Suolayrtillä (Salicornia europaea) elävien perhosten ja suolamailla elävien kovakuoriaisten esiintymisselvitys

Keski-Pohjanmaalla 2014

 

Raportti Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle 1.11.2014  

 

Albus Luontopalvelut

Tuposlammentie 13

91910 TUPOS

puh: 050-526 8340

e-mail: mutanen.teppo@gmail.com  

 

Raportin kirjoittajat: FT Marko Mutanen, FM Mikko Pentinsaari 

Maastotyöt: Marko Mutanen, Mikko Pentinsaari, Jaana Höglund (opas) 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

1. Taustaa Albus Luontopalvelut selvitti vuonna 2013 suolayrtillä elävien perhosten esiintymistä Pietarsaaren ja Uudenkaarlepyyn kuntien alueilla suunnittelija Jaana Höglundin (Etelä‐Pohjanmaan ELY‐keskus) toimeksiannosta. Suolamaiden määrä ja pinta‐ala on vähentynyt viime vuosikymmenten aikana Suomessa rajusti. Mahdollisia syitä on useita. Todennäköisesti merkittävä tekijä on rantalaidunnuksen vähentyminen, mikä on toisaalta aiheuttanut suolamaiden umpeenkasvua ja toisaalta estänyt uusien suolamaiden syntyä merestä nouseville alueille. Osatekijänä ovat voineet olla myös Itämeren rehevöityminen ja sen seurauksena ruovikoiden menestys matalakasvuisten rantaniittyjen kustannuksella sekä Itämeren suolapitoisuuden aleneminen viime vuosikymmenten aikana niukkojen atlanttisten suolapulssien vuoksi. 

Vuoden 2013 selvityksessä käytiin läpi kolme mantereella sijaitsevaa suolakkoa ja selvitettiin kahden suolayrtillä esiintyvän perhosen, suolayrttijäytäjäkoin (Scrobipalpa salicorniae) ja suolakkopussikoin (Coleophora salicorniae) esiintymistä. Selvityksessä löytyi runsas suolayrttijäytäjäkoin esiintymä Pietarsaaren Hällansandin alueelta ja sen vierestä vielä toinen niukka esiintymä. Lajin todettiin elävän paikalla paitsi suolayrtillä, myös suolasolmukilla (Spergularia salina). Samassa yhteydessä alueelta löytyi puolivahingossa myös runsas meritöyrylään (Heterocerus flexuosus) esiintymä. Meritöyryläästä ei ollut tunnettu tuoreita esiintymiä Ahvenanmaan ja Hangon ulkopuolelta. Suolayrttijäytäjäkoin esiintymä Hällansandissa oli tässä vaiheessa ainoa varmuudella elossa oleva esiintymä Suomessa, sillä Siikajoen Tauvon esiintymän todettiin saman vuonna olleen hävinnyt ja edellisestä (epävarmasta näköhavainnosta) havainnosta Houtskärin saaristostakin (Jungfruskär) on jo vuosia. Ahvenanmaan suolakoilta lajia ei ole etsinnöistä huolimatta enää löytynyt, vaikka siellä elää muutamassa paikassa yhäkin toinen perhoslaji, suolakkopussikoi. 

Koska Pietarsaaren suolamaat osoittautuivat erityisen arvokkaiksi suojelukohteiksi v. 2013, selvitystä päätettiin ELY‐keskuksen (Jaana Höglund) toivomuksesta jatkaa muutaman tunnetun saaristossa sijaitsevan kohteen osalta. Samalla päätettiin tarkistaa Hällansandin esiintymän tila ja mahdollisuuksien mukaan selvittää laajemmin myös suolamaille rajoittuneiden kovakuoriaisten mahdollista esiintymistä kohteilla. Suolamailla rajoittuneita uhanalaisia kovakuoriaislajeja on Suomessa useita. Kovakuoriaisasiantuntijana selvityksessä toimi Mikko Pentinsaari Oulun yliopistosta.  

Marko Mutanen on aiemmin tutkinut sekä suolayrttijäytäjäkoin että suolakkopussikoin elintapoja koko Suomen alueella. Mikko Pentinsaari on vuosien ajan tutkinut suolamaiden kovakuoriaisia samoin koko Suomen alueella. 

