Rakennusperintö – 1900-luvun suomalaisenarkkitehtuurin tyylit, osa IIElina StandertskjöldAmanuenssi, Suomen rakennustaiteen museoelina.standertskjold@mfa.fi

1930-lukuMaailmanlaajuinen talouslama, joka alkoi NewYorkin pörssiromahduksesta kesällä 1929, hil-jensi myös Suomen vientimarkkinat ja valta-kunta ajautui rahoituskriisiin. Laman aikana,jolloin kaikesta oli pulaa, karsittiin rakennuksis-takin kaikki mikä miellettiin turhaksi. Tilojensuunnittelussa ja materiaalien valinnoissa pyrit-tiin säästämään. Niukkaeleinen tyyli liittyi myöslaajempaan yhteiskunnalliseen murrokseen.

Arkkitehtien tärkeimmäksi työtehtäväksinousi pienasuntojen suunnittelu, mikä edellyttimassatuotantoa ja standardisointia. Ornament-tien ja yksilöllisten rakennusosien valmistus eiollut teollisesti mahdollista. Muutos alkoi vähi-tellen jo 1920-luvulla ja johti lopulta siihen, ettäesimerkiksi julkisivuista katosivat kaikki koris-teet. Yhä useampi arkkitehti alkoi olla sitä miel-tä, että rakennukset tuli suunnitella tarkoitus-taan vastaaviksi. Ajateltiin, että rakennuksen ul-koasu muotoutui itsestään kauniiksi, kun sisäti-lat suunniteltiin toimiviksi. Tätä suunnittelupe-riaatetta alettiin kutsua funktionalismiksi tai”funkikseksi”. Sana on johdettu funktio-sanas-ta, joka tarkoittaa toimintaa tai tehtävää.

Funktionalismin edustajat eivät keskittyneetpelkästään arkkitehtuuriin ja muotoilun uudista-

miseen. He ottivat kantaa myös yhteiskunnalli-siin kysymyksiin, työväestön ja vähävaraistenpuolesta. Liike oli demokraattinen ja kansainvä-linen. Sen keulakuvaksi nousi sveitsiläinen ark-kitehti Le Corbusier, jonka mukaan ihmiskun-nan pelastus oli uudessa arkkitehtuurissa. Sak-sassa keskeisessä asemassa oli arkkitehti WalterGropiuksen 1919 perustama Bauhaus-koulu.Koulun opetus käsitti kaikki taiteen alat, ja senvaikutus ulottuu pitkälle meidänkin päiviemmearkkitehtuuriin, valokuvaukseen, kirjapainotai-teeseen ja muotoiluun.

Funktionalismin aikakaudella modernista tulimuotisana, jolla oli vahva positiivinen lataus.Koneita ja tekniikkaa ihailtiin siinä määrin, ettäniistä tuli suosittuja aiheita maalaustaiteessa javalokuvauksessa. Arkkitehtuurissa koneroman-tiikka ilmeni siten, että rakennuksiin ja sisustuk-siin otettiin aiheita valtamerilaivoista ja autois-ta. Koteja ryhdyttiin nimittämään asumiskoneik-si ja tiloissa liikkuvien ihmisten liikeratoja alet-tiin tutkia tieteellisesti. Kaupunkisuunnittelussajärkiperäinen ajattelu ilmeni siten, että suunni-telmia laadittiin tilastollisten laskelmien perus-teella. Arkkitehdit hyödynsivät syntyvyys- jakuolleisuuslukuja sekä lääke- ja luonnontieteitä.

Suunnittelijat ryhtyivät myös tietoisesti hyö-dyntämään uutta rakennustekniikkaa. Le Cor-

327

Kuva 1. Alvar Aalto: Lounais-Suomen maalais-tentalo, Turku 1928. Julkisivuista on karsittu lä-hes kaikki ornamentiikka.

Kuva 2. Alvar Aalto: Turun Sanomien toimitalo,Turku 1930. Valokuvassa korostuu ajalle tyypil-linen koneromantiikka.

busieriä kiinnosti erityisesti teräsbetoniraken-teiden kehittäminen yhä monipuolisemmiksi.Hän halusi luoda uudelle arkkitehtuurille yleis-pätevät säännöt, jotka toimisivat kaikkiallamaailmassa. Le Corbusierin mukaan rakennuk-sessa tulisi olla:1. Betoninen pilari-laatta-järjestelmä, jossa

pystypilarit ja vaakatasossa olevat laatatkannattivat rakennusrunkoa. Väliseinät voi-tiin rakenteen ansiosta sijoittaa mihin vainpilarien väliin. Näin syntyi ”vapaa pohjarat-kaisu”.

2. Tasakatto, jota voisi käyttää myös oleske-luun.

3. Nauhaikkunat, eli ikkunat jotka olivat mata-lia ja kiinni toisissaan siten, että ne muodos-tivat yhtenäisen nauhan.

4. Vapaa julkisivu, mikä tarkoitti sitä, että ul-koseinät eivät olleet tiilestä muurattuja kan-tavia rakenteita, vaan ne ikään kuin ”ripus-tettiin” betonirunkoon.

5. Rakennuksen nostaminen pilareille, niinettä talon alle saattoi ajaa autolla, tai että ra-kennusta ympäröivä viheralue saatettiinulottaa rakennuksen alle.

Arkkitehdit ympäri maailmaa ryhtyivät sovelta-maan näitä sääntöjä yksityistaloista tehtaisiin.Tasakatosta tuli uuden arkkitehtuurin tavara-merkki. Se levisi kaikkialle Eurooppaan ja nousiHitlerin Saksassa jopa poliittiseksi kysymyk-seksi. Kansallissosialistit pitivät tasakattoa epä-kansallisena ja halusivat kieltää sen käytön.Vaikka kylmä ilmasto lumineen ei tasakattoasuosinutkaan, sen käyttö levisi myös Pohjois-maihin.

Suomessa Le Corbusierin ja Bauhaus-koulunopit tulivat tunnetuiksi 1920-luvun lopussa.Funktionalismi-sana alkoi kuitenkin yleistyävasta myöhemmin. Aluksi arkkitehdit puhuivat

saksalaiseen tapaan uudesta rakentamisesta,uusasiallisuudesta ja rationalismista. Alvar Aal-to sovelsi ensimmäisenä Suomessa Le Corbu-sierin viittä sääntöä Turun Sanomien toimitalos-sa 1929. Rakennuksessa oli tasakatto, nauhaik-kunat, pilari-laattarunko ja betonista valetut,ei-kantavat julkisivut. Rakennuksen pohjaker-ros ei kuitenkaan ollut avoin, vaan ensimmäisenkerroksen julkisivu oli alun perin vain vedettysisään katulinjasta.

