1

JOENSUUN YLIOPISTOSavonlinnan opettajankoulutuslaitos

Opetuksen ja oppimisympäristöjen suunnittelu ja arviointi

4. m

arra

skuu

ta 2

009

Miten opin tekemään ?

Kuvittele jokin mieleenjäänyt tilanne, jossa opit tekemään jonkin asian. Kuvaa kohde, johon tekeminen liittyy, sosiaalinen ympäristö, jossa tekeminen tapahtui sekä työväli-neet, joita tekemiseen liittyi. Kommentti:

Tehtävän taustalla on ajatus siitä, että usein oma kokemus voi olla lähtökohtana jonkun toiminnan tai itsensä  kehittämispyrkimyksille. Kouluopetuksessa oppimisen kohteena tulisi nykyistä useammin tiedon omaksumisen sijaan olla jonkin asian tekemisen (osaaminen) oppiminen. Tekeminen tapahtuu aina jossakin kontekstissa ja sosiaalisessa ympäristössä. Opetuksen haasteena on kyetä esim. opettajan taitavan toiminnan avulla edistämään ko. osaamisen kehittymistä oppijoissa.

HA

RJO

ITU

S 1

OPPIMISTEHTÄVÄ

Tuvan nurkassa, mustuneiden hirsien katveessa, ison leivinuunin takana se seisoo. Vanha, kulah-tanut ja useista viritys yrityksistä huolimatta täy-dellisen epävireinen vanha kapakkapiano. Löy-detty vintiltä vanhasta talosta, kerran avattu ja puhdistettu. Sisältä löytyi tupakantumppien ja vanhojen kolikoiden lisäksi salaperäisiä paperi-lappusia.

Ja siinä seison minä, ihmetellen tuota rotiskoa, onnellisena. Ensimmäinen pianoni. Kerran meillä oli hienompikin, mutta nyt olemme köyhiä ja on varsinainen ihme, että meillä on ylipäätään minkäänlainen piano. Rohkaisen itseni. Lähestyn soitinta. Tapailen sävelmiä. Joku sävel karahtaa ikävän kuuloisesti, toinen jää pohjaan. Pedaali fuskaa minkä kerkiää. Mutta mikään ei minua haittaa. Minä soitan.

Kaivelen nuotteja kotoamme. Löydän vanhan virsikirjan, joululaulukirjan ja lasten laulukirjan, venäläisen pianokoulun ja Aaronin ensimmäisen. Siitä se lähtee. Maalarinteipillä nimeän sävelet pianon norsunluukoskettimiin. Koulun jälkeen istun pianon ääreen ja alan tapailla säveliä.

Opin perussävelet, soitan yksinkertaisia melo-dioita oikealla kädellä. Pian   alan ottamaan vasemman käden mukaan. Minä opin, pian soitan jo ensimmäisiä kappaleita kaksin käsin. Tunnen valtavaa riemua! Aaronin kirja vaihtuu joululau-luihin, lastenlauluihin ja virsiin. Minä vain soitan ja soitan. Tunnen valtavaa tyydytystä ja iloa. Voisin vain soittaa koko elämäni! Uusi maailma on avautunut eteeni. Kaikki ujous ja häpeä haih-tuu lähes tiehensä, vaikkakin yhä soitan mie-luiten silloin, kun kukaan ei ole kuulemassa.

Oppiminen tapahtui vain ja ainoastaan oman mielenkiintoni sytyttämänä. Opettelin kaiken itse, meillä ei ollut varaa pianonsoiton opettajiin. Soittaminen oli pakotie ja hyväksynnän saamisen välinen, mutta eniten vaikutti se, että soittami-sesta sain niin paljon positiivista voimaa, etten mistään muusta. Oppimiseen tarvitsin pianon ja tuvan hämyisen nurkan, jossa sain olla piilossa katseilta ja kuuntelijoilta. Pianon epävirei-syyskään ei minua haitannut, halusin vain soittaa. Oppimisen sytytti halu luoda jotain, tuottaa jotain kaunista, saada itselle joku toinen todellisuus kurjan arkitodellisuuden rinnalle.

