..

Sak~alalsten joukko-osaston sijoitukset Pohjois-Suomessa. (Kartta. Ziemken teokse5ta).

peraatio hopeakettu Earl F . Z i emke: SAK­SALAISTEN SOTATOI-1\'lET POHJOLASSA 1940-1945. S uom. Martti S a n­t a v u o i . WSOY. 430 s. 2 liitettä.

Toisen maailmansodan aika is­ten sotatoimien luettelossa operaa tio Hopeakettu (Silber-

• fuc hs) oli sa ksalainen peiteni­m i sille su unnitelmall e, jonkH rnukaan saksalaisten ja suoma­laisten joukkojen oli edettävä itään ja kaakkoon Vienanmeen - Aäni sjärven- Laatokan lin ­jalle. Pääasiassa tämän suunni­telman laatimista ja toteutta­misyrilystä käsi tte Iee äskettäin suomaJa isena Ja itoksena ilmes­tynyt Ea.rl F. Ziemeken teos "Saksalaisten sota toimet Poh­jolassa 1940-1945"

Suomalaiseen lai tokseen on professori Ar vi Korhonen kir­joit tanut johdannon. Korhonen to teaa, ettei teoksen aiheen va­linta ole sattuma, vaan se on eräs seuraus toisen maailman­sodan jälkeisestä poliittisesta tilanteestd. Varsinkin raketti­aseiden ja vedenalaisten alus­ten kehittyminen on lisännyt arktisten alueiden sotilaallista merkitystä. Koska saksalaiset suorittivat toisessa maailman­sodassa näillä alueilla ensim­mäisen kerran sotahistoriassa operaatioita suurin joukoin, ovat Yhdysvaltain maavoimat pitäneet tärkeänä saatujen ko­kemusten selvittelyä. Samalla on tutkimuksen taso haluttu pitää niin korkeana, että se palvelisi myös sotahistoriallisia tarkoi tuksia .

Ziemken edellytyk.set työn kirjoittamiseen ovat olleet hy­vät. Hän on saanut historioitsi­jan koulutuksen ja palvellut toisen maailmansodan aikana Yhdysvaltain laivastossa. Käy­tettävissä on ollut hyvin täy­dellinen asiakirjakokoelma ja kirjoittajan kielitaito on salli­nut myös saksan- ja venäjän­kielisen kirjallisuuden käytön. Puutteena on, ettei hän ole voi­nut käyttää norjan ja suomen kielellä olevaa kirjallisuutta.

Teoksen voidaan katsoa ja­kautuvan kahteen pääosaan. Ensimmäinen käsittelee Norjan ja Tanskan miehityksen taus~ taa ja toimeenpanoa keväällä 1940 sekä Norjan saksalaista miehitystä. Jälkimmäinen osa, noin runsas puole t, Suomen n s. jatkosodan esitapa)ltumia sekä saksalaisten sotatoimia varsin­kin Suomen Lapin rintamalla.

Norjan valtaukseen johtaneet tapahtumasarjat alkoivat syys­kuun 27 päivänä 1939 jolloin Hitler ilmoitti kolmen aselajin­sa komentajalle , että hänen tarkoituksensa oli ennen vuo­den loppua aloittaa hyökkäys Ranskaa ja Englantia vastaan Taisteluohjelmassa sai keskei­sen merkityksen Englannin saarto, mutta koska Saksan laivas to ei suuramiraali Raede­rin kii sityksen mukaan ollut valmis ottam aan vastuuta niin suuresta operaatios ta, oli Sak­sa n ta i vast.on esikunnan ryh­dyttävä miettimään keinoja,

