Mikk o Se pp älä

Maksimaalista informaatiota

I M U 2 T O I M I T T A J I E N N Ä K Ö K U L M A S T A

Journalismin tutkimusyksikkö Tiedotusopin laitos

Tampereen yliopisto Joulukuu 1999

2

1 J O H D A N T O .........................................................................................................3

2 K Ä S I T Y K S I Ä I M U S T A .................................................................................5

IMU2 nähdään järkeväksi kokeiluksi .............................................................................5

Uutispalvelu..................................................................................................................6

Paikallisuus ja yhteisöllisyys............................................................................................7

3 I M U - K O N S E P T I N T O T E U T U S E I O L E O N G E L M A T O N T A .10

Online-uutisoinnissa on haittansa ................................................................................11

Mediatalojen IMU-yhteistyö askarruttaa ......................................................................14

4 U U D E T J O U R N A L I S M I N M U O D O T V A I K U T T A V A T

T O I M I T T A J A N A R K E E N .........................................................................16

5 I M U T A R V I T S E E O M A N T O I M I T U K S E N .......................................20

6 Y H T E I S Ö L L I S Y Y D E S S Ä J A P A I K A L L I S U U D E S S A O N

V O I M A A ..............................................................................................................23

IMUn avoimuus sisältää riskejä ...................................................................................25

Osallistuva toimittaja ei saa olla puolestapuhuja ...........................................................28

7 Y H T E E N V E T O A ...............................................................................................31

L I I T E 1 IMU2 - Integroidun julkaisemisen sovellukset ......................................33

L I I T E 2 Haastatellut henkilöt..............................................................................35

L I I T E 3 Haastattelukysymykset...........................................................................36

3

1 J O H D A N T O

Vuoden 1999 keväällä käynnistyneessä ɪmu2-projektissa kehitetään integroidun jul-kaisemisen sovelluksia. Konseptin perustana on aktiivinen välipalvelin, joka auto-maattisesti yhdistää sanomalehti-, televisio- ja radioaineistoja sähköisiksi julkaisuiksi. ɪmu2-järjestelmää voidaan käyttää sekä tietokoneen, television että wap-puhelimen välityksellä. ɪmu2:n sisältö koostuu suurimpien suomalaisten mediatalojen (Yleisra-dio, Alma Media, Sanoma Osakeyhtiö, TS-Yhtymä) uutisista, ɪmun oman toi-mituksen tuottamasta journalistisesta materiaalista, mediapäivyristä sekä eri yhteisöj-en tiedonvälityksestä. ɪmu2 on siten suurelta osin journalistinen tuote (lyhyt kuvaus ɪmu2:sta liitteessä 1). Tämä haastattelututkimus on tarkoitettu avuksi ɪmu2:n suunnitteluun sekä myös ly-hyeksi kartoitukseksi siitä, mitä ammattitoimittajat ajattelevat ɪmun kaltaisesta järjes-telmästä. Pääpaino tutkimuksessa on ɪmun uutispalvelussa sekä paikallisuudessa ja yhteisöllisyydessä. Tutkimusraportti on myös osa journalismin tutkimusta, sillä siinä pyritään selvittämään muutoksia toimittajan arjessa, ja yleensä journalismin uusia piirteitä verkkojulkaisemisen aikakaudella. Näin raportista on hyötyä myös ɪmu-projektin kontekstin ulkopuolella. Haastateltavana oli yhteensä kymmenen journalistia ɪmussa mukana olevien me-diatalojen tiedotusvälineistä. Kaikki heistä ovat ainakin jollakin tavalla perehtyneet verkkojournalismiin ja uusiin medioihin. Kuusi toimittajista työskentelee verkko-median parissa, kaksi sanomalehdessä, yksi televisiossa ja yksi radiossa. Internetin puolella työskentelevillä toimittajilla on kuitenkin kokemusta myös perinteisistä me-dioista. Noin puolet haastatelluista työskentelee toimituksessaan esimiesasemassa. Kaikki haastatellut ovat miehiä. Haastattelut tehtiin lokakuussa 1999 ao. toimittajien työtiloissa, ja ne kestivät keskimäärin vajaan tunnin. Haastattelusitaatit on liitetty tutkimukseen anonyymeinä, mutta raportin lopussa on luettelo haastatelluista (liite 2). Kaikille haastatelluille esitettiin samoista teemoista samat kysymykset (haastattelu-runko liitteessä 3), tosin haastattelut etenivät keskenään hieman eri suuntiin ja erilai-silla painotuksilla. Kaikista teemoista saatiin kuitenkin riittävästi materiaalia analysoi-tavaksi. Haastattelut nauhoitettiin ja purettiin myöhemmin erillisiksi sitaateiksi. Osa raportin sisällöstä koostuu myös haastattelujen aikana syntyneistä ajatuksista, jotka kehittyivät tutkimuksen tekijän ja haastateltavien välisessä dialogissa. Haastatteluissa toimittajilta kysyttiin heidän käsityksiään siitä, miten verkkojourna-lismille tyypilliset piirteet, kuten online-uutisointi sekä eri mediamuotojen ja julkai-sualustojen integroituminen, vaikuttavat toimittajan työhön. Tutkimuksessa halutti-

4

in myös selvittää sitä, kuinka merkittävää ɪmun kaltainen integroitu julkaiseminen tulee jatkossa olemaan, ja onko se mielekästä kuluttajien, toimittajien ja ennen kaik-kea mediatalojen kannalta. ɪmun kohdalla oli myös tärkeää kysyä, voiko automati-soitu, aktiivisen välipalvelimen avulla toimiva uutisten välitys toimia itsekseen, vai tarvitaanko uutisvirran käsittelyyn erillistä toimittajaa. Haastatelluilta tiedusteltiin lisäksi heidän mielipiteitään paikallisuudesta ja yhteisöllisyydestä sekä siitä, että myös tavalliset ihmiset ovat ɪmussa sisällön tuottajia. Viimeinen kysymys oli se, miten suhtautua toimittajien suurempaan osallistumiseen, eli siihen että ɪmu-toimittaja to-imii osittain myös moderaattorina tehdessään yhteistyötä ɪmussa mukana olevien yhteisöjen kanssa. Tutkimusraportin rakenne ei seuraa orjallisesti haastattelurungon järjestystä ja sisäl-töä. Raportin alussa käsitellään haastateltujen journalistien yleisiä ajatuksia ɪmu2-kokeilusta ja konseptin mahdollisuuksista voittaa yleisön hyväksyntä, sekä myös heidän näkemyksiään ɪmun keskeisistä piirteistä. Seuraavassa luvussa pohditaan inte-groitua julkaisemista siinä muodossa, kuin se ɪmu2:ssa aiotaan toteuttaa. Neljännessä luvussa mietitään sitä, miten uudenlaiset journalismin muodot vaikuttavat toimitta-jan työhön. Tähän liittyy osittain viidennen luvun kysymys siitä, tarvitaanko ɪmussa omia toimittajia. Kuudennessa luvussa käsitellään yhteisöllisyyttä ja paikallisuutta, sekä lisäksi yhteisösivujen avoimuutta ja toimittajan yhteistyötä ɪmu-yhteisöjen kans-sa. Viimeinen luku sisältää yhteenvedon niistä ɪmun ja journalismin kannalta keskei-sistä seikoista, jotka tulivat ilmi haastatteluissa.

5

2 K Ä S I T Y K S I Ä I M U S T A

I M U 2 n ä h dä ä n j ä r ke v ä ks i ko ke i l u ks i

Yksikään kymmenestä haastatellusta ei pitänyt ɪmu2-prototyyppiä turhana kokei-luna. Mediakentän muotoutuminen uudessa tilanteessa (internet, digi-tv) on vielä niin pahasti kesken, että erilaisten ideoiden ja uusien järjestelmien testausta pidettiin varsin suotavana ja järkevänä. Olennaisinta tässä tilanteessa lienee se, kuka löytää vii-sasten kiven ja pystyy siten luomaan sellaisen palvelun, joka nappaa yleisön. Isoim-pien mediatalojen jäsenyys ɪmu-projektissa nähtiinkin tästä syystä varsin luonnolli-seksi asiaksi. ”Kyllä teillä haastetta tossa on, siis siinä mielessä että kun tää kenttä on niin auki vielä, kun kaikki miettii jotakin, myöskin nää jotka on ɪmu-ryhmässä mukana.”

”Eihän tiedonvälityksestä maailmassa kovin paljon haittaa oo, pääasiassa myönteistä, mutta se että miten se sitten rakentautuu näiden kilpailutilanteiden ja muiden välillä, että kuinka paljon tässä on sitten porukat tunnustelemassa, mitä uutta. Mun mielestä tää on vähän vielä tilanteessa pääkirjoituksen loppu, että nähtäväksi jää.”

Kilpailutilanne alalla kiristyy sitä mukaa kun uusien medioiden (tai vanhojen medio-iden uusien käyttösovellusten) yleisö kasvaa. Suuremmasta ihmismäärästä on kilpai-lemassa myös isompi joukko yrittäjiä. Vaikka Suomi on pieni kielialue, voi se kasva-van uusmediapenetraation myötä alkaa kiinnostaa myös isoja ulkomaisia toimijoita (cɴɴ, aoʟ jne.). Siten ɪmun kaltaisen järjestelmän pitää pystyä tarjoamaan käyttäjille jotain sellaista, joka nostaa sen massan yläpuolelle. Tärkeintä siis on se, että ɪmu ei tee samaa työtä kuin muut. Palvelujen runsaudella lienee turha lähteä kilpailemaan. ”Kai tollasella jollain ɪmulla pitää olla jokin hittituote, seksiä tai jotain muuta tällasta näin, minkä takia ylipäätään tullaan (...) miks ne hakis tiedon juuri ɪmun kautta eikä jonkun muun kautta, siinä pitää olla se joku kärki, se kärki vois olla just jotain uutisia (...) Semmo-nen mikä kiinnostaa kaikkia.”

”Kun mä mietin tuotekehitystä, niin mä kelaan tätä juttuu erottautumisen kannalta (...) mil-lä sä saat ihmiset rakastamaan sun välinettä mahdollisimman halvalla. Online-uutiset ei on-nistu, ne ei toimi (...) koska ne online-uutiset on sitä triviootti-kamaa [triviootti=triviaalia tietoa hakeva idiootti] ja ne ei eroa mitenkään online-uutisista Keskon portaalilla (...) et sä pysty tekeen siihen semmost eroa, vaikka sä tekisit ne linkit, vaikka sä liittäisit tv-pätkii, kaikki muut tekee sitä samaa (... ) Ne muistaa sun parhaat jutut, eli näkee koko sun tuotteen sen [lippulaivatuotteiden] kautta, se on se minkä vuoksi me on esimerkiksi lähetty tekeen näitä erikoisempia paketteja, sen on meille erottautumisstrategia, me luodaan se mielikuva laadusta.”

Muutama haastatelluista näki tärkeäksi sen, että ɪmulla on jotain omaa tuotantoa. ɪmu ei saisi olla pelkkä ”julkaisu-platformi”, joka ainoastaan toistaa tai jakelee uudel-leen muualla tehtyä materiaalia. ɪmun kohdalla tätä uhkaa tietysti hälventävät pieni-muotoinen oma journalistinen tuotanto sekä yhteisösivuilla syntyvä materiaali.

6

”Mikä tosta [ɪmusta] puuttuu on sit vielä tavallaan se toiminnallisuuden ajattelu (...) kun mulle tää väline on väline sinänsä, et se ei oo vaan joku jossa ajetaan muissa välineissä tehty materiaali (...) silloin mä tarkotan toiminnallista journalismia, jossa otetaan lukija osaks sitä prosessia. Ja silloin tää homma muuttuu (...) Mut mä en ole ihan varma, että ollaaks me edes aloitettu vielä kokeilemaan tän median eli verkkomedian mahdollisuuksia.”

”(...) jos resurssit on pienet niin silloin ei oo mitään muuta mahdollisuutta kun toi mitä ta-vallaan ɪmussa tehdään, ja meillä ei oo takeita siitä et näitä resursseja missään vaiheessa tulee, koska tässä on nyt neljä vuotta odotettu et täst syntyis jollain tavalla bisnestä (...) Siinä mie-lessä kyl ɪmun se ajatus, et kasataan useammasta paikasta, niin se saattaa toimia, jos sitä myötä tulis niitä resurssejakin lisää. Mut se on sitten niin paljon pakkaamista, sillähän noi portaalit elää, että pakataan sitä informaatiota.”

Käytettävyyden kohdalla osa haastatelluista korosti sitä, että ɪmun pitäisi olla avoin järjestelmä. Helsingin Sanomien Verkkoliitteen tapaisten vain tilaajille tarkoitettuj-en suljettujen järjestelmien tai salasanojen yleensäkin otaksuttiin karkottavan käyt-täjiä. Myöskin mtv3:n kaltainen vilkkuvien mainosten välkehdintä oli muutaman mielestä rasittava vaihtoehto. Periaatteessa ɪmua pidettiinkin potentiaalisena aloitus-sivuna, jos sinne on helppo tulla ja sieltä saa vaivattomasti haluamansa. ”Jos on olemassa paikka, jossa ei ole salasanatunnistuksia, sieltä saa kaiken mahdollisen tie-don (...) se tulis varmaan olemaan aika monen aloitussivu.”

Käyttäjien kannalta ɪmu-järjestelmässä ei juurikaan nähty mitään haittaa tai potenti-aalisia ongelmakohtia. Sisällön tuottajien (mediatalojen sekä yksittäisten toimittajien) kohdalla monet haastateltavat kuitenkin epäilivät vaikeuksia syntyvän. Toimittajien ongelmaksi epäiltiin työsopimus- ja tekijänoikeusristiriitoja sekä sitä, miten ɪmun kaltaisten järjestelmien yleistyessä toimittajista voi tulla enemmänkin informaatikko-ja. Mediatalojen ongelmaksi taas nähtiin useimmiten keskinäinen mustasukkaisuus. Rivien välistä pystyi havaitsemaan ihmettelyä siitä, kuinka kilpailevat konsernit yleensäkään ovat lähteneet mukaan yhteiseen kokeiluun, jossa niiden tuottama sisäl-tö on ikään kuin samassa veneessä. U u t i s pa l v e l u

ɪmun vahvuuksina nähtiin uutispalvelu sekä yhteisöllisyyden ja paikallisuuden ko-rostaminen (tosin juuri niihin kiinnitettiin erityistä huomioita haastattelurungossa). Uutisten kohdalla tärkeänä pidettiin monimediallisuutta, eli sitä että samasta aiheesta kertovia uutisia saa sekä lukea, katsoa että kuunnella. ”(...) se on maksimaalista informaatioo. Siinä on sellasta perusteellisuutta ja sit siinä on myös sellasta elämyksellisyyttä, että esimerkiks ei lehessä voi pelkästään olla. Että jos Lipponen sanoo jotain, se tuntuu mukavalta että sä kuulet sen. Tai sitten jos on Pamplonan jokavuoti-nen härkäjuoksu, niin eihän se oo radiossa mitään, se on kiva nähdä. Sit täs vois tietysti aja-tella filosofisesti, että minkä näkönen määrä ärsykkeitä on riittävästi, minkä näkönen määrä ärsykkeitä on liikaa.”

