Tainari katalogi 2012

24
1 ÄÄNIKIRJAT JA JULKAISUT katalogi 2012

description

Vuoden 2012 julkaisut ja kuunneltavat, sekä uutuudet että koko julkaisulinja. Selaa ja tutustu!

Transcript of Tainari katalogi 2012

Page 1: Tainari katalogi 2012

1

ÄÄNIKIRJAT JA JULKAISUT

katalogi

2012

Page 2: Tainari katalogi 2012

2

Sisällöstä

Vuoden 2012 uutuuksia ovat Taikakäpy Tuorsniemessä äänikirja sekä

Tarja Leinosen pidetyn äänikirjan Auringon tyttö nyt kirjajulkaisuna.

Auringon tyttö -kirjan juhlava julkistustilaisuus on 27.1.2012

Kuopiossa Lasten Pakkaspäivillä. Kirjaston Tädit nukketeatteriryhmä

esittää teoksen pohjana olleen Aurinkotyttö-lastennäytelmän.

Tarja Leinosen esikoislastenromaani on saanut ystäviä niin lapsista

kuin aikuisista. Eikä ihme, sillä tässä tarinassa vaikeitakin asioita

käsitellään tavalla, joka jättää valolle ja ystävyydelle tilaa.

Tainarin kulttuurihanke arkkiveisuista eli Arkiveisuja Satakunnasta

valmistuu tänä vuonna. Arkkiveisujen ajatus on tuoda julkaisua lähelle

lukijaa, pikkurahalla. Näitä on aikanaan myyty markkinoilla ja ne ovat

olleet kansan oma keltainen lehdistö, ennen kuin keltaista lehdistöä oli

vielä keksitty.

Tavoitteena on koota arkkiveisut myös kirjaksi vuonna 2013.

Kohti joulua tarjoamme yhdessäolon ja joulun odotuksen hetkiin

täsmällisesti 24 ihanaa tarinaa varsin tohelosta tontusta, Alvarista.

Alvarin kanssa ei tarvitse suorittaa kenenkään erityistä kiltteyttä, vaan

kiltteydestä tulee luonnollista. Sillä Alvari tietää epäonnisena ja

erehtyvänä tonttuna, mikä on erona, jos oikeasti toheloi tai jos on

oikeasti tuhma. Alvari on kaikkien aikojen ymmärtäväisin ja paras

tonttu – ja aika tonttu hän onkin!

Kaikkiaan Tainarin vuosi on lastenkirjallisuuteen painottuva. Vuoden

2013 on myös jo pitkälle suunniteltu – silloin aikuisillekin tulevat omat

kuultavat hetkensä. Ja tämä lupaus pitää.

Kirjojen ja kuuntelemisen ääreltä,

Page 3: Tainari katalogi 2012

3

ÄÄNIKIRJAT

Page 4: Tainari katalogi 2012

4

Pelin henki Harri Kumpulainen äänikirja (2 cd) lukija: Taina Teerialho edit:Tainari/Kankaansivu kansi: Kirsti Ellilä ISBN 978-952-67233-8-9 Tainari, 2011 26,00 € Harri Kumpulainen on mieltynyt varsinkin näissä absurdistisissa novelleissaan kertomaan sattumanvaraisuuksista ja ihmisyydestä. Äänikirja on korvalle toimitettu Turbator-kustantamon vuonna 2008 julkaisemasta alkuperäiskirjasta Pelin henki.

Novellit: CD 1 Vaaksa, Numerot, Suukko, Merellä, Joulu, Rannalle, Värilliset, Kuuntelija, Äänestys 1, CD2 Pelin henki, Kaulaan, Usko, Äänestys 2, Verotus, Porakone, Laki, Putki, Hattu, Takakansi. Kirjailija Harri Kumpulainen (Turku), oma facebook-sivunsa. Kumpulaisen kirjat löytyvät Turbator-kustantamosta www.pelipeitto.fi

Auringon tyttö Tarja Leinonen äänikirja (cd) lastenromaani edit:Tainari/ Kankaansivu kansi: Kirsti Ellilä ISBN 978-952-67233-9-6 Tainari, 2011 25,00 € Auringon tyttö kertoo erään kerrostalon parvekkeelle päätyneen tytön tarinan. Hänen äitinsä aurinko aivasti ja Asteri-tyttö putosi maahan asti. Mutta niin löysi Lassi parvekkeeltaan melkein kuin pikkusiskon itselleen, hetkeksi. Elämänmakuista, hauskaa ja sadunomaista tarinaa aivan tavallisten taajamien maailmasta – Auringon tyttö sopii 9-10-vuotiaille, sekä tytöille että pojille.