joilla se voiSI parantaa ase­maansa. Saksan laivasto oli myös epäed uLlisessa asemassa sen takia, että · englan tilaiset sulkem alla reitin Pohjanmerel­tä pohjoiseen kykenivät hyvin salpaamaan Saksan laivaston Pohjanmeren sisään. Tukikoh­tien saamiseksi Atlantin ranni­kolta Raeder alkoi painostaa Hitleriä saadakseen tämän suostumuksen laivastoasemien sotilaalliseksi tai diplomaatti­seksi valloittamiseksi Nojasta . Hitler ei joulukuuhun 1939 mennessä kuitenkaan ollut sa­nottavasti kiinnostunut Norjas­ta, kunnes Raeder sai apua uu­delta taholta. Hän joutui teke­misiin Norjan kansallissosialis­tisen puolueen johta jan Vidkun Quislingan kanssa. Quislingin, oikean "samean veden kalasta­jan", olemus herättää hänen ensiesiintymisestään saakka sääliä. Uutterasti tyrkyttämällä maanpetoksellisia tuumiaan Berliinissä Quisling sai Hitlerin "tutkimaan, kuinka Norja voi­taisiin vallata". Sekä Berliinis­sä että Oslossa oli Quislingin saksalaiselta taholta saama kohtelu hyvin ylimielistä ja kun Nojan miehityksen aikana kävi ilmi, ettei Quislingin "vii­dennellä kolonnalla" ollut juuri mitään käytännöllistä merki­tystä hyökkääjille, hän menetti viimeisenkin arvovaltansa sak­salaisten silmissä. Omien maa­miestensä silmissä Quisling oli Not·jan miehityksen aikana yk­sinkertaisesti selkärangaton sähkönukke. Quislingin merki­tys oli kuitenkin se, että hän osoitti Hitlerille Norjan englan­tilaisen miehitysmahdollisuuden vaaran ja sai Hitlerin hermos­tumaan tästä. Hi tlerLt hermos­tuneisuutta l isäsi vielä maalis­kuun alkupuolella 1940 liittou­tuneilla ollut aie toimittaa Nar­vikin ja Trondheimin kautta apujoukkoja Spomen talviso­taan, joka olisi merkinnyt Sak­san sotateoll isuudelle ehdotto­man tärkeän Ruotsin rauta ma l­min saannin tyrehtymistä. Huh­tikuun 2 päivänä Hitler mää­räsi Norjan ja Tanskan sota­retken alkamispäiväksi huhti­kuun 9 päivän.

Huolimatta Norjan aivan lai­minlyödystä puolustuksesta ei so taretkestä tullut saksala isille sella ista suurta menestystä ku in o li toivottu. Saksan pin talai­vasto kärsi niin pahoja tap­pioita, että sillä Norjan retken loppuvaiheessa oli käyte ttävis­sä vain 7 raskasta tai keskiras­kasta yksikköä taisteluun. Silti il'rallisena operaa tiona Norjan miehitys oli saksalaisten erin­omainen saavutus

Suomala isen lukija n kannalta on Ziemken teoksen mielen­kiintois in Suomessa tapahtu­nei ta operaatioita koskeva osa. Luku perustuu melkein yksin­omaa n saksala iseen arkistoma­teria aliin . Suomalaisesta kirjal­lisuudesta on kirjoittaja käyt­tä nyt vain Mannerheimin muis­telmien saksalaista laitosta, jo­ka ei sekään ole tutkimus. Täs­tä johtuu, että saksalaiset mie­lipitee t ja arvioinn it ovat mo­nissa kohden li ian tuntuvasti esillä. Kirjoittaja on käyttänyt lähteenään myös Saksan Hel­sin gin lähettilään v. Blilcherin muistelmia, jotka on todettu arkistojen auettua tutkijoille hyvin epäluottaviksi.

