AVAJAOPEN OY

Uudet työt Studiokysymys: Miten irtisanottu Symbian-kehittäjä

työllistyy uudelleen?

Taneli Heikka & Riku Siivonen

2.5.2011

Sisältö

1. Johdanto .................................................................................................................................................................... 3

2. Kasvuyrittäjyys ....................................................................................................................................................... 4

3. Innovaatiojärjestelmä .......................................................................................................................................... 6

4. Pelon kulttuuri ........................................................................................................................................................ 7

5. Työelämän kriisi .................................................................................................................................................. 10

6. Miten koulutus muuttuu? ................................................................................................................................. 13

7. Avoimeen oppimiseen ....................................................................................................................................... 14

8. Lopuksi .................................................................................................................................................................... 16

Lähteet .......................................................................................................................................................................... 17

1. Johdanto

Suomi kaipaa kokonaan uusia työpaikkoja. Niissä tehdään tuotteita ja tarjotaan palveluita, joita emme nyt osaa kuvitella. Niitä tuotetaan tavoilla, joita ei kenties ole vielä keksitty. Näiden töiden ja tapojen löytyminen on välttämätöntä, jotta suomalainen hyvinvointi säilyisi. Suomalainen yhteiskunta on suuren rakennemuutoksen keskellä. Väestö ikääntyy. Työssäkäyviä on yhä vähemmän verrattuna työelämän ulkopuolella oleviin. Tätä lukua kuvaavat mittarit, huoltosuhde ja kantosuhde, heikkenevät jyrkästi seuraavan kymmenen vuoden aikana. Väestöllisellä huoltosuhteella kuvataan työikäisen väestön määrää suhteessa lasten ja vanhuuseläkeikäisten määrään. Tämä suhde heikkenee Suomessa Euroopan huonoimmaksi vuoteen 2020 mennessä ja pysyy sellaisena 2030 asti.

Kantosuhde puolestaan mittaa muun väestön suhdetta yksityisrahoitteisilla sektoreilla työskenteleviin henkilöihin. Tämä suhdeluku nousee nousee ikääntyvän väestön myötä tasolle 2,5 vuoteen 2020 mennessä. Konsulttitoimisto McKinseyn raportin mukaan tämä vastaa 1990-luvun laman pahimpia vuosia, mikä merkitsisi hyvinvoinnin merkittävää laskua Suomessa. Professori Juho Saaren johtama työryhmä laski hiljattain, että hyvinvointipalvelujen turvaaminen vaatisi 78 prosentin työllisyysasteen. Viime vuonna luku oli 69 prosenttia. Alkanutta vuosikymmentä tulee siis värittämään velkojen maksu yhä pienemmällä työntekijäjoukolla. Samalla taloutemme vanhat tukijalat, vientiteollisuuden suuret yritykset, muodostavat yhä pienemmän osan kansantuotteesta ja työllisyydestä.

Tausta tälle murrokselle on globalisaatiossa. Teollisuuden alihankinta on siirtynyt Kiinaan ja itäiseen Eurooppaan. Samalla Kiina on johdonmukaisesti edennyt ylöspäin arvoketjussa. Yhden tuotteen tuottamisen eri vaiheita ideoinnista markkinointiin tehdään eri puolilla maailmaa. Tuote on verkoston työn tulos, mutta verkoston kapteeni omii isoimman osuuden katteista. Mikä jää Suomen rooliksi tässä työnjaossa? Kansantalouden tasolla on laskettu, että yksityiselle sektorille tarvitaan mahdollisesti jopa 200 000 työpaikkaa lisää (McKinsey 2010), jotta hyvinvointipalvelut turvataan. Nämä työpaikat syntyvät todennäköisimmin palveluihin. 90 prosenttia työpaikoista on jo nyt palveluissa. Vientituloja niistä tulee kuitenkin entistä vähemmän. Tuottavuus, eli työpanoksella saatava arvonlisäys, on heikentynyt. Kun työntekijöiden määrä vielä laskee, seurauksena voi olla suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan purkaminen. Kriisitietoisuus on suomalaisten keskuudessa varsin syvää. 88 prosenttia suomalaisista oli talvella 2010 sitä mieltä, että työpaikkojen pitäminen Suomessa on maan lähitulevaisuuden keskeinen haaste (EVA 2010). Ihmiset ovat turvattomia ja huolestuneita tavalla, joka lähestyy 1990-luvun lama-ajan gallupien mittareita. Kolme neljästä uskoo, että työpaikan voi menettää aivan yllättäen. Juuri nyt ei ole näköpiirissä varmaa ratkaisua, jolla Suomeen luodaan uutta työtä. Työpaikkojen ”pitäminen” Suomessa voi olla huono ratkaisu, sillä noissa töissä saatetaan tuottaa tuotteita, joita kukaan ei osta. Osaavia ihmisiä kyllä on. Rakennemuutoksen keskelläkin ihmiset luovat uudet työpaikat ja uuden kasvun. Mihin Nokialta irtisanottava Symbian-järjestelmän kehittäjä voisi työllistyä? Symbian-kehittäjät ovat ammattikorkeakoulu- tai yliopistokoulutettuja mobiilikehityksen ammattilaisia. Heillä on tieto, taito ja koulutus.

2. Kasvuyrittäjyys

Yksi mahdollisuus on yrittäjyydessä. Viime aikoina keskusteluun on noussut erityisesti kasvuyrityksen käsite. Työ- ja elinkeinoministeriön selvitys määrittelee kasvuyrityksen OECD:n ja Eurostatin luokittelua seuraten sellaiseksi yli kymmenen hengen yritykseksi, joka kasvaa kolme vuotta 20 prosenttia vuodessa. Kasvuyrityksillä tarkoitetaan siis yrityksiä, jotka pyrkivät kasvattamaan liikevaihtoaan ja työllistämään nopeasti. Ne ovat keskimääräistä pienempiä ja toimivat usein palvelualoilla (eivät suinkaan aina). Suomessa oli 691 kasvuyritystä vuosina 2006–9. Yhteensä ne loivat 51 164 työpaikkaa, mikä vastasi lähes puolta työllisyyden lisäyksestä. Räjähdysmäisesti kasvaneet 23 yritystä vastasivat yhteensä kymmenesosasta työllisyyden kasvusta. Kiinnostus kasvuyrityksiä kohtaan johtuu juuri niiden kyvystä luoda uutta työtä. Näitä yrityksiä on meillä kansainvälisesti vertaillen hyvin vähän.