Tarja Leinonen (Sotkamo) on kainuulainen nykykirjailija, jolla on henkinen napanuora Kuopioon. Kirjailija, kulttuurituottaja ja kriitikko Leinonen on kirjoittanut romaaneja, lyriikkaa, näytelmiä ja novelleja. Auringon tytöllä on oma Facebook-sivunsa. Kirjailijan kotisivu ja blogi löytyy osoitteesta http://www.mreuna.blogspot.com

Page 5: Tainari katalogi 2012

5

KULTAORAVA ja muita satuja villeistä viikareista Tuulikki Humisto äänikirja (1 cd) lastensatukokoelma lukija: Tuulikki Humisto edit:Tainari/Kankaansivu kansi: Kirsti Ellilä edit: Taina Kankaansivu ISBN 978-952-67233-7-2 Tainari, 2010 nyt 20,00 € OVH 25,00 €

Kirjailija ja isoäiti Tuulikki Humisto on kertonut satuja pitkään, mutta nyt hänen satujaan pääsee kuulemaan kirjailijan itsensä lukemana. Leikki-ikäisten maailmaa lähellä ovat Taikametsän eläimet, jotka lopulta muuttavat satujen maailmasta lähemmäs lasten arkea – eläimistä tulee pehmoleluja lasten leikkeihin. Tutuiksi tulevat niin orava nimeltä Kulta kuin Villiviikari, keijut ja hajamielinen koira. Hevossatuja mukana on oma sikermänsä.

Sisältää seuraavat sadut 1. raita Oravasadut (Oravat hämmästyvät, Kulta voittaa purjehduskilpailun, Näätä hyökkää, Aika kului) 2. raita Villiviikari 3. raita Taikametsän satuja (Metsätontun tuurauskeikka, Miili menninkäisen

pulma) 4. raita Keijusadut (Keiju nimeltä Hilipimpeli, Hilipimpeli ja Amandan talo,

Hilipimpeli kissan ja koiran vieraana) 5. raita Hevossadut (Kimmi on eksynyt, Seikkailu metsässä, Kukkaniitty) 6. raita Hiirisadut (Hiiriherra Hoppula, Hiirineiti Hippula) 7. raita Tiitiäistarinoita (Metsätiitiäiset, Tonttutiitiäiset, Seikkailu

vuorenpeikon luona, Lepakko Liehuvainen ja Hissukka)

Huuli ja muita novelleja

Taina Teerialho äänikirja (4 cd) lukija: Taina Teerialho edit: Äänitys / Monistuspalvelu kannen kuva: Hanna Tammi, Turun taidegraafikot r.y. ISBN 978-952-67233-3-4 Tainari, 2010 40,00 € Perusproosan konstit ovat monet. Näissäkin tarinoissa on mukana yllätyksellisiä elementtejä. Huuli ja muita kertomuksia onkin kokoelmana kuin aikuisten satuja, joissa tuttu näyttäytyy hieman toisella tavoin. Tunnelma vaihtelee toiveikkaasta uhkaavaan, kuolemasta toivoon, vieraasta kotiinpaluuseen. Huuli ja muita kertomuksia näyttää kirjailijasta uuden puolen. Kokoelma ilmestyi kirjana Turbator-kustantamolta vuonna 2009 nimellä Huuli ja muita kertomuksia.

Page 6: Tainari katalogi 2012

6

Muuttolintu Taina Teerialho äänikirja (1 cd) lukija: Taina Teerialho edit: Äänitys/Monistuspalvelu kansi: Porin kopiokolmio ISBN 978-952-67233-0-3 Tainari, 2009

nyt 20,00 € OVH 25,00 € Kokoelma Muuttolintu sisältää 53 runoa länsirannikolta. Ihana, raikas ja lämmin kuvaus äidin ja lapsen suhteesta – sekä kevään saapuminen! www.tainateerialho.info TILAUKSET www.tainari.info/tilaus tai [email protected] MYYNTIPISTEET: Porin kirjakauppa INFO Antinkatu 15, 28100 Pori puh. (02) 61014 000 [email protected]

Lahjatavarakahvila Pyörni. Sahamäentie 1, 27230 LAPPI Elisa Merenkivi Puh. 040 596 2307 [email protected]

Puukaupungin Piritasta kertova äänikirja

Käsi ylös! Taina Teerialho äänikirja (2 cd) lukija: Taina Teerialho edit: Äänitys/ Monistuspalvelu Tainari, 2009 ISBN 978-952-67233-1-0 OVH 29,00 € Vanhan Rauman kujilla 7-vuotiaan