Talvisodasta Suomi selvisi it­senäisenä kansana, mutta sen poliittinen asema oli Moskovan rauhan jälkeisenä aikana kaik­kea muuta kuin turvallinen. Kun saksalaiset olivat miehit­täneet Norjan, oli suomalaisten viimeisetkin yhteydet länteen poikki ja mahdollisen uuden sotatilanteen sattuessa ei olisi enää sitäkään vähäistä avun­toivoa , joka vielä oli ollut tal­visodan päivinä. Kun ns. väli­rauhan aikana Neuvostoliiton Suomeen kohdistama painostus tunnettiin hyvin uhkaavana ja monissa piireissä alkoi olla se käsitys, e ttä valtakunnan itse­näisyys oli uhanalainen, tun­nettiin Suomessa suurta huo­Jennusta Saksan alettua osoit­taa mielenkiintoa Suomeen. On va hinko, ettei kirjoittajalla ole ollut mahdollisuutta Korhosen teoksen Ba.rbarossa.-suunnitel­ma. ja Suomi käyttämiseen, koska hän olisi siitä saanut yk­si tyiskohtaisen kuvan kautta­kulkusopimuksen syntymisestä. Nimenomaan suomalais-saksa­laisten suhteiden kehittyminen ennen jatkosodan alkua on Ziemken kirjassa liian suure5-sa määrin saksalaisten asiakir­jojen hengen mukaisesti esitet­ty ottamatta huomioon mm. si­tä, etLi alemmat viranomaiset esittivät saksa laisille esimiehil­leen sellaiseen henkeen laadit­toja raportte ja kun arvelivat näiden haluavan kuulla. Siitä huolimatta myös Ziemke tulee siihen loppu tulokseen, ettei Suomella tässä ti lanteessa juu­ri ollut mahdollisuuksia vai­kuttaa asioiden menoon: "Sak­san-Venäjän sota oli taistelua henkeen ja vereen Hitlerin ja Stalinin , kahden ajankohtamme e tevän kansainvälisen roiston kesken. Maantiede ja Neuvos­toliiton hallituksen osoittam« saabinhimo pakottivat Suomen pitämään toista heistä pelasta­jimaan juuri samaan aikaan,

Kirjallisuuslehti

Sanottava, joka · painaaja lentää

Tauno Kaukonen, KLAANI 31<7 s. - Weilin & Göös

Yhteiskunnassa vallitsevassa klassifikaatiossa voidaan erot­t aa kerroksellisuus, mutta se­kään ei muodosta rikkeettömiä kokonaisuu ksia , vllan kussH k in on · limitati ivisia y mpyröitä, joiden arvostukset ja käyttäy­tym inen poikkeavat suuresili muista.

Tauno Kaukosen romaanissa Klaani on varsi naisesti kysy­mys eräästä rikkoutun eesta ympyrästä, rikollisesta suvu sta, sekä sitä tarkkaavasta yhteis­kuntaa suojaavasta ympyrästä, esivallasta. poliisien k laanista. Näiden kahden koplan välillä vallitsee luonnollisesti friktio, joka johtuu si itä, että päämää­rät k\,Jmmallakin ovat toisi insa nähden vastakkaiset.

Rikollinen Sllmmakko.]en su­ku kuuluu yhtei skunn an sak­kaan, varkaudet ovat toimeen­t ulon muoto, ryyppäys ja huo­raaminen elämismuotoja, eikä nä issä voida su hte iden k iris­tyessä välttyä murhiltakaan , joten vanki la on enemmänkin kuin toinen koti useimmille Sammakonsuvun miespuolisille jäsenille. - Ainekset ovat siis va rsin ankeita!

34-vuotias esikoiskirjaili.Ja on laskeutunut kuitenkin tämän, kaupunki-klaanin, nyky-Käk­riäisten, pariin ja nähnyt kai­ken raadollisuuden läpi veija­rin iloisilla s ilmillä. kertonut hymyhuulessa sammakko-loik­kaa, joka yöllisten murtojen jälkeen johta<J, "saviselle joelle ja ruta isel le hlmmelle", nil jak­kaisiin piilopaikkoihin . Kont­rastina rikollisuudelle ovat su­vun jäsenten perin raamatulli­set nimet: Benjamin, Leevi .. Raakel, Samuli, Lea, jne., jot­ka eivät k ui tenkaan pyhitä hei­tä millään tavoin. Ainoa usko­va inen on halvaantunut Sam­makoitten isoisä Aleksanteri, jonka menneisyys o n yhlä sa­mea , jos ei vielä sameampik in, on han hän mm. raiskannut oma n tyttärensä. Kirjan minä on 16-vuoti.as Sammakkojen su­v un nuorin, johon erikoisesti va nha Aleksanteri on kiinnit­tänyt suuret toiveet, hänen n i­mensäkin on niin divinatorinen ku in A leksanteri Suuri Sam­makko. Maailmaa k a tsellaan juuri hän en silmillään. Hän elää elämässään tärkeää "et• sikkoaikaa", kirjan alussa hiin on siinä pisteessä, että hänen täytyisi ryhtyä sijoittumaan yhteiskunt<Jan. Hänen Jsansä Samuli vie hänet verstaaseen ja yrittää puhua pojalle, m iten tärkeää se on. työnteko. Poil<a ponniste lee päivan noldsessa ja rasvaisessa murju ssa, ympä­r istö on ahdistava, aavistam­me, mihin se johtaa . Kun kl aa­n in-kulmakunnan parhaimmis­to on juuri niihin aikoihin teh­nyt taas keikkojaan, pa laa Aleksanteri Suuren mi eli lam­melle ja järven saareen.