Olin kyllä käyttänyt tietokonetta jo ennen kuin menin kouluun, mutten oikein tiennyt mitä kaik-kea sillä voi tehdä. Vasta kun sain oman koneen huoneeseeni yläasteella, opin vähitellen kaiken-laisia taitoja tietokoneella. Mutta vasta kesällä 2004 opin käyttämään Print Screen-toimintoa yrityksen ja erehdyksen kautta.  Yhtenä päivänä olin mielestäni liittämässä jotain aivan muuta Wordiin. Huomasin, että sen sijaan Wordiin liit-tyikin kuva näytöstä, jota olin juuri äsken käsitel-lyt. Olin ihmeissäni, että miten ihmeessä olen saanut napattua kuvan näytöstä. Yritin kokeilla jotakin näppäimiä, mutta pelkäsin, että rikkoisin koneen jotenkin, joten lakkasin yrittämistä.

Vähän myöhemmin törmäsin joiden kotisivuilla samanlaisiin kuviin ja yritin uudestaan etsiä näppäimistä sitä näppäintä, jolla otetaan näitä kuvia. Sitten muistin, että tavallisesti olen painanut Insert-näppäimen pois päältä, kun tämä on tapahtunut. Huomasin, että sen yläpuolella on näppäin nimeltään "Print Screen", joten se voisi käydä kyseeseen. Selaamillani sivustoilla oli puhuttu screeneistä. Ensimmäisenä käytin monen päivän ajan kuvankaappaus-toimintoa Windows Media Playerissä olevista liikkuvista ja laitoin niitä Messengeriin taustakuviksi. Yritin painaa Print Screeniä mieleeni, jotten vain unohtaisi jälkikäteen, millä näppäimellä se tehdään. Lisäksi olin jo pitkään sadatellut, että haluaisin saada kuvia, kun muodot muuttuvat Media Play-erissa. Kun olin ottanut kuvia jonkin aikaa, ne eivät olleet enää kovin pitkään niin hienoja vaan kohtuullisen yksinkertaisiakin.

Print Screen on osoittautunut myös tämän jälkeen varsin käteväksi. Olen saanut helpommin apua ohjelmien käytöstä ja olen neuvonut muita sen avulla paljon helpommin. Kun on ongelmia ohjelmien valikoiden kanssa tai ei löydä jotain, Print Screen auttaa. Print screen voi tuntua hyvin pieneltä asialta, mutta mielestäni se toimi taan-noin samalla jonkinlaisena tyrkkäyksenä eteen-päin ja varmistuksena, etten minä riko sitä tie-tokonetta, jos vähän vain kokeilen, mitä milläkin napilla ja toiminnolla voi tehdä. Ne ovat kuiten-kin siinä jostain syystä, eikä se kytke mitään selfdestuct-toimintoa päälle. Sen jälkeen opin nopeasti useita pikanäppäintoimintoja ja pitä-mään tietokoneista muutenkin parempaa huolta, kun en enää pelänyt kaikkea mahdollista. Nyt ne, jotka tietävät koneen toiminnoista vähemmän, pitävät minua jonkinlaisena nörttinä. En sanoisi niin, sillä tiedän oman tasoni, eikä se ole kovin

kummoinen. Mikä saisi muut kiinnostumaan tie-tokoneista enemmän? En tiedä. Mutta sen tiedän, että minusta on vain tullut kokeilunhaluisempi ja rohkeampi tietokoneiden suhteen ja siitä saa syyttää yhtä pientä Print Sreen-näppäintä. 

Meitä oli noin kymmenkunta tyttöä, jotka innok-kaasti pyörivät yhdessä pelaten milloin mitäkin pallopeliä: pesäpalloa, jalkapalloa, koripalloa..

Joku tunsi aikuisia, jotka pelasivat lentopalloa ja meidät houkuteltiin mukaan salille. Pallot lente-livät ympäriinsä, eikä ne totelleet minua ol-lenkaan. Pallon olisi pitänyt palautua parille, mutta aina meni sivuun.

Mutta tuli se harjoituskerta, en lopettanut vaikka en heti onnistunutkaan, että sain palautettua pal-lon parille hihalyönnillä ja hän sai palautettua sen minulle myös takaisin. Olipa kiva kuulla valmen-tajan kehumista! Joku toinen ilta onnistui sor-milyönnin palautus mutta suurimmat ilonaiheet tuli seuraavaksi onnistuneesta iskulyönnistä! Jee..

