ILMASTO ELÄÄ METSÄSTÄ Suomen metsien rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä

© A

ntti

Lapp

o / W

WF-

Finl

and

RAPORTTI

2012

Teksti: Tuuli Miettinen, Hanna-Liisa Kangas, Sampsa Kiianmaa, Jussi Nikula

Ulkoasu: Tuuli DrechslerValokuvat: WWF

Kannen kuva: Antti Lappo / WWF Suomi

WWF SuomiLintulahdenkatu 10

00500 Helsinki09 7740100

wwf.fi

ALKUSANATWWF Suomi kutsui keskeisiä metsä- ja energia-alan toimijoita yhteisen pöydän ääreen keskustelemaan Suomen metsien roolista ilmastonmuutoksen torjun-nassa. Tavoitteena oli muodostaa kokonaiskuva asiasta, astua askel taaksepäin kokonaisuuden selkeyttämiseksi ja vaihtaa näkemyksiä alan eri toimijoiden välillä.

WWF:n järjestämien keskusteluiden tavoitteena oli edistää alan toimijoiden välistä ymmärrystä. Ilmas-tonmuutoksen lisäksi keskusteluissa kulki mukana metsien vastuullisen käytön ja metsäluonnon moni-muotoisuuden teema. Keskustelutilaisuuksiin pyrittiin keräämään kattava ja kuitenkin rajattu joukko erilaisia metsäalan toimijoita, jotta kokonaiskuva olisi mahdol-lisimman laaja ja keskustelut silti fokusoituneita. Pro-sessin aikana järjestettiin kolme keskustelutilaisuutta. Ensimmäisessä (7.6.2011) tarkasteltiin aihetta koko-naisuutena ja hahmoteltiin keskustelulle raamit, jonka perusteella aiheesta tehtiin kirjallisuuskatsaus. Toi-sessa keskustelussa (27.9.2011) keskityttiin alustavan kirjallisuuskatsauksen perusteella aiheen nykytilaan ja muutosajureihin sekä peilattiin tieteellistä tietoa met-sien käytön ilmasto-, talous- ja monimuotoisuusnäkö-kohtiin. Kolmanteen tapaamiseen (8.12.2011) oli koottu kirjallisuuskatsauksen ja keskustelujen pohjalta alusta-via johtopäätöksiä. Nämä toimivat keskustelun sekä tä-män keskustelupaperin pohjana.

Keskustelut olivat rakentavia ja monipuolisia. Uskoak-semme näkemysten vaihto syvensi kaikkien osallistu-jien ymmärrystä aiheesta. Keskusteluissa tunnistettiin lukuisia kohtia joista vallitsi jo yhteisymmärrys sekä asioita, joista tulisi keskustella vielä lisää. Tämä kes-kustelupaperi kuvaa WWF:n käsitystä keskustelluista

asioista. Alussa esitetään WWF:n ilmasto- ja luonnon monimuotoisuuden tavoitteista kumpuavat suositukset Suomen metsien hoidolle ja metsä- ja ilmastopolitiikal-le. Luvuissa 1 ja 2 esitetään johdatus keskusteluun sekä kirjallisuuskatsauksen tärkeimmät kohdat. Luku 3 kä-sittelee keskustelujen johtopäätöksiä WWF:n näkökul-masta. Johtopäätökset ovat laajennuksia dokumentin alussa esitetyistä suosituksista. Esitetyt johtopäätökset eivät edusta muiden keskusteluun osallistuneiden ta-hojen virallisia kantoja eikä johtopäätöksiä pyritä siten esittämäänkään.

Prosessin viimeisenä vaiheena on pureutua löydettyihin keskeisiin kysymyksiin ja pyrkiä vaikuttamaan aihees-ta tulevaisuudessa tehtävään kansalliseen ja EU-tason päätöksentekoon ja tutkimukseen.

