Yliopistokeskukset Suomessa

44
YLIOPISTO- KESKUKSET Virtaa ja virikkeitä Pienistä oivalluksista merkittäviin innovaatioihin

description

Yliopistokeskuksia on Suomessa yhteensä kuusi ja niiden tavoitteena on edistää ja koordinoida tutkimusta ja yliopistokoulutusta alueellaan.

Transcript of Yliopistokeskukset Suomessa

Page 1: Yliopistokeskukset Suomessa

YLIOPISTO-KESKUKSET

Virtaa ja virikkeitä

Pienistä oivalluksista merkittäviininnovaatioihin

Page 2: Yliopistokeskukset Suomessa

YLIOPISTO-KESKUKSET

>

Page 3: Yliopistokeskukset Suomessa

Yliopisto-keskuksissa

tehdään tieteellisesti korkeatasoista,

alueen vahvuuksiin pohjautuvaa tutkimusta.

Yliopistokeskukset tukevat yrityksiä ja

yhteisöjä tutkimus- ja kehitystyössä.

Yliopistokeskukset ovat verkostomaisia

organisaatioita: ne yhdistävät alueella

toimivat yliopistot.

Yliopisto-keskuksissa

tarjotaan yliopisto-opintoja erityisesti

aikuisväestölle.

3

Page 4: Yliopistokeskukset Suomessa

NORJA

RUOTSIVENÄJÄ

Itämeri

Suomenlahti

Pohj

anla

hti

KAJAANI

KOKKOLA

SEINÄJOKI

PORI

MIKKELI

LAHTI

Tallinna

Pietari

Yliopistokeskuksia on Suomessa yhteensä kuusi ja niiden tavoitteena on edistää ja koordinoida tutkimusta ja yliopisto-koulutusta alueellaan.

4

Page 5: Yliopistokeskukset Suomessa

SisältöYliopistokeskukset 2Kajaanin yliopistokeskus 6 Liikunta ja kaivosteollisuus tutkimuksen aiheina Kajaanissa 8 Onnistujan opintie 10Kokkolan yliopistokeskus Chydenius 12 Aikuisen opiskelu vaatii joustoa 14 Kokkolassa kehitettiin omaleimainen sosiaalityön maisteriohjelma 16 Lahden yliopistokeskus 18 Parempaa elämää iäkkäille 20 Urbaaniekspertit tulevat Lahdesta 22Mikkelin yliopistokeskus 24 Puhtaus ja turvallisuus pääosassa 26 Mikkeli on digitaalisen arkistoinnin keskus 28Porin yliopistokeskus 30 Tohtoriksi asti Porissa 32 Korkeatasoista, alueellista kehitystä palvelevaa tutkimusta 34Seinäjoen yliopistokeskus 36 Kuluttajatiedolla uusia tuotteita ja terveellisiä ruokatottumuksia 38 Kasvuyrityksen maisterikoulutus Seinäjoella 40Julkaisusta 42Yliopistokeskusterveisin 43

Page 6: Yliopistokeskukset Suomessa

TUNNUSLUKUJA

• Liikevaihtonoin 11miljoonaaeuroa• Henkilöstöänoin130• Opiskelijoitanoin 2400,joistanoin220 tutkinto-opiskelijaa

Page 7: Yliopistokeskukset Suomessa

Kajaanin yliopistokeskus

Kajaanin yliopistokeskus on Kainuussa toimivien yliopisto-toimijoiden keskus. Oulun yliopiston koordinoimassa Ka-

jaanin yliopistokeskuksessa toimivat Itä-Suomen, Jyväskylän ja Lapin yliopistot sovituilla vastuu-alueilla. Kajaanin yliopistokeskuksen tehtävänä on toiminta-alueen-sa sivistys- ja osaamistason kohottaminen sekä elinkeinoelämän palveleminen tutkimuksen ja koulutuksen kautta.

