SOTILASAIKAKAUSLEHTI 6-7 | 2017 9

Suomen ja Ruotsin pikatie Naton kylkeen

Juha PyykönenPrikaatikenraali res., VTL

S uomea ja Ruotsia pide-tään paljossa samanlai-sina. Väite on totta, sillä

mikään toinen kansallisvaltio ei muistuta niin monessa Suomea kuin Ruotsi, ja päinvastoin. Toi-saalta yhteis- ja rinnakkaiselom-me ei ole ollut aina suoraviivaista eikä ennustettavaa. Näin on myös sotilaallisen yhteistyön saralla. Eroavaisuuksien lähteet ovat his-toriassa, kansallisessa identitee-tissä ja geopolitiikassa sekä näistä kumpuavassa ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa.

Tilaisuuteen tartuttiin yhdessä

Raportti vertailee Suomen ja Ruot-sin edesottamuksia nopeasti muut-tuvassa turvallisuusympäristössäm-

Parissa vuosikymmenessä kahdesta puolueettomasta, syrjäisestä ja pienestä kansallisvaltiosta kuoriutui maailman vahvimman sotilasliiton parhaat kumppanit. Miten tässä näin kävi? Tässä artikkelissa tarkastellaan Suomen ja Ruotsin puolustuspoliittista ja sotilaallista yhteistyötä Naton kanssa vuosina 1992 – 2016. Teksti perustuu kirjoittajan Ulkopoliittisen instituutin Raportit -sarjassa julkaistuun analyysiin Nordic Partners of NATO. How similar are Finland and Sweden within NATO cooperation? Se on vapaasti ladattavissa osoitteessa http://www.fiia.fi/fi/publication/616/nordic_partners_of_nato/

10

me: Neuvostoliitto hajosi ja ainoa-na johtovaltiona jatkoi Yhdysval-lat; Varsovan liitto lakkautettiin ja valtaosa sen jäsenistä liittoutui vapaaehtoisesti entisen vihollisen kanssa; Naton päätehtävä vaihtui oman alueen puolustamisesta krii-sinhallintaan ja takaisin; Naton rauhankumppaneiden määrä kas-voi nollasta 41:een; Naton jäsen-määrä lähes kaksinkertaistui. Na-to-maat päättivät heti vuonna 1991 hyödyntää muutoksien avaamia mahdollisuuksia. Nato käynnisti liiton ulkopuolisten maiden kanssa sotilasyhteistyön, jossa Suomella ja Ruotsilla on ollut tiennäyttäjän rooli alusta saakka.

Kumppanuusohjelma, Partner-ship for Peace (PfP), syntyi Yhdys-valtojen aloitteesta vuonna 1994, jotta Varsovan liitosta vapautu-neisiin keski- ja itäeurooppalaisiin valtioihin saataisiin keskustelu-yhteys. Sopivaksi puheenaiheeksi valikoitui alussa turvallisuus. Soti-laallinen yhteistoiminta käynnistyi hitaasti ja suuren epäluottamuksen ilmapiirissä, mutta se eteni evoluu-tiomaisesti pienin askelin. Alussa Nato otti sotilaallisen yhteistoimin-nan päämääräksi tukea kumppani-maita kunkin oman puolustuksen kehittämisessä ja Naton standardi-en käyttöön ottamisessa.

Parissa vuodessa kävi selväk-si, että kumppanin tavoitteena on joko päästä Naton jäseneksi tai parantaa valmiuksia rauhantur-va- ja kriisinhallintaoperaatioita varten. Kaksitoista kumppania liittyi jäseneksi vuosien saatossa, mutta Suomi ja Ruotsi keskittyivät kehittämään koulutustaan ja va-rustustaan yhteensopivammaksi ja kelvolliseksi yhä vaativampia kriisinhallintaoperaatioita silmällä pitäen. Kumppanille hyöty tuli sii-

tä, että samalla parani kansallinen puolustuskyky tai ainakin sotilaal-linen osaaminen.

