Vehviläisten sukuseura - Vehviläinen - sukuseura Vehviläiset Jalkasen... · Web viewLapsen...
Transcript of Vehviläisten sukuseura - Vehviläinen - sukuseura Vehviläiset Jalkasen... · Web viewLapsen...
Elsalan tyttö Hillevi, opettaja ja ruustinna
Hillevi, pieni tyttö, vaivoin kuusivuotias, opetti isoja, rippikouluun pyrkiviä poikia tavaamaan.
Rippikoulu piti käydä, että sai naimaluvan. Siinäpä varsin erikoinen tuokiokuva Vehvilän
supistetusta koulusta 1930-luvun puolivälistä! Tyttö itse oli oppinut lukemaan ”suoraan” jo
nelivuotiaana. Oikeaan kouluun hän mieluili ennen varsinaista kouluikää. Aluksi opettaja empi,
mutta suostui lopulta. Hän itse opetti oikeita koululaisia ja Hillevi neuvoi aluksi melkein aikuisia
pojanköriläitä lukemaan. Poikien koti sijaitsi vaikeiden taipaleiden takana ja siksi lukemisen
opettelu oli jäänyt.
Opettaja Hillevi Jalkanen
Luokanopettaja Elsa Hillevi Jalkanen, omaa sukua Vehviläinen, syntyi Suonenjoen Vehvilän kylän
Elsalassa toukokuun neljäntenätoista päivänä 1929. Kopolan Riikka oli puatermuorina. Silloin oli
myöhäinen kevät ja viimeiset hevosen kantavat jääkelit käsillä. Ryönän jää vielä kesti, samoin
muitten järvien jäät, joita pitkin talvikelillä kuljettiin Suonenjoelle. Isä-Jussi oli juuri sinä päivänä
hakemassa kirkonkylästä raskasta separaattoria. Hän odotti lapsesta poikaa. Kun hän kuuli, että
tyttö syntyi, häneltä oli päässyt itku. Hillevi syntyi perheen kahdeksantena lapsena. Kymmenen
vuotta Hilleviä vanhempi Hilkka Maria oli lapsista aikaisemmin jäänyt eloon.
Hillevin vanhemmat
Hillevin isä oli Jussi (kirkonkirjoissa Juho) Vehviläinen, alun perin Suonenjoen Vehvilän kylän
Lampilan talon toinen isäntä. Hillevin äiti oli Elsa Johanna Hyvärinen, lähtöisin Humalajoelta
Kuopion maalaiskunnasta. Hän oli Jussilan talon tytär Maria Laitisen ja renki Aapeli Hyvärisen
vanhin lapsi.
Elettiin 1900-luvun alkupuolta. Jussilta, Lampilan vanhapoikaisännältä oli Kuopioon suuntautuvalla
markkinamatkalla karannut hevonen Vehmasmäen kievarissa. Joku matkamies tiesi kertoa, että
lähistöllä olevaan Jussilan talon talliin oli otettu irrallaan juoksenteleva liinakko. Jussi lähti
katsomaan hevosta ja pihalla liikkuva nuori tyttö osasi sanoa, että kiinni otettu liinakko oli tallissa
ja että hän se itse oli ottanut hevosen kiinni. Jussi ihastui topakkaan, hevosta pelkäämättömään
tyttöön. Monena aamuna tuon markkinareissun jälkeen oli Lampilan tallissa hikeen ajettu
hevonen. Niin oli siihen aikaan talossa ollut Maijastiina-piika kertonut myöhemmin Hilleville. Elsa
ja Jussi vihittiin vuonna 1914. Heillä oli yli kahdenkymmenen vuoden ikäero.
Elsalan elämää
Suomen itsenäistymisen aikoihin Lampilasta erotettiin maapaikka Jussille ja Elsalle pellon laitaan,
pellot ja metsät jaettiin. Ikkunasta pilkotti Jylänki. Asuinrakennus saatiin Lampilan salista ja
kahdesta kamarista. Talon vanhat vilja-aitat jäivät uudispaikan pihapiiriin. Navetta rakennettiin
kuudelle lehmälle ja tietysti vielä sauna. Maamittari antoi asuinpaikan nimeksi mitään kyselemättä
Vehvilä. Sillä nimellä taloa ei kuitenkaan koskaan kutsuttu, vaan sen nimeksi vakiintui nopeasti
Elsala tomeran nuoren Elsa-emännän mukaan. Hän oli ulospäin suuntautunut ja puhelias. Kodin ja
pihapiirin moninaisten töitten lisäksi hän hoiteli mielellään talon asioita kylällä ja kirkolla. Jussi
viihtyi kotona, teki töitä omaan rauhalliseen tahtiinsa ja oli mielissään, kun nuori vaimo otti asiat
hoitaakseen. Elsalassa elettiin samanlaista elämää kuin muissakin taloissa. Navetassa oli lehmiä ja
vasikoita, joku sika, lampaita ja kanoja sekä hevonen, joskus useampia, Elsa-äiti oli ”hevosmies”,
hän varsottikin hevosia. Hillevi oli pienestä pitäen innolla ”käskassarana” auttamassa kodin töissä.