Yhteistyöyliopistoilla on omat vastuualueensa:• Oulun yliopisto: Yliopistokeskuksen toiminnan koordi- nointi, sähkö- ja tietotekniikka, biotekniikka, tietojenkäsittely- tiede, lääketiede ja aikuiskoulutus• Itä-Suomen yliopisto: Mittaustekniikka ja optiikka, biotekniikka ja elintarviketutkimus• Jyväskylän yliopisto: Liikuntatieteet• Lapin yliopisto: Oikeustieteet ja yhteiskuntatieteet

www.oulu.fi/kajaaninyliopistokeskus/

7

Page 8: Yliopistokeskukset Suomessa
Page 9: Yliopistokeskukset Suomessa

Liikunta ja kaivosteollisuustutkimuksen aiheina Kajaanissa

Kajaanin yliopistokeskuksen tutkimus keskittyy mittaustek-niikkaan ja liikuntateknologiaan. Tutkimuksen pääpaino-

alue on biotalous. Kainuussa on vahvaa kaivannaisteollisuutta. Siksi alan tutki-mus korostuu myös Oulun yliopiston mittaustekniikan yksikkö CEMIS-OULUn tutkimuksessa. Anturi- ja sensoritekniikan tut-kimus ei rajoitu kuitenkaan vain tälle alalle, vaan sitä tutkitaan myös liikunnan ja ympäristötutkimuksen aloilla. Erityisesti spesifiset, määrättyä yhdistettä monitoroivat sensorit ovat kehitystyön alla. Vuokatti on Suomen parhaimpia talvi-liikuntakohteita. Siksi talviliikuntaan liittyvä tutkimus on tärkeä tekijä alueenkehityksessä. Jyväskylän yliopisto tutkii Vuokatissa liikuntateknologiaa ja -biologiaa. Yhteistyökumppaneita on ympäri Suomen ja maailman, muun muassa Vuokatin urheiluopisto ja Oulun yliopisto.

Haasta meidät kehittämään

uutta osaamista!

9

Page 10: Yliopistokeskukset Suomessa

Onnistujan opintie

Kainuussa innostutaan aikuis- ja täydennyskoulutuksista ja yhdessä tekemisestä. AIKOPAssa voi opiskella sekä Kajaa-

nin ammattikorkeakoulun että Oulun yliopiston Kajaanin yliopis-tokeskuksen aikuiskoulutusyksiköiden koulutuksissa. Parhaat tu-lokset saadaan, kun yhdistetään AIKOPAlaisten taito suunnitella ja toteuttaa koulutuksia ja kehittämistä ja asiakkaan asiantunte-mus omasta työstään ja tarpeistaan. Yhdessä tekeminen tuo voi-maa ja vertaistukea. AIKOPAn työelämän tarpeisiin suunniteltuja, korkeakoulu-tasoisia palveluita voivat käyttää Kainuun, Ylä-Savon ja Koillis-maan alueen yritykset ja yksityishenkilöt. Laadukkailla koulutus-, asiantuntija- ja tutkimus-palveluilla on kysyntää myös kansallisesti ja kansainvälisesti.

Oletko sinä seuraava yhteistyö-

kumppanimme vai tuletko

opiskelemaan?

10

Page 11: Yliopistokeskukset Suomessa
Page 12: Yliopistokeskukset Suomessa

TUNNUSLUKUJA

• Liikevaihtonoin 7,5miljoonaaeuroa• Henkilöstöänoin100• Opiskelijoitanoin 3000,joistanoin200 tutkinto-opiskelijaa

Page 13: Yliopistokeskukset Suomessa

Kokkolan yliopisto-keskus Chydenius

Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa toimivat Jyväsky-län, Oulun ja Vaasan yliopistot. Yliopistokeskuksen koulu-

tus ja tutkimus keskittyvät näiden yliopistojen erityisaloille, joi-ta ovat kasvatustiede, tietotekniikka, yhteiskunta- ja aluetieteet, kauppatieteet sekä kemia. Kokkolan yliopistokeskus on erikoistunut aikuiskoulutuk-seen. Maisteriopinnot on suunnattu aikuisopiskelijoille, joilla on opiskelualaltaan aiempia opintoja ja työkokemusta. Avoin yli-opisto toimii väylänä maisteriopintoihin. Yliopistokeskuksessa tehtävä tutkimus palvelee ensisijaisesti Keski-Pohjanmaan yri-tysten, kuntien ja muiden yhteisöjen kehitystarpeita.