Piritan ja hänen ystävänsä Jussin tarinat jatkuvat. Pirita käy ensimmäistä luokkaa, oppii saduttamista ja puutarhan kastelua. Käsi ylös! on sarjan päätösosa. Muuta tuotantoa: www.tainateerialho.info Tilaukset: www.tainari.info/tilaus tai [email protected]

Page 7: Tainari katalogi 2012

7

kirja ja äänikirja

Page 8: Tainari katalogi 2012

8

KIRJA JA ÄÄNIKIRJA

HISKI HIRMUKOURA JA PIENI PIRTTIHIRMU satu kahdesta Hirmusta

SATAKUNTA UNICEFIN MAAKUNTA 2011 VUODEN

JULKAISU

SATUKUVAKIRJA JA ÄÄNIKIRJA 6-7-VUOTIAILLE

Taina Teerialho

ISBN 978-952-5967-00-5

Lukija: Teemu Niemelä (suomi), Terttu Mylly (ruotsi)

teksti ja kuvitus: Taina Teerialho

kansi: Hanna Isoaho

ruotsinkielinen tekstikäännös: Terttu Mylly

Tainari, 2011 25,00 €

Satakunta on Unicefin maakuntakumppani 2011. YK:n lastenjärjestö

Unicef on tunnettu kansainvälisyydestä, lapsimyönteisyydestä –

vastuustaan ja hyväntekeväisyys-ajattelustaan. Lasten hyväksi menee osa

tästäkin kirjasta Unicefin kautta.

Satu Hiski Hirmukourasta, joka on hirmuisen

pieni, sekä kotia etsivästä Pikku

Pirttihirmusta, joka on myöskin aivan

hirmuisen pieni, sopii leikki-ikäisille ja juuri

kouluaan aloittaville. Kuvat ja äänikirjana

kuultava satu tukevat lapsen oma-aloitteista

satuun syventymistä. Kuvakirjana tämä

peikkohahmojen näkökulma pienten

maailmasta sopii myös yhteisiin lukuhetkiin.

Äänikirjan suomenkielisen osuuden lukee

näyttelijä Teemu Niemelä, yksi

satakuntalaisista Unicefin

maakuntakummeista. Ruotsinkielisestä

sadunluennasta vastaa kääntäjä Terttu Mylly.

Sadun on kirjoittanut toinen maakuntakummi,

kirjailija Taina Teerialho. Mustavalkoinen

piirroskuvitus on kirjailijan kädenjälkeä.

Tilaukset: www.tainari.info/tilaus tai [email protected] ja myös Unicefin verkkokaupasta http://www.unicefshop.fi/

Page 9: Tainari katalogi 2012

9

TAIKAKÄPY – SUULLISIA TARINOITA JA SANA-TAIDETTA KAIKILLE Taikakävyssä on kirja sekä erillinen äänikirja. Äänikirjan lukijoina

Porin Ruosniemen oppilaita 1 A-luokalta tai oppilaiden

kummioppilaita (v. 2011).

kirja TAIKAKÄPY - suullisia tarinoita ja sanataidetta kaikille

ISBN 978-952-5967-01-2

lasten satuja sekä kokemuksia suullisen kerronnan

hankkeesta Satakunnassa.

Satujen toim., essee ja raportti: Taina Teerialho

kuvitus: Taina Teerialho – Kirsi Nurmi

kansi: Anita Taina

Tainari, 2011

20,00 €

äänikirja TAIKAKÄPY Ruosniemen koululla 2011

ISBN 978-952-5967-02-9

Tainari, 2011 yhteishinta 35,00 € (kirja 20,00 €, äänikirja 15,00 €) Äänikirjassa lapset kertovat tarinansa! Mukana ovat 1. luokkalaiset ja heidän koulukumminsa. äänikirja TAIKAKÄPY Tuorsniemen koululla 2012

ISBN 978-952-5967- -

Tainari, 2012 yhteishinta 15,00 € Äänikirjassa lapset lukevat satunsa! Mukana ovat 1. ja 2. luokkalaiset. Taikakäpy on aiheena, kun lasten suullisen kerronnan hanke alkaa satakuntalaisen koulun ykkösluokkalaisilla. Luokanopettaja on mukana, yksi erityisopettaja ja yksi kirjailija – tällä työryhmällä on tavoitteena tukea lasten suullista kerrontaa taitoja ja tutkia perinteen jatkuvuutta sekä lasten oppimista. Sanataide on monille tuttua, samoin sadutus. Mutta sanataiteesta kiinnostuvat aina sanallisesti lahjakkaimmat, saduttamisessa tahdin määrää aikuinen – tätä työryhmää sen sijaan kiinnostaa suullinen kerronta ja kertomisen opettavat vaikutukset niin yksilöllä kuin luokkaryhmässä. Miten vanha perinne jatkuu nykyaikana? Onko työtavasta jäljitettävissä hyvä, rinnakkainen tapa oppia? Taikakäpy-hankkeen malli, sen kokemukset ja siitä tulleet sadut löytyvät tästä opaskirjasta!