WWF kiittää kaikkia keskusteluun osallistuneita ja sen mahdollistaneita tahoja: Helsingin Yliopisto, Lenzing Papier, Metsäntutkimuslaitos, Metso, Metsähallitus, Metsä Group, Metsäteollisuus ry, Neste Oil, Nokia, Sto-ra Enso, Suomen ympäristökeskus SYKE, UPM, Vapo ja VTT. Lisäksi kiitokset ensimmäisen keskustelutilaisuu-den isännälle, Metsolle.

HELSINgISSÄ 24.9.2012

© W

ild W

onde

rs o

f Eur

ope

/ Wid

stra

nd /

WW

F

SisällysWWF: 8 Suositusta 51 Ilmastonmuutos asettaa haasteita metsäsektorille 8 1.1 Taustaa 9 1.2 Aiheen rajaus ja tarkastelukehikko 92 Metsät ja ilmasto tutkimuskirjallisuudessa 18 2.1 Suomen metsien hiilivarastot ja hiilinielu 19 2.2 Metsänhoitomenetelmien vaikutus hiilivarastoihin 25 2.3 Substituutio eli materiaalien korvaaminen puuraaka-aineilla 32 2.4 Biomassan hyödyntämisen vaikutukset ekosysteemiin 353 Keskustelujen johtopäätökset ja WWF:n suositukset 40 3.1 Vastuullinen metsien käyttö 41 3.2 Puun käytön ilmastovaikutukset 43 3.3 Metsien käytön vaikutusten ajallinen ulottuvuus 45 3.4 Metsäpolitiikan koherenssi muun politiikan kanssa 46 3.5 Uusi energiahierarkia 48 3.6 Puuenergian tavoitteet liian korkealla? 50 3.7 Metsänhoitokulttuuri on murroksessa 52 3.8 Biomassan käytön kestävyys ja sertifiointijärjestelmät 54

WWF:

8 Suo

situst

a

© T

anja

Piri

nen

/ WW

F-Fi

nlan

d

WWF: 8 Suositusta WWF ON PÄÄTyNyT KIRJALLISUUSKATSAUKSEN JA KÄyTyJEN SIDOSRyHMÄKESKUSTELUIDEN POHJALTA SEURAAVIIN SUOSITUKSIIN ILMASTONÄKöKULMAN HUOMIOIMISEKSI SUOMEN METSÄSEKTORILLA.

1) Suomen metsien käyttö tulee muuttaa vastuulliseksemmaksi. Met-sien käyttöön liittyvän politiikan haasteena on löytää tasapaino metsäteollisuuden tuotteiden tuotannon, puuenergian tuotannon, metsäluonnon monimuotoi-suuden ja hiilensidonnan välille. Tavoitteet ovat osit-tain päällekkäisiä, eikä niitä välttämättä voida toteuttaa samanaikaisesti. Esimerkiksi metsäluonnon monimuo-toisuus on yhä heikentynyt 2000-luvulla. Vastuullisuu-den määritelmäksi ei riitä, että metsät kasvavat enem-män kuin niitä hyödynnetään.

2) Puun käytön ilmastovaikutukset tulee huomioida ilmastopolitiikassa. Puun käytöstä aiheutuu aina kasvihuonekaasupäästöjä. Puutuotteiden hiilitaseen arviointiin ei riitä ainoastaan se, että tuotannosta koituvien suorien päästöjen laskel-mia verrataan vaihtoehtoiseen päästöön. Suorien pääs-töjen lisäksi tulee huomioida tuotteen koko elinkaaren aikana aiheutuneet päästöt sekä toiminnan vaikutukset metsän hiilitaseeseen, eli sen epäsuorat päästöt. Puu-energialla on ilmastovaikutuksia ja tämä tulisi ottaa huomioon ilmastopolitiikassa. Puuenergian todelliset, tieteeseen perustuvat, ja puutavaralajikohtaiset pääs-tökertoimet tulisi sisällyttää politiikkaan joko metsien käytön ilmastopolitiikan (esim. LULUCF) tai saastutta-ja maksaa -periaatteen mukaisesti (esim. päästökaup-pa).

