TEKNIIKKAA JA TARINOITA...

TEKNIIKKAA JA TARINOITARUNEBERGINKADULLA

Töölön puhelinkeskusrakennus1915–2008

M E R J A K I H L A R I M O N O N E N

TEKNIIKKAA JA TARINOITA

RUNEBERGINKADULLA

Töölön puhelinkeskusrakennus1915–2008

M e r j a K i h lA r i M o n o n e n

5

ALKUSANAT

Vuonna 1915 Helsingin Etu-Töölössä valmistui kortteliin 443 tontille n:o 43 kapea ja muuten-kin erikoisen näköinen punatiilirakennus. Se oli arkkitehti Lars Sonckin käsialaa.

Talon rakennutti silloinen Helsingin Puhelin/Helsingfors Telefon. Rakennuksella oli kolme osoi-tetta: Runeberginkatu 43, Oksasenkatu 10 ja Apollonkatu 20. Naapuritontille oli pari vuotta aiem-min valmistunut koko korttelin ensimmäinen rakennus Runeberginkatu 41:een.

Sonckin piirtämään taloon oli tarkoitus tulla Töölön käsivälitteinen puhelinkeskus. Ensimmäinenmaailmansota kuitenkin muutti kuvioita: Runeberginkatu 43:n talosta tulikin Suomen ja samalla Poh-joismaiden ensimmäinen automaattinen puhelinkeskus vuonna 1922. Se vihittiin 1. heinäkuuta. Jokolme päivää myöhemmin ensimmäiset 115 töölöläistilaajaa oli liitetty automaattikeskukseen.

Alunperin nelikerroksiseksi rakennettu talo muutettiin viisikerroksiseksi vuotta myöhemmin.Automaattikeskuksessa ei tarvittu yhtä korkeita kerroksia kuin käsivälitteisissä puhelinkeskuksissa,joten uusia tiloja saatiin välipohjia lisäämällä.

Taloa laajennettiin kahdessa vaiheessa, jotta puhelinyhdistys sai lisää tilaa keskuksille sekä työsuh-deasuntoja joillekin työntekijöilleen.

Oksasenkadun lisäsiipi valmistui 1929. Tuolloin talosta ulkoneva kaareva porrashuone jäi lisära-kennuksen sisäpuolelle. Uudisrakennuksen yläkerroksiin tuli asuinhuoneistoja. Sen pohjakerroksessaoli alkuaikoina muun muassa pesutupa, mutta sittemmin tilat muutettiin puhelinyhdistyksen hen-kilöstöruokalaksi. Se toimi talossa 2000-luvun alkuun.

Runeberginkadulle pystytettiin lisäsiipi 1938. Tällöin talo laajeni Runeberginkatu 41:n palomuu-riin saakka. Tähän laajennukseen Lars Sonck oli ilmeisesti varautunut jo ensimmäistä rakennusvai-hetta suunniteltaessa, sillä laajennusosan vastainen seinä oli jätetty ikkunattomaksi.

Nykyisin, lähes sata vuotta valmistumisensa jälkeen, Töölön puhelinkeskusrakennus on historial-lisesti arvokas suojeltu rakennus – mutta samalla toimiva ja nykyajan vaatimuksia vastaavaksi sanee-rattu liike- ja asuinrakennus. Omistajakin on vaihtunut: nykyään Stiftelsen Brita Maria Renlunds min-ne -niminen säätiö omistaa talosta 70 prosenttia ja Elisa Oyj 30 prosenttia.

Talon puhelinteknisestä historiasta muistuttavat vielä Puhelinmuseo rakennuksen toisessa kerrok-sessa sekä Töölön nykyinen puhelinkeskus pohjakerroksessa Runeberginkadun puoleisella sivulla. Tek-niikan kehityksen myötä yli 23 000 tilaajan keskus, joka aiemmin oli vallannut useita kerroksia ta-losta, mahtuu nyt yhteen saliin. Sen yhteyteen on sijoitettu myös GSM-matkapuhelinkeskus, jonkakaksi tukiasema-antennia näkyvät talon katolla.

Ennen kuin tähän asti päästiin, talossa – ja talolle – oli kuitenkin ehtinyt tapahtua paljon kaiken-laista.

Haluamme kiittää kaikkia, jotka kertoivat meille talon tarinoita. Kiitämme erityisesti isännöitsijäPeter Estlanderia sekä Suomen Kiinteistölehden päätoimittajaa Asko Sirkiää.

Merja Kihl Ari Mononen

6

ALKUSANAT . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 5

PUHELINTEKNIIKAN EDELLÄKÄVIJÖITÄ . . . . 8Puhelinlaitos Helsinkiin 1882 . . . . . . . . . . . . . . . . . 8Puhelimia uusille alueille . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 8Pitkät puhelinjohdot alkoivat käydä kalliiksi . . . . . 10Puhelinkeskushankkeita Töölössä ja Kalliossa . . . . . 10

ARKKITEHTI LARS SONCK – tunnontarkka uurastaja ja herrasmiesveijari . . . . . 11Ohdakkeinen opintie . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 11Hirsihuviloita ja graniittikirkkoja . . . . . . . . . . . . . . 11Työnantajana Helsingin Puhelinyhdistys . . . . . . . . . 12Omaperäisyys toi mainetta . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 12Sonckin toimistossa hyvä työilmapiiri . . . . . . . . . . . 13Sonck uurasti sota-aikanakin . . . . . . . . . . . . . . . . . . 13Lamakausi ajoi konkurssiin . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 13Kovia koettelemuksia . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 14Hurmaava herrasmies ja iloinen ystävä . . . . . . . . . . 15

RAKEN TALO – VARHAINEN ESIKUVA PUHELINKESKUKSILLE . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 14

TÖÖLÖN KESKUSRAKENNUS VALMISTUI VUONNA 1915 . . . . . . . . . . . . . . . . 17Alkuperäismuodossa talo oli kapea . . . . . . . . . . . . . 17Vientikielto pysäytti laitteistohankinnat . . . . . . . . . 18Suojeluskuntakoulu Töölön keskuksessa . . . . . . . . . 20Töölöön päätettiin hankkia automaattinen puhelinkeskus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 21Saksalainen keskus saatiin kohtuuhinnalla . . . . . . . . 21

UUSINTA TEKNIIKKAA: AUTOMAATTINEN KESKUS . . . . . . . . . . . . . . . 22Puhelunvälittäjät historian hämärään . . . . . . . . . . . 22Ohjeita uusien puhelimien käyttäjille . . . . . . . . . . . 22Siemens toimitti Strowger -keskuksen . . . . . . . . . . . 23Asiantuntijoita eri maista asennustöihin . . . . . . . . . 24Puhelinkeskus käyttöön heinäkuussa 1922 . . . . . . . 25Keskus vaati huoltoa, mittausta ja testausta . . . . . . 25

PUHELINVERKKO LAAJENEE – TÖÖLÖN KESKUS SAA 'SIIVET' . . . . . . . . . . . 27Lisää automatisointia, uusia puhelintilaajia . . . . . . . 27Töölön uusi lisäsiipi Oksasenkadun puolelle . . . . . . 27

Kiisteltyä F-järjestelmää kokeiltiin Töölön keskuksessa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 28Töölön keskukseen toinen lisäsiipi . . . . . . . . . . . . . 29Ajoluiska autohalliin . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 29

KUN SOTA PYRKI SISÄÄN KAIKISTA IKKUNOISTA . . . . . . . . . . . . . . . . . . 31Tärkeitä yhteyksiä pyrittiin suojaamaan . . . . . . . . . 31Puhelinliikenne jatkui talvisodan aikanakin . . . . . . 31Jatkosodassa pulaa laitteista ja kaapeleista . . . . . . . . 32Töölön alueelle rakennettiin varakeskus kalliosuojaan . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 33Suurpommitus 1944 rikkoi ikkunoita Töölön keskuksesta . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 33

KATTOSUUNNITELMA JÄI LYHYTAIKAISEKSI . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 34

OLYMPIALAISIA JA MUITA MULLISTUKSIA . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 35Vierailiko desantti viestitiedustelussa? . . . . . . . . . . 35Uusi aluekeskus Töölö-3 tuli käyttöön 1950-luvulla . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 35Lisää asennustöitä olympialaisista . . . . . . . . . . . . . . 36Olympiakeskus myös Töölöön . . . . . . . . . . . . . . . . . 36Sähkökatkot häiritsevät Töölön olympialiikennettä . 36Henkilöstöruokala – keidas työpaikalla . . . . . . . . . . 37Kaukomaiden kutsu . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 38Tulipalo Korkeavuorenkadulla hankaloitti työaikoja Töölössä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 38

'LAMPPUVAHDIT' JAHTASIVAT PALANEITA SULAKKEITA . . . . . . . . . . . . . . . . . 39Työpaja Töölössä 1950-luvun loppuun . . . . . . . . . . 39Käyttöosaston väki muistaa 'Munkkiniemen kreivin' . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 39Päivystäjät korjasivat puhelinkeskusten vikoja . . . . 40

ASENTAJIEN ULA-AUTOT TÖÖLÖN KATUKUVASSA . . . . . . . . . . . . . . . . . 42Viisi radioautoa Töölön tallissa . . . . . . . . . . . . . . . . 42Kohinaa ja viestejä monilla taajuuksilla . . . . . . . . . . 43Ula-autolla hoidettiin 30 asennusta päivässä . . . . . . 44Renaultilla suoraan viidenteen kerrokseen . . . . . . . . 45Työpäivään kuului peli- ja kellokortteja . . . . . . . . . 45

Sisällysluettelo

7

Työnjohdollakin oli radioita autoissa . . . . . . . . . . . . 46Kioskipuhelimia vietiin 'sporalla' . . . . . . . . . . . . . . 46Postiauton matkassa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 48

AUTOKERHO MUKANA ELÄINTARHAN AJOISSA . . . . . . . . . . . . . . . . . . 48

TÖITÄ RUMMUN TAHDISSA . . . . . . . . . . . . . . . 49Tiloja korjattiin jatkuvasti . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 49Palkkapäivinä paljon porukkaa paikalla . . . . . . . . . . 49Rumpu arpoi työtehtäviä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 50Töitä Rummun ja radion melskeessä . . . . . . . . . . . . 50Rekisteritoimisto tiesi 'kaiken' . . . . . . . . . . . . . . . . 51Ammattiyhdistys varastokerroksessa . . . . . . . . . . . . 52Varastotavaraa joka lähtöön . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 53Byrokratiaa ja yhteishenkeä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 54Muutoksen tuulia Töölön keskuksessa . . . . . . . . . . . 55

KESKUSTEKNIIKKA MURROKSESSA . . . . . . . 56Viidenteen kerrokseen uusi keskus . . . . . . . . . . . . . 56Muuntajapalo hiljensi Töölö-2:n . . . . . . . . . . . . . . . 56

PUHELINKESKUS DIGITAALIAIKAAN . . . . . . 57Lisätekniikkaa yläkertaan . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57Töölöön maan suurin digitaalinen keskus . . . . . . . . 58Teknikoille päänsärkyä digikeskusten 'lastentaudeista' . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 59Ristikytkentätila – kaikki kaapelit yhdessä huoneessa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 59Tekniikka kehittyy – ja kutistuu . . . . . . . . . . . . . . . 60

TÖÖLÖ – TAITEEN TYYSSIJA . . . . . . . . . . . . . . 62Mika Waltari – töölöläinen maailmanvalloittaja . . . 62Arpia sieluun . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 62Lämmin kotiliesi . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 62Ritz oli aikoinaan Suomi-Filmin ylpeys . . . . . . . . . . 62Pienet elokuvateatterit joutuivat ahdinkoon . . . . . . 63

PUHELINMUSEO TÖÖLÖSSÄ . . . . . . . . . . . . . . . 64Töölön keskussaleja museokäyttöön . . . . . . . . . . . . 64Museolle lisätilaa 1990- ja 2000-luvuilla . . . . . . . . 64Töölön museo esittelee itsensä . . . . . . . . . . . . . . . . . 65

KARHUKIRJEITÄ TÖÖLÖSTÄ . . . . . . . . . . . . . . 67Laskutustoimistolle vapautui tiloja . . . . . . . . . . . . . 67Rakennusvalvonta suhtautui kylmästi ilmastointilaitteisiin . . . . . . . . . . . . . . . . . 67Keskusrakennus oli odotettua kapeampi . . . . . . . . . 68Perintää ja selvityksiä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 69Kaapelinousut toivat yllättäviä tilaratkaisuja . . . . . . 69

TÖÖLÖ SAA UUDEN ILMEEN . . . . . . . . . . . . . . 71Säätiö tukee lapsia ja kotimaista tutkimusta . . . . . . 71

PÖYTÄKIRJOJEN TOTUUKSIA . . . . . . . . . . . . . 71Kahden kauppa Runeberginkadulla . . . . . . . . . . . . 71Isännöitsijäksi valittiin Estlanderin toimisto . . . . . . 72Yhtiöjärjestys määritti uudet asuin- ja liiketilat . . . 72Kiinteistöremontti alkoi vuonna 2001 . . . . . . . . . . 73Korjaustöille omat rakennusrahastonsa . . . . . . . . . . 74Rakennemuutoksia pihalle ja sisätiloihin . . . . . . . . . 75Asentajien lakko uhkasi viivyttää korjaustöitä . . . . . 75Sähkönjakelussa erityisjärjestelyjä . . . . . . . . . . . . . . 75Osakekirjoista tuli ongelmia . . . . . . . . . . . . . . . . . . 76Kosmeettisia pikkukorjauksia . . . . . . . . . . . . . . . . . 76Pysäköintipulmia erilaisista syistä . . . . . . . . . . . . . . 77Vanhassa talossa modernit asunnot . . . . . . . . . . . . . 77Kirjava joukko kansoittaa talon . . . . . . . . . . . . . . . . 78

UUDENLAISTA VIESTINTÄÄ RUNEBERGINKADULLA . . . . . . . . . . . . . . . . . . 79Asiakkaat ihastelevat upeita tiloja . . . . . . . . . . . . . . 80Piinahuoneena Pystis . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 80Isoja ja pieniä oppilaita . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 80

ARKKITEHTI KUNNIOITTAA VANHOJA RAKENNUKSIA . . . . . . . . . . . . . . . . 82Grönqvistin talo korjauskohteena . . . . . . . . . . . . . . 82

LÄHDELUETTELO . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 83

KIINTEISTÖ OY RUNEBERGINKATU 43 HALLITUS

2001–2002 Arto Alho puheenjohtajaLars Mattsson jäsenMagnus Ståhlberg jäsenJari Salo jäsen

2003–2004 Lars Mattsson puheenjohtajaMagnus Ståhlberg jäsenAnna Savikko jäsenBjörn Weck jäsen

2005 –2008 Lars Mattsson puheenjohtajaMagnus Ståhlberg jäsenAnna Savikko jäsenPirkko Kinnunen jäsen

2009– Lars Mattsson puheenjohtajaMagnus Ståhlberg jäsenAnna Savikko jäsenJarmo Kulmala jäsen

Lars Mattson, Magnus Ståhlberg, Peter Estlander, Pirkko Kinnunen, Anna Savikko.

9

Töölön puhelinkeskusrakennuksen historia liittyy pal-jolti puhelintekniikan kehitykseen Helsingissä. Ta-

lon rakentamiseen johtaneet tapahtumat alkoivat jo 33vuotta ennen rakennuksen valmistumista vuonna 1915.

Puhelinlaitos Helsinkiin 1882

Helsingin puhelinlaitoksen syntyyn vaikutti ratkaisevas-ti kaupungissa sähköliikettä pitänyt Daniel JohannesWadén.

Puhelimen keksi Alexander Graham Bell vuonna1876. Seuraavana vuonna puhelimia tuotiin kokeiltavak-si Pohjoismaihin. Marraskuun 1877 lopulla puhelinko-neita myytiin jo Johan Nissisen patentti- ja agentuuri-konttorissa Annankatu 28:ssa, vaikka puhelinverkko vie-lä puuttuikin – tosin Nissinen rakennutti malliksi muu-taman kymmenen metrin puhelinlinjan joulukuun 1877puolivälissä.

Täsmälleen ei tiedetä, miten Wadén ensimmäistä ker-taa joutui puhelimien kanssa tekemisiin. Hän kuitenkinasui melko lähellä Nissisen myymälää Yrjönkatu 29:ssä,ja joulun 1877 jälkeen hänellä oli oma puhelinyhteys. Luul-tavasti Wadén oli asentamassa Nissisenkin puhelinlin-jaa. Keväällä 1878 Wadén tarjosi halukkaille puhelin-yhteyksiä ja myi puhelimia sekä Helsinkiin että ympäriSuomea. Lokakuussa 1878 hänellä oli Yrjönkadun säh-köliikkeessään myynnissä parannettuja puhelimia, joissaoli 'mikrofoni lähetinapparaattina'.

Wadén oli perustanut ja organisoinut yhteistyössä Bell-yhtiön kanssa puhelinlaitoksen, josta hän käytti nimiä Hel-singfors Telefon-Förening ja Helsingin Telefoni-Yhdistys.

Jo 1880 Wadén yritti saada lupaa perustaa puhelinlai-tos Helsinkiin. Sitä ei myönnetty, mutta uuden hakemuksenjälkeen hän sai anomansa toimiluvan tammikuussa 1882.Wadén lähetti 25.1.1882 Helsingin maistraattiin selvi-tyksen eräistä puhelinlaitoshankkeen yksityiskohdista.

Helmikuun 1882 lopussa Wadén ryhtyi rakentamaanpuhelinlaitosta.

Rakennustyöt kestivät useita kuukausia. Niiden en-simmäiseen vaiheeseen kuuluivat muun muassa johtojenvetäminen ja kiinnittäminen, tukilaitteiden pystyttämi-nen sekä keskuksen asentaminen.

Huhtikuussa 1882 kirjoitti Uusi Suometar: ’’Telefoni-werkkoa täällä on jo ruwettu kutomaan.’’

Keskusasema sijoitettiin Kiseleffin uuden kivitalonviidenteen kerrokseen osoitteessa Länsi-Heikinkatu 12,joka sittemmin oli Mannerheimintien ja Lönnrotinka-

dun pohjoisenpuoleisessa kulmassa, nykyisen Hotelli Mars-kin paikalla. Myös Wadén muutti taloon sähköliikkeineen.

Helsingin ensimmäisen puhelinlaitoksen rakentamistajohti Bell-yhtiön puolesta amerikkalainen Buffalosta ko-toisin oleva 'tohtori-insinööri' Geo Taylor vuoden 1882alkupuolella – Wadénin kanssa solmitun sopimuksen ja lu-van turvin. Noin neljä kuukautta virallisen luvan saamisenjälkeen Helsingissä voitiin ryhtyä käyttämään puhelimia.

Keskusasemalta vedettiin ilmateitse talojen kattoja pit-kin kolme päälinjaa Aleksanterinkatua ja Pohjois- ja Ete-lä-Esplanadia pitkin. Lisäksi pystytettiin useita yksittäi-siä yhteyslinjoja. Tilaajia oli runsaat sata, mutta johtojavedettiin jo 200, sillä tilaajien määrän uskottiin piannousevan. Puhelinlinjojen varsilla ja lähialueilla – esi-merkiksi Kruununhaassa, Kaartinkaupungissa ja Erotta-jan seudulla – oli virastoja, oppilaitoksia, liikeyrityksiäja vakavaraisia asukkaita.

Toukokuun lopulla 1882 ensimmäinen puhelinlinja Kai-vopuiston ravintolasta Oopperakellariin avattiin koe-käyttöön. Oopperakellari sijaitsi nykyisen Svenska Tea-ternin rakennuksessa, joten puhelinyhteyden pituus olinoin 1,5 kilometriä.

Virallisesti puhelinlaitos avattiin 6.6.1882. Käytössä olinoin 50 puhelinnumeroa, mutta tilaajia tuli jatkuvastilisää. Heinäkuun alussa heitä oli 136 ja vuoden lopussajo 194. Koko Suomessa oli vuoden 1882 lopussa käytös-sä noin 500 puhelinta.

Puhelimia uusille alueille

Jo vuoden 1883 keväällä johtoja vedettiin Helsingin kau-pungin ulkopuolellekin, lähinnä huviloihin ja kartanoi-hin. Heinäkuun 1883 alkuun mennessä Helsingin pu-helinkeskukseen yhdistettiin Tahvonlahti, Laajasalo, Hert-toniemi, Kulosaari ja Vartiokylä.

Puhelimen käyttöönotto toi muitakin muutoksia Hel-singin viestitysalalle. Kaupunkiposti oli tullut käyttöönpostihallinnon kilpailijaksi vuonna 1866, koska valta-kunnallisella postilla ei ollut kotiinkantoa. Kun kaupun-ki laajeni, kotiinkanto kallistui, ja kun puhelinkin vei pos-tilta viestintäasiakkaita, kaupunkipostin toiminta päättyisyyskuussa 1891. Puhelin puolestaan kävi asiakkaista kil-pailua lennättimen kanssa.

Sittemmin Wadén otti yhteyttä Tukholman Bell-pu-helinyhtiöön ja sai tiedon, että yhtiö oli halukas myy-mään Helsingissä olevat puhelinlaitteensa 200 000 kul-tamarkan hinnasta.Ennen kauppakirjan allekirjoittamis-

PUHELINTEKNIIKAN EDELLÄKÄVIJÖITÄ

10

ta oli järjestettävä rahoitus ja yrityksen muuttaminenosakeyhtiöksi. Bellin haaraliike muutettiin Helsingin Pu-helinosakeyhtiöksi.

Wadén oli aktiivinen myös vahvavirta-alalla: vuonna1883 joulukuussa hän anoi maistraatilta lupaa sähkölai-toksen perustamiseksi Helsinkiin. Lupa myönnettiin huh-tikuussa 1884. Myöhemmin ilmateitse vedettävistä säh-köjohdoista alkoi tulla ongelmia, kun puhelinverkko laa-jeni ja tarvitsi niin ikään tilaa omille ilmajohdoilleen.

Töölön puhelinkeskusrakennuksessa nykyisin toimivanPuhelinmuseon asiantuntija Erkki Lahtinen kertoo, et-tä ilmajohdoista tuli ennen pitkää ongelma myös puhe-linlaitokselle:

’’Helsingin puhelinverkko kulki alkuaikoina talojen ka-toilla. Siellä oli pyykkitelineen näköisiä rakennelmia, jois-sa oli eristimet ylhäällä. Sieltä langat kulkivat puhelin-keskukseen – ja tilaajien johdot menivät talon sisälle kes-kukseen, missä keskusneidit yhdistivät puheluja.’’

’’Sitten puhelu palasi toista lankaa pitkin katolle ja läh-ti kattoja pitkin menemään vastaanottajalle. Se oli aika eri-koista aikaa’’, Lahtinen luonnehtii.

’’Erään kovan talvimyrskyn aikaan satoi alijäähtynyttä vet-tä ja sitten lunta. Tällöin lumikuorman paino oli niin suu-ri, että keskuksen koko ilmajohtoteline putosi kadulle.’’

Sähkölaitoskilpailun kiristyessä ja laitosten fuusioidut-tua Wadén jäi pois sähkölaitosalalta vuonna 1891.

Vuosisadan lopulla Helsingin keskuspuhelinasema siir-rettiin Grönqvistin taloon Pohjois-Esplanadilla. Vuonna1905 valmistui arkkitehti Lars Sonckin suunnittelema

puhelinyhdistyksen uusi graniittikivestä rakennettu toi-mitalo Korkeavuorenkadulle. Keskus muutti sinne 1907.

Pitkät puhelinjohdotalkoivat käydä kalliiksiKaupungin väkiluku kasvoi 1900-luvun alkuvuosina huo-mattavasti uusien työpaikkojen myötä. Esimerkiksi vuo-sina 1905 – 1908 arvioidaan väestömäärän kasvun olleennoin 25 000. Tämä tietysti lisäsi myös puhelimien ky-syntää.

Puhelinliittymien määrä oli vuoden 1905 lopussa noin4 900. Viisivuotiskaudella 1907 – 1912 yhteensä tuliyhteensä 3 434 uutta liittymää. Tästä määrästä 2 548 oliomistusliittymiä ja loput eli 896 vuokraliittymiä.

Helsingin väkiluvun lisääntyessä rakennettiin uusiaalueita. Uusiin kaupunginosiin muuttaneetkin tarvitsivatpuhelimia. Tällaisia kaupunginosia olivat esimerkiksi Ka-tajanokka, Töölö ja Kallio.

Liittymämäärän raju kasvu aiheutti kuitenkin yhdis-tyksen taloudelle suuria rasitteita. Yhtenä syynä oli se,että Korkeavuorenkadun varrelta sijaitsevasta keskuk-sesta tilaajille vedetyt puhelinjohdot kävivät yhä pitem-miksi.

Johtojen piteneminen aiheutti puheen vaimentumis-ta. Tämä epäkohta oli pakko ratkaista käyttämällä kak-soisjohtimia, mikä osaltaan aiheutti kaksinkertaiset ra-kennuskustannukset. Näin syntyneitä lisäkustannuksiayhdistys peitti perimällä 'sisätullien' ulkopuolella asu-

Puhelinkaapelien telineitä kadun varrella Helsingissä 1909. Oikealla näkyy Töölön sokeritehdas, jonka tontille rakennettiin 1990-luvulla uusi Oopperatalo. (Kuva: Signe Brander / Helsingin kaupunginmuseo)

11

vilta tilaajilta korkeammat maksut. Se ei tietenkään mak-sajia miellyttänyt, joten syntyi vaatimuksia oman kes-kuksen rakentamisesta uusiin kaupunginosiiin.

PuhelinkeskushankkeitaTöölössä ja KalliossaTöölön ja Kallion kaupunginosien omien keskusasemienrakentaminen oli esillä puhelinyhdistyksen johtokunnas-sa ensimmäistä kertaa 14. syyskuuta 1910. Vielä tuol-loin asia raukesi, koska se ei saanut johtokunnassa riittä-vää kannatusta.

Koska vaatimukset jatkuivat, asia otettiin uudelleen kä-sittelyyn joulukuussa 1913. Tämä käsittely toi tuloksen:päätettiin rakentaa puhelinkeskus kumpaankin esitettyynkaupunginosaan. Puhelinyhdistyksen vuosikokous hy-väksyi suunnitelman yksimielisesti maaliskuussa 1914.

Päätöksen sanelivat puhtaasti taloudelliset syyt. Liit-tymien määrä nousi Töölössä ja Kalliossa. Kaudella 1911– 1913 tarvittiin keskimäärin 303 uutta liittymää vuo-dessa. Jokainen liittymä aiheutti yhdistykselle 172 mar-kan suuruisen lisämenon eli vuositasolla 51 600 mark-

kaa. Summa oli merkittävä, sillä koko puhelinyhdistyk-sen vuosivoitto vuonna 1913 oli 26 391,43 markkaa.

Tonttimaata uusia keskuksia varten yhdistys lunasti kau-pungilta. Töölöstä tontiksi hankittiin Runeberginkatu 43.Alkujaan Töölön keskuksen sijainniksi kaavailtiin Apol-lonkatu 12:ta. Lopulta kuitenkin päädyttiin Runeber-ginkatuun, vaikka tontti oli kalliimpi. Siellä kun ei tar-vinnut tehdä räjäytystöitä perustuksia rakennettaessa.

Lars Sonck, joka oli kunnostautunut Korkeavuorenka-dun graniittilinnan arkkitehtinä, kutsuttiin suunnitte-lemaan Töölön ja Kallion keskukset. Yhtenä tavoitteenaoli saada molemmille rakennuksille jonkin verran yhte-näistä tyyliä. Rakennusurakka annettiin rakennusmesta-ri Joh. Johanssonille.

Uusien keskusasemien kustannukset arvioitiin noin720 000 markaksi. Johtokunta valtuutettiin käyttämääntarkoitusta varten uutta luottoa.

Alkuvaiheessa keskusasemille päätettiin tilata laitteetvain tuhatta uutta numeroa varten, mutta rakennukset pää-tettiin tehdä niin suuriksi, että niissä olisi kasvunvaraa-kin. Uusien kaupunginosien kasvuvauhti seuraavien kym-menen vuoden aikana yllätti silti puhelinyhdistyksen.

ARKKITEHTI LARS SONCK– tunnontarkka uurastaja ja herrasmiesveijariArkkitehti Lars Sonck (1870–1956) sai kokea värikkään elämänsä aikana runsaasti sekä voittoja että tappioita, jopa henkilö-kohtaisen konkurssin. Kulta-aikaansa Sonck eli viime vuosisadan alussa. Tuolloin syntyivät hänen tunnetuimmat rakennuksensakuten Johanneksen kirkko Tampereella, Kallion kirkko Helsingissä, Villa Kultaranta Naantalissa sekä Helsingin Puhelinyhdis-tyksen rakennukset Korkeavuorenkadulla, Töölössä ja Kalliossa.

Lars Eliel Sonck syntyi 10. elokuuta 1870 'pahnan-pohjimmaisena' eli yhdeksänlapsisen perheen kuo-

puksena Kälviällä. Hänen isänsä, pastori Knut Emil Soncktyöskenteli siellä seurakunnan kappalaisena.

Äiti, Anna Rebecka Nordström oli porvari Carl Hen-rik Nordströmin tytär Kristiinankaupungista.

Vuonna 1878 pastori Sonck nimitettiin kirkkoherrak-si Ahvenanmaalle, Finströmin pitäjään.

Ahvenanmaasta tulikin Lars Sonckille kotiseutu, jonnehän myöhemmin rakensi itselleen huvilan, Lasses villan.

Ohdakkeinen opintie

Vanhempien sisarusten tapaan Lars Eliel aloitti koulun-käyntinsä Turussa. Vastikään 10 vuotta täyttänyt poika

pantiin syksyllä 1880 Turussa toimineeseen Åbo klassis-ka lyceumiin.

Koulunkäynnistä ei kuitenkaan tahtonut tulla mitään,sillä kova koti-ikävä kalvoi pikkupoikaa. Lisäksi latinanja venäjän kielet tuottivat tuskaa. Eiväthän häntä kiin-nostaneet vieraat kielet vaan rakennukset.

Tarinan mukaan Sonck oli jo aivan pikkunaskalina ko-mean navetan nähtyään huudahtanut: ’’Kunpa saisin jos-kus rakentaa tuollaisen!’’

Epäonnistuneiden kieliopintojen vuoksi pojan piti jäl-leen kerran eräänä keväänä ilmoittaa kotiväelleen masen-tava uutinen: hän oli jäänyt luokalleen. Kyhätessään isäl-leen tunnustuskirjettä hänet valtasi hirvittävä selkäsau-nan pelko. Alastonta totuutta ikään kuin hieman lieven-tääkseen hän toivorikkaana päätti kirjeen toteamalla: ’’Se

12

oli Jumalan tahto.’’ - Seurauksena oli entistä ankarampiselkäsauna.

Onnekseen Sonck sai myöhemmin jatkaa opintojaan Tu-run ruotsalaisessa reaalikoulussa (Reallyceum i Åbo), mis-sä hän menestyi paremmin.

Saatuaan reaalikoulusta päästötodistuksen keväällä 1888Sonck ryhtyi suuntautumaan omalle alalleen. Hän kir-joittautui Åbo Industriskolanin rakennusosastolle.

Teollisuuskoulusta Sonck ei kuitenkaan saanut päästö-todistusta, sillä sitä varten olisi opintojen lisäksi tarvittuvuoden kestävä käytännön harjoittelu. Sitä ei Sonck näh-tävästi kuitenkaan ehtinyt suorittaa.

Sama hoppu jatkui Suomen Polyteknillisessä Opistos-sa Helsingissä, mistä hän valmistui arkkitehdiksi kevääl-lä 1894. Hän sai kurssinsa parhaan todistuksen, muttase oli vain 'årsbetyg'. Kaikista oppiaineista oli arvosanoiksiannettu 'god' tai 'mycket god', mutta kompastuskiveksimuodostuivatkin jälleen kerran kieliopinnot. Varsinai-sen päästötodistuksen saamisen ehtona olivat nimittäinhyväksytyt tutkinnot suomen ja ruotsin kielissä.

Osaltaan opiston tylyyn ratkaisuun saattoi vaikuttaase, että Sonck osallistui kesken viimeistä opiskeluvuottaanTurussa järjestettyyn suureen kirkkokilpailun – ja voittisen 1894. Tuolloin hän oli vasta 23-vuotias ja käytti ko-tiväen suosimaa nimeä Eliel Sonck.

Lars Sonck -signeerauksen hän omaksui vasta muuta-man välivaiheen jälkeen: L.El. Sonck, L.E. Sonck ja LarsE. Sonck.

Hirsihuviloita jagraniittikirkkojaTurun Mikaelin kirkon voittorahoilla Lars Sonck osti josyksyllä 1894 kotipitäjästään Finströmistä huvilaansa var-ten jylhänkauniin maa-alueen.

Lasses villa valmistui Ahvenanmaalle 1895. Se aloittiniiden komeiden hirsihuviloiden sarjan, joiden mestari-na Sonck myös tunnetaan.

Samaan aikaan jatkui Turun Mikaelin kirkon suunnit-telu. Suurta työtään varten Sonck kävi hakemassa kirk-koarkkitehtuurin oppia Saksasta.

Turussa rakennustyöt aloitettiin loppuvuonna 1899 jakirkko valmistui vuoden 1904 lopulla.

Toimeliaaseen tapaansa Sonck ehti ensimmäisen suur-projektinsa aikana tehdä monenlaista.

Hän perusti yhdessä Birger Federleyn kanssa arkki-tehtitoimiston Helsinkiin 1898. Samana vuonna avat-tiin Tampereelle sen sivuosasto.

Arkkitehtien ensimmäinen huomattava yhteistyö Tam-pereella oli Toiminimi J. Tirkkosen asuin- ja liiketalo,joka valmistui 1901.

Yhdessä Federleyn kanssa Sonck osallistui myös Tam-pereen kauppahallin suunnittelukilpailuun vuonna 1898.He saivat toisen palkinnon.

Yhteistyö Federleyn kanssa ei liene kestänyt kauan.

Esimerkiksi kilpailun ’’uutta evankelista kirkkoa vartenTampereen kaupungissa’’ Sonck voitti yksin. Hän työs-kenteli pääasiassa Helsingissä.

Tampereen kirkon rakentaminen alkoi 1902 ja se val-mistui 1907.

Tyypilliseen tapaansa Sonck muutti suunnitelmiaan.Alun perin kirkkoon oli kaavailtu yksinkertaista koris-telua. Vasta kun kirkkoa oli jo alettu rakentaa, Sonck eh-dotti, että kirkkosaliin maalattaisiin freskoja. Hän perusteliehdotustaan sillä, että ’’kirkkoon ei tarvittaisi alttaritau-lua ja maalaus kestäisi vuosisatoja.’’ - Työn saivat taitei-lijat Hugo Simberg ja Magnus Enckell.

Kolmas Sonckin merkittävistä kirkoista sijaitsee Hel-singin Kalliossa.

Sonck otti osaa myös Pariisin näyttelypaviljongin suun-nittelukilpailuun 1898 nimimerkillä ’’År 1900’’. - Kilpai-lun voitti arkkitehtitoimisto Gesellius-Lindgren-Saarinen.

Tuomareiden mielestä Sonckin ehdotus oli enemmänmonumentti kuin näyttelyrakennus.

Työnantajana Helsingin Puhelinyhdistys Samanaikaisesti kuin Johanneksen kirkko oli rakenteillaTampereella, suunnitteli Sonck Helsinkiin ryhmän ra-kennuksia, jotka edustavat kansallisromanttisesti värit-tynyttä suomalaista jugend-arkkitehtuuria. Näistä tun-netuimpia ovat vuosina 1903–04 suunnitellut ja 1904–05valmistuneet Helsingin Puhelinyhdistyksen rakennus, Ei-ran sairaala ja Privatbanken (nyk. Helsingin kaupunginJugendsali).

Helsingin Telefoniyhdistyksen (myöhemmin Puhelin-yhdistyksen) Korkeavuorenkadun talon rakennusohjel-maan sisältyivät yhdistyksen toimistotilat, laitesaleja se-kä asuinhuoneistoja.

Koska rakennuksella ei ollut toiminnaltaan vastaavia esi-kuvia Suomessa, lähetti yhdistys Sonckin 1901 ulkomailleperehtymään alan kehitykseen.

Ulkomaiden virikkeistä oli Sonckille hyötyä myös tu-levissa hankkeissa.

Puhelinyhdistyskin pyysi Sonckia suunnittelemaan li-sää keskuksia. Merkittävimpiä niistä ovat Töölön ja Kal-lion (sittemmin Sörnäisten) keskukset, jotka valmistui-vat 1915.

Puhelinyhdistyksen ja Sonckin yhteistyö jatkui 1940-luvulle asti. Usein uudet keskusrakennukset muotoiltiinTöölössä noudatettujen periaatteiden mukaisesti.

Omaperäisyys toi mainetta

Vuosisadan vaihteessa (1800–1900) Sonck siirtyi kevyes-tä art nouveau -arkkitehtuurista kohti raskaampia ja omin-takeisempia muotoja.

Kun Mikaelin kirkko valmistui Turkuun (1904) ja Jo-hanneksen kirkko Tampereelle (1907), saavutti Sonck nii-

13

den ansiosta mainetta eräänä uuden suomalaisen arkki-tehtuurin johtavista hahmoista. Hänen kiviarkkitehtuu-rinsa herätti huomiota ulkomaita myöten.

Vuodet 1900-luvun alusta ensimmäiseen maailmanso-taan olivatkin Sonckin uran nousu- ja huippukautta. Tuol-loin hän suunnitteli muun muassa Hypoteekkiyhdistyk-sen rakennuksen Helsingin Esplanadille ja Pörssitalon Fa-bianinkadulle.

Arvostelijoiden mukaan Pörssi on eräs Sonckin onnistu-neimpia rakennuksia. Pörssitalossa on lasikattoinen sisäpiha,'linnapiha'. Sisäpihan nimenä oli piirustuksissa 'vinterträd-gård', ja alkujaan pihassa olikin runsaasti viherkasveja.

Hypoteekkiyhdistys (1908) ja Pörssi (1911) ovat sikä-likin merkittäviä, että Sonck käytti niiden julkisivujä-sennystä varioiden 1930-luvun lopun suurin töihin asti.

Raskaiden kivirakennusten ohella Sonck suunnittelimyös huviloita, etenkin taiteilijoille.

Tunnetuimpia niistä lienee Villa Ainola, joka valmis-tui 1904.

Seuraavalla vuosikymmenellä Sonck suunnitteli VillaBaumgartnerin, Villa Billnäsin ja Villa Gullrandan (sit-temmin Villa Kultaranta).

Villa Baumgartnerin Sonck hahmotteli 1911 ja se val-mistui kahta vuotta myöhemmin. Se oli loistelias, Hel-singin Kaivopuistossa sijainnut yhden perheen talo, alun-perin Villa Stockmann. Valitettavasti Ison-Britannian suur-lähetystö purki sen yhdessä yössä 1972.

Sonckin toimistossahyvä työilmapiiriKoko Suomessa rakennettiin kiihkeästi 1910-luvun alus-sa. Talouskasvu oli jatkunut 1890-luvun lopulta lähtienja nousukausi näytti jatkuvan ajattomiin.

Etenkin Helsingissä investoitiin valtavasti.’’Sonck oli tuolloin noin 40-vuotias ja tunsi kaikki oman

ikäisensä johtavat liikemiehet. Kaikki istuivat Pörssi-klubilla’’, selvittää Sonckin menestystä Taideteollisen kor-keakoulun (TaiK) vararehtori Pekka Korvenmaa.

Kun Sonck työskenteli pääosin Helsingissä, hänen mai-neikas toimistonsa sai jatkuvasti lisää ja lisää tilauksia.Tehtäväkenttä laajeni kirkoista ja asuinrakennuksista muunmuassa sairaaloihin ja liikepalatseihin.

Kun työmäärään lisääntyi, Sonck palkkasi lisää apulai-sia. Parhaimmillaan – 1910-luvulla – hänen arkkitehti-toimistossaan työskenteli 5–6 apulaista, joiden määrä vaih-teli toimiston työtehtävien mukaan.

Samoihin aikoihin vakiintui käytäntö, että Sonck an-toi toimistopäällikölle suuret valtuudet juoksevien asioi-den hoidossa.

Itse hän piirsi tärkeimmät kohteet, joista hän teki lu-kuisia luonnoksia.

Sonckille joskus piirtänyt arkkitehti Wivi on kerto-nut, ettei hän koskaan nähnyt Sonckin käyttävän viivoi-tinta. Piirtäjät joutuivat muuttamaan hänen luonnoksensa

pienistä lappusista oikeaan mittakaavaan ja muutenkinpiirtämään ne puhtaaksi.

Sonckin piirustuksissa – varsinkaan myöhemmissä –ei aina olekaan muuta omakätistä kun nimikirjoitus.

Toimistossaan Sonck valvoi töiden etenemistä, antoi neu-voja ja korjaili apulaistensa työtä. Hän ei kuitenkaan 'mes-taroinut' vaan keskusteli eri vaihtoehdoista.

Sonck loi suureenkin toimistoon innostuneen ja vapaanilmapiirin. Hän itse oli kannustava esimerkki, sillä hä-nen työkapasiteettinsa oli valtava.

Varsinkin toimiston alkuaikoina yhteistyö oli toveril-lista. Kesäisin työskenneltiin yhdessä Finströmin huvilallaeli Lasses villalla Ahvenanmaalla.

Sonck uurasti sota-aikanakin

Vaikka ensimmäinen maailmansota (1914–1918) riehuiEuroopassa, Sonck jatkoi työntekoaan. Myös hänen suun-nittelemiensa kiinteistöjen keskeneräiset rakennustyöt saa-tettiin loppuun.

Sotavuosina valmistuivat esimerkiksi Töölön ja Kal-lion (Sörnäisten) puhelinkeskusasemat ja Alfred Kor-delinin Villa Kultaranta. Huvila valmistui 1916 ja Kor-delin murhattiin 1917. Perheettömäksi jäänyt Kordelintestamenttasi valtaisan omaisuutensa yleishyödyllisiin tar-koituksiin ja perustamalleen säätiölle. Näin Kultarantapäätyi Suomen valtiolle. Nykyisin se tunnetaan presidentinvirallisena kesäasuntona.

Vuonna 1917 valmistuivat Villa Billnäs Pohjan pitäjäänja Kulosaaren rantahotelli sekä Kulosaaren ja Norrkul-lan hotellit.

Arkkitehti Lars Sonck suunnitteli Helsinkiin useita puhelinkeskuksia.

