Hartolan turvekonfliktin aika-tilat – Kirjava

totuus turvehankkeista ja Tainionvirrasta

Tainionvirta. Kuva: Miikka Elfvengren

Miikka Elfvengren, 234645

Itä-Suomen yliopisto

Yhteiskunta- ja kauppatieteiden tiedekunta

Historia- ja maantieteiden laitos

Maantieteen pro gradu -tutkielma

Maaliskuu 2016

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO TUTKIMUSTIEDOTE

Tiivistelmä

Turvetuotannon asema ja luottamus Suomessa ovat murroksessa niin kansainvälisten

ilmastonmuutoksen rajoittamistoimien kuin paikallisesti koettujen haitallisten ympäristövaikutusten

takia. Erityisesti turvetuotantoa on monin paikoin pidetty puhtaiden vesistöjen pilaajana ja

kuormittajana. Tässä tutkielmassa keskityn tarkastelemaan yhtä turvetuotannon ympärille

kehkeytynyttä paikallista ympäristökonfliktia, jonka tapahtumapaikkana on itä-hämäläinen Hartolan

kunta ja sen halki virtaava joki Tainionvirta. Konflikti ajoittuu 2000 -luvun ensimmäisen ja toisen

vuosikymmenen taitekohtaan, jolloin paikallinen turveyrittäjä ja valtakunnanyhtiö Vapo pyrkivät

laajentamaan toimintaansa nykyisten tuotantoalueidensa läheisyyteen Isosuolle. Koska tarkasteluni

kohteena on yksi tapausesimerkki turvekonfliktista, toteutan tutkielmani tapaustutkimusotteella.

Pyrin Hartolan turvekonfliktin avaamisen lisäksi selvittämään, mitä se kertoo turvetuotannon

tilanteesta ja asemasta Suomessa yleisesti.

Itse entisenä hartolalaisena avaan konfliktia sisältä päin täysin ulkopuolisena tutkijana toimimisen

sijaan. Konfliktin ja siihen liittyvien laajempien yhteyksien tarkasteluun käytän apunani

kulttuurimaantieteellisen ympäristötutkimuksen tilallista näkökulmaa sekä maantieteen

peruskäsitteitä paikkaa ja tilaa niiden kokemuksellisessa merkityksessään. Lisäksi pyrin

hahmottamaan Hartolan turvekonfliktia maantieteilijä Doreen Masseyn aika-tila -käsitteen kautta,

mikä tuo tutkimukseen ajallisen ulottuvuuden tilallisuuden rinnalle. Tutkimuksen empiirisenä

aineistona ovat konfliktin keskeisimpien osapuolten kanssa toteutetut neljä teemahaastattelua.

Erilaiset Hartolan turvetuotantoon liittyvät asiakirjat ja raportit tukevat tätä haastatteluaineistoa.

Haastattelujen sisällönanalyysin tuloksena Hartolan turvekonfliktista hahmottuu kiistakysymyksiä,

yhteisymmärryksen kohteita ja aika-tiloja, jotka liittävät konfliktin osaksi turvetuotannon

valtakunnallista tilannetta. Tutkimuksen myötä turvetuotannosta ja sen vesistövaikutuksista

hahmottuukin kirjava totuus, mikä asettaa ympäristökysymysten ratkaisuille erilaisten, usein jopa

vastakkaisten, näkökulmien ymmärtämisen haasteen.

Avainsanat: turvetuotanto, ympäristökonflikti, tapaustutkimus, vesistövaikutukset,

kulttuurimaantiede

Miikka Elfvengren, 234645

Pro gradu -tutkielma

Sivumäärä: 102

Tutkinto: Filosofian maisteri

Yhteiskunta- ja kauppatieteiden tiedekunta, Historia- ja maantieteiden laitos

25.2.2016

Sisällys

1 JOHDANTO ................................................................................................................................. 4

2 TUTKIMUKSEN TAUSTAA – Tapauksena Hartolan turvekiista .............................................. 6

2.1 Tapaustutkimuksesta .............................................................................................................. 6

2.2 Hartolan soiden ja turpeenoton lyhyt historia ........................................................................ 8

2.3 Ympäristökonfliktin käsite ................................................................................................... 12

2.4 Aiempaa tutkimusta turvekonflikteista Suomessa ............................................................... 14

2.5 Ympäristölupaprosessi ja YVA -menettely turvetuotannossa ............................................. 16

2.6 Tutkimusongelmat ............................................................................................................... 17

3 TEOREETTINEN VIITEKEHYS .............................................................................................. 18

3.1 Kulttuurimaantieteellinen ympäristötutkimus ..................................................................... 18

3.2 Maankäytön tutkimuksen NIMBY -ajattelusta kotipaikan maantieteeseen ........................ 18

3.3 Risteyksien paikasta liikeratojen tilaan ............................................................................... 21

3.4 Aika-tilan käsite .................................................................................................................. 22

3.5 Aika-tilat käytännössä ......................................................................................................... 24

4 AINEISTOT JA MENETELMÄT ............................................................................................. 26

4.1 Kirjallinen aineisto .............................................................................................................. 27

4.1.1 Ympäristöhallinnon päätökset ja raportit .................................................................... 27

4.1.2 Vapon tuottama aineisto .............................................................................................. 28

4.1.3 Muu kirjallinen aineisto ............................................................................................... 29

4.2 Haastatteluaineisto............................................................................................................... 29

4.2.1 Teemahaastattelut konfliktin toimijoille....................................................................... 29

4.2.2 Haastattelujen analysointi sisällönanalyysillä ............................................................ 31

5 TUTKIMUSTULOKSET – Miten turvekonfliktin tila avautuu? ............................................... 34

5.1 Turvetuotannon vesistövaikutukset ..................................................................................... 34

5.1.1 Turvetuotannon vesiensuojelurakenteet ja niiden häiriötilanteet ................................ 36

5.1.2 Poistovesien pitoisuuksien raja-arvot ja niiden valvonta ............................................ 39

5.1.3 Vesistöjen tummumisen ja rehevöitymisen syyt ........................................................... 40

5.1.4 Aistihavainnot vs. vesistömittaukset ............................................................................. 42

5.2 2000 -luvun lupahankkeet Isosuolla .................................................................................... 45

5.2.1 Näkemyksiä YVA -prosessista ...................................................................................... 46

5.2.2 Laajennushankkeiden varsinaiset hylkäysperusteet ..................................................... 48

5.2.3 Vapon ja paikallisen yrittäjän välinen ojakiista .......................................................... 52

5.3 Vapon ympäristövastuullisuuskampanja – yhdeksän ympäristösitoumusta ....................... 54

5.3.1 Jo toteutetut kuusi sitoumusta ...................................................................................... 54

5.3.2 Vielä käynnissä olevat kolme sitoumusta ..................................................................... 57

5.3.3 Ympäristövastuullisuuskampanja konfliktin paikallisten osallisten kokemana ........... 58

5.4 Turvetuotannon nykytilanne ja tulevaisuus Suomessa ........................................................ 60

5.4.1 Median ja muiden sidosryhmien rooli turvekonfliktissa .............................................. 61

5.4.2 Turvetuotannon luottamusperusta ............................................................................... 65

5.4.3 Ilmastovaikutusten ja ympäristönsuojelun merkitys .................................................... 69

6 JOHTOPÄÄTÖKSET – Miksi Hartolan turvehankkeet johtivat konfliktiin? ........................... 74

6.1 Näkemysten kohtaamisen paikat ......................................................................................... 74

6.1.1 Turpeen uusiutuvuus ja turvetuotannon ilmastovaikutukset ........................................ 75

6.1.2 Ympäristövastuullisen turvetuotannon toimintaedellytykset ........................................ 75

6.1.3 YVA -prosessin ongelmallisuus .................................................................................... 76

6.2 Ristiriitojen paikat ............................................................................................................... 77

6.2.1 Näkemyksiä turvetuotannon vesistövaikutuksista ........................................................ 78

6.2.2 Ympäristövastuullisuuskampanja................................................................................. 80

6.2.3 Ympäristönsuojelu ja taloudellinen kannattavuus turvetuotannossa........................... 81

6.3 Hartolan turvekonfliktin tila-ajat ......................................................................................... 83

6.3.1 Paikallisten osallisten ja Vapon suhde paikan ja tilan suhteena ................................. 83

6.3.2 Osapuolten erilaiset aika-tilan tuottamisen tavat ........................................................ 85

6.3.3 Ojakiista esimerkkinä tilallis-ajallisesta konfliktista ................................................... 87

7 POHDINTAA– Mitä voimme oppia Hartolan turvekonfliktista? .............................................. 88

7.1 Missä määrin vesien samentuminen johtuu turvetuotannosta? ........................................... 88

7.2 Onko turvetuotannolle tilaa tulevaisuuden Suomessa?....................................................... 89

7.3 Turvetuotannon tulevaisuus Hartolassa............................................................................... 90

LÄHTEET

LIITTEET

4

1 Johdanto

Turvetuotanto ja sen vesistövaikutukset ovat puhuttaneet suomalaisia viime vuosina erityisesti

maakunnissa. Vaikka turvetuotanto ei pääkaupunkiseudulle keskittyvissä valtamedioissa olekaan

ehkä se ihan mediaseksikkäin aihe, tarttui YLE aiheeseen esittämällä kanavillaan suomalaisista

maalaissarjoista tutun Jukka Mäkisen ohjaaman Pintaa Syvemmältä -sarjan. Kyseisessä

draamasarjassa pääkaupunkiseudulla asuva toimittaja-kirjailija ostaa kotiseudultaan pienen järven

rannalta mökin, johon muuttaa avioeron jälkeen asumaan. Järven veden ”mutaisuuden” havaittuaan

päähenkilön mökkeily vaihtuu kuitenkin tiukkaan viestintä- ja oikeustaisteluun läheiseltä suolta

turvetta nostavaa valtakunnallista energiayhtiötä vastaan. Fiktiivisestä sarjasta löytyykin paljon

viittauksia ja yhteneväisyyksiä turvetuotannon ympärillä käytävään keskusteluun ja toimintaan.

Pintaa Syvemmältä ei myöskään peittele turvetuotannon vastaista kantaansa, eikä pelkää ottaa kantaa

kysymykseen poliitikkojen ja virkamiesten harjoittamasta korruptiosta ja hyväveli -verkostoista.

Tässä tutkielmassa sen sijaan jätän korruption tutkimisen muille ja pyrin avaamaan turvetuotannon

ympärillä käytävää keskustelua itselleni läheisen tapauksen kautta. Näin ollen minun täytyykin Pintaa

Syvemmältä -sarjan tavoin tuoda esiin niin oma kantani turvetuotantoon kuin positioni aiheen

tutkijana. Koska tutkin yhtä turvekonfliktia ympäristökonflikteihin kuuluvana esimerkkitapauksena,

toteutan tutkielmani tapaustutkimusotteella.

Tässä työssä käsittelemäni tapaus sijoittuu omalle synnyinpaikkakunnalleni Hartolaan, jossa

paikallinen turvetuotantoyrittäjä aikoi 2000 -luvun alussa laajentaa tuotantoaluettaan Hartolan

keskustaajaman läheisellä Isosuolla. Myös läheisellä Jaakkolansuolla toiminut valtakunnanyhtiö

Vapo pyrki laajentamaan toimintaansa samaiselle Isosuolle, joka nimensä mukaisesti olisi tarjonnut

molemmille turvetuottajille satojen hehtaarien tuotantoalueet. Samoihin aikoihin paikalliset asukkaat

ja vesistöillä liikkujat olivat huomanneet läheisen joen Tainionvirran muuttuneen viime

vuosikymmeninä yhä huonompaan suuntaan. Veden rehevöityminen ja samentuminen vaikutti

ajoittuvan juuri Isosuolla ja Jaakkolansuolla aloitetun turvetuotannon jälkeiseen aikaan. Syyttävä

sormi osoitti turvetuotantoon, erityisesti paikkakunnalla myöhemmin aloittaneeseen Vapoon.

Paikallislehtiin alkoi ilmestyä turvetuotantoa vastustavia mielipidekirjoituksia ja niiden vastineiksi

myös turvetuotannon puolustuspuheenvuoroja. Turvetuottajien laajennushankkeiden ympäristöluvat

saivat osakseen kirjallisten valitusten sekä muistutusten vyöryn ja ne hylättiin suurimmilta osin

Aluehallintoviraston päätöksellä vuonna 2011.

Vuotta aiemmin olin aloittanut Itä-Suomen yliopistossa maantieteen opinnot ja seurasin

ympäristöalan opiskelijan mielenkiinnolla kotikonnuillani tapahtuvaa ympäristökonfliktia. Olin

5

asunut lapsuuteni Isosuon turvetuotantoalueen läheisyydessä Tainionvirran rannalla ja huomannut

itsekin veden samentumisen. Lapsena näin kodin laiturin päästä pohjaan, nyt en edes metrin

syvyydessä olevaa lämpömittaria. Ensimmäinen tunne taisi olla suuttumus: ”Kuinka tällaista saa

nyky-Suomessa tehdä!? Kuka on Tainionvirran pilaantumisesta vastuussa!?” Seuraavaksi tuli

uteliaisuus ja sankaruuden tavoittelu: ”Mikäköhän on veden tummumisen todellinen syy? Minähän

perhana ratkaisen koko jutun ja panen tekijät vastuuseen!”

Kun päätin aloittaa tekemään aiheesta kandidaatin tutkielmaa vuonna 2012, huomasin, ettei

yhteiskuntamaantieteellinen suuntautumiseni ollut omiaan luonnontieteellisen Tainionvirran tilaa ja

turvetuotannon vesistövaikutuksia käsittelevän tutkimuksen tekoon. Samalla tajusin myös, ettei

tutkimuksen teko syyllistämisen kiilto silmissä olekaan ehkä se kaikkein hedelmällisin tapa toimia.

Niinpä päädyin kandidaatin tutkielmassa käsittelemään vain paikallisten turvehankkeita

vastustaneiden asukkaiden näkökulmaa tapauksesta, kun aiheen laajuuttakin piti joka tapauksessa

rajata kandintyöhön sopivaksi. Kandintyötä tehdessäni huomasin myös, että hankkeiden vastustajien

näkökulma on vain yksi osa koko kirjavasta totuudesta. Niinpä lähdenkin tässä gradutyössäni

selvittämään myös Hartolan turvekonfliktin muiden osapuolten näkökulmia itse konfliktista ja

turvetuotannosta yleisemmin. Samalla syvennän myös kuvaani turvehankkeita vastustaneiden

”paikan puolustajien”, kuten heidät kandidaatin tutkielmassa nimesin, näkemyksistä ja motiiveista.

Tarkoituksenani on konfliktin osallisten kanssa toteutettujen teemahaastatteluiden avulla todella

ymmärtää konfliktin eri osapuolten näkökulmia ja pyrkiä samaistumaan niihin. Tämän huomaankin

toteutuneen ehkä vähän liiankin hyvin: Huomaan tutkimuksen eri vaiheissa käyneeni samalla myös

sisäistä kamppailua omasta näkemyksestäni turvetuotannosta ja sen vaikutuksista. Tämä oma

näkemykseni asiasta onkin vaihdellut haastattelusta ja päivästä toiseen. Nyt työn loppuvaiheessa

huomaan edelleen pohtivani omaa kantaani aiheeseen, mutta ehkä olenkin tämän pro gradu -

tutkielman teon myötä oppinut ennen kaikkea epävarmuuden sietoa, erityisesti itsessäni. Yhtä totuutta

ei ole olemassa.

Tämän tutkielman tutkimustehtävänä on Hartolan turvekonfliktin avaaminen. Tarkoituksena on siis

selvittää, mistä kyseisessä konfliktissa on pohjimmiltaan kyse ja mitä kyseinen tapaus kertoo

turvetuotannon asemasta tämän hetken Suomessa. Lopussa luodaan myös hieman katsausta

turvetuotannon mahdollisiin tulevaisuudenkuviin.

6

2 Tutkimuksen taustaa – tapauksena Hartolan turvekiista

”Pienillä paikkakunnilla voi toisinaan tapahtua suuria asioita” (ruotsalaisen Ängelby -sarjan

alkusanat)

2.1 Tapaustutkimuksesta

Bambergin ym. (2007) mukaan empiirisessä tutkimuksessa käsitellään aina tapauksia.

Tapaustutkimuksessa keskiössä on kuitenkin pieni joukko tapauksia tai vain yksi tapaus, jonka avulla

käsitellään tutkittavaa ilmiötä. Näin ollen tapaustutkimus ei ole tutkimusmetodi vaan pikemminkin

tutkimustapa, jonka sisällä voidaan käyttää erilaisia menetelmiä ja aineistoja. Tapaustutkimuksessa

käytetäänkin usein useita aineistoja, jotta tapauksesta saadaan muodostettua mahdollisimman

perusteellinen kuvaus. Vaikka tapaustutkimus mielletäänkin yleensä laadullisen tutkimuksen piirin,

siinä voidaan käyttää sekä laadullisia että määrällisiä aineistoja. (Bamberg ym. 2007, 9-10.)

Olennaista on kuitenkin erottaa toisistaan tapaus ja tutkimuksen kohde. Tutkimuksen kohde onkin

usein ilmiö, jota tapaus ilmentää. (Bamberg ym. 2007, 10.) Kun tutkijalle on selvillä, mitä ilmiötä

hän on tutkimassa, tutkimuksesta ei muodostu pelkkä kuvaus tapauksen piirteistä ja kulusta vaan sillä

voidaan löytää tutkittavan ilmiön kannalta merkityksellistä sanottavaa. Laadullisen

tapaustutkimuksen uranuurtaja Robert E. Stake (1995, 4) esittääkin oleellisen kysymyksen

tapaustutkimuksen tekijöille: ”[M]itä voimme oppia tapauksesta?” Tapaustutkimuksessa on siis

toisaalta olennaista tapauksen mahdollisimman tarkka kuvaus, mutta toisaalta tulisi muistaa, ettei

tapaus itsessään ole tutkimuskohde vaan tutkittavan ilmiön ilmentäjä.

Tämän tutkimuksen tapauksena on Hartolan turpeentuotantohankkeiden käynnistämä

ympäristökonflikti ja tutkimuksen kohteena kiistan esiin nostattamat näkemykset turvetuotannosta ja

sen vaikutuksista. Tarkemmin pyrin selvittämään sitä, miltä osin nämä näkemykset kohtaavat ja miltä

osin poikkeavat tosistaan. Olenkin huomannut ja tunnustanut, ettei kyseisestä tapauksesta ole

löydettävissä vain yhtä ”totuutta” vaan kiinnostukseni kohteena on tämä eri ”totuuksien”

moninaisuus.

Tapaustutkimusta on kritisoitu paljon sen yleistettävyyden puutteesta. Häikiö & Niemenmaan (2007,

48) mukaan tällaisessa kritiikissä ei kuitenkaan tunnisteta tapaustutkimuksen ominaisluonnetta.

Heidän mukaansa tapaustutkimuksen merkitys ja tehtävä on yleistettävyyden sijaan tuottaa

yksityiskohtaista tietoa erilaisista prosesseista sekä niihin liittyvistä tapahtumista ja toimijoista.

Itsekään en pyri tässä työssä johtamaan käsiteltävästä tapauksesta laajempia yleistyksiä. Sen sijaan

7

pidän tärkeänä tämän yksittäisen tapauksen avaamista ja sen ymmärtämistä. Vaikka tapaukset

itsessään eivät ole yleistettävissä, niiden tutkiminen ja ymmärtäminen antavat välineitä ilmiöiden

ymmärtämiseen (Häikiö & Niemenmaa 2007, 48-49).

Tapaustutkimuksessa edetään usein induktiivisesti yksityisestä yleiseen (Bamberg ym. 2001, 29).

Vaikka tutkimuksen suunta on usein edellä mainitun kaltainen, tutkimusprosessi voi kuitenkin edetä

tapauksen ja tutkimuskohteen valintojen osalta pääosin kahta reittiä: Teorialähtöisessä

tapaustutkimuksessa määritellään ensin tutkittava ilmiö ja etsitään sitä ilmentävä tapaus (Bamberg

ym. 2007, 29; Häikiö & Niemenmaa 2007, 48). Käytännönlähtöisessä tapaustutkimuksessa lähdetään

liikkeelle kiinnostavasta tapauksesta, johon perehtymällä valitaan tutkimuskohteeksi tapausta avaava

ilmiö (Häikiö & Niemenmaa 2007, 47). Itse kuljin tässä tutkimuksessa jälkimmäistä reittiä. Valitsin

Hartolan turpeenottohankkeiden ympärille muodostuneen ympäristökonfliktin tapaukseksi juuri sen

kiinnostavuuden takia, koska Hartolan turvekonflikti muodosti mielestäni oman kotiseutuni

ajankohtaisimman ympäristökysymyksen. Perehdyttyäni tapaukseen kandidaatin tutkielmani

yhteydessä päädyin tarkastelemaan sitä osana turpeentuotantoon liittyviä näkemyseroja ja ristiriitoja,

joita pyrin avaamaan maantieteellisten paikan ja tila-ajan käsitteiden avulla. Tapauksesta

ammentavaan käytännönläheiseen tapaustutkimukseen minua ohjasi tieteenfilosofinen lähtökohta,

jonka mukaan yksittäisiin ihmisiin tai tilanteisiin ei suoraan voida soveltaa teorioita, vaan kaikki

tuotettu tieto on tilannesidonnaista ja epävarmaa (Donmoyer 2000).

Sosiologi David Silverman (2005, 5) ohjeistaa varsinkin aloittelevia tutkijoita kirjoittamaan

ennemmin ”…paljon vähästä kuin vähän paljosta.” Hänen mukaansa liian laaja aiheen valinta voi

johtaa siihen, ettei tutkimuksessa saavuteta riittävää syvyyttä. Myös tapaustutkimusotteen kehittäjä

Bent Flyvjberg (2001, 4) ohjaa tapaustutkijoita kärsivällisyyteen pienienkin yksityiskohtien

huomioimisessa. Valittu tapaus on kuitenkin usein niin laaja, ettei sen yksityiskohtainen kuvaaminen

ja syvällinen ymmärtäminen onnistu ilman tapauksen ja tutkimuskohteen huolellista rajaamista.

Tässä piileekin tapaustutkimuksen haasteellisuus: Miten saavutetaan tapauksesta samanaikaisesti

yksityiskohtainen kuvaus ja syvällinen ymmärrys? Tapaustutkimuksessa tutkija joutuukin tekemään

monia valintoja tapauksen rajaamiseksi (Malmsten 2007, 72). Malmstenin mukaan rajaaminen

kehystää tutkimusta ja ohjaa sitä punaisena lankana eteenpäin. Rajaavien valintojen tekeminen on

myös tapauksen tulkitsemista, sillä rajaamalla tutkija ottaa jotkin asiat osaksi tutkimusta ja jättää

toiset asiat tutkimuksensa ulkopuolelle. Tutkijan onkin tärkeää tiedostaa tekemiensä rajauksien

heikkoudet ja hänen täytyy pystyä perustelemaan valintansa. (Malmsten 2007, 72.)

8

Malmstenin (2007, 72-73) mukaan tapaustutkimuksen rajausta voidaan tehdä kolmessa toisiinsa

limittyvässä ulottuvuudessa: temaattisessa, alueellisessa ja ajallisessa ulottuvuudessa. Hänen

mukaansa: ”Tutkimus rakentuu temaattisen rajaamisen varaan, sillä sen avulla määritetään

tutkimuksen näkökulma.” (Malmsten 2007, 72-73). Alueellinen ja ajallinen rajaaminen taas

määrittyvät paljolti tutkimusongelman, aineiston saatavuuden ja käytettävyyden mukaan (Malmsten

2007, 73). Koska pyrin selvittämään turvetuotantoon kytkeytyvän konfliktin esiin nostamia erilaisia

”totuuksia”, otan temaattisen rajauksen lähtökohdaksi maantieteellisten paikan ja tilan käsitteet, jotka

jättävät tilaa erilaisille tulkinnoille tilanteista ja tapahtumista. Alueellinen rajaus taas lähtee liikkeelle

kyseisen ympäristökonfliktin keskeisimmistä toimijoista ja heidän toimintapiiristään. Ajallinen rajaus

on tässä tutkielmassa alueellisen rajauksen tavoin lavea jatkuen Hartolan soiden käytön historiasta

Suomen turvetuotannon historian ja nykypäivän kautta mahdollisiin (Hartolan) turvetuotannon

tulevaisuuksiin. Empiirisen aineiston osalta käsittelen niiden alueellista ja ajallista rajausta

tuonnempana.

2.2 Hartolan soiden ja turpeenoton lyhyt historia

Tapaustutkimukseni kontekstissa Hartolassa suoturpeen hyödyntämisellä on pitkä historia:

Kuntakeskuksen kupeessa sijaitsevalla Isosuolla nostettiin turvetta ensin 1900-luvun alkupuolella

epävirallisilta ”turvekuopilta” kotiturpeeksi (Lähilehti 29.2.2012) ja myöhemmin 1980-luvun

alkupuolelta alkaen teollisena turvetuotantona paikallisen yrittäjän toimesta. Vielä myöhemmin,

1990-luvun alusta lähtien, läheisellä Jaakkolansuolla alkoi turvetuotantoa harjoittaa myös Vapo oy

(Itä-Häme 30.12.2011). Kuitenkin vasta 2000 -luvulla käynnistyneet Vapon ja paikallisen yrittäjän

laajennuspyrkimykset ja niiden osakseen saama vastustus paikallisissa vakituisissa ja loma-

asukkaissa saivat median ja suuremman yleisön huomion kääntymään Hartolan turvetuotantoon.

Hartolan Isosuolla oli 2000 -luvulle tultaessa paikallisen turveyrityksen noin 34 hehtaarin

tuotantoalue ja läheinen Jaakkolansuo oli käytännössä kokonaan valjastettu Vapon

turvetuotantoalueeksi (Kuva 1). Varsinainen ympäristökonflikti kärjistyi kuitenkin vasta, kun Vapo

ja paikallinen turveyritys pyrkivät laajentamaan turvetuotantoa Isosuolla yhteensä 212 hehtaarin

alueelle (Pöyry 2008). Kyseiset toimijat hakivat alueille ensin erillisiä ympäristölupia, mutta

aluehallintovirasto vaati hankkeiden kokonaislaajuuden takia yhteisen YVA -selvityksen tekemistä.

Turpeenottoalueiden vedet laskevat läheiseen Tainionvirtaan, joka on paikallisille tärkeä paitsi

kulttuurihistoriallisesti ja virkistyksellisesti myös kotiseutuidentiteetin ja matkailun kannalta. Sen

varrella sijaitsevat esimerkiksi Hartolan vuoden 2004 loma-asuntomessualue, kuntakeskuksen

9

uimarannat, golfkenttä ja Koskipään Kartano, jossa nykyisin toimii Itä-Hämeen Museo. Tainionvirta

on myös pitkään tunnettu kalastajien keskuudessa kirkasvetisenä lohijokena, ja sitä on viime vuosina

kunnostettu lohikaloille sopivammaksi ympäristöksi (Pöyry Finland Oy 2010, 12).

Turpeenottoalueiden laajennusten yhteisen lupaprosessin pitkittyminen ympäristöhallinnon

viimevuotisten uudistusten myötä johti paradoksaalisesti siihen, että Vapo toimi

Oikeuskanslerinviraston (2012) mukaan Jaakkolansuolla useita vuosia ilman voimassa olevaa

ympäristölupaa. Ennen oikeuskanslerinviraston lausuntoa vailla lupaa olevasta toiminnasta Vapo oli

kuitenkin vedonnut Hämeen ympäristökeskuksen päätökseen, jonka mukaan

ympäristölupahakemuksen ja sen valitusten käsittelyn ajan turvetuotantoa voidaan jatkaa (Itä-Häme

21.7.2010). Lopulta vuonna 2011 Etelä-Suomen Aluehallintovirasto päätti myöntää ympäristöluvat

Vapolle Jaakkolansuolle jo nykyisellään käytössä olevalle alueelle ja Hartolan Turpeelle Isosuolle

tavoiteltua selkeästi rajatumpana alueena mutta evätä Vapon laajennushankkeen Isosuolle kokonaan

(Etelä-Suomen aluehallintovirasto 2011a). Päätös oli voitto hankkeita vastustaneille paikallisille

asukkaille, mutta päätöksestä tehdyt valitukset lykkäsivät sen toimeenpanoa tulevaisuuteen. Hartolan

Turve valitti odotetusti sen laajennussuunnitelmien hylkäämisestä, koska näkee pitkään valmistelussa

olleen laajennushankkeensa kärsineen aiheetta Vapon Isosuon laajennushankkeesta (Korkein

hallinto-oikeus 2014). Ympäristökeskus sen sijaan vaati valituksessaan Vapon Jaakkolansuon

tuotantoalueelle vesien kemiallista puhdistamista siitäkin huolimatta, että Aluehallintoviraston

päätöksessä Vapoa velvoitettiin rakentamaan Jaakkolansuon kuivatusvesien puhdistamiseen

tarkoitettu pintavalutuskenttä. Ympäristökeskuksen valitus vedettiin myöhemmin pois Vapon jätettyä

Jaakkolansuon tuotantoalueen ympäristölupahakemuksesta pois kiistellyn 15 hehtaarin

pohjavesialueen (Yle 21.2.2013). Korkein hallinto-oikeus hylkäsi päätöksessään (Korkein hallinto-

oikeus 2014) Hartolan Turpeen valituksen syksyllä 2014 ja AVI:n ympäristölupapäätös sai viimein

lainvoiman noin yhdeksän vuotta turvetuotantohankkeiden ympäristölupaprosessien käynnistymisen

jälkeen.

Konfliktin yhtenä sivujuonteena Hartolan Turpeen ja Vapon välille syntyi kiista Jaakkolansuon

laskuojasta, jonka vedet tulvivat Hartolan Turpeen edustajan mukaan Isosuon tuotantoalueelle.

Vapon lakimiehen näkemyksen mukaan laskuoja on riittävän syvä, eikä sen tulviminen ole

mahdollista. Myös Hämeen ELY-keskuksessa nykyistä laskuojaa pidettiin ympäristön kannalta

syvempää laskuojaa parempana vaihtoehtona. (Yle 24.5.2013.)

Kuten edellä kerrotusta tiivistetystä kuvauksesta käy ilmi, Hartolan turvekonfliktin historiallinen

kehys ja tapahtumien mutkikas kulku viime vuosina tekevät siitä monitahoisen ja -mutkaisen

10

tutkimuskohteen. Hartolassa turpeenoton ympärillä muhiikin humuksensekainen ympäristökonflikti,

jossa kahden vastakkaisen leirin sijaan on osallisina useita tahoja, joiden näkemykset ja tavoitteet

muodostavan monimutkaisen kudelman:

- Paikallinen yrittäjä, joka taistelee olemassaolostaan yhteiskunnassa heränneen

ympäristötietoisuuden ja valtakunnallisten energiamarkkinoiden puristuksessa.

- Valtionyhtiö, joka taistelee yhtiön ja koko teollisuudenalan oikeutusperustan murenemista

vastaan.

- Ympäristöhallinnon eri toimielimet, jotka pyrkivät ylhäältä käsin määrittämään kaikkia

osapuolia tyydyttävät lainmukaiset ratkaisut.

- Paikalliset vakituiset asukkaat ja loma-asukkaat, jotka taistelevat perustuslaillisesta

oikeudestaan puhtaaseen ja turvalliseen elinympäristöön.

- Paikalliset ja alueelliset yhdistykset, yritykset ja järjestöt, joiden toimintaa konflikti koskettaa.

Näistä tahoista keskityn tässä tutkielmassa erityisesti paikallisen turvealan yrittäjän, valtionyhtiö

Vapon sekä kahden paikallisen asukkaan näkemyksiin. Nämä paikalliset asukkaat edustavat samalla

paikallisiin vesistöihin liittyvää yhdistystä ja yritystä. Kaikki neljä tahoa edustavat kiistan

aktiivisimpia toimijoita paikallistasolla ja luovat siten puitteet tarkastelun rajaukselle.

11

Kuva 1. Hartolan turvekonfliktin keskeisimmät tapahtumapaikat lintuperspektiivistä. Tainionvirta

laskee Jääsjärvestä länteen kohti Päijännettä. Oikean yläkulman lähestymiskartalla Hartolan kunnan

sijainti kuvattuna keltaisella.

12

2.3 Ympäristökonfliktin käsite

Nykysuomen sanakirja (1951-1961) määrittelee konfliktin tarkoittamaan ristiriitaa, selkkausta, riitaa

tai yhteentörmäystä. Tutkimuskirjallisuudessa konfliktit taas määritellään usein analyyttisemmin

prosesseiksi, joissa kahden tai useamman toimijan tavoitteet ja intressit ovat ristiriidassa keskenään

ja törmäävät yhteen osapuolten havaitessa ristiriidan (Peltonen ym. 2004, 7). Oleellista on huomata

konfliktin prosessinomainen kehittyminen, joka kuitenkin edellyttää, että ristiriita havaitaan ja

konfliktin osapuolet pystyvät vaikuttamaan toistensa toimintaan. Näin tapahtui esimerkiksi

tapaustutkimukseni yhteydessä, kun paikallisen turveyrityksen sekä Vapon laajennuksilleen hakema

ympäristölupa aiheutti paikallisten asukkaiden ja tahojen suunnalta valitusvyöryn, joka osaltaan

vaikutti lupahakemusten saamaan huomioon ja medianäkyvyyteen. Peltosen ym. (2004, 7) mukaan

konfliktin taustalla voi olla useita erilaisia syitä ja yhden selitysmallin nostamista ainoaksi konfliktin

syyksi olisi syytä välttää. Tässä tutkielmassani pyrinkin löytämään Hartolan turvekonfliktille erilaisia

selityksiä ja syitä syventymällä konfliktin eri osapuolten näkökulmiin ja näkemyksiin. Tämä ei

suinkaan tarkoita, ettei kyseistä konfliktia voisi selittää myös muiden selitysmallien, kuten

turveteollisuuden laajempien haasteiden näkökulmasta.

Kun konfliktilla tarkoitetaan yleisesti näkyväksi kehittynyttä ristiriitaa, kiinnittää maankäytön

konfliktin käsite ristiriidat tilaan ja paikkaan (Peltonen ym. 2004, 9). Vaikka näin maantieteilijänä

olisi houkuttelevaa sijoittaa yksioikoisesti tutkielmani tapaus tilaan ja paikkaan kytkeytyvän

maankäytön konfliktin käsitteen alle, on sitä mielestäni syytä tarkastella myös erityisesti

ympäristökonfliktin käsitteen kautta. Ympäristökonfliktit voidaan mieltää maankäytön konfliktien

erityistapauksiksi, joihin ”[l]iittyy ’ympäristöongelmien’ tai jopa ’ympäristökriisin’ viitekehys.”

(Peltonen ym. 2004, 11). Kandidaatin tutkielmani perusteella näyttää siltä, että Hartolassa kiistan

kohteena ovat varsinaisen suon maankäytön ohella myös erityisesti vesistöissä ilmenevät

ympäristöongelmat. Vaikka maankäyttö, ja sen muutos, toimivatkin kyseisessä tapauksessa

ympäristöongelmien konkreettisena lähteenä, olisi yksiulotteista puhua juuri maankäytön

konfliktista, kun itse ympäristöongelmat ilmenevät laajemmin ympäristössä kuten ilmassa ja vedessä.

Maankäytön konflikti ja ympäristökonflikti -käsitteiden suhde voidaan myös kääntää toisin päin,

jolloin erilaisissa ympäristökonflikteissa maankäytön konfliktin katsotaan muodostavan oman

erityiskategoriansa (Peltonen ym. 2004, 11). Näin ollen, tutkittaessa ympäristökonflikteja

pureudutaan usein samalla maankäytön konflikteihin ja niiden esiin nostamiin kysymyksiin. Tällöin

tarkastelussa voivat olla yhtä aikaa niin maankäyttöön liittyvät yhteiskunnalliset intressit, jännitteet

ja suhteet kuin myös luonnonvaroihin ja ympäristöongelmiin kytkeytyvät kiistat (Gray 1989, 7).

13

Nähdäkseni ympäristökonflikti ja maankäytön konflikti eivät olekaan toisilleen vastakkaisia käsitteitä

vaan limittyvät toisiinsa.

Ympäristökonfliktit ja maankäytön konfliktit sisältävätkin monia yhteisiä piirteitä: Molemmat

syntyvät usein ympäristön tilaa ja muuttumattomuutta uhkaavien hankkeiden ja suunnitelmien

ympärille (Peltonen ym. 2004, 11). Näin tapahtui myös Hartolassa, missä Vapon ja paikallisen

turveyrityksen laajentamishankkeet nostivat esiin paikallisten asukkaiden vastustuksen ja huolen

ympäristöstään. Molempia konfliktityyppejä yhdistääkin jännitteiden ja ristiriitojen näkymätön

olemassaolo ennen konfliktin puhkeamista (Peltonen ym. 2004, 11). Peltosen ym. (2004, 11) mukaan

maankäytön konflikteille ja ympäristökonflikteille on myös yhteistä epäkohtien nouseminen niin

julkisen keskustelun ja kiistelyn kuin laajemman poliittisen päätöksenteon piiriin. Hartolassa tämä

ilmeni niin keskusteluina lehtien palstoilla kuin kiistan saamista laajemmista kytkennöistä muihin

vastaaviin tapauksiin (esimerkiksi Suonteen vesistön puolustajien vierailut ja kirjoittelu) ja koko

valtion energiapolitiikkaan (muun muassa ministeri Iiro Viinasen vierailut ja kannanotot valtion

turvepolitiikkaan sekä Vapo Oy:n edustajien turvetuotantoa puolustavat kannanotot).

Ympäristökonflikteja on tutkittu monilla eri tieteenaloilla kuten ympäristöpolitiikassa, sosiologiassa,

antropologiassa sekä maantieteessä ja näiden välisenä monitieteisenä yhteistyönä (Häkli 1999). Myös

näkökulmat ja lähestymistavat ovat vaihdelleet. Natura 2000 -verkoston ympärille muodostunutta

ympäristökonfliktia väitöskirjassaan tutkineen Annukka Malmstenin (2007, 60) mukaan konfliktin

osapuolten intressien ja arvojen selvittämisellä voidaan muodostaa kuvaa siitä, mistä osapuolten

näkemykset kumpuavat ja näin jäsentää ympäristökonfliktin kontekstia. Tarkemmin

ympäristökonflikteja voidaan lähteä avaamaan vastakkainasetteluja tarkastelemalla (Malmsten 2007,

60). Tämä lähestymistapa oli Malmstenille johdonmukainen valinta tutkimuksessa, jossa pyrittiin

selvittämään Natura 2000 -verkoston vastustuksen syitä sitä vastustaneiden maanomistajien

näkökulmasta. Vaikka itsekin pyrin tässä tutkielmassa selvittämään Hartolan turvekonfliktin syitä eri

osapuolten näkökulmista, lähestymiskulmani lähtee vastakkainasettelujen sijaan liikkeelle

moninaisten näkemysten huomioimisesta. Sen sijaan, että tutkisin konfliktin polttopisteitä kahden

vastakkaisen aseman lukkiutuneena kamppailuna, pyrin hahmottamaan paikkoja ja tiloja, joissa useat

eri näkemykset risteävät.

Yhden osapuolen näkökulman painottuminen on usein tunnistettu ympäristökonfliktin tutkimuksen

vaaraksi ja ongelmaksi (Rannikko 1994, 26). Tässä tutkielmassa pyrinkin laajentaman kandidaatin

tutkielmani turvehankkeiden vastustajien näkökulmaa katsomalla konfliktia sen keskeisimpien

osapuolten näkökulmista käsin. Jos tutkimuksessa halutaan löytää ne elämäntilanteet, joissa ihmiset

14

elävät, onkin kiistoja uskallettava tutkia Malmstenin (2007, 60) mukaan myös läheltä, jonkin ryhmän

motiiveihin eläytyen. Perinteistä akateemista tutkimusta on toisinaan kritisoitu etäisestä

suhtautumisesta ihmisten toimintaan, jolloin voidaan kyseenalaistaa sen mahdollisuudet toimintojen

merkitysten ymmärtämiseen (Malmsten 2007, 60).

2.4 Aiempaa tutkimusta turvekonflikteista Suomessa

Vaikka ympäristökonflikteja on tutkittu Suomessa laajalti, on turvetuotannon ympärille syntyneiden

paikallisten kiistojen tutkimusta tehty suhteellisen vähän. Jo 1970 –luvulla havaittiin ristiriita soiden

suojelun ja niiden taloudellisessa hyödyntämisen välillä (ks. Raitasuo 1975). Kuitenkin voimistunut

vesien tummuminen on vasta vuosituhannen vaihteessa saanut luonnonsuojelijoiden ohella myös

vesistöjen rantojen ympärivuotiset ja loma-asukkaat nostamaan esiin turvetuotannon

ympäristövaikutukset. Jos tieteellinen tutkimus turvekonflikteista onkin ollut vähäistä, ovat

paikalliset ja alueelliset mediat olleet kärkkäitä tarttumaan turvetuotannon ympäristövaikutuksiin ja

niiden aiheuttamaan vastustukseen. Tästä varhaisen esimerkin antaa lappeenrantalaisen Etelä-Saimaa

–lehden tiukkasävyinen otsikko 1990 -luvun alkupuolelta: ”Turvesuon jätevesien johtaminen

Maaveteen pitäisi lopettaa.” (Etelä-Saima 13.8.1992).