3) Metsien käytön ilmastovaikutuksia tarkasteltaessa tulee ottaa huomioon ilmastotieteen kannalta merkityksellinen vaikutusten aika-jänne. Lähtökohtana tulee olla korkeintaan kahden as-teen lämpenemisen tavoitteen saavuttamisen kannal-ta merkityksellinen tarkastelujakso. Aikajänne voi siis olla korkeintaan 30–40 vuotta. EU:n biopolttoaineiden kestävyyskriteereiden mukainen tarkastelujakso on 20 vuotta, sillä kasvihuonekaasupäästöt tulee saada voi-makkaaseen laskuun vielä tämän vuosikymmenen puo-livälissä.

4) Metsä-, ilmasto- ja energiapolitiikan tulee olla samaan suuntaan oh-jaavia, tavoitteiltaan ristiriidattomia sekä pitkäjänteisiä. Tavoittei-den tulee olla selkeästi määriteltyjä ja tieteeseen perus-tuvia. Toimenpiteiden tulee tukea näiden tavoitteiden saavuttamista. Tällaisessa politiikassa korostuvat ener-gia- ja resurssitehokkuus, energiansäästö sekä uusiu-tuvien materiaalien ja kierrätettävyyden suosiminen. Esimerkiksi kansallisen metsäohjelman tulee tukea il-masto- ja energiapolitiikkaa, myös siinä määriteltävien hakkuumäärien osalta. Ilmasto- ja monimuotoisuus-kysymykset tulee ottaa kansallisessa metsäohjelmassa huomioon läpileikkaavasti. Ohjelman valmistelutyö tu-lee tehdä monipuolisena sidosryhmätyönä.

5) Suomen ilmasto- ja energiapolitiikan tulee noudattaa vastuullisen energiapolitiikan hierarkiaa. Hierarkian lähtökohtana on energiajärjestelmän sopeuttaminen maapallon rajalli-siin resursseihin. Hierarkia perustuu materiaalitehok-kuuteen, energiaturvallisuuteen, ympäristöriskien ja kasvihuonekaasupäästöjen minimointiin sekä luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen pysäyttämiseen.

© T

anja

Piri

nen

/ WW

F-Fi

nlan

d

Hierarkian voimakkaana kärkenä on energiansäästö ja energiatehokkuuden parantaminen. Toiseksi, valta-osan energiantuotannosta tulee perustua biomassasta ja vesivoimasta riippumattomiin uusiutuviin energia-muotoihin, eli tuuli- ja aurinkoenergiaan, sekä lämpö-pumppuihin. Kolmanneksi, bioenergia varataan käyt-tömuotoihin, joissa sille ei toistaiseksi ole korvaavia vaihtoehtoja (mm. raskaan liikenteen biopolttoaineet, laivaliikenne, eräät teolliset prosessit).

6) Puuenergian tavoitteet ilmasto- ja energiapolitiikassa on arvioitava uudelleen. Uusiutuvan energian velvoitepaketin (Työ- ja elinkeinoministeriö 2010) mukaisesti toteutettuna uu-siutuvan energian tuotanto vuonna 2020 nojaa lähes 80 prosenttisesti metsäbiomassaan. Puun energiakäy-tön lisääminen tavoitetasolle on hyvin ongelmallista metsäluonnon monimuotoisuuden ja metsien hiilita-seen kannalta. Tämä voi asettaa Suomen myös hyvin haastavaan neuvotteluasemaan kansainvälisessä ym-päristöpolitiikassa, jos kansainvälinen yhteisö onnis-tuu kiristämään monimuotoisuus- ja ilmastotavoitteita tieteen osoittamalle vaatimustasolle. Lisäksi paperin kysynnän hiipuminen länsimaissa vaikeuttaa puuener-giatavoitteen saavuttamista.