Kaupunkisuunnittelussa tapahtui suuri muu-tos. Kaupunkirakenne haluttiin avata ja muuttaaväljemmäksi. Tämä merkitsi sitä, että luovuttiinperinteisistä kaupunkitiloista kuten katuja reu-nustavista yhtenäisistä taloriveistä, toreista jakorttelipihoista. Ihanteeksi muodostui avara,vihreä, valoisa ja hygieeninen kaupunki. Roh-keimmissa suunnitelmissa kaupunkikeskuksienviheralueiden määrää saattoi olla jopa 90 % pin-ta-alasta. Funktionalismin avoin rakennustapamahdollisti usean eri talotyypin rakentamisensamalle alueelle. Modernin asuinrakennuksenperusmalliksi muotoutui lamellitalo. Sanan suo-menkielinen vastine on ”kaitiotalo”, mikä kuvaahyvin rakennuksen kapeaa muotoa. Talojen run-got tehtiin niin kapeiksi, ettei huoneistojen kes-kelle jäänyt pimeitä tiloja. 1930-luvulla mottonaoli: ”Huoneeseen, johon ei tule auringonvaloa,tulee lääkäri”. Lamellitalojen lisäksi asuinalueil-

Rakennusperintö – 1900-luvun suomalaisen arkkitehtuurin tyylit, osa II

328

Kuva 4. Alvar Aalto: Turun Sanomien toimitalo,Turku 1930.

Kuva 3. P.E. Blomstedt: Kotkan kaupungintalonkilpailuehdotus 1931.

le saatettiin sijoittaa 9–12-kerroksisia pistetalo-ja sekä rivi- ja omakotitaloja.

Lamelli- eli kaitiotalon kehittämiseksi pidet-tiin Suomessa arkkitehtuurikilpailu vuonna1932. Voittaneita ehdotuksia esiteltiin samanavuonna pidetyillä Pohjoismaisilla rakennus-päivillä. Kilpailun tarkoituksena oli selvittää ra-kennusten ihanteelliset korkeudet, välimatkat jasijoitus ilmansuuntiin nähden sekä samalla ke-hittää nykyaikainen huoneistotyyppi.

1930-luvun alussa vallinnut taloudellinenlama johti kuitenkin siihen, että lamellitaloja eijuurikaan rakennettu. Osaksi tämä johtui siitä,että asuntojen rakentaminen ei ollut tähän ai-kaan kunnallista vaan pääasiassa yksityistä lii-ketoimintaa. Toinen syy oli se, ettei vanhojaasemakaavoja ehditty uusia riittävän nopeasti.Suomessa rakennettiin 1930-luvulla vain kaksilamellitalo-aluetta. Molemmat liittyivät teolli-suuslaitoksiin. Alvar Aallon suunnittelema Su-nilan selluloosatehtaan työväen asuinalue lähel-lä Kotkaa valmistui kahdessa osassa. Ensim-mäinen vaihe 1938–39 ja toinen vasta 1950-lu-vulla. Valtion Tykkitehtaan työntekijöille Raut-pohjaan rakennetut asuintalot ajoittuvat vuosille1929–38.

Huolimatta siitä, että julkinen rakentaminenväheni pula-aikana, sairaaloita rakennettiin1930-luvulla huomattava määrä. Niistä kehitet-

tiin rationaalisia laitoksia, jotka toimivat lähestehdasmaisen tehokkaasti. Päämääränä oli tuot-taa mahdollisimman monia terveitä yksilöitäyhteiskunnalle. Modernismi oli omiaan paran-tola-arkkitehtuuriin, koska samat tekijät, joitafunktionalistit pitivät tärkeänä: riittävä valon jailman saanti sekä hygieenisyys, olivat keskeisiämyös taistelussa tuberkuloosia vastaan. Jo vuo-sisadan alussa oli opittu tuntemaan auringonva-lon tuberkuloosibakteereja tappava vaikutus.

Ensimmäinen Suomeen varta vasten tuberku-loosipotilaita varten rakennettu parantola oliOnni Tarjanteen suunnittelema, Punkaharjulle1903 rakennettu, Takaharjun parantola. Se olipoikkeuksellisen uudenaikainen ajankohtaansanähden ja enteilikin jo myöhempien sairaalara-kennusten ulkoasua. Parantolan seinät olivat si-leäksi rapatut ja vaaleat, mikä loi vaikutelmanpuhtaudesta. Hygieenisyys oli etusijalla myös1920- ja 1930-luvuilla rakennettujen keuhko-tautiparantoloiden suunnittelussa. Sileät ulko-seinät maalattiin vaaleiksi ja sisäseinät valoaheijastaviksi ja helposti puhdistettaviksi. Näinsyntyi valkoiseksi funktionalismiksi kutsutturakennustyyli.

”Valkoinen funkis” yhdistetään Suomessausein myös osuusliikkeiden arkkitehtuuriin.Liikkeet rakensivat maailmansotien välisenä ai-kana tuotantolaitoksia, tukkuvarastoja ja mylly-

Rakennusperintö – 1900-luvun suomalaisen arkkitehtuurin tyylit, osa II

329

Kuva 5. Hilding Ekelund, Martti Välikangas: Olympiakylä, Helsinki 1940. Lamellitalot on sijoitettuvapaasti viheralueelle.

Kuva 6. Alvar Aalto: Sunilan tehtaan asuinalue,Kotka 1938.

Kuva 7. Onni Tarjanne: Takaharjun parantola,Punkaharju 1903.

jä talousalueiden keskuksiin, joissa ne yhä tä-nään edustavat merkittävää vaihetta paikkakun-tansa historiassa. Pienemmissä kaupungeissa javarsinkin kirkonkylissä osuuskaupan talo oliusein ensimmäinen funktionalistinen rakennus.Tyypillisessä maaseutumyymälässä oli kauppa,varastotila ja myymälänhoitajan asunto. Kau-pan sisustusmateriaalit olivat mahdollisimmanhelposti puhdistettavia: seinät oli päällystettykaakeleilla tai marmorilla ja lattiat erilaisillalaatoilla. Kaupassa vallitsi järjestys, koska kai-kille tuotteille oli oma paikkansa. Suuret näy-teikkunat takasivat riittävän valoisuuden, muttatoisaalta ikkunat suojattiin markiiseilla, etteivätesillä olleet tavarat pilaantuneet auringossa.

