KOULUVÄKIVALTA

Koulun rooli väkivaltakasvatuksesa

KOULUVÄKIVALTA Kouluväkivallan määritelmät vaihtelevat suuresti ja yhtä yksinkertaista määritelmää ei ole olemassa. Tämä johtuu eri

alojen tarkoituksen mukaisuudesta. Kasvatustieteellä, psykologialla, kriminologialla, lääketieteellä ja sosiologialla on omat lähestymistapansa ja näkökulmansa aiheeseen. Myös opettajilla, vanhemmilla, lapsilla ja tutkijoilla on erilaiset ideat miten käsitellä kouluväkivaltaa. Tavallinen näkökulma on, että väkivaltaan vaikuttavat ikä, sukupuoli, kansalaisuus ja seksuaalisuus. Tutkijat puolestaan pyrkivät näkemään tämän taakse kuten poikien maskuliiniseen taustaan.

Benbenishty ja Astor (2005) määrittelevät kouluväkivallan käyttäytymiseksi joka vahingoittaa fyysisesti ja emotionaalisesti oppilasta koulussa kuin heidän omaisuuttaan ja kouluomaisuuttaan. Määritelmä korostaa erityisesti seuraavia: Fyysistä väkivaltaa (kuten tönäisyt, potkut, lyönnit ja hakkaus), varastamista tai omaisuuden vahingoittamista, aseen käyttöä (mukana pito, uhkaaminen, käyttäminen), seksuaalista häirintää ja sanallista sekä sosiaalista väkivaltaa (Kiroilu, nöyryyttäminen, sosiaalinen eristäminen, uhkaileva käytös, kiristys). (Brown & Winterton 2010, 12)

Brownin ja Winterton näkevät helpottavaksi termiksi eräiden tutkijoiden käytössä olevan väkivallan jatkumon, 'a continuum of violence'. Tämä on heidän mielestä käytännöllinen, koska se on tarvittava erottamaan rutiinit – toimet tai käytökset mitkä me voimme ottaa itsestäänselvyyksinä – ja äärimmäiset tapaukset kouluväkivallasta mitä me kuulemme mediasta. Yhä yleisemmät jokapäiväiset väkivallan tyypit sisältävät sanallista aggressiivisuutta ja muunlaista häiritsevää käyttäytymistä minkä opettajat kertovat olevan vakavasti esteenä opetuksessa ja oppimisessa. Äärimmäisiä kouluväkivallan muotoja ovat tapaukset kuten opettajien murhat, kouluampumiset ja -puukotukset sekä murhan yritykset. (Brown & Winterton, 2010, 12 )

Siitä tulisiko kiusaaminen pitää väkivaltana, on ollut viime aikoina kansanvälisesti kiistelty aihe kasvatuksessa. Kouluväkivallasta puhuttaessa koulukiusaaminen esiintyy yhä useammin keskusteluissa. Termistö vaihtelee paljon Euroopan maiden kesken. Brown ja Winterton määrittelevät sanan väkivalta jatkuvana aggressiona ja häiritsevänä käyttäytymisenä koulussa ja koulun ulkopuolella. Toiset asiantuntijat puolestaan sanovat kiusaamisen olevan yksiosa aggressiivista käyttäytymistä.

Yleinen määritelmä kiusaamiselle on tarkoituksellinen aggressiivinen käytös, jota toistetaan ajan myötä ja se perustuu epätasapainoiseen voiman käyttöön. Heltymätön toisto on myös kiusaamisen avain tunnusmerkki, johon usein sisältyy nimittelyä ja kiusoittelua, tavaroiden vahingoittamista sekä ahdistelua kännyköiden kautta, tekstaamalla tai sähköpostitse.

Kouluväkivallan nopeasta kehityksestä kertoo, että suomalaiset kymmenen vuotta vanhat määritelmät ovat päivityksen tarpeessa verrattuna kansainvälisiin määritelmiin. Tästä esimerkkinä toimii Salmivallin (2003) Koulukiusaamiseen puuttumisesta -määritelmä.