Eräänä tätä tutkielmaa innoittavana esimerkkinä on pohjoiskarjalaisen Jukajoen ja läheisen

Linnunsuon tapaus. Tapahtumat saivat alkunsa kesällä 2010, kun paikalliset kalastajat havaitsivat

Jukajoella kelluvan kuolleita kaloja (Mustonen 2013a, 234). Kalakuolemat uusiutuivat seuraavana

kesänä ja syyksi kuolemille paljastui turveyhtiö Vapon läheisen Linnunsuon tuotantoalueelta

tulleiden vesien aiheuttama Jukajoen happamoituminen (Mustonen 2013a, 234). Vaikka viranomaiset

eivät aluksi juurikaan puuttuneet tapaukseen, sen lopputulemana oli Linnunsuon tuotantoalueen

toiminnan keskeyttäminen ja Itä-Suomen suurimman kosteikon rakentaminen Vapon entiselle

tuotantoalueelle. Historialliseksi tapauksen tekee myös se, että ensimmäistä kertaa Suomen

ympäristölainsäädännön historiassa viranomaiset määräsivät Vapon toteuttamaan pilaantuneen

vesistön palauttamissuunnitelman ja maksamaan korvauksia kalakuolemista (Mustonen 2013a, 241).

Kyseiseen tapaukseen on perehtynyt Itä-Suomen yliopiston tutkija Tero Mustonen, joka on toiminut

tapauksessa niin Jukajokea puolustavan kyläaktiivin kuin tutkijankin rooleissa. Nokelainen (2014) on

tutkinut pro gradu -työssään paikallisten kokemaa suomaiseman muutosta samaisen Linnunsuon

tapauksen kautta.

Vaikka pyrin tässä tutkielmassa avaamaan Hartolan turvekonfliktia ”sisältä käsin”, rajoittuu oma

toimintani tapauksissa avoimeen yhteydenpitoon paikallisten toimijoiden kanssa. Oma osallisuuteni

15

konfliktiin perustuu pikemminkin lähtökohtiini Tainionvirran varren ja Isosuon lähialueen asukkaana

sekä hartolalaisuuteen perustuviin suhteisiini paikallisiin. Aktivistina toimimisen sijaan pyrin

hyödyntämään tätä osallisuuttani tapauksen kokonaisvaltaisessa, paikalliset huomioivassa

ymmärtämisessä.

Tapaustutkimusotteella Keski-Pohjanmaalle sijoittuvaa turvekonfliktia tutkinut Eerika Albrecht

keskittyy työssään turvetuotantoa puoltavien ja vastustavien tahojen erilaiseen argumentointiin

(Albrecht 2015). Albrecht (2015, 157) pitää turvetuotannon ja soidensuojelun yhteensovittamista

esimerkkinä ”ilkeästä ympäristöongelmasta”, jolle on ominaista monien tahojen eriävien intressien,

arvojen ja päämäärien kohtaaminen sekä tieteellinen tai tiedollinen epävarmuus. Soiden käyttöä

koskeviin konflikteihin liittyvätkin Albrechtin (2015) mukaan useat päätöksiä tekevät toimijatahot ja

soiden hyödyntämisen vaikutukset ulottuvat laajalle sen tarjoamien ekosysteemipalvelujen kautta.

Mielestäni myös kiistelyyn turpeen asemasta fossiilisena tai biopolttoaineena liittyy tiedollinen

ristiriita, jota sekä turvetuotantoa puolustavat ja vastustavat tahot pyrkivät argumentoinnissaan

hyödyntämään. Ympäristökonfliktin näyttämönä toimineella Julkunevalla Vapo pyrki perustamaan

uutta turvetuotantoaluetta keskiosiltaan luonnontilaiselle suolle, mutta lukuisten vaiheiden ja

paikallisten tahojen tekemien valitusten myötä hankkeen ympäristölupa palautui vuonna 2010 KHO:n

päätöksellä lupaviranomaisten ratkaistavaksi jo kolmannen kerran (Albrecht 2015, 160-163), joten

kyseisen konfliktin lopputulema on edelleen vailla selvyyttä. Julkunevan tapauksessa läheisen

Räyringin kylän asukkaat aktivoituivat puolustamaan niin suota, vesistöjä kuin omaa elintilaansa

(Albrecht 2015).

Kandidaatin tutkielmani tulosten pohjalta paikallisten toiminta ja puolustamisen kohteet

vaikuttavatkin Julkunevalla hyvin samankaltaisilta kuin Hartolan turvekonfliktin tapauksessa, jossa

puolustamisen paikat jakautuivat vesistöihin, ihmisten koteihin ja Isosuohon. Erityisesti

henkilökohtaisen paikkasiteen nouseminen yhdeksi keskeiseksi turvetuotannon vasta-argumentiksi

Julkunevan tapauksessa (Albrecht 2015, 163) asettaa myös tälle tutkimukselle mielenkiintoisen

kysymyksen sen merkityksestä Isosuon turvehankkeiden vastustamisessa. Omassa tutkielmassani en

kuitenkaan keskity Albrechtin tavoin osallisten argumentointiin vaan puheen sisältöön ja sen

taustoihin. Lisäksi pyrin tarkastelemaan haastateltavia erillisinä konfliktin osallisina

vastakkainasettelun osapuolten sijaan. Tiedostan kuitenkin, että osana Hartolan turvekonfliktia on

näkemysten vastakkainasettelu turvehankkeiden puolesta ja niitä vastaan.

16

2.5 Ympäristölupaprosessi ja YVA –menettely turvetuotannossa

Ympäristölupa vaaditaan yli 10 hehtaarin laajuiselta turvetuotantoalueelta tai siihen liittyvältä

ojitukselta (Selänne 2012, 21). Samoin uutta ympäristölupaa tulee hakea edellisen ympäristöluvan

umpeutuessa, kun tuotantoa jatketaan jo käytössä olevalla tuotantoalueella. Myös jo luvan saaneella

tuotantoalueella tulee hakea lupaa olennaisesti toimintaa tai päästöjä muuttavaan toimintaan (Suomen

ympäristökeskus SYKE 2015a). Ympäristölupapäätös tehdään lainsäädännön sekä mahdollisesti

tehtävän Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA) perusteella. Luvan myöntäminen

edellyttää ympäristösuojelulain mukaan ”…ettei toiminnasta aiheudu terveyshaittaa tai merkittävää

ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa.” (Suomen ympäristökeskus SYKE 2015a).

Turvetuotannon ympäristövaikutuksilla tarkoitetaan Turveteollisuusliitto ry:n (2002, 14) mukaan

toiminnan välittömiä tai välillisiä vaikutuksia ihmisiin, luontoon, yhdyskuntiin, maisemaan,

kulttuuriperintöön ja luonnonvarojen hyödyntämiseen. Välittömiä vaikutuksia ovat suon valmistelu-

ja tuotantovaiheen suorat vaikutukset tuotantoalueen suoluontoon ja ympäristöön

(Turveteollisuusliitto ry 2002,14). Tuotantoalueen suoluonto ja -maisema tuhoutuu käyttöönotossa

täysin ja tuotantoalueella on myös suoria melu- ja pölyvaikutuksia lähiympäristöön sekä vaikutuksia

ympäröivän suon hydrologiaan. Välilliset vaikutukset sen sijaan ovat turvetuotannon välittömien ja

suorien vaikutusten seurausta, joten niiden havainnointi ennustettavuus on vaikeampaa

(Turveteollisuusliitto ry 2002, 14). Samalla välilliset vaikutukset ovat kuitenkin tilalliselta ja

ajalliselta laajuudeltaan välittömiä vaikutuksia suurempia. Tällaisia välillisiä vaikutuksia ovat

esimerkiksi tuotantoalueiden kuivatusvesien vaikutukset alapuolisiin vesistöihin. Turvetuotannon

ympäristövaikutuksia arvioitaessa tarkastellaan usein eri vaikutusmuotojen yhteisvaikutuksia, koska

yksittäisvaikutukset kumuloituvat yhdessä merkittäviksi vaikutuksiksi (Turveteollisuusliitto ry 2002,

14). Esimerkiksi tuotantoalueen alapuolisiin vesistöihin voivat vaikuttaa niin tuotantoalueen

kuivatusvedet, tuulen mukana leviävä pöly kuin suon muuttuneen hydrologian aiheuttamat muutokset

vesistön valuma-alueella. Toisaalta turvetuotanto myös työllistää suoraan ja välillisesti niin

paikallisesti (esim. urakoijat ja alihankkijat) kuin valtakunnallisestikin (esim. lupaviranomaiset ja

konsultit).

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyä (YVA) käytetään uusien hankkeiden suunnittelun

apuvälineenä, jonka tulokset huomioidaan hankkeiden lupapäätöksessä. YVA:lla pyritäänkin jo

ennakolta ehkäisemään uusien hankkeiden haitallisia vaikutuksia ympäristöön (Suomen

ympäristökeskus SYKE 2015b). YVA -menettelyyn tarvittavista ympäristöselvityksistä vastaa

hanketta suunnitteleva taho alueellisen yhteysviranomaisen, ELY keskuksen, ohjauksessa ja

valvonnassa (Suomen ympäristökeskus SYKE 2015b). Turvetuotantohankkeisiin sovelletaan YVA -

17

menettelyä, jos niiden tuotantopinta-ala on yli 150 hehtaaria tai, jos niistä katsotaan aiheutuvan

merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia (Aaltonen ym. 2008, 54). Hartolan turvehankkeiden

kohdalla Hartolan Turpeen ja Vapo oy:n hankkeet jäivät erikseen tarkasteltuina alle 150 hehtaarin,

joten YVA -menettelyn soveltaminen perustui Ympäristökeskuksen harkinnanvaraiseen päätökseen,

jossa tarkasteltiin hankkeiden kokonaislaajuutta. Hartolan turvetuotantohakkeiden arvioidut

ympäristövaikutukset käyvät ilmi Hartolan Turpeen ja Vapo oy:n teettämistä YVA -

arviointiohjelmasta (Pöyry Environment Oy 2008) ja YVA -arviointiselostuksesta (Pöyry Finland Oy

2010).

Kriittistä näkökulmaa YVA –menettelyyn tuo Pölösen & Halisen (2014) tarkastelu turve- ja

kaivoshankkeiden YVA-selostuksissa ilmenneistä puutteista ja niiden korjausmenettelystä.

Tarkasteluun on otettu yhteensä 31 turvetuotanto- ja 14 kaivoshankkeiden YVA -arviointiselostusta

vuosilta 2007 -2014, mukaan lukien myös tämän tutkielman keskiössä oleva Isosuon tuotantohanke

(Pölönen & Halinen 2014, 12-13). ELY –keskusten lausuntojen perusteella useissa

turvetuotantohankkeiden arviointiselostuksissa ilmeni erilaisia puutteita ja epäselvyyksiä. Suurin osa

puutteista liittyi vesistövaikutuksiin ja hankkeiden eri toteuttamisvaihtoehtojen tarkasteluun.

Kuitenkin vain kahdessa turvetuotantohankkeessa ELY-keskus edellytti uuden arviointiselostuksen

toimittamista. Koska päätöksenteko ja ulkopuolisten kuva hankkeesta perustuu pitkälti YVA -

selostukseen, olisi Pölösen & Halisen (2014, 34) mukaan tärkeää edellyttää lainsäädännöllä uutta

arviointiselostusta niissä tilanteissa, joissa alkuperäinen arviointiselostus on merkittävästi

puutteellinen. (Pölönen & Halinen 2014.)

2.6 Tutkimusongelmat

Edeltävän tapaustutkimuksen taustoittamisen perusteella tutkielman aiemmin mainittu

tutkimustehtävä, Hartolan turvekonfliktin avaaminen, tarkentui kolmeksi tutkimusongelmaksi:

- Mitkä ovat eri osapuolten näkemykset Hartolan turvekonfliktista ja sen syistä?

- Miltä osin nämä näkemykset kohtaavat, ja miltä osin eroavat toisistaan?

- Miten tapauksen paikallinen ympäristökonflikti kytkeytyy laajempiin yhteyksiin?

18

3 Teoreettinen viitekehys

3.1 Kulttuurimaantieteellinen ympäristötutkimus

Koska tutkin Hartolan turpeenottohankkeiden ympärille muodostunutta ympäristökonfliktia

kulttuurimaantieteellisestä näkökulmasta, sijoittuu tutkielmani yhteiskunnallisen

ympäristötutkimuksen laajaan kenttään. Tarkemmin asemoin tutkielmani kulttuurimaantieteellisen

ympäristötutkimuksen alalle, jossa ihmisen luonto- ja ympäristösuhdetta lähestytään

maantieteellisten alueen, paikan ja tilan käsitteiden näkökulmasta.

Brittiläisen maantietieteilijän Doreen Masseyn (1984, 1) mukaan ihmismaantiede on perinteisesti

keskittynyt tarkastelemaan kolmenlaisia suhteita: sosiaalisen ja tilallisen; yhteiskunnan ja

ympäristön/ luonnon; sekä erilaisten yhteiskunnan osa-alueiden, kuten talouden, politiikan,

sosiaalisen rakenteen jne. välisiä suhteita. Näihin yksittäisiin osa-alueisiin keskittymisen sijaan

ihmismaantiede keskittyy paikkoihin ja edellä esitettyjen suhteiden tilallisuuteen. Erityisesti

ihmismaantieteessä kiinnitetään huomiota siihen, miten nämä osa-alueet ja suhteet muodostavat

monimutkaisen mosaiikin, jonka Massey (1984, 1) nimeää yhteiskunnan maantieteeksi. (Massey

1984.)

Maantieteilijä Ari Lehtisen (2005, 11–12) mukaan kulttuurimaantieteellinen ympäristötutkimus

korostaa maantieteen roolia niin ihmisen elinympäristötieteenä kuin sosiospatiaalisia suhteita

tarkastelevana aluetieteenä. Kulttuurimaantieteellisessä ympäristötutkimuksessa maantiede

käsitetään nimenomaisesti näkökulmatieteenä, ilman tieteenalaa yhdistävää omaa tutkimuskohdetta.

Ympäristökysymysten kohdalla tämä perspektiivisyys tarkoittaa erityisesti herkistymistä

kulttuuristen arvojen, ihmisten välisen vuorovaikutuksen sekä vallan ja hallinnan suhteiden

moninaisuudelle. (Lehtinen 2005, 12.) Tässä tutkielmassa perehdyn erityisesti arvojen ja käsitysten

moninaisuuteen pyrkien samalla säilyttämään laajan, ilmiöiden tilallisuuteen, perustuvan

näkökulman.

3.2 Maankäytön tutkimuksen NIMBY -ajattelusta kotipaikan maantieteeseen

Maankäytön näkökulmasta paikallisten asukkaiden vastarintaa ympäristökonflikteissa on

perinteisesti pidetty nurkkakuntaisena oman edun tavoitteluna ja toivotun kehityksen jarruna.

Ympäristökonflikteja onkin tutkittu paljon NIMBY (Not In My Backyard) ilmiöinä, joissa konfliktin

katsotaan kulminoituvan paikallisten asukkaiden vastustukseen asuinympäristöään uhkaavaa ei-

toivottua hanketta kohtaan (ks. Kopomaa ym. 2008). Vaikka NIMBY -kehys voi joissain tapauksissa

kuvata hyvin esimerkiksi vammaisten palvelukodin vastustajien ulossulkevaa paikallisuutta (ks.

19

Kuparinen 2005), leimaa se kuitenkin liian väljästi käytettynä (lähi)ympäristön puolustajat yhteisen

edun vastustajiksi (Peltonen 2008, 190). Lisäksi NIMBY -käsitteeseen sisältyvä oletus hankkeen

vastustajien ajatusmallista: ”Ei meidän pihallemme, mutta joidenkin muiden pihalle kyllä!” sopii

huonosti ympäristön saastumisen ympärille muodostuneisiin ympäristökonflikteihin, koska

ympäristön pilaamista vastustetaan usein jo yleisellä tasolla.

NIMBY -ilmiöön nähden hieman toisenlaisesta näkökulmasta ympäristökonfliktien ”paikallisia”

lähestyy paikan puolustamisen tutkimustraditio, jonka johtoajatuksena on paikan ja kotipaikan

puolustaminen ympäristötekona. Paikan puolustamisen tutkimussuuntaus perustuu yhteen

maantieteen perustavanlaatuisimpaan tutkimustraditioon: kotipaikan tutkimukseen. Eräs merkittävä

maantieteellinen tapa ymmärtää (koti)paikka nojaa kreikkalaiseen choran käsitteeseen. Platonin

Timaios -dialogin maailman kolmen olomuodon jäsennyksen mukaan chora hahmottuu syntymisen

ja kasvamisen alkutilaksi, josta käsin kaksi muuta olomuotoa, lainalaisuuksien (järjellä tarkasteltava)

todellisuus ja aistein havaittava todellisuus hahmottuvat. Lehtisen (2005, 14) mukaan choraan

perustuva korografinen maantiede sai kuitenkin varhain väistyä tilan lainalaisuuksien malleja

muotoilevan korologisen maantieteen tieltä maantieteellisen ajattelun oikeutusperustana.

Esimerkkeinä tästä mallien maantieteestä ovat niin kolonialismin aikainen maailman kartoitus kuin

nykyaikaiset spatiaaliset mallit ja geoinformatiikan sovellukset. (Lehtinen 2005, 13-14.) Jo 1980 -

luvulla Sandbach (1984) nosti esille maallikkotiedon merkityksen ympäristösuunnittelussa. Hänen

mukaansa tieteellisen tutkimuksen valtavirta edustaa yhteiskuntaa kulloinkin hallitsevien toimijoiden

ideologiaa ja pyrkii säilyttämään näiden toimijoiden kannalta suotuisan status quo -tilanteen

(Sandbach 1984, 196-197). Näin ollen suunnittelua ja tuotantoa ei tulisikaan kehittää pelkästään

tieteellistä asiantuntijuutta kehittämällä, vaan kaikille tulisi taata oikeus osallistua erityisesti

ympäristökysymyksiin liittyvään päätöksentekoon (Sandbach 1984, 197).

1970 -luvulta alkaen niin maantieteessä kuin muissakin ihmistieteissä alkoi nostaa päätään

henkilökohtaisten kokemusten tutkimus. Tuanin (1977, 6) mukaan kokemuksellisuus jääkin helposti

piiloon niin ihmisten toiminnassa kuin ympäristöön keskittyvässä tutkimuksessa. Kokemuksen

kuvaaminen ja tutkiminen on kuitenkin mahdollista ja tärkeää, koska esimerkiksi

ympäristösuunnittelun käyttämät laajat yleistykset ja diskurssit muodostuvat pohjimmiltaan ihmisten

monivivahteisesta kokemustiedosta (Tuan 1977, 6-7).

Kokemuksellisen maantieteen kanssa osittain samanaikaisesti tapahtunut humanistisen maantieteen

nousu nosti choran käsitteen uudestaan maantieteelliseen ajatteluun. Uusissa, asumista,

matkustamista ja paluuta käsittelevissä tutkimussuuntauksissa keskitytään siihen, miten tutun ja

erilaisen välinen rajankäynti rakentaa suhdettamme kotipaikkaan. (Lehtinen 2005, 14-15.) Tämän

20

pohjalta norjalainen Inger Birkeland (2002, 290-301) pohjoisen ympäristön ja luonnon tilan sekä

luontomatkailun tutkimuksissaan rinnastaa choran kotipaikkaan, jossa järjellä tarkasteltava ja aistein

havaittava todellisuus yhdistyvät kehon ja kodin kokemushistoriaan eli ihmisen lähtötilaan. Lehtisen

(2005, 15) mukaan Birkelandin choran tulkinta auttaa ympäristötutkimuksen yhteydessä

vahvistamaan ymmärrystä kotipaikan elinolojen puolustamisesta. Tämä ymmärrys kotipaikan

puolustamisesta asumisen ja päivittäisen elämänkokemuksen myötä syntyneenä paikan

asiantuntijuutena on omiaan nostamaan paikallisen ympäristösuhteen erityisasemassa olevan

luonnontieteellisen asiantuntijuuden rinnalle ympäristönkäytön ja -politiikan kysymyksissä,

erityisesti ympäristökonflikteissa. Romantisoituneiden käsitysten välttämiseksi paikan

puolustamisen tutkimussuuntauksessa on myös syytä pitää silmät avoinna toisinaan

ympäristökamppailuissa esiintyville paikallisuuden taantumuksellisille puolille kuten

syntyperäisyyden korostamiselle, ja siten muualta tulleiden ulossulkemiselle (Lehtinen 2005, 16).

Suomalaisessa ympäristötutkimuksessa kotipaikan maantiede on kulkenut laveasti yleistäen kahta

päälinjaa, joista ensimmäinen on keskittynyt paikallisten yhteisöjen ja ihmisten ympäristösuhteen

kuvaamiseen. Toinen päälinja on sen sijaan pyrkinyt ymmärtämään ja tulkitsemaan paikallisia

näkemyksiä luonnonvarojen käyttöön ja luonnonsuojeluun liittyvissä tapauksissa. (Lehtinen 2005,

15–16.) Tämän jaottelun ohella voidaan nimetä useita erilaisia lähestymistapoja, jotka sijoittuvat

enemmän tai vähemmän molempien päälinjojen alle. Jaana Nevalainen (2004) ja Samu Pehkonen

(2005, 161–191) avaavat molemmat paikallisten kokemusta ympäristön muutoksesta eletyn arjen

paikkakokemusten kautta, sisältä käsin. Teijo Rytteri (2005, 61-77) sen sijaan kuvaa luonnon

politisoitumisen prosessia Ylä-Lapin tilanteessa, jossa saamelaisten kotiseutualue on ylipaikallisten

matkailu- ja metsätalouspaineiden puristuksissa. Matkailumaantieteen piirissä onkin tutkittu

matkailun vaikutusta matkakohteen paikallisten kokemukseen kotipaikastaan. Toisaalta

matkailumaantieteessä on myös tutkittu matkailijan näkökulmasta kotipaikan vahvistumista

matkailussa kodin ja matkakohteen vuoropuheluna. Matkailulla ja paikan puolustamisella onkin usein

havaittu olevan yhteiset intressit ympäristökonflikteissa, joissa ympäristön muutoksen koetaan

uhkaavan paikallista elinkelpoisuutta. (Lehtinen 2005, 16-18.)

Käytännössä choran huomioiminen maantieteellisessä ympäristötutkimuksessa antaa ensisijaisen

arvon paikallisten asukkaiden omalle ymmärrykselle ympäröivän luonnon arvokkuudesta. Tämä

paikallisten näkemysten esille nostaminen on omiaan lisäämään tasa-arvoista vuorovaikutusta

ympäristökonfliktien eri osapuolten kesken. Maantieteellinen ympäristötutkimus voikin

parhaimmillaan toimia maallikkomaantiedon ja ympäristöntuntemuksen välittäjänä

ympäristöpoliittiseen päätöksentekoon. (Lehtinen 2005, 16-18.)

21

Myös Mustonen (2013b) nostaa paikallisen tiedon merkityksen esiin valuma-alueiden

yhteishallinnassa Jukajoen tapauksen yhteydessä. Hänen päätelmiensä mukaan paikalliset omaavat

tietoa ja taitoja, joita viranomaiset eivät pysty (luonnon)tieteellisellä tiedolla saavuttamaan. Tämä tuli

esiin Jukajoella, jossa mittauksiin tietonsa perustaneet viranomaiset ja Vapo eivät pystyneet

havaitsemaan tai ennakoimaan kalakuolemia eivätkä selvittämään niiden syytä (Mustonen 2013b).

Näiden tahojen toiminnalle oli ominaista myös paikallisen tiedon vähättely ja siten oman vallan

osoittaminen (Mustonen 2013a).

Omassa ajattelussani paikan puolustaminen ympäristötekona -näkökulma asettaa paikalliset asukkaat

ja laajemmin ”tavalliset ihmiset” keskeisiksi toimijoiksi luonnonvara- ja ympäristökysymyksissä.

NIMBY -kehyksen sijaan siinä kuitenkin nähdään ruohonjuuritason toimijat pikemminkin paikan

puolustajina, kuin kaiken muutoksen vastarannankiiskinä ja kehityksen jarruina. Itsekin

tutkimusalueen ”entisenä paikallisena” pyrin avaaman kyseistä ympäristökonfliktia enemmän sisältä

päin kuin ulkopuolisen tutkijan näkökulmasta.

3.3 Risteyksien paikasta liikeratojen tilaan

Siinä, missä useimmilla muilla tieteenaloilla on usein oma tieteenalan määrittävä(t)

tutkimuskohteensa, maantieteeltä tällaista koko tieteenalan määrittävää tutkimuskohdetta ei usein

ajatella olevan löydettävissä. Sen sijaan maantiedettä voidaan pitää näkökulmatieteenä, jossa

korostetaan ilmiöiden tilallisuutta ja tilallisia suhteita. Maantiedettä sanotaankin toisinaan tilan

tieteeksi. Paikkaa ja tilaa on pitkään käytetty maantieteen peruskäsitteinä, joiden avulla ilmiöitä on

tutkittu maantieteellisestä näkökulmasta. Se, mitä paikalla ja tilalla kulloinkin tarkoitetaan, vaihtelee

suuresti eikä niiden käsitteellistämiseen kiinnitetä Masseyn (2008a, 14) mukaan riittävästi huomiota.

Lehtosen ym. (2008, 8) mukaan Massey onkin korostanut tilan ja paikan käsitteellistämisen

merkitystä ja perustavanlaatuista vaikutusta siihen, kuinka maailma koetaan ja käsitetään. Tämän

tutkielman paikan ja tilan tulkintani perustuukin paljolti Masseyn teoretisointiin, jota tarkastelen

suhteessa ”perinteisiin” tai vallalla oleviin paikka- ja tilakäsityksiin.

Varsin usein paikka mielletään tarkoin rajatuksi pysähtyneisyyden tilaksi, jonka erityisyys

muodostuu paikan sisäisten ominaisuuksien kautta (Lehtonen ym. 2008, 9; Massey 2008a, 15).

Samalla paikallinen asetetaan globaalin vastakohdaksi ja kuvitellaan paikkojen joko vahvistuvan

turvapaikkoina erillään globaalistumisen pyörteistä tai menettävän ainutkertaisuutensa (ellei

häviävän kokonaan) globaalin aika-tila -tiivistymän puristuksissa (Massey 2008a, 15; Massey 2008b

17-31). Massey (2008b, 29) kuitenkin näkee paikkojen ja paikallisen olevan tärkeä osa

22

globaalistumisen liikeratoja näiden suhteiden, liikkeiden ja kommunikaation verkostojen erityisinä

risteyskohtina, kohtaamispaikkoina. Näin ollen paikan erityisyys ei rakennu pelkästään sen sisäisen

historian myötä. Sen sijaan paikan ainutkertaisuus muodostuu paikallisten ja laajempien sosiaalisten

suhteiden ja yhteyksien sekoituksena, missä globaalistuminen toimii pikemminkin ainutkertaisuuden

lähteenä kuin yhdenmukaistajana. Tästä seuraa, ettei paikka ole koskaan valmis vaan muodostuu

jatkuvasti muuttuvien vuorovaikutusten prosessina. Paikka ei myöskään rajaudu tarkoin ulko- ja

sisäpuoleen, koska se rakentuu yhtälailla niin ”ulkopuolelle” ulottuvista yhteyksistä kuin sen

”sisäpuolisista” suhteista. (Massey 2008b, 30-31.) Vaikka tarkastelenkin Hartolan turvekonfliktia

”sisältä käsin”, pyrin samalla myös hahmottamaan sitä risteyksenä, jossa niin paikalliset kuin

globaalit liikeradat kohtaavat. Tarkasteluni kohteena on tämän liikeratojen kohtaamispaikan lisäksi

myös nämä liikeradat itsessään.

Paikan prosessinomaisuus ja rajattomuus näkyvät Masseyn (2008b, 31) sen sisäisissä konflikteissa,

joissa tulevat esiin paikan erilaiset identiteetit. Yhden näkökulman paikan sisäisiin konflikteihin

tarjoaa Robert Sackin (1984, 46) esiin nostama kansallisvaltioita koskeva ongelma, joka syntyy kun

yhteiskunta ankkuroidaan tarkoittamaan tiettyä paikkaa: Kun luodaan yhä enemmän hallinnon tasoja

ja osa-alueita, myös tilallisten vuorovaikutussuhteiden määrä kasvaa valtavasti. Näin tehtyjen

päätösten tilalliset olomuodot hajautuvat poliittisen päätöksenteon aluehierarkiassa. Vaikka päätökset

olisi suunnattu vain yhdelle aluehierarkian tasolle, ne voivat vaikuttaa kaikilla tasoille

ennakoimattomilla tavoilla ja näin aiheuttaa alueellisia yksiköitä koskevia oikeudellisia konflikteja

(Sack 1984, 46.) Kansallisvaltion näkeminen yhtenä paikkana ei nähdäkseni otakaan riittävästi

huomioon sen sisäistä identiteettien ja paikallisuuksien moninaisuutta.

3.4 Aika-tilan käsite

Maantieteilijä John Allenin (1984) mukaan sosiaaliset prosessit tapahtuvat aina maantieteellisessä

tilassa ja suhteessa luontoon. Tila ei siis ole pelkästään yhteiskunnallisten prosessien myötä muuttuva

pinta (Allen 1984, 49). Samoin kuin paikka mielletään staattiseksi globaalin vastakohdaksi myös tila

määritellään usein virheellisesti ajan vastinparina (Massey 2008a, 14-15). Tällöin tilan ajatellaan

edustavan pysähtyneisyyttä ja ajan dynaamisuutta, mikä poistaa tilalliselta muutoksen, ja näin myös

politiikan, mahdollisuuden (Massey 2008c, 32-64). Masseyn mukaan: ”[M]eidän pitäisi pyrkiä pois

niistä malleista, joissa yhteiskunta on jonkinlainen kolmiulotteinen, … ajan läpi liikkuva viipale.”

(Massey 2008c, 56). Lineaarisen ajan ja kaksi- tai kolmiulotteisena pintana hahmottuvan tilan

vastakkainasettelun sijaan Massey (2008c) hahmottelee moniulotteista aika-tilan käsitettä, jossa tilan

23

ja ajan ajatellaan olevan toisiaan täydentäviä ulottuvuuksia. Tästä seuraa, että tilallinen muokkaa

ajallista historiaa, joka vastavuoroisesti tuottaa tilan muodon ja moninaisuuden (Massey 2008c, 63-

64). Tämän näkemyksen mukaan tila on vuorovaikutustemme ja käytäntöjemme myötä jatkuvan

tuottamisen kohteena, kuten paikkakin, mikä nostaakin esiin tärkeän kysymyksen ihmisen ja luonnon

välisestä yhteiselosta (Massey 2008a, 14-15). Myös Hartolan turvekonfliktissa on paljolti kyse

ihmisen ja luonnon välisistä suhteista sekä tilan tuottamisesta, kun konfliktin osallisten näkemykset

”oikeanlaisesta” yhteiselosta suon ja vesistöjen kanssa asettuvat vastakkain ja kilpailevat keskenään.

Myös Tuan (1977) tarkastelee tilan suhdetta aikaan ja pyrkii liittämään ne tosiinsa

vastakkainasettelun sijaan. Tuanin (1977, 118) tarkastelussa sekä tila että aika ovat paljolti

kokemuksellisia ja muotoutuvat alitajuisesti. Nykyihmisen elämässä vaaditaan tilan ja ajan

hahmottamista saman kokemuksen erilaisina ulottuvuuksina, jotka voidaan kuitenkin muuntaa

toisikseen: Päästäksemme ajoissa tapaamisen meidän on hahmotettava kuljettavan matkan vaatima

aika ja sovitettava ajankäyttömme yhteen tilallisen etäisyyden kanssa. Eräänä yleisenä esimerkkinä

tilan ja ajan yhdistämisestä Tuan (1977, 129) mainitsee ajallisten ilmauksien käyttämisen etäisyyden

määrittämisessä: kohde on tunnin ajomatkan tai kahden päivän kävelymatkan päässä. Tällaisilla ajan

määreillä voidaan ilmaista selkeästi kohteen saavuttamiseen vaadittavaa työtä tai panostusta. Tuanin

(1977, 128) mukaan tavoitteemme sekä niitä varten tekemämme ponnistelut ja suunnitelmat ovatkin

yhtä lailla niin ajallisia kuin tilallisia. Tavoitteen visioiminen luo tilallis-ajallisen rakenteen:

Esimerkiksi turvetuotannon suunnittelu uudelle alueelle asettaa niin ajallisen tavoitteen tuotannon

aloittamisesta ja mahdollisesta kestosta kuin tilallisen tavoitteen tuotannon laajuudesta.

Mikä onkaan paikkojen asema tässä aika-tila -käsitteessä? Masseyn (2008a, 15; 2008d, 189) mukaan

paikka on perinteisesti käsitetty abstraktin tilan konkreettiseksi vastinpariksi (ks. Tuan 1977).

Tällainen käsitys on sikäli ongelmallinen, että sen enempää paikka kuin tilakaan eivät ole abstrakteja

ulottuvuuksia vaan ilmenevät sosiaalisina suhteiden samanaikaisena rinnakkaisuutena kaikilla

maantieteellisillä tasoilla (Massey 2008e, 144). Tämä puolestaan vapauttaa paikan rajatusta

pistemäisestä olomuodostaan avoimeksi toistensa kanssa vuorovaikutuksessa olevien sosiaalisten

suhteiden risteykseksi. Tila sen sijaan muodostuu näiden suhteiden samanaikaisena verkostona

(Massey 2008d, 199). Näin ollen paikat ovat osa tilaa siinä missä tilallisuus on aina läsnä paikoissa.

Voimme ajatella kotia paikkana, joka kytkeytyy tilallisten suhteiden kautta muuhun maailmaan,

mutta koti on yhtälailla tila, jossa on omat sisäiset suhteensa.

Tuanin (1977, 198) mukaan aikaa voidaan ajatella liikkeenä, jolloin paikka merkitsee pysähdystä

tässä ajan virrassa. Massey kuitenkin näkee myös paikan olevan jatkuvassa muutoksessa: Kun

lisäämme tila-paikka -kehykseen ajallisen ulottuvuuden, huomaamme kuinka tilalliset suhteet alati

24

muuttuvat, jolloin niistä muodostuu (koti)paikkojen välisiä ja sisäisiä liikeratoja. Massey tiivistääkin

tila-ajan ja paikan välisen suhteen todetessaan että: ”Aika-tilat ovat paikan jatkuvaa tapahtumista”

(Massey 2008). Tässä työssä tutkimuskontekstinani eivät olekaan Hartolan turvekonfliktin paikat

jonain täsmällisenä ajan hetkenä vaan pyrin tarkastelemaan, miten nämä paikat nousevat esiin eri

tilanteissa eri aikoina, kuten ennen turvetuotantoa, konfliktin kärjistymisen aikaan ja tilanteen

rauhoituttua. Tässäkin yhteydessä eri ajanjaksojen määrittely perustuu osaltaan niin ajallisiin (ennen,

jälkeen) kuin tilallisiin (turvetuotantoalue) määreisiin.

Tässä tutkielmassa tarkastelen Hartolan ympäristökonfliktia tilallisesta näkökulmasta, jonka avulla

pyrin ymmärtämään turpeenottohankkeiden synnyttämää konfliktia ja sen syitä. Erityisesti pyrin

selvittämään, miten kyseisen ympäristökonfliktin tila avautuu eri toimijoiden näkökulmista. Tila-ajan

käsitteen otan tutkimukseni keskiöön pääosin kahdesta syystä: Tila-ajan avulla voidaan tarkastella

ihmisten erilaisia arvo- ja kokemusmaailmoja samassa alati muuttuvassa kontekstissa. Toiseksi, tila-

aika toimii luontaisena näkökulmaa laajentavana jatkumona aiheesta tekemäni kandidaatin

tutkielman puolustamisen paikoille. Pyrinkin hahmottamaan niitä ympäristökamppailun aika-tiloja,

joita Hartolan turvekonfliktissa muodostuu.

3.5 Aika-tilat käytännössä

”Vadi katsoi lattialta minuun, räpäytti silmiään ja kääntyi selin. Maailma oli ihmisten väliset suhteet.

Tila oli ihmisten väliset etäisyydet. Merkitys oli yhden suhde toiseen. Yksin meitä ei ole.” (Kyrö 2007,

270-271).

Oheinen katkelma Tuomas Kyrön romaanista Benjamin Kivi havainnollistaa mielestäni hyvin yhtä

tapaa kuvata tilan ja sosiaalisten suhteiden asemaa maailmassa, jossa elämme. Tässä määritelmässä

on myös joitakin yhtymäkohtia Doreen Masseyn tilakäsitykseen, jossa tila muodostuu juuri ihmisten

välisistä suhteista. Tämä katkelma tuo myös mielestäni hyvin käytännön tasolle joskus hieman

abstraktiksi jäävän tilan käsitteen. Seuraavassa pyrinkin luomaan katsausta aika-tilan käsitteen

soveltamiseen käytännössä.

Massey (2008d, 178) kertoo tutkimuksesta (ks. Allen ym. 1998), jossa tarkasteltiin kahta varsin

erilaista aika-tilaa: luonnontieteellisiä laboratorioita ja niissä työskentelevien tutkijoiden koteja.

Aluksi modernit laboratoriot vaikuttivat malliesimerkeiltä avoimista globaalien suhteiden

solmukohdista, kun taas kodit vaikuttivat klassisen paikallisilta turvan tyyssijoilta, kaukana globaalin

maailman pyörteistä (Massey 2008d, 179). Tutkimuksen edetessä kuitenkin selvisi kuinka aluksi

avoimilta vaikuttaneet laboratoriot olivat rajattuja vain tiettyjä toimintoja ja ihmisiä varten (Massey

25

2008d, 179-180). Kotien tarkemmassa tarkastelussa alkoivat ne näyttää yhä huokoisemmilta ja

avoimemmilta aikatiloilta, joissa monenlaisten ihmisten eri kiinnostuksen kohteet ja harrastukset

kohtasivat. (Massey 2008d, 178-182.)

Edeltävässä kuvauksessa pyrin tiivistämään tutkimusesimerkkiä siitä, kuinka aikatiloja voidaan rajata

ja tutkia kriittisesti. Tuodakseni aika-tilan käsitteen vielä populaarimmalle tasolle kuvaan seuraavassa

aikatilana yhtä monille suomalaisille tuttua tapahtumaa: jääkiekko-ottelua. Jääkiekkoon liittyy paljon

ajallisesti ja tilallisesti latautunutta perustermistöä kuten erät, pelikatkot, yli- ja alivoima sekä kaukalo

puolustus-, keski- ja hyökkäysalueineen. Laajemmin ajateltuna myös jäähalli,

jääkiekkopaikkakunnat, ottelun ennakkostudiot ja koko kiekkokausi ovat yhteen jääkiekko-otteluun

liittyviä aika-tiloja. Näin jääkiekko-ottelun aika-tilaa voidaan purkaa pienempiin osiin, mutta

pyrkikäämme tätä mekaanista jaottelua analyyttisemmälle tasolle pohtimalla jääkiekko-otteluun

liitettyjä merkityksiä, kokemuksia ja suhteita.

Vaikka kutsuin jääkiekko-ottelua monille suomalaisille tutuksi tapahtumaksi ei se suinkaan tarkoita,

että kaikki itse lajia seuraisivat tai kävisivät ottelutapahtumissa paikan päällä. Jääkiekkoon liitetyt

väkivalta ja päihteet (lähinnä nuuska ja keskiolut) tekevät siitä joillekin punaisen vaatteen ja antavat

sille negatiivisen arvolatauksen. Toisaalta jääkiekkoon latautuu myös monia hyveinä pidettyjä arvoja

kuten joukkuehenki, voimakkuus, taituruus ja luovuus sekä suomalainen sisukkuus. Itse jääkiekko-

otteluita pyritään Suomessa nykyisin markkinoimaan jälkimmäisen luettelon arvoilla ja häivyttämään

perinteisesti ottelutapahtumiin liitettyjä katsojien kaljan kittausta, pelaajien ja valmentajien

nuuskaamista sekä kenttätapahtumien väkivaltaisuutta. Samaan aikaan näillä jääkiekon

”perinteisillä” arvoilla on edelleen vankkumaton kannattajakuntansa.

Merkitysten ja arvojen ristiriitaisuuden lisäksi jääkiekko-ottelun aikatilan voidaan katsoa koostuvan

myös ihmisten välisistä suhteista ja kokemuksista. Itse ottelu kokonaisuutena lienee useimmalle

paikallaolijalle, niin pelaajille, katsojille kuin tuomareillekin kokemus, joka samanaikaisesti jaetaan

muiden kanssa, mutta koetaan myös kukin henkilökohtaisesti omalla tavallaan. Tähän

ottelutapahtumien kokemiseen liittyy myös kokijoiden väliset suhteet ja niiden ilmaiseminen. Jo yksi

joukkue muodostaa oman dynaamisen kokonaisuutensa, jolla on ottelutapahtumassa usein valmentaja

johtajanaan, ja myös pelaajien erilaiset asemat tässä näytöksessä on ”roolitettu.” Ottelua pelatessaan

pelaajat ovat myös vuorovaikutuksessa vastustajan joukkueen pelaajien ja tuomareiden kanssa,

vaikka valmentajan sanoin pyrittäisiin vain ”pelaamaan omaa peliä.” Vaikka yleisö on ensisijaisesti

tullut vain katsomaan ottelua, vaikuttavat hekin ottelutapahtumiin monin tavoin: kannustuksella ja

läsnäololla pelaajien suoritukseen, tuomareiden ratkaisuihin reagoimalla myös heidän suorituksiinsa

ja jo pääsylipun maksamalla joukkueen olemassaolon edellytyksiin. Näin ollen jo jääkiekko-ottelun

26

”sisäinen” aika-tila on hyvin monimuotoinen puhumattakaan sen linkeistä ottelun ”ulkopuolisiin”

asioihin.