Mistä tämä vähäisyys johtuu? TEM:n Kasvuyrittäjyyskatsaus (2011) puhuu ”suomalaisesta paradoksista”. Periaatteessa olosuhteet yrittäjyydelle Suomessa ovat varsin kohtuulliset tai eivät ainakaan aivan mahdottomat. Syy kasvuyritysten puutteelle on kenties muualla kuin lainsäädännössä, verotuksessa ja viranomaisten yksittäisissä päätöksissä – niitä väheksymättä. TEM:n raportin kirjoittaja luonnehtii ongelmaa näin: ”Suomessa selkeästi merkittävimpänä kasvuyrityspolitiikan haasteena voidaan pitää sitä, että kansainvälisesti huipputasoa edustavat panostuksemme tutkimukseen, kehittämiseen ja koulutukseen tuottavat vain niukasti uusia innovatiivisia kasvuyrityksiä, vaikka yrityksiä perustetaan samassa mitassa kuin verrokkimaissa.” ”Epäsuhta on varsin silmiinpistävä, mihin on kiinnitetty huomiota monissa kotimaisissa ja kansainvälisissä arvioinneissa. On jopa katsottu, että Suomesta on tulossa uusien ideoiden ja tutkimustulosten kehityslaboratorio, josta hyödyt valuvat muihin kansantalouksiin” Varsinaisen pihvin kakaisee ulos samaisessa raportissa hieman myöhemmin Exeterin yliopiston professori Gordon Murray: ”Finland’s poor performance against its Nordic peers is not likely to be because of a lack of opportunities or an inappropriate institutional framework. Rather, the crux of the matter relates to Finns still ambivalent attitudes to the culture and aspirations that appear necessary for the fostering of sustained entrepreneurial activity. Without a significant increase in the supply of high growth entrepreneurial firms, and the necessary radical policy commitment to effect this change, Finland’s world ranking as an innovator is likely to continue to decline.”

0 2 4 6 8 10 12 14 16 18

Romania

Norja

Suomi

Luxemburg

Ruotsi

Espanja

Uusi Seelanti

Tanska

Unkari

USA

Brasilia

Viro

Italia

Bulgaria

Kasvuyritysten osuus yrityskannasta vuonna 2006, %

Lähde: OECD (2009, s. 29); TEMin Kasvuyrityskatsaus 2011, kuvio 1.4.

Huomaa: Sisältäen kaivostoiminnan ja louhinnan; teollisuuden; sähkö-, kaasu- ja lämpöhuollon; jäähdytysliiketoiminnan;

vesihuollon, viemäri- ja jätevesihuollon, jätehuollon ja muun ympäristön puhtaanapidon sekä yksityiset palvelut.

Ongelman juuri olisi siis kulttuurinen ja asenteellinen. Rohkeuden, innostuksen ja kannustuksen puuteko estää Suomea hyödyntämästä innovaatiojärjestelmää ja toimintaympäristöä, joka on sinänsä priimakunnossa?

3. Innovaatiojärjestelmä

Aivan näin vähällä itse järjestelmä ei pääse. Toimintaympäristöjen vertailussa paljastuu TEM:n

Kasvuyrityskatsauksen (2011) mukaan kolme aluetta, jossa verrokkimaat erottuvat edukseen

Suomeen nähden: verotus, työmarkkinoiden joustavuus sekä kasvua ja työllisyyttä tukeva

siirtolaisuus. Kolmen kärjessä Suomi on tutkimus- ja kehitystoiminnan panoksissa, riskipääoman

saatavuudessa sekä laeissa ja oikeusjärjestelmän toimivuudessa.

Itse innovaatiojärjestelmä tutkittiin perusteellisesti kansainvälisessä arvioinnissa 2009. Raportissa

systeemiä kritisoitiin varsin ankarasti.

Kansainvälisen arviointiryhmän varovaisen arvion mukaan sadat virastot ja ohjelmat hallinnoivat

tuhansia erilaisia tuki-instrumentteja. Julkista innovaatiorahaa käyttävä verkosto on hyvin

pirstaleinen ja osin päällekkäinen; siihen kuuluu sellaisia toimijoita kuin Tekes, yliopistot, VTT,

Suomen Akatemia, Sitra, TE-keskukset, Keksintösäätiö ja SHOK:it eli strategisen huippuosaamisen

keskittymät. Jakajia on paljon ja työ on osin päällekkäistä.

Ne, joita varten järjestelmä on luotu, eli innovaattorit, pitävät palvelujen käyttämistä vaikeana.

Arviointiryhmä pitää järjestelmän yksinkertaistamista tärkeänä. Yliopistojen suurta ja

maantieteellisesti hajautunutta määrää tutkijaryhmä hämmästeli, samoin kuin aluepoliittisesti

jaettua innovaatiotukea, joka ei lisää tuottavuutta vaan päinvastoin ylläpitää matalan tuottavuuden

toimialoja.

Raportin mukaan Suomi on vähemmän kansainvälistynyt kuin muut Pohjoismaat. Sen vuoksi maa

ei houkuttele ulkomaisia yrityksiä eikä niiden tutkimustoimintaa. Suomessa on hyvin vähän

globaalisti suuntautunutta yrittäjyyttä. ”According to many available indicators, such as the

mobility of academic people, Finland is among the least internationally-oriented countries in its

innovative activity.”