Modernistiset rakennukset eivät kuitenkaankaikki olleet puhtaan valkoisia. 1930-luvulla ra-kennusten ulkoseinät saatettiin maalata vaaleanvihertävällä, vaalean kellertävällä tai harmaallavärillä. Mikäli seinät maalattiin puhtaan valkoi-siksi, niihin yhdistettiin mielellään kirkkaan vä-risiä yksityiskohtia. Idea noudatteli maalaustai-teessa samanaikaisesti vallalla ollutta abstraktiasuuntausta. Arkkitehdit saivat vaikutteita taide-

suunnasta, josta käytetään nimitystä neoplastis-mi. Se oli saanut alkunsa Hollannista. Suuntauk-sen edustajat, joista tunnetuin oli Piet Mondrian,jakoivat kuvapinnan kirkkaanvärisiin suorakai-teisiin, jotka he rajasivat mustilla viivoilla. Tai-teilijat käyttivät vain päävärejä, punaista, sinistäja keltaista yhdistettynä valkoiseen, mustaan jaharmaaseen.

Arkkitehtuurissa vastakohta valkoisen japuhtaiden värien välillä saatiin aikaiseksi esi-merkiksi asentamalla ikkunoihin kirkkaanväri-set markiisit. Parvekkeiden kaiteet ja ulko-ovetsaatettiin myös maalata punaisiksi tai sinisiksi.Ulkoseiniä koristeltiin värillisillä kaakeleilla,klinkkereillä ja neonvaloilla. Neonvalomainok-set yleistyivät 1930-luvulla. Mainosvalojen si-joittelu julkisivuihin alkoi jopa vaikuttaa raken-nusten suunnitteluun.

Myös sisustuksissa tuli muotiin kirkkaat,puhtaat värit. Modernin, hygieenisen ja tarkastimitoitetun pienasunnon suunnittelusta tuli yksifunktionalistien tärkeimmistä tehtävistä. Kodinkauneus yhdistettiin siisteyteen ja puhtauteen.Keittiöissä ja kylpyhuoneissa käytettiin kiiltä-vää terästä ja kaakeleita sekä muita helpostipuhdistettavia materiaaleja. Seinät saatettiinpäällystää jopa kirkkaanvärisillä lasilevyillä.Huonekaluissa käytettiin kromia ja teräsputki-jalkoja yhdistettynä sileään vaneriin. Kerrosta-lojen porraskäytäviin asennettiin rikkakuilut,joiden kautta kerroksista pudotetut roskat pää-tyivät kellarissa olevaan jätehuoneeseen.

1930-luvulla asuinrakennuksiin tehtiin huo-neistokohtaiset parvekkeet, joilla perheenemän-nät saattoivat tuulettaa mattoja ja vuodevaattei-ta. Helsingissä yleistyivät ”töölöläiserkkerit”,joiden sivuikkunoiden kautta asuntoihin saatiinenemmän valoa. Töölöstä erkkerivillitys levisivähitellen koko maahan. Vuosikymmenen lo-pulla tuli myyntiin myös niin kutsuttu ”perspek-tiivi-ikkuna”, jossa oli vain yksi iso ruutu, joka

Rakennusperintö – 1900-luvun suomalaisen arkkitehtuurin tyylit, osa II

330

Kuva 8. Bertel Strömmer: Tampereen keuhko-tautiparantola 1939.

Kuva 9. Osuusliike Liiton myymälä- ja kahvila-rakennus 1930-luku.

Kuva 10. Niilo Kokko, Heimo Riihimäki, ViljoRevell: Lasipalatsi, Helsinki 1936. Neonvalotovat tärkeä osa rakennuksen ulkoarkkitehtuuria.

kääntyi keskellä olevan saranan varassa niin,että myös ulkopuoli voitiin pestä.

Liikuntakulttuurin nousu oli olennainen osamaailmansotien välisen ajan henkeä. 1920- ja1930-luvulla perustettiin urheiluseuroja ja aloi-tettiin suuria rakennushankkeita. Suomessakinryhdyttiin rakentamaan urheiluun liittyviä ra-kennuksia. Vuonna 1936 valmistui Erik Brygg-manin suunnittelema Vierumäen urheiluopistoja 1937 Eero Vaskisen Nastolaan suunnittelemaPajulahden opisto. Suomessa urheilurakenta-mista vauhditti lisäksi olympiakisat, jotka vuon-na 1938 päätettiin pitää Helsingissä. Alun perinkaupungin oli tarkoitus toimia kisojen isäntänävuonna 1940. Vuotta aikaisemmin syttyneen so-dan takia kisoja jouduttiin kuitenkin siirtämäänaina vuoteen 1952. Olympiarakennusten suun-nittelu ajoittui kuitenkin aikaisemmaksi, pää-asiassa vuosien 1938–40 välille. Vuonna 1938valmistunut, arkkitehtien Yrjö Lindegrenin jaToivo Jäntin suunnittelema Olympiastadionnousi modernin Suomen kansalliseksi symbo-liksi.

Taloudellisesta lamasta johtuen funktionalis-tisia rakennuksia toteutettiin vähemmän kuinsuunnitelmia tehtiin. Modernismi levisi kuiten-kin 1930-luvun aikana koko maahan, pääasiassaosuusliikkeiden ansiosta. Helsingissä asuneetarkkitehdit omaksuivat modernismin hitaam-min. Syynä tähän oli se, että pääkaupungista ha-luttiin rakentaa itsenäistyneen Suomen uusi lii-ke- ja hallintokeskus. Vaikka liike-elämän edus-tajat saattoivat hyväksyä uuden tyylin tehdas- javarastorakennuksissa, he eivät pitäneet sitä so-pivana vakavaraisuutta edustavissa konttori- jaliikerakennuksissa. Funktionalismin ei myös-kään katsottu sopivan kirkkorakennuksiin. So-tien välisenä aikana pelkistetty klassismi säilyi-kin näissä rakennustyypeissä elinvoimaisenamodernismin rinnalla.

