Opin Ovi -lehti 3/2010

16
Opin Ovi Pirkanmaa, Opin Ovi Etelä-Pirkanmaa ja Oma Ovi -hankkeiden yhteinen tiedotuslehti 3/2010 1 Toimiva verkosto on avain yh- teiseen kehiämiseen Kuluneen syksyn aikana on Opin Ovi Pirkanmaa -projekn seminaareissa lii- kuu verkostoyhteistyöteeman ympäril- lä. Niin tekee myös Opin Ovi -leh. Tähän mennessä muhkeimmassa Opin Ovi -leh- dessä esiäytyy useita pirkanmaalaisia verkostoja. Hyvin toimivia verkostoja on myös muuallaSuomessa.Sensaintodetamarras- kuun alussa pidetyssä Opin Ovi -hankkei- den abstraktyöpajassa, jonne valtakun- nan Opin Ovet kokoontuivat jakamaan hyviä käytäntöjään. Kaikissa esitellyissä hyvissä käytän- nöissä ja malleissa oli yhteistä se, eä on- nituakseen niihin on tarviu verkostossa yhdessä tehtyä kehittämistyötä sekä konkreettista yhteistä tekemistä. Useilla alueilla verkostoyhteistyönä oli päädyy perustamaan kiinteitä aikuiskoulutuksen neuvontapisteitä. Pirkanmaalla yhteisestä koulutusneu- vonnasta vastaa Opin ovi -auto. Sen lisäksi Pirkanmaalla on suunnieilla sähköisen asiantunjaverkoston luominen. Se aut- taisi palvelemaan asiakkaita ”yhden luu- kun” periaaeiden mukaises. Kyseisten palvelupisteiden kehiämi- nen ja tulevaisuuden turvaaminen vaai verkostolta halua sitoutua toimintaan. Tärkeää onkin synnyää vaadiava luot- tamus ja tahtola siihen, miksi toimintoja kannattaa kehittää ja ylläpitää. Ensi vuodeksi on soviu kaksi aikuis- koulutuksen neuvontapistettä pidettä- väksi Koskikeskuksessa tämän vuotisten hyvien kokemusten perusteella. Pirkan- maalla on hyvä yhdessä tekemisen mei- ninki, josta on hyvä jatkaa ensi vuoteen. Opin Ovi -lehti toimituskuntineen toivot- taa lukijoilleen leppoisaa loppuvuotta ja intoa uuteen vuoteen! Marjo Nieminen Oma Ovi kehiämisryhmä 24.11.2010 Tampereen ammaopistossa ProjekVerkosto-kahvit 9.12.2010 TAKK:ssa Aikuiskoulutuksen neuvontapisteet Koskikeskuksessa 9.3.2011 ja 2.11.2011 Opin Ovi Pirkanmaan työseminaarit ovat 24.3.2011, 19.5.2011 ja 15.9.2011 Opin Ovi Pirkanmaa ja Oma Ovi -projeken yhteinen päätösseminaari 11.11.2011 Ajankohtaista Pirkanmaalla Kuva: Maria-Liisa Korolainen Rauhaisaa joulunaikaa! Valtakunnan kaikki Opin Ovet löydät www.opinovi.fi

description

Pirkanmaan Opin Ovi -hankkeiden yhteinen lehti

Transcript of Opin Ovi -lehti 3/2010

Page 1: Opin Ovi -lehti 3/2010

Opin Ovi Pirkanmaa, Opin Ovi Etelä-Pirkanmaa ja Oma Ovi -hankkeiden yhteinen tiedotuslehti

3/2010

1

Toimiva verkosto on avain yh-teiseen kehittämiseen

Kuluneen syksyn aikana on Opin Ovi Pirkanmaa -projektin seminaareissa lii-kuttu verkostoyhteistyöteeman ympäril-lä. Niin tekee myös Opin Ovi -lehti. Tähän mennessä muhkeimmassa Opin Ovi -leh-dessä esittäytyy useita pirkanmaalaisia verkostoja.

Hyvin toimivia verkostoja on myös muualla Suomessa. Sen sain todeta marras-kuun alussa pidetyssä Opin Ovi -hankkei-den abstraktityöpajassa, jonne valtakun- nan Opin Ovet kokoontuivat jakamaan hyviä käytäntöjään.

Kaikissa esitellyissä hyvissä käytän-nöissä ja malleissa oli yhteistä se, että on-nituakseen niihin on tarvittu verkostossa yhdessä tehtyä kehittämistyötä sekä konkreettista yhteistä tekemistä. Useilla alueilla verkostoyhteistyönä oli päädytty perustamaan kiinteitä aikuiskoulutuksen neuvontapisteitä.

Pirkanmaalla yhteisestä koulutusneu-vonnasta vastaa Opin ovi -auto. Sen lisäksi Pirkanmaalla on suunnitteilla sähköisen asiantuntijaverkoston luominen. Se aut-taisi palvelemaan asiakkaita ”yhden luu-kun” periaatteiden mukaisesti.

Kyseisten palvelupisteiden kehittämi-nen ja tulevaisuuden turvaaminen vaatii verkostolta halua sitoutua toimintaan. Tärkeää onkin synnyttää vaadittava luot-tamus ja tahtotila siihen, miksi toimintoja kannattaa kehittää ja ylläpitää.

Ensi vuodeksi on sovittu kaksi aikuis-koulutuksen neuvontapistettä pidettä-väksi Koskikeskuksessa tämän vuotisten hyvien kokemusten perusteella. Pirkan-maalla on hyvä yhdessä tekemisen mei-ninki, josta on hyvä jatkaa ensi vuoteen. Opin Ovi -lehti toimituskuntineen toivot-taa lukijoilleen leppoisaa loppuvuotta ja intoa uuteen vuoteen!

Marjo Nieminen

• Oma Ovi kehittämisryhmä 24.11.2010 Tampereen ammattiopistossa

• ProjektiVerkosto-kahvit 9.12.2010 TAKK:ssa

• Aikuiskoulutuksen neuvontapisteet Koskikeskuksessa 9.3.2011 ja 2.11.2011

• Opin Ovi Pirkanmaan työseminaarit ovat 24.3.2011, 19.5.2011 ja 15.9.2011

• Opin Ovi Pirkanmaa ja Oma Ovi -projektien yhteinen päätösseminaari 11.11.2011

Ajankohtaista Pirkanmaalla

Kuva: Maria-Liisa Korolainen

Rauhaisaa joulunaikaa!

Valtakunnan kaikki Opin Ovet löydätwww.opinovi.fi

Page 2: Opin Ovi -lehti 3/2010

22

Opin Ovi Pirkanmaa, Opin Ovi Etelä-Pirkanmaa ja Oma Ovi -hankkeiden yhteinen tiedotuslehti

3/2010

2

Miten kävi niille ystävillesi, jotka yhdeksän-kymmentäluvulla sanoivat, etteivät aio kos-kaan ostaa matkapuhelinta tai opetella käyt-tämään tietokonetta?

Mikä tulee jäädäkseen? Ennakointi on avainsana tulevaisuuteen. Kuulostaa yksin-kertaiselta, eikö vain? Me tiedämme, mikä on ikärakenteemme, kuinka paljon työelä-mästä siirtyy väkeä eläkkeelle ja kuinka pieni ikäluokka valmistuu vuosittain oppilaitoksis-ta. Tiedämme työttömien määrän ja heidän koulutustaustansa sekä sen, että hoitajista ja siivoojista on pulaa. Tiedämme myös, että vaikka hyppisimme päällämme, valtava määrä nuoria hakeutuu vuosi toisensa jäl-keen kauneudenhoito- ja media-alalle.

Me tiedämme, että ammatillisen aikuis-koulutuksen tehtävä on täydentää ihmisten osaamista ajankohtaiseen suuntaan. Miksi meillä on siitä huolimatta kohtaanto-ongel-ma eli meillä on työttömyyttä ja työvoimapu-laa? Kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa.

Tähän asti teollisuuden, rakentamisen ja palvelujen tulevaisuutta on ennakoitu erillisinä sektoreina. Sektorit ovat kuiten-kin alkaneet verkostoitua entistä tiiviimmin. Teollisuuden kylkeen tai sisälle on kasvanut joukko uusia palveluja. Ennen oli kännykkä ja sillä soitettiin. Nyt sillä otetaan kuvia, lähe-tetään niitä sähköpostitse tai kuunnellaan musiikkia ja verrataan mieltymyksiä ystä-vien kanssa reaaliajassa toiselta puolelta maapalloa oheistoimintoineen.

Joistakin tuotantolaitoksista on tullut-kin ainoastaan palveluntuottajia. Myös jul-kinen ja yksityinen sektori etsivät toisistaan kumppaneita. Tällaisten uusien verkostojen menestyminen perustuu erilaisten osaamis-ten synergiaan - yksi osaa lukea ja toinen

laskea. Yhdessä olemme enemmän. Siinä ei toisaalta liene kuitenkaan mitään uutta?