Verkostomaisen, kansainvälistyvän työelämän näkökulmasta on merkille pantavaa, että Suomen

kohdalla korkea kansallinen T&K-panostus korreloi negatiivisesti EU-rahoitteiseen tutkimukseen

osallistumisen kanssa. Suomalaiset siis näyttävät tyytyvän kansalliseen tukeen ja kansainvälisten

verkostojen ja rahoituskanavien hyödyntäminen jää. Järjestelmää vaivasi arvioryhmän mukaan

myös liiallinen konsensushakuisuus ja ideoiden puute.

Puutteistaan huolimatta kaikki ei voi olla järjestelmän syytä. Kasvuyrityskatsauksen mukaan

toimintaympäristö on perusrakenteiltaan melko hyvässä kunnossa.

4. Pelon kulttuuri

Microtask-yrityksen hallituksen puheenjohtajan Ville Miettisen mielestä syyt kasvuyritysten

puutteeseen ovat ”lähestulkoon kokonaan” kulttuurisia. ”Meillä on riskinoton pelko ja asenne

omistamista vastaan”. Microtask on yksi tunnetuimpia suomalaisia kasvuhakuisia yrityksiä. Se

pilkkoo työsuoritteita muutaman sekunnin kestoisiin osiin ja hajauttaa niitä verkkoon ympäri

maailman.

Pelon kulttuuri on Miettisen mielestä muutettavissa. Muutos on jo hyvässä vauhdissa, sillä

esimerkiksi konkurssiin liittyvä stigma on hänen mukaansa vähentynyt oleellisesti jopa parissa

vuodessa. Ymmärretään, että epäonnistuminen on osa riskinottoa. ”Vielä viisi vuotta sitten

epäonnistujia paheksuttiin, mutta parin viime vuoden aikana konkurssin tehneitä on alettu taputtaa

selkään”.

Suomen kasvuyritysympäristö (viiva) kolmeen kärkimaahan verrattuna (alue)

Huomaa: Korkeampi lukuarvo (kauempana keskipisteestä) on parempi. Kuvio perustuu todellisiin lukuarvoihin, joten ero

Suomen ja kolmen kärjen välillä ei suoraan kerro Suomen sijoituksesta maavertailussa.

Lähde: Norden (2010, s. 44); TEMin Kasvuyrityskatsaus 2011, kuvio 1.1.

Hallinnollinen taakka Konkurssilainsäädäntö

Työmarkkinasääntely

Lait ja oikeusjärjestelmä

Tuloverotus

Patenttijärjestelmä,

standardit

Kilpailu ja kilpailulain-

säädäntö

Pääsy ulkomaanmarkkinoille

Julkinen läsnäolo markkinoilla Velkarahoituksen saatavuus

Riskipääoman saatavuus

Osakemarkkinoiden toiminta

Tutkimus- ja kehitystoiminta

Ei-kaupallisen tiedon siirto

Teknologian saatavuus

ja soveltaminen

Liiketaloudellinen ja

yrittäjyyskoulutus

Siirtolaisuus

Yhteisön yrittäjyysasenteet

Yritys- ja pääoma-

verotus

Koko yhteiskuntaa muutos ei ole lävistänyt. Epäonnistuneen yrittäjän on vaikea toimia

viranomaisten kanssa. Miettisen mukaan konkurssin tehneillä on vaikeaa esimerkiksi Finnveran ja

Tekesin kanssa, vaikka heitä pitäisi kohdella asiantuntijoina, joilla on merkittävä kokemus

takanaan. Konkurssin tehneet kokeneet yrittäjät pitäisi saada nopeasti jaloilleen antamaan

osaamistaan yhteiskunnalle, mutta puolirikollisen leima istuu sitkeässä.

Korkean riskin yrittämisessä epäonnistumiset ovat väistämättömiä. ”Venture capital -puolella

täytyy olla oletuksena, että puolet menee poskelleen, eli että tulee konkurssi tai yritys ajetaan alas ja

sijoittajat menettävä rahansa. Muussa tapauksessa riskitaso on asetettu liian alas. Tätä lähtöoletusta

viranomaisten on hyvin vaikea ymmärtää.”

Venture capitalilla tarkoitetaan korkean riskin pääomasijoituksia usein alkuvaiheen innovatiivisiin

yrityksiin. Niistä saatavat tuotot ovat suuria jos ne kasvavat nopeasti ja esimerkiksi myydään tai ne

listautuvat pörssiin; mutta myös rahojen menettämisen mahdollisuus on suuri innovaation

osoittautuessa vaatimattomaksi tai kilpailun liian kovaksi.

Todella suuria menestystarinoita syntyy vain sellaisessa ilmapiirissä, joka on hyväksynyt tämän

riskitason ja pitää sitä toivottavana. Pääomasijoittajat etsivät valtavasta määrästä yrityksiä parhaat.

Kymmenestä rahoitetusta kenties yksi tai kaksi on menestyksiä. Kolme tai neljä on sellaisia, joista

sijoittaja saa kenties sijoittamansa rahat pois, mutta ei voittoa. Lopuissa tulee tappiota. Miettisen

mukaan riskitaso aletaan pikku hiljaa ymmärtää yrittäjäpiireissä, mutta ei vielä laajemmin

yhteiskunnassa.

”Suomessa pitää voida sanoa ystävälle tai sukulaiselle, että minulla on loistava idea, sijoita rahasi

siihen. Kun näin alkaa tapahtua, on tapahtunut valtava muutos. Se vie jonkin verran aikaa, mutta se

tapahtuu”.