Yliopistokeskus on saanut nimensä Kokkolassa eläneestä Anders Chydeniuksesta (1729–1803), joka oli Ruotsi-Suomen ja koko Euroo-pan varhaisimpia vapauden ja demokratian puolestapuhujia ja elinkeinovapauden esitaistelija.

www.chydenius.fi

13

Page 14: Yliopistokeskukset Suomessa

Aikuisen opiskelu vaatii joustoa

Opiskelu Jyväskylän yliopiston koordinoimassa Kokkolan yliopistokeskuksessa on tehty aikuisopiskelijalle mahdol-

lisimman helpoksi: riippumattomaksi ajasta ja paikasta, työn ja perhe-elämän ohessa tehtäväksi. Opiskelussa yhdistetään lähi-opetusta ja verkkotyöskentelyä. Iso osa luennoista välitetään suo-rina videoluentoina, jolloin opiskelija voi seurata niitä kotonaan tai työpaikallaan. Verkkoluentoja myös tallennetaan, jotta opiske-lija voi valita itselleen parhaiten sopivan ajan luennon seuraami-seen tai kerrata opetettua asiaa myöhemmin. Myös verkkotentti tekee opiskelun entistä joustavammaksi. Yliopisto-keskuksessa kehitetään verkkotentin pedagogisia ratkaisuja. Tavoitteena on edistää muun muassa ymmärtä-vää oppimista, asiantuntijalle omi-naisia tiedonrakentamisen taitoja sekä opintojen työelämälähtöisyyttä. Yliopistokeskus panostaa myös opinto-ohjaukseen. Opiskelijat saavat valintansa mukaan ohjausta joko henkilökohtaisesti opintoneuvojan vastaanotolla tai verkko-ohjauksena.

Kasvatustiedettä ja tietotekniikkaa

yhdistämällä on löydetty aikuisopiskeluun

uusia keinoja.

14

Page 15: Yliopistokeskukset Suomessa
Page 16: Yliopistokeskukset Suomessa

Tiesitkö, että sosiaalityöntekijöistä on pula valtakunnallisesti? Kokkolassa koulutetaan

lisää osaajia.

Page 17: Yliopistokeskukset Suomessa

Kokkolassakehitettiin omaleimainensosiaalityön maisteriohjelma

Pätevistä sosiaalityöntekijöistä on pula valtakunnallisesti. Kokkolan seudun kaupungit ja kunnat tarttuivat ongelmaan

ja osoittivat rahoitusta sosiaalityön opetukseen Kokkolan yliopis-tokeskuksessa. Yliopistokeskuksessa kehitettiin omaleimainen, aikuisil-le suunnattu maisterikoulutus. Siihen voi hakea aiemmin suo-ritetun amk-tutkinnon tai avoimen yliopiston opintojen pohjal-ta. Opiskella voi työn ohessa, sillä maisterikoulutus on yhdistel-mä lähijaksoja, etäopiskelua, verkko-opiskelua ja itseopiskelua. Opinnoissa otetaan huomioon aikuisopiskelijan työ- ja elämän-kokemus ja painotetaan sosiaalityön käytännöstä nousevia osaa-misen tarpeita. Kokkolan yliopistokeskus Chydenius koordinoi eurooppa-laista ALLISW-verkostoa, jossa luodaan sosiaalityön ai-kuisopiskeluun soveltuvia opetusmenetelmiä. Verkostossa kehitetään myös aikuisopiskelijoiden elämäntilanteeseen so-veltuvia kansainvälisen liikkuvuuden muotoja.

17

Page 18: Yliopistokeskukset Suomessa

TUNNUSLUKUJA

• Liikevaihtonoin 12miljoonaaeuroa• Henkilöstöänoin160• Opiskelijoitanoin 4000,joistanoin450 tutkinto-opiskelijaa

Lahden yliopistokeskus

Helsingin yliopiston koordinoima Lahden yliopistokeskus profiloituu monitieteiseen tutkimukseen ja kehittämistoi-

mintaan, jolla tähdätään kaupunkiympäristöjen ja alueen elinkei-noelämän kehittymisen tukemiseen. Tutkimuksen painopistealo-ja ovat ympäristö, käytäntölähtöinen innovaatiotoiminta ja hy-vinvointi. Läpileikkaavia periaatteita ovat mm. Living Lab -ajatte-lun tehokas hyödyntäminen ja kestävä kehitys. Lahden yliopisto-kampus on kiinteä osa metropolialueen yliopistokampusten ver-kostoa ja innovaatioympäristöä.