Hän jää työstä pois, kulkee välinpitämättömänä omia tei­tään, lapaa joen lähellä asu­van Mirjan, jola hän a inll on sa laisesti iha illut, lähtee hänen kanssaan veneretkelle. Siellä he kohtaava t kaikki toimivat klaanit, viettävät päivän jär-

jolloin Suomen perin te eiliset läntiset ystävät, Iso-Britannia ja Yhdysvallat, yrittivät tukea Stalinia."

Kaksi seikkaa näyttää häm­mästyttävän kirjan tekijää . Toinen on näistä s..,, että suo­malaiset eivät antaneet armei­jaansa Saksan ylimmän sodan­johdon komennettavaksi. Ziem­k.e näkee tässä erään saksalais­ten poh joisella rintamalla teke­mistä pahimmista virheistä. Ziemken kirjassa tulee myös kauttaaltaan esille, kuinka vai­valoista yhteistyö oli suoma­laisten ja saksalaisten välillä jatkosodassa. Toinen Ziemken jotenkin yllättävänä pitämä seikka on se, kuinka yleensä oli mahdollista se, että Suomi selvisi toisesta maai lmansodas­ta itJenäisenä valtiona. Jos Ziemke olisi vähän luopunut historioitsi jan asemastaan, olisi hän kenties voinut väittää, että rpolemmat asiat pohjimmaltaan samat.

Eräistä raioituksistaan huoli­matta Ziemken teos on varsin luotettava tutkimus. Kerronta on selkeää ja monet oivalluk­s-et lisäävät teoksen nautitta­vuutta. Paikoitellen on teos suot·astaan jännittävä. Kun kir­jassa vielä kuvataan arktisen alueen sodankäynnissä ilmen­neitä erikoisseikkoja, on teos Lapissa asuvien kannalta eri­koisen mielenkiintoinen.

.Jorma Ahvenainen

ve n sa<Jressa , seuraavat polu­sien epäonnistunutta etsintää, joka v ie läheltä ohi, ja Alek­san teri Suuri kokee yllättäin , että Mirja rakastaa häntä. hä­nen elämälleen on löytynyt k iintopi ste, joka virittää toi­vee n hyvään. Mirjan veli, Jon­le, joka on Aleks<Jnl.eri Suuren paras kaveri, on kuitenkin jou­tunut varastam ishimon valtaan jll ve tää hänel mukaansa en­simmäiseen keikkaan, joka on horjahdus, aspekti lähtölau­kaus.

Aleksanteri Suuren Samma­kon elämässä vallitsee motii­vien ristiriita , Mirjan kiihkey­tyvä rakkaus, pyrkimys rehelli­syyteen ja totuuteen es tää hän­tä osallistumasta Jonten kanssa yh teis toimintaan, toisaalta pai­nostaa toimeentu lon pakko. Hänen isänsä ja äitinsä ovat eronneet, hän itse on joutunut is t umaan putkassa muutamia päiviä a iheetloman ilmiannan johdosta ja saa ko tiin tu lles­saan äitinsä haukut. silm illeen , siirtyy asumaan Mirjan Ju o, Sammakot ovat jälleen odotta­ma ssa tuomioilll. Vanha Alek­santeri kuolee ja rahattomuus ahdistaa tekemään murtosar.ian, rengas kiristyy.