Miettisen mukaan Yhdysvalloissa ja Ruotsissa tämä osataan jo, mutta Suomessa ”neljän minuutin

haamumaili” on vielä rikkomatta. Rajaa pidetään mahdottomana. Kun raja aikanaan rikottiin, sen

rikkoivat kymmenet juoksijat parin kuukauden sisällä. ”Kun tiedetään, että se on mahdollista, se

tehdään. Sen taustalla on kollektiivinen uskon valaminen. Meillä on vielä vallalla ei-se-siitä -

ajattelu.”

Mutta mitä kasvuyrittäjyyden maailma tarjoaa Symbian-insinöörillemme? Onko hän haamumailin

rikkoja? Voi hyvin olla, mutta Miettisen mukaan ”on vaikea ottaa korporaatiokehäraakkeja ja

toivoa, että he menestyvät, koska viidakon lait ovat niin kovia”.

Kasvuyritysten ja pääomasijoitusten maailma on usein nuorten riskinottajien touhua. 35-vuotias

Miettinen sanoo, että häntä pidetään Piilaaksossa jo epäilyttävän vanhana. Onko peli siis menetetty

Symbian-insinöörillemme? Miettisen mukaan mahdollisuuksia toki on. Tarvitsemme vain

monenlaisia ratkaisuja, urapolkuja ja yrityksiä. Kasvuyritykset tarvitsevat nopeasti pätevää

Gordon Murray’s comparison on Finland, the UK and the USA

Lähde: TEMin Kasvuyrityskatsaus 2011, taulukko 11.1.

työvoimaa. Esimerkiksi Nokialta voi vapautua kokeneita ihmisiä start-up-yrityksiin kun ne lähtevät

kasvuun. Se vain vaatii, että kasvuyrityksiä syntyy. Ja että ne kasvavat.

Ja jos Nokialta vapautuisi merkittävä määrä osaavaa työvoimaa, joista kaikista ei ole itsenäisiksi

yrittäjiksi, mikä olisikaan loistavampi tilaisuus hankkia Suomeen etabloituneiden pörssiyritysten

haarakonttoreita.

”Tämä on loistava tilaisuus on hyödyntää ainutlaatuinen mahdollisuus ja houkutella Suomeen

Fortune 500-firmojen tuotekehitystä. Valtion pitäisi toimia nopeasti ja tarjota esimerkiksi

verohelpotuksia tänne sijoittuville yrityksille.”

5. Työelämän kriisi

Yrittäjyyden rinnalla kulkee toinen kehitystrendi, joka liittyy ihmisten arvostusten ja elämäntavan muutokseen. Monet haluavat tehdä vähemmän töitä tai merkityksellisempiä töitä. Samalla työ on muuttunut. Uutta työelämää on kuvailtu monenlaisilla tavoilla, EVA:n Kuluttajansalaiset tulevat! Miten työn johtaminen muuttuu? -raportissa esimerkiksi seuraavasti: Työ on purskeista lineaarisuuden sijaan. Pysyvä ammattilaisuus haastetaan, ja tilalle tulee jatkuva kysely, uusnoviisius. Luova ja innovatiivinen ajattelu vaatii ammattilaissiilojen väliin menemistä, paradigmojen haastamista ja tyhmältä tuntuvia kysymyksiä. ”Innovaation kanssa ei voi olla kokenut, koska sitä ei eilen vielä ollut”. (EVA 2010) Vapaa-ajan merkitys korostuu, työtä ajaa merkitysten jano. Tämä ilmiömaailma saa erilaisia muotoja ja näkyy erilaisissa tutkimuksissa. Esimerkiksi Tapiola Pankin tutkimuksessa joka viides vastaaja haaveilee töistä pidemmäksi aikaa pois jäämisestä. Itseen tai lähipiiriin panostamisesta haaveilee joka viides vastaaja. Yhtä moni haaveilee pidemmästä sapatista ulkomailla. Muita haaveita ovat uuden ammatin opiskelu, oman yrityksen perustaminen sekä maalle muuttaminen ja nykyisen elämäntyylin rauhoittaminen. Työn tekemisen tavat monipuolistuvat. Asiantuntijat eivät välttämättä enää halua perinteiseen työsuhteeseen, vaan myyvät palveluitaan osaajapilvissä. Elinkeinoelämän valtuuskunnan Työelämän kulttuurivallankumous -raportti kertoo, että nuoret eivät enää arvosta entisellä tavalla pysyvää työsuhdetta ja palkkatyötä, vaan kaipaavat työltä arvoja ja merkityksiä (EVA 2010). Kahdeksan kymmenestä on sitä mieltä, että työelämässä mennään jo nyt niin kovilla kierroksilla, että loppuun palaminen uhkaa. Nämä arvostukset vaikuttavat ristiriitaisilta yrittäjyyttä ja kasvua korostavan trendin kanssa – mutta onko ristiriita vain näennäinen? Neljä viidestä keski-ikäisestä naisesta haluaa, että palkankorotus tulisi lisääntyvänä vapaa-aikana. Tätä ei välttämättä pidä nähdä kasvun vastaisena ”degrowthina”, vaan työelämän ja (työ)markkinatalouden kehittämisen paikkana. Kun EVA:n raportin kirjoittajat kutsuvat tällaisen valinnan tekijää kuluttajakansalaiseksi, nimitys kertoo olennaisen: olemme siirtyneet tuottajayhteiskunnasta kuluttajayhteiskuntaan. Yritysten täytyy muuttua myös työkulttuuriltaan, jotta ne voivat tehdä relevantteja palveluita ja tuotteita kuluttajakansalaisille.