14

Osa Sonckin töistä jäi kuitenkin vain suunnitelmata-solle. Merkittävimpiä niistä olivat Porvoon uusi kirkko,ravintola Esplanadikappeli Helsingissä sekä Maarianha-minan kaupungin asemakaavan laajennus ja muutos.

Heti 1920-luvun alussa rakentaminen taas piristyi. Sonckpystyi hurjan talouskasvun vauhdissa mukana ja kartut-ti edelleen omaisuuttaan.

Sonckin työpöydällä syntyi mitä erilaisimpia suunni-telmia, joihin kuului hienojen huviloiden ohella yhtälailla lukuisia asuin- ja liikekiinteistöjä kuin maatilojenpäärakennuksia.

Sonckille työnteko maistui ja hänen varallisuutensa li-sääntyi.

Myös maine kasvoi. Ensimmäisen merkittävän kun-nianosoituksen Lars Sonck sai jo 1921, kun hänelle myön-nettiin professorin arvonimi. Nimitystilaisuudessa pro-fessori J.S. Sirén luonnehti Sonckia ylistävästi: ’’Sonckon Suomen rakennustaiteen ytimekäs dramaatikko, har-maan graniitin ja tervatun hirren verraton mestari.’’

Lamakausi ajoikonkurssiinVuoden 1929 New Yorkin pörssiromahdus koitui myösSonckin tuhoksi.

’’Tehtaankadulla on kolmiomainen puisto, missä onSonckin piirtämä punatiilitalo. Sonck oli mukana raken-nustöiden rahoittajana. Sitten tuli talouslama ja hankeajautui konkurssiin’’, Korvenmaa kertoo.

’’Sonck ei ollut liikemies eikä talousnero. Kun koke-neet pankinjohtajat jättivät yhteiset yritykset, Sonck jäimaksumieheksi. Hän joutui myymään valtaosan omaisuu-destaan.’’

’’Sonckilla oli konttori ja pieni asunto Unioninkadul-la, missä nykyään on Kluuvin Galleria. Hänellä oli myöstalo Kulosaaressa, huvila – tietysti itse piirretty – ja sit-ten hänellä oli 1910-luvulla jättiläismäinen hirsihuvilaPorkkalan kärjessä. Neuvostoliittolaiset purkivat sen javeivät mennessään jonnekin ties minne. Hänellä oli myöshuvila Ahvenanmaalla ja vielä iso asunto Helsingin Uu-denmaankadulla.’’

Toinen Lars Sonckin 1910-luvun alussa suun-nittelemista suurista tiilirakennuksista on Erot-tajan ja Bulevardin kulmaan 1913 valmistunutKeskuskirjapainon rakennus (sittemmin tun-nettu Rake Oy:n talona).

Jo aiemmin Sonck oli suunnitellut Helsin-gin Katajanokalla sijaitsevan tiilirakenteisensatamavaraston, jonka ensimmäinen puoli val-mistui 1913 ja toinen 1928.

Keskuskirjapainon talo rakennettiin yhteenkirjapainon vanhemman, Erottajan puolella si-jaitsevan, 1883 valmistuneen ja F. A. Sjöströ-min suunnitteleman rakennuksen kanssa siten,että ne muodostivat tilakokonaisuuden. Uuteenosaan tuli painosaleja, pohjakerrokseen liik-keitä, Erottajan puoleisen päädyn toiseen ker-rokseen ravintola ja muihin osiin pääasiassaasuinhuoneistoja.

Erääksi lähtökohdaksi suunnitelulle Sonck ot-ti uuden rakennuksen sovittamisen vanhaanosaan. Se on ratkaistu sekä julkisivumateriaa-lin valinnalla että yhtenäisellä, kautta raken-nusten julkisivujen jatkuvalla kattolistalla.

Raken talo – varhainen esikuva puhelinkeskuksille

Rake Oy:n talon ulkonevat ikkunat tuovat mieleen Töölön puhelinkeskusrakennuksen.

15

’’Lähes kaikki nämä menivät, kun hän teki henkilö-kohtaisen konkurssin 1930. Hänelle jäi vain pieni kau-punkiasunto Helsingissä ja huvila Ahvenanmaalla’’, Kor-venmaa säälii.

Konkurssin jälkeen Sonckin ura oli käytännöllisesti kat-soen ohi.

’’Täytyy muistaa, että kun 1930-luvun alun lama väis-tyi joskus 1934–35, Sonck oli jo vanha mies, 65-vuotias.Laman aikana koko tyyli-ilmasto oli vaihtunut aivan täy-sin. Tuli valkoinen funkkis-tyyli, jota Sonck ei enää omak-sunut. Samalla tulivat myös alvaraallot sun muut.’’

’’Mutta kyllä Sonck yhä teki laskentatöitä oman ikä-luokkansa tutuille asiakkaille. Lisäksi hän suunnitteli ah-venanmaalaisille ystävilleen siunauskappeleita ja kesä-mökkejä... tällaista aika pienimuotoista’’, Korvenmaa lis-taa.

Mutta Ahvenanmaalta Sonck sai 1930-luvulla vielä muu-tamia suuriakin töitä. Maarianhaminaan valmistuivat siu-nauskappeli, merenkulkuopisto, liike- ja asuinrakennusWiklund sekä suurimpana kaikista kaupungintalo 1939.

Toinen maailmansota rajoitti voimakkaasti rakennus-

toimintaa. Useimmat Sonckin 1940-luvun alun suunni-telmista jäivät valitettavasti paperille. Joitakin niistä to-teuttivat vihdoin toiset arkkitehdit, jotka käyttivät apu-naan Sonckin piirustuksia. Tällaisia kohteita olivat muunmuassa Nuijamaan kirkko ja Maarianhaminan meren-kulkumuseo.

Sodan jälkeen Sonck lopetti toimintansa aktiivisena ark-kitehtina.

’’Sonckin ensimmäinen työ, kilpailuehdotus Turun Mi-kaelinkirkoksi, valmistui 1893. Viimeisen työnsä hän te-ki muistaakseni 1945. Se oli Uuno Klamin kesähuvila Vi-ronlahdella. - Työvuosia kertyi 50’’, Korvenmaa laskee.

Kovia koettelemuksia

’’Vanhemmiten Sonck joutui olemaan aika paljon Eiransairaalassa. Hän oli itse piirtänyt sen ja toivoi, että olisitehnyt siitä käyttökelpoisemman rakennuksen. Se oli ai-ka ahdas’’, Korvenmaa tarinoi.

Kesät Sonck halusi kuitenkin vielä sairaanakin viettääLasses villassa Ahvenanmaalla.

Julksivut ovat tummaksi poltettua Helsing-borgin tiiltä, joiden väliset leveät saumat ovatpunaiseksi värjättyä laastia. Näin on saatu ai-kaan sävyltään yhtenäinen pinta.

Erottajan puoleisessa päädyssä on Hypo-teekkiyhdistyksestä tuttu yhtenäisemmän sei-näpinnan rajaama pylväikkö. Bulevardin puo-leinen pitkäsivu jäsentyy Pörssin tapaan kah-den ulkoneman ja niiden välisen pilasteriken-tän varaan. Rakennus jatkaa onnistuneesti van-haa julkisivua ilman että kulmaa olisi korostettu.

Alkuaan hyvin yksinkertaisesti käsitelty poh-jakerros ja juhlava yläosa ovat ristiriidassa kes-kenään. Samoin olettaisi, että päädyn kolos-saalipylväikön takana olisi juhlakerroksia eikätavallisia asuinhuoneistoja.

Rakennus on menettänyt alkuperäistä luon-nettaan Väinö Vähäkallion korottaessa sitä ker-roksella 1932, ja päädyn ravintolaparvekkeetovat jääneet mainoskilpien taakse.

Kaksi Helsingin puhelinyhdistykselle 1915valmistunutta keskusasemaa, Töölön ja Kallion,ovat myös tummasävyistä Helsingborgin tiil-tä.Yleishahmoiltaan ja julkisivuiltaan ne jatka-vat Keskuskirjapainossa käytettyjä ratkaisuja.

Töölön aseman suorakaiteinen volyymi laa-keine, näkymättömiin vedettyine kattoineen ontyypillinen Sonckin rakennuksille 1910-luvunpuolivälissä.

Korkeavuorenkadun päärakennuksen tavoinkertoo Töölön keskuksessa rakennuksen teh-tävästä aiheiltaan puhelinkeskustekniikkaanliittyvä ornamentiikka (vanha puhelinkoje).

Kiinnittäessään Sonckin arkkitehdiksi 1914oli rakennuttajan pyrkimyksenä saada yhtenäi-nen muotokieli molemmille asemille.

Sonck suunnitteli puhelinyhdistyksen asemat

1940-luvulle asti, ja usein ne muotoiltiin juuriTöölön keskuksessa käytettyjä periaatteita nou-dattaen.

Kallion (Sörnäisten) keskusasema Kaarlenka-tu 11:ssä muistuttaa paljon Töölön puhelinkes-kusta, mutta Kallion talossa julkisivuikkunoidenulkonemat ovat kulmikkaammat. Lisäksi taloaon jälkeenpäin korotettu kahdella kerroksella.

Lars Sonck käytti myös Raken talossa ikkunaornamentteja.

16

Arkkitehti Sonck sai 1953 sairauskohtauksen, joka ai-heutti hänelle parantumattoman vamman. Hän eli kol-me vuotta halvaantuneena sängyssä.

’’Ehkä siinä sitten tuli jokin komplikaatio. Hän eli ai-ka vanhaksi ja kuoli Helsingissä 86-vuotiaana.’’

Lars Sonck kuoli 14. maaliskuuta 1956 Helsingissä, mis-sä hänet siunattiin saman kuun 22. päivänä.

Koko elämänsä ajan Ahvenanmaalle uskollisena pysy-neen suuren arkkitehdin tuhka kätkettiin hänen kotipi-täjänsä Finströmin kirkkomaahan seuraavana kesänä 10.elokuuta. Haudalle on pystytetty suuri luonnonkivi, jon-ka graniitin mestari itse oli tälle paikalle valinnut.

Hurmaava herrasmiesja iloinen ystäväJälkipolville on Lars Sonckista luotu kuva hyvästä ihmi-sestä.

Aikalaisten mukaan Lars Sonck oli lämmin ja elämääymmärtävä ihminen, joka aina loi ympärilleen aurinkoi-sen ja viihtyisän ilmapiirin. Hänellä oli paljon ystäviä.

Opiskeluaikojen kurssitoverit muistavat hänet autta-vaisena ja iloisena kaverina.

Sonckilla oli luontaista viehätysvoimaa ja heikompi-aan kohtaan hän käyttäytyi ritarillisesti. Eipä siis ihme,että kaikki hänen lähelleen sattuneet naiset ihailivat jarakastivat häntä.

Esimerkiksi, kun hyvä ystävä Guss Mattsson kerrankesällä lähetti Sonckille Ahvenanmaalle postikorttiter-vehdyksen, oli kortin reunaan sen matkalla ilmestynytpienellä käsialalla lisäys: ’’Tusen pussar från postfrö-ken’’.

’’Sonck sai aina päähänpistoja. Hän oli vähän veijari ...ehkä siksi, että hänellä ei ollut vaimoa 'katsomassa pääl-le'’’, arvioi tutkimustietojen perusteella Sonckiin tutus-tunut Taideteollisen korkeakoulun vararehtori Pekka Kor-venmaa.

’’Sonck eli pitkän ja rikkaan elämän. Hän oli pidetty seu-raihminen, vitaalinen, vahva henkilö, joka nautti hyväs-tä seurasta, ruuasta ja juomasta. Hän oli hyväsydäminenja äärettömän antelias ja auttoi hädässä olevia sukulaisi-aan. Hän oli hyvin pidetty ihminen. Hänellä oli kasvat-titytär ja hän olisi halunnut mennä naimisiin tyttärenäidin kanssa, mutta siitä ei tullut mitään’’, Korvenmaasummaa.

Ulkonäöltään Sonck oli melko kookas ja roteva. Tum-ma ihonväri, musta tukka ja eloisat ruskeat silmät antoi-vat hänen olemukselleen hieman eksoottista sävyä.

Sonck rakasti vapautta. Hän viihtyi arkivaatteissa, eri-

tyisesti työtakissa, päässään Maurice Chevalier -tyyppinenolkihattu.

Tärkkikaulusta ja kovia kalvosimia ja tarkasti valittu-ja solmioita Sonck käytti vain silloin, kun oli väistämä-tön pakko eli juhlatilaisuuksissa ja kaupungilla liikkues-saan.

Koska Sonck oli poikamies, hänestä tuli muutamienravintoloiden kanta-asiakas. Aamiaisaikaan hänet saattoitavoittaa esimerkiksi Kämpistä.

’’Mutta ei hän mikään 'doku' ollut, vaikka käyttikinalkoholia reippaasti. Siihen aikaanhan kaikki istuivat Kap-pelissa ja Kämpissä ja Pörssiklubilla – ihan 1960-luvul-le asti. Niissä paikoissa kuuli jutut ja sai tilauksia. Esi-merkiksi Pörssiklubilla istuivat varakkaimmat liikemie-het. Se oli yksi hyvä paikka 'hengailla'’’, Korvenmaa puo-lustaa.

Kesällä arkkitehdeillä oli Esplanadikappelissa oma pöy-tänsä. Keskustelukumppaneiksi ilmestyivät usein muu-tamat taiteilijat, esimerkiksi Väinö Blomstedt, AkseliGallen-Kallela tai ’’Bucklan’’ Ehrström. Seuraan liit-tyi myös Guss Mattsson, monipuolisesti lahjakas persoo-nallisuus, joka oli samalla kertaa tiedemies ja loistava jour-nalisti. Hänen lennokas kynänsä auttoi toisinaan myösSonckia, kun tämän piti lehtien palstoilla selvästi ja nok-kelasti esitellä uusia ideoitaan tai ottaa vakuuttavastikantaa alansa kysymyksiin. - Sonck itse ei ollut kovin-kaan taitava kirjoittaja.

Arkkitehdin varsinainen työskentelypaikka oli Helsin-ki. Pitkäaikaisin toimisto oli Privatbankenin talossa, Unio-ninkatu 28:n B-portaassa, sen toisessa kerroksessa.

Sonck asui toimiston yläpuolella vaatimattomassa ja pie-nessä poikamiehen asunnossa. Siinä oli kuitenkin aina riit-tävästi tilaa ystäville pikkutunneilla, kun ravintolat olisuljettu ja korkea tunnelma vaati jatkamaan yhdessäoloa.

Kesällä Sonck työskenteli yleensä Ahvenanmaalla Las-ses villan ’’Ritsalenissa’’.

Vaikka Lars Sonck olikin hyvin seurallinen ja iloluon-teinen, vähän veijarikin, niin työhönsä hän suhtautui va-kavasti.

Hän viihtyi erityisesti, kun sai yksin, kaikessa rauhas-sa kehitellä luonnoksiaan. Tupakka ja kahvi virittivät aja-tuksia, ja tuskinpa lasikaan oli hänen pöydällään kovin har-vinainen.

Erityisesti luonto monine ilmiöineen oli Sonckille lä-heinen. Elokuun iltahämärissä hän saattoi joskus istuskellapitkät tovit ulkona pohtimassa tähtitaivaan arvoituksiaja ihmisen pienuutta maailmankaikkeuden keskellä.

’’Man bör vara ödmjuk inför livet.’’ (Elämän edessä pi-tää nöyrtyä.)

17

Vuosina 1914 – 1915 Helsingissä rakennettiin his-torioitsijoiden mukaan vielä varsin paljon puutalo-

ja. Töölön keskus tehtiin kuitenkin betonista, teräksestäja tiilistä. Se oli tarkoitettu pitkäikäiseksi.

Vankkarakenteisen puhelinkeskuksen arkkitehtisuun-nittelusta vastasi Lars Sonck. Julkisivupiirustukset hy-väksyttiin kesäkuussa 1914 ja muut pääpiirustukset syys-kuussa 1914.

Runeberginkatu 43:n – tulevan Töölön puhelinkes-kuksen – perustukset valettiin betonista. Rakennepii-rustukset olivat valmiina 16.5.1914.

Töölön ja Kallion (sittemmin Sörnäisten) keskusraken-nuksiin liittyy arkkitehtonisesti mielenkiintoinen risti-riita julkisivun ja sisäosien kesken. Se ei kuitenkaan oletarkoituksellinen niin kuin Sonckin uusrenesanssitehtaissatai Korkeavuorenkadun puhelinkeskuksessa vaan johtuukäytännön syistä tehdyistä muutostöistä.

Molemmat rakennukset suunniteltiin ja rakennettiin

alunperin käsivälitteistä keskusta varten. Julkisivuun teh-tiin korkeat ikkunat, samalla tavoin kuin Korkeavuoren-kadun puhelinkeskuksen ullakolla, jotta puhelunvälittä-jät saisivat riittävästi valoa. Käsikeskuksia Töölön raken-nukseen ei kuitenkaan koskaan tullut.

Alkuperäismuodossatalo oli kapeaTalosta ei tiettävästi ole säilynyt rakennusaikaista valo-kuvaa. Vuosisadan alkupuolen Arkkitehti-lehtien työ-maakuvista voidaan kuitenkin päätellä, että kun raken-nukseen tuohon aikaan tehtiin tiilijulkisivut, talo oli juu-ri ennen valmistumistaan kaikilta sivuiltaan kokonaanrakennustelineiden peitossa. Kun ne poistettiin, talo olijokseenkin valmis.

Rakennustyöt sujuivat verkkaisesti, ja uudet kiinteistötvalmistuivat sekä Runeberginkatu 43:een Töölöön että

TÖÖLÖN KESKUSRAKENNUSVALMISTUI VUONNA 1915

Lars Sonck suunnitteli Töölön keskuksen julkisivuun puhelinaiheisia ornamentteja.

18

Kaarlenkatu 11:een Kallioon (sittemmin Sörnäisten kes-kus) syyskesällä 1915.

Itse asiassa Töölöön valmistui nyt vasta puhelinkes-kusrakennuksen ensimmäinen rakennusvaihe. Taloa tul-taisiin laajentamaan seuraavan neljännesvuosisadan aika-na kahteen otteeseen.

Alkuperäisessä muodossaan talo oli varsin kapea. Sen las-kettu rakennustilavuus oli 6856,375 kuutiota. Pääsi-säänkäynti oli Runeberginkadun puoleisen kapean päädynkeskellä, siis hieman vasemmalle nykyisestä Runeber-ginkadun ulko-ovesta.

Pyöreä porrashuone, joka sijoittui osittain rakennuk-sen julkisivun ulkopuolelle Oksasenkadun puoleisen pää-dyn tuntumassa, muodosti poikkileikkaukseltaan puoli-ympyrän muotoisen ulkoneman muutoin suorakaiteenmuotoiseen rakennukseen. Kun Oksasenkadun lisäsiipirakennettiin 1920-luvun lopulla, tämä porrashuone jäi uu-disrakennuksen sisäpuolelle.

Jo aiemmin 20-luvulla – kun Töölöön oli asennettuautomaattikeskus – rakennukseen syntyi lisäkerros, kunkorkeiden ikkunoiden takana oleva avara tila jaettiin puu-

Ulkonevat ikkunat toistuivat hieman erilaisina muunnelmina useissaLars Sonckin suunnittelemissa rakennuksissa.

Päätyjulkisivut Runeberginkadun ja Oksasenkadun puolilla.(Helsingin rakennusvalvontaviraston arkisto)

Julkisivukuva pihan puolelta vuodelta 1914. (Helsingin rakennusvalvontaviraston arkisto)

rakenteisella laipiolla kahteen tasoon. Muutospiirustus onpäivätty 25.7.1923. (Vastaavanlainen välikerros lisättiinmyös Sörnäisten Kaarlenkatu 11:n kiinteistöön, kun seotettiin vuonna 1928 puhelinkeskuskäyttöön.)

Töölössä talon muut lattiat olivat jo alunperin betoni-rakenteisia, ja tämäkin – uuden neljännen kerroksen puu-lattia korkeustasossa +20,52 m – vaihtuisi keväällä 1964betonilattiaksi.

Vientikielto pysäyttilaitteistohankinnatAktiebolaget L.M. Ericsson & Co:lta saadut laitteistotar-joukset käsiteltiin puhelinyhdistyksen johtokunnassa ke-sällä 1915. Kyseinen valmistaja valittiinkin Töölön pu-helinkeskuslaitteiden toimittajaksi, ja hankintasopimussyntyi. Kesäkuussa 1916 L.M. Ericssonilta päätettiin ti-lata Töölöön puoliautomaattinen keskusparisto- eli CB-keskus 87 550 kruunun hintaan.

Sitä ennen sattui kuitenkin tapahtuma, joka ratkaise-valla tavalla vaikutti asioiden kulkuun.

19

Kesäkuun 28. päivänä 1914 Gavrilo Principal ampuiSarajevossa ne kuuluisat laukaukset, jotka surmasivat Itä-valta-Unkarin arkkiherttuan Franz Ferdinandin ja hä-nen vaimonsa, herttuatar Sophien. Samalla syttyi I maa-ilmansota.

Sota vaikutti moniin asioihin. Se sai aikaan merkittä-vän muutoksen myös Töölön keskushankkeessa, kun ruot-salaiset viranomaiset kielsivät sotamateriaalin – jollaiseksimyös puhelinlaitteet luokiteltiin – viennin sotaa käyviinmaihin. Tässä kohdin suurruhtinaskunta Suomi ei ollutpoikkeus. Tilattu keskus jäi odottamaan parempia aiko-ja Tukholmaan.

Saksasta ei luonnollisesti voitu tuohon aikaan harkitapuhelinkeskusten tuontia. Lisäksi ongelmia aiheutui sii-tä, että Skandinavian maissa ei ollut pelkästään vienti-kieltoa, vaan myös läpituontikielto. Niinpä esimerkiksiniitä kaapeleita, jotka puhelinyhdistys oli tilannut Eng-lannista, ei sallittu tuoda Suomeen Skandinavian kautta

Alunperin Lars Sonck suunnitteli puhelinkeskukseen korkean keskussalin. Oksasenkadun puoleiseen ulkonevaan porrashuoneeseen oli sisäänkäynti pihalta. (Rakennustaiteen museo)

Porrashuoneen ulkonema näkyy selvästi ensimmäisenrakennusvaiheen pohjapiirustuksissa. (Helsingin rakennusvalvontaviraston arkisto)

20

vuonna 1917. Englantilainen tehdas esitti, että kaapelitvoitaisiin lähettää Arkangelskiin. Puhelinyhdistys ei suos-tunut tähän. Vaikka kaapelit olisikin saatu englantilaisellalaivalla Arkangelskiin asti, ei ollut mitään takeita siitä, et-tä kaapeleita olisi saatu vuonna 1917 Arkangelskista eteen-päin Helsinkiin.

SuojeluskuntakouluTöölön keskuksessaSuomen itsenäistyttyä 6.12.1917 olot eivät vakiintuneetheti. Vuoden 1918 sisällissodassa punaisten joukot val-tasivat Helsingin, mikä vaikeutti puhelinyhdistyksen toi-mintaa. Punakaarti muun muassa sulki osan puhelinliit-tymistä. Tästä huolimatta puhelinliikenne saatiin jollakintavoin sujumaan vajaalla henkilöstöllä. Suojeluskunta-laisten joukot ottivat haltuunsa Korkeavuorenkadun kes-kusaseman 12.4.1918, minkä jälkeen saatiin suljetutkinpuhelimet taas toimintakuntoon.

Kun vastavalmistuneita Töölön ja Sörnäisten keskus-rakennuksia ei rauhan palattuakaan voitu heti ottaa pu-helinkeskuskäyttöön, niiden tiloja vuokrattiin kouluti-loiksi, varastoiksi, suojeluskunnalle ja osin asuntotarkoi-tuksiin.

Töölön puhelinkeskusrakennuksen tilapäisistä käyttö-tarkoituksista kirjoitti muun muassa Suomen Kuvalehtinumerossa 39, joka ilmestyi 27.9.1919. Kirjoituksen ot-

sikkona oli 'Helsingin suojeluskuntakoulu', ja tekstissäkerrottiin seuraavaa:

’’Useissa suojeluskuntapiireissä on järjestetty lyhytai-kaisia opetuskursseja pystyvän aliupseeriston kehittämi-seksi ja harjoittamiseksi suojeluskunnillemme. Samassatarkoituksessa on Helsinkiin, joka muodostaa oman suo-jeluskuntapiirin, äskettäin perustettu suojeluskuntakou-lu, jonka käytettäväksi Helsingin Puhelinyhdistys on an-tanut Töölössä, Runeberginkatu 43:ssa sijaitsevan muh-kean talonsa.

Siellä kurssilaiset asuvat määräaikansa niinkuin soti-laat kasarmissaan. Yläkerrokseen heille on järjestetty kak-si avaraa, siistiä makuuhuonetta sänkyineen, pesutelinei-neen ja vaatekaappeineen. Ruokasali on avara ja viihtyi-sä. Samassa kerroksessa ovat lukusali, tupakka- ja seu-rusteluhuoneet. Kaikki yksinkertaista, mutta kodikasta.

Koulun johtajana toimii Helsingin suojeluskunnan pii-ripäällikkö, majuri Unto Sarlin, opettajina ovat luutnanttiVilla ja vänrikki Vuolio.

Opetus on järjestetty silmälläpitäen sitä, että kurssi-laiset perehtyisivät säännölliseen, yksinkertaiseen soti-laselämään. Työohjelmassa vuorottelevat harjoitukset jaluennot tarpeellisine ruoka- ja lepotunteineen, jonka li-säksi virkistykseen kiinnitetään tarpeeksi huomiota.

Kurssit kestävät viikon. Kerrallaan otetaan noin 50 op-pilasta.’’

Koulun toiminta Töölössä jäi kuitenkin lyhytaikaisek-

Helsingin jääkäriprikaati tykistöharjoituksissa Töölössä vuonna 1918. (Helsingin kaupunginmuseo)

21

si. Vuoteen 1921 mennessä suojeluskunta oli jo muutta-nut puhelinkeskusrakennuksesta muualle.

Töölöön päätettiin hankkiaautomaattinen puhelinkeskusEnsimmäinen maailmansota päättyi Versaillesin rauhaankesäkuussa 1919, minkä jälkeen Töölön keskushanke jou-tui uuteen tarkasteluun.

Siirtyminen puoliautomaattisiin keskuksiin jätettiin vii-saasti väliin. Päätös siirtyä suoraan automaattikeskuk-seen osoittautui menestykselliseksi.

Täysautomaattisen keskuksen mahdollisuutta ryhdyt-tiin vakavasti harkitsemaan jo toukokuussa 1919. Puhe-linyhdistykselle oli nimittäin tullut tietoja lähinnä Sak-sassa ja USA:ssa suoritetuista rohkaisevista kokeiluista täy-sin automaattisten keskusten parissa.

Keski-Euroopassa ehdittiin asentaa joitakin automaat-tikeskuksia juuri ennen ensimmäistä maailmansotaa.Vuonna 1913 Ranskan ensimmäinen automaattikeskus oliasennettu Nizzaan. Samana vuonna tekniikka otettiin käyt-töön myös Englannissa. Sen sijaan suuriin Euroopan kau-punkeihin – Lontooseen, Pariisiin ja Berliiniin – auto-maattiset puhelinkeskukset tulivat vasta vuoden 1920 jäl-keen.

Keskushanketta päätettiin selvittää uudelleen ulko-maista asiantuntija-apua käyttäen. Yli-insinööri P.V.Christensen Kööpenhaminasta saapuikin tässä ominai-suudessa Helsinkiin kesällä 1919. Saman vuoden syksyl-lä hän antoi automaattikeskusta puoltavan lausunnon.

Samaan tulokseen olivat päätyneet myös yhdistyksenomat insinöörit, etenkin John Rosberg. Viimemainitunennakkoluuloton asenne vaikutti suuresti yhdistyksen joh-don päätökseen siirtyä automaattikeskusten kauteen.

L.M. Ericssonilta jo aiemmin tilattujen vanhanmallis-ten keskuslaitteiden kauppa saatiin peruttua. Ericssoninkanssa tehtiin sopimus, jonka mukaan valmistaja ostaalaitteet takaisin itselleen ja maksaa siitä sellaisen hinnan,että puhelinyhdistykselle jää vielä voitoksi vähintään36 000 kruunua. Tähän sopimukseen päästiin, koska maa-ilmansodan jälkeen puhelinkeskuksilla oli kova kysyntä.Sittemmin L.M. Ericsson myi alunperin Töölöön tarkoi-tetut keskuslaitteet Ouluun.

Saksalainen keskussaatiin kohtuuhinnallaKoska puhelinyhdistys oli saanut kiittäviä arviointeja ame-rikkalaisen Western Electric Co:n laitteista, yhdistyksenhallitus antoi silloiselle toimitusjohtajalle valtuudet ottaaselvää, millaisilla ehdoilla kyseinen yhtiö toimittaisi au-tomaattikeskuksen.

Sitten kuitenkin nousi eteen uusi kysymys: hankittai-siinko laitteet Western Electric -yhtiöltä vai saksalaisel-ta Siemens & Halske AG:ltä, joka asian tärkeyden ym-

märtäen pyrki määrätietoisesti Helsinkiin: kun pääkau-punki oli esikuvana monille muille, Siemens & Halske toi-voi tätä kautta pääsevänsä kiinni koko Suomen puhelin-markkinoihin, joista saksalaiset olivat olleet lähes tyys-tin syrjässä.

Vuoden 1919 loppupuolella Siemens-yhtiö saavutti yhäenemmän jalansijaa Helsingissä. Valinta näytti kallistu-van sen puolelle. Yleisen Saksaan suuntautuvan poliitti-sen ilmapiirin lisäksi asiaan liittyi muitakin tekijöitä.Keväällä 1919 Suomeen perutetun uuden yrityksen, Elekt-riska Aktiebolaget Siemens-Schuckert Sähkö-Osakeyhtiönkautta oli aikaisempaa helpompaa markkinoida Siemen-sin laitteita maahamme. Myös puhelinyhdistyksen johtokäänsi katseensa yhä selvemmin Saksaan päin. Näin tekipaitsi hallituksen johtoon noussut von Schantz myösyhdistyksen asemaosaston apulaisinsinööri John Rosberg,josta joulukuussa 1919 tuli kyseisen osaston päällikköGeorg Berghin jälkeen. Bergh siirtyi L. M. EricssoninSuomessa toimivan tytäryhtiön palvelukseeen.

Lokakuussa 1919 John Rosberg oli lähetetty tutustu-maan Siemens & Halske -yhtiön rakentamiin automaat-tikeskuksiin Münchenissä ja Berliinissä sekä pistäytymäänpaluumatkalla myös Landskronassa, missä oli käytössäWestern Electric Co:n pystyttämä keskus.

Rosberg asettui lausunnossaan Siemens-yhtiön kannal-le. Kyseinen yritys tekikin Siemensin edellä mainitun suo-malaisen tytäryhtiön välityksellä tarjouksen 2 000 nu-meron kojeiston toimittamisesta.

Loppujen lopuksi tarjouksia Töölön automaattikes-kuksesta pyydettiin kahdelta laitevalmistajalta: WesternElectric & Co:lta ja Siemens & Halske AG:ltä. Jälkim-mäinen firma sai tilauksen.

Puhelinyhdistys teki tilauspäätöksen 27.12.1919. Lo-pullinen hankintasopimus allekirjoitettiin 22.3.1920.Se käsitti 2 000 liittymän toimittamisen. Saksassa val-litseva kaaos ja Saksan markan alhainen arvo tekivät kau-pasta yhdistykselle erityisen edullisen.

Western Electricin viimeinen tarjous oli 92 833 silloistadollaria. Siemensin tarjous oli 1 494 028,30 saksanmarkkaaeli 713 595,10 silloista suomenmarkkaa. Tuohon aikaansaksanmarkka alkoi jo horjua, joten laitetoimittaja mie-lellään suostui ottamaan osan maksusta maan valuutas-sa. Puhelinyhdistyksen 50-vuotishistoriikki vuodelta 1932tiivistää tilanteen näin:

’’Valuuttaoloja hyväksi käyttäen tuli Töölön asema lo-pullisesti niin halvaksi, ettei sellaista hintaa enää voisikuvitellakaan. Tällä tavalla säästyneet pääomat tekivätmahdolliseksi uudet lisätilaukset, tarvitsematta niitä var-ten hankkia uusia varoja.’’

Sittemmin puhelinyhdistys otti Suomi-Yhtiöltä nel-jän miljoonan markan lainan, jolla rahoitettiin sekä Töö-lön puhelinkeskuksen asennustöitä että Korkeavuoren-kadun keskusaseman laajennusta.

22

Automaattisten puhelinkeskusten hoitamiseen ei enäätarvittu ollenkaan puhelunvälittäjiä eli telefoniste-

ja, vaan puheluiden välitys hoitui sähkömagneettistenreleiden avulla toimivien erilaisten niin sanottujen valit-sijoiden kautta. Laitteita oli jo käytetty ulkomailla sen ver-ran pitkään, että niistä oli jo ehditty saada myönteisiäkokemuksia.

Puhelunvälittäjät historian hämäräänSuomen Kuvalehti kertoi lukijoilleen ennakkotietoja tek-niikan kehittymisestä numerossa 6, joka ilmestyi helmi-kuussa 1920:

PUHELINNEIDIT POISMullistava keksintö, josta Helsinki pian pääsee osalliseksi.

’’Me ihmiset tahdomme usein tehdä sen pahan ereh-dyksen, että kuullessamme jostakin suuresta keksinnös-tä luulemme viimeisen sanan tulleen sanotuksi tällä alal-la. Ja useimmiten saamme sitten jo aivan pian huomata,että se, jota pidimme miltei mahdottomana ylittää, eiuusimpien saavutusten rinnalla olekaan mitään niin eri-koista.

Kun Morse yhdeksännentoista vuosisadan alussa kek-si elektromagnetisen lennättimen, uskoi varmasti moni,ettei sähkön avulla enää voitaisi saada aikaan mitään ih-meellisempää. Ja kuitenkaan ei kestänyt kuin pari vuo-sikymmentä ennenkuin jo Marconi esitti ihmettelevälleihmiskunnalle langattoman sähkölennättimen.

Samoin, kun Bell vuoden 1870 paikkeilla rakensi en-simmäiset puhelimensa, pidettiin hänen keksintöäänsä ai-van hämmästyttävänä ihmeenä. Ja kuitenkin on puhe-linta aikojen kuluessa paranneltu monella eri tavalla niin,että uusimmilla keksinnöillä varustetut koneet jo todel-la ovat oikeita ihmekaluja, jollaisista entisajan ihmiseteivät olisi voineet edes uneksia.

Meillä Suomessa otettiin ensimmäiset puhelimet käy-täntöön kesäkuussa vuonna 1882, ja samana vuonna oliHelsingissä jo noin 140 puhelinta.

Sittemmin on niiden määrä lisääntynyt niin suunnat-tomasti, että ne nyt voidaan laskea kymmenissätuhan-sissa. Itse puhelimet eivät juuri sanottavasti muuttuneetvuoden 1882 jälkeen ennenkuin joku vuosi ennen sotaa,jolloin lamppujärjestelmä otettiin käytäntöön ja soitto-kammet katosivat puhelimista.

Mutta nyt on pääkaupungissamme aijottu ottaa käy-täntöön muuan uusi keksintö, joka tulee muuttamaanpuheloimisen paljoa yksinkertaisemmaksi kuin se ennenon ollut, nimittäin itsetoimiva puhelinkeskus. Tällaisiakeskuksia on jo jotenkin paljon käytännössä suurissa si-vistysmaissa Saksassa, Englannissa ja Amerikassa, vielä-pä muutamin paikoin naapurimaassamme Ruotsissakin.

Helsingissä on automaattinen keskus aluksi aijottu ra-kentaa Töölön kaupunginosaan ja varmasti tulee kestä-mään ainakin kymmenen vuotta ennnenkuin kaikki Hel-singin ja sen esikaupunkien puhelut voivat kulkea itse-toimivan keskuksen kautta.’’

Ohjeita uusienpuhelimien käyttäjilleLehti jatkoi kuvailemalla itsetoimivan keskuksen ja uu-denlaisten puhelimien toimintaa:

’’Itse asiassa on väärin puhua uusista puhelimista, silläkäytettäviksi tulevat edelleenkin entiset koneet. Niihinrakennetaan vain kellotaulua muistuttava 10:llä nume-rolla varustettu levy, jonka avulla jokainen puhelimenomistaja itse voi päästä minkä numeron yhteyteen hyvänsä.Yhdistäminen on aivan yksinkertaista. Jos esimerkiksi ha-luaa puhua n:o 124:n kanssa, on asetettava sormi nume-ro yhden kohdalle ja kierrettävä levyä oikealle kunnes seei enää pääse kauemmaksi. Silloin otetaan sormi pois, jol-loin levy itsestään luisuu takaisin entiseen asentoonsa.Samoin tehdään numeroiden 2 ja 4 kanssa, ja kun sittenotetaan kuulotorvi käteen, alkaa kello n:o 124:ssä hetisoida eikä vaikene ennenkuin sieltä on vastattu tai puhe-lun ottaja on sulkenut oman puhelimensa. Jottei soittokuitenkaan tulisi häiritseväksi, ei kello soi yhteen menoon,vaan pienin väliajoin, siten että se esim. soi yhden sekunninja on sitten yhden vaiti kunnes taas alkaa soida. Jos taasn:o 124 ei ole vapaa voi puhelun ottaja heti huomata senheikosti surisevasta äänestä, joka kuuluu hänen kuulo-torvessansa.

Miten tämä automaattinen yhdistäminen tapahtuu, onmahdotonta lyhyesti selittää. Mainittakoon vain, että jo-kaista kaupungissa olevaa puhelinta kohti on keskuksessaerikoinen pieni koje, n.s. hakija, joka välittää puhelut.

Itsetoimivassa keskuksessa tulevat muutenkin käytet-täviksi elektroniikan tätä alaa koskevat keksinnöt. Niin-pä on miltei mahdotonta, ettei sitä heti huomattaisi, josjokin hakija joutuu epäkuntoon. Keskuksessa on nimit-täin moniväriset merkkilamput, jotka heti ilmottavat, mis-

UUSINTA TEKNIIKKAA:AUTOMAATTINEN KESKUS

23

sä ja millainen vika on. Vartija kulkee yötä päivää kes-kuksessa pitäen silmällä lamppuja.

Kuten jo mainittiin, aijotaan Helsingissä ensimmäi-nen itsetoimiva keskus rakentaa Töölöön. Koneet on jotilattu Berliinistä suurelta Siemens & Halske liikkeeltä,ja voivat ne valmistua ehkä vuoden kuluttua. Mutta kun-nes entiset keskukset tulevat kokonaan tarpeettomiksi ku-luu vielä pitkä aika; ainakin kymmenen vuotta. Tälläajalla tulee käytännössä olemaan myös n.s. puoliautomaatti,jota yksi kuvistamme esittää. Se on tarpeen silloin, kunvanhanmallinen puhelinkone haluaa päästä puheisiin uu-denmallisen kanssa.

Niin, siis kerran on helsinkiläisillekin koittava se aika,jolloin ei enää tarvitse riidellä puhelinneitien kanssa, vaanjolloin voi itse vaivatta ja mukavasti päästä puheisiin ke-nen kanssa hyvänsä.

On todella ihmeellistä, miten nopeasti puhelin on ke-hittynyt. Mikä suunnaton ero onkaan Bellin alkuperäis-ten koneiden ja nykyajan uudenaikaisten puhelimien ja it-setoimivien keskuksien välillä. Ja kuitenkaan ei tämä ke-hitys ole kestänyt kauemmin kuin 50 vuotta.

Minkähänlaisia ovat puhelimet, kun vieläkin puoli vuo-sisataa on ennättänyt kulua?’’

Puhelimen käyttöohjeet oli jätetty pois Helsingin pu-helinluetteloista vuonna 1904. Ne otettiin kuitenkin taasmukaan luetteloihin, kun automaattikeskus oli saatu asen-netuksi vuonna 1922.

Siemens toimittiStrowger-keskuksenAsennustyöt alkoivat saksalaisten johdolla Töölön kes-kustalossa vuoden 1921 alkupuolella. Ensimmäiset laite-toimitukset saapuivat Suomeen keväällä 1921. Raken-nukseen piti tehdä melko suuria sisätilojen korjaus- ja muu-tostöitä, koska talo oli alunperin tehty käsikeskusta varten.

Keskustoimituksia ei Saksan sodanjälkeisen kriisitilanvuoksi voitu kuitenkaan kokonaan toimittaa laaditun suun-nitelman puitteissa. Viimeiset laitteet saapuivat vasta vuo-den 1922 alkupuolella.

Automaattikeskus – jolle myöhemmin annettiin nimiTöölö-1 – asennettiin Runeberginkatu 43:n toiseen ker-rokseen.

Lars Sonckin alkuperäisissä piirustuksissa ristikytken-tähuone olisi sijoitettu talon ullakolle, mutta sittemminse päätettiinkin toteuttaa talon pohjakerrokseen. Myös ny-kyisen puhelinkeskuksen ristikytkentähuone on osittainsamoissa pohjakerroksen tiloissa. Kaapelikellari, johonmaanalaiset puhelinlinjat tulevat, sijoitettiin vielä alem-mas talon kellariin.

Keskuksen asennustöissä tarvittava työvoima rekrytoi-tiin paikallisesti. Myös yhdistyksen oma väki osallistui se-kä varsinaiseen asennusvaiheeseen että laitteiston kokei-luun. Näin saatiin tuntumaa ja tietoa keskusjäjestelmäntoiminnasta.

Mekaanikko Willy Gotthardt puolisoineen (Kuva: Puhelinmuseo / Erkki Lahtinen)

24

Siemens & Halsken toimittama automaattikeskusjär-jestelmä oli niin sanottua Strowger-tyyppiä, jota myösnimitetään nousukiertovalitsijakeskukseksi.

Tällaisessa keskuksessa valitsijat kiertyvät ja nousevatpuhelimen valintalevyn lähettämän sykäyssarjan määrää-mälle kohdalle, kunnes haluttu yhteys on muodostunut.Valitsijat pysyvät paikallaan niin kauan, että soittanuttilaaja sulkee puhelimensa, jolloin ne palaavat taas lepo-asentoonsa. Tätä järjestelmää hankittiin Helsingin Pu-helinyhdistyksen eri keskuksiin vuoteen 1950 asti eri-laisina hieman kehittyneempinä versioina. Se oli erittäinpitkäikäinen, kuten Töölön keskuksen 63 vuoden aktii-viura osoittaa: keskus poistui käytöstä vasta 1985 digi-taalitekniikkaan siirtymisen myötä.

