumisen uhriksi joutumiseen sekä niin sanottuun dominoivaan katsomistapaan, jossa kumppania katsotaan enemmän itse pu-huttaessa kuin kuunnellessa.

Erot puhumisen määrässä ryhmän kesken kävivät ilmi jo ensimmäisen minuutin aika-na. Lopulta eniten puhuva ryhmän jäsen puhui eniten jo ensimmäisen minuutin aikana, ja vähiten puhunut oli myös alussa hiljaisin. Ensivaikutelman perusteella tehdyt arviot persoonallisuudesta ennustivat arvioidun henkilön myöhempää puheliaisuutta ryhmäti-lanteessa. Tutkimuksen mukaan dominointijärjestys keskustelutilanteessa syntyy tahatto-masti tunnepohjaisesti.

Tämän tutkimuksen kanssa vastainen tulos on saatu Bergerin tutkimuksissa, jotka ni-mettiin odotustilojen teoriaksi. Tämän kognitiivisesti painottuneen teorian mukaan kes-kustelutilanteessa dominanssitilan saavuttavat ne, joiden muut odottavat olevan domi-noivassa asemassa. Tällaisessa asemassa koetaan usein olevan iältään vanhemmat, enem-män koulutetut ja miehet. Toisaalta tilanne muuttaa odotuksia. Mikäli koolla on joukko eri-ikäisiä ihmisiä molempia sukupuolia, ja kysytään jotakin joukosta opettamaan muille aerobicia, ei odotusarvo kohdennu vanhimpaan ja eniten koulutettuun mieheen.

Sosiaalisten suhtautumistapojen kehä muodostuu kahden akselin ympärille sijoittuvis-ta ominaisuuksista. Akselien perusulottuvuudet ovat ystävällisyys-vihamielisyys ja domi-nointi-alistuminen. Oletuksen mukaan akselien väliin sijoittuu neljä emotionaalista suh-tautumistapaa: hoivaaminen, turvautuminen, pelokkuus ja aggressiivisuus. Sosiaalisten suhtautumistapojen teorian mukaan kehä kuvaa tapojamme suhtautua vuorovaikutuk-seen eri henkilöiden kanssa. Sosiaalisten suhtautumistapojen lähtökohta on varhaisen äiti-lapsi -suhteen tunne- ja käyttäytymismalleissa. Perimmältään kehä kuvaa yksilön sosi-aalisten suhteiden turvallisuusjärjestelmää.

Sosiaalisten suhtautumistapojen kehä emotionaalisten suuntautu-

misten pohjalta

98

Sosia

alinen v

uorovaik

utu

s

ja r

yhm

än toim

inta

99

Spontaani roolijakoKaikissa sosiaalisissa tilanteissa ihmiset valitsevat sosiaalisen roolin odotusten mukaan.

Puolivuotiasta lastaan vauvauintiin vievä tuotekehitysinsinööri valitsee eri roolin vauva-uinnissa kuin muissa tilanteissa. Lisäksi monissa sosiaalisissa tilanteissa toteutuu spon-taani roolijako siten, että ryhmässä olijat saavat tietää oman roolinsa. Puheenjohtajan ja sihteerin rooleihin valitut haluavat tietää rooliinsa kuuluvat tehtävät. Spontaania roolija-koa voidaan tutkia Jakob Morenon 1930-luvulla New Yorkin naisvankiloissa kehittämällä sosiometrillä.

Sosiometrillä kerätään tietoja tarkasteltavan joukon jäsenten välisistä suhteista (esimer-kiksi ystävyys- ja johtajuussuhde) ja rakennetaan kokonaiskuva näiden suhteiden verkosta. Ryhmän jäseniä pyydetään nimeämään esimerkiksi kaksi itselleen läheisintä joukon jäsen-tä tai kenet ryhmä valitsisi johtajakseen kuvailtuun tehtävään. Suhteiden verkkoa havain-nollistetaan usein piirtämällä eräänlainen suhteiden kartta, sosiogrammi.

Sosiometrillä nähdään ryhmän suhteiden jakautuminen. Ryhmästä erottuvat sosiomet-riset tähdet, eli paljon valintoja saaneet. Samoin syrjityt erottuvat joukosta vähän valintoja saaneina. Sosiometrillä on tutkittu paljon koululuokkia. Coienin tutkimuksissa havaittiin koululuokissa erottuvan viisi sosiometrista tyyppiä. Vastaajia pyydettiin nimeämään luo-kasta ne kolme koulutoveria, joista hän pitää eniten ja ne kolme, joista hän pitää vähi-ten.

NÄISTÄ MUODOSTUVAT KOULULUOKAN 5 SOSIOMETRISTÄ TYYPPIÄ.

SUOSITTU: mainintoja paljon, enimmäkseen positiivisia TORJUTTU: mainintoja vähän, enimmäkseen negatiivisia UNOHDETTU: mainintoja vähän, enimmäkseen positiivisia KIISTANALAINEN: mainintoja paljon, sekä positiivisia että negatiivisia KESKIMÄÄRÄINEN: mainintoja keskimääräisesti, sekä positiivisia että negatiivisia

Suomessa Ritva Horppu on tutkinut ala-asteen luokkien ilmapiiriä ja oppilaiden auk-toriteettiasemia. Tutkimuksen mukaan suositut oppilaat olivat haluttuja johtajia sekä pe-leissä että opiskelutöissä. Heitä ei koettu määräilevinä. Sen sijaan torjutut koettiin määräi-levinä. Kiistanalaiset jakoivat mielipiteet määräilevyyden suhteen. Unohdetuilla ja keski-määräisillä ei ollut muiden silmissä johtajaominaisuuksia. Torjuttujen joukossa oli myös eniten niitä, jotka joutuivat opettajan negatiivissävytteisen huomion kohteeksi. Suosikit olivat muita useammin myös opettajan suosiossa.

> S

osi

aalis

en v

uo

rova

iku

tuk

sen

tu

tkim

us

Keskustelutilanteiden tutkimusSuuri osa sosiaalipsykologista tutkimusta tehdään vuorovaikutustilanteissa, joihin liit-

tyy luontaisena osana keskustelu. Tässä kuvataan sellaista tutkimustapaa, joissa analysoi-daan itse keskustelutapahtumaa ja siinä tapahtuvaa toimintaa.

Ihmisen viestintään liittyy aina ei-kielellinen osa eli sanaton oheisviestintä. Äänensävy, ilmeet ja eleet viestivät puheen ohella siitä, mitä haluamme sanoa. Sanattomalla viestinnäl-lä on jopa suurempi merkitys viestimme välittymiselle kuin sillä, mitä itse asiassa sanom-me. Puheen ääntämisen oheisviestintää on äänen lujuus, painotukset, äänen korkeus ja intonaatio ja puheen rytmi. Puhujan emotionaalinen tila välittyy puheen oheisviestinnässä kuulijalle.

Puheviestinnän sävyyn liittyy ääntämisen oheisviestinnän lisäksi sen kytkeytyminen eleisiin. Puheeseen liittyviä eleitä ovat etenkin pään ja käden liikkeet. Käsillä voidaan painottaa viestin merkitystä tai osoittaa kuulijalle asian kuvainnollista merkitystä. Myös pään liikkeillä ilmaisemme mm. mielenkiintoa ja viestin vastaanottavuutta. Näillä kulttuu-risidonnaisilla hienovaraisilla sisällön, ääntämyksen ja eleiden yhdistelmillä tulkitsemme, mitä meille halutaan viestiä.

Keskustelutilanteessa ilmeillä ja eleillä esitetään viestiä tukevia kommentteja ja säädel-lään puheenvuorojen vaihtumista. Puhuja odottaa kuulijan ilmaisevan kuuntelun aikana eleillä kuuntelevansa, ”olevansa hereillä”. Tämä osoitetaan nyökkäyksillä ja merkitykset-tömillä ääntelyillä. Kuuntelijan ei-kielellistä viestintää ovat myös asentomuutokset ja kat-somistavat. Kuuntelijan kulmakarvojen nosto tai puhujan tuijottaminen ovat puhujalle merkittäviä viestejä viestin perillemenosta. Keskustelun tutkimuksessa on havaittu kuun-telijan usein jäljittelevän tiedostamattomasti puhujan eleitä. Näin toimitaan etenkin pu-heenvuoron alussa ja lopussa.