Kodin henki
Jussi-isällä oli nuorena toive valmistua papiksi, mutta koulukäyntiin ei siihen aikaan ollut
mahdollisuutta. Kiertokoulun hän kävi ja hankki itselleen silloiset kansakoulun kirjat. Raamattu ja
virsikirja sekä almanakka olivat itsestään selvästi kodissa ja ne olivat ahkerassa käytössä. Lisäksi
ainakin Maamme kirjaa, Välskärin kertomuksia ja Tapani Löfvingin seikkailuja luettiin kotona. Isä
luki niitä iltasella pienelle Hillevi-tytölle ja niistä Jussi-isä sai aiheita kertomuksilleen, kun kylän
nuoret tulivat iltapuhteilla kuuntelemaan hänen juttujaan. Hän oli eloisa kertoja. Myöhemmin
Elsa- äiti osti huutokaupasta melkoisen määrän lisää kirjoja. Niitä lainattiin kyläläisille, ja ne
tahtoivat monesti unohtua sille tielleen.
Kotona luettiin ja laulettiin paljon. Äiti lauloi alttoa kylän kuorossa ja hän lauloi myös kotona töitä
tehdessään, milloin virsiä, milloin isänmaallisia lauluja, kansanlaulujakin. Aamuisin Hillevi heräsi
äidin laulamaan aamuvirteen, jota separaattorin rytmikäs kilahdus säesti. Elsa-äiti kirjoitteli
kyläläisille pyydettäessä onnittelurunoja. Hän oli käynyt aikanaan kiertokoulun, mutta hänen
Maria-äitinsä oli oikein kansakoulun käynyt. Vanhemmat tulivat keskenään hyvin toimeen ja
ilmapiiri oli kotona yleensä leppoisa ja hyväntuulinen. Maailman menoa seurattiin Savon
Sanomista, sitä luki sekä isä että äiti. Äitiä kiinnostivat erityisesti oman maan asiat. Pellervo ja
Yhteishyvä tulivat myös kotiin. Radio tuli vasta sota-aikana, kun piti saada tietoja sodan kulusta.
Tämä kaikki kertoo, minkälainen henki ja pyrkimys sivistykseen vallitsivat Hillevin kotona.
Hillevi oli isän tyttö monella tavalla. Hän muistelee, kuinka mieluisaa oli olla isän mukana perunan
nostossa ja monissa muissa ulkotyöhommissa. Isä ”huastel” monenlaisia asioita pienen tyttönsä
kanssa töitä tehdessään. 4H-kerhon säilöntäkurssille Hillevi työntyi katsomaan ja oppimaan ennen
aikojaan. Ei sieltä poiskaan laitettu. Hänellä oli varsin pienenä tyttönä oma aarin kokoinen 4H-
kerhopalsta, jonka hän hoiti ja kitki omatoimisesti. Vähän isompana hänellä oli jo peräti viiden
aarin kokoinen porkkanan sopimusviljelypalsta osuuskaupan kanssa, myöhemmin sota-aikaan
samankokoinen sikurijuuresala.
Hillevi oli tomera tyttö ja seurallinen pienestä pitäen. Aluksi hän kävi kyläilemässä äitinsä kanssa,
mutta nopeasti hän etsi leikkitoverinsa omatoimisesti naapureitten lapsista. Lampilan viisi vuotta
vanhempi tytär Anna-Liisa, Annukka, oli hänen lapsuutensa paras ystävä. Se ystävyys säilyi halki
vuosien.
Kansakouluun
Hillevi kävi erinomaisella menestyksellä kansakoulun. Hän oli aina innokas oppimaan uusia asioita,
ne kiinnostivat häntä. Erityisesti hän muistelee lämmöllä Helmi-opettajaa, Helmi Vehviläistä, joka
oli mennyt Huuhan Matti-pojan kanssa naimisiin. Helmi oli tullut nuorena opettajana Vehvilään ja
jäi siten kyläläiseksi. Hillevi kävi osan kansakoulusta sota-aikana. Helmi-opettaja perusti kylän
tytöille Pikkulotat. Niihin Hillevikin kuului. Hän, niin kuin muutkin koulutytöt, kirjoitti rintamalle
kirjeitä sotilaille ja postitti sinne postikortteja. He tahtoivat sillä lailla ilahduttaa sodassa olevia
miehiä. Pikkulotat olivat syksyisin lottien apuna muonittamassa sotilaspoikia sieni- ja marjaleireillä.