7

ɪmun vahvuutena pidettiin myös sitä, että uutisia on tarjolla monesta eri lähteestä. Käyttäjä saa kätevästi nähtävilleen laajan kirjon uutisia, jotka ainakin joskus tarkaste-levat tapahtumia eri kanteilta. ”(...) jos se [ɪmu] tarjoaa vertailukohtia, taka-ajatuksena se että sellanen viisas ihminen, joka tilasi aikanaan sekä Uuden Suomen, Hesarin että Höblän, sai kolme näkökulmaa samasta aiheesta, ja sitten oikein viisas ihminen vielä Kansan Uutiset. Se että voitte tarjota samasta uutisesta monta eri lähdettä tai näkökulmaa, niin sellanen voisi olla hyödyllistä.”

ɪmun tiedonvälityksen moniarvoisuutta lisää myös se, että omilla ɪmu-sivuillaan voi-vat ajatuksiaan esittää esim. sekä Maan ystävät että Öljyalan keskusliitto. Lisäksi pai-kallisilta ihmisiltä voi tietoa tapahtumista tulla nopeammin, tarkemmin ja paikkaansa pitävämmin kuin varsinaisilta tiedotusvälineiltä. Voi siis ajatella, että ɪmun kirjeen-vaihtajaverkosto on paljon laajempi kuin minkään perinteisen lehden, radion tai te-levisioaseman. Suuresta uutismäärästä aiheutuvaa informaatiovyöryä ei haastatteluissa koettu uhaksi. Hyväksi koettiin päinvastoin se, että tarjolla on maksimaalinen määrä informaatiota. Informaatio on olemassa, mutta sitä ei tarvitse seurata. Tietenkin uutistulvan rajauk-sessa auttaa paljon personointi, jota myös pidettiin ɪmun vahvuutena. ”Ihminen vois ikään kuin rekisteröityä, kertoo että tämmösii uutisii mä haluaisin kattella. Se sais just semmosia valmiiks nätisti koottuna. Sen sijaan, että se olis vaan linkkilistoja jonne-kin paikkoihin, niitähän sais muutenkin hakupalveluista.”

Personoinnin avulla käyttäjä voisi myös rakentaa itselleen omia erikois-ɪmuja. Esi-merkiksi koripallosta kiinnostunut voisi saada ɪmun kautta tietoa paljon vaivatto-mammin, kuin jos hän erikseen joutuisi kahlaamaan läpi useita eri uutispalveluita. Kaikkia aihealueita ɪmukaan ei tietysti (ainakaan vielä) kata, sillä esim. Pohjois-Amerikan ammattilaiskoripallosarja ɴʙa:sta ɪmussa mukana olevat tiedotusvälineet tarjoavat varsin rajoitetusti tietoa. P a i ka l l i s u u s j a y h t e i s ö l l i s y y s

Paikallisuusteemaa haastatellut journalistit lähestyivät luonnollisesti pitkälti tiedotus-välineiden näkökulmasta. Verkon mahdollistama paikallisuus ja yhteisöllisyys uutena ihmisten vuorovaikutuksen ja osallistumisen muotona jäi monissa haastatteluissa pai-kallisuutisoinnin varjoon. Kaiken kaikkiaan paikallisuuden ja yhteisöllisyyden koro-stukseen suhtauduttiin kuitenkin varsin positiivisesti. Paikallisuutta ja yhteisöllisyyttä pidettiin voimavarana, vastaiskuna uutisoinnin tasapäistymiselle ja sille, että kaikki tehdään keskitetysti. Tiedotusvälineille paikallisuuden korostus on myös kilpailulli-sesti erittäin merkittävää. ”Se on kuitenkin haastava ja tärkee alue semmonen paikallisuus. Enäähän ei riitä, että alue-lehti kertoo, tai alueverkko tai mikä tahansa kertoo valtakunnan uutisia ja vähän läänin asi-oita. Tää on niin suurta tää viestinnän kulku, kaikki tietää kaiken aika nopeesti. Kukaan ei

8

kerro sun omista asioistas kuin se, joka toimii siellä tämmösenä [paikallisena] tiedotusväli-neenä.”

”Niin kauan kuin minä muistan, niin paikallisuutta ja yhteisöllisyyttä on pidetty verratto-mana valttina journalismissa (...) mun mielestä paikallisuus on ilman muuta vetonaula.”

Tietysti tällaisten mielipiteiden yhteydessä on syytä kysyä, miksi meillä ei olla sitten enemmän menty amerikkalaistyyppiseen journalismiin, jossa varsinkin television puolella käsitellään enimmäkseen vain pieniä mutta paikallisesti merkittäviä aiheita. Ehkä tilaa paikallisjournalismille antaa meilläkin vasta verkkomedioiden esiinmarssi, kun uutistilan määrä ei enää ole rajoitettu. Mediat voivat verkossa olla siten sekä kansallisia että paikallisia, kun ne aikaisemmin pystyivät yleensä keskittymään sel-keästi vain niistä toiseen. ”Uusmuotoisen julkasemisen, verkkomedian, voimahan on siinä, että se voi olla samaan aikaan kansainvälinen, paikallinen, ja hyvin harvojen verkkotuotteitten on järkevää olla kansallisia.”

Paikallisuuden korostunut asema ɪmussa ei saanut osakseen kuitenkaan pelkkää hy-mistelyä. Markkinoinnin ja mainonnan kannalta paikallisuutta ei pidetty välttämättä parhaimpana valintana. ”Paikallisuus yhtenä personointikriteerinä on hyvä, mutta markkinoinnin kannalta sukupuo-li on kyllä parempi. Tämä on sinulle nainen (...) se on puolet ihmiskunnasta. Se menee läpi, koska se on niin valtavan suuri kohderyhmä, ja silloin siihen saadaan esimerkiksi mainos-markkoja. Mut sitten kun mennään paikallistasolle, niin se menee tavallaan vaikeemmaks ja vaikeemmaks.”

Vielä suuremmaksi uhaksi paikallisuus koettiin journalismille itselleen. Paikallisten tapahtumien uutisointiin ei voi valjastaa samanlaista uutiskoneistoa kuin kansain-välisten tai kansallisten aiheiden raportointiin. Kansainvälisiä uutisia voidaan tehdä isoilla resursseilla, koska niitä voidaan kaupata suurelle joukolle tiedotusvälineitä. Paikallisuutiset ovat taas usein laajemman yleisön kannalta niin vähäpätöisiä, ettei niille löydy julkaisijaksi ja ostajaksi kovin montaa eri mediaa. Myöskään verkossa ei oletettavasti ole tarpeeksi paljon kiinnostusta esim. jonkin yksittäisen kaupunginosan uutisille, jotta niitä tuottamaan voitaisiin palkata iso joukko ammattitoimittajia. ”Paikallisuus on hirveen vaarallista, koska tavallaan paikallisuuden suhde ensimmäiseen maa-ilmalaajuiseen mediaan on vähän kinkkinen (...) Jos keskittyy kauheesti siihen paikallisuu-teen, niin siin helposti menee erittäin tunkkaseks. Paikallisuuden yks ongelma on se, että mitä paikallisemmaks sä meet, niin sen enemmän sä tarvitset resursseja (...) Joko täytyy pal-kata tuhat journalistia lisää, tai sit sun tarvii tavallaan luopua siitä journalismista.”

”(...) onhan meillä paikallisia medioita nyttekin, kaupunginosalehdet ja tämmöset, kyl ne on aika raskaita, laatu on heikkoa (...) ne harvoin toimii, ja sama koskee monia yhteisöjäkin, ne on niin sisäänpäin lämpeneviä, ne on niin jotenkin sekasin, et ulkopuolisen on hyvin vaikee päästä mukaan.”

9

Paikallis- ja yhteisösivujen sisältö ei siten joidenkin mielestä useimmissa tapauksissa enää edusta journalismia. Tietysti voi kysyä, tarvitseeko ɪmussa pyrkiäkään siihen, että yksittäisten yhteisöjen sivut olisivat journalistisia tuotteita. Eri yhteisöille ɪmu tarjoaa journalistisen ympäristön (mediatalojen uutiset) ja journalistista apua (ɪmu-toimituksen osallistuminen yhteisösivujen tekemiseen), mutta muuten ɪmun toimin-ta on yhteisöllisyyden osalta puhtaaseen journalismiin liittymätöntä viestintäratkaisu-jen rakentamista. ”(...) tavallaan me ei ehkä puhuta journalismista enää vaan me puhutaan erilaisista ratkaisuis-ta, joita tehdään viestinnän helpottamiseksi. Käytännössähän se meinaa sitä, että me tehään alustoja, joilla ihmiset julkasee sitä, mitä ne ennen lähetti jäsenkirjeinä tai mitä ne teippas kaupan seinälle (...) tai kirjoitti lehden yleisönosastolle, mut vaan kerrottuna kahdella tai kerrottuna neljällä.”

Kyynisesti suhtautuen paikallisuutta ja yhteisöllisyyttä verkkomediassa voi pitää vain uutena rahastuskeinona, eikä minään humaaneista lähtökohdista poinnistavana idea-na siitä, että tarjotaan tavallisille ihmisille parempia mahdollisuuksia ilmaista itseään julkisesti. Halvemmaksihan se tulee omistajataholle, kun annetaan käyttäjien tehdä sisältö, mutta samalla kuitenkin itse myydään mainostilaa kyseisille sivuille. ”(...) ihan yhtä hyvin voi tehdä huutokauppasaitteja tai voi tehdä ilmasia sähköposteja tai sähkösiä postikorttipalveluja. Mut user created content, tää yleisön tekemä (...) niin ei sitä tehty mistään lähtökohdista et yhteisöllisyys on tärkeää tai paikallisuus on tärkeää. Se tehtiin sen vuoksi, että sä pystyt rahastamaan.”

10

3 I M U - K O N S E P T I N T O T E U T U S E I O L E O N G E L M A T O N T A

Suuri osa haastatelluista piti ɪmun kaltaista integroidun julkaisemisen järjestelmää merkittävänä osana journalismin tulevaisuutta. Syinä tähän kehitykseen nähtiin kau-pallisuus, teknologinen determinismi sekä uusien mahdollisuuksien hyödyntäminen mediassa. Taustalla on myös pitkään jatkunut mediakulttuurin visualisoituminen, sähköistyminen ja median muotojen monipuolistuminen. Aikaisemmin, kun erilaisia mediatyyppejä oli hyvin vähän (lähinnä painettuja lehtiä), ei niiden integraatiosta-kaan olisi tullut mitään. ”Ei voi sanoa onks se merkittävä osa, mutta suuri osa (...) [mediakonvergenssissa] on ideaa, kyllä ehdottomasti, siis sehän on just se mitä tämmönen väline tarjoo. Jos ajattelee että leh-det tekee jonkun erikoissivuston, erikoisliitteen. Mut siinä on vaan tekstiä ja kuvaa, siitä puuttuu se ääni ja liikkuva kuva.”

”(...) mun on vaikee kuvitella että minkä takia tommonen [integraatio] ei tulis toteutumaan (...) tollasten elementtien yhdistäminen on ilman muuta merkittävä osa journalismin tulevai-suutta.”

”On se merkittävää, erittäin merkittävää. Sekä yleisön kannalta että myös bisneksen kannalta (...) Suurin ongelma koko tässä hommassa mediatalojen kannalta on se, että miten täst saa-daan kannattavaa täst puuhasta.”

”Koska kaikki digitoidaan, niin silloin se kyllä menee näihin uusiin medioihin väistämättä, siis tällasiin liikkuviinkin medioihin, tää journalismi.”

Sinänsä medioiden yhdistäminen ei ole uusi asia. Ihmiset ovat ennenkin voineet va-lita useiden eri uutislähteiden ja mediamuotojen väliltä. ”Meijän koti on yks semmonen mediatalo, missä on Sanoma Osakeyhtiön ja Yleisradion ja Maikkarin hommat kokonaisuutena valittavissa silloin kun huvittaa. (...) Mun mielestä ei olis mielekästä se, että mä himassa tyytyisin vain yhteen, että näkökulmien moninaisuus sy-venee (...)”

Tärkeintä ɪmun integroidussa julkaisemisessa onkin se, että eri uutislähteet ovat yh-dessä paketissa helposti seurattavissa.Tähän tuo lisäarvoa vielä se, että joku toimittaa uutispakettia ja tekee journalistisia valintoja. ɪmussa myös yhdistyvät teksti, ääni ja kuva aiempaa sulavammin ja kätevämmin. Persononnin ja hakujen avulla estetään puolestaan se, etteivät ihmiset joudu välttämättä kahlaamaan läpi sanomalehtikasaa tai hyppelemään kanavalta toiselle etsiessään jotain tiettyä aihetta koskevaa tietoa. ”Siis sehän on sama kun sulle tulis viis sanomalehteä, tai katot viittä kanavaa, sehän on sama asia. Mutta mä veikkaan, että parhaiten tää homma menestyy silloin, jos se on etukäteen valikoitu, niin kuin sanomalehtikatsaus radiossa.”

Esille nousee kuitenkin käsitys siitä, ettei ɪmusta saa tulla sellaista palvelua, johon vain kasataan materiaalia muista lähteistä. ɪmun pitää hyödyntää verkon mahdolli-suuksia ja ominaispiirteitä, eikä olla vain kopio tai simulaatio muista medioista.

11

”Mul on paha epäilys että meidän käsitys yleisöstä on pikkasen lapsellinen, et ne jotenki ot-taa vastaan sen et jos me tehdään jännii teknisiä ratkasuja. Et me voitais käyttää tätä samaa materiaalia mitä esimerkiksi lehdissä on, niin yks yhteen verkossa (...) tai wapissa. Mä oon periaatteessa se käsityöläinen, joka on sitä mieltä, että [kussakin] mediassa toimitaan median ehdoilla. Jos me mennään pienimmän yhteisen nimittäjän mukaan (...) meilt hävii yleisö. Jos me verkkoon kasataan näit biittejä, ilman et siitä saadaan jonkun näköst kokemusta yhtenäi-syydestä, niin sit me hävitään (...) Me käytetään internettiä muitten välineitten simulaationa, me simuloidaan telkkaria, me simuloidaan sanomalehtii, me simuloidaan radiota.”