7) Metsänhoitomenetelmiä on monipuolistettava ja painotettava uu-delleen. Menetelmissä on otettava taloudellisten näkö-kulmien lisäksi tasavertaisesti huomioon sekä metsien kolmoisrooli ilmastonmuutoksen ehkäisyssä sekä met-säluonnon monimuotoisuuden heikkenemisen pysäyt-täminen. WWF katsoo, että moniarvoisiin tavoitteisiin päästään lisäämällä luonnontilaisten ja vanhojen met-sien suojelua, eri-ikäismetsänhoitoa ja FSC -sertifi-oitujen metsien osuutta talousmetsistä. Tavoitteisiin päästään myös pidentämällä kiertoaikoja tasaikäismet-sissä ja lisäämällä energiapuun ja tukkipuun korjuun

osuutta puun korjuun kokonaisvolyymista. Kantojen nosto, lannoitus ja nykyisen metsänhoitokulttuurin ylläpitäminen sisältää WWF:n ja tutkimusten mukaan liikaa epävarmuuksia, riskejä ja ympäristön kannalta kielteisiä vaikutuksia.

8) Biomassan käytön kestävyyden varmistamiseksi yhtenäisten ja sel-keiden kriteerien luominen on tärkeää. Sertifiointijärjestelmillä on suuri ja edelleen kasvava merkitys metsien käsitte-lymenetelmiin tulevaisuudessa. Sertifiointi on keino osoittaa, että metsiä on hoidettu yhdessä avoimesti sovittujen uskottavien vastuullisuusreunaehtojen mu-kaisesti. Biomassan kestävyyskriteerit ovat erilaisia eri maissa, ja yhteisten, kaikkialle sopivien kriteerien luominen on haastavaa toisistaan poikkeavien olosuh-teiden vuoksi. Tässä on kuitenkin jo onnistuttu vapaa-ehtoisia sertifikaatteja, kuten FSC- ja RSB -sertifikaat-teja, kehitettäessä. Selkeyden vuoksi sertifikaattikenttä ei saisi pirstaloitua, vaan sertifikaatteina tulisi käyttää jo olemassa olevaa sertifikaattien pientä joukkoa. Ser-tifikaatteja tulisi päivittää ja niitä luomassa tulisi olla mahdollisimman laaja joukko toimijoita.

© T

anja

Piri

nen

/ WW

F-Fi

nlan

d

Ilmast

onmu

utos a

setta

a haa

steita

me

tsäse

ktorill

e

© T

anja

Piri

nen

/ WW

F-Fi

nlan

d

1 ILMASTONMUUTOS ASETTAA HAASTEITA METSÄSEKTORILLE

1.1 TAUSTAAMetsät ovat ratkaisevassa asemassa, kun etsitään vaih-toehtoja ilmastonmuutoksen hillintään ja sopeutu-miseen. Nyt tehtävillä päätöksillä on kauaskantoinen vaikutus metsien käyttöön sekä tulevaan metsä- ja ympäristöpolitiikkaan. Toimintaympäristöön vaikutta-vat yhtäaikaisesti vaateet luonnonvarojen ekologises-ti, taloudellisesti sekä sosiaalisesti kestävästä käytöstä muuttuvan ilmaston, teollisuuden rakennemuutoksen ja metsien monikäytön värittämässä keskustelussa. Jotta tulevaisuuden ympäristöpolitiikka pystyisi vas-taamaan kaikkiin nykyajan vaateisiin, edellyttää sen luomisvaihe laajaa, eri toimijoiden välistä keskustelua, jossa kaikkien näkökulmat otetaan tasapuolisesti huo-mioon.

Metsillä on ilmastonmuutoksen torjunnassa kolme roolia: puuenergialla voidaan korvata fossiilisia poltto-aineita ja puutuotteilla voidaan korvata energiainten-siivisiä rakennusmateriaaleja. Lisäksi metsien merkitys hiilivarastona on suuri. Edellisten lisäksi on huoleh-dittava metsäluonnon monimuotoisuuden säilyttämi-sestä. Monimuotoisuuden säilyttäminen on edellytys edellä mainittujen, ilmastonäkökulmasta äärimmäis-ten arvokkaiden, ekosysteemipalvelujen säilyttämiselle pitkällä aikavälillä. Kansalliset tavoitteet puuenergian osuuden kasvattamiseksi energian tuotannossa ovat mittavat ja tulevan politiikan haasteena onkin löytää tasapaino energian tuotannon, luonnon monimuotoi-suuden ja hiilensidonnan välille. Kaikkien tavoitteiden saavuttaminen samanaikaisesti on haasteellista.