18

Page 19: Yliopistokeskukset Suomessa

Yliopistot ja niiden painopisteet Lahdessa:

• Aalto-yliopisto: kaksi teollisen muotoilun professoria yhdessä Lahden ammattikorkeakoulun Muotoilu- ja taide- instituutin kanssa sekä ympäristötekniikan tutkimushankkeita.

• Helsingin yliopisto: painopisteet kestävän kehityksen näkökulmasta kaupunkiympäristön luonnontieteellisten, sosiaalisten ja kulttuuristen kysymysten ratkaisuhakuinen tutkimus ja opetus.

• Lappeenrannan teknillinen yliopisto, LUT Lahti School of Innovation: tutkimus keskittyy käytäntölähtöisen innovaatio- toiminnan ilmiön, menetelmien, vaikutusten ja toteuttamista- pojen tarkasteluun. Keskeiset koulutusalat kauppatieteet ja tuotantotalous.

Lisäksi yhteistyössä Lahden ammattikorkeakoulun kanssa:• Korkeakoulujen yhteiskirjasto• Oppimiskeskus Fellmannia• Laboratoriokokonaisuus Alma Lab

www.lahdenyliopistokeskus.fi

19

Page 20: Yliopistokeskukset Suomessa

Parempaa elämää iäkkäille

Kukapa meistä ei haluaisi aktiivisia eläkepäiviä, lisää itsenäi-siä elinvuosia ja parempaa elämänlaatua vanhanakin? Tä-

hän tähtää Päijät-Hämeessä Ikihyvä-hanke, jossa tutkittiin ikään-tyvän väestön terveyttä ja hyvinvointia. Lahden yliopistokeskuk-sen Ikihyvä keräsi ainutlaatuista tietoa iän karttumisesta, kun se seurasi samoja ihmisiä kymmenen vuoden ajan. Tutkimuksen avulla löydettiin terveyden edistämiseen useita keinoja, joita jal-kautettiin Päijät-Hämeen alueella. Monen haaveena on asua itsenäisesti kotona pitkään. Ikihy-vässä kehitetyn toimintamallin avulla tunnistetaan aikaisemmin henkilöt, joita uhkaa toimintakyvyn menetys. Heille tarjotaan toimintakykyä ylläpitäviä ja edistäviä palveluita. Ikihyvä-elintapaohjaus-mallia käytetään Suomessa ja maail-malla muun muassa Australiassa diabeteksen ehkäisytyössä. Ikihyvä-hankkeen toteuttivat vuosina 2002–2012 Helsingin yli-opiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia ja yhteiskuntapolitiikan laitos, LAMK:n, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä PHSOTEY ja alueen kunnat.

Ikihyvän elintapojen

ohjausmalli on levinnyt ympäri maailmaa.

20

Page 21: Yliopistokeskukset Suomessa
Page 22: Yliopistokeskukset Suomessa
Page 23: Yliopistokeskukset Suomessa

Urbaaniekspertittulevat Lahdesta

Jo yli puolet maailman väestöstä asuu kaupungeissa ja mää-rä kasvaa edelleen. Kaupungistuminen tuo mukanaan sekä

globaaleja että paikallisia ympäristöongelmia. Ongelmiin vastaa Lahdessa toimivien yliopistojen yhteinen UrbanEnviro-hanke, jo-ka keskittyy kaupunkien ympäristöasioihin ja kansainvälistymi-seen. UrbanEnviro-hanke on lisännyt englanninkielistä yliopistota-soista opetusta Lahdessa ja tarjoaa aivan uusia, viimeisimpään tutkimukseen perustuvia opintoja. Lahdessa koulutetaan urbaa-nieksperttejä, jotka ymmärtävät kaupungistumisen ympäristö-ongelmia ja osaavat lieventää niitä. MURE-maisteriohjelmassa (Master’s Degree Programme in Multidisciplinary Studies on Ur-ban Environmental Issues) aloitti jo toinen vuosikurssi opiskeli-joita syksyllä 2012. On myös tarjottu sivuainekokonaisuus Urban Environmen-tal Ecology, Tampereen teknillisen yliopiston sivuaine Materials and the environment, Lappeenrannan teknillisen yliopiston kurs-sit sekä Helsingin yliopiston Avoimen yliopiston ja Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian kanssa kehitetyt kurssit. Myös Lah-den yliopistokeskuksen henkilöstöä on koulutettu.