Page 10: Tainari katalogi 2012

10

JULKAISUT

Page 11: Tainari katalogi 2012

11

Tarja Leinonen kirja lastenromaani ISBN 978-952-5967-04-3 Kansi: Kirsti Ellilä Tainari, 2012 OVH 26,00 €

Auringon tyttö ilmestyi äänikirjana vuonna 2011. Nyt teos ilmestyy kirjana juhlavasti Kuopion kulttuuriviikolla, jolloin myös Auringon tytöstä kertova nukketeatteriesitys saa esityksensä. Auringon tyttö kertoo erään kerrostalon parvekkeelle päätyneen tytön tarinan. Hänen äitinsä aurinko aivasti ja Asteri-tyttö putosi maahan asti. Mutta niin löysi Lassi parvekkeeltaan melkein kuin pikkusiskon itselleen, hetkeksi. Onhan mukana myös miehevä palomieseno Simo, eläväiset naapurinkaksoset – sekä tietenkin Esteri-täti, jonka äreyden alta

paljastuu vähitellen jotakin aivan muuta. Elämänmakuista, hauskaa ja sadunomaista tarinaa aivan tavallisten taajamien maailmasta – Auringon tyttö. Auringon tyttö sopii 8-10-vuotiaille, sekä tytöille että pojille. Lisää Leinosesta kirjailijan blogissa http://www.mreuna.blogspot.com

Auringon tytöllä on oma facebook-sivunsa: fi-fi.facebook.com/pages/Auringon-tyttö

kirjailija Tarja Leinonen KIRJATILAUKSET www.tainari.info/tilaus tai [email protected]

Page 12: Tainari katalogi 2012

12

Rebekka Hanna Isoaho romaani ISBN 978-952-67233-5-8 Kansi: Hanna Isoaho Tainari, 2010 nyt 25,00 € OVH 32,00 €

Tätä kirjaa on vaikea jättää kesken lukemisen! Romaani Rebekka pohjautuu vanhaan kansantarinaan, kummitusjuttuun, jota on kerrottu Porin seudulla menneinä aikoina. Kauhuromanttinen jännitystarina sisältää seikkailuja ja suuria tunteita. Se kertoo Rebekan rakkaudesta kahteen mieheen, joiden välillä hän ei pysty valitsemaan ja joiden takia hän joutuu vaarallisiin tilanteisiin ja outoihin paikkoihin. Kirja kertoo myös ystävyydestä, rohkeudesta ja vaikeuksien voittamisesta. Se on myös kertomus oman itsen etsimisestä ja löytämisestä. Kuka Rebekka? Hän on yksi meistä, tavallinen nainen. Nuori Rebekka keskustelee ammattilaisen, psykologi Kaakkurin kanssa kokemuksistaan kahdessa todellisuudessa. Kaakkuri kiinnostuu tahtomattaankin. Rebekan on tehtävä valinta kahden miehen ja kahden ajan välillä. Päivä ehtii iltaan, yö painuu entiseen aikaan Isoaho kertoo nykyajan lisäksi 1700-luvulle sijoittuvasta kansantarinasta. Pitkä mies Pietu on kiehtova ja vaarallinenkin, mutta pelastaa Rebekan moneen otteeseen. Rakkauden voima on mahtivoima! Kirjailija tekee historiankin eläväksi, mutta varsinainen historiallinen romaani kirja ei ole. Fantasian elementit ja juonikkaan tarinan voimalla Rebekka osoittautuu puhtaasti jännittäväksi kauhuromantiikaksi.

Kirja-arvostelu HUIKEA TARINA

Ulvilalaisen Hanna Isoahon kirja,

Rebekka, kertoo nuoresta

naisesta, joka siirtyy nykyajasta

elämään Rebekan elämää 1700-

1800-luvun vaihteen Kaitilan

pappilaan.

Isoahon esikoisromaani, Setä

Armand tulee käymään, antoi jo

hyvän kuvan kirjailijan

kerronnan taidoista. Siinäkin

kuljettiin paikasta ja ajasta

toiseen siten, ettei välillä

tiennyt mihin mikäkin liittyi.