1.2 AIHEEN RAJAUS JA TARKASTELUKEHIKKOTarkastelun aikajänneTarkastelun aikajännettä määritettäessä on tärkeää pohtia millä aikavälillä hiiltä halutaan sitoa. Valtakun-nan tasolla metsien kasvu on ollut hakkuita runsaam-paa vuosikymmenien ajan. Suomen metsät toimivat hiilinieluina, mikäli metsän kasvu on suurempaa kuin vuosittain poistetun ja hajoavan biomassan määrä yh-teensä. Kiertoajan aikana hiiltä sitoutuu maaperään, puustoon sekä puusta valmistettuihin tuotteisiin. Met-sän käsittelyjen yhteydessä maaperään ja biomassaan sitoutunutta hiiltä vapautuu ja avohakkuun jälkeen metsä toimii hiilen lähteenä ainakin kymmenen vuotta, kunnes kasvillisuuden sitoma hiilen määrä on jälleen suurempi kuin maaperän ja puutuotteiden yhteenlas-kettu poistuma.

IPCC:n (2007) raportin mukaan ihmisten toiminta on lisännyt kasvihuonekaasujen, joista tärkeimpänä hii-lidioksidin, määrää ilmakehässä tasolle, jolla se ei ole ollut ainakaan 65 000 vuoteen. Tämä on kiihdyttänyt ilmaston lämpenemistä ja johtanut muutoksiin hiilen luonnollisessa kiertokulussa lisäten hiilen osuutta il-makehässä edelleen. Vaikka ilmakehän kasvihuone-kaasupitoisuuksien nousu saataisiin pysäytettyä lä-hitulevaisuudessa, jatkuu ilmaston lämpeneminen ja merenpinnan kohoaminen vielä satoja vuosia. Metsillä on merkittävä osuus ilmakehän hiilidioksidipitoisuuk-sien hallinnassa, sillä suurin osa ilmakehän lisään-tyneestä hiilidioksidista on aiheutunut maankäytön muutoksista (metsäkato) ja fossiilisten polttoaineiden käytöstä (IPCC 2007).

© T

anja

Piri

nen

/ WW

F-Fi

nlan

d

IPCC:n mukaan puolentoista celsius-asteen nousu kes-kilämpötilassa on raja, jonka puitteissa voidaan vielä olla melko varmoja siitä, että ekosysteemien toimin-takyky säilyy. Poliittisesti on sitouduttu kahden asteen tavoitteeseen, joka vahvistettiin Cancunin ilmastoko-kouksessa 2010. Näiden rajojen ylittämisen seurauk-sena voi olla mittavia metsätuhoja, joiden seurauksena ilmakehään vapautuu suuria määriä sekä metsiin että maaperään sitoutunutta hiiltä. Ilmastonmuutoksen kannalta onkin tärkeää pystyä vähentämään kasvihuo-nekaasujen nettopäästöjä mahdollisimman nopeas-ti, jotta lämpenemistä voitaisiin edes hidastaa (IPCC 2007).

Tässä paperissa keskitytään tarkastelemaan seuraavia vuosikymmeniä, sillä metsien käytöllä lähitulevaisuu-dessa on ratkaiseva rooli ilmaston lämpenemisen hil-linnässä.

Tuotteiden elinkaariMetsiä suojelemalla, kasvattamalla ja hyödyntämällä voidaan saavuttaa erilaisia ilmastohyötyjä, joista tär-keimpiä ovat metsien hiilensidonta ja hiilivarastot sekä substituutiovaikutukset. Substituutiosta puhuttaessa tarkoitetaan energiaintensiivisten materiaalien ja fos-siilisten polttoaineiden korvaamista puutuotteilla ja puuenergialla. Jotta voitaisiin arvioida, millä toimin-tatavalla saavutetaan suurin hyöty ilmaston kannalta, on oleellista huomioida metsätuotteen koko elinkaaren aikana aiheutuneita päästöjä. Toteutuneita päästöjä voidaan suoraan verrata korvattavien tuotteiden aihe-uttamiin päästöihin, ja saada tietoa muutoksen myötä saavutettavista hyödyistä. Tuotteen elinkaari sisältää vaiheet raakamateriaalin synnystä ja tuotannosta, val-miin tuotteen käytön, uudelleen jalostamisen ja kierrä-tyksen kautta tuotteen loppusijoitukseen.