Internetillä, digi-televisiolla ja wap-puhelimilla on oma dramaturgiansa, jota tulisi hyödyntää. Tämä ei kuitenkaan ole ehdoton vaatimus, sillä kyllähän ihmiset katsovat sankoin joukoin televisiouutisia, vaikka niissä ei juurikaan hyödynnetä liikkuvan kuvan mahdollisuuksia. Useinhan televisio on vain radio kuvan kanssa, joten televi-siouutisista saa aivan hyvin selkoa pelkän äänen avulla. Pitääkin tarkkaan miettiä, mitä ɪmussa ja muissa uudentyppisissä järjestelmissä halutaan välittää ja miten. ”Sitten tulee tämä, vielä toistaiseksi semmoinen maailma, johon mä laskisin mukaan sen teksti-tv:nkin mukaan, ja siihen nämä verkkolehdet ja mahdolliset wapit, sen jälkeen umt-sit. Mitä niihin laitetaan, onko se ihan jotain uutta, onko se lehteä, onko se tietotoimisto-tyyppistä sähkeuutista (...) laitetaanko niihin telkkaria, voisiko niissä olla koko ajan päällä radio? Nyt eletään niitä hetkiä, että ne asiat tässä on ratkemaisillaan. Hyvin todennäköisesti välineen ja jakelutavan, vaikkapa internetin sisälle tulee hyvin monenlaisia palveluja (...) Kyllä niitä varmasti ainakin kokeillaan, ja niistähän saattaa syntyä jopa hittituotteita tai jos ei nyt ahnehdi liikaa, niin semmoisia joilla on oma paikkansa. Mutta ei sitä kukaan varmaan tällä hetkellä vielä tarkalleen osaa sanoa, miten ne painopisteet menee jatkossa.”

O n l i n e - u u t i s o i n n i s s a o n h a i t t a n s a

Jotkut haastatelluista suhtautuivat kyseenalaistaen ajatukseen jatkuvasti päivittyvästä uutissisällöstä. Yksi kysymys oli se, miten paljon ɪmussa mukana olevat mediatalot tuottavat aineistoa päivän aikana. Suurten uutistapahtumien yhteydessä tarjonta on varmasti runsasta myös keskellä päivää tai yötä, mutta tavallisina uutispäivinä pelätti-in online-uutisten perustuvan lähinnä vain stt:n materiaaliin. Esille nousi myös se, miten paljon ihmisiä kiinnostaa seurata asioita jatkuvasti. Tähän kysymykseen ovat tietysti jo antaneet vastauksensa tv-yhtiöt, jotka ovat viime vuosina dramaattisesti lisänneet uutislähetystensä määrää. ”Mä mietin vaan sitä, että moniko asia nyt sitten kehittyy päivän aikana siitä sen kummalli-semmaksi, kuka sitä tarttee (...) ei kaikkia asioita tartte. Tietysti on tämmösiä jotain uutista-pahtumia, joita ihmiset seuraa tiiviisti ja niihin se mun mielestä kuuluu ihan luonnollisesti-kin, että päivitetään jatkuvasti.”

Osan mielestä siinä on omat riskinsä, jos ɪmun uutissisällöstä suuri osa on online-uutisia. Niitä pidetään haitallisina journalismille pinnallisuutensa ja nopeutensa takia. Yleisö odottaa online-uutisten olevan aina ajan tasalla, joten niistä ei ehdi rakentaa kovin syvällisiä tai ulkonäöllisesti viimeisteltyjä uutisjuttuja, saati käydä niitä useaan kertaa läpi yksityiskohtia varmistaen. Lähinnä tyydytään kertomaan mitä tapahtui, ei

12

miksi jokin tapahtui. Lisäksi online-uutisten sisältö perustuu pakosti suurelta osin ko-ti- tai ulkomaisiin uutistoimistoihin. ”Jos me puhutaan sähkeuutisista, mitä online-toimitus kuitenkin käytännössä melkein tar-koittaa, niin sielt puuttuu taitto periaatteessa kokonaan. Siellä on vaan tekstin tekemistä, ja sitä syntyy sitä mukaa kun sitä syntyy.”

”Ei niit taustoja ehdi tarkistaa, sit se menee semmoseksi hyvin sähkeuutismaiseksi, samalla lailla kuin radiossa (...) kuoritaan vaan kermat.”

”Niitä juttui tehdään paljon, konemaisesti, suorat lausejärjestykset, ei oo mitään järkee käyt-tää kielikuvii (...) yksinkertaset, suorat lauserakenteet, lyhyitä lauseita, kaikki kama otsik-koon.”

Online-uutisoinnin nopeutta pidetään vaarallisena. Uutiskilpailun vauhdittamassa journalismissa voidaan joskus mennä jopa siihen, että uutinen kerrotan jo ennen itse tapahtumaa. Esim. eräs yhdysvaltalainen tiedotusväline julkaisi uutisen O.J. Simpso-nin langettavasta tuomiosta kaksi tuntia ennen kuin oikeus vapautti Simpsonin syyt-teistä. ”Sinne saattaa lätkästä vääriä asioita helpommin kun silloin, kun oli aikaa miettiä sitä muu-tama tunti, kun nyt se on minuuttipeliä. ”

”Kun on mahdollista pistää koko ajan kamaa sisään, niin tuleeko siitä siiten huonompaa, kun sitä voi muuttaa ja parantaa? Viitteitä on siitä, että perusjuttu saattaa olla sellainen rois-kaisu. Kun tehdään lehteä, [puolestaan] tiedetään että on kallista, vaivalloista ja usein mah-dotonta tehdä siihen enää muutoksia. ”

Yhdeksi ratkaisuksi uutisankkojen kohdalla ehdotettiin sitä, että ei yritetä salassa korjata nopeuden aiheuttamia virheitä vaan reilusti myönnetään toimituksen mu-naus. Verkkojournalismin kohdalla houkutus vaivihkaiseen korjailuun on tietysti varsin suuri, kun virheiden oikaisua ei tarvitse odottaa seuraavaan lähetykseen tai lehden ilmestymiseen asti. Siten myöskään kömmähdykset eivät ole näkyvillä kovin pitkiä aikoja. Jos ylimääräistä aikaa online-journalismissa kuitenkin jostain syystä on, voi virheitä minimoida kierrättämällä uutista useiden eri ihmisten, ainakin uutispääl-likön kautta. ɪmun myötä ketjuun tulee vielä yksi uusi lenkki, kun ɪmu-toimitus voi lukea läpi kaiken mediataloista tulevan sisällön. Liki yksimielinen käsitys haastateltavien keskuudessa oli kuitenkin se, ettei ɪmu-toimittaja saa mennä sorkkimaan muiden tekemiä uutisia. Editoitu uutinen ei ole enää mediatalon uutinen vaan sitä korjailleen ɪmu-toimittajan oma uutinen, tai pelkkä referaatti. ”Toim. huom” -lisäys ei toimi vaan mediatalojen pitää alun alkaen ottaa vastuu uutisten oikeellisuudesta.

”Kyllähän virheet pitää aina korjata. Mä en sitä taas tiedä että siinä taas, jos sitä menee sork-kimaan, niin silloin se ei voi olla enää esimerkiksi Turun Sanomien uutinen, jos sen menee joku ja kirjottaa uusiksi siellä, vaan sillon se pitää laittaa eri logon alle.”

13

”Toimittaako mediatalot tämmöiseen kokonaisuuteen aineistoa sellaisenaan, vai onko se materiaalia ɪmulle, materiaalia jolle saa tehdä ihan mitä vaan? Perinteisestihän toimittaja ei tykkää yhtään siitä, että niitä juttuja näpelöidään.”

Tietokoneen, television tai wap-puhelimen kuvaruutu voi myös vaikuttaa hei-kentävästi journalismin tasoon, ainakin lehtitoimittajan näkökulmasta. Pienempi tila ja tekstin vaikeampi luettavuus helposti johtavat siihen, että sisältö on pinnallisempaa ja lyhyempää, eikä asioita pystytä taustoittamaan ja selventämään niin hyvin kuin lehtipuolella. ɪmuun tulevat lehtijututkin voivat olla liian pitkiä ruudulta luettaviksi. ”Mun mielestä kaikki nää tämmöset mitkä tulee ruudulle, niin ne lisää pinnallistumista. Jos sä aattelet sitä, että ihmisten pitäs lukee ruudulta sen mitä ne haluaa lukee, se tarkottaa sitä, että sen pitää olla entistä lyhyempää tekstiä, ja entistä helppolukusempaa (...) vaara on siinä että se on pinnallista roinaa. Semmonen taustottelu, kaikki tämmöset asiat, niin hyvin äkkiä jää tämmösessä (...) vain pelkkä tv:kin on, että tehdään jotain max kolmen minuutin lura-uksia jostakin, jossa ei oikeastaan sanota täsmällisesti ottaen mitään.”

”Tää wappi vähän askarruttaa mua, koska sehän pakottaa semmoseen otsikkojournalismiin, joka ei välttämättä kovin syviä journalistisia sisältöjä mahdollista.”

Myös selviä ennakkoluuloja ja pelkoa visuaalista viestintää kohtaan esiintyi. Kuvaa pidetään tekstiä voimakkaampana ja houkuttelevampana. Toisaalta kuvallisten me-dioiden uskotaan tarjoavan heppoisempaa, vääristävämpää ja fiktiivisempää journa-lismia. ”Jos siinä on elävää kuvaa, niin mä pelkään vaan että ihmiset kattoo sitä elävää kuvaa eikä lue juttua.”

”Lehtijuttu, väittäisin edelleen, niin se on totuudenmukaisempi, koska se tehdään harki-tummin kuin tv-uutinen.”

ɪmun tapainen eri medioiden integroitu ja epälineaarinen kokonaisuus voi joidenkin haastateltavien mukaan vaikeuttaa mediasisältöjen vastaanottoa. Lehdet sekä radio- ja tv-ohjelmat etenevät lineaarisesti jutusta toiseen ja sivulta sivulle. Ne ovat kokonai-suuksia, joissa on selkeä järjestys ja logiikka. Katselijoiden, kuuntelijoiden ja lukijoi-den ei tarvitse koko ajan miettiä sijaintiaan uutisvirrassa. ɪmussa taas sisältöympäristö muuttuu koko ajan, eivätkä sen rajat ole niin selväpiirteiset kuin esim. sanomaleh-dellä.

”Sulla on se yks lehti, joka on yksittäinen kokonaisuus, mikä sisältää sitten kaikenlaista. Ja sä pyörit siinä sisällä, ja se on tietynlainen hallittavissa oleva maailma (...) Silloin kun kaikki on virtuaalista ja venyy ja paukkuu ja personoituu, silloin tippuu kyllä se käsitettävyys (...) Verkkoyhteys rikkoo tän, sulla on tietty dimensio eikä sen kummempaa, se katoaa siitä.”

”(...) kyllä me on huomattu, että jos antaa liian paljon valinnanvapautta ja liian paljon vaih-toehtoja, niin kuluttaja tulee hämmentyneeksi (...) Kyllä siinä kannattaa tarjoilla kuitenkin jokin sellainen oletusarvoinen paketti, missä voi tehdä valintoja sen päälle. ”

14

Tähän hallitsemattomaan uutisavaruuteen voi tietenkin tuoda järjestystä ɪmun oma toimitus, joka nostaa tärkeimmät uutiset etusivulle sekä luo mediatalojen samaa ai-hetta käsittelevästä materiaalista selkeitä ja eheitä uutispaketteja. Näin käyttäjän ei tarvitse pyöriä orpona uutisten sekamelskassa, vaan hän voi osittain antautua ɪmu-toimituksen vietäväksi. M e d i a t a l o j e n I M U - y h t e i s t y ö a s ka r r u t t a a

Useat haastateltavat ymmärsivät integroituvan julkaisemisen eritoten mediatalojen väliseksi omistajuuskysymykseksi. Integraatio merkitsi heille lähinnä sitä, että media-talojen televisioasemat ja lehdet integroituvat, ja niiden toimittajat tekevät ristiin hommia. Tuorein tapaus on mtv:n ja Kauppalehden kehittämä talousuutisten yhteistyö, jossa todennäköisesti toteutuu se, että sama kirjeenvaihtaja tekee uutisia televisioon ja lehteen. Journalistista yhteistyötä on myös pienempien lehtitalojen välillä, mistä ovat esimerkkeinä yhteiset Helsingin toimitukset sekä viikkoliitteet. Mediatalojen ɪmu-yhteistyöhön monet suhtautuivat kuitenkin varsin epäillen, lähin-nä kyseenalaistaen mediatalojen todelliset tarkoitusperät. Epäilijät hakivat motivaat-iota sille, miksi mediatalot yleensä ovat mukana ɪmussa. Yleisin kysymys taisi olla se, että ”mitä sitten kun mediatalojen pitää ruveta sanoista tekoihin”. Eli, voiko ɪmu nyt suunnitellussa muodossaan koskaan toteutua oikeasti, niin että se olisi todellinen palvelu, johon pääsisi koekäyttäjien lisäksi myös suuri yleisö? Syitä uskonpuutteeseen olivat erityisesti mediatalojen keskinäinen mustasukkaisuus ja kilpailutilanne. ”Epäilen että lehdet tulee aika tiukasti valvomaan omia reviirejään, tietysti että jos he saa sinne [ɪmuun] sitten myydä ilmotuksia, niin se on sitten eri asia. Heti jos ne saa rahaa, niin nehän tekee mitä vaan. Kyllähän se varmaan käyttäjän kannalta olis hirveen mukavaa, en mä sitä yhtään epäile. Kai se kehitys menee siihen, että ennen pitkää niin ihmiset haluaa päästä yhden putken kautta joka paikkaan, onhan se kätevämpää.”

”Todennäkösesti on välineitä, jotka haluu pitää kaiken itsellään. Onhan lehtiä, ketkä ei ha-luu antaa arkistoit olleenkaan toisilleen (...) todennäköisesti joku jää [ɪmusta] pois, joku tulee mukaan. Jokainen miettii hyötyy, ja sit on kaikki tekijänoikeudet ja muut.”

”Kysymyksiä on tietysti tää, että kun katsotaan todellisuutta, miten nää eri, tässä mukana olijat kattoo keskinäistä kilpailutilannetta (...) Toimittajalle, jos siinä on pykälät ja muut kunnossa ja se ei vaaranna omaa varsinaista työtään, niin sehän on hyvä tiedonlähde.”

Myös pelko helposta vertailtavuudesta sai jotkut epäilemään ɪmu-yhteistyön mah-dollisuuksia. Joissakin mediataloissa ei kenties uskota täysin oman työn loistokkuut-een; itsetunto-ongelmia voi ilmetä erityisesi silloin, jos ɪmuun otetaan mukaan pie-nempiä ja ja resursseiltaan köyhempiä tiedotusvälineitä. Toisaalta tiettyjen mediatalojen kohdalla asia voi olla täsmälleen päinvastoin, kun niissä karsastetaan oman sisällön joutumista vähemmän laadukkaaseen seuraan. ”Talot joutuu myös vertailutilanteeseen, kun ne asetetaan, nehän voidaan asettaa hyvinkin konkreetisti vierekkäin tai samalle viivalle, tyyliin niinkun ruudulle. Vertaile nyt tästä. Kyllä

15

varmaan mustasukkasuutta on, että oisko yks syy tämmönen mustasukkasuus ja pelko siitä, ettei näytä hyvältä niin suorassa verrannossa.”