Oppikouluun
Kansakoulun jälkeen Hillevi alkoi mieluilla oppikouluun. Vanhemmat olivat suostuvaisia. He olivat
kannustaneet lahjakkaita tyttöjään elämässä eteenpäin. Myös Hilkka-sisko kannusti, ja
pääsykokeitten jälkeen Hillevi hyväksyttiin oppikouluun. Suonenjoella oli yksityinen oppikoulu. Oli
iso asia laittaa tyttö koulutaipaleelle, maksaa lukukausimaksut, hankkia kirjat ja etsiä
koulukortteeri.
Elsalassa alettiin tuumailla, että Hillevi on jo iso tyttö, kolmentoista vanha, pitäisikö yrittää
suoraan toiselle luokalle. Niin lähti Elsa-äiti rehtori Akseli Markkasen puheille kysymään, onko
siirtyminen jotenkin mahdollista. Rehtori totesi, että kyllä se onnistuu, mutta pitää ensin tenttiä
ensimmäisen luokan tiedot, sitten pääsee suoraan toiselle luokalle. Sen kesän iltapuhteina Hillevi
luki päivän työurakoitten jälkeen ahkerasti, kävi tenttimässä lukemansa ja niin hän aloitti
oppikoulun suoraan toiselta luokalta.
Hillevi kertoi myöhemmin, että monissa taloissa tarvittiin työväkeä, eikä lapsilla siksi katsottu
olevan aikaa koulunkäyntiin. Vanhemmat arvelivat, että tyttölasten paras paikka on tehdä työtä
ensiksi kotona ja aikanaan naimisiin mentyä sitten talon emäntänä. Jollekin tytölle oli sanottu
suoraan: ”Jos lähet kouluun, ota lehmät mukkaas.” Koulunkäytiä ei arvostettu, vain oikea
ruumiillinen työ oli tärkeää. Hillevistäkin oli aikanaan sanottu, että siinä män hyvä työimmeinen
hukkaan. Huuhan talon Jenny Vehviläinen (1913 – 1929) oli käynyt vuosisadan alkupuolella
oppikoulua Kuopiossa. Myös Paloahon talon poika Otto Vehviläinen laitettiin oppikouluun ja
hänestä tuli aikanaan maanmittausinsinööri. Muita oppikoulun käyneitä ei Vehvilässä siihen aikaan
ollutkaan.
Toverikunnan emäntä
Suonenjoelta Hillevi tuli aina pyhänseuduksi kotiin. Silloin käytiin ja vielä kauan sen jälkeen koulua
myös lauantaisin. Hän kulki pyörällä, hiihtämällä tai kävellen tuon kahdeksantoista kilometrin
sivuaan olevan matkan. Myötyrikyytiä oli harvoin tarjolla. Hillevi oli edelleen touhukas tyttö ja
hänet valittiin kouluaikana toverikunnan emännäksi. Silloin oli sattumalta Jalkasen Esko,
Suonenjoen Pirttiselästä kotoisin oleva poika, tuleva Hillevin mies, sihteerinä. Niin tuli keskikoulu
käytyä. Koulu oli sujunut mainiosti. Lukioon Hillevi sitten pääsi Pieksämäelle. Hän ehti olla siellä
vain perunanostolomaan saakka, kun hänen isänsä sairastui ja kuoli yllättäen. Hillevi katsoi silloin
parhaaksi lopettaa lukion alkuunsa ja jäädä äidin ja Hilkka-siskon työavuksi kotiin. Hänestä ei tullut
ylioppilasta.
Hillevi Jylängin rannalla
Eteenpäin elämässä
Isä ja äiti olivat kannustaneet lahjakkaita tyttöjään elämässä eteenpäin. Hilkka-sisko halusi ja pääsi
nuorena vuoden kestävään nuorisoseurahenkiseen Koivumäen kansanopistoon Kuopion liepeille.
Elsa-äiti ajoi sinä talvena hevosen kanssa firmalle rahtia metsässä ja sai siten Hilkan
kansanopistoon tarvittavat varat hankituksi. Hilkka oli kymmenen vuotta perheen ainut lapsi ja
siksi hänestä ajateltiin tulevaa jatkajaa, kun poikiakaan ei ollut. Hän oli toivonut pääsevänsä
jatkamaan koulunkäyntiä, mutta siihen ei nähty siihen aikaan olevan mahdollisuutta. Kymmenen
vuotta on pitkä aika mahdollisuuksien muutoksessa. Kun sitten Hillevi aikanaan syntyi, hänellä oli
paremmat edellytykset päästä koulutielle.