Katseen käytössä on havaittu säännönmukaisuuksia keskustelutilanteissa. Kahden hen-kilön keskustelussa puhuessa katsotaan keskustelukumppania vähemmän kuin kuunnel-taessa. Puhuja katsoo kuuntelijaa enemmän silloin, kun hänellä on tärkeää asiaa, hän on kiihtynyt tai puheen rytmi on nopea. Kun puhuja on epävarma tai miettii sanomansa muotoilua, hän katsoo pois kuuntelijasta. Puheenvuoron vaihtuessa keskustelussa puhuja katsoo kuuntelijaa jatkuvasti juuri ennen oman puheenvuoronsa loppua. Samalla uusi puhuja kääntää katseen pois edellisestä puhujasta aloittaessaan puheenvuoronsa. Suora jatkuva katse kuuntelijaan viestii puheenvuoron luovuttamista kuuntelijalle.

Keskustelun aikana puhuja tekee tarkentavia vilkaisuja kuuntelijaan, ja aloittaessaan uuden aiheen puhuja katsoo syrjään välttyäkseen puheenvuoroa häiritsevältä informaa-tiolta. Puhujan suora katse kuuntelijaan viestii puhujan vahvaksi koettua asemaa ja suurta epävarmuuden sietokykyä. Puhujalla on kuuntelijaan nähden dominoiva asema.

Miten viestinnän kokonais-valtaisuus ilmenee kuvassa?

1) Arvioi, toteutuuko koululuokan jakautuminen sosiometrisiin rooleihin lukiossa samalla tavalla ja samoilla perusteilla kuin ala-asteella.

2) Työntäkää pulpetit luokan seinustalle. Kuljeksikaa luokassa vapaasti ja opettajan merkistä laskekaa käsi sen oppilaan olalle, jonka kanssa mie-luiten - kysyisit neuvoa matematiikassa - lähtisit matkalle Intiaan - kokkaisit illallisen - muuttaisit kimppakämppään. Keksikää lisää kysymysten aiheita.

SUOSITTU

UNOHDETTU KIISTANALAINEN sekä positiivisia että negatiivisia KESKIMÄÄRÄINEN

TORJUTTU UNOHDETTU KIISTANALAINEN+ SUOSITTU TORJUTTU UNOHDETTU

SUOSITTU TORJUTTU UNOHDETTU+ TORJUTTU+ TORJUTTU UNOHDETTU+ UNOHDETTU–

100

Sosia

alinen v

uorovaik

utu

s

ja r

yhm

än toim

inta

101

Toinen ihminen kohdataan kommunikaation avulla. Kommunikaatiossa on saman-aikaisesti sanallinen ja sanaton (ei-kielellinen) taso. Kommunikaatiossa välitetään viestiä ja vaikutetaan muiden ajatteluun tai käyttäytymiseen. Kommunikaatio on välttämätön edellytys vuorovaikutukselle. Ilman sanallista tai ei-kielellistä viestintää ei myöskään ole vuorovaikutusta.

Sanallinen viestintäPuhutun kielen ilmaisujen eli sanojen merkitys ei ole kaikille sama, vaan sanojen merki-

tys vaihtelee jopa saman kielen ja kulttuurin piirissä. Sanallisen kommunikaation ongelma onkin siinä, että koska jokainen tulkitsee viestin sisällön omista lähtökohdistaan, vas-taanottaja saattaa tulkita viestin eri tavoin kuin lähettäjä tarkoitti. Ihmisten kyky ilmaista itseään kielen avulla vaihtelee suuresti. Varsinkin tunteiden ja käsitteellisten asioiden vies-timinen yksiselitteisesti on vaikeaa. Vastaanottajalta saatavan palautteen avulla tehdään johtopäätöksiä siitä, tulkitseeko hän viestin sisällön niin kuin lähettäjä sen tarkoitti.

Ei-kielellinen viestintäEi-kielellisellä viestinnällä tarkoitetaan kaikkea sitä viestintää, joka ei perustu puhut-

tuun kieleen. Sitä ovat muun muassa eleet, ilmeet, katse, äänen ilmiasu, etäisyys muista ih-misistä ja kosketuksen käyttö. Ei-kielellistä viestintää kutsutaan oheisviestinnäksi. Tunteet välittyvät ei-kielellisessä viestinnässä, sillä tunteet ovat läheisessä ja tiiviissä yhteydessä ke-holliseen viestintään.

Ei-kielellinen viestintä jaetaan merkki-, toiminta- ja välinekomunikaatioon. Elekielen merkkikommunikaatiota ovat eleet, esim. hymy, pään nyökkääminen ja käsimerkit. Niitä tulkitaan näköaistin avulla. Toimintakommunikaatiota ovat sellaiset eleet, joi-

> V

uo

rova

iku

tus

on

vie

stin

tää

Arvioi kuvan vuorovaikutusta tämän aukeaman kappalei-den perusteella.

ta ei ole tarkoitettu erityisiksi merkeiksi, kuten seisominen, itkeminen, laulaminen. Välinekommunikaatiota on esineillä välitettävä viestintä. Välinekommunikaatio toteutuu muun muassa vaatteiden, kampauksen, korujen ja muiden valittujen ulkoisten tekijöiden kautta.

Ei-kielellinen viestintä on kulttuurisidonnaista ja se opitaan jäljittelemällä. Se on ih-misen ensimmäinen kommunikaation väline ennen puhuttua kieltä. Vaikka sanattomien viestien merkitykset tulkitaan eri kulttuureissa eri tavoin, ilmaistaan onnellisuutta, surul-lisuutta, hämmästystä, pelkoa, vihaa ja inhoa samoilla ilmeillä kaikissa kulttuureissa.

PuhetapaPuhetapaan kuuluvat äänen sävy, äänenkorkeuden vaihtelut, puheen rytmi ja taukojen

pitäminen. Ääni ilmaisee tunteita ja mielentiloja, esimerkiksi pelokas kimitys, apaattinen mumina, hellä kuiskaus ja vihainen huuto. Jännittäminen kuuluu äänestä, vaikka sen muuten osaisikin peittää. Äänen vaihtelut ja korostukset täydentävät kielellistä ilmaisua. Puheen rytmi voi olla henkilökohtainen temperamenttipiirre tai osoitus valta-asemasta. Puhetapa on merkityksellinen sosiaalisissa tilanteissa.

UlkonäköKulttuuri ja muut ihmiset vaikuttavat käsitykseemme itsestä. Jokaisessa kulttuurissa

on oma tapa arvioida miellyttävää ulkonäköä. Monissa sosiaalipsykologian tutkimuksis-sa on havaittu, että miellyttävästä ulkonäöstä on hyötyä monissa sosiaalisissa tilanteissa. Ulkonäön miellyttävyyden ensivaikutelma syntyy kehon, kasvojen, hiusten ja vaatteiden välittämän viestin avulla.

Etäisyyden säätelyIhminen varaa luontaisesti ympärilleen tilaa, reviiriä. Eri tilanteissa tilaa varataan eri ta-

voin: uimarannalla halutaan enemmän omaa tilaa kuin ruuhkabussissa. Ihmisten välinen spontaani etäisyyden säätely vaihtelee sen mukaan, onko tilanne intiimi, henkilökohtai-nen, sosiaalinen tai julkinen.

Intiimi etäisyys on alle puoli metriä; siinä viestitään hiljaisella äänellä. Henkilökohtainen etäisyys on puolesta metristä metriin. Sosiaalista etäisyyttä pidetään esimerkiksi asioidessa virastossa tai koulun kansliassa. Kun viestitään ei-henkilökohtaisia asioita, etäisyys toiseen ihmiseen on metristä kolmeen metriin. Julkinen etäisyys on yli kolme metriä. Tämä on luonteva silloin, kun puhutaan suurelle ihmisjoukolle.