”Jopa semmosissa ympäristöissä, jossa siis meidän uutiset olis muiden vastaavien ammatti, muiden mediatalojen [kanssa esillä] (...) ei sen vuoksi et me pelättäis arvostelua tai niinku arviointia, tai ettei me haluttas antaa lukijalle mahdollisuutta valita, vaan sen vuoksi että meill on jotain mitä muilla ei ole ja me halutaan pitää siit kiinni. ”

Suhteellisen paljon murehdittiin myös toimittajien tekijänoikeuksia. Moni mietti, kattavatko mediatalojen tekijänoikeussopimukset toimittajien tuottaman aineiston julkaisun talojen ulkopuolisessa palvelussa. Useampi haastateltu kysyikin, onko ɪmu-projekti konsultoinut asiassa juristia. Tällaiset ongelmat voivat yleistyä jatkossa, jos paljon uusia medioita perustetaan mediatalojen välimaastoon. Silloin yhä useampi tiedotusväline voi myydä uutisiaan talon ulkopuolelle. Toinen vaihtoehto on tietysti se, että verkkoon syntyy aivan uusia journalistisia ”alihankkijoita” perinteisten uut-istoimistojen rinnalle. ”Varmaan herättää kovan keskustelun luulis tämmösenä työmarkkinakysymyksenä ja teki-jänoikeuskysymyksenä (...) minkälaiset sopimukselliset ratkasut, että voiko sitä tietoa käyttää sitten eteenpäin.”

Ongelmia voi myös syntyä mediataloille (ja lukijoille) siitä, että ɪmussa eri tiedo-tusvälineiden brandit häviävät. Lukija ei selaa yksittäistä tuotetta vaan niiden ko-koelmaa. Toisaalta voidaan ajatella, että ɪmu luo oman brandinsa. Kuitenkin monille toimittajille tuntui olevan tärkeää, että heidän uutisensa luetaan juuri heidän brand-insa kontekstissa, heidän välineestään. Heillä on vahva usko siihen, että eri lehdillä tai kanavilla on omat erityiset journalistiset kulttuurinsa, joten niiden sisältökin on aivan omanlaistaan ja ainutkertaista. ɪmussa lukijat eivät välttämättä pysty yhdistämään tekstejä siihen semanttiseen ym-päristöön, johon ne on tarkoitettu. Jutut irrotetaan siitä mielikuvasta, mikä yleisöllä on kustakin tiedotusvälineestä, jolloin jutut menettävät yhteyden kyseisen lehden tai kanavan linjaan. Lehti tai televisiokanava on kokonaiskokemus, jopa mainoksineen. Sinänsä julkaisualustalla ei välttämättä ole merkitystä, sillä sisältö voi tulla ulos vaikka faksista tai puhelimesta, kunhan se vain ilmestyy saman brandin alla. Lukijoiden lisäksi kyseessä ovat tietenkin myös kaupalliset arvot. ”Suuria taloudellisia ratkaisuja tekevät tahot saattaa olla vielä hiukan varovaisia tommosen [ɪmun] suhteen, kuitenkin ollaan kilpailijoita. Jos sitten oltaisiin samassa tiedotusvälineessä, saman brandin sisällä, tuntuu vähän vieraalta ajatukselta. Mutta ei mulla näin tekijäpuolelta ole mitään semmoista asennetta, etteikö semmoiseen voisi mennä. Mulle ainakin se lukija, katsoja, kuuntelija on se, ketä tässä pitäisi ajatella.”

”Ei me esimerkiksi haluta, että meidän materiaalia julkistetaan jonkun muun brandin alla ehkä otsikkolinkkiä enempää, koska se on pois meidän brandilta (...) nyt me ei puhuta jour-nalismista, nyt me puhutaan kustannusstrategioista.”

”Silloin jos sä yhdistelet näitä eri brandeja uudestaan kehyksessä (...) ilman sitä brandi-tyyppistä mielikuvakytkentää siihen alkuperäiseen, ja siinä on varmasti riskinsä.”

16

4 U U D E T J O U R N A L I S M I N M U O D O T V A I K U T T A V A T T O I M I T T A J A N A R K E E N

Integroidun julkaisemisen vaikutuksia journalistien työhön haastatellut miettivät sekä ɪmuun materiaalia tuottavien mediatalojen toimittajien että ɪmun omien toimit-tajien osalta. Sinänsähän mediatalojen toimittajat eivät joudu lainkaan muokkaamaan uutisiaan ɪmua varten, vaan heidän juttunsa imaistaan ɪmu-järjestelmään sellaisinaan. Tulevaisuudessa heidän työhönsä voi kuitenkin kuulua entistä enemmän se, että he joutuvat miettimään erilaisia julkaisualustoja juttuja tehdessään. Heidän ei silti vält-tämättä tarvitse hallita kaikkia medioita (teksti, ääni kuva jne.), vaan osaaminen on enemmänkin eri mediamuotojen ominaispiirteiden hahmottamista. Tätä tilannetta ei tee todennäköisemmäksi pelkästään medioiden integraatio vaan myös mediatalojen sisäinen integraatio. Jo nyt on toimittajia, jotka tekevät juttujaan saman mediatalon lehteen, nettisivuille sekä televisiokanavalle. Monijakelua on myös yksittäisten me-dioiden sisällä, sillä esim. ʏʟe:llä yksi toimitus tekee radiouutisia kuudelle eri kana-valle. ”Täytyy hallita entistä enempi, että mitä on tekemässä mihin välineeseen (...) täytyy jostain tekstistä ehkä voida osata tehdä viis eri versioo, joista jokainen on yhtä hyvä mut täysin eri-lainen keskenään (...) Tämmösessä maailmassa pärjää ne ketkä hallitsee nopean media-ajattelun (...) se ei välttämättä ole moniosaamista, koska moniosaaminen on sitä että sä hallit-set kuvaamisen ja editoinnin ja lehtityön ja painamisen (...) tää on välineosaamista, monivä-lineosaamista.”

”Sama ihminen joutuu samaa uutista vääntämään kolmeen tai neljään tai viiteen eri vehkee-seen, siinä saattaa tulla vähän sekava olo.”

Todennäköisesti ei siis käy niin, että toimittajien pitää osata tuottaa sisältöä kaikkiin medioihin, sillä se voi olla aivan liian kova vaatimus ainakin nykyiselle toimittajasu-kupolvelle. Eikä muutenkaan tekniikan hallitseva moniosaaja ole se paras journalisti. Pelko toimittajan ammatin teknistymisestä on kuitenkin todellinen. ”Perinteiselle journalistille, sanomalehtijournalistille, siinä on aika paljon tekemistä, siis se että ensinnäkin teksti pitää just tehdä online-lyhyenä, pitää ruveta sähkeitä kirjottamaan (...) sitten kun on kiinteetä, tavallista perinteistä valokuvaa käsitelty, se on ihan eri juttu kuin kuvittaa se tämmöseen [liikkuvaan] muotoon, se saattais olla sähkösten, enemmänkin televi-siotoimittajalle helpompaa.”

”Pitää olla teknisesti kätevä käsistään (...) ennen vanhaan oltiin puukon kanssa niin nyt ol-laan hiiren kanssa. Vähän vaikee kuvitella, että tällasessa ympäristössä pärjäis sellaset, jotka ei oo tietokoneen kanssa sinut (...) semmonen perinteinen journalistipolvi, joka on hirveen luovaa ja semmosta taiteellisesti orientoitunutta, että jos tämmöset tekniset työkalut on niille luotaantyöntäviä, niin se voi olla vähän huonoa, että semmonen ajautuu pois alalta.”

”Kyl mä uskon, että tämmönen systeemi, niin ennen pitkää johtaa siihen, ettei kirjottava toimittaja välttämättä saa olla pelkkä kirjottava toimittaja vaan sen pitää tehdä muuta.”

17

Yksi mahdollisuus estää toimittajan työn liiallinen (tekninen) monimutkaistuminen onkin siinä, että medioita integroitaessa profession eri muodot puolestaan internoidaan. Siirrytään entistä enemmän fordistiseen journalismiin, jolloin erotetaan journalistisen työn vaiheet vielä selkeämmin omiksi prosesseikseen. Toimituksissa aletaan tuottaa vain raakamateriaalia, joka pidetään mahdollisimman yksinkertaisena. Tätä mo-nikäyttöistä uutisdataa voidaan sitten jaella eri medioihin. Kyseinen tuotantorakenne mahdollistaa sen, että suurin osa toimittajista voi edelleen tehdä vain yhdentyyppistä työtä, eikä kaikkien tarvitse opetella uusia teknisiä taitoja. He voivat silloin parem-min keksittyä substanssin luomiseen. ”Miten ne työt jakaantuu, meilläkin on pohdittu sitä että tuleeks iso input-osasto ja iso out-put-osasto. Onks se se iso alkutuotantoporukka, ja sit sulla on se copypeistaava ryhmä siellä, jolla sit on paremmat tekniset valmiudet.”

Oletettavasti näiden uutistehtaiden vaatima väkimäärä ei kuitenkaan vähene, vaikka joidenkin mediatalojen johto niin ehkä toivoisi. Synergiaedut eivät aivan loputtomi-in voi auttaa toimitustyön rationalisoinnissa. Yksi verkkojournalisti ei pysty helposti korvaamaan kahta perinteisen toimituksen työntekijää. Toimenkuvat kenties muut-tuvat, mutta journalisteja tarvitaan edelleen. Jo yleisön vastustus voi estää journalis-tisten sisältöjen liiallisen yhdistelyn ja kopioimisen mediasta toiseen. ”Tekninen erikoistuminen tulee, että pitää olla joku joka ymmärtää sen äänen päälle, kuvan päälle, sitten osaa tehdä tekstiä, ja sitten on vielä se koodauspuoli, ja sit vielä joku sellanen, joka osaa yhdistää sen kaiken. Elikkä yhden uutisen tuottamiseen tarvitaan sitten näin monta henkilöä.”

”Ainakin sitä mitä nyt tapahtuu, että eri yksiköt tuottaa ristiin rastiin, toisen journalismin muodon toimittajat toimittaa vaikka toisen omistamaan toisenmuotoiseen journalistiseen tuotteeseen tavaraa, se voi lisääntyä. Kysymys kuuluu, en tiedä, rajaako jo aika tämä kilpai-lun nopeus sen, ettei voi tehdä samaa samanaikaisesti, vaan pitää olla omat tekijät kummal-lakin.”

”Minusta oli tavallaan mukavampi lukea, esimerkiksi jos ajattelee jotain kulttuurijuttua, niin eri juttu, taikka siis eri ihmisen kirjoittama juttu Aamulehdestä, kun sitten nähdä se jossakin Kymmenen uutisten lopussa saman toimittajan tekemänä. Sama haastattelu vaan kuvallise-na.”

Fordistinen järjestely voi olla myös journalistisen työn eriarvoistumisen kannalta hi-venen huolestuttavaa. Muiden tekemiä uutisia manuaalisesti jakeleva, ”copy-peistaava” toimittaja olisi enemmänkin eräänlainen uutis-ahtaaja kuin journalisti, sillä hän ei osallistuisi itse sisällön tuotantoon lainkaan. Toisaalta voidaan ajatella, että copypeistaaja olisi jonkinlainen uutispäällikkö, joka valitsee uutiset eri medioihin. Hänen pitää uutispäällikön lailla tuntea taustat ja aikaisemmat tapahtumat, jotta osaisi sijoittaa uutiset oikeisiin konteksteihinsa. ”(...) toimittaja tekisi vähän niinku informaatikon hommaa, että hän vaan keräis olemassa-olevan aineiston eikä niinkään tekisi ehkä itse mitään, korkeintaan otsikon tai jonkin esitte-lytekstin. Mut et hän vaan hyödyntäisi muiden tekemää aineistoa (...) [toisaalta] sulla pitää

18

olla uutisymmärrystä historiaan päin, että aha tää tapahtu helmikuussa 95, että nappaan siel-tä. Eli tämmönen aikaperspektiivi pitää olla silloin tosi hyvin hallussa, ei riitäkään että sä tiedät mitä nyt tapahtuu tai huomenna, vaan se mitä on tapahtunut ajat sitten.”

Työn eriytymiseen liittyvä riski on se, että toimitukset jakaantuvat vahvasti eri kas-teihin. Uutisia tekevät toimittajat voivat pitää uutisia jakelevia toimittajia jotenkin vähäarvoisempina, vähemmän journalisteina. ”Jos sitä ajattelee sillä tasolla, että (...) sitä vaan copypeistaa jonnekin eri välineisiin, niin se on vähän ahdistava ajatus.”

”Sit tommoset analyyttiset toimittajat, jotka toimii vähän sitten omissa osastoissaan ja lähet-tää materiaalia tänne (...) analyyttiset toimittajat ja sitten tämmöset nopeet toimittajat tulee oleen eri asioita.” ”Perinteinen lehtitoimittaja on hämmentynyt siitä, että hänen journalistinen tuotoksensa saattaa ilmestyä puhelimen näköiseen härveliin. Ikään kuin se olisi vähempiarvoista (...) Silti sen pitää olla yhtä hyvin toimitettua. ”

Myös monien vanhemman polven toimittajien suhtautuminen uusiin medioihin ja niiden toimittajin on usein ylenkatsovaa ja asenteellista. Verkkotoimittajia pidetään helposti enemmän teknikkoina kuin toimittajina. ”Näitä uusia systeemejä on pirun vaikea rakentaa vanhan toimittajakaartin pohjalle. Se vaatis ihan semmoisen naksautuksen, että porukka mieltäis sen asian (…) onks tää nyt oikeasti jo-tain vai onks tää vaan jotain nörttien haihattelua.”

Kuvaava on esimerkki siitä, kuinka tv-toimittaja tuli kysymään saman toimituksen verkkotoimittajalta apua hänen kotikoneensa kovalevyyn ilmestyneen vian takia. Ikään kuin tietokone ei olisi verkkotoimittajalle vain hänen työkalunsa ja mediansa, vaan hän olisi sen itse jopa rakentanut. Vastaavaa kapeakatseisuutta edustaisi se, jos tv-toimittajalta puolestaan kysyisi neuvoa television kuvaputken vajaatoimintaan liittyen. Kauppalehdessä tätä ongelmaa on pyritty hälventämään sillä, että varsinaisen verkkotoimituksen apuna on vuorollaan ollut toimittajia lehden puolelta. ”Avainasemassa on uusi sukupolvi (...) joka ymmärtää, että on erilasia jakelutapoja sille ar-vokkaalle tiedolle jota toimittaja toimittaa. Toimittaminen ei lopu koskaan (...) rinnalle tu-lee koko ajan uusia muotoja ja niihin löytyy omat tavat tehdä sitä (...) Esim. teksti-tv ei ole tullut minkään olemassa olevan välineen tilalle. Siihen on löytynyt ihan uusi oma esittämi-sen muotonsa, ruudullisella kerrotaan urheilusta, politiikasta tai mistä tahansa (...) Ruudulli-nen riittää, tai sitten se riittää just siitä välineestä.”