Seminaariin Heinolaan
Isä oli sanonut aiemmin Hilleville monet kerrat: ” Mäne sinä Hillevi sinne siminaariin.” Niin hän oli
itsekin ajatellut ja haki ja pääsi aivan kärkipaikoilla heti seuraavana syksynä Heinolan nelivuotiseen
yläkansakoulunopettajaseminaariin. Siinä opinahjossa hänelle selvisi, että opettajan ura ei ollut
hänelle vain leipäpuu, vaan kutsumusammatti. Hän oli siellä ollessaan mm. mukana useammassa
laulukuorossa ja partiotoiminnassa vartion johtajana. Myöhemmin partioharrastus jatkui vielä
Juuassa. Sinne hän perusti tytöille oman lippukunnan ja toimi lippukunnan johtajana
paikkakunnalla olonsa ajan. Aikanaan hän toimi myös Enossa lippukunnan johtajana.
Kesälomillaan Hillevi oli ahkerasti Vehvilän nuorten mukana heidän harrastuksissaan. He järjestivät
ohjelmallisia iltamia, joissa hän usein lausui, joskus näytteli ja puhvetin pitäjänä hän oli alinomaa
toisten tyttöjen kanssa. Monet kylän pojista olivat innokkaita soittajia ja taitavia pelimanneja.
Soittopelit olivat viuluja ja mandoliineja, oli joku haitarikin joukossa. Hillevi puolestaan lauloi, niin
että metsä raikui, niin kuin hän itse asian kertoi.
Hillevi vietti Annukka-ystävänsä kanssa paljon aikaa iltahetkinä töiden jälkeen sekä pyhän seutuun
Jylängin kallioilla. He hyppivät asettelemaltaan hyppylaudalta järven tummaan veteen. He
kumpikin olivat taitavia uimareita, varsinkin Hillevi ui pitkiä matkoja. Joskus oli mukana muitakin
kylän nuoria.
Hillevi valmistui opettajaksi ja meni naimisiin
Elsalassa oli juhlapäivä, kun Hillevi palasi alkukesän vihreydessä kotiin valmiina kansakoulun
opettajana päästötodistuksessaan kiitettävät arvosanat. Pihaan oli pystytetty uusi lipputanko
Hillevin valmistumisen kunniaksi. Suomen lippu liehui tangossa, kun Hillevi sireenien kukkiessa
saapui pihapiiriin. Se oli suuri hetki kodin elämässä. Oltiin iloisia ja ylpeitäkin, että kylän
ensimmäinen tyttö oli saanut pitkät opinnot hyvään päätökseen. Hän oli silloin 22 vuotta vanha.
Vuosi oli 1951.
Nuoripari Hillevi ja Esko
Hillevin ensimmäinen työpaikka oli Suonenjoen kirkonkylän liepeillä ollut Sammalselän koulu.
Virkaan oli paljon hakijoita, mutta niin vain Hillevi sai viran. Hänen sairasteleva äitinsä asettui
asumaan tyttärensä luo Sammalselälle. Heti ensimmäisenä syksynä teologian ylioppilas Esko
Jalkanen, se samainen toverikunnan sihteeri, tuli kirkkomatkallaan tervehtimään entistä
toverikunnan emäntää. Jouluna he olivat sitten jo kihloissa. Kihlasormukset he painoivat toistensa
vasemman käden nimettömään jouluaamuna Hillevin Jussi-isän haudalla ennen joulukirkon
alkamista. Naimisiin kihlapari meni parin vuoden päästä vuonna 1953.
Vuoden päästä Hillevi siirtyi Sammalselältä Suonenjoen ja Leppävirran kuntien yhteiselle Keltun
koululle yläkoulun opettajaksi. Koulu oli lähempänä Hillevin lapsuudenkotia. Keltulla hän opetti
kaksi vuotta. Esko oli valmistunut papiksi. Hän sai kutsun Suonenjoen seurakunnan nuorisopapiksi.
Pieni pappila sijaitsi Iisvedellä, joka on tehdasyhteisö Suonenjoen kirkonkylän liepeillä. Hillevi sai
Iisveden kansakoulusta opettajan viran. He asuivat paikkakunnalla kuusi vuotta. Heidän kaksi
lastaan Ilpo ja Anu syntyivät sinä aikana.
Hillevi ja Ilpo
Aika Pohjois-Karjalassa: Juuassa
Pohjois-Karjala tuli pariskunnalle vuosikymmenien aikana tutuksi myöhempien virkapaikkojen
myötä. Esko sai Juuasta kappalaisen paikan vuonna 1960 ja vuoden päästä kirkkoherran viran.
Hillevillä oli pariksi vuodeksi työpaikka supistetulla syrjäkoululla. Koulua pidettiin erään talon
pirtissä, joka oli erotettu pahvilla keittiöpuolesta. Supistettu koulu jatkui kesäkuun puolelle.