Erittäin huono määritelmä, koska viime vuosina on tutkittu erityisesti maskuliinisuuden, poikien valtahierarkiaa ja väkivaltaa kouluissa. Se että kaksi henkilöä pärjää fyysisesti tappelussa, ei tarkoita ettei kyseessä olisi henkistä pahoinpitelyä. Varsinkin pojilla on yleistä maskuliinisuuden taakse piiloutuminen, joka vaikeuttaa opettajan emootioiden tunnistamista. Lisäksi Salmivallin määritelmä koulukiusaamisesta antaa opettajalle perustellun tilaisuuden ummistaa silmänsä tietyille kouluväkivallan muodoille. Pikaisen päivityksen tarpeesta kertoo erityisesti teknologian osuuden täydellinen puuttuminen määrittelystä.

UHRIKSI VALIKOITUMINEN- Tutkimusten mukaan pojat kokevat tyttöjä useammin fyysistä väkivaltaa. Tytöille todennäköisempää on joutuminen psyykkisen kiusaamisen kohteeksi. (Punamäki et al., 2011, 25) - Kiusaaminen altistaa nuoria mielenterveysongelmiin, mutta eräät psykososiaaliset ongelmat voivat myös lisätä lapsen riskiä joutua kiusatuksi. - Kiusaamisen kesto on yhteydessä sen kielteisiin vaikutuksiin. (Salmivalli 2010, 28) - Kouluväkivallan uhriksi valikoituminen ei ole yksinkertaista- Äärimmäisissä kouluväkivaltateoissa uhrien valikoituminen tapahtuu kuitenkin usein täysin sattumanvaraisesti.

KOULUVÄKIVALTAA KÄYTTÄVÄTKäsitän kouluväkivaltaan myös koulukiusaamisen ja koulusurmat. Tämän perusteella tekijät voidaan luokitella kahteen luokkaan: väkivaltaa ja äärimmäistä väkivaltaa käyttävät.

Nämä kaksi erottuvat toisistaan sillä että äärimmäiset väkivaltateot ovat kertaluontoisia kun tavallinen kouluväkivalta on usein toistuvaa käytöstä. Lisäksi äärimmäisissä teoissa päämääränä on tuskan tuottamisen sijasta kohteen vakava vahingoittaminen tai surmaaminen. Tekojen lähtökohdat vaihtelevat tällöin suuresti. Äärimmäisessä kouluväkivallassa yleistä on tekijän aiempi kokemus arvottomuudesta, uhrina olemisesta.

Malli 2 Pahojen kokemusten yhteys väkivaltaiseen ja aggressiiviseen käyttäytymiseen

KOULUVÄKIVALTAA KÄYTTÄVÄTKouluväkivalta

Suomessa käytetään kouluväkivallan sijasta koulukiusaamista (Kiilakoski 2008, 19). Siihen sisällytetään yleisesti kolme tunnusmerkkiä. Kiusaaja on henkisesti tai fyysisesti voimakkaampi kuin uhri, kiusaamiseen kuuluu fyysistä tai henkistä väkivaltaa josta kiusatulle seuraa turvattomuuden tunne ja kiusaaminen noudattaa tiettyä käyttäytymiskaavaa. (Langman 2009, 30 & Salmivaara 2010, 12, ym.)

Tutkijat pitävät nuorten vaihtelevaa aggressiivisuutta tavallisena murros- ja nuoruusiässä. Käyttäytyminen ei tutkimusten mukaan johda suoraan rikollisuuteen, mutta se saattaa heijastaa rikoskäyttäytymistä aikuisuudessa. Kiusaamiseen voidaan katsoa johtuvan myös lapsen ja nuoren epäsosiaalisuudesta jonka kehittymistä tulisi tarkkailla. (Punamäki et al., 2011, 13–15)

KOULUVÄKIVALTAA KÄYTTÄVÄTÄÄRIMMÄINEN VÄKIVALTA

Koulusurmia pidetään äärimmäisinä ja harvinaisena aggression, väkivallan ja epäsosiaalisuuden muotona. (Punamäki et al., 2011, 15).