 

2. Suolamaiden perhoset ja kovakuoriaiset Suolamaille rajoittuneita perhoslajeja on Suomessa johdannossa mainitut suolayrttijäytäjäkoi (Scrobipalpa salicorniae) ja suolakkopussikoi (Coleophora salicorniae). Vuoden 2013 raportissa Etelä‐Pohjanmaan ELY‐keskukselle (Mutanen & Mutanen 2013) näiden lajien elintavat selostettiin seikkaperäisesti eikä niitä toisteta tässä. Myös kuvat lajeista esitettiin edellisessä raportissa. Sen sijaan käymme läpi suolamaiden kovakuoriaislajistoa ja niiden esiintymistä Suomessa.  

Bledius‐suvun lyhytsiipiset, suomeksi myyriäiset, ovat elintavoiltaan hyvin omalaatuisia kovakuoriaisia. Ne kaivavat käytäviä hiekka‐ ja savimaahan. Sekä toukat että aikuiset syövät pääasiassa leviä, joita ne kaapivat irti hiekanjyvistä. Suomessa elää kolme pelkästään suolamaille 

rajoittunutta Bledius‐lajia: laakamerimyyriäinen (Bledius tricornis, EN), kyrmymerimyyriäinen (B. spectabilis, CR) ja pitkämerimyyriäinen (B. diota, CR). Näistä laakamerimyyriäinen (Kuva 1) tunnetaan useista paikoista etelärannikolta (tuoreita havaintopaikkoja Kotka, Hamina, Parainen, Houtskari ja neljä esiintymää Ahvenanmaalla). Kyrmymerimyyriäistä on löydetty viime vuosina ainoastaan Hangon Täktbuktenilta, missä se esiintyy kohtalaisen runsaana. Pitkämerimyyriäinen (Kuva 2) elää samalla Täktbuktenin suolakolla, minkä lisäksi se tunnetaan Siikajoen Tauvon luonnonsuojelualueen suolakoilta (Pentinsaari 2009). Molemmista lajeista on lisäksi vanhoja havaintoja Ahvenanmaalta. 

Dyschirius‐suvun maakiitäjäiset saalistavat pääasiassa Bledius‐lajien toukkia ja aikuisia. Meillä esiintyvistä lajeista suolamyyräkiitäjäinen (Dyschirius salinus, EN) on erikoistunut suolamaihin. Sitä on havaittu sekä kyrmy‐ ja pitkämerimyyriäisen seurassa Hangon Täktbuktenilla että laakamerimyyriäisen kolonioissa Ahvenanmaalla.  

Vähähyrrä (Bembidion minimum, VU) on meillä tavattavista Bembidion‐lajeista ainoa suolamaaspesialisti. Sen elintapoja ei tunneta perusteellisesti. Useimmat Bembidion‐lajit syövät ensisijaisesti kuolleita hyönteisiä, mutta tilaisuuden tullen saalistavat myös eläviä pikkueläimiä ja hyönteisten munia (Lindroth 1985). Tuoreet vähähyrrähavainnot rajoittuvat Ahvenanmaan ja Etelä‐Suomen suolakoille. Lajista on kuitenkin vanha havainto myös Etelä‐Pohjanmaalta. 

Töyryläät (Heteroceridae: Heterocerus, Aygules) elävät samaan tapaan kuin Bledius‐lajit, kaivaen käytäviä kosteaan hiekkaan tai saveen. Ne syövät leviä ja lahoavaa kasviainesta (Skalický & Ezer 2014). Meritöyryläs (Heterocerus flexuosus, EN) on lajeistamme ainoa suolamaaspesialisti. Tuoreita havaintoja on ainoastaan Ahvenanmaalta ja Hangon Täktbuktenilta, sekä Hällsandista vuoden 2013 perhosselvityksen yhteydessä. Siikajoelta (mitä ilmeisimmin Tauvosta) on pari havaintoa 1900‐luvun alusta. 

Carpelimus foveolatus on harvinainen, mutta elinvoimaiseksi arvioitu lyhytsiipislaji, joka elää suolamailla. Pääosa kotimaisista havainnoista on Etelä‐Suomesta, mutta laji löytyi myös Siikajoen Tauvon suolakoilta v. 2009 (Pentinsaari 2009). Carpelimus‐lajien elintavat tunnetaan huonosti, mutta oletettavasti ne syövät joko elävää tai kuollutta kasviainesta (Schülke 2011). 