Tarvittiin siis innokas joukko, josta myöhemmin tuli joukkue, valmentaja, joita on lentopalloilijan urani aikana ollut useampia sekä pallo, verkko ja riittävän kokoinen sali.

Olimme tuttava perheen kanssa lomamatkalla Kyproksella, kun opin uimaan. Läiskimme iloa puhkuen lämpimässä merivedessä, minä, tuttava parheen kaksi minua muutavan vuoden vanhem-paa lasta ja vanhemmat "hengenpelastajina". Ti-lanne oli monella tavalla otollinen uimataidon opetteluun. Kaverini, jotka osasivat jo uida näyt-tivät sujuvasti mallia ja rohkaisivat pienempää. Mitä isomat edellä sitä pienemmät perässä. Oma  ikäni oli myös juuri otollinen kyseisen taidon opetteluun. Varhaiskasvatuksen termejä lainaten olin juuri lähikehityksen vyöhykkeelä tuon tai-don suhteen. Suolainen merivesi   auttoi myös pientä uinnin opettelijaa pysymään pinnalla. Lämmin auringonpaiste antoi voimia ja uskoa omiin kykyihin. Alkuvaiheessa apunani taisi olla myös jonkinlaiset kelluttimet=kellukkeet :)

MIT

EN

OPI

N

    Ensimmäisen lapseni synnyttyä v. -92 tulin siihen tulokseen, että olisi edullisempi om-mella lapsen sänkyyn lakanat itse sen sijaan että olisin ostanut ne valmiina kaupasta. Soitin äidilleni ja kysyin, voisiko hän ommella lakanoita, jos toimittaisin hänelle kankaat. Äitini vastaus tuntui silloin jopa tylyltä: "Hae ompelukone lainaksi ja ompele itse, kyllä sinä osaat." Vastaus ei juuri antanut vaihtoehtoja. Olin jonkin aikaa vihainen äidilleni siitä ettei hän ollut halukas auttamaan minua, olihan sentään kyse hänen ensimmäisen lapsen-lapsensa lakanoista. Periksikään en antanut, vaan hain ompelukoneen äidiltäni, ostin kankaat ja ompelin kuin ompelinkin itse laka-nat. Siitä syntyi innostunus kokeilla pot-kuhousuja vauvalle, olinhan selvinnyt lakanoistakin. Ostin kaupasta ompelulehden irtonumeron, piirsin kaavat - ensimmäistä ker-taa elämässäni - ja ompelin, hieman köm-pelösti ensimmäisen vaatteen esikoiselleni. Tuosta pienestä pakosta lähti käyntiin oppi-misprosessi, joka jatkuu edelleen. Tilasin vuo-sia lasten ompelulehteä ja ompelin molemmille lapsilleni koko leikki- ja kouluiän vaatteita normaaleista käyttövaatteista juhla-asuihin asti. Taitoni kehittyi vuosien kuluessa niin, että en enää tarvinnut välttämättä valmiita kaavoja, vaan suunnittelin asuja itse. Nuorempi tyttäreni oli nuorempana hurahtanut hääpukuihin ja om-pelin hänelle useita hääpukuja leikkeihin. Jopa vanhempien vanha pussilakana muuttui upeaksi tanssiaisasuksi. Koen, että olen op-pinut taidon, jota pystyn kehittämään jatku-vasti. Erityisesti nyt opettajankoulutukksessa pohjatiedoistani ja taidoistani on suuri hyöty, jonka pohjalta on hyvä rakentaa opettajuutta ja ammatillista osaamista.      