www.urbanenviro.fi

23

Page 24: Yliopistokeskukset Suomessa

TUNNUSLUKUJA

• Liikevaihto 19miljoonaaeuroa• Henkilöstöänoin200• Opiskelijoitanoin 4900,joistanoin250 tutkinto-opiskelijaa

Page 25: Yliopistokeskukset Suomessa

Mikkelin yliopistokeskus

Mikkelin yliopistokeskuksessa yhdistyvät luonto, ympäris-tö, tekniikka, yrittäjyys ja digitointi. Näillä aloilla tarjotaan

koulutusta ja tutkimusta sekä erilaisia kehittämis- ja neuvonta-palveluja muun muassa yrityksille. Yliopistokeskuksen tavoitteena on laajentaa, vakinaistaa ja li-sätä yliopistollista toimintaa Mikkelissä, lisätä yliopisto-opinto-jen tarjontaa sekä vahvistaa yliopistollista tutkimusta alueella. Yliopistokeskus myös kehittää alueella toimivien yliopistojen yh-teistyötä, jotta alueen kehitystä voidaan vahvistaa yhdessä elin-keinoelämän ja muiden toimijoiden kanssa.

Mikkelissä toimivat:• Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun International business -kandidaattiohjelma • Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskus • Kansalliskirjaston Digitointi- ja konservointikeskus • Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti• Lappeenrannan teknillinen yliopisto, LUT Savo Sustainable Technologies

www.muc.fi

25

Page 26: Yliopistokeskukset Suomessa

Pääosassapuhtaus ja turvallisuus

Saimaan sinessä sijaitsevassa Mikkelissä eletään keskellä puh-dasta luontoa. Yliopistokeskuksessa tehdään töitä sen eteen,

että tulevaisuudessakin mahdollisimman moni pääsee nautti-maan saastumattomasta ja turvallisesta ympäristöstä ympäri maailman. Puhdas vesi, turvallinen ruoka ja mahdollisimman vä-hän saastuttava energia ovat kriittisiä asioita tulevaisuuden kan-nalta. Lappeenrannan teknillisen yliopiston LUT Savo Sustainable Technologies -yksikössä keskitytään kestävän teknologian rat-kaisuihin, jotka kuluttavat vähemmän energiaa ja materiaaleja, käyttävät uusiutuvia luonnonvaroja, eivät saastuta ympäristöä suoraan tai epäsuorasti ja ovat kierrätettävissä. Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa keskitytään puhtaaseen ruokaan ja maaseudun elin-keinojen kehittämiseen. Instituut-ti muun muassa tutkii luomua ja luonnonvaroja. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Pienyritys-keskus puolestaan on Suomen mer-kittävin yliopistollinen yrittäjyyden kouluttaja.

Tiesitkö, että Aalto-yliopiston kauppa-

korkeakoulun International Business-ohjelmassa on

opiskelijoita 15 erimaasta?

26

Page 27: Yliopistokeskukset Suomessa

27

Page 28: Yliopistokeskukset Suomessa

28

Page 29: Yliopistokeskukset Suomessa

Mikkelion digitaalisen arkistoinnin keskus

Mitä Kauppalehden etusivulla uutisoitiin yli sata vuotta sit-ten? Vuoden 1909 marraskuun lehden etusivulla keskus-

teltiin tietenkin yliopisto-opetuksesta. Juttu on kenen tahansa lu-ettavissa, kiitos Mikkelissä sijaitsevan Suomen kansalliskirjas-ton Digitointi- ja konservointikeskuksen. Keskuksessa muute-taan muun muassa aikakaus- ja sanomalehtiaineistoa digitaali-seen muotoon meidän kaikkien käyttöön. Mikkelin yliopistokeskukseen kuuluva Digitointi- ja konser-vointilaitos ei ole ainoa Mikke-lin seudulla toimiva muisti-organisaatio. Kaupunki on ollut jo pitkään Suomen merkittävim-piä arkistokaupunkeja, ja sen rooli suomalaisen tiedon arkistoinnissa tulee vielä kasvamaan, kun Arkistolaitoksen keskusarkisto rakennetaan Mikkeliin. Nykyään Mikkelissä arkistoidaan, kunnostetaan aineistoja ja konservoidaan niitä, tehdään mikrokuvausta ja digitointia sekä säilytetään mikrofilmejä ja muita aineistoja. Kaupungissa tutki-taan ja kehitetään ratkaisuja sähköiseen arkistointiin ja digitaali-sen aineiston vastaanottoon.