Sopivalla etäisyydellä toisesta ihmisestä olo on miellyttävä. Kokemus sopivasta etäi-syydestä on eri ihmisillä erilainen. Reviiriä voidaan vallata itselleen tuottamalla ääntä ja levittämällä tavaroitaan. Sopivan etäisyyden säätelyyn liittyy toiseen ihmiseen pidetyn etäi-syyden lisäksi tuntemus sopivasta äänimaailmasta ja ympäröivistä esineistä.

KosketusToisen ihmisen koskettamista säätelevät kulttuuriset normit ja ihmisten väliset suhteet.

Läheisiä ihmisiä on lupa koskettaa eri tavoin kuin vieraita. Yleensä kosketus koetaan peri-aatteessa miellyttäväksi. Kosketuksen sävy voi olla tilanteesta ja ihmisten välisestä suhteesta riippuen hellä, lämmin, lohduttava, kova, torjuva, uhkaava tai aggressiivinen. Ihminen koskettelee ihmisapinoiden tavoin myös paljon itseään. Puhuessaan moni sivelee kättään, raaputtaa itseään, vääntelee käsiään tai koskettelee muuten itseään.

Tahdonalaiset ilmeetNäytellyt ja tilanteeseen sopivasti valitut kasvonilmeet muodostavat oman “kasvojen

kielen”, jota käytetään viestintään. Näytellyt ja valitut ilmeet ovat viestejä, eivät sisäisten tunteiden kuvia. Hämmästyksen ilmeellä voidaan tietoisesti viestittää toiselle, että halu-taan lisää informaatiota. Tutkimuksissa on todettu, että spontaaneja ja tahdonalaisia il-meitä ohjaavat eri aivojen osat.

VUOROVAIKUTUS ON VIESTINTÄÄ

102

Sosia

alinen v

uorovaik

utu

s

ja r

yhm

än toim

inta

103

> V

uo

rova

iku

tus

on

vie

stin

tää

Hyviä vuorovaikutustaitojaIhmisten välisen vuorovaikutuksen taitoja voi harjoitella ja kehittää. Kenelläkään ei ole syn-

nynnäisesti hyviä vuorovaikutustaitoja, vaan niitä opitaan vuorovaikutuksessa. Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia hyviä vuorovaikutustaitoja. Hyviä periaatteita vuorovaikutukseen ovat mm.:– halu ja taito kuunnella toisia ihmisiä – toisten ihmisten ja heidän mielipiteittensä kunnioittaminen – taito pidättäytyä hätäisistä arvioista – kyky muodostaa ja ilmaista omia mielipiteitään – kyky tunnistaa vahvuuksia itsessään ja muissa – kyky löytää kehitettäviä alueita omasta toiminnastaan

Hyvässä vuorovaikutuksessa vältetään yleistäviä, leimaavia ja syyllistäviä sinä-viestejä, jotka usein saavat toisen puolustautumaan ja johtavat helposti riitaan. Sen sijaan pyritään käyttämään minä-muotoa, puhumaan omista tunteista ja näin annetaan toiselle mahdollisuus vastata muuten kuin puolustautumalla.

Vuorovaikutustaitoja kannattaa harjoitella, koska ne edistävät antoisien ihmissuhteiden synty-mistä, voivat ehkäistä ristiriitatilanteita ihmissuhteissa ja helpottaa vaikeita kanssakäymistilanteita. Myös työelämä edellyttää hyviä yhteistyötaitoja. On tärkeä osata pyytää ja vastaanottaa apua sekä myös auttaa toisia.

JämäkkyysTilanteet, joissa ihmiset pyrkivät vaikuttamaan toisiinsa tai jopa painostamaan, ovat sellaisia,

joissa tarvitaan jämäkkyyttä. Mikäli ystäväjoukko houkuttelee mukaan toimintaan, josta ei pidä, tulee tästä kieltäytyvällä olla selkeä oma näkemys siitä, mitä tahtoo sekä henkistä kapasiteettia ilmaista muiden vastainen kanta. Jämäkkyys eli assertiivisuus on vakuuttavaa käyttäytymistä, jossa raja omien ja toisten tahdolla ja tunteilla on selkeä.

Jämäkkä ihminen osaa puolustaa omia rajojaan eikä patoa hankaliksi koettuja tilanteita sisään-sä. Jos ei määrittele omia rajojaan, elämästä tulee helposti ulkoa ohjautuvaa. Jämäkkyys ei ole itsekkyyttä, vaan itsestään huoltapitämistä ja pyrkimystä tasavertaisiin ihmissuhteisiin. Ne, joiden käyttäytyminen on epäassertiivista, joutuvat helposti kantamaan huolta muidenkin asioista, heitä on helpompi suostutella ikäviin tehtäviin tai jäämään syrjään.

Ympäristön vaatimuksiin voidaan suhtautua yli- tai alireagoimalla. Ylireagoinnissa omia rajoja puolustetaan aggressiivisesti. Aggressiivisuus ei ole sama asia kuin jämäkkyys. Aggressiivinen henkilö hyökkää ja syyttää muita kohdatessaan hankalia tunteita tai kokiessaan painetta.

Alireagoivat ovat liian joustavia ja mukautuvat toisten vaatimuksiin. Ihminen, joka joustaa liikaa, saattaa ajatella tekevänsä siten hyvää muille. Jatkuva toisten tahtoon myöntyminen on kui-tenkin rasittavaa ihmiselle itselleen ja ihmissuhteille. Jatkuva periksi antaminen aiheuttaa sisäistä ärtymystä, mikä puolestaan etäännyttää ihmisiä toisistaan. Puoliaan voi pitää loukkaamatta muita.

Itsetuntemus auttaa vetämään rajat sille, mihin ympäristön vaatimuksiin ja toiveisiin suostuu ja mihin ei. Itselle tärkeiden asioiden löytäminen vaatii itsetutkiskelua. Oikea jämäkkyys ei ole vah-van käyttäytymisroolin omaksumista, vaan se nousee itsetuntemuksesta ja itsensä arvostamisesta. Lisäksi olisi hyvä pohtia itseään vuorovaikutustilanteissa, miettiä omaa toimintaansa sekä sitä, kuka näissä suhteissa hallitsee ja miksi. On tärkeä tarkastella myös omaa sanatonta viestintää, sillä se on merkittävää tilanteissa, joissa tulee pitää puolensa. Esimerkiksi katsekontakti, keskus-

teluasento, kehon ryhti ja kieli (jännitys, jäykkyys, punastuminen, kasvonilmeet) ovat merkittäviä osatekijöitä, kun ihminen haluaa olla vakuuttava.

Monilla ihmisillä puolensa pitämiseen liittyy pelkoja esimerkiksi siitä, että tulee hylätyksi. Olisi tärkeä tunnistaa, nimetä ja luokitella omat pelkonsa sekä kehitellä keinoja niiden voittamiseksi. Hyvä tapa käsitellä pelkoa on altistaa itsensä niille ja käydä ne läpi mielikuvissaan ja rentoutunee-na. On hyödyksi tehdä itselleen realistiset tavoitteet. Tavoitteita ei kannata asettaa liian korkealle, sillä silloin epäonnistumisen ja luovuttamisen riski on suurempi. Tavoitteille tulisi asettaa myös tärkeysjärjestys ja aikarajat (välitavoitteet).

Kulttuurilliset erot puolensa pitämisessä voivat olla suuria. Yhteiskunta voi yhtä lailla kannus-taa jämäkkyytteen kuin myöskin estää ihmistä pitämästä puoliaan. Koululaitos on eräs instituutio, jossa luodaan pohjaa tämänkin persoonallisuuspiirteen synnylle.

Kaiken kaikkiaan puolensa pitämisen opiskelu on arvokas väline itseluottamuksen ja elämän-hallinnan lisäämiseksi. Jokaisella on oikeus, jopa velvollisuus puolustaa omia mielipiteitä ja il-maista itseään. Näin ihmisestä tulee se, joka hän haluaa olla ja hän voi olla tyytyväinen itseensä.

Missä tilanteissa olet myöntynyt toisten toiveisiin tai vaatimuksiin vastoin omaa tahtoasi? Missä tilanteissa on helppo tai helpompi olla jämäkkä? Arvioi, missä tilanteissa käyttäydyt ali- tai ylireagoivasti. Millainen on sanaton viestintäsi tilanteissa, joissa olet kokenut puoliesi pitämisen hankalana tai tilanteessa, jossa olet onnistunut olemaan jämäkkä?