Tekijöiden profilointi ei ole saanut kannatusta, eikä yhtäläistä määritelmää ole olemassa. Kouluampujien joukossa on kiusattuja sekä kiusaajia, joka tekee määrittelystä erityisen vaikeaa. (Langman 2009, 30)

Yleisesti tekijät on esitetty kiusattuina ja eristettyinä, motiivinaan kosto kärsimästään vääryydestään ja syrjimisestä aiheutuneesta tuskasta. (Punamäki et al., 2011, 5)

Tragedioita on pyritty mediassa selittämään väkivaltaisilla tietokonepeleillä ja elokuvien vaikutuksilla, koulukiusaamisella, sosiaalisten kontaktien puutteella, psyykkisillä ongelmilla, aseiden helpolla saatavuudella ja psyykelääkkeiden sivuvaikutuksilla. (Langman 2009, 22–23)

Stereotypioita on pyritty poistamaan

KOULUN ROOLI VÄKIVALTAKASVATUKSESSA

Koulua pidetään paikkana, jossa on ainutlaatuinen tilaisuus luoda ympäristö missä asenteet ja puolustelut väkivaltaa kohtaan voidaan muuttaa väkivallattomaksi käyttäytymismalliksi, pysäyttäen väkivallankierteen.

Koulu tarjoaa lapsille taitoja kommunikoida, neuvotella ja tarjoaa rauhallisia ratkaisuja konflikteihin. Koulu tarjoaa lapsille myös mahdollisuuden oppia ja ansaita arvoja kuten solidaarisuutta, sietokykyä ja kunnioitusta, jotka ovat tärkeitä lähtökohtia edistäessä väkivallatonta ja jännityksen voittamista konfliktien sovittamisessa oppilaiden ja opettajien kesken sekä laajemmin yhteisössä.

Joillekin lapsille koulu voi kuitenkin esittää erilaisen näkökulman mikä voi paljastaa väkivaltaa ja myös opettaa väkivaltaa. Tästä ilmiöstä esimerkkinä toimivat muun muassa leikkikentän tappelut, sanaton hyväksikäyttö, pelottelu, nöyryyttäminen, ruumiillinen kuritus, seksuaalinen hyväksikäyttö, ryhmäväkivalta ja muita muotoja kuten julmia ja nöyryyttäviä käyttäytymismalleja opettajan tai muun henkilökunnan toimesta.

Väkivalta koulussa saattaa muuttaa uhreille kouluun menemisen mahdollisuuden sijasta koettelemukseksi. Kasvatuksen lupaus ja potentiaali löytämisen ja oppimisen ilosta heikentää kivut, traumat ja pelot, jotka vaikuttavat joissakin tapauksissa heikentävästi lapsen terveyteen, hyvinvointiin ja koulumenestykseen.

Väkivalta ei kohdistu pelkästään uhriin vaan myös taustatekijöihin kuten silminnäkijöihin, joka saattaa johtaa levottomuuden ja turvattomuuden tunteeseen. Tällöin koulutuksen päämäärä saattaa kärsiä.

Erityisen tärkeää kasvatuksessa on lastenoikeuksien ja väkivallattoman koulun turvaaminen.

KOULUN ROOLI VÄKIVALTAKASVATUKSESSAHILJAINEN HYVÄKSYNTÄ KOULUVÄKIVALLALLE

Kouluväkivallan kohdalla kasvatuksen suurin haaste on hiljaisessa hyväksynnässä kouluväkivaltaa kohtaan. Tämä näkyy esimerkiksi tutkimuksissa, jossa hyväksytään tasaväkisten kinastelut. Tämä selitetään sillä että välienselvittelyillä on myös kehityksellisiä tehtäviä esimerkiksi emootioiden kehittymisen kannalta. Lapsi oppii tilanteiden kautta tunnistamaan erilaisia tunnereaktioita itsessään, hallitsemaan tunteitaan, selvittelemään riitoja ja sopimaan niitä. Luo tilanteen, jossa opettajan on tunnistettava haitallinen käytös siedettävästä käytöksestä. Teoriaa noudattaessa koulun on mahdoton sanoa käyttävänsä nolla-toleranssia kiusaamisen suhteen.