Toisaalta keskus vaati jatkuvaa huoltoa. Valitsijoidenja releiden koskettimia oli puhdistettava, säädettävä jaajoittain jopa vaihdettava.

Automaattikeskuksen toimitukseen kuuluikin tarvi-kekomero, joka sisälsi runsaasti kaikkia huollossa tarvit-tavia varaosia. Lisäksi keskuksen mukana tuli mittava työ-kalukaappi.

Keskuksen oli myös oltava jatkuvasti miehitettynä. Omakäyttöinsinööri, työnjohtaja ja muutama vakituinen asen-taja vastasivat siitä, että töihin ryhdyttiin heti, kun jo-kin hälytyslamppu syttyi tai kun keskuksen toiminnassahavaittiin muutoin häiriöitä.

Asiantuntijoita erimaista asennustöihinVuonna 1921, kun automaattikeskuksen asennustyöt oli-vat meneillään, 20-vuotias vastavalmistunut insinööri Bru-no Ahlstedt aloitti työt Töölön puhelinkeskusraken-nuksessa.

Sittemmin Ahlstedt eteni urallaan Helsingin Puhe-linyhdistyksen toimistopäälliköksi ja jatkoi puhelintek-niikan kehitystyötä vielä eläkkeellä ollessaankin. Lähessatavuotiaaksi elänyt Ahlstedt kertoi uransa alkuajoistavideohaastattelussa vuonna 1999, jolloin hän oli 97-vuo-tias.

’’Minua kiinnostivat jo verrattain nuorena sähkö yleen-sä, soittolaitteet ja puhelimet. Meillähän oli lapsuuteni ai-kana Kruununhaassa puhelin – suuri kapine, jossa oli pa-ristot syöttämässä virtaa mikrofonille’’, Ahlstedt kertoihaastattelussa.

Bruno Ahlstedt valmistui insinööriksi Tekniska Läro-verketistä 1921. Ensimmäinen – ja samalla viimeinen –työpaikka järjestyi suhteilla: Ahlstedtin äiti tunsi puhe-linyhdistyksen silloisen toimitusjohtajan Fredrik Ros-bergin vaimon.

’’Rakennustyöt olivat täydessä käynnissä, joten oli luon-nollista, että nuori mies laitettiin töihin juuri Töölönkeskukseen. Se ei ollut ainoastaan Helsingin, vaan myösSuomen ensimmäinen julkinen automaattikeskus.’’

Itse asiassa kyseessä oli jopa Pohjoismaiden ensimmäi-nen julkinen automaattinen puhelinkeskus. Mänttään olihieman aiemmin ehditty asentaa paperitehtailija GustafA. Serlachiuksen teollisuuslaitoksen pieni yksityinen au-tomaattikeskus, mutta siihen ei liitetty tilaajia.

Kun Ahlstedt aloitti työt Töölössä, osa asennuksistaoli jo ehditty tehdä valmiiksi.

’’Muistan että esivalitsijat olivat paikallaan, mutta taa-empana vielä puuttui automaattiyhteyksien viimeinen osa:linjavalitsijat (OFLW = Orts- und Fernleitungswähler).Niille oli jätetty aukko, linjavalitsijat tulivat myöhem-min. Ihmettelimme, oliko mitat otettu niin tarkkaan,että ne sopisivat niille varattuun aukkoon – mutta kylläne sopivat.’’

Töölön automaattipuhelinkeskuksen asennustöitä joh-tivat Ahlstedtin ohella mekaanikko Willy Gotthardt (Hel-singin Puhelinyhdistys), kaapelityönjohtaja [Kabelmeis-ter] Karl Waga (Siemens), asennusjohtaja [Montagelei-ter] Hermann Piechocki (Siemens) sekä valitsijan tar-kastaja [Wählerkontrollierer] Karl Werlitz (Siemens).

’’Työnjohtaja Willy Gotthardt oli vanhin mekaanikko.Myös insinööri Sundell oli tuolloin Töölön keskuksessa

Insinööri Bruno Ahlstedt Töölössä. (Kuva: Puhelinmuseo / Erkki Lahtinen)

25

harjoittelijana, mutta hänellä ei siihen aikaan ollut vieläinsinöörin todistusta’’, Ahlstedt muisteli.

’’Kaikki nämä valitsijat ja muut laitteet tehtiin luon-nollisesti valmiiksi Siemensillä – Berliinin vanhassa esi-kaupungissa Siemensstadtissa – ja asennustyö oli luon-nollisesti kaapelointia. Juuri kaapelointiasiantuntijaksipaikalle tuli Karl Waga Berliinistä.’’

Puhelinkeskus käyttöönheinäkuun alussa 1922Heinäkuun 1. päivänä 1922 asennustyöt Töölössä olivatniin pitkällä, että tekniikan hienoa saavutusta – auto-maattista puhelinkeskusta – saatettiin esitellä julkisensanan edustajille. Kolme päivää myöhemmin, 4.7.1922,yhdistettiin ensimmäiset 115 töölöläistilaajaa uuteen kes-kukseen. Maan ensimmäinen yleinen täysautomaattinenkeskusasema aloitti toimintansa.

Kuukautta myöhemmin kaikki entiset tilaajat Töölös-sä oli kytketty omaan uuteen keskukseensa, jolloin sen liit-tymien lukumäärä oli 920.

Loppuvuodesta liitettiin Töölöön vielä runsaasti uusiatilaajia, joten vuoden 1922 päättyessä Töölön koko ti-laajamäärä oli noussut 1207:ään.

Helsingin Puhelinyhdistyksen 75-vuotishistoriikki vuo-delta 1957 kuvailee tuon ajan tilannetta:

’’Vei ehkä hiukkasen aikaa ennen kuin töölöläiset op-pivat oikein kiertämään uusien puhelintensa numerolevyäja siten itse valitsemaan haluamansa yhteyden.

Tiettyä epämukavuutta tilaajille aiheutui siitä, että vas-ta vähäinen osa Helsingin puhelimia oli automatisoitu.Mutta tällaisiinpa pikku hankaluuksiin sitten rajoittui-vatkin valituksenaiheet uudesta järjestelmästä tilaajainkannalta sen jälkeen, kun keskuslaitteet oli saatu vii-meistellyksi ja johtoverkko sellaiseen kuntoon (niidenoltua jo käytössä), että se soveltui 60 voltin järjestelmäl-le.

Syksyn kuluessa aleni sekä keskus- että linjavikojen mää-rä kohtuulliseksi, ja liikenne niin Töölöstä pääkeskuk-sen alueelle tai kaukokeskuksiin kuin näistä Töölöön su-jui varsin tyydyttävästi.

Töölöläiset itse olivat automaattisiin puhelinlaitteisiinsavarsin tyytyväisiä ja arvattavasti niistä hiukan ylpeitäkin– ainakin siihen olisi ollut syytä. Olivathan he sentäänensimmäisinä Pohjoismaitten asukkaista siirtyneet uuteenkauteen puhelinliikenteen historiassa.’’

Kari Immonen kuvaa kirjassaan 'Sillat sielujen ja ih-mismietteen' töölöläisten reaktioita näin:

’’Käyttäjälle automaatio avasi uuden maailman. Kaik-ki tuli nopeammaksi, tehokkaammaksi ja neutraalim-maksi.

Historiantutkija ja kirjankustantaja Eino E. Suolahtimuisteli 1963 vähän haikeudella puhelunvälittäjiä, jot-ka eivät aina oikein ymmärtäneet leikkiä eivätkä hallin-neet täysin suomen kieltäkään, mutta joita kuitenkin jäikaipaamaan. Inhimillinen tekijä poistui ja kone tuli ti-lalle. Kaikki eivät uuteen järjestelmään sopeutuneet. Hevalittivat, että numeroiden käytön opetteleminen oli yli-voimaista ja puhelinta oli vaikea käyttää pimeässä. Joi-tain harmitti, että enää ei voinut riidellä keskusneitienkanssa.

Asetelma oli sama kuin vuosisadan vaihteessa, jolloinpoistettiin induktorikammet. Silloin kiivasluontoisem-mat valittivat, että enää ei 'kiivasta kampea veivaamalla'saanut purettua kiukkuaan. Nyt ei enää voinut rähjätä. -Pääosalle asia oli hyvin arkipäiväinen. Puhelimen käyttömuuttui helpommaksi ja ikään kuin itsestään selvem-mäksi.’’

Keskus vaati huoltoa,mittausta ja testaustaKun automaattinen nousukiertovalitsijakeskus oli Töö-lössä asennettu valmiiksi, insinööri Ahlstedt oli edelleenvastuussa keskuksesta – nyt käyttöpäällikkönä. Talon toi-sessa kerroksessa Runeberginkadun ja Apollonkadun nur-kassa oli keskuksen asennustöiden aikana saksalaisen ra-kennuspäällikön työhuone, josta nyt tuli Ahlstedtin työ-huone. - Mekaanikkojen huone oli sittemmin talon sa-massa nurkassa, joka nykyisin on osa Puhelinmuseota.

’’Keskukselle suoritettiin aluksi koeyhteyksiä. Aina-kin 20 puhelinneitosta määrättiin töihin soittamaan koe-yhteyksiä. Se oli siis massaliikennekoe – numerosta toi-seen, ryhmästä toiseen. Vasta sitten katsottiin mahdolli-seksi kytkeä ensimmäiset 115 liittymää automaattiseenkeskukseen. Vähitellen liittymien määrää lisättiin’’, Ahls-tedt kuvaili keskuksen alkuaikoja.

Koeyhteyksiä suoritti muun muassa Vera Solström,jonka kuva on Puhelinmuseon kokoelmissa. Suomalaisetkeskuksenhoitajat, insinööri Ahlstedt muiden mukana,pyrkivät puolestaan parantelemaan automaattikeskustakoko ajan tekemällä muutoksia ja säätöjä.

Töölön puhelinkeskuksen Strowger-keskuslaitteita Puhelinmuseolla.

26

’’Kun keskus oli saatu asennetuksi, tärkein kysymys oliyhdysväylien mitoittaminen. Huomasimme melkein he-ti, että keskus oli ylikuormitettu: puheluyrityksiä menihukkaan.’’

Alkuaikoina keskuksen sisäinen liikenne sujui, samoinyhteydet Töölöstä pääkeskukseen. Toisin päin oli ongel-mia, mutta erinäisten 'muutoskoplausten' jälkeen myöstämä osa liikenteestä saatiin kuntoon. Myöhemmin, kunliikenne kasvoi, keskus saattoi ruuhka-aikoina olla yli-kuormitettu ja yhteysjohdot alimitoitettuja.

’’Kuormituksen mittaamista varten Siemensiltä toimi-tettiin marmoritaulu, jossa oli kaksi piirtävää ampeeri-mittaria. Huomasimme kuitenkin melkein heti, että senavulla kuormitusmittauksia ei voitu jatkaa, sillä ne vei-vät liikaa aikaa’’, Ahlstedt kertoi.

’’Sitten ostimme Helsingin kaupungin sähkölaitoksel-ta vanhoja tasavirtamittareita, jotka olivat verrattain herk-kiä. Jokaisessa ryhmävalitsijassa oli erillinen kosketin,

joka antoi määrätyn virran, 30 milliampeeria (mA). Piir-tävään mittariin verrattuna näiden käyttäminen oli help-poa: ne vain luettiin esimerkiksi huippukuormituksenaikana kaksi kertaa, alku- ja loppuvaiheessa. Yleensä Töö-lön huippukuormitus aamupäivällä oli kello 10 – 11 vä-lillä.’’

’’Koska nämä uudet mittarit olivat erittäin herkkiä, huo-masimme voivamme säästää energiaa käyttämällä suu-rempia mittausvastuksia. Muutimme 2000 Ω:n (ohmin)vastuksia kymmenkertaisiksi eli 20 kΩ:n vastuksiksi, jol-loin päästiin huomattaviin säästöihin.’’

Automaattikeskus vaati jatkuvaa määräaikaishuoltoa.Käytössä oli aikataulu, josta nähtiin, milloin mitäkin va-litsijaryhmää oli huollettava. Laitteisiin lisättiin öljyä jatarkistettiin, että jokainen valitsija toimi oikein. Ahlstedtmuistaa, että kun kaapelityöt oli saatu valmiiksi, lämpi-män öljyn ja metallin tuoksu pysyi vielä vuosia keskus-salissa.

Ainakin alkuvaiheessa vaihteiden hankalasti hoidetta-vat koskettimet oli päällystetty hopealla. Ellei valitsijoi-den kosketinpinnoissa käytetty jalometalleja, valitsijatjuuttuivat kiinni.

Itse keskus oli pikkuharmeista huolimatta teknisestiedistynyt ja kestävä. Se oli myös omanlaisensa persoo-nallisuus. Valitsijoiden releet pitivät raksutusta, joka kuu-lui käyttäjille saakka. Se oli osa töölöläistä äänimaisemaa63 vuoden ajan, kunnes vuonna 1985 nousukiertovalit-sijakeskus korvattiin uudella saksalaisella digitaalisellaDSK-keskustekniikalla.

Osa ensimmäisestä vuoden 1922 keskuksesta on nykyisinnäytteillä Puhelinmuseossa alkuperäisellä paikallaan –edelleen toimintakuntoisena.

Automaattikeskuksen valitsijoiden toimintaa on havainnollistettuuseissa 1900-luvun ensimmäisen puoliskon tietokirjoissa, muunmuassa Pikku Jättiläisessä vuonna 1942. (Sirkku Sundqvistin arkisto)

Töölön puhelinkeskus kuvattuna vuonna 1922 (Kuva: Puhelinmuseo / Anna Savikko)

27

Töölö sopi oikein hyvin Suomen ja Pohjoismaiden en-simmäisen automaattikeskuksen paikaksi. Helvi Hä-

mäläinen kirjoittaa 'Säädyllisessä murhenäytelmässä':’’Töölön lamellitalot (...) ovat matalahkoja valoisia talo-ja; aurinkoisuutensa vuoksi ne tekevät valoisan kaupun-gin Uudesta Helsingistä, jossa ei ole puistoja ja jonkakaduista vain harvoin häilähtelee lehtien ja oksien var-jo.’’ Hämäläisen moderni Töölö on 1930-luvulta, muttakivikaupunki oli ulottunut sinne jo vuodesta 1906, jol-loin alueen asemakaava oli hyväksytty.

Töölön puhelinkeskuksen toinen naapuritalo – Rune-berginkatu 41 – oli valmistunut jo 1913. Toinen naapu-ritalo samaan kortteliin valmistui 1921, siis automaatti-keskuksen asennusten aikoihin. Talon osoitteeksi tuli Ok-sasenkatu 8 – Museokatu 23. 'Karhutalon' nimen tämänaapuritalo sai kahdesta karhupatsaasta, jotka koristavattalon sisäänkäyntiä Museokadun puolella.

Lisää automatisointia,uusia puhelintilaajiaJo ennen Töölön automaattikeskuksen avaamista Hel-singin puhelinlaitoksen johto tutki mahdollisuuksia ko-ko pääkaupungin automatisoimiseksi. Tarjousten perus-teella asiantuntijat ja laitoksen johto päätyivät Siemen-sin laitteistojen hankkimisen kannalle.

’’Kun se on samaa systeemiä kuin aikaisemmin Töö-löön laitettu, niin siitä on etua’’, perusteli puhelinyhdis-tyksen hallituksen puheenjohtaja von Schantzkin valin-taa.

Automaattijärjestelmään siirtymisessä suositeltiin puo-lestaan sellaista menettelyä, että Korkeavuorenkadun van-han käsikeskuksen viereen rakennettavaan uuteen auto-maattikeskukseen muutettaisiin johdot vähitellen.

Suunnitelmien toteuttamista varten hallitus ehdottiedustajiston syyskokoukselle 1922, että automaattisia lait-teita tilattaisiin 4 000 puhelinta varten. Kun kuitenkinedustajisto piti tässä vaiheessa suunnitelmaa liian suure-na, supisti hallitus sitä puolella (2 000 puhelimeen), min-kä edustajiston valtuuttama toimikunta hyväksyi seu-raavan vuoden tammikuussa. Pääkaupungin automati-soinnin kokonaissuunnitelman toteuttaminen saattoi al-kaa.

Sopimus 2 000 numeron automatisoinnista allekirjoi-tettiin Puhelinyhdistyksen ja Siemensin välillä helmi-kuussa 1923. Samoihin aikoihin julistettiin kilpailu ra-

kennuspiirustuksista, joista parhaaksi valitun arkkitehtiLars Sonckin ratkaisun perusteella ryhdyttiin rakentamaanuutta taloa Kasarmikadun puoleiselle tontille. Kolme ker-rosta maan päällä ja yhden sen alla käsittävä talo valmis-tui helmikuussa 1924, parisen kuukautta aikataulustaanjäljessä.

Kun von Schantz oli käynyt syksyllä 1923 Berliinissäselvittelemässä lisätilausvaihtoehtoja, puhelinyhdistyksenhallitus ehdotti 2 000 lisänumeron laajennusta Keskus-taan ja 1 000 numeroa Töölöön. Ylimääräinen edusjako-kous hyväksyi kaavailut, ja niin allekirjoitettiin Siemens& Halske -yhtiön kanssa laajennuksia vastaava sopimuslaitehankinnoista.

Töölön osalta laajennus saatiin käyttökuntoon 19. hei-näkuuta 1924 ja keskikaupungilla viikkoa myöhemmin.

Töölöön uusi lisäsiipiOksasenkadun puolelleUusi järjestelmä osoittautui taloudellisesti kannattavak-si ja teknisesti luotettavaksi. Niinpä tammikuussa 1926päätettiin hankkia Töölöön vielä 1 000 uutta numeroaja Keskustaan 7 000 lisänumeroa. Tilaus meni Saksaan,ja laajennus oli valmis kesällä 1927.

Edelleen lisää numeroita tilattiin 1927 Keskustaan 6 000ja Töölöön taas 1 000 kappaletta. Ne kytkettiin käyt-töön kesä- ja elokuussa 1928.

Kun Helsingin keskusta oli automatisoitu, vuorossa oli-vat Pitkänsillan pohjoispuolella olevat alueet sekä Munk-kiniemen alue. Mittava ja kallis automatisointiurakka saa-tiin päätökseen vuonna 1929, jolloin tasavallan presidenttiLauri Relander yhdisti Helsingin automaattiseen pu-helunvälitykseen yhtenä ensimmäisistä kaupungeista maa-ilmassa.

Töölön keskusta vastapäätä Oksasenkatu 7:n ikkunas-ta Erkki Vierikko katseli lapsena talvisin, kun puhelin-laitoksen miehet sulattivat kadulle kertynyttä lunta. Ka-dulla tökötti jalasten päällä iso, musta pata, johon luntalapioitiin.

’’Tuli vain leiskui padan alla samalla, kun pienestä rän-nistä valui höyryävä vesi virraten katuojaa pitkin Rune-berginkadun kulmassa olevaan kaivoon.’’

Ennen pitkää lapioille tuli puhelinkeskuksella muuta-kin käyttöä. Töölön keskusrakennuksen kolmas kerrosoli jo vuonna 1923 jaettu kahdeksi kerrokseksi lisäämäl-lä puurakenteinen lisälattia. Tämän muutostyön piirus-

PUHELINVERKKO LAAJENEE– TÖÖLÖN KESKUS SAA ’SIIVET’

28

tukset valmistuivat 25. heinäkuuta 1923. Taloa oli kui-tenkin laajennettava enemmänkin.

Arkkitehti Lars Sonck suunnitteli talon II rakennus-vaiheen: lisäsiiven Oksasenkadun puolelle. Sen pääpii-rustukset hyväksyttiin kaupungin rakennusvalvontavi-rastossa 22.6.1929.

Lisäsiiven rakennepiirustusten mukaan ulkoseinän pak-suudeksi tuli 600 mm – kyse oli siis varsin vahvaraken-teisesta ulkoseinästä. Julkisivut mukailivat paljolti ta-lon ensimmäisen rakennusvaiheen tyyliä. Ulkoneva kaa-reva porrashuone jäi nyt uuden siiven sisäpuolelle.

Oksasenkadun lisäsiipeen tuli sekä toimistotilaa ettäasuinhuoneistoja puhelinyhdistyksen työsuhdeasunnoik-si. Asunnot sijaitsivat Oksasenkadun lisäsiiven kolmessaylimmässä kerroksessa.

Pohjakerrokseen sijoitettiin muun muassa pesutupa. Sit-temmin pohjakerroksen rakenteita muutettiin ja pesu-tuvan tilalle tuli puhelinyhdistyksen henkilöstöruokala.Vuoteen 2001 saakka toiminutta ruokalaa monet eläk-keellä olevat puhelinyhdistyksen työntekijät muistele-vat vieläkin lämmöllä.

Kiisteltyä F-järjestelmääkokeiltiin Töölön keskuksessaVuonna 1934 Helsingin Puhelinyhdistyksessä tuli ajan-kohtaiseksi laajentaa pääkeskusta 2 000 numeron ja Töö-

lön keskusta 500 numeron laitteilla. Lisäksi suunnitelmiinkuului Kilon, Viherlaakson, Leppävaaran, Keski-Espoonja Espoon automatisointi.

Kun asiaa tutkittiin, todettiin, että Siemensin niin sa-nottu F-puhelinjärjestelmä olisi aikaisempaan A-järjes-telmään verrattuna käyttökustannuksiltaan merkittäväs-ti taloudellisempi ja myös hinnaltaan halvempi.

Puhelinyhdistys päätti siirtyä F-järjestelmään. Tästä ke-hittyi erikoislaatuinen kiista Helsingin Puhelinyhdis-tyksen ja valtiovallan välille 1930-luvun puolivälin jäl-keen.

Jo perinteisesti kaukopuheluilla oli ollut etuoikeus pai-kallispuheluihin verrattuna: kaukopuhelut katkaisivat pai-kallispuhelut. Niin kauan kuin puhelujen välitys oli hoi-dettu käsivälitteisesti, ei ollut suurempia ongelmia. Se-kä puhelinlaitosten henkilökunta että tilaajat pitivät täl-laista järjestelmää itsestään selvänä. Tilanne mutkistuimerkittävästi automatisoinnin seurauksena.Vain lisälait-tein ja suurin kustannuksin oli Töölön ja Helsingin pää-keskuksen automatisointien jälkeen pystytty asia hoita-maan entisenlaisena eli kaukopuhelu keskeytti paikallis-puhelun.

Automaattisessa F-järjestelmässä kaukopuhelunvälittä-jä ei tiennyt, oliko varatussa numerossa meneillään kau-ko- vai paikallispuhelu. Kaukopuhelujen priorisointi han-kaloitui, joten Posti- ja lennätinhallitus vastusti uudis-tusta jyrkästi.

Riitakysymystä käsiteltiin kulkulaitosten ja yleisten töi-den ministeriössä. Ennen kiistan ratkeamista tehtiin eräi-tä väliaikaisia sopimuksia. Niinpä huhtikuun lopulla 1936sovittiin muun muassa siitä, että Helsingin Puhelinyh-distys sai liittää Töölön keskuksen 150 tilaajaa F-järjes-telmään riidan käsittelyajaksi. Sitä ei kuitenkaan pidet-ty koeaikana, vaan sen jälkeen yhdistyksen tuli omalla kus-tannuksellaan palauttaa asiaintila entiselleen.

Päätöksessään 14.7.1936 valtioneuvosto oikeutti yh-distyksen ottamaan F-järjestelmän kokeeksi käyttöön pää-keskuksissa (Keskusta keskukset I, II ja III), Kalliossa jaTöölössä 1.11.1936 asti –kuitenkin ehdolla, että 'jos koea-jan kuluessa havaitaan, että uudesta järjestelmästä on hait-toja liikennöitsijöille ja valtion kaukopuhelinliikenteel-le, on valtioneuvosto ennen edellä mainittua määräaikaaoikeutettu velvoittamaan Helsingin Puhelinyhdistyksensiirtymään entisen luontoiseen järjestelmään; että aiheu-tuvat kustannukset kuin myöskin F-järjestelmän käyt-töönottamisesta aiheutuvat muutostyöt eri keskuksissa onHelsingin Puhelinyhdistyksen suoritettava omalla kus-tannuksellaan'.

Lopullinen valtioneuvoston päätös, joka annettiin26.1.1937, oli F-järjestelmän kannalta kielteinen pää-keskuksien (Keskustan keskukset I, II ja III), Kallion jaTöölön osalta. Päätöksessä velvoitettiin puhelinyhdistys'ensi tilassa ja viimeistään 1. päivään kesäkuuta 1937 men-nessä omalla kustannuksellaan joko poistamaan F-järjes-telmän mukaiset laitteet näistä keskuksistaan tai muut-

Leikkauspiirustus talon Oksasenkadun puoleisesta siivestä vuodelta1929. (Helsingin rakennusvalvontaviraston arkisto)

29

tamaan ne sellaisiksi, että kaukopuhelujen välitys voihäiriytymättä jatkua sillä tavalla kuin välitys tapahtuiennen 21 päivää huhtikuuta 1936'.

Valtioneuvoston kielteisen päätöksen taustalla oli pal-jolti ilmeisesti sotilaallisia ja maanpuolustuksellisia nä-kökohtia. Arvioitiin, että avojohtoverkossa vihollisen oli-si helpompaa salakuunnella F-järjestelmää kuin A-jär-jestelmää. Puolustusvoimissa kannatettiin myös kauko-puhelujen priorisointia, jotta strategisesti tärkeät viestitpääsisivät nopeasti perille.

Töölössä ja muissa keskuksissa kaikki puhelimet saa-tiin kytkettyä takaisin A-järjestelmään vasta 'yliajalla'9.1.1938. Toisen maailmansodan jälkeen 1950-luvullaHelsingin Puhelinyhdistyksessä siirryttiin kuitenkin F-järjestelmää paljolti muistuttavaan järjestelmään.

Töölön keskukseentoinen lisäsiipiTöölän puhelinkeskusrakennuksen kolmas rakennusvai-he tuli ajankohtaiseksi 1930-luvun lopulla. ArkkitehtiLars Sonckilta tilattiin uusia suunnitelmia.

Rakennus oli 1930-luvun lopulle saakka ollut kokonaanerillään korttelin muista rakennuksista. Lisärakennuk-sen pääpiirustukset hyväksyttiin rakennusvalvontaviras-tossa 14.8.1937 ja ne toivat muutoksen tähän tilanteeseen.Runeberginkadun varteen rakennettava lisäsiipi ulottui

aina Runeberginkatu 41:n palomuuriin saakka ja tekisiis korttelista tältä sivulta umpinaisen.

Arkkitehti-lehden numerossa 1/1938 oli yhden palstanpikku-uutinen, jossa kerrottiin Töölön puhelinkeskuksenuudisrakennushankkeesta Runeberginkatu 43:ssa. Uuti-sen mukaan rakennusurakoitsijana toimi Oy Concrete Ab.

Kun talon aikaisemmat kaksi rakennusvaihetta olivatpohjapinta-alaltaan yhteensä 494,037 m2, nyt rakennet-tu kolmas vaihe peitti tontista 319,2 neliötä lisää. Ru-neberginkadun puoleisen lisäsiiven rakennustilavuudek-si tuli 7231,37 kuutiota.

Näin ollen kolmannen rakennusvaiheen valmistuttua1138,824 m2:n tonttialasta oli rakennettu yhteensä813,237 m2. Rakentamatonta tonttia jäi jäljelle 325,587neliötä.

Ajoluiska autohalliin

Uusimman lisäsiiven pohjakerroksessa oli kadun varteensijoitettu ovet viidelle autotallille. Myöhemmin autotal-lit otettiin muuhun käyttöön ja ovien tilalle tehtiin ik-kunat. Vuonna 1981 nekin poistettiin ja aukot muurat-tiin umpeen.

Autotallien oikealle puolelle, lähelle naapuritalon pa-lomuuria, rakennettiin ajoluiska pihakannen alle raken-nettuun autohalliin. Ajoluiskan päähän lisättiin vahti-koppi.

Runeberginkadun puolelta katsottuna talon ensimmäisen ja kolmannen rakennusvaiheen välisen rajan voi havaita esimerkiksi siitä, että 1930-luvulla rakennetun siiven yläkerroksessa ei ole pyöreitä ikkunoita.

30

Tässä vaiheessa Apollonkadun puoleisessa pohjaker-roksessa oli akkuhuone, joka sijoittui osin nykyisen ris-tikytkentätilan kohdalle. Akkuhuoneen vieressä oli pan-nuhuone.

Uuteen siipeen sijoitettiin myös tavarahissi, joka kel-larissa ulottui autohallitasolle saakka. Siitä olikin sit-temmin paljon hyötyä siinä vaiheessa, kun puhelinlaitoksenvarasto muutti lisäsiiven kolmanteen kerrokseen.

Jouko Evolahti, joka tuli Töölön kiinteistöön töihinvarastonhoitajaksi vuonna 1964, muistaa vielä Runeber-ginkadun siiven alkuperäisen henkilöhissin:

’’Siinä oli semmoinen hyvin erikoinen vanha hissi, johonmahtui kaksi ihmistä – sellaisia hissejä tehtiin ennen so-tia’’, Evolahti kuvailee.

’’En ole muualla nähnyt sellaista pientä hissiä, jossa oliikään kuin vanhat veräjät. Siinä oli sellainen taitettu penk-kikin, että joku voi istua. - Isolla tavarahissillä tuotiinsitten varastoon kaapelikelat ja kaikki muut tavarat.’’

Sittemmin ylimpiin kerroksiin muuttivat muun muas-sa puhelinlaitoksen rekisteritoimisto ja asennustoimisto.Viidenteen kerrokseen tuli aikanaan myös puhelinkes-kustiloja.

Lisärakennusta tarvittiin puhelinkeskuskäyttöön jo ai-kaisemminkin: toisessa kerroksessa Töölö-2 tulisi Rune-berginkadun siipeen, suunnilleen Puhelinmuseon nykyi-sen auditoriotilan kohdalle. Aluekeskus Töölö-3 muut-taisi aikanaan pohjakerroksen autotallien tilalle samaan

keskustilaan, jossa on Töölön nykyinen toimiva digitaa-linen puhelinkeskus.

Viisikerroksinen lisäsiipi Runeberginkadun puolella val-mistui 1938. Samoihin aikoihin kiinteistössä tehtiin eräi-tä pienempiäkin muutostöitä.

Esimerkiksi 5.4.1938 päivätyn piirustuksen mukaan pu-helinkeskustilan mekaanikkohuoneen läheisyyteen lisät-tiin kahvihuone. Niin ikään Apollonkadun puolella kol-mannessa kerroksessa toimistotiloihin rakennettiin jul-kisivun puolelle kaksi vierekkäistä keittokomerohuonet-ta (kesällä 2008 siinä kohdassa oli konsulttiyritys PerfectoOy:n pieni neuvotteluhuone).

Myöhemmin samana vuonna toteutettiin lisää pieniämuutoksia. Oksasenkadun puolella, tulevan työpaikka-ruokalan kohdalla, tehtiin väliseinäjärjestelyin tilaa muunmuassa mankeli- ja kuivaushuoneelle. Apollonkadun puo-lelta kolmannesta kerroksesta poistettiin joitakin väli-seiniä. Viidenteen kerrokseen rakennettiin tarvikevaras-toja, keittiö- ja wc-tiloja sekä alkovi. Näitä muutoksia kos-kevat piirustukset valmistuivat 22.8.1938 ja hyväksyttiin20.9.1938.

Eikä talo vielä tällä ollut valmis. Varastonhoitaja Jou-ko Evolahti kertoo, että kiinteistön pienet muutostyöt oli-vat normaali käytäntö vielä 1960- ja 1970-luvuillakin:

’’Niitä tehtiin jatkuvasti. Joka vuosi oli jokin muutosmenossa’’, Evolahti arvioi.

Koska pihakannen alla on autohalli,pihalle on asetettu painorajoitus.

Autohalliin johtava ajoluiskan sisäänkäynti Runeberginkadulla on aivan rakennuksen reunassa.

31

Helsingin Olympiastadion vihittiin 12. kesäkuuta 1938.Puhelinyhdistyksen vastuulla olivat stadionin ja ko-

ko olympiakoneiston puhelinyhteydet. Yhdistys oli val-mistautunut vuodeksi 1940 kaavailtuihin olympialaisiin ti-laamalla puhelinlaitteita ja järjestämällä palvelun sellai-sella tavalla, että kisat voitaisiin viedä kunnialla läpi.

Talvisodan syttyessä 1939 tämä valmistautuminen koi-tui hyödyksi. Varastossa olleet kaapelireservit ja laitteis-tot löysivät paikkansa, kun rajat sulkeutuivat, pommi-tukset vaurioittivat verkkoa ja säännöstely rajasi osto-mahdollisuuksia. - Vuotta 1952 varten Puhelinyhdistysteki aikanaan uudet ratkaisut. Silloin rakennettiin eri-tyinen olympiapuhelinverkko automaattikeskuksineen.Siihen oli kuitenkin vielä pitkästi aikaa.

Tärkeitä yhteyksiäpyrittiin suojaamaanHelsinki oli sotavuosinakin Suomen tietoliikenteen her-mokeskus. Pääkaupungissa sijaitsivat valtionhallinto jatalouselämän johto, päämajan sotatalousesikunta ja erimaiden lähetystöt. Siksi juuri Helsingin puhelinliiken-teen turvaaminen oli elintärkeää.

Jo ennen sotaa Puhelinyhdistyksessä ryhdyttiin varus-tautumaan kaasusotaan. Keskustan, Töölön ja Sörnäis-ten keskuksiin perustettiin suojahuoneet kaasuhyök-käyksen varalta ja henkilökunnalle hankittiin suojanaa-marit.

’’Siihen aikaan tärkeimmät yhteydet olivat puolustus-voimien yhteyksiä. Niitä kulki tämän Töölön keskuksenkautta’’, Puhelinmuseon asiantuntija Erkki Lahtinen to-teaa.

’’Sitten oli eri valtion virastojen puhelimia, jotka ne-kin olivat erityisenä suojelukohteena – Töölön keskuk-sessa oli päivystämässä miehiä, jotka olivat keskuksessa jo-pa öisin.

Sähkö oli sota-aikana säännöstelyn alaista, joten säh-kövoimasta oli pulaa. Sähköä tarvittiin muun muassa teol-lisuuteen ja raitiovaunuliikenteeseen, eikä sitä ollut riit-tävästi. Niinpä Töölön puhelinkeskuksessa ladattiin kes-kuksen akkuja yöaikaan. Samalla tarkistettiin kaikki tär-keimmät yhteydet ja korjattiin vikoja.’’

Sodan aikana keskuksessa oli Lahtisen mukaan aina täy-si miehitys.

’’Täällähän oli sodan aikaan pommisuoja Oksasenkadunpäässä – nykyisin siellä on Temppeliaukion kirkko. Pom-

misuojassa miehet eivät kuitenkaan kovin usein ehtineetkäydä, koska hälytyksiä saattoi tulla jopa parikymmentäsaman päivän aikana. Kun hälytys oli ohi ja henkilöstöpalasi pommisuojasta, niin heti kohta tuli uusi hälytys.Monet keskuksen työntekijät olivat sitten keskuksessa ko-ko ajan, joten onneksi taloon ei osunut pommeja.’’

’’Keskuksen yläkerran katto on kylläkin vuorattu 5 cm:npaksuisella teräslevyllä. Eihän se pommia olisi kestänyt,mutta aika vahva kattopellitys meillä kyllä oli’’, Lahti-nen muistelee sota-ajan käytäntöjä Töölön puhelinkes-kuksella.

Töölön kiinteistössä 1960-luvulta lähtien työskennel-lyt käyttöteknikko Kari Tallgren kertoo kuulleensa van-hemmilta työtovereiltaan, että sota-ajan pommitusten va-ralta oli jostakin kuljetettu hiekkakasoja Töölön puhe-linkeskuksen katolle.

’’Ajatuksena oli, että hiekalla voitaisiin sammuttaa pom-mitusten sytyttämiä paloja’’, Tallgren selostaa.

’’Sinne oli sitten komennettu vartioon muutamia mie-hiäkin – ja he olivat siellä olleet vähän aikaa. Sitten heolivat pohtineet, että jos sinne pommi tulee, niin siinä me-nevät sekä hiekat että miehet. He päättelivät, että oli pa-rasta lähteä pois. - Mutta sillä tavoin yritettiin varjellapuhelinkeskuksia siihen aikaan.’’

Eikä pelkästään puhelinkeskuksia: myös Töölön kiin-teistön lähitalojen ullakoilla oli palopommien vahinkojentorjuntaan tarkoitettuja hiekkakasoja vielä pitkään so-dan jälkeen. Puhelinasentajat löysivät niitä mennessääntekemään kytkentöjä ullakkokerroksiin.

Puhelinliikenne jatkuitalvisodan aikanakinTalvisodassa ainoastaan muutamat Helsingin Puhelin-yhdistyksen kaapelit vioittuivat. Vahingoittuneissa ta-loissa tuhoutui jonkin verran puhelimia. Puhelinliiken-ne jatkui lähes häiriytymättä koko talvisodan ajan, mut-ta tilaajamäärä ja puhelinliikenne vähenivät. Puhelujenmäärä väheni etenkin keskikaupungilla, koska virastojaevakuoitiin ja osa siirtyi vapaaehtoisesti maalle. Tätä me-netystä korvasivat vain osittain uudet, tilapäiset organi-saatiot ja laitokset.

Puhelinliikennettä vähensi myös se, että melkoinen mää-rä helsinkiläisiä oli poissa kotoaan, muun muassa rinta-mapalveluksessa. Heidän joukossaan oli myös puhelin-

KUN SOTA PYRKI SISÄÄNKAIKISTA IKKUNOISTA

32

yhdistyksen työntekijöitä. Vuoden 1940 alussa yhdis-tyksellä oli 710 työntekijää, joista 162 joutui rintamalletai työpalvelukseen. Kun näin suuri osa henkilökunnas-ta oli poissa, normaali toiminta vaikeutui. Eniten tingit-tiin laajennus- ja rakennustöissä, joilla ei ollut kiire. Pal-velutaso pyrittiin kuitenkin pitämään korkealla tasollaja viat korjattiin mahdollisimman nopeasti, minkä vuok-si henkilökunta teki paljon ylitöitä.

’’Puhelinyhdistyksen kaapelityöntekijöihin kuului 1930-luvulla ja osin vielä talvisodan aikanakin Emil Skog, jos-ta sodan jälkeen tuli puolustusministeri’’, Jouko Evolah-ti mainitsee.

Puhelinyhdistys pyrki huolehtimaan sotaan joutunei-den työntekijöidensä toimeentulosta: perheelliset saivatrintamalla oloaikana koko palkan ja muut puoli palkkaa.Tosin siitä vähennettiin sotilaskuukausipalkka, mutta eipäivärahaa.

Talvisodassa kaatui kymmenen yhdistyksen palveluk-sessa ollutta miestä.

Jatkosodassa pulaalaitteista ja kaapeleistaJatkosota Suomen ja Neuvostoliiton välillä syttyi kesä-kuun lopulla 1941. Jo heinäkuussa 1941 yhdistyksen mies-puolisesta henkilökunnasta (525) oli sotapalveluksessa 144ja vakinaista asevelvollisuutta suorittamassa 34. Vuoden1941 loppuun mennessä sotapalvelukseen kutsuttujenmäärä nousi lähes kahteen sataan, mikä vaikeutti puhe-

linyhdistyksen toimintaa. Korkeavuorenkadun kiinteis-tön kellarissa ollut työntekijöiden keittiö muutettiin pom-misuojaksi ja kallioon alettiin louhia uutta suojaa yhteis-toiminnassa kaupungin kanssa. Työt käynnistettiin mar-raskuussa 1939, mutta suoja valmistui vasta talvisodan jäl-keen vuoden 1941 alussa.

Jatkosodan aikana sinne rakennettiin käsivälitteinen va-rakeskus ja varajakopaikka johdoille. Keskukseen yhdis-tettiin kaikkein tärkeimpinä pidetyt puhelimet. Ne kuu-luivat sotatilanteen kannalta keskeisille siviili- ja soti-lasviranomaisille sekä sellaisille yrityksille ja organisaa-tioille, joiden puhelinyhteydet oli olosuhteista riippumattaehdottomasti turvattava.

Ilmavalvontakin perustui keskeisesti puhelinverkostoon.Sen avulla ilmavalvontalotat välittivät tykistöpattereilletiedot näköpiiriin ilmestyvistä viholliskoneista. Helsin-gin ilmapuolustuksen kannalta merkittävä oli myös yh-teys Viroon, josta vihollisen pommituslaivueet lähtivätretkilleen. Yhteys perustui Tallinnan ja Porkkalan väli-seen puhelinkaapeliin. Itse asiassa Tallinnan ja Suomen vä-lillä oli sodan aikana neljä kaapeliyhteyttä.

Jatkosodan aikana puhelinyhdistykselle aiheutti on-gelmia muun muassa se, että pulaa oli keskuslaitteista jajohtotarvikkeista sekä osin työvoimastakin, minkä vuok-si puhelinliittymien kysyntään ei voitu vastata.

Kun talvisodan aikana liittymien määrä laski, niin vuon-na 1941 tilaajamäärä nousi 3 739:llä, mikä oli siihen men-nessä suurin absoluuttinen lisäys puhelinyhdistyksen his-torian aikana. Seuraavan vuoden neljän ensimmäisen kuu-

Härkävankkurit sota-aikana Töölön puhelinkeskuksen lähellä, Eteläinen Hesperiankatu 26:n kohdalla. Takana oikealla näkyy Ravintola Eliten talo. (Helsingin kaupunginmuseo)

33

kauden aikana tilaajamäärä kasvoi edelleen voimakkaas-ti, peräti 1 691:llä.

Kun numeroreservit vähenivät uhkaavasti erityisesti Kes-kustassa ja Sörnäisissä, nousi esiin kaksi vaihtoehtoa: jo-ko puhelinosuuden hintaa olisi tuntuvasti nostettava taiolisi aloitettava säännöstely. Hintavalvonnan vuoksi pää-dyttiin säännöstelylinjalle.

Vuoden 1942 loppupuolella säännöstely oli vielä mel-ko lievää, mutta seuraavina vuosina sitä oli pakko tiukentaa.Niinpä tilaajamäärän lisäys, joka vuonna 1942 nousi4 154:ään, jäi vuonna 1943 vain 721:een ja vuonna 1944– sodan viimeisenä vuotena – 1 050:een.

Säännöstelyn vuoksi puhelinta hakevien jono kasvoinopeasti; vuoden 1943 lopulla siinä oli jo noin 3 000henkilöä. Tämän vuoksi mustan pörssin markkinoilla pu-helinosuus saattoi maksaa monta kertaa enemmän kuinsen virallinen hinta oli.