Mieleeni on jäänyt hyvin, kuinka opin kirjoit-tamaan kuusivuotiaana.Se tapahtui aika has-sulla tavalla silloin, kun en ollut vielä kou-lussa. Isosiskoni kävi siihen aikaan jo toista luokkaa ja osasi   jo lukea ja kirjoittaa. Minä olin siskolleni vähän kateellinen, koska olisin halunnut myös niin kovasti  kirjoittaa ja lukea.       Muistan, miten en millään olisi jaksanut odot-taa kouluun pääsyä. Viimein   päätinkin ope-tella kirjoittamaan itse omin päin. Olin tuohon aikaan innokas Peppi Pitkätossu-fani ja tah-doin sepittää omia tarinoitani Pepistä. Se oli tärkeä motiivi opetella kirjoittamaan.   Aluksi kirjoitin kirjaimia paperille ja yritin muodostaa sanoja. Kirjaimet olin oppinut siskoni ja äitini avustuksella aikaisemmin. Aluksi kirjainpät-köissäni ei ollut mitään järkeä, mutta yllättävän nopeasti opin kirjoittamaan ihan oikeita sanoja ja lauseita. Hassuinta oli, etten   kuintenkaan osannut itse lukea kirjoituksiani, vaan minun täytyi viedä ne aina äidille tarkastettavaksi. Kysyin äidiltäni aina, että lukeeko tässä näin ja näin. Useimmiten luki, mutta ongelmani   oli, etten osannut jättää sanavälejä, vaan kirjoitin aivan kaiken yhteen pötkyyn. Vähitellen opin myös itse lukemaan omat kirjoitukseni. Luke-maan opettelussa äitini ja siskoni oli tärkeänä apuna.    Minulla on kai vieläkin jossain tallella ruutu-vihko, johon olen hyvin tarkalla käsialalla kir-joittanut yhteen pötkyyn tarinan Pepistä, joka makaa peiton alla kuumemittari suussa ja  tari-nan Pepistä, joka meni eläintarhaan ja näki siellä kirahvin.

Muistan, kun opin virkkaamaan pipon ala-asteella, neljännellä luokalla keväällä, käsityön tunnilla. En ollut aiemmin osannut virkata tai neuloa mitään kolmiulotteista, olin vaan tehnyt pannulappuja tai kaulahuiveja... Nyt kuitenkin olimme parhaan kaverini kanssa ehtineet niin paljon edelle muita oppilaita, että saimme kokeilla virkata pipon itsellemme. Ensin piti valita langat ja otimme kumpikin vaalean-punaista ja valkoista, koukuiksi valitsimme muistaakseni neljä puolen kokoiset virkkaus-välineet. Opettaja antoi meille sitten kaksi oh-jetta, joita seuraamalla meidän piti saada pipot aikaiseksi; toisessa ohjeessa oli pipon virkkaus-ohje ja toisessa oli ohjeessa ilmenevien virk-kaustermien lyhenteiden selvennykset ja tekota-vat kuvin varsusteltuna. Saimme toki kysyä neuvoakin apuopettajalta ja opettajalta jos emme kahdestaan saaneet ongelmia millään selvite-

tyksi. Aloitimme siis virkkaamaan pipoa ohjeen mukaan kahdestaan. Istuimme käsityöluokan perällä suuren kankaan leikkaupöydän alla ja höpöttelimme niitä näitä. Välillä seurassamme oli muitakin oppilaita joiden kanssa höpistä maailman asioista ( he kylläkin tekivät eri virk-kaushommia kuin me). Välillä teimme virheitä emmekä ymmärtäneet ohjeita kuin kantapään kautta ja sata kertaa apua kysymällä mutta pikkuhiljaa työ kuitenkin valmistui purkamisista ja sähläyksistä huolimatta. Työn kulun hahmot-taminen oli aluksi hirmu hankalaa ja visiota työvaiheista ei ollut mutta yritimme kuitenkin rohkeasti ja loppujen lopuksi olimme erittäin tyytyväisiä töidemme tulokseen ja pidimmekin pipoja lähes joka päivä ala-asteen loppuun asti (kesäisin vain koska ne ovat kesäpipoja reggae tyyliin).

Joku kertoo

Seurataan, miten asiantuntija tekee asian/ ratkaisee ongelman

Itse keksimällä

Oppipoikakoulutuksessa

Reflektoimalla

Yhdessä tapahtuvan työskentelyn välittämänä

Pohdittavaa:

Mihin oppimisen muodoista/asetelmista edellä kuvatut kertomukset lähinnä sijoittuvat?

MITEN OPITAAN TEKEMÄÄN (Lesgold 1994)

JOENSUUN YLIOPISTO, SAVONLINNAN OPETTAJANKOULUTUSLAITOShttp://sokl.joensuu.fi/