Punamäki, Tirri, Nokelainen, Marttunen (2011) mukaan: ”kouluväkivalta ilmenee Suomessa koulukiusaamisena, joka on osa koulun arkista toimintaa ja usein hiljaisesti hyväksyttyä” Tämä näkyy opettajan laatimissa ilmoituksissa, joissa ilmoitetaan vain osa siitä minkä opiskelijat kokevat kiusaamisena.

Tutkimukset osoittavat että suomalaisten oppilaiden ja opettajien välisessä vuorovaikutuksessa on parantamisen varaa. Tämä mahdollistaa sen että koulut voivat tahtomattaan pitää sisällään rakenteita, joissa väkivallalle luodaan otolliset puitteet.

Tutkimusten mukaan koulujen ongelmat lisäävät koulusurmien todennäköisyyttä. Kouluväkivallan mahdollistaa myös oppilaiden väliset sekä aikuisten ja nuorten väliset piilohierarkiat. Näiden löytäminen on tärkeää että väkivaltaisuuksiin kehittyvät tilanteet voidaan estää.

Syrjäytymisen taustalla on esitetty olevan yhteiskunnan yhä kiristyvä kilpailu ja voimakeinojen ihaileminen. (Punamäki et al., 2011, 22) Hiljaisuuden koodista kertoo myös se että useat nuoret tiesivät väkivaltaisista iskuista ennen aikuisia (Kiilakoski 2009, 19 & Punamäki et al., 2011, 22).

SUOMEN LAINSÄÄDÄNTÖ KOULUVÄKIVALTAA KOHTAAN Suomen lainsäädännön mukaan oppilaalla on oikeus turvalliseen oppimisympäristöön niin, että hän ei joudu

väkivallan, kiusaamisen tai häirinnän kohteeksi. (Sisäasiainministeriö 2012, 15) Säännökset velvoittavat koulutuksenjärjestäjän huolehtimaan väkivallan ja koulukiusaamisen estämisestä

koulussa ja oppilaitoksissa sekä muussa koulun ja oppilaitokset. Koulutuksen järjestäjällä on velvollisuus ohjata apua tarvitseva oppilas tarvitsemaansa hoitoon. Tämä luo

ongelmia esimerkiksi siihen tarvittavien resurssien riittävyydestä ja kattavasta valvonnasta. Apuna voidaan käyttää lastensuojelun tai muun sosiaalihuollon tukitoimia. Paikallisiin opetussuunnitelmiin on sisällytettävä tavoitteena kiusaamisen ja väkivallan torjuminen sekä

koulutuksen järjestäjän päättämät keinot tavoitteen saavuttamiseksi. Oppilaitoksen on pystyttävä osoittamaan opiskelijoille harmittoman ja yhteisön vastaisen toiminnan rajat. Oppilailla tulisi näin ollen olla tiedossa säännöt ja niiden rikkomisesta tapahtuvat seuraamukset.

Koulukiusaaminen on kuitenkin laaja käsite. Se käsittää koululaitoksen henkilökunnan että oppilaiden keskinäiset konfliktitilanteet. On arvioitu, että yksi lapsi kymmenestä joutuu toistuvasti kiusaamisen kohteeksi. Siihen puuttuminen on ongelmallista, koska vain jos kiusaaminen täyttää lainsäädännössä rikoksen tunnusmerkit kyse on rikoksesta. Puuttumiskeinot ovat tällöin rajalliset.