PrososiaalisuusPrososiaalisesti käyttäytyminen tarkoittaa käytöstapaa, joka edistää tai helpottaa muiden psyyk-

kistä tai fyysistä hyvinvointia. Prososiaalisuus on äärimmäisessä muodossaan altruistista, eli se il-menee pyrkimyksenä auttaa muita ilman palkkiota ja omasta edusta luopumalla. Prososiaalisuudenperiaate opitaan sosiaalistumiskehityksessä. Vastavuoroisen auttamisen periaate on ihmisyhteisö-jen toiminnan edellytys.

Eri kulttuureissa prososiaalisuutta arvostetaan eri tavoin. Yhteisöllisissä kulttuureissa, esimer-kiksi monissa Aasian maissa, yksilöä sitoo vahvasti velvollisuus auttaa omaa sukuaan tai heimo-aan. Myös eri ammattiryhmissä korostuu eri tavoin oletus muiden avunsaamisesta. Esimerkiksi sukeltajien täytyy voida luottaa siihen, että työtoveri on heti valmis auttamaan tarvittaessa.

Empatialla tarkoitetaan taitoa eläytyä toisen ihmisen tunteisiin ja ajatuksiin. Kyky siihen ke-hittyy lapsuuden kokemuksissa ja kiintymyssuhteissa. Empatian kokeminen lisää prososiaalisen käyttäytymisen todennäköisyyttä. Moni neuvoo mielellään reittiä eksyneelle lapselle. Ihmiset ovat herkempiä auttamaan perheenjäsentä, sukulaista, naapuria tai tuttua kuin vierasta ihmistä. Naisia autetaan herkemmin kuin miehiä, ja oma mielyttävä olemus ja käytös lisäävät myös auttamisaltti-utta.

Jotkut sosiaalipsykologiset teoriat pitävät altruistista käytöstä pohjimmiltaan egoistisena toi-mintana. Ihminen saatetaan nähdä itsekkäänä ja aggressiivisena, joka auttaa muita vain päästäk-seen irti omasta syyllisyydestään, puolustaakseen omaa minäänsä (psykoanalyysi). Auttamisen motiivina voidaan pitää myös palkintohakuisuutta ja mallioppimista (oppimispsykologia). Toiset näkemykset taas korostavat ihmisen luonteen perimmäistä hyvyyttä, empatian sisäsyntyisyyttä ja ihmisen kehityskelpoisuutta (humanistinen psykologia). Altruismi voidaan nähdä myös geeneissä olevaksi ilmiöksi; lajin säilyminen on edellyttänyt toiset huomioivaa käytöstä (evoluutiopsykolo-gia).

Pohdi, missä tilanteissa olet antanut apua? Entä pyytänyt? Saitko apua tilanteeseesi? Arvioi, mitkä seikat vaikuttivat avun saamiseen. Miten prososiaalisuus voi ilmetä koulussa oppilaiden kesken? Pohdi, onko olemassa täysin pyyteetöntä tekoa?

SOSIAALISIA TAITOJA

104

Sosia

alinen v

uorovaik

utu

s

ja r

yhm

än toim

inta

105

> R

yhm

ät

Ihmiselle on aina ollut ominaista kokoontua ryhmiin ja kommunikoida keskenään. Ryhmään kuuluminen on tärkeä tarve. Sillä on suuri merkitys ihmisen hyvinvoinnin kokemukselle ja jopa fyysiselle terveydelle. Ryhmästä eristäminen on ollut rankaisutapa monissa kulttuureissa. Se kertoo siitä, että yhteisöön ja ryhmiin kuuluminen on koet-tu merkittäväksi asiaksi. Länsimainen elämäntapa on muuttanut luontaisia yhteisöjä. Kaupunkimaisessa yksilöllisyyttä korostavassa elämänmuodossa kaivataan usein yhteisöl-lisyyteen ja yhteisvastuullisuuteen. Myös satunnaisetkin ryhmämuodot – leirit, kurssi, mat-kat – ovat tärkeitä yhteisöllisiä kokemuksia monille.

Ryhmillä on samanaikaisesti tehtävätavoite ja tunnetavoite. Sosiaalipsykologian tarkas-telemat ryhmät ovat olemassa jotain tarkoitusta varten. Ryhmän toiminnan päämäärää kutsutaan tehtävätavoitteeksi. Se voi olla oppilaskunnan rahankeräämisen tavoite, par-tiolaisten järjestämän leirin toteuttaminen tai urhelujoukkueen valmistautuminen tur-naukseen. Tehtävätavoitteeseen ei päästä ilman tunnetavoitteen toteutumista: ryhmän jäsenten tulee voida kokea, että ryhmässä toimiminen on palkitsevaa ja tyydytystä tuotta-vaa. Tunnetavoitteen saavuttamiseen vaikuttavat ryhmän jäsenten väliset suhteet, tehtä-vätavoitteen saavuttamisen tärkeys ja myös toiminnan tuloksellisuus. Vapaaehtoiseen yh-dessäoloon perustuvissa ryhmissä tunnetavoitteen saavuttaminen on tärkeämpää ryhmän kiinteydelle ja koossapysymiselle kuin esimerkiksi työpaikkojen ja harrastuksien parissa muodostetuille tiettyä tehtävää suorittamaan perustetuille ryhmille.

Ryhmän jäsenenä yksilöllinen vapaus vähenee, mutta toisaalta ryhmä tarjoaa jäsenil-leen mahdollisuuksia ja voimavaroja. Ryhmältä voi saada tukea ja apua, jos ei itse kykene suoriutumaan vaadittavasta tehtävästä. Eri ryhmiin liittyvät sosiaaliset roolit auttavat muo-dostamaan ja tiedostamaan oman identiteetin. Sosiaalinen rooli on sidonnainen kulloi-seenkin ryhmään. Esimerkiksi ystäväpiirissä voi olla johtajan rooli, mutta harrastuksen parissa rivijäsenen roolissa. Kun oma asema ryhmässä muuttuu, on samalla omaksuttava uusi rooli. Se saattaa tuntua aluksi vieraalta, mutta kun uusi rooli on omaksuttu, siitä tu-lee osa identiteettiä. Joidenkin näkemysten mukaan yksilön identiteetti muodostuisikin yksinomaan siitä, millaiseksi muut ihmisen mieltävät.

Ryhmien, esimerkiksi perheen, kotipaikkakunnan ja kieliryhmän, kautta liitymme myös yhteiskuntaan. Kansallisuus-, kieli-, ammatti-, puolue- ja muut ryhmät helpottavat yhteiskunnallista järjestystä: valvontaa, vallankäyttöä ja tiedotusta.

RyhmätyypitIhmiset kuuluvat monenlaisiin ryhmiin. Erilaisia ryhmiä voidaan luokitella ryhmän

kiinteyden ja suhteiden laadun, ryhmään kuulumisen, ryhmäkoon, ryhmän koostumuk-sen ja ryhmän toiminnan tarkoituksen mukaan.

Kiinteyden mukaan ryhmät jakaantuvat primaari– ja sekundaariryhmiin. Primaariryh-mät ovat suhteellisen kiinteitä ja niihin kuuluminen on merkityksellistä ryhmän jäsenille. Primaariryhmiä ovat esimerkiksi perhe, suku ja ystäväpiiri.

Ryhmään kuulumisen kannalta ryhmätyyppejä ovat jäsen-, ulko- ja viiteryhmä. Jäsenryhmät ovat niitä, joihin koemme kuuluvamme, ja joista käytämme muotoa “me”. Ulkoryhmät ovat ryhmiä, joihin olemme jossain vuorovaikutussuhteessa, mutta joihin emme itse kuulu (“he”). Viiteryhmä on ryhmä, johon samastumme, ja joka sen kautta vai-kuttaa meihin. Yksilö kokee viiteryhmän arvot ja normit itselleen läheiseksi. Viiteryhmään voidaan kuulua jäsenenä, mutta viiteryhmään kuuluminen ei ole välttämätöntä.