Tuottajakansalaisten työelämä puretaan. Siihen liittyivät tarkka mittaaminen, kontrollointi, jaksottaminen ja rytmittäminen saavat mennä. Tilalle tulee yrittäjämäinen työ. Työn suorituksen korostamisesta siirrytään sen merkityksen korostamiseen. Näin ei tapahdu kaikille, mutta monille tapahtuu. Mitä uuteen työelämään siirtyminen tarkoittaa? Ratkaisut sinänsä voivat olla hyvin yksinkertaisia, mutta se, että ne täytyy sanoa ääneen, kertoo, kuinka kauas olemme tulleet. ”Esimerkiksi kiittämisen ja empatian osoittamisen taito tai fyysinen kohtaaminen saattavat tulevaisuuden työmarkkinoilla yhdistyä uudenlaiseen, hierarkiatasoja ylittävään avoimeen kommunikaatioon ja oppimismalleihin”, EVA:n vallankumousraportti kertoo. Toisin sanoen normaalit käytöstavat palaavat työpaikoille. Niihin yhdistyvät moderni teknologia ja yrittäjämäinen asenne. Näkyykö tämä muutos jo jossain? Kyllä näkyy, ja muutokset saattavat olla tulevaisuudessa hyvin rajuja, sanoo tulevaisuudentutkijan ja EVA:n Työelämän kulttuurivallankumous -raportin kirjoittajan Ilkka Halava.

Kysymys on työelämän monimuotoistumisesta ja polarisaatiostakin. Halavan mielestä työelämä jakautuu työpaikkoihin, joissa voidaan yhä paremmin, sekä kriisiytyviin yrityksiin. Paremmin voivat yritykset ottavat huomioon ihmisten monipuolistavat, verkostomaisen työteon tavat. ”Microsoftin uusi pääkonttori on kaikkien kiittämä. Työnteon rakenteiden muutos on otettu huomioon”, hän sanoo. Ihmiset voivat esimerkiksi työskennellä ajasta ja paikasta riippumatta.

Ihmiset arvostavat osa-aikatyötä, “elämää monena”. Kaikki työ ei ole enää kokoaikaista, kahdeksasta neljään työtä. Suomalaisten käsitys työn merkityksestä elämänsisältönä saattaa olla muuttumassa nuorempien, ikäluokkien esiinmarssin myötä. He arvostavat työtä elämänsisältönä vähemmän kuin vanhempansa. Elämältä toivotaan aiempaa enemmän vapaa-aikaa ja sosiaalista yhdessäoloa. Toisaalta ammattiryhmien välillä on suuria eroja. Esimerkiksi nuorille yrittäjille työ voi edelleenkin olla elämänsisältö. Hakkerietiikan omaksuneet uuden työn tekijät eivät ehkä ajattele aina edes tekevänsä työtä (Himanen 2001). Työ on heille kutsumus, johon vanhan työelämän käsitteet eivät päde.

Alkavatko työnantajat mahdollistaa tällaisen työskentelytavan mahdollisimman joustavasti? Voisiko järjestelmä myös tunnistaa palkkatyön ulkopuolisen työn ja palkita siitä, esimerkiksi antamalla lomapäiviä omaishoidosta? Hyvinvoivat yritykset ymmärtävät, että työntekijät arvostavat työnteon merkityksellisyyttä, yrittäjämäisyyttä, oma-aloitteisuutta. Huonosti voivissa yrityksissä työntekijät antavat työnantajalle potkut. ”Esimerkiksi HUS:n viiden hengen kantasolututkimusyksiköstä lähti yllättäen kolme huippututkijaa kävelemään. Nokialta lähti 15 hengen tuotekehitysporukka. Raja menee 40 vuoden iässä. Sitä vanhemmat murisevat mutta jäävät. Nuoremmat lähtevät”, Halava sanoo. Halavan mielestä työelämän pahoinvoinnin ongelma on Suomessa erittäin akuutti. Sosiokulttuuriset muutokset ovat aiemman aineiston valossa Suomessa muita Pohjoismaita suurempia. Esimerkiksi 90-luvun laman aiheuttama heilahdus oli dramaattinen ja tuntuu vieläkin. Halavan mielestä tälläkin kertaa ”on syytä olettaa, että yritysten kriisiytyminen on kattavaa ja monipuolista”. Tästä näkökulmasta katsottuna yritysten menestys on kiinni kenties hieman yllättäen siitä, mistä sen on aina juhlapuheissa sanottu olevan, eli sen ”suurimmasta voimavarasta”, henkilöstöstä. Elinkeinoelämän rakennemuutos vain tekee fraasista totta. Ihmisiä ei voi enää kohdella vaihdettavina koneina, muun muassa sen vuoksi, että uusia koneita ei ole määrättömästi saatavilla.

Suomalaisen perinteisen johtamisen tämä murros haastaa. Miten sitä johdetaan? Millaisia ominaisuuksia johtajilta kaivataan? Voiko kukaan johtaa verkostoja? Vai tarvitaanko johtajia ensinkään – johtavatko osaajapilvet itse itseään? Suomalaiset työntekijät arvostavat aivan uudenlaisia asioita kuin aiemmin, ja johtajilta edellytetään uudenlaisia taitoja. Ratkaisevaa ei ole siihen käytetty aika, vaan sisältö. Johtajan täytyy pystyä johtamaan läpinäkyvää, globaalia ja kokeilevaa liiketoimintaa. Koska työntekijät valitsevat firmansa, ei toisinpäin, johtajaksi halutaan leadereita managerien sijaan. Leader on se, jota seurataan ilman titteliäkin. Halavan mielestä työelämän muutos alkaa esimerkiksi mittareiden purkamisesta. Mittarit ovat mitanneet järjestyksen, kurinalaisuuden, konsensuksen, loogisuuden ja prosessiajattelun toteutumista. Niitä voidaan mitata edelleenkin, kaiken pohjalla. Sen päälle rakentuu uuden työn maailma, jossa Symbian-insinööri ratkaisee Suomen tulevaisuuden. Tässä Suomessa työyhteisöt ovat jatkuvasti muuttuvia, johtaminen henkilökohtaista, organisaatiot innostus- ja valintapohjaisia. Tässä työelämässä ihmiset antavat parastaan, koska he tekevät sellaisen valinnan.