Tilanne oli siis aivan vastakkainen kuin talvisodan ai-kana. Kun joulukuussa 1939 myytiin melkoinen määräpuhelinosuuksia takaisin puhelinyhdistykselle, päätti hal-litus, joka pelkäsi muun muassa käteisvarojen vähenevänliikaa, lopettaa niiden lunastamisen 11.1.1940 alkaen. Tä-män johdosta puhelinosuuden saattoi saada vapailta mark-kinoilta halvemmalla kuin yhdistyksen konttorista.

Töölön alueelle rakennettiinvarakeskus kalliosuojaanEnsimmäinen merkittävä häiriö puhelinliikenteessä jat-kosodan aikana tapahtui maaliskuussa 1942, jolloin Töö-lön kaapelikellariin tulvi murtuneesta vesijohtoputkestavettä ja kaikki keskuksen lähes 12 000 yhteyttä katkesi-vat. Runsaan viikon päästä yhteydet olivat jälleen kun-nossa.

Kysymys puhelinyhdistyksen omaisuuden suojelutoi-menpiteistä nousi esille varsinaisesti vasta vuoden 1942lopulla. Ilmavoimien esikunnassa, päämajassa ja puolus-tusministeriössä pohdittiin joulukuussa 1942, miten vies-tiyhteydet toimisivat Helsingissä suurilmahyökkäyksenaiheuttamien vakavien vahinkojen jälkeen.

Kysymys kosketti luonnollisesti myös Helsingin Pu-helinyhdistystä. Sen johto ryhtyi toteuttamaan suojelu-hankkeita. Korkeavuorenkadun alle kalliosuojaan raken-nettiin käsivälitteinen varakeskus ja johtojen varajako-paikka. Jälkimmäiseen yhdistettiin kaikkein tärkeimpi-nä pidettyjen puhelimien ja yhteyksien johdot. Lisäksi va-rapaikkaan otettiin noin tuhat johtoa ja asennettiin yh-dysjohdot varakeskuksiin, puhelinyhdistyksen muihin kes-kuksiin sekä kaukopuhelinkeskuksiin.

Vuoden 1943 puolella yleiseurooppalainen sotatilannekävi kuitenkin Suomen kannalta kuukausi kuukaudeltahuonommaksi. Samalla kasvoivat mahdollisuudet, ettäHelsinkiin suunnattaisiin voimakkaita pommituksia. Täl-löin oli otettava huomioon, että puhelinyhdistyksen ko-ko pääkeskus saattaisi tuhoutua.

Sen vuoksi pääkaupungin strategisesti tärkeiden paik-kojen ilmasuojelusta vastuussa olevat sotilasviranomai-set kesän kynnyksellä 1943 edellyttivät, että puhelinyh-distys suorittaisi eräitä lisäsuojelutoimenpiteitä. Mah-dollisimman suuret varakeskukset olisi rakennettava pait-si Korkeavuorenkadun pommisuojatiloihin myös Töölöönja Kallioon. Näihin olisi sijoitettava niin suuria jakoteli-neitä, että niihin mahtuisivat muun muassa kaikki väes-tönsuojelua ja maanpuolustusta palvelevat johdot sekä hal-linto ja elinkeinoelämän välttämättömimpiin yhteyksiintarvittavat siviilijohdot.

Myös kaapelikaivoissa olisi ryhdyttävä valmistaviin toi-miin, jotta viestiyhteydet voitaisiin tarvittaessa siirtää kes-kuksesta toiseen. Keskuksien välille tulisi niin ikään ra-kentaa uusia varakaapeleita. Lisäksi suunnitelmat edel-lyttivät, että puhelintarvikkeita varastoitaisiin eri paik-koihin kaupungin ulkopuolelle ja että varastot suojattai-siin riittävän hyvin.

Näitä varsin laajakantoisia ja kalliita suojelusuunni-telmia puhelinyhdistyksen johto pyrki toteuttamaan, ta-vallisimmin kuitenkin sillä ehdolla, että rauhan tultuatiloja saataisiin käyttää muihin tarkoituksiin.

Niinpä kalliosuojaan tehtiin 500 numeron käsikeskus,Korkeavuorenkadun siipirakennuksen kellariin asennet-tua automaattikeskusta laajennettiin 300-numeroiseksi jaTöölöön Temppeliaukion kalliosuojaan sekä SörnäisiinKaarlonkadun pommisuojaan rakennettiin 200-nume-roiset automaattiset varakeskukset. Varajohtoja asennet-tiin, puhelintarvikevarastot siirrettiin useihin eri paik-koihin, ja ikkunoita ja seiniä suojattiin.

Suurpommitus 1944 rikkoiikkunoita Töölön keskuksestaKuitenkin jo helmikuun 1944 alun rajut pommituksetosoittivat, että suojelutoimenpiteissä oli parantamisen va-raa. Korkeavuorenkadun keskukseen osui illalla 6. hel-mikuuta vähän ennen kello kahdeksaa 100 kilon yhdis-tetty räjähdys- ja palopommi. Se tunkeutui vesikaton jaensimmäisen välilaipion läpi ja pysähtyi vahvaan välisei-nään, joka kuitenkin melkoisesti pullistui. Huone, jo-hon pommi pysähtyi ja jota käytettiin laboratoriotilana,kärsi suuria vahinkoja. Lisäksi pommin aiheuttaman tu-lipalon sammuttamiseksi ruiskutettu vesi aiheutti tun-tuvia vahinkoja myös alemmissa kerroksissa. Tämän pom-min ja muiden Kasarmintorille osuneiden pommien rä-jähtäessä noin 90 prosenttia yhdistyksen päärakennuk-sen ikkunoista pirstoutui.

Samalla tavalla lasiruutuja menetettiin myös Töölössä– missä rikkoutui noin 50 ikkunalasia – ja jonkin verranMunkkiniemessä, Herttoniemessä ja Pieni Roobertinka-tu 9:ssä. Keskuslaitteet säilyivät kuitenkin vahingoittu-mattomina.

Johtoverkko kärsi varsin suuria vaurioita tuon helmi-kuisen illan ja seuraavan yön pommituksissa, sillä yksis-

Arkkitehti Lars Sonck suunnitteli 1940-luvullaTöölön puhelinkeskusrakennukseen kokonaanuudentyyppisen kattorakenteen.

Suunnitelman mukaan tasakatto olisi muu-tettu viiden metrin korkuiseksi aumakattora-kenteeksi, joka olisi kuitenkin ollut laeltaan ta-sainen. Katto oli tarkoitus päällystää kattotii-lillä ja siihen oli tulossa useita pyöreitä ikku-noita.

Lisäksi tämän kattorakenteen alapuolella olitarkoitus korottaa talon julkisivuja siten, ettäviidennen kerroksen yläpuolelle olisi muodos-tunut uusi kuudes kerros eli ullakkokerros. Sin-ne kaavailtiin lähinnä varastotiloja. Muista jul-kisivurakenteista poiketen kuudennen kerrok-sen ulkoseinät olisivat olleet rapatut. Räystäs-taso olisi nostettu +27,35 m:n tasolta korkeus-tasoon +30,55 m. Uusi katonharja olisi ollut viit-tä metriä ylempänä eli +35,55 metrin tasolla.

Puhelinmuseoon johtavan porraskäytävänseinällä on yksi tähän kattosuunnitelmaan liit-tyvä julkisivupiirustus. Siitäkin voidaan pää-tellä, että muutoksen seurauksena talon yleis-ilme olisi muuttunut täysin. Piirustukset val-mistuivat 30.11.1945, mutta Rakennustaiteenmuseolla on uutta kattoa esittävä Lars Sonckinluonnospiirustus, joka on päivätty jo huhtikuulle1942.

Vaikka rakennusvalvonta hyväksyi muutos-piirustukset 13.6.1946 – siis varsin pitkän har-kinnan jälkeen – katon tällaisia muutostöitäei tiettävästi koskaan ryhdytty käytännössä to-teuttamaan. Luultavaa on, että kaupunkikuval-

liset syyt muodostuivat lopulta ylivoimaiseksiesteeksi. Toisaalta sodanjälkeisen ajan mate-riaalipula saattoi olla ratkaiseva syy suunni-telmasta luopumiseen.

Myöhemmin Helsingin kaupunginmuseo onjyrkästi vastustanut Runeberginkatu 43:n kat-torakenteiden muutoksia: esimerkiksi 1990-lu-vulla katolle ei voitu rakentaa uusia ilman-vaihtokonehuoneita, vaan ne oli sijoitettava vii-dennen kerroksen tiloihin.

Kun oulunkyläläinen arkkitehti Sigurd Jo-

hansson esitti seuraavat Runeberginkatu 43:nkattoa koskevat muutospiirustukset Helsinginrakennusvalvontaviraston hyväksyttäviksi31.8.1951, niissä haluttiin tehdä vain pieneh-köjä muutoksia teknisiin laitteisiin, jotka si-jaitsivat tasaisella vesikatolla.

Sonckin suunnittelema Sörnäisten puhelin-keskus Kaarlonkadulla sen sijaan on vuosienvarrella joutunut varsin rankkojen muutostenkohteeksi: siellä alkuperäistä rakennusta on ko-rotettu kahdella kerroksella.

34

tään kaupungin alueella mykistyi noin 2 900 puhelinta.Pommi-isku oli ollut niin raju, että menetyksistä huoli-matta toimitusjohtaja von Schantz saattoi kuitenkin to-deta yhdistyksen selviytyneen siitä 'epätavallisen onnek-kaasti'. Hän katsoi, että ainoa turvallinen ratkaisu oli si-joittaa keskuslaitteet niitä varten louhittuihin tiloihinKorkeavuorenkadun päärakennuksen alle.

Pommiyön jälkeen puhelinliikenne kasvoi niin räjäh-dysmäisesti, että yhdistyksen johto pelkäsi siitä aiheutu-van vahinkoa keskuslaitteille. Armeijan edustajien kans-sa käytyjen neuvottelujen tuloksena päämajan viestiko-mentaja L. Ekberg oikeutti sotatilalakien perusteella yh-distyksen johdon yhteistyössä sotilasviranomaisten kans-sa 'kytkemään pois niin paljon yksityistilaajia, että pu-

helinliikenne Helsingissä voi ruuhkautumatta jatkua'.Soittointo tasaantui kuitenkin pian, eikä erikoistoimiintarvinnut ryhtyä.

Pääkaupungin pommituksissa yhdistys ei kärsinyt hen-kilömenetyksiä. Sen sijaan asepalvelukseen kutsutuista so-ta otti oman raskaan veronsa, yhteensä 14 henkeä. Näis-tä suurin osa kaatui jatkosodan alku- ja loppukuukausi-na. Talvi- ja jatkosodassa yhdistyksen henkilömenetyk-set nousivat siten 24:ään.

Sodan päätyttyä syksyllä 1944 voitiin arvioida myösaineelliset vahingot, jotka nousivat noin 19,3 miljoonaanmarkkaan. Siitä valtaosan, noin 15,2 miljoonaa (lähes 77prosenttia), muodosti Satamakatu 4:ssä sijainneen tarvi-kevaraston tuhoutuminen.

Kattosuunnitelma jäi lyhytaikaiseksi

Lars Sonckin kattosuunnitelma vuodelta 1945 olisi muuttanut talon ulkonäköä varsin paljon.(Rakennustaiteen museo)

35

Viranomaisten oli toisen maailmansodan aikana mah-dollista kuunnella Helsingissä samanaikaisesti 60 pu-

helua. Tiettävästi kuuntelu suoritettiin muualla kuin Töö-lön keskuksessa.

Vierailiko desanttiviestitiedustelussa?Sota-aikana Helsingissä tehtiin kaksi laajamittaista at-tentaattia ja niistä toinen kohdistui Puhelinyhdistyk-seen. Kasarmikadun toimitalossa räjähti 28.8.1943 viisipommia. Tekoa ei saatu koskaan selvitetyksi, mutta epäil-tiin, että kysymyksessä oli yritys tuhota talossa ollut pu-helinkuuntelupiste.

Sodan jälkeen salakuuntelu jatkui pääministeri J.K. Paa-sikiven hallituksen 22.12.1944 antamalla asetuksella.

Vuosina 1945–46 salakuuntelua varten tehtiin 357 kyt-kentää, ja numeroihin asetettiin kuuntelulaitteet. Lisäk-si Valtiollisen poliisin päämajaan Ratakadulle oli yhdis-tetty kymmenen linjaa. Kuuntelua perusteltiin rikostentorjunnalla, mutta Valtiollisen poliisin virasta eronnutpäällikkö kertoi myöhemmin, että kuuntelua oli käytet-ty myös mielialatarkkailussa.

Puhelinsensuuri lopetettiin 31.12.1946. Silloin kui-tenkin kytkennät ja kuuntelulaitteet jäivät paikoilleen. Pu-helinyhdistys katkaisi kuuntelukytkennät 3.4.1947, mut-ta epäilyt puhelinkuuntelusta elivät edelleen sitkeästi.

Uusi aluekeskus Töölö-3tuli käyttöön 1950-luvullaSyksyllä 1951 Töölön puhelinkeskuksessa tehtiin jälleenjoitakin rakennemuutoksia sisätiloissa. Pohjakerrokseensijoitettiin uusi kytkinsali nykyisen ristikytkentätilan vai-heille.

Samoissa Sigurd Johanssonin 31.8.1951 päivätyissämuutospiirustuksissa – jotka hyväksyttiin 11.10.1951 –myös kattilahuonetta uusittiin. Oksasenkadun puolellekellarikerrokseen sijoitettiin hiilivarasto sekä 4 850 lit-ran öljysäiliö. Sodan jälkeisen ajan säännöstely heijastuureunamerkinnässä, jonka rakennusvalvonta lisäsi hyväk-syttyyn piirustukseen: 'Kattilat, lämpölaitteet ja poltto-öljy pitää olla kansanhuoltoministeriön öljylämmitysko-mitean hyväksymää laatua'.

Lisäksi Runeberginkadun siivessä sijainneet viisi auto-tallia poistettiin. Niiden tilalle sijoitettiin uusi puhelin-

keskus: Töölö-3 eli Töölön aluekeskus. Se ei vielä tuol-loin ulottunut maanalaisen autohallin ajoluiskaan saak-ka; väliin jäi tilaa varastohuoneelle. Autotallien ovet muu-tettiin ikkunoiksi, mutta 30 vuotta myöhemmin – eli 1981– nekin poistettiin ja aukot muurattiin umpeen.

Töölön keskukseen vuonna 1948 töihin tullut Jan-ErikNordström muistaa 1950-luvun alussa asennetun alue-keskuksen:

’’Töölö-3 oli alakerrassa. Se oli koordinaattivalitsija-keskus, Ericssonin keskus. Se oli tarkoitettu vain läpi-kulkuliikenteelle: kaukoliikenne meni läpi siitä, keskuk-sessa ei ollut tilaajia ollenkaan. Siitä muurattiin sittenikkunat kiinni, ettei keskukselle päästäisi tekemään il-kivaltaa’’, Nordström selittää.

Kari Tallgren lisää, että Töölö-3:n keskuslaitteet oli-vat L.M. Ericssonin ARF-tyyppiä.

’’Kun tilaaja soitti Töölöstä muiden aluekeskusten suun-taan – mikä ilmeni puhelinnumerosarjan ensimmäisistänumeroista – puhelu ohjautui ensin Töölö-3 -aluekes-

OLYMPIALAISIA JAMUITA MULLISTUKSIA

Liikennelaitoksen johdinauto matkalla Töölön puhelinkeskuksensuuntaan vuonna 1949, taustalla Töölön kirkko. (Helsingin kaupunginmuseo)

36

kukseen. Siellä numerosarjalla valittiin, mihin päin pu-helu sieltä lähti – siis menikö puhelu Meilahteen vai min-ne. Töölö-3 toimi siis ikään kuin ohjaavana keskuksena,jonka kautta myös kaikki muilta keskusalueilta Töölöönsaapuneet puhelut ensiksi tulivat.’’

Lisää asennustöitäolympialaisistaRauhan tultua 1944 voitiin vuoden 1952 olympialais-ten pitopaikaksi määrätä Helsinki.

XV kesäolympialaisia varten perustettiin järjestelytoi-mikunta, jossa oli mukana myös Helsingin Puhelinyh-distyksen edustajia.

Jo talvella 1948 järjestelytoimikunta ja puhelinyhdis-tyksen hallitus sopivat olympialaisten valmistelu- ja to-teuttamiskustannusten korvausperiaatteista. Niiden mu-kaan yhdistys ei veloittaisi sellaisista laajennuksista, joi-ta kisojen jälkeen voitaisiin käyttää muihin tarkoituk-siin. Sen sijaan kaikki työ- ja tarvikekustannukset, joitayhdistys ei myöhemmin voisi käyttää varsinaiseen puhe-linliikenteeseen, oli korvattava.

Keskustekniikan mekaanikkona, myöhemmin teknik-kona ja työnjohtajana Töölössä työskennelleelle Jan-ErikNordströmille suuren luokan urheilukisat tiesivät uusiaurakoita.

’’Vuoden 1952 olympialaisista tuli lisää asennustyötä.Numeroita uusille liittymille rakennettiin Töölössä pal-jon. Olin silloin mukana, kun näitä töitä tehtiin – ja rou-vanikin oli niissä mukana’’, Nordström kertoo.

Lea Nordström johti tuohon aikaan Korkeavuoren-kadulla Helsingin puhelinyhdistyksen orderungsskriv-ning-osastoa, jossa laadittiin asentajille listat työkohteis-ta. Listoissa muun muassa puhelimen numeronvaihdotmerkittiin alleviivauksella ja numeronsiirrot kaksoisvii-valla.

Tuleva aviopari tapasi toisensa puhelinyhdistyksen tans-siaisissa, joita pidettiin perjantaisin ja lauantaisin.

’’Siellä se rakkaus syttyi, kun olimme firman tansseis-sa. Jan-Erik haki tanssimaan kahdeksan aikaan illalla, jasitten tanssimme kello yhteen saakka yhtä mittaa’’, LeaNordström kertoo noin 55 vuoden takaisista tapahtumista.

Alkuvaiheessa Jan-Erik Nordström oli Töölössä har-joittelijana, joten hänellä ei ollut omaa työhuonetta. Kunhän myöhemmin eteni työnjohtajaksi, hänellä oli tuki-kohta Töölössä, mutta hän kierteli enimmäkseen Hel-singin lähialueiden niin sanotuissa maaseutukeskuksissavalvomassa huolto- ja asennustöitä.

Olympiakeskus myös Töölöön

Keväällä 1951 valmistuneiden suunnitelmien mukaises-ti rakennettiin erityinen olympiapuhelinverkosto auto-maattikeskuksineen: yhteensä neljä keskusta. Näistä suu-rin oli Olympiastadionin 500 numeron keskus.

Töölön olympiakeskus käsitti 400 numeroa ja Keskus-ta sekä Käpylä kumpikin 300.

Myöhemmin tosin todettiin, että kokonaisnumeromäärä(1 500) oli ylimitoitettu, sillä keskuksiin liitettiin vain1 155 tilapäispuhelinta. Ne jakautuivat seuraavasti:

Olympiaverkoston puhelimet olivat nelinumeroisia. Kunkuuloke nostettiin, kuului erityinen valintamerkki 'o-lympia-olympia...'.

Kytkennät järjestettiin niin, että yleisestä puhelinver-kosta olympiaverkkoon pääsemisen mahdollisuudet oli-vat varsin rajoitetut. Tarpeettomien puhelujen välttämis-tä korostettiin myös erityisessä olympialuettelossa, jokajulkaistiin suomeksi, ruotsiksi, ranskaksi ja englanniksi.

Sähkökatkot häiritsivätTöölön olympialiikennettäOlympiapuhelinkeskusten lisäksi järjestettiin erillisiä pu-helinvaihteita, joita liitettiin sekä olympia- että yleiseenverkostoon. Näistä merkittävin oli lehtimieshotelli Do-mus Academicaan asennettu automaattivaihde 350 pu-helinta varten. Tällaiseen järjestelyyn päädyttiin erityi-sesti siksi, että kokemukset Oslon talvikisoissa 1952 Vi-king-hotelliin sijoitetun käsikeskuksen toiminnasta oli-vat osoittautunet huonoiksi.

Kun kaikki toimittajat eivät mahtuneet Domukseen,jouduttiin osa sijoittamaan Satakuntalaisen osakunnan ta-loon (Lapinrinne 1), minne asennettiin sadan numeron kä-sikeskus.

Melko erillään toimivan purjehdustoimikunnan tarpeitavarten asennettiin puhelinvaihde niin sanottuun Mar-moripalatsiin, joka suunniteltiin aikanaan yksityiseksi tai-degalleriaksi. Marmoripalatsissa ovat sittemmin toimi-neet Helsingin hovioikeus vuosina 1952–1984 sekä työ-tuomioistuin vuodesta 1984 lähtien

Vastaanotto- ja yleisöpalveluosaston päämajaan, uu-teen ylioppilastaloon, asennettiin erikoispuhelinvaihde.Suurimmilla uutistoimistoilla, kuten Associated Pressil-lä ja Cora-Reuter-Tidningars Telegrambyrå -yhtymällä olieri kilpailupaikoilla sijaitsevien olympiapuhelimien li-säksi oma käsikeskuksensa Stadionilla. Sen sijaan eräillämajoituspaikoilla, kuten Otaniemessä, käytettiin varsi-naisia vaihteita.

Olympiapuhelimia Tavallisia puhelimia

Järjestelytoimikunta 784 157

Yleisradio 103 1

Posti- ja lennätinlaitos 9 5

Muut 71 25

Yhteensä 967 188

37

Yleisöpuhelimien lisätarpeeksi arvioitiin alunperin 250.Myöhemmin määrä putosi sadalla ja loppujen lopuksi ra-hoituskiistojen johdosta järjestelytoimikunta kustansi vainmuutaman tällaisen puhelimen yhdistyksen (puhelinyh-distyksen) osuuden noustessa noin kolmeenkymmeneen.Kisoja silmällä pitäen yhdistys pystytti myös Suur-Hel-singin aluetta varten hätäkeskuksen, johon aluksi tuli noin150 numeroa.

Kisojen aikana suoritetussa puhelinliikennetutkimuk-sissa todettiin, että olympiaverkostoa käytettiin huomat-tavasti ennakoitua vähemmän. Niinpä yhdysjohtoja ar-vioitiin rakennetun noin 80 % yli tarpeen. Näin suurenvirhelaskelman tärkeimpänä syynä pidettiin sitä, että ylei-sömenestys jäi odotettua vähäisemmäksi.

Toisaalta yhdysjohtojen suuresta määrästä johtui, ettäedes ruuhkatunteina vähän ennen puoltapäivää ei esiin-tynyt ylikuormituksesta aiheutuvia estoja.

Kokonaisuutena ottaen yhdistys saikin miltei yksin-omaan kiitosta puhelinjärjestelyistä. Tosin 20.7.1952 Sör-näisten keskuksessa syttyi tulipalo, joka vaikeutti liiken-nettä muun muassa Käpylän olympiakeskuksen suuntaan.Samoin sähkövirran katkeaminen kahdesti (16.7. ja 30.7.)keskeytti vähäksi aikaa Töölön keskuksesta lähtevän lii-kenteen.

Taloudellisesta tappiosta huolimatta olympialaisista koi-tui puhelinyhdistykselle myöhempää toimintaa ajatellenmonenlaista hyötyä. Kisat olivat yhdistykselle hyvä tek-ninen ja organisatorinen koulu. Olympialaisia varten ra-

kennetut laitteet lisäsivät myös tilaajapalvelua urheilu-tapahtuman päätyttyä ja niistä saivat oppia vastaavienkisojen järjestäjät myöhemmin.

Esimerkiksi olympiakeskus jäi kisojen jälkeen paikoil-leen ja kaapelit yhdistettiin yleiseen puhelinverkkoon ylei-söä varten. Tästä järjestelystä ottivat sittemmin mallia seu-raavat olympiakaupungit Melbourne ja Rooma.

Henkilöstöruokala– keidas työpaikallaPuhelinyhdistyksen työmaaruokailu laajeni 1950-luvul-la. Töölön puhelinkeskuksen Oksasenkadun siipiraken-nuksen pohjakerroksen mankelointi- ja pesutilat oli täl-löin jo muutettu uuteen käyttötarkoitukseen henkilös-töruokalaksi.

Töölön keskukseen vuonna 1954 tullut asentaja BoEkman täsmentää ruokalan sijainnin:

’’Kun tultiin Oksasenkadun portista sisään, ruokala jäiheti oikealle puolelle. Ruokalaan mentäessä oli laskeu-duttava pari kolme rappusta alaspäin. Ruokalan ikkunatolivat melkein maan tasalla’’, Ekman kuvailee.

Sisäpuolelta katsottuna ikkunat olivat vastaavasti lähelläkatonrajaa. Ruokalasali ulottui Oksasenkadun ulkoseinäänasti, mutta kadulla kävelijöistä ruokalassa voitiin nähdävain jalat.

Helsingin Puhelinyhdistyksen vuosien 1951 ja 1954 si-säisissä puhelinluetteloissa Töölön ruokalan hoitajaksioli merkitty Liisa Kivikoski. Hänen puhelinnumeronsaoli Töölö 444. Samaan aikaan Sörnäisten puhelinkeskuk-sen ruokalasta vastasi Edit Forsberg.

Vuonna 1960 laskettiin yhdistyksen 'muonavahvuu-deksi' lähes 800 henkilöä, joista päivittäin noin 500 hen-kilöä söi keskustassa (Korkeavuorenkadulla), 150 Talis-sa, 80 Töölössä ja 50 Sörnaisissä. Ruokalahenkilöstöstä(kaikkiaan 21) kolme työskenteli Töölössä. Vuonna 1980koko ruokalahenkilöstön määrä oli 35 – heistä neljä työs-kenteli Töölössä.

Ruokala toimi Töölön keskusrakennuksessa vuoteen2001 saakka. Silloin puhelinyhdistyksen laskutus- ja pe-rintäosaston henkilöstö – viimeiset HPY:läiset Töölössä– muuttivat Itä-Pasilan toimitaloon.

’’Vuosituhannen vaihteessa Töölössä ei enää ollut asen-nustoimistoa, mutta asentajat kävivät vielä ruokalassa syö-mässä asennuskeikoilta tullessaan’’, laskutuksen ja pe-rinnän osastopäällikkö Matti Perkiö selostaa.

Loppuvaiheessa Töölön ruokalassa oli kaksi vakituistatyöntekijää, jotka ruokalan lopettaessa siirtyivät sieltä Kes-kustan ruokalaan Korkeavuorenkadulle.

’’Kun laskutus- ja perintäosasto lähti talosta, ruokalakinlähti samaan aikaan’’, Perkiö täsmentää.

’’Ruoka tehtiin henkilöstöravintolassa paikan päällä.Se oli periaatteessa kotiruokaa’’, sanoo kesällä 1956 Töö-lön keskuksessa työt aloittanut asentaja ja ula-autonkul-jettaja Mauri Renqvist.

Moottoripyöräpoliiseja olympiavuonna 1952 Museokadulla Töölössä.(Helsingin kaupunginmuseo)

38

’’Ruokalippusysteemiä ei siellä käytetty. Ihan rahalla os-tettiin. Mutta sieltä sai kohtuuhintaista ja yleisesti otta-en ihan hyvää ruokaa. Eihän se tietenkään mikään Hil-ton ollut.’’

Mauri Renqvist kävi periaatteessa joka päivä henkilös-töruokalassa aterioimassa.

’’Kivat tytöt siellä oli meitä hoitamassa. Yksi ruokalanemännistä lähti Australiaan ja jäi sinne’’, Renqvist muis-telee.

Ruokala lakkautettiin 2000-luvun alussa, kun laskutus-ja perintäosasto siirtyi viimeisenä Helsingin Puhelinyh-distyksen osastona Töölöstä Itä-Pasilaan.

Kaukomaiden kutsu

Joskus 1960-luvun tienoilla Töölön keskuksesta lähti Mau-ri Renqvistin mukaan useita asentajiakin Australiaan töi-hin.

’’Sinne pääsi silloin hommiin – siellä oli kysyntää osaa-vista asentajista’’, Renqvist toteaa.

Jan-Erik Nordström puolestaan kertoo, että 1950-lu-vun puolivälissä joitakin Töölön asentajia lähti Etelä-Af-rikkaan samasta syystä.

’’Jotkut lähtivät puhelinasentajiksi Afrikkaan 1954 –1955. He olivat valmiiksi koulutettuja. Töistä Afrikassailmoitettiin lehdissä’’, Nordström täsmentää.

Muun muassa Nordströmin asentajaystävä G. Åström,joka tuolloin oli Töölössä töissä, suuntasi Afrikkaan. Mo-net lähtivät siksi, että verot olivat siellä huomattavasti pie-nemmät kuin Suomessa.

’’Myös palkat olivat vähän paremmat kuin täällä sii-hen aikaan. - Mutta kun kaverit tulivat taas Suomeen, heil-lä oli vaikeuksia saada entistä työtään takaisin. Firma olihaluton ottamaan heitä, kun olivat ulkomaille lähteneet.’’

Osa 'paluumuuttajista' tosin pääsi lopulta takaisin töi-

hin Töölön keskukseen, joskin ehkä vasta muutama vuo-si kotiinpaluunsa jälkeen.

’’Asiat riippuivat siitäkin, millainen työnjohtaja oli.Jos hän oli tuttu mies, asiat sujuivat helpommin.’’

Jan-Erik Nordström harkitsi aikanaan itsekin Etelä-Af-rikkaan lähtemistä. Töitä oli sieltä jo tarjottukin. Hän päät-ti lopulta jäädä kotiin, mikä ehkä olikin onnekas ratkaisu.

’’Eräs Afrikasta palannut asentaja sairastui vakavasti, hänoli saanut jonkin taudin siellä. Hän tuli kyllä takaisin,mutta joutui sitten rullatuoliin. Myöhemmin hän muut-ti Raumalle.’’

Tulipalo Korkeavuorenkadullahankaloitti työaikoja TöölössäKorkeavuorenkadun keskuksessa sattui 1950-luvulla ris-tikytkentäpalo, joka mykisti kaupungin kaikki puheli-met. Sillä oli seurannaisvaikutuksia myös Töölön kes-kuksessa.

’’Olin itsekin kolme vuorokautta Korkeavuorenkadul-la vetämässä uusia johtoja’’, Jan-Erik Nordström toteaa.

’’Tulipalo aiheutti sen, että siitä 4 – 5 vuotta eteenpäinoli vuorotyö käytössä kaikissa keskuksissa: siis neljä ilta-vuoroa, neljä yövuoroa ja neljä päivävuoroa.’’

’’En kuitenkaan ollut vuorotyössä loppuun asti. Teinsitä Töölön keskuksessa muutaman vuoden. Sitten uh-kasin sanoa itseni irti, jos en pääse vuorotyöstä pois – enjaksanut sitä enää.’’

Nordströmin silloinen esimies Töölössä järjesti niin, et-tä hän pääsi teknilliseen kouluun opiskelemaan teknikoksi.Sen jälkeen hänet nimitettiin työnjohtajaksi HPY:n 'maa-seutukeskusten' piiriin, jossa etäisimmät keskukset si-jaitsivat Mustiossa, Vihdissä ja Karkkilassa. SittemminNordström toimi työnjohtajana myös puhelinyhdistyksentoimipisteessä Talissa.

Henkilöstöruokala toimi Oksasenkadun siiven päädyssäpohjakerroksessa, osittain katutason alapuolella.

39

Töölön keskusrakennuksessa toimi vuonna 1951 pu-helinyhdistyksen Verkko-osaston alainen Verkonra-

kennustoimisto. Siitä vastasi teknikko V. Blomqvist, jon-ka työhuone oli ilmeisesti talon kolmannessa kerrokses-sa. Hänen toimialueenaan oli Töölön-Sörnäisten-Käpylän-Munkkiniemen piiri.

Koko Verkko-osaston päällikkönä oli DI A. Fagerholm.Hänen työpisteensä oli kuitenkin Korkeavuorenkadulla.

Vuoteen 1954 mennessä verkonrakennuksen piirijakooli muuttunut siten, että Kaupunkipiirin I alueena oli Kes-kusta-Töölö-Munkkiniemi-Lauttasaari-Ruskeasuo-Suo-menlinna. Vastuuhenkilönä oli tuolloin teknikko B. Lind-ström.

Työpaja Töölössä1950-luvun loppuunTöölön kiinteistössä toimi myös puhelinyhdistyksen Työ-paja aina 1950-luvun lopulle saakka. Silloin se muuttiTaliin, HPY:n ostamaan entiseen tehdaskiinteistöön Ku-tomotiellä. Vuonna 1951 työpajan konttorinhoitaja oliJ. Mikkonen ja sihteeri Eva Wendelin.

Työpajan alaisuudessa Töölössä toimivat myös Lasku-tus ja hinnoittelu sekä Toimentamo ja tuntitarkastus. Jälkim-mäisistä toimenpiteistä vastasivat S. Ahlgren ja IsoldaStröm.

Töölön työpajan Suunnittelukonttoria johti vuonna 1951insinööri E. Roos. Muita toimihenkilöitä siellä olivat L.Lindberg, B. Gröndahl ja Brita Nordman. Paria vuot-ta myöhemmin tämän konttorin nimi oli vaihtunut muo-toon Käyttö ja työnsuunnittelu. Johdossa oli yhä E. Roos,mutta uutena henkilönä mukaan oli tullut insinööri K.Sundell.

1950-luvun alkuvuosina Töölön keskuksen Käyttötoi-mistoa pyörittivät insinöörit J. Lund ja K. Fallenius. Jäl-kimmäinen muuten ei ole sukua Puhelinmuseon asian-tuntijana nykyisin toimivalle Rainer Faleniukselle – hä-nen isänsä B. Falenius oli 1960-luvulla Töölön Keskus-rakennustoimiston palveluksessa ja työskenteli ryhmitte-lyn ja vaihteiden parissa.

Töölön Käyttötoimiston yhteydessä toimivat myös sel-laiset osastot kuin Heikkovirta-asennus (vastuuhenkilönä B.Ollberg); Esikaupunkiasemat (L. Englund); Kojeet; Me-kaaniset valmisteet; sekä Autojen korjaus, jossa päällikkönäoli A. Stjernberg.

Niin ikään Töölössä oli jo 1950-luvulla talon kolman-

nessa kerroksessa Töölön varasto, jossa Töölön tarvikekor-tiston ylläpitäjänä Marita Stjernberg. Varastonhoitaji-na 50-luvulla toimivat muun muassa Väinö Sandgren– joka siirtyi sitten Taliin päävarastonhoitajaksi – ja hän-tä ennen G. Wickström.

Töölön keskuksen kellarissa oli varastomiehenä Hent-tinen, jonka etunimi ei ole tiedossa. Hän luki varasto-miehenä ollessaan ylioppilaaksi ja sen jälkeen jatkoi opin-toja. Myöhemmin hän toimi Lapin rajavartiostossa up-seerina.

Töölön varastolle Jouko Evolahti tuli varastonhoita-jaksi 1964 ja jatkoi vuoteen 1980, jolloin hän siirtyi pää-toimiseksi teknisten yhdyshenkilöksi eli pääluottamus-mieheksi.

Talonmiehenä Töölön keskuksessa oli vuonna 1951 ElinBjörkell. Muutamaa vuotta myöhemmin uudeksi talon-mieheksi oli tullut H. Löfström. Keskuksessa oli myösportinvartija, joka toimi puhelinyhdistyksen Kiinteistö-toimiston alaisuudessa. Hän istui todennäköisesti auto-hallin ajoluiskan yhteyteen sijoitetussa vahtikopissa.

Käyttöosaston väki muistaa'Munkkiniemen kreivin'Vuoden 1954 sisäisessä puhelinluettelossa mainitaan Töö-lön kaikki kolme silloista puhelinkeskusta: Töölö-1 (pu-helinnumero Tö 232), Töölö-2 (Tö 361) sekä aluekeskusTöölö-3 (Tö 400).

Luettelon mukaan puhelinyhdistyksen Asennustoimistotoimi tuolloin vielä Korkeavuorenkadulla. Se siirtyi kui-tenkin Töölön keskusrakennuksen ylimpään viidenteenkerrokseen vuoden 1954 loppuun mennessä, jolloin esi-merkiksi Bo Ekman tuli sinne töihin. - Sen jälkeen Asen-nustoimisto pysyikin siellä yli neljä vuosikymmentä, ai-na 1990-luvun lopulle saakka. Osa toimistosta levittäy-tyi talon alempiinkin kerroksiin. Vuonna 1960 Asennus-toimistoa johti DI E. Saari.

1950-luvulla myös Verkonrakennustoimisto toimi muidentoimipisteiden ohella myös Töölössä. Verkonrakennus-toimiston päällikkönä oli insinööri Helge Erna. Verk-kopiirin 1 päällikkö oli Tuure Sahravuo.

Töölön keskusrakennuksessa toimi myös Puhelinkes-kustoimiston alainen Käyttöosasto, joka piti huolta puhe-linkeskuslaitteiden toimivuudesta. Siellä työnjohtajana oliAlvar Lindholm, joka asui työsuhdeasunnossa keskus-rakennuksen Oksasenkadun siivessä. Vuoden 1960 HPY:n

'LAMPPUVAHDIT' JAHTASIVATPALANEITA SULAKKEITA

40

sisäisessä puhelinluettelossa on hänen kotinumeronsakinOksasenkadulle: 442500.

Lindholm toimi vuosien mittaan sekä Jan-Erik Nord-strömin että Kari Tallgrenin esimiehenä.

’’Alvar Lindholm oli aika merkillinen työnjohtaja –hän piti osan porukkaa 'jäissä' ja muita taas mukavinaihmisinä’’, Nordström arvioi.

’’Kerran olisin iltavuorossa ollessani mennyt firman juh-liin – lauloin nimittäin firman kuorossa. Johtaja soittityönjohtaja Lindholmille ja kysyi, voisinko lähteä sinne.Lindholm sanoi, että ei käy.’’

Kari Tallgren kertoo: ’’Kun tulin Töölöön harjoitteli-jana töihin 1965, pomona oli silloin vielä Alvar Lindholm.Hän oli vanhan ajan pomo: 'kissimirri' kaulassa ja tum-ma puku päällä kesälläkin. Ei tosin mennyt kovin mon-taa vuotta ennen kuin Kaj Eklöf tuli hänen tilalleen.’’

Oksasenkadun työsuhdeasunnoissa asuivat tuohon aikaanmyös varastonhoitaja G. Wickström sekä käyttöosastonvanhin asentaja Ragnar Munck, jota on luonnehdittuerikoiseksi persoonaksi. Häntä sanottiin 'Munkkiniemenkreiviksi' – muun muassa siksi, että hän vaati itseään tei-titeltävän, vaikka muita työpaikalla yleensä sinuteltiin.

’’Munck oli vapaaehtoistyössä Pelastusarmeijassa, ja vä-lillä trumpetti pauhasi. Hänellä oli joskus tiukkoja mie-lipiteitä’’, Tallgren kuvailee.

’’Siihen aikaan mekaanikkohuoneessa sai tupakoida, jamelkein kaikki polttivatkin. Munck koetti valistaa mei-tä nuoria siitä, että tupakointi on turmiollinen tapa. Jo-ka aamu kun tulimme töihin, Munck oli kiillottanut tuh-kakupin – ja jos sitä ei päivän mittaan ollut käytetty, niinhän jakoi mekaanikoille omenat. - Mutta kun hän itse eipolttanut, niin varmaan hänelle olikin tuskaista, kun kaik-ki tupruttelivat.’’

’’Käyttöosastolla oli 1960-luvulla myös Leif Granholm,joka oli ensimmäisiä oppi-isiä minulle ainakin.’’

Tuon aikakauden työilmapiiriä Tallgren luonnehtii mel-ko hyväksi.

’’Kyllä asiat aika mukavasti menivät – vaikka olihansen ajan pomoilla tiettyä auktoriteettia. Aina mentiin ta-kaperin huoneesta ulos ja niin poispäin... ja mentiin juu-ri sinne, minne pomo sanoi.’’

’’Jos joskus pääsi keikalle ulkoalueille, niin se oli ta-vallaan kuin palkinto. Ja jos siellä sitten vähänkin ereh-tyi tyrimään, niin heti tuli komennus takaisin pääkal-lonpaikalle ja pomon valvovan silmän alle. - Sen ajan ta-vat olivat sellaiset, mutta en muista, että ainakaan mi-tään kovin pahoja kahnauksia olisi tullut. Semmoistanormaalia vain.’’

Päivystäjät korjasivatpuhelinkeskusten vikojaKun Jan-Erik Nordström aloitti Töölön keskuksessa op-pipoikana, hänen tehtäviinsä kuului valvoa, mitkä merk-kilamput keskuksissa paloivat.

Sininen merkkivalo tarkoitti vikaa 6 A:n (ampeerin)sulakkeessa, punainen valo taas pienemmässä sulakkeessa.

Puhelinkeskuksen valitsijoiden releitä säädetään.(Kuva: Puhelinmuseo / Erkki Lahtinen)

Puhelinyhdistyksen keskusten vianetsinnässä käytettiin apunarobottipuhelimia, jotka soittivat jatkuvasti eri numeroihin jatestasivat yhteyden muodostumista. Jos yhteydessä havaittiin vika,robotti antoi hälytyksen korjaushenkilöstölle. Laite on nykyisinPuhelinmuseon kokoelmissa. (Kuva: Puhelinmuseo / Erkki Lahtinen)

41

Jälkimmäiseen vikailmoitukseen saattoi syynä olla esi-merkiksi yhden ainoan tilaajan laite, joka oli polttanut su-lakkeen.

’’Vika saattoi olla myös ristikytkennässä. Himmeä val-koinen valo tarkoitti jotakin ongelmaa keskuksesta ulos-päin lähtevillä linjoilla, ja sitä piti erityisesti valvoa’’, Nord-ström luettelee keskuksen mahdollisia vikatilanteita.

Keskuksessa 6 A:n sulake oli niin sanottu telinesulakeesivalitsijassa. Jos se paloi, keskusalueella meni kerralla sa-ta puhelinta mykäksi.

’’Kerran – tämä tosin taisi sattua Sörnäisten keskuk-sella – eräs kaveri kysyi, miten saisi toteutetuksi eristyk-sen jotakin huoltotyötä varten. Kehotin laittamaan eris-teeksi markan kolikon. Häneltä se markka kuitenkin lip-sahti, jolloin keskuksesta meni kuuden ampeerin sulake.Siinä tuli suora kosketus plussan ja miinuksen välille.Paikalle oli sitten hälytettävä siivooja, työnjohtaja ja me-kaanikko’’, Nordström muistelee.