ILMASTONMUUTOS VAATII PÄÄSTöVÄHENNyKSIÄ MAHDOLLISIMMAN NOPEASTI

© T

uuli

Aik

as /

WW

F-Fi

nlan

d

EU:n päästökaupassa (EU ETS) metsäbiomassa luo-kitellaan päästöneutraaliksi polttoaineeksi. Todelli-suudessa bioenergian tuotannosta aiheutuu päästöjä kaikissa tuotantovaiheessa ja energiapuun kerääminen vähentää metsämaahan varastoituneen hiilen määrää. Puutuotteiden ja -energian hiilitasetta tulisikin aina tarkastella yhteydessä metsän hiilenkiertoon, sillä bio-massan poistaminen pienentää metsän ja metsämaan hiilivarastoja sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Tuot-teiden hiilitasetta arvioitaessa ei siis riitä ainoastaan se, että lasketaan tuotannosta koituvat suorat päästöt ja verrataan niitä vaihtoehtoiseen päästöön (suhteellinen päästövähennys). Tämän lisäksi tulee huomioida tuot-teen koko elinkaaren aikana aiheutuneet päästöt sekä toiminnan vaikutukset metsän hiilitaseeseen, eli sen epäsuorat päästöt. (Pingoud ym. 2010).

Elinkaaren aikana aiheutuneiden päästöjen lisäksi oleel-lista on se, millä aikavälillä päästöt syntyvät. Sahatuot-teiden kohdalla tuotteiden elinikä voi olla kymmeniä vuosia, mutta bioenergian kohdalla tuotteen sisältämä hiili päätyy takaisin ilmakehään suhteellisen nopeasti korjuun jälkeen. Esimerkiksi kantoihin sitoutunut hiili vapautuu ilmakehään välittömästi hiilidioksidina, kun kannoista tuotetaan energiaa. Metsään jätettyinä kan-not puolestaan hitaasti hajotessaan toimivat pitkäikäi-sinä hiilivarastoina hilliten osaltaan ilmastonmuutosta (Palviainen ym. 2010).

Maantieteellinen rajausTyössä tarkastellaan suomalaista metsäsektoria koko-naisuutena, eikä aluetason tarkasteluun paneuduta. Kuten kirjallisuudessa, myös tässä paperissa toimenpi-teitä tarkastellaan usein metsikkötasolla, joka on hel-posti ymmärrettävissä ja edelleen laajennettavissa kos-kemaan Suomen metsiä kokonaisuutena.

SAHATUOTE VOI TOIMIA HIILIVARASTONA KyMMENIÄ VUOSIA.

© M

iche

l Gun

ther

/ W

WF-

Can

on

Kansallisella tasolla tarkastelun kohteena ovat toimen-piteiden (muutosten) kokonaisvaikutukset metsätalo-uteen ja metsänkäytön jakautuminen (suojelualueet, talousmetsät ja eri metsänhoitomenetelmät). Toisinaan tarkastelu ulotetaan myös kansainväliselle tasolle, sillä ilmastopolitiikalla on vaikutuksensa esimerkiksi mark-kinoihin ja puun tarjontaan. Ohjaavana periaatteena on ollut katsoa suomalaisten kuluttajien loppukulutusta ja Suomessa tapahtuvaa jalostustoimintaa ja energi-antuotantoa. Tämän periaatteen vuoksi sivuttiin myös globaaleja näkökulmia koskien muun muassa ruoan-tuotannon ja bioenergiantuotannon yhteyttä. Mikäli il-mastopolitiikalla vaikutetaan kotimaisiin puuvirtoihin esim. pidentämällä kiertoaikoja, on sillä markkiname-kanismin kautta vaikutusta raakapuun tuontiin ja koti-maisen tuotannon määrään lyhyellä aikavälillä (Pohjola ja Valsta 2007). Suomen metsien käyttöaste vaikuttaa siis myös metsien käyttöön ympäröivissä maissa, joten laajempien vaikutusten arviointi saattaa olla tarpeel-lista. Lisäksi Suomi on sitoutunut noudattamaan kan-sainvälisiä ilmastosopimuksia, joiden vaikutus näkyy voimakkaasti myös kotimaisessa politiikassa. Näiden vaikutusta ei voida sulkea ulos tarkastelusta.