Ryhmäkoon mukaan ryhmät jakautuvat pien- ja suurryhmiin. Pienryhmissä jäseniä on kolmesta noin kymmeneen. Tällöin ryhmän jäsenet voivat olla toisiinsa vuorovaiku-tuksessa ja tuntea muut ryhmän jäsenet. Suurryhmät ovat yli kymmenen, jopa satojen henkilöiden ryhmiä. Suurryhmässä ei välttämättä edes tunnisteta kaikkia ryhmään kuulu-

via. Esimerkiksi jalkapallojoukkueen fanijoukko muodostaa suurryhmän matkustessaan samalla junalla vieraspeliin.

Ryhmät ovat koostumukseltaan homogeenisia tai heterogeenisia. Homogeenisissä ryh-missä jäseniä yhdistää joku tai jotkin tekijät, esimerkiksi sukupuoli, ikä tai mielenkiinnon kohteet. Heterogeenissä ryhmissä jäsenistö koostuu erilaisista jäsenistä.

Sosiaalipsykologiassa on tarkasteltu erityisen paljon harrastustoiminnassa ja työtehtä-vissä yleistä ryhmätyyppiä, jota kutsutaan pienryhmäksi. Pienryhmän tunnusmerkkeinä ovat rajallinen jäsenmäärä. Jäsenet tunnistavat ryhmänsä kuuluvat jäsenet, he kokevat itse kuuluvansa ryhmään, jäsenillä on vuorovaikutusta toistensa kanssa; ryhmällä on jokin yhteinen tehtävä tai tavoite. Ryhmiä on tutkittu sosiaalipsykologiassa erityisesti tehtävien suorittamisen kannalta. Samat ryhmien toiminan lainalaisuudet pätevät myös vapaa-ajan ryhmiin.

Normit ryhmässäRyhmä pyrkii normien avulla yhdenmukaistamaan ryhmän jäsenten toimintaa ja ohjaa-

maan jäsenten toimintaa kohti ryhmän tavoitetta. Jäsenten toiminnan arvo ja hyväksyttä-vyys arvioidaan normien avulla. Normit eli säännöt voivat olla muodollisesti sovittuja jul-kilausuttuja normeja tai epämuodollisesti muodostuneita kirjoittamattomia piilonormeja. Piilonormeja ovat esimerkiksi ryhmän perinteet ja vakiintuneet toimintatavat ja jäsenten välisiin suhteisiin liittyvät hierarkiat ja uskomukset.

Normien rikkominen johtaa rangaistuksiin eli sanktioihin ryhmän jäsentä kohtaan. Sanktioita ovat ryhmästä erottaminen, aseman heikentäminen, paheksunta ja moitti-minen. Normien noudattaminen palkitaan esimerkiksi merkittävämmällä asemalla ryh-mässä. Ryhmä ohjaa jäsenten toimintaa sanktioilla ja niillä uhkaamisella. Piilonormien rikkominen, esimerkiksi ryhmän perinteisiin osallistumatta jättäminen, voi olla ryhmän kannalta yhtä vakava normien rikkominen kuin julkilausuttujen normien rikkominen. Varsinaiset sanktiot liittyvät useimmiten julkilausuttujen normien rikkomiseen.

Ryhmän kiinteys eli koheesio vahvistuu normien avulla. Mikäli ryhmälle on annettu tai se on itse muodostanut selkeät normit, kaikki ovat ne hyväksyneet, ryhmä ponniste-lee kohti tavoitetta ja normien noudattamista valvotaan, silloin ryhmä tiivistyy ja seuraa tarkoin normien noudattamista. Normien ohella koheesioon vaikuttavat ryhmän sisäiset ystävyyssuhteet, jäsenyyden palkitsevuus ja se, että ryhmän jäsenyys tulee ansaita.

Millaisia ryhmään liittyviä tunto-

merkkejä löydät kuvasta?

RYHMÄT

106

Sosia

alinen v

uorovaik

utu

s

ja r

yhm

än toim

inta

107

> R

yhm

ät

Ryhmän muodostuminen ja ryhmäprosessiRyhmässä ihmiset ovat sidoksissa toisiinsa. Yhteiset päämäärät ja yhteinen toiminta

saavat aikaan positiivista tai negatiivista sosiaalista keskinäistä riippuvuutta. Positiivisen keskinäisen riippuvuuden vallitessa jäsenet rohkaisevat ja auttavat toisiaan sekä jakavat muille hyödyllistä tietoa tehtävän suorittamisen kannalta. Negatiivisessa riippuvuudessa yksilöt kilpailevat toistensa kanssa. Tällöin ryhmän toiminta ei ole tehokasta, koska yk-silöiden omat edut ovat ensisijaisia. Ryhmien välinen kilpailu puolestaan lisää ryhmien sisäistä yhtenäisyyttä ja toiminnan tuottavuutta.

Ryhmäprosessi kuvaa tapahtumien ketjua, jossa joukko ihmisiä järjestäytyy ryhmäksi, löytää itselleen sopivat roolit ryhmässä ja löytää ryhmälle ominaisen tavan toimia ja välit-tää viestejä toisilleen. Ryhmän toiminta ei ole ainostaan tiedollisen informaation vaihtoa, vaan ryhmän sisäinen vuorovaikutus on täynnä tulkintoja, tilannearvioita, tunteita ja mie-likuvia. Ryhmän vuorovaikutukseen vaikuttaa myös ryhmän koko. Ryhmäkoon kasvaessa ryhmän jäsenten vuorovaikutus roolittuu, ja erot ryhmän jäsenten välillä osallistumisessa keskusteluun ja muuhun aloitteiden tekoon kasvaa. On havaittu, että alle kuuden hengen ryhmät voivat vielä toimia vapaamuotoisesti, mutta suuremmissa ryhmissä kasvaa tarve sopia muodollisempi roolijako.

Ryhmän jäsenten välisiin suhteisiin vaikuttavat ryhmän jäsenten motiivit, tavoitteet, toimintatavat ja persoonallisuudenpiirteet, elämäntilanteet ja jäsenten keskinäiset suhteet. Ryhmän toiminnan tuloksellisuutta ja siinä syntyvää tunneilmapiiriä on vaikea ennustaa etukäteen. Hyvä esimerkki löytyy urheilujoukkueista. Menestyneiden yksilöiden joukko saattaa hävitä joukkueurheilussa yksilöinä heikommille mutta keskenään viihtyville ja yh-teen hiileen puhaltaville pelaajille. Tätä ryhmän sisäistä jatkuvaa muutos- ja kehitystilaa kutsutaan ryhmädynamiikaksi.

Johtajakeskeinen

Ryhmä, jossa yksi syrjäytetty / syrjäytynyt Klikkiytynyt ryhmä Tasa-arvoinen ja aktiivinen ryhmä

Hierarkinen

Hyvän ryhmän tunnusmerkkejäHyvän ryhmän tunnusmerkkejä ovat luottamus, sitoutuneisuus, luovuus ja yhteistyö

ja ohjautuvuus.Ryhmän jäsenten välinen luottamus on ryhmän ilmapiiriin keskeisesti vaikuttava tekijä.

Sitoutuminen ryhmän tavoitteisiin ja toimintaan lisää ryhmän tehokkuutta. Sitoutuminen lisääntyy, mikäli ryhmän toiminnan tavoite on selkeä, ymmärrettävä ja mielekäs, ja että ryh-mä voi itse vaikuttaa tavoitteenasetteluun. Ryhmän erilaisten jäsenten yhteistyö mahdol-listaa luovuuden. Liian tiukat ryhmätoiminnan ja ajatusten esittämistä koskevat säännöt — erilaisuuden kitkeminen pois ja niin tiivis toiminta, ettei vapaamuotoiselle yhdessäololle jää aikaa — vähentävät luovuutta ja siten ryhmän tuloksellisuutta. Hyvän ryhmän ohjaajan päätavoite tulisi olla se, että hän omalla toiminnallaan edesauttaa ryhmän itseohjautuvuu-den kehittymistä. Kun ryhmän jäsenet antavat oman panoksensa ryhmän toimintaa ja itse arvioivat ryhmätoiminnan onnistumista, on ryhmän toiminta tehokasta.