Rakennusperintö – 1900-luvun suomalaisen arkkitehtuurin tyylit, osa II

331

Kuva 11. Dag ja Kaj Englund: Asuintalo Bjer-ges, Helsinki 1938. Olohuoneeseen sijoitetturuokailunurkkaus.

Kuva 12. Erik Bryggman: Vierumäen urheilu-opisto, Heinolan mlk 1936.

Kuva 13. Yrjö Lindegren, Toivo Jäntti: Olympia-stadion, Helsinki 1.rakennusvaihe 1934–1938.

1940-luku1930-luvun loppupuolella arkkitehdit alkoivatetsiä vaihtoehtoja puhdasoppiselle modernis-mille. Kehitysoptimismi, johon funktionalismioli perustunut, menetti uskottavuutensa kun toi-sen maailmansodan uhka alkoi olla ilmeinen.Tämä koski niin Suomea kuin useampia muita-kin Euroopan maita. 1930-luvun lopun ja 1940-luvun arkkitehtuuri erosi monessa suhteessasotaa edeltäneestä tyylistä, jonka perustana oliollut kansainvälisyys sekä tieteen ja tekniikanhyödyntäminen suunnittelussa. Sota herätti voi-makasta isänmaallisuutta ja kotiseuturakkautta.Sodan jälkeen ihmiset kaipasivat elämäänsä jat-kuvuutta ja turvaa. Romantiikan keinoin yritet-tiin, ja monesti onnistuttiinkin, luomaan ihmis-ten ympärille lämpöä ja kodikkuutta.

Jo 1930-luvun lopulla alkoi rakennusten jul-kisivuihin taas ilmestyä veistoksia ja kohokuvi-oita. Funktionalismille tyypillisistä nauhaik-kunoista luovuttiin lasin puutteen ja tasakatoistabitumin puutteen vuoksi. Tilalle tulivat pulpet-ti-, auma- ja satulakatot sekä pitkät räystäät.Yksi 1940-luvun suosikkimateriaaleista oli lius-kekivi. Sitä käytettiin sekä julkisivujen koristee-na että lattiamateriaalina. Siitä muurattiin myöstakkoja ja savupiippuja. Parvekkeisiin ja porras-kaiteisiin lisättiin koristeellisia yksityiskohtia.

1930-luvun järkiperäiselle ajattelulle täysinvieras ilmiö oli kuusi- ja kahdeksankulmionkäyttö arkkitehtuurissa. Niitä käytettiin sekä yk-sityiskohdissa, kuten pienissä ikkunoissa, ettäsuuremmassa mittakaavassa, kuten arkkitehtiRunar Finnilän 1939 piirtämässä Fabianinkatu6:n liike- ja asuintalossa, jossa on kahdeksan-kulmainen sisäpiha. Ääritapaus lienee ollut Aal-lon 1940-luvulla Strömberg Oy:n asuinalueelle

Rakennusperintö – 1900-luvun suomalaisen arkkitehtuurin tyylit, osa II

332

Kuva 14. Sigurd Frosterus, Ole Gripenberg:Helsingin Säästöpankin konttori, Helsinki 1932.Rakennus edustaa liikearkkitehtuurille tyypillistäpelkistettyä klassisimia.

Kuva 15. Erik Bryggman: Villa Nuuttila, Kuu-sisto 1949.

Kuva 16. Aarne Ervi, Elsi Laisaari: Nuojuanvoimalaitoksen asuinalue, Oulujoki Oy, Vaala1948.

Vaasaan suunnittelema kahdeksankulmainenlämpökeskus.

Romantiikka ilmeni myös yleisenä muotojenvapautumisena ja luonnonmateriaalien käytönlisääntymisenä. Alvar Aallon 1938–39 Noor-markkuun suunnittelemassa Villa Maireassatämä muutos on jo selvästi nähtävissä. Raken-nuksen epäsymmetriset muodot ja sisätilojenkodikkuus ovat kaukana funktionalismin ”asu-miskoneesta”. Julkisivuissa käytetyt materiaa-lit, puupinnat, liuskekivet ja luonnonkiviportaat,häivyttävät rakennuksen ympäröivään luontoon.

Maanläheinen, vapaamuotoinen arkkitehtuu-risuuntaus voimistui sodan aikana. Näin käviosaksi olosuhteiden pakosta, kun suunnittelijatsiirtyivät hygieenisistä kaupunkiasunnoistaankorsujen hämärään maailmaan. Sodassa rinta-

malle rakennettujen korsujen kohdalla ei varsi-naisesti voi puhua tyylistä, mutta rakennustaval-taan ne olivat orgaanista eli luonnon muotoihinperustuvaa arkkitehtuuria puhtaimmillaan. Nä-mä mahdollisimman hyvin maastoon piilotetutrakennelmat tehtiin paikalta saatavasta materi-aalista, puusta, kivestä ja turpeesta.

Korsuarkkitehtuurin erityispiirteet siirtyivätnopeasti siviilikäyttöön. Arkkitehdit piirsivätrakennuksia, jotka mukailivat maaston muotojatai jopa kätkeytyivät ympäröivään luontoon.Tällaisia maisemaan sulautuvia rakennuksiaovat Viljo Revellin 1946–49 suunnittelema Li-perin Sotainvalidien veljesliiton ammattioppi-laitos ja Aarne Ervin Pyhäkosken voimalaitok-sen vierasmaja, joka on lähes suojanaamioitu,sillä sen liuskekivillä koristellut seinät muistut-tavat koivunrungon pintaa.

Orgaanista suuntausta edusti myös amerikka-lainen arkkitehti Frank Lloyd Wright, jonka ark-kitehtuuri nousi sodanjälkeisessä Suomessakiinnostuksen kohteeksi. Hänet teki tunnetuksiAlvar Aalto, joka tuotti Amerikka rakentaa-näyttelyn Tukholmasta Helsinkiin 1945. Wrightoli yksi näyttelyssä esitellyistä yksittäisistä ark-kitehdeista. Aalto oli tutustunut Wrightin töihinpaikan päällä oleskellessaan Yhdysvalloissa en-nen sotaa ja sen aikana. Kiinnostus Wrightinarkkitehtuuria kohtaan johtui osaksi sodan jäl-keisestä poliittisesta tilanteesta. Suomalaisetarkkitehdit eivät halunneet tunnustautua vanhanliittolaisen Saksan ihailijoiksi. Wrightin arkki-tehtuuri edusti maksimaalista yksilönvapauttaja luonnonläheisyyttä. Suomalaiset kokivat tä-män sodan jälkeisissä ankeissa oloissa vapautta-vana.