Jääkiekko-ottelun aika-tilaa voitaisiin toki avata monia muitakin siihen liittyviä asioita

tarkastelemalla ja edellä päällisin puolin esittelemiini kokonaisuuksiin tarkemmin pureutuen. Aika-

tilan käsite antaakin mielestäni melko avoimen kehyksen käyttäjälleen, jolloin vapaus ja vastuu

tarkastelun rajauksesta jäävät akateemisen tutkimuksen tapauksessa tutkijalle. Itse näenkin aika-tilan

hedelmällisenä käsitteenä ympäristökonfliktin käsittelyyn tapauksena, koska se ei rajaa

tarkastelukulmaa liiaksi suppeaan käsitteeseen vaan antaa tutkijalle tilaa omiin tulkintoihin ja siten

tapauksen sekä tutkittavan ilmiön kannalta olennaisten havaintojen ja johtopäätösten tekemiseen.

Toisaalta tiedostan myös tämän avoimuuden riskit ja haasteet, joten pyrin tarkentamaan tutkimuksen

kysymyksenasettelua aika-tilan käsitteen avulla. Teoreettisen viitekehyksen myötä aiemmin

esittelemäni tutkimusongelmat tiivistyvätkin kolmeksi tutkimuskysymykseksi, joihin lähden

hakemaan vastausta työn empiirisessä osiossa. Tutkimuskysymykset ovat:

1. Miten konfliktin paikat ja tilat avautuvat konfliktin eri osallisten kokemina?

2. Miten konfliktin aika-tilat avautuvat sekä kytkeytyvät toisiinsa ja muualle?

3. Miksi Hartolan turvehankkeet johtivat konfliktiin?

4 Aineistot ja menetelmät

Laadullista tutkimusta on perinteisesti pidetty määrällisen tutkimuksen ”pehmeämpänä” vastinparina

(Sarajärvi ym. 2002, 66; Alasuutari 2011, 31). Alasuutarin (2011, 32) mukaan ihmistieteiden

tutkimuskenttää ei kuitenkaan ole syytä jakaa vastakohtaisiin kvalitatiivisiin ja kvantitatiivisiin

menetelmiin, vaan niitä voidaan pitää toistensa jatkumona. Analyysimalleina kvantitatiivinen ja

kvalitatiivinen analyysi voidaan kyllä erottaa toisistaan, mutta niitä molempia voidaan toteuttaa

saman tutkimuksen tai saman aineiston yhteydessä. Myös tutkimuksen metodologisten lähtökohtien

perusteella voidaan erottaa toisistaan määrällisen tutkimuksen luonnontieteellinen koeasetelma ja

laadullisen tutkimuksen arvoituksen ratkaiseminen. (Alasuutari 2011, 32.)

Mielestäni arvoituksen ratkaisemisen ajatus soveltuu hyvin tapaustutkimuksen tekoon, erityisesti

tämän tutkimuksen kohdalla, koska pyrin luomaan kokonaiskuvaa konfliktista sen osallisten

näkemyksiin perehtymällä ja siten ratkaisemaan arvoituksen konfliktin tilallisesta luonteesta ja ”asian

ytimestä.” Hypoteesiin perustuvan koeasetelman sijaan lähdenkin selvittämään avoimemmilla

kysymyksenasetteluilla, mitä kyseisellä tapauksella on sanottavanaan. Näin ollen tutkielmani

empiirinen osio perustuukin pitkälti kirjallisen ja suullisen tekstiaineiston kvalitatiiviselle analyysille.

Aluksi suunnittelin myös kvantitatiivisen analyysin tekoa ja lähtökohtaisesti määrällisten aineistojen,

27

kuten lomakekyselyjen keräämistä, tapaustutkimuksen triangulaation mukaisesti. Kirjallisen

aineiston ja haastattelujen osoittautuessa hyvin antoisiksi, en nähnyt kuitenkaan tarvetta muiden

aineistojen käyttämiselle. Myös merkityksenantojen ja kokemusten tutkiminen suuntasivat aineiston

analyysiä laadullisen sisällönanalyysin suuntaan. Lopullinen aineistoni koostuukin neljästä konfliktin

keskeisimmille osallisille tehdyistä teemahaastatteluista sekä näitä haastatteluja tukevasta kirjallisesta

aineistosta.

4.1 Kirjallinen aineisto

Työni kirjallinen aineisto on kaiken kaikkiaan sekalainen seurakunta erilaisia ympäristöhallinnon

asiakirjoja, ympäristölupapäätöksiä, Vapon tiedonantoja ynnä muita Hartolan turvekonfliktiin

liittyviä tekstejä. Koska lähdin tekemään tapaustutkimusta Hartolan turvekonfliktista salapoliisin

tavoin ”arvoitusta ratkaisemalla”, on myös vaikeaa erotella toisistaan varsinaista empiiristä

tutkimusaineistoa ja tapauksen kulun selvittämiseen käyttämääni tausta-aineistoa. Tätä rajanvetoa

vaikeuttaa osaltaan monien aineistolähteiden käyttäminen sekä työn taustoitusosuudessa että tulosten

tarkastelun yhteydessä. Vedänkin tähän liukumaan rajan siten, että esittelen seuraavassa työn

tuloksissa esiintyvät Turvetuotantoon liittyvät aineistolähteet huolimatta siitä, ovatko ne esillä myös

työn alussa vai eivät. Tästä kirjallisen aineiston rajaamisen vaikeudesta ja heterogeenisyydestä

johtuen en analysoi niitä yhteisesti omana kokonaisuutenaan vaan käytän niitä tukemaan työni

ensisijaisesta empiirisestä aineistosta eli teemahaastatteluista saatuja tutkimustuloksia.

4.1.1 Ympäristöhallinnon päätökset ja raportit

Yhden tälle työlle keskeisen kirjallisen aineiston joukon muodostavat Hartolan turvekonfliktiin

liittyvät ympäristöhallinnon päätökset ja raportit. Erityisesti 2000 -luvun turvetuotannon

laajennushankkeita koskevat ympäristölupapäätökset (ks. Etelä-Suomen Aluehallintovirasto 2011a;

2011b; 2014) kertovat viranomaisten ja useiden muiden tahojen kannan turvetuotantohankkeisiin.

Näistä 2011 julkaistut päätökset koskevat Vapon laajennushanketta Isosuolle (Etelä-Suomen

Aluehallintovirasto 2011a) sekä Vapon nykyisen Jaakkolansuon tuotantoalueen ympäristölupaa

(Etelä-Suomen Aluehallintovirasto 2011b). Vuoden 2014 päätös (Etelä-Suomen Aluehallintovirasto

2014) koskee Jaakkolansuon luvan muuttamista Vapon laskuojan sijainnin osalta.

Erityisesti Tainionvirtaan liittyviä ympäristöhallinnon päätöksiä ovat lupapäätös Tainionvirran

kalataloudellisesta kunnostamisesta (Itä-Suomen ympäristövirasto 2006) ja päätös Tainionvirran

kalatalous- ja vesistötarkkailuohjelmasta (Hämeen ELY-keskus 2014). Näistä ensimmäisellä entinen

Hämeen TE –keskus sai luvan Tainionvirran viimeaikaisiin kunnostustoimenpiteisiin, joilla pyrittiin

28

parantamaan lohikalojen elin- ja lisääntymismahdollisuuksia vesistössä muun muassa kutusoraikoja

tekemällä. Jälkimmäisellä taas Hämeen ELY-keskus velvoitti useat Tainionvirtaa kuormittavat

paikalliset tahot, mukaan lukien Vapon ja paikallisen turveyrittäjän, osallistumaan joen vedenladun

ja kalaston yhteistarkkailuun. Tästä yhteistarkkailusta julkaistu viimeisin raportti vuodelta 2014

(Raunio 2015) kertoo tarkkailun tuloksista ja myös Tainionvirran vedenlaadun nykyisestä tilasta.

- Jaakkolansuon turvetuotannon ympäristöluvan muuttaminen laskuojaa ja sen

käyttöoikeuden saamista koskevalta osalta (Etelä-Suomen Aluehallintovirasto 2014).

- Vapon Isosuon turvetuotantoalueen ympäristölupa (Etelä-Suomen Aluehallintovirasto

2011a).

- Vapon Jaakkolansuon ympäristölupa (Etelä-Suomen Aluehallintovirasto 2011b).

- Päätös Tainionvirran kalatalous- ja vesistötarkkailuohjelmasta (Hämeen ELY –keskus

2014).

- Tainionvirran yhteistarkkailu: Vuoden 2014 raportti (Raunio 2015).

- Lupapäätös Tainionvirran kalataloudellisesta kunnostamisesta (Itä-Suomen ympäristövirasto

2006).

4.1.2 Vapon tuottama aineisto

Vaikka Vapon edustajien kanssa käyty haastattelu avasikin yhtiön näkökulmaa ja erityisesti

ympäristövastuullisuuskampanjaa käytännössä, tukeudun myös Vapon tuottamaan kirjalliseen

materiaaliin, erityisesti yhtiön internetsivustoon ja sen sisältämiin aineistolinkkeihin. Vapo.fi -

sivustolta löysin linkin niin Suomme netissä –verkkopalveluun (Vapo 2012a) kuin Vapon

vuosiraportteihinkin (Vapo 2012b). Ympäristövastuullisuuskampanjan faktojen tarkistamiseen ja

niistä haastatteluissa saamani kuvan laajentamiseen käytän apunani Vapon tiedotetta yhtiön

turvetuotannon ympäristövastuullisuuden nostamisesta uudelle tasolle (Vapo Oy 2012) sekä esitystä

Vapon tämänhetkisestä tilanteesta ympäristösitoumusten toteuttamisessa (Vapo 2015). Vaikka nämä

aineistot ovatkin faktapitoisia, tai ovat ainakin faktapitoisessa muodossa esitettyjä, pyrin silti

pitämään mielessäni niiden edustavan vain Vapon näkemystä ja olevan tuotettu palvelemaan

ensisijaisesti valtionyhtiön omia tarpeita. Toki tällainen avoimesti esillä oleva aineisto tyydyttää

esimerkiksi turvetuotannosta kiinnostuneiden kansalaisten tiedonjanoa tai tässä tapauksessa helpottaa

tutkijan salapoliisintyötä.

- Suomme netissä -verkkopalvelu (Vapo 2012a).

- Vapon yritysvastuu (Vapo 2012b).

- Vapon ympäristösitoumukset ja niiden toteutuminen (Vapo 2015).

- Vapo nostaa turvetuotannon ympäristövastuun uudelle tasolle -tiedote (Vapo Oy 2012).

29

4.1.3 Muu kirjallinen aineisto

Ympäristöhallinnon Hartolan turvekonfliktiin liittyvien päätösten ja Vapon tuottamien aineistojen

lisäksi käytän tausta-aineistonani erilaisia Turvetuotantoon niin Hartolassa kuin yleisestikin liittyviä

uutisia, raportteja ja ohjeistuksia. Edellä esitellyistä aineistoista poiketen seuraavien aineistojen

tuottajatahot vaihtelevat. Hartolan turvekonfliktiin suoranaisesti liittyy Yle.fi -sivuston uutinen

paikallisen turveyrittäjän ja Vapon ojakiistasta (Yle 24.5.2013), jota käytän ojakiistan tapahtumien

kulun ja Vapon näkökulman hahmottamiseen. Vapon edustajat eivät roolinsa puolesta voineetkaan

haastattelussa puhua tästä kiistasta tarkemmin.

Muut vaihtelevien tahojen tuottamat aineistolähteet koskevat Hartolan turvekonfliktin sijaan

turvetuotantoa laajemmin. Näistä turvetuotannon ympäristönsuojeluohje (Ympäristöministeriö 2013)

sekä tiedote soidensuojeluohjelmasta valmistumisesta (Ympäristöministeriö 2015) liittyvät tutkijan

haastatteluihin valitsemiin teemoihin. Sen sijaan Suomen Energiateollisuus ry:n käyttämä turpeen

luokittelu (Energiateollisuus ry) sekä Suomen Energia- ja ilmastotiekartta 2050 (Parlamentaarinen

energia- ja ilmastokomitea 2014) päätyivät aineistoon haastateltavien esiin nostamina.

- Ympäristöministeriön teettämä Turvetuotannon ympäristönsuojeluohje

(Ympäristöministeriö 2013).

- Turvetuotantoalueen laskuojasta kiistellään Hartolassa (Yle 24.5.2013)

- Turpeen luokittelu (Energiateollisuus ry).

- Soidensuojeluohjelma (Ympäristöministeriö 2015).

- Energia- ja ilmastotiekartta 2050 (Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 2014).

4.2 Haastatteluaineisto

4.2.1 Teemahaastattelut konfliktin toimijoille

Saadakseni autenttista ensikäden tietoa konfliktin eri tahojen näkemyksistä toteutin neljän

keskeisimmän osallisen edustajille kullekin erilliset teemahaastattelut. Haastattelujen ideana onkin

saada tietoa ihmisten elämästä haastateltavilta itseltään (Saaranen-Kauppinen & Puusniekka 2006a).

Monista muista haastattelun muodoista tutkimushaastattelu poikkeaa Saaranen-Kauppisen &

Puusniekan (2006a) mukaan, siten että tutkimushaastattelun selkeänä päämääränä on

tutkimustehtävän toteuttaminen. Niinpä pyrinkin haastatteluja tekemällä avaamaan Hartolan

turvekonfliktia sen ytimestä käsin antamalla puheenvuoron konfliktin osallisille. Samalla lähdin

haastatteluilla selvittämään, mistä kyseisessä konfliktissa on pohjimmiltaan kyse ja mitä se kertoo

turvetuotannon asemasta tämän päivän Suomessa.

30

Vaikka tutkimushaastattelulla saadaan suoraa ”tietoa” haastateltavilta itseltään, varoittavat Saaranen-

Kauppinen & Puusniekka (2006a) suhtautumasta haastateltavien sanomisiin realistisesti eli

ehdottomina totuuksina. Sen sijaan suhtaudunkin haastatteluiden tuottamaan aineistoon

relativistisesti eli katson niiden kunkin edustavan vain omanlaistaan todellisuuden versiota (ks.

Saaranen-Kauppinen & Puusniekka (2006b). Yksi tämän tutkimuksen keskeisistä ongelmista onkin

selvittää, miltä osin nämä ”todellisuudet” kohtaavat ja miltä osin eivät.

Tutkimushaastatteluja voidaan luokitella niiden avoimuuden mukaan, jolloin yhteen ääripäähän

asettuvat kysymyksenasetteluiltaan hyvin avoimet haastateltavalle paljon liikkumatilaa antavat

keskustelunomaiset haastattelut ja toiseen etukäteen tarkkaan määritellyt strukturoidut haastattelut

(Saaranen-Kauppinen & Puusniekka 2006a). Teemahaastattelu sijoittuu tällä kyseisellä jatkumolla

ääripäiden välille, jolloin haastattelun kulkua ohjaavat tutkijan etukäteen päättämät teemat, mutta tilaa

annetaan myös haastateltavan tukinnoille, merkityksenannoille ja vapaalle puheelle (Saaranen-

Kauppinen & Puusniekka 2006c). Valitsinkin teemahaastattelut tämän tutkielman keskeiseksi

aineistonkeruumuodoksi sen haastateltaville suoman ilmaisun vapauden vuoksi, jolloin heidän omat

tulkintansa ja merkityksenantonsa tilanteesta pääsevät esiin. Itse haastattelutilanteista muodostuikin

keskustelunomaisia tilanteita, joissa haastateltavat puhuivat runsaasti ja melko avoimesti

allekirjoittaneen ohjaillessa haastattelun etenemistä ennalta päättämieni teemojen mukaisesti.

Nimensä mukaisesti teemahaastattelulle onkin keskeistä haastattelun eteneminen ennalta

suunniteltuja teemoja läpikäyden (Saaranen-Kauppinen & Puusniekka 2006c).

Kolmessa teemahaastattelussa kävin haastateltavien kanssa läpi keskenään samat teemat ja samoja

kysymyksiä lähes samassa järjestyksessä (Liite 1). Nämä kolme konfliktin paikallisten osallisten

kanssa tekemääni haastattelua toteutettiin haastateltavien kotona tai työpaikalla paljolti

haastateltavien valitsemana ajankohtana tammikuussa 2015. Koska pyrin näillä teemahaastatteluilla

Saaranen-Kauppisen & Puusniekan (2006c) ohjeistuksen mukaiseen vapaamuotoiseen keskusteluun

sekä haastateltavien henkilökohtaisen kokemuksen esille tuomiseen, lähdin toteuttamaan

haastatteluja monen menetelmäoppaan ohjeista poiketen ikään kuin haastateltavien ”omalla

maaperällä.” Itse koin haastattelut tutkimustehtäväni kannalta antoisina tilanteina, joissa roolini oli

toimia haastateltavien kokemusten ja ajatusten herättelijänä sekä kerääjänä varsinaisen tarkkoja

kysymyksiä kysyvän haastattelijan sijaan. Ohjeistinkin jokaisen haastattelutilanteen aluksi

haastateltavia puhumaan vapaasti omista näkemyksistään aiheeseen liittyen, eikä myöskään

pelkäämään aiheesta sivuun ajautumista. Juuri näillä ”sivupoluille ajautumisilla” sainkin oleellista

tietoa haastateltavien tärkeiksi kokemista asioista.

31

Vapo oy:n edustajien kanssa toteutettu neljäs teemahaastattelu poikkesi konfliktin paikallisille

osallisille tehdyistä kolmesta haastattelusta monin tavoin: Ensinnäkin haastattelun

toteuttamisajankohta venyi lokakuulle 2015 allekirjoittaneen ja Vapon edustajien työkiireiden takia.

Haastattelu muotoutui myös luonteeltaan erilaiseksi haastateltavien lukumäärän (kaksi yhden sijaan),

aseman suuren valtionyhtiön edustajana sekä haastattelun toteutuspaikan ja -tavan perusteella. Jo

lähtökohtaisesti itselleni oli selvää, ettei Vapo oy:n edustajia voi haastatella omista kokemuksistaan

ja näkemyksistään samalla tavoin kuin tutkimuksen paikallisia toimijoita, koska nämä edustavat

puheillaan itsensä lisäksi koko laajaa konsernia. Vapon edustajien kanssa käydyissä

sähköpostikeskusteluissa päädyimmekin painottamaan haastattelussa turvetuotannon

ympäristöasioita ja Vapon uutta ympäristövastuullisuusohjelmaa laajojen yhteiskunnallisten

kysymysten ja Hartolan tapausta tarkasti koskevien kysymysten sijaan. Näin ollen muokkasin

paikallisille toimijoille toteuttamani haastattelujen teemat poistamalla joitain teemoja ja kysymyksiä

ja lisäämällä aiemmissa haastatteluissa ja tutkimuksen kuluessa esiin nousseita asioita. Tässä

vaiheessa mieleeni oli tullut melko kriittisiäkin kysymyksiä Vapolle esitettäväksi, mutta päädyimme

opinnäytetyön ohjaajani kanssa avoimempaan ja ymmärtävämpään haastattelurunkoon ja -otteeseen

tutkielmani ja teemahaastattelun hengen mukaisesti.

Vapon edustajien kanssa päädyimme lopulta haastattelun toteuttamiseen Hartolassa Vapon

Jaakkolansuon tuotantoalueella, jolloin pääsin tutustumaan turvetuotantoon ja sen

vesiensuojelurakenteisiin käytännössä. Näin ollen haastattelusta muotoutuikin kävelyhaastattelu,

jossa Vapon ympäristöasioista vastaavat edustajat esittelivät minulle Jaakkolansuon tuotantoalueen

kautta Vapon yleistä toimintaa ja ympäristövastuullisuutta. Kävelyn ja esittelyn lomassa kysyin

suunnittelemieni teemojen mukaisia kysymyksiä (Liite 2), sitä mukaan kun aiheet nousivat esittelyssä

esiin. Esittelykierroksen päätyttyä kysyin vielä kävelyn lomassa vaille vastausta jääneitä kysymyksiä.

Vapon edustajille tehdystä haastattelusta muodostui siis samanaikaisesti keskustelunomainen

päästessäni esittämään paljon kysymyksiä Vapon edustajille, mutta samanaikaisesti nämä

kysymykset olivat muiden haastattelujen kysymyksiä suljetumpia keskittyen vastaajien kokemusten

sijasta enemmän käytännön toimintaan ja vastaajien vastatessa kysymyksiin Vapon edustajina.

4.2.2 Haastattelujen analysointi sisällönanalyysillä

Koska konfliktin paikallisille toimijoille tekemäni haastattelut poikkesivat edellä kuvatuilla tavoilla

Vapon edustajille tehdystä haastattelusta, päädyin lopulta analysoimaan nämä haastattelut (kolme

paikallisille osallisille ja yksi Vapon edustajille) kahtena eri kokonaisuutena. Tämä valinta ei

32

kuitenkaan ollut minulle selvää heti alusta alkaen. Kuvailenkin seuraavassa haastattelujen

analysoinnin etenemistä samalla esitellen valitsemaani analyysitapaa, laadullista sisällönanalyysiä.

Haastattelujen käsittelyn nauhoittamisen jälkeen aloitin niiden litteroinnilla, jolla tarkoitetaan tässä

tapauksessa puhemuotoisen haastatteluaineiston puhtaaksikirjoittamista tekstinkäsittelyohjelmalla

nauhoitteita helpommin käsiteltävään muotoon (Saaranen-Kauppinen & Puusniekka 2006d). Jo tässä

litterointivaiheessa kolme konfliktin paikallisille osalliselle tehtyä haastattelua poikkesi Vapon

edustajien kanssa toteutetusta haastattelusta. Koska paikallisten osallisten haastatteluissa keskiössä

oli heidän kokemuksensa konfliktista, pyrin myös litteroinnissa kirjaamaan heidän puheensa

mahdollisimman tarkasti murteineen ja painotuksineen. Sen sijaan Vapon edustajien kanssa

toteutetun haastattelun kysymysten ollessa luonteeltaan suljetumpia ja haastateltavien vastausten

keskittyessä henkilökohtaisen kokemuksellisuuden sijaan yhtiön toimintaan yleisesti päädyin

litteroimaan haastattelun kysymykset ja vastaukset pääkohdiltaan luettelomaisesti. Lisäksi nostin

haastateltavien puheesta joitain ytimekkäitä suoria lainauksia, joiden katsoin tiivistävän käsiteltyjä

asioita.

Haastattelujen intensiivisyyden ja litteroinnin perusteellisuuden ansioista minulle alkoi hahmottua jo

näitä tehdessä kuva teemoista ja asioista, jotka toistuivat eri haastateltavien puheissa. Näin ollen

siirtyminen varsinaiseen haastatteluaineiston analyysivaiheeseen sujui kohtuullisen jouhevasti.

Tämän tutkielman haastatteluaineiston analyysin toteutin laadullisena sisällönanalyysina, jota

pidetään laadullisen tutkimuksen perusanalyysimenetelmänä (Sarajärvi & Tuomi 2002, 93).

Sisällönanalyysillä pyrin Sarajärven & Tuomen (2002, 105) ohjeiden mukaan hahmottelemaan

tiivistettyä kuvaa haastattelujen annista tutkittavalle ilmiölle eli turvetuotannon nykytilanteelle.

Nimensä mukaisesti sisällönanalyysissä keskitytään aineiston puheen tai tekstin sisältöön kielellisesti

painottuneiden diskurssi- ja retorisen analyysin sijaan. Toisaalta aiemmin esitelty relativistinen

tulkinta haastattelujen tuottaman tiedon luonteesta ohjasi minua kiinnittämään huomiota myös

haastateltavien käyttämään kieleen ja puhetapaan, erityisesti siihen miten omia tulkintoja ja

näkemyksiä perustellaan, eli maantieteen termein: kuinka tilaa tuotetaan. Nähdäkseni laadullinen

sisällönanalyysi ei suljekaan tällaista kielellisten huomioiden tekemistä pois vaan antaa tutkijalle

kohtuullisen vapaat kädet tulkintojen muodostamiseen.

Ennen varsinaisten johtopäätösten tekemistä on sisällönanalyysissä kuitenkin käytävä läpi vaihteleva

määrä eri vaiheita, joista Alasuutari (2011, 39) erottaa tosistaan kaksi: ”aineiston pelkistäminen” ja

”arvoituksen ratkaiseminen”, jotka käytännön työssä kuitenkin nivoutuvat usein toisiinsa. Aineiston

pelkistämisen toteutin keräämällä järjestelmällisesti litteroidusta haastattelumassasta

asiakokonaisuuksia taulukkoon, jossa laitoin rinnakkain haastateltavien näkemyksiä samoista aiheista

33

suorina lainauksina. Koska haastateltavien puheenvuorot muodostuivat usein pitkiksi ja aiheesta

toiseen polveileviksi, ei näiden kokonaisuuksien hahmottaminen ollut aina helppoa. Vapon edustajien

haastattelusta lähdin toteuttamaan muista haastatteluista erillistä taulukkomaista pelkistystä. Päädyin

myöhemmin kuitenkin hylkäämään tämän version haastatteluvastausten ollessa jo litteroituna melko

pelkistetysti aihekokonaisuuksia koskevien kysymysten alla.

Sarajärven ja Tuomen mallin (2002, 109-116) mukaan tutkimusaineiston laadullisessa

sisällönanalyysissa aineisto ensin pirstotaan pieniin osiin, käsitteellistetään ja lopuksi järjestetään

uudelleen uudenlaiseksi kokonaisuudeksi. Tällaisen ajattelutavan mukaan laadullisen

sisällönanalyysin teko muistuttaa mielestäni ruoanlaittoa tai leipomista: ensin käytettävät raaka-

aineet yleensä pilkotaan esimerkiksi veitsellä tai tehosekoittimessa, tämän jälkeen ne sekoitetaan

keskenään ja lopuksi kootaan uudenlaisina komponentteina tarjoiltavaksi lautasella tai kakkuvuoassa.

Tämä ”kakun” muotoilu jatkui aineiston pelkistämisvaiheen jälkeen yhdistelemällä taulukon eri

rivien ”raaka-aineet” laajemmiksi kokonaisuuksiksi ja yläotsikoiksi. Tässä vaiheessa tein myös

aineiston koodaamista eri värein helpottaakseni eri kokonaisuuksien hahmottamista vaikka monet

menetelmäoppaat, kuten KvaliMOTV –sivusto (Saaranen-Kauppinen & Puusniekka 2006e),

neuvovat tekemään koodaamisen jo ennen varsinaiseen analyysivaiheeseen siirtymistä. Sarajärven ja

Tuomen (2002, 93) mukaan laadullisen sisällönanalyysin toteuttamisen vaiheista ei kuitenkaan ole

olemassa yhtä yleispätevää ohjenuoraa, jonka mukaan tulisi aina edetä.

Haastatteluista muodostui sisällönanalyysin tuloksena neljä pääteemaa, jotka kukin jakautuivat vielä

kolmeen tai neljään alateemaan. Jokaisessa haastattelussa käytiin läpi kaikkia näistä pääteemoista,

mutta alateemat saattoivat hyvinkin nousta esiin vain osassa haastatteluissa. Teemojen

valikoitumisessa painottuikin tutkijan taustatietämys aiheesta ja haastateltavien painottamat

asiakokonaisuudet. Eri haastateltujen näkemykset esiintyvät keskustelunomaisessa järjestyksessä,

jossa pyrin liittämään haastateltavien näkemykset toisiinsa eroavaisuuksien ja yhtäläisyyksien avulla.

Pyrinkin kiinnittämään erityishuomiota niihin kohtiin, joissa kaksi tai useampi haastateltava puhui

samasta asiasta mutta eri näkökulmasta, tai joissa näkemyksille löytyi yhteistä maaperää. Tästä

näkemysten kohtaamisen ja kohtaamattomuuden lähtökohdasta olenkin jäsennellyt työn johtopäätös

-osion. Oheisella kuvalla (Kuva 2) pyrin vielä havainnollistamaan sisällönanalyysin etenemistä ja

teemojen muotoutumista.

34

Kuva 2. Sisällönanalyysin eteneminen osakokonaisuuksittain ja teemojen muotoutuminen. Suppilot

kuvaavat tutkijan teoria- ja taustatietämyksen vaikutusta analyysin tuloksiin.

Sisällönanalyysin lopputulos muodostui tutkielman tekijän teoria- ja taustatietämyksen sekä

haastatteluaineiston muodostaman kokonaisuuden synteesinä. Tutkimuksen tulososiossa esitetään

vasta alustava ja lavea ”arvoituksen ratkaisu”, jonka tiivistettyä ja jalostunutta versiota käydään läpi

työn johtopäätöksissä. Pohdintaosio keskittyy tämän työn herättämien uusien ratkaisua vailla olevien

arvoitusten pohtimiseen.

5 Tutkimustulokset – Miten turvekonfliktin tila avautuu?

5.1 Turvetuotannon vesistövaikutukset

Hartolan turvekonfliktista tekemäni kandidaatin tutkielmassa (Elfvengren 2013) paikallisten

havaitsemat vesistövaikutukset nousivat esiin turvetuotantohankkeiden vastustuksen pääasiallisina

syinä ja käynnistäjänä. Tämän pohjalta ei ollut mitenkään yllättävää, että turvetuotannon

vesistövaikutukset tulivat vahvasti esiin myös konfliktin paikallisille toimijoille tehdyissä

35

haastatteluissa. Myös Vapon edustajien kanssa toteuttamassani haastattelussa turvetuotannon

vesiensuojelu ja vesistövaikutukset olivat keskeisenä teemana Vapon ympäristösitoumusten ohella.

Tiedostan kuitenkin, että haastattelujen ennalta päättämäni teemat ohjasivat keskustelua omalta

osaltaan vesistöasioihin. Toisaalta ajatus Jaakkolansuon vesiensuojelurakenteiden esittelemisestä

paikanpäällä tuli suoraan Vapon edustajilta ja he kertoivat mielellään turvetuotannon vesiensuojelusta

ilman aiheesta esittämiä kysymyksiänikin. Myös paikalliset haastateltavat käänsivät keskustelun

usein oma-aloitteisesti vesistöasioihin, vaikka haastattelijan kysymys ei sitä olisi vaatinutkaan:

Haastattelija: ”Joo, eli lähetää ihan liikkeelle tosta Tainionvirrasta ja Isosuosta... Ja tossa

just tuliki tätä historiaa hyvin ja siihen liittyen tästä et mikä, mikä on täss sulla

henkilökohtane suhde, näihi näihi tähän Isosuohon ja Tainionvirtaan?”

”No minulla ei oo mitään intressiä liata Tainionvirtaa, mutta suolta tulee suovettä,

riippumatta siitä on siellä turvetuotantoa tai ei. Se on yks tosiasia mist ei pääse

mihinkää...” (paikallinen turveyrittäjä)

Paikallisen kalastusaktiivin vastaus turvetuotannon pöly- ja meluvaikutusten haitallisuudesta kääntyi

myös vesistövaikutuksiin:

”[…] [K]yllä sitä [pölyä] tulee tuolta Hakokallionlahden kautta ja pitkin tota

ilmavirtausten mukana niin kyllä sitä siinä pinnassa kulkeutuu mutta, paljon sitä tulee

sieltä vesien myötä ku sitä on nähty ja seurattu niitten purkuojien suulta mitä se tavara

on kun sieltä tulee ni…” (paikallinen kalastusaktiivi)

Kalastusaktiivin päällimmäisenä motiivina turvetuotantohankkeiden vastustamiseen onkin

turvetuotannon vesistövaikutukset erityisesti Tainionvirran rapu- ja kalakantoihin. Tainionvirran

koskipaikkoihin viime vuosina tehdyt kalataloudelliset kunnostukset (ks. Itä-Suomen

ympäristölupavirasto 2006) kärsivät hänen mukaansa turvetuotannon poistovesien kiintoaine- ja

humuskuormasta, joka peittää ja rehevöittää taimenten kutusoraikot ja tukehduttaa joen pohjassa

liikkuvat ravut. Myös joenvarren matkailuyrittäjän päällimmäisenä motiivina toimii huoli

Tainionvirran tilasta erityisesti henkilökohtaisella tasolla:

”Mutta se vesistön tilan heikentyminen oli kyllä ihan se, syy miks mä oon ninku siihe,

tai siitä huolta kantanu. […] [S]e huoli on ollu enemmän ninku henkilökohtanen huoli

enemmän ku että se ninkun, liiketoimintaa vielä ois haitannu”, (joenvarren asukas/

matkailuyrittäjä)

Kysymykseen konfliktissa eniten hiertäneestä ympäristövaikutuksesta matkailuyrittäjä ja

kalastusaktiivi nimesivät vesistövaikutukset sekä paikallinen turveyrittäjä vesistövaikutukset pölyn

36

ja melun jälkeen. Vapon edustajilta ei kysytty vastaavaa kysymystä. Palaan näihin näkemyksiin

tarkemmin laajennushankkeiden varsinaisia hylkäysperusteita käsittelevässä osiossa.

5.1.1 Turvetuotannon vesiensuojelurakenteet ja niiden häiriötilanteet

Vesistövaikutuksista kiistan yhdeksi keskeiseksi puheenaiheeksi muodostuivat turvetuotannossa

käytettävien vesiensuojelurakenteiden toimivuus erityisesti poikkeustilanteiden, kuten

rankkasateiden, aikana. Paikallinen kalastusaktiivi ja matkailuyrittäjä kritisoivat voimakkaasti

turvetuotannon valumavesien puhdistusta, kun taas Vapon edustajat suhtautuivat luottavaisesti

turvetuotannon nykyisiin vesiensuojeluratkaisuihin ja esittelivät ylpeänä niiden toimintaa. Paikallisen

turveyrittäjän näkemys asettuu tässä asiassa näiden kahden ääripään välimaastoon:

”[S]uolta tulee suovettä tehtiin sille mitä tahansa ja, sit jos käytetään kemikaalista

käsittelyä vedelle sehän saadaan sillä aika puhtaaks. Mutta siinä on sitte niitä

kemikaaleja. […] Ni ei se nyt ihan luonnonmukasta ole sitte sekää.” (paikallinen

turveyrittäjä)

Myös Vapon edustajat kertovat Vapon käyttävän poistovesien kemiallisen puhdistuksen sijaan

ensisijaisesti luonnonmukaisempia puhdistusmenetelmiä kuten pintavalutuskenttiä ja kosteikkoja.

Tapauskohtaisesti Vapolla saatetaan kuitenkin turvautua vesien kemialliseen puhdistamiseen

esimerkiksi humuksen poistamiseksi alapuolisen vesistön tilan sitä vaatiessa. Vapo kuitenkin

panostaa erityisesti pintavalutuskenttien toiminnan tehostamiseen ja onkin päässyt ojittamattomille

suoalueille perustetuilla pintavalutuskentillä lähes suon luontaisten valumavesien veroisiin

kiintoaine- ja ravinnepitoisuuksiin.

Vaikka Jaakkolansuon tuotantoalueen vedet puhdistuvat nykyisin juuri tällaisella ojittamattomalle

suolle Isosuon puolelle perustetulla pintavalutuskentällä, ei turvetuotannon vesiensuojelu ole

paikallisten asukkaiden mielestä ollut kehuttavalla tasolla viime vuosikymmeninä:

”[J]a vesiensuojelurakenteet oli [90 -luvulla] täysin täysin ninku olemattomia ja,

puutteellisia ja, ihan sieltä ninku keskiajalta suorastaan että niitä niitä ei paljon ollu”

(joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)

”Aikoinaa kun ne kokeili noita kemiallisia puhistuksia tuolla ja kehu kuinka ne toimii

suolla nin […] [K]u oli ollu ukkoskuurot ni sinne ne oli kaikki menny penkat ja, penkat

ja pelit ja vehkeet… Ne on kauniita puheita vaa ne hommelit ja sillä hyvä […] Niillä on

koitettu pintakiiltoa lisätä mutta toiminta täällä kentällä on ollu aivan toista se on tässä

nähty vuosien saatossa.” (paikallinen kalastusaktiivi)

37

Paikallinen kalastusaktiivi nostaa myös esille aiemman turvetuotannon käytännössä hävittäneen

Hartolassa sijaitsevan Kalhonlammen ja rehevöittäneen niin Tainionvirran kuin sen varrella olevan

Joutsjärven, joka hänen mukaansa toimii turvetuotannon ensimmäisenä ”saostusaltaana”

Tainionvirran reitillä. Kysymykseen turvetuotannon osuudesta vesistöjen rehevöitymisessä ja

tummumisessa palaan useampaan otteeseen myöhemmin tässä työssä.

Verrattain hitaasti tapahtuvan vesistöjen rehevöitymisen ja tummumisen ohella

vesiensuojelurakenteiden toiminta asettuu paikallisen matkailuyrittäjän mukaan kyseenalaiseksi

erilaisten poikkeuksellisten säätilojen kuten kevättulvien ja rajujen ukkoskuurojen aiheuttaminen

häiriötilanteiden aikana. Turvetuotannon häiriötilanteita voivat olla mm. poikkeukselliset

pölypäästöt, sortumat, rakenteiden tai pumpun rikkoutuminen ja ohivirtaustilanteet

(Ympäristöministeriö 2013, 63). Matkailuyrittäjä tarkoittaa näistä erityisesti tuotantoalueen

valuvesien ohivirtaustilanteita, joissa osittain tai kokonaan puhdistamaton vesi pääsee

vesiensuojelurakenteiden ohi esimerkiksi penkereiden yli tai ohivalutusputkea pitkin. Paikallisella

matkailuyrittäjällä on käytännön havaintoja rankkasateiden vaikutuksista, sillä hän liikkuu työnsä

puolesta aktiivisesti niin Tainionvirran kuin tuotantoalueen laskuojan varrella. Matkailuyrittäjä

pitääkin vesiensuojelurakenteiden häiriötilanteita yhtenä suurimpana turvetuotannon ongelmista:

”[T]avallaan koko asian ja ongelman ydin on nää muuttuvat luonnnonolosuhteet, että

se sama mikä tapahtu tavallaan Talvivaarassa että […] lainausmerkeissä kukaan ei

ottanu huomioon sitä että Suomessa sataa joskus vettä, taivasalla kun ollaan... Nin täs

[…] on tää tavallaan ninku sama tilanne et jos tulee semmonen, semmonen kevät

esimerkiks että vettä tulee ninku keskimäärästä enemmän, niin sillon ne

vesiensuojelurakenteet yleensä aina on pettäny enemmän tai vähemmän niin täällä kun

muuallakin.” (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)

Erityisesti matkailuyrittäjää turhauttaa valvontaviranomaisten ja turpeentuottajien suhtautuminen

näihin häiriötilanteisiin:

”Valokuvia on satoja missä voi selkeesti näyttää että kattokaa nyt että tossa menee niin

penkan yli että hulisee ja tossa ylimenoputkesta tulee ei sais tulla, […] Niihi on vastattu

mut aina on vastaus valmiina että tota: ’Ei tässä ole mitään ongelmaa että tää on ihan

sääntöjen mukasta ja tämmöstä nyt sattuu välillä.’”

Haastattelija: ”Et häiriötilanteet kuitataan sillä et ne ei oo siitä vastuussa sitten?”

”Juuri näin se on… Se on aina sitte semmonen, häiriötilanne vaan. Se se on vähän

ninku kyllästyttäny kanssa…” (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)

38

Paikallinen turveyrittäjä myöntää, että tulvahuippujen aikaan ”laskuojan suulla on jotain

havaittavissa”, mutta jatkaa ojasta tulevan tällöin likaista vettä ilman turvetuotantoakin. Vapon

edustajien mukaan heillä suhtaudutaan häiriötilanteisiin hyvin ”kriittisesti”, eli niistä raportoidaan

aina Vapon hallitukselle asti ja otetaan ylimääräiset vesinäytteet, jotka huomioidaan lisänäytteinä

vuosiraportoinnissa. Vapo pyrkii myös ennalta ehkäisemään häiriötilanteita vesiensuojelurakenteiden

kunnon lisääntyneillä tuotantokauden aikaisilla tarkastuksilla, havaittujen heikkouksien välittömillä

korjauksilla sekä sääennusteiden seurannalla. Toisinaan Vapo saattaa pyytää ympäristöviranomaisilta

lupaa korjaustöiden aikaiseen ohijuoksutukseen, kuten tehtiin Jaakkolansuolla pumppualtaan ja

pintavalutuskentän välisen pumpun korjauksen yhteydessä vuonna 2014.

Juuri tämä Jaakkolansuon tuotantoalueen pumpun ja pintavalutuskentän ohittava ohijuoksutusputki

onkin herättänyt närkästystä tuotantoalueeseen tutustuneissa hartolalaisissa. Paikallinen

kalastusaktiivi pitää ohivalutusputkea jopa ympäristöluvan (Etelä-Suomen Aluehallintovirasto

2011b) vastaisena ja osoituksena Vapon puheiden ja käytännön toiminnan kohtaamattomuudesta:

”Tossaki nähtii nyt käytäntö ku ne teki noi pumppaamon ja imeytyskentän ja muun ni

sitte sinne kuitenki tehtii, sellanen putki jota ei luvassa oo ollenkaan ni ohivuotoputki

siihe vanhaa ojaa ja siitä laskettii veet menee ilman ettei ne käy imeytyskentällä

ollenkaan ni siin on meillä hyvä esimerkki kuitenki miten se homma sitten tehää, […]

vaikkei luvassa sellasia sallita”, (paikallinen kalastusaktiivi)

Vapon edustajat myöntävät, että joitain ohivalutusputkia on aiemmin pidetty auki, mutta nykyisen

käytännön mukaan kaikki ohivalutusputket pidetään kiinni. Tämä onkin Vapon edustajien mukaan

yksi käytännön esimerkki yhtiön edistymisestä ympäristöasioissa.