Selaile digitoituja Kansalliskirjaston

aineistoja osoitteessa http://

digi.kansalliskirjasto.fi/

29

Page 30: Yliopistokeskukset Suomessa

TUNNUSLUKUJA

• Liikevaihto 15miljoonaaeuroa• Henkilöstöänoin180• Opiskelijoitanoin 3800,joistanoin1600 tutkinto-opiskelijaa

Page 31: Yliopistokeskukset Suomessa

Porin yliopistokeskus

Porin yliopistokeskuksen vireässä, monitieteisessä tiede- ja tai-deyhteisössä opiskelee 3 800 opiskelijaa ja työskentelee 180

asiantuntujaa. Tampereen teknillisen yliopiston koordinoima Porin yliopistokeskus sijaitsee idyllisessä miljöössä vanhassa Porin Puu-villan kiinteistössä kaupungin keskustassa. Porin yliopistokeskuksessa toimivat yliopistoyksiköt tekevät oman tieteenalaansa tutkimusta sekä tarjoavat akateemista koulu-tusta kulttuurin, liiketalouden, merenkulun, sosiaalitieteiden, tai-teen ja median sekä tekniikan aloilla. • Aalto-yliopisto: taide ja media• Tampereen teknillinen yliopisto: tietotekniikka ja tuotantotalous• Tampereen yliopisto: sosiaalitieteet ja sosiaalityö• Turun yliopisto: Kauppakorkeakoulu Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma Merenkulun koulutus- ja tutkimuskeskus, Shortsea Promotion Centre• Opetusterveyskeskus

Vuoden 2012 loppuun mennessä Porin yli-opistokeskuksesta on valmistunut yhteensä 1700 maisteria sekä 80 lisensiaattia ja tohtoria.

www.ucpori.fi

31

Page 32: Yliopistokeskukset Suomessa

Tiesitkö, että Porin yliopistokeskuksessa

opiskelee tutkintotavoitteisesti noin 1600 henkilöä, täydennys-

koulutuksessa 1400 ja avoimessa yliopistossa 700 henkilöä?

Page 33: Yliopistokeskukset Suomessa

Tohtoriksi asti Porissa

Maisteri ja diplomi-insinööri ovat Satakunnassa yhä yleisem-piä titteleitä, sillä ylemmän korkeakoulututkinnon suorit-

taneiden nuorten osuus on kasvanut Satakunnassa 2000-luvul-la maan keskiarvoa nopeammin. Valmistuneet ovat työllistyneet hyvin, ja yliopistokeskuksen vaikutuksesta Satakuntaan on syn-tynyt uusia työpaikkoja varsinkin palvelusektorille. Porin yliopistokeskuksen opiskelijaryhmissä ei kuitenkaan titteleitä tuijotella, sillä samoissa opiskelijaryhmissä voi olla tut-kinto-opiskelijoita, avoimen yliopiston opiskelijoita, tutkinnon osien suorittajia sekä täydennyskoulutettavia. Opiskelijat voivat myös tehdä hyppyjä muiden yliopistoyksiköiden opetuksen pa-riin omasta pääaineestaan ja opiskella yhden yliopiston sijaan neljässä. Lisää kansainvälisyyttä tuovat vaihto-opiskelijat, jotka tulevat Poriin yksiköiden yhteisen vaihto-opiskeluohjelman, Pori Interdisciplinary Exchange Programme in Technology, Business and Culture -ohjelman kautta. Alueen elinkeinoelämän tarpeet vaikuttavat koulutuksen si-sältöihin. Esimerkiksi ydinvoima-, turvallisuus- ja offshore-alo-jen koulutukset on toteutettu elinkeinoelämän tarpeiden pohjal-ta. Alueen toimijoiden rahoittaman yrittäjyysprofessuurin kaut-ta kehitetään akateemista yrittäjyyttä ja edistetään opiskelijoiden työelämäyhteyksiä.