Integroidun julkaisemisen lisäksi myös online-toimittaminen muuttaa journalistin arkea ja toimenkuvaa. Sinänsä online-journalismi ei ole uusi asia, sillä jo parin vuo-sikymmenen ajan teksti-tv on välittänyt uutisia koko ajan aikatauluista riippumatta. Nykyisin myös joillakin radioasemilla on prime timen aikaan lähetyksiä puolen tun-nin välein, minkä voi jo laskea onlineksi. Myös viimeiset tunnit ennen lehtien

19

menoa painoon ovat usein hektistä toimittamista, varsinkin jos painoksia on enem-män. Osa haastatelluista hyökkäsi online-journalismia vastaan varsin kiihkeästi; eräs toi-mittaja piti jatkuvaa päivittämistä jopa poskettomana vaatimuksena. Enimmäkseen online-uutisointi otettiin kuitenkin vastaan fatalistisella mentaliteetilla, ja sitä pidetti-in lähinnä alan kehityksen ja tiukentuneen kilpailun aikaansaannoksena. ”Onkse sitten joku semmonen käytäntö mikä muodostuu niin, että alalle muodostuu jotkut kirjottamattomat säännöt, vai onks se sitten niin että eri toimituksiin muodostuu sääntö, että päivitetään vaikka kerran puolessa tunnissa tai päivitetään kerran tunnissa. Vai onks se sitten vaan niin, että hillitön kilpailu vaan pakottaa tekemään sen mahdollisimman usein. Mun mielestä työssä jaksamisen ja sellasen kannalta se kuulostaa kyllä aika pahalta. ”

”Elämme kilpailutilanteessa, ja kun deadline on 24 tunnin sijasta ehkä 24 sekuntia, niin sil-loin kaikki ne, jotka omissa genreissään kilpailee mediatalojen kesken, on tietysti pakotettuja siihen [online-uutisointiin], ja se on tietysti toimittajan omien ja journalismin siveysopin sääntöjen kannalta murheellista.”

”Yhtäältä se tietysti köyhdyttää sitä työtä, koska jos ajatellaan tollasii 24 tunnin uutiskanavia sellaisina kuin me niitä nähdään maailmalla, niin se ei ole kovinkaan kiitollista työtä sen ta-kia, että se on aika automatisoitua ja tuota, se on ositettua (...) mutta sitten taas toisaalta, jos ajatellaan vähän syvemmin tällaista online-journalismia, sitä minkälaisen mahdollisuuden se tarjoaa erilaisten esiinkaivettujen, tällasten ikään kuin informaatioprojektien versioimisessa eri tavoin.”

Online-uutisoinnin vaikutukset toimittajan työn kuluttavuuteen riippuvat haastatel-tujen mukaan sille asetetuista vaatimuksista. Jos online-journalismi on enemmänkin puhdasta copypeistaamista, niin se ei aseta juurikaan lisää paineita online-työtä teke-välle toimittajalle. Toisaalta jos minuuttiaikataululla uutisia ulos suoltavalta online-toimittajalta odotetaan samaa tarkkuutta uutisoinnissa kuin päivärytmin mukaan ty-öskentelevältä toimittajalta, niin paineet voivat muodostua suuriksikin. Eroja tieten-kin löytyy myös siitä, mille välineelle toimittaja on työskennellyt aiemmin. ”Jos rutiiniluontoisesti heitetään uutisia uutisen perään verkkoon, en mä usko että siinä kauheen suurta painetta kenellekään tulee.”

”Ei jää hirveesti aikaa analysoida, pitää nopeesti saada tavaraa ulos (...) toimittajan vastuu kasvaa silleen, että hänen pitää entistä selkeemmin tajuta, että onks tää asia uutinen, onks tää asia oikein, onks tää asia mahdollista. Ettei niin että hän vaan sokeesti heittää jotain tavaraa ulos (...) vaikka se on nopeeta ilman analyysia, niin samalla hänen pitää käydä hirveetä ana-lyysiä päässään, onks tää nyt oikein, ennen kuin julkasee jonkin jutun.”

”Ehkä se on radio- ja tv-taustasille ihmisille helpompi muutos kuin lehti-ihmisille, koska ne on tottunu siihen, että esimerkiksi työn alottamisesta saattaa kulua pitkäkin aika siihen, että niitten tarvitsee saada mitään aikaan.”

20

5 I M U T A R V I T S E E O M A N T O I M I T U K S E N

Yksikään haastatelluista ei sinänsä tuominnut ɪmun kaltaisen tietokonepohjaisen rat-kaisun käyttöä journalistisen julkaisun luomisessa. Toisaalta kukaan ei pitänyt jour-nalismin kannalta hyvänä asiana sitä, että välipalvelin hoitaisi kaiken työn. Toimitta-jien mielestä suurin syy ihmisen tarpeeseen ɪmun päivittäisessä journalistisessa työssä on se, että kone ei pysty journalistiseen harkintaan tai painoarvojen päättelyyn. Ihmistä tarvitaan vähintään uutispäälliköksi tekemään valintoja eri uutisten välillä. Myös tietoteknisten ratkaisujen luotettavuutta epäiltiin, sillä koneet voivat mennä rikki tai sitten ohjelmat voivat tehdä sinänsä loogisia valintoja, jotka kuitenkin vievät pahasti journalistisille harhapoluille. Silti yksi haastatelluista valitsisi mielum-min ”automaatin” kuin laittaisi toimittajan tekemään puhdasta copypeistausta. ɪmun kaltaiselle järjestelmälle on myös siinä mielessä tilausta, että se mahdollistaa laajan uutispalvelun tuottamisen varsin pienellä ihmismäärällä. ”(...) se [välipalvelimesta luopuminen] vaatis sellasen lauman jätkiä raapimaan niitä uutisia kasaan, ettei siinä ole mitään järkeä (...) Se materiaalin määrä jo merkkaa sen, että jotain teh-tävää on koneelle kaikkine puutteineen.”

”Automatia on semmonen utopia, koneet mene aina rikki, niissä on väärii ohjelmii, ne tunnistaa väärän koodisanan vääräksi, puhutaan sotarintamasta niin yhtäkkii siel onkin rin-tasyöpää (...) kyl siin pitää joku joka sitä valvoo kuitenkin, ei se voi olla sellanen automaatti-kone. Toki voi olla, mutta silloin siinä on suuri vaara.”

”Että jos tarpeeksi on samoja avainsanoja, Mika et Häkkinen, Salo et formula (...) myö-hemmin tullut vaikka revittäis pois. Muttei niin kauan kun sitä voi analysoida, noin antaa koneen tehtäväksi, koska toinen saattaa olla että Häkkinen voitti, toinen missä esiintyy sa-mat avainsanat, saattaakin kertoa että Häkkinen on sanonut sopimuksensa irti McLarenin kanssa. Täsmälleen samat avainsanat, mutta uutinen on ihan toinen.”

ɪmu-toimittajan haluttaisiin siis mieluiten olevan sellainen, joka ei välttämättä puutu uutisten sisältöön, mutta joka jollain tavalla kontrolloi sitä materiaalia, mitä ɪmu-järjestelmään tulee. Toimittajaa tarvitaan nimenomaan journalistisen tason ylläpitä-miseksi tai sen takia, että ɪmua yleensä voidaan kutsua journalistiseksi tuotteeksi. ”Me ollaan katottu, että semmoinen journalistinen ote siinä, että usein tiivistetään tai poi-mitaan sieltä jokin semmoinen asia, joka ei välttämättä olekaan se mikä on siellä jutun kär-jessä. (...) nekin sivut, jotka olisi mahdollista automatiikalla, niistä tehdäänkin toimitettuja, se on vähän kalliimpaa, vähän raskaampaa (...) se vaan tuntuu että niin pitää tehdä.”

”(...) pitäis olla jonkun sortin järjestys, siinähän ratkasee kolme asiaa, kuinka ajankohtanen, kuinka tuore se on, kuinka oikee se on ja kuinka merkittävä se on noin yleensä. Niin täm-mösten arvottaminen (...) varsinkin jos se [ɪmu ] aikoo kilpailla.” ”Jos kamaa tulee paljon, siin on pakko olla (...) siihen tarvitaan kuitenkin sitä ihmistyövoi-maa valvomaan sitä jälkee, mitä sieltä tulee.”

Lisäksi osa haastatelluista kaipasi eräänlaista ”journalistista Isoa veljeä”, joka kertoisi (lähinnä ɪmun etusivulla) käyttäjille joistain todella merkittävistä asioista, jotka voisi-

21

vat personoinnin takia muuten jäädä näkymättömiin tai vähälle huomiolle. Uut-isvirta siis kaipaa jonkinlaista patoa pysäyttämään sen kulun hetkeksi. ”Vähintäänkin sen etusivun kanssa täytyy olla joku joka pelaa siellä, ja siellä täytyy olla nos-toja, siis se ei riitä että sulla on otsikkolistaukset kymmenestä eri mediasta (...) Siellä täytyy olla joku joka määrittelee sen, että vaik sä tulisit tähän vaan 30 sekunniksi, tää kuva ja tää otsikko sun täytyy nähdä (...) Jos sä joudut kelaamaan ne kaikki [uutiset], niin me poistetaan se yleisönpalvelufunktio siitä.”

”Yks tärkein osa siitä [etu]sivusta on se, joka kertaa kaikkein tärkeimmän uutisen, mikä on tapahtumassa tai tapahtunut. Sit se muu osa on niitä omia valintoja (...) Siis säilytetään jon-kinlainen journalistinen taso, ettei se oo pelkästään sitä että yks haluu pelkkää urheilua tai pelkkää kulttuuria.”

Toimittaja pystyy puhtaasti tietoteknistä järjestelmää paremmin tekemään ɪmusta journalistisen kokonaisuuden. Uutisautomaatin jäljiltä kaikki olisi samanarvoista ja sisällöllisesti sekavaa uutisvirtaa. Lisäksi ɪmuun ”tuoreina” tulevien lehtien verk-kopainosten uutiset voivat kertoa sellaisista (edellisen päivän) asioista, joiden uuti-soinnin online-toimitukset ovat lopettaneet jo tunteja aikaisemmin. Vain ihminen pystyy tarpeeksi älykkäästi priorisoimaan eri asioita ɪmun sisällä. ɪmun käyttäjät kui-tenkin soveltavat itse ihmisen eikä koneen logiikkaa. He myös odottavat, että joku tekee heidän puolestaan arvovalintoja, jotta heidän ei koko ajan tarvitse itse miettiä, mikä on tärkeä uutinen. ”Varmasti siitä toimittajasta on hyötyä, että jos sillä on hyvä, selkeä näkemys, minkälainen on toimiva ɪmu-sivu ja ɪmu-kokonaisuus (...) tekemällä jotakin journalistisia ratkaisuja siinä sisällön tarjoilun parantamiseksi (...) Tämmönen kutina mulla vaan on, että ihmistä siinä saatetaan tarvita.”

”Kyllähän tv-uutisetkin saataisiin kasaan ilman mitään ohjaajaa, kun kaikki vain roiskisi sin-ne omat raporttinsa. Jollakin pitää kuitenkin olla se kokonaisuus hanskassa.”

”(...) riippuu kontekstista niitten uutisten arvo ja merkitys, emmä semmosta keinoälyllistä prosessoria ole vielä missään nähnyt enkä sellasesta kuullukkaan, joka pystys sen tekemään (...) se minkä takia ihmiset uutisvälineitä seuraa on, että ne luottaa että juuri se uutispalvelu (...) on luotettava. Tavallaan hän voi uskoa, että se seuraa asioita suomalaisesta näkökulmasta ja hänen omasta todellisuudestaan käsin, että en mä tämmöseen automaattiin usko.”

On myös olemassa vaara, että ɪmussa mukana olevien mediatalojen uutisten sisältö on usein hyvin yhdenmukaista. Varsinkin rutiiniuutiset (auto-onnettomuudet, pie-net palot jne.) ovat varsin samankaltaisia, eivätkä eri uutislähteet pysty tuomaan uu-tiseen hirveästi uutta. Ihmiset saattavatkin kyllästyä lukemaan liki samoja uutisia peräjälkeen. Toisaalta eri mediatalojen samaa aihetta käsittelevistä uutisista voisi na-pata vain parhaat palat ja koota niistä oman ɪmu-tuotantoa olevan uutisen. Kaikki tämä vaatii kuitenkin toimittajaa tekemään valintoja. ”Muuten sinne tulee samasta aiheesta kymmenen eri juttua, joka ei tietysti välttämättä oo huono asia, jos joku vaan haluaa ne kaikki lukea, mutta mä vähän epäilen haluaako.”

”stt:ltä tulee tiedote jostain asiasta, stt tekee jonkun jutun, jonka jälkeen Maikkari, ʏʟe et cetera, kaikki online veivaa sen saman. Sit se tulee viis kertaa taas tähän [ɪmuun].”

22

”Esimerkiksi jos on samantapaista tietoa eri lähteillä, niin jotenkin niistä päällekkäisyyksien karsiminen on vähän semmosta editointityötä, tai sitten niitten viittaaminen toisiinsa, koko-naisuuksien muodostaminen.”

”(...) tällä toisella jutulla ei ole tässä tämän aikaisemmin tulleen rinnalla mitään arvoa, koska se ei tuo mitään lisätietoa. Mielummin siitä välineestä ottais sitten jonkin muun aiheen tai jonkun kommentin.”