Balkanin operaatioihin osal-listuminen oli molempien maiden kannalta vahvin muutosvoima suo-rituskykyjen kehittämisessä. Heti ensimmäisten havaintojen pohjalta vedettiin niin Helsingissä kuin Tuk-holmassa johtopäätös, että omat joukot eivät monessakaan kohdin täytä monikansalliselle kriisinhallin-tajoukolle asetettavia vaatimuksia. Natolla oli samanlaisia ongelmia, joten Nato-maat kysyivät ennak-koluulottomasti ratkaisuja myös kahdelta kokeneelta rauhantur-vaajavaltiolta. Suorituskykyjä ja osaamista kehitettiin Naton ohja-uksessa, mutta myös pohjoismaisia kokemuksia soveltaen. Samalla ryh-dyttiin syventämään pohjoismaista puolustusyhteistyötä.

Suomesta ja Ruotsista katsoen maiden asevoimissa nähtiin huo-mattavia eroja etenkin sotavarus-tuksen osalta. Kauempaa katsoen maita pidettiin samankaltaisina, sillä molemmat käyttivät parhaita voimavarojaan ja parasta varus-tustaan saavuttaakseen luottamus-ta ja uskottavuutta Nato-maiden silmissä. Alun epäröinnin ja va-rovaisuuden karistua, yhteistyön laajuus, syvyys ja uudet toiminta-muodot heijastuivat vuosi vuodel-ta voimakkaammin kaikkien puo-lustushaarojen ja jokaisen aselajin koulutukseen ja varustukseen. Ero 1990-luvun tilanteeseen on huo-mattava!

Operaatiot kehitysympäristönä

Molempien maiden maavoimien osalta kehitystyön määrällinen huippu saavutettiin Balkanin ope-

raatioissa. Laadun osalta huippu saavutettiin Afganistanissa ISAF-operaation loppuvuosina 2009–2014.

Molempien merivoimien läh-tötaso oli muita puolustushaaroja korkeampi, mutta sielläkin yhteis-toimintaa ja kykyjä parannettiin. Suomen ilmavoimat kehitti kor-kealaatuista osaamista harjoituk-sissa, joka todennettiin, muiden ta-voin, Naton arviointijärjestelmällä. Ruotsin ilmavoimien menestyksel-linen osallistuminen Libyan ope-raatioon vuonna 2011 osoitti, että se täyttää kaikki puolustusliiton asettamat vaatimukset. Vaativien Nato-johtoisten kriisinhallinta-operaatioiden päätyttyä tärkeintä on ollut löytää keinot pitää yllä Suomen ja Ruotsin saavuttamaa korkeaa operatiivista suoritusky-kyä ja yhteensopivuutta niin Naton kanssa kuin keskenään.

Yksi merkittävimmistä saavu-tuksista kahden kärkikumppanin ponnisteluissa on se, että Nato on oppinut luottamaan kärkikump-paneihinsa. Yhteistyöstä on saatu myös aiempaa joustavampaa ja avoimempaa. Tähän ovat myötä-vaikuttaneet muutkin kumppanit, etenkin Itävalta ja Australia. Toi-saalta on ymmärrettävää ja hyväk-syttävää, että kaikki eurooppalaiset rauhankumppanit eivät syvennä yhteistoimintaa esimerkiksi poliit-tisten rajoitustensa vuoksi.

Politiikat myös erottavat

Niin Suomi kuin Ruotsikin tavoit-televat politiikoillaan asetelmaa, jossa ne voivat halutessaan olla kriisin ja sodan aikana sotilaallises-ti liittoutumattomia tai puolueet-tomia. Nato-yhteistyössä tähän on pyritty kahdenvälisin hankkein ja

© 2017 LOCKHEED MARTIN CORPORATION© 2017 LOCKHEED MARTIN CORPORATION

Designer: Daniel BuckCommunicator: Carla KrivanekDue Date: 4/28/17

Job Number: FG16-16381MMPublication: Sotilasaikakauslehti Visual: 3 F-35AsCountry: Finland

Live: H: 276mm W: 206mmTrim: H: 270mm W: 200mmBleed: n/aGutter: NoneResolution: 300 DPIDensity: 300Color Space: CMYK

TULEVAISUUDEN HAASTEET EDELLYTTÄVÄT

TULEVAISUUDEN HÄVITTÄJÄÄ.

LOCKHEED MARTIN RAKENTAAPAREMPAA HUOMISTA.