Vuorovaikutussuhteet ryhmässä

Ryhmän kehitysvaiheetRyhmien muodostumisessa ja kehityskaaressa on tiettyjä lainalaisuuksia. Kun joukko

ihmisiä aloittaa toiminnan yhdessä, tulee aluksi hakea toimintatavat ja roolit. Toiminnalle löydetään juuri sille ryhmälle ominaiset muodot, ryhmä saavuttaa tehokkaan työn vaiheen ja ryhmät myös lähes poikkeuksetta purkautuvat toiminnan tavoitteen täytyttyä.

ALOITUSVAIHEAlkuvaiheessa ryhmän jäsenet tu-

tustuvat toisiinsa etsien omaa paik-kaansa ryhmässä. Ryhmän toimin-nan tavoitetta selvitetään ja ryhmän pelisäännöt ja jäsenten roolit alkavat hahmottua.

1

SOPIMISVAIHE Ryhmän jäsenet hyväksyvät toisten-

sa roolit, erilaisten kykyjen hyödyllisyys ryhmälle havaitaan ja yhteenkuuluvuu-den tunteesta muodostuu ryhmähenki. Konfliktitilanteita pyritään vältettämään ja ryhmän yhteisyyttä vahvistetaan ryh-mässä syntyvillä tavoilla ja perinteillä.

3

KUOHUNTAVAIHE Kun alustavat pelisäännöt ja

roolit ovat muodostuneet, koe-taan ryhmän toiminnassa jäsenten toiveiden ja toiminnan välisiä ris-tiriitoja. Kuohuntavaiheessa tyy-tymättömyyden tunne ja pettymys ryhmää kohtaan ovat yleisiä.

2

TUOTTAVAN TOIMINNAN VAIHE Ryhmä toimii tehokkaasti ja

tuottavasti tavoitteen suuntaisesti ja osaa käsitellä erimielisyyksiä ja ristiriitatilanteita. Kypsän ryhmätoi-minnan vaiheessa voidaan keskittyä tehokkaasti itse tehtävän suoritta-miseen. Ryhmän tunnesuhteiden ja kiinteyden ylläpitäminen tuovat ajan mittaan haasteita.

4

LOPETUSVAIHERyhmän tehtävän päättyessä sen toiminta vähenee ja muuttuu hajanaisemmaksi. Lopulta

ryhmä hajoaa tai hajaantuu. Ryhmän lopetus kannattaa tehdä konkreettisesti, joka antaa ryh-män jäsenille selvän merkin ryhmän tehtävän täyttymisestä.

5

108

Sosia

alinen v

uorovaik

utu

s

ja r

yhm

än toim

inta

109

> R

oo

li

Roolit ovat henkilöön hä-nen asemansa vuoksi kohdis-tettuja odotuksia. Rooleja voidaan tarkastella havainnoimalla ryhmien toimintaa ja pyytämällä ryhmän jäseniä itse kertomaan niistä. Ryhmien roolit ovat tehtäviin liittyviä virallisia rooleja, kuten puheenjohtaja ja sih-teeri, ja epävirallisia rooleja, esimerkiksi ryhmän vitsinkertoja. Yksi tutkituimmista rooleista on johtajuus, joka sisältää niin ryhmän tehtävätavoitteesta kuin toimintakyvystäkin huolehtimista. Aiemmin johtajuus käsitettiin joidenkin ihmisten persoonallisuuden piirteeksi, mutta nykyään ajatellaan, että hyvällä johtajalla on ryhmän senhetkiseen tilanteeseen sopivia ominaisuuksia. Niiden avulla hän kykenee helpottamaan ryhmän tavoitteiden saavuttamista. Johtamisen voi myös nähdä prosessina, toimintana kohti päämäärää, johon koko ryhmä osallistuu. Johtajuus voi siis myös hajaantua ryhmän sisällä, eikä sama johtaja tai sama johtamistyyli ole aina toimiva edes saman ryhmän tai tehtävän kohdalla. On myös syytä erottaa muodollinen, organisaatiorakenteisiin liittyvä johtajuus pienryhmien johtamisesta.

Roolit ryhmässä Jokainen ryhmä on ainutlaatuinen kokonaisuus ihmisten välisiä suhteita. Jokainen

ihminen käyttäytyy eri tavoin eri ryhmissä. Ryhmissä muotoutuu erilaisia rooleja. Rooli on henkilöön kohdistuva toimintaodotus ryhmän toiminnan eri tilanteissa. Joskus roolit voidaan jakaa osoittamalla kullekin oma rooli. Toisinaan ihmiset ohjau-tuvat rooleihin kiinnostuksensa ja taitojensa mukaan. Rooleista voidaan myös kamp-pailla ja kokea rooliristiriitoja. Monissa ryhmissä johtajan rooli on tavoiteltu rooli, jonka saamisesta kamppaillaan eri tavoin, kunnes ryhmässä löytyy kullekin oma rooli.Jokaiseen rooliin kohdistuu odotuksia, jotka voivat olla oikeuksia tai velvollisuuksia. Jäsenet voivat itse vaikuttaa siihen, miten he ottavat vastaan rooliinsa kuuluvat odotukset. Yksilön rooli voi vaihdella ryhmän ja tilanteen mukaan. Mikään rooli ei ole sinänsä hyvä tai huono, vaan rooleilla on eri tehtävät ryhmän toiminnan kannalta. Selkeät roolit helpot-tavat ryhmässä toimimista. Rooleja pohditaan erityisesti silloin, kun uusi ryhmä aloittaa toimintaansa, ryhmässä on ristiriitoja tai epäselvyyksiä ja kun ryhmään tulee uusi jäsen.

Pohdi, miksi katutaiteilijat pukeutuvat rooliasuihin.

Esimerkkejä ryhmärooleista

KANNUSTAJA haluaa edistää ryhmän toimintaa rohkaisemalla ja kannustamalla muita. Hän pyrkii toimimaan siten, että ryhmän jäsenet voivat kokea yhteisöllisyyttä ja hyvää mieltä. Hän myös auttaa muita mielellään, hänen puoleensa on helppo kääntyä. Kannustaja tekee ryhmän toiminnan helpommaksi. Kannustajan roolissa tulee olla hyvin tasapuolinen sekä olla muiden luottamuksen arvoinen.

TIEDON JAKAJA antaa avoimesti muiden hyötyä ja tarjoaa osaamistaan ryhmän hyväksi. Hänen roolinsa on tuoda kaikki tieto muiden saataville ja saattaa ryhmä punta-roimaan vaihtoehtoja. Tiedon jakajan rooli vaatii tiettyä puoleettomuutta ja tiedon tasa-puolista jakamista, jotta ryhmä voi antaa tiedon jakajalle hänen asemansa.

MUKAUTUVA kuuntelee tarkkaan muiden mielipiteitä ja vaihtaa nopeasti oman mielipiteensä ryhmän enemmistön mukaiseksi. Hän hyväksyy ryhmän päätökset ja nou-dattaa niitä kuuliaisesti. Mukautujan olisi hyvä oppia pitämään kiinni omasta näkemyk-sestään, kunnes on esitetty hyviä perusteluja mielipiteen muuttamiseksi.

VETÄYTYVÄ henkilö on usein sivustakatsoja, koska hän haluaa välttää ihmisiä, joi-den kanssa voi syntyä erimielisyyksiä. Hän pitää ajatuksensa ja ideansa omana tietonaan, jos epäilee tai pelkää muiden olevan eri mieltä. Hän ei juurikaan osallistu yhteiseen työs-kentelyyn. Vetäytyvän tulisi oppia ajattelemaan, että kun hyväksyy itsensä, niin silloin ryhmän muutkin jäsenetkin hyväksyvät hänet. Vetäytymällä pyritään suojelemaan itseä, mutta samalla oikeastaan syrjäyttää itsenäsä koko ryhmän jäsenyydestä.