Hiukan toistaviikkoa kestä­välle aikajaksolle rakentuvat kaikki nämä Aleksanteri Suu­ren Sammakon e lämän ratkai­sevat tapahtumat. Hänessä on kaikesta kuonastaan huolimat­ta herkkää lyyrillistä a inesta. h änen näkemistavassaan voi­makkaasti eläviä a l<varellimai­s ia kuvia, joista esteettisten elämysten ohessa ei puutu bur­leskia piirteitä. Hänen asen­noitumisensa yh teiskuntaan ei suinkaan ole jyrkästi kieltei­nen, lukijalle jää vah va kuva, että jos häne n olosuhteen sa oli­sivat o lleet to iset, hänestä olisi voinu t kehittyä kuinka "hyvä" kansalainen tahansa.

Tauno Kaukosen teos elää, jokainen sivu siivittää voimak­kaasti eteenpäin, esikoisen te­kijäll ä on elämänymmärtämys­tä ja korkealle arvosteltava ammattitaito. Hän on tavannut Klaaniinsa silä "jotakin", joka tekee kirjasta nautittavan tai­deteoksen. Klaani on merkittä­vin esikoinen, mitä meillä on pitkään aikaan julkaistu!

OIVA ARVOLA

Nappikauppaa Bernard M a 1 a m u d: MUU·

KALAISET. S uom. Jorma Par­tanen. Gummerus.

Viime aikojen suomennetut vahvat amerikka laiset ki rj aili­jan imet (Salinger, Heller, Sty­ron, Updike jne.) ovat anta­neet Gummerukselie aihetta takaa kuumaan rautaan .ia mainostaa Bernard Malamudia tähän uuden kirjailijapolven kärkiryhmään kuuluvaksi. Sa­na 'hieno' pitää ottaa esiin kirjan takakannessa oikein kahteen otteeseen: kirja on kuulemma 'hieno'; ja pian uu­delleen: Malamudin proosaa kehutaan 'herkkävireiseksi ja hienoksi'. Tästä onnahtelusta voi jo arvailla melkoisesti, ja kirja n lukeminen vahvistaa epäilykset. Tällaiset "M u u k a-1 a i se l" saisivat odotella, sillä hnvalukuisella suomentaja-kaartillamme luulisi olevan kiireellisempääkin käännettä­vää.

Malamud on rakentanut kir · jaansa hyvän joukon yli 200 sivua kuin aidointa ajanviete­romaania, mutta tuntuu sitten hätkähtäneen ja yrittäneen korjata korjattavissa olevaa - ja jäänyt jobonkin ei-ke­nenkään-maalle, jonne on mel­ko vaikea saada luki jakuntaa tutuilta kirjallisuuslinjoilta. Tarina on si joitettu kaupp ias­maailmaan , kuten Steinbeckin taannoinen "Tyytymättömyy-den talvi", muuta yhtäläisyyt-

Saksalaisten sotavoimia pohjola.ssa.

VUOTUISET VOUHOTUKSET MITÄ MISSÄ MILLOIN. Kan­salaisen vuosikirja 1964. Otava. 408 s

Kansalainen on nyt neljän­nentoista kerran saanut vuosi­kirjansa. Siitä sopii kerrata kevyesti kaikki se mikä päivä päivältä unohtuu jokaaamuisen sanomalehti tietouden tieltä Ken tahtoo pysyä ajan tasalla menemättä p intaa syvemmälle saa tästä teoksesta hyvin tyy­dyttävän annoksensa .

Mu tta vastaako vuosikirja 'ittenkään tavallisen kansalai-

Hiroshiman sanoma Claude E a t he r l y & Giinther Anders: KIEL­LETTY OMATUNTO. Hiroshiman lentäjän ja kirjailija Andersin vä­linen kirjeenvaihto. Suo­mentanut T. J. Kivi­l a h t i. Otava 190 s.

Arvostella kirja, jonka sa­noma on sitä, mitä nykyihmi­sen sisin kiihkeästi etsii ja kaipaa , tietoisesti taikka tie­dostamatta, on tehtävä, jonka edessä totunnainen kritiikki on köyhää ja mitäänsanomatonta'

Tämä kirja avaa ihmisen nä­kemään ja tajuamaan sen jul­kisuuden sumuverhon, jolla ihmisen kyky tajuta on ohjat­tu uneen. Kirja herättää huo­maamaan, että olemme tahdol­tamme vain robottej a sellai­selle sidonnaisuudelle, mikä on vain ihmiskunnalle kahle, ei vapauttaja!