33

Page 34: Yliopistokeskukset Suomessa

Korkeatasoista, alueellista kehitystä palvelevaa tutkimusta

Porin yliopistokeskuksessa tehdään korkeatasoista tutkimusta kansallisissa ja kansainvälisissä yhteistyöverkostoissa. Vuon-

na 2012 valmistui 250 tieteellistä julkaisua, 128 tieteellistä artik-kelia ja käynnissä oli noin 65 tutkimushanketta. Kansainvälinen toiminta painottuu kansainvälisiin tutkimushankkeisiin, tohtori-opintoihin sekä opettaja- ja tutkijavaihtoon.

Tutkimus Porissa keskittyy:• Teollistenverkostojenuusiinliiketoimintamalleihin• Yksityisenjajulkisentaloudenraja- pintoihin ja yhteistyömuotoihin• Kestäviinuusiinenergia- ratkaisuihin• Digitaalisuudestasaatavaan kilpailukykyyn• Käyttäjälähtöisiin palveluihin ja palvelumuotoiluun

Tutustu yliopistokeskuksessa

toteutettuihin tutkimus-hankkeisiin, julkaisuihin

ja asiantuntijoihin http://delta.ucpori.fi

34

Page 35: Yliopistokeskukset Suomessa
Page 36: Yliopistokeskukset Suomessa

TUNNUSLUKUJA

• Liikevaihtonoin 7miljoonaaeuroa• Henkilöstöänoin90• Opiskelijoitanoin 4000,joistanoin500 tutkinto-opiskelijaa

36

Page 37: Yliopistokeskukset Suomessa

Seinäjoen yliopistokeskus

Tampereen yliopiston koordinoima Seinäjoen yliopistokes-kus (UCS) on viiden suomalaisen yliopiston toimintaa. Mu-

kana ovat Tampereen, Helsingin ja Vaasan yliopistot, Tampe-reen teknillinen yliopisto sekä Taideyliopiston Sibelius-Akate-mia. Yliopistojen läsnäolo alueella vahvistaa työ- ja elinkeinoelä-män osaamista. Toiminta on painottunut tutkimukseen, jonka tuottamalla tie-dolla on kytkentä alueen kehittymiseen ja kansainvälistymiseen. Koulutus on aikuiskoulutusta, missä yliopistojen osaaminen ja työelämän osaaminen kohtaavat. Painoalat tutkimuksessa ja ai-kuiskoulutuksessa ovat: • Liiketoimintaosaaminen • Elintarvikkeetjahyvinvointi • Tuoteprosessitjatuotannonjärjestelmät • Alueetjakulttuuri

Kansainvälistyminen ja tiivis kumppanuus elinkeinoelämän kanssa ovat menestymisen kulmakiviä.

www.ucs.fi/

37

Page 38: Yliopistokeskukset Suomessa

Kuluttajatiedolla uusia tuotteita ja terveellisiä ruokatottumuksia

Miten meidät saadaan syömään entistä terveellisemmin? Tarvitaan uutta tietoa ja uudenlaista viestintää.

Seinäjoen yliopistokeskuksen Terveelliset valinnat – räätälöi-dyt syömisen ja liikkumisen mallit -hankkeen tutkimuksessa sel-visi, että selkeästi kohderyhmittäin suunnatut viestit esimerkiksi terveysuhasta otettiin parhaiten vastaan ja muun muassa suhtau-tuminen kevyttuotteisiin saattoi muuttua myönteisemmäksi. Viestejä räätälöitiin sen mukaan, mihin kuluttajaryhmään ku-kin henkilö kuului. Kuluttajaryhmiä on viisi erilaista: terveystie-toiset liikkujat, rennot nautiskelijat, ihmisläheiset rationalistit, perhekeskeiset hoivaajat sekä itsekeskeiset menestyjät. Havainto oli osa tutkimusta, jossa selvitettiin eteläpohjalais-ten kuluttajien ruokaan ja syömiseen liittyviä ajatus- ja käyttäy-tymismalleja. Työtä tekee Seinäjoen yliopistokeskuksen Epanet-professori Harri Luomala. Hänen tutkimusryhmänsä on osa mo-nitieteellistä tiedeyhteisöä Etelä-Pohjanmaalla, joka kehittää uu-denlaisia ruokaratkaisuja kansainvälistyville markkinoille.