Kirjassa Rebekka, päähenkilö

siirtyy meidän ajastamme

Page 13: Tainari katalogi 2012

13

menneeseen maailmaan.

Päähenkilö elää aikaansa ilman

nykyaikaista selittelyä. Tämä on

todennäköisesti tietoinen valinta,

jonka kirjailija on tehnyt. Kirja ei

pyri selvittämään kaikkia syy-

seuraus suhteita kuten

salapoliisiromaaneissa. Kuitenkin

lopussa selviää useat syyt, minkä

vuoksi nuori nainen on siirtynyt

menneisyyteen. Tarinassa on

paljon yliluonnollisia elementtejä,

jotka tuovat yllätyksellisiä juonen

kuvioita, yliset ja aliset maailmat

kuten saamelaisten uskomuksissa,

jotkut kohdat muistuttavat

Kalevalan tarinoita. Tarinassa

tapahtuu paljon, nopeasti ja

monella tasolla, että lukija välillä

aivan läkähtyy ja joutuu

tarkentamaan missä mennään.

Välillä eletään 1700-1800-luvun

vaihdetta, välillä kuoleman virran

toisella puolella ja välillä

hypätään ajassa taaksepäin tai

eteenpäin. Isoahon huikealle

mielikuvitukselle ei löydy

montakaan esikuvaa.

Kirjan ansiot ovat mystinen ja

mielenkiintoinen tarina sekä hyvä

kerronta. Kirjan toivoisi pääsevän

enemmän esille ja siten

suuremman lukijankunnan käsiin.

Kirja sopii lukijoille, jotka pitävät

mielikuvituksellisista tarinoista,

joissa on nopeita käänteitä,

jännitystä ja ripaus romantiikkaa.

Pirjo Ihamäki

Ulvilalainen kirjailija Hanna Isoaho julkaisi odotetun ja toivotun uuden romaaninsa. Hänen esikoiskirjansa Setä Armand tulee käymään vakuutti jännityksellä ja vetävällä tarinan-kerronnalla. Lisää Isoahosta kirjailijan kotisivuilla www.hannaisoaho.fi

KIRJATILAUKSET

www.tainari.info/tilaus tai

[email protected]

Page 14: Tainari katalogi 2012

14

KOOTUT RUNOT runoja vuosilta 1988 – 2009 Taina Teerialho ISBN 978-952-62733-2-7 200 s. kansi: Anita Taina Tainari, 2010 OVH 25,00 € sisältää runokokoelmat: Savolainen mandariini Meri himmeä, vihreä Muuttolintu

Nuoren runoilijan ensimmäisen kokoelman Savolainen mandariini julkaisi Alea-kirjat vuonna 1988. Toisen kokoelman Meri himmeä, vihreä julkaisi Cultura Oy vuonna 2002 osana Länsirannikko-sarjaa, jonka teoksiin liittyivät esittelevät esseet. Kootuissa runoissakin on Kari Levolan essee. Kolmas kokoelma Muuttolintu on aiemmin julkaistu vain äänikirjana. Teerialhon lyriikka koskettaa.

Ensimmäisestä kokoelmasta kolmanteen rakentuu pitkä ajallinen kaari. Runojen maisemista löytyy niin rakkautta, meren raikkautta kuin villiä puutarhaa. Lempeitä säkeitä ja runojen vahvoja ihmiskuvia.

KURSSI KOHTI KERTOMUSTA uusien novellien lukemisto Satakunnasta

ISBN 978-952-62733-4-1

toimittanut: Taina Teerialho

kansi: Anita Taina

Tainari 2010

OVH 27,00 €

18 ESIKOISNOVELLIA! sisältää myös esseen Miten kirjoitan novellin sekä tilaa omalle novellille. Sopii lukemistoksi kirjoittamista

opiskeleville ja kouluihin. Ennen kaikkea tuoreita prosaisteja tutustuttaviksi – persoonalliset tekijäesittelyt.

Ulla-Maija Aho-Harnett, Riitta Attila, Niina Bragge,

Hanna Huhdanmäki, Eve Hyyrykoski, Pirjo Ihamäki,

Pentti Jokinen, Tea Jokiranta, Aino Juntunen, Mervi Kariniemi, Marita

Koivunen, Kirsi LaPorte, Alina Laukkanen, Maritta Lehtinen, Satu

Lehtinen, Kirsi Lehtio, Terttu Lepistö, Juhani Salmi. Näistä tekijöistä

kuullaan vielä… he ovat tulevaisuuden kirjoittajia.