23

6 Y H T E I S Ö L L I S Y Y D E S S Ä J A P A I K A L L I S U U D E S S A O N V O I M A A

ɪmun kannalta paikallisuudessa ja yhteisöllisyydessä on kenties tärkeintä toimin-nallisuus. Yleisö ei ole ɪmussa pelkästään passiivinen osapuoli, se joka tyytyy seu-raamaan toisten tekemiä uutisia, vaan yleisö pääsee itse tuottamaan ainakin puoli-journalistista sisältöä ɪmuun. Yleisöllä on siis jokin tehtävä ɪmu-järjestelmässä. Toki nykyisiinkin tiedotusvälineisiin voi lähettää mielipidekirjoituksia tai juttuehdotuksia, mutta silti ɪmu antaa yleisölle paremmat osallistumismahdollisuudet kuin perusjour-nalismi. Tietenkään ɪmun kautta tavalliset ihmiset eivät pysty juurikaan aikaisempaa enem-män vaikuttamaan mediatalojen uutisten sisältöön, mutta nyt he voivat tehdä aivan omia julkaisujaan, jotka ovat kuitenkin osa jotain laajempaa journalistista kokonai-suutta. Jos ɪmusta saataisiin luotua kunnollinen brandi, olisi se tärkeää palvelussa mu-kana olevien yhteisöjen luomien sisältöjen kannalta. Näin yhteisöt voisivat perustaa verkkoon omia pienlehtiään, joilla olisi potentiaalisesti aikaisempaa laajempi yleisö ja jakelu sekä uskottavuutta nostava asema osana ɪmua. ”Se voi olla, että näillä siviileillä on aineistoa, mikä ei muuten ikinä pääsis mihinkään am-mattilehteen, ammattivälineeseen. Sen verran pientä tai vähäpätöstä suurelle yleisölle, mut se voi taas olla hirveen hyvää jollekin pienelle yleisölle. Eli vois kuvitella, että jotkut pien-ryhmälehdet on tällasii siviililehtiä, niin kyl semmoset on kans tärkeitä, ehkä vieläkin tärke-ämpiä kuin tällaset isot välineet, joita ihmiset muutenkin seuraa. Tässähän pitäis turvata just semmmosten välineiden saanti, mitä ihmiset ei yleensä seuraa.”

”Pääsee itte [yhteisöjen jäsenet] tekemään jotain julkaisua (...) niille on tosi hienoa ja ne menee monta kertaa kattomaan, kun se oma tai kaverin nimi mainitaan. Siinä on valtava inhimillinen voima.”

Tärkeää olisikin, että ɪmu käsitettäisiin yhdeksi isoksi tiedotusvälineeksi. Jos oma nimi mainitaan yhteisön omassa kopiokoneella kopioidussa nelisivuisessa tiedotuslä-pyskässä, ei se välttämättä tunnu kovin erikoiselta. ɪmussa olevilla yhteisön sivuilla on kuitenkin periaatteessa maailmanlaajuinen lukijakunta. Eräs haastateltava vertasi-kin tilannetta siihen, kun sukulaiset kiirehtivät sankoin joukoin ostamaan iltapäi-välehden sinä päivänä, kun siinä luetellaan kaikkien kevään ylioppilaiden nimet. ”Sen [ɪmun] voima on tietenkin siinä, ei niissä pikauutisissa, ei niissä Aamulehden jutuissa, vaan siinä, että niitä menee kattoon (...) just ne juniorit ja niitten vanhemmat ja sukulaiset menee kattoon, josko siellä meidän Mikko mainittais (...) Niillä on valtava voima. ”

”Jos on jollekin vanhustentalolle räätälöity ɪmu, niin sen tärkeintä antia on se niitten itse toimittama osa, mutta sitten mukana on saatavilla vaikka stt:n uutisia ja ʏʟe:n tv:tä.”

Järkevintä tietenkin olisi, että ɪmuun tulisi mukaan jo olemassaolevia yhteisöjä. Kei-notekoisissa tai johonkin tarkoitukseen varta vasten luoduissa yhteisöissä ei vält-

24

tämättä synny aitoa yhteisöllisyyden tunnetta. Tämä myös vaikuttaa ihmisten moti-vaatioon tulla mukaan yhteisön toimintaan. ”Yhteisöllisyydessä oleellista on se, että se yhteisö itse kokee sen omakseen, sitä on vaikea ylhäältä päin pakottaa (...) yhteisöjen luominen on kyllä paljon vaikeampaa kuin mitä yleen-sä luullaan.”

Tärkeää yhteisöllisyydessä on, että saa itse pienessä joukossa tehdä jotain. ɪmun koh-dalla on syytä miettiä, minkälaisia toiminnan tarpeet ovat. Haluavatko yhteisöjen jäsenet nimenomaan viestiä toisilleen ja tuottaa materiaalia ɪmu-sivuille? Miten pal-jon eri asiat yleensä kirvoittavat keskustelua? Toisaalta tarpeet voivat olla vieläkin funktionaalisempia, eli esim. jokin ”myydään”-palsta voisi olla yhteisön sivuilla suo-sittu kohde. Skootteri-yhdistyksen jäsenet voisivat hankkia toisiltaan kulkupeleihinsä uusia varaosia. ”Jollakin lailla mä oon käsittänyt, että ne on nykymaailmassa ihmiselle tärkeitä (...) pienem-män piirin systeemit, oli ne sitten jotain harrastushommia taikka aatteellisia tai mitä tahan-sa.”

ɪmun yhteisöllisyyttä ja paikallisuutta kehiteltäessä on kuitenkin tarpeen miettiä vielä kerran, onko eri yhteisöillä loppujen lopuksi syytä siirtää tai perustaa sivunsa nime-nomaan ɪmun siipien suojaan. ɪmu tarjoaa toki valmiin teknisen infrastruktuurin, journalistista tukea, uutisia ja muita palveluita sekä valmiin metayhteisön. Eri yhteisöt pääsevät paremmin näkyville osana ɪmua, ne saavat sivuilleen helposti erilai-sia palveluita ja lisäksi sivujen ylläpito on helpompaa osana isoa rakennetta. Silti pitää kysyä, suostuvatko eri yhteisöt tulemaan ɪmun katon alle, vai haluavatko ne sittenkin hoitaa itse omat juttunsa. Ongelmia voi tuottaa myös se, että eri yhteisöistä ei löydy tarpeeksi aktiivisia jäseniä pitämään huolta ɪmu-sivuista. ɪmun kanssa työskentelevät ihmiset tarvitsevat kuiten-kin jonkin verran teknistä osaamista, ja lisäksi esim. paikallismateriaalin tai yleensä uutisten tuotanto edellyttää asiantuntemusta. Ihmisillä pitää olla motivaatiota tuottaa tarpeeksi aineistoa yhteisön ɪmu-sivuille ja myös päivittää sitä usein. Muuten voi käydä niin, että yhteisön rivijäsenet kyllästyvät eivätkä enää jaksa käydä ainakaan oman yhteisönsä ɪmu-sivuilla, vaikka he muuten pistäytyisivätkin ɪmussa uutisia lu-kemassa. Sivujen ylläpito on kuitenkin suurelta osin aktiivien vastuulla, eikä ɪmu voi kovin pitkään antaa tekohengitystä innostuksen puutteesta kärsivälle yhteisölle. Toisaalta voi ajatella, että uusi media antaa yhteisölle aivan uuden toiminnallisuuden puuskan, ja verkkoon saadaan uusiakin aktiiveja mukaan. ”Missä määrin ihmiset haluu osallistua, että missä määrin se laiskuus vie sitten voiton, se on pelkästään siitä vastaanottavasta osapuolesta kiinni. Näissähän on aika paljon, että sun pitää jotain tehä. Ihan pienimmistä rekisteröitymisistä ja omien nimien ja osoitteiden antamisesta jonnekin nettipalveluihin. Sit kun sulta aletaan oottaa kontribuutiota sinne (...) Totta kai voi tulla joku ryhmä, joku isokin ryhmä, joka on valmis siihen, mutta se että suuri prosent-

25

tiosuus niist arkipäiväsistä käyttäjistä olis valmis muuttamaan puhtaan vastaanottajan roolin tämmöseks kontribuuttoriks, siihen mä suhtaudun vähän skeptisesti. Voi olla että mä ite vaan oon niin helvetin laiska.”

”Verkossa mitä nyt katot niitä, siellähän ne seisoo kolme-neljä kuukautta ne kolme-neljä juttuu, niin eihän se mikään järjestösivu silloin ole. Se on vain seinätaulu. Mikä on kuivem-paa kuin mennä samalle sivulle uudestaan ja uudestaan, eihän kukaan jaksa samaa lehteäkään uudestaan ja uudestaan lukee. Kyllä siellä verkossa täytyy jotain tapahtua, että siinä olis mi-tään motiivia mennä sinne. Järjestelmään pitää joka päivä saada jotakin uutta, ja se vaatii jo duunia.”

”Ne on niitä ylläpidollisia ongelmia (...) jollekin alueelle ei löydy sitä tekijää, ja joillekin alueille löytyy sitten liian monta, kaikki haluaa päällekkäin.”

”Mun on vähän vaikeempi kuvitella, että jotkut Lauttasaaren kokoomuksen eläkeläiset tai muut vastaavat menis niin innokkaasti tämmöseen, miksei nekin.”

I M U n a v o i m u u s s i s ä l t ä ä r i s ke j ä

Yksi tärkeä pohdittava seikka on se, pidetäänkö eri yhteisöjen sivut avoimina, vai pääsevätkö niitä katsomaan vain rekisteröityneet jäsenet. Varsinkin jos ɪmusta myöhemmin kehittyy merkittävä ja tunnettu palvelu, voi monia institutionaalisem-piakin tahoja kiinnostaa olla mukana ɪmussa, ainakin jos ne pääsevät sen kautta hyvin näkyville ilman mitään rajoituksia. Tällöin pitää tietysti miettiä, minkälaisia yhteisöjä ɪmu haluaa siipiensä alle. Ovatko yritykset tai isot järjestöt soveliaita ɪmuun? ”Tämmöset kohtuullisen institutionaaliset jääkiekkoseurat, ettei ne ois pelkästään omana (...) että ne esiintyis tässä yhteisössä [ɪmussa) , se on heidän imagon luomista tietysti kanssa, sillä tavalla saadaan a katsojia, ʙ rahaa. Riippuu varmaan vähän putiikista.”

Itse yhteisöjen kannalta ei liene mitään syytä pistää yhteisösivuja salasanan taakse, ellei jokin yhteisö erikseen halua rajoittaa pääsyä sivuilleen. ɪmun kannalta asia voi kuitenkin olla erittäin merkittävä. Jos ɪmu on vastuussa kaikesta sivuillaan ilmesty-västä (ja kaikkien nähtävillä olevasta) materiaalista, voi ɪmun oven takana pian olla kolkuttelemassa liuta juristeja. Tämän takia esim. monet verkkolehdet eivät pidä si-vuillaan chat-palvelua, koska chattiin kirjoitetut solvaukset esiintyisivät silloin kysei-sen julkaisun nimissä. Tilanne olisi vastaava siihen verrattuna, että kukaan ei kont-rolloisi sitä, mitä jonkin lehden mielipidesivuilla julkaistaan. Painovapauslaki koskenee myös verkossa ilmestyvää materiaalia, joten käytännössä ɪmun maineen ja syyntakeettomuuden suojelemiseksi jokaisella yhteisöllä pitäisi olla oma vastuuhen-kilö, joka pitäisi huolta siitä, ettei sivulla julkaista mitään laitonta. Asia tietysti aset-tuu kokonaan uuteen valoon, jos yhteisösivut ovat avoimia vain jäsenille. ”Joo, käytännössä luulen että ɪmu joutuu [harkitsemaan] rekisteröitymistä jollain tasolla, mi-käli halutaan välttää näitä juristilaumoja.”

”Jos sinne pannaan ns. amatöörejä (...) just näitä tämmösiä kaupunginosayhdistyksiä, niin kyllä mun mielestä siihen materiaaliin oman hygienian ja mahdollisten kunnianloukkausjut-tujen pelossa, niin pitää kyllä jonkun käydä läpi ensin oikein kunnolla, ettei sinne nyt ihan mitä tahansa voi laittaa.”

”Ei tarjota mitään vapaata solvauskanavaa kenelle tahansa ilman mitään seuraamuksia.”

26

”Se taho, joka ottaa sen yhteisön siipiensä suojaan voi menettää oman uskottavuutensa. Sil-lonhan se menettää kaiken.”

Vastuuhenkilö voi olla myös joku ɪmun omista toimittajista. Hän olisi ikään kuin päätoimittaja, joka vastaisi sekä sisällön laadusta että laillisuudesta. Tämä on tietenkin resurssikysymys, sillä oletettavasti kukin yhteisö vaatisi melko paljon aikaa sen pääto-imittajalta, joten ɪmu-toimituksen henkilömäärän pitäisi olla melkoisen suuri. Yhteisösivujen ”toimittajien” joukko tosin koostuisi siviileistä, mikä tietenkin osal-taan helpottaisi ɪmu-toimituksen työmäärää. Jossakin mielessä tilanne olisi kuitenkin paradoksaalinen, sillä vaikka ɪmu-toimittajalla olisi yhteisön sivuilla varsin vähän tar-vetta sisällöntuotantoon, olisi hänellä sitäkin enemmän avun tarvitsijoita. ”(...) kyl siinä voi jonkinnäkönen stilisointiporras olla, siis ammattijournalisti joka muokkais sitä siviilien tuottamaan aineistoa semmoseks, että se tulis siedettävässä muodossa ihmisten näkyville.”

”Jos ne [yhteisön jäsenet] tuottaa materiaalia, kyllä ne ehdottomasti tarttee koordinaatiota (...) valtava ihmismäärä, valtava määrä ongelmia, jotka vaatii valtavasti siltä organisaatiolta, ylläpitämistä, ihmisten auttamista. (...) aktiivisuus poikii aina suuremman määrän ongelmia.”

”Yhteisöviestimen pitää parhaimmillaan olla niin, että ne omin päin toimittaa niitä sivuja, ja niillä mielellään sitten pitäis olla oma päätoimittaja, joku siitä porukasta on vastuullinen. Ei-kä niin että se ɪmu-editoija joutuisi olemaan ikään kuin yhteisöviestimen päätoimittaja.”

Toisaalta ɪmun vahvuus voi olla juuri siinä, että siinä on ammattilaisten tekemän ai-neiston ohella myös ”siviilien” amatöörimäisempää journalistista tuotantoa. Tavallis-ten kansalaisten kontribuutio ei rajoitu pelkästään kolmen rivin ilmoituksiin tai mie-lipidekirjoituksiin. Sinänsähän toimittaja on avoimessa ammatissa, joten ketään ei voi leimata epä-toimittajaksi. Voi siis ajatella ɪmun sisältävän varsin monimuotoista journalistista aineistoa, sen sijaan että tehtäisiin karkea jako journalismiin ja siviilien kirjoitteluun. ”ɪmun editoijan ei kannata lähteä niitä juttuja editoimaan. Että mummo on kirjoittanut tai papparainen just niin kuin on kirjoittanut, ja siinä on sitä voimaa, että se on omanlaistaan, jota ei sitten lue mistään ikään kuin oikeasta lehdestä.”

”(...) mut kyl jos kattoo tätä kehitystä, mikä laajemmin on ollut mediakentässä, niin ei tässä mitään ihmeellistä sillai siis. Paikallisradiothan teki hirvittävän muutoksen suomalaiseen journalismiin sillä et tuli ne ohjelmat, jossa keskustellaan yleisön kanssa. Mut ei ne oo esi-merkiks mua varten ne ohjelmat (...) tää ei tarkota sitä että mä olisin sitä mieltä, että yleisö on tyhmää, mun käsitys vaan journalismista on niinkun asioiden tiivistäminen, asioiden pakkaaminen, ja toisaalta sitten tarinan kerronta ja kokemusten luominen.”