38

Page 39: Yliopistokeskukset Suomessa

Oletko terveys-

tietoinen liikkuja

vai rento

nautiskelija?

Page 40: Yliopistokeskukset Suomessa
Page 41: Yliopistokeskukset Suomessa

Kasvuyrityksen maisterikoulutus Seinäjoella

Kauppatieteiden maisteri TiinaKivikantooli etsinyt jo jonkin aikaa mahdollisuutta suorittaa yliopistotutkinto työn ohel-

la. Koulutusta ei kuitenkaan löytynyt, kunnes Kivikanto tutustui Seinäjoella toteutettavaan Kasvuyrityksen maisterikoulutukseen. – Tiesin heti, että tässä on minun juttuni, Kivikanto kertoo.Motiivi ja halu osallistua maisteriohjelmaan oli Tiinalle niin sel-vä, ettei matka Helsingistä Seinäjoelle tuntunut pitkältä. Lähi-opetusta olisi voinut olla enemmänkin. – Verkostoituminen eri aloilla toimivien opiskelijakollegoiden kanssa, kurinalaisuus opiskeluplanin noudattamisessa, Vaasan yliopiston joustavuus, mahdollisuus hyö-dyntää eri yliopistojen opintoja täydentä-vinä opintoina, graduprosessi ja moni-muoto-opinnot, luettelee Kivikanto maisteri-koulutuksen helmiä. – Hain koulutuksesta laajempaa näkemystä ja osaamista tutkinnon lisäksi, enkä koskaan ajatellutkaan, että kou-lutuksesta pitäisi helpolla päästä. Yliopisto-opinnoista saatu teo-reettinen tausta syvensi ja laajensi ajattelukykyäni: ymmärrän isoja kokonaisuuksia, asioiden yhteyksiä ja erilaisia vaihtoehtoja.

Tiesitkö, että opinnot on

mahdollista suorittaa työn

ohessa?

41

Page 42: Yliopistokeskukset Suomessa

Julkaisusta

Tämä julkaisu syntyi Suomen kuuden yliopistokeskuksen yh-teistyönä. Yliopistokeskukset ovat usean yliopiston muodos-

tamia yhteenliittymiä, jotka tarjoavat yliopistollisia tutkimus- ja koulutuspalveluja. Keskuksia pidetään organisatorisina innovaatioina. Jokaisen keskuksen toimintaprofiilissa korostuvat ympäröivän yhteiskun-nan ja alueen erityispiirteet ja -tarpeet. Yliopistokeskusten koulutus-, tutkimus- ja kehittämistyötä tehdään vuorovaikutuksessa ympäröivän alueen kanssa. Tämän julkaisun caset kertovat käytännön toiminnasta. Toiminnassa näkyvät myös emoyliopistojen vahvuudet ja profiili. Yliopistokeskusten avulla voidaan parantaa laadukkai-den yliopistollisten palvelujen saatavuutta, joka korostuu tieto-yhteiskunnassa.

Julkaisija: Suomen yliopistokeskuksetToimittaja: Päivi Piispa, Positivo OyUlkoasu: Päivi Veijalainen, Mainostoimisto HuhtikuuPaino: Teroprint Oy, 2013Painosmäärä: 3000 kpl

42

Page 43: Yliopistokeskukset Suomessa

Yliopistokeskus-terveisin

Vesa Virtanen, johtajaKajaanin yliopistokeskus

Tanja Risikko, johtajaKokkolan yliopistokeskus

Senja Jouttimäki, pääsihteeriLahden yliopistokeskus

Matti Malinen, pääsihteeriMikkelin yliopistokeskus

Harri Peltoniemi, johtajaPorin yliopistokeskus

Juha Alarinta, tutkimusjohtajaSeinäjoen yliopistokeskus

Page 44: Yliopistokeskukset Suomessa

KAJAANIN YLIOPISTOKESKUSwww.oulu.fi/kajaaninyliopistokeskus

KOKKOLAN YLIOPISTOKESKUSwww.chydenius.fi

LAHDEN YLIOPISTOKESKUSwww.lahdenyliopistokeskus.fi

MIKKELIN YLIOPISTOKESKUSwww.muc.fi

PORIN YLIOPISTOKESKUSwww.ucpori.fi

SEINÄJOEN YLIOPISTOKESKUSwww.ucs.fi