Tällaisen verkostotalouden syntyminen asettaa koulutusjärjestelmälle aivan uuden-laiset vaatimukset. Miten me kykenemme vastaamaan niihin? Tarvitsemme ainakin uu-denlaisia koulutuspoliittisia linjauksia: Kou-lutustarpeen ennakoinnin ei pidä olla tulevai-suuden arvaamista, vaan sen tekemistä. Sen avulla reagoidaan muutoksiin ja vaikutetaan menestymisen edellytyksiin. Pärjääminen riippuu siitä, kuinka osaamme hyödyntää vahvuuksiamme ja kehittää heikkouksiam-me.

UnelmointiaMillaisen tulevaisuuden sitten halu-

amme - sitä kohti lähdemme kävelemään. Monet suuntauksethan, joihin ihastumme, ovat vallinneet ympärillämme jo pitkään. Aluksi trendit ovat tärkeitä edelläkävijöille, mutta vähitellen leviävät suuremmille jou-koille.

Jotain jo tiedämmekin, esimerkiksi sen, että talouskasvun suunta on muuttunut län-nestä itään ja että kansallisten rajojen mer-kitys pienenee. Tiedämme, että ilmaston-muutos vaatii kestävän ympäristön, mutta silti joukkoliikenteen käyttöaste on pieni. Tiedäm-me myös, että kaupungit täyttyvät ja maa-seutu tyhjenee.

Olemme lukeneet ennusteita siitä, että vuonna 2030 joka neljäs suomalainen on yli 65-vuotias. Olemme myös tietoisia siitä, että globaali verkostoituminen muuttaa sy-vällisesti yritysten ja kokonaisten toimialo-jen toimintoja, ja täten tulevaisuuden tek-nologioissa korostuvat vuorovaikutteisuus, ymmärrettävyys ja käytettävyys.

Toimintaympäristö on koko ajan turbu-lentimpi ja tulevaisuus on entistä suurempi kysymysmerkki. Tempo on kiihtynyt, mutta ihmisten välinen kanssakäyminen on lop-puen lopuksi muuttunut 20 vuodessa varsin vähän. Vuorovaikutukseen on tullut vain uu-denlaisia välineitä. Nyt toimitaan reaali-ajassa, eikä kauaa odotella.

Mistä toimintaympäristön vauhti ja sitä kautta tullut jatkuva kiireen tuntu sitten syntyvät? Siitäkö, että on niin paljon töitä vai siitä, että on niin kiire harrastamaan ja nauttimaan vapaa-ajasta?

Verkoston merkitysVerkosto itsessään ei ole itsetarkoitus

tai lopputulos, vaan väline saada jotakin ai-kaan. Verkoston rakentamisen taustalla voi olla esimerkiksi ratkaisun hakeminen johon-kin ongelmaan tai tarve luoda jotakin uutta. Se voi myös olla jatkuvan näkyvyyden ha-kemista - markkinointia tai terapiaa jaksa-maan läpi pimeän talven.

Uuden luominen ei tarkoita aina uutta keksintöä, vaan esimerkiksi uutta käyttöta-paa. Mihin uuden luominen on hautautu-nut? Veikö vauhti luovuuden? Ei kai, vaikka kilpailuetu saavutetaankin tekemällä hal-vemmalla kuin muut tai samalla hinnalla kuin muut, mutta paremmin. Tai tehdään jotain, mitä kukaan muu ei ole vielä tehnyt tai pystynyt tekemään.

Vahvasti uskotaan, että eri osaamisalu-eiden rajapinnat synnyttävät hedelmällisiä kasvualustoja innovaatioille. Ilman verkos-toitumista näitä rajapintoja ei synny.

LuovuusEnää ei riitä, että teet työsi – suoritat.

Saa ajatellaArvoketjuista arvoverkostoihin

Page 3: Opin Ovi -lehti 3/2010

Opin Ovi Pirkanmaa, Opin Ovi Etelä-Pirkanmaa ja Oma Ovi -hankkeiden yhteinen tiedotuslehti

3/2010

3

Pitäisi olla luova ja innovatiivinen. Pitäisi myös ajatella. Pelkkä liikevoitto ei enää motivoi. Yritys-toiminnan tulee mahdollistaa myös hyvää elämää. Yksin yrittäjä ei selviä, tarvitaan yh-teistyötä muiden yrittäjien kanssa. Yhteisön avulla voidaan vaikuttaa vahvemmin, ja muilta saadaan tukea.

Teollisen valmistamisen energiankulutus ja materiaalikulut on jo pyritty leikkaamaan minimiin. Tehostaminen ja menestymisen jatkuminen vaativat ympärilleen palveluja. Il-man niitä homma tyssähtää alkuunsa. Julkinen sektori kehittää palveluja yhdessä kansalaisten ja yritysten kanssa. Mitä tällaiset suuntaukset vaikuttavat osaamisvaatimuksiin?

1970-luvulla alihankintasuhteet lisään-tyivät merkittävästi. Haettiin kustannustehok-kuutta, palvelujen ja tuotteiden yhdistelmiä ja uutta liiketoimintaa. Näistä entisajan arvo-ketjuista on siirrytty arvoverkostoihin, mikä on hämärtänyt yritysten ja jopa toimialojen rajoja.

Siitä huolimatta, että suomalainen elin-keinoelämä on hyvin verkostoitunutta, työ-tä tehdään edelleen liian eriytyneesti eikä suinkaan avoimesti, yhdessä ja toiselta oppi-

en. Verkostomme ovat kovin kuppikuntaisia. Samanlaiset ihmiset, samat kansallisuudet ja saman alan toimijat hakeutuvat keskenään verkostoihin.

Menestyminen perustuu kuitenkin eri-laisten osaamisten synergioihin. Tekeminen, näkeminen ja soveltaminen pitäisi lyödä yh-teen. Epätyypillisten toimijoiden yhdistelmä mahdollistaa ennakkoluulottoman näkökul-man.

DiginatiiviMuutokseen kuuluu yleensä aina ahdis-

tus, joka voi hetkeksi viedä avoimuuden. Oi-kotietä avoimeen tiedon ja taidon kulttuurin ei ole. Yksi sukupolvi on kuitenkin raivannut tietä ja synnyttänyt diginaativeja, joilla on merkittävä rooli. Diginatiivit ovat syntyneet digitaalisen teknologian aikakaudella. Virtu-aalinen verkostoituminen on tälle sukupol-velle itsestään selvää. Internet on ollut heil-le aina olemassa ja he liikkuvat luontevasti globaaleissa verkostoissa.

Kuten kännykkä ja tietokone tulivat ole-maan, myös virtuaalinen verkosto on tullut jäädäkseen. Tottakai silläkin on kääntöpuo-

lensa kuten millä tahansa elämän alueella. Joka tapauksessa virtuaalisille verkostoille ominaiset toimintatavat muokkaavat voimak-kaasti myös esimerkiksi koulujen ja työpaik-kojen arkea.

Miten sitten erilaiset osaajat löytävät toisensa? Tarvitaan yrittäjämäistä asennetta: oma-aloitteisuutta, luovuutta, periksi anta-mattomuutta ja rohkeutta. Erityisesti yhteis-kunnallinen yrittäjyys on maailmalla nouse-va trendi. Tällaisen yrityksen päämääränä on ratkaista jokin yhteiskunnallinen ongel-ma.

Yrittäjyyttä ei synny kuin tekemällä ja kokeilemalla. Ideoistahan ei ole pulaa, mut-ta niiden täytäntöönpanosta on. Miksi aina ihmettelemme olematonta riskinottokyky-ämme? Siksi, että meidät opetetaan sys-temaattisesti antamaan oikeat vastaukset oikeisiin kysymyksiin. Kysymyksen kyseen-alaistaminen ei tunnetusti tuo kymppiä!

Johanna Kaplas Koulutusasiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto

Kuva: Marjo Nieminen

Page 4: Opin Ovi -lehti 3/2010

44

Opin Ovi Pirkanmaa, Opin Ovi Etelä-Pirkanmaa ja Oma Ovi -hankkeiden yhteinen tiedotuslehti

3/2010

4

Pirkanmaan ELY-keskus on koonnut yhteen pirkanmaalaisia yritysten osaamisen kehit-täjiä Innoforum- verkostoksi. Verkoston ta-voitteena on koota yhteen pirkanmaalaiset yritysten osaamisen kehittäjät, lisätä yh-teistyötä ja tietämystä eri kehittämispalve-luista. Verkostojen olemassaolon edellytys on projektikoordinaattori Timo Sällin mu-kaan se, mitä lisäarvoa verkosto jäsenilleen tuo. Vaaditaan yhteinen nimittäjä, jonka ym-

Innoforum kokoaa yhteen

yritysten osaamisen kehittäjät

Kuva: Marjo Nieminen

pärille verkosto kootaan. Verkostossa ideoidaan ja kehitetään pk-

yrityksille suunnattuja koulutus- ja kehittä-mispalveluja. Tavoitteena on, että verkostona tuotamme tehokkaampia ja vaikuttavampia ratkaisuja asiakkaan liiketoiminnan paranta-miseen, Sälli kertoo.