Kari Tallgren joutui 1960-luvulla samantyyppisiin päi-vystystehtäviin samassa keskuksessa:

’’Töissä oli 3 – 4 vanhempaa mekaanikkoa. Meitä har-joittelijoita kutsuttiin itse asiassa lamppuvahdeiksi, kunme tarkkailimme hälytyslamppuja ja sitten tarvittaessakorjasimme sulakkeita. Siellä oli tuhansia ja taas tuhan-sia sulakkeita... Meitä oli kai noin neljä harjoittelijaa.’’

Vanhempaan Strowger-keskukseen eli Töölö-1:een – jo-ka nykyisin on museokeskuksena – oli liitetty 44-alkui-set puhelinnumerot. Vastaavasti Töölö-2:ssa Runeber-

ginkadun puolella olivat Töölön 49-alkuiset numerot.’’Alkuvaiheessa Töölössä oli varsin paljon porukkaa töis-

sä. Jotkut lähtivät kyllä komennuksille toisiin piireihin,mutta Töölön keskusrakennuksella oli yleensä aina va-kioporukka hoitamassa talon kolmea keskusta’’, Tallgrenselostaa.

’’Käyttöosasto, jossa itse olin, ei paljonkaan ollut kei-koilla. Suurin osa ajasta meni ihmisten tekemien vikail-moitusten perusteella tehtyihin korjauksiin.’’

Erilaisia vikoja mekaanisissa laitteissa olikin tietysti ihanriittämiin.

’’Silloin kun keskukset Töölö-1 ja Töölö-2 olivat vielätoiminnassa, niissä oli aivan valtavasti töitä. Jo pelkäs-tään mekaniikkaakin – esimerkiksi yhdessä ainoassa va-litsijassa oli kymmeniä tai ehkä sata mekaanista liikku-vaa osaa. Niitä hajosi ihan solkenaan, joten niitä sai ollavähän väliä korjaamassa’’, Tallgren kuvailee.

Vanhimmat nousukiertovalitsijat olivatkin 60-luvunpuolivälissä jo yli 40 vuoden ikäisiä, joten huoltoa var-masti jo tarvittiin.

’’Toki näissä keskuksissa kiersi jatkuvasti myös vaki-nainen huoltoporukka. Se teki keskusten määräaikaistahuoltotyötä ihan koko ajan. Kun se oli kiertänyt keskuk-set läpi, niin se aloitti taas alusta uudestaan.’’

’’Vikojen takia keskuksissa jouduttiin vaihtamaan paljonosia. Myös johtojen punoksia jouduttiin usein vaihtamaan.- Tällaisiin juttuihin jouduin aina käyttöteknikkona rea-goimaan, varsinkin alkuaikoina’’, Tallgren mainitsee.

Käyttöteknikko Kari Tallgren tuntee puhelinkeskusten laitteistot perinpohjin.

42

Helsingin Puhelinyhdistyksen ensimmäinen asen-nusauto hankittiin jo keväällä 1923.

Yhdistyksellä oli 1920-luvulla kaksi kuorma-autoa. Nii-den ajokilometrit vuonna 1926 olivat 8 345 ja 5 347 ki-lometriä. Tuon ajan ainoalla henkilöautolla ajettiin 5 153kilometriä. Kun toimialue laajeni, tarvittiin lisää autoja.

Autokannan kasvu aiheutti autotalliongelman. Vielä1920- ja 1930-luvuilla tilaa oli löytynyt, mutta sittem-min tallitiloja jouduttiin käyttämään muihin tarkoituk-siin: Töölössä keskuslaajennuksiin ja Sörnäisissä korjaa-moksi (joskin Töölöön rakennettiin autohalli pihakan-nen alle). Niinpä HPY:lle oli jouduttu vuokraamaan ylei-siä autotallipaikkoja, joita vuoden 1954 alussa oli 19.

Viisi radioautoaTöölön tallissaTöölön autopaikoille tuli lisää käyttöä 1950-luvun lopulla.

’’Meillähän oli Töölössä Helsingin ensimmäinen ula-au-to – siis radiopuhelimella varustettu huoltoauto. Se otet-tiin käyttöön suunnilleen vuodenvaihteessa 1959–1960’’,asentaja ja ula-autonkuljettaja Mauri Renqvist ylpeänäkertoo.

’’Samalla radiotaajuudella oli kolme firmaa. Puhelin-yhdistyksen lisäksi taajuutta käyttivät myös Hartwall jaHuber. Virvoitusjuomayhtiö Hartwall myi limsaa samal-la kanavalla – kuulimme kaikki, minne he limonadia vei-vät – ja Huber korjasi putkia. Me taas veimme kaapelia,tikkaita ja puhelinkojeita asentajille. Kaikkea, mitä tar-vittiin – asentajat liikkuivat silloin pelkän pakin varas-sa.’’

Ensimmäiset HPY:n ula-autot olivat ranskalaisia Re-nault-pakettiautoja.

’’Autot olivat kantavuudeltaan aluksi pakettiautoja, mut-ta niissä kuljetettiin sittemmin niin paljon tavaraa, ettämyöhemmin autot oli luokiteltava kuorma-autoiksi –siis niiden kokonaispaino oli yli 3500 kg. Työnantajavaati sitten minuakin suorittamaan kuorma-autokortin,että hommaa pääsi jatkamaan’’, Renqvist huomauttaa.

’’Loppujen lopuksi meitä oli viisi ula-autonkuljettajaahuoltamassa Helsinkiä. Kolmen auton toiminta-alueet oli-vat keskusta, Sörnäinen ja Töölö – ne olivat varsinaisetkaupunkiautot. Sitten lisäksi itä- ja länsipuolelle kau-punkia oli omat autonsa.’’

Väliaikoina autot pysäköitiin Töölön puhelinkeskuksenmaanalaiseen autohalliin.

’’Siinä kellarissa oli kokoontumispaikka meidän autoil-lemme. Siellä oli talli, ja varastohan oli talon kolman-nessa kerroksessa. Siellä täydennettiin se vaje, jota aina päi-vän mittaan syntyi. Autot täytettiin taas uudestaan asen-nustarvikkeilla.’’

Renqvistin mukaan autoissa oli ulataajuudella toimi-vat englantilaisvalmisteiset Pye Companyn radiopuhe-linlaitteet ja noin metrin pituiset piiska-antennit.

Pye-tehdas valmisti radiopuhelimia 1950-luvulla myöspoliisikäyttöön. Esimerkiksi mallia PTC116 asennettiinmuun muassa Uuden-Seelannin poliisiautoihin ja sen lä-hetysteho oli 2,5 wattia.

Hieman uudempi malli Pye Ranger tuli käyttöön 1955ja sitä valmistettiin monenlaisina versioina autokäyttöön

ASENTAJIEN ULA-AUTOTTÖÖLÖN KATUKUVASSA

Helsingin puhelinyhdistyksen kuorma-auto ja kevyt asennusautolinjanrakennustöissä ilmeisesti 1930-luvun lopulla. (Puhelinmuseo / Erkki Lahtinen)

43

VHF-taajuusalueille 25 – 174 MHz. Mahdollisesti jo-kin näistä malleista on ollut puhelinyhdistyksen ula-au-tojen varustuksena.

’’Hyvä kaverini Ole Holmström oli työnohjaajana. Hä-nelläkin oli Pyen laitteet, radio pöydällä ja jalallinen mik-rofoni siinä vieressä’’, Renqvist muistelee.

’’Ulakeskus ja ula-antenni olivat Korkeavuorenkadul-la, siellä oli masto pihan puolella keskellä korttelia. Töö-lön keskuksessa ei ollut tukiasemaa, siellä oli vain työn-ohjaajan radiolähetin.’’

Töölöstä lähtenyt signaali siis releoitiin eteenpäin Kor-keavuorenkadun radiomastosta.

’’Meillä oli laitteet autossa. Radio oli suurempi kuin van-hanmallinen videolaite – ja se kohisi. Kohinaa oli aluksimahdotonta saada pois laitteista, ne kohisivat koko päi-vän. Ainoastaan puhuttaessa modulaattori katkaisi kohi-nan.’’

Kohinaa ja viestejämonilla taajuuksillaHelsingin Puhelinyhdistyksen ula-autojen tarkka toi-mintataajuus 1950- ja 1960-luvuilla ei ole tiedossa. Ole-tettavissa on, että alkuaikoina toimintakanava oli VHF-alataajuuksilla, missä noihin aikoihin oli esimerkiksi vi-ranomaisten radioverkkoja.

Lähettimen kohina voi viitata siihen, että kyse oli AM-eli amplitudimoduloitusta lähetteestä. Joissakin Pyen ra-dioissa sellaista käytettiin 1950-luvulla. Nykyajan ra-

Puhelinyhdistyksen ula-auto 1950-luvun lopulta. (Kuva: Puhelinmuseo / Erkki Lahtinen)

Mauri Renqvist ajoi ensimmäisten joukossa puhelinyhdistyksen ula-autoja.

Ula-auton kuljettaja Lars Österman työpaikallaan. (Kuva: Puhelinmuseo / Erkki Lahtinen)

44

diopuhelimissa AM-lähetteitä ei enää käytetä juuri muu-alla kuin lentoliikenteen VHF-yhteyksissä.

Puhelinmuseolla ei ole yhtään tuolta ajalta säilynyttä ra-diopuhelinta. Ajoneuvoantennit mitoitetaan yleensä aal-lonpituuden kerrannaisiksi, mutta Mauri Renqvistin mai-nitsemasta metrin pituisesta piiska-antennista ei voi vie-lä tehdä kovin paljon johtopäätöksiä – kyseessä on voi-nut olla vaikkapa neljännesaallon antenni 70 MHz:lle tai1/8-aallon antenni 35 MHz:lle.

Myöhemmin, viimeistään 1980-luvun alkupuolella,HPY:llä on ollut radiopuhelintoimintaa korkeammillaVHF-taajuuksilla: sekä 80 MHz:llä että 160 MHz:llä. Esi-merkiksi Pakilan Lepolantien radiomastossa oli 1980- ja1990-luvuilla HPY:n ylläpitämiä ulataksiradiolähettimiä80 MHz:n taajuusalueella.

HPY:n asentajien käytössä oli ainakin 1980-luvulla usei-ta simpex- ja puoliduplex-radiotaajuuksia välillä 158,500– 163,375 MHz, siis silloisten paloradiotaajuuksien lä-hikanavilla. Puoliduplexissa ajoneuvoaseman ja toistimentaajuusero oli tavalliseen tapaan 4,6 MHz. Toistinasemasijaitsi Korkeavuorenkadun radiomastossa.

Simplexissä taas molemmat lähettimet käyttivät samaaradiotaajuutta, esimerkiksi kahden asentajan välisissä pie-nitehoisissa suorissa radiopuhelinyhteyksissä.

Ula-autolla hoidettiin30 asennusta päivässäMauri Renqvistin ja muiden ula-autonkuljettajien omatoimipiste oli Töölön puhelinkeskustalossa.

’’Töölön keskus oli meidän kokoontumispaikkamme.Vaatekaappi piti jossakin olla työvaatteiden ripeää vaih-toa varten. Sitten vain rattiin ja ulos kadulle – ja päiväl-lä täydentämään varusteita.’’

’’Kun meillä kuljettajilla oli melkein kaikilla vanhem-man asentajan koulutus, me teimme iltaisin ylitöitä asen-tajien kanssa. Olimme siihen työhön kovin kysyttyjä,kun meillä oli kaikki varusteet ja vielä autokin’’, Ren-qvist selostaa.

Yhdellä ula-autolla hoidettiin päivässä keskimäärin 30työtehtävää urakalla.

’’Niitä oli viiden minuutin välein. Ei työ juuri viittä mi-nuuttia kauempaa saanut keskikaupungilla kestää, kunseuraava asiakas oli jo jonossa.’’

’’Siihen aikaan Helsingin Kaisaniemenkadulta pystyi to-sin ajamaan Keskuskadulle nopeammin kuin nykyään. Sil-loin ei vielä ollut liikenteessä niin paljon sählinkiä, eikäniin paljon liikennevalojakaan.’’

Töölön keskuksen autohallissa oli ensi alkuun käsin avat-tavat ovet.

’’Kun liikenne kasvoi, Runeberginkadulle tuli bussi-pysäkki ja kaikkea muuta eteen. Sitten alkoi käydä han-kalaksi pysähtyä siihen bussipysäkille tai jalkakäytävälleja mennä avaamaan niitä ovia, jotta pääsisi viemään au-ton kellariin.’’

’’Sitten tallin tasolle saatiin 1960-luvulla moottoroituliukuovi – sellainen verho-ovi alhaalla ajoluiskan päässä.Se oli tosi hieno parannus. Puuovet luiskan yläpäässä ovatpäivällä auki ja ne laitetaan yöksi kiinni.’’

Ula-autojen viat huollettiin Renqvistin mukaan kor-jaamolla mahdollisimman ripeästi. Vara-autokin voitiintarvittaessa ottaa käyttöön, jos vakioauto kieltäytyi läh-temästä Töölön tallista.

’’Olisihan ollutkin kauhea tilanne, jos äkkiä olisi 30 keik-kaa Helsingin keskustassa jäänyt ajamatta. Toki toiset asen-tajat pyrkivät paikkaamaan, jos tarvetta oli – mutta ei seriittänyt, kun kaikilla päivät olivat muutenkin pyöris-tettyjä.’’

Jossakin vaiheessa eräs kuljetuspäällikkö osti puhelin-asentajille A-sarjan Fordeja.

’’Isoja ja hienoja autojahan ne olivat, kun nopeasti kat-soi. Niiden tekniikka oli kuitenkin onneton. Meillä oli Pi-täjänmäellä Stockmannin autoliikkeellä ihan oman py-säköintiruutumme, mihin autot vietiin hoitoon. Siivoojatajoivat ne pois pihalta, kun ne valuttivat dieselmoottori-öljyt asfaltille.’’

Korkeavuorenkadun keskuksen vanha radiomasto, joka on purettu ja korvattu uudella korkeammalla mastolla. (Kuva: Puhelinmuseo / Erkki Lahtinen)

45

’’Kalusto kuitenkin parani koko ajan. Loppuvaiheessameillä oli vallan hieno automaattivaihteinen Mersu-kuor-ma-auto, jossa kaikki hoitui viimeisen päälle. Ovet toi-mivat nappia painamalla, ja autossa oli ilmajarrut ja mah-tavasti tilaa.’’

Alkuvaiheessa ula-autot olivat väriltään siniharmaita.’’Myöhemmin joku keksi maalata autot tummanpunai-

siksi. Se oli huono väri, maali paloi auringonpaisteessapilalle. Lopuksi autot maalattiin sinisiksi. Välimuotoja-kin oli paljon.’’

Renaultilla suoraanviidenteen kerrokseenAsennustöitä ula-autoilla oli laidasta laitaan.

’’Ihan kaikenlaisia keikkoja oli – presidentinlinnastamaakellariin. Autossa oli pöytä, jossa kirjattiin muistiinne osoitteet, johon jokin puhelinkone tai muuta asennet-tiin. Myös koneen tyyppi ja muut yksityiskohdat mer-kittiin muistiin, ja asentaja kuittasi ne. Se oli tavallaanmyymälä ilman rahaa – ja se piti saada toimimaan niin, et-tä kaikki täsmäsi’’, Renqvist kertoo asentajien arkipäivästä.

’’Ula-autossa kävi sitten tarkastaja ainakin kerran vuo-dessa toteamassa, että siellä oli tavaraa sen verran kuinvarasto oli ilmoittanut. Ja siellä oli paljon tavaraa. Olipieniä puhelinvaihteita, niiden syöttölaitteita, ja erilai-set puhelinkoneet eri värisinä. Tietysti kaikenlaista kaa-peliakin oli todella paljon.’’

Tavaratäydennystä saatiin tarvittaessa Töölön varastos-ta, talon kolmannesta kerroksesta.

’’Niin ikään autoissa oli porakoneita ja erilaisia muitatyökaluja. Pääasiassa ula-autoilla tehtiin uusia asennuk-sia ja liittymän siirtoja – vaikka olihan siirtokin taval-

laan uusi asennus, koska siihenkin tarvittiin uusi puhe-linjohto.’’

Kaikkiin paikkoihin asennusautolla ei pystytty ajamaan.Yllättävän moniin kuitenkin pystyttiin.

’’Helsingin kaapelitehtaalle pääsi isollakin autolla his-sillä viidenteen kerrokseen. Menimme joskus kahville sin-ne yläkertaan Renaultilla. Siinä hississä oli ketjuveto, ihanoikeaa laivaketjua. Kävi kiva ronksutus päällä, kun se veiauton vintille.’’

’’Ula-autohommissa oli monta hauskaa hetkeä. Töissäoli hyvinkin hauskoja tyyppejä. Ne olivat mukavia ka-vereita’’, Renqvist muistelee ula-autojen aikaa.

Tekevillehän tietysti sattui kaikenlaista aina joskus.’’Sörnäisten ula-autolle osui kohdalle uskomaton tapaus.

Asennuskohteeseen vietiin kaapelikela. Oli pidempi asen-nus, joten kaapelia piti olla kelalla – yleensä sisäasennuksiinriitti jokin viidenkymmenen metrin vyyhti.’’

’’No, kun pojat loikkasivat auton takaovesta, niin kela kar-kasi heiltä ja piha vietti alaspäin. Siellä oli pihan perukoil-la lehmä ja juottoallas. Kela törmäsi juottoaltaaseen ja sit-ten se osui aitaan. Sitten lähti lehmä ja lujaa, ja sitten juok-sivat pojatkin’’, Renqvist kuvailee asennustyön vaiheita.

Työpäivään kuuluipeli- ja kellokorttejaKun Mauri Renqvist tuli töihin Töölöön 1950-luvun puo-livälissä, talossa käytettiin vanhanmallista kellokortti-laitetta. Se oli viidennessä kerroksessa.

’’Me leimasimme vielä sellaisella mustalla laatikolla kel-lokortin ja laitoimme sitten kortin seinällä olevaan loke-roon. Siinä näkyi jokaisen kortin yläosa. Kortit olivat lo-kerikossa vähän vinossa.’’

46

’’Siihen kokoonnuttiin aina. Työaika loppui puoli vii-deltä, ja silloin oli jo jono ukkoja paikalla ja ensimmäi-sillä kortit kourassa.’’

’’Jos oli saanut työt tehdyksi jo kolmelta, sitten piti viet-tää aikaa jossain hyvien ystävien seurassa siihen asti, ettäpääsi leimaamaan kortin.’’

Jotkut hankalat asennustyöt kestivät koko päivän – taisitten eivät.

’’Eräässä valimossa oli tosi likaista, mustaa nokea, ja siel-lä piti asentaa kaapelia johonkin lattiaränniin. Se oli niinhankalan näköinen keikka, että soitimme mestarin pai-kalle. Sanoimme, että täältä emme voi lähteä iltapäivällämihinkään muuhun asennustyöhön ihmisten ilmoille. Va-limossa jouduttaisiin avaamaan lattiarännejä ja muuta.’’

’’Mestari katsoi tilanteen ja totesi, että tehdään tästäkoko päivän keikka. - Sitten saimme työt valmiiksi va-jaassa parissa tunnissa. Kello oli vähän yli kymmenen, kunolimme työparini Ismo Saikkosen kanssa uimassa Ui-mastadionilla’’, Renqvist kertoo.

Työuransa alkuvaiheissa Renqvist kulki työmatkansaKäpylästä Töölöön 500-kuutioisella moottoripyörällä.Muutettuaan Ala-Tikkurilaan hän siirtyi junan käyttä-jäksi.

’’Meillä oli junassa kiva korttiporukka, kun Anja-vai-moni veli asui naapurissa ja kävi Postipankissa töissä. Mar-japussia ennätti pelata kaksi kertaa ennen kuin juna oli Pa-silassa. Junat eivät silloin kulkeneet niin kovaa kuin nyt’’,Mauri Renqvist perustelee.

’’Kun juna tuli asemalle, niin piti aina vallata sellai-nen paikka, että pystyi pelaamaan korttia. Kaverit tuli-vat sitten junan läpi perässä vallatuille paikoille.’’

’’Loppumatkan rautatieasemalta työpaikalle Töölöönkuljin kävellen. Aina oli kavereita mukana. Pojat poik-kesivat viinakaupassa matkalla – mutta enhän minä nytkoskaan, jos oikein muistan!’’

Töölön keskuksen leppoisa työilmapiiri jonkin verrankiristyi vuosien mittaan.

’’Töölöön rupesi tulemaan 'kellokalleja'. EsimerkiksiSeppo Saarlamo tuli meille ensin kellokalleksi ja sittenhänestä tuli mestari. - Hyviä kavereita meistä kuitenkintuli.’’

Työnjohdollakinoli radioita autoissaVuonna 1960 Töölön keskuksessa työnjohtajana aloitta-nut Seppo Saarlamo muistelee, että Töölössä ei tuolloinolisi enää käytetty kellokorttilaitteita (joskin 1970-luvulletultaessa ne olivat taas palanneet). Ula-autot hän muis-taa hyvin.

’’Meillä työnjohtajilla oli autot. Ensi alkuun talon puo-lesta. Niissä oli ularadiot, joten meihin saatiin aina yh-teys’’, Saarlamo kertoo.

’’Jonkin ajan kuluttua hyväksyttiin sopimusautot. Työn-johtaja saattoi ostaa oman auton ja käyttää sitä työajossaja talo maksoi kilometrikorvaukset.’’

Ularadiot oli asennettu kiinteiksi autoon.’’Ne olivat kooltaan kuin kynäkotelo. Itse radio oli isom-

pi, se oli joissain automalleissa asennettu takakonttiin. Tie-tysti antenni oli katolla.’’

Puhelinyhdistyksessä työntekijät oli jaettu eri alueille,ja työnjohtopiiritkin oli jaettu. Saarlamolle kuului län-siosa Helsinkiä.

’’Minun mieheni työskentelivät rautatien tällä puolel-la – Etu-Töölössä. Toiselle työnjohtajalle kuului kaupunginitäosa. Sitten oli kolmas ja neljäs, joiden vastuulla olivatesikaupungit’’, Saarlamo selvittää.

’’Ularadioon huudettiin esimerkiksi: 'Saarlamo, Saar-lamo, Holmström kutsuu'. Minä painoin nappia ja vas-tasin: 'Saarlamo täällä'. - Me emme voineet keskustella.Aina täytyi sanoa: 'Kuuntelen'. Sitten toinen sanoi jota-kin ja minä vastasin: 'selvä'. Ihan viime aikoina ularadiotmuuttuivat samantyyppisiksi kuin nykyajan matkapu-helimet.’’

Kioskipuhelimiavietiin 'sporalla'Töölön kiinteistössä Mauri Renqvistin työkavereita olivatmuiden muassa Nils Nilsson, Leo Rahkonen ja TerttuKoponen.

’’Jotkut asuivat Töölön keskusrakennuksessa työsuh-deasunnoissa. Esimerkiksi Juhani Pettersson asui siellä

Seppo Saarlamo toimi Töölön keskuksessa työnjohtajana 1960- ja 1970-luvuilla.

47

todella kauan. Myös johtajan autonkuljettaja Lauri Ko-ponen asui siellä’’, Renqvist luettelee.

’’Siellä oli paljon asuntoja. Niiden asukkaat menivät Ok-sasenkadun puolelta sisään, he eivät edes käyttäneet samaasisärappua. - Mutta henkilöstöruokalahan oli Oksasen-kadun puolella alakerrassa. Se oli sellainen kiva paikka.Se ei ollut kovin iso, siellä oli intiimi tunnelma – kaikkitunsivat toisensa.’’

Renqvistin mukaan Töölön asentajat olivat hyvässä mai-neessa jo ennen ula-autojen aikaakin. Vielä 50-luvullakalustoa ja työkaluja oli kuljetettava raitiovaunuissa, mut-ta työt sujuivat silti ripeästi.

’’Kävimme läpi kaikki Helsingin puhelinkioskit ja vaih-doimme niihin uudet puhelimet. Mustien puhelimientilalle tulivat harmaat laatikot, jotka toimivat 50-penni-sillä. Ne eivät olleet ihan köykäistä kamaa kuljetettavak-si ratikassa’’, Renqvist huomauttaa.

’’Esimerkiksi Postitalon luona oli jalkakäytävän vieres-sä kaksi kioskipuhelinta, ja ne käytiin vaihtamassa. Siel-tä tuli aina myös takaisin valurautainen puhelinklönttija siinä oli kantamista.’’

’’Hyvässä lykyssä asentajilla oli raahattavana pieni vaih-de – se oli työkalupakin kokoinen – ja sitten vanerinentyökalupakki ja melkein samankokoinen syöttölaite ja kaa-pelia. Kaikki raskaat laatikot piti raahata ratikkaan, jane olivat kaiken lisäksi teräväreunaisia. Jos silloin olisi nai-

silla ollut nylonsukkia, niin olisi varmaan tullut sanomista,kun sukat olisivat menneet rikki.’’

Toisinaan pysäkeillä oli muutakin katsomista kuin ny-lonsukat.

’’Raitiovaunupysäkillä Hesperiankadun kohdalla näinSputnik-tekokuun ensimmäisen kerran taivaalla. Se olivuonna 1957.’’

Kaupungilla kiertävien asentajien ja sittemmin ula-

Puhelinyhdistyksen henkilökuntaa ilmeisesti Suomi-Ruotsi-maaottelumarssilla 1960-luvun alussa. Postilinjalla ajanut VW Kleinbus -pikkubussi näkyy taustalla. (Kuva: Puhelinmuseo / Erkki Lahtinen)

Puhelinyhdistyksen asennusauto 1960-luvulta. (Kuva: Puhelinmuseo / Erkki Lahtinen)

48

autojen puhelinasennustoimintaa pidettiin puhelinyh-distyksessä asiakaspalveluna, jonka ei odotettu tuotta-van erityisen paljon voittoa. 1990-luvun tehokkuusajat-telun myötä tällaista toimintaa leikattiin kovalla kädel-lä.

’’On sääli, että aika söi asiakaspalvelun. Nykyisin eikukaan enää tee mitään, jos ei saa heti rahaa’’, Mauri Ren-qvist ihmettelee.

’’Kun toiset osastot eivät enää suostuneet maksamaansubventiota, niin kaikki toiminta rupesi vähenemään.’’

Mauri Renqvist jäi Töölöstä eläkkeelle vuonna 1996.

Postiauton matkassa

Töölön keskuksen tiimoilla ajeli myös Helsingin puhe-linyhdistyksen oma postilinja-auto, joka liikkui säännöl-listen aikataulujen mukaan.

Puhelinyhdistyksellä oli sisäinen postinkuljetus. Siinä

vietiin sekä pikkupaketteja että kirjepostia, mutta pos-tibussi kuljetti myös henkilökuntaa puhelinkeskusten vä-lillä. Autona oli Volkswagen Kleinbus -pikkubussi.

’’Meidän postiautomme ajoi reittiä, joka lähti Korkea-vuorenkadulta ja jatkui sieltä Sörnäisiin, Töölöön ja Pi-täjänmäkeen’’, Puhelinmuseon Erkki Lahtinen selostaa.

’’Kun posti tuli Helsingin pääpostista Korkeavuoren-kadulle, se lajiteltiin siellä. Korkeavuorenkadulle ja Pik-ku Roobertinkadulle osoitetut postit jaettiin paikan pääl-lä. Muu posti lähti sitten eri toimipisteisiin postiautolla,joka hoiti myös mahdolliset henkilökuljetukset.’’

”Postibussin kuljettaja on nimeltään Torvald Rundberg,mutta hänet tunnettiin yleisesti nimellä Puppeli. Rund-berg on edelleen aktiivinen pöytätenniksenpelaaja ja hänon saavuttanut monia mitaleita sekä nuorena että vete-raanina. Hän ajoi postibussia vuosikymmenien ajan jahän sai jopa tunnustuspalkinnon työstään, kun hän pitibussin niin hyvässä kunnossa.”

Töölön puhelinkeskuksen väkeä oli mukana pu-helinlaitoksen autokerhossa.

’’Kerho tunnettiin nimellä 'PAK' eli Puhelin-yhdistyksen Autokerho’’, ula-auton kuljettajaMauri Renqvist mainitsee.

’’Eläintarhan ajot olivat meille erikoiskeikka.Sinne me aina vedimme viestilinjan ennen kil-pailua. Linja oli jälkeenpäin purettava pois, kos-ka Eläintarha oli puistoaluetta.’’

’’Puhelinyhdistyksen oma porukka oli mon-ta kertaa kilpailussa viestintätehtävissä. Joskilpailuissa sattui jokin onnettomuus, niin metoimitimme paikalle ambulanssin ja paloauton.Oma paikkani oli kilparadan pääsuoran alussa– siellä olin luurit korvilla viestimiehenä.’’

Myös Anja Renqvist kävi sisarensa kans-sa usein katsomassa Eläintarhan ajoja. Kisatpäätettiin kuitenkin lopettaa vuonna 1963, kunerään kilpailun startin jälkeen sattunut onnet-tomuus oli johtanut ruotsalaisen kilpa-autoili-jan Örjan Atterbergin kuolemaan.

’’Näin sen koko tilanteen takaapäin – se au-to nousi ylös ja putosi nurinpäin asfaltille. -Siihen loppuivat ne kilpailut’’, Mauri Renqvistmurehtii.

Eläintarhan ajojen perinteet jatkuivat kui-tenkin Keimolan moottoristadionilla Vantaalla.

’’Kun Keimola rakennettiin, niin me teimmesinne koko viestiverkon. Se vedettiin ihan py-

syväksi verkoksi kaapelikanavia pitkin.’’’’Oli kivaa, kun pääsi aina kilpailujohtajan

apulaiseksi torniin – se oli taas minun paikka-ni. Niin kauan kuin Keimola oli pystyssä, pu-helinyhdistyksen väki hoiti siellä viestinnän.’’

Autokilpailujen lisäksi Keimolassa toimi1960-luvulla myös drive-in-tyyppinen elokuva-teatteri. Ainakin 1970-luvun lopulla Keimolas-

sa järjestettiin vapaaehtoisia ennakoivan ajonkursseja, joilla opetettiin turvallista talviau-toilua. Sittemmin moottoristadion on päässytpahoin rappeutumaan ja sitä on käytetty ren-gasvarastona.

Mauri Renqvistillä on kuitenkin vielä kilpai-lujen julisteet tallella autotallinsa seinillä.

Autokerho mukana eläintarhan ajoissa

Autocarin kilpa-auto. Tämäntyyppisiä ajoneuvoja nähtiin Eläintarhan ajoissakin. (Helsingin kaupunginmuseo)

49

Puhelinyhdistyksen asennustoimisto oli sijoitettu kes-kusrakennuksen viidenteen ja osittain myös neljän-

teen ja kolmanteen kerrokseen. Pääasiassa neljännessä ker-roksessa toimi kuitenkin Rekisteritoimisto.

Asennustoimiston alainen sisäjohtoasennustoimisto olitalon viidennessä kerroksessa.

Kolmannessa kerroksessa oli varasto, jossa asentajat kä-vivät aika ajoin hakemassa tarviketäydennystä. Myös asen-nustoimiston päälliköllä Raimo Rahikaisella ja hänensihteerillään sekä henkilöstön luottamusmiehillä ja työ-suojeluvaltuutetuilla oli toimipisteet talon kolmannessakerroksessa.

Asennustoimiston työnjohtajalla Seppo Saarlamolla olityöhuone Töölön kiinteistön viidennessä kerroksessa.

’’Alkujaan työhuoneeni oli pihan puolella. Myöhemminse oli kadun puolella. Meitä oli kaksi samassa huoneessa– työtoverini oli Olavi Luoto’’, Saarlamo muistaa.

Tiloja korjattiin jatkuvasti

’’Rakennuksessa tehtiin paljon muutostöitä, kun ihmisiätuli lisää. Huoneita pilkottiin pienemmiksi tai niitäsuurennettiin’’, Saarlamo toteaa.

Esimerkiksi vuoden 1964 alussa talossa purettiin kol-

mannen ja neljännen kerroksen verkko- ja väliseiniä, jot-ta tiloja saatiin tarkoituksenmukaisemmiksi.

Samoihin aikoihin Apollonkadun puoleinen neljännenkerroksen puulattia – jolla 1920-luvulla oli jaettu kor-kea keskussali kahdeksi erilliseksi kerrokseksi – korvat-tiin betonilattialla. Muutostöitä koskevat piirustukset hy-väksyttiin helmikuussa 1964. Uuden lattiarakenteen suun-nitteli Insinööritoimisto Holger Holmberg & Co.

Palkkapäivinä paljonporukkaa paikallaEnnen tuloaan Töölöön työnjohtajaksi Saarlamo ehti työs-kennellä kolme vuotta puhelinyhdistyksen rationalisoi-mistoimistossa. Siellä hän erikoistui työntutkimukseen.

Työnjohtajan tehtäviin kuului Saarlamon mukaan töi-den anto asentajille, henkilöstön valvonta, käyntejä työ-paikalla ja asiakkaiden luona, sekä sopimusten tekemi-nen asiakkkaiden kanssa.

’’Olin työnjohtajana asennustoimistossakin. Siellä olikuitenkin myös kaksi työnjohtajapiiriä verkonrakennus-toimistosta. Asennustoimistossa oli neljä työnjohtajaa,joista jokaisella oli alaisina noin 20 miestä’’, Saarlamotäsmentää.

TÖITÄ RUMMUN TAHDISSA

Liikennettä Runeberginkatu 43:n edustalla 1960-luvun lopulla, Töölön keskus näkyy kuvassa oikealla. (Kuva: Helsingin kaupunginmuseo)

50

Arvio talon työntekijöiden kokonaismäärästä vaihteleeaika paljon.

’’Sitten Töölössä oli konttori- ja varastoväkeä. Siellä olikai toistasataa henkeä. - On otettava huomioon, että asen-tajat olivat suurimmaksi osaksi kenttätöissä, eivät kokoaikaa talossa. He kävivät keskusrakennuksessa vain palk-kapäivinä, ja varastossa hakemassa tarvikkeita.’’

Seppo Saarlamon arvio henkilöstön määrästä Töölössä1960–70-luvuilla lienee hieman varovainen, sillä eräidenmuiden arvioiden mukaan työntekijöitä oli kaikkiaan usei-ta satoja. Varastonhoitaja Jouko Evolahti muistaa Töölös-sä olleen henkilöstöä ’’muutama sata’’. Osa tosin oli sijoi-tettu pitkäaikaisesti päivystys- ja huoltotehtäviin talonulkopuolelle, esimerkiksi suuriin tavarataloihin.

Rumpu arpoityötehtäviäAsennustoimiston erikoisuus oli RUMPU.

’’Asentajatoimittajat istuivat sellaisen 'rummun' ym-pärillä. Sinne asentajat soittivat ja sieltä he saivat uudettyöt puhelimitse ja kuittasivat aikaisemman työn teh-dyksi’’, Saarlamo selostaa.

Työnjakopistettä sanottiin Rummuksi, koska siinä istuiviisi töiden jakajaa kehässä. Keskellä oli pyörivä teline,jonka lokerikoissa oli uusia työmääräyksiä. Telinettä pyö-

ritettiin ja siitä otettiin asentajille uusia työtehtäviä.Seppo Saarlamo muistaa Rummun olleen 1960-luvul-

la viidennessä kerroksessa. Se siirtyi sieltä myöhemminkerrosta alemmaksi neljänteen kerrokseen.

Ilmeisesti sekä Rumpu että esimiehet siirtyivät viiden-nestä kerroksesta neljänteen lokakuussa 1971, jolloin vii-dennen kerroksen Töölö-4 -puhelinkeskusta laajennettiin.Tuolloin talon vanhimmassa siivessä Apollonkadun puo-lella muutettiin osa toimistohuoneista keskussaliksi.

’’Me kaikki asentajat olimme ylimmässä, viidennessäkerroksessa. - Mutta sitten sieltä lähti porukkaa pois, jol-loin esimiehet siirtyivät talon neljänteen kerrokseen’’, mai-nitsee asentaja Bo Ekman. Hän oli Töölön kiinteistössätöissä 1954–1980, joskin alkuvaiheessa paljolti komen-nuksilla turvaamassa Stockmannin tavaratalon puhelin-liikennettä.

Bo Ekmanin puoliso Senja Ekman, joka tuli töihin Töö-lön kiinteistön Rekisteritoimistoon vuonna 1976, muis-taa Rummun sijainnin neljännessä kerroksessa. Se oli Apol-lonkadun puolella taloa.

Töitä Rummun jaradion melskeessä’’Rummun pomo oli Nils Nilsson. Hän oli tosi hienomies’’, Senja Ekman sanoo.

Senja ja Bo Ekman selostavat puhelinyhdistyksen toimintoja Töölön keskuksessa.

51

Ekmanit muistavat Nilssonin työpisteen sijainneen pie-nessä syvennyksessä Apollonkadun ja Runeberginkadunkulmassa, melko lähellä Rumpua.

Toisella puolella Rumpua oli Ole Holmströmin radio-viestintäpöytä, josta pidettiin yhteyttä ula-autoihin. Hä-nellä oli ikkuna sisäpihan puolelle.

Ainakin vielä 1970-luvulla Rummun ympärillä istuikerralla yhteensä viisi ihmistä jakamassa töitä.

’’Siellä oli neljä miestä ja yksi nainenkin’’, Senja Ek-man muistaa.

’’Rumpu jakoi ihan koko alueelle töitä. Rummulla olivain yksi puhelinnumero, ja se, joka oli vapaana, vastasi.Päälliköllä, Nils Nilssonilla, oli kuitenkin oma nume-ro’’, Bo Ekman lisää.

Töitä jakoivat Rummussa noihin aikoihin Ruben By-man, Kosti Luukkonen, Leo Rahkonen, Kurt 'Kur-re' Salenius sekä Terttu, jonka sukunimi ei ole tiedossamutta jonka aviomies oli nimeltään Hurme (Terttu käyt-ti tiettävästi eri nimeä). Kosti Luukkonen hoiti Rum-mun päällikön sijaisuudet Nils Nilssonin lomien aika-na.

Lisäksi Rummussa oli jonkin aikaa Heikki 'Hessu' Hak-karainen. Hän siirtyi kuitenkin radioviestittäjäksi, kunOle Holmström jäi eläkkeelle. Hakkaraisen tilalle Rum-puun tuli sitten Kari Syrjä.

Verkkorekisteritiesi 'kaiken'Verkkorekisteri oli sijoitettu Runeberginkadun puolei-seen siipeen.

Senja Ekmanin oma työhuone oli aivan Runebergin-kadun siiven päässä, kadun puolella. Toimiston kahvi- jataukotilat olivat samassa päässä taloa. Verkkorekisterinkeskellä oli avotilaa, ja siellä oli muun muassa LeenaTaskisen työpiste. Toisella sivulla pihan puolella oli taasmuutamia työhuoneita, joissa istuivat Verkkorekisterinpäällikkö sekä kolme asennuslistojen lopputarkastajaa.

Verkkorekisterillä oli tarkat tiedot Helsingin puhelin-verkosta: kaapelipareista, jakokaapeista ja yhdyskaape-leista. Kun taloja rakennettiin, verkkorekisteri etsi verk-kokartoista ne paikat, joissa kaapelit vedetään taloon ja-kokaapeista ja kaapelikanavista.

Eri alueilla oli omat vastuuhenkilönsä. Esimerkiksi Sen-ja Ekman vastasi Kampin, Erottajan ja Pasilan alueidenrekisteritiedoista.

Apollonkadun siiven Oksasenkadun puoleisessa pääs-sä samassa neljännessä kerroksessa oli verkonrakennus-toimiston piirustuskonttori. Varastonhoitaja Jouko Evo-lahti kertoo sen muuttaneen sinne talon toisesta kerrok-sesta.

’’Piirustuskonttorissa piirrettiin kaikkia kaapelilinjo-

Viidennen kerroksen keskussalia (Töölö-4) laajennettiin loppuvuodesta 1971. (Helsingin rakennusvalvontaviraston arkisto)

52

ja. Siihen aikaan oli käytössä aika paljon maakaapeleita,ja maaseudulla oli ilmakaapelia pylväissä. Verkko-osas-tolla suunniteltiin niitä linjoja ja piirrettiin sitten pape-rille’’, Evolahti toteaa.

Asennustoimisto siirtyi pois Töölön kiinteistöstä 1990-luvun lopulla, yli 40 vuoden toiminnan jälkeen. Puhe-linyhdistyksen laskutus- ja perintäosasto muutti sittenTöölöstä vapautuneisiin tiloihin.

Seppo Saarlamo oli lähtenyt Asennustoimistosta 1970-luvun lopussa BBX-puhelinvaihdelaitteiden sisäjohto-jen työnjohtajaksi, ensin Sörnäisten keskukseen ja myö-hemmin Pasilaan. Bo Ekman siirtyi 1980 komennustöi-hin Pasilan Messukeskukseen. Senja Ekman oli lähtenytvuotta aiemmin Töölöstä asiakaspalvelutehtäviin, aluksiKorkeavuorenkadulle ja sitten Itäkeskuksen telemyymä-lään.

AmmattiyhdistysvarastokerroksessaTöölön keskuksen kolmannessa kerroksessa – Runeber-ginkadun puoleisessa siivessä – oli puhelinyhdistyksen va-rasto. Siitä vastasi varastonhoitaja Jouko Evolahti, joka

oli Töölössä töissä 1964–1980.Evolahti tuli puhelinyhdistyksen palvelukseen jo 1957,

aluksi Talin varastoon Kutomotielle. Sitä ennen hän oli ol-lut merillä. Ay-kurssilla Merimiesten kurssikeskuksessaLohjalla hän oli tutustunut Merimiesunionin tunnettuunammattiyhdistysaktivistiin Niilo Wälläriin. Evolahdes-ta tulikin sittemmin puhelinyhdistyksen teknisten toi-mihenkilöiden yhteyshenkilö eli teknisten pääluotta-musmies.

Kolmannessa kerroksessa oli myös työntekijäpuolen pää-luottamusmiehen Gunnar Yliharjun työhuone (vara-luottamusmiehenä oli sivutoimisesti asennustoimiston BoEkman). Myöhemmin Yliharju siirtyi Korkeavuorenka-dun keskukseen.

Ammattiyhdistystoiminta konkretisoitui aika ajoin.Käyttöteknikko Kari Tallgren muistaa olleensa Töölönkeskuksessa mukana kahdessa lakossa.

’’Toinen lakko oli lyhytaikainen, mutta toinen vuonna1976 kesti ties miten kauan, ehkä liki pari kuukautta.Lakossa oli kaikkiaan yli 700 STTK:n toimihenkilöä. Sil-loin asentajat olivat kuitenkin töissä, koska asentajat jatoimihenkilöt kuuluivat eri liittoihin’’, Tallgren huo-mauttaa.