IlmastoIhmisten toiminta on kasvattanut ilmakehän kasvi-huonekaasupäästöjä huomattavasti. IPCC:n (2007) julkaisemassa raportissa ennusteet keskilämpötilo-jen noususta Suomessa ennakoivat suuria muutoksia lämpötiloihin. Tuloksia on esitetty pääasiassa kahden eri kasvihuonekaasuennusteen osalta. Optimistisessa ennusteessa päästöjä rajoitettiin runsaasti ja pessimis-tisessä päästöjen kasvu jatkui runsaana. Optimistisen-kin ennusteen mukaan Suomen keskilämpötila nousee vuosisadan loppuun mennessä jopa kolme astetta, jon-ka jälkeen ilmasto on samankaltainen kuin nyt

”VUONNA 2100 SUOMEN ILMASTO ON SAMANKALTAINEN KUIN KESKI-EUROOPAN ILMASTO ON NyT.” (IPCC 2007)

© E

mili

a M

oisi

o / W

WF

Keski-Euroopassa. Vaikka ilmastonmuutoksen vai-kutukset eivät ehkä tekisikään Suomesta paikallisesti asuinkelvotonta, ovat sen vaikutukset globaalilla tasol-la mittavat ja toimet ilmastonmuutoksen torjumiseksi ovat tärkeitä. Ilmaston lämpeneminen johtaa luonnon köyhtymiseen, eliölajien katoon ja sosiaalisiin ongel-miin ruuan ja veden tuotannon vähentyessä maailman-laajuisesti. Ripeällä ja kunnianhimoisella ilmastopoli-tiikalla on mahdollisuus estää ilmaston lämpeneminen yli kahdella asteella.

MonimuotoisuusSuomen lajeista 42 % on metsälajeja. Metsissä elää enemmän uhanalaisia lajeja (36,2 %) kuin muissa suo-malaisissa luontotyypeissä. Uhanalaisia lajeja on yh-teensä 2247 (10,5 % arvioiduista lajeista) ja punaisella listalla, johon luetaan mukaan myös huonosti tunne-tut, silmälläpidettävät ja hävinneet lajit, on 4960 lajia. Punaisen listan lajeista 45 prosenttia on metsälajeja. (Rassi ym. 2010). Viimeisen kymmenen vuoden aikana tilanne on huonontunut (kuva 1). Metsien käyttöön liit-tyvät tekijät ovat suurin uhanalaisuuden syy 74 prosen-tille kaikista uhanalaisista metsälajeista.

Metsäelinympäristöjen muutokset on suurin yksittäi-nen tekijä lajien uhanalaisuudelle (30,8 %). Elinym-päristön muutoksista merkittävimpiä ovat lahopuun väheneminen sekä metsien uudistamis- ja metsänhoito-toimenpiteet, jotka yksipuolistavat metsien rakennetta. Lähes samalle tasolle yltävät myös metsien puulajisuh-teiden muutokset sekä vanhojen metsien ja kookkaiden puiden väheneminen (Rassi ym. 2010). Noin kolme prosenttia lajeista on uhattuna luontaisen sukkession alkuvaiheiden puuttumisen, kuten metsien palamisen vuoksi. Ilmastonmuutos ei ole ollut vielä merkittävä tekijä, mutta sen on arvioitu olevan merkittävä uhka-

tekijä lajien uhanalaistumiselle tulevaisuudessa (Rassi ym. 2010). Maanmuokkauksen ja energiapuun korjuun yhteydessä vaarantuu monimuotoisuudelle tärkeä van-ha lahopuu.