Wrightin vaikutusta voidaan nähdä muunmuassa arkkitehtien piirtämien omakotitalojenja rivitalojen pohjaratkaisuissa. EsimerkiksiAarne Ervi piirsi teollisuuslaitosten yhteyteensuunnittelemiinsa asuintaloihin sisä- ja ulkotilo-

Rakennusperintö – 1900-luvun suomalaisen arkkitehtuurin tyylit, osa II

333

Kuva 17. Alvar ja Aino Aalto: Villa Mairea,Noormarkku 1939.

Kuva 18. Ilmari Tapiovaara: Korsu AunuksenKannaksella 1942.

Kuva 19. Viljo Revell: Sotainvalidien veljeslii-ton ammattioppilaitos, Liperi 1949.

ja välittäviä terasseja ja verantoja. Hänen omas-sa talossaan, joka valmistui Helsingin Kuusisaa-reen 1950, sisä- ja ulkotila sulautuvat yhtenäi-seksi kokonaisuudeksi samalla tavalla kuin Aal-lon suunnittelemassa Villa Maireassa. Wrightinvaikutusta on myös nähtävissä 1940-luvullasuosituksi tulleessa laakeassa ja leveälappeises-sa kattotyypissä. Hyvä esimerkki tästä on edellämainittu Revellin suunnittelema Liperin am-mattioppilaitos.

Sodan aikana Karjalan alueen arkkitehtuurioli erityisasemassa. Kiinnostus alueen arkkiteh-tuuria kohtaan heräsi uudestaan, kun takaisin-vallattujen kaupunkien ja kylien rakennuskan-taa ryhdyttiin korjaamaan. 1940-luvulla samoinkuin vuosisadan vaihteessa ilmestyi useita kirjo-ja Karjalan arkkitehtuurista. Itäiset vaikutteetnäkyivät jo varhain korsujen yksityiskohdissa,kuten ikkuna- ja ovilistoissa. Aarne Ervin Hel-

sinkiin 1946 suunnittelema Kestikartano-ravin-tolan sisustus oli ehkä tunnetuin esimerkki1940-luvun karjalaisvaikutteisesta arkkitehtuu-rista. Vaikutus ulottui kuitenkin laajemmalle-kin. Alvar Aallon mukaan karjalaisten kylienmaastoa myötäilevä rakennustapa tuli ottaa ko-ko maan jälleenrakennustyön esikuvaksi.

Jälleenrakennuskaudella, joka yleensä ajoite-taan vuosien 1945–1952 välille, suomalaistenarkkitehtien täytyi löytää ratkaisu satojen tuhan-sien evakoiden asuttamiseksi ja sodassa tuhou-tuneiden rakennusten korjaamiseksi. Heidäntyönsä oli toisin sanoen varsin laaja-alaista, sillähe joutuivat suunnittelemaan tehtaiden ja voi-malaitosten ohella puisia yhdenperheen taloja.Talojen suunnittelussa tärkeää oli, että ne sovel-tuivat sarjavalmistukseen. Teollisesti valmistet-tavien talojen tyyppejä oli kehitelty pitkään. Jo1910-luvulla oli tehtaiden työväelle rakennettupuisia asuinrakennuksia, jotka muistuttivat toi-siaan. 1930-luvulla teollista valmistusta kehitte-li muun muassa Ahlström Oy Varkauden teh-taallaan, mutta vasta siirtoväen asuttaminenedellytti niin suuren määrän rakentamista, ettäse teki talojen valmistamisen tehtaille houkutte-levaksi. Teollinen talonvalmistus pääsi käytän-nössä alkamaan 1941, kun suunnittelu ja tuotan-to saatiin toimimaan yhteen.

Korkean sokkelin varaan puusta rakennettukuutiomainen, harjakattoinen omakotitalo oliyleisin tyyppi sodan aikana ja jälleenrakennus-kaudella. Esikuvana oli monet teollisuusväes-tölle suunnitellut tyypit. Sittemmin otettiinkäyttöön matalaharjainen kellariton omakotita-lo, joka istui maalaismaisemaan paremmin. Sesopi myös hyvin esikaupunkialueille, joissa sitärakennettiin suurempina ryhminä.

Rakennusperintö – 1900-luvun suomalaisen arkkitehtuurin tyylit, osa II

334

Kuva 20. Aarne Ervi: Villa Ervi, Kuusisaari,Helsinki 1950.

Kuva 21. Aarne Ervi: Ravintola Kestikartano,Helsinki 1946.

Kuva 22. Alvar Aalto: A. Ahlström Oy:n Var-kauden talotehtaan esivalmistaman tyyppitalonpystytys 1940.

Kerrostalotyypit eivät erityisemmin kehitty-neet 1940-luvulla. 1930-luvulla ihanteeksimuodostunut tapa rakentaa samalle alueelle eri-laisia rakennustyyppejä säilyi 1940-luvullakin.Noppamaista pistetaloa pidettiin rakennuskus-tannuksiltaan edullisimpana. Lamellitaloistatehtiin asuntopulan vuoksi korkeampia kuin1930-luvulla. Helsingin Meilahden pohjois-osaan valmistui heti sodan jälkeen useita seitse-mänkerroksisia taloja. Rakennukset ovat ulko-asultaan vaatimattomia, niissä ei esimerkiksi oleparvekkeita, kuten 1930-luvun kerrostaloissa.

Jälleenrakennuskaudella julkisivujen rap-pauksesta tehtiin karkeaa. Se muistutti 1920-lu-vulla tehtyjä seinäpintoja, joita elävöitettiin eri-laisilla käsittelytavoilla. Ulkomaalien puutteenvuoksi värit olivat kuitenkin erilaisia kuin1920-luvulla. Silloin julkisivuissa käytettiinpastellisävyjä sekä eri värejä räystäissä ja lis-toissa. 1940-luvulla julkisivut olivat yksiväri-siä. Kalkkimaali sävytettiin maaväreillä, kelta-mullalla tai rautaoksidin punaisella tai vihreällä.Uutuutena oli ”papurappaukseksi” kutsuttu rap-

paus. Se tehtiin niin, että laastiin sekoitettiin so-raa tai kevytsoraa.