'Rummun' keskellä oli pyöreä kansioteline, jonka ympärillä työnohjaajat istuivat. Samanlainen teline oli Korkeavuorenkadun valvomohuoneessa,missä testattiin keskusten välisiä yhteyksiä. (Kuva: Puhelinmuseo / Erkki Lahtinen)

53

’’Lakkoavustuksilla elettiin. Kuuluin silloin STTK:hon,joka on nykyinen Toimihenkilöunioni. Silloin järjestäy-tymisaste oli aika suuri: melkein kaikki kuuluivat liittoon.Kun tulin töihin 1960-luvulla, minulle käytiin heti ker-tomassa, mihin liittoihin pitäisi kuulua. Ei siellä erityis-tä painostusta ollut, mutta asiat perusteltiin hyvin.’’

Lakosta ei Tallgrenin mukaan kuitenkaan ollut loppu-jen lopuksi rahallista hyötyä.

’’Suurin merkitys lakosta kai oli, että sitä johtanut Jor-ma Reini sai silloin kannuksensa. Lakon aikanakin pitihoitaa hätätyöt, kuten sairaaloiden ja poliisin puhelin-yhteydet.’’

Osa keskuksen lakkolaisista oli valmiudessa hoitamaansellaisia tehtäviä, jotka lakkotoimikunta määritti lakonulkopuolella oleviksi.

Varastotavaraajoka lähtöön’’Töölön varasto oli siinä mielessä iso paikka, että sielläasentajakunta oli aika suuri – muutama sata asentajaa.He hakivat tavaraa varastosta’’, Jouko Evolahti selostaa.

’’Tavara tilattiin Töölöön ja jaettiin siellä asentajille. Sit-ten taas täydennettiin varastoa. Töölössä oli myös ula-autoja, jotka nekin hakivat varastosta tarvikkeita.’’

’’Varasto oli jokseenkin vilkas paikka siihen aikaan,koska siellä toimivat myös työkaluvarasto ja vaatevaras-to. Viimeksi mainitusta jaettiin asentajille hyvin tarkankirjanpidon perusteella kaikki työ- ja virkavaatteet.’’

Evolahden mukaan varastossa pidettiin kaikenlaista pu-helinasennuksissa käytettävää vakiotavaraa.

’’Siellä oli kaikkea, mikä liittyi puhelimiin. Siihen ai-kaan asentajilla ei ollut itsellään kovin paljon tarvikkei-ta mukana. Nykyisin on käytössä pieniä välivarastoja, mut-ta siihen aikaan kaikki haettiin Töölön varastolta.’’

’’Mestarit antoivat asentajille työmääräyksen ja kertoivat,mihin pitää mennä töihin. Sitten asentajat hakivat varas-tosta tavaraa ja lähtivät työmaille, asiakkaiden luokse.’’

’’Eniten tavaraa haettiin aamuisin. Loppujen lopuksiaina toivoimme, että asentajat tulisivat jo edellisenä päi-vänä varaamaan tarvikkeet, ettei tulisi aamuruuhkaa. Kyl-lä he sitä yrittivät, mutta ei se oikein onnistunut koskaan.’’

Evolahden mukaan Töölön keskuksessa oli joitakin mie-lenkiintoisia työkavereita.

’’Kyllähän siellä tietysti persoonallisuuksia oli, varsin-kin asentajapuolella – heidän kanssaan tulinkin paremmintutuksi. Erästä erikoista ihmistä kutsuttiin 'Lauttasaa-ren kauhuksi'’’, Evolahti mainitsee.

’’Lauttasaari oli hänen asennusalueensa. Hän oli iso ka-veri, joka oli ollut sodassa – ja aikamoinen tyyppi. Kaik-

Apollonkadun siiven neljännessä kerroksessa ula-autojen radioyhteyksiä hoitaneella Ole Holmströmillä oli ikkuna sisäpihan puolelle.

54

ki uudet, nuoret asentajat pelkäsivät häntä. Hän olikin vä-hän häijy sellaisia kohtaan, jotka eivät oppineet tai osan-neet. Siksi hän sai sellaisen lisänimen.’’

Byrokratiaa ja yhteishenkeäEvolahden mukaan varastolla oli parhaimmillaan 6 – 7työntekijää tarvikkeita jakamassa.

’’Oli siellä välillä vähemmänkin väkeä, kun Töölöstä siir-tyi asentajia liitosalueille.’’

Varastonhoitajan pieni työhuone – tai koppi – oli ta-varahissin vieressä.

’’Kun asentajat kävivät varastolla, heillä oli mestarin kir-joittama työmääräys. Siinä sanottiin, mitä tavaraa tarvi-taan’’, Evolahti kertoo.

’’Myöhemmin käytössä oli sellainen järjestelmä, että tois-arvoista tavaraa – kuten nauloja, ruuveja, eristysaineitaja sellaista – sai ottaa avovarastosta ilman papereita. Sit-ten ei enää ihan joka asiasta tarvinnut käydä paperisotaa.Luotettiin siihen, ettei sellaista tavaraa kukaan varasta.’’

Avovarasto sijaitsi Apollonkadun ja Runeberginkadunkulmahuoneessa. 2000-luvulla tila on muutettu viestin-täkonsulttiyritys Perfecto Oy:n suureksi kokoushuoneek-si. Runeberginkadun siiven entinen varastotila puolestaanon saman yrityksen avokonttorityyppisenä toimistona.

Takavuosien Töölön varaston 'menestysartikkelista' Evo-

lahdella on selkeä käsitys.’’Kyllä puhelinkoneita meni eniten. Siihen aikaan pu-

helinkoneiden valikoimat olivat vielä hyvin suppeita –lähinnä L.M. Ericsson ja Siemens valmistivat niitä.’’

’’Niinpä valinnanvara oli aika suppea: yleensä asiakkaalleannettiin musta puhelin ja siihen liittyvät osat. - Sittenvalikoima muuttui 80-luvun lopulla, kun uusi laki va-pautti koko puhelinliikenteen. Se toi lisää kilpailua. Maa-ilma muuttui – pelättiin, että kiristyvä kilpailu vie lei-vän kaikilta. Joiltakin se sitten veikin.’’

Evolahti muistelee puhelinyhdistyksen tuntuneen ai-ka byrokraattiselta ja jäykältä työpaikalta, jossa työnte-kijöillä oli kuitenkin hyvä yhteishenki.

’’Töölössä oli paljon aktiivista henkilökuntaa, joka toi-mi erittäin paljon vapaa-aikana urheilun – ennen kaik-kea jalkapallon – parissa’’, Evolahti toteaa.

’’Samoin Töölön henkilökunta oli hyvin aktiivisesti mu-kana, kun etsittiin henkilökunnalle vapaa-ajan vietto-paikkaa. Henkilökunta osallistui sen hankintaan jättämälläkaksi henkilökuntajuhlaa pitämättä, jolloin säästettiin yh-tiön rahaa vapaa-ajan paikkaan.’’

Paikan nimeksi tuli 'Tupluuri' ja se sijaitsi Kirkko-nummella. Henkilökunnan käytössä oli myös Yhdistyksenurheilukerho TIK:n omistama maja Espoon Lahnuksessa.

’’Olen itse vetänyt puhelinyhdistyksen eläkeläiskerhoa,joka kokoontuu kerran kuukaudessa. Se on sikäli erikoi-nen kerho, että meillä ei ole jakoa ammattiryhmittymien

Puhelinyhdistyksen osastojen jakautuminen talon eri kerroksiin pääpiirteissään 1970-luvulla.

55

mukaan kuten monien muiden firmojen vastaavissa ker-hoissa on. Eräs entinen toimitusjohtajakin on siinä jäse-nenä.’’

Lisäksi Evolahti on mukana 'Töölön jengissä', joka ko-koontuu aika ajoin Helsingin kahviloissa. Siinä porukas-sa on enin osa Töölön kiinteistössä palvelleita. Kerran vuo-dessa entisiä töölöläisiä voi tavata myös vuosijuhlassa Pa-kinkylän VPK-talolla Länsi-Pakilassa.

Muutoksen tuuliaTöölön keskuksessaRakenteellisia muutostöitä – pieniä ja suuria – tehtiin Töö-lön keskusrakennuksessa ahkerasti 1970- ja 1980-luvuilla.

Tammikuussa 1973 talon kolmanteen kerrokseen Apol-lonkadun puolelle rakennettiin uusi kokoontumishuo-ne. Samalla neljännestä kerroksesta poistettiin joitakin vä-liseiniä.

Alkusyksyllä samana vuonna kellarikerrokseen asen-nettiin uusi sähköpääkeskus. Pihan puolelle asennettiinilmastointikuilut sekä ensimmäiseen kerrokseen ilmas-tointihuone. Näitä töitä koskeva muutospiirustus on päi-vätty 30.8.1973. Siitä myös näkyy, että tuohon aikaan poh-jakerroksen ristikytkentähuone oli nykyistä suurempi jaettä sillä oli ikkunat Apollonkadun puolella. - Ikkunoitapidettiin usein auki päiväsaikaan, ja huhujen mukaanjotkut vikkelät työntekijät livahtivat joskus niiden kaut-ta pitämään taukoa kesken raskaan työpäivän.

Helmikuussa 1974 talon Oksasenkadun puoleisen sii-ven kellarikerrokseen rakennettiin ruokalan varasto. Sa-man vuoden joulukuussa ylimpään kerrokseen lisättiinilmastointikonehuone Runeberginkadun puolelle.

Elokuussa 1979 Runeberginkadun puoleisen graniit-tisokkelin yläreuna tasattiin. Samoihin aikoihin alettiintehdä ensimmäisiä suunnitelmia pohjakerroksen Töölö-

Töölössä varastonhoitajana toiminut Jouko Evolahti pitää vielätiiviisti yhteyttä entisiin työtovereihinsa.

Sisäpihan tuuletussäleikkö ja siitäkatolle johtavat ilmastointiputketrakennettiin vuoden 1985 lopussa.

3 -aluekeskuksen ikkunoiden muuraamiseksi umpeen, sil-lä niitä oli aika ajoin rikottu. Ikkunat muurattiin kaksivuotta myöhemmin, Insinööritoimisto Timo Kivisen24.8.1981 hyväksyttyjen rakennepiirustusten mukaan.

Aikaisemmin vuonna 1981 talon kellarissa oli muu-tettu varastohuoneita voima- ja akkuhuoneiksi. Kerrok-sissa tehtiin aukkoja vesi- ja lämpöjohtonousuja sekä pu-helin- ja sähkökaapelinousuja varten. Lisäksi ristikytken-tähuoneen sisäänkäynti varustettiin palo-ovilla ja risti-kytkentähuoneeseen rakennettiin varauloskäynti.

Niin ikään vuoden 1981 alussa viidennessä kerrokses-sa muutettiin toimistotila puhelinkeskussaliksi. Arkki-tehti Pentti Syväoja suunnitteli suuren osan näistä muu-toksista.

Joulukuussa 1985 Runeberginkadun siiven pihajulki-sivuun tehtiin tuuletussäleikkö ja siitä vedettiin julkisi-vua pitkin kaksi ilmastointiputkea katolle. Arkkitehti Ilk-ka Martinmaa laati tätä vastaavan muutospiirustuksen.

Helmikuun lopussa 1986 Runeberginkadun siiven toi-seen kerrokseen rakennettiin uusi tila, jonka käyttötar-koitukseksi merkittiin ’Välittimet ja rahapuhelinkes-kus’. Syyskuussa 1986 vanhan Töölö-1 -automaattikes-kuksen takana ollut WL-26-puhelinkeskus muutettiin ko-koontumistiloiksi. Tämä vei jo osaltaan Töölön keskustadigitaaliaikaan.

56

Töölön ensimmäiset puhelinkeskukset Töölö-1 ja Töö-lö-2 sijaitsivat Runeberginkatu 43:n toisessa ker-

roksessa. Niistä Töölö-1 oli Apollonkadun ja Töölö-2Runeberginkadun puolella.

Ensimmäisiä Töölö-1:n keskuslaitteita voi vielä käydäkatsomassa Puhelinmuseossa.

’’Alkuperäisestä Töölö-1-keskuksesta ei ole oikeastaanenää muuta alkuperäistä jäljellä kuin ne mustat Strowger-telineet, jotka museoon tulija näkee ensimmäiseksi. Vainne ovat täsmälleen entisillä paikoillaan – muita osia onsiirretty muualta’’, käyttöteknikko Kari Tallgren täs-mentää.

’’Museon keskusten paikalla oli alunperin samantyyp-pisiä mustia keskustelineitä pitkä rivi. Vasta myöhemminosa niistä korvattiin vähän uudemmalla mallilla. Nämäkaikki olivat tyypiltään nousukiertovalitsija- eli Strowger-keskuksia.’’

Viidenteen kerrokseenuusi keskusPohjakerroksessa Runeberginkadun puolella, nykyisen toi-mivan keskuksen paikalla, oli Töölö-3. Se oli aluekes-kus, jossa ei ollut omia tilaajia. Puhelut kulkivat Töölö-3:n kautta muille keskusalueille ja vastaavasti muilta alueil-ta Töölön puhelimiin.

’’Töölö-3 toimi siis ikään kuin ohjaavana keskuksena.Kun valitun puhelinnumeron alkuosa osoitti Töölöstä soi-tettavan puhelun menevän Töölön keskusalueen ulko-puolelle, se johdettiin aluekeskuksen kautta.’’

’’Keskuslaitteina Töölö-3:ssa oli L.M. Ericssonin AR-F'eja. Ne olivat koordinaattivalitsijakeskuksia eli kv-kes-kuksia’’, Tallgren selostaa.

Nämä keskukset olivat kaikki toiminnassa 1960-luvulla.’’Sitten 1970-luvun alussa puhelinkeskuksille vallattiin

ylhäältä lisää tiloja. Talon ylimpään kerrokseen tuli tuol-loin Töölö-4 -keskus’’, Tallgren muistaa.

Töölö-4 otettiin käyttöön 31.3.1971. Siihen yhdistet-tiin Töölön 40-alkuiset puhelinliittymät.

Alkujaan 600 numeron keskus kasvoi myöhemmin4 000-numeroiseksi 19.9.1977 mennessä, jolloin sen vii-meinen laajennus valmistui.

Keskussali sijaitsi viidennessä kerroksessa Oksasenka-dun ja Apollonkadun kulmassa, aivan työsuhdeasunto-jen vieressä.

Loppuvuodesta 1971 keskusta vielä hieman laajennet-

tiin Apollonkadun suuntaisesti. Samalla ylimmästä ker-roksesta poistettiin kaksi toimistohuonetta ja niiden vä-linen käytävä.

’’Kouluttautumista olikin paljon, sillä tekniikat muut-tuivat nopeasti ja käyttöön tuli monta erilaista tekniik-kaa’’, kertoo Tallgren, joka itsekin kouluttautui työn ohes-sa.

’’Esimerkiksi Töölö-4 oli ihan omanlaisensa keskus, Sie-mensin niin sanottu ESK-keskus. Sitä varten oli kurssi-tettava teknikkoja. Itse en käynyt niitä alkuperäisiä kurs-seja – niitä kai pidettiin parin vuoden ajan.’’

’’Töölössä oli yleensä tietyt henkilöt hoitamassa mää-rätynlaista tekniikkaa. Joskus aikoinaan kun oli jonkintekniikan opiskellut, se jäi muistiin, joten vanhoja kes-kuksia pystyi tietysti huoltamaan. Mutta ESK oli varsinmonimutkainen, tai ainakin erilainen kuin muut. Se vaa-ti paljon kurssitusta, ennen kuin sen huoltaminen sujui’’,Tallgren toteaa.

Puhelinyhdistyksen silloinen toimitusjohtaja MarttiHarva on myöntänyt muistelmissaan, että ESK-keskuk-sen hankkiminen ’’ei ehkä ollut teknisesti kovin viisasratkaisu, mutta Siemens myi sen meille kilpailutilanteessaerittäin halvalla’’.

Eri keskustekniikoiden asiantuntijat joutuivat myös päi-vystämään.

’’Aina oli joku päivystysvuorossa. Siihen aikaan Kor-keavuorenkadulla oli valvomo, joka hälytti sieltä kulloi-senkin tekniikan tuntijan tarvittaessa paikalle. Siihen ai-kaan oli vielä piirikohtaiset ihmiset päivystämässä. Jo-kaiselle osui päivystysvuoro kohdalle ainakin kerran kuu-kaudessa’’, Tallgren sanoo.

Muuntajapalohiljensi Töölö-2:nHelsingin Sanomat julkaisi 1980-luvun alkupuolella seu-raavanlaisen pikku-uutisen, joka liittyy erääseen päivys-tykseen:

10 000 PUHELINTA MYKISTYI TÖÖLÖSSÄNoin 10 000 puhelinta oli mykkänä suuren osan lauantaitaHelsingin Töölössä. Kaikki 49-alkuiset numerot mykistyivätkello 9 lauantaiaamuna. Näistä numeroista lähtevät soitot saa-tiin kuntoon kello 14 ja myös niihin tuleva liikenne kello 16.20.

Vika havaittiin, kun muissa asioissa liikkeellä olleet kor-jausmiehet havaitsivat katkua laitekeskuksessa. Oikosulku oli

KESKUSTEKNIIKKA MURROKSESSA

57

polttanut soittojännitemuuntajan niin, että sen tilalle täytyivaihtaa kokonaan uusi.

Puhelinlaitoksen mukaan on hyvin harvinaista, että näin suu-ri määrä puhelimia mykistyy kerralla. Puhelinlaitoksen vika-ilmoitusnumeroihin tuli lauantaiaamuna ennätysmäärä soit-toja.

’’Tuo oli sellainen tapaus, että olimme menossa pomonkanssa lauantaina töihin keskusrakennukseen’’, Tallgrenmuistelee.

’’Eduskunnan puhelimissa oli havaittu jotain ylikuu-lumista tai muuta – sekin oli hankala juttu korjata. Me-nimme katsomaan tilannetta ja olimme juuri Töölö-3-

aluekeskuksessa etsimässä sieltä eduskunnan vikaa. Sit-ten menimme käymään yläkerrassa, missä meillä oli kont-toritkin. Silloin huomasimme, että Töölö-2:sta alkoi tul-la karsea käry.’’

’’Sitten se keskus meni ihan hulluksi. - Siellä oli pala-nut se muuntaja, josta puhelimiin tuli keskusääni. Sekoski koko Töölö-2-keskuksen aluetta – ja kun siellä ei ol-lut keskusääntä, ihmiset luulivat keskuksen olevan myk-kä. Olisi sillä kyllä voinut soittaa, vaikka ääni puuttui-kin. Satuimme juuri sopivasti kohdalle ja saimme vian sit-ten korjattua.’’

Varastosta onneksi löytyi uusi muuntaja palaneen ti-lalle.

Digitalisointivaiheen alkaessa vuonna 1984 Töölön kes-kuksen koko oli kasvanut 23 000-numeroiseksi.

Töölön keskuksen käytännön digitalisointi alkoi16.7.1984 APS-ohjelmiston asennuksella. Monien tes-tausvaiheiden sekä ohjelmisto- ja laitteistovaihdosten jäl-keen uusi keskus oli valmis välittämään liikennettä.

Ensimmäiset digitaaliset liittymät kytkettiin käyttöönmarraskuun 21. päivänä 1984. Koko digitalisointi saa-tiin päätökseen 'vanhan Töölön' osalta vuotta myöhem-min, 29.11.1985.

Lisätekniikkaa yläkertaan

Kun puhelinverkkoa lähdettiin digitalisoimaan, Rune-berginkadun ja Apollonkadun kulmaan viidennessä ker-roksessa rakennettiin vielä Töölö-5- ja Töölö-6-keskuk-set.

’’Ennen kuin digitaaliset keskukset olivat paikoillaan,minä ja Kaj Eklöf suoritimme mittauksia Töölö-5:n jaTöölö-6:n laitetilassa. Mittasimme, miten hyvin lattia joh-taa sähköä’’, Tallgren kertoo.

’’Kun digitalisointi saatiin aikanaan valmiiksi, vanhatkeskukset alakerrassa jäivät kylmäksi. Töölö-5 ja Töölö-6 korvasivat melkein yksi yhteen Töölö-1:n ja Töölö-2:n.’’

Kesäkuun 20. päivänä 1985 Töölön '44'-suunnan lii-kenne ohjattiin kulkemaan uuden Töölö-6:n – SiemensAG:n toimittaman EWSD-keskuksen – kautta.

Varsinaiset 'yliheitot' alkoivat elokuussa 1985. Muunmuassa 14.8.1985 kytkettiin 442-alkuiset liittymät di-gitaaliaikaan. 'Yliheitot' jatkuivat tuhatryhmittäin, kun-nes koko työrupeama oli valmiina illansuussa 29. mar-raskuuta. Silloin digitaalisiksi kytkettiin kaksi viimeistätuhatryhmää ('441' ja '440').

Näistä 441-alkuiset numerot olivat olleet tähän saak-ka Töölön alkuperäisessä, vuonna 1922 asennetussaStrowger-keskuksessa. Se ehti siis toimia kaikkiaan 63vuotta, neljä kuukautta ja 25 päivää.

PUHELINKESKUS DIGITAALIAIKAAN

Kaj Eklöf ja Kari Tallgren mittasivat lattian sähkönjohtavuuttauusien digitaalikeskusten tiloissa. Sittemmin Eklöf teki aloitteenPuhelinmuseon perustamisesta Töölöön. (Kuvat: Puhelinmuseo / Erkki Lahtinen)

58

’’Sitten kun keskustoiminta pitkälti siirtyi 5. kerrok-seen, osaston pomon ja esikunnan tilat muuttivat niin ikäänviidenteen kerrokseen. Pomolla ja käyttöteknikoilla olihuoneet siellä.’’

Kari Tallgren itse oli Töölön keskuksessa töissä 1990-luvun alkupuolelle saakka.

Töölöön maan suurindigitaalinen keskusHelsingin Sanomat julkaisi vuodenvaihteessa 1984–1985seuraavanlaisen uutisen:

DIGITAALITEKNIIKKA TULI TÖÖLÖN PUHELINKESKUKSEENEnsimmäisestä automaattikeskuksesta Suomen suurindigikeskusSuomen ja Pohjoismaiden ensimmäisestä automaattisesta puhe-linkeskuksesta, 62-vuotiaasta Töölön keskuksesta tulee Hel-singin ensimmäinen ja Suomen suurin digitaalikeskus. Uudenkeskuksen virallinen avaussoitto rimpautettiin perjantaina, mut-ta Helsingin puhelinyhdistys (HPY) oli jo runsas viikko sit-ten ottanut varaslähtöä kytkemällä ensimmäiset tuhat nume-roa digitaaliaikaan.

Vuoden kuluessa noin 18 000 töölöläispuhelinta liitetään vai-heittain uuteen keskukseen. Digitaalikeskus merkitsee tavalli-selle soittelijalle ensisijaisesti parempaa kuuluvuutta, mutta myösmahdollisuutta saada puhelimeensa ns. lisätoiminteita.

Tällaisia ovat esimerkiksi lyhytvalinta, 'kuuma linja', pu-helun ennakkosiirto ja kolmen puhujan neuvottelu.

Lyhytvalinta tarkoittaa sitä, että jonkin usein käytetyn nu-meron voi ohjelmoida puhelimeen vain näppäyksen päähän, 'kuu-ma linja' eli salamalinja sitä, että kuulotorven jälkeen on vii-si sekuntia aikaa valita numero, mutta ellei valitse, puhelukytkeytyy automaattisesti ennalta ohjelmoituun numeroon.

Tällaiset ohjelmoinnit tekee mahdolliseksi digitaalitekniik-kaan liittyvä tietokoneohjaus.

Puhelut voidaan ennakkosiirtona siirtää tulemaan suoraanvaikkapa kyläpaikkaan. Puhelin myös muistuttaa ennakko-siirron purkamisesta.

Laskut voidaan nyt eritellä. Uusi tekniikka mahdollis-taa sen, että lähi- ja kaukopuhelinlaskut voidaan eritellä las-kussa. Töölön uuteen keskukseen liitetyt asiakkaat saavat uusi-muotoiset, eritellyt puhelinlaskut ensi kertaa maaliskuussa 1985.

Töölön digitaalikeskukseen liitetään 49- ja 44-alkuiset pu-helinnumerot. Ensimmäiset tuhat 491-alkuista on jo kytketty,tammikuun alkupuolella ovat vuorossa 492-alkuiset ja tam-mikuun lopulla 493-alkuiset.

Seuraavat tuhatryhmät 49-alkuisista numeroista liitetäännoin kolmen viikon väliajoin, ja sen jälkeen alkavat 44-alkuisetmuuttua diginumeroiksi.

Töölön viitisentoista miljoonaa markkaa maksanut keskuson Siemens Oy:n valmistama. Sama yhtiö rakensi myös Töölönnykyisen keskuksen, joka oli koko Pohjoismaiden ensimmäinenautomaattikeskus.

HPY lupaa, että viiden vuoden päästä uusia digikeskuksia onvalmiina noin 70. Puolet keskuksista on tarkoitus tilata Sie-mensiltä ja puolet kotimaiselta Telenokialta. Uusia keskuksiakäytetään kahteen tarkoitukseen: vanhoja, 1920-luvun tek-niikkaan perustuvia keskuksia uusitaan ja puhelinverkkoalaajennetaan uusin keskuksin.

HPY:n lähivuosien digitalisointiohjelmassa on useita kes-kuksia erityisesti Pohjois-Espoossa ja Kirkkonummella, muttamyös Helsingin ydinkeskusta saa digitaalitekniikkaa.

1986 [mennessä] on osittain digitalisoitu mm. Kampin, Hel-singin keskustan ja Sörnäisten puhelinkeskukset Töölön keskuksenohella.

Myös Lassilan, Suutarilan, Tikkurilan, Keravan ja Olarinkeskuksissa on digitaalitekniikkaa vuonna 1986. HPY:n kes-kusalueiden nimet eivät tosin noudata totuttuja kaupungin-osarajoja, ja niinpä esimerkiksi Haukilahti, Westend ja Niit-tykumpu kuuluvat Olarin keskukseen, johon Olari ei taas kuu-lu.

Puhe kulkee koodin kautta. Digitaalitekniikka tarkoit-taa sitä, että puhesignaali muutetaan keskuksen tilaajaliitty-mässä digitaaliseksi koodiksi, joka välittyy muuttumattoma-na vastaanottajan liittymään. Sen ansiosta äänen laatu para-nee ja puheyhteys on häiriötön.

Digitekniikka mahdollistaa myös entistä tehokkaamman da-tasiirron puhelinverkossa. Uuden keskustekniikan avulla to-teutunee vähitellen ns. yleisverkko, jossa puheen välitys ja muuttietoliikennepalvelut yhdistyvät.

Uuteen keskustekniikkaan kuuluu olennaisena osana näp-

Helsingin Sanomissa julkaistiin myös kartta Töölön keskusalueen rajoista.

59

päinpuhelin, jota tosin ei ole pakko hankkia, jos ei halua pu-helimeltaan kykyä lisätemppuihin.

Näppäinpuhelimen hinta pysyy toistaiseksi kalliimpana kuintavallisen, veivattavan puhelimen hinta, kertoo HPY:n toimi-tusjohtaja, vuorineuvos Martti Harva. Syy siihen on se, ettänäppäinpuhelin maksaa puhelinyhdistyksellekin enemmän kuintavallinen. Ajan mittaan hintaerot tasoittunevat, hän kuiten-kin lupailee.

Teknikoille päänsärkyädigikeskusten 'lastentaudeista'Uusia keskuksia oli Tallgrenin mukaan joskus varsin työ-lästä korjata.

’’Kun digitaalikeskukset tulivat käyttöön 1980-luvunpuolivälissä, ne olivat aluksi aika epästabiileja. Olen var-maankin valvonut siellä kymmeniä tai jopa satoja öitä kor-jaamassa niitä’’, Tallgren arvioi.

’’Digitaalikeskukset saattoivat 'ottaa nokkiinsa' ihan pie-nestä. Lisäksi joka keskukseen oli kytketty enemmän ti-laajanumeroita kuin entisinä aikoina.’’

’’Uusissa keskuksissa oli vielä omat ohjelmistopäivi-tysten jälkeiset vikatilanteensa. Siellä tuli vastaan aikapahojakin ongelmia.’’

Nykyään Töölössä toimii vielä puhelinkeskus, joka si-jaitsee Runeberginkadun siiven pohjakerroksessa. Sillä on

käytössään yksi pieni sali maan tasolla, ja siihen mahtuutavallisen keskuksen lisäki myös GSM-keskuksen lait-teistoja sekä varakeskuslaitteita.

Ristikytkentätila – kaikkikaapelit yhdessä huoneessa’’Ristikytkentähuone oli aikanaan aivan oma maailman-sa’’, Kari Tallgren luonnehtii.

Nykyisin ristikytkentätila on hieman entistä pienem-pi, mutta edelleen se on erikoislaatuinen paikka. Se si-jaitsee pohjakerroksessa, juuri nykyisen Puhelinmuseonalla. Kaapelikellari on vielä kerrosta alempana.

’’Ristikytkentähuoneessa on ideana, että se on erään-lainen rajapinta verkon ja keskuksen välillä. Kaapelit,jotka ovat maan alla, johdetaan kaapelikellarista reikienkautta ylös ristikytkentätilaan’’, Erkki Lahtinen selostaatekniikkaa.

’’Siellä puhelinkaapelit on jatkettu kytkentärimoihin.Näissä kytkentärimoissa on muutettavissa oleva langoi-tus, joka johtaa toisella puolella olevaan rimaan – ja niis-tä rimoista puolestaan lähtee kaapelointi ylöspäin ja me-nee keskuslaitteistoon. Toisin sanoen ristikytkentä yhdistääverkkopuolen keskuslaitteistoon.’’

Kaapeleita on varsin paljon kaapelihyllyillä ja arinoil-la, kaikkiaan satoja kilometrejä. Kun langat viedään te-

Ristikytkentätilan tuhannet puhelinkaapelit muodostavat huoneeseen ikään kuin holvikaton.

60

linerivistä toiseen, ne ylittävät katossa olevan lamppu-rampin ja muodostavat huoneeseen ikään kuin harjakaton.

Jos Töölön alueella joku muuttaa paikasta toiseen jahaluaa säilyttää keskusnumeronsa, niin se säilyy. Silloinristikytkentähuoneessa siirretään kyseinen puhelinkaa-peli uuteen osoitteeseen.

’’Joskus vuosia sitten verkossa oli 20 000 muutosta jo-kaiseen puhelinluetteloon – osoitteen ja numeron muu-toksia. En usko, että lukema on siitä kovin paljon vähen-tynyt. Ihmiset muuttavat paljon’’, Lahtinen toteaa.

Takavuosina Korkeavuorenkadun keskuksen ristikyt-kentähuoneessa syttynyt tulipalo mykisti puhelinliiken-teen useiksi päiviksi. Nykyisin mahdolliset palonalut tu-kahdutetaan ristikytkennässä jo alkuunsa, sillä tilassa onerityiset halonisammutuslaitteet.

’’Tulipalon sattuessa koko halonikaasupullo tyhjeneeja syrjäyttää huoneesta hapen, jolloin palo sammuu au-tomaattisesti. Lisäksi ristikytkennässä on sprinklerihäly-tin’’, Lahtinen kertoo uudesta sammutustekniikasta.

Tekniikka kehittyy – ja kutistuu

Nykyisin toimiva Töölön puhelinkeskus on Töölö-3-alue-keskuksen entisessä salissa.

’’Keskuksessa oli aiemmin ollut vanhaa 1950- ja 1960-lukujen tekniikkaa, mutta se on purettu pois. Nyt kaik-ki on uudempaa, pääosin Siemensin tekniikkaa’’, Lahtinenmainitsee.

Jonkin verran keskuksessa on myös Nokian valmistamialaitteita.

’’Osa vanhasta tekniikasta saatiin myytyä, mutta suuriosa meni romuksi. Vanhaa laitteistoa ei olisi voinut myy-dä esimerkiksi kehitysmaihin – sitä olisi ollut hankalapitää kunnossa, eikä se olisi toiminut yhdessä uudem-pien laitteiden kanssa.’’

Uusi keskus on hiljainen. Salissa kuuluu vain ilmas-tointilaitteiden huminaa.

Halonisammutusjärjestelmä suojaa ristikytkentähuonettasammuttamalla tulipalot jo alkuunsa.

Johtimien kytkeminen ristikytkentärimoihin edellyttää huolellisuuttaja sorminäppäryyttä.

Töölön nykyisen toimivan puhelinkeskuksen laitteistoja.

61

’’Keskuksessa on sellaisia laitteistoja, jotka kuluttavatniin paljon sähköä, että syntyy lämpöä. Tämän lämpö-kuorman poistamiseksi salissa pitää olla lämpötilaltaansuunnilleen samanlainen ilma kesät talvet. Tehokas jääh-dytys pitää tilan viileänä.’’

’’Vanhat keskukset pitivät ratinaa ja ritinää. Uusista lait-teista ei tule minkäänlaisia sellaisia ääniä, joista voisi pää-tellä, että keskuksessa on puheluita yhdistymässä ja tie-toliikennettä toiminnassa’’, Lahtinen kuvailee.

Sen sijaan keskuksissa on vilkkuvat LED-merkkivalot,joista näkee, että jotakin liikennöintiä tapahtuu.

Samassa tilassa toimii osin myös GSM-matkapuhelimienkeskus, jolla tosin on toistinaseman laitteistoja ullakko-kerroksessakin sekä varsinaiset radiomastot talon katol-la.

’’Uudentyyppiset keskukset voivat toimia yhtä hyvinlankapuhelin- kuin GSM-keskuksina. Se riippuu ohjel-moinnista. Laitteet ovat samantyyppiset.’’

’’Nykyajan keskuslaitteita ei kaapeloida enää paikan pääl-lä, vaan langoitukset tehdään pitkälti jo tehtaalla valmiiksi.Käsityönä kytketään oikeastaan enää sähkönsyötöt ja vas-taavat kaapelit.’’

Varavoimakone antaa tarvittaessa virtaa keskuslaitteis-toille sähkökatkojen aikana.

’’Nykyisin kaikkea valvotaan kaukokäytöllä. Etäällä ole-vista valvomoista voidaan jo korjatakin keskusten viko-ja. On harvinaista, että tänne tulee enää korjausmiehiä pai-kan päälle’’, Lahtinen sanoo.

Puhelinkeskusten vaatima tila pienenee koko ajan tek-niikan kehittyessä. Jo nyt on paikoitellen otettu käyt-töön pieniä pahvilaatikon kokoisia alakeskuksia, keskit-timiä.

’’Sellaista keskitintä varten tarvitaan vain jokin pieni kel-larikoppi. Keskittimeen voidaan liittää noin tuhat tilaa-jaa. Jonkin pienen alueen puhelut kulkevat keskittimienkautta eivätkä välttämättä ohjaudu perinteisiin puhelin-keskuksiin lainkaan, jos kyseessä on paikallispuhelu.’’

’’Joskus 10 – 20 vuoden kuluttua varsinaista puhelin-keskusta ei ehkä enää tarvita, vaan se on hajautettu pie-nen pieniin osiin.’’

Sitten puhelintekniikan käyttöön ei kenties enää tar-vita myöskään suuria keskusrakennuksia, joita ennen teh-tiin.

’’Töölössäkin ylemmät kerrokset on luovutettu mui-den yritysten ja toimistojen tiloiksi. Keskussaleja voi-daan ehkä muuttaa asunnoiksikin’’, Lahtinen pohtii pu-helinkeskusten tulevaisuutta.

GSM-matkapuhelimien tukiasemamastot on asennettu Töölön keskusrakennuksen katolle.

Keskussalin nurkkaan on asennettu tehokas jäähdytyslaite sekä sähkökeskus.

62

Töölön kaupunginosaa on syystä pidetty tai-teilijoiden ja taiteen kaupunginosana. Rune-berginkatu 43:n puhelinkeskusrakennus on ol-lut lukuisien kultturihistoriallisesti keskeistenhenkilöiden, tapahtumien ja paikkojen poltto-pisteessä.

Töölön keskusrakennusta vinosti vastapäätäsijaitsee Museokatu 40:n kiinteistö. Nuoren Voi-man Liiton kirjailijaryhmän Tulenkantajien vuon-na 1929 perustetun samannimisen lehden toi-mitus oli aikoinaan tuossa talossa, Olavi Paa-volaisen veljen Laurin asunnossa. Talossaovat asuneet myös Olavi Paavolainen itse se-kä Helvi Hämäläinen.

Tulenkantajat-ryhmään kuuluivat Paavolai-sen lisäksi muun muassa Uuno Kailas, Ilma-ri Pimiä, Yrjö Jylhä ja Mika Waltari.

Mika Waltari –töölöläinen maailmanvalloittajaIkuinen etsijä, kirjailija Mika Waltari matkasimaailmaa, seikkaili ja oli vallaton. Reissuillaanhän usein 'rähjääntyi', mutta sai myös valtavastikokemuksia, uusia tuttavuuksia ja perinpoh-jaista tietoa lukuisia teoksiaan varten.

'Haavojaan nuolemaan' hän palasi Töölöön,kotiseudulleen.

Mika Waltari oli 'paljasjalkainen stadilai-nen'. Hän syntyi 19.9.1908 Saariniemenkadul-la, vanhempiensa kodissa, Pitkänsillan Kallionpuolella. Valtaosan elämästään hän kuitenkinvietti Töölössä.

Ensimmäinen tärkeä – ja kohtalokas – osoi-te Töölössä oli Freesenkatu 4. Siellä sijaitsi kuu-luisan Minna Graucherin salonki. Häntä onkutsuttu jopa Suomen Mata Hariksi. Yhteistänaisilla oli ainakin se, että molemmat olivatmelkoisia juonittelijoita ja heidät ammuttiin va-koilijoina.

Waltarin mukaan Grauher ei kuitenkaan ol-lut viettelevän kaunis kuten tanssiva hollanni-tar, päinvastoin: hän oli muodottoman lihava.Mutta Grauher tarjosi aina väkijuomia, mikäkieltolain aikana oli melkoinen houkutin. Eipäsiis ihme, että kaikki salonkiin kutsutut nuoretrunoilijat ja kirjailijat menivät sinne. Se oli myöstakuuvarma paikka tavata muita taiteilijoita.

Arpia sieluunMika Waltarin hyvä ystävä Olavi Paavolainenoli aikoinaan käynyt Graucherin salongissa. KunMadame yltyi liian lemmekkääksi, Paavolai-

nen sai kyllikseen ja häipyi maisemista. Niin-pä uudeksi uhriksi joutui Waltari. Häneltä mus-tasukkainen ja katkera Graucher tivasi alati Paa-volaisen naisystävistä ja seikkailuista. - Paa-volainen sai tietysti jutun juonen selville ja setuhosi nuorten kirjailijoiden välit.

Vielä enemmän Waltaria kirveli tapaus Eli-na Vaara. Waltari tapasi nuoren, lumoavankauniin ja herkän runoilijan ensimmäisen ker-ran Nuoren Voiman Liiton talvijuhlilla Por-voossa. Ihastus oli molemminpuolinen.

Nuoret alkoivat seurustella salaa ja lähetti-vät toisilleen kirjeitä.Valitettavasti 17-vuotiasneitonen oli jo kihloissa runoilija Lauri Vilja-sen kanssa. Ja tietysti Viljanen sai suhteen sel-ville. Siitä seurasi melkoinen tapahtumasarja:Elina purki kihlauksen ja kirjeenvaihto Walta-rin kanssa jatkui, mutta lopulta Elina kuiten-kin palasi Viljasen luo, uudisti kihlauksen ja pyy-si, että Mika ja hän palauttaisivat toisilleenlähettämänsä kirjeet. Niin kävikin. Kirjeniputvaihdettiin ovenraossa.

Onneton Waltari oli jo ennen Elinan tapaa-mista lainannut serkultaan pistoolin ja aiko-nut ampua itsensä. Hän vaelsi Eläintarhanlah-den maisemiin, istuskeli puolisen tuntia puis-ton penkillä - ja palautti lopulta aseen serkul-leen.

Minna Grauhcer halusi kuitenkin tehdä ti-lanteesta vielä ikävämmän. Kun Elina alkoiodottaa lasta, Graucher levitti huhua, jonka mu-kaan lapsen oikea isä olisi Mika Waltari eikä

Lauri Viljanen. - Se oli viimeinen niitti kolmi-kon seuraelämälle.

Monet kirjallisuustutkijat väittävätkin, ettäMinna Graucher on vaikuttanut paljon Walta-rin teosten naishahmoihin, jotka hyvin useinovat ovelia, kavalia ja julmia. - Osuutensa lie-nee myös Waltarin rakastetuilla, joita hän hank-ki lukuisilla ulkomaanmatkoillaan.

Lämmin kotiliesiTöölön tärkein ja turvallisin osoite oli Tunturi-katu 31. Siellä oli Waltarin koti, missä hän asuivuodesta 1931 aina kuolemaansa saakka elivuoteen 1979. Asuinkumppaneina olivat vai-mo Marjatta ja tytär Satu, molemmat viisaita jasuvaitsevaisia naisia.

Marjatta Waltari tiesi puolisonsa naisseik-kailuista, mutta antoi ne anteeksi. Rakasta japitkämielistä puolisoaan Mika Waltari on kii-tellyt muun muassa teoksessaan ’’Neljä päi-vänlaskua’’.

Aivan Töölön puhelinkeskusrakennuksen vie-ressä Apollonkadun puolella on nykyisin MikaWaltarin puistikko, johon vuonna 1985 pysty-tettiin kuvanveistäjä Veikko Hirvimäen Wal-tari-muistopatsas Kuningasajatus. Aikoinaanmuistomerkki herätti monenlaisia mielipiteitäpuolesta ja vastaan erikoisen muotoilunsa takia.

Puistikon toisella sivulla, Eteläinen Hespe-riankatu 22:ssa, on Mika Waltarin kantapaik-kana tunnettu Ravintola Elite, jossa MarjattaWaltari salli Mikan vapaasti tavata ystäviään.

Tässä funktionalistiseen tyyliin rakennetus-sa ja sisustetussa ravitsemusliikkeessä kävimuitakin kuuluisia taiteilijoita. Elitessä ja senterassilla Waltarin pöytäkuntaan kuului esi-merkiksi näyttelijä Tauno Palo, joka myös asuiTöölössä. He olivat entuudestaan tuttuja muunmuassa siitä, että Waltari teki käsikirjoituk-sen Suomen kaikkien aikojen toiseksi katso-tuimpaan elokuvaan Kulkurin valssi, jossa Pa-lo esitti miespääosaa.