12

lukuisilla koordinoiduilla toimilla, mutta eroavaisuuksiakin löytyy.

Ruotsi halusi suurempaa näky-vyyttä Natossa, joten sen panokset Afganistanissa olivat vuosien ajan selvästi Suomea suuremmat. Sel-keä esimerkki on lähes pataljoonaa vastaava Provincial Reconstruc-tion Team (ISAF PRT) Mazar-e-Sharif ’ssa, johon Suomi osallis-tui enimmillään komppanialla. Lyhytaikaisempi, mutta Natossa vieläkin enemmän kiitosta saanut panostus oli lento-osaston lähet-täminen Unified Protector -ope-raatioon (OUP) Libyaan vuonna 2011. Ruotsi saavutti yhteistoimin-nassa tason, ”jolle ei ole vertaista kumppaneiden joukossa”, kuten Naton edustajat ovat todenneet. Maan puolustusteollisuus sai tie-tenkin osansa kunniasta.

Eri suuntiin lähdettiin myös nopean toiminnan joukkojen ke-

hittämisessä, vaikka alussa molem-mat tavoittelivat tiivistä yhteistyötä Nato Response Force -joukkojen (NRF) kanssa. Suomi on jatkanut yhä syvenevää yhteistyötä käyttäen lähinnä NRF-joukkoja suoritusky-kyjen kehittämisympäristönä, kun Ruotsi pyrki samaan tavoitteeseen EU:n taisteluosastojen (EU Battle Group, EUBG) avulla. Nykyään kumpikin on mukana molemmissa joukoissa.

Erilaiset puolustusratkaisut

Tärkein ero kahden kumppa-nin välillä on päätyminen erilai-siin puolustusratkaisuihin. Ruotsi kääntyi vuonna 2004 korostamaan sotilaallista kriisinhallintaa asevoi-mien päätehtävänä mm. Venäjän myönteisen kehityksen, uusien tur-vallisuusuhkien luonteen sekä EU:n

ja Naton laajentumisten perusteel-la. Kaikki voimavarat suunnattiin uudenlaiset vaatimukset täyttävien asevoimien luomiseen. Henkilövah-vuuksia supistettiin vaiheittain noin 93 prosenttia vuoden 1990 tasosta. Maan johdossa päätettiin luottaa ulkopuoliseen sotilaalliseen apuun EU:n Lissabonin sopimuksen ja solidaarisuusjulistuksen pohjalta. Ruotsi myös lupasi auttaa sotilaal-lisesti jokaista EU-maata ja kaikkia pohjoismaita vastavuoroisuuden hengessä.

Suomessa Puolustusvoimat jat-koi vahvuutensa supistamista noin kolmannekseen 1990-luvun alun tasosta. Oman alueen puolusta-minen säilyi päätehtävänä, mutta ryhdyttiin myös rakentamaan laa-dukkaita joukkoja ja järjestelmiä vaativiin kriisinhallintaoperaa-tioihin. Puolustusratkaisuista tuli erottava tekijä Suomen ja Ruotsin

Lehtikuva

SOTILASAIKAKAUSLEHTI 6-7 | 2017 13

välille noin vuosikymmenen ajaksi. Silti sotilaallinen yhteistyö kaikilla tasoilla eteni hyvin kahdenvälisenä ja myös Naton kanssa.

Turvallisuuskeskustelu Euroo-passa sai hetkeksi uuden suunnan Venäjän ja Georgian välisen ly-hyen sodan seurauksena elokuus-sa 2008, mutta pysyvää muutosta ei tullut. Ruotsissa havahduttiin riittämättömään puolustuskykyyn viimeistään vuoden 2013 keväällä, kun Venäjän strategiset pommi-koneet harjoittelivat ydinaseiden käyttöä Tukholman ja Gotlannin alueille. Loppuvuodesta 2012 Ruotsin sotilasjohto oli ilmoitta-nut, että maa kykenee puolusta-maan yhtä viidestä strategisesta alueestaan noin viikon ajan. Tä-män jälkeen on saatava sotilaallista apua ulkomailta.