Koristeellisimmat julkisivut tehtiin liikera-kennuksiin ja julkisiin rakennuksiin. Martta jaRagnar Ypyän suunnittelemassa H.W. Snell-mannin liiketalossa Oulussa, joka valmistui1947, on roiskerappaukseen tehty pyöreitä kuvi-oita ja piparkakkumuoteilla pieniä tähtiä. Pipar-kakkukuviot maalattiin valkoisella, pohjavärinäoli ruskea. Vuonna 1948 valmistuneen Helsin-gin Lastenlinnan sairaalan ulkoseiniin on puo-lestaan uurrettu erilaisia kuvioita, joita täyden-tävät kohokuvioiset ympyrät, tähdet ja kuunsir-pit. Kohokuviot ovat valkoisia, sinisiä ja keltai-sia. Rappauksen teki rapparimestari Yrjö Kyllö-nen. Sairaalan suunnittelivat Elsi Borg ja OttoFlodin.

1940-luvun sisustusten muotomaailma olivapaampi ja leikkisämpi kuin asiallisella 1930-luvulla. Porraskaiteissa ja parvekkeissa käytettyohut pyöröteräs taivutettiin kaarelle, ja puusepättekivät kädenjohtimista ja ovenkahvoista var-sinaisia taidonnäytteitä. Tummasta puusta teh-dyt sohva- ja tupakkapöydät saattoivat olla mu-nuaisen tai maalauspaletin muotoisia. Muotoili-ja Paavo Tynell suunnitteli 1940-luvulla lukui-sia katto-, pöytä- ja seinälamppuja vapaastimuotoillusta rei´itetystä messingistä. Ruotsalai-silta arkkitehdeilta suunnittelijat omaksuivat vi-herkasvien käytön. Erilaiset köynnöskasvit sekäulkona että sisällä lisäsivät luonnonläheisyyttäarkkitehtuuriin.

Romantiikka ei kuitenkaan täysin syrjäyttä-nyt 1930-luvun modernismia. Teollisuuden ra-kennukset ja osuuskauppojen siilot säilyttivätmodernin ilmeensä. 1940-luvulla järjestetyissäarkkitehtuurikilpailuissa modernismi ja roman-

Rakennusperintö – 1900-luvun suomalaisen arkkitehtuurin tyylit, osa II

335

Kuva 23. Viljo Revell: Vaasan Saton pistetaloja,Vaasa 1941.

Kuva 24. Martta Martikainen Ypyä ja RagnarYpyä: H. W. Snellman Oy, Rautatalo Oy, Oulu1947.

Kuva 25. Aarne Ervi: Finland Housen sisustus,New York 1948. Valaisimet Paavo Tynell.

tiikka esiintyvät usein rinnakkain. Hyvä esimerk-ki on 1941 Helsingin kauppakorkeakoulusta jär-jestetty kilpailu. Sen voitti Hugo Harmian jaWoldemar Baeckmanin rikasmuotoinen suun-nitelma, kolmannen palkinnon saanut Dag Eng-lundin ehdotus puolestaan edusti modernia lin-jaa. Näiden kahden suuntauksen yhdistyminenkypsytti vivahteikkaan, materiaalirikkaan, mut-ta samalla modernin tyylin, josta tuli suomalai-sen arkkitehtuurin tavaramerkki 1950-luvulla.

1950-lukuToinen maailmansota opetti, että kansojen ja yh-teiskuntarakenteiden tuhoaminen kävi entistänopeammin ja tehokkaammin. Tämä sai sodankokeneet ihmiset arvostamaan viihtyisää kotia

ja arkielämää tavallistakin enemmän. Suoma-laisten rakennusmestarien julkaisemassa leh-dessä ”Rakennustaidossa” oli 1952 kirjoitus,jossa todettiin: ”Eikö ole aivan luonnollista, ettäaikana, jolloin joka päivä kuullaan uutisia kek-sinnöistä, joilla kaiken elämän tuhoaminen käyentistä varmemmin ja nopeammin, elämä sel-laisenaan, ilman koruja, on arvioitu uudelleen jaentistä korkeammalle.”

Arkkitehtuurissa yksinkertaisuus, kauneus jaarkielämän mukavuus asetettiin edustavuudenedelle. Selkeää järkiperäistä ajattelua pidettiinitsestään selvänä. Hyvä esimerkki oli arkkitehtiAulis Blomstedt, joka kirjoitti klassisista mitta-järjestelmistä ja kehitteli ihmisen mittoihin pe-rustuvaa arkkitehtuuria. Hän tutki myös lu-kusuhteiden musikaalista harmoniaa ja kultaistaleikkausta. Blomstedt suunnitteli 1950-luvullatarkkaan mitoitettuja asuinrakennuksia, joissahän käytti moduuliluontoista mittaverkostoa.Varhaisimpia esimerkkejä on vuonna 1951 val-mistunut Turun Invalidien talo.

Matkailu alkoi elpyä sodan jälkeen ja arkki-tehdit pääsivät katsomaan paikan päälle sellaisiakohteita, joihin he olivat tutustuneet vain lehtienja kirjojen välityksellä. Tosin matkustaminenoli nykypäivän mittapuun mukaan edelleenkinhidasta. 1950-luvulla anglosaksisten maiden,etenkin Yhdysvaltojen, vaikutus kasvoi. Suo-malaiset omaksuivat Yhdysvalloista rakennus-teknisiä uutuuksia ja ottivat mallia uudella man-tereella tehdyistä liikenneratkaisuista. Matkasti-pendien turvin he saattoivat oleskella Yhdysval-loissa pitempiäkin aikoja.

Amerikkalaisuus vaikutti vahvimpana esi-kaupunkien yksilöllisesti suunnitelluissa oma-

Rakennusperintö – 1900-luvun suomalaisen arkkitehtuurin tyylit, osa II

336

Kuva 26. Erik Bryggman: Ylösnousemuskappe-li, Turku 1941. Kappelin sisustuksessa viherkas-veilla oli tärkeä osuus.

Kuva 27. Hugo Harmia, Woldemar Baeckman:Kauppakorkeakoulu, Helsinki.