Pimeästä luokkahuoneesta oli aurinkoisina päivinä mukava mennä pitämään koulua läheisen
Pielisen rantakallioille. Kirjat, kartat ja muut tarpeelliset opetusvälineet otettiin mukaan. Pielisen
silokalliot toimivat mainiosti kirjoitustauluna, vedellä oli vaivaton huuhtaista taulu puhtaaksi.
Välitunneilla lapset saattoivat uida järvessä. Talossa käytiin ruokailemassa.
Anni-tytär syntyi Juuassa. Kun Hillevin kyläkoulu lakkautettiin, hän jäi neljäksi vuodeksi kotiin
hoitamaan nuorimmaistaan. Jo ensimmäisenä talvena Hillevi sai puoleksi vuodeksi hoitoonsa myös
Eskon sukulaisvauvan. Lapsen vanhemmat toivat Mirja Kristiinan pappilaan suoraan
synnytyslaitokselta. Niin sai pikkuvauvan äiti suorittaa merkonomin opintonsa loppuun. Oma Anni-
tyttö oli silloin kahdeksan kuukauden ikäinen ja Hillevin hoidossa oli yhtä aikaa kaksi vauva-ikäistä
lasta pappilan suuren talouden ja muun perheen huolenpidon lisäksi.
Siirrytään Enoon
Hillevin Elsa-äiti oli seurannut uskolla perhettä paikasta toiseen lähes kuolemaansa saakka. Hillevin
äidin kuoleman jälkeen tulivat vuorostaan Eskon vanhemmat asumaan heidän pappilaansa, kun
eivät enää tuntuneet pärjäävän omassa kodissaan Suonenjoella. Hillevi kaipasi
kutsumusammattiinsa. Enosta Hillevi sai taas opettajan viran. Esko sai kappalaisen viran.
Enossa Hillevi ystävystyi opettaja Linda Heiskasen kanssa. Hän vaikutti koko Suomen
koululaitokseen lukemis- ja kirjoittamistaidon uranuurtajana. Hän oli huomannut, että lukemisen
oppiminen onnistui hänen kehittelemällään menetelmällä paremmin kuin tavallisella tavaamisella.
Hillevi vakuuttui tästä uudesta opetustavasta, sisäisti sen ja niin hän kiersi alkuun opettaja
Heiskasen kanssa, myöhemmin itsekseen ohjaavana opettajana ympäri Pohjois-Karjalan silloista
lääniä aina eläkeikäänsä saakka. Kun Hillevin työmäärä ohjaavana opettajana aina vaan lisääntyi ja
kun Eskon vanhemmat hoidettiin heidän kuolemaansa asti Enon pappilassa, oli taas välttämätöntä
palkata kotiapulainen hoitamaan 7-henkistä perhettä. Kesälomien aikana Hillevi kuitenkin hoiti
kotia ilman apulaista. Enon aikaa kesti kahdeksan vuotta.
Polvijärvelle
Hillevi ja Esko muuttivat aikanaan Polvijärvelle, Hillevi Lipasvaaran koulun opettajaksi ja Esko
kirkkoherran virkaan. Hillevi toimi siellä jonkin aikaa Marttojen puheenjohtajana. Hän ohjasi
eläkkeelle jäätyään myös kansalaisopistossa ikäihmisten liikuntaa. He jäivät Polvijärvelle
eläkepäivilleen, Esko rovastina ja Hillevi johtajaopettajana. He rakensivat Polvijärvelle oman kodin
ajatellen olevansa siellä elämänsä loppuun saakka. Kauan he siellä viipyivätkin, peräti
kolmekymmentä vuotta.
Skuoritsan aika
Esko ei kuitenkaan malttanut jäädä eläkepäivilleen. Venäjän inkeriläisalueelta Pietarin
eteläpuolelta Skuoritsasta tuli Eskolle virallinen kutsu saapua sinne luterilaisen seurakunnan
papiksi. Hillevi ja Esko tuumivat asiaa ja päätyivät yhdessä siihen, että Esko alkaa käydä
Skuoritsassa hoitamassa papin virkaa ja on siellä aina kymmenen päivää kerrallaan. Hillevi sanoi
pärjäävänsä mainiosti kotona. Skuoritsan aikaa kesti runsaat neljä vuotta. Siellä oli parakkikirkko,
jonka yhteyteen Esko alkoi rakennuttaa seurakunnalle lisää erilaisia tiloja. Varat hän keräsi
Suomesta sekä kirjoitti itse erilaisia kirjoja, joista saadun tulon hän antoi Suoritsan hyväksi.
Suomalaisia kävi siellä myös rakennustalkoissa. Kaiken tämän muun hän teki seurakuntatyön
lisäksi.