Suomi on katsonut voivansa puolustaa koko aluettaan ja tar-vittaessa yksinkin. Merkittävät eroavaisuudet heijastuivat hieman kahdenväliseen yhteistyöhön, mut-ta Naton näkökulmasta niillä ei ollut merkitystä, sillä molemmat osallistuivat esimerkillisesti ja ko-koaan suuremmalla panoksella sen johtamiin operaatioihin ja sotilaal-liseen yhteistoimintaan.

Ruotsissa keskustelu on syven-tynyt ja monipuolistunut uusien

teemojen, kuten Nato-jäsenyyden edut ja haitat, myötä. Uutta puo-lustuspoliittista linjaa on nouda-tettu vuodesta 2015 alkaen. Siinä painopiste on palautettu alueen puolustamiseen ja tämän edellyt-tämään taistelukykyyn. Taloudel-liset lisäpanostukset ovat kuitenkin jääneet hyvin vaatimattomiksi eikä riittävää puolustuskykyä edes odo-teta saavutettavan ennen vuotta 2023.

Samalla puolustusratkaisulla lähemmäs

Suomen ja Ruotsin sotilaallisen yhteistyön painopistealue on vaih-tunut Afganistanista Itämerelle. Lähialueellemme syntyi sotilaalli-nen epätasapaino, kun eurooppa-laisia ja yhdysvaltalaisia asevoimia supistettiin parin vuosikymmenen ajan samalla, kun Yhdysvaltojen päähuomio siirtyi Aasiaan. Epä-tasapaino vahvistui, kun Venäjän politiikka muuttui aggressiivi-semmaksi ja se lisäsi sotilaallista toimintaansa ja suorituskykyään pohjoisessa Euroopassa.

Suomen ja Ruotsin sotilaal-linen yhteistyö kahdenvälisenä, mutta myös Naton kanssa, on saa-nut turvallisuustilanteen muutok-

sen myötä yhä enemmän alueen puolustamisen piirteitä. Suomi vahvisti yhteistyössä piirteitä, jot-ka palvelivat aiempaa suoremmin kansallista puolustuskykyä. Ruot-sin kiivaan sisäisen keskustelun kautta sen puolustusratkaisu pa-lautettiin lähemmäs alueen puo-lustamista, tosin vaatimattomalla asevoimalla ja pelotteella. Molem-pien puolustusratkaisut korostavat nykyään sotilaallisen pelotteen en-nalta ehkäisevää merkitystä.

Nato käänsi päätehtävänsä kriisinhallinnasta takaisin oman alueen puolustamiseen Krimin miehityksen opettamana vuonna 2014. Monikansallisen organisaa-tion muutos uuteen puolustusrat-kaisuun ja sen vaatimaan suoritus-kykyjen muokkaamiseen toteutuu kuitenkin hitaasti. Näkyviä merk-kejä Naton uudesta painopisteestä ovat Baltian maihin ja itäisen Kes-ki-Euroopan jäsenmaihin sijoitetut monikansalliset joukot ja järjestel-mät. Muutos näkyy myös joukko-jen käyttösuunnitelmissa ja niiden rauhan ajan sijainneissa, mutta etenkin suuresti lisääntyneissä monikansallisissa harjoituksissa. On selvää, että Naton uusi puo-lustusratkaisu ja pelotteen uskotta-vuus vaativat aiempaa enemmän harjoittelua alueella jäsenmaiden

14

kesken, mutta myös kahden kump-panimaan kanssa.

Raporttini keskeinen havain-to on, että kun Suomen, Ruotsin ja myös Naton puolustusratkaisut ovat keskittymässä oman alueensa puolustamiseen, ne muistuttavat yhä enemmän toisiaan. Tästä seu-raa, että samankaltaiset puolustus-ratkaisut madaltavat puolustuspo-liittisen ja sotilaallisen yhteistyön kynnystä ja lisäävät synergiaetuja osallistujien välillä. Yhteisesti jaet-tu uhkakuva ja maantiede vahvis-tavat yhteistyön tarvetta ja keski-näisriippuvuutta.