DOMINOIVA ryhmän jäsen omaa vahvan mielipiteen, puolustaa omaa näkemystään erimielisyyksien sattuessa ja pyrkii suostuttelemaan muut omalle kannalleen. Hän haluaa saada oman näkemyksensä julki kaikissa tilanteissa ja jopa nauttii erilaisista väittelytilan-teista. Dominoivan olisi hyvä pysähtyä aidosti kuuntelemaan muita, arvioida omaa kan-taansa ja opetella tekemään kompromisseja asioissa.

HELPOSTI LOUKKAANTUVA pyrkii ristiriitatilanteissa yksimielisyyteen, koska hän haluaa elää sopusoinnussa ja yrittää välttää kiistoja aiheuttavia tilanteita ja ihmisiä. Jos kuitenkin muut ovat eri mieltä hänen kanssaan tai eivät huomioi hänen näkökulmaansa, hän loukkaantuu helposti. Helposti loukkaantuvan tulisi muistaa, että eri mieltä oleminen ei tarkoita sitä, että muut olisivat arvostelemassa häntä ihmisenä. Asioihin voi miettiä pa-rasta vaihtoehtoa ilman näkökulmaa siitä, että joku olisi hävinnyt tai voittanut.

RYHMÄN TEHTÄVÄÄ EDISTÄVIÄ ROOLEJA

- Aloitteentekijä- Tietojen etsijä- Yhteenvetojen tekijä- Kriitikko- Selventäjä- Muistiinmerkitsijä- Järjestelijä- Toteuttaja

RYHMÄN TEHTÄVÄÄ HAITTAAVIA ROOLEJA:

- Hyökkääjä- Jarruttaja- Huomion tavoitteilija- Vetäytyjä- Klikkiytyjä- Hiustenhalkoja- Yläpuolelle asettuva- Manipuloija- Dominoija

Ryhmän rooleja voidaan tarkastella myös sen mukaan, vaikuttavatko roolit ryhmän tehtävän kannalta edistävästi vai haitallisesti.

ROOLI

110

Sosia

alinen v

uorovaik

utu

s

ja r

yhm

än toim

inta

111

> R

oo

li

Johtajuus roolinaJohtajuudessa on kysymys sekä ihmisten että asioiden ja tehtävien johtamisesta.

Johtajuus on kyky johtaa ihmisiä ja toimintaa haluttuun suuntaan. Jotta näin voisi ta-pahtua, johtajalla tulee olla tarvittavia kykyjä ja ominaisuuksia, hänen tulee toimia mui-den käyttäytymisen muuttamiseksi, ohjata liikettä kohti päämäärää ja tehtävä päätöksiä toimintatavoista.

Ryhmän johtajan roolin tarkastelu käynnistyi psykologiassa 1900-luvun alun piirreteo-rioiden parissa. Johtajuuden oletettiin olevan joukko perittyjä ominaisuuksia samaan ta-paan kuin fyysiset piirteet. Johtajien koulutuksen, esimerkiksi armeijassa, tuli vahvistaa ja korostaa näitä jo olemassa olevia piirteitä.

Käyttäytymisen tutkimus 1930-luvulla kiinnitti huomion johtajan käyttäytymisen ja toi-minnan aikaan saamiin seurauksiin. Toisen maailmansodan jälkeen tutkittiin johtajan vaikutusta ryhmän motivaatioon ja ilmapiiriin. Näissä tutkimuksissa eriteltiin kolme joh-tamiskäyttäytymisen päätyyliä: antaa mennä -tyyli (“Laissez faire”), demokraattinen ihmis- ja ryhmäkeskeinen tyyli sekä autoritaarinen tehtävä- ja johtajakeskeinen tyyli.

Eri johtamistyylien välillä on havaittu eroja ryhmän toiminnan tuloksellisuuteen. Antaa mennä -tyyli on tehottomin. Kun johtaja ei osallistu ryhmän toiminnan ohjaamiseen, se johtaa piittamattomuuteen, epämotivoitumiseen, epäjärjestykseen ja valtataisteluihin. Demokraattinen johtamistyyli on toimiva, kun ryhmän halutaan sitoutuvan toiminnan pitkäjänteiseen kehittämiseen ja antavan oman panoksen osallistumalla ja ideoimalla. Autoritaarinen tyyli voi olla lyhyellä aikavälillä ja selkeiden tehtävien suorittamisessa tu-loksekas. Johtajan rooli on kuitenkin ryhmän ulkopuolinen, autoritaarisen tyylin riskinä on negatiivisten tunteiden kärjistyminen ryhmän ja johtajan välillä. Kriisitilanteissa auto-ritaarinen johtamistyyli on osoittautunut tehokkaaksi.

Johtajuutta on tutkittu 1960-luvulta alkaen tilanneteorioiden avulla. Ei ole vain yhtä kaikissa tilanteissa toimivaa ihannetyyliä, vaan johtajan on toimittava tilanteen mukaises-ti. Tilanteeseen vaikuttavat erityisesti ryhmän jäsenet, heidän kykynsä, motivaationsa ja tunnetilansa. Johtajan on sovitettava johtamistoimintansa ryhmässä vallitsevaan tilantee-seen.

Nykyään on painottunut muutosjohtajuuden käsite. Muutosjohtamisen perusajatus on, että ei tule vain reagoida tilanteisiin vaan ennakoidaan ongelmatilanteita siten, että ryhmää voi ohjata eli johtaa ennen niitä tilanteita. Muutosjohtajaan kohdistuvien vaati-

Johtajuus on kykyä vaikuttaa muihin. Johtajuuden ajateltiin ennen olevan yksilön erityiskykyjä ja karismaa; uudempi johtamistutkimus korostaa johtajuuden tilannesidonnaisuutta. Ketä sinä pidät hyvänä johtajana? Kerro esimerkkejä ja perustele mielipiteesi.

Stanfordin vankilakoeYksi tunnetuimpia sosiaalipsykologian tutkimuksia on Philip Zimbardon vuonna 1971

suorittama Stanfordin vankilakoe. Kokeessa tutkittiin vankilassa olemista sekä vangin että vanginvartijan näkökulmasta. Koehenkilöt saivat omaksua vangin tai vartijan rooli mahdol-lisimman realistisessa vankilaympäristössä. Koehenkilöinä toimi 21 miespuolista yliopisto-opiskelijaa.

Kokeen alussa vartijan roolissa olleet pidättivät kokeen vangit näiden kotonaan. Vankien silmät sidottiin ja heidät vietiin vankilaan, jossa heidät riisuttiin ja vietiin suihkuun puhdistau-tumaan. Vangit saivat vanginpuvun ja -numeron. Heidät suljettiin selliin. Vartijat pukeutuivat uniformuihin, ja heidän ohjeenaan oli pitää yllä järjestystä vankilassa. Heitä kiellettiin turvau-tumasta väkivaltaan kokeen aikana.

Kokeen piti alunperin kestää kaksi viikkoa, mutta se jouduttiin keskeyttämään jo ensim-mäisen viikon aikana. Vartijoiden roolissa olevat turvautuivat väkivaltaan ja kohtelivat vangin roolissa olevia huonosti. Vankeja esittävät puolestaan alistuivat mielivaltaan ja masentuivat tilanteesta. Ennen kokeen keskeyttämistä oli jo pitänyt vapauttaa muutamia vankeja heidän mielentilansa järkkymisen vuoksi.

Kokeen koehenkilöinä olivat tavalliset opiskelijannuorukaiset, joilla ei ollut omakohtaista kokemusta todellisesta vankilaelämästä. Koehenkilöt omaksuivat stereotypioiden mukaisia rooleja. Sama tapahtuu kuitenkin myös oikeassa vankilaympäristössä ja muissakin vieraissa tilanteissa. Uudet vangit eivät luonnollisestikaan saa koulutusta vankilaelämää varten, vaan he omaksuvat uuden roolinsa vankeuden alkupäivinä. Samoin uudet vartijat joutuvat omaksu-maan oman roolinsa. Ennen pitkää roolista muodostuu vakiintunut toimintatapa.