Hillevi oli mukana monet kerrat, pidemmän jakson erityisesti jouluisin ja äitienpäivän aikaan. Hän
vei Suomesta mukanaan äitienpäiväperinteen, joka on jatkunut katkeamattomana siitä lähtien.
Ensimmäiseksi äitienpäiväksi hän leipoi ja kuljetti sinne 17 pullaleettaa juhlaväen kestitykseen! Hän
jututti vanhainkodin suomea puhuvat mummot ja oli monella lailla edesauttamassa sikäläisen
seurakunnan toimintaa Eskon kanssa.
Takaisin lapsuuden kotipitäjään
Vasta ikäihmisinä, seitsemänkymmenenviiden ikävuoden tietämissä he toteuttivat haaveensa
muuttaa synnyinseudulleen Suonenjoelle. Eskon syntymäkoti tuli myyntiin v. 2004. Heidän
Polvijärven kodilleen löytyi ostaja, muutto toteutui ja niin rakennettiin Eskon syntymäkodin
pihapiiriin Pirttiselkään uusi koti. Myöhemmin he vielä laajensivat taloa. Suonenjoella on heidän
lastensakin vaivattomampi käydä parempien liikenneyhteyksien vuoksi.
Koti on edelleen viihtyisä ja huolella hoidettu. Puutarhanhoito ja kukkapenkit, jotka kukoistivat jo
aikanaan pappiloissa, puhkesivat ennen näkemättömään kukoistukseen uudessa kodissa. Hillevi ja
Esko toivat tullessaan lukemattomat kukanjuurensa ja laativat pihapiiriin kauniin pihamaan ja
oikean mahtavan kukkatarhan Eskon ikäisten omenapuiden ympärille. Hillevi sanoi menevänsä
kuntosalille, kun riensi aamuisin onnellisena kukkiensa luo. Väljissä, pappilamaisissa tiloissaan
heidän on nyt hyvä viettää eläkepäiviään.
Hillevi äitinä Anni-tyttären silmin
Kotona oli ja on edelleen lempeä ja ystävällinen ilmapiiri. Lapsuus oli varsin onnellista ja
henkisestikin ravitsevaa aikaa kodin näkökulmasta. Äiti oli lämmin, rakastava ja huolehtivainen,
mutta antoi tilaa olla ja elää. Apua sai aina, jos sitä tarvitsi.
Koti oli viihtyisä ja siellä oli aina sijaa kauneudelle. Ruoka oli ajallaan, se oli tavallista kotiruokaa,
mutta se oli asetettu kauniisti tarjolle myös arkena. Äiti kertoi oppineensa kodin viihtyisyyden ja
kauneuden arvostuksen Hilkka-siskoltaan. Kotona ei puhuttu toisista ihmisistä pahaa eikä kotona
riidelty turhasta. Lapsilta edellytettiin kaunista ja vaatimatonta käytöstä. Raskaita töitä ei tarvinnut
tehdä, mutta työtä ja ahkeruutta arvostettiin.
Musiikki kuului kodin elämään monin tavoin. Äiti kertoi päättäneensä lapsuudessaan, että antaa
aikanaan omille lapsilleen mahdollisuuden harrastaa soittamista ja se päätös piti. Jokainen sai
valita mieleisensä soittimen. Ilpo sai valita mopon ja sellon väliltä. Sello voitti. Anu soitti ensin
pianoa, mutta siirtyi myöhemmin viuluun. Annin soitin oli huilu.
Kaksi vanhinta lasta Ilpo ja Anu menivät aikanaan Kuopion musiikkilukioon ja saivat
ylioppilaslakkinsa sieltä. Anni, nuorimmainen halusi Povijärven lukion ensimmäisen luokan jälkeen
iltalukioon Kuopioon. Hän kirjoitti sieltä ylioppilaaksi.
Jokainen lapsista sai valita itse elämänuransa. Ilposta tuli yläasteen musiikinopettaja. Hän
menehtyi kolmekymmentäneljävuotiaana auto-onnettomuudessa. Häneltä jäi vaimo Riitta ja kaksi
tyttöä, Mari ja Aino. Anu on viulunsoiton opettaja. Hän opettaa Kuusamossa ja edistää muutenkin
paikkakunnan musiikkielämää ja on naimisissa. Anni kehittää matematiikan opetusta ja on
konsultoiva matematiikan opettaja Espoossa. Hän on naimisissa ja heillä on kaksi lasta, Ilari ja
Maria. Neljättä sukupolvea on kasvamassa Hillevin ja Eskon ilona viisivuotias Väinö-poika ja Elsa-
vauva.