Innoforum- verkosto kokoontui ensim-mäisen kerran tammikuussa 2009 teemalla: Kuinka voimme palvella yrityksiä parem-

min? Verkoston toimintaan osallistuvat osaamisen kehittäjät Ely-keskuksesta, Pir-kanmaan TE-toimistoista ja alueen eri kehit-täjäorganisaatioista. Verkoston koordinoin-nista vastaa projektikoordinaattori Timo Sälli Pirkanmaan Ely-keskuksesta.

Yksi tärkeä tavoite on tutustua eri kehit-täjätahojen tarjoamiin osaamisen kehittä-mispalveluihin. Olemme yhdessä käyneet tutustumassa mm. eri kehittämishankkeiden

Page 5: Opin Ovi -lehti 3/2010

Opin Ovi Pirkanmaa, Opin Ovi Etelä-Pirkanmaa ja Oma Ovi -hankkeiden yhteinen tiedotuslehti

3/2010

5

Seuraava Innoforum-tapaaminen järjestetään 14.12.2010Teemana on työurien pidentäminen ja osaamisen kehittäminen.

Kiinnostuneet voivat ilmoittautua tilaisuuteen 3.12.2010 mennessä projektikoordinaattori Timo Sällille.

Tarkemmat ilmoittautumisohjeet ja päivän ohjelma löytyvät osoitteestawww.ely-keskus.fi/pirkanmaa

tarjoamiin palveluihin sekä välittäneet tietoa yrityksille tarjottavista julkisista rahoitusvaih-toehdoista, Sälli kertoo.

Lisäksi verkoston jäsenet ovat olleet aktiivisia kouluttautumaan. Verkoston puit-teissa on järjestetty koulutusta mm. liiketoi-minnan eri osa-alueista.

Innoforum- verkosto kokoontuu noin neljä kertaa vuodessa. Teemat nousevat ver-koston tarpeista ja toiveista. Tapaamisissa on pohdittu muun muassa hyvän koulutushank-keen kriteereitä sekä laatuarvioinnin kritee-reitä. Joulukuun Innoforumin teemana on työelämän laatu ja tuottavuus. Ensi vuoden helmikuussa teemana on kehittämistoimien vaikuttavuus yrityksissä. Tuolloin nostetaan esiin projekteissa syntyneet tulokset ja kehit-tämisideat.

Tapaamisten kautta verkostossa mu-kana olevien organisaatioiden toiminta on

tullut tutuksi, mikä on lisännyt keskinäistä luottamusta. Luottamus syntyy Timo Sällin mukaan nimenomaan toisten tuntemisen kautta. Verkosto ei voi toimia tehokkaasti, jos luottamus puuttuu. Sälli näkee tärkeäksi myös vapaamuotoisen ”kahvitauko”-ver-kostoitumisen, jossa voidaan luontevasti tutustua uusiin yhteistyökumppaneihin ja ylläpitää aiemmin luotuja kontakteja.

Innoforum-verkoston tavoitteena on parantaa toimijoiden välistä tiedonkulkua, toisilta oppimista sekä lisätä pk-yritysten osaamisen kehittämistä. Sällin mukaan edel-lä mainitut tavoitteet ovat toteutuneet: sekä tiedonkulku että osaamisen vaihto ovat li-sääntyneet.

On syntynyt ns. yritysten yksi luuk-ku - toimintatapa, jonka idea on, että mihin tahansa verkoston jäseneen yritys ottaa yh-teyttä, hän saa koko verkoston osaamisen

käyttöönsä. Toimijoiden keskinäinen tie-don- ja kokemuksenvaihto sekä yhteistyö takaavat paremmat ja asiakaslähtöisem-mät palvelut pirkanmaalaisille yrityksille, Sälli summaa.

Innoforum- toiminnan vahvuutena on se, että se pohjautuu olemassa olevaan ke-hittäjäverkostoon ja niiden taustaorganisaa-tioihin. Verkosto toimii kevyellä organisoitu-mismallilla vastavuoroisuuden periaatteella, jolloin toiminta ei ole riippuvainen yksittäis-ten hankkeiden kestosta.

Marjo Nieminen ja Leena Tuunanen ESR-koordinaattori Pirkanmaan ELY-keskus

Page 6: Opin Ovi -lehti 3/2010

66

Opin Ovi Pirkanmaa, Opin Ovi Etelä-Pirkanmaa ja Oma Ovi -hankkeiden yhteinen tiedotuslehti

3/2010

6

Opin Ovi Pirkanmaa on ennen kaikkea ver-kostoyhteistyöhanke. Verkostossa toimii 40 aikuiskoulutus- ja kehittämispalveluja tuot-tavaa organisaatiota ja yhteisöä. Alueelli-sen yhteistyön merkitys asiakaslähtöisten tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen eri-laisten toimintamallien kehittämisessä on ensiarvoisen tärkeää.

Kehittämistyö tapahtuu neljässä ke-hittämistiimissä (Yhden luukun periaate, Ohjaus työelämässä, Opin Ovi -auto ja Ai-kuisohjauksen asiantuntijaryhmä), joiden jäsenet on koottu verkosto-organisaatioista. Vuoropuhelu eri tiimien välillä on tärkeää, ja siihen on mahdollisuus neljä kertaa vuo-dessa järjestettävien työseminaarien yhte-ydessä.

Opin Ovi Pirkanmaa on verkostoitunut sekä valtakunnallisten että Pirkanmaan mui-den Opin Ovi -hankkeiden sekä alueellisten

neuvonta- ja ohjauspalveluja kehittävien hankkeiden kanssa. On tärkeää kuulla, mitä muualla kehitetään, miten voidaan alueel-lista yhteistyötä lisätä ja millaisia muualla pi-lotoituja toimintamalleja voidaan soveltaa myös täällä Pirkanmaalla. Oma hankkeem-me on toteuttanut useita sekä henkilö- että yritysasiakkaille suunnattuja tapahtumia. Erityisesti tämä syksy on ollut tapahtumari-kasta aikaa.

Tieto-, neuvonta- ja ohjausPääasiassa henkilöasiakkaille järjeste-

tyt aikuiskoulutuksen neuvontapistetapah-tumat, mm. Tampereen Keskustorilla sekä Aikuisopiskelijan viikolla (viikko 43) Van-halla kirjastotalolla järjestetyt neljän päi-vän tapahtumat, ovat olleet hyvin onnistu-neen verkostoyhteistyön tulosta. Syyskuun lopussa verkostoyhteistyönä toteutettiin

Pohjois-Pirkanmaan alueella Vauhtia uuteen nousuun –tilaisuudet, joissa koulutus- ja ke-hittämispalveluja tuottavat organisaatiot saivat tietoja yritysten kehittämistarpeista sekä yrittäjät ja yrittäjiksi aikovat maakun-nan palvelutarjonnasta.

Opin Ovi -auto on vuoden 2010 alusta lähtien huristellut pitkin Pirkanmaata tarjo-ten henkilökohtaista neuvontaa ja ohjausta sekä henkilö- että yritysasiakkaille. Myös au-tosta saatavat palvelut on pyritty eri paikka-kunnilla toteuttamaan verkostoyhteistyönä aina silloin, kun se vain on ollut mahdollista.

Opin Ovi Pirkanmaan toiminta jatkuu vuoden 2011 loppuun. Tulevan toimintavuo-den haasteena on onnistuneen verkostoyh-teistyön jatkaminen ja uusien toimintamallien kehittäminen sellaisiksi, että verkosto-organi-saatioissa oleva valtava asiantuntemus saa-taisiin tehokkaasti palvelemaan yksittäisiä

Verkostossa on voimaa! - Verkostosta saa voimaa!

Opin Ovi -auto Ammatinvaihto Keskustorilla tapahtumassa. Kuva: Marjo Nieminen

Page 7: Opin Ovi -lehti 3/2010

Opin Ovi Pirkanmaa, Opin Ovi Etelä-Pirkanmaa ja Oma Ovi -hankkeiden yhteinen tiedotuslehti

3/2010

7

Opin Ovi Pirkanmaa– projekti saa ESR-rahoitusta Kaakkois-Suomen ELY-keskuksesta ja hankkeen toteuttajana toimii Tampereen Aikuiskoulutuskeskus (TAKK). Opin Ovi Pirkanmaa – projektin verkostoon kuuluu 40 pirkanmaalaista organisaatiota ja yhteisöä. Projektin tavoittena on kehittää tieto-, neuvonta-, ja ohjauspalveluita ja edistää ohjauksen ammattilaisten verkostoitumista Pirkan-maalla sekä laatia Pirkanmaan aikuisohjausstrategia. Projekti toimii ajalla 1.9.2008 - 31.12.2011.