Kaiken kaikkiaan vesiensuojelurakenteita ja niiden häiriötilanteita koskevaa keskustelua leimaakin

Vapon edustajien keskittyminen nykyhetkeen ja tulevaisuuteen, kun taas joenvarren yrittäjä ja

kalastusaktiivi kuvaavat lähihistorian menneitä tapahtumia ja havaintoja. Paikallisen turveyrittäjän

puheissa ei ilmene tällaista ajallista korostusta tässä asiassa. Herääkin kysymys, voisiko näkemysten

ristiriitaisuus johtua näissä vesiensuojeluasioissa siitä, että osapuolet puhuvat samoista asioista, mutta

eri aikamuodossa? Eli voiko olla karrikoiden niin, että paikallinen yrittäjä ja kalastusaktiivi

keskittyvät turvetuotannon likaiseen lähihistoriaan Vapon edustajien keskittyessä turvetuotannon

puhtaaseen nykyhetkeen ja tulevaisuuteen? Palaan vielä näiden kysymysten äärelle johtopäätöksissä.

39

5.1.2 Poistovesien pitoisuuksien raja-arvot ja niiden valvonta

Turvetuotannon vesiensuojelurakenteisiin ja niiden häiriötilanteisiin liittyen joenvarren

matkailuyrittäjä ja paikallinen kalastusaktiivi ilmaisivat tyytymättömyytensä tuotantoalueiden

poistovesien laadun valvontaan. Matkailuyrittäjän mielestä turvetuotannon poistovesien

pitoisuuksille ei ole asetettu riittävän selkeitä raja-arvoja. Hänen mukaan 2000 -luvun alussa

mittaukset keskittyivät lähinnä typpeen ja fosforiin, kun taas turvetuotannosta tulevien kiintoaineen

ja humuksen kohdalla raja-arvot ovat olleet olemattomat tai puutteelliset:

”Niin näissä kiintoaine määreissäkään ei ollu juuri minkäänlaisia [raja-arvoja], tai jos

oliki ni ne oli niin löyhiä että sieltä nyrkinkokosta kokkaretta tuli, ja se ei ollu mikään

ongelma.” (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)

Vapon edustajien mukaan humuspitoisuutta kuvaavaa veden kemiallista hapenkulutusta mitataan

nykyisin kaikilla tuotantosoilla. Myös kiintoainetta ja veden sameutta mitataan juuri kansalaisten

niihin kohdistaman huolen takia. Viime kädessä näiden pitoisuuksien raja-arvot määritellään

tuotantoaluekohtaisissa lupamääräyksissä, mutta Vapolla on myös omia pitkänajan raja-

arvotavoitteita. Esimerkiksi humuspitoisuutta kuvaavan COD:n raja-arvot Vapon omassa

seurannassa vaihtelevat 25-45 välillä tuotantoalueen sijainnista riippuen.

Poistovesien pitoisuuksien valvonnassa kalastusaktiivi ja matkailuyrittäjä ovat pettyneitä erityisesti

valvontaviranomaisten, kuten ELY -keskuksen toimintaan. Paikallisen kalastusaktiivin näkemys on,

että ELY -keskus tekee valvontakäyntejä liian harvoin, eikä koskaan tilanteen ollessa ”akuutti” vaan

ainoastaan ennalta sovitusti ikään kuin ongelmia ei haluttaisikaan nähdä:

”Suurin pettymys mikä tässä on ollu kyllä valvontaviranomainen ELY ni se on aivan

hampaaton ja saamaton virasto et me on se sätitty monta kertaa ja pari kertaa oltu sitte

yhteyessä katselmuksessaki…” (paikallinen kalastusaktiivi)

Vapokin saa osansa kritiikistä, mitä tulee raja-arvojen ja lupamääräysten noudattamiseen. Paikallinen

kalastusaktiivi ihmettelee niin Vapon kuin valvontaviranomaisten toimintaa vuosituhannen alun

tapauksessa, jossa Vapon Jaakkolansuon tuotantoalue toimi vuosia ilman voimassa olevaa

ympäristölupaa:

”Vuonna kakstuhatta tuli ympäristölaki voimaan ja toinen elikkä suurin

valtakunnallinen toimija Vapo ni sen suo ei o vieläkään, lupapäätöskunnossa. Täs on

viiestoista vuos menossa, ni miten annetaan toimia tällä tavalla valtakunnassa? Ko

aattelet jotai meitä koskevia lakeja ni nehän astuu voimaan sinä päivänä ku ne

määrätää ni tässä asiassa annetaa vetkutella”, (paikallinen kalastusaktiivi)

40

Joenvarren matkailuyrittäjä summaa näkemyksensä turvetuotannon poistovesien raja-arvoista ja

niiden noudattamisesta seuraavassa:

”[E]t nyt ku on tullu sitte jotain määreitä, tosin tosi hitaasti ja jälkijättösesti ni,

kyllähän niitä sillon tottavie pitäs noudattaa, eikä vaan aina että nyt tuli, tämmönen

ylijuoksutustilanne ja toimintahäiriö ja sillon tulee just se suurin”, (joenvarren asukas/

matkailuyrittäjä)

5.1.3 Vesistöjen tummumisen ja rehevöitymisen syyt

Hartolan turvekonfliktissa yksi keskeisimmistä kiisteltävistä kysymyksistä on se, missä määrin

valtakunnallisestikin havaittu, mutta tämän tapauksen yhteydessä erityisesti Tainionvirrassa ilmenevä

vesistöjen rehevöityminen ja samentuminen johtuvat turvetuotannosta. Tässä kysymyksessä osalliset

myös asettuvat selkeästi kahteen vastakkaiseen leiriin, joiden näkemykset turvetuotannon roolista

vesistöjen muutoksessa ovat kaukana toisistaan. Paikallisen turveyrittäjän ja Vapon edustajien

mukaan turvetuotannon vesistövaikutukset ovat niin valtakunnallisesti kuin Tainionvirran

tapauksessakin vähäiset ja vesien tummuminen ja rehevöityminen johtuu pääosin muista tekijöistä.

Joenvarren matkailuyrittäjän ja paikallisen kalastusaktiivin näkemyksen mukaan viime

vuosikymmenet ovat osoittaneet turvetuotannon pääasialliseksi syylliseksi vesien rehevöitymiseen ja

pilaantumiseen niin Tainionvirrassa kuin muuallakin Suomessa. Kalastusaktiivin mukaan

turvetuotannon vesistövaikutukset ovat olleet valtakunnallisesti kamalat, eikä niiden siivoamiseen

tahdo löytyä vaadittavaa rahallista panostusta tai jälkien siivoamisesta vastuun ottavia tahoja.

Matkailuyrittäjän mielestä turvetuotannon vesistöhaittojen todistelu ja toteen näyttäminen

vaikuttaakin olevan ikuisuuskysymys, koska kaikkialla Suomessa tuottajapuolen mittaukset

osoittavat turvetuotannon syyttömyyttä vaikka paikallisten asukkaiden ja virkistyskäyttäjien

havainnot ovat päinvastaiset:

”Kaheksakytluvun alussa alotettu teollinen turvetuotanto on osottautunu parinkymmen

vuoden jälkeen jonkinverran haitalliseks ja sitte sen jälkeen erittäin haitalliseks. […]

[J]a syytä haetaan ihan poikkeuksetta kaikesta muusta paitsi siitä ite ite asiasta”,

(joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)

Paikallisen turveyrittäjän mielestä turvetuotantoa päinvastoin syyllistetään aiheetta kaikesta

vesistöjen pilaantumisesta. Hänen mukaansa niin Tainionvirran tapauksessa kuin

valtakunnallisestikin syyt vesistöjen muutokseen löytyvät pääosin muualta kuin turvetuotannosta:

41

”Ja kun ne siitä höpöttää sen [Tainionvirran] likaamisesta ni siinä on paljon muita

likaajia ja niitä ei noteerata mihinkään. […] Niinku valtakunnallisestikin ihan samalla

tavalla turvetuotanto saa kunnian kaikesta likavedestä mitä maalimasta löytyy. […]

Nin, siin on vaan nyt se et sit on helppo osottaa turvetuotantoa sormella et tuolta

[lturvetuotantoalueelta] sitä tulee.” (paikallinen turveyrittäjä)

Jälkimmäisellä kommentilla paikallinen turveyrittäjä viittaa turvetuotannon laskuojiin, joiden suulta

turvetuotannon vesistövaikutusten kriittisesti suhtautuvien havainnot usein tehdään. Kandintyöni

tuloksissa (Elfvengren 2013) nostinkin esiin Vapon Jaakkolansuon tuotantoalueen laskuojan suun

Jääsjärven Hakokallionlahdella, joka toimi hartolalaisille näyteikkunana turvetuotannon

vesistövaikutuksiin. Tämän työn haastatteluissa esille nousi myös paikallisen turveyrittäjän

tuotantoalueen laskuojan erityinen sijainti haastatellun matkailuyrittäjän mailla. Turvetuotanto

näyttäytyykin tässä tapauksessa laskuojineen selkeänä pistekuormittajana, jonka vaikutukset

havaitaan selkeän paikallisesti tilallisesti laajempien hajakuormittajien sijaan. Vapon edustajat

pohtivatkin tällaisten hajakuormittajien vaikutusta vesistöjen tummumiseen. Heidän mukaansa

vesien tummuinen voi osaltaan selittyä niin happosateiden vähentymisellä teollisuuden

puhdistumisen seurauksena kuin monien muiden toimijoiden ja maankäyttömuotojen vaikutuksella

vesistöihin. Lisäksi Vapon edustajat nostavat esiin eteläisen Suomen vesistöjen luontaisen, erityisesti

runsaista soista johtuvan, tummuuden sekä lisääntyneiden tietoisuuden vesistöjen tilasta ja niiden

mittaamisen. Paikallinen turveyrittäjä nostaa Pöyry Oy:n tutkimuksiin vedoten mm. maa- ja

metsätalouden turvetuotantoa merkittävämmäksi vesistöjen kuormittajiksi:

”Pöyry iso konsulttifirma on laskenu et maataloudesta tulee neljä pilkku kuus miljoonaa

[4,6 milj.] kiloa, vuodessa kiintoainetta ja humusta... Ja metsätaloudesta tuli neljä

pilkku kuuskytä kaks miljoonaa [4,62 milj.] kiloa, tai sit ne luvut oli toisin päin. […]Ja

turvetuotantoalueilta tulee nolla pilkku nolla kuus miljoonaa [0,06 milj.] kiloa

vuodessa... Ni mitä merkitystä sillä on tän muun... Pitäs olla huolestunu siitä yheksästä

miljoonasta [9 milj.] kilosta eikä siitä nolla pilkku nolla miljoonasta [0,0… milj.]

kilosta. Jos halutaa vedenlaadun puolesta taistella niin ne toimenpiteet pitäs suunnata

sinne missä sillä on jotain vaikutusta.” (paikallinen turveyrittäjä)

Muista vesistöjä kuormittavista maankäyttömuodoista erityisesti metsäojitukset nousevat esiin

konfliktin paikallisten osallisten puheissa. Paikallisen turveyrittäjän mielestä hänen tuotantoalueensa

laskuojaan kulkeutuvat metsäojien ja maatalouden vedet saattavat etenkin tulva-aikaan aiheuttaa

päästöjä, joista syytetään virheellisesti turvetuotantoa. Joenvarren matkailuyrittäjän näkemyksen

42

mukaan metsäojitusten ja turvetuotannon intensiteetti ovat niin erilaisia, ettei niiden pinta-aloihin

perustuva vertailu ole tarkoituksenmukaista:

”Se oja ku kaivetaa ni se on, voi olla kymmeniä vuosia sitte siinä tilassa mut että ku tuotantoaluetta

möyhitään ihan jatkuvasti ja niitä ojia sarkaojia perataan jatkuvasti ni sen tietää että sieltä lähtee

sitä ninku kokoajan. Ja se on yks semmonen mistä kiistellään kun puhutaan sitten metsäojat vai

turvetuotantoalue. Ja sitte vertaillaan niitä pinta-aloja täs on turvetuotantoalue ja metsäoja, metsää

on ympärillä joka puolella ja sitte puhutaan valuma-alueesta ni: ’Ei täältä tuu ku tää on näin pieni

alue ei täältä voi tulla niin paljoa’, mutta onhan se ihan eri…”

Haastattelija: ”…Intensiteetti siinä?”

”Niin! Niin eri juttu että siinähän ninku, ei puhuta samasta asiastakaa.”

Paikallisen kalastusaktiivin näkemyksen mukaan metsäojitukset ovat aikanaan olleet tuhoisia

rapukannoille niin Tainionvirrassa kuin muuallakin, mutta niiden nykyisestä osuudesta vesistöjen

tilan heikentymiseen ei haastattelussa puhuttu. Myöskään Vapon edustajien kanssa ei keskusteltu

metsäojien vaikutuksista vesistöihin. Sen sijaan Vapon edustajat kertoivat Vapon osallistumisesta

Tainionvirran yhteistarkkailuun (Hämeen ELY -keskus 2014), jolla pyritään saamaan tietoa eri

kuormittajien vaikutuksista Tainionvirran vedenlaatuun, kalastoon ja kalastukseen (Raunio 2015).

Vuoden 2014 yhteistarkkailu (Raunio 2015) ei vielä tarjonnut selkeitä vastauksia Tainionvirran

vedenlaadun muutoksen syistä ja kuormituksen lähteistä vaikka kiintoaine-, kokonaisfosfori- sekä

rautapitoisuuksien havaittiin kohoavan virtaa alaspäin siirryttäessä. Myös rehevyystason havaittiin

nousevan Jääsjärven lievästi karusta vedestä alapuolisten näytteenottopisteiden lievästi rehevään,

Joutsjärvellä loppukesästä jopa rehevään luokkaan (Raunio 2015). (Lievän) rehevöitymisen ohella

yhteistarkkailussa (Raunio 2015) havaittu suuri vuodenaikaisvaihtelu kiintoainepitoisuuksissa ja

sameudessa ovat molemmat samansuuntaisia paikallisten osallisten havainnoista tulvahuippujen

vaikutuksesta.

5.1.4 Aistihavainnot vs. vesistömittaukset

Konfliktin osallisten ristiriitaiset näkemykset turvetuotannon vesistövaikutuksista kulminoituivat

haastatteluissa siihen, minkä tyyppiseen tietoon osallisten näkemykset perustuvat. Joenvarren

matkailuyrittäjän ja paikallisen kalastusaktiivin tieto perustuu henkilökohtaiseen vesistöjen ja

turvetuotannon rinnalla elämiseen sekä kokemusten ja aistihavaintojen keräämiseen kun taas

paikallinen turveyrittäjä ja Vapon edustajat luottavat luonnontieteelliseen tutkimustietoon ja

43

mittaustuloksiin. Paikallinen turveyrittäjä käyttää vesistöasioissa myös suhteellisuuksiin perustuvaa

arkijärkeä perustellessaan turvetuotannon vähäisiä vesistövaikutuksia:

”Mut kun ton joen virtaama on sanotaanko kymmenestä kahteenkyttuhanteen litraan

sekunnissa [10 000-20 000 l/s] vettä, ja minun turvetuotantoalueelta tulee vettä

kesäkuivalla sanotaa kaks kolme litraa sekunnissa [2-3 l/s] ja, suurin mitattu määrä

tulva-aikaan on kolmesataaneljäkymmentä litraa sekunnissa [340 l/s], ja ku se on vettä.

[…] Jos sä otat sen kolme litraa vettä ja laitat kymmenee tuhanteen litraan vettä ni sitä

ei huomaa mistään et sinne on laitettu vettä lisää. Jos siinä nyt onki sitten kiintoainetta

ja humusta, joku kolmekymmentä mikrogrammaa litrassa [30 mg/l] ni […], ei se muuta

sitä mikskään.” (paikallinen turveyrittäjä)

Tämä perustelu nojaa luonnontieteellisillä menetelmillä (mittaukset ja laskelmat) tuotettuun tietoon

aistihavaintojen tuottaman tiedon sijaan. Tässä asiassa (aistihavainnot vs. mittaustulokset) molemmat

osapuolet myös kyseenalaistavat vastakkaisella tavalla tuotetun tiedon oikeellisuuden. Paikallinen

kalastusaktiivi tyrmää tämän suhteellisuuksiin nojaavan perustelun vesistövaikutusten vähäisyydestä

omien havaintojensa vastaisena:

”[…] [A]ina vedotaan siihen et iso vesistö kyllä se siihen mahtuu, mutta kyllä sillä niin

mahtavat rehevöitymisvaikutukset on, se on ihan kiistaton tosiasia niinku mitä sieltä

tulee kun näki mihin toi Tainionvirta rupes menee vaikka sitä yheksänviis jo ekan kerran

kunnostettiin kalataloudellisesti ja nyt sitte uuestaan myöhemmällä niin tota, se vaan

liettyy ja kasvusto lisääntyy humuksen vaikutuksesta”, (paikallinen kalastusaktiivi)

Paikallinen kalastusaktiivi ja joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä kyseenalaistavat myös erityisesti

vesistömittausten toteuttamistavan ja niiden pohjalta lasketut keskiarvot pitoisuuksille.

Kalastusaktiivin mielestä mittausten tekeminen väärinä ajankohtina vääristää myös keskiarvoja,

jolloin ne jäävät kauaksi todellisesta tilanteesta:

”Sellanen se tulos ku mikä on tilaajakin”, (paikallinen kalastusaktiivi)

Myös joenvarren matkailuyrittäjä epäilee tutkimusten tilaajan vaikutusta niiden tuloksiin:

”Sitä vaan paperilla laskien ja taulukoita, ja mittauksia tekemällä ni sitä asiaa ei ninku,

siinä ei käytäntö ja teoria ei oikein kohtaa.”

Haastattelija: ”Mm, siin on ristiriita...”

”Ja välistä tuntuu että se on hyvin tarkotushakusta.” (joenvarren asukas/

matkailuyrittäjä)

44

Huomionarvoista on näiden osallisten puhuminen omista havainnoistaan ”todellisuutena” tai

”käytännön tilanteena”, kun taas vesistömittausten tuloksiin viitataan ”teoriana” tai ”propagandana.”

Vapon edustajat sen sijaan katsovat, että turvetuotannon vesistövaikutusten arvioinnin perustaksi

tarvitaan vesistömittauksiin perustuvaa tietoa ja faktoja. Paikallisille kyllä mielellään esitellään omaa

toimintaa, mutta ihmisten aistihavainnot esimerkiksi veden väristä katsotaan liian subjektiiviseksi

tiedoksi, jotta niiden perusteella voitaisiin arvioida vesistövaikutuksia. Myös paikallinen turveyrittäjä

tyrmää aistihavaintojen perusteella tehtävät arviot turvetuotannon vesistövaikutuksista selvitysten ja

mittausten (Pöyry Finland Oy 2010) vastaisina:

”Ja ympäristöviranomaisen hyväksymässä YVA -selvityksessä siel on laskettu

Tainionvirran pitoisuusmuutokset, ninku tän laskuojan suun ylä ja alapuolella... Ni se

on toisessa desimaalissa se muutos. Eli se ei näy ku jollain mittarilla et sä sitä vettä

tällei havainnoimalla […] nää siinä mitään eroa. Et se, se on nyt […] vähän semmonen

mielikuva-asia ninku mä sanoin nää vaikutukset.” (paikallinen turveyrittäjä)

Vaikka joenvarren matkailuyrittäjä arvioi omaavansa yli 40 vuoden ajalta selkeän kuvan

Tainionvirran vedenlaadusta ja sen muuttumisesta, tunnistaa hän kuitenkin aistihavaintojen

heikomman aseman suhteessa mittaustuloksiin:

”Nehän on vaan sit niitä aistihavaintoja mitä ei voi oikein millään varsinkaan

jälkikäteen todistaa […] eihän mulla mitään mittareita oo millä mä voisin määrittää et

nyt on tullu niin ja niin paljon päästöjä mut että ku... Valokuvia on satoja missä voi

selkeesti näyttää että kattokaa nyt että tossa menee niin penkan yli että hulisee ja tossa

ylimenoputkesta tulee ei sais tulla”, (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)

Aistihavainnotkin siis voidaan ainakin osittain todistaa valokuvien avulla. Mittauksen oikeellisuuden

ohella turvehankkeita vastustaneita osallisia turhauttaa myös mittausten korostaminen ja jo sinänsä

pelkästään niiden tekeminen tilanteessa, jossa heidän mielestään Tainionvirran tilan parantamiseksi

tulisi konkreettisesti tehdä jotain:

”[K]un ihan selkeesti on nähtävissä mitä […] vedellekin tapahtuu kun se vuosikausia,

syötetään sitä kuraa sinne nin, eihän se ei se sillä mittaamisella puhistu…” (joenvarren

asukas/ matkailuyrittäjä)

Paikallinen turveyrittäjä ja Vapon edustajat katsovat mittausten osoittavan turvetuotannon vähäiset

tai olemattomat vesistövaikutukset. Tainionvirran vedenlaadun mahdolliseen huonontumiseen he

eivät juurikaan ota kantaa. Paikallinen kalastusaktiivi ja joenvarren matkailuyrittäjä taas keskittyvät

aistihavainnoissaan juuri Tainionvirran vedenlaadun pitkäaikaiseen huonontumiseen ja liittävät sen

tuotantoalueiden laskuojilta tehtyjen päästöhavaintojen ja häiriötilanteiden kautta viime

45

vuosikymmeninä valuma-alueella lisääntyneeseen turvetuotantoon. Osapuolet keskittyvät siis

vesistövaikutuksissa saman asian eri ulottuvuuksiin: tuottajapuoli tilalliseen muutokseen

vedenlaadussa eri mittauspisteillä ja vesistössä yleisemmin laskennallisesti tuotetuilla arvioilla,

hankkeita vastustaneet paikalliset vesistön tilan ja vedenlaadun aistein havaittavaan ajalliseen

muutokseen. Tätä osallisten erilaista ja osin ristiriitaista tapaa tuottaa aikatiloja vesistöasioissa pohdin

vielä tarkemmin johtopäätöksissä.

5.2 2000 -luvun lupahankkeet Isosuolla

”[M]utta sitte ku tuli tää kakstuhattaluvulla systeemi eteen… Nii ja sitte tuli nää

selvitykset että kun ne meinas vallata Isoasuota turvetuotantoon ja muuta niin sittehän

sitä herättiin oikeen mukaan, mukaan siinä hommassa […] Ja sillon sitte otettiin

vakavasti se asia ja ruvettii selvittää sitä asiaa, että missä tilassa se on se homma ja…

[…] Oikeen tosiaan ni sit silmät aukes että mikä se tilanne on”, (paikallinen

kalastusaktiivi)

Edeltävä lainaus kuvaa hyvin konfliktin käynnistymistä Isosuon 2000 -luvun laajennushankkeiden

myötä, kun paikalliset tahot heräsivät vastustamaan hankkeita niiden laajuuden ja turvetuotannon

vesistövaikutusten takia. Myös haastateltu joenvarren matkailuyrittäjä liittää oman aktivoitumisensa

aiheeseen Tainionvirran tilan heikentymisen lisäksi juuri turvetuottajien laajentamispyrkimyksiin

Isosuolle. Kandidaatin tutkielmassa (Elfvengren 2013) käsittelemäni Vapon Isosuon

ympäristölupahakemuksesta jätetyt 38 muistutusta ja mielipidettä kertovat myös osaltaan Hartolan

turvehankkeiden käynnistämästä vastustuksesta.

Paikallinen turveyrittäjä näkee Vapon mukaantulon Isosuon hankkeisiin ratkaisevana käänteenä

ympäristökonfliktin käynnistymisessä:

”No siinä tuli just se kun Vapo tuli siihe ni se, yhteinen tuotantopinta-ala ois menny

kahteen ja puoleensataan hehtaariin. Ja siitä olis eittämättä kyllä koitunu jotakin

haittaa jos se olis ollu yhtä aikaa auki ne sen ois kyllä saattanu huomata jostaki. Et

siinä oli se ninku se villakoiran ydin oli siinä et Vapo tuli siihe mukaan nin se, ylitti

sillon sen tällasen ärsytyskynnyksen tässä ympäristössa.” (paikallinen turveyrittäjä)

Paikallinen turveyrittäjä katsoo, että hänen yrityksensä tähänastinen pienimuotoinen toiminta ei

juurikaan ole häirinnyt paikallisia. Vapo pyrkikin paikallisen turveyrittäjän mukaan hyödyntämään

hänen yrityksensä parempaa luvansaantimahdollisuutta ja saamaan YVA- hankkeelle toisen

46

maksajan, koska kaikkia luvanhakijoita pitää lain mukaan kohdella tasapuolisesti. Paikallinen

turveyrittäjä epäilee, että ilman Vapon mukaantuloa hän olisi todennäköisesti saanut laajennukselleen

ympäristöluvan vieläpä ilman YVA -prosessia. Tällöin mitään konfliktia paikallisten asukkaiden ja

turvetuottajien välille ei olisi ehkä koskaan syntynytkään.

Aiemmin tapauksen taustoituksessa kuvailin lyhyesti Hartolan turvetuotannon historiaa sekä esittelin

Vapon ja paikallisen turveyrityksen 2000 -luvun laajennushankkeita. Oikeastaan kaikki haastattelujen

tulokset voitaisiin koota tämän otsikon alle, koska koko konflikti sai alkunsa näiden lupahankkeiden

myötä. Olen kuitenkin esitellyt vesistöasiat omana yläotsikkonaan niiden haastatteluissa saaman

suuren painoarvon vuoksi. Jäljempänä esiteltävät Vapon ympäristövastuullisuuskampanjan sekä

turvetuotannon nykytilan ja tulevaisuuden laitoin omiksi otsikoikseen, koska ne muodostavat omat

näitä lupahankkeita laajemmalle ulottuvat teemansa. Seuraavassa esittelenkin haastattelujen

nimenomaisesti Hartolan turvehankkeista esiin nostamia teemoja.

5.2.1 Näkemyksiä YVA -prosessista – avoimeksi jätettyjä sanamuotoja ja turhaa ”teatteria”

Konfliktin paikallisten osallisten kanssa käydyissä haastatteluissa esiin nousi YVA -prosessin

ongelmallisuus liittyen siihen, mikä taho YVA -selvityksen tilaa, toteuttaa ja maksaa. Sekä

turvehankkeita vastustanut joenvarren matkailuyrittäjä ja paikallinen turveyrittäjä kritisoivat YVA -

prosessia kuitenkin vastakkaisista lähtökohdista. Joenvarren matkailuyrittäjän näkemyksen mukaan

tuottajan tilaama ja konsulttiyhtiölle maksama selvitys on jo lähtökohtaisesti puolueellinen, eli

maksaja/ tilaaja saa selvityksestä haluamansa kaltaisen.

” […] [M]utta se käsitys mulla on ainaki tullu tän keissin myötä että ninkun, tää YVA-

selvitys ainakin näissä asioissa ni se on se on täysin teatteria. Että mulla oli semmonen

käsitys että se YVA-selvitys tarkottaa sitä että sen tekee ihan täysin, jos semmosta

maailmasta enää löytyykään, mutta edes jollainlailla riippumaton osapuoli, mutta

sehän on jo lähtökohtana että ku se tilaaja sen maksaa ni, [naurahtaen:] eihän se nyt

semmosta raporttia sieltä saa mikä ei olis sen edun mukaista että, se on jo siinä on

ninku ensimmäinen asia mikä pitäis muutta”, (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)

Konsulttiyhtiön ei siis kannata matkailuyrittäjän näkemyksen mukaan tehdä tilaajalleen epäedullista

selvitystä, jos haluaa saada tältä toimeksiantoja jatkossakin:

”Ja jos esimerkiks Pöyry tekee Vapolle kymmeniä konsulttitöitä vuodessa ni siitä voi

jokainen miettiä että, [naurahtaen:] mikä se on se lähtökohta ninku tilaajalla ja mikä

se on sille työn tekijälle”, (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)

47

Vapon edustajat muistuttavat, että YVA -prosessin eri vaiheissa selvitykset käyvät kuitenkin

viranomaisten tarkastettavana. Näin ollen selvitysten tekijä ajaa itsensä pussiin, jos tekee mitä tilaaja

sanoo. Vapon edustajien mukaan kellään toimijalla, joka syyllistyy YVA:n vääristelyyn, ei ole

jatkomahdollisuuksia alalla:

”Ei se [puolueellisuus YVA selvityksissä] oo nykypäivää enää”, (Vapon edustajat)

Tämä kommentti sisältää ajallisesti mielenkiintoisen viittauksen, ikään kuin menneisyydessä tämän

tyyppistä toimintaa olisi tapahtunut. Kommentilla saatetaan kuitenkin viitata yhtä hyvin

turvetuotannon sijaan yhteiskunnalliseen toimintaan laajemmin tai pelkästään korostaa tämän päivän

avointa toimintakulttuuria turvetuotannossa. YVA -prosessin puolueellisuuden tyrmäämisen lisäksi

Vapon edustajat kyseenalaistavat riippumattoman maksajan löytymisen selvityksiin. Myös YVA-

selvityksiä puolueellisina pitävä matkailuyrittäjä tunnistaa tämän ongelman:

”Mut se voiki olla aika vaikee sit löytää niitä riippumattomia [tahoja], et siinä tulee

nää intressikysymykset sitte”

Haastattelija: ”Nii, varsinki riippumatonta rahotusta siihe sitte.”

”Nii, nii mistä se löytys se semmonen rahotus, nimenomaan hyvä kysymys”, (joenvarren

asukas/ matkailuyrittäjä)

Paikallisen turveyrittäjän näkökulmasta koko YVA -prosessin ongelma on hieman toisenlainen.

Hänen kokemuksensa mukaan YVA -selvitysten tilaaja joutuu maksamaan koko lystin ilman

varmuutta selvitysten ja ympäristölupapäätöksen lopputulemasta:

”Ympäristöhallinto määrää koko ajan mitä selvityksiä esmerkiks YVA:aan on tehtävä

ja mitä lupahakemuksen tulee sisältää, ja toiminnanharjottaja maksaa laskut koko ajan.

[…] Ni ei siinä oo yrittäjällä mitään tekemistä muuta ku lain mukaan mennää ja se

maksaa minkä maksaa ja lopputuloksesta ei kukaan tiedä.” (paikallinen turveyrittäjä)

Turveyrittäjälle YVA näyttäytyy siis pakollisena ja kalliina riskisijoituksena, jonka sisältöön ja

tuottavuuteen tilaaja ei pysty vaikuttaman. Turveyrittäjä kritisoikin YVA -selvitysten (Pöyry Finland

Oy 2010; Pöyry Environment Oy 2008) painoarvoa varsinaisessa päätöksenteossa, etenkin niissä

avoimiksi jätettyjä sananmuotoja, joilla hankkeet voidaan niin haluttaessa hylätä:

”Nää selvitykset kuitataan sillä että saattaa aiheuttaa. […] No, siellä on virkaihmisellä

tulkinnanvaraa. Sitä tulkinnanvaraa jos halutaan käyttää niin päin et se on ku

ennenvanhaa auton katsastus että, jos sen pysty hylkäämään ni se hylättiin. Ja aina

siihe joku syy löytyy...” (paikallinen turveyrittäjä)

48

Myös joenvarren matkailuyrittäjää YVA -selvitysten avoimet sananmuodot turhauttavat, tosin eri

syystä kuin turveyrittäjällä. Matkailuyrittäjä katsoo, että avoimet sananmuodot voidaan tarvittaessa

kääntää tilaajan eduksi:

”[…] [N]e on sellasia ympäripyöreitä latteuksia ne selvitykset mitä minä oon lukenu

että, […] mä voisin tehä samanlaisia päivätöinäni ihan mistä vaan vaikka toiselle

puolelle maailmaa, että ’lienee’ ja ’mahdollisesti’ ja ’ei merkittävää’ ja joka lause

alkaa tällasella toteamuksella”, (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)

Vapon edustajat eivät lähde kyseenalaistamaan YVA -prosessin toimivuutta, koska se perustuu

ympäristölakiin, jota Vapon kuten muidenkin on vain noudatettava. Lisäksi Vapon edustajat katsovat,

että YVA -selvitykset ovat viime vuosina ehkä menettäneet merkitystään jo niitä ennen lupien

valmisteluvaiheessa tehtäville selvityksille. Esimerkiksi Vapossa tehdään nykyään entistä enemmän

näkymätöntä työtä, kuten pienempiä ympäristöselvityksiä, myös YVA -rajan alittavissa hankkeissa

ennen varsinaisen luvan hakemista. Vapon edustajat kuitenkin katsovat, että vielä Isosuon

laajennushankkeiden aikaan YVA -prosessilla oli nykyistä suurempi painoarvo.

Kaiken kaikkiaan paikalliset turvehankkeiden vastustajat näyttäisivät siis toivovan YVA:lta

selkeämpää ja puolueetonta kantaa hankkeiden vaikutuksiin, kun taas paikallinen turveyrittäjä pitää

YVA:a yrittäjälle kohtuuttomana kulurasitteena, jonka tuloksista ja vaikuttavuudesta ei ole mitään

takeita. Vapon edustajat eivät näe YVA:ssa ongelmaa, eivätkä suhtaudu siihen muutenkaan suurella

intohimolla:

”Se [YVA-prosessi] on lain noudattamista”, (Vapon edustajat)

Saattaakin olla, että Vapossa YVA-prosessin riskejä pyritään minimoimaan hankkeiden

ongelmakohtien ja läpimenoedellytysten kartoittamisella jo ennen ympäristöluvan hakemista

tehtävillä selvityksillä. Palaan niin tähän kysymykseen kuin osallisten YVA -prosessista esittämien

näkemysten välisiin suhteisiin vielä johtopäätöksissä.

5.2.2 Laajennushankkeiden varsinaiset hylkäysperusteet

Aluehallintovirasto hylkäsi niin Vapon kuin paikallisen yrittäjän Isosuon ympäristölupahakemukset,

koska sen mukaan ”[v]ierekkäisten tuotantoalueiden melusta ja pölystä aiheutuisi asutukselle

ajoittaista kohtuutonta rasitusta”, (Etelä-Suomen aluehallintovirasto 2011a, 44). Aluehallintovirasto

perusteli lupahakemusten hylkäämistä myös Isosuon suoyhdistymätyypin, eli viettokeitaan, jo

ennestään huonon valtakunnallisen suojelutason säilyttämisellä sekä Isosuolla esiintyvien kahden

vaarantuneiksi luokiteltujen perhoslajien ja eräiden luontodirektiivin liitteessä IV (a) mainittujen

49

Hakokallionlahdella esiintyvien vesihyönteislajien suojelulla. Lisäksi Aluehallintovirasto huomioi

hylkäysperusteissa luonnontilaisen Isosuon alueellisen merkityksen linnustolle. (Etelä-Suomen

aluehallintovirasto, 44-45.) Laajennushankkeet hylättiin siis virallisesti naapureille kohtuutonta

haittaa aiheuttavien pöly- ja meluvaikutusten sekä harvinaisen suo- ja vesiluonnon säilyttämisen

takia. Nämä tekijät eivät kuitenkaan olleet läheskään kaikilta osin samoja syitä, joiden takia

paikalliset vakituiset ja loma-asukkaat turvetuotantohankkeita vastustivat.

Ympäristölupahakemuksista jätetyissä muistutuksissa ja mielipiteissä melu- ja pölyvaikutukset toki

nousivat esiin erityisesti lähimpänä nykyisiä tuotantoalueita asuvien osalta, mutta hankkeita

vastustettiin kuitenkin pääosin niiden ennakoitujen vesistövaikutusten takia (Elfvengren 2013). Vapo

Oy:n Isosuon ympäristölupapäätöksessä turvetuotannosta ei katsottu kuitenkaan olevan merkittävää

haittaa vesistöille, lukuun ottamatta jo edellä mainittua Hakokallionlahden liettymisestä aiheutuvaa

haittaa eräiden vesihyönteisten elinympäristölle sekä lisäkuormituksen aiheuttamaa Tainionvirran

pohjan liettymistä, joka ”heikentäisi jossain määrin virtakutuisten kalojen lisääntymisalueita

Tainionvirrassa” (Etelä-Suomen aluehallintovirasto 2011a, 44). Tainionvirran

vesienhoitosuunnitelman tavoitteita Isosuon laajennusosien päästöt eivät kuitenkaan olisi päätöksen

mukaan heikentäneet (Etelä-Suomen aluehallintovirasto 2011a, 44).

”Tuntuu samanaikasesti, vähän helpottavalta mutta vähän hämmentävältäki […] että

sitten me ketkä eniten oltiin niistä vesistöasioista huolissaan ni ei oltu tavallaan

lainausmerkeissä syypäitä siihe, että sitä tuotantoa ei nytte toistaseks ainakaan sinne

tule lisää...” (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)

Matkailuyrittäjä havaitsi ristiriidan turvehankkeiden virallisten hylkäysperusteiden ja oman sekä

muiden aktiivien huolen kohteen välillä. Hän tulkitsikin, että hankkeiden varsinaisiksi

hylkäysperusteiksi muodostuivat turvetuotannosta aiheutuva pöly ja melu yhdistettynä Isosuon

sijaintiin asutuksen lähellä:

”[…] [S]en [Isosuon] sijainti turvetuotantoon on mahollisimman epäsopiva […] se on

niin huonossa paikassa ku voi ikinä olla vesistön kannalta ja sitte vielä taajaman

lähellä.” (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)

Paikallinen turveyrittäjä kuitenkin huomauttaa, että hänen yrityksensä uusi tuotantoalue olisi

sijoittunut nykyistä tuotantoa kauemmaksi Hartolan kirkonkylästä. Isosuon meluvaikutukset häviävät

hänen mukaansa läheisen nelostien jyrinälle ja imuvaunujen uusimisen myötä tämä vähäinenkin melu

poistuisi. Nelostien toisella puolella toimiva matkailuyrittäjä ei pidä melua toiminnalleen haitallisena.

Paikallinen kalastusaktiivi sen sijaan arvioi melun suureksi, erityisesti turvetuotantoalueen läheisillä

50

kiinteistöillä. Pölyvaikutuksia kalastusaktiivi ja matkailuyrittäjä pitävät molemmat vähäisinä, vaikka

toisinaan havaittavina. Paikallisen turveyrittäjän mukaan viime vuosina käyttöön otetut

tuulensuuntarajoitukset ehkäisevät pölyn kulkeutumisen ihmisten pihoihin. Hän huomauttaa myös,

että monesti esimerkiksi siitepölyä erehdytään luulemaan turvepölyksi:

”[…] [K]u tossa Shellillä istuin nokakkain yhen henkilön kanssa taannoin vuosia sitten

ja, oli jotain kesäkuun alkua ja kysyin sitte että onks nyt tullu, turvepölyä pihaan? ’No

ei ei o paljon tullu et auto on pysyny aika hyvin puhtaana mut vähän o tullu.’ Sit mä

totesin et ei oo muuten tänä vuonna nostettu turvetta yhtää eikä ainuttakaa

pölyhiukkasta päästetty ilmaan. Ni siinäki on semmonen mielikuva et kaikki pöly mikä

tulee auton päälle pihaa on turvetta, vaikkei se sitä oliskaa. […] [K]u siitä kävi kuitenki

ninku ilmi et sitä on tullu vaikkei täältä o tullu varmasti yhtään.” (paikallinen

turveyrittäjä)

Isosuon luontoarvoihin joenvarren matkailuyrittäjä kertoo heränneensä vasta viime vuosina

turvetuottajien laajennushankkeiden myötä. Isosuolla voisikin hänen mukaansa olla potentiaalia

virkistys- ja suojelualueena keskeisen sijaintinsa ja ainutlaatuisten luontoarvojensa ansiosta.

Matkailuyrittäjä näkee luonnon ja siellä liikkumisen arvostuksen nousseen viime vuosina eräänlaisen

luonnosta vieraantumisen kauden jälkeen:

”Vahinkohan on tapahtunu jo kolmenkytkolmen hehtaarin osalta siinä Isollasuolla

mutta tota, kyllä sen kun käy kattomassa ni, voi voi ninku puolensa valita ku menee

sinne penkalle seisomaan missä on sitä luonnonsuota ja toisella puolella on se monttu

nin, siinä siinä sitä on”, (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)

Kalastusaktiivi ei ole tarkemmin paneutunut Isosuon luontoarvoihin. Paikallisen turveyrittäjän

näkemyksen mukaan Isosuolla ei ole niin merkittävää luonnonarvoa, että se estäisi turvetuotannon.

Hän kuitenkin korostaa, että ilman Vapon mukaantuloa pelkästään hänen yrityksensä laajennushanke

olisi mahdollistanut myös luontoarvojen huomioinnin:

”Siellä ei hallinto-oikeuden päätöksen mukaan Isosuolla ei ole luontoarvoja jotka estää

luvan myöntämisen. […] Siis siellä ei oo mitään erityistä. Ja jos nyt aatellaan niinku

minun hankkeen kannalta […] Ni jos sitä [suota] on kolme ja puol sataa hehtaaria [350

ha], tähä minu hankkeeseen menis sata hehtaaria [100 ha] ja siihe jäis kaks puol sataa

hehtaaria [250 ha], sitä suota nykyiseen tilaansa... Sinne mahtuu kaikki

variksenmarjapussikoit ja virkistyskäyttäjät ja ihan kaikille linnuille ja perhosille ja

kaikille jää sitä suota ihan riittävästi vaikka siellä ois [paikallisen turveyrityksen]

51

turvetuotantohanke olemassa siinä laajuudessa ku mä oisin, olin sitä anonut.”

(paikallinen turveyrittäjä)

Turvetuotantohankkeiden vastustuksen syistä paikallinen turveyrittäjä on pitkälti samoilla linjoilla

kuin turvehankkeiden vastustajatkin vaikka pitää näitä haittoja paljolti suurenneltuina:

Haastattelija: ”[…] Mitä luulet mikä tässä on ninku ollu näistä turpeenoton

vaikutuksista merkittävimpiä tässä, kiistassa että mikä siinä on eniten sitten hiertäny?”

”No sanotaan että näistä vastineista ja muistutuksista päätellen se melu, ja pöly, ja osin

vesistövaikutukset. Mutta kun todistettavasti niistä ei kohtuutonta haittaa niistä ei

ainakaan minun toiminnasta olis. […] Niin siinä on tehty ninku kärpäsestä härkänen.”