Edellä mainittujen lajien lisäksi suolamailla elää joitakin uhanalaisia kovakuoriaislajeja, jotka eivät kuitenkaan ole tiukkoja suolamaaspesialisteja. Esimerkiksi mantulantiainen (Aphodius plagiatus, VU) esiintyy melko runsaana Hangon Täktbuktenin suolakolla, mutta elää myös muunlaisilla avoimilla merenrantapaikoilla ja harvinaisena myös sisämaassa. Myös lähisukuisesta kunttalantiaisesta (A. niger, VU, kuva 3) on joitakin suolamaalöytöjä. Molemmat elävät märässä maaperässä lahoavaa kasviainesta syöden eivätkä vaadi lantaa toisin kuin useimmat Aphodius‐lajit.  

 

 Kuva 1. Bledius tricornis. 

 

Kuva 2. Bledius diota. 

 Kuva 3. Aphodius niger

3. Menetelmät Kirjoittajista M. Mutanen ja M. Pentinsaari kävivät yhdessä Heikki Pöykön kanssa Hällansandissa 19. kesäkuuta illalla n. klo. 22.00‐23.00 tarkistamassa suolayrttijäytäjäkoin aikuisten mahdollisen esiintymisen sekä myös tarkistamassa kovakuoriaisten esiintymistä paikalla. Menetelmänä oli tällöin haavipyynti sekä suolamailla konttaaminen ja puhaltelu suolayrttikasvustoihin perhosten häiritsemiseksi ja havainnoinnin helpottamiseksi. Suolayrttijäytäjäkoita on löydetty Suomesta varsin harvoin eikä sen lentoaikaa tunneta kovin hyvin. Myöskään allekirjoittaneet eivät aiemmin olleet havainnoineet lajia aikuisena luonnosta. Uusien Luodon saaristossa sijaitsevien kohteiden kartoitus suoritettiin perhosten toukka‐aikaan 1.9.2014. Tämä on sovelias aika paitsi etsiä perhoslajeja toukkana, myös suolamaiden Bledius‐lajien esiintymisen selvittämisessä. Samalla käytiin tarkistamassa myös Hällansandin kohteiden tila. Kartoituksen suorittivat M. Mutanen ja M. Pentinsaari. Oppaana toimi Jaana Höglund Etelä‐Pohjanmaan ELY‐keskuksesta ja veneen kuljettajana paikallinen alueen hyvin tunteva henkilö. Heidän opastaminaan suolamaalaikut ja suolayrtti‐ sekä suolasolmukkikasvustot löytyivät ilman erillistä etsintää. Luodon kunnassa sijaitsevat ja ensi kertaa kartoitetut alueet on esitetty karttakuvissa 4 ja 6 ja maisemakuvat tutkitusta alueista kuvissa 5 ja 7. Perhosten toukkia etsittiin ravintokasveilta tutkimalla niitä silmämääräisesti sekä avaamalla mahdollisesti toukkien asuttamia versoja.  

Kovakuoriaisia kartoitettiin etsimällä Bledius‐ ja Heterocerus‐lajeille tyypillisiä käytävien suu‐aukoille muodostuvia hiekkakekoja (kuvat 8‐11). Bledius‐lajit saa useimmiten ajettua ulos käytävistään ”tulvittamalla” eli kaatamalla käytävien päälle vettä. Suolamaiden lajit ovat kuitenkin ilmeisesti sopeutuneet ajoittaiseen veden alle jäämiseen kaivamalla hyvin syviä, jopa 50 cm maanpinnan alapuolelle yltäviä käytäviä, joihin muodostuviin ilmataskuihin ne voivat paeta tulvavettä. Tulvittaminen ei useimmiten vaikuta niihin millään tavalla (M. Pentinsaari, henk. koht. havainto). Tästä syystä kaivoimme kullakin kohteella useita satunnaisia käytäviä auki 

puutarhalapiolla aikuisten kuoriaisten löytämiseksi. Muita kuoriaislajeja etsittiin seulomalla suolamaalaikkujen laidoille kertynyttä kariketta, sekä kiviä ja puunkappaleita kääntelemällä. Muutamia Bledius‐yksilöitä talletettiin kultakin kohteelta lajinmääritysten varmistamiseksi. Pitkämerimyyriäisen pystyy tunnistamaan jo maastossa kohtalaisen luotettavasti, mutta laaka‐ ja kyrmymerimyyriäinen ovat hyvin samannäköisiä ja tuntomerkkien näkeminen vaatii mikroskooppitarkastelua. 