Kiusaaminen voi rikosnimikkeenä täyttää esimerkiksi kunnianloukkauksen, laittoman uhkauksen ja fyysisen tai henkisen pahoinpitelyn merkit. Myös kiusaajan rikoskumppania voidaan syyttää avunannosta tai yllyttäjänä rangaistusvastuuseen.

Tutkimuksien mukaan lapsiin ja nuoriin kohdistuu enemmän väkivaltaa kuin aikuisiin ja vain 13 prosenttia tapauksista tulee poliisin tietoon.

Huomattavaa on, että tarkat luvut oppilaitoksissa tapahtuvista väkivallan teoista puuttuu. Osaltaan syynä siihen on, että poliisia ei kutsuta paikalle kuin vain vakavimmissa tapauksissa. Sisäasiainministeriön (2012, 16) mukaan eräissä kouluissa on kerätty tietoa väkivaltaan tai sen uhkaan

liittyvistä tapahtumista, ja tapausten määrä on ollut huomattavan korkea. Päätelmiä voidaan tehdä myös kouluissa tapahtuvista tapaturmista. On arvioitu, että koulussa tapahtuvien, sairaalassa hoidettavien tapaturmien osuus 7-15-vuotiailla on noin 9 prosenttia kaikista tapahtumista. Myös kuolemaan johtavia koulutapahtumia arvioidaan tapahtuneen joitakin viime vuosien aikana. (Sisäasiainministeriö 2012, 16)

Tilannetta on pyritty parantamaan kehittämällä tuleville vuosille oppilaitosten turvallisuustilanteen seurantaa seurantamenettelyllä, jolla kootaan tietoa uhkailu- ja väkivaltatilanteista oppilaitoksissa. Toimintamallin on arvioitu olevan valmis vuonna 2013 ja käyttöönotto tapahtua vuoden 2015 loppuun mennessä. Vastuutahoina tässä on Opetus- ja kulttuuriministeriö, Opetushallitus ja poliisi.

YHTEENVETO Kouluväkivallan määrittelyt vaihtelevat, mutta keskeiseksi voidaan katsoa

omaisuuteen liittyvä sekä henkinen ja fyysinen väkivalta. Kouluväkivaltaan puuttuminen on vaikeaa, ellei se täytä rikoksen

tunnusmerkkejä. Koulun päätavoitteena on tarjota turvallinen oppimisympäristö ja sillä on

hyvät mahdollisuudet väkivallan kierteen lopettamisessa. Tämän turvaamiseen tarvitaan valvontaa niin tunnilla kuin tunnin ulkopuolella.

Pelkästään opettajan rooli ei ole riittävä väkivallan kitkemisessä, vaan siihen tarvitaan koko yhteisön apua. Opettaja ei ole myöskään psykologi joten teorioiden ei tulisi esittää tiettyjen piirteiden jotka vaativat asiantuntijuutta sallimista koulussa.

Syiden selvittelyssä opettajaa tulisi tukea monitahoiset ammattilaiset kuten koulupsykologit, sosiaalityöntekijät, vartijat ja poliisit. Kouluväkivallan ehkäisystä tekee erityisen haastavaa näkökulma jonka mukaan lasten ja nuorten kinastelulla on kasvattava tehtävä.

Kunnollisten vertaissuhteiden puuttumattomuus sekä arvottomuuden ja yhteiskunnalle tarpeettomana tuntemisella on iso osa iskujen motiivissa. Tämä arvottomuus näkyy niin koulusurmaajien kuin nuorten miesten itsemurhaluvuissa Suomessa. Yhteiskunnan tulisi väkivallan estämiseksi paneutua näihin.

Tarvitsemme kovien arvojen rinnalle myös pehmeitä arvoja. Suomen kouluväkivalta tutkiminen ja tilastoinnit ovat Suomessa vasta

lapsenkengissä. Mielestäni on kuitenkin väärin väittää 2010 -luvulla, että vakavat väkivaltatapaukset olisivat kouluissa harvinaisia. Pelkästään viime vuosikymmenten aikana median kautta tiedossa olevia väkivalta tekoja kouluissa on kymmeniä.