(paikallinen turveyrittäjä)

Paikallinen kalastusaktiivi sen sijaan tulkitsee, ettei lupapäätöksissä otettu juurikaan kantaa

turpeenoton vesistö- ja kalastohaittoihin, koska turvetuotannon vesistöhaittojen myöntäminen olisi

ennakkotapaus, joka johtaisi maanlaajuisesti valtaviin korvausvaatimuksiin. Hän epäilee, että

turvetuotannon vesistöhaitat ovat eri oikeusasteissa saaneet hiljaisen hyväksynnän, vaikka ne ovat

luettavissa lupapäätöksistä ”rivien väleistä”:

”Se [turvetuotannon vesistövaikutukset] on liian iso asia jo käsitellä”, (paikallinen

kalastusaktiivi)

Myös joenvarren matkailuyrittäjä on samoilla linjoilla vesistövaikutusten käsittelystä Isosuon

ympäristölupapäätöksessä. Tosin hän huomioi myös YVA:ssa (Pöyry Finland Oy 2010) käytettyjen

mittaustulosten tukevan turvetuotannon vähäisiä vesistövaikutuksia, mikä vaikeuttaa turvetuotannon

vesistöhaittojen todistamista:

”Että osittain ehkä vois olla että [...] ei ehkä vielä uskallettu ninku sitä vesistöasiaa

tuolla oikeusasteissakaan ottaa sille tasolle millä se ninku se ongelma on. Koska, näit

on niin paljon ihan ympäri Suomea, […] Ja sit siin on varmaan sen todistaminenkin on

vielä nin vaikee...” (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)

Kalastusaktiivi ja matkailuyrittäjä löysivätkin molemmat samankaltaisen syyn ristiriidalle virallisten

hylkäysperusteiden (pöly, melu ja luontoarvot) sekä eniten huomiota aiheuttaneiden

vesistövaikutusten välillä. Paikallinen turveyrittäjä sen sijaan piti lupapäätöstä ristiriitaisena YVA -

selvitysten vähäisiksi osoittamiin melu-, pöly-, vesistö- ja luontoarvovaikutuksiin nähden. Vapon

edustajien kanssa käydyssä haastattelussa ei puhuttu tarkemmin juuri Isosuon lupaprosessista tai -

päätöksistä.

52

5.2.3 Vapon ja paikallisen yrittäjän välinen ojakiista

Vapon Jaakkolansuon tuotantoalueen kuivatusvedet johdatetaan nykyisellään Isosuon läpi kulkevaa

laskuojaa pitkin Jääsjärven Hakokallionlahteen. Jaakkolansuo on kuitenkin vedenjakajalla, josta

vesien luontainen valumissuunta on niin pohjoiseen Isosuolle päin kuin etelään Valasojan kautta

Valasjärveen. Paikallisen kalastusaktiivin mukaan Jaakkolansuon tuotantoalueen vedet olikin

tuotantoa aloitettaessa tarkoitus johtaa etelään kohti lähempänä olevaa Valasjärveä, mutta

vesistöhaittojen minimoimiseksi ympäristöviranomaiset päätyivät Jääsjärven suuntaan.

Jaakkolansuon laskuojasta jouduttiin kuitenkin kaivamaan syvä Isosuota halkova ”kanjoni”, jotta se

kuljettaisi vedet matalan ja kapean moreeniselänteen ja Isosuon halki Hakokallionlahteen.

Jaakkolansuon tuotantoalueen vedet pumpataan nykyisin pumpulla tämän moreeniselänteen läpi

kulkevaa putkea pitkin Isosuon puolella sijaitsevalle pintavalutuskentälle, josta kentän puhdistamat

vedet ohjataan laskuojaan. Tämä laskuoja aiheutti vuoden 2013 alussa kiistan Vapo Oy:n ja

paikallisen turveyrittäjän välille, koska paikallisen turveyrittäjän mukaan Vapon laskuoja tulvii hänen

tuotantoalueelleen.

”Se vesi tulee Jaakkolansuolta ja se vedenpinta on ylempänä siellä ojassa ku minun

olemassa olevilla vanhoilla tuotantokentillä turpeen pinta. Ni arvaa et se vesi pyrkii

alamäkeen pois sieltä. Se pitää mun tuotantokenttää märkänä ja, täs muutamana

vuonna aikasemmin ni mun täyty keinotekosesti padota tätä ojanreunaa kun se tuli

sieltä kevättulvalla yli. Ja ne ihmetteli ku vettä tulee vallan hirveesti tuolta suolta et

mistä sitä tulee. No se tuli Jaakkolansuon vedet tuli tosta suoraan.” (paikallinen

turveyrittäjä)

Näin paikallinen turveyrittäjä summasi Vapon Jaakkolansuon nykyisen laskuojan hänen

tuotantotoiminnalleen aiheuttamaa haittaa. Vapon lakimiehen mukaan oja oli kuitenkin riittävän syvä,

eikä sen tulviminen ollut mahdollista (Yle 24.5.2013). Paikallisen turveyrittäjän mukaan Vapon

kanssa oli jo suullisesti sovittu ojan siirtämisestä turvetuottajien yhteisen laajennushankkeen aikana:

”[…] [M]ä en suoraan sanottuna ymmärrä koko asiaa [ojakiistaa], koska se

laskuojahan menee nyt minun tuotantoalueitten läpi. Ja tän turvelupahankkeen aikana

on kaks kertaa suullisesti Vapon kanssa sovittu, että se oja siitä poistuu, koska se pitää

minun tuotantokenttiä märkänä. Ja haittaa ja estää minun vesienkäsittelyä. Mutta

kuinka ollakaan, kun Vapo teki sitten hakemuksen Jaakkolansuon luvasta niin se oja oli

edelleen siinä paikassa missä se nytkin on. No minä soitin Vapoon ja sanoin että, että

eihän tää oja o sillälailla ku sovittii että se siirtyy pois sieltä... Se ois menny siinä minun

53

alueen takareunalle piti kaivaa uus oja. Ja Jaakkolansuon lainvoimanen lupapäätös on

olemassa missä siellä on uus oja siellä eri paikassa.” (paikallinen turveyrittäjä)

Paikallinen turveyrittäjä nostaakin ojakiistan esimerkiksi Vapon kanssa toimimisen varjopuolista.

Hänen mukaansa Vapon kanssa tehtyihin sopimuksiin ei voi luottaa vaan Vapo toimii härskisti omien

etujensa mukaisesti:

”Vapon kanssa on kaks kertaa sovittu että se oja siirtyy. Toisella kertaa siitä tehtii vielä,

tuolla minun mökillä piettii palaveria ja siinä oli kaks Vapon miestä ja minä ja siinä

[Vapon edustaja] teki palaverimuistion. Mutta siitä jäi se oja-asia pois sen siirto se jäi

pois siitä. […] Ja sit mä soitin [Vapon edustajalle] no: ’Se on vaa unohtunu pois siitä,

eihän me nyt niin paskamaisia oltas et se tahallaan on jääny siitä pois’, mutta ikinä ei

korjausta siihen tullu. Eli ne tarkotuksella jätti sen pois siitä ettei voi vedota

sopimukseen.” (paikallinen turveyrittäjä)

Vapon edustajien kanssa käydyssä haastattelussa ei keskusteltu juuri tästä ojakiistasta tarkemmin tai

yhteistyöstä juuri hartolalaisen turveyrittäjän kanssa. Yleisesti Vapon edustajat kertoivat yhteistyön

muiden turve- ja energia-alan toimijoiden kanssa olevan laajaa ja antoisaa erityisesti

ympäristöasioiden tiimoilta. Vaikka kollegojen tapaaminen onkin mukava asia, huomioivat Vapon

edustajat myös kilpailuasetelman saman alan yritysten välillä. Vapon edustajien mukaan rajakiistoja

toisten toimijoiden kanssa voikin toisinaan esiintyä.

Vapo haki Aluehallintovirastolta laajennushankkeiden yhteydessä tehtyyn Jaakkolansuon

lupahakemukseen muutosta, jotta saisi säilyttää nykyisen Isosuon läpi kulkevan laskuojan paikan.

Vapo kuitenkin vetäytyi ojakiistassa ja veti muutoshakemuksensa pois. Kuitenkaan paikallisen

yrittäjän mielestä tulvimisongelma ei välttämättä poistu, jos uudesta suon reunoja kulkevasta ojasta

on tarkoitus johtaa vain pintavalutuskentän vedet vanhan ojan kerätessä edelleen Isosuon luontaisia

valuvesiä. Paikallinen turveyrittäjä myös ounastelee, että kun Jaakkolansuon tuotannon loputtua

pintavalutuskentän toiminta lakkaa, kaikki Jaakkolansuon vedet ilmeisesti johdetaan taas vanhaan

ojaan:

”Eihä siinä ois mitää jos Vapo kaivas täältä itäkautta niin syvän ojan että se veis kaikki

vedet, vedet yhtälailla sieltä kun tästä ylikin. Ni se asia ois ninku lopullisesti ratkastu

siinä. […] Jos se [aluehallintovirasto] sysää sen että ELY –keskus päättää mitä sitten

tehdään. Sehän kannattas se oja nyt kaivaa niin syväks ku tarvii kaivaa. Eikä siihe

mitää estettä ole kaivaa se niin syvä oja tähän ku tuonnekaan. Maanpinta ei oo täällä

sen korkeemmalla ku täälläkää päinvaston se on tässä ylempänä ku tää on kohosuo.”

(paikallinen turveyrittäjä)

54

Kalastusaktiivin näkemyksen mukaan Isosuolle ei tulisi repiä uutta ojaa ja vanhaakin tulisi madaltaa

ja padota pohjasta, koska pumppu nostaa tällä hetkellä Jaakkolansuon vedet joka tapauksessa Isosuon

pintavalutuskentälle. Hänen mukaansa myös luonnonsuojelupuoli vastustaa uuden ojan ”repimistä”

koskemattomalle suolle.

Uusimman lainvoimaisen lupapäätöksen mukaan Vapon pintavalutuskentän laskuoja linjataan

jatkossa Isosuon itälaidan vanhoja metsäojia pitkin Hakokallionlahteen (Etelä-Suomen

aluehallintovirasto 2014). Vanhan ojan käyttöä ei AVI:n päätöksessä käsitelty ja päätösvastuu

vesienjohtamisjärjestelyistä Jaakkolansuon tuotannon päätyttyä siirtyi paikalliselle ELY -

keskukselle. Vapon edustajien mukaan uuden laskuojan kaivuutyöt alkavat todennäköisesti vuoden

2016 alussa.

5.3 Vapon ympäristövastuullisuuskampanja – yhdeksän ympäristösitoumusta

Edeltävissä tutkimustuloksissa on käsitelty paljolti Hartolan turvekonfliktin paikallisten osallisten

näkemyksistä esiin nousseita asiakokonaisuuksia ja kysymyksiä, joihin Vapon edustajat ovat

näkemyksillään vastanneet. Seuraavassa käännänkin tämän asetelman toisin päin laittamalla

konfliktin paikallisten toimijoiden näkemykset vastaamaan Vapon yhdeksään

ympäristösitoumukseen ja ympäristövastuullisuuteen yleisesti. Käsittelen Vapon

ympäristövastuullisuuskampanjaa osana Hartolan turvekonfliktia sen sisältämien yhdeksän

ympäristösitoumuksen kautta. Tietolähteenäni käytän Vapon tuottamaa kirjallista materiaalia (Vapo

2015; Vapo Oy 2012; Vapo 2012a) ja erityisesti Vapon edustajien kanssa käytyä haastattelua.

5.3.1 Jo toteutetut kuusi sitoumusta

Joulukuussa 2011 lanseeratussa ja siitä vuoden päästä täydennetyssä Vapon

ympäristövastuullisuuskampanjassa esitetyistä yhdeksästä ympäristösitoumuksesta on vuoden 2014

loppuun mennessä saatu toteutettua kuusi (Vapo 2015; Vapo Oy 2012). Näistä ensimmäisenä Vapon

edustajat nostavat esille kaikkien tuotantosoiden ottamisen parhaan käyttökelpoisen eli BAT (Best

Available Technic) vesienkäsittelytekniikan piiriin, kun 2011 BAT oli käytössä 77%:lla Vapon

tuotantopinta-alasta. BAT:lla tarkoitetaan siis tuotantoalueen ja vastaanottavan vesistön mukaan

tapauskohtaisesti määriteltävää parasta käyttökelpoista vesiensuojelutekniikkaa eli jo olemassa

olevien vesiensuojeluratkaisujen lisäksi joko pintavalutuskenttää, kosteikkoa tai vesien kemiallista

puhdistamista. Ympäristövastuullisuuskampanjan aikana Vapo oli rakentanut noin 60

pintavalutuskenttää ja 40 kosteikkoja yhteensä noin 30 miljoonan euron investoinneilla.

55

Myös Hartolan Jaakkolansuon tuotantoalueen vesien puhdistamiseksi otettiin käyttöön

pintavalutuskenttä keväällä 2012. Joenvarren matkailuyrittäjä huomioi tämän jonkinlaisena

parannuksena Vapon vesiensuojelutyöhön Jaakkolansuolla, mutta epäilee samalla pintavalutuskentän

rakentamisen tarkoituksena olevan julkisuuskuvan kiillottamisen:

”Mä luulen että kyllä tää nyt tää Isosuo Jaakkolansuo keissi Vapolle on yks niitä

semmosia, öö kohteita missä ne on ehkä vielä tarkemmin yrittäny syynätä... Ja se että

sinne on nyt tommoselle vanhalle tuotantoalueelle tehty toi pintavalutuskenttä nin ehkä

se osittain johtuu siitä et ne on halunnu ninku jollainlailla näyttää että me ainakin

yritetään, tehä tätä... Joskin siinä on sit sellanenki tosiasia että siitähän ei enää saa ku

pumpulla sitä vettä sieltä Jaakkolansuolta että... Siinä on tavallaan se hyöty

imagosuhde haettu varmaan... Punnittu että mitä me tehää tän kanssa.” (joenvarren

asukas/ matkailuyrittäjä)

Toisena jo toteutuneena ympäristösitoumuksena Vapo lisää viranomaisvalvonnan lisäksi

toteutettavaa omavalvontaa siten, että esimerkiksi tuotantoalueiden vesienkäsittelyjärjestelmien

kunto ja toimivuus tarkastetaan tuotantokaudella vähintään kahden viikon välein (Vapo Oy 2012).

Vapon edustajat kertovat, että omavalvonnassa tarkastetaan myös tuotantoalueiden sääasemat ja

tuulipussit, joilla tarkkaillaan sääolosuhteita ja pystytään reagoimaan tuulen voimakkuuden ja

suunnan vaihteluihin pölyhaittojen ehkäisemiseksi. Valvonta kaiken kaikkiaan onkin Vapon

edustajien mukaan lisääntynyt ympäristövastuullisuuskampanjan myötä merkittävästi. Tähän

valvonnan tehostamiseen liittyy myös Vapon henkilöstön ja urakoitsijoiden jatkuva koulutus ja

ympäristöosaamisen kehittäminen. Vapon edustajien mukaan kaikki Vapon alaisuudessa toimivat

urakoitsijat ja työntekijät suorittavatkin nykyisellään ympäristökortin, jonka tarkoituksena on

varmistaa tarvittavien tietojen ja taitojen osaaminen turvetuotannon parissa toimivilla.

Kolmantena ympäristövastuullisuuden jo toteutuneena sitoumuksena on avoin vuorovaikutus niin

turvetuotannon sidosryhmien kuin turvetuotannosta kiinnostuneiden kansalaistenkin suuntaan.

Erityisesti jälkimmäiselle ryhmälle suunnatulla Suomme netissä -palvelulla (Vapo 2012a)

pyritäänkin vastaamaan kansalaisten kiinnostukseen juuri heitä lähellä olevista tuotantoalueista.

Avoimen vuorovaikutuksen sitoumukseen liittyvät myös kentällä tapahtuvat sidosryhmäkohtaamiset

(Vapo 2015). Vapon edustajien mukaan Vapossa esitelläänkin mielellään toimintaa paikan päällä

tuotantoalueilla ennalta sovitusti esimerkiksi koululaisryhmille. Omin päin tuotantoalueille ei saa

kuitenkaan mennä turvallisuustekijöiden takia sekä väärinkäsitysten välttämiseksi.

Ympäristövastuullisuusohjelman myötä Vapo aloitti myös avoimien ovien päivien järjestämisen,

56

joihin kutsutaan eri sidosryhmiä aina päätöksentekijöistä mökkiläisiin. Vapon edustajien mukaan

avoimien ovien päivillä keskustellaan turvetuotannosta sekä vaihdetaan mielipiteitä puolin ja toisin.

Heidän näkemyksensä mukaan monet aivoimien ovien päivillä vierailleet ovat havahtuneet

huomaamaan, kuinka paljon asiat ovat muuttuneet turvetuotannossa parempaan suuntaan.

Jaakkolansuolla tällaista tapahtumaa ei ole viime vuosina järjestetty. Paikallinen turveyrittäjä sen

sijaan esitteli Isosuon tuotantoalueen toimintaa vuonna 2008 Hartolassa järjestetyn suoseminaarin

yhteydessä.

Toiminnan avoimuuteen liittyen Vapo toteutti neljäntenä ympäristösitoumuksenaan

jatkuvatoimisten mittareiden käyttöönoton vesistökuormituksen monitoroinnissa 33

tuotantokohteella ja kahdella vertailukohteella, joissa ei ole turvetuotantoa. Nämä mittarit mittaavat

ympärivuorokautisesti tunnin välein veden virtaamaa, kemiallista hapenkulutusta, kiintoainetta,

veteen liuennutta orgaanista hiiltä ja orgaanisen hiilen kokonaismäärää. Vapo on hankkinut kyseisen

palvelun Valmetilta, jonka datapalvelussa tiedot ovat kaikkien katsottavista. (Vapo 2015.)

Viidentenä ympäristösitoumuksena Vapo keskittää turvetuotantonsa jo ojitetuille turvemaille.

Vapo sitoutuu siis harjoittamaan turvetuotantoa jatkossa vain ihmisen jo muuttamilla pääasiassa

metsäojitetuilla turvemailla. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, ettei Vapolla ole tällä hetkellä eikä tule

olemaan ympäristöluvituksessa tai ympäristövaikutusten arvioinnissa luonnontilaisia 4 tai 5 luokan

turvemaita. Soiden luonnontilaisuus perustuu koko suoaltaan luonnontilaisuuteen ja sen vesitalouden

luonnonmukaisuuteen. (Vapo 2015.) Vapon edustajien mukaan Vapon suunnitellessa uuden

tuotantoalueen käyttöönottoa luonnontilaisuusluokitukset teetetään Vaposta riippumattomalla

GTK:lla. Hartolan Isosuosta tällaista luokittelua ei ole tehty, koska sen lupahakemus laitettiin vireille

ennen Vapon ympäristövastuullisuusohjelmaa. Vapon edustajien mukaan yhtiöllä ei ole tällä hetkellä

aktiivisia toimenpiteitä Isosuolle. Vapon edustajat kertovat myös, että vuonna 2011 Vapolla käytiin

läpi kaikki meneillään olevat lupaprosessit ja varmistettiin, ettei lupaprosesseja ole meneillään 4 ja 5

luokan soille.

Kuudentena ympäristösitoumuksena Vapo on neuvotellut noin 2500 hehtaaria luontoarvosoita

suojeltaviksi. Neuvotteluja uusista kohteista aiotaan Vapossa jatkaa yhdessä ympäristöministeriön ja

Metsähallituksen kanssa. (Vapo 2015.)

57

5.3.2 Vielä käynnissä olevat kolme sitoumusta

Edeltävien jo toteutettujen kuuden ympäristösitoumuksen lisäksi Vapo toteuttaa vielä kolme

ympäristösitoumusta lähivuosina. Näistä ensimmäisenä, eli yhteensä seitsemäntenä, Vapon edustajat

nostavat esiin puhdas vesi -sitoumuksen. Tällä Vapo sitoutuu uusien vuodesta 2016 lähtien

käyttöönotettujen tuotantoalueiden vesistökuormituksen vähentämiseen tuotantoa edeltävää tasoa

pienemmäksi. Ajatuksena siis on, että turvetuotannolla tullaan jatkossa vähentämään vesistöalueiden

vesistökuormitusta kiintoaineen ja humuksen osalta (Vapo 2015). Vapon edustajien mukaan yhtiöllä

on tällä hetkellä ennakkotarkkailussa noin 80 mahdollista tulevaa tuotantoaluetta, joiden tuotannon

aikaista vesistökuormitusta tullaan vertaamaan näihin ennakkotarkkailun tuloksiin. Tämän

sitoumuksen eteen tehdäänkin Vapon edustajien mukaan erityisen paljon työtä ja sen saavuttamiseksi

on kehitteillä useita eri vesienkäsittelymenetelmiä. Mikäli lähtötilanteen kuormitus kuitenkin ylittyy,

on Vapo sitoutunut puhdistamaan kyseisen vesistöalueen muun maankäytön vesiä lähtötilanteen

vesistökuormituksen alittamiseksi. Vapon edustajien mukaan tämä voi tapahtua käytännössä

esimerkiksi rakentamalla vesiensuojelurakenteita muun maankäytön laskuojiin.

Paikallisen matkailuyrittäjän mukaan Vapon vesiensuojelutoiminta käytännössä on toiminut niin

huonosti, ettei uskoa puhdas vesi –sitoumukseen tahdo löytyä:

Haastattelija: ”Nii, nii ja vesistöt paranee jopa alapuolisilla vesistöillä...”

”Juu! Jopa paranee siitä [turvetuotannosta] että sillä siellä hävii muutkin haitat

samalla että, tota uskokoon ken haluaa. […] [J]a tää Cleantech-teknologia mitä ne on

mainostanu nyt viime, aikojen osaamisena ni mä en oo oikeestaan voinu siihen muuta

kommentoida ku että näyttöjä on ainaki olemassa, et vihreestä osaamisesta että, […]

kyllä on tietoja tietoa että mitä ongelmia voi tulla, mutta niitten hoitaminen on kyllä

sitten toinen asia.”, (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)

Kahdeksantena ympäristösitoumuksena Vapo aikoo laajentaa päästötarkkailuaan tuotantoaikana

kaikille sen tuotantoalueille ja puolelle tuotantoalueista myös ympärivuotisesti. Koska

ympäristölupien määrittämät vähimmäismäärät otettaville vesinäytteille vaihtelevat paljon

lupakohtaisesti, pyrkii Vapo kaikilla tuotantoalueillaan tätä suurempaan näytemäärään

intensiivitarkkailulla (n. 20 näytettä/ vuosi), joka on tutkimustulosten mukaan riittävä turvetuotannon

kokonaispäästöjen laskemiseksi. Vuodesta 2011 lähtien Vapon päästötarkkailu onkin jo lisääntynyt

noin 30%:lla ja Vapon näytemäärät ovat sen edustajien mukaan jo tällä hetkellä valtavat: Vuodessa

otetuista noin 14 000 vesinäytteestä tehdään yhteensä noin 93 000 analyysiä (Vapo 2015). Vapon

edustajien mukaan näiden tarkkailunäytteiden otto ja analysointi on ulkoistettu ulkopuolisille

konsulteille niiden puolueettomuuden takaamiseksi ja suuren työmäärän takia.

58

Yhdeksäntenä ympäristösitoumuksena Vapo tulee lähitulevaisuudessa tehostamaan

tuotantoalueiden siirtämistä seuraavan maankäytön piiriin niiden toiminnan loputtua.

Konkreettisena tavoitteena on, että ”turvetuotannosta poistuvat Vapon omistamat alueet ovat

aktiivisessa seuraavassa maankäyttömuodossa viimeistään kahden vuoden kuluessa tuotannon

päättymisestä”, (Vapo 2015). Seuraavan maankäyttömuodon vaihtoehtoja ovat alueen metsitys,

viljely, soistaminen tai kosteikon tekeminen kuten Mustosen (2013) tutkimassa Jukajoen tapauksessa,

jossa Vapo rakensi yhteistyössä kyläläisten kanssa Itä-Suomen suurimman lintukosteikon käytöstä

poistuneelle Linnunsuon tuotantoalueelleen. Viime vuonna Vapo toteutti edellä kuvattuja

toimenpiteitä yhteensä 2500 hehtaarilla omistamallaan entisellä turvetuotantoalalla. Vapon edustajien

mukaan myös Jaakkolansuolle tulee jokin näistä maankäyttömuodoista tuotannon päättymisen

jälkeen.

5.3.3 Ympäristövastuullisuuskampanja konfliktin paikallisten osallisten kokemana

Edellä kuvasin Vapon ympäristövastuullisuuskampanjaa yhtiön näkökulmasta ja esitin joitain

Hartolan turvekonfliktin paikallisten osallisten kriittisiä huomioita Vapon ympäristösitoumuksiin.

Monet paikallisten osallisten näkemykset Vapon ympäristövastuullisuuskampanjasta eivät suoraan

kohdistu yksittäisiin sitoumuksiin vaan kampanjaan yleisemmin. Esittelinkin seuraavassa näitä

näkemyksiä ja kokemuksia Vapon viestinnästä yleisesti.

Turvehankkeita vastustaneilta paikallisilta ei juurikaan löydy luottamusta Vapon

ympäristövastuullisuuskampanjaan, koska heidän kokemuksensa Vapon viime vuosikymmenten

toiminnasta ovat täysin päinvastaisia ympäristösitoumuksiin nähden. Paikallinen kalastusaktiivi

nauraa jo kuullessaan sanan ympäristövastuullisuuskampanja eikä näe sillä olevan minkäänlaista

uskottavuutta:

”Ei ole kyllä täällä maakunnassa yhtään mitään [uskottavuutta] kun on nähty mitkä

teot verrattuna siihin, […] Ne on kauniita puheita vaa ne hommelit ja sillä hyvä ollu ne

että tota… Niillä on koitettu pintakiiltoa lisätä mutta toiminta täällä kentällä on ollu

aivan toista se on tässä nähty vuosien saatossa.” (paikallinen kalastusaktiivi)

Joenvarren matkailuyrittäjä näkee Vapon lupausten ja käytännön toiminnan ristiriitaisuuden lisäksi

ongelmana sen, ettei Vapolla tahdota tunnustaa ja myöntää aiheutettuja vesistöhaittoja.

Ympäristövastuullisuuskampanjaa hän pitää paljolti viherpesuna, jolla pyritään häivyttämään

näkyvistä todellisia ongelmia. Myös Vapon viime vuosina rakentamaa ympäristövastuullista imagoa

59

joenvarren matkailuyrittäjä pitää päälle liimattuna, sillä Vapon työntekijöiden asenteessa

ympäristöasioihin on hänen mukaansa edelleen reilusti parantamisen varaa:

”Ensin pitäs myöntää että on se ongelma, tavallaan ei edes myönnetä et onkaan mitään

ongelmaa. Nii siitähän se pitäs lähteä liikkeelle eikä vaan ninku, peittää sen tämmösen

kauniin vihreen kuvituksen ja ja tota viestinnän alle […] [O]on sanonu monta kertaa

että jos osakin siitä, rahasta mitä siihe siihen tota, viestintään on käytetty niin käytettäs

siihen asennemuutoksee mikä pitäs tapahtua siellä ihan jo siellä ninkun kentällä missä

sitä työtä tehään että ei vedettäis ninku, ojia auki kun vettä vähän kasaantuu ja

ylimenoputkia asenneltas”, (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)

Paikallinen turveyrittäjä suhtautuu Vapon ympäristövastuullisuuskampanjaan varovaisen

myönteisesti, vaikka yhtyykin osittain turvehankkeiden vastustajien näkemykseen kampanjan

uskottavuuden puutteesta. Paikallinen turveyrittäjä näkee Vapon ympäristövastuullisuuskampanjassa

niin julkisuushyötyjen tavoittelua kuin toiminnan kehittämistä aidosti ympäristövastuullisemmaksi:

”No siellä pyritään parantamaan tapoja, ja vähentämään ympäristön kuormitusta...

Mut siellä ninku, pyritään tekemään julkisuushyötyjä sit näistä toimenpiteistä ja ampuu

vähän yli sekin touhu taas että, ninku toisesta äärilaidasta.” (paikallinen turveyrittäjä)

Myös joenvarren matkailuyrittäjä on havainnut Vapon tavoittelevan

ympäristövastuullisuuskampanjalla julkisuushyötyjä. Toimintatapojen parantumisen sijaan hän

kokee lähinnä vain Vapon puhetavan ja julkisuudenkuvan rakentamisen muuttuneen viime vuosina.

Esimerkkinä Vapon viestinnän muutoksesta matkailuyrittäjä nostaa esiin Vapon julkaiseman lehden,

jonka nimi muutettiin Vapoviestistä Poltteeksi ja sisältöä muutettiin radikaalisti korostamaan Vapon

ympäristövastuullisuutta:

”Se [Vapon puhetapa] on muuttunu aivan, niitten julkasut on ninku, ne on ihan eri planeetalta ku se

Vapoviesti vielä muutamia vuosia sitten, siis kuus vuotta sitten se oli hyvin hyvin semmonen öö kuivan

asiallista asiaa turvetuotannosta, ja tuottajahaastatteluja ja tän tyyppistä... Mutta nyt se on ninku

melkeen kannesta kanteen ni sitä semmosta ympäristövastuullisuuden kantoa ja näitä tekniikoita mitä

heillä on käytössä ja mitä käyttää, ja sen rahamäärän korostaminen mitenkä paljon on laitettu tähän,

tähän tota uuten teknologiaan ja on luvattu, kuut taivaalta että mitenkä mitenkä korjataan kaikki asiat

[sormien napsautus] sormia napsauttamalla.” (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)

Myös paikallinen kalastusaktiivi on huomannut Vapon viestinnän muutoksen. Hänen näkemyksensä

mukaan Vapon puhetavan onkin ollut pakko muuttua, koska sen tuotantoalueet on otettu viime

vuosina tarkempaan seurantaan niin Hartolassa kuin muualla Suomessa. Joenvarren

60

matkailuyrittäjäkin näkee tämän yhteyden turvetuotannon osakseen saaman vastustuksen ja

viestinnän muutoksen välillä:

”Kyllähän se propaganda on ollu niin voimakasta nimenomaan Vapon toimesta

viimesen viiden vuoden ajan kun kun tätä aktiivisuutta on ninku tästä, vesistä huolta

kantavien taholta vähän meteliä enemmän pidetty...” (joenvarren asukas/

matkailuyrittäjä)

Positiivisena kehityksenä joenvarren matkailuyrittäjä pitää keskusteluyhteyden paranemista Vapon

suuntaan. Vaikka hän ei itse Vapon ympäristövastuullisuuskampanjaan ja siihen liittyvään viestintään

juuri uskokaan, epäilee matkailuyrittäjä näiden kuitenkin uppoavan kansan enemmistöön:

”No varmaan suuri yleisö, kenelle se [ympäristövastuullisuuskampanja] on ninku

tarkotettu niin, näkee sen hyvinki semmosia luontoarvoja kunnioittavana ja ja hyvänä

viestinä... Sehän sen viestinnän tarkotuski tietysti on.” (joenvarren asukas/

matkailuyrittäjä)

Kuten edeltävästä kuvauksesta käy ilmi, vallitsee Vapon ympäristövastuullisuuskampanjan

uskottavuudesta, aitoudesta ja todellisista tarkoitusperistä näkemysten ristiriita Hartolan

turvehankkeita vastustaneiden paikallisten osallisten ja Vapon edustajien välillä: Vapon edustajat

vakuuttavat aitoa ympäristövastuullisuutta ja esittelevät käytännön toimenpiteitä. Vastustajien

mielestä Vapon toiminta kentällä ja hienot lupaukset eivät kohtaa. Paikallisen turveyrittäjän näkemys

asettuu tässä asiassa näiden välimaastoon, sillä hän tunnistaa ympäristövastuullisuuskampanjasta sen

molemmat puolet. Palaan käsittelemään Vapon ympäristövastuullisuuskampanjaa vielä

johtopäätöksissä laajemmin.

5.4 Turvetuotannon nykytilanne ja tulevaisuus Suomessa

Koska Hartolan turvekonflikti ei ole irrallinen muusta yhteiskunnasta, kytkeytyy se vahvasti niin

muihin paikallisiin ympäristökamppailuihin kuin myös turvetuotannon valtakunnalliseen tilanteeseen

sekä tähän liittyvään ympäristö- ja energiapolitiikkaan. Tässä osiossa käsittelen haastateltavien

näkemyksiä turvetuotantoa ja sen tulevaisuutta yleisesti koskevista teemoista. Nämä teemat ovat

muotoutuneet tutkijan teoreettisen taustatietämyksen ja haastateltavien esiin nostamien asioiden

synteesinä. Ensin avaan median sekä turvekonfliktin muiden sidosryhmien merkitystä

turvetuotannossa yleisesti ja erityisesti Hartolan tapauksessa sen osallisten kokemana. Näiden

suhteiden pohjalta jatkan turvekonfliktin osallisten näkemyksiin turvetuotannon tämänhetkisestä

61

luottamusperustasta eli siitä, mitä turvetuotannosta yleisesti ajatellaan. Lopuksi esittelen osallisten

näkemyksiä turpeen ilmastovaikutuksista ja ympäristönsuojeluasioista.

5.4.1 Median ja muiden sidosryhmien rooli turvekonfliktissa

Haastattelija: ”Joo, tosta pitiki tuliki jo puhetta vähän tosta mediasta että, mm et miten

näät ton median roolin tässä Hartolan tapauksessa?”

”No se on asteikolla neljästä kymmeneen ni se on kymmenen varmaan… Et se on todella

iso merkitys että siitä ninku ensinnäki tulee tietoa ninku kansalaisille, ja sitte vähän

painetta sinne viranomasille ja tota ehkä jopa jopa sinne, tuottajapuolelleki pikkusen

ravistelee että hetkinen että ’eihän me nyt voijakkaan ihan’, ninku joka asiassa se

julkisuus… Ja sitte tietysti sen kautta tulee tää julkinen propagandasota ja nämä

lobbarit siihe sitte mukaan”, (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)

Edeltävässä vastauksessaan joenvarren matkailuyrittäjä summaa näkemyksensä median

merkityksestä ja roolista Hartolan turvekonfliktissa. Vastauksensa aluksi luettelemiensa median

positiivisten roolien lisäksi matkailuyrittäjä puhuu paljon myös median kautta käytävästä

”propagandasodasta” ja turvetuotannon lobbareiden kirjoituksista. Hän kaipaisikin keskusteluun

toisinaan puolueetonta näkökulmaa, sillä hän kokee turvetuotantoa puolustavien kirjoittajien

intressien olevan lähes poikkeuksetta kytköksissä hyvin suorasti turvetuotantoon. Toisaalta hän

tiedostaa, että yhtälailla myös turvetuotantoa vastustavien julkilausumien tekijöillä mielletään usein

olevan jokin oma intressi, kuten hänen tapauksessaan matkailuyritystoiminta, jonka takia

turvetuotantoa vastustetaan.

Myös paikallinen turveyrittäjä tunnistaa median kautta välitettävien viestien taustalla vaikuttavat

intressit ja lobbarien vaikutuksen. Hän kuitenkin kääntää asetelman toisin päin kiinnittämällä

huomiota turvetuotannon vastustajien mahdollisiin taustavoimiin:

”Ja kaikki turvetta puolustavat jutut ninku lytätään heti sillä että no se puhuu pussiinsa,

hyötyjä tavottelee... Mut ninhän nää vastustajatki tavottelee hyötyjä. […] Ne ois

mielenkiintosta tietää et mikä tätä kampanjaa et mistä se on rahotettu alun perin. Ku

sehän on.. Suomen metsäteollisuuttahan saksalainen, tai yleensäkin ympäristöliike

sillon koetti kovasti vastustaa... Ni sehän oli joku, joku ydinvoima vai mikähän

teollisuus se oli... […] Se rahotus tuli sieltä. Tai sit se oli saksalainen metsäteollisuus

mut... Joka tapauksessa se ei kestäny päivänvaloa se. […] Tässä nyt saattaa olla

turpeen vastustuksessa ihan sama. Et onko siellä kivihiilikauppiaat liikkeellä. […] Siinä

vaan käytetään näitä vihreitä keppihevosena. ” (paikallinen turveyrittäjä)

62

Median tasapuolisuudesta Hartolan turvekonfliktissa paikallisella turveyrittäjällä on myös sanansa

sanottavana. Hänen mielestään erityisesti paikallinen media on lähtenyt suosimaan turvehankkeiden

vastustajia. Uutisoinnissa äänessä olevista turvetuotannon vastustajista saattaakin syntyä virheellinen

kuva turvetuotannon vastaisesta yleisestä mielipiteestä, vaikka suurin osa ihmisistä pitäisikin

turvetuotantoa tarpeellisena. Lehtien kiinnostuksen erityisesti turvetuotannon vastustukseen

turveyrittäjä näkee johtuvan ympäristöaktiivisuuden ja ”vihreyden” trendikkyydestä, minkä

mediayhtiöt näkevät mahdollisuutena oman kiinnostavuutensa ja siten myyntinsä kasvuun:

”No kyllä vastustajat on saaneet äänensä kuuluviin erittäin hyvin, Itä-Hämeessä

esimerkiks pääkirjotusta myöten siellä on ollu turvetta vastustavia kirjotuksia, joilla

todennäkösesti minusta on se yhteys siihen että ku se on trendikästä olla vihree ja

vastustaa ni sillä pyritään myymään lehtiä. […] Koska ei sillä niinku näitten

tosiasioitten kanssa oo mitään tekemistä.” (paikallinen turveyrittäjä)

Joenvarren matkailuyrittäjän mukaan konfliktin ollessa kiivaimmillaan tiedotusvälineisiin

pidettiinkin yhteyttä ”niin paljon kuin melkein pystyttiin”, joten turvetuotantohankkeiden vastustajien

saama mediahuomio selittynee osaltaan muutaman henkilön aktiivisuudella. Paikallinen

kalastusaktiivi kokee turvetuotantohankkeiden vastustajien saaneen medialta oikeudenmukaista

kohtelua. Turvetuottajaosapuolten, erityisesti Vapon, hän katsoo kuitenkin käyttävän mediaa hyväksi

oman sanomansa esiintuomisessa ja mielipiteenmuokkauksessa. Erityisesti hän näkee Vapon

toimivan enemmän valtakunnallisen median tasolla kuin paikallismedioissa:

”[…] [S]anosin näin et turvetuottajien puolelta on käytetty kyllä mediaa hyväks aika

paljon lehdistöä et paikallinen täällä ja sitten kun on valtakunnanlehdistöt lukenu

jatkuvasti tätä Vapon touhua ennenkaikkea ni kyllähän noussu oikeen niskakarvat

pystyyn että miten sielläki kehataa puottaa sellasta juttua ihan pokkana että, sitä on

seurailtu... Ni kyl siitä tulee ihan, niin ympäripyöreetä ku voi kukaan suustaan laskea

että. Kyllä näkyy että sillä on yritetty muokata asenteita todella, todella paljon sillä

median avulla...” (paikallinen kalastusaktiivi)

Vapolla sen sijaan nähdään pikemminkin ongelmana valtakunnallisen median kiinnostuksen puutteen

turvetuotantoa kohtaa. Myös joenvarren matkailuyrittäjä toivoisi median olevan vielä

kiinnostuneempi aiheesta. Vapon edustajien mukaan pääkaupunkiseudulle keskittyviä valtamedioita

on erityisen vaikeaa saada käymään tuotantoalueilla, jotka sijaitsevat kaukana medioiden

toimipaikoilta ja pääasiallisesta yleisöstä. Maantieteellinen sijainti ja sen luoma paikkakokemus itseä

lähellä olevan tärkeydestä suhteessa kauempaan näyttää siis vaikuttavan medioiden toimintaan,

63

samoin kuten Massey (2008d, 193-194) katsoo huolenpidon ja läheisyyden kokemuksen rajoittuvan

vielä globaalin kytkeytyneisyyden aikanakin paljolti metrisesti mitattaviin absoluuttisiin etäisyyksiin.

Paikallisella ja maakunnallisella tasolla kiinnostus turvetuotantoa kohtaan ja usein myös

lähtötietämys on Vapon edustajien mukaan valtakunnallista korkeampaa. Mielipiteenmuokkauksen

sijaan Vapon edustajat kertovat yhtiön toimivan aktiivisesti median suuntaan antamalla juttuaihioita

ja kutsumalla median edustajia järjestämiinsä tilaisuuksiin. Valtakunnan median kiinnostuksen

herättämiseksi Vapon ympäristöseminaaria on viime vuosina viety erityisesti pääkaupunkiseudulle.

Media oli joenvarren matkailuyrittäjän mukaan keskeisessä roolissa myös verkostoitumisessa muihin

turvetuotannon vesistöhaittoja vastaan kamppaileviin paikan puolustajiin muualla Suomessa.

Mediassa esilläolon myötä myös muut samankaltaisessa tilanteessa olevat ottivat yhteyttä

matkailuyrittäjään, jolloin hän huomasi olevansa osa laajempaa vesistöistä huolta kantavien joukkoa.