 

          

 Kuva 4. Luodon Hälsingöklinsenin kohde (70767:82832), hyönteisten esiintymät ja merkitty nuolilla. 

 Kuva 5. Ilmakuva Luodon Hälsingöklinsenin kohteesta (kuva: Jaana Höglund). 

 Kuva 6. Luodon Sandgrundetin kohde (7074:8286),  kovakuoriaisten esiintymiskohta merkitty nuolella. 

 Kuva 7. Ilmakuva Luodon Sandgrundetin kohteesta (kuva: Jaana Höglund). 

 Kuva 8. Lukuisia Bledius‐kekoja Hällansandin suolamaalla kesäkuussa 2014. 

 

 Kuva 9. Bledius diota ja lajille tyypillisiä hienorakeisia hiekkakekoja. 

 

 

 Kuva 10. Bledius tricornis ‐lajin tyypillinen karkearakeinen hiekkakeko. 

 

 Kuva 11. Maan alta esiin kaivettu Bledius tricornis ‐yksilö. 

 

4. Tulokset Kesäkuun 19. päivänä 2014 Hällansandin maastokäynnin aikana sää oli ihanteellinen hyönteisten aktiivisuuden kannalta. Lähes välittömästi Hällansandin suuremmalta kohteelta löytyi maasta pomppimasta pieniä perhosia, jotka oli jo maastossa helppo tunnistaa olevan suolayrttijäytäjäkoita. Muutamia yksilöitä tallennettiin dokumentointisyistä, sillä lajilla on useita läheisiä sukulaisia. Lajia havaittiin n. tunnin aikana yli 50 yksilöä. Kohde vaikutti tällöin kehittyneen jopa parempaan suuntaan viime vuodesta ja lajia löytyi suolamaan eri osista. Hällansandin eteläisemmällä kohteella emme käyneet, sillä paikka on mökkipiha‐aluetta ja paikalla oli tällöin asukkaita. 

Kartoitus syyskuun ensimmäisenä päivänä 2014 aloitettiin Hälsingeklinsenin alueelta. Alueella todettiin olevan useita melko laajoja suolamaalaikkuja, joilla paikoin kasvoi suolayrttiä ja suolasolmukkia jopa runsaasti. Pääosin kasvit olivat pieniä, mutta muutamin kohdin suurempia. Läheltä kartoitettavan alueen lounaisnurkkaa löytyi osa, jossa kasvit olivat suurempia. Niiltä löytyi jonkin verran (n. 10 kpl) yllättävän pieniä, vain muutaman millimetrin mittaisia suolayrttijäytäjäkoin toukkia (Kuva 12, esiintymän kohta kuvassa 4, eteläisempi nuoli). Suolasolmuksilta ei löytynyt toukkia. Kaiken kaikkiaan alueelta löytyi melko vähän toukkia, mutta on vaikea sanoa, mikä merkitys toukkien pienuudella oli asiassa. Epäilemättä se vaikeutti toukkien löytymistä. Koska laji oli lennossa (ja osiin jo kulunutta) jo kesäkuun 19. päivä, toisen sukupolven esiintyminen tuntuu hyvin todennäköiseltä selitykseltä toukkien pieneen kokoon syyskuun alussa. Ehkä lämmin heinäkuu oli saanut toisen sukupolven kehittymään. 

Hälsingeklinseniltä löytyi useita yksilöitä sekä laakamerimyyriäistä että pitkämerimyyriäistä. Bledius‐lajien käytäviä oli avoimilla suolamaalaikuilla runsaasti, ja aiempien suolamaakokemusten perusteella lähes kaikki kuulunevat em. lajeille. Kuvassa 4 kaksi dokumentoitua esiintymää molemmille lajeille on merkitty nuolin. Myös useita Dyschirius‐suvun maakiitäjäisiä havaittiin, mutta kaikki talletetut yksilöt edustivat tavallisia lajeja (D. politus ja D. globosus). 