Kuva 28. Aulis Blomstedt: Moduulitutkielma1950-luku.

kotitaloissa. Erityisesti ylemmän keskiluokan jasivistyneistön piirissä ihanteeksi muodostui uu-denaikainen ”esikaupunkihuvila”, joka oli suu-rikokoisempi kuin vähävaraisempien omakoti-talo. Hyvä esimerkki tällaisesta mittatilaustyönätehdystä omakotitalosta on arkkitehti ViljoRevellin Helsingin Lauttasaareen 1955–56suunnittelema Villa Tallberg. Toinen Yhdysval-loista Suomeen tuotettu uutuus oli ostoskeskus.Suomessa käytettiinkin 1950-luvun puoliväliinasti englanninkielistä lainasanaa ”shopping cen-ter”. Keskuksia rakennettiin pääasiassa uusiinasumalähiöihin. Niiden kaupankäynti perustuiyksityisautoiluun, minkä vuoksi niiden lähellerakennettiinkin lähes aina parkkialueet. Suo-meen ostoskeskukset tulivat, kun elintarvikkei-den säännöstely 1954 lakkautettiin ja kauppa-palveluja ryhdyttiin kehittämään.

Ruotsi ja Tanska olivat 1950-luvun alussasuosittuja matkakohteita. Läntisiin naapurimai-hin lähdettiin ruokaostoksille ja huvittelemaan.Ruotsista saattoi ostaa elintarvikkeita ja ylelli-syystavaroita, joista kotimaassa saatettiin vainhaaveilla. Osa suomalaisista arkkitehdeistatyöskenteli sodan aikana ja sen jälkeenkin naa-purimaissa. Martta Martikainen-Ypyä toimijohtavana arkkitehtina vuokralaisten säästökas-sa- ja rakennuslainatoimistossa Tukholmassa1944–49. Hänen miehensä Ragnar Ypyä perustitoimiston Kööpenhaminaan 1951 voitettuaanGlostrupin keskussairaalan kansainvälisen ark-kitehtuurikilpailun.

Ruotsia pidettiin asuntosuunnittelun malli-maana. 1940-luvulla, suomalaisten ollessa so-dassa, ehtivät ruotsalaiset paneutua perusteelli-sesti asuntosuunnittelun ongelmiin. He myöskirjoittivat aiheesta paljon. Arkkitehti HildingEkelund, joka toimi 1950-luvulla asuntosuun-nittelun professorina Teknillisessä korkeakou-lussa, vei arkkitehtiopiskelijat pariinkin ottee-seen Ruotsiin ja Tanskaan tutustumaan uusim-paan arkkitehtuuriin. Naapurimaiden vaikutus

Rakennusperintö – 1900-luvun suomalaisen arkkitehtuurin tyylit, osa II

337

Kuva 29. Aarne Ervin ottama matkakuva NewYorkista 1940-luvun loppu.

Kuva 30. Viljo Revell: Villa Tallberg, Helsinki1950-luku.

Kuva 31. Esko Korhonen: Roihuvuoren ostos-keskus, Helsinki 1954.

Kuva 32. Hilding Ekelund: As. Oy Porintie 5,Helsinki 1958.

oli selvästi nähtävissä suomalaisten arkkitehtien1950-luvulla suunnittelemissa asumalähiöissä.

1950-luvun arkkitehtuurissa modernismi jaromantiikka yhdistyivät. Tämä oli nähtävissä jo1940-luvulla pidettyjen arkkitehtuurikilpailujenehdotuksissa. Hyvä esimerkki on Palacen talo.Tässä suorakaiteenmuotoisessa kymmenker-roksisessa hotelli- ja konttorirakennuksessa onyhtenäiset teräksiset nauha-ikkunat, minkävuoksi sitä on usein pidetty sodan jälkeisen uus-modernismin edustajana. Rakennuksen sisustusedustaa kuitenkin materiaalirikkaudessaan sel-västi vielä 1940-luvun romantiikkaa. Toinenesimerkki on 1954 valmistunut Kansallisteatte-rin pieni näyttämö Helsingissä, jossa tiukan pel-kistetty julkisivu on päällystetty erisävyisillätummanvioleteilla keraamisilla laatoilla.

Alvar Aallosta tuli 1950-luvulla suomalais-ten arkkitehtien johtohahmo. Hän voitti kilpai-luja ja sai runsaasti toimeksiantoja. Aalto saimyös kansainvälistä tunnustusta osakseen. Hä-nen arkkitehtuurissaan hallitsevaksi materiaa-liksi tuli punatiili. Aallon ”punatiilikauden”päätöitä ovat Säynätsalon kunnantalo (1951),Muuratsalon koetalo (1953), Kansaneläkelai-toksen pääkonttori (1956), Helsingin Kulttuuri-talo (1958) ja Jyväskylän kasvatusopillinen kor-keakoulu (1959). Aalto, kuten muutkin suoma-laiset suunnittelijat, oli taitava yhdistämään pai-kallisia piirteitä kansainväliseen modernismiin.Tästä hienostuneen materiaalitajun, yksilölli-syyden ja yksinkertaisuuden yhdistelmästä tuli1950-luvulla suomalaisen arkkitehtuurin tava-ramerkki, joka nosti sen ennen näkemättömäänmaailmanmaineeseen.

Hienostuneen yksinkertaisuuden ohella ark-kitehtuurissa korostettiin yksilöllisyyttä ja il-maisun vapautta. Tämä ilmeni vapaamuotoisinaja veistoksellisina muotoina. Joskus liiallisestayksilöllisyydestä tuli suorastaan rasite, kun ainapiti keksiä jotain uutta. Tämä näkyi erityisestikirkkoarkkitehtuurissa. Viljo Revellin 1958–60suunnittelemassa Vatialan siunauskappelissakirkkosalia hallitsee ruiskubetonilla toteutettukorkea holvikaari. Aarno Ruusuvuoren samaanaikaan suunnittelema Hyvinkään kirkko raken-tuu kahdesta vastakkain asetetusta kolmisivui-sesta pyramidimuodosta, ja Alvar Aallon Vuok-senniskan kirkko, joka valmistui 1958, muodos-taa viuhkamaisine sisätiloineen orgaanisen ko-konaisuuden.

Yksilöllisyyden korostaminen näkyi myösasuntojen pohjaratkaisuissa. Avoin korttelira-kenne antoi mahdollisuuden muunnella talojenpohjamuotoja aiempaa vapaammin. Asuinra-kennuksista saatettiin tehdä kaarevia, mutkitte-levia tai jopa tähdenmuotoisia. Sisätilat suunni-teltiin niin, että ne sulautuivat yhteen ilman suo-rakulmaisia akseleita. Hieno esimerkki tällai-sesta vapaasta tilasommittelusta on Alvar Aal-lon Berliinin asuntonäyttelyn Hansavierteliin

Rakennusperintö – 1900-luvun suomalaisen arkkitehtuurin tyylit, osa II

338

Kuva 33. Kaija ja Heikki Siren: Kansallisteatte-rin pieni näyttämö, Helsinki.