Näin Hartolan turvekonflikti kytkeytyy sosiaalisten suhteiden kautta osaksi muita turve- ja

ympäristökonfliktien aika-tiloja:

”Niitä [yhteydenottoja] tuli tietysti varmaan noitten ninku median kiinnostuksen myötä

ensiks ja sitten tuli ninku yhteydenottoja vähän sieltä sun täältä ku ihmiset huomas että

’täällähä hei meillähän on samanlainen ongelma kun tuolla, tää mikä oli siinä lehessä

mistä mä luin’, nin tota, nin tai ’telkkarista kuulin tai radiosta’, mistä vaan niin sit rupes

tulee niitä yhteydenottoja ja sitte, rupes huomaamaan että enhän mä ookaan ihan

luulosairas, [naurahdus] ninku vääräuskonen ninku välillä tuntu et tää […] sama

juttuhan toistuu joka paikassa.” (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)

Joenvarren matkailuyrittäjä pitää edelleen yhteyttä muihin turvetuotannon vesistövaikutuksista huolta

kantaviin esimerkiksi Puula-foorumiin ja Keski-Suomen alueella toimiviin

vesiensuojeluyhdistyksiin. Hän on myös itse järjestänyt tapaamisia, joissa on vieraillut jopa

ministeritason vieraita, aiheen tiimoilta ja kertoo, että turvetuotannon vesistövaikutuksista vastaan

toimivien keskuudessa on ”muodostunu semmosta epävirallista verkostoa”, jossa ”yhteyttä pidetään

ninku säännöllisen epäsäännöllisesti…”

Myös kalastusaktiivi tiedostaa, että turvetuotannon haitoista kannetaan huolta valtakunnallisesti,

mutta hän kertoo joenvarren matkailuyrittäjän vastaavan yhteydenpidosta muualle.

Kalastusosakaskunnan toiminnan myötä hän tosin on toiminut ja ollut yhteydessä Joutsan puolelle.

Hartolan turvekonfliktin kalastusaktiivi kuitenkin näkee omana osittain muista vastaavista

konflikteista erillisenä taisteluna, jossa hänen itsensä roolina on toimia vesialueen omistajien

edunvalvojana:

64

”Kyl me on etupäässä ninku, toimittu tässä oman asian piikkiin”, (paikallinen

kalastusaktiivi)

Viranomaistahoista erityisesti ELY -keskuksen toiminta turvekonfliktissa ei ole vastannut

kalastusaktiivin ja matkailuyrittäjän odotuksia. Joenvarren matkailuyrittäjä kokee ELY -keskuksen

aluksi vältelleen asioihin puuttumista, mikä hankaloitti yhteydenpitoa viranomaisiin. Omalla

aktiivisuudella yhteistyö ELY:n kanssa on hänen mukaansa kuitenkin alkanut toimimaan entistä

paremmin erityisesti konfliktin rauhoituttua turvetuottajien laajennushankkeiden kaatumisen myötä:

”No on se, aluks varsinki se [yhteydenpito] meinas olla nimenomaan sinne valvovan

puolen kanssa hyvin hyvin vaikeeta et sieltä ei saanu oikeen mitään et se oli niinku

saippuapala et jos jostaki numerosta joku vastas ni se ei nyt valitettavasti voinu tähän

mitään kun se ei kuulu hänelle ja ja se oli... Tuntu niinku semmosta luukulta luukulle

pallottelua mutta kyllä sitte vihto viimein sinne saatii jo ihan tarkastajia

tarkastuskäyntejäki... Nyt on pikkusen ehkä tilanne rauhottunu ja on sitä

sähköpostiviestittelyäki vähän vähemmän ollu mutta...” (joenvarren asukas/

matkailuyrittäjä)

Joenvarren matkailuyrittäjä harmittelee myös kunnan ympäristötarkastajan tiuhaa vaihtumistahtia

konfliktin ollessa kiivaimmillaan ja näkee, että vastuuta ympäristöstä huolehtimisesta on viime

vuosina siirretty ympäristöviranomaisilta kansalaisille. Yhteistyötä ympäristöviranomaisten kanssa

hän pitää pääsääntöisesti toimivana, mutta seurauksiltaan tehottomana:

”[…] Että kun meistä tavallisista kansalaisista on tullu ja tuli vähän semmosia ninku,

ympäristötarkastajia, nii se tuntu ihan hullulta että vaikka sitä kuinka yritettiin niinku,

tehä ja vahtia ni se ei mihkään johtanu. […] mut kyllä sitä yhteyttä on pidetty ja kyllä

se pääsääntösesti on ninku toiminu, mihin se on sitte johtanu ni se on sitte toinen asia.”

(joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)

Paikallinen turveyrittäjä luottaa ELY -keskuksen teettämiin mittauksiin ja selvityksiin turvetuotannon

ympäristövaikutuksista. ELY -keskuksen toiminnan sijaan hän kritisoi Hartolan kunnan toimintaa

laajennushankkeiden lupaprosessissa. Hartolan kunta vastusti lausunnossaan (Etelä-Suomen

aluehallintovirasto 2011a, 23-25) laajennushankkeiden ympäristöluvista sekä Vapon, että paikallisen

yrittäjän tuotannon laajentamista Isosuolla. Paikallisen turveyrittäjän mielestä hänen yrityksellään on

hartolalaisten enemmistön tuki ja luottamus, minkä kuntakin olisi voinut huomioida lausunnossaan

ja osoittaa siten yritysmyönteisyyttä paikallista pk-yritystä ja sen paikkakunnalle tuomaa

toimeentuloa kohtaan:

65

”Mutta kuntakaan ei ninku siinä lausunnoissaan [ympäristölupahakemuksista] sitte...

Kunta olis voinu pitää paikallisen yrittäjän puolta ja pontevasti sanoo lausunnossa et

paikalliselle yrittäjälle lupa ja Vapolle ei. […] Mutta siellä niinku tasapuolisesti lähettii

vastustamaan kaikkea.”

Haastattelija: ”Nii, eli siinä niputettii sitte tässä paikallinen yritys siihen samaan...”

”…Paikallinen niputettiin Vapon kanssa samaan kassiin että tervemenoa ei tarvita.

[…] Kuitenkin työpaikat, ja veromarkat ja eurot on täällä kunnallekki aina kelvannu.

Ei oo kukaan valittanu niistä. […] Ja tästäkin nostetaan energiaturvetta ni, se on

kärrätty Heinolaan ni siellä tehään siitä pahvirullia jotka viiään ulkomaille ni sieltä

tulee rahaa Hartolaan.” (paikallinen turveyrittäjä)

Hartolan kunnan ja ELY -keskuksen edustaman ympäristöviranomaisten lisäksi Hartolan

turvekonfliktin aika-tila avautuu siis muihin vastaaviin turvetuotannon ympärillä muhiviin

ympäristökonflikteihin erityisesti Isosuon turvetuotantohankkeita vastustaneiden paikallisten

osallisten verkostoitumisen kautta. Median rooli koetaan kaikkien osallisten taholta merkittäväksi

niin Hartolan turvekonfliktin kehkeytymisessä kuin valtakunnallisestikin käytävässä keskustelussa

turvetuotannosta. Paikallismedia (paikallislehdet ja Yle:n paikallistoimitukset) näyttääkin toimivan

konfliktin keskeisenä areenana, jossa tuodaan julki omia näkemyksiä aiheeseen puolin ja toisin.

Todellisena vaarana kuitenkin on keskustelun polarisoituminen ja osallisten ”poteroituminen”

turvetuotannon kritisoijien ja puolustajien kesken, jolloin vastakkaisen puolen näkemystä ei edes

yritetä ymmärtää sen lausujien julkituotujen tai piilossa olevien intressien takia. Paikallinen

turveyrittäjä pukee osuvasti sanoiksi tämän molemminpuolisen poteroitumisen kuvaillessaan

turvetuotannon vastustajien suhtautumista turvetuotantoa puolustaviin näkökantoihin:

”’[S]e puhuu pussiinsa, hyötyjä tavottelee’” (paikallinen turveyrittäjä)

5.4.2 Turvetuotannon luottamusperusta

Vaikka Hartolan turvekonfliktin osallisten näkemykset ovat toisinaan yhtä kaukana toisistaan kuin

”sika kuusta” (joenvarren matkailuyrittäjä), korostivat kaikki konfliktin paikalliset osalliset olevansa

puheväleissä keskenään ja Vapon suuntaan. Vaikka Vapon edustajien kanssa ei päästykään

keskustelemaan juuri tästä Hartolan tapauksesta, korostivat hekin avoimuutta turvetuotannon

vaikutuspiirissä elävien paikallisten suuntaan yleisesti. Turvetuotantopaikkakunnilla asuvat

paikalliset huomioidaan mm. Ympäristövastuullisuusohjelman mukaisissa tuotantoalue-esittelyissä,

koululaisvierailuissa sekä erilaisilla messuilla ja markkinoilla, joissa Vapo on mukana. Hartolan

66

markkinoilla, joita mainostetaan Suomen suurimpina yksipäiväisinä maalaismarkkinoina, Vapon

edustajat eikä allekirjoittanut muistaneet Vapon olleen ainakaan viime vuosina. Vapo on viime

vuosina kehittänyt myös nettisivujaan paremmin turvetuotannosta kiinnostuneita palveleviksi mm.

aiemmin mainitun Suomme netissä -palvelun (Vapo 2012a) osalta. Myös Vapon vuosiraportit ovat

kaikkien katsottavissa yhtiön nettisivuilla (Vapo 2012b).

Vaikka Vapo panostaa avoimuuteen oman ja koko turvetuotannon luottamusperustan takaamiseksi,

kyseenalaistaa paikallinen turveyrittäjä Vapon helpon lähestyttävyyden. Hänen näkemyksensä

mukaan kansalaisten on käytännön asioissa helpompi saada suora yhteys paikalliseen pienyrittäjään

kuin hierarkkiseen suuryritykseen. Paikallinen yritys siis pystyy olemaan lähempänä turvetuotannosta

huolestuneita tai kiinnostuneita kansalaisia ja siten luomaan luottamusta tehokkaammin:

”Ja sitte siinä on se että, niin yks ihmine mulle sano että sillä Vapolla ei oo mitää

ihmistä jolle voi soittaa jos jotain tulee mutta jos, jos minun kanssa on joku ongelma ni

voi ottaa puhelimen käteen ja se ongelma ratkeaa sillä. […] Mutta siellä on, jos sä

soitat Vapolle ni siellä vastaa joku hallintoihminen ja täällä on joku paikallinen

urakoitsija ja nei toisistaan välttämättä kauheesti tiedä.” (paikallinen turveyrittäjä)

Myös turvetyrittäjä itse on mm. ojakiistan myötä menettänyt luottamuksensa Vapon toimintaan.

Vapon suuren koneiston avulla se pystyy pitämään vireillä useita lupaprosesseja samanaikaisesti sekä

toimimaan myös reilujen pelisääntöjen rajamailla:

”No Vapo käyttää kaikkia muita hyväkseen härskisti, tekee ninku Vapolle on hyväksi.

Millään sopimuksella ei oo mitään merkitystä on se paperilla tai suullinen, muutaku

niin kauan ku siitä on Vapolle hyötyä... Sen jälkeen se unohtuu.” (paikallinen

turveyrittäjä)

Turvetuotantohankkeita vastustaneiden paikallisilla osallisilla on myös samansuuntaisia näkemyksiä

Vapon kanssa toimimisesta. Kalastusaktiivi ja matkailuyrittäjä kokivat Vapon harjoittavan asioiden

kiertelyä, salaamista sekä myös suoranaista valehtelua. Kalastusaktiivi kertoo, että Vapon

yhteydenpitoon määrätyt henkilöt pitävät innokkaastikin yhteyttä, mutta heidän puhetta sitovat

tarkasti yhtiön linjaukset, jolloin keskustelu menee tosiasioiden kiertämiseksi. Vapon toimintaan

tuotantoalueilla kalastusaktiivi on päässyt tutustumaan muutamaan otteeseen, usein jonkun

kolmannen osapuolen läsnä ollessa. Näin kalastusaktiivi muistelee erään vierailun tunnelmia, jolloin

hän kyseenalaisti Vapon toiminnan ympäristöluvanmukaisuuden:

”Vapon kanssaki kun puhuttii tosiasioita että mites nää hommat näin on et eihän ne

lupaehtojen mukaan pitäs tällee olla ni siellä kävi henkilöt hyvin kuumana, siltä

puolelta… Et ei niistä sais kertoa semmoista asioista ollenkaan et, […] jos kerran asiat

67

on näin ni ne on, ja se on meiän näkemys että pitäs niitä jollain tapaa niitä ehtoja

noudattaa sitte.” (paikallinen kalastusaktiivi)

Joenvarren matkailuyrittäjän mukaan hänen puhevälinsä Vapoon ovat pysyneet puolin ja toisin

asiallisina, vaikka asioista ollaankin oltu usein hyvin eri mieltä. Hän näkee kuitenkin ongelmana

erityisesti Vapon ”poteroitumisen” omaan näkökulmaan, jolloin keskustelu menee helposti ”juupas-

eipäs” -väittelyksi. Tosin matkailuyrittäjä tunnustaa osin myös itse toisinaan syyllistyvänsä tähän.

Eniten Vapon toiminnassa kuitenkin raivostuttaa syyllisten etsiminen aina muualta kuin omasta

toiminnasta ja suoranainen valehtelu tosiasioista:

”[…] [M]ikään ei muutu, ihan samanlaiset kuralävet siellä vaan ja ’täs on meillä

laskeutusallas ja se on putsattu’, [naurahtaen] eikä mitään o tehty ni tota semmonen

ihan silmät kirkkaana valehtelu ni […] se siinä on ehkä ollu kaikista ninku,

inhottavinta… Ja sitte ehkä se on toisaalta ollu se, mikä on pitäny mielen virkeenä sen

asian suhteen että tota, että ei periks anneta että ei näin ei tämmöstä vääryyttä saa

ninku olla.” (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)

Kalastusaktiivi ja matkailuyrittäjä ovat omien sanojensa mukaan hyvissä puheväleissä myös

paikallisen turveyrittäjän kanssa, vaikka näkemyseroja on. Joenvarren matkailuyrittäjä on käynyt

erityisesti puhelinkeskusteluja häiriö- ja poikkeustilanteista paikallisen turveyrittäjän kanssa pääosin

hyvässä hengessä. Joskin hän muistaa keväältä yhden tapauksen, jossa paikallisen turveyrittäjän

kanssa tuli kiista siitä, aiheutuiko hiljattain kaivetusta ojasta purkautuva samea vesi turvetuotannosta

vai itse ojankaivuusta. Paikallisen kalastusaktiivin mukaan yhtenä keskeisenä näkemyserona

turveyrittäjän kanssa on turvetuotannon laajentaminen Isosuolla:

”Ei meillä [paikallisen turveyrittäjän] kans muuta ku se meiän näkemys et sitä Isosuo

hommaa ei saa levittää ja sen pitäs saada nyt ne hommansa [lupapäätöksen mukainen

imeytyskenttä] kuntoon.” (paikallinen kalastusaktiivi)

Edeltävät kuvaukset turvekonfliktin osallisten välisistä suhteista kuvaavat osaltaan turvetuotannon ja

sen toimijoiden nauttiman luottamuksen tasoa Hartolan turvekonfliktin tapauksessa. Keskustelin

konfliktin paikallisten osallisten kanssa turvetuotannon luottamusperustasta myös yleisesti

Suomessa. Paikallinen kalastusaktiivi arvioi turvetuotannon luottamuksen olevan valtakunnallisesti

alamaissa Hartolan ja muiden vastaavien käytännön esimerkkien takia. Hän kuitenkin katsoo

turvetuotannolla olevan toimintaedellytyksiä Suomessa, kunhan sen ympäristö- ja vesistöhaitat

saadaan kuriin. Matkailuyrittäjä tietää turvetuotannolla olevan oma kannattajakuntansa, joten hän

arveleekin turvetuotannon jakavan voimakkaasti ihmisten mielipiteitä puolesta ja vastaan.

Turvetuotannon ”terhakasta markkinoinnista” johtuen jotkut saattavat matkailuyrittäjän mukaan

68

pitää turvetuotantoa ”hyvinkin vihreänä” energiamuotona ja ainakin turpeen kotimaisuus merkitsee

monille paljon. Toisaalta hän katsoo, että hänen lisäkseen on paljon muita turvetuotannon haitoista

kärsiviä ihmisiä, jotka eivät luota turvetuotannon päästöttömyyteen. Matkailuyrittäjä asettaa

kyseenalaiseksi myös useat aiheesta tehdyt mielipidemittaukset puolueellisina:

”Että, kyllä nimenomaan se, lobbaus ja, viestintä ylipäätänsä tossakin asiassa ni jakaa

varmasti ihmisten, sen mielikuvan ja sen mututuntuman [turvetuotannosta] täysin, fifty-

sixty että, että tota, ei siitä… Joku tutkimushan oli nyt itseasiassa julkastu olik se

eilisessä lehessä että kaheksankymmentäprosenttiako peräti pitää turvetta hyvänä

energiamuotona, mutta tilaajana oli Bioenergia ry että [nauraen] se, siinäpä sitä

sitten.” (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)

Paikallinen turveyrittäjä sen sijaan kyseenalaistaa turvetuotannon vastaisen yleisen mielipiteen ja

uskoo, että Hartolan tapauksessa suurin osa ihmisistä luottaa, ainakin hänen yrityksensä,

turvetuotantoon ja pitää sitä tarpeellisena. Hänen mielestään mediassa esillä olevat turvehankkeiden,

ja yleisemmin turvetuotannon, vastustajat eivät edusta suurinta osaa kansasta vaan enemmistön

näkemys asiaan ei pääse näkyviin. Tältä pohjalta esimerkiksi poliitikot tekevät turveyrittäjän mukaan

virheellisiä johtopäätöksiä turvetuotannon yleisestä luottamusperustasta:

”No yleinen mielipide on tän uutisoinnin luoma harhakuva. Oikeasti suurin osa

ihmisistä, on esimerkis Hartolassa [paikallisen turveyrittäjän] turvetuotannosta sitä

mieltä että sitä pitäs olla, ja se on tarpeellista, mutta uutisoinnissa suurimpana äänenä

keikkuu nää vastustajat ja, luonnon pilaantumista moittivat tahot. […] Mut tää suuri

enemmistö joka on eri mieltä ni, sen mielipide ei tule näkyviin mistään”, (paikallinen

turveyrittäjä)

Vapon edustajien kanssa ei keskusteltu turvetuotannon luottamusperustasta kansalaisten

keskuudessa. Sen sijaan Vapon edustajat katsoivat Suomen poliittisten strategioiden tukevan

turvetuotantoa: Edellisen eduskunnan energia- ja ilmastotyöryhmä Peikko (Parlamentaarinen

energia- ja ilmastokomitea 2014) pyrki nostamaan Suomen energiaomavaraisuutta nykyisestä noin

33%:sta vuoteen 2030 mennessä 50%:iin. Vaikka tämä tavoite ei näytä Vapon edustajien mukaan

toteutuvan, asettaa se kuitenkin kotimaisen turpeen ulkomaisten tuontienergioiden edelle. Vapon

edustajien mukaan myös nykyhallitus ajaa energiaomavaraisuuden, ja siinä samassa turpeen käytön,

nostamista.

Vapon näkökulmasta Suomen energiapoliittiset linjaukset luovat siis turvetuotannolle hyvät puitteet

jatkossakin. Paikallisen turveyrittäjän mielestä turvetuotannolla on edelleen luottamusta myös

kansalaisten keskuudessa, vaikka hän epäileekin Vapon toiminnan osaltaan nakertavan tätä

69

luottamusperustaa. Joenvarren matkailuyrittäjä arvelee luottamuksen turvetuotantoon jakautuvan

aikalailla puoliksi, yksien vastustaessa sitä voimakkaasti ja toisten pitävän sitä hyvänä

energiamuotona. Paikallinen kalastusaktiivi sen sijaan pitää turvetuotannon yleistä luottamusperustaa

kaiken kaikkiaan alhaisena.

5.4.3 Ilmastovaikutusten ja ympäristönsuojelun merkitys

Jos turvetuotannon nykyisestä luottamusperustasta Hartolan turvekonfliktin osallisilla oli jokaisella

oma näkemyksensä, löytyi osallisten näkemyksistä turvetuotannon ilmastovaikutuksiin yllättävän

paljon yhtäläisyyksiä. Kaiken kaikkiaan konfliktin paikalliset osalliset katsoivat, ettei turvetuotannon

ilmastovaikutuksilla ole ollut juurikaan merkitystä Hartolan turvekonfliktin missään vaiheessa.

Paikallisen kalastusaktiivin näkemyksen mukaan ilmastonmuutos ei näyttele Hartolan tapauksessa

suurta roolia, koska turvehankkeiden vastustajat ovat keskittyneet turvetuotannon silminnähtäviin ja

konkreettisiin vaikutuksiin. Hän pohtii, että puhtaat energiamuodot ovat toki parempia mutta myös

”hävyttömän kalliita” ja puun- ja turpeenpolton sekä näiden yhdisteleminen ovat

ilmastovaikutuksistaan huolimatta kuitenkin kotimaisia energiamuotoja. Kalastusaktiivi katsoo

turpeen myös olevan enemmän uusiutuva kuin uusiutumaton energiamuoto, koska sitä kasvaa hitaasti

laajoilla alueilla Suomessa.

Vapon edustajat vannovat myös turpeen kotimaisuuden nimiin ja huomauttavat turpeen olevan

Suomen energiateollisuuden Kansainväliseltä ilmastopaneelilta (IPCC) johtaman luokittelun

mukaisesti hitaasti uusiutuva (uusiutuu 2000-3000 vuodessa), joka asettuu fossiilisen ja

biomassapolttoaineen väliin (ks. Energiateollisuus ry). Turpeen käyttöaste on Vapon edustajien

mukaan Suomessa kestävällä pohjalla, koska turvetta käytetään nykyisin vähemmän kuin mitä sitä

jatkuvasti syntyy. Uusiutumisensa puolesta Vapon edustajat eivät katso turvetta täysin fossiiliseksi

polttoaineeksi, koska turvetta muodostuu hitaasti koko ajan normaalissa ilmanpaineessa toisin kuin

fossiilisia polttoaineita, jotka vaativat muodostuakseen sopivan paineen ja muut olosuhteet. Vapon

edustajien mukaan on kuitenkin harmillista, että turpeenpolton ilmastovaikutukset katsotaan

Suomessa fossiilisten polttoaineiden kautta. Vapon näkökulmasta olisikin tärkeää tarkastella

ilmastovaikutusten yhteydessä koko suon elinkaarta, eikä pelkkää tuotantoaikaa, johon nykyinen

luokittelu perustuu. Vapon edustajien mukaan Suomen 9 milj. ha soita toimivat hiilinieluina ja

tuotantovaiheen aikaiset kasvihuonekaasupäästöt ovat lyhyt aikaisia verrattuna tuotannon jälkeiseen

aikaan, jolloin suo toimi taas hiilinieluna. Myös puunpolton ilmastovaikutuksista käydään Vapon

edustajien mukaan samankaltaista keskustelua.

70

Myös paikallinen turveyrittäjä katsoo turpeen uusiutuvaksi soiden kokonaisvaltaisen tarkastelun

perusteella, koska hänen mukaansa ”[j]oka vuosi sitoutuu Suomen turpeisiin enemmän hiiltä kun mitä

sitä sieltä käytetään pois.” Hän perustelee kantaansa myös lukemallaan GTK:n selvityksellä, jonka

mukaan Suomeen kasvaa joka vuosi noin 40 milj. kuutiometriä turvetta. Vapon edustajien tavoin

myös paikallinen turveyrittäjä kritisoi turpeen luokittelemista kasvihuonekaasupäästöiltään

fossiiliseksi ja vertaa turpeen polttoa Vapon edustajienkin mainitsemaan puunpolttoon:

”Ja nyt kun sanotaan et turve on fossiilinen polttoaine, no sit siin on semmonen

mielenkiintonen juttu et jos poltetaan puuta, turvetta, tahi öljyä tai hiiltä, siitä tulee

jokseenki sama määrä hiilidioksidia tuotettua energiayksikköä kohti. Jossai

tutkimuksessa oli ne luvut... Ne oli kakssataakolkytäkaks (232) kakssataakolkytäkuus

(236) ja kakssataakolkytäkaheksan (238) yksikköä hiilidioksidia, tuottetua

energiayksikköä kohti... Ni se on aivan sama mitä niistä käytetään. Mutta nää

ympäristöaktivistit sanoo että ku, puu kasvaa ni se sitoutuu takasin sinne. No jos sä

kaadat tästä ison puun ni ei siihen sitoudu yhtään hiilidioksidia muutamaan kymmeneen

vuoteen ennenku siihi on tullu uus puu. Ei turvetuotantokaa, ei siihe tuotantoalueelle

sitoudu hiilidioksidia... Mutta sinne muualle missä kasvaa turvetta se sitoutuu sinne

yhtälailla kun se puunpoltosta käytetty hiilidioksidi sitoutuu muualle missä puu

kasvaa.” (paikallinen turveyrittäjä)

Turveyrittäjä katsookin turpeen käytön olevan niin uusiutuvuutensa kuin ilmastovaikutustensa

kannalta kestävällä pohjalla Suomessa, koska turpeeseen sitoutuu hänen mukaansa vuosittain

enemmän hiiltä kuin mitä sieltä poltetaan ilmakehään. Erityisesti turveyrittäjä kritisoi IPCC:n

päätöstä turpeenpolton statuksesta mielivaltaisena esimerkiksi puunpolttoon verrattuna:

”Ja se on minun mielestä se on ihan sama onko se puu, vai onko se sammal se kasvijäte

mitä käytetään. Jos sitä kasvaa se tilalle se määrä mitä sitä käytetään […] Se on vaa

nyt jollakin, mikäköhän se nyt oli ilmastopaneelin päätöksellä päätetty että ei tuu

päästöjä ku puu poltetaan. […] Se on ilmakehän kannalta ihan sama mistä se tulee jos

se on siellä ilmakehässä. Ja yhtälailla se sitoutuu sinne kasvaviin turpeisiin takasin

Suomenmaassa, jos me käytetään sitä vähemmän kun vuodessa kasvaa. Jos me

käytetään puitaki enemmän ku vuodessa kasvaa ni siitä tulee nettomääräsesti

hiilidioksidipäästö olkoon päätetty vaikka kuinka et siitä ei tule sitä. Ihan tämmöstä

maalaisjärkeä minun mielestä vois käyttää mut ei sitä vaan kukaan käytä.” (paikallinen

turveyrittäjä)

71

Joenvarren matkailuyrittäjä sen sijaan pitää turvetta fossiilisena ja käytännössä uusiutumattomana

polttoaineena. Hän myös rinnastaa turpeen puun sijaan hiileen, jolloin on hänen mukaansa

kaksinaismoralismia tuomita tuontihiili ja samanaikaisesti polttaa suomalaista turvetta.

Matkailuyrittäjä toki ymmärtää kotimaisen polttoaineen hyödyt kansantaloudelle, mutta kritisoikin

turpeenpolton perustelemista ympäristösyillä:

” […] [T]ää on mun mielestä ihan jeesustelua että me ollaan tuomitsemassa tuolta

kaukaa tulevan hiiltä että miten se on ninku kauheen huono asia, ku se on tuontitavaraa,

mutta samanaikasesti me hyväksytään tän käytännössä saman kaman ottaminen tai

saman tyyppisen tavaran ottaminen täällä ku se on kotimaista. Elikä tavallaa, tavallaan

ninku, vähän se on ninku et en minä mutta pojat, elikä siis että kyllähän me voiaan

täällä tehä näin, mut et te ette saa tehä tuolla vähän matkan päässä näin, et et

loppupelissähän siinä ei oo mistään muusta kun rahasta kysymys.” (joenvarren asukas/

matkailuyrittäjä)

Vaikka paikallinen matkailuyrittäjä kritisoi turpeenpolttoa, hän kuitenkin yllättäen pitää suomalaisen

turpeenpolton ilmastovaikutuksia maailmanlaajuisesti niin vähäisinä, ettei niillä ole ollut juurikaan

vaikutusta hänen toimintaansa Hartolan turvehankkeiden vastustamisessa. Matkailuyrittäjä myös

näkee epävarmuutta ilmastonmuutoksen vaikuttavien tekijöiden tunnistamisessa vaikka tunnustaakin

fossiilisten polttoaineiden vaikutuksen. Hän arvelee, etteivät turvetuotannon ilmastovaikutukset ole

merkinneet hartolalaisille yleisesti ottaen paljoakaan.

”No ei, ei kyllä ollakseni rehellinen ei ei mulla ainakaan se [turvetuotannon

ilmastovaikutukset] ei oo ollu minkäänlainen, ponsi taikka semmonen pointti,

oikeestaan missään kohassa… Tää on kuitenki niin hyttysen ininää tässä, globaalissa

saastuttamisessa että eihän se tietysti paranna sitä se on selvä ja sitte sitte tietysti se

että se, suoluonto jos hävii ni sekään ei paranna sitä mutta jos puhutaan kuitenki,

maksimissaan paristasadasta hehtaarista ni, eipä se eipä se taida hirveesti siihe kyllä

vaikuttaa. Ku ei sitä tunnu tietävän viisaammatkaan että mikä siihen edes vaikuttaa

loppupeleissä mutta mutta kyllä kai siitä nyt jonkinlainen yhteisymmärrys on että,

fossiiliset polttoaineet siihen kyllä vaikuttaa. Ja onhan se pieni promillen murto-osa

ehkä sitä koko kuviota mut […]kyl uskaltasin arvella et tuskimpa se juuri juuri, kovin

suurta roolia on näytelly kenellekkään että”, (paikallinen asukas/ matkailuyrittäjä)

Vaikka turpeen ilmastovaikutukset eivät osallisten mukaan nousseet konfliktissa suureen rooliin,

pitää joenvarren matkailuyrittäjä turvetuotantoa kuitenkin vanhanaikaisena ja saastuttavana

energiamuotona. Turvetuotannon ainoina positiivisina puolina hän näkee sen kotimaisuuden ja

72

työllistävyyden. Turvetuotannon negatiiviset puolet kuten sen fossiilisuus, saastuttavuus, suoluonnon

hävittäminen ja etenkin vesistöhaitat peittoavat nämä hyödyt matkailuyrittäjän mielestä:

”[…] [M]illekään näille ongelmille ei oo olemassa semmosta ratkaisua että sitä voitais

ninku, tuottaa sillä lailla että nää haitat häviäis… Se suoluonto häviää siitä vaikka

kehitettäis minkälaisia systeemejä, ja sitä vesistöhaittaa ei saada, eliminoitua muuta ku

niin kalliilla investoinneilla että se tekee siitä niinku täysin kannattamatonta et siin ei

oo ninku pienintäkään järkeä sen jälkeen. Ku joskus oon sanonu että siihen ei oo

olemassa semmosia menetelmiä etteikö siitä vesistöhaittoja olis, no toki on: onhan

jätevesien puhistamojaki, mut jos rakennetaan sen tasonen laite laitos johoki

viienkymmenenhehtaarin tuotantoalueelle ni kyllä sen nyt jokainen käsittää että eihän

siinä oo mitään järkeä. Mut tietysti kaikkeen energiantuottamiseen liittyy omat

ongelmasa, ihan ihan kaikkeen, kaikissa on joku miinuspuoli ja kaikessa on joku

plussapuoli mutta, mut kyl ninku, mä näkisin et turve on yks niitä kehnoimpia kyllä

niinku näillä äskönmainituilla kriteereillä.” (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)

Vapon edustajat sen sijaan katsovat turvetuotannon olevan laajuudeltaan vähäistä, koska Suomen 9

milj. hehtaarin suoalasta vain 63 000 hehtaaria on turvetuotannossa ja suojelussa 1 milj. hehtaaria.

Vapon edustajat huomauttavatkin uuden soidensuojeluohjelman (ks. Ympäristöministeriö 2015)

lisäävän suojeluun noin 100 000 hehtaaria suota, mikä on enemmän kuin tällä hetkellä on

turvetuotannossa. Vapon edustajat eivät lähde kuitenkaan kritisoimaan tai kommentoimaan

soidensuojeluohjelmaa tai sen riittävyyttä muuten:

”Me ollaan siihen [soidensuojeluohjelmaan] sitouduttu ja… Ei siinä, odotellaan

rauhassa.” (Vapon edustajat)

Joenvarren matkailuyrittäjän mukaan hän on itsekin aiemmin ajatellut ”että kyllähän sitä suota

Suomessa on niin paljon että eihän niitä kaikkia voi suojella”, mutta Isosuon laajennushankkeiden

myötä hän on herännyt arvostamaan luonnontilaista suota uudella tavalla. Hän kuitenkin tiedostaa

ihmisten toimeentulon edellytyksenä olevan luonnonvarojen hyödyntämisen, mutta olettaisi sen

onnistuvan nyky-Suomessa ympäristön huomioivalla tavalla. Matkailuyrittäjän mielestä kansalaisilla

on perusoikeus puhtaaseen veteen ja myös velvollisuus kantaa niistä huolta. Hänen mukaansa ihmiset

jakautuvat niihin, jotka vain murehtivat näitä ja niihin, jotka tekevät asioille jotain. Itse hän katsoo

kuuluvansa viimeksi mainittuihin. Matkailuyrittäjä katsoo, että Tainionvirran vedenlaadun suunta

ollut erittäin huolestuttava vaikka se vielä sinänsä puhdasta onkin:

”[…] [M]utta lähtökohta on se että että, noin pienen eduntavottelun nimissä ei yhteisiä

vesiä tai ylipäätään luontoa ei voi pilata, se on ninku minun ninku lähtökohta koko

73

asiaan, oli se sitten miten tärkeetä se polttoaine hyvänsä taikka sen nostaminen hyvänsä

mutta eihän mitään muutakaan asiaa voia tehä niin että lakastaan vaan kaikki sileeks

välittämättä, kanssaeläjistä ja muusta ympäristöstä mitään, vaikka sitä kuinka olis

ninku hyvä asia noin ninku sille tuottajapuolelle”, (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)

Vaikka paikallisen turveyrittäjän mielestä turvetuotannosta ei aiheudu juurikaan vesistöhaittoja,

tunnustaa hän turvetuotannon jättävän aina jälkensä luontoon. Turveyrittäjä kuitenkin katsoo, että

myös kaikella muulla ihmisen toiminnalla on vaikutuksensa luontoon erityisesti nykyisen elintason

vallitessa. Nyky-yhteiskunnan puitteissa jotkin haitat ympäristölle onkin hänen mukaansa vain pakko

hyväksyä ihmisten toimeentulon takaamiseksi:

”Mutta yhtäkaikki se että ihmisen toiminnalla on joku vaikutus aina luontoon... Nyt on

vaan kyse siitä että mikä se vaikutus on ja. Mut jos ihminen täällä aikoo asua ja elää ja

toimeentulla ja täyttää yhteiskunnan asettamat velvotteet ni, jonkinlaiset vaikutukset

ympäristöön on pakko hyväksyä.”

Haastattelija: ”Nii kyllä. Ihmislaji kuitenki sillee elää että se muuttaa väkisinki...”

”Ei nykysellä elintasolla, ja yhteiskunnan asettamilla vaatimuksilla ni ei täällä millään

luontaistaloudella ja marjanpoiminnalla pärjätä. […] Noin karrikoidusti ni

marjanpoimintaki tarvis jotenki ilmassa leijuen tehdä jottet sä tallaa sitä jotakin

uhanalasta kasvia tai ötökkää siellä luonnossa. […] Et se, se on menny ninku

semmoseks yliholhoamiseks koko touhu.” (paikallinen turveyrittäjä)

Turvetuotannon ilmastovaikutukset eivät siis nousseet Hartolan turvekonfliktin yhteydessä suureksi

puheenaiheeksi, mutta turvetuotannon ympäristönsuojelun taso ja ympäristönsuojelun tiukentumisen

vaikutus turvetuotantoon sen sijaa jakoivat osallisten näkemyksiä laidasta laitaan. Joenvarren

matkailuyrittäjä epäilee suoraan turvetuotannon mahdollisuuksia toimia nykyisen ympäristösuojelun

edellyttämällä tasolla. Paikallinen kalastusaktiivi pikemminkin odottaa turvetuotannolta

ympäristösuojeluvaatimusten täyttämistä, jotta toiminta voisi jatkua vesistöjä pilaamatta. Paikallinen

turveyrittäjä taas pitää ympäristönsuojelun asettamia vaatimuksia turvetuotannolle osittain

kohtuuttomina. Vapon linjana näyttäisi Vapon edustajien puheista päätellen olevan

ympäristösuojelun tiukentumiseen sopeutuminen sen kyseenalaistamisen sijaan. Turvetuotannon

ilmastovaikutuksista ja sen suhteista ympäristönsuojeluun jatkan pohdintoja johtopäätöksissä.

74

6 Johtopäätökset – Miksi Hartolan turvehankkeet johtivat

konfliktiin?

Tutkimustuloksissa pyrin avaamaan Hartolan turvekonfliktia sen keskeisimpien osallisten

kokemusmaailmasta käsin. Samalla esittelin myös konfliktin osallisten näkemyksiä turvekonfliktista

ja siihen johtaneista syistä. Nyt työn johtopäätöksissä pyrinkin tekemään yhteenvetoa näistä

kokemusmaailmoista selvittämällä toista tutkimusongelmaa näkemysten kohtaamisista ja

eroavaisuuksista. Johtopäätösten lopuksi pyrin myös kytkemään tapauksen paikallista

ympäristökonfliktia laajempiin yhteyksiinsä siitä esiin nousevien aikatilojen avulla ja näin

vastaamaan myös kolmanteen tutkimusongelmaan. Kaiken kaikkiaan haluan tässä työn osuudessa

koota vastauksia otsikon mukaiseen kysymykseen: Miksi Hartolan turvehankkeet johtivat

ympäristökonfliktiin?

6.1 Näkemysten kohtaamisen paikat

Albrecht (2015) määritteli turvetuotannon ja luonnonsuojelun yhteensovittamisen ”ilkeäksi

ympäristöongelmaksi”, johon ei usein ole helppoa löytää ratkaisua. Tämän työn tähän asti lukeneet

voivat varmasti yhtyä tähän näkemykseen, sillä Hartolan turvekonfliktissa jo neljän ”pääpukarin”

näkemysten kirjo osoittautui valtavaksi ja monissa asioissa näkemykset asettuivat hyvin kauaksi

toisistaan. Kuitenkin haluan löytää tästä konfliktista myös ratkaisun avaimia etsimällä asioita, joista

kaksi tai useampi haastatelluista osallisista sekä hankkeiden tuottaja- että vastustajapuolelta ovat yhtä

mieltä tai edes jokseenkin samoilla linjoilla.

Mielestäni hyvän lähtökohdan tälle etsinnälle tarjoaa sekä joenvarren matkailuyrittäjän että

paikallisen turveyrittäjän haastattelujen ulkopuolelle jäänyt saman sisältöinen toteamus: ”Tästä

asiasta sä et varmaan tule sitä yhtä oikeaa totuutta löytämään.” Nämä konfliktin paikalliset osalliset

siis tunnistavat ja tunnustavat oman näkemyksensä olevan vain yksi muiden näkemysten joukossa.

Tällainen ajattelu, jossa huomioidaan toisten vastakkaistenkin näkemysten arvo, luo mielestäni

hedelmälliset lähtökohdat myös konfliktien ratkaisemiselle. Tämän kaltainen ajattelu ei mielestäni

olisi pahitteeksi myöskään tällä hetkellä vellovan pakolais- ja rasismikeskustelun osapuolille.

75

6.1.1 Turpeen uusiutuvuus ja turvetuotannon ilmastovaikutukset – ”Hyttysen ininää globaalissa

saastuttamisessa”

Tutkijalle tuli hienoisena yllätyksenä, miten samoilla linjoilla konfliktin osalliset olivat

valtakunnallisesti kiistellystä turpeen uusiutuvuudesta ja ilmastovaikutuksista. Niin paikallinen

turveyrittäjä kuin Vaponkin edustajat kritisoivat turpeen nykyistä luokittelua ilmastovaikutuksiltaan

fossiilisiin polttoaineisiin ja perustelivat tätä erityisesti Suomen soiden hiilitaseen positiivisuudella.

Heidän lisäkseen myös paikallinen kalastusaktiivi katsoi turpeen olevan enemmän hitaasti uusiutuva

kuin uusiutumaton ja ei itse pitänyt turpeen ilmastovaikutuksia tärkeänä asiana Hartolan

turvekonfliktissa. Haastatelluista ainoastaan joenvarren matkailuyrittäjä piti turvetta käytännössä

fossiilisena ja uusitumattomana polttoaineena. Hän katsoi kuitenkin Hartolan turvetuotannon

mittakaavan olevan niin pientä, ettei turvetuotannon ilmastovaikutuksilla ole Hartolan tapauksessa

merkitystä niin hänelle itselleen kuin muillekaan hartolalaisille:

”Tää [Hartolan turvetuotanto] on kuitenki niin hyttysen ininää tässä, globaalissa

saastuttamisessa”, (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)

Edeltävän perusteella voidaan todeta, että Hartolan turvekonfliktin käynnistymisen syynä ei näyttäisi

olevan kiista turpeen uusiutuvuudesta ja ilmastovaikutuksista. Sen sijaan globaalilla ja

valtakunnallisella tasolla käytävä kädenvääntö ilmastosopimuksista ja hiilitaseesta saattaa hyvinkin

koitua turvetuotannon kohtaloksi lähivuosikymmeninä. Vapon edustajat uskovat kuitenkin Suomen

energiapolitiikan omavaraisuusasteen kohottamisen kääntävän poliittisen väännön turvetuotannon

asemasta ja tulevaisuudesta turvetuotannon, ja heidän näkemyksensä mukaan myös koko Suomen,

voitoksi:

”Turve on turvetta ja hitaasti uusiutuva. Onneksi meillä on turve.” (Vapon edustajat)

6.1.2 Ympäristövastuullisen turvetuotannon toimintaedellytykset

”Ei meillä turvetuotantoa vastaan ole mitään.” (paikallinen kalastusaktiivi)

Ylläolevassa lainauksessa tiivistyy Hartolan turvehankkeiden vastustajien näkemys turvetuotannosta:

Turvetuotantoa ei vastusteta yleisesti vaan ainoastaan Hartolassa laajentumaan pyrkivää

turvetuotantoa sen aiheuttamien ympäristövaikutusten takia. Kalastusaktiivi katsoo, että

turvetuotannon toimiminen edellyttää erityisesti kahta asiaa: toiminnan harjoittamista kaukana

ihmisasutuksesta sekä päästöjen talteen ottamista, niin ettei turvetuotannolla liata vesistöjä. Myös

joenvarren matkailuyrittäjä vastustaa Hartolan turvetuotantohankkeita havaitsemiensa

76

vesistövaikutusten ja Isosuon turpeenottoon soveltumattoman sijainnin takia eikä sinänsä koko

turvetuotantoa teollisuudenalana. Hän kuitenkinkin epäilee turvetuotannon todellisia

mahdollisuuksia ja motivaatiota toimia ympäristövastuullisesti erityisesti omien kokemustensa ja

muualla Suomessa ilmenneiden turvekonfliktien takia. Tätä matkailuyrittäjän skeptisyyttä

turvetuotantoa kohtaan pohdin tarkemmin Hartolan turvekonfliktin ristiriitoja käsittelevässä

osuudessa.