Näin vanhempi tytär Anu lisää edelliseen
Äiti oli ja on vieläkin myös hauska ja huumorintajuinen. Hänen kanssaan on naurettu monet
makeat naurut ja koettu monenlaisia kommelluksia. Äiti oli lisäksi iloinen ja nauravainen, hän
keksi aina meille lapsille kaikkea jännää ja mukavaa. Hän oli myös ystävä. Äidin lauluääni oli kuin
oopperalaulajattarella, kantava ja lasinkirkas sopraano. Hän ompeli meille mitä ihanimpia
vaatteita, Annille punaisia ja minulle sinisiä. Monesti olimme myös samanlaisissa mekoissa.
Syksyllä käytiin Joensuussa hankkimassa kouluvaatteita. Kaikki oli kaunista ja tyylikästä, mitä sain
päälleni laittaa.
Minun rokkivaiheeni oli varmasti raskasta äidille. Rippikoululeiriltä kotiin tultuani äiti suri pilalle
jyrsittyjä hiuksiani ja reikäisiä farkkuja. Minusta ne olivat hienot. Sain pitää niitä. Lisäksi pidin vielä
resoritonta itse neulomaani liiviä. Hai-saappaat hiottivat jalassa kesähelteelläkin. Kaiken hän kesti,
vaikka varmaan tiukalle otti.
Maria kertoi puolestaan mummista
Mummilla oli ja on aina aikaa meille. Polvijärven pappila oli hauska ja jännittävä leikkipaikka meille
pienille lukuisine huoneineen ja puutarhoineen varsinkin iltahämärissä, kun sammutettiin kaikki
valot ja leikittiin piilosta. Mummi opetti minulle paljon käsitöitä. Varsinainen elämys oli, kun opin
kutomaan kangaspuilla. Hän opetti ruuanlaittoa ja käytiin yhdessä marjassa. Mummilla ei koskaan
mennyt sormi suuhun, vaan hän tiesi aina, mitä tehdä. Jos pulma oli oikein vaikea, hän katsoi
kirjasta. Uskon, että mummi ilahtui varmasti yhdestä puhelusta kesällä 2012, kun kuuli minun
päässeen luokanopettajakoulutukseen Helsingin yliopistoon. Aikanaan meitä opettajia on sitten
kolmessa polvessa.
Hillevi ihmisenä
Olen oppinut tuntemaan hänet valoisana ja elämänmyönteisenä kristittynä. Körttiläisyys on hänen
pohjavireensä. Kenties se on saanut alkuvirityksensä lapsuuden kotikylän körttihenkisyydestä.
Miehensä Eskon mukana hän on kulkenut vuosikymmenet uskollisesti jumalanpalveluksissa ja
seurapaikoissa. Hänen kaunis lauluäänensä on soinut kirkkaana seuraväen keskeltä. Hänen iloinen,
äänekäs naurunsa on pulpunnut tuon tuosta ilmoille kotona, kylässä ja seurapaikoissa. Hänelle
olikin sanottu seminaariaikana, että ei sinusta ainakaan papin rouvaa tule, sinä naurat liian paljon.
Eivät tienneet!
Pappilan emännän osa oli menneinä vuosikymmeninä vaativa. Pappilassa kävi paljon vieraita, siellä
yöpyivät matkasaarnaajat ja monet muut matkalaiset, kulkumiehestä piispaan. Myös
ulkomaalaisia vieraita majoittui Eskon lähetyspapin tehtävien aikaan varsin paljon. Yllätysvieraita
tuli tuon tuosta. Aina piti olla ruokaa ja juomaa vieraille. Aina piti löytyä ystävällinen sana ja aikaa
seuranpitoon. Entisajan pappilat olivat isoja, komeita taloja, pihamaat laajoja, huoneet kookkaita
ja niitä oli paljon, sali joskus ison kaksion kokoinen.
Hillevi oli lähes koko työikänsä opettajana. Kun lapset olivat pieniä, hänellä oli vuosien mittaan
monia apulaisia. Minusta oli yllättävää, että Hillevi oli kiinnostunut kodin koneistuksesta. Pesukone
ja linko tulivat nopeasti helpottamaan vaatteiden huoltoa. Kookas yleiskone oli pian pappilan
konevalikoimassa. Kun astianpesukone tuli aikanaan markkinoille, hän oli ensimmäisenä sitä
hankkimassa. Monet isommat ja pienemmät kodinkoneet tulivat nopeasti avuksi. Hillevi kertoi,
että pappilassa oli apulaisilla muutenkin paljon työtä ja koneet olivat tarpeen heidän, ei ainoastaan
hänen itsensä työtä helpottamassa. Apulaiset olivat nuoria tyttöjä, joita Hillevi ohjasi kodin töissä
sekä opasti opiskelemaan eteenpäin ja hankkimaan aikanaan oman ammatin. Useammasta tytöstä
tuli sittemmin kodinhoitaja tai seurakuntasisar.