6. Miten koulutus muuttuu?

Uuteen työelämään siirtyminen vaatii kokonaan uudenlaisia taitoja. Millaisia taitoja ne ovat? Mistä

nämä taidot hankitaan? Ketkä ehtivät ne omaksua? Onko koulutuksella mitään tarjottavaa Symbian-

insinöörille?

Elinkeinoelämän keskusliiton Oivallus-hankkeen mukaan olemme siirtymässä työelämään, joka on

”itseorganisoituva, itsejohdettu, voimaantunut, demokraattinen, ihmiskeskeinen, parvimainen ja

vertaisverkostomainen (peer-to-peer). Tulevaisuuden työelämää on verrattu myös jazz-musiikin

soittamiseen”.

Muutos vanhaan on iso. Monilla työpaikoilla noudatetaan vielä työkulttuuria, jossa työntekijät

suorittavat ennalta sovittuja, standardoituja työtehtäviä. Näissä pyritään suurimpaan mahdolliseen

tehokkuuteen poistamalla häiriötekijät. Esimiehet valvovat työsuoritteita ja roolit ovat tiukkoja.

Jazzia ei soitella, eli improvisointi ja luovuus on haitallista ja tuottavuutta alentavaa kapinaa. Tämä

tayloristinen johtamisen tapa on tuttua tehdastyöstä, mutta tuntematonta se ei ole tietotyössäkään.

Voisiko toisenlaiseen työelämään kouluttautua peruskoulusta alkaen, läpi kaikkien koulutusasteiden

ja elämän? Kyllä voi. Tämän ajattelutavan nimi on yrittäjyyskasvatus. Sillä ei tarkoiteta yrittämisen

opettamista omana oppiaineena tai muiden aineiden ohessa. Sillä tarkoitetaan koko

opetusjärjestelmän muuttamista kokeilevaksi – yrittäväksi ja etsiväksi.

Yrittäjäkasvatuksen professori Paula Kyrön mielestä kouluissa keskitytään nyt siihen, että oppilaat

osaavat vastata oikein. Jotta yrittäjyyden vaatima riskin ja epävarmuuden sietäminen olisi

mahdollista, pitäisi opetus Kyrön mielestä rakentaa niin, että koko pedagogiikka uudistetaan:

oppilaat etsivät itse vastaukset ja niiden sovellukset. Opetuksesta ja oppimisesta tule etsivää,

eksploratiivista. Heistä tulee yrittäjiä.

Tarvitseeko Suomi juuri nyt kasvuyrityksiä, suuria pörssiyrityksiä, julkista sektoria vai

yhteiskunnallisia yrityksiä? Nämä kysymykset ovat Kyrön mielestä järjestelmätason ylhäältä

annettuja kysymyksiä. Yrittäjyyskasvatus lähtee siitä, että jokainen yksilö etsii itselleen ja

yhteisölleen sopivat ratkaisut.

Oppiminen tapahtuisi tuottamalla ratkaisuja ja tutkimalla, miten ne vaikuttavat. Välillä ratkaisuja ei

löydy tai ne vaikuttavat ei-toivotulla tavalla. Tämä on luonnollinen osa eksploratiivista oppimista.

Näin epäonnistumisen riski on luonnollista eikä jotain, jota oppilaan täytyy jatkuvasti pelätä.

Epäonnistuneen ratkaisun jälkeen tuotetaan uusi ratkaisu.

Yritystoiminnan näkökulmasta näin kasvaisi uusi sukupolvi. Kun kouluissa opitaan itse etsimään

ratkaisut, on luonnollista ryhtyä yrittäjäksi. Kun opitaan sietämään kokeilemiseen liittyvää

epävarmuutta, yrittämiseen liittyvä epävarmuus on luonnollista. Kun kokeiluun liittyvästä

epäepäonnistumisesta tulee luonnollista, konkurssin häpeä liudentuu. Konkurssin jälkeen

synnytetään uusi yritys.

Professori Paula Kyrön mielestä yrittäjyys oppimisessa ei ole vain yrityksiä varten. Eksploratiivista

oppimista sovelletaan kaikessa oppimisessa ja elämässä. Sen antamia taitoja sovelletaan kaikessa

työssä. Yrittäjyys ei nimittäin koske vain yrittäjiä, vaan kaikkia.

Juuri tämä on Oivallus-hankkeenkin avaama haaste: verkostomainen työskentelytapa, vaativat

eksploratiivisia taitoja myös muilta kuin yrittäjiltä. Hierarkioiden purkautuminen, tiimit, palvelut,

asiakaskeskeisyys, itseorganisoituvuus, improvisoiminen – jazz – edellyttävät, että heittäytymistä

uusille sävelkuluille luottaen, että yhteistyökumppaneiden kanssa tavataan loppusoinnulla. Tämä ei

vaadi yritystä. Voikin sanoa, että yrittäjyys ei ole koskaan vaatinut eikä vaadi jatkossakaan

muodokseen yritystä.

Entä Symbian-insinöörimme? Hänellä on takanaan koulutus suomalaisessa tasa-arvoa luovassa

peruskoulussa ja työura suuressa yrityksessä. Vaikka eksploratiivisesta oppimisesta tulisikin totta,

ehtiikö hän mukaan sen vallankumoukseen? Miten koulutusta uudistetaan aivan lähivuosina niille,

jotka eivät ehdi mukaan sukupolvia kestävään valistustyöhön?

7. Avoimeen oppimiseen

Avointen oppimisympäristöjen kehittäjä professori Teemu Leinonen Aalto-yliopistosta uskoo, että

itseä ja toisia ohjaava oppiminen verkostoissa ja verkossa tulee myös aikuisten koulutukseen.