Opin Ovi Pirkanmaa –projektin verkostoyhteistyökumppanit Ahlman-instituutti www.ahlman.fiAKAVA – Pirkanmaa www.akava.fiAksessio www.aksessio.fiAmmattiopisto Luovi www.luovi.fiElinkeinoelämän keskusliitto EK www.ek.fiJAKK /Tampereen toimipiste www.jakk.fi/sivusto.asp?R=301 Juupajoen koulukeskus/Juupajoen kunta www.juupajoki.fi/sivistys/koulukeskusKeski-Pirkanmaan TE-toimisto www.mol.fi/toimistot/keski-pirkanmaaKoivupirtin säätiö www.koivupirtti.fiLempäälä-opisto www.lempaala.fi/opetus_ja_vapaa-aika/lempaala-opistoLänsi-Pirkanmaan koulutuskuntayhtymä, Aikkari http://aikkari.lpkky.fi Metallityöväen Murikka-opisto www.murikka-opisto.fiMäntän seudun koulutuskeskus www.mskk.fiOpetusalan koulutuskeskus, Opeko www.opeko.fiOriveden Opisto www.orivedenopisto.fiPirkanmaan ELY-keskus www.ely-keskus.fi PIRKO/ Pirkanmaan aikuisopisto www.paiko.fi/PIRKO/ Pirkanmaan oppisopimuskeskus www.oppisoppi.fiPirkanmaan Yrittäjät www.pirkanmaanyrittajat.fi Pohjois-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto www.ptvt.fi/pohjoispirkanmaaSAK Pirkanmaa www.sak.fiSTTK Pirkanmaa www.sttk.fiStudio Mielikuva Oy www.studiomielikuva.fi Tampellan teollisuusoppilaitos www.tamtol.fi Tampereen Aikuiskoulutuskeskus www.takk.fiTampereen Aikuislukio www.aikuislukio.tampere.fiTampereen ammattikorkeakoulu www.tamk.fiTampereen ammattiopisto www.tao.tampere.fiTampere Business Campus ry. www.businesscampus.fiTampereen Kauppakamari www.tampere.chamber.fiTampereen kaupunki, Työllisyyden hoidon palveluyksikkö www.tyollisyysportti.fi/tampereTampereen palvelualan ammattiopisto www.tpa.fiTampereen työ- ja elinkeinotoimisto www.ptvt.fi/tampereTampereen työväenopisto www.tampere.fi/topTampereen kesäyliopisto www.tampereenkesayliopisto.fiTampereen yliopisto. Täydennyskoulutuskeskus www.uta.fi/tytVaralan Urheiluopisto www.varala.fiVirtain Seudun Yrittäjät ry. www.virtainyrittajat.fiYlä-Pirkanmaan Seutuyhdistys ry. www.ylapirkanmaa.fiYlöjärven työväenopisto www.ylojarvi.fi/tyovaenopisto

neuvonta- ja ohjaustilanteita. Tämä edellyt-tää selkeillä, yhteisillä toimintaperiaatteilla toimivaa ja yhteistyöhön sitoutunutta asi-antuntijaverkostoa. Opin Ovi –auton neu-vonta- ja ohjauspalvelumallia tulee kehittää edelleen enemmän asiantuntijayhteistyö-hön perustuvaksi sekä toimintaa ja ajo-aika-tauluja pidemmälle aikavälille.

Tulevat haasteetTulevan toimintavuoden verkoston tär-

keänä haasteena on sellaisen yhteisen verkos-toyhteistyömallin rakentaminen, joka turvaisi verkostotyön jatkuvuuden sekä asiakasläh-töisten tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen jatkuvan arvioinnin ja kehittämisen myös

projektin päättymisen jälkeen. Projektissa laadittava Pirkanmaan aikuis-

ohjausstrategia tulee antamaan arvot, visiot ja toiminnalliset suuntaviivat Pirkanmaan alueen toimijoiden yhteistyölle. Millainen ver-kostoyhteistyömalli viimeisen Opin Ovi -vuo-den aikana sitten rakentuukin, on yhteinen sitoutuminen verkostossa tapahtuvaan ke-hittämistyöhön ensi arvoisen tärkeää.

Projektin kehittämistyössä toimijatason sitoutuminen on ollut erittäin voimallista ja ansiokasta, mutta se ei verkostoyhteistyön jatkuvuuden kannalta yksin riitä. Tarvitaan organisaatiotason sitoutumista. Organisaa-tioiden sisällä on verkostoyhteistyö nähtävä kuuluvan kiinteästi kunkin organisaation ko-

konaistoimintaan ja henkilöstön arkityöhön. Verkostoyhteistyö ei saa olla ylimääräistä pon-nistelua vaan oman toiminnan kehittämis-tä.

Työelämän tarpeisiin vastaaminen tie-to-, neuvonta ja ohjauspalveluja kehittämäl-lä ei onnistu yksin, vaan yhteistyössä toisten kanssa. Verkostoyhteistyö on kokonaisvaltais-ta kehittämistä, toisilta oppimista ja asiantun-tijuuden jakamista. Toivon, ettei Opin Ovi sul-keudu Pirkanmaalla koskaan, vaikka projekti aikanaan päättyykin.

Maija PekkanenProjektipäällikkö Opin Ovi Pirkanmaa

Page 8: Opin Ovi -lehti 3/2010

88

Opin Ovi Pirkanmaa, Opin Ovi Etelä-Pirkanmaa ja Oma Ovi -hankkeiden yhteinen tiedotuslehti

3/2010

8

Opin Ovi Pirkanmaa -hankkeella on laaja toimijaverkosto. Tuo verkosto on ehkä näky-vin osa hankkeen toimintaa. Projektiverkostoa ylläpidetään eri tavoin, ja se muut-taa muotoaan tarpeen mukaan.

Hankkeessa toimii myös ”näkymättömien” tekijöiden, tässä tapauksessa sih-teereiden verkosto. Verkostot ovat oppilaitoksen sisäisiä sekä oppilaitosten tai or-ganisaatioiden välisiä. Se voi olla sihteerin henkilökohtainen, yhdistyspohjainen tai muuhun yhteiseen nimittäjään perustuva joukko. Myös kansainvälisissä hankkeissa on löytynyt omat vastaparit maailmalta.

Oman organisaation sisällä on yli 20 sihteeri-nimikkeellä toimivaa kollegaa, joiden kanssa ollaan enemmän tai vähemmän yhteydessä. Asiayhteys voi liittyä työhön monin eri tavoin, vaikka suurempaa yhteistä toiminta-aluetta ei olisikaan.

Opin Ovi Pirkanmaa –hankkeessa on korostunut organisaatioiden välinen sih-teeri-yhteistyö. Tietoja voi tarkistaa puolin ja toisin, dokumenttien lähettäminen hoituu ilman välikäsiä ja suoraan lähettäjältä vastaanottajalle. Vaikka sihteerien läsnäolo ei välttämättä ole näkyvää hankkeen toteuttamisessa, on se sitä hallin-noinnissa.

Ammattikunnan oma verkosto voi olla paikallinen, kansallinen tai kansainväli-nen, yleensä rekisteröity yhdistys. Omasta aktiivisuudesta riippuen sieltä saa tietoa alan koulutuksista tai sisäpiirin tietoa avoimista työpaikoista.

Projektityössä hankkeet ovat määräaikaisia, ja siten myös yhteydenpito aktii-vista hankkeen keston ajan. Hankkeiden hallinnollisia verkostoja ei kovinkaan usein tuoda näkyviksi hankkeen toteuttamisessa, vaikka hankkeelle tehty työ on merkittä-vää rahoituksen varmistamiseksi. Työ on organisaationhankkeelle tarjoamaa etua ja palvelua, jota kannattaa hyödyntää.

Ammattikunnan osaaminen on monipuolista ja joskus moniammatillistakin. Koulutustaustat ovat nekin hyvin erilaisia. Nimikkeistökin vaihtelee sihteeristä as-sistenttiin ja samankaltaisia tehtäviä voidaan tehdä toimistovirkailijan tai –työnte-kijän tittelilläkin. Ei liene kysymystä, mitä ei sihteeriltä olisi kysytty eikä vastausta, jota ei olisi löydetty. Sihteeri puolestaan ei kysy asiaa, ellei sillä olisi merkitystä työn etenemisen kannalta. Ennakointia tapahtuu paljon, mutta se perustuu saatuun tietoon. Mitä enemmän sihteeri tietää, sen helpompi on olla avuksi.