Ajankohtainen kysymys on, että kuinka laajalle ja syvälle yh-teistyö Suomen ja Ruotsin välillä tai Naton kanssa voi edetä ilman puolustusliiton jäsenyyttä. Rapor-

tissani kuvattu neljännesvuosisa-dan kehityskulku näyttää johtavan joko yhteistyön syventymisen oh-jaamana puolustusliiton jäsenyy-teen tai yhteistyön jäädyttämiseen tasolle, josta toinen ei enää po-liittisista tai muista syistä kykene etenemään. Tällaisia syitä ovat muun muassa Ruotsin ilmoitus pidättäytyä sitovista sopimuksista ja yhteistyön rajoittaminen vain rauhan ajan toimiin ilman kytköstä kansalliseen puolustukseen. Mo-lemmissa vaihtoehdoissa kehitys heijastuisi pohjoismaiseen yhteis-työhön, ja erityisesti, jos kaikki viisi olisivat samassa puolustusliitossa.

Yhteistyötä voidaan syventää pienin askelin, kuten tähän asti on tehty, tai jäntevämmin alueellisena ohjelmana joko Naton ohjauksessa

tai tukeutuen sen tarjoamiin pal-veluihin, kuten koulutus-, harjoi-tus- ja hankintaohjelmat sekä stan-dardisointi ja konsultointi. Hyviä eväitä tällaiseen löytyy Suomen ja Ruotsin kahden- ja monenvälisistä hankkeista, joilla tähdätään muun muassa yhteisesti käytettäviin suo-rituskykyihin rauhan ja sodan aikana. Laillinen perusta löytyy Yhdistyneiden Kansakuntien Pe-ruskirjan 51. artiklasta.

Jännitteet säilyvät voimakkai-na Suomen ja Ruotsin lähialu-eilla, joten sotilaallinen yhteistyö on tärkeämpää kuin kertaakaan Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Tulevaisuudessa Suomen ja Ruot-sin turvallisuus kohenee parem-min yhteistyötä lisäämällä kuin eristäytymällä. Naton kannalta on

Naton miinantorjunta-alusosasto Standing Nato Mine Countermeasures Group 1 (SNMCMG1) vierailulla Helsingissä perjantaina 19. toukokuuta 2017.

Lehtikuva

SOTILASAIKAKAUSLEHTI 6-7 | 2017 15

välttämätöntä, että sen yhteistyö kahden kärkikumppanin kanssa tuottaa todenmukaisia perustei-ta suunnittelulle ja harjoittelulle. Näiden pohjalta yhteisesti sovittu ja ulkopuolisille näkyvä toiminta kriisiä ja sotaa varten tuottaa lisä-turvaa kaikille osallisille.

Samanlainen päämäärä

Vastaus alussa esitettyyn kysymyk-seen on seuraava: pienin askelin il-man tarkkaa päämäärää. Tilaisuus avautui Neuvostoliiton hajottua. Suomen ja Ruotsin sotilasyhteis-työn lähtökohdat Naton kanssa olivat hyvin samankaltaiset.

Yhteistyö eteni rinta rinnan Naton johdolla ja hyödyntäen sen

kanssa yhdessä ideoituja rauhan-kumppanuuden politiikkoja ja oh-jelmia. Samankaltaisuudet vahvis-tuivat, kun molemmat sovelsivat Naton käytäntöjä niin teorioissa, operaatiotaidossa ja taktiikassa, sotilaallisissa taidoissa kuin varus-tuksessakin.

Ruotsi, kuten myös Nato, lähti kriisinhallinnan tielle, laski mer-kittävästi puolustuskykyään, mutta on palauttamassa oman alueen puolustuksen päätehtäväkseen. Suomi supisti asevoimiaan, osal-listui tiiviisti Nato-johtoisiin ohjel-miin ja operaatioihin, mutta säi-lytti riittävän kansallisen puolus-tuskykynsä. Naton silmissä kah-den kärkikumppanin väliset erot olivat pienet, mutta toki Ruotsin

eduksi sen vahvempien ISAF- ja OUP-panostusten seurauksena.

Yhteistyössä on runsaasti käyttämätöntä voimavaraa ja sen tarve kasvaa. Yhteistyö siis jat-kuu vahvana ja tuottaa lisäturvaa osallistujille. Oleellista on, että sotilaallinen yhteistyö Ruotsin ja Naton kanssa palvelee suoraan Suomen olemassaolon turvaavaa puolustuskykyämme.