Lainaan kirjasta erään koh­dan:

"Teknillisen aikakauden ku­luessa on nimittäin klassilli­n en suhde kuvitellun ja to­teutumisen välill ä muuttunut e ntiseen verrattuna päinvastai­seksi: kun meidän esi-isämme pitivät i tsestään selvänä, että mielikuvitus on "voittamaton", ts. se y li ttää j a voittaa to­dellisuuden, mielikuvituksem­me (samoin kuin tunteemme ja vastuumme) suorituskyky jää­kin nykyään toteuttamisky­kyämme huonommaksi. Tällä hetkellä on asia niin , ettei $e pysty enää pysymään suori ­tustehomme rinnålla. Ei ai-

M itä seksi

on tulla aikui­(ja miksi, o' Herra!)

Annikki Kariniemi : Pikka, Lapin tyttö. Otava, 114 s. Muistaakseni Mark Twain,

hänkin on jossain todennut parhaitten nuorisokirjojen ole­van aikuisille kirjoitettuja (jos sen nyt noin laimeasti sanoi­si'.

KIRJAVAAK sen edellät todettua tarvetta? S isällön osalta varmasti: on muoti" ja kauneutta, kirkkoa ja uskontoa, suurpolitiikkaa, Suomen ullwpoliti ikkaa, mat­kailua muuten vain, on pila­piirroksia, kalastustietoutta, ur­h eilua nokolti, elektronimusiik­kia, televisiotähtiä , jalokiviä ,

Ii ikennejuoppoustietoutt a, sää-ennustuksia, uusia automalleja ja elokuvia; kursoorinen kirj<~­

katsauskin on saatu mahtu­maan.

Tämä runsas ja kirjava tie­tous pitäisi olla tavallisen kansalaisen hallittavissa ha­kmniston avulla , jota kirjassa on parikymmentäsivua. Tuon hakemiston epä johdonmukai­s uu ja epäluotettavuus on tul-

lut jo sananparreksi. Uutuutena on otettu käyttöön eräitä sym­boleja osoittamaan artikkelien laajuutta ja kuvien laatu a . Symbolien opetteleminen vie aikansa ja siltikin n'e ovat har­haanjohtavia muutamissa ta­pauksissa. Tutkin hakemistoa etsiessäni huvin vuoksi vas­tauksia tavanomaiseen tietokil­pailuun. Totesin mm. että ha­kusanaa lyhenteet ei ole, mutta kylläkin kansainväliset lyhen­teet ; Ruotsin siirtymisestä oi­kean puoleiseen liikenteeseen ei mainita hakusanan liikenne kohdalla, vaan Ruotsin ; Kaak­kois-Aasia on omana hakusa­nanaan eikä asianomaista ar­tikkelia main ita lai n kaan Aa ­sian lwhdalla ; Eir~ h akusanan kohdalla oleva sivu ei pidä paikkaansa enkä löytänyt koko juttua ; i lmestyneen kirjallisuu­den luettelossa mainitaan ete­lä-Suomen kirj<tllisuusyhdis­tyksen julkaisut Ilman hatun­nostoa ja Vanat, mutta e i Ul­timaa, m yöskään ei luettelossa mainita Uutta Tietosanakirjaa; sens uuri hakusanan kohdalla viitataan elokuvasensuuriin, mutta kirjasensuurin tärkeä tapaus on löydettävissä va in hakusana ll a Luxus-kirjat ( !).

Riittänee. Kirja muutenkin muistuttaa sa nomalehteä, joka ilmestyy va in kerran v uodessa. Se hajoaakin yhtä helposti, si­tä kun e i ole sidottu, vaan lii­mattu. Sinne ne pintatärkeät nykytapahtumat sitten vuoden parin päästä painuvat paperi­koriin yksin !ehdin. Terveme-noa!