Toisena kohteena oli Sandgrundetin saari sisempänä saaristossa. Lähes koko saari on varsin avointa ja matalakasvuista niittyä ja siellä on melko paljon avointa suolamaata laajalla alueella. Suolayrttiä ei kuitenkaan ole erityisen paljon ja se oli pääsääntöisesti varsin pienikokoista. Etsinnöistä huolimatta suolayrttijäytäjäkoita ei löytynyt paikalta, vaikka sen esiintyminen tuntuukin täysin mahdolliselta. Toukkia on kuitenkin vaikea löytää pieniltä kasveilta, joilla esiintyessään ne eivät paljasta itseään sitomalla kasvin osia yhteen. 

Sekä laaka‐ että pitkämerimyyriäinen esiintyivät myös Sandgrundetilla, ja Hälsingeklinsenin tapaan Bledius‐käytäviä oli runsaasti. Lisäksi kariketta seulomalla löytyi kolme yksilöä vaarantuneeksi luokiteltua kunttalantiaista ja yksi Carpelimus foveolatus ‐lyhytsiipinen. Näiden lajien esiintymien kohta on merkitty nuolella kuvaan 6. 

Hällsandin pohjoisemmalla laajemmalla suolamalla todettiin myös hyvin pienikokoisia suolayrttijäytäjäkoin toukkia. Suolamaa vaikutti yllättävän heikkolaatuiselta kesäiseen mielikuvaan verrattuna. Suolayrttiä oli mahdollisesti vähemmän kuin syksyllä 2013 ja osa avoimista laikuista tuntui supistuneen. Toisaalta uusia suolayrttikasvustoja oli syntynyt tien varteen ojanpientareella koneellisen muokkauksen seurauksena, mikä osoittaa että konevoimin voidaan auttaa suolamaiden kasveja. Laaka‐ ja pitkämerimyyriäistä löytyi useita yksilöitä myös Hällsandista.  

Hällsandin eteläisempi mökkipihaesiintymä oli kehittynyt suolayrtin suhteen parempaan suuntaan. Paikalta todettiin joitakin suolayrttijäytäjäkoin toukkia. Laakamerimyyriäinen esiintyi paikalla hyvin runsaana. Edellisenä vuonna löytynyttä meritöyrylästä sen sijaan ei tällä kertaa havaittu. 

Maastokäyntimme ajoitus oli tosin lajin kannalta huono, sillä pääosa kotimaisista aikuislöydöistä ajoittuu touko‐kesäkuulle, ja heinäkuun puolivälin jälkeen havaintoja on vain muutamia. Todennäköisesti se elää paikalla edelleen, mutta aikuisvaihe oli syyskuun alussa luultavasti jo tältä vuodelta ohi. 

 Kuva 12. Pienikokoinen Scrobipalpa salinellan toukka esiin otettuna katkaistun suolayrtin varren sisältä. 

 

5. Johtopäätökset Suolayrttijäytäjäkoi on äärimmäisen uhanalainen perhoslaji (Rassi ym. 2011). Esiintymiä tunnetaan tällä hetkellä varmuudella kaksi: Hällansandin esiintymä (joka lienee luettavissa yhdeksi, sillä kahden paikan etäisyys toisistaan n. vain n. 300 m) sekä nyt löytynyt Luodon Hälsingeklingenin esiintymä. Näistä runsaampi on nykytietämyksen mukaan Hällansandin esiintymä. Tauvon esiintymä lienee kadonnut eikä Lounais‐Suomesta tunneta varmoja esiintymiä tällä hetkellä. Jungfruskärin havaintoa on pidettävä epävarmana, koska havainto on näköhavainto eikä dokumenttia ole talletettu. On mahdollista että muutamia esiintymiä on yhä jäljellä etelässä, etenkin Ahvenanmaalla. Paikkoja on kuitenkin kartoitettu viime vuosina (Kari Nupponen, suull. tieto) eikä esiintymiä ole löytynyt. Itsekin olemme etsineet lajia muutamalta ahvenanmaalaiselta suolakolta tuloksetta. Näin ollen suolayrttijäytäjäkoi on todella sukupuuton partaalla Suomessa. Pietarsaaren ja Luodon esiintymät ovat lajin säilyminen kannalta ensiarvoisen tärkeitä. Alueiden hoitoa pitää suunnitella ja esiintymien seurantaa on syytä jatkaa. Suolakkopussikoita ei tänäkään 

vuonna löytynyt Pohjanmaalta ja on lähes varmaa että lajin esiintyminen Suomessa ei ulotu tänne asti. 