Kokemusten jakaminen muiden sihteerien kanssa on osaltaan merkittävää työssä jaksamisen suhteen. Koskaan ei ole ongelmiensa kanssa yksin, aina löytyy kohtalosisko, läheltä tai kaukaa. Benchmarkkausta soisi tapahtuvan enemmän - aina voi oppia uusia työtapoja ja menetelmiä.

Työstään ylpeä sihteeri voi aika ajoin, kiireen keskellä muistuttaa työyhteisöään siitä, millaista toiminta olisi, jos ei meitä olisi. Verkostojaan kannattaa hyödyntää, kysyminen ei maksa mitään ja virheet korjataan. Tärkeintä lienee kirjoittamaton totuus, että sihteeri tekee aina tehtävänsä määräaikaan mennessä.

Terhi Lehtolainen Projektisihteeri TAKK

Näkymättömät verkostot

ST U D I O j a E R K K E R I -koulutusta vuonna 2010

• ERKKERI 30 op, Aikuisten ohjaus- ja neuvontatyö -koulutus, Hä-meenlinna, 24.1.2011-20.9.2011, ilm. 22.11.2010 mennessä.

• ERKKERI Aikuisten ohjauksen perus-teet (5 op) Porvoo 12.1. – 12.4.2011, ilm. 10.12.2010 mennessä

• STUDIO Iloa oppimiseen ja opetta-miseen (5 op) Helsinki, 3.12.2010- 7.5.2011, ilm. 19.11.2010 mennessä .

• STUDIO Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen (5 op) Lappeen ranta, 18.1.-10.5.2011, ilm. 3.12.2010 mennessä.

• STUDIO Framtidens vuxenutbildare (5 sp) Helsingfors, 17.3.-19.5.2011, sista anmälningsdagen 31.1.2011.

Koulutukset ovat maksuttomia!Katso lisätietoja ja

ilmoittaudu mukaan www.opinovi.fi/studio tai

www.opinovi.fi/erkkeri

Page 9: Opin Ovi -lehti 3/2010

Opin Ovi Pirkanmaa, Opin Ovi Etelä-Pirkanmaa ja Oma Ovi -hankkeiden yhteinen tiedotuslehti

3/2010

9

Pirkanmaan alueelliset Opin Ovet ovat toi-mineet yhteistyössä eri tavoin. Näkyvim-pänä tästä yhteistyöstä ovat alueellamme järjestetyt Aikuiskoulutuksen neuvonta-pistetapahtumat. Aikuiskoulutuksen neu-vontapistetapahtumissa ovat olleet muka-na olennaisina toimijoina kunkin projektin verkostotoimijat ja ilman heidän panostaan ei tapahtumia olisi voitu onnistuneesti viedä läpi.

Aikuiskoulutuksen neuvontapisteitä tullaan tulevaisuudessakin järjestämään ja yhteisenä tavoitteenamme on saada nämä neuvontapistetapahtumat Pirkanmaalla pysyviksi käytännöiksi. Tätä mallinnustyötä tullaan tekemään yhteistyössä verkostotoi-mijoiden kanssa.

Tampereella on eri projektien ja ver-kostotoimijoiden kanssa järjestetty myös muita aikuisille suunnattuja neuvonta- ja ohjaustapahtumia. Opin Ovi Pirkanmaa ja Oma Ovi toteuttivat lokakuussa nelipäiväi-sen aikuisopiskelijan viikon tapahtuman Vanhalla Kirjastotalolla.

Elokuussa Ammatinvaihto Keskustoril-la tapahtumaa olivat organisoimassa Opin Ovi Pirkanmaa, Työvoima Liikkeelle Pirkan-maalla ja Oma Ovi - hankkeet yhteistyössä verkostojensa ja TAKK:n kanssa. Ammatin-vaihto Keskustorilla tapahtuma tavoitti arvion mukaan noin 900 eri ammateista ja koulutusaloista kiinnostunutta kävijää.

ProjektiVerkostoKeväästä 2009 alkaen on Tampereella

kokoontunut myös ProjektiVerkosto, joka koostuu Tampereella toimivista ohjauk-sen ja työllisyydenhoidon eri hankkeista. ProjektiVerkosto kokoontuu ”säännöllisen epäsäännöllisesti” kutsujan vaihtuessa vuorollaan. ProjektiVerkosto tapaamisia

Hy viä kokemuksia projektien

välisestä yhteistyöstä alettiin järjestää, koska koettiin tärkeäk-si, että on hyvä tietää mm. mitä asioita eri hankkeissa kehitetään, jotta vältyttäisiin päällekkäisiltä toiminnoilta.

ProjektiVerkoston toimintamuoto oli jonkin aikaa ns. hakusessa, kunnes yhteis-tuumin päätettiin, että kokoontumisissa on hyvä kuulla kunkin hankkeen ajankoh-taiset kuulumiset ja tarkastella hankkei-den kehittämistoimintoja eri teemojen alla.

Viimeksi verkosto kokoontui Koivupir-tissä TOHO-projektin Tuija Luhtalan kutsu-mina. Kyseisen kokoontumisen teemana oli ohjaus työelämässä. Kukin kokoontumi-sessa mukana ollut hanke kertoi omasta toiminnastaan ja kehittämiskohteistaan työelämän ohjauksen parissa.

Esimerkiksi Oma Ovi esitteli muille so-siaali- ja terveysalaan tutustujan arvioin-tilomakkeen, jota on projektin verkoston kanssa yhdessä kehitetty keskusteluvä-lineeksi alaan tutustujan soveltuvuuden arvioimiseksi työpaikoilla. Sama lomake toimii myös alaan tutustujan oman soveltu-vuuden itsearvioinnin työvälineenä. Itse lo-makkeen teossa hyödynnettiin aiemmin hankkeessa työnantajille tehtyjä teema-haastattelun tuloksia.

Hyvien käytäntöjen levittä-minen

ProjektiVerkosto mahdollistaa par-haimmillaan hyvien käytäntöjen levittä-misen jo projektien toiminnan aikana myös muiden hanketoimijoiden ja organisaati-oiden käyttöön. ProjektiVerkosto tapaa-misissa vaihdamme myös ajankohtaista tietoa projektien tulossa olevista tapah-tumista kuten eri tilaisuuksista ja alkavista koulutuksista. Tätä tietoa voivat hyödyn-

tää kaikki projektit omien asiakkaidensa neuvonta- ja ohjaustyössä.

Reilu vuosi sitten ProjektiVerkosto jär-jesti Vanhalla Kirjastotalolla viiden hank-keen voimin Haaveena Hoiva-ala tapahtu-man, jonka onnistumisessa oli tärkeä rooli myös eri projektien verkostokumppaneilla. Jaetun asiantuntijuuden lisäksi muita hyö-tyjä tällaiselle projektien väliselle yhteis-toiminnalle tuovat muun muassa jaetut vastuut ja tehtävät tapahtumien järjestä-misessä.

Myös kustannusten jakaantumisen sekä tapahtuman markkinoinnin suhteen saadaan merkittävää etua verrattuna yksit-täisen hankkeen organisoimaan tapahtu-maan. Haaveena Hoiva-ala tapahtumaan osallistui noin 100 hoiva-alasta kiinnostu-nutta henkilöä. Tapahtuman kautta pro-jektit saivat mahdollisuuden tarjota omille asiakkailleen räätälöidyn tapahtuman, jossa he saivat ns. täsmätietoa sosiaali- ja ter-veysalasta.

Seuraava ProjektiVerkosto tapaaminen on joulukuussa. Teemana on hakevan toimin-nan käytännöt koskien projektiasiakkuutta ja projektien tapahtumia ja tilaisuuksia. Tapaamisessa on tarkoitus pohtia myös, miten eri projektien palvelutarjonta saa-taisiin näkyvämmäksi ja selkeämmäksi esimerkiksi neuvonta- ja ohjaustyötä te-keville.

Tervetuloa ProjektiVerkoston jäsenet 9.12 järjestettävään seuraavaan tapaami-seen, jonka koolle kutsujana on tällä kertaa Oma Ovi ja paikkana TAKK.

Anne Kumpula Projektipäällikö Oma Ovi

Page 10: Opin Ovi -lehti 3/2010

1010

Opin Ovi Pirkanmaa, Opin Ovi Etelä-Pirkanmaa ja Oma Ovi -hankkeiden yhteinen tiedotuslehti

3/2010

10

Opin ovi -projektit ovat verkostohankkeita, ja yhtenä keskeisenä tehtävänä Etelä-Pirkan-maallakin on yhteistoimintamallin rakenta-minen koulutuksen ja ohjauksen alalla toi-miville verkostotahoille. Etelä-Pirkanmaan Opin ovi -hankkeella on jo osin vakiintunut verkostoyhteistyö TE-toimiston ja muiden toimijoiden kanssa.