JQRMA ETTO

tä teoksista olisi vaikea mai­nita. Vanha juutalainen Mor­ris Bober on juutalainen, jos­ta on vaikea keksiä älykkään kauppamiesrotunsa piirteitä. Hän ei pysty kilpailemaan ym­päristönsä ajanmukaistuvan myymäläverkon kanssa, mutta kaikki näyttää muuttuvan, kun salaperäinen muukalainen Frank Alpine työntyy hänen epäitsekkääksi apulaisekseen paikkailemaan vanhoja synte­jään. Uusi parempi päivä näyttää koittavan koko Morri­sin kauppahuoneelle, mutta tietenkin Morrisilla on kaunis tytär, johon Alpine ei voi olla rakastumatta. Nyt on julman kohtalon vuoro: Helenen äiti ei

noastaan järjellämme (Kantin selittämässä m ielessä) ole omat "ra j<msa", vaan myös kuvitte­lukyvyllämme ja eritoten tun­teillamme."

La inaamani kohta on vaka­va ja se on kirjan sanoman yksi traagillisimpia . HeikkonCJ kaikuna sanon siihen kuiten­kin omana mielipiteenäni sen. e ttä sittenkin v<Jstaus löytyy tuolle hätähoodolle ja se vas­taus on tämä kirja ; h e, joiden ansiosta tämä syntyi: nuo kak­si nimeä - eivätkä he ole yk sin , heidän laisiaan maail­massa on jo paljon. He ovat todistus vas tuuntuntomme suo­r itustehon pysymisestä mate• ri aali sen suoritustehomme rin­nalla. He ovat tijmän suori­tustehon esilleherättäjiä. edel­läkävijöitä. Sisäinen suoritus­tehomme on u inunut kahleissa . Se tarvitsee vain herätyksen. ei muuta, ja se on verratta­vissa minkä tc.hansa voiman liikkeeseen, kaiken samankal­taisuuden kaavaan korkeam­massa potenssissa - se ker­ran liikkeelle lähdettyään jat­kaa liikettä, voimistuu ja as­tuu vallitsevaksi, sillä totu us ei pala, se jää, mutta vall1<? ja tietämättömyys palaa , hä­viää!

Eatherlyn "kääntyminen", tietoisuu teen herääminen, on verrattavissa Sauluksen kään­tymiseen. Saulus, aikalaisis­sansa vall itsevan sisimmän ke­hityksen tason tavalla tarvitsi havahtumisensa, "kääntymi­SE'n sä" tueksi u skonnon mys­tiikan , mutta tämä meidän ai­kamme "Saulus", Eatherly, Totuuden. Uskonnon mystiik­ka on väistymässä ja tilalle on astumassa Totuus 1 Tuo us­konnollinen mystiikka olikin Raama tun kauden ehkä vain tiedoton symboli totuudesta jonka jo me alamme tajuta ja jaksamme sen ymmärtää tar­vitsematta enää tueksi ,Tuma­luuden mystillisiä raameja. mikä on osoittautunut aina ja kaikessa olevan vain harhaan­johtavaa.

Uuteen aikakauteen astuvi­na ihmisinä kunnioitamme yk­sinomaa kirkasta Totuutta -ja tämä totuus on oleva pe­lastuksemme. Sen vain on va­pauduttava pakkopaidasta!

Jonkun mahdollinen yritys spekuloida kirja Amerikan jonkinlaiseksi operaatioksi puh­distautua maailman omaan­tuntoon vedoten Japaniin pu­dotettujen atomipommien kyl­vämältä tuholta, tuntuu kyl­lä turhalta, siksi huonoon huutoon kirjassa joutuu ni­menomaan U.S.A :n armeijan ylin johto.

Jokatapauksessa mielenkiin­toista ja herättävää rinnastaa tapaus Eichman ja tapaus Eatherly?

Voin suositella kirjaa mitä lämpimimmin kaikille niin sa­notuille t avallisille ihmi:;jlle. Kirjan sisältö on vaivatont a ta juta, siksi selkeästi tämä kahden miehen välinen kir­jeenvaihto kertoo sanomansa - ja sf on sanomaa yli puo­luerajojen!