”Onks ne sit tyyliin jotain ʙ-luokan toimittajia, jotka on paikallisihmisiä ja rustaa niitä näitä huonolla suomella. Ei se oo varmaan visio niiden ihmisten kannalta, miten tää paikallinen osallistuminen toteutetaan. Käytännössähän paikallinen osallistuminen tänä päivänä on ne keskustelupalstat.”

Suuri osa haastatelluista kantoi kuitenkin huolta siitä, ettei yhteisösivuilla saa sekoit-taa ammattijournalistien ja siviilien tuottamaa aineistoa. Karrikoidusti tiivistäen: ob-

27

jektiivisia, ”oikeita” uutisia ei saisi sotkea yleisön mielipideaineistoon. Samaan litani-aan ei pitäisi laittaa mediatalojen ja yhteisöjen uutisia, varsinkin jos ɪmu mielletään yhdeksi kokonaisuudeksi. Kyse on jo siitä, että käyttäjä joutuisi silloin seuraamaan sellaista sisältöä, jonka laatu heittelehtii rajustikin jutusta tai uutisesta toiseen. Käyt-täjä voi myös muistella ”totuutena” jotain ɪmussa näkemäänsä siviilin kirjoittamaa puolifiktiivistä uutista. ”Et sillonhan me siirretään se laadun määrittely (...) silloin kuluttaja joutuu tekemään ihan älyttömiä hyppyjä mahdollisten peräkkäisten sisältöjen kanssa. Siel on osittain äärimmäisen tiiviisti kirjoitteluja paikallisuutisia ja sit siel on jotain hyvin löysästi tekastuja ja sisältöänsä hakevaa materiaalia. Niin sietääks kuluttaja tällaista heilahtelua, niin mä en oo ihan varma.”

”Kyllä se pitää erottaa se aineisto jotenkin, ettei synny semmoista mielikuvaa, että kun siellä ɪmussa luki että...”

”Semmoista mielikuvaa ei saa tulla että [...] ensin on Aamulehden juttuja muutama ja sen alla onkin mummojen kirjoittama Tampere-aiheinen, niin sitä mielikuvaa ei mielellään sais tulla mediatalon kannalta, että ikään kuin Hannu Olkinuora vastaavana päätoimittajana Aa-mulehdessä ottais vastuun myös siitä mummojen kirjoittamasta kamasta, kun näin ei kuiten-kaan ole.”

”Pitää esittää maholliset intressiristiriidat (...) voidaan tietysti olla niin jyrkkiä, että kielletään näitä yhteisön jäseniä kirjottamasta, tämmösen yleisen roolien vaihtumispelon takia.”

Muutama haastatelluista ulotti uutisten erottelun myös eri tiedotusvälineiden välille, ainakin silloin jos aate-erot ovat suuria. Uutisten kohdalla pitäisi selkeästi mainita, mistä tiedotusvälineestä ne ovat peräisin. ɪmu2n tässä vaiheessa ongelma on tietysti vielä pieni, sillä kaikki mukana olevat mediatalot ovat ainakin periaatteessa sitoutu-mattomia. Joka tapauksessa käyttäjän on hyvä tietää, mistä mikäkin uutinen on peräisin. ”Niin kauan kun ne on puhtaita uutisia ilman mitään aatemaailmaa (...) ehkä tämmösen puoluelehdistön mukaan ottaminen on hankalampaa, tai ainakin sit pitää kertoa selkeesti yleisölle, että tämä nyt edustaa tätä lehteä, tämä uutinen.”

”Pitää olla kaikista välineistä semmonen lähdeluettelo (...) sun pitää aina päästä kattoon että mimmost porukkaa on tän tiedon takana.”

Suuria mielipide-eroja ilmeni kuitenkin siinä, miten eri tahojen uutiset erotellaan toisistaan. Osa haastatelluista halusi eristää siviili- ja ammattilaisuutiset selkeästi toisis-taan, lähinnä typografisin keinoin. Toisille taas riittäisi pelkkä lähteiden selkeä mer-kitseminen. Muutama puolestaan ei näe mitään syytä lähteä luokittelemaan ja erotte-lemaan sivujen asiasisältöä. ”Se on varmaankin siitä käyttöliittymästä paljon kiinni, että jotenkin siinä siis väreillä, lo-goilla, fonteilla pelaamalla. Että jos kaikella muulla on sellainen yhtenäinen ote ja ulkoasu, sitten tämmönen harrastajien tekemä erottuis heti, että tää on vähän irrallinen. Oikeestaan vähän niin kuin lehdissä mainokset erottuu heti journalistisesta sisällöstä, ja niitten pitääkin erottua.”

28

”Eihän ne [käyttäjät] oo yhtään kiinnostuneita siitä että onks tää kama, tai tietysti jos ne tie-tää että sen on naapurin Reiskan tekemä, niin sitten se kiinnostaa kovastikin. Mutta sinänsä jos ajatellaan juttua, niin ei se oo ykskään hailee kuka on sen on kirjottanut ja millä tarko-tuksella (...) Jos joka paikassa on keltanen lappu, että tämä on sen ja sen tekemä, niin se me-nee tosiaan naurettavaks.”

O s a l l i s t u v a t o i m i t t a j a e i s a a o l l a p u o l e s t a p u h u j a

Yksikään haastatelluista ei sinänsä vierastanut ajatusta siitä, että ɪmu-toimittaja on perinteistä journalistia tiiviimmin yhteistyössä yleisönsä kanssa. ɪmu-toimittajaa voi kutsua myös moderaattoriksi, sillä hän on ainakin osittain osallistuja, joka tekee ty-ötään erilaisten yhteisöjen parissa, näitä opastaen ja heidän kanssaan kommunikoi-den. Useat haastatelluista kielsivät uuden roolin olevan merkki siitä, että toimittaja nyt laskeutuu alas norsunluutornistaan, sillä heidän mielestään koko tornia ei ole al-kujaankaan olemassa. Toimittajat eivät ɪmu-ympäristössä laskeudu tornista alas vaan ainoastaan siirtyvät huoneesta toiseen. ”Kyllähän ajan sana on se että, ainakin sanomalehdissä ollut, että vuorovaikutteisuus lisään-tyy. En mä tiedä onko se kansalaisjournalismia sinänsä, sen sukusta kuitenkin. Se on tärkeä asia.”

”Toi norsuunluutorni on mulle hyvin vieras ajatus, koska mä toimin jatkuvasti yleisön kans-sa tekemisissä. Enhän mä pysty tekemään duuniani, jos mä olisin jossain norsunluutornissa. Mul on hyvin selkee käsitys siitä mitä mä ajattelen yleisöstä, mitä yleisö odottaa multa, ja mä pyrin täyttään yleisön tarpeita.”

”Se on vuorovaikutteista toimintaa, tämmösten kansalaisyhteisöjen kanssa toimiminen, se on toisenlaista kuin tämmönen perinteinen vallankäyttö-yhteiskunnallinen toimittaja. Jolla-kin tavalla vois olla mukana siinä omalla persoonallaan.”

Vuorovaikutteisena mediana verkko entisestään vähentää etäisyyttä toimittajien ja yleisön välillä. Palautetta on helpompi antaa verkon välityksellä. Lisäksi yleisö voi online-uutisoinnin osalta vaikuttaa suoraan uutisten sisältöön, sillä virheen huoma-tessaan he voivat heti lähettää palautetta, ja toimittaja korjata asian saman tien. Runsaassa informaatioympäristössä uutiset ovat myös turvattomampia, kun niiden sisällön oikeellisuutta on aikaisempaa helpompi vertailla muihin tietolähteisiin. ”Kaikki toimittajat on ainakin joissain vaiheessa uraansa lausahtanut, että kun saa liian vähän palautetta (...) Se on arvokasta tekstiä se yhdelle ihmiselle vastaaminen, se vaatii semmosta jonkinmoista nöyryyttä (...) Se on kuitenkin paljon läheisempi kontakti kuin yksikään niistä uutisista.”

”Kun mä aloin lukeen näitä juttuja verkosta (...) mun ensimmäinen tunteeni oli, että täähän muuttuu alastomaksi (...) Toimittajan norsunluutorni taitaa kyllä muuttua semmoseks mämmitorniksi.”

Jossain mielessä toimittaja on kuitenkin aina ollut osallistuja, asioiden esille ottaja. Toimittajat eivät ole koskaan olleet täysin erillään tavallisista ihmisistä ja heidän elämästään. Toisaalta myös yleisö on voinut osallistua journalististen sisältöjen luon-tiin ehdottaessaan toimittajille jutun aiheita ja kertoessaan mielipiteitään ja tietojaan.

29

Tiivistyvän yhteistyön aikana voi ongelmaksi kuitenkin muodostua se, että toimitta-ja osallistuu työssään liian kiinteästi jonkin tahon toimintaan. ɪmu-toimittaja ei siten saa olla minkään ɪmuun kuuluvan yhteisön puolestapuhuja. Hänen pitää katsoa, mi-hin osallistuu ja miten paljon. Journalistin ympärillä leijuvaa objektiivisuuden harhaa ei saa käyttää hyväkseen jonkin yhteisön asiaa ajaessaan. ”Nää on sitten ikuisuuskysymyksiä. Puhutaan että onko taiteilijat ja kirjailijat, jos ne liikaa kuuntelee yleisöään, alkaako ne tekemään sitä sitten niille.”

”Totta kai se on hyvä, mitä elävämpi yhteys on siihen yleisöönsä tai asiakkaisiinsa, sen pa-rempi (...) [toisaalta] kyllähän siis kaikenlaisen poliittisen manipulaation ja pörssikurssivedä-tyksen ja markkinointiviestinnän sotkeutuminen tämmöseen, sitä kannattaa vähän kattella kenen kelkkaan siinä joutuu (...) sellaset jakelukanavat, joissa on syytä epäillä, että motiivit eivät ole puhtaasti journalistiset, niin nehän tietysti menettävät uskottavuutensa ja yleisön-sä.” ”Pitää tehdä selkoo omista sidonnaisuuksistaan. Kunhan erottaa mielipiteet uutisina esitettä-vistä faktoista. Mun mielestä sillä pärjää aika pitkälle, muuten saa surffailla aika vapaasti (...) Kunhan ei rupea asianajajaksi (...) Saa jotain mieltä olla, mutta mun mielestä ei saa olla osa-puoli.”

”Vaikka tuntis houkutusta lähteä tommoseen osallistuvaan, osallistavaan journalismiin, niin kannattais pitää pää kylmänä ja toimii jotenkin perinteisen journalismin ehdoilla. Koska jos lähtee jopa ehkä ajamaan niitä asioita, niin saattaa ennemmin tai myöhemmin löytää itsensä semmosten puheenvuorojen välistä, että koko muukin toimiminen muuttuu epäuskottavak-si.”

ɪmu-toimittaja voi kuitenkin tiettyyn pisteeseen asti toimia jonkin yhteisön ”palve-lijana”, kunhan tekee selväksi kenen asialla toimii. ɪmu-toimittaja voi tuottaa yhteisölle raakamateriaalia, josta nämä sitten tekevät itse jutun. Hän voi keskustelut-taa yhteisön jäseniä, tai tilata näille ”vastaanottoaikoja” joltakin asiantuntijalta, joka voi vastailla ihmisten kysymyksiin. ɪmu-toimittaja voi myös lähteä juttukeikalle sivii-lien kysymykset mukanaan, jolloin yleisö on välillinen kysyjä ja voi siten vaikuttaa suuresti jutun muotoutumiseen ja sen sisältöön.

30

7 Y H T E E N V E T O A

Tutkimuksessa haastatellut toimittajat osoittautuivat käsitystensä osalta varsin homo-geeniseksi ryhmäksi. Toki joittenkin yksittäisten seikkojen kohdalla oli eroa mielipi-teissä ja painotuksissa, mutta syvempää erimielisyyttä ɪmu2-konseptin ominaisuuksis-ta tai verkkojulkaisemisesta yleensä ei esiintynyt. Kaiken kaikkiaan haastatellut pitivät ɪmu2:ta järkevänä kokeiluna, sillä verkkojournalismin kenttä on vielä niin avoin, että erilaisia sovelluksia kannattaa rakentaa ja tutkia. ɪmussa tulee heidän mielestään kehittää nimenomaan sellaisia palveluja, joita muut eivät vielä tarjoa. Suurin osa haastatelluista piti ɪmun keskiössä olevaa integroitua julkaisemista merkit-tävänä tai ainakin tärkeänä osana journalismin tulevaisuutta. ɪmu tarjoaa monipuolis-ta media-aineistoa, kun käytettävissä on sekä tekstiä, kuvaa että ääntä. Näin ɪmu mahdollistaa journalistisen kokonaiselämyksen, jota voi vielä tehostaa sillä, että hyö-dynnetään verkkomedian ominaisuuksia, eikä pelkästään tyydytä simuloimaan perin-teisiä medioita. ɪmun uutispalvelun vahvuutena nähtiin myös se, että sen kautta saa paljon tietoa sekä varsin kattavan kuvan päivän suomalaisesta uutistarjonnasta. Peri-aatteessa on siten mahdollista saada asioista esille monta eri näkökulmaa; tosin ɪmussa nyt mukana olevien tiedotusvälineiden uutisointi on pitkälti yhdenmukaista eikä selkeitä mielipide-eroja juuri esiinny. Online-uutisointiin osa haastatelluista suhtautui perin varauksellisesti, lähinnä kriti-soiden online-uutisten pinnallisuutta ja nopeuden aiheuttamia riskejä. Koko ajan uutisia minuuttiaikataululla toimittava journalisti voi myös olla paljon alttiimpi stres-sille ja virheille. Varsin selkeä kanta haastatelluilla oli kuitenkin siitä, ettei ɪmu-toimitus saa mennä korjailemaan mediataloista tulevaa aineistoa, vaikka siinä olisikin kiireen aiheuttamia virheitä. Editoitu uutinen ei enää olisi mediatalon oma uutinen. Varsin monet haastatelluista suhtautuivat hivenen skeptisesti mediatalojen ɪmu-yhteistyöhön. Epäilijät miettivät lähinnä sitä, miksi mediatalot yleensä ovat mukana ɪmussa, mitä ne siitä hakevat. Eniten pelättiin mediatalojen keskinäistä mustasukkai-suutta ja kilpailutilannetta. Rivitoimittajien osalta spekulaatiota aiheuttivat tekijänoi-keudet, eli lähinnä kysymys siitä, kattavatko sopimukset toimittajien tuottaman aine-iston julkaisun ulkopuolisessa palvelussa. Ongelmia nähtiin myös siinä, että ɪmussa eri tiedotusvälineiden brandit kärsivät, kun niiden jutut irrotetaan alkuperäisestä ympäristöstään. Tästä voi aiheutua haittaa sekä mediataloille että kuluttajille, sillä ɪmussa jonkin lehden tai kanavan itsestään tarjoama mielikuva särkyy. Yleisön voi olla lisäksi vaikea hahmottaa ɪmun epälineaarista kokonaisuutta, jos sitä vertaa vaik-kapa yksittäisen lehden selkeään järjestykseen. Toisaalta ɪmu voi luoda tilalle oman-laisensa kokonaiskokemuksen. Haastateltujen journalistien selkeä kanta oli se, että ɪmu tarvitsee oman toimituksen. Aktiivista välipalvelinta pidettiin hyvänä siinä mielessä, että se poistaa turhanpäiväistä