Esikuvana on menestykset, joilla tietokoneohjelmoijat ovat luoneet maailmanmenestyksiä toisiaan

opettaen avoimessa verkossa 90-luvulta alkaen. Tämä improvisoiva ja etsivä oppimisen tapa

yhdistetään yliopistojen ja muiden koulujen antamaan koulutukseen. Opetuksesta tulee läpinäkyvää,

eli siihen voivat osallistua verkossa ketkä vaan. Esimerkiksi Leinosen järjestämälle kansainväliselle

verkkokurssille osallistui kahdeksan tutkinto-opiskelijaa ja 60 muuta ”tyyppiä jotka vain tulivat”

oppimaan. Ulkopuoliset toivat Leinosen mukaan merkittäviä uusia näkökulmia opiskeluun. Kaikki

hyötyivät.

Täyttääkö tällainen koulutus vanhan korkeakoulumaailman tieteelliset vaatimukset? Muodollinen

vastaus on kyllä, sillä kirjoilla olevat opiskelijat saavat arvosanan, mutta Leinosen mukaan kysymys

on tavallaan epärelevantti: osaamisvaatimukset ovat niin kovassa muutoksessa, että ei kannata edes

kysyä, saadaanko opiskelulla samoja tuloksia kuin aiemmin. Vanhoilla tuloksilla ei enää tehdä

mitään. Yhä harvemmin muodollisia arvosanoja kysyvät myöskään työnantajat.

Verkostomaailmassa opiskelijoille kertyy ”metaosaamista”, arvokkaiden verkostojen ylläpitoon

liittyviä kykyjä, joita ei aiemmin ole opetettu eikä dokumentoitu. Ohjelmoijalle koodi on

tallentunutta verkosto-osaamista. Muilla aloilla ei vielä ole oivallettu, miten tätä osaamista

opetetaan, dokumentoidaan ja osoitetaan. Työpaikkaa haettaessa verkostot ja niiden osaaminen

voivat kuitenkin olla hakijan vahvin ominaisuus.

Nokian entisen älypuhelinyksikön johtajan, nykyisen yrittäjän Veera Mustosen mielestä

oppilaitokset ovat kuitenkin liian varovaisia työelämän muutokseen sopeutumisessa. Koulutuksen

pitäisi ulottua koko eliniän ajalle useissa moduuleissa. Ajatellaan Symbian-insinööriämme: hän on

saanut koulutuksensa kenties 20-30 vuotta sitten. Vaikka talon sisäinen koulutus olisi ollut hyvääkin

(monissa yrityksissä ei ole ollut), työelämän vaatimusten ja osaamisen välillä voi olla isoja aukkoja.

Yliopistot pitävät kiinni 4-6-vuoden kandidaatin- tai maisterin-putkestaan. Sillä on vielä taipumus

venyä, jolloin yhteiskunnan vastaus järjestelmän tehottomuuteen on yrittää aikaistaa opintojen alkua

ja tiivistää opintoja. Kun tästä putkesta valmistuneen yllättää työttömyys, kilometritehtaalle tulee

kovin vanhalla osaamisella varustautunutta joukkoa.

Entä, jos lähestyisimme oppimista ja korkeakouluopintojakin koko elämän mittaisena prosessina?

Muutos olisi radikaali, mutta niin on työnkin muutos. Oppilaitoksissa oltaisiin kiinni vain lyhyitä

jaksoja. Oppiminen tapahtuisi jatkuvasti yhteydessä käytäntöön – hieman samalla tavalla kuin

professori Paula Kyrö kuvasi eksploratiivista menetelmäänsä. Tekeminen olisi osaamisen korkein

aste ja osoitus siitä, että teoria on hallussa.

Peruskoulussa tämä tarkoittaisi sitä, että koulu olisi elämää varten aivan käytännössä. Koulun

näytelmät esitettäisiin lähiympäristölle. Korkeakouluissa esimerkiksi sosiaalityön teoriaa

sovellettaisiin käytäntöön hoitamalla lapsia ja vanhuksia heti eikä vasta opintojen viimeisenä

vuonna. Oppilaitoksessa oltaisiin kiinni kenties vain vuoden tai pari. Opiskeluja jatketaan lyhyissä

teoreettis-käytännöllisissä jaksoissa koko eliniän ja varmistetaan, että osaaminen pysyy ajan tasalla.

Näin yhteiskuntaan tulisi myös aivan uusi ulottuvuus: 20-30-vuotiaiden työntekijöiden panos, joka

nyt käytetään pitkiin opiskeluvuosiin.

Onko tällaista opiskelua missään? Yliopistot ovat vahvasti kiinni omassa tutkintojärjestelmässään ja

menetelmissään. Jotkut yksityiskoulut – vaikkapa Tanskan KaosPilots – kouluttavat opiskelijoitaan

käytännönläheisesti, yrittämään ja muuttamaan ympäristöään. Angloamerikkalaisessa

yliopistomaailmassa oman osaamisen markkinointia ja yrittäjyyttä on korostettu jo pitkään. Paula

Kyrön mukaan monet peruskoulunopettajat sanoisivat, että hehän opettavat jo eksploratiivisesti.

Silti nämä esimerkit ovat kenties vasta esimakua siitä, miten koulutuksen täytyy muuttua.

EK:n Oivallus-hanke julkistaa loppuraporttinsa ja linjauksensa koulutuksen kehittämisestä

toukokuussa. Suomessa Avoin yliopisto on ollut edelläkävijä koulutuksen tarjonnassa kaikille,

mutta nettiajassa se on tippunut kyydistä. Koulutusta tarjotaan tiettynä aikana tietyssä paikassa ja

enimmäkseen vanhan yliopistomaailman vaatimusten mukaisesti. Esimerkiksi MIT:n yliopiston

Yhdysvalloissa tarjoaa kaiken kurssimateriaalin ilmaiseksi verkossa. Tieto leviää. Yliopistoon

tulijat ovat sisään kirjautuessaan jo usein varsin pitkällä

opinnoissaan.