K. H e i k k i n e n.

halua Alpinen anopiksi , vaikka tämä osoittautuu lähes as­keetiksi ja saiturimestariksi nostaakseen liikkeen kilpailu­kykyä. Alpine a jetaan tiehen­sä miltei kerran päivässii - ai­nakin sitä yritetään - mutta aina tämä palaa norkoilemaan osaa arvattavasta tulevaisuu ­destaan. Tarvitaan kuitenkin Morrisin sekä taloudellinen et­tä fyysinen rau nioituminen ja lopulta kuolema, ennenkuin ol­laan päätepisteessä, ja näillä kohdin Malamud ilmeisen sel­väst i pyrkii kritisoimaan nyky­amerikkalai sta yhteiskuntaa, vaikkakin tulo! jää laihanlai­seksi, kun ajattelee vertaus-

Annikki Kariniemen aikai­semmat teokset ovat tyylinsä ja kertomatekniikkansa puo­lesta samanlaisia kuin "Pikka", nuor isoromaani. Ympäristökin on sama . En totisesti osaa sa­noa , miksi tämän "Pikan" pi­täisi olla vain nuortenkirja -ta i miksi esim. "Poro-Krist ii­na" olisi vain aikuisille. Mo­lemmissa on tekijänsä kieli parhaimmillaan luota essa py­sähtyneitä maisemakuvia, maa­latessa tunnet ta sisällyHäviä impressioita Lapista; huonoim­millaan taritessaan juonellisia äkkikäännöksiä ja epäloogilli­sia yllätyksiä ,tarpeettomuuksia (kuten karhun ampuminer' "Pi kassa" ) tai t aritessaan liialti murre- ja paikallissanastoa ("Pikassa" yhtenään toistuvia "naa", nanuu").

Annikki Kariniemi kertoo Pikastaan tässä kirjassa aiv;1n yh tä avoimesti ja ;;~ idon re­hellisesti kuin täysi-ikäisistä naisista muissa kirjoissaan Pikka on tytön ja naisen vä­li ltä; baaveellinen, oikukas, elämänhaluinen , tietäväinen, utelias, rohkea, ujo; tuntee ou­toa samanlaisuutta kypsäksi herahtllvien hillojen kanssa.

Pikan päivä on ratkaisun päivä: hillat kypsyvät, löytyy kul taa ja helmiä, ammutaan karhu . Ini taa tiomenot tulevat pidetyksi kuin huomaamatta ja tytöstä taiataan nainen.

Verevä, lämmin, kauniisti kirjoitettu kirja, jossa tun­nelman väkevyys ja maiseman kauneus turrut tavat näkemästä p ikkurikkeitä . Eniten siitä nauttinevat Pikan elämänvai­heeseen ehtineet ty töt - ja siihen eliniäkseen jääneet on­nelliset, turmeltumattomat, epätotta elävät Luojan lapset. Enkä usko niin pahaa arvos te­lijaa löytyvänkään, etteikö hä-

nenkin mielestään siitä " joku kultasiru löytymän pijä tai hel­men kirkkaus, koska ne siihen kerran jo syntyessä on vuodate t­tu.

JORMA ETTO

r . · ~hlole-Suomon honkl-

.,fllelyn hyvilk1l

ttehJoi•-Suomen Kulttuuri· reha!lt- lrauttal

Sodan 1 1 •

• latk. siv. 9. alaiseksi loikkarinsa ja lähf!te­tään sotapoliisien kuulustelta­vaksi, jotka räikeästi pahoinpi­televät hänet.

Muutamia hiukan haetuntun­tuisia tilannekuva uksia lukuun ottamatta Lauttamuksen saap­paat edellä tuntuu melko kiin­teäitä ja ennen kaikkea mie­lettömänä tavalla koomilliselta, kerronta on tuttua Lauttamuk­sen tyyliä , tekijän taito on tin­kimättömän tunnustuksen ar­voinen .

OIVA ARVOLA

koh daksi esim. Alan Gingsber­gin runoutta. Fra nk saa siis Heleninsä - tämän Malamud tos in jättää lukijansa arvatta­vaksi, mutta väärin arvaami­sen mahdollisuutta hän ei muista jättää. Näin happy en d on mahdollisimman tyrkytteel­linen.

Luulen, että Malamudin englantia on helppo kääntää. Jorma Partasen suomennoskin etenee liukkaasti. Ihmety t täicl vain, kuinka svetisistiset rela­tiivilauseet .ia predikatiivit oval näinkin pa ljon suomenta­neen miehen peruskieliarsenaa­lia!

JUKKA AAUII