Page 15: Tainari katalogi 2012

15

uusi ja aina kiehtova

joulu

JOKA TONTUN JOULUTARINAT Taina Teerialho

kansi: Hanna Valtokivi

kuva: Anne Niittumaa-Tarkia

ISBN 978-952-5967-08-1

Tainari, 2012 marraskuu

26,00 €

24 ihanaa joulun tarinaa varsin tohelosta tontusta, Alvarista. Mutta hänpä tietää, mitä on vahingossa toheloida tai mitä on olla oikeasti tuhma. Alvarista tulee kaikkien aikojen paras tarkkailijatonttu! Tässä on lyhyiden satuja iltasatukirjaksi - luettavaa pienille joulun odottajille, sekä aikuisille itselleen. Ilta illalta tulevat joulun asiat lähemmäs! Kannen kuva on eurajokelaisen kuvataiteilija Anne Niittumaa-Tarkian teos: alkuperäisteoksen omistaa Eurajoen kunta.

Alvari-tonttuun tykästyville vinkiksi, että Alvarista on yksi osa myös Arkiveisuja Satakunnasta -sarjassa – mainio lähettää tulevalle saajalleen vaikka joulukortiksi, josta on iloa pidemmäksi aikaa.

Page 16: Tainari katalogi 2012

16

KAIKKIHAN TUNTEVAT JOULUN JA PUKIN JOKA TONTUN VÄLTTÄMÄTÖN KÄSIKIRJA

toimittanut: Taina Teerialho

kansi: Hanna Isoaho

kannen kuva: Anne Niittumaa-Tarkia

ISBN 978-952-67233-6-5

Tainari, 2010

25,00 €

NÄYTELMIÄ JOULUTTOMILLE – JOULULOMAN ALKAMISEN JUHLAAN! TIETOA JOULUPUKIN JUURISTA, OHJAUSTA JOULUNÄYTTELYIHIN KOULUISSA, JOULUN PERINNETTÄ KUNNIOITTAEN JA MYÖS UUDISTAEN

Perinteet ovat uuden edessä: 6 napakkaa

näytelmää koulujen kuusijuhliin ja 3 näytelmää

myös talviloman alkamisjuhlaan – kun talven

suurin loma otetaan vastaan ilman kuusijuhlia.

Sopii lukemistoksi kouluille, maahanmuuttaja-

ryhmille, innostuneille jouluihmisille sekä joka

joulu tuskaileville joulunrakentajille.

Lisäksi tietopaketti joulun historiasta sekä monet ideat perinteen

jatkamisesta! Traditiota esitellään niille, joille suomalainen joulu on vieras.

Ja ennen kaikkea, isommille kuudesluokkalaisille on jännitysnovelli tonttujen

saapumisesta – jännitysnovelli sopii kaikille, joiden luottamus jouluun on jo

muuttunut. Joulussa on monia vivahteita.

TEKIJÄT!

lasten- ja tietokirjailija Suvi Vehmanen www.amarantti.fi/t_suvi.html

kirjailija Hanna Isoaho www.hannaisoaho.fi

kirjailija Taina Teerialho www.tainateerialho.info

Vehmanen Teerialho Isoaho

Kiinnostus jouluun ja joulun merkityksiin yhdistää näitä kolmea

kirjailijaa. Hieman eri näkökulmista he lähestyvät joulua, mutta

Page 17: Tainari katalogi 2012

17

joulussahan onkin monia puolia, joten lopputuloksena on

monipuolisesti joulusta kertova opus niille, joille joulu tai joulupukki

eivät ole ennestään tuttuja. Tietysti – fiksut lapsemme tietävät

melkein kaiken olennaisen joulusta, mutta ehkä meille aikuisille on

hyväksi tutustua lähemmin joulun juuriin ja saada tuntumaa samalla

omaan, ainutlaatuiseen ja perin suomalaiseen perinteeseemme

hieman uusista lähtökohdista.

Jouluinen kuu - joulukuu

KIVISTÄ MAATA

NÄYTELMÄKIRJA

Taina Teerialho ISBN 978-952-92-4356-3 100 s. 2-näytöksinen kotimainen draama 15,00 € Näytelmä tulevaisuuden ajasta, jolloin kaikki kärsivät kuivuudesta ja uusi kuumetauti puhkeaa. Tuhkaamon uuni on rikki. Kiviseen maahan on salaa haudattava uusia vainajia. Syyllisyyttä, rakkautta, unelmia ja salaisuuksia… Teerialho kirjoittaa inhimillisiä näkymiä maailmaan ja ihmissuhteisiin.