Organisointikykyä ja järjestelmällisyyttä on tarvittu, että kaikki sujui: lapset tulivat hoidettua,
pappila näytti pappilalta ja ruokaa ja yösijaa oli aina tarvittaessa tarjolla. Kauneuden ja
järjestyksen taju kodin viihtyisyyden luojana tuli lapsuuden kodista. Tuo piirre on Hillevillä edelleen
syvällä sisimmässään. Hänelle on luonteenomaista ollut auttavaisuus. Hänellä on ollut ”laaja syli”
huolehtia moninaisista kanssaihmisten asioista aina kun apua pyydettiin. Hän kuunteli
kanssaihmisten ilot ja murheet. Hänellä on ollut joustavuutta moneen suuntaan. Papin puolisona
hänelle on tullut tutuksi lähetys- ja diakoniatyö.
Pienestä pitäen Hillevi oli innostunut käsitöistä. Jo kansakouluaikana hän teki kotona monenlaisia
käsitöitä isonsiskon kansanopistosta tuomista langoista ja kankaista. Kerran hän sai pitää kotona
valmistamistaan käsitöistä koululla oikein oman näyttelyn. Myöhemmin vuosien mittaan hän on
kaunistanut kotiaan käsitöillään, monilla ryijyillä, täkänöillä, matoilla ja eri tekniikoilla
valmistetuilla liinoilla. Hän on nyplännyt vaikeat kuviot ja virkannut pitsit. Hän on ommellut ja
neulonut lastensa vaatteet. Hillevi kutoi ja valmisti itselleen arvokkaan Tuukkalan muinaispuvun,
taiteili esiliinan pronssikierukat ja vain pukuun kuuluvat korut hän osti. Hän opetteli aina sen, mitä
ei osannut, jos tekniikka häntä kiinnosti.
Hillevi-mummi itse tekemässään Tuukkalan puvussa yhdessä Ilarin kanssa
Sukurakas Hillevi
Hillevi on aina arvostanut kotikyläänsä Vehvilää. Jylänki on hänen rakas kotijärvensä, kesäisen
elämän ja vapauden symboli. Sen leppeät lahdekkeet, sen pientä käkkärämäntyä kasvavat
kalliorannat, joita jääkausi on paikoin hionut voimallaan silkinsileiksi niemekkeiksi, on osa hänen
lapsuudenmaisemaansa. Sekä lapsuudenkoti Elsala että kesäpaikka Käpälämäki ovat Jylängin
rantueella.
Lapsuudenkodin maasta lohkaistu mökkipaikka, Käpälämäki, on hänelle rakas. Sen jäkälän
peittämiltä kallioilta on komeat näköalat järven selälle. Pienessä hiekkapohjaisessa lahdekkeessa
on hänen lapsuutensa ensimmäinen uimapaikka. Käpälämäki on ollut perheen kiintopisteenä
kesäisin Pohjois-Karjalan vuosien aikana. Maantie luikertelee kylän läpi ja monet lapsuudenaikaiset
muistot ovat nousseet sitä kulkiessa hänen mieleensä. Viimeistään Vehvilän mutkaisella maantiellä
hän alkoi ”huastamaan” tuttua savon kieltä. Kesäaikaan hän kyläili lähinaapureissa, jotka kaikki
ovat sukulaisia, puhui isäntien ja emäntien kanssa kylästä, suvun ihmisistä ja maailmanmenosta.
Talvisin hän soitti ja kyseli talon, kylän ja naapureitten voinnit ja kuulumiset. Hän on iloinnut
iloitsevien kanssa ja surrut surevien kanssa.
Hillevi halusi saattaa sukua yhteen ja niin kutsui Vehviläisiä 1990-luvulla ensimmäisen kerran
koolle hautausmaakierrokselle Suonenjoen vanhalle hautausmaalle. Kutsun kuuli
kuutisenkymmentä Vehviläistä ja niin he kokoontuivat sukuna ensimmäisen kerran yhteen. Moni
tuntui sanovan, että olipa mukava tapaaminen ja näitä pitää järjestää lisää. Kesä, pari
hautausmaatapaamisen jälkeen tapasi Hillevin ja Eskon kesäpaikassa ensimmäisen kerran pieni
joukko Vehvilän Vehviläisiä ja professori Olli Vehviläisen sukuhaaran Vehviläisiä toisensa.
Allekirjoittaneella oli tilaisuus olla mukana tässä lämminhenkisessä tapaamisessa. Sitten alettiin
kokoontua Vehvilän koululla.
Hillevi on aina arvostanut omia sukujuuriaan ja on osaltaan halunnut olla vaikuttamassa siihen,
että suvun ihmisistä kerrotut tarinat ja sattumukset säilyvät ja niitä kerrotaan vielä tuleville
sukupolville.
Iisalmessa 11.4.2015
Sirkka Kainulainen
Hillevin Hilkka- sisaren tytär