Verkoston kanssa on järjestetty paljon yhteisiä tapahtumia, jolloin kustannuksia ja tehtävävastuita on jaettu, ja kullekin tuleva kustannusosuus on jäänyt kohtuulliseksi. Tapahtumien järjestämisessä perinne on al-kanut jo Noste Etelä-Pirkanmaa -hankkeen aikana, ja Opin Ovi Etelä-Pirkanmaa jatkaa nyt sitä työtä ja pyrkii vakiinnuttamaan tie-tyt tapahtumat vuosittain järjestettäväksi.

Etelä-Pirkanmaan vahvuutena verkos-toyhteistyössä on selkeästi rajattu alue ja hyvät yhteistyösuhteet toimijoiden välillä sekä vakiintuneet työelämän yhteistyö-kumppanit. Opin Ovi Etelä-Pirkanmaa -hank-keen aikana tapahtumia ja niiden yhteistä suunnittelua on lisätty.

VerkostotoimijatOpin Ovi Etelä-Pirkanmaan verkosto-

kumppanit voidaan jakaa neljään osaan. Ensinnäkin yhteistyökumppaneina on viran-omaistahoja, kuntatoimijoita ja välityö-markkinatoimijoita. Näiden roolina yhteis-työverkostossa on tuoda työnhakijoiden, ja heille suunnattujen palvelujen näkökulmaa verkostotyöhön.

Toisena tärkeänä ryhmänä verkostossa toimivat Etelä-Pirkanmaan aikuiskoulu-tustoimijat, jotka ovat ammatillisen koulu-tuksen ja vapaan sivistystyön oppilaitoksia. Aikuiskoulutustoimijat tuovat verkostossa esille alueen aikuiskoulutustarjontaa ja sii-hen liittyviä palveluja. Näistä toimijoista on aktiivisia jäseniä mukana Opin Ovi Etelä-Pir-

kanmaan toimintatiimissä. Toimintatiimillä taas on keskeinen ja aktiivinen rooli verkos-tossa tapahtumien järjestelyissä ja muissa konkreettisissa Opin Ovi -asioissa.

Etelä-Pirkanmaan alueella toimii myös monia muita projekteja, jotka ovat verkos-totoimijoina ja toimivat edellä mainituissa viranomais- ja aikuiskoulutusorganisaati-oissa. Projektien rooli on ohjaustoiminnan kehittäminen ja uusien toimintamuotojen ko-keileminen. Projektien osalta on vaikea mää-ritellä, mikä on koordinoiva, mikä osallistuva toimija. Tapahtumissa tämä koordinointivas-tuu jakaantuu melko tasaisesti siten, että ta-pahtuman luonteesta riippuen eri projekteil-la on vastuullisempi rooli.

Opin Ovi Etelä-Pirkanmaa tekee verkos-toyhteistyötä myös muiden Opin Ovi hank-keiden kanssa. Pirkanmaan Opin Ovien kans-sa on ollut konkreettista yhteistyötä yhteisten kauppakeskustapahtumien järjestämisen muodossa. Nämä tapahtumat ovat laajem-malla Pirkanmaan alueella. Suomen muiden Opin Ovien kanssa on ollut lähinnä yhteisiä bencmarking-tilaisuuksia, joissa projektien käytäntöjä ja kokemuksia on jaettu. Oheises-sa kaaviossa on esitetty kaikki keskeiset Opin Ovi Etelä-Pirkanmaan verkostokumppanit.

Tapahtumien järjestämisestä ohjausmalliin

Etelä-Pirkanmaan alueella on vuonna 2010 järjestetty useita tapahtumia. Tavoit-teena on saada näistä vuosittain toistuvia, ja siten vakiinnuttaa verkoston yhteistoimin-taa. Tapahtumajärjestelyihin on ollut helppo saada aktiivisia toimijoita Etelä-Pirkanmaan alueella, ja useissa tapahtumissa ovat toimi-neet samat tahot ja toimijat, mutta roolit ovat vähän vaihdelleet tapahtuman luon-teen mukaan.

Kevättalvella 2010 järjestettiin Valkea-

kosken ammatti- ja aikuiskopistolla Uudet tuulet koulutus- ja työelämätapahtuma, jossa toimijoina olivat Opin Oven lisäksi TE-toimisto, projektit, aikuiskoulutustoimijat ja muutama työnantaja. Tapahtumaan oli yh-distettynä kesätyöpaikkatapahtuma, jonka lisäksi tilaisuudessa oli juonnettu ohjelma: asiantuntijoita, jumppaesitys, arvontaa ja ohjelmatauoilla messuesittelyä esittelypis-teissä.

Tilaisuus toteutettiin talkoohengessä, mikä tarkoitti esimerkiksi maksutonta mes-supaikkaa työnantajille, oppilaitoksille, pro-jekteille ja muille esittelijöille. Messuosasto-jen esittelijöitä tuli myös Etelä-Pirkanmaan ulkopuolelta. Tapahtumassa oli n. 120 vierai-lijaa.

Elokuussa oli vuorossa aikuisten opin-toneuvontatapahtuma, jonka paikaksi muotoutui luontevasti Valkeakoski-opisto. Elokuun tapahtuman ajankohta valittiin kan-salaisopiston ja aikuislukion kauden aloitus-ta sekä ammatti- ja aikuisopiston syysluku-kauden koulutustarjontaa silmälläpitäen. Toimijoina olivat aikuiskoulutustoimijat yh-dessä Opin Ovi Etelä-Pirkanmaan kanssa, jolloin Opin Ovi toimi kätevästi ovensuussa sisäänheittäjänä, ja siitä ohjattiin vierailijoi-ta heitä kiinnostaville esittelypisteille.

Tapahtumassa kävi kuutisenkymmen-tä vierailijaa. Aikuisten opintoneuvonta-tapahtuman järjestelyissä Opin Ovi Etelä-Pirkanmaan toimintatiimi aloitti todellisen, konkreettisen yhteistyön. Sen jälkeen on säännöllisesti kokoonnuttu käytännön ohja-usasioiden, markkinoinnin ja muiden ajan-kohtaisten asioiden merkeissä.

Aikuisopiskelijan viikon järjestämisestä alueella on jo Noste-projektin ajalta periy-tynyt yhteistyöverkosto, johon on kuulu-nut Valkeakosken ammatti- ja aikuisopisto, Valkeakoski-opisto, Tietotien aikuislukio ja

Alueelliset tapahtumat ja verkostoyhteistyö Etelä-Pirkanmaalla

Page 11: Opin Ovi -lehti 3/2010

Opin Ovi Pirkanmaa, Opin Ovi Etelä-Pirkanmaa ja Oma Ovi -hankkeiden yhteinen tiedotuslehti

3/2010

11

Etelä-Pirkanmaan TE-toimisto. Tällä kertaa mukaan saatiin muita projekteja sekä Opin Ovi Pirkanmaa Opin Ovi -auton muodossa. Ai-kuisopiskelijan viikon tapahtumat järjestet-tiin kauppakeskuksessa Valkeakoskella sekä toritapahtuma Akaan Toijalassa. Akaan to-ritapahtumassa oli mukana Opin ovi -auto.

Ohjausmalliksi vuosikello?Näille edellä esitetyille tapahtumille on

suunniteltu jatkotapahtumia ja täydentäviä, pienimuotoisempia tapahtumia, joista voi-taisiin saada runko vuoden toiminnalle. Jos näistä saataisiin toimivia, toistuvia ja vakiintu-neita tapahtumia vuosikelloon, siitä voitaisiin saada ohjausmalli. Tämä vuosikellomalli voisi myös auttaa toimijoita sitoutumaan verkos-toyhteistyöhön jatkossa, koska tapahtumissa eri toimijoiden voimia yhdistetään ja hyöty

tulee jokaisen toimijan näkyvyyden lisäänty-misenä ja voimavarojen säästymisenä.

Etelä-Pirkanmaalla suunnitellaan myös laajamittaista yhteistyötä oppilaitosten kes-ken Valkeakoski-Campuksen yhteydessä, jonne ammatti- ja aikuisopisto kokonaisuu-dessaan siirtyy vuoden 2011 alusta lähtien. Valkeakoski-Campuksella toimivat Hämeen ammattikorkeskoulun Valkeakosken toimi-piste, Tietotien lukio ja aikuislukio sekä Val-keakosken ammatti- ja aikuisopisto. Myös Opin Ovi Etelä-Pirkanmaan neuvontapiste tulee Valkeakoski-Campukselle ja toimii 1.1.2011 lähtien Hämeen ammattikorkea-koulun Valkeakosken toimipisteen tiloissa osoitteessa Tietotie 1.