Yhtä kaikki, avaimena turvetuotannon luottamusperustan palauttamiseen niin Hartolassa kuin

muuallakin Suomessa näyttäisi olevan turvetuotannon vesistövaikutusten minimointi ja sijoittaminen

tarpeeksi kauas asutuksesta. Vapon edustajat uskovat vakaasti yhtiön pystyvän näistä erityisesti

vesien puhdistamiseen entistä paremmin, vaikka vakuuttavat samanaikaisesti turvetuotannon

vesistövaikutusten olevan jo nyt lähes olemattomia. Myös paikallinen turveyrittäjä pitää

turvetuotannon nykyisiä vesistövaikutuksia vähäisinä, mutta suhtautuu epäilevästi turvetuotannon

vesiensuojelun merkittävään parantamiseen nykyisestä.

Hartolan turvekonfliktissa turvehankkeita vastustaneet osalliset siis asettavat turvetuotannon

toimintaedellytyksille vaatimuksen vesien nykyistä selkeästi paremmasta puhdistamisesta ja

toiminnan sijoittamisesta tarpeeksi kauas ihmisasutuksesta. Vapon edustajien mukaan yhtiö pystyy

vastaamaan näistä erityisesti ensimmäiseen ja jälkimmäiseenkin yritetään vastata uudella 500 metrin

suojavyöhykkeellä, vaikka tämä ei liene hankkeita vastustaneiden osallisten tarkoittamaa

mittaluokkaa. Paikallinen turveyrittäjä sen sijaan näkee ratkaisuna turvetuotannon maineen

palauttamisen sen vähäiset vesistövaikutukset ja muiden kuormittajien osuus osoittamalla. Lähellä

asutusta toimimiseen hän näkee edellytyksenä välittömän yhteydenpidon lähialueen asukkaisiin.

6.1.3 YVA -prosessin ongelmallisuus

Hartolan turvekonfliktin paikallisille osallisille tehdyissä haastatteluissa ilmeni suurta

tyytymättömyyttä turvehankkeiden tiimoilta tehtäviin YVA -selvityksiin. Niin turvehankkeiden

vastustajat kuin paikallinen turveyrittäjäkin pitivät koko YVA -prosessiin liittyviä rahoituskuvioita

ongelmallisina, tosin täysin eri syistä. Hankkeita vastustaneet paikallinen kalastusaktiivi ja joenvarren

matkailuyrittäjä katsoivat YVA:n olevan jo lähtökohtaisesti puolueellinen, koska ympäristölupaa

hakeva taho maksaa selvityksistä suoraan selvityksiä tekevälle konsulttiyritykselle. Esimerkkinä

tällaisesta ”yhteistyöstä” joenvarren matkailuyrittäjä nostaa Pöyry Oy:n Vapolle tekemät lukuisat

selvitykset.

77

Paikallisen turveyrittäjän näkökulmasta taas YVA:n maksaminen ei takaa toivottua lopputulosta vaan

ympäristöhallinto sanelee vaadittavat selvitykset, ja tuottajan rooli on toimia vain maksumiehenä.

Myös Vapon edustajat katsovat YVA:n olevan vain lain noudattamista, eikä selvitysten tekijä voi

vääristellä niitä tuottajan eduksi, koska ne käyvät lupaviranomaisten tarkasteltavana monessa

vaiheessa. Lisäksi Vapon edustajat katsovat YVA -selvitysten menettäneen viime vuosina

merkitystään ainakin yhtiön omissa turvetuotantohankkeissa.

Koko YVA -prosessin rahoituksen lisäksi konfliktin paikalliset osalliset pitivät ongelmana myös

niiden sisältöä ja sananmuotoja, niin Hartolan tapauksessa kuin yleisemminkin. Tässä tapauksessa

niin paikallinen turveyrittäjä kuin turvehankkeita vastustaneet osalliset kritisoivat selvityksissä

käytettyjä avoimia sananmuotoja kuten ”saattaa aiheuttaa” ja ”ei ole merkittävää haittaa.”

Turveyrittäjän mielestä nämä sananmuodot käännetään helposti lupapäätöksissä luvan hylkäämisen

kannalle, kun taas joenvarren matkailuyrittäjän mielestä ne auttavat luvanhakijaa luvansaannissa

eivätkä anna lukijalle olennaista tietoa hankkeiden vaikutuksista.

Kaiken kaikkiaan turvekonfliktin paikalliset osalliset olivat yhtä mieltä YVA -selvitysten

ongelmallisuudesta niin sen rahoituksen kuin myös sisältöjen osalta, tosin eri näkökulmista käsin.

Vapon edustajat taas eivät nähneet YVA -prosessissa ongelmia. Paikalliset osalliset eivät

havaitsemiensa ongelmien takia luottaneet YVA:n toimivuuteen oikeudenmukaisena välineenä

lupapäätösten ratkaisemiseksi. Rahoituksen osalta kaikki osalliset kuitenkin tunnustivat

riippumattoman rahoituksen saamisen YVA:a varten olevan vaikeaa, jos ei peräti mahdotonta. YVA

-selvitysten sisältöön kaivattaisiin konfliktin paikallisten osallisten näkemysten perusteella

ympäripyöreyksien sijaan selkeämpää kannanottoa ympäristövaikutusten laadusta ja laajuudesta.

6.2 Ristiriitojen paikat

Vaikka tämä tutkielma on tähän mennessä käsitellyt konfliktin määritelmän (Nykysuomen Sanakirja

1951-1961; Peltonen 2004) mukaisesti (intressi)ristiriitoja, tavoitteiden yhteentörmäyksiä ja

näkemysten vastakkainasetteluja, lienee paikallaan vielä tehdä yhteenvetoa Hartolan turvekonfliktin

keskeisimmistä kiistakysymyksistä. Näin voidaan mielestäni myös löytää tiivistettyjä vastauksia

siihen, mitkä tekijät johtivat Hartolan turvekonfliktin syntymiseen. Tässä kohden on hyvä muistaa,

että seuraavat johtopäätökset nousivat esiin nimenomaan konfliktin osallisten kokemuksista, joten

Hartolan turvekonfliktille on varmasti löydettävissä näiden lisäksi myös muita syitä.

78

6.2.1 Näkemyksiä turvetuotannon vesistövaikutuksista – kokemusperäinen vs.

luonnontieteellinen tieto

Kuten tässä työssä on jo moneen kertaan todettu, kulminoituu Hartolan turvekonflikti paljolti kiistaan

turvetuotannon vesistövaikutuksista Tainionvirtaan ja yleisemmin vesistöihin Suomessa.

Turvehankkeiden vastustajat näkevät turvetuotannon suurimpana vesistöjen pilaajana niin Hartolan

tapauksessa kuin laajemminkin Suomessa. Tuottajaosapuolen edustajat taas pitävät turvetuotannon

vesistövaikutuksia vähäisinä tai lähes olemattomina ja katsovat vesistöjen pilaantumisen johtuvan

muista kuormittajista tai syistä. Vesistömittaukset vaikuttavatkin (luonnon)tieteeseen luottavalle

tolkun kansalaiselle lähes aukottomilta todisteilta turvetuotannon vähäisistä vesistövaikutuksista.

Kuitenkin paikallisten aistihavainnot vesistöjen tilan muutoksesta liittyen turvetuotannon

aloittamiseen tai pitempään jatkuneeseen toimintaan valuma-alueella viittaavat turvetuotannon

aiheuttavan vesistöhaittoja, kuten veden tummumista, rehevöitymistä ja samentumista.

Sen sijaan nostan nyt esiin toisen keskeisen ulottuvuuden kiistassa turvetuotannon

vesistövaikutuksista. Kuten työn tuloksissa mainitsin, kiistan osallisten puheissa on tosistaan

poikkeavat ajalliset painotukset heidän puhuessaan turvetuotannon vesiensuojelusta:

Turvehankkeiden vastustajat puhuvat menneessä aikamuodossa kokemuksistaan ja tekemistään

havainnoista kun taas Vapon edustajat painottavat turvetuotannon nykyistä ja erityisesti tulevaa

ympäristövastuullisuutta sekä vesiensuojeluinnovaatioita. Näkemysten ristiriitaisuus saattaakin

johtua juuri tästä puhujien erilaisesta positiosta ajallisella ulottuvuudella. Eli vaikka puhutaan

tilallisesti samoista asioista (esim. vesiensuojelurakenteet) näyttäytyvät nämä asiat toisenlaisina eri

aikoina (esim. viime vuosituhannella, nykypäivänä, tulevaisuudessa). Toisaalta puhujien ajallisille

painotuseroille on varmasti myös syynsä. Turvetuotannon viime vuosina osakseen saamaan

arvostelun takia Vapossa keskitytään varmasti mielellään ympäristösitoumusten värittämään

nykyhetkeen ja puhtaiden vesien tulevaisuuteen. Paikalliset turvehankkeiden vastustajat taas eivät

helposti unohda tekemiään havaintoja vesistöjen tilasta ja kokemuksiaan Vapon takavuotisesta

toiminnasta. Tainionvirran menneisyys myös vaikuttaa joen nykyisyyteen ja tulevaisuuteen erityisesti

joenpohjan sedimenteissä ja liettymisessä. Vaikka vesi vaihtuu nopeaan joen virratessa, veden

mukana kulkevat aineet jättävät jälkensä Tainionvirran vesiekosysteemiin.

Mielenkiintoisen näkökulman Jaakkolansuon turvetuotannon vesistövaikutuksiin tuo Vapon tilaama

parin vuoden takainen vesistötarkkailuraportti (Pöyry Finland Oy 2014), jossa kuvaillaan Vapon

Jaakkolansuon tuotantoalueen laskuojassa sekä Jääsjärven Hakokallionlahdella laskuojan

purkupisteen tuntumassa sijaitsevien mittauspisteiden tuottamien tietojen avulla Jaakkolansuolta

purkautuvan veden laatua ja arvioidaan sen vaikutuksia Jääsjärven vedenlaatuun. Pöyry Oy:n

79

toteuttaman vuoden 2013 vesistötarkkailun (Pöyry Finland Oy 2014, 46) mukaan ”Jääsjärven

laskuojan vesi on ollut vuosina 2004-2013 hapanta, erittäin ravinteikasta ja humus- sekä

rautapitoista. […] Vuonna 2013 Jaakkolansuon ojan vedenlaatu oli yhtä heikkoa kuin aiemmin.

Erityisen runsaasti vedessä oli humusta, josta johtuen vesi oli väriltään erittäin tummaa.

Jaakkolansuon laskuojassa kuivatusvesien vaikutukset ovat selvät, sillä kuivatusvedet lisäävät

humusaine-, ravinne- sekä rautapitoisuuksia. […] Lähtevän veden korkeaa kiintoainepitoisuutta

vuonna 2013 selittävät tuotantoalueella tehdyt kunnostustyöt.”

Raportissa jatketaan laskuojan tuntumassa Jääsjärven Hakokallionlahdella sijaitsevan mittauspisteen

perusteella seuraavasti: ”Jääsjärven Hakokallionlahti on matala (syvyys n.2 m) lahti, johon

Jaakkolansuon purkuoja laskee. Jääsjärven vesi on ollut kirkasta ja vähäravinteista sekä

vähähumuksista (taulukko 33). Vuonna 2013 Hakokallionlahden vesi oli laadullisesti edelleen

erinomaista tasoa. Hakokallionlahden veden laadun tuloksien perusteella Jaakkolansuon

kuivatusvesillä ei ole ollut vaikutusta Jääsjärven veden laatuun.” (Pöyry Finland Oy 2014, 46-47).

Eli mittauksista havaitaan laskuojan huomattavat humus- ja ravinnepitoisuudet, jotka kuitenkin

”häviävät” Jääsjärven mittauspisteellä. Lieneekin mahdollista, että Jaakkolansuon laskuojan vedet

valuvat Hakokallionlahdesta suoraan Tainionvirtaan ohi Hakokallionlahden mittauspisteen.

Raportista ei käy ilmi mittauspisteiden tarkempaa sijaintia (esim. kartalla tai koordinaateilla), vaan

Jääsjärven mittauspisteen todetaan olevan ”laskuojan suualueen tuntumassa Jääsjärven

Hakokallionlahdella” (Pöyry Finland Oy 2014, 46).

Tämä selvitys näyttäisi tukevan turvehankkeiden vastustajien havaintoja tuotantoalueiden laskuojien

likaisesta vedestä kuten myös paikallisen kalastusaktiivin teoriaa ison vesistön (Jääsjärven ja

Tainionvirran) toimimisesta turvetuotannon vesien puhdistusaltaana. Myös paikallinen turveyrittäjä

puhuu tavallaan samoista asioista perustellessaan turvetuotannon vähäisiä vesistövaikutuksia

suhteellisuuksilla eli juuri pienen vesimäärän sulautumisella moninkertaiseen vesimäärään, jolloin se

ei aiheuta havaittavia vaikutuksia. Paikallinen kalastusaktiivi taas perustelee juuri havainnoillaan,

etteivät turvetuotannon valuvedet sulaudu Tainionvirtaan, vaan aiheuttavat rehevöitymistä ja pohjan

liettymistä. Vapon edustajat eivät sen sijaan puhu juurikaan näistä suhteellisuuksista, vaan

vakuuttavat vesien puhdistuvan lähes täysin jo ennen vastaanottavaa vesistöä. Vapon strategiana

näyttäisikin olevan huomion kiinnittäminen siihen, mitä vesille tapahtuu heti tuotantoalueen jälkeen

vesiensuojelurakenteissa eikä niinkään, mitä tapahtuu vastaanottavissa vesistöissä.

80

6.2.2 Ympäristövastuullisuuskampanja – imagon kiillotusta vai käytännön parannuksia?

Kuten tutkimustulosten yhteydessä selvitin, pitävät Hartolan turvehankkeita vastustaneet paikalliset

osalliset Vapon ympäristövastuullisuuskampanjaa epäuskottavana käytännön toimenpiteiden ja

kampanjan suurten lupausten välisen ristiriidan takia. Paikallinen turveyrittäjä sen sijaan piti

ympäristövastuullisuuskampanjaa osoituksena niin käytännön parannuksista kuin imagon

kiillottamisestakin. Vapon edustajat pitivät asetettuja tavoitteita kovina, mutta uskoivat lujasti niiden

saavuttamiseen.

Haastattelujen painottuessa haastateltavien tärkeiksi kokemiin asioihin kertonee jotain Vapon

ympäristövastuullisuuskampanjan merkityksestä kiistan eri osallisille se, kuinka paljon asiasta kunkin

haastattelun yhteydessä puhuttiin. Vapon edustajien kanssa toteutettu haastattelu rakentui pitkälle

ympäristövastuullisuuskampanjan ympärille, jota Vapon edustajat esittelivät innokkaina. Joenvarren

matkailuyrittäjällä oli vahvoja näkemyksiä Vapon ympäristövastuullisuudesta, josta hän puhuikin

melko paljon. Paikallinen kalastusaktiivi ja paikallinen turveyrittäjä sen sijaan ilmaisivat

näkemyksensä Vapon ympäristövastuullisuuskampanjasta lyhyesti ja ytimekkäästi. Keskitynkin

seuraavassa pohtimaan ympäristövastuullisuuskampanjan merkitystä Hartolan turvekonfliktissa

erityisesti Vapon edustajien ja joenvarren matkailuyrittäjän näkökulmien perusteella, koska tässä

asiassa juuri heidän näkemyksensä asettuivat selkeimmin vastakkain.

Uskottavuus- ja luottamusongelman ympäristövastuullisuuskampanjasta näyttäisi matkailuyrittäjän

silmissä tekevän se, ettei Vapo hänen mukaansa ole missään vaiheessa myöntänyt aiheuttamiaan

ympäristöhaittoja tai tekemiään virheitä. Eli hänen näkökulmastaan se, että lähdetään näkyvästi ja

kuuluvasti korjaamaan virheitä ja ongelmia, joiden olemassaoloa ei tavallaan ensi tunnusteta,

muodostaa ohittamattoman paradoksin Vapon toiminnassa. Resursseja olisikin pitänyt hänen

mukaansa käyttää vihreän kuvituksen sijaan todelliseen asennemuutokseen turvetuotannon

aiheuttamat vesistöhaitat ensin tunnustamalla. Vapon näkökulmasta katsoen turvetuotanto yleensä tai

ainakaan yhtiö itse ei ole vastuussa ympäristön, erityisesti vesistöjen pilaamisesta, joten yhtiöllä ei

ole mitään tunnustettavaa. Vapossakin on kuitenkin huomattu kansalaisten huolen vesistöjen tilasta

kohdistuvan erityisesti turvetuotantoon, joten toimintatapoja on täytynyt muuttaa ja panostusta

ympäristönsuojeluun lisätä. Tämä kannattaneekin Vapon näkökulmasta toteuttaa mieluiten niin, että

huolestuneet kansalaiset sen varmasti huomaavat. Niinpä Vapossa on päädytty massiiviseen

ympäristövastuullisuuskampanjaan kansalaisten luottamuksen palauttamiseksi ja hyväksynnän

saamiseksi.

Vapossa ei ehkä kuitenkaan ole huomioitu, että tällainen oman paremmuuden korostaminen ilman

oman toiminnan kriittistä tarkastelua julkisesti on omiaan lisäämään vesistövaikutuksista eri mieltä

81

olevien katkeruutta ja epäluottamusta Vapoa kohtaan. Toisaalta Vapon näkyvästi toteutettu kampanja

voi hyvinkin lisätä ”suuren yleisön” myönteisyyttä turvetuotantoa kohtaan, joten ehkä

ympäristövastuullisuuskampanjan tarkoitus ei olekaan Vapon kovimpien kriitikoiden

käännyttäminen. Vapo näyttäisikin toiminnassaan soveltavan ns. double logic –strategiaa (ks.

Lehtinen 2012), jossa tässä tapauksessa sinänsä hienojen ja merkittävien ympäristösitoumusten avulla

yritetään tukahduttaa keskustelua turvetuotannon menneisyydestä ja aiemmasta

ympäristövastuullisuudesta. Vaikka Vapossa haluttaisiin haudata ikävä menneisyys ja keskittyä

kirkkaaseen tulevaisuuteen voi takavuosien turvetuotannolla olla oma vaikutuksensa myös vesistöjen

nykyiseen ja tulevaan tilanteeseen.

6.2.3 Ympäristönsuojelu ja taloudellinen kannattavuus turvetuotannossa – ”’Aurinko kuivattaa

ja laskuoja vie veden’”

Kerroin aiemmin turvetuotannolla olevan konfliktin kaikkien osallisten mielestä

toimintaedellytyksiä, jos toiminta saadaan aidosti ympäristövastuulliselle tasolle. Edellisessä osiossa

tulin kuitenkin siihen johtopäätökseen, että Hartolan turvetuotantoahankkeita vastustaneilla

paikallisilla osallisilla ei ainakaan tällä hetkellä ole minkäänlaista luottoa Vapon

ympäristövastuullisuuskampanjaan. Haastatteluissa esiin nousi myös toinen mahdollinen este tiellä

kohti puhtaampaa ja siten yleisesti hyväksytympää turvetuotantoa: rahalliset resurssit. Joenvarren

matkailuyrittäjä epäilee suoraan turvetuotannon kannattavuutta, jos sen ympäristönsuojeluun

joudutaan laittamaan jatkuvasti enemmän panoksia. Myös paikallinen kalastusaktiivi tunnistaa tämän

ongelman esimerkiksi siinä, että voittoa tavoitellessa pyritään turvetuotannossa usein menemään siitä,

mistä aita on matalin, erityisesti ympäristönsuojelussa ja kuljetuskustannuksissa. Paikallinen

turveyrittäjä ei suoraan kyseenalaista alan kannattavuutta, mutta painottaa sen sijaan ihmisten

toimeentulon jääneen Hartolan tapauksessa ja Suomessa laajemminkin luonnonsuojelun jalkoihin.

Vapon edustajat eivät lähde pohtimaan turvetuotannon kannattavuuden ja ympäristönsuojelun välistä

suhdetta vaan näkevät ympäristönsuojelun tehostamisen välttämättömänä toimintaedellytyksenä

nykypäivän ja tulevaisuuden turvetuotannolle.

Joenvarren matkailuyrittäjä katsoo turvetuotannon olevan jonkinlainen jäänne 1970 -luvun

energiakriisin ajalta, jolloin turvetuotannon tehostamisella pyrittiin takaamaan Suomessa energian

huoltovarmuus. Samoin perustein hän näkee turvetuotannon hyödyntämisen mahdollisena, jos

maahan tulisi sota- tai muu äärimmäinen poikkeustila. Nykypäivän Suomessa, jossa

ympäristönsuojelua pidetään kuitenkin hyvin tärkeänä, ei hänen mielestään voida antaa yhden

82

toimialan pilata ympäristöä muista piittaamatta. Matkailuyrittäjälle käytännön kokemukset ovat

osoittaneet, ettei turvetuotantoa voida harjoittaa nykyisten ympäristönsuojeluvaatimusten

edellyttämällä tasolla. Tai jos voidaankin, tulee se matkailuyrittäjän mielestä niin kalliiksi, ettei

toiminta kannata:

”Ja sitte ku siinä on tietysti, raha on se yks, ku on kuitenki tuotannollisesta toiminnasta

kysymys, siinä se panos-tuotos -ajattelu, se on tietysti ollu se sillon energiakriisin

aikaan ni sehän oli se koko homman tavallaan punanen lanka että, ninkun Vapon

aikasempi ympäristöjohtajakin sen sanoiksi puki että: ’Aurinko kuivattaa ja laskuoja

vie veden’, ni siinä ei hirveen isot oo ne panokset millä sitä, mut siinä vaan sittemin on

tullu semmonen pikku probleemi et siihe et siitä on ninku jotain haittojaki…Nii että ku

siihen pitäskin tavallaan ruveta laittaan niitä panoksia mitä sanotaa investoinniks ja

tuotuotantopanoksiks, nin eihän ne sitte millään käy koska se laskee sitä katetta ja ja ku

se kate on huono ni sitte siitä ei jää ollenkaan jos siihen pitäs laittaa ne mitä tän päivän

yhteiskunnassa edellytetään muiltaki” (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)

Paikallinen turveyrittäjä nostaa myös esiin yhteiskunnan ihmisille ja yrityksille asettamat velvoitteet.

Hän kuitenkin näkee turvetuotannon mahdollisuutena täyttää yksi tärkeimmistä velvoitteista:

ihmisten toimeentulo. Turveyrittäjä liittää Hartolan turvetuotannon osaksi globaalitaloutta

pohtiessaan sen olevan mahdollisuus saada muuten köyhään ”reservaattiin” tuloja muualta Suomesta

ja jopa ulkomailta. Hän toki ymmärtää myös puhtaan luonnon merkityksen ihmisille, mutta asettaa

paikalliset asukkaat ja Hartolan tulevaisuuden neitseellistä luontoa tärkeämmäksi:

”Toimeentuloa pitää saada Hartolaan ulkopuolelta tulemaan ja samaten ninku

Suomeen ulkopuolelta ei me toistemme selkiä raapimalla ei täällä pärjätä. […] Noin

ninku laajemmissa yhteyksissä asiaa ajateltuna […] Mitää riemua ei oo siitä vaikka

meil ois kuinka neitseellinen luonto täällä... Jos se ei tarjoa toimeentuloa ihmisille ei

täällä sen jälkee oo niitä ihmisiäkään.

Haastattelija: ”Nii ei oo kukaan nauttimassa siitä luonnosta sitten.”

”Kuitenki yhteiskunta koko ajan odottaa velvotteita, ihmisille ja yrityksille ja yksilöille

et, pitää tehä sitä pitää lajitella ja pitää ja pitää mut, jostaiha se täytyy kustantaa. Ei

tyhjästä synny.” (paikallinen turveyrittäjä)

Joenvarren matkailuyrittäjä ja paikallinen turveyrittäjä pitävät siis molemmat maaseudun puolia

metropoleihin ihmisiä vetäviä globaalitalouden virtoja vastaan, mutta turvetuotannon suhteen

vastakkaisilla ajatusmalleilla. Paikallisen turveyrittäjän mielestä luonnonvaroja hyödyntävä

turvetuotanto on mahdollisuus luoda työpaikkoja ja siten vireyttä syrjäseuduille. Joenvarren

83

matkailuyrittäjä taas näkee pikemminkin puhtaan luonnon, jolle turvetuotanto muodostaa merkittävän

uhan, edellytyksenä maaseudun vetovoimalle ja siten vireänä säilymiselle.

Vapon edustajien puheista ei nouse esiin maaseudun toimeentulo, koska haastattelussa keskityttiin

lähinnä ympäristöasioihin. Vapon edustajat näkevätkin yksinkertaisesti yhtiön ainoana vaihtoehtona

toimia ympäristönsuojelun ehdoilla kuluista huolimatta. Tähän näkemykseen saattaa kuitenkin

osaltaan vaikuttaa haastateltavien ammatillinen asema juuri Vapon ympäristösektorilla:

”Kyllä me ninku oma paikkamme on tunnistettu ja tunnustettu energiantuottajana ja…

Me halutaan olla vastuullinen… Se on ninku, se mistä me lähetään, se on meille tärkee

asia, se on yks meidän arvoista. […] Se on ninkun se millä me voidaan turvetuotantoa

tehä että, se paikka pitää ansaita. Meille ihan yhtä tärkeitä ja rakkaita on vesistöt. […]

Ne on asioita joiden kanssa tehään töitä päivittäin ja pannaan paukkuja ja halutaan

tehä sillä tavalla turvetuotantoa. En mä nää muuta vaihtoehtoa.” (Vapon edustajat)

Voiko turvetuotantoa sitten saada ympäristöä pilaamattomaksi ja ihmisiä häiritsemättömäksi?

Vapolla näyttää ainakin olevan vahva usko tähän, eikä paikallinen kalastusaktiivikaan lähde tätä

ajatusta tyrmäämään vaikka tällä hetkellä tilanne näyttääkin heikolta. Joenvarren matkailuyrittäjä ja

paikallinen turveyrittäjä sen sijaan näkevät turvetuotannolla tulevan aina olemaan vaikutuksensa

ympäristöönsä. Jälkimmäisen mielestä ne ovat vain vähäisyydessään hyväksyttävä, kun taas ensin

mainittu pitää niitä laajuudeltaan niin mittavina, ettei näe turvetuotannolla kovin valoisaa

tulevaisuutta.

6.3 Hartolan turvekonfliktin tila-ajat

Olen tulosten käsittelyosuudessa pyrkinyt avaamaan Hartolan turvekonfliktia sen osallisten

kokemana ja edeltävissä johtopäätöksissä katsonut, miltä osin nämä näkemykset kohtaavat ja missä

kohden ovat erityisen ristiriitaisia keskenään. Seuraavassa pyrin tarkastelemaan tutkimuksen tuloksia

paikan, tilan sekä tila-ajan näkökulmasta ja siten vahvistamaan tämän paikallisen ympäristökonfliktin

yhtymäkohtia laajempiin yhteyksiinsä. Tässä vaiheessa konfliktin tarkastelukulman painopiste siirtyy

yhä enemmän konfliktin osallisten näkemysten peilaamiseen tutkimuksen teoriataustaa vasten.

6.3.1 Paikallisten osallisten ja Vapon suhde paikan ja tilan suhteena

Vaikka Massey varoittaakin paikan ja tilan käsitteiden asettamisesta vastakkain, en voi olla

sivuuttamatta paikallisten ”sisältä käsin” tulevan tiedon vertaamista Vapon yleisemmän tason tietoon.

84

Kyse ei ole niinkään osallisten ja heidän tuottamansa tiedon asettamisesta vastakkain, vaan

näkemysten ja tiedon luonteen peilaamisesta paikan ja tilan käsitteisiin. Kun tarkastellaan konfliktin

paikallisia osallisia ”paikan asiantuntijoina” ja Vapoa yhteiskunnallisesti laajemmin toimivana ”tilan

rakentajana”, asettuu paikallinen turveyrittäjä tässä katsannossa näiden, paikallisen ja tilallisen,

välimaastoon. Tämä käy hyvin ilmi tarkasteltaessa konfliktin osallisten kokemia

vaikutusmahdollisuuksia Hartolan turvekonfliktissa.

”No paikallisen siis yrittäjän toiminnanharjottajan mahollisuuet on suurin piirtein ku

hyttysen ininää Saharassa. Ninku mä kerran sanoin täs luparuljanssin jossakin

vaiheessa et, meikäläistä viiään ku pässiä narussa teuraaks, siinä voi teutaroia mutta

suunta on selvä. Ja siin on vielä se puoli et toiminnanharjottaja maksaa sen koko

lystin.” (paikallinen turveyrittäjä)

Edeltävä lainaus kuvaa mielestäni hyvin paikallisen turveyrittäjän toisinaan epäkiitollistakin asemaa

”ylemmän tason” ympäristöhallinnon päätäntävallan ja ”paikallistason” kansalaisaktiivien

puristuksissa. Ympäristöhallinnosta sanellaan lupaa hakiessa turvetuottajalta vaadittavat selvitykset

ja toimenpiteet, eikä turvetuottaja voi juurikaan itse vaikuttaa lupahakemuksensa läpimenoon tai

päätösten nopeuteen. Paikallinen turveyrittäjä nostaakin esille ympäristöhallinnon päätösten

epävarmuuden ja hitauden yritystoimintaa huomattavasti vaikeuttavina tekijöinä. Hän katsoo

suuremman toimijan kuitenkin jollain tavalla aina pystyvän vaikuttamaan lupapäätöksen

käsittelynopeuteen, kuten Äänekosken sellutehtaan tapauksessa, mutta sanoo pienyrittäjän asioiden

viipyvän hallintokoneistossa liian pitkään. Turvetuotantohankkeiden vastustajilla turveyrittäjä näkee

olevan suorat vaikutuskanavat median ja virallisten valitusten kautta ympäristöhallinnon

päätöksentekoon.

Isosuon laajentumishankkeiden kaatumisen myötä paikallisille turvehankkeita vastustaneille

osallisille onkin loppujen lopuksi jäänyt tuntuma heidän toimintansa osaltaan vaikuttaneen tapauksen

ratkaisuun. Monissa turvekonfliktin eri vaiheissa usko omiin vaikutusmahdollisuuksiin on kuitenkin

horjunut: Paikallinen kalastusaktiivi epäilee, ettei olisi välttämättä alun perin tullut lähteneeksi

aktiiviseen toimintaan, jos olisi ennalta tiennyt sen vaatiman työmäärän. Joenvarren kalastusaktiivi

taas puhuu tunteneensa ajoittain olleensa Don Quiote -asetelmassa, jossa konfliktitilanne oli jo vienyt

yöunetkin. Molemmat turvehankkeita vastustaneet osalliset katsovatkin, Hartolan tapauksen

lopputuloksesta huolimatta, olevansa altavastaajia valtakunnallisen energiayhtiön ja

viranomaistahojen rinnalla.

85

Vapon edustajien kanssa ei suoraan keskusteltu yhtiön vaikutusmahdollisuuksista Hartolan konfliktin

tapauksessa tai lupaprosesseissa yleensä, mutta mistään yhtiön edustajien puheista ei ainakaan käynyt

ilmi tyytymättömyyttä tähän. Useiden lupaprosessien yhtäaikainen pyörittäminen ja omien

ennakkokartoitusten ja ympäristöselvitysten tekeminen kertonevat osaltaan, että Vapolla pidetään

aktiivisesti omia puoliaan. Myös yhtiön edustajien puheista ja käsittelemistä asioista huokuu tyyni ja

itsevarma viesti: ”Meillä on tämä homma hallussa.” Tämän itsevarmuuden, toiminnan laajuuden ja

viestinnän voimakkuuden johdosta ei lienekään liioiteltua kutsua Vapoa tässä yhteydessä ”tilan

rakentajiksi”, koska he aktiivisesti luovat ja rakentavat kuvaa ympäristövastuullisesta ja puhtaasta

turvetuotannosta.

Olen tässä yhteydessä pohtinut konfliktin osallisten välisiä suhteita erilaisten kahtiajakojen, kuten

”ylempi taso vs. paikallistaso” ja ”suuryritys vs. pienyritys”, kautta. Osaltaan nämä kahtiajaot

heijastelevat yleisesti maantieteessä käytettyjä ja problematisoituja dualismeja kuten erityinen vs.

yleinen ja paikallinen vs. globaali. Tällaiset kahtiajaot ovat mielestäni hyödyllisiä asioiden

kokonaisvaltaisessa hahmottamisessa, mutta jättävät sellaisenaan huomiotta esimerkiksi osallisten

hybridejä ominaispiirteitä kuten Vapon toimimista paikallisesti globaalien prosessien ohjaamana.

Paikallisen turveyrittäjän asema tässä konfliktissa kuvastaakin hyvin näiden dualismien

ongelmallisuutta, kun niillä yritetään määrittää ympäristökonfliktin osallisten asemaa. Ajattelenkin

tässä yhteydessä näitä kahtiajakoja pikemminkin ulottuvuuksina tai jatkumoina, joiden mukaan

paikallisen turveyrittäjän toiminta on niin paikallista kuin globaalisti vaikuttavaa, esimerkiksi

tuotantoketjujen ja turpeen ilmastovaikutusten kautta. Yhtälailla paikallisten tiedon voidaan nähdä

olevan niin erityistä (Tainionvirran tilaa) kuin yleistä (luonnonarvojen kunnioitus) koskevaa. Paikan

ja tilan välille ei Hartolan turvekonfliktin tapauksessa voidakaan vetää selkeää rajaa, josta toinen

alkaa ja johon toinen päättyy. Näenkin tilan ja paikan pikemminkin vaihettuvan toisikseen jatkumolla,

jonka toisessa ääripäässä on paikallinen ja toisessa globaali. Se mihin raja kulloinkin vedetään, eli

milloin puhutaan tilasta ja milloin paikasta, on lopulta puhujan määriteltävissä. Paikallinen on osa

tilallista siinä missä tilallisuus on aina läsnä myös paikoissa.

6.3.2 Osapuolten erilaiset aika-tilan tuottamisen tavat – esimerkkinä Tainionvirta

”Tainionvirtahan on ihan, kotipaikan joki mis on pienenä uitu et…” (paikallinen turveyrittäjä)

”Niin läheinen [suhde Tainionvirtaan] ettei sen läheisempi voi olla. […] Se [Tainionvirta]

on osa minua”, (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)

86

Joenvarren matkailuyrittäjä kertoo suhteensa Tainionvirtaan muodostuneen läheiseksi hänen

asuttuaan koko ikänsä sen varrella. Myös paikallisella turveyrittäjälle on eittämättä muodostunut

henkilökohtainen suhde Tainionvirtaan lapsuudessa. Kuitenkin molemmat puhuvat hyvin eri tavoin

turvetuotannon vesistövaikutuksista Tainionvirtaan. Oikeastaan erot puhetavoissa johtuvat mielestäni

eroissa ajattelutavoissa, eli siinä miten aikatiloja kuvitellaan ja tuotetaan.

Kuten aiemmin toin esille, turvehankkeiden vastustajat perustavat näkemyksensä vesistöjen tilan

huonontumisesta pitkälti tekemiinsä aistihavaintoihin ja turvetuottajapuoli vastakkaisen

näkemyksensä luonnontieteellisiin vesistömittauksiin ja näistä tehtyihin laskelmiin. Paikallinen

turveyrittäjä jalostaa laskelmat vielä palvelemaan vesimäärien suhteellisuuksiin perustuvaa

”maalaisjärkeä.” Tuottajapuolen aika-tilan tuottamisen tapa on insinöörimäisen analyyttinen: Jos

mittaukset ja laskelmat sanovat, ettei turvetuotannolla ole juurikaan vesistövaikutuksia, silloin myös

todellisen tilanteen on oltava niin. Turvehankkeiden vastustajat sen sijaan vetoavat aistihavaintojensa

osoittamaan todellisuuteen. Mittauksissa on siis oltava jotain vikaa, koska ne eivät vastaa tätä omin

silmin nähtyä todellisuutta. Miksei turvetuotannon tapauksessa voisikin olla olemassa useita

samanaikaisia ”todellisuuksia?” Näihin toisiin todellisuuksiin perehtyminen oman todellisuuden

korostamisen sijaan lieneekin hedelmällisin lähtökohta erilaisten kiistojen ratkaisuun.

Toinen ero aika-tilojen tuottamisessa oli tuottajaosapuolten keskittyminen veden tilallisesti

havaittaviin muutoksiin mittauspisteeltä toiselle, siinä missä ”paikan puolustajat” keskittyivät

vesistön ajalliseen muutokseen vuosikymmenissä ja eri vuodenaikoina. Kuten todettua aika ja tila

eivät ole toisilleen vastakkaisia, vaan kulkevat käsi kädessä saman asian eri ulottuvuuksina. Tässä

kohden asia, josta molemmat osapuolet puhuvat on ”Tainionvirran vedenlaadun muutos.”

Tuottajapuolen vastaus siihen, heikentääkö turvetuotanto Tainionvirran vedenlaatua, on ei. Tämä

siksi, koska mittauksissa ei havaita pitoisuuksien olennaista nousua tuotantoalueiden laskuojien

jälkeen. Turvehankkeita vastustaneiden osallisten vastaus samaan kysymykseen taas on kyllä, koska

ajan saatossa on huomattu, miten vesistön tila on heikentynyt turvetuotannon jatkumisen myötä.

Lisäksi tuotantoalueiden purkuojista tuleva ”tavara” on kevättulvien ja rankkasateiden aikaan

moninkertaisesti likaisempaa kuin muulloin, jolloin mittaukset eivät vastaa todellista tilannetta.

Turvetuottajapuoli on toki pyrkinyt panostamaan tähän vuodenaikaisvaihtelun huomiontiin

reaaliaikaisella mittaustekniikalla.

Kuten sanottua, ”Yhtä totuutta ei ole.” Tämän vastapuolen näkemyksen tunnustamisen lisäksi

osapuolten olisi vielä kyettävä tarkastelemaan samaa asiaa toisen puolen näkökulmasta käsin, jolloin

ehkä päästäisiin keskusteluun saman asian samasta ulottuvuudesta.

87

6.3.3 Ojakiista esimerkkinä tilallis-ajallisesta konfliktista

Vapon ja paikallisen turveyrittäjän välinen ojakiista muodostaa oikeastaan oman sivujuonteensa

varsinaisesta konfliktista Hartolan turvehankkeista. Koen sen kuitenkin tärkeäksi ja

mielenkiintoiseksi pääasiassa kahdesta syystä: Ensinnäkin ojakiista osoittaa paikallisen turveyrittäjän

ja Vapon olevan erillisiä kilpailevia saman alan toimijoita ristiriitoineen, eikä niinkään yhtenä

rintamana toistensa puolia pitävä ”turvetuottajaosapuoli” yksikössä ajateltuna. Toisekseen ojakiista

ulottaa monipuolisesti ajalliset säteensä niin menneisyyteen, nykypäivään kuin tulevaisuuteenkin,

joihin kaikkiin liittyy tilallinen muutos tai sen mahdollisuus.

Pohjan ojakiistalle voidaan katsoa syntyneen jo 1990 -luvulla, kun Vapo aloitti Jaakkolansuon

turvetuotannon ja linjasi tuotantoalueen laskuojan kulkemaan Isosuon läpi Jääsjärven

Hakokallionlahteen. Korkeussuhteiden takia ojasta piti kaivaa melko syvä ja ilmeisesti

maanomistusolojen takia laskuoja linjattiin kulkemaan paikallisen turveyrittäjän Isosuon

tuotantoalueen reunaa sivuten. Viime vuosina Jaakkolansuon tuotantoalueen pinta on laskenut niin

alas, että Vapo on rakentanut pumpun nostamaan vedet ensin yhtiön vuonna 2012 rakentamalle

pintavalutuskentälle ja sieltä laskuojaan. Paikallisen turveyrittäjän havaitsema vesien tulviminen

hänen tuotantoalueelleen ajoittuukin seuraavaan kevääseen pintavalutuskentän rakentamisesta ja

muista Jaakkolansuon kunnostustöistä, joten tulvimisen voisi hyvinkin kuvitella liittyvän näihin

tapahtumiin. Vapon vastauksena ojan tulvimiseen oli lakimiehen kommentti, jossa tulvimisen

katsottiin olevan mahdotonta, koska laskuoja oli riittävän syvä. Tämä osoittaakin mielestäni Vapon

rakentavan aikatiloja ylhäältä käsin ilman, että asiaan reagoidaan paikallistasolla esim. ojan tilanne

tarkastamalla. Myös ojan keskiosien syrjäinen sijainti keskellä suota, tekee siitä alttiin

huomaamattomille risupadoille ja muille häiriöille.