Kokeen roolinottotilanne vaikutti vahvasti koehenkilöihin. Vartijat roolissa olleet omaksui-vat ylemmyyden tunteen suhteessa vankeihin, ja sekä vartijat että vangit käyttäytyivät oman ryhmänsä lailla.

musten lista on pitkä: hänen tulee ymmärtää ihmisten ja ryhmien toiminnan lainalai-suuksia, huomioida ja en-nakoida ihmisten tunteet ja muutosvastarinta, ymmärtää ryhmän toimintakulttuurin vaatimukset ja motivoida ihmisiä muutokseen esittä-mällä visioita. Johtajuutta ei enää pidetä yksilön ominai-suutena tai piirteenä, vaan se on kokoelma taitoja, ko-kemusta, ominaisuuksia ja tietoa, joita voidaan käyttää eri tavoin tarpeen mukaan.

112

Sosia

alinen v

uorovaik

utu

s

ja r

yhm

än toim

inta

113

Ryhmän vaikutus yksilön toimintaan ja mielipiteisiin on ollut monien tutkimusten aiheena. Yleisesti ajatellaan, että ryhmän jäsenenä menetämme osan yksilöllisyyttämme. Ryhmän ja yksilön suhde on kuitenkin molemminpuolinen, ryhmät tarjoavat yksilölle myös positiivisia sosiaalisia mahdollisuuksia.

Joukkojen toiminta ryhmäilmiönäSosiaalipsykologian alkuvaiheessa joukkojen tutkimus näki yhteen kerääntyneet ihmi-

set vaarallisiksi ja arvaamattomiksi ihmismassoiksi. Myöhemmässä tutkimuksessa joukkoja on tarkasteltu erääntyyppisinä ryhminä. Esimerkiksi joukko mielenosoittajia on ryhmä siinä mielessä, että heillä on yhteinen tavoite ja kokemus yhteenkuuluvuudesta. Vaikka he toimivat enemmänkin osana ryhmää kuin yksilönä, tämä ei tee ihmisjoukosta arvaa-matonta ja epärationaalista.

Yksilöllisyyden menettäminenYksilön joukkotilanteessa kokemaa minuuden tunteen muuttumista kuvataan deindi-

viduaation eli epäyksilöllistymisen käsitteellä. Yhtenäisesti toimivassa suuressa ryhmässä tai väkijoukossa yksilö ei juurikaan keskity tarkkailemaan omia tuntemuksiaan ja pysähdy niitä tutkiskelemaan. Tällainen tilanne on esimerkiksi urheilutapahtuman katsojien kes-kuudessa tai mielenosoituksessa. Henkilökohtainen minätietoisuus on alhaisempi kuin toimittaessa yksin tai korostetusti yksilönä. Silti tilanteessa ollaan hyvinkin tietoisia ryh-mään ja itseen kohdistuvista arvioista. Kilpailevien ryhmien välillä ryhmäuskollisuuden osoittamisesta voi syntyä jopa kilpailua, kuten urheilujoukkueiden kannattajien parissa.Joukkotilanteissa väkijoukon suuruus voi johtaa tunteeseen tunnistamattomuudesta. Tällöin alentunut julkinen minätietoisuus helpottaa sääntöjen rikkomista ja epäsovin-naista käyttäytymistä. Tämä ilmenee mellakoissa, mielenosoituksissa ja esimerkiksi karne-vaalikulkueissa. Myös naamioituminen lisää deindividuaation tunnetta. Freudin teoria minuuden toiminnasta selittää epäyksilöllistyminen höllentävän yliminän asettamia käyt-täytymisen rajoituksia ja kieltoja.

Miten armeija vaikuttaa yksilöllisyyden menettämiseen?

Joukkotilanteen normitVaikka suurissa joukoissa yksilö voi kokea tunnistamattomuuden tunnetta, ei jouk-

kojen toiminta ole normeista vapaata. Juuri syntyneessä ryhmässä ei ole sille ryhmälle vakiintuneita normeja, mutta ne syntyvät nopeasti. Kun normi on muotoutunut joukkoti-lanteessa, vaikuttavat normit muiden ryhmätilanteiden tavoin. Esimerkiksi jalkapallohu-ligaanien väkivaltaisilta ja kaaottisilta näyttävät yhteenotot eri joukkueiden kannattajien kanssa tapahtuvat suurelta osin näiden ryhmien omien normien mukaisesti. Tappeluissa estetään ryhmien sisäisellä toiminnalla todella vakavien vammojen syntyminen.

Joukkotilanteissa syntyviä normeja on vaikea ennustaa, mutta ne liittyvät tilanteen ja tavoitteen mukaiseen toimintaan. Joukkojen psykologiassa on havaittu seikkoja, joilla voi-daan ennakoida ihmisjoukkojen käyttäytymisen kehittymistä. Mielenosoitusten väkivaltai-suuden kehittymiseen vaikuttavat osaltaan järjestyksenvalvojien toimintatavat.

> R

yhm

ä ja

yk

silö

RYHMÄ JA YKSILÖ

Yksilön kannalta ryhmien väliset suhteet ovat merkittäviä erityisesti silloin, kun kysees-sä on sisäryhmän (“me”) ja ulkoryhmän (“he”) suhde. Ryhmien välisten suhteiden tutki-muksella on pyritty saamaan selville mm. miksi jotkin ryhmät ovat vihamielisiä toisilleen, ja toisaalta miten ryhmien välisiä konflikteja voisi lieventää tai poistaa.

Ryhmien välisissä suhteissa ihmiset eivät miellä itseään ensisijaisesti yksilöinä vaan ryh-mänsä edustajina, esimerkiksi kansallisuuden, ammatin tai arvomaailman mukaan. Omaa ryhmää korostetaan pitämällä muita ryhmiä väärässä olevana, alempiarvoisena, jopa vaa-rallisina ja epäinhimillisinä. Tunne ryhmään kuulumisesta syntyy helposti. Minimaalisten ryhmien kokeessa ihmiset arvottiin satunnaisesti ryhmiin. Jo tämä satunnainen ryh-mään kuuluminen sai koehenkilöt suosimaan oman ryhmän jäseniä päätöksiä tehdessä. Minimalististen ryhmien ilmiö esiintyy ns. Tosi-tv -kilpailuohjelmissa, joissa ryhmiin jako saa aikaan välittömästi samastumisen juuri syntyneeseen satunnaiseen ryhmään.

Ryhmien väliset konfliktit ja Sherifin poikaleirikoeMusaref Sherifin kuuluisassa poikaleirikokeessa pojat jaettiin kesäleirillä kahteen ryh-

mään, kotkiin ja kalkkarokäärmeisiin. Kokeessa pyrittiin erilaisten kilpailujen avulla herät-tämään vastakkainasettelu ryhmien välillä. Lisäksi koko ajan korostettiin omaan ryhmään kuulumista ryhmän omilla tunnuksilla, oman ryhmän paremmuutta korostavilla huudoil-la ja muilla keinoilla. Leirin pojat saatiin samastumaan voimakkaasti omaan ryhmään ja samalla toista ryhmää kohtaan niin vihamielisiksi, että osa kokeista jouduttiin keskeytet-tämään. Ryhmän jäsenyys, kilpalutilanne ja toisen ryhmän väheksyminen sai aikaan syvän jaon leirin poikien kesken.

Ryhmien jäsenten välisen vihamielisyyden lieventäminen onnistui, kun pojille järjestet-tiin koko leiriä koskevia ongelmatilanteita, joiden ratkaisuun tarvittiin molempien ryhmi-en panosta. Tällöin ensisijaiseksi ryhmäjäsenyydeksi tulikin koko leiri aiemman pienryh-män sijaan. Myöhemmissä kokeissa on havaittu, että pelkkä yhteistyö ei välttämättä johda ryhmien välisen vihan lievenemiseen. Yhteisen toiminnan lisäksi eri ryhmiin kuuluville täytyy syntyä tieto ja tunne heitä yhdistävistä tekijöistä. Rasismi ja muut ryhmien väliset ristiriidat nousevat siitä, että toiseen ryhmään kuuluvilla ei nähdä olevan mitään yhteistä itsensä kanssa. Ryhmien välisiä ristiriitoja voidaan lieventää sillä, että ryhmien jäsenet ym-märtävät heitä yhdistävien tekijöiden merkityksen.

RYHMIEN VÄLISET SUHTEET