Opin Ovi Etelä-Pirkanmaa toimii vielä kahden vuoden ajan, ja projektitoimijat ja ver-kostokumppanit katsovat yhteistyön hengessä

tulevaisuuteen. Uskomme, että aktiiviset ver-kostotoimijat saavat lisää tekijöitä mukaan, ja tulevaisuudessa aikuisten tieto- neuvon-ta- ja ohjauspalvelut tuotetaan verkostomai-sena yhteistyönä siten, että eri verkostotoi-mijoiden erityisosaaminen tulee näkyviin ja tehtäviä ja vastuita jaetaan tarkoituksen-mukaisesti. Näin Etelä-Pirkanmaan alueen aikuiset saavat halutessaan näitä palveluja lähialueen toimijoilta.

Arja PakkalaProjektipäällikköOpin Ovi Etelä-Pirkanmaa

Page 12: Opin Ovi -lehti 3/2010

1212

Opin Ovi Pirkanmaa, Opin Ovi Etelä-Pirkanmaa ja Oma Ovi -hankkeiden yhteinen tiedotuslehti

3/2010

12

Ennakoiva ohjaus työelämässä (ENO) –han-ke on toiminut vuoden 2008 lopusta lähtien. Hankkeen pääasiallisena tavoitteena on eri-tyisesti pk-sektorin kehittäminen ennakoi-villa, työelämälähtöisillä ohjauspalveluilla. Painopistealueiksi ovat toiminnan aikana nousseet erityisesti rekrytointi, henkilöstön pysyvyys ja perehdyttäminen sekä työpaikka-ohjaus verkossa muun ohjauksen tukena.

Muina tavoitteina ovat ohjauspalvelui-

ENO-hanke kehittää verkostossa

valtakunnallisia ohjaustuotteita

ENO-seminaari 28.10.2010 Tampereella. Kuva: Tarja Liljeroos

den tuotteistaminen, mallintaminen sekä yrityksille suunnattujen uudentyyppisten menetelmien ja välineiden kehittäminen. Kehittämistyö tehdään verkostoyhteistyönä siten, että ohjausosaaminen pystytään siir-tämään luontevasti yrityksiin ja muille työelä-män toimijoille.

Toiminnalla edistetään myös yritysten edustajien (mm. rekrytoijat, työpaikkaoh-jaajat), ohjausammattilaisten, ammatillisten

opettajien sekä muiden työelämätoimijoiden (mm. työhallinnon ja oppisopimuskeskusten) yhteistyötä. Hyvinä esimerkkeinä tästä ovat oppimisvalmentajan ja työhönvalmentajan mallinnuksetm, jotka ovat nyt pilotointivai-heessa ENO-verkoston oppilaitoksissa.

Valtakunnallisten ja paikallis-ten verkostojen voimin

Ohjauspalveluja ja hyviä käytäntöjä

Page 13: Opin Ovi -lehti 3/2010

Opin Ovi Pirkanmaa, Opin Ovi Etelä-Pirkanmaa ja Oma Ovi -hankkeiden yhteinen tiedotuslehti

3/2010

13

Esimerkkejä ENO-verkoston tuotteista• Työpaikkaohjaajakoulutukset• Perehdytys- ja mentorivalmennus lomautustilanteissa• Onnistunut rekrytointi -koulutus• Minä/ me muutoksessa - koulutus irtisanotuille henkilöille• Työturvallisuuden mallimaa• Oppimis- ja työhönvalmentajamallinnus mm. erityisryhmille• Työyhteisötaituri: työelämä- ja alaisena olemisen taidot

kehitetään, vaihdetaan, mallinnetaan ja le-vitetään sekä paikallisissa että valtakunnalli-sissa verkostoissa systemaattisesti kolmella tasolla: hankekumppanin omassa verkostos-sa (mm. työnhakijat, yritykset, oppilaitoksen ohjaavat ja ammatilliset kouluttajat, TE-toi-mistot, oppisopimustoimistot ja paikalliset elinkeinoelämän järjestöt) , hankkeen sisällä eri ammattialojen verkostoissa (kauppa ja hallinto, logistiikka, varastoala ja kuljetus, teknologiateollisuus, ravintola- ja puhdistus-palvelu-, sähkö-, rakennus- ja ympäristöalat) sekä valtakunnallisesti.

Paikallistason verkostojen toiminnan kehittämisvaiheet tutkitaan yhteisesti ja tu-lokset viedään ja levitetään yhteiseen käyt-töön säännöllisesti kokoontuvassa valta-kunnallisessa verkostossa.

Kaikki 16 ENO- kumppania ovat aikuis-

koulutuskeskuksia, mikä on ollut selkeä etu hanketoiminnan eteenpäin viemisessä – ns. saman kielen puhuminen on myötävaikutta-nut ja helpottanut toiminnan kehittämistä ja tulosten levittämistä valtakunnallisesti.

Myös kunkin kumppanin olemassa olevat monipuoliset ja laajat verkostot ovat edistäneet mm. hankkeen tuotekehittelyä. Näin ENO on pystynyt vastaamaan joustavasti työelämän nopeasti muuttuviin ohjaustar-peisiin käytännönläheisillä ohjausmalleilla ja tuotteilla (ks. viereinen laatikko).

Edellä mainittujen verkostojen lisäksi ENO-hankkeessa pureudutaan ohjauksen eri teemoihin erityisten teematyöryhmien avulla. Aiheina on ollut mm. rekrytointi- ja perehdytysmallit, työpaikkaohjauksen ke-hittäminen sekä erityisryhmät ohjauksen kohderyhmänä. Toiminnan tavoitteena on

kehittää edelleen työelämätoimijoiden ja oppilaitosten osaamista ja yhteistyötä uu-sin välinein ja menetelmin.

Ensi kauden yhtenä fokuksena on sosi-aalisen median välineiden sisällyttäminen muun ohjauksen tueksi. Tavoite on haasteel-linen, sillä aikuiskoulutuksen ja työelämän toimintakenttä sekä asiakaskunta monimuo-toistuvat koko ajan. Verkoston osaamista ja synergiaa tarvitaan, jotta ENO-hanke pystyy kehittämään ja palvelemaan työelämää am-mattimaisilla ohjauspalveluilla.

ENO- hanke on maan suurim-pia verkostohankkeita

ENO-hanke kuuluu aiemmin Opetushal-lituksen hallinnoimaan ja sittemmin ELY-kes-kuksille siirrettyyn Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän (TYKE) piiriin. ENO – hanke valittiin kevään 2010 hakukierroksella aino-aksi valtakunnalliseksi TYKE-hankkeeksi mm. kattavan valtakunnallisen verkostonsa ansi-osta ja on siten yksi maamme laajimpia ver-kostohankkeita. Hanke jatkuu Uudenmaan ELY-Keskuksen rahoituksella 2011 loppuun asti. Koordinaattorina toimii Tampereen Ai-kuiskoulutuskeskus (TAKK).

Tarja Liljeroos ENO-koordinaattori Tampereen Aikuiskoulutuskeskus

Lisätietoja hankkeesta ja tuotteista puh. 044 7906 457, [email protected]

ENO-seminaarin osallistujat pohtivat dialogista ohjausta. Kuva: Tarja Liljeroos

Page 14: Opin Ovi -lehti 3/2010

1414

Opin Ovi Pirkanmaa, Opin Ovi Etelä-Pirkanmaa ja Oma Ovi -hankkeiden yhteinen tiedotuslehti

3/2010

14

Verkostot ja niissä toimiminen on nykypäi-vää. Verkostoja on monenlaisia, ja verkostos-sa toimimisen hyödyt ovat myös moninaiset. Toki omat haasteensakin verkostotoimimi-sessa on. Väärinkäsityksiltä tuskin aina väl-tytään, kun toimijoita on monia.

Suurempia haasteita kuitenkin tuottaa verkoston yhteisten tavoitteiden asettami-nen ja niihin sitoutuminen. Sitoutumista aut-taa, kun verkostotoiminta selkeästi hyödyt-tää omaa organisaatiota ja se, että omasta organisaatiosta näytetään selkeästi vihreää valoa verkostotoimintaan osallistumiseen muun muassa antamalla mahdollisuus osal-listua toimintaan tietyllä henkilöstöpanok-sella.

Oma Ovi ja muut alueelliset Opin Ovi hankkeet kuuluvat laajempaan valtakunnal-liseen ”Opin Ovi-hankeperheeseen”. Tähän hankeperheeseen kuuluu kaiken kaikkiaan 36 eri Opin Ovi -hanketta, joista viisi on val-takunnallisia ja loput eri alueilla toimivia projekteja.