Kiistan varsinaiseksi kulminaatiopisteeksi muodostuu kuitenkin kysymys laskuojan tulevasta

linjauksesta ja syvyydestä. Paikallisen turveyrittäjän mielestä suon itäpuolelle tulisi kaivaa riittävän

syvä laskuoja, johon johdettaisi kaikki Jaakkolansuon vedet. Tämä oja oli ollut jo piirrettynä Vapon

lupahakemukseen ja siitä oli turveyrittäjän mukaan myös Vapon edustajien kanssa tehty

kahdenkeskinen sopimus. Vapo suostuikin lopulta turveyrittäjän toiveiden mukaisen uuden ojan

kaivamiseen, mutta laskee siihen ainoastaan pintavalutuskentältä tulevat vedet. Laskuojaa koskevassa

uusimmassa ympäristölupapäätöksessä päätös siitä, mitä tehdään pintavalutuskentän toiminnan

loppuessa, siirrettiin hamaan tulevaisuuteen. Paikallinen turveyrittäjä ounastelee, että Jaakkolansuon

88

vedet johdetaan silloin takaisin nykyiseen laskuojaan ja hän saa lopulta kärsiä tästä päätöksen

siirtämisestä.

Ojakiistassa tulee hyvin esiin Tuanin (1977) ajatus tavoitteiden ja niiden eteen toimisen luomista

ajallis-tilallisista rakenteista. Paikallisen turveyrittäjän tavoitteena on Jaakkolansuon laskuojan

hänelle tuomien haittojen poistaminen, joka edellyttäisi niin ojan siirtoa tilallisesti kuin varmuutta

ojan siirtämisen pysyvyydestä, mikä on tällä hetkellä epävarmaa. Vapon tavoitteet ensin laskuojan

siirron haluttomuuden ja myöhemmin siirron tekemisen takana eivät näyttäydy yhtä selkeinä.

Ilmeisesti tämä jahkailu saattaa liittyä yhtiön viimeaikaiseen Jaakkolansuon toiminnan jatkon

punnintaan ja laajemmin ympäristövastuullisuuskampanjan toteuttamiseen. Haluttomuus uuden ojan

kaivamiseen selittynee myös osaltaan kaivamisen aiheuttamista kustannuksista ja uuden ojalinjan

maanomistusolojen mutkikkuudesta. Ympäristöhallinnon tavoitteena lienee ollut tehdä ojakiistassa

molempia osapuolia ja lähialueen asukkaita tyydyttävä lainmukainen ratkaisu, jolloin myös laskuojan

tuotannon jälkeinen kohtalo siirrettiin samaan kokonaisuuteen muun tuotannonlopettamistoimien

kanssa.

7 Pohdintaa – Mitä voimme oppia Hartolan turvekonfliktista?

7.1 Missä määrin vesien samentuminen johtuu turvetuotannosta?

Tämän tapauksen tiimoilta jäi vielä ratkaisematta, johtuuko Tainionvirran ilmeinen tummuminen

turvetuotannosta, jostain muusta kuormittajasta vai näiden yhteisvaikutuksista. Tästä työstä ei siis

muodostunut sen koommin turvetuotannon maineen puhdistajaa kuin syyllistäjääkään. Itsestäni

olisikin jatkossa mielenkiintoista tehdä yhteenvetoa turvetuotannon vesistövaikutuksia käsittelevien

tai sivuavien tutkimusten tuloksista. Toisaalta myös nimenomaisesti turvetuotannon

vesistövaikutuksia tarkastelevan riippumattoman tapaustutkimuksen tekeminen voisi tuoda

lisäselvyyttä asiaan.

Vesistömittaukset vaikuttavat aukottomilta todisteilta turvetuotannon vähäisistä vaikutuksista. Se,

miten veden hetkittäisiin fyysisiin ja kemiallisiin ominaisuuksiin keskittyvät mittaukset huomioivat

pitkäaikais- ja kerrannaisvaikutukset erityisesti vesiekosysteemeihin, lienee kuitenkin vielä osittain

pimennossa. Turvetuottajien korostamat valtakunnalliset luvut jättävät kuitenkin piiloon paikallisesti

ja alueellisesti havaitut vaikutukset. Vesistömittaukset voivatkin tuottaa objektivisuuden harhan, kun

niiden oletetaan kertovan sellaisistakin asioista, joihin niiden tuottama tieto tai tiedon laajuus ei riitä.

Turvetuotannon alapuolisia vesistöjä olisikin mielenkiintoista tutkia vesiekologisesta tai

89

hydrobiologisesta näkökulmasta. Tällaisilla tutkimuksilla on tosin hankala osoittaa, mistä

maankäyttömuodosta mahdolliset muutokset vesistöjen ekologiassa johtuvat. Toinen vesistöjen

pitkäaikaismuutosten syitä selvittävä tutkimustapa voisikin olla alueiden maankäytöstä kertovan

paikkatietoaineiston ja vesistöjen tilasta kertovan mittausaineiston tarkastelu yhdessä.

Aistihavaintoihin perustuvan vesistötiedon luotettavuus taas kärsii havaintojen subjektiivisuudesta.

Kokemuksellisuuden näkökulmasta jokainen ihminen katselee maailmaa kukin omanlaistensa

”linssien” läpi, joihin vaikuttavat muun muassa ihmisen omaksumat arvot ja asenteet sekä hankitut

kokemukset. Näin ollen aistihavaintoja voidaan tarkastella niin havaitsija- ja vesistökohtaisesti kuin

yleisestikin keskenään, mutta niiden vertailukelpoisuutta luonnontieteelliseen mittaustietoon

pidetään yleensä kyseenalaisena. Kulttuurimaantieteen tutkijana olisikin mielenkiintoista tarkastella

tätä kokemuksellisen tiedon asemaa suhteessa luonnontieteellisesti tuotettuun tietoon vesistöasioissa.

Eli millaisina aistihavainnot koetaan suhteessa luonnontieteellisiin vesistömittauksiin? Ylipäätään

kokemuksellisuuden merkityksen tarkempi tarkastelu vesistöjen muutoksen kontekstissa voisi olla

paikallaan erityisesti vesistöihin liittyvien ympäristökonfliktien ymmärtämiseksi. Käytännössä

tällaista tutkimusta voisi toteuttaa esimerkiksi ekosysteemipalvelujen käsitteen avulla erityisesti sen

laajassa merkityksessä, jossa huomioidaan ekosysteemien vaikutus ihmisten henkiseen ja fyysiseen

hyvinvointiin.

7.2 Onko turvetuotannolle tilaa tulevaisuuden Suomessa?

Turvetuotannolle asetetaan, ja ala asettaa myös itsellensä, yhä enenevissä määrin vaatimuksia, joilla

pyritään rajaamaan sen negatiiviset ympäristövaikutukset minimiin. Toisaalta niin Vapo kuin

valtionhallintokin (Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 2014) pyrkivät samanaikaisesti

turpeen energiakäytön lisäämiseen kotimaisena vaihtoehtona ulkomailta tuotavalle kivihiilelle.

Herääkin kysymys, miten turvetuotantoa voidaan tulevaisuudessa harjoittaa niin sosiaalisesti

(vaikutukset ihmisiin), kulttuurisesti (vaikutukset paikallisyhteisöihin), ekologisesti (vaikutukset

erityisesti suo- ja vesiekosysteemeihin) kuin taloudellisesti (tuotannon kannattavuus) kestävällä

tavalla.

Asutuskeskusten ja tiheän loma-asutuksen läheisyydessä, kuten Hartolan tapauksessa, turvetuotanto

herättää ympäristövaikutuksillaan laajaa vastustusta, joka yleensä vielä saa verrattain laajaa

mediahuomiota. Lisäksi Vapon käyttämä 500 metrin suojavyöhyke asutukseen vaikeuttaa tuotannon

sijoittamista soille tai turvemaille, joiden lähistöllä on harvaakin asutusta. Näiden tekijöiden

perusteella voisi ajatella, että tuotantoa kannattaa sijoittaa NIMBY –periaatteen mukaisesti kauas

90

ihmisistä. Laajimpien luonnontilaisten ja lähes luonnontilaisten soiden alueet kuitenkin sijoittuvat

paljolti tällaisille syrjäseuduille ja ovat usein suojeltuja. Myös puhtaimmat vesistöalueet sijaitsevat

usein kaukana ihmistoiminnan aiheuttamasta kuormituksesta, mikä jättäisi näiden läheisyyteen

sijoittuvalle turvetuotannolle erityisvastuun niiden tilan säilymisestä. Näyttäisikin siltä, että kaukana

asutuksesta sijaitsevat ojitetut suot ja turvemaat sekä suoaltaat, joilla on jo harjoitettu turvetuotantoa,

voisivat toimia parhaiten turvetuotannon sijoitusalueina tulevaisuudessa. Tällaisten turvetuotantoon

soveltuvien alueiden valtakunnallinen tarkastelu esimerkiksi paikkatietoa ja geoinformatiikan

menetelmiä hyödyntäen voisikin olla hyödyllinen ja mielenkiintoinen jatkotutkimuskohde.

Tämän tutkielman tehtyäni jäin kuitenkin pohtimaan, riittääkö Suomessa tilaa turvetuotannolle

soiden suojelun sekä soiden ja vesistöjen virkistyskäytön rinnalla. Tässä yhteydessä käytän tilan

käsitettä nimenomaisesti sosiaalisessa merkityksessään, turvetuotannon liikkumatilana: Vaikka

Suomi onkin ”suomaa” ja suot sekä turvemaat riittäisivätkin mitattavissa olevilta osin, näyttää

sosiaalisen määrittelykamppailun kohteena oleva turvetuotannon tila tällä hetkellä ahtaalta, kun sen

rajoja työnnetään turvetuotantoa vastustavien ja kannattavien tahoilta vastakkain. Myös globaalitason

ilmastosopimusten ja valtionhallinnon kotimaisen energian lisäämisen välinen ristiriita muodostaa

mielenkiintoisen kamppailuareenan, jossa turvetuotannon tulevaisuuden asema paljolti määräytyy.

Itseäni kiinnostaisikin erityisesti tutkia juuri turvetuotannon tilaa ja tulevaisuuden hyväksyttävyyttä

Suomessa laajemmin.

7.3 Turvetuotannon tulevaisuus Hartolassa

Hartolan turvekonflikti on tätä kirjoittaessa päällisin puolin laantunut laajennushankkeiden

raukeamisen myötä. Paikallislehdissä ei vähään aikaan ole käyty vääntöä turvetuotannosta ja tuotanto

jatkuu vanhoilla tuotantoalueilla uusien ympäristölupapäätösten sanelemin tiukentunein

ympäristönsuojeluehdoin. Hartolassa sekä Vapon että paikallisen yrittäjän tuotanto onkin otettu

laajennuspyrkimysten jälkeen suurennuslasin alle muun muassa Tainionvirran yhteistarkkailun ja

Vapon ympäristösitoumusten myötä. Aiheen oltua pitkään pinnalla lienevät myös paikalliset asukkaat

herkistyneet turvetuotannon ja vesistöjen tilan tarkkailulle.

Turvehankkeita vastustaneiden paikallisten haastatteluista nousee kuitenkin esiin tyytyväisyys

turvekonfliktin tämänhetkiseen lopputulemaan. Paikallinen kalastusaktiivi arvelee, että korkeimman

hallinto-oikeuden päätös antaa Isosuolle vahvan suojan turvetuotannon laajentamista vastaan myös

tulevaisuudessa. Myös joenvarren matkailuyrittäjä toivoo Isosuon saavan olla jatkossa rauhassa

91

uusilta turvetuotantohankkeilta. Hän kuitenkin pitää mahdollisena turvetuotannon nousemista vielä

tapetille Hartolassa:

”Ennustaminen on vaikeeta mutta todella toivon et tää olis nyt nyt lopullisesti käsitelty, eikä siihe

enää tarvis palata. […] Mutta Vapon osalta varsinkin en olis ollenkaan yllättyny että se asia

[turvetuotannon laajentaminen Isosuolle] tulee hyvinki pian sieltä vielä ninku ongenkoho pintaan

että […] Mä oon ihan henkisesti siihen varautunu että se voi tulla koska tahansa sieltä uuestaan että,

että tota toivottavasti tulee vaa sillee että sen joku huomaa kanssa ettei se tuu niin puskista että vaa

luetaan kuulutus lehestä”, (joenvarren asukas/ matkailuyrittäjä)

Vapon edustajien mukaan Vapolla ei ainakaan haastatteluhetkellä ollut vireillä tai suunnitteilla

toimintaa Isosuolle. Luonnontilaisuusluokituksen puuttuessa on kuitenkin vaikeaa arvioida Vapon

viidennen sitoumuksen harjoittaa tuotantoa vain luonnontilaltaan muuttuneilla turvemailla vaikutusta

Isosuohon. Koska GTK:n luonnontilaisuusluokitus katsotaan koko suoaltaan mukaan, laskevat jo

Isosuolla oleva paikallisen yrittäjän tuotantoalue sekä suon reunojen metsäojitetut alueet sen

luonnontilaisuutta merkittävästi. Näin ollen jää vielä arvoitukseksi, sijoittuuko Isosuo Vapon

luonnontilaisiksi katsomiin luokan 4 tai 5 soihin vai ei. Ylipäätään koko GTK:n kehittämä

luonnontilaisuusluokitus muodostaa mielenkiintoisen tutkimuskohteen intressikysymystensä ja

luokittelun perusteiden kannalta.

Joka tapauksessa Hartolan turvehankkeiden osakseen saama huomio ja vastustus lienevät osoituksena

aiheen herkkyydestä paikkakunnalla. Todennäköisesti tämä saa turvetuottajat harkitsemaan

tuotannon laajentamista ja nykyisen tuotannon ympäristöhaittojen minimoimista tarkkaan, mistä

osoituksena lienevät esimerkiksi Vapon Jaakkolansuon tuotantoalueen yhteyteen rakentamat pumppu

ja pintavalutuskenttä. Mielenkiintoinen jatkotutkimuskohde voisikin olla Vapon

ympäristövastuullisuuskampanjan sitoumusten käytännön toteutuminen Hartolassa ja muilla Vapon

tuotantoalueilla sekä paikallisen huomion vaikutus tuotantoalueiden ympäristönsuojelutoimiin.

Myös aluehallintoviraston ja lopulta korkeimman hallinto-oikeuden päätökset katsoivat Isosuon

mahdollisesta lisätuotannosta aiheutuvat pöly- ja meluhaitat kohtuuttomiksi lähiasutukselle ja

asettivat eräät Isosuon luontoarvoista (viettokeidas -suotyypin, harvinaiset hyönteiset ja merkityksen

linnuille) massiivisten laajennusten edelle. Nämä luontoarvot suolta tuskin lähitulevaisuudessa

tulevat häviämään ja pölyhaittojen minimointi on jo nykyisellään viritetty äärimmilleen

turvetuotannossa. Olisi mielenkiintoista kuitenkin tietää, miltä osin kahden turvetuottajan

yhteishankkeen mittava laajuus sai päätökset kääntymään kielteiselle kannalle. Päätökset jättivätkin

nähdäkseni avoimeksi yhden toimijan laajuudeltaan nyt haettuja laajennuksia huomattavasti

92

pienemmän tuotantoalueen mahdollisuuden Isosuolla. Myös Vapon käyttöön ottama 500 metrin

suojavyöhyke lähiasutukseen rajaa mahdollisen tuotantoalueen kokoa Isosuolla entisestään.

Lopulta tullaan kysymykseen turvetuotannon sosiaalisesta luvasta toimia niin yleisesti Suomessa kuin

tarkemmin juuri Hartolassa. Nykyisenlaisessa (ympäristö)oikeusvaltiossa, jossa ihmiset ovat tietoisia

oikeuksistaan niin puhtaaseen ympäristöön kuin puhtaaseen veteen, luonnonvarojen käyttö edellyttää

nähdäkseni ennen kaikkea kansalaisten ja paikallisten asukkaiden hyväksyntää. Yleisen ja yhteisen

edun nimissä jotkin ympäristöhaitat tai -uhat ollaan toisinaan valmiita hyväksymään, kuten lienee

käynyt esimerkiksi lähialueensa elinkeinoelämää mittavasti piristäneen Talvivaaran tapauksessa.

Turvetuotanto ei ehkä vaikutustensa laajuudeltaan, niin hyvässä (työllisyysvaikutukset) kuin pahassa

(ympäristöhaitat), yllä aivan kaivosteollisuuden tasolle, mutta paikallisesti niin sen haitat kuin

hyödytkin voidaan katsoa tuntuviksi. Tämä kävi ilmi Hartolan tapauksessa erityisesti paikallisen

turveyrittäjän ja joenvarren matkailuyrittäjän vastakkaisista näkemyksistä turvetuotannon

vaikutuksesta Hartolan elinvoimaisuudelle. Sosiaalinen lupa toimia paikallisesti määrittyy lopulta

tämän hyötyjen ja haittojen sekä erilaisten arvojen punnitsemisen tuloksena. Tämän paikallisen

määrittelykamppailun synnyttämiä kaikuja ja lopputulemia niin luonnonvara-alan yrityksen kuin

päättävän viranomaistahonkin tulisi kuunnella aidosti kestävien ratkaisujen saavuttamiseksi.

93

Lähteet

Aaltonen, Raija, Hannu Haavikko, Mirja Juntunen, Kirsi Kalliokoski, Anna-Liisa Niskala, Ossi

Tukiainen & Tarja Väyrynen (2008). Turvetuotannon ympäristönsuojeluopas. Teoksessa

Ympäristöopas. Pohjois-Pohjanmaan Ympäristökeskus, Oulu.

Albrecht, Eerika (2015). Energiaa vai luonnonrauhaa? Puolesta ja vastaan argumentointi

paikallisessa turvekonfliktissa Keski-Pohjanmaalla. Terra 127:4, 157-168.

Alasuutari, Pertti (2011). Laadullinen tutkimus 2.0. Vastapaino, Tampere.

Allen, John (1984). Introduction: Analysis: aspects of the geography of society. Teoksessa Massey,

Doreen & John Allen (toim.). Geography matters! A reader, 49-53. The Open University.

Cambridge University Press, Cambridge.

Allen, John, Doreen Massey & A. Cochrane (1998). Rethinking the Region. Routledge, London.

Bamberg, Jarkko, Pekka Jokinen & Markus Laine (2007). Tapaustutkimuksen käytäntö ja teoria.

Teoksessa Bamberg, Jarkko, Pekka Jokinen & Markus Laine (toim.). Tapaustutkimuksen taito, 9-

38. Gaudeamus, Helsinki.

Birkeland, Inger (2002). Stories from the North. Travel as place making in the context of modern

holiday travel to North Cape, Norway. Department of Sosiology an Human Geography, Report

2:2002. University of Oslo.

Donmoyer, Robert (2000). Generability and the Single-case Study. Teoksessa Gomm, Roger,

Martyn Hammersley & Peter Foster (toim.). Case study method. Key issues, key texts, 45-68. Sage,

London.

Elfvengren, Miikka (2013). Turpeenottohankkeiden herättämä vastustus Hartolassa – Paikan

puolustajien näkökulma. Julkaisematon kandidaatin tutkielma. Itä-Suomen yliopisto, Historia- ja

maantieteiden laitos, Joensuu.

Energiateollisuus ry. Turve. http://energia.fi/energia-ja-ymparisto/energialahteet/turve. Luettu

28.1.2016.

Etelä-Saimaa 13.8.1992. Turvesuon jätevesien johtaminen Maaveteen pitäisi lopettaa.

Etelä-Suomen Aluehallintovirasto (2014). Jaakkolansuon turvetuotannon ympäristöluvan

muuttaminen laskuojaa ja sen käyttöoikeuden saamista koskevalta osalta. Päätös Nro 44/2014/2.

Dnro ESAVI/137/04.08/2013. Antopäivä: 1.4.2014.

Etelä-Suomen Aluehallintovirasto (2011a). Isosuon turvetuotantoalueen ympäristölupa. Päätös Nro

269/2011/4. Dnro ESAVI/287/04.08/2011. Antopäivä: 30.12.2011

Etelä-Suomen Aluehallintovirasto (2011b). Jaakkolansuon turvetuotannon ympäristölupa. Päätös

Nro 268/2011/4. Dnro ESAVI/365/04.08/2010. Antopäivä: 30.12.2011

94

Flyvjberg, Bent (2001). Making Social Science Matter. Why social inquiry fails and how it can

succeed again. Cambridge University Press, Cambridge.

Gray, Barbara (1989). Collaborating: Finding Common Ground for Multiparty Problems. Jossey-

Bass Publishers, San Francisco.

Häikiö, Liisa & Viivi Niemenmaa (2007). Valinnan paikat. Teoksessa Bamberg, Jarkko, Pekka

Jokinen & Markus Laine (toim.). Tapaustutkimuksen taito, 41-56. Gaudeamus, Helsinki.

Häkli, Jouni (1999). Meta Hodos: johdatus ihmismaantieteeseen. Vastapaino, Tampere.

Hämeen ELY –keskus (2014). Päätös: HAMELY/760/07.00/2010 1948/5723/2013. Antopäivä:

11.3.2014.

Itä-Suomen ympäristölupavirasto (2006). Päätös: 52/06/1. Diaarinumero: ISY-2005-Y-235.

Antopäivä: 5.5.2006.

Itä-Häme 21.7.2010. Hartolan Jaakkolansuolla on lupa jatkaa turvetuotantoa.

Itä-Häme 30.12.2011. Vapo sai luvan Jaakkolansuolle muttei Isosuolle.

Kopomaa, Timo, Tapio Litmanen & Lasse Peltonen (toim.) (2008). Ei meidän pihallemme!

Paikalliset kiistat tilasta. Gaudeamus Helsinki University Press, Tampere.

Korkein Hallinto-oikeus (2014). Muu päätös 3332/2014 Diaarinumero: 3402/1/13. Antopäivä:

30.10.2014.

Kuparinen, Riitta (2005). ”Ei meidän naapuriin”: Tapaustutkimus asukasyhteisön suhtautumisesta

kehitysvammaisten asuntolan rakentamiseen. Kotu-tutkimuksia 3:2005. Kehitysvammaliitto,

Helsinki.

Kyrö, Tuomas (2007). Benjamin Kivi. Werner Söderström osakeyhtiö, Helsinki.

Lehtinen, Ari Aukusti (2012). Politics of decoupling: breaks between Indigenous and imported

senses of the Nordic North. Journal of Cultural Geography. 29:1, 105-123

Lehtinen, Ari Aukusti (2005). Ympäristötutkimus kulttuurimaantieteessä. Teoksessa Lehtinen, Ari

Aukusti (toim.). Maantiede, tila, luontopolitiikka – Johdatus yhteiskunnalliseen

ympäristötutkimukseen, 11-33. Joensuu University Press Oy, Saarijärvi.

Lehtonen, Mikko, Pekka Rantanen & Jarno Valkonen (2008). Toimittajien saatesanat. Teoksessa

Lehtonen, Mikko, Pekka Rantanen & Jarno Valkonen (toim.). Samanaikainen tila, 7-12.

Vastapaino, Tampere.

Lähilehti 29.2.2012. Isosuo puhutti jälleen Hartolassa.

Malmsten, Annukka (2007). Rajaaminen. Teoksessa Bamberg, Jarkko, Pekka Jokinen & Markus

Laine (toim.). Tapaustutkimuksen taito, 57-73. Gaudeamus, Helsinki.

95

Massey, Doreen (2008a). Esipuhe. Teoksessa Lehtonen, Mikko, Pekka Rantanen & Jarno Valkonen

(toim.). Samanaikainen tila, 13-16. Vastapaino, Tampere.

Massey, Doreen (2008b). Globaali paikan tuntu. Teoksessa Lehtonen, Mikko, Pekka Rantanen &

Jarno Valkonen (toim.). Samanaikainen tila, 17-31. Vastapaino, Tampere.

Massey, Doreen (2008c). Politiikka ja tila-aika. Teoksessa Lehtonen, Mikko, Pekka Rantanen &

Jarno Valkonen (toim.). Samanaikainen tila, 32-64. Vastapaino, Tampere.

Massey, Doreen (2008d). Kuinka luoda ja kyseenalaistaa aika-tiloja. Teoksessa Lehtonen, Mikko,

Pekka Rantanen & Jarno Valkonen (toim.). Samanaikainen tila, 178-209. Vastapaino, Tampere.

Massey, Doreen (2008e). Kodiksi kutsuttu paikka? Teoksessa Lehtonen, Mikko, Pekka Rantanen &

Jarno Valkonen (toim.). Samanaikainen tila, 127-149. Vastapaino, Tampere.

Massey, Doreen (1984). Introduction: Geography matters. Teoksessa Massey, Doreen & John

Allen (toim.). Geography matters! A reader, 1-11. The Open University. Cambridge University

Press, Cambridge.

Mustonen, Tero (2013a). Power Discourses of Fish Death: Case of Linnunsuo Peat Production.

AMBIO 2014, 43:234–243. Royal Swedish Academy of Sciences 2013.

Mustonen, Tero (2013b). Oral histories as a baseline of landscape restoration – Co-management

and watershed knowledge in Jukajoki River. Fennia 191: 2, 76–91.

Nevalainen, Jaana (2004). Tilapelin tiedonpolitiikat – kamppailu kaupunkikeskustan muutoksesta.

Joensuun yliopiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja 67.

Nokelainen, Tomi (2014). Suon muuttuvat maisemat – Linnunsuo muutoksessa. Itä-Suomen

yliopisto Yhteiskunta- ja kauppatieteiden tiedekunta Historia- ja maantieteiden laitos Maantieteen

pro gradu –tutkielma Toukokuu 2014.

Nykysuomen sanakirja (1951-1961). WSOY, Helsinki.

Oikeuskanslerinvirasto (2012). Valvontaviranomaisen harkintavalta ympäristönsuojelulain

mukaisessa asiassa. Diaarinumero: OKV/1618/1/2010 Antopäivä: 26.10.2012.

http://www.okv.fi/ratkaisut/2012/?page=3.

Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea (2014). Energia- ja ilmastotiekartta 2050 -

Parlamentaarisen energia- ja ilmastokomitean mietintö 16. päivänä lokakuuta 2014. Työ- ja

elinkeinoministeriön julkaisuja: Energia ja ilmasto 31:2014.

Pehkonen, Samu (2005). Kaivoksen geografia – Ympäristö ja nostalgiset yhteisökuvaukset.

Teoksessa Lehtinen, Ari Aukusti (toim.). Maantiede, tila, luontopolitiikka – Johdatus

yhteiskunnalliseen ympäristötutkimukseen, 161–191. Joensuu University Press Oy, Saarijärvi.

Peltonen, Lasse & Sampo Villanen (2004). Maankäytön konfliktit ja niiden ratkaisumahdollisuudet:

Osa 1. Katsaus käsitteisiin ja kirjallisuuteen. Suomen ympäristö, 723. Ympäristöministeriö

Alueidenkäytön osasto, Helsinki.

96

Peltonen, Lasse (2008). Nimby maankäytön konfliktien kehyksenä – Rajaamisen vaikutukset ja

vaihtoehdot. Teoksessa Kopomaa, Timo, Tapio Litmanen & Lasse Peltonen (toim.). Ei meidän

pihallemme! Paikalliset kiistat tilasta. 186-207. Gaudeamus Helsinki University Press, Tampere.

Pölönen, Ismo & Arja Halinen (2014). Turvetuotanto- ja kaivoshankkeiden YVA-selostusten

laadunvalvonta (2007-2014) ja puutteiden korjaamismenettelyt. Ympäristöjuridiikka 3–4:2014, 10–

37.

Pöyry Environment Oy. (2008). Isosuon turvetuotantohankkeiden ympäristövaikutusten arviointi –

YVA ohjelma.

Pöyry Finland Oy. (2014). Vapo Oy ja Kekkilä Oy: Läntisen Suomen turvetuotannon

vesistötarkkailu vuonna 2013 Hämeen ja Uudenmaan ELY -keskusten alueella. 16WWE1868

27.6.2014.

Pöyry Finland Oy. (2010). Isosuon turvetuotantohankkeiden ympäristövaikutusten arviointi –

Ympäristövaikutusten arviointiselostus.

Raitasuo, Kalevi (1975). Soiden taloudellisen käytön ja luonnonsuojelun ristiriita. Maansiirto : tie-

ja vesirakennusteknillinen aikakauslehti. Helsinki, Suomen maarakentajien keskusliitto, 0047-5327

1975:6, 51-52, 73.

Rannikko, Pertti (1994). Ympäristökamppailujen aallot. Teoksessa Lehtinen, Ari & Pertti Rannikko

(toim.). Pasilasta Vuotokselle. Ympäristökamppailujen uusi aalto. 11-28. Tammer-Paino Oy,

Tampere.

Raunio, Janne (2015). Tainionvirran vesistö- ja kalataloustarkkailu vuonna 2014. Kymijoen vesi ja

ympäristö ry:n julkaisu no 247/2015. http://www.kymijoenvesijaymparisto.fi/wp-

content/uploads/2014/05/Tainionvirta_2014.pdf

Rytteri, Teijo (2005). Luontopolitiikan eturyhmät – kamppailu luonnon tilasta Ylä-Lapissa.

Teoksessa Lehtinen, Ari Aukusti (toim.). Maantiede, tila, luontopolitiikka – Johdatus

yhteiskunnalliseen ympäristötutkimukseen, 61-77. Joensuu University Press Oy, Saarijärvi.

Saaranen-Kauppinen, Anita & Anna Puusniekka (2006a). Haastattelu. Luku 6.3 kokonaisuudessa:

KvaliMOTV - Menetelmäopetuksen tietovaranto. Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto.

http://www.fsd.uta.fi/menetelmaopetus/kvali/L6_3.html. Viitattu: 13.11.2015.

Saaranen-Kauppinen, Anita & Anna Puusniekka (2006b). Realismi vs. relativismi eli erilaiset

kielikäsitykset. Luku 7.1.2 kokonaisuudessa: KvaliMOTV - Menetelmäopetuksen tietovaranto.

Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto.

http://www.fsd.uta.fi/menetelmaopetus/kvali/L7_1_2.html. Viitattu: 13.11.2015.

Saaranen-Kauppinen, Anita & Anna Puusniekka (2006c). Teemahaastattelu. Luku 6.3.2

kokonaisuudessa: KvaliMOTV - Menetelmäopetuksen tietovaranto. Tampere:

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto. http://www.fsd.uta.fi/menetelmaopetus/kvali/L6_3_2.html.

Viitattu: 13.11.2015.

97

Saaranen-Kauppinen, Anita & Anna Puusniekka (2006d). Litterointi. Luku 7.2.1 kokonaisuudessa:

KvaliMOTV - Menetelmäopetuksen tietovaranto. Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto.

http://www.fsd.uta.fi/menetelmaopetus/kvali/L7_2_1.html. Viitattu 27.1.2016.

Saaranen-Kauppinen, Anita & Anna Puusniekka (2006e). Koodaus. Luku 7.2.2 kokonaisuudessa:

KvaliMOTV – Menetelmäopetuksen tietovaranto. Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto.

http://www.fsd.uta.fi/menetelmaopetus/kvali/L7_2_2.html. Viitattu 27.1.2016

Sack, Robert (1984). The societal conception of space. Teoksessa Massey, Doreen & John Allen

(toim.). Geography matters! A reader, 34-48. Cambridge University Press, Cambridge.

Sandbach, Francis (1984). Environmental futures. Teoksessa Massey, Doreen & John Allen

(toim.). Geography matters! A reader, 181-200. The Open University. Cambridge University Press,

Cambridge.

Sarajärvi, Anneli & Jouni Tuomi (2002). Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi.

Kustannusosakeyhtiö Tammi, Jyväskylä.

Selänne, Ansa (2012). Turvetuotannon vesiensuojelussa riittää haastetta. Vesitalous 5:2012, 20-22.

Silverman, David (2005). Interpreting qualitative data. Methods for analysing talk, text and

interaction. 2. Painos. Sage, London.

Stake, Robert E. (1995). The Art of Case Study Research. Sage, London.

Suomen ympäristökeskus SYKE (2015a). Tarvitaanko ympäristölupa? http://www.ymparisto.fi/fi-

FI/Asiointi_luvat_ja_ymparistovaikutusten_arviointi/Luvat_ilmoitukset_ja_rekisterointi/Ymparistol

upa/Tarvitaanko_lupa. 12.8.2015.

Suomen ympäristökeskus SYKE (2015b). Ympäristövaikutusten arviointi.

http://www.ymparisto.fi/fi-

FI/Asiointi_luvat_ja_ymparistovaikutusten_arviointi/Ymparistovaikutusten_arviointi. 13.10.2015.

Tuan, Yi-Fu (1977). Space and Place – The Perspective of Experience. University of Minnesota

Press, Minneapolis London.

Turveteollisuusliitto ry (2002). Turvetuotannon ympäristövaikutusten arviointi – Ohjeita

turvetuotannon luonto- ja naapuruussuhdevaikutusten arvioimiseksi. Jyväskylä.

Vapo (2012a). Suomme netissä -verkkopalvelu.

http://www.vapo.fi/turvetuotantoavastuullisesti/tarkkailuraportit/suomme-netissa-verkkopalvelu.

Luettu 25.1.2016.

Vapo (2012b). Vapon yritysvastuu.. http://www.vapo.fi/yritysvastuu. Luettu 28.1.2016

Vapo (2015). Vapon ympäristösitoumukset ja niiden toteutuminen. 12.10.2015

Vapo Oy (2012). Vapo nostaa turvetuotannon ympäristövastuun uudelle tasolle. Tiedote

12.12.2012.

98

http://www.vapo.fi/turvetuotantoavastuullisesti/pdf/ajankohtaista/1895/vapo_nostaa_turvetuotanno

n_ymparistovastuun_uudelle_tasolle.

Yle 21.2.2013. Vapo antoi periksi Hartolan suoriidassa.

http://yle.fi/uutiset/vapo_antoi_periksi_hartolan_suoriidassa/6506180.

Yle 24.5.2013. Turvetuotantoalueen laskuojasta kiistellään Hartolassa.

http://yle.fi/uutiset/turvetuotantoalueen_laskuojasta_kiistellaan_hartolassa/6656263.

Ympäristöministeriö (2015). Soidensuojelutyöryhmä esitti ministeri Tiilikaiselle lisäsuojelua

valtion maille. Tiedote 4.11.2015 klo 8.30. http://www.ym.fi/fi-

FI/Luonto/Luonnon_monimuotoisuus/Luonnonsuojeluohjelmat/Soidensuojelun_taydentaminen/Soi

densuojelutyoryhma_esitti_ministeri_T%2836004%29.

Ympäristöministeriö (2013). Turvetuotannon ympäristönsuojeluohje. Ympäristöhallinnon ohjeita

2:2013. Helsinki. http://www.ym.fi/download/noname/%7B0A662948-2998-46D6-81FC-

659DD191EA09%7D/56795.

99

Liite 1 (kolmen teemahaastattelun runko):

Haastattelujen teemat

1. Tainionvirta ja Isosuo (Miten konfliktin tilat ja paikat rakennetaan ja kuvitellaan?)

a. henkilökohtainen vs. toimijakohtainen suhde näihin paikkoihin

Millainen suhde kyseisiin paikkoihin? Miten käyttävät/ hyödyntävät kyseisiä paikkoja?

b. näkemys turpeenoton vaikutuksista Tainionvirtaan, Isoonsuohon ja lähiasutukseen

Pöly ja melu: Kuinka vakavat vaikutukset?

vesistövaikutukset: Missä määrin vesistöjen muuttuminen johtuu turvetuotannosta?

luontoarvot: Koetaanko tärkeinä?

virkistyskäyttö: Kuinka tärkeä tekijä? Vaikuttaako turvetuotanto?

Mitkä vaikutuksista ovat merkittävimpiä kiistassa? Mikä oli turvetuotantohankkeiden

varsinainen hylkäysperuste?

2. Hartolan turpeenottohankkeiden eri toimijat ja yhteydet. Toimijoiden liikkumatila

suhteessa…(Miten risteyksien tila avautuu?)

a. … laajempiin yhteiskunnallisiin yhteyksiin

Kansalaisten rooli: Miten yleinen mielipide vaikuttaa osapuolten toimintaan? Miten

kansalaisia kuunnellaan? Miten muut vastaavat ympäristöliikkeet vaikuttavat Hartolan

tapaukseen? Rinnakkaiselosta konfliktiin?

Median rooli: Miten osapuolet huomioivat median toiminnassaan tai käyttävät sitä

apuna?

Turpeen rooli energiantuotannossa (Maailmanpolitiikka ja –talous): Mikä on turpeen

rooli Suomen energiantuotannossa nyt ja tulevaisuudessa? Energiaomavaraisuus?

Puoluepolitiikka: Miten nykyisen/ tulevan hallituksen kokoonpano vaikuttaa tuleviin

turvetuotantohankkeisiin? Hartolan kunta?

Mitkä ovat toimijan vaikutusmahdollisuudet? Kenellä on valta tapahtumien kulussa?

Sanellaanko päätökset ylhäältä käsin vai saavatko paikalliset tahtonsa läpi? Ketä

kuunnellaan ja ketä ei?

b. … muihin konfliktin osapuoliin

Millainen keskusteluyhteys? Miten pidetään yhteyttä? Mikä on muiden toimijoiden

rooli? Mistä ojakiistassa oli pohjimmiltaan kysymys?

Millä toimijalla on eniten valtaa vai ovatko kaikki toimijat tasa-arvoisessa asemassa?

Ketä kuunnellaan ja ketä ei?

c. Vapon ympäristövastuullisuuskampanja

Miksi? Mihin pyritään? Onko uskottava? Miten näyttäytyy Hartolan tapauksessa?

3. Ympäristötietoisuus (Miten konflikti kytkeytyy laajempiin ympäristökysymyksiin?)

a. turpeen status (bioenergiaa vai fossiilinen polttoaine, uusiutuva vai uusiutumaton?)

Mikä on turvetuotannon legitimiteetti/luottamusperusta tämän hetken Suomessa vs.

Hartolassa? Millainen on turvetuotannon tulevaisuus Suomessa vs. Hartolassa?

100

b. Ilmastonmuutoksen rooli konfliktissa

Mikä on turpeen ilmastovaikutusten merkitys? Ovatko oikeutettuja tai merkittäviä?

Onko oleellinen kysymys Hartolan tapauksessa?

101

Liite 2 (Vapon edustajien haastattelurunko):

Haastattelun teemat ja kysymykset Vapolle

- Ympäristötietoisuuden nousu Vapossa ja yhteiskunnassa o Mistä arvelette turvetuotannon osakseen saaman kritiikin ja vastustuksen

johtuvan?

o Mikä on Vapon näkemys turpeen statuksesta: biopolttoaine vai fossiilinen?

uusiutuva vai uusiutumaton?

o Miten Vapossa suhtaudutaan turpeenoton ilmastovaikutuksiin?

- Vapon ympäristövastuullisuusohjelma o Miksi kehitetty? Onko lähtöisin Vapon ”sisältä” vai toimintaympäristön

muutoksesta?

o Mikä on tavoitteena? Mikä muuttuu Vapon toiminnassa käytännön tasolla?

o Syövätkö tiukentuneet ympäristövaatimukset turvetuotannon kannattavuutta vai

luovatko talouskasvua (esim. Cleantech)?

o Miten ympäristövastuullisuuskampanjan myötä korostettu avoimuus näkyy Vapon

toiminnassa?

o Hartolan Isosuon hankkeet kaatuivat ympäristölupapäätöksen mukaan pöly- ja

meluvaikutuksiin. Miten ympäristövastuullisuusohjelmassa huomioidaan nämä

vaikutukset?

o Mitä Jaakkolansuolla on viime vuosina tehty?

o Mikä merkitys Vapolle on Isosuon ja Jaakkolansuon tuotantoalueen sijainnilla?

o Mitkä ovat Vapon suunnitelmat Hartolassa lähitulevaisuudessa?

- Vesistöasiat o Soiden luonnontilaisuus ja arvokkuus on otettu uusien soiden perustamisessa

tarkemman huomion kohteeksi. Miten uusien tuotantoalueiden sijoittumisessa

huomioidaan alapuoliset vesistöt ja niiden arvokkuus? (Esim. Hartolan Tainionvirta

lohijokena?)

o Vapo on luvannut ympäristövastuullisuusohjelmassa parantaa uusien

tuotantoalueiden alapuolisten vesistöjen laatua kemiallisella puhdistuksella. Onko

tällaisella kemikaalien käytöllä riskejä vesistöjen kannalta?

o Millaiset raja-arvot Vapolla on valumavesien humus- ja kiintoainespitoisuuksille?

o Miten Vapolla suhtaudutaan rankkasateiden aiheuttamiin ylivirtaama- ja muihin

häiriötilanteisiin? Näkyvätkö nämä tilanteet mittauksissa?

o Mistä voisi johtua ristiriita aistihavaintojen ja mittaustulosten välillä vesistöasioissa?

- Vapon suhteet turvetuotantoon liittyviin toimijoihin

102

o Miten nykyisten ja suunniteltujen tuotantoalueiden vaikutuspiirissä olevat

paikalliset ihmiset huomioidaan Vapon toiminnassa?

o Miten Vapon ja valvontaviranomaisten (ELY –keskukset) yhteistyö toimii Vapon

näkökulmasta?

o Millaiset suhteet Vapolla on muihin turvealan yrityksiin?

o Millainen suhde Vapolla on suomalaiseen mediakenttään? Miten media

huomioidaan Vapon toiminnassa?

- Vapon yhteiskunnallinen asema o Millaiselta näyttävät turvetuotannon edellytykset nykyhetken ja lähitulevaisuuden

Suomessa?

o Mikä on turpeen rooli Suomen energiantuotannossa nyt ja tulevaisuudessa?

o Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen Suomen Luonto -lehdessä:

”Pitkällä aikavälillä turpeen käyttö tulee vähenemään.”

Mikä on Vapon näkemys tähän ajatukseen?

o Miten soidensuojeluohjelman valmistuminen tulee vaikuttamaan Vapon

toimintaan?

- YVA –menettely o Miten toimii Vapon näkökulmasta?

o Onko ongelmallista, että luvanhakija tilaa ja maksaa YVA- selvitykset?

o Olisiko YVA –menettelyssä parannettavaa Vapon näkökulmasta?