Ravintolan ruokalistalla on vieläkin Tauno Pa-lon suosikkiannos, kermasipulipihvi. Sen sijaanWaltarin erikoisuutta listalla ei ole, koska kir-jailijan vaimo Marjatta Waltari kuulemma useinteki tilauksen miehensäkin puolesta.

Ritz oli aikoinaanSuomi-Filmin ylpeysEliten kanssa samassa talossa toimi yksi nel-jästä Töölön puhelinkeskusta vielä 1900-luvun

Töölö – taiteen tyyssija

Mika Waltari oli Töölöntunnetuimpia taiteilijoita.

63

lopulla ympäröineistä elokuvateattereista. Nyt-temmin niistä on aika jättänyt.

Suomi-Filmin teatteriketjuun kuulunut 381-paikkainen Ritz oli Helsingin hienoimpia ensi-iltateattereita. Esimerkiksi 1960-luvun lopullasiellä esitettiin Stanley Kramerin elokuvaaArvaa kuka tulee päivälliselle ja Charlie Chap-linin Sirkusta. Teatterisalissa oli sinipunainensisustus.

Kun suomalaisen elokuvan kiistelty ohjaajaTeuvo Tulio olisi halunnut 1970-luvun alussatuoda viimeiseksi jääneen elokuvansa Sensue-la esitettäväksi Ritziin, Suomi-Filmi kieltäytyi,koska elokuvaa ei pidetty Ritzin arvolle sopi-vana. Esityspaikaksi tarjottiin pienempää Edi-son-teatteria Yrjönkadulla, mihin taas Tulio eisuostunut. Lopulta filmi jäi kokonaan esittä-mättä Helsingissä.

Nykyisin Ritzin nimi näkyy vielä EteläisenHesperiankadun valomainoksessa, mutta elo-kuvateatteri on muuttunut Ritz-Biljardi -nimi-seksi biljardisaliksi. Sen sijaan Edisonista tulisittemmin varsin arvostettu taide-elokuvateat-teri Diana, joka toimi vielä 2000-luvullakin.

Toinen töölöläinen Suomi-Filmin elokuva-näyttämö, 354-paikkainen Astra sijaitsi Tun-turikatu 16:ssa. Astran erikoisuutena 1970-lu-vulla olivat lauantain matineanäytökset, jois-sa esitettiin alennetuin lipunhinnoin muunmuassa eurooppalaisia laatuelokuvia –François Truffaut'n, Claude Chabrolin jaJean-Luc Godardin filmejä. Nykyään Astra on

näyttämöteatterin käytössä: siellä toimii Q-Teatteri.

Pienet elokuvateatteritjoutuivat ahdinkoonTaide-elokuvia esitettiin varsin paljon myös pie-nessä itsenäisessä töölöläisteatterissa Cine-massa, Museokatu 44:n piharakennuksessa.Teatterissa oli vain 91 paikkaa.

Cinema oli perheyritys, jonka toiminta olimelko pienimuotoista. 1970-luvulla se kuiten-kin otti ohjelmistoonsa USA:n silloisesta pre-sidentistä Richard Nixonista tehdyn EmileDe Antonion satiirisen dokumentin Millhou-se – valkoinen komedia, joka yllättäen muo-dostui suurmenestykseksi. Pieni teatteri jou-tui lisäämään päivittäisiä näytäntöaikojaan.

Tavallisten näytösten lisäksi Cinemassa pi-dettiin joidenkin elokuvakerhojen näytäntöjä.Katsojan kannalta Cineman katsomo oli hiemanhankala, koska sen lattia oli aivan tasainen.Istumapaikka salissa kannatti valita niin, etteisuoraan edessä istunut kovin pitkiä katsojia.

Cinema oli voimissaan vielä 1990-luvun puo-livälissä. Silloinkin siellä esitettiin paljon eu-rooppalaista elokuvaa. Vuosituhannen vaihtu-mista Cinemakaan ei kuitenkaan enää nähnyt.Elokuva-alan keskittyminen ajoi pienet eloku-vateatterit ahtaalle.

Neljäs Töölön keskuksen 'lähielokuvateat-teri' oli Adlon, suurten ketjujen ulkopuolinenteatteri sekin. Teatterin omisti Oy Thalia Ab.

Adlon sijaitsi Töölöntorin kulmatalossa Rune-berginkadun mäen yläpäässä, mutta sen si-säänkäynti oli Töölön keskuksesta suoralla nä-köetäisyydellä.

Adlonissa oli 437 katsomopaikkaa. Sen oh-jelmisto oli hieman muita kolmea töölöläis-teatteria viihteellisempää, mutta omassa la-jissaan laadukasta. Hollywood-komedioita siel-lä esitettiin paljon, ja esimerkiksi GoldieHawnin tähdittämät varhaiset komediat – vaik-kapa Kaktuksenkukka vuodelta 1969 – tuntui-vat olleen siellä suosittuja.

Tammikuussa 1978 Adlon oli yksi kolmestateatterista, joissa osittain suomalainen kan-sainvälinen yhteistyöelokuva Tuntematon ys-tävä sai Helsingin ensi-iltansa. Filmin ensi-il-tanäytöksessä kaikki katsojat saivat jonkun pää-tähden – joko Kate O'Maran, Bruno Ojan taiAnne Pohtamon – nimikirjoituksella varuste-tun valokuvan.

1990-luvulla Adlon-teatteri koki aikalaisten-sa kohtalon. Teatterin suuri valomainos on vie-lä talon katolla ja näkyy Töölöntorin puolelle,mutta itse elokuvateatteri on muutettu kunto-saliksi.

Elokuva-alan keskittymisessä voidaan kui-tenkin nähdä Töölöstä katsoen joitakin hyviäpuolia. Nykyisistä Helsingin elokuvateattereistasuurin, 14-salinen Tennispalatsi, sijaitsee vainparin pysäkinvälin päässä Runeberginkatu43:sta.

64

Helsingin Puhelinyhdistyksen ensimmäinen museoperustettiin Korkeavuorenkadun päärakennuksen

neljänteen kerrokseen 1960-luvun alussa. Museon koko-elmaa täydennettiin jatkuvasti, vaikka käytettävissä ol-lut tila oli pienehkö.

Vuonna 1973 museo kuitenkin purettiin ja tilalle ra-kennettiin konttorihuoneita. Tässä yhteydessä osa museonesineistä katosi kokonaan.

Seuraavalla vuosikymmenellä, 1980-luvun alussa, pu-helinyhdistyksessä ryhdyttiin taas keräämään historiallistamateriaalia erityisiin museovarastoihin odottamaan uu-den museon perustamista.

Töölön keskussalejamuseokäyttöönKun Töölön vanhan keskuksen pitkä taival lähestyi lop-puaan 1980-luvun alussa, Kaj Eklöf ryhtyi pohtimaan, oli-siko mahdollista säilyttää osa vuoden 1922 laitteistosta al-kuperäisellä paikallaan. Olihan kyse sentään Pohjoismai-den vanhimmasta automaattikeskuksesta.

Eklöf päätti kääntyä HPY:n johdon puoleen asiassa ja lä-hetti kirjallisen ehdotuksen asiasta vuorineuvos Martti Har-valle. Eklöfin ehdotus uudesta museosta Töölön keskusra-kennuksen toisen kerroksen entisissä puhelinkeskustilois-sa hyväksyttiin ja sille myönnettiin tarvittava rahoitus.

Museotiloja oli suunnittelemassa myös Juha Anttisenstudio. Puhelinyhdistyksestä museon suunnittelu- ja to-

teutusvaiheeseen osallistuivat yli-insinööri Reino Tam-minen, insinööri Olavi Tähtinen sekä Kaj Eklöf. MyösReino Lehtonen oli kerännyt museoon aineistoa. ErkkiLahtinen on ollut apuna lukuisissa käytännön asioissa.

Töölön Puhelinmuseon varsinaiseksi 'runko-osaksi' tu-li Töölö-1:n ensimmäinen Strowger-laitteisto. Sen vieressämuseossa on nähtävänä osa seuraavan Strowger-sukupol-ven laitteistosta sekä muutama niin sanottu WL-26- jaWL-36-teline. - Käytössä ollessaankin WL-26-keskus-telineet olivat lähes samassa paikassa.

Ensimmäisessä vaiheessa museoon rakennettiin myös au-ditoriotila – entisen Töölö-2:n paikalle – sekä lasivitrii-nejä, joissa esiteltiin vanhoja puhelintekniikan laitteitaja niiden kehitystä. Entisöity museokeskus ja auditorio-tila otettiin juhlallisesti käyttöön 22.5.1986.

Museolle lisätilaa1990- ja 2000-luvuillaReino Tammisen jäätyä vuonna 1990 eläkkeelle vastuupuhelinmuseotoiminnan kehittämisestä siirtyi Jukka Lai-neelle.

Alkuvaiheessa museovarasto inventoitiin ja museoesi-neiden keräämistä tehostettiin. Tässä vaiheessa mukaan tu-li Anna Savikko, joka oli jonkin aikaa huolehtinut puhe-linyhdistyksen ei-teknisestä historiallisesta materiaalista.

Muutospiirustukset museon laajennuksesta päivättiin14.6.1994 ja vahvistettiin Helsingin rakennusvalvon-nassa 16.8.1994. Samalla välittimille ja rahapuhelinkes-kukselle osoitetut tilat Runeberginkadun siivessä muu-tettiin toimistokäyttöön.

Vuonna 1994 Töölön remontin käynnistyttyä huomat-tiin, että museotilojen vieressä olevat kaksi kulmahuonettaovat vapaina. Tällöin tehtiin ehdotus näiden tilojen sa-neeraamisesta museokäyttöön. Silloinen toimitusjohtajaKurt Nordman hyväksyi ehdotuksen. Tämän perusteel-la käynnistettiin neuvottelut Kiinteistöt-yksikön kans-sa. Näissäkin päästiin positiiviseen lopputulokseen, jo-ten lokakuussa 1996 Jukka Laine ja Anna Savikko ryh-tyivät toteuttamaan Puhelinmuseon toista vaihetta.

Saneerausremontti alkoi syksyllä 1997 ja valmistui hel-mikuun alussa 1998. Tällöin päästiin toteuttamaan si-sustusta.

Museo sai lisää näyttelytilaa, kun entiset esimiehen jamekaanikkojen huoneet yhdistettiin yhdeksi huoneeksiarkkitehti Matti Iiramon suunnitelman mukaisesti. Suun-nitelmaan kuului myös Lars Sonckin alkuperäisten sei-nämaalausten entisöinti sekä keskussaliin johtavien por-taiden kunnostus.

PUHELINMUSEO TÖÖLÖSSÄ

Puhelinyhdistyksen Elsa Salminen huoltaa Puhelinmuseon Töölö-1-keskusta maaliskuussa 1986. (Kuva: Henrik Nordberg)

65

Huonetilojen entisöinnin ja kalustamisen lisäksi kes-kuksen ja huoneiden välinen, pahvien alla ollut lasiseinäsaatettiin alkuperäiseen asuunsa. Myös keskussalin puo-lelle sijoitettiin muutamia uusia museoesineitä ja valo-kuvaseinämä. Lisäksi kulmahuoneen alla olevat sosiaali-tilat saneerattiin. Kulmahuoneeseen johtavaan porras-käytävään sijoitettiin museoesineitä.

’’Museotila on käsittääkseni ainoa talon osa, joka onrestauroitu täysin alkuperäiseen asuunsa’’, Jukka Lainemainitsee.

Työ valmistui kesäkuun alussa, mutta avajaiset siirret-tiin lomakauden jälkeiseksi ajaksi.

Vuonna 2002 – puhelinyhdistyksen täyttäessä 120 vuot-ta – museo laajeni vielä Oksasenkadun päätyyn.

Töölön museoesittelee itsensäPuhelinmuseon esitteessä museon nykyistä toimintaa jakokoelmia kuvaillaan seuraavasti:

’’Nimensä mukaisesti Puhelinmuseo tarjoaa nähtäväk-si paljon puhelimia vuoden 1878 vihellyskutsupuheli-mesta kännykkämaailmaan. Historiallisten puhelintenjoukossa on useita muitakin harvinaisia ja koristeellisiayksilöitä, muun muassa yhtiön perustajan Dan. Joh.Wadénin puhelintehtaan massiivinen seinäpuhelin vuo-delta 1882, tiettävästi ainoa laatuaan.

Kiinnostavia ovat myös HPY:n kahdelle Suomen presi-dentille valmistamat erikoispuhelimet. Erilaisia lankapu-helimia on esillä alkuajoista nykypäiviin runsaat 100 kap-paletta. Erittäin kattava on mobiilipuhelinten valikoima.Näytteillä ovat kaikki vanhemmat kotimaiset mallit jamyös useita ulkomaisia, 1980 luvun 'Gorbasta' vuoden2000 GSM-kamerapuhelimeen, kaikkiaan noin 80 erilaista

laitetta. Lisäksi on nähtävänä kymmeniä lankapuhelin-verkon lisä- ja päätelaitteita fakseista modeemeihin.

Vanhan yhä toimivan museokeskuksen seurana on näy-tekappaleita kuudesta HPY:n käyttämästä uudemmastakeskusjärjestelmästä. Näistäkin osa on osittain käynti-kunnossa. Museosta löytyy myös käsivälitteisiä keskuk-sia jopa yli sadan vuoden takaa. Kavalkadista näkyy hy-vin keskustekniikan kehittyminen. Mekaanisesta moni-mutkaisen koneen kaltaisesta äänekkäästä ja paljon tilaavaativasta laitteistosta kehittyy vähitellen nykyaikainenkompakti, pelkkiä elektroniikkakortteja sisältävä tieto-koneen ohjaama digitaalikeskus.

Myös verkkotekniikkaa on tuotu esille monipuolises-ti. Kahteen puhelinpylvääseen on ripustettu sähköisen in-

Puhelinmuseon ikkunasta on näköala Mika Waltarin puistikkoon.Kuva on otettu alkukeväällä, joten ravintolan terassilla on vielähiljaista.

Erkki Lahtinen esittelee Daniel Johannes Wadénin puhelinmalliavuodelta 1890. Arabian tehdas valmisti keraamisen laatanpuhelinkoneeseen.

Museon toiminnasta vastaavat.Vasemmalta Eila-Marjatta Rapeli, Jukka Laine ja Anna Savikko

66

formaation siirtoteitä vanhoista rautalankaavojohdoistanykyaikaisiin valokaapeleihin, joissa yksi hiuksenohut kui-tu siirtää tuhansia puhelinyhteyksiä. Nähtävänä on usei-ta vanhoja esineitä, joita ei löydy muista alan museoista.

Kulttuurihistoriallisestikin kiinnostava on puhelin-luettelonurkkaus. Vitriineissä on eri aikakausien luette-loja 1880-luvulta lähtien. Esillä on selailtavaksi tarkoi-tettujakin kappaleita, joista voi löytää vaikka oman su-vun tai tuttavien numeroita vuosien takaa.

Lisäksi mikrofilmeillä on kaikkien luettelojen sisältösadan vuoden ajalta, 1882 – 1982. Filmejä voi tutkiskel-la Helsingin Puhelinyhdistyksen luettelotoimituksen ai-kanaan käyttämällä vanhalla mikrofilmin lukulaitteella.’’

Museon internet-sivuilla todetaan lisäksi, että’’nykyisessä laajuudessaan Elisan puhelinmuseo on mo-nipuolisuudeltaan ja esineistöltään ainoa Suomessa ja myösPohjoismaiden ja Euroopan mittakaavassa alansa mer-kittävimpiä’’.

Museotoimintaa pitää yllä toimikunta, joka koostuu pää-osin aktiivisista ja historiaa hyvin tuntevista puhelinyh-distyksen veteraaneista. Resurssipulan takia museo onavoinna yleisölle vain tilauksesta.

Teletaxe-maksunosoittimia käytettiin silloin, kun haluttiin tietää,paljonko esimerkiksi ulkomaan- ja kaukopuhelut maksavat. Nytlaitteet ovat päätyneet Puhelinmuseon kokoelmiin.

Puhelinmuseota esiteltiin Kamppi-Eira -kaupunginosalehdessä helmikuussa 2004. (Puhelinmuseon arkisto / Erkki Lahtinen)

67

Syyskesällä 1994 tehdyn remontin yhteydessä Töölönpuhelinkeskusrakennuksen kolmannen kerroksen vä-

liseiniin tehtiin joitakin muutoksia.Tuohon aikaan kolmannessa kerroksessa Oksasenka-

dun puolella oli sekä toimistohuone että 82-neliöinen työ-suhdeasunto. Kaksi vuotta myöhemmin kolmoskerrok-seen saatiin toinen asunto, kun toimistohuonekin muu-tettiin asuinkäyttöön.

Samassa vuoden 1996 remontissa kellariin asennettiinuusi sähköpääkeskus. Talon neljänteen kerrokseen raken-nettiin Apollonkadun sivulle pitkä yhtenäinen työtila (sa-massa kohdassa kerrosta alempana oli erillisiä työhuo-neita).

Viidenteen kerrokseen rakennettiin ilmanvaihtokone-huoneita keskussalien viereen. Kattotason ilmanvaihto-kojeisiin tehtiin pieniä muutoksia. Sinne lisättiin muunmuassa lauhdutin.

Muutokset suunnitteli Primeplan Arkkitehdit Oy. Pii-rustukset oli päivätty 15.6.1996. Töihin päästiin käsiksisyksyllä, sillä rakennusvalvonta hyväksyi muutostyöt24.9.1996.

Laskutustoimistollevapautui tiloja’’Talon kolmannessa kerroksessa oli ollut varasto ja asen-tajien kokoontumistila. Digitaalitekniikan yleistyessä asen-tajien tilaa ei 1990-luvun lopulla enää tarvittu, ja asen-nustoiminta hajautettiin’’, kertoo puhelinyhdistyksen las-kutus- ja perintäosaston päällikkönä Töölössä vuosina1997–2001 toiminut Matti Perkiö.

Laskutus- ja perintäosasto muutti Töölöstä vapautu-neisiin tiloihin, viimeisenä siellä toimineena puhelinyh-distyksen osastona (nykyistä puhelinkeskusta ja Puhe-linmuseota lukuunottamatta).

’’Päätettiin, että laskutustoimisto – jossa olin silloin töis-sä – siirtyisi sinne. Olimme aiemmin toimineet Talissa,entisessä teollisuusrakennuksessa Kutomotiellä.’’

’’Aikanaan Talissa tehdyistä saneeraustöistä otettiin vä-hän oppia siihen remonttiin, joka Töölössä tehtiin meidänmuuttaessamme sinne’’, Perkiö toteaa.

Puhelinkeskusrakennuksen tilat Töölössä olivat Perkiönmukaan alun perin varsin karut.

’’Siellä oli paljon betonia ja tiiltä, eikä siellä oikein ol-lut konttorimaista tilaa. Muutimme talon kolmanteenja neljänteen kerrokseen.’’

’’Saimme hiukan tiloja viidennestäkin kerroksesta, Ru-neberginkadun puoleisen siiven takaosasta. Sinne tuli meil-le vain kolme huonetta, koska viidennessä kerroksessa

oli toimivia puhelinkeskuksia Apollonkadun ja osin Ru-neberginkadunkin puolella’’, Perkiö selostaa vuoden 1997tilankäyttöä Töölössä.

Kun laskutustoimisto muutti Töölön kiinteistöön, ala-kerrassa Oksasenkadun puolella oli vielä toiminnassa hen-kilöstöruokala. Sen yläpuolella samassa siivessä oli asun-toja.

Rakennusvalvonta suhtautuikylmästi ilmastointilaitteisiinPerkiön mukaan ilmastoinnin toteuttaminen oli vuoden1996 remontissa erityisen työlästä.

’’Kaikilla työpaikoillani ilmastointi on aina ollut pahaongelma. Se puhaltaa niin, että sukat pyörivät jaloissa,ja yhdellä puolella on kylmä ja toisella kuuma’’, Perkiö ku-vailee.

’’Kun Talissa tehtiin aikoinaan remonttia, Työterveys-laitos oli hankkeessa mukana. Se halusi tarkkailla sellais-ta projektia, jossa entiseen teollisuustilaan tehtiin kont-toritiloja.’’

Lopulta Taliin – ja myöhemmin vuonna 1997 myös Töö-löön – asennettiin vesijäähdytys.

’’Kun kesällä on kuuma, siellä ei ole koneellista ilmas-

KARHUKIRJEITÄ TÖÖLÖSTÄ

Kesällä 1994 varaston tiloja järjesteltiin uudelleen. Talonkolmannessa kerroksessa oli vain yksi asunto Oksasenkadunsiivessä. (Helsingin rakennusvalvontaviraston arkisto)

68

tointia, vaan katossa kiertää kylmä vesi putkissa. Se ei ai-heuta mitään vetoa, koska lämmin nousee ylös ja kylmä las-keutuu alas. Se on erittäin hyvä ja toimiva systeemi.’’

’’Uusi ilmastointijärjestelmä aiheutti kuitenkin sen on-gelman, että se vaati vähän enemmän ilmastointikonei-ta. Arkkitehti teki muutospiirustukset, ja kun talo on suo-jelukohde, suunnitelmat piti hyväksyttää asianomaisillaviranomaisilla.’’

Arkkitehti piirsi aluksi konehuoneen talon katolle. ’’Viranomaiset vaativat, että pitää saada muutoksesta ul-

kokuvia – myös siitä suunnasta, kun tullaan Runeber-ginkatua alas Töölöntorin mäen suunnasta. Sieltä päin kat-sottuna puhelinkeskuksen katto näkyi, ja kun konehuo-neet olisi rakennettu kattotason yläpuolelle, niin sehänei käynytkään laatuun. Ei sinne saanut rakentaa – se oli-si pilannut koko maiseman, sanottiin. Periaate oli, ettärakennuksen ulkopuolella ei saanut näkyä mitään muu-toksen merkkejä.’’

’’Sitten jouduimme tinkimään viidennen kerroksen ti-loista, sillä koneet oli asennettava sinne, puhelinkeskus-tilojen viereen. Konehuoneet veivät ainakin toistakym-mentä metriä Runeberginkadun siivestä. Siksi emme saa-neet sinne päähän enempää kuin kolme huonetta’’, Per-kiö vieläkin harmittelee.

Keskusrakennus oliodotettua kapeampiRemontoinnin yhteydessä 1996 tuli ilmi myös mielen-kiintoinen yksityiskohta talosta.

’’Kun tila oli vielä tyhjillään, arkkitehti sanoi, että hänhaluaa mitata tilat laserilla ennen kuin tehdään mitäänsisustustöitä. Kyse oli sentään aika vanhasta talosta’’, Per-kiö kertoo.

Mittauksissa selvisi, että Oksasenkadun ja Runeber-ginkadun välinen siipi – siis talon vanhin osa vuodelta1915 – oli todellisuudessa metrin verran kapeampi kuinpiirustuksissa.

’’Arkkitehti pohti, olisiko joku rakentajista tarvinnuttiiliä kotiinsa. Poikkeama ei kuitenkaan haitannut. Kunsiitä tiedettiin, osattiin taas mitoittaa kaikki oikealla ta-valla.’’

Myös ikkunoiden remontointi vaati hiukan pohtimis-ta.

’’Pihan puolella kolmannessa kerroksessa oli muutamaikkuna, joihin vesi oli jotenkin päässyt vaikuttamaan.Ikkunanpielet olivat surkeassa kunnossa’’, Perkiö muistaa.

’’Sanoin arkkitehdille, että ikkunat olisi varmaankinuusittava. Epäilin, että siitä tulisi kallis juttu. Arkkiteh-ti sanoi tutkivansa asian ensin.’’

Aikanaan puhelinkeskuksissa valokuvattiin laskurien lukematerikoiskameralla laskutusta varten. Erkki Lahtinen esittelee kamerankäyttöä Puhelinmuseossa.

Puhelulaskurien tietoja luetaan keskuksessa dimafonille. Laitteessaoli magneettilevy, johon voitiin taltioida puhetta. (Kuva:Puhelinmuseo / Erkki Lahtinen)

69

Parin päivän kuluttua arkkitehti soitti ja totesi ikku-napuitteiden olevan tammea – ja vieläpä niin tiheäsyis-tä, ettei sellaista ollut enää mistään saatavissakaan.

’’Hän totesi, että vesi oli itse asiassa turmellut vain yh-den ikkunan. Se pitäisi uusia. Muiden osalta riittäisi maa-laus, sillä sen parempia ikkunapuitteita ei saisi. - Ja var-masti arkkitehti oli ihan oikeassa’’, Perkiö uskoo.

Laskutusosasto kävi arkkitehdin kanssa keskustelujamyös toimiston käytävän puolelle suunnitelluista huo-neiden lasiseinistä.

’’Lopulta ratkaisuksi tuli lasitiiliseinä ja toimistohuo-neiden oviin ruutuikkunat. Me pidimme niistä kovasti.’’

’’Toinen keskustelu koski 3. ja 4. kerroksen pikkukeit-tiötilojen sijaintia. Siellähän juotiin kahvia. - Tosin mi-nä en juonut kuin litran päivässä, koska lääkäri oli kiel-tänyt liiallisen kahvinjuonnin.’’

Pieni käytännön ongelma Töölöön muuton jälkeen ai-heutui siitä, että toimistoon oli hankittu upouudet huo-nekalut.

’’Jotkut työntekijät saivat muuton jälkeen allergiaoi-reita. Sitten havaittiin, että huonekaluissa oli tuorettaliimaa, jota haihtui ilmaan’’, Perkiö mainitsee.

’’Sen jälkeen huomattiin myös, että toinen ilmastoin-tikoneista ei ollut alkuvaiheessa ollut päällä ollenkaan.Kun alkuaikoina lähdimme perjantaisin viikonlopuksi ko-tiin, ikkunat pyrittiin jättämään auki. Joku kävi myö-hemmin sulkemassa ne, jos tuli sade.’’

’’Muuten huonekalut olivat kyllä hyvät ja ergonomi-set. Niistä vain oli uutena tällainen harmi.’’

Perintää ja selvityksiä

Puhelinyhdistyksen laskutusosastolla Töölössä oli töissänoin 70 henkilöä.

’’Laskut menivät asiakkaille koneellisesti. Aikoinaan pu-helinyhdistyksen atk-osastosta oli muodostettu yritys, jon-ka nimi oli Comptel – se on myyty jo yhtiön ulkopuo-lelle eikä puhelinyhdistys omista siitä enää mitään. Siel-lä hoidettiin laskujen tulostaminen.’’

’’Varsinainen laskutus oli kuitenkin meidän vastuul-lamme, samoin laskujen laittaminen kuoreen ja postit-taminen. Vastasimme siitä, vaikka emme itse fyysisestitehneetkään sitä. Meidän tehtävämme oli hoitaa kaikkitiedot tietokoneelle’’, Perkiö kertoo toimiston työnkuvasta.

Tuohon aikaan laskutustietoja saatiin vielä jonkin ver-ran sellaisilta keskuksilta, joiden laskurien lukemat käy-tiin valokuvaamassa.

’’Sitä työtä varten oli kehitetty kamera, joka otti yh-dellä kertaa 10 × 10 laskimesta lukemat. Sen jälkeen ku-vat kehitettiin ja lukemat kirjoitettiin tietokoneelle las-kutuksen pohjaksi.’’

’’Kun myöhemmin siirryttiin kokonaan digitaalisiin sys-teemeihin, laskutustiedot tulivat digitaalisina rullina, jot-ka sitten ajettiin koneisiin’’, Perkiö selostaa.

’’Joka puhelinnumerolla oli oma laskijansa. Ja toisella

puolella olivat asiakastiedot: kenen puhelin on kyseessä,kuka sen omistaa, mihin osoitteeseen lasku lähtee. Olimyös kertalaskutusta. Jos asentaja kävi tekemässä jon-kin työn, siitä tuli oma laskunsa, joka sitten piti syöttääjärjestelmään.’’

Laskut lähtivät asiakkaille aina kahden kuukauden vä-lein.

’’Meillä oli pitkään sellainen systeemi, että kaikki las-kut lähtivät kahden viikon aikana. Se ei ollut järkevää,sillä se aiheutti laskutukseen hirveän ruuhkan. Sittemminjärjestelmää muutettiinkin.’’

’’Laskuissa oli eräpäivät, ja ellei laskua maksettu, lähe-tettiin muistutus – niin kuin nykyäänkin tehdään.’’

’’Sitten oli vuorossa perintä, joka ehkä oli työssä kaik-kein ikävin asia. Siinä hommassa kuuli kyllä vaikka min-kälaisia selityksiä. Perinpohjaisin selvitys taisi lähteä sii-tä, miten asiat alkoivat mennä pieleen jo Lastenklinikal-la’’, Perkiö sanoo.

Laskutusosastoon kuului erillinen perintäjaos, muttaosastopäällikkönä Matti Perkiö joutui ottamaan vastaanperintäkysymyksiin liittyviä asiakkaiden valituksiakin.

Kaapelinousut toivatyllättäviä tilaratkaisujaPerkiön oma työpiste oli talon kolmannessa kerroksessaApollonkadun puolella. Huoneesta oli näköala Mika Wal-tarin puistikon ja ravintola Eliten suuntaan. - Vuonna 2008samalla käytävällä on konsulttiyritys GCI Finlandin toi-mistohuoneita.

’’Sihteeri istui kulmahuoneessa. Minun ikkunani olise, jossa oli erkkeri, ja siitä näkyi hyvin ravintolan teras-si. Näin aina, kun meidän jengi oli siellä kaljalla.’’

’’Laskutustoimistossa oli muutamia huoneita esimiehille,

Osastopäällikkö Matti Perkiön mukaan laskutustoimistossa vallitsi hyvä ilmapiiri.

70

ja sihteereillä oli omat huoneet. Valtaosa väestä istui kui-tenkin maisemakonttorissa. Sellaiseen olimme kyllä tot-tuneet jo aikaisemmin’’, Perkiö kertoo toimiston huone-jaosta.

’’Myös talon viidennessä kerroksessa oli toimivia kes-kuksia, joihin tuotiin kaapelit alhaalta kaapelikellarista.Kun kaapelien pystynousut menivät kerrosten läpi, ai-heutti se erikoisia tilaratkaisuja. Huonekaluja oli sittensoviteltava niiden mukaan.’’

Töölössä ei ollut muita puhelinyhdistyksen osastojasilloin, kun laskutustoimisto oli sijoitettuna sinne. Asen-nushenkilöstö kävi vain ruokalassa syömässä. Työpaikal-la vallitsi Perkiön mukaan hyvä ilmapiiri.

’’Meillä oli talossa hyvät oltavat, saimme olla siellä niinkuin halusimme. Se oli siinä mielessä hyvää aikaa. Talonsijaintikin oli erinomainen.’’

Perkiö muistaa, että kolmannessa kerroksessa oli tek-nisten luottamusmiehen työhuone.

Oksasenkadun siivessä oli asuntoja, joissa asui puhe-linyhdistyksen omaa väkeä. Talossa asui esimerkiksi Oi-va Mäkinen, joka oli aikoinaan HPY:n atk-henkilöstöä,ajalta ennen Comptelin perustamista. Hän asui siellä 1990-luvun lopulla.

’’Sittemmin Töölön kiinteistö myytiin ja sinne muuttimonia yksityisiä yrityksiä. Laskutusosaston toimintoja ul-koistettiin, ja osa henkilöstöstä muutti Pasilan toimipis-teeseen.’’

’’En ole Töölön keskuksessa sen jälkeen käynytkään, jos-kus vain ohimennessäni ihmetellyt. Ja katsonut vanhaa ik-kunaani, josta aikanaan katselin ulospäin.’’

Toimistokäytävä kolmannessa kerroksessa oli vielä vuosituhannenvaihteessa puhelinyhdistyksen laskutustoimiston käytössä.Vuosituhannen vaihteen jälkeen GCI Finland muutti samoihin tiloihin.

Lasitiiliseiniä rakennettiin kolmanteen kerrokseen vuoden 1996saneeraustöiden yhteydessä.

71

Kun laskutustoimisto muutti pois Töölöstä, puhelin-yhdistys – uudelta nimeltään Elisa – päätti myydä

suurimman osan Töölön puhelinkeskuskiinteistöstä.Ostajaksi löytyi Stiftelsen Brita Maria Renlunds min-

ne -niminen säätiö, joka perustettiin vuonna 1918.

Säätiö tukee lapsia jakotimaista tutkimustaBrita Maria Renlundin säätiö pohjautuu Brita Marianpojan, rautakauppias ja valtiopäiväedustaja Herman Ren-lundin (1850 – 1908) testamenttilahjoitukseen.

Herman Renlund lähti vaatimattomista oloista, muttaloi menestyksekkään uran liikemiehenä. Hänen nimensänäkyi lähes kaikkien kaupunkien katukuvassa vielä 1980-luvun lopulla, vaikka Renlundin oma elämäntyö rauta-kauppiaana ja teollisuudenharjoittajana päättyi jo 1900-luvun alussa.

Renlund määräsi jälkisäädöksessään suurimman osanhuomattavsta omaisuudestaan säätiöitäväksi ja käytettä-väksi sellaisten köyhien lasten hyväksi, jollainen hän it-sekin oli kerran ollut. Säätiön hän nimesi äitinsä muis-toksi.

Brita Maria Renlunds minne -säätiö tunnetaan nykyi-

sin suomalaisen talouselämän merkittävänä omistajanaja koulutuksen ja sosiaalityön tukijana. Sääntojensä mu-kaisesti säätiö tukee muun muassa lasten yksityistä päi-vähoitoa ja koululaisten iltapäivätoimintaa sekä jakaa sti-pendejä lukioille.

Brita Maria Renlundin säätiö on Lastensuojelun Kes-kusliiton jäsenyhteisö. Viime vuosina säätiö on tukenutmuun muassa 'Hyvä alku koulutielle' -kampanjaa, Län-si-Uudenmaan kuvataidekoulun leiriä, Helsinkimissio-ta, Vaasan settlementtiä, Hämeenlinnan Tomtebo-kieli-kylpypäiväkotia sekä useita muitakin päiväkoteja.

Säätiö oli vuonna 2008 suomalaisen apurahoja jakaviensäätiöiden tutkimuksen kahdeksanneksi suurin rahoitta-ja 7.305.000 euron rahoitusosuudellaan. Säätiö omistaamuun muassa Wärtsilän, Stockmannin, Ramirentin ja Sa-noma WSOY:n osakkeita.

Runeberginkatu 43:n osuutensa lisäksi Brita Maria Ren-lundin säätiö omistaa muitakin kiinteistöjä Helsingissä,muun muassa osan Mannerheimintien Forum FastighetsKb:stä, jossa aikoinaan ovat toimineet elokuvateatterit Ca-pitol ja Forum. - Kaksi muuta Forum Fastighets Kb:nomistavaa ruotsinkielistä kulttuurijärjestöä ovat Före-ningen Konstsamfundet r.f ja Svenska litteraturtsällska-pet i Finland.

TÖÖLÖ SAA UUDEN ILMEEN

PÖYTÄKIRJOJEN TOTUUKSIA

Runeberginkatu 43:n kiinteistön uudemmista vaiheista2000-luvun alkuvuosina löytyy tiivistä tietoa ja tiuk-

koja numeroita taloyhtiön perustamisasiakirjoista sekä hal-lituksen pöytäkirjoista. On siis aika avata nämä arkistot.

Kahden kauppaRuneberginkadullaKiinteistö Oy Runeberginkatu 43:n perustamiskokous pi-dettiin Helsingissä 25.6.2001. Elisa CommunicationsOyj:tä (ent. Helsingin puhelinyhdistys), jolla oli 1059 osa-ketta, edusti Arto Ahonen. Brita Maria Renlunds min-ne -säätiöllä oli 2529 osaketta ja kokousedustajina LarsMattsson sekä Magnus Ståhlberg.

Kokouksen aluksi todettiin, että kaikki osakkeet oli mer-kitty eikä niistä ollut vielä maksettu mitään.

Kokous päätti yksimielisesti perustaa Kiinteistö Oy Ru-

neberginkatu 43:n. Sen hallitukseen valittiin Arto Aho-nen puheenjohtajaksi. Lars Mattsson ja Magnus Ståhl-berg valittiin jäseniksi.

Kiinteistöyhtiön tilintarkastajaksi valittiin SVH Pri-cewaterhouse Coopers Oy.

Saman vuoden syksyllä kiinteistökauppa tehtiin. Kiin-teistö Oy Runeberginkatu 43:n hallitus antoi 11.10.2001yhtiökokoukselle aiheesta seuraavanlaisen selvityksen:

Hallituksen selvitys Kiinteistö Oy Runeberginkatu 43:nyhtiökokoukselleKiinteistö Oy Runeberginkatu 43 ostajana ja Elisa Communi-cations Oyj myyjänä ovat 6.9.2001 allekirjoittaneet kiinteis-töä koskevan kauppakirjan.

Kaupan kohteena on Helsingin kaupungin 13. kaupungin-osan korttelissa 443 sijaitseva tontti 43 sekä sillä sijaitsevarakennus. Kiinteistö Oy Runeberginkatu 43:n yhtiöjärjestyk-

72

sen mukaisena toimialana on ko. kaupan kohteena olevan ton-tin ja sillä sijaitsevan rakennuksen omistaminen ja hallitse-minen.

Kiinteistön kauppahinta on 5.024.614,30 euroa. Hinta muo-dostuu siten, että asuin-, toimisto- ja varastotilojen, autohal-lipaikkojen sekä lähes kaikkien pihalla olevien autopaikkojenosuus kauppahinnasta on 4.120.604,20 euroa. Näiden tilo-jen hallintaan oikeuttavat osakkeet (2529 osaketta yhtiöjär-jestyksen mukaisesta yhteensä 3588 osakkeesta) on merkinnytStiftelsen Brita Maria Renlunds minne.

Mainittujen tilojen osuus muodostaa valtaosan kaupan koh-teena olevasta kiinteistöstä. Stiftelsen Brita Maria Renlundsminne on Elisa Communications Oyj:stä erillinen ja riippuma-ton sijoittajataho, jonka antamaan tarjoukseen sen hallintaantulevien tilojen osuus kauppahinnasta perustuu.

Museo-, teletoiminta- ja muuntamotilojen sekä pihalla olevienautopaikkojen ap1 ja ap2 osuus kiinteistön kokonaiskauppa-hinnasta on 904.010,10 euroa. Näiden tilojen hallintaan oi-keuttavat osakkeet on merkinnyt Elisa Communications Oyj.

Elisa Communications Oyj:n hallintaan tulevien tilojen osuuson määritetty ottamalla huomioon sen muista kolmansille osa-puolille luovutetuista kiinteistöistä käyttöönsä vuokraamien vas-taavien tilojen pidemmän aikavälin pääomitetut vuokrakus-tannukset pyrkien tällä tavoin määrittämään näiden tilojen tuot-toarvoperusteisen käyvän arvon.

Kiinteistön kokonaiskauppahinnassa on lisäksi otettu huo-mioon, että Elisa Communications Oyj on myyjän asemassa si-toutunut ennen tilojen luovuttamista ostajan hallintaan suori-tuttamaan kustannuksellaan erillisessä liitteessä tarkemmin yk-silöidyt noin 319.560 euron arvoiset kiinteistön niin sanotutelinkaarikorjaukset.

Ottaen huomioon kiinteistön tekninen kunto yms. kiinteis-töön liittyvät seikat sekä osapuolten sopimat kaupan ehdot muu-toin, kiinteistön käypä arvo on hallituksen käsityksen mukaanvähintään kiinteistön kauppahinnan suuruinen. Ottaen edel-leen huomioon säätiön aseman kaupanteossa, sen hallintaantulevien tilojen huomattavan osuuden sekä näiden tilojen huo-mattavan osuuden kauppahinnasta hallitus katsookin, että kaup-pa on käytännössä syntynyt samalla hinnalla kuin se olisi syn-tynyt minkä tahansa riippumattomien osapuolten välillä va-pailla markkinoilla.

Hallitus ehdottaa, että kiinteistön arvoksi Kiinteistö Oy Ru-neberginkatu 43:n taseeseen merkitään kiinteistön kauppahin-ta eli 5.024.614,30 euroa.

Helsingissä 11. päivänä lokakuuta 2001Hallitus(allekirjoitukset: Lars Mattsson, Arto Ahonen, Magnus Ståhl-

berg)

Isännöitsijäksi valittiinEstlanderin toimistoHallitus hyväksyi kokouksessaan syyskuussa 2001 Oy Est-lander & Co Ab:n tarjouksen yhtiön isännöinnistä. Pe-ter Estlander nimitettiin yhtiön toimitusjohtajaksi. Isän-

nöitsijäsopimus allekirjoitettiin lokakuun yhtiökokouk-sessa.

’’Tulin kiinteistön isännöitsijäksi samaan aikaan kun Stif-telsen Brita Maria Renlunds minne - niminen säätiö ostienemmistöosuuden koko talosta. Aiemmin talo oli Eli-san suorassa omistuksessa’’, Peter Estlander kertoo.

’’Talo ei ollut siihen aikaan erillinen yhtiö, vaan Rune-berginkatu 43 kulki nimellä 'Töölö'. Se oli Elisan Töö-lö-kohde. Kun talo myytiin, siitä muodostettiin KiinteistöOy Runeberginkatu 43 ja se sai oman Ly-tunnuksen. Sil-loin sille laadittiin yhtiöjärjestys, määrättiin tilat ja ja-ettiin sen osakkeet.’’

Brita Maria Renlundin säätiö osti 70 prosenttia osake-kannasta.

’’Säätiö omistaa tällä hetkellä kaikki konttoritilat sekäOksasenkadun puoleisen siiven asunnot. Siellä on kuusiasuntoa.’’

’’Asuntoja vuokrataan ainoastaan ruotsinkielisille opet-tajille. - Helsingissä on ollut vaikeuksia saada ruotsin-kielisiä opettajia kouluihin, ja sen vuoksi nämä asunnoton 'korvamerkitty'’’, Estlander selittää.

Yhtiöjärjestys määrittiuudet asuin- ja liiketilatKiinteistö Oy Runeberginkatu 43:n yhtiöjärjestyksen mu-kaan yhtiön osakepääoma on 14.234 euroa jaettuna7.117:ään kahden euron nimellisarvoiseen osakkeeseen.

Yhtiökokouksen päätöksellä yhtiölle voidaan perustaarakennusrahasto, lainanlyhennysrahasto, vararahasto taimuu rahasto.

Huoneistojako muodostui yhtiöjärjestyksen mukaan si-ten, että yhtiön osakkeet tuottavat hallintaoikeuden yh-tiön omistaman rakennuksen huonetiloihin ja autopaik-koihin autohallissa ja piha-alueella seuraavasti (A-porrasOksasenkadulla ja B-porras Runeberginkadulla):

Toimitusjohtaja Peter Estlander pitää asuntojen ja toimistojenperuskorjausta onnistuneena.