31

copypaste-journalismia, kun tietokone hoitaa automaattisesti sisällön siirron. Ihmistoimittajaa tarvitaan kuitenkin vähintäänkin uutispäälliköksi tekemään valintoja eri uutisten välillä ja hallinnoimaan ɪmuun tulevaa uutisvirtaa. Uutisautomaatti ei pysty priorisoimaan uutisia ja nostamaan tärkeitä uutisia paremmin esille. Osa haasta-telluista kaipasi myös eräänlaista uutisjumalaa, joka kertoisi ”todella merkittävistä” uutisista, kaikki personoinnit ohittaen. Eli, vain urheilu-uutisia ɪmu-palveluunsa va-linnut käyttäjä saisi pakolla lukeakseen myös uutisen ydinvoimalaonnettomuudesta Ranskassa. Integroitua julkaisemista ei edusta pelkästään eri mediamuotojen integraatio vaan myös mediatalojen sisäinen integraatio. Journalistisen sisällön monijakelun lisäänty-essä toimittajat joutuvat ottamaan entistä enemmän huomioon eri välineet ja julkai-sualustat. Heidän ei välttämättä tarvitse hallita työskentelyä kaikissa medioissa, vaan enemmänkin toimittajilta odotetaan laaja-alaista media-ajattelua, eri välineiden ominaispiirteiden tuntemusta. Moniulotteisen media-ajattelun voi myös kääntää päälaelleen, jolloin fordistinen journalismi viedään äärimmilleen. Yksittäisiin tehtävi-in keskittyneet toimittajat tuottavat liukuhihnalta hyvin yksinkertaista raakamateri-aalia, uutisdataa, jota sitten jaellaan eri medioihin. Mediataloihin syntyvät erilliset input- ja output-osastot, toimitukset jakautuvat sisältöä luoviin ”perinteisiin” toi-mittajiin sekä materiaalia jakeleviin copypeistaajiin (jälkimmäiset voidaan tietenkin korvata ɪmun kaltaisella tietoteknisellä järjestelmällä). Tietysti pitää muistaa, ettei nykyäänkään enää kovin moni toimittaja tee lehteä alusta loppuun taittoine kaikki-neen, vaan journalistisen työn prosessit ovat jo varsin eriytyneitä. Paikallisjournalismin korostumista ɪmussa pidettiin yleisesti hyvänä asiana sekä tiedo-tusvälineille että yleisölle. Toisaalta epäiltiin, riittääkö kovin paikalliseksi menevälle uutisoinnille tarpeeksi resursseja ja tekijöitä. Kyse on siitä, edustaako paikallisesti tai yhteisöllisesti tuotettu aineisto enää journalismia, vai onko se vain ammattitaidotto-mien siviilien harrastamaa kirjoittelua ja videokuvausta. Tavallisille ihmisille ɪmun tarjoama toiminnallisuus ja mahdollisuus omaan sisällöntuotantoon voi kuitenkin olla merkittävää. Tärkeää on tällöin se, että ɪmulle saadaan luotua oma brandinsa, ja se mielletään journalistiseksi kokonaisuudeksi. Näin on yhteisöjen kannalta merkit-tävää, että ne voivat julkaista materiaaliaan nimenomaan ɪmussa, eikä vain verkossa yleensä. Yhteisösivut ovat silloin osa isoa tiedotusvälinettä, mikä kenties lisää heidän oman tiedonvälityksensä uskottavuutta ja kiinnostavuutta. Lisäksi ɪmussa on tarjolla valmis tekninen infrastruktuuri sekä uutisia ja muita palveluita. ɪmun kohdalla tärkeä kysymys on se, pidetäänkö eri yhteisöjen sivut avoimina, vai laitetaanko ne salasanan taakse. Jotkut yhteisöt tahtovat varmasti pitää tiedonvälityk-sensä omassa piirissään, mutta monet yhteisöt puolestaan halunnevat julkisuutta toi-minnalleen, jolloin koko ɪmu-yleisön vapaa pääsy niiden sivuille olisi mielekästä. Osa haastatelluista pelkäsi kuitenkin sitä tilannetta, että avoimilla sivuilla julkaistaisiin mitä tahansa, jolloin ɪmun ovella olisi pian juristien jono. Tämän kansalaisfobisen näkemyksen mukaan ihmiset ryhtyisivät railakkaasti hyödyntämään vapaata julkai-

32

sua ja syytämään kaikenlaista epäkelpoa ja loukkaavaa materiaalia ɪmun sivuille. Rat-kaisu olisi tähän joko pakollisen rekisteröitymisen edellyttäminen, tai sitten joko ɪmu-toimittajan tai yhteisön aktiivin laittaminen päätoimittajaksi, jollaolisi vastuu siitä, mitä yhteisön sivuilla julkaistaan. Hivenen samanlainen ”me-ne” –asetelma toimittajien ja yleisön välillä ilmeni siinä, miten monet haastatelluista karsastivat sitä, että yhteisösivuilla sekoittuisi mediataloj-en journalistien tuottama aineisto siviilien tekemään materiaaliin. Ensinnäkin sisällön laatu heilahtelisi paljon, kun samassa yhteydessä olisi sekä ammattilaisten että amatöörien tekemiä uutisia. Lisäksi monet halusivat erottaa toimittajien ”objektiivi-sen” ja arvovapaan materiaalin siviilien mielipideaineistosta. Samalla tavalla tahtoi tosin muutama haastatelluista erotella myös puoluelehtien tiettyyn aatemaailmaan sidotut uutiset sitoutumattomien lehtien ja kanavien puhtaan objektiivista uutisista. Perusajatus oli kuitenkin se, että puolueeton journalisti tietää, mikä on tärkeää ja ”totta”, ja kertoo sen yleisölle. ɪmun vaara on siis siinä, että tästä kuviosta poiketen yleisö toimii ɪmussa myös sisällöntuottajana, jolloin journalismin profession rajat se-koittuvat. Ammatillisesta hajuraosta huolimatta useimmat haastatelluista kielsivät tekevänsä ty-ötään missään yleisöstä erillään olevassa norsunluutornissa. Päinvastoin toimittajat ”ovat jatkuvasti yleisön kanssa tekemisissä, tiedostavat mitä yleisö odottaa sekä pyr-kivät täyttämään yleisön tarpeita”. ɪmussa tämä yhteistyö kenties tiivistyy entisestään, kun ɪmu-toimittajasta tulee osittain moderaattori, joka osallistuu joskus varsin tiiviis-tikin yhteisöjen toimintaan. Haastateltujen mielestä oli kuitenkin tärkeää, ettei toi-mittaja ala ajamaan minkään ɪmu-yhteisön asiaa, eli ei ryhdy osapuoleksi.

33

L I I T E 1

I M U 2 - I N T E G R O I D U N J U L K A I S E M I S E N S O V E L L U K S E T

T a u s t a a

Kolmivuotisessa, vuonna 1998 päättyneessä projektissa ”Integroituva julkaiseminen multimediaverkossa” (ɪmu) kehitettiin uudentyyppinen julkaisujärjestelmä, joka au-tomaattisesti yhdistää sanomalehti- ja televisio-aineistoja sähköisiksi www-julkaisuiksi. Aineistot ovat tarjolla lukijan tietokoneelle sekä julkisina että henkilö-kohtaisina kanavina. ɪmu-järjestelmän ydin on aktiivinen välipalvelin. Sen tietokan-taan tallennetaan tv-uutiset kahdelta suomalaiselta yhtiöltä sekä artikkeleita neljästä suomalaisesta sanomalehdestä. ɪmu-järjestelmä analysoi sanomalehden verkkoversio-ta, pilkkoo sen rakenteellisiksi elementeiksi ja irrottaa siitä tarvittavat metatiedot. Samalla tavalla hajotetaan tv-uutiset hyödyntämällä tv:n tuotantojärjestelmässä ole-via metatietoja. Vuoden 1999 keväällä käynnistyneessä ɪmu2-projektissa pyritään järjestelmää kehit-tämään edelleen. Käyttömahdollisuus ulotetaan myös tv- ja wap-alustoille. Tavoitteena on kehittää nopeita langallisia ja langattomia jakeluverkkoja hyödyn-tävä, personoidun ja integroidun julkaisemisen prototyyppi. ɪmu2:n sisällössä on mukana myös paikallisia ja yhteisöllisiä uutisia sekä tapahtumia. Palvelu muodostaa eräänlaisen paikkakunta- ja yhteisöportaalin, jossa yhteisöllisyyttä korostetaan eriks-een vielä keskustelufoorumien avulla. Lisäksi mukana on mediapäivyrin muodossa tietoa radion ja tv:n tarjonnasta sekä muista tapahtumista. I M U 2 j a j o u r n a l i s m i

ɪmu2:ssa mediataloilta tulevan aineiston käyttöä helpotetaan sen merkintää ja käsitte-lyä parantamalla. Lisäksi julkaisuun tuotetaan omaa journalistista sisältöä, joka hyö-dyntää uuden tekniikan erityisominaisuuksia ja kerronnallisia mahdollisuuksia. ɪmu2:n journalistisen puolen perustan muodostaa suurimpien suomalaisten mediata-lojen uutistarjonta. Yhteisöllisyyden ja paikallisuuden korostaminen tuo mukaan kuitenkin myös huomattavan paljon paikallisuutisointia, vietynä jopa yksittäisten kaupunginosien ja kylien tasolle. Uutismateriaalia tuotetaan ja valikoidaan myös niitä harrasteyhteisöjä varten, jotka ovat mukana ɪmu:n kenttäkokeilussa. ɪmu-toimituksen toiminnan edellytys on, että uutisten perusmateriaali saadaan au-tomaattisesti mediataloilta. ɪmu-toimittaja voi kuitenkin hyödyntää www:n tuomaa lisäarvoa ja pyrkiä lisäämään uutisiin linkkejä. Isoista uutisaiheista voidaan tehdä omat sivustonsa, jotka rakennetaan ”web-dokumentin” muotoon siten, että sinne kerätään ɪmu:sta lehti-, tv- ja radiojuttuja, joista sommitellaan mielekäs kokonaisuus lisättynä ɪmu-toimituksen taustoittavalla aineistolla. Käyttäjä voi puolestaan säädellä

34

uutistarjontaa tekemällä personointeja tai valitsemalla erikseen kullakin käyttökerralla nähtävilleen uutisia tietyiltä aihealueilta tai yksittäiseltä tiedotusvälineeltä. ɪmu-toimittajan (tässä tapauksessa pikemminkin moderaattorin) toimenkuvaan sisäl-tyy myös yhteisösivujen hallinnointi ja toimittaminen. Puheenvuoropalstalla kau-punginosan tai kylän asukkaat tai jonkin harrasteyhteisön jäsenet voivat esittää ky-symyksiä tai mielipiteitä yhteisöään koskevista asioista. Moderaattori hakee tai toimittaa lisää aihetta käsittelevää informaatiota ja mahdollisesti etsii käsiinsä sellaisen asiantuntijatahon, joka voisi kommentoida asiaa. Moderaattori itse voi myös aloittaa keskustelun tekemällä jutun jostain yhteisön elämää sivuavasta aiheesta. Moderaatto-rin ei tarvitse välttämättä olla ammattitoimittaja, vaan hän voi olla myös kyseisen yhteisön aktiivinen jäsen. Esimerkki yhteisöstä voisi olla paikallinen jalkapallon nappulaliiga tai isohko seura. Puheenvuoropalstalla vanhemmat voivat esittää kysymyksiä tai ehdotuksia (esim. ”Eikö voisi hankkia lisää sponsoreita, kun pelimaksut ovat nykyään niin korkeita?”), johon vastaavat valmentajat tai muut seuran johtohahmot. Puheenvuoropalstalle voi myös tilata vaikka Richard Möller Nielseniltä arvion Suomen jalkapalloilun nykyti-lasta. Tapahtumapalstalla ovat mukana mm. pelien aikataulut. Ihmiset saavat nähtä-villeen myös yhteisöönsä liittyviä uutisia (valikoituneet metatiedon perusteella, esim. Ilveksen nappuloilla Tampere ja jalkapallo), tai sitten he voivat tuottaa niitä itse. L i s ä t i e t o a :

http://www3.vtt.fi/imu2 Glödstaf, Hannele (1999) toim. Integroitu julkaiseminen – Tekniikka ja käyttöko-kemukset. Digitaalisen median raportti 2⁄99. Tekes, Helsinki.

35

L I I T E 2

H A A S T A T E L L U T H E N K I L Ö T

Timo Anttila, Turun Sanomat Juha Jaakkonen, Iltalehti Risto Johnson, Yleisradio JR Leskinen, Kauppalehti Tomi Lindblom, mtv3 Petteri Numminen, Helsingin Sanomat Mika Pippuri, Helsingin Sanomat Mika Rahkonen, Yleisradio Sami Ruokangas, mtv3 Heikki Vento, Turun Sanomat

36

L I I T E 3

H A A S T A T T E L U K Y S Y M Y K S E T

A T o i m i t t a j a n a r k i

1. Uutisten ja muiden journalististen sisältöjen jatkuva päivittäminen verkossa on nykyään teknisesti varsin helppoa. Miten online-journalismin lisääntyminen vaikut-taa toimittajan työhön? 2. ɪmu-järjestelmään uutiset tulevat sekä printti- että sähköisistä medioista, ja ne jael-laan pc-, tv- ja wap-alustoille. Miten tällainen median eri muotojen integroitumi-nen ja julkaisualustojen monipuolistuminen vaikuttaa toimittajan arkeen? B I M U

3. Onko ɪmu:n kaltainen integroitu julkaiseminen (mediatalojen sisällä ja välillä) merkittävä osa journalismin tulevaisuutta? 4. Onko mielekästä yhdistää eri mediatalojen uutisia yhdeksi kokonaisuudeksi? 5. Mitä mieltä olet pyrkimyksestä uutisten automaattiseen hallinnointiin välipalveli-men avulla? Tarvitaanko uutisvirran käsittelyyn erillistä toimittajaa? 6. Mikä on suhtautumisesi paikallisuuden ja yhteisöllisyyden korostukseen uutisten sisällössä ja valinnassa? Kannattaako ottaa ”siviilejä” mukaan sisällöntuotantoon? 7. Mitä ajattelet moderaattorin roolista, eli siitä että yleisöstä ”erillään” olevasta por-tinvartijasta tuleekin osallistuja?