Tämän lisäksi Itä-Suomessa toimii neljä eri Opin Ovea. Opin Ovi – hankkeiden yhtei-senä tavoitteena on kehittää poikkihallinnol-lisia ja asiakaslähtöisiä sekä monikanavaisia neuvonta- ja ohjauspalveluja aikuisille. Asi-akkaina nähdään sekä henkilöasiakkaat että yritykset. Jokainen Opin Ovi – hanke on ver-kostohanke, näin on myös Oma Ovi.

Yhteistyötä monipuolisestiOma Ovi – projektin aikana on luotu ver-

Poikkihallinnollisella yhteistyöllä kehitetään

neuvontaa ja ohjausta

kosto sosiaali- ja terveysalan oppilaitosten ja työelämän sekä työhallinnon asiantuntijois-ta. Nämä verkostokumppanit ovat oleellisia toimijoita, kun mietitään projektin kehittä-miskohteita: työvoimakoulutuksen valintaa sekä neuvonnan ja ohjauksen palveluja koh-teenaan työvoimakoulutukseen valitsemat-ta jääneet ja koulutuksen keskeyttäneet. Kehittämistoiminnan lisäksi verkosto osal-listuu myös konkreettiseen neuvonta – ja ohjaustyöhön. Kehittämisryhmätyöskente-lyssä on mukana myös opiskelijaedustus.

Verkoston kanssa on mallinnettu mm. sosiaali- ja terveysalalle aikovien alkuvai-heen eli hakeutumisvaiheen ohjausta. Osa-na alkuvaiheen neuvontaa ja ohjausta on mallinnettu erilaisia konkreettisia tuottei-ta. Näitä ovat mm. yhteiset valintakriteerit työvoimapoliittiseen lähihoitajakoulutuk-seen Pirkanmaalla, sosiaali- ja terveysalaan tutustujan arviointilomake työvälineeksi palautekeskusteluun työpaikoilla ja oman soveltuvuuden arviointiin sekä sosiaali- ja terveysalan koulutusinfot kaksi kertaa vuo-dessa toteuttaen.

Alkuvaiheen ohjauksen lisäksi verkos-tossa on nähty tärkeäksi kokeilla ja mallintaa myös työvoimakoulutukseen ei valittujen ja keskeyttäneiden ns. jälkiohjausta.

Konkreettista yhteistyötä on tehty mm. toteuttamalla erilaisia hakeutumisvaiheen neuvonta- ja ohjaustapahtumia. Näiden ta-pahtumien tavoitteena on ollut lisätä sosi-aali- ja terveysalasta kiinnostuneiden ja alan

opiskeluja pohtivien aikuisten realistista tie-tämystä alan vaatimuksista, edellytyksistä ja mahdollisuuksista.

Tietoa, neuvontaa ja ohjausta Muina luontevina toiminnallisina yh-

teistyökenttinä ovat toimineet työvoima-koulutuksen valintatilanteet sekä erilaiset valintojen jälkeiset neuvonta- ja ohjausta-pahtumat koulutukseen hakeneille, mutta ilman opiskelupaikkaa jääneille työnhaki-joille. Tapahtumia on järjestetty joko laaja-na verkostorintamana tai sitten yksittäisten toimijoiden kanssa. Hanketoiminta on toki vielä kesken, ja toimintojen mallinnusta tullaan jatkamaan aina vuoden 2011 lop-puun asti.

Tällainen poikkihallinnollinen yhteistyö mahdollistaa moninaiset näkökulmat, ja nii-den huomioon ottamisen kehittämistyössä. Toki verkoston yhteisten tavoitteiden ja toi-mintatapojen luominen vie oman aikansa. Yhteisiä tavoitteita tarvitaan, jotta jokainen verkostossa toimiva näkisi verkostotoimin-nan hyödyt myös oman organisaationsa ja oman työkenttänsä näkökulmasta käsin.

Oma Ovi – verkostotoimijoiden yhteisi-nä tavoitteina voidaan nähdä muun muassa mahdollisuus vaikuttaa osaavan työvoiman saatavuuteen sosiaali- ja terveysalalla. Osaavan työvoiman saatavuuteen liittyy toi-nenkin verkostossa selkeästi esiin tullut yh-teinen tavoite: tulevaisuudessa alan koulu-tuksiin hakeutuu ja ohjautuu yhä enemmän

Page 15: Opin Ovi -lehti 3/2010

Opin Ovi Pirkanmaa, Opin Ovi Etelä-Pirkanmaa ja Oma Ovi -hankkeiden yhteinen tiedotuslehti

3/2010

15

Oma Ovi –projekti saa ESR-rahoitusta Pirkanmaan ELY-keskuksesta. Hankkeen toteuttajana toimii Tampereen Aikuiskoulutuskeskus (TAKK). Oma Ovi –projektin verkosto koostuu TE-toimistoista, oppilaitoksista ja työnantajista. Projektin kehittämistavoitteet koskevat sekä työvoimakoulutuksen valintaa että neuvonnan ja ohjauksen palveluja. TNO-palvelujen kohteena ovat hoiva-alan työvoimakoulutuksessa ilman opiskelupaikkaa jääneet ja työvoimakoulutuksen keskeyttäneet. Projekti toimii ajalla 1.1.2009 - 31.12.2011.

sekä alan vaatimukset että mahdollisuudet tuntevia ja alalle soveltuvia hakijoita. Erityi-sesti hakeutumisvaiheen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluilla voidaan näihin tavoit-teisiin vaikuttaa.

Itsearviointi kannustaa jatka-maan

Kuntoutussäätiön tekemän Oma Ovi –projektin itsearvioinnin tuloksena tuli esiin, että verkostoon osallistumisen on koettu lisäävän verkostoon kuuluvien toimijoiden välistä yhteistyötä. Verkostoyhteistyö mah-dollistaa siis erilaisten toimijoiden näkökul-mat kehitettävänä olevia asioita pohditta-essa. Verkostotoiminnan yleisenä hyötynä

Oma Ovi projektin itsearviointipaja 27.8.2010. Kuva: Marjo Nieminen

voidaan nähdä uusien toimintatapojen ja muiden oppiminen toisilta verkostojäseniltä.

Projektin näkökulmasta verkostotoi-mijat toimivat tärkeinä viestin viejinä myös omiin organisaatioihin päin omille toimi-joilleen. Oma Ovi –verkostossa on noussut esiin ajatus mahdollisesta pysyvämmästä verkostosta, jonka asiantuntemusta ja enna-kointitietämystä voitaisiin hyödyntää muun muassa alan työvoimapoliittisten koulutus-ten suunnittelussa. Paljon on siis verkostos-samme saatu jo aikaiseksi, mutta paljon on vielä asioita läpikäymättä ja mallintamatta.

Näin vuoden lähestyessä loppuaan on syytä kuitenkin kiittää kaikkia verkostotoi-mijoita aktiivisesta mukana olosta kehittä-

mistyössä ja osallistumisesta konkreettisiin neuvonta- ja ohjaustapahtumiin. Ennen kaik-kea haluamme kiittää antoisasta ja hyvin sujuneesta yhteistyöstä!

Ilman teitä moni asia olisi jäänyt toteu-tumatta ja monta ahaa-elämystä kokematta. Toivottavasti myös te olette kokeneet ver-kostossa toimimisen hyödyt yhtä rikkaina kuin me.

Rauhaisaa loppuvuotta kaikille yhteistyökumppaneille toivottaen

Anne, Marjo ja Jenni.

Anne KumpulaProjektipäällikköOma Ovi

Page 16: Opin Ovi -lehti 3/2010

1616

Opin Ovi Pirkanmaa, Opin Ovi Etelä-Pirkanmaa ja Oma Ovi -hankkeiden yhteinen tiedotuslehti

3/2010

16

Pirkanmaalaisten Opin ovi -hankkeiden yhteystiedot:Opin Ovi Pirkanmaa: Maija Pekkanen p. 044-7906 376 tai [email protected] Opin Ovi, Etelä-Pirkanmaa: Arja Pakkala p. 044 7061057 tai [email protected] Ovi: Anne Kumpula p. 044 7906 641 tai [email protected]

Toimitus: Marjo Nieminen, p. 044 7906 648, [email protected]

Kuvat: Pertti Nurmi

Aikuisopiskelijan viikon tunnelmia

Vanhalta kirjastotalolta

Kävijöitä oli neljän päivän aikana kakkiaan noin 170. Esittelijöitä ja puhujia oli useista Tampereen seudun oppilaitoksista. Kuvissa puhumassa koulutustar-kastaja Jani Nieminen (PIRKO) ja työvoimapäällikkö Jukka Vairema (Peab Oy). Paikalla oli myös YLE Tampere, johon haastateltiinkoulutuspäällikkö Anita Kopraa (TAO ) ja projektipäällikkö Anne Kumpulaa (Oma Ovi).