Kuva 34. Alvar Aalto: Säynätslon kunnantalo,Jyväskylä 1951.

1957 piirtämä kahdeksankerroksinen asuinra-kennus. Sen runko on nivelletty ja siinä olevienasuntojen sisätilat on suunniteltu niin, että olo-huoneet yhdistyvät vapaasti muihin tiloihin jamyös ulkotilaan taitavasti sijoitettujen parvek-keiden välityksellä.

1950-luvun asuntosuunnittelulle oli tyypillis-tä, että rakennuskorkeuksilla ja erilaisilla jul-kisivumateriaaleilla luotiin vaihtelua muutenyhtenäisesti rakennettuihin kaupunginosiin ja

lähiöihin. Metsälähiöt rakennettiin matalamminkuin kantakaupunkien asuinalueet. Sääntönäoli, että rakennukset madaltuivat kohti metsän-reunaa. Asuintaloissa kerroskorkeudeksi va-kiintui 2,8 metriä ja huonekorkeudeksi 2,5 met-riä. Tämä näkyi rakennusten julkisivuissa. Neikään kuin litistyivät, koska kun kerroksia ma-dallettiin, myös ikkunat madallettiin ja leven-nettiin.

1930-luvulla yleistynyt nauhaikkuna otettiintaas käyttöön. Parveke alettiin 1950-luvullamieltää osaksi asuntoa, tavallaan yhdeksi huo-neeksi. Aluksi rakennettiin ulokeparvekkeita,

Rakennusperintö – 1900-luvun suomalaisen arkkitehtuurin tyylit, osa II

339

Kuva 35. Viljo Revell: Vatialan siunauskappeli,Kangasala 1960.

Kuva 36. Alvar Aalto: Hansaviertel, Länsi-Sak-sa 1957.

Kuva 37. Markus Tavio: As. Oy. Viisikko, Tapio-la, Espoo 1954.

Kuva 38. Martta-Martikainen Ypyä ja RagnarYpyä: Kivelän sairaalan sairaanhoitajien asun-not, Helsinki 1954. Rakennuksissa on ruuturap-paus, joka jäljittelee betonielementtejä.

mutta myöhemmin suojaisampia, sisäänvedet-tyjä parvekkeita. Pienempiin asuntoihin tehtiinniin kutsuttuja ”ranskalaisia” parvekkeita, jois-sa oven edessä on pelkkä kaide tai kukkalaatik-kotasanne.

Erilaisia betonielementtejä kokeiltiin 1950-luvulla sekä rakenteissa että julkisivuissa. Kan-tavat rakenteet olivat kuitenkin usein vielä seka-rakenteita ja vaikka betonisia julkisivuelement-tejä kehiteltiin ahkerasti, yleistyivät ne vasta1960-luvulla. Julkisivuihin saatettiin 1950-lu-vulla jopa tehdä ruuturappaus, joka näytti siltäkuin seinät olisivat olleet betonielementtejä.Ensimmäinen asuinkerrostalo, jonka ulkoseinättehtiin elementeistä, valmistui 1957 Koivikko-tie 14:ään Helsingin Maunulaan. Nämä niin kut-sutut sandwich-ruutuelementit valmistettiinkuitenkin työmaalla eikä tehtaassa. Tämän kak-sikerroksisen rivitalon oli suunnitellut RudolfLanste.

1950-luvun arkkitehtuurille oli ominaistamateriaalirikkaus. Sisustusten ohella se näkyirakennusten julkisivuissa. Asuinrakennuksissarapattuun pintaan yhdistettiin tiiltä, poimupel-tiä, klinkkeriä, puuta tai mineriittiä. Liikeraken-nusten julkisivuissa saatettiin käyttää kuparia,

alumiinia tai läpivärjättyjä lasilevyjä. Esimer-kiksi Per Björkvallin 1955 suunnittelemassaLappeenrannan tavaratalo Oy:ssä oli kadunpuo-leinen julkisivu vihertävän harmaata ja mustaalasia. Lasia saatettiin käyttää asuinrakennuksis-sakin. Hyvinkäälle, Uudenmaankatu 12:een, ra-kennettiin 1950-luvun lopulla Asunto Oy ”Lasi-talo”, jonka julkisivuelementit ovat sinistä lasia.Rakennuksen oli suunnitellut talousneuvos H.Siikonen.

1950-luvulla arkkitehtuuri oli vielä korkea-tasoisesti toteutettua ja arkkitehdit vastasivatkokonaisvaltaisesti rakennusten suunnittelusta.1960-luvulla tilanne muuttui. Rakennusosiaalettiin valmistaa tehtaissa suurina sarjoina.Teollisuuden edustajat ja rakennusliikkeet sai-vat enemmän päätösvaltaa myös suunnittelu-prosessissa. Tämä johti siihen, että 1950-luvuninhimilliset tiilikerrostalot saivat väistyä be-tonielementtejä siirtelevien nosturien liikerato-jen mukaan sijoitettujen samankaltaisten be-tonikuutioiden tieltä.

Lisää tietoa kirjasta Arkkitehtuurimme vuosi-kymmenet 1930–1950, Elina Standertskjöld.

Kuvaajat aakkosjärjestyksessä (Kuvan numerokuvaajan nimen jälkeen):Kaj Englund: 11Aarne Ervi: 16 ja 20Kari Hakli: 12Heikki Havas: 30, 31 ja 37Heinrich Iffland: 10Pentti Ingervo: 35Kolmio: 21Eino Mäkinen: 19 ja 22Pietinen: 8, 27 ja 33Presse Foto: 36Pääesikunnan kuvakeskus: 7 ja 18Foto Roos: 6, 9, 14 ja 24Gustaf Welin: 1, 2 ja 4Nils Erik Wickberg: 23

Rakennusperintö – 1900-luvun suomalaisen arkkitehtuurin tyylit, osa II

340

Kuva 39. H. Siiskonen: Asuintalo Oy ”Lasita-lo”, Hyvinkää 1950-luvun loppu.