Kirjailija Taina Teerialho vietti vuonna 2008 juhlavuottaan; kirjailijana 20 vuotta. Sen kunniaksi julkaistiin Kivistä maata. Samana vuonna tuli Teerialholta muita draaman töitä: sketsi satakuntalaisessa revyyssä sekä nuortennäytelmä.

TILAUKSET JA MYYNTI

www.tainari.info/tilaus tai [email protected]

Porin kirjakauppa INFO Antinkatu 15, Pori puh. (02) 61014 000

Page 18: Tainari katalogi 2012

18

JULKAISUT

ARKIVEISUJA SATAKUNNASTA

sarja arkkiveisuja ISSN 1798-968X

Tainari julkaisee sarjan satakuntalaisia arkiveisuja. Sarjassa kirjoittavat eri satakuntalaiskirjailijat joko omalla nimellään tai nimimerkillä. Arkiveisut ovat Tainarin kulttuurihanke arkkiveisuperinteen jatkamiseksi modernisti.

Aiheina on kaikki elämänmeno tänä päivänä.

Arkkiveisujen runous kiinnosti aikanaan markkinayleisöä. Kansalaisten mieltä kuohuttaneista tapahtumista arkkiveisurunoilija ilmaisi omat kommenttinsa. Arkkiveisut levittivät tapahtumat paremmin kuin sanomalehdet. Runomuotoon kirjoitetut veisut kuluivat yleisön käsissä. Nämä pääkirjoitukset muokkasivat mielipiteitä ja loivat mainetta. Nämä uudet arkiveisut kertovat suorasanaisesti, runon ja toisinaan laulunkin avulla ajan ilmiöistämme.

Yksittäinen arkiveisu on hinnalta 1 – 4 euroa. Sarja valmistuu syyskuussa 2012. Koko 12 arkkiveisusarjan voit tilata 20 eurolla (ovh yhteensä 39 €). Ja säästät yli 51 %.

Page 19: Tainari katalogi 2012

19

MINNE TÄMÄ JUNA VIE? TAINARI 2011 4,00 € Junat ovat tärkeä osa elämäämme – rakastettu, vihattu ja monin lempinimin tunnistettu. Aikataulut, myöhästelyt, hinnoittelu ja vihon viimeisenä lippu-uudistus… näistä kaikista ja ennen kaikkea ihmisistä on valtion rautatiet tehty. Artikkelissa mukana työryhmä: Lili Wessman, Pirjo Koivisto ja Taina Teerialho.

UUTISTEN UHKAKUVAT JA ME TAINARI

2011 4,00 € Arkkiveisu kuluneen vuosikymmenen suurimmista uhkista, joita olemme saaneet nauttia tai kauhistella. Niin sarkasmia kuin hellääkin huitelua saavat paniikkia lietsovat uutisoinnit. Tämä on runo-osuudeltaan ehkä laajin Tainarin tähän astisista arkkiveisuista. Artikkelissa mukana työryhmä, (Pirjo Koivisto ja Taina Teerialho).

Tilaukset: www.tainari.info/tilaus tai [email protected]

Page 20: Tainari katalogi 2012

20

Ulvila umpisolmuun TAINARI 2010 1,00 € Ulvila umpisolmuun kertoo arkkiveisuna kuntaliitoksista ja käy esimerkkinä läpi Ulvilan kuntaliitosneuvotteluista. Artikkelissa mukana työryhmä, (et.al. Taina Teerialho) ja runo-osuus Pirjo Koivisto.

Ahlais-Heikki se torilla huusi TAINARI 2010 4,00 € Ahlaisten Heikin tarinaa ja hänestä kerrottuja muistikuvia kerää talteen monien haikaillen muistelemaa ja pyrkii etsimään vastausta kysymykseen, kuka oli tämä kiinnostava kyläpersoona, Heikki. Artikkelissa mukana työryhmä, (et.al. Taina Teerialho) ja runo-osuudet Pauli Karmala (runokokoelmasta Valkoisen hevosen uni).

Tilaukset: www.tainari.info/tilaus tai [email protected]

Page 21: Tainari katalogi 2012

21

Eipä ole tuohesta tämäkään suu TAINARI 2010, kesäkuu 4,00 € Niin karamellien, kahvin kuin monen muunkin verotus kohoaa – onko ruoka ja nautintoaineet vain verotusväylä, keino ohjata terveellisyyteen vaiko syvempää elämänkulttuuria? Kepeästi ja kipeästi arkiveisu iskee suomalaisten suklaaherkkujen, sokurin ja korvikkeitten kautta tähän hetkeen, kun kahville perso suomalainenkin taipuu eurooppalaiseen tapakulttuuriin, tai ainakin suomalaisia siihen kovasti suitsetaan. Työryhmässä tällä kertaa Pirjo Koivisto Ulvilasta ja Taina Teerialho Porista.