8. Lopuksi

Kasvuyritykset ovat tärkeitä. Symbian-insinöörillä voi olla edessään hyvä elämä palkkatyöläisenä,

mutta todennäköistä on, että yritys hänetkin työllistää. Mutta se ei tarkoita, että muut yrittämisen

muodot kuin kasvuyritykset olisivat vähemmän tärkeitä.

Yrittäjäkasvatuksen professori Paula Kyrön mielestä yrittäjyyden omaksunut yhteiskunta olisi

perusarvoiltaan mullistunut. Nyt demokratia tähtää samanlaisuuden maksimoimiseen; yrittäjyyden

omaksunut Suomi lähtisi siitä, että kaikilla on hieman erilaiset mahdollisuudet, ja jokaisella pitäisi

olla mahdollisuudet toteuttaa sitä, mitä on, ei muuttua toisen kaltaiseksi.

Yrittäjyyskin tarkoittaisi silloin lukemattomia erilaisia asioita. Yritys itsessään ei ole ihmiskunnan

historiassa kovin vanha liiketoiminnan muoto, mutta yritteliäitä ihmiset ovat olleet aina. Kyrön

mielestä yritteliäs voi olla yhtä lailla palkkatyössä, julkisella sektorilla kuin yhteiskunnallisessa

yrityksessä tai kolmannella sektorilla. Eksploratiivinen asenne läpäisee kaikki elämänalat.

Tällaisesta maaperästä kasvaa myös hyvin erilaisia yrityksiä, joilla kaikilla on paikkansa.

Kasvuyritysten menestystarinoitakin voi kasvaa vain suuresta joukosta erilaista yrittämistä. Toiseen

sukupolveen ehtineet perheyritykset eivät tutkimuksen mukaan ole erityisen kasvuhakuisia, mutta

toisin kuin kasvuyritykset, ne ovat työllistäjinä ja investoijina vakaita (Etla 2011). Kun

kasvuyritykset irtisanoivat talouden notkahduksessa, toisen sukupolven perheyritykset pitivät

työvoimasta kiinni. Osuuskunta- ja yhteiskunnallinen yrittäjyys kasvattavat suosiotaan.

Yhteiskunnallisten yrittäjien yhdistyksen toiminnanjohtajan Janne Lemettisen mukaan tämä johtuu

sekä yritysten perustamisesta että siitä, että olemassa olevat yritykset tunnistavat itsessään

voitontavoittelun ohella muita päämääriä.

Amatöörien, pro-amien ja ”tekijöiden” tee-se-itse” -kulttuuri on viime vuosien ilmiöitä. Nämä

intohimosta työtä tekevät ihmiset ratkovat ongelmia avoimissa (digitaalisissa) sosiaalisissa

verkostoissa, jakavat asioita omistamisen sijaan ja haastavat autenttisilla pientuotteilla suuret

brandit. Tässäkin yhtenä taustakokemuksena on ohjelmoijien saavutukset tietotekniikan parissa.

Aiemmin ammattilaisille kuulunut teknologia on lähes kaikkien saavutettavissa. Tanskan

Republikkenin kaltaiset Fab Labit tuovat teollisen valmistuksen mahdollisuuksia korttelitasolle.

Samalla kun teollista valmistusta siirtyy globalisaation viemänä merten taakse, pieniä puroja valuu

moneen suuntaan. Teollisen valmistuksen katveeseen on jäänyt alueita, joita massavalmistus ei

täytä. Yhä halvemmaksi muuttuneella tekniikalla tuohon kysyntään voi vastata kuka vain, joka

haluaa yrittää.

Tästä työstä yhä suurempi osa tehdään ja myydään digitaalisesti. Microtaskin Ville Miettisen

mukaan 5-10 vuoden kuluttua monien ammattilaisten työt eivät ehkä muodostu vuosien tai

vuosikymmenien työsuhteista, vaan kenties minuuttien tai tuntien mittaisista jaksoista. Verottajan ja

muiden viranomaisten on mukauduttava täysin uuteen ultrakevyiden työsuhteiden maailmaan.

On siis mahdollista, että uusi työ on runsaudensarvi. Emme vain juuri nyt edes aavista kaikkea, mitä

yrittäjyyden eksploratiivinen tutkimusmatka tuo. Yrittäjyyskasvatusprofessori Paula Kyrön mielestä

nyt pitäisikin käydä keskustelu siitä, miksi kasvua halutaan; mitkä ovat ne tavoitteet, joita sillä

halutaan saavuttaa.

Lähteet

Haastatellut:

Ville Miettinen, hallituksen puheenjohtaja, Microtask

Teemu Leinonen, professori, New Media Design and Learning, Aalto

Paula Kyrö, yrittäjyyskasvatuksen professori, Aalto-yliopisto

Ilkka Halava, tulevaisuudentutkija

Veera Mustonen entinen Nokian kehitysjohtaja älypuhelinyksikössä, nykyinen yrittäjä, CoZone

Kim Kauppila, Helsinki Hacklab

Kirjalliset lähteet:

Työtä, tekijöitä ja tuottavuutta McKinsey Helsinki (2010)

Kasvuyrityskatsaus, TEM, 2011

Missä arvo syntyy? Suomi globaalissa kilpailussa, Taloustieto (2010)

Unohda innovointi. Keskity arvonluontiin, Edita (2010)

Oivallus 2. Väliraportti, Elinkeinolämän keskusliitto (2010)

Työelämän kulttuurivallankumous, EVA:n arvo- ja asennetutkimus (2010)

Kuluttajakansalaiset tulevat! Miksi työn johtaminen muuttuu? EVA (2010)

Future of Making Map, Institute for the future (2011)

Evaluation of the Finnish National Innovation System, Taloustieto Oy (2009)

Evaluation of the Finnish National Innovation System, Policy Report, Taloustieto Oy (2009) Omistajuuden vaikutus suomalaisen työllisyyden kasvuun ja pysyvyyteen (Etla, 2011)