Luodon ja Pietarsaaren kaikkien suolamaiden kovakuoriaislajisto osoittautui erittäin arvokkaaksi. Jokaiselta tänä vuonna tarkastetulta kohteelta löytyi sekä pitkämerimyyriäisiä (CR) että laakamerimyyriäisiä (EN), ja kummastakin lajista tavattiin runsaita esiintymiä. Laakamerimyyriäisen esiintyminen Pietarsaaren seudulla oli todella yllättävää, sillä lajista ei ole aiempia löytöjä Ahvenanmaan Brändötä pohjoisempaa. Ruotsin puolellakin pohjoisimmat tunnetut esiintymispaikat ovat samalla korkeudella hieman Tukholman pohjoispuolella. Pitkämerimyyriäisestä sen sijaan tunnettiin vanha havainto (ennen v. 1960) Siikajoen Tauvosta, missä kirjoittajista M. Pentinsaari kävi kartoittamassa sen esiintymistä hyvin tuloksin v. 2009 (Pentinsaari 2009). Tauvon esiintymän valossa sen löytyminen nyt kartoitetuilta kohteilta oli odotettavissa. Laakamerimyyriäisen ja meritöyrylään yllättävä esiintyminen Pietarsaaressa ja Luodossa viittaa siihen, että alueelta kannattaisi etsiä muitakin eteläisinä pidettyjä uhanalaisia suolamaiden kuoriaislajeja. Vähähyrrästä on jopa vanha löytö Etelä‐Pohjanmaalta, joten se voisi aivan hyvin elää Pietarsaaren seudulla. Tehokkain tapa kartoittaa näiden lajien esiintymistä on kuoppapyydykset. Pyydyksiä kannattaisi pitää maastossa n. 2‐3 viikon koentaväleillä toukokuun puolivälistä heinäkuun loppuun, jolloin kaikkien kohdelajien pääasiallinen aikuisaika tulisi katettua. Tarvittaessa pyydysten päälle voi viritellä verkkoja estämään esim. kahlaajien poikasten joutumisen pyydyksiin. Kaikkia suolamaiden kuoriaislajeja voi löytää myös aktiivisesti maastosta etsimällä mutta sääolosuhteet ja muut satunnaistekijät, kuten merimyyräkiitäjäiselle tyypillinen harvalukuisuus esiintymispaikoillaan, vaikuttavat suuresti maastokäyntien tuloksiin.  

 

6. Kirjallisuus Lindroth, C.H. 1985: The Carabidae (Coleoptera) of Fennoscandia and Denmark (part I). Fauna 

Entomologica Scandinavica 15(1): 1‐225. 

Mutanen, M. & Mutanen, T. 2013. Suolayrttijäytäjäkoin (Scrobipalpa salicorniae) ja suolakkopussikoin (Coleophora salicorniae) esiintymisselvitys Keski‐Pohjanmaalla 2013. Raportti Etelä‐Pohjanmaan ELY‐keskukselle 2013. 

Pentinsaari, M. 2009. Siikajoen Tauvon ja Oulunsalon Akionlahden kovakuoriaisista. Raportti Pohjois‐Pohjanmaan ympäristökeskukselle 2009. 

Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.) 2010. Suomen lajien uhanalaisuus 2010. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 685 s. 

Schülke, M. 2011. Unterfamilie Oxytelinae. Teoksessa: Assing, V. & Schülke, M. (toim.): Freude‐Harde‐Lohse‐Klausnitzer ‐ Die Käfer Mitteleuropas, Band 4, Staphylinidae I. Spektrum Akademischer Verlag, Heidelberg, ss. 207‐284. 

Skalický, S. & Ezer, E. 2014. Coleoptera: Heteroceridae. Folia Heyrovskyana B 18: 1‐12.