Joka tontun joulujutut

TAINARI 2011, marraskuu 2,00 € Tässä arkkiveisussa on perinteinen joulusatu, jossa esittäytyy ensimmäisen kerran suomalainen tonttu Alvari. Hän tonttuilee alvariinsa, mutta tyhmä tämä tonttu ei ole – hän ymmärtää, mikä on ero vahingon ja tuhmuuden välillä. Sadun on kirjoittanut Taina Teerialho. Joulurunot kalevalaiseen mittaan on laatinut Pirjo Koivisto: Joulujuhla kertoo joulun pyhäisestä tunnelmasta; Joulun jälkeen -runo pureutuu siihen arkeen, joka meille joulusta jää.

Tilaukset: www.tainari.info/tilaus tai [email protected]

Page 22: Tainari katalogi 2012

22

Elävä, ihmeellinen kuva TAINARI 2012 4,00 € Elokuvien asiantuntija ja toimittaja Rami Nummi kirjoittaa elämänsä intohimosta, suomalaisesta elokuvista näin satakuntalaiselta kantilta tarkasteltuna. Työryhmässä Rami Nummi (artikkeli), Taina Teerialho (toimitustyö).

Ylistyslaulu Kirjurille TAINARI 2012 2,00 € Kirjurinluoto on Porin kaupungin keskustaa, mutta samalla se on puisto, leikkikenttä, uimaranta, jazzien keskeinen tapahtumapaikka… Kirjurinluoto on tärkeä osa kaupunkimaisemaa – ajankohtaiseana pohjana arkkiveisulle on Hannes Tiiran tietokirja Kirjurinluodosta (ilmestyy 2012).

Manut - 50 vuotias nuori TAINARI 2012 4,00 € Kirjoittajayhdistys Manuscript -63 ry. täyttää vuonna 2013 täysiä vuosia, nimittäin 50 vuotta. Tämä ihan kunnioitettavaan ikään yltänyt yhdistys on ollut vihaisten nuorten miesten liikkeelle polkaisemana monessa mukana. Yksi etappi on ollut Porin jazzien auttaminen alkuun. Mitä muuta on kirjoittajayhdistys ja miten se hengittää tänä päivänä? Mikä on sen henki, onko sillä omat kotitonttunsa tai kummituksensa?

Open parempi arkiveisu TAINARI 2012 4,00 € Mitä on opettajan työ ja arki tänään, miten siinä kestetään – paitsi lujalla huumorilla ja pitämällä itsestä yhtä hyvää huolta kuin kollegoista… Työryhmä kirjoittaa muutoksesta koulumaailmassa. Työryhmässä Taina Teerialho (teksti) ja Pirjo Koivisto (runo).

Page 23: Tainari katalogi 2012

23

Itsepäisyyden lahja - Laulu itsenäisyydestä 6.12. TAINARI 2012 4,00 € Suomen itsenäisyyden juhlapäivä on 6.12. Useimmiten päivän tärkeimmät puheet pidetään toisen maailmansodan tapahtumien puitteissa. Mutta itsenäisyyden juuret ovat vahvemmat, ulottuvat vieläkin syvemmälle kuin vain maahan – mitä itsenäisyys on meissä, mitä se on ollut ihmisissä ennen meitä. Sanaa ja runoa, laulua ja muotokuvaa itsenäisyydestä. Työryhmässä Taina Teerialho (teksti) ja Pirjo Koivisto (runo Linnan juhlista).

Jouluinen arkkiveisu TAINARI 2012 2,00 €

Joulun aikaan näyttäytyy sama kuin itsenäisyyspäivänäkin: on loistelias juhla ja on toinen juhla. Tässä juhlassa on yhtä lailla rauhaa, mieltä ja tahtoa. Vain loisto on toisenlainen, kenties – kenties lähempänä joulun alkuperäistä henkeä? Runojen takana ovat Taina Teerialho Sitä hetkeä odottaa jokainen meistä sekä Pirjo Koivisto runollaan Joulukaupoilla.

Page 24: Tainari katalogi 2012

24

www.tainari.info

ÄÄNIKIRJA – SE ON HAUSKAA JA

HELPPOA. MUKAAN

MATKALLE, MÖKILLE, MARJAAN…

[email protected] puh. +358 50 3013306

Y-tunnus 2261215