73

Huon.nro Kerros Tilan käyttö Pinta-ala m2 Osakk.lkm

---------------------------------------------------------------------------------------

A1 kellari teletoimintatila 8,0 16

A2 kellari varasto 25,5 51

A3 kellari varasto 20,5 41

A4 kellari varasto 50 100

A5 1 toimisto 51 10

A6 1 toimisto 102 204

A7 2 toimisto 114,5 2

A8 3 asunto 42,5 85

A9 3 asunto 76,5 153

A10 4 asunto 43 86

A11 4 asunto 76,5 153

A12 5 asunto 42,5 85

A13 5 asunto 76,5 153

B1 kellari teletoimintatila 188,5 377

B2 kellari teletoimintatila 143,0 286

B3 kellari muuntamo 16,5 33

B4 1 teletoimintatila 189,5 379

B5 1 teletoimintatila 158,5 317

B6 1-2 museo 328,5 657

B7 2 toimisto 195,0 390

B8 3 toimisto 271,0 542

B9 3 toimisto 246,0 492

B10 4 toimisto 269,5 539

B11 4 toimisto 246,5 492

B12 5 toimisto 267,5 535

B13 5 toimisto 139,5 279

Ah1 kellari autohallipaikka 10 20








Ap1 piha autopaikka 10 20









___________________________________________________

YHTEENSÄ 3558,5 7117

Yhtiön välittömään hallintaan jäivät kuitenkin läm-mönjakohuone, talojakamo, porrashuone, siivouskeskus,jätehuolto- ja huoltovarastotilat, huoneistoja palvelevattalotekniset tilat sekä muut huoneistoihin kuulumatto-mat tekniset ja käytävätilat.

’’Elisan omistukseen jäi puhelinmuseo, joka on kak-koskerroksessa sekä puhelinvaihdekeskus. Elisallahan onyhä digitaalinen puhelinvaihdekeskus kellarikerroksessa’’,Estlander täsmentää.

Kiinteistöremonttialkoi vuonna 2001Jo varhaisessa vaiheessa – kesällä 2001 – Kiinteistö Oy Ru-neberginkatu 43 tilaajana ja Indepro Oy konsulttina sol-mivat sopimuksen Runeberginkatu 43:n kiinteistön muu-tostöiden rakennuttamistehtävistä. Sopimuksessa todet-tiin seuraavaa:

’’Rakennushankkeena on Helsingin kaupungin osoitteessa Ru-neberginkatu 43 sijaitsevan kiinteistön peruskorjaus- ja muu-tostyöt.

Projekti muodostuu pääosin Brita Maria Renlundin sää-tiön hallintaan tulevien toimistotilojen sekä asuinhuoneistojensekä Elisa Communications Oyj:n hallintaan tulevien teletoi-mintaan liittyvien tilojen peruskorjauksesta ja muutostöistä.Hankkeen bruttoala on noin 4.000 bruttoneliötä.

Peruskorjauksen hankesuunnitelma ja alustava kustannus-arvio on laadittu keväällä 2001. Suunnittelu on aloitettu tou-kokuussa 2001 ja rakentaminen aloitetaan loppuvuodesta 2001.

Vuoden 2001 peruskorjauksessa entinen henkilöstöruokala muutettiin toimistokäyttöön. (Helsingin rakennusvalvontaviraston arkisto)

74

Peruskorjauksen arvioidaan valmistuvan kesällä 2002.Konsultti osallistuu hankesuunnitelman täydentämiseen siinä

laajuudessa kuin suunnittelun käynnistämisen ja ohjauksen kan-nalta on tarpeen.

Huoltokirjan laatiminen ei sisälly tehtäviin. Huoltokirjanlaatiminen teetetään yhteistyössä tilaajan kanssa erikseen so-vittavalla asiantuntijalla.’’

Sopimuksen mukaan urakointi jaettiin siten, että ra-kennustekniset työt ja yleiset työmaavelvoitteet teetettiinprojektinjohtourakkana. Projektinjohtourakoitsija toi-mi pääurakoitsijana. Talotekniikan urakoiden jaosta so-vittiin myöhemmin tilaajan kanssa erikseen.

Projektin vastuuhenkilönä toimi DI Seppo Kivilaak-so ja projektipäällikkönä RI Pekka Rantala.

Korjaushankkeen budjetiksi määritettiin yhteensä9.907.000 Suomen markkaa. Rakennuttajakustannustenosuus oli 1.475.000 markkaa, josta suunnittelukustan-nukset tekivät 925.000 FIM, rakennuttaminen ja valvonta450.000 FIM sekä muut kustannukset 100.000 FIM.

Varsinaiset rakentamiskustannukset arvioitiin 8.152.000markaksi. Niihin kuuluivat yleisten rakennustöiden ohel-la putki-, ilmanvaihto-, yleiskaapelointi- ja automatiik-kaurakka sekä sähkötyöt.

Erillishankintana hissin modernisointiin varattiin280.000 markkaa.

Korjaustöille omatrakennusrahastonsaSyksyllä 2001 hallituksen kokoukseen tuotiin arkkiteh-din esitys ala-aulan sekä sisäänkäynnin kunnostuksesta.Kokouksessa todettiin, että värisävyt voitaisiin pehmen-tää ja että Corinne Taussi-Halme ottaisi yhteyttä ark-kitehtiin tässä asiassa.

Niin ikään todettiin, että yhtiö oli allekirjoittanut ra-kennuttamistehtävien hoidosta sopimuksen Indepro Oy:nkanssa. Samalla allekirjoitettiin myöskin sopimukset ark-kitehti- ja pääsuunnittelutehtävistä Primeplan ArkkitehditOy:n kanssa, LVI- ja sähkösuunnittelusta InsinööritoimistoNiemi & Co Oy:n kanssa ja rakennesuunnittelusta Finn-map Consulting Oy:n kanssa.

Ylimääräisessä yhtiökokouksessa 31.10.2001 yhtiöllepäätettiin yksimielisesti perustaa viisi erillistä rakennus-rahastoa peruskorjaus- ja parannustöiden kustannustenkattamiseksi. Näistä kolme on huoneistokohtaisia raken-nusrahastoja, joista yksi koskee asuntoja (rahasto 1), yksitoimistotiloja (rahasto 2) ja yksi museo-, tele- ja muun-tamotiloja (rahasto 3).

Lisäksi perustettaisiin yksi rakennusrahasto (rahasto 4)puitesopimuksen ehtojen perusteella suoritettavien ko-ko kiinteistöä koskevien peruskorjaus- ja parannustöi-den (niin sanotut elinkaarikorjaukset) kustannusten kat-

Runeberginkadun eteisaulan värisävyistä käytiin yhtiön hallituksessa värikkäitä keskusteluja.

75

tamiseksi; sekä yksi rakennusrahasto (rahasto 5) muidenkoko kiinteistöä koskevien peruskorjaus- ja parannustöi-den kustannusten kattamiseksi.

Kokouksessa valtuutettiin hallitus vahvistamaan ra-hastosuoritusten markkamäärät sekä maksuajankohdat ot-taen huomioon, että osakkaat vastaavat hankkeen kus-tannuksista puitesopimuksen mukaisin osuuksin aiheut-tamisperiaatteen mukaisesti.

Rakennemuutoksiapihalle ja sisätiloihinPeruskorjaushankkeen yhteydessä muun muassa poistet-tiin käytöstä puhelinyhdistyksen entinen henkilöstöruo-kala Oksasenkadun siivestä. Sekä ruokalan että sen va-raston käytössä olleisiin tiloihin rakennettiin toimisto-huoneita. Tätä koskevat piirustukset päivättiin 8.6.2001ja hyväksyttiin Helsingin rakennusvalvonnassa 28.8.2001.

Talon toisessa kerroksessa laajennettiin Puhelinmuseo-ta Oksasenkadun päätyyn saakka. Kolmannessa kerrok-sessa Oksasenkadulla olleet toimistotilat muutettiin asuin-käyttöön.

Talon viidennen kerroksen entisestä keskussalista teh-tiin toimisto. Samassa kerroksessa vaihdettiin ilmanvaih-tokonehuoneen paikkaa, jolloin myös entinen konehuo-ne voitiin muuttaa toimistoksi.

Runeberginkadun ulko-oven yläpuolelle rakennettiinuusi katos. Autohallin ajoluiskan kulmalle asennettiin lii-kennepeili. Myös pihaportti uusittiin.

’’Peruskorjauksen yhteydessä taloon tehtiin aivan uu-denlaiset asunnot. Ne rakennettiin kokonaan uusiksi, mut-ta ulkoseiniin ei kuitenkaan puututtu’’, Peter Estlanderselostaa.

’’Samalla tehtiin joitakin muitakin kunnostustöitä.Muun muassa piha vesieristettiin. Pihan alla on aika isopysäköintihalli, joka tässä yhteydessä kunnostettiin.’’

Vaikka rakennus oli suojeltu, Estlander muistelee sa-neeraustöiden sujuneen ilman erityisiä byrokratiaongel-mia.

’’Kyllä suojelukohteissakin tavallisia vesieristyksiä ja as-falttitöitä saa tehdä. Asuntojen rakentaminen vaati sit-ten ihan kunnon rakennusluvat.’’

Asentajien lakko uhkasiviivyttää korjaustöitäLoppuvuodesta 2001 hallituksen kokouksessa keskustel-tiin muun muassa asuntojen porrashuoneen koristemaa-lauksesta, jonka hinnaksi arvioitiin 50.000 mk. Todettiin,että kyseinen kulu on otettu huomioon budjetissa ja pää-tettiin tilata kyseinen työ. Keskustelua herättivät myösjulkisivun korjausrappaus ja maalaus.

Hallitus keskusteli niin ikään aulan kunnostuksesta japäätti arkkitehdin ehdotuksen mukaisesti varustaa sei-

nät ja lattian graniittilaatoilla, mutta väriksi valittiin 'veh-maanruskea'. Käytäväreunoille päätettiin asentaa mustagraniittiraita.

Myöhemmässä hallituksen kokouksessa 14.3.2002 Pek-ka Rantala antoi selvityksen saneerausprojektin etene-misestä. Selvityksen perusteella todettiin, että projekti ete-ni aikataulun mukaisesti.

Sähköasentajien lakko uhkasi viivästyttää korjaustöi-tä, mutta lopulta sillä ei ollut merkittävää vaikutusta. Pro-jekti valmistui sopimuksen mukaan 14.6.2002.

Harjannostajaisia vietettiin 18.3.2002 Runeberginka-dun kiinteistön viidennessä kerroksessa.

SähkönjakelussaerityisjärjestelyjäKorjaustöiden valmistuttua talo voitiin ottaa käyttöön.Puhelinyhdistyksen ajoilta kiinteistön sähkönjakeluun olikuitenkin jäänyt joitakin erikoisuuksia, joita ElisaNetworks Oy selvitti kiinteistön uusille käyttäjille kesä-kuussa 2002 päivätyssä tiedotteessaan näin:

SÄHKÖN TOIMITUS JA MYYNTI KIINTEISTÖ OYRUNEBERGINKATU 43:SSA

1. Kiinteistön sähköliittymän mittausKiinteistö on liitetty keskijännitteellä Helsingin Energian verk-koon. Liittymään on asennettu mittaus, jonka perusteella Hel-singin Energia laskuttaa kerran kuussa koko kiinteistön kulu-tuksesta Elisa Networks Oy:tä.

2. SähkönjakeluKeskijännitteen jälkeen kiinteistön pienjakelua varten on kiin-teistön pääkeskuksessa jakelumuuntaja, jonka kautta sähkön-jakelu kuluttajille tapahtuu. Muuntamo kojeistoineen ja kiin-teistön 400 V:n pääkeskus ovat Elisa Networks Oy:n omistuk-sessa, Se vastaa myös niiden kunnossapidosta.

3. Sähkön alamittausKerroksien sähkönousuihin on asennettu alamittaukset, joidenperusteella kuluttajien sähköenergian kulutus mitataan.

Alamittausten kulutusten yhteenlaskettu summa vastaa Hel-singin Energian mittausta lisättynä sähköverkon häviöillä.

Kiinteistön kuluttajilla ei ole mahdollisuutta saada suoraaliittymää Helsingin Energialta ja tätä kautta Helsingin Ener-gian mittausta kiinteistön liittymäratkaisusta johtuen. Tämätarkoittaa, että kuluttaja ei voi tehdä suoraa sopimusta ener-gialaitoksen kanssa.

4. Sähköenergian laskutusAlamittausten pohjalta Elisa Networks Oy laskuttaa Helsin-gin Energian laskutuskäytännön mukaan kerran kuukaudessasähkön kulutuksesta.

Energian hinta noudattaa Helsingin Energian voimassa ole-vaa Yleissähkön hintaa.

76

5. Mitattu kulutusalueKiinteistön sähkönjakelu on toteutettu mittausten suhteen etu-käteen suunniteltujen kerrosalueiden rajojen mukaan.

Mikäli kiinteistön sähkönjakelun kulutusalueen rajat (mit-tausalue) eivät vastaa kuluttajan käyttöpaikkoja ja kulutta-ja haluaa tarkalleen kuluttamansa sähköenergian mitattuna,on kuluttajan itsensä kustannettava kaapeloinnista ja kes-kusasennuksista aiheutuvat kulut.

Vaihtoehtoisesti tämä voidaan hoitaa laskennallisesti. Ar-vioidaan (erillismittausten pohjalta) sähköenergian kulutus mit-tausrajasta poikkeavasta osasta ja lisätään se mitattuun ku-lutusarvoon – tai tilanteen mukaan vähennetään siitä.

Mikäli mittausalueen sisälle tulee useampi kuluttaja, voidaansopia, että Elisa Networks Oy laskuttaa mitatusta kulutukses-ta pääkuluttajaa (sovitaan) ja joka sitten laskuttaa edelleenalueen muita kuluttajia sovitussa suhteessa.

Elisa Networks Oy voi myös hoitaa laskutuksen suoraan mit-tausalueen kaikilta kuluttajilta sovitussa suhteessa.

Osakekirjoistatuli ongelmiaSyksyllä 2003 Kiinteistö Oy Runeberginkatu 43:n hal-litus totesi, että yhtiöllä on kaksi eri hissihuoltoyhtiötä.Tämän johdosta päätettiin irtisanoa Otis Oy:n hissihuol-

tosopimus ja solmia uusi sopimus Schindler Oy:n kans-sa, joka tämän jälkeen vastasi talon kaikkien hissien huol-tamisesta.

Samoihin aikoihin taloyhtiö solmi uuden turvallisuus-palvelusopimuksen Elisa Networks Oy:n kanssa. Sopimussisälsi hälytyspalvelun sekä palohälyttimien huollon.

Hallituksen kokouksessa 8.9.2003 todettiin, että yhtiönosakekirjat oli tilattu Setec Oy:stä ja niiden oli määrävalmistua syyskuun loppuun mennessä. - Osakekirjojenkanssa ilmeni kuitenkin yllättäviä ongelmia, joiden sel-vittelyyn meni toista vuotta.

Vielä toukokuussakaan 2004 osakekirjat eivät olleet tul-let Setecistä. Syy tähän oli, että yhtiöjärjestyksessä oli ol-lut virheellisiä osakenumeroita. Yhtiön hallituksen oli pyy-dettävä kaupparekisteriä korjaamaan painovirheet, jottaosakekirjat saataisiin painettua.

Lopulta Setecistä valmistuneet osakekirjat jaettiin kai-kille osakkeenomistajille hallituksen kokouksessa5.10.2004.

KosmeettisiapikkukorjauksiaVuonna 2004 taloyhtiössä havaittiin joitakin pieniä kor-jaustarpeita.

Oksasenkadun pihaportti varustettiin automaattisella avautumismekanismilla lokakuussa 2007.

77

Pihanpuoleisiin syöksytorviin oli asennettu räystäs-lämmitys jo useita vuosia aikaisemmin. Räystäslämmi-tyksen ohjaus ei kuitenkaan ollut toiminut talvena 2003– 2004. Hallitus teki päätöksen automatiikan korjautta-misesta.

Kiinteistön peruskorjauksen vuositarkastus oli pidetty13.5.2004. Siinä oli havaittu pieniä epäkohtia, jotka olisovittu korjattavaksi 26.6.2004 mennessä.

Koska entinen vahtimestarin huone pihatasossa oli va-paana, se annettiin vuokralle kesällä 2004.

Lokakuussa 2004 yhtiön hallituksessa keskusteltiin tu-levista korjauksista ja todettiin, että taloyhtiön ikkunattarvitsisivat pintamaalauksen lähivuosina. Tästä työstäpäätettiin laatia aikataulu ja työselitys.

Helmikuun 2005 hallituksen kokouksessa todettiin, et-tä pääoven ovisummerisysteemi oli reistaillut jo pitkään.Laitteet olivat vielä uusia, joten korjaukset hoituivat ta-kuutyönä. - Kahta vuotta myöhemmin, vuonna 2007,A-portaan summerijärjestelmä oli kuitenkin uusittava ko-konaan.

Pysäköintipulmiaerilaisista syistäVuoden 2007 alussa Helsingin kaupungin pääviemäriintuli vuoto Oksasenkadun alla.

Viemärivuoto aiheutti vesivahinkoja kiinteistön auto-hallissa. Helsingin kaupunki joutui kustantamaan auto-tallin korjaukset. Elisa Oy:n tekninen osasto valvoi kor-jaustöiden suorittamista.

Lisäksi hallituksen kokouksessa 14.2.2007 todettiin, et-tä talossa oli toinenkin vesivahinko Elisa Oy:n tiloissa.

Se päätettiin korjata. Taloyhtiö maksoi korjauskustan-nuksista 50 prosenttia.

Elisa Oy ulkoisti teknisen huollon työnsä alkuvuodes-ta 2007, joten myös Runeberginkatu 43:n talon tekni-nen huolto siirtyi Are Oy:n vastuulle 1.2.2007 lähtien.

Koska talon sisäpihalla oli usein pysäköity autoja lu-vattomasti, hallitus teki vuonna 2007 päätöksen siitä,että pihan portti varustetaan automaattisella avautumis-mekanismilla. Sen avulla piha voitaisiin pitää suljettunapäiväsaikaan, jolloin virhepysäköinneistä päästäisiin eroon.

Syksyllä 2007 portin automaattinen avautumisjärjes-telmä tilattiin 7.000 eurolla. Järjestelmä asennettiin lo-kakuun aikana.

’’Minusta pihapaikoitus toimi käsittämättömän huo-nosti. Kuka vain pysäköi sinne’’, kiinteistössä vuosina 2003– 2007 vuokralaisena olleessa SKH Isännöinti Oy:ssä työs-kentelevä isännöitsijä Markku Kulomäki muistelee.

’’Piha oli aina täynnä ulkopuolisten autoja. Siitä kaijohtuikin, että automaattinen pihaportti asennettiin –se varmaankin rauhoittaa pihan. Uusi portti tuli tosin vas-ta siinä vaiheessa, kun SKH Isännöinti oli jo muuttamassa’’,Kulomäki kertoo.

’’Saimme kyllä auton aina jonnekin pysäköityä, sillä olim-me oppineet tulemaan pysäköintitilanteen kanssa toimeen.Meillähän oli pihapaikkojen lisäksi autopaikkoja maan-alaisessa autohallissa.’’

Ajoittaisista pysäköintipulmista huolimatta Kulomä-ki muistelee työrupeamaansa Töölössä lämmöllä.

’’Talo oli tosi hieno’’, hän tiivistää.

Vanhassa talossamodernit asunnotIsännöitsijä Peter Estlanderin mukaan kiinteistön asuin-tai toimistohuoneistoissa ei enää viime vuosina ole tar-vinnut tehdä uusia kunnostustöitä.

’’Vuokralaisia on tullut ja mennyt, mutta asuntoja eiole tarvinnut remontoida. Peruskorjauksessa niihin teh-tiin jonkin verran pintakunnostusta.’’

’’Nykyiset asunnot ovat melko pieniä, mutta niitä ei var-sinaisesti olekaan suunniteltu perheasunnoiksi. Asunnotovat vanhassa talossa aika moderneja ja niissä on avokeit-tiöt’’, Estlander selittää.

Asukkaat ovat ruotsinkielisiä opettajia. Toki lapsiper-heitäkin on joukossa.

’’Tämä on ollut oikein mukava paikka asua’’, toteaa Hei-di Huhtio, joka on asunut talossa miehensä Samun jamuun perheensä kanssa Oksasenkadun siivessä jo yli vii-si vuotta.

Luonteeltaan vaatimattomina ihmisinä Huhtiot eiväthalua laajempaan haastatteluun. He ovat kuitenkin ak-tiivisesti osallistuneet talon asioihin ja muun muassa teh-neet taloyhtiölle aloitteita joistakin rakenteellisista pa-rannuksista.

Markku Kulomäen mukaan SKH Isännöinti Oy:llä oli näköalaviidennestä kerroksesta sekä Ravintola Eliten että Runeberginkadunsuuntaan.

78

Kirjava joukkokansoittaa talon

Liiketiloihin on tullut 2000-luvulla vuokralaisiksi usei-ta erikokoisia ja eri aloja edustavia yrityksiä. Kolman-teen kerrokseen puhelinyhdistyksen varaston ja lasku-tustoimiston entisiin tiloihin muuttaneet, samaan kon-serniin kuuluvat viestintäkonsulttiyritykset Perfecto jaGCI Finland ovat suurimmasta päästä.

Tunnettu keittiökalustealan yritys Puustelli avasi ke-sällä 2008 neuvotteluhuoneen kiinteistön Oksasenkadunsiipeen. Samoissa tiloissa toimi vielä alkuvuodesta tur-va-alan yritys Security Arsenal Helsinki Oy, joka oli tur-kulaisen Security Arsenalin pääkaupunkiseudulla toimi-va tytäryhtiö. Verkkosivujensa mukaan Security Arsenaljärjestää turvapalveluja ja -koulutusta. Sen erikoisaloja ovatesimerkiksi ravintolaturvallisuus ja piirivartiointi.

Oksasenkadulla toimivat vuonna 2008 myös markki-nointitoimisto Pluto Finland toisessa kerroksessa sekä rau-ta-alan yritys Preego Oy pohjakerroksessa.

Heti Oksasenkadun ulko-oven oikealle puolelle Apol-lonkadun kulmatoimistoon on asettunut Arkkitehtuuri-toimisto Kimmo Lylykangas. Toimisto suunnittelee muunmuassa hirsitalojen peruskorjauksia ja tulevaisuuden ener-giaratkaisuja, kuten energiaa säästäviä passiivitaloja.

Runeberginkadun puoleisessa siivessä toimii JoogakouluShianti talon toisessa ja neljännessä kerroksessa. ’’Joogassaihmiskehon terveyden ja notkeuden kannalta tärkeät liik-keet yhdistyvät mielenrauhaa lisääviin hengitys- ja me-ditaatioharjoituksiin’’, Shianti kertoo verkkosivuillaan.

Neljänteen kerrokseen Runeberginkadulla on perusta-nut toimiston myös Nordic 1, jonka toimialaksi maini-taan televiestintälaitteiden ja -palvelujen markkinointi.

Viidennen kerroksen yrityksiin kuuluu Aquasource Oy.Se on osa Aquasource Algae Groupia, eurooppalaista luon-taistuoteketjua.

Vielä vuoden 2007 lopulla viitoskerroksessa oli myösisännöitsijätoimisto SKH Isännöinti Oy.

SKH:n toimitilat olivat aluksi alakerrassa Oksasenka-dun puolella. Myöhemmin yritys siirtyi suurempiin pa-rinsadan neliön tiloihin viidenteen kerrokseen, Runeber-ginkadun ja Apollonkadun kulmaan sijoitettuun toimis-toon.

Kaikkiaan SKH toimi Runeberginkadulla neljä vuot-ta, mutta yhtiön Töölön-toimipiste on sittemmin muut-tanut Museokatu 9:ään. Vuonna 2008 AMT-Kiinteistötedusti vielä osaltaan kiinteistötoimialaa talon viidennes-sä kerroksessa.

79

Videokamera käy ja iso videotykki paljastaa armotta esiinty-jän jokaisen eleen ja ilmeen. Moista taatusti hämmästelisivätsuu auki Puhelinyhdistyksen varaston työntekijät, jos heidät voi-si taikoa entisiin työtiloihinsa.

Nyt Runeberginkatu 43:n kolmannessa kerroksessa toimii Per-fecto Oy, joka opettaa esiintymistaitoja markkinoinnin, vies-tinnän ja johtamisen ammattilaisille.

Samassa kerroksessa, entisen laskutusosaston paikalla uu-rastaa Perfecton sisaryhtiö GCI Finland.

’’Reilut neljä vuotta sitten etsiskelimme toimistotiloja pit-kin kaupunkia. Heti kun olimme nähneet tämän paikan,syntyi ajatus että 'hei, tuossahan on hyväkuntoiset tilat'.Runeberginkatu 43 ei ole ihan keskustassa, joten hinta-

taso on hieman kohtuullisemmalta kuin siellä, ja silti tä-mä on melko lähellä keskustaa. Ja tietysti itse talo vie-hätti.Tässä on persoonallisuutta ja sisäänkäynti on hie-no. Kun vielä kuulimme talon historiasta, ajattelimme,että tämä sopii meille. Me olemme sentään viestintään liit-tyvä yhtiö, ja siinä mielessä talon viestinnällinen histo-ria tuntui hyvältä’’, muistelee Perfecto Oy:n toimitus-johtaja Heikki Kankaanpää.

Perfecto Oy muutti Runeberginkadulle syksyllä 2004ja sisaryhtiö GCI Finland keväällä 2005. Niiden hallus-sa on koko kolmas kerros.

’’Me olemme avokonttorissa, GCI Finland koppikont-toritilassa. Siellä mahtuu kyllä useampiakin ihmisiä yk-sittäisiin huoneisiin’’, Kankaanpää selvittää.

UUDENLAISTA VIESTINTÄÄRUNEBERGINKADULLA

GCI Finlandin nykyiset toimistot olivat aiemmin puhelinyhdistyksen laskutusosaston käytössä.

80

Asiakkaat ihastelevat upeita tiloja’’Olemme viihtyneet Runeberginkadulla aivan erinomai-sesti’’, Kankaanpää vakuuttaa.

Ja mikäpä on viihtyessä.Vieressä on Mika Waltarin puis-tikko, lähellä ovat myös Hesperianpuistikko ja meri.

’’Olemme joskus pitäneet omia tilaisuuksiamme tässälähellä, Soutustadionilla.’’

’’Töölö on myös kaupunginosana varsin hyvä. Täälläon vanhoja, pitkään paikallaan olleita kivijalkaliikkeitä.Sellaiset antavat oman leimansa’’, Kankaanpää kuvailee.

Kävelyetäisyydellä on useita hyvin erilaisia ravintoloi-ta, joissa asiakkaille voi tarjota ikimuistoisia ruokanau-tintoja. Etenkin Elitessä. Siellähän ovat herkutelleet mo-net kuuluisuudet marsalkka Mannerheimista lähtien. Tai-teilijavieraista tunnetuimpia lienevät Tauno Palo ja Mi-ka Waltari, jotka silloin joskus ennen saattoi tavata sa-man pöydän ääressä.

Tietysti myös itse rakennus saa kiitosta.’’Moni asiakas, joka tulee ensimmäistä kertaa meille,

sanoo, että onpa teillä kivat tilat. Sekin tietenkin vaikut-taa: jos on viihtyisät tilat, asiakkaat tulevat mielellään.’’

Varsinkin avotilojen upeat lasiseinämät tekevät vaiku-tuksen.

’’Niitä oli jo entuudestaan, kun muutimme tyhjilläänolevaan kerrokseen. Lähinnä vain järjestelimme lasisei-nämiä uudelleen. Olemme tehneet vain joitain pienen-pieniä muutoksia. Muokkasimme entisestä aulatilasta ny-kyisen kirjastohuoneemme.’’

Ehkä eniten uudistuksia on tehty Runeberginkadun kul-mahuoneessa, missä nyt on suuri neuvotteluhuone. Per-fectolaiset kutsuvat sitä studioksi.

’’Täällä valmennamme asiakkaitamme. Opetamme hei-tä esiintymään videokameran edessä.

Katsomme esityksen tuon videotykin kautta, joka hei-jastaa kuvan seinälle. Sen jälkeen arvioimme yhdessä, mi-kä meni hyvin ja missä on kehitettävää.’’

’’Ääni tulee ylhäältä, huoneen nurkassa olevien kaiut-timien kautta. Koska tämä tila on tehty valmennustar-koituksiin, lisäsimme tähän ylimääräisen äänieristyksen.Muuten mekkala kuuluisi tuohon viereiseenkin neuvot-teluhuoneeseen.’’

Ryhmäkoko valmennuksessa on 6 – 8 henkeä, ja tämäon erinomainen tila sen kokoiselle porukalle. ’’Nuo erk-kerit tuovat tilaan persoonallisuutta ja ilmavuutta. Myösnuo lasitiilet viehättävät meitä. Tämä on hyvin suunni-teltu tila: samalla modernia ja kuitenkin tyylikästä’’, Kan-kaanpää kehaisee.

PiinahuoneenaPystis’’Tilat ovat meille kaikin puolin sopivat. Tosin nyt olem-me jo sillä rajalla, että tunnelma alkaa olla hieman tii-vis. Avokonttorissa on onneksi se hyvä puoli, että siellävoidaan muunnella työpisteitä joustavasti.’’

Tarvetta joustoon onkin, sillä nuori yritys on paisunutmuutamassa vuodessa neljän hengen pioneeriporukasta 18ihmisen yhä kasvavaksi konsulttitoimistoksi.

’’Toistaiseksi kaikilla on omat työpisteet. Olemme kyl-lä miettineet sitä, että työpisteet olisivat yhteiskäytössäja työntekijä voisi mennä siihen työpisteeseen, joka onvapaana. Nykyisinhän päivittäin osa työpisteistä on va-paina, kun ihmiset ovat asiakkaiden luona.’’

Perfecton valmennuskäytössä on myös kerroksen toi-nen neuvottelutila.

’’Tämä on niin sanottu Pystis eli pystyneuvotteluhuone,se tehostaa palavereita. On helpompi ideoida, kun on voiliikkua eikä jämähdä istumaan. - Ja täälläkin on video-kamera: tämä toimii samalla harjoitushuoneena. Kun ih-miset tulevat valmennukseen, kaappaamme heidät jo täs-sä 30 sekunnin harjoituksiin.’’

’’Annamme tehtävän 'kerro omasta yrityksestäsi, 30 se-kuntia aikaa' – ja katsomme, mitä sieltä tulee.’’

Isoja ja pieniäoppilaitaPerfecton videokameroiden paahteessa on hikoillut tä-hän mennessä jo lähes 4 000 ihmistä. He ovat markki-noinnin, viestinnän, myynnin ja johtamisen ammattilai-sia. Osa edustaa suuria yrityksiä kuten Itellaa, Pauligia,Lumenea ja Editaa. Muutamat suuret asiakkaat ovat mo-nikansallisia yrityksiä. Mukana tietysti myös pieniä yri-

Perfecto Oy:n neuvotteluhuone on varustettu videolaitteistoilla.Apollonkadun ja Runeberginkadun kulmahuoneessa on ulkonevatikkunat.

81

tyksiä. Eikä unohtaa sovi yhteisöjäkään, joista voisi mai-nita vaikkapa Raha-automaattiyhdistyksen, sisäasiain-ministeriön ja SOS-Lapsikylän.

Kaikilla niillä on sama ongelma: miten saada oma vies-ti perille. Ja siinähän Perfecto auttaa.

’’Kirkastamme yritysten viestit. Aika monen yrityk-sen strategiat ovat niin vaikeaselkoisia, ettei niistä nor-maali ihminen saa mitenkään selvää. Siinä suhteessa onpaljon tekemistä. - Toinen asia on, miten yrityksen toi-mintatavat saadaan tukemaan yrityksen linjauksia. Kol-mantena tulevat sitten yksilöiden taidot: kuinka he osaa-vat välittää viestit oikeassa muodossa eteenpäin’’, Kan-kaanpää selvittää.

’’Meidän mottomme on 'keskity olennaiseen, keskity ih-miseen'. Tämän viestin me haluamme kertoa asiakkail-lemme.’’

Puhelinyhdistyksen varasto kolmannessa kerroksessa on muuttunut viestintäkonsulttien avokonttoriksi.

’’Lämmityksenä on nykyisin vesikiertoinen kaukolämmitys. Ennentehtiin järeitä lämpöpattereita – ne toimivat vieläkin hyvin’’,toimitusjohtaja Heikki Kankaanpää sanoo.

82

Oksasenkatu 10:n tietokoneiden muistiin rakennetaan passivi-taloa. Energiapihiä rakennusta päästään ihmettelemään Val-keakosken asuntomessuilla 2009. Samaan aikaan syntyy myössuunnitelmia historiallisten rakennusten saneeraamiseksi.

Arkkitehtuuritoimisto Kimmo Lylykangas Oy muut-ti arkkitehti Lars Sonckin suunnittelemaan taloon

2002. Sen 50 neliön toimisto on nyt rakennuksen pohja-kerroksessa, Oksasenkadun puolella.

’’Viihdymme täällä vallan mainiosti. Rakennus sijait-see hyvällä paikalla, ja asiakkaillekin löytyy parkkipaik-koja’’, kiittelee arkkitehti Kimmo Lylykangas.

’’Tämän tilan kaikki saneeraukset oli tehty ennen muut-toamme. Tässä on kai sellainen 'suutarin lapsilla ei ole ken-kiä' -ilmiö: emme ole itse saneeranneet omia toimitilo-jamme. Siivoamme kerran kesässä’’, Lylykangas virniste-lee.

Muiden tiloja Oksasenkadun toimiston arkkitehdit ovatkyllä kunnostaneet. Joukossa on myös arkkitehti LarsSonckin suunnittelema rakennus Helsingin Kulosaaressa.Muista historiallisesti arvokkaista saneerauskohteista Ly-lykangas mainitsee Ullanlinnankadun ja Kasarminkadunkulmatalon, jossa aikoinaan oli Tove Janssonin ateljee.

’’Teimme siihen vähän julkisivusaneerausta.’’Toimiston arkkitehtien kädenjälki näkyy myös monis-

sa Hangon vanhoissa ja uljaissa huviloissa.

Grönqvistin talo korjauskohteena

’’Arvokiinteistöjä on aina kohdeltava siten, että niiden his-toriallinen arvo säilyy’’, Lylykangas korostaa.

’’Vanhat rakennukset kertovat jälkipolville jonkun mer-kittävän arkkitehdin työstä tai jonkin tietyn ajan raken-nustavasta. Niinpä aina, kun lähdemme suunnittelemaansaneerausta vanhaan kohteeseen, perehdymme aluksi ta-lon vaiheisiin, hankimme kaikki piirustukset ja tutkim-me niitä.’’

’’Monesti olisi tosin mukavaa korjata käyttämällä uusiaja edullisia tuotteita. Se voisi olla tilaajankin kannalta edul-lisempaa’’, Lylykangas heittää.

Historialliset arvot on kuitenkin päätetty pitää kun-niassa.

Yksi Lylykankaan toimisto vaativia tehtäviä oli Pohjois-Esplanadilla sijaitsevan Grönqvistin talon saneeraus, kunsisäpihan puolelle tarvittiin hiukan lisää liiketilaa.

’’Se oli haasteellinen korjauskohde – arvorakennus, jonkakaikki muutokset vaativat tarkkaa miettimistä. Siinä oli ai-koinaan yksi Helsingin ensimmäisistä puhelinkeskuksista.’’

ARKKITEHTI KUNNIOITTAAVANHOJA RAKENNUKSIA

’’Töölön puhelinkeskusrakennuksessa on mielenkiintoisiayksityiskohtia’’, arkkitehti Kimmo Lylykangas huomauttaa.

Oksasenkadun puoleinen porrashuone vuosien 2001–2002 remontinjälkeen: sisustuksen värit ovat paljolti samoja kuin B-portaassa.

Haastattelut:Bo EkmanSenja EkmanPeter EstlanderJouko EvolahtiRainer FaleniusHeidi HuhtioHeikki KankaanpääPekka KorvenmaaMarkku KulomäkiErkki LahtinenKimmo LylykangasJan-Erik NordströmLea NordströmMatti PerkiöEila-Marjatta RapeliAnja RenqvistMauri RenqvistSeppo SaarlamoAnna SavikkoKari Tallgren

Painetut lähteet:Arkkitehti-lehti N:o 1/1938: Uusia rakennushankkeita. (Rakennustaiteen museon kirjasto)Bertho, Catherine (toim.): Histoire des télécommunications en France.Érès, Toulouse 1984.Digitaalitekniikka tuli Töölön puhelinkeskukseen. Artikkeli, Helsingin Sanomat (1984).Eklöf, Kaj: Töölön käyttöpiiri 70-vuotias.Puhelinmuseo, Helsinki 1992 (moniste).

Eklöf, Kaj: Töölön museon synty ja nykypäivä. Puhelinmuseo, Helsinki 1998 (moniste).Elokuvakalenteri 1980. SEOL, Espoo 1979.Finnkino lakkauttaa Forumin elokuvateatterin. Artikkeli, Helsingin Sanomat 25.5.2006.Haavikko, Ritva (toim.): Mika Waltari – kirjailijan muistelmia. WSOY, Porvoo 1980.Hackzell, Kaija: Viertotietä itään ja länteen – Helsingin vanhoja kortte-leita 3. Sanoma Osakeyhtiö, Helsinki 1988.Harva, Martti–Nordman, Kurt: HPY:n muutoksen vuosikymmenet. Elisa, Helsinki 2002.Helsingin suojeluskuntakoulu. Artikkeli, Suomen Kuvalehti N:o 39/1919(27.9.1919).Helsingfors Telefonföring 1891–1916. HTF, Helsinki.Helsingin Puhelinyhdistys 75 vuotta. HPY, Helsinki 1957.Helsingin Puhelinyhdistys – sisäiset puhelinluettelot 1951–1960. HPY, Helsinki.Helsingin seudun puhelinlaitos 1882–1982. HPY, Helsinki 1981.Immonen, Kari: Sillat sielujen ja ihmismietteen. Suomalaisen puhelimen kulttuurihistoriaa keskusneideistä tekstivies-teihin. Edita, Helsinki 2002.

Kaarna, Pertti: Parhaat yhteydet. Puhelinalan teknisten toimihenkilöi-den edunvalvontaa vuodesta 1967 Helsingin Puhelinyhdistyksessä. HPY:nTekniset ry, Helsinki.Karilas, Yrjö (toim.): Pikku jättiläinen 1942. WSOY, Porvoo 1942.Klinge, Matti (toim.): Suomen kansallisbiografia, osat 8 ja 9. SKS, Helsinki 2007.Koivu, Petra – Laine, Jukka: HPY:n historian merkittäviä tapahtumia. Puhelinmuseo, Helsinki 1999 (moniste).Korvenmaa, Pekka ym. (toim.): Lars Sonck – arkkitehti 1870–1956. Suomen rakennustaiteen museo, Helsinki 1981.10 000 puhelinta mykistyi Töölössä. Artikkeli, Helsingin Sanomat.Kömmistö, Enni: Puhelinmuseossa on paljon nähtävää. Artikkeli, Kamppi-Eira 18.2.2004.Laine, Jukka: Mitä on tehty, mitä on tulossa. Puhelinmuseo, Helsinki 1998 (moniste).Lappalainen, Marja-Liisa: Mika Monisärmäinen. Artikkeli, Ilta-Sanomat 6.9.2008.Miss Aika. Artikkeli, Suomen Kuvalehti 1936.Puhelinmuseo. Esite. Puhelinmuseo, Helsinki 2006.Puhelinneidit pois. Artikkeli, Suomen Kuvalehti N:o 6/1920 (7.2.1920).Rosén, Ragnar ym. (toim.): Helsingin kaupungin historia IV: 1. SKS, Helsinki 1955.Säätiöt tutkijoiden turvana. Artikkeli, Kauppalehti Vip 20.8.2007.Uusitalo, Kari ym. (toim.): Suomen kansallisfilmografia 8. Edita, Helsinki 1999.Vahtera, Tiina: Waltarin kaduilla. Artikkeli, Ilta-Sanomat 28.5.2008.Valtakunnallinen taajuusluettelo 2002. Skanneri-lehti, Kouvola 2001.

Arkistolähteet:Helsingin kaupunginmuseoHelsingin kaupungin rakennusvalvontaviraston arkistoKiinteistö Oy Runeberginkatu 43:n hallituksen pöytäkirjat 2001–2007Puhelinmuseon arkistoRakennustaiteen museon arkisto

Muut lähteet:Elisa 120 vuotta. Käsikirjoitus Sami Mälkiä. Videonauhoite (DVD). Puhelinmuseo.http://www.arklylykangas.com/office.html (Internet-sivusto)http://www.britamariarenlundsminne.fi (Internet-sivusto)http://www.elisa.fi/ir/index.cfm?t=1&o=4462.50 (Puhelinmuseon Internet-sivusto)http://www.jooga.fi (Internet-sivusto)http://koti.armas.fi/~tavastsvenska/tomtebosuo.htm (Internet-sivusto)http://www.mikawaltari100.net/mikawaltari.html (Internet-sivusto)http://www.perfecto.fi (Internet-sivusto)http://www.plutofinland.fi (Internet-sivusto)http://www.pyetelecomhistory.org (Internet-sivusto)http://www.securityarsenal.fi (Internet-sivusto)http://www.stockmann.com (Internet-sivusto)https://www.skh.fi (Internet-sivusto)Keskustelu Nordman & Ahlstedt HPY:n museolla 1999. Videonauhoite (VHS). Puhelinmuseo.

LÄHDELUETTELO

E R I K O I S J U L K A I S U T

Arkkitehti Lars Sonckin suunnittelema Töölön puhelinkeskus Runeberginkatu 43:ssa Helsingissä kuuluu Helsingin arvorakennuksiin.

Lähes satavuotisen historiansa aikana talo on ollut monessa mukana.Kiinteistöön asennettiin Pohjoismaiden ensimmäinen automaattinen

puhelinkeskus. Puhelinkeskusrakennukseen on vuosien varrella rakennettukaksi lisäsiipeä. Kattoakin aiottiin korottaa 1940-luvun puolivälissä,

mutta hanke jäi lopulta toteuttamatta.

Nykyisin kiinteistö on peruskorjattu ja siinä on puhelinkeskuksen lisäksipaljon asuin- ja liiketiloja. Talossa toimii myös Puhelinmuseo.

TEKNIIKKAA JA TARINOITA...

Documents

Transcript of TEKNIIKKAA JA TARINOITA...