Lähes kolmasosa tunnetuista metsälajeista on lehtolaje-ja, vaikka lehtojen osuus metsäpinta-alasta on vain yksi prosentti. Lehtojen harvinaisuuden ja toisaalta myös lajirikkauden vuoksi lähes puolet (47,1 %) uhanalaisista lajeista on lehtolajeja. Toinen merkittävä ympäristö on vanhat metsät, joka on ensisijainen elinympäristö 35 prosentille uhanalaisista lajeista. Vanhoja luonnontilai-sia metsiä on koko maassa jäljellä vähän. Niiden osuus kaikista metsistä on alle viisi prosenttia. Nämä viimei-set luonnonmetsiksi luokiteltavat metsät sijaitsevat lähes yksinomaan Pohjois-Suomessa. Nykyisin jäljellä olevat luonnontilaiset metsät ovat nimenomaan vanho-ja metsiä, sillä nuoria ei ole syntynyt. (Rassi ym. 2010, luonnontila).

Suomen metsä- ja kitumaasta on viimeisen arvion mu-kaan suojeltu noin yhdeksän prosenttia (Metsähallitus 2011). Luku kertoo kuitenkin vain puolet totuudesta, sillä suojelualueet ovat jakautuneet hyvin epätasaises-ti Suomen sisällä. Esimerkiksi metsämaasta on tiukasti suojeltu vain viisi prosenttia koko Suomessa (Metsän-tutkimuslaitos 2009). Monimuotoisuuden kannalta on olennaisen tärkeää se, missä suojelualueet sijaitsevat ja mitä luontotyyppejä niillä esiintyy. Suomen luonnon-suojelualueista suurin osa sijaitsee Pohjois-Suomessa. Etelä-Suomen pinta-alasta on suojeltu vain kaksi pro-senttia. Monet uhanalaiset lajit ja luontotyypit esiin-tyvät ainoastaan Etelä-Suomessa. Esimerkiksi lehdot kattavat vain 1 prosentin Suomen pinta-alasta, mutta uhanalaisista lajeista lähes puolet on lehtolajeja.

© E

mili

a M

oisi

o / W

WF

Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelmassa (MET-SO) ja Kansallisessa metsäohjelmassa (KMO) asetetut tavoitteet moni-muotoisuuden lisäämiseksi ovat riittämättömiä. KMO:n tavoite laho-puun määrän kasvattamiseksi 5 prosentilla tarkoittaisi Etelä-Suomessa 3,2 ->3,4 m3/ha ja Pohjois-Suomessa 7,6 ->8,0 m3/ha. Tämä muutos ei tuo huomattavaa lisäystä lahopuun määrään, eikä yllä lähellekään luonnontilaisen metsän lahopuun määrää (20–120 m3/ha). Tutkimus-ten mukaan monet uhanalaiset lahopuusta riippuvaiset uhanalaiset la-jit tarvitsevat vähintään 20 m3/ha lahopuuta elinympäristössään.

Ilmaston lämmetessä Suomen metsät joutuvat alttiiksi uusille uhille, kuten lisääntyneille myrskytuhoille ja etelästä leviäville uusille tuholais-lajeille. Metsäluonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ja lisääminen on tärkeää, jotta metsät kestävät muutokset ja pystyvät sopeutumaan niihin sekä toipuvat häiriöistä tehokkaammin. Ilmaston lämpenemisen vaikutuksia ei voida tarkkaan ennustaa, mutta lämpimämmät

talvet altistavat puulajit erityisesti sienituhoille ja parantavat eläviä pui-ta tappavien tai niiden kasvua heikentävien tuhohyönteisten selviyty-mismahdollisuuksia. Kesällä puolestaan pitkät kuivat kaudet lisäävät puiden stressiä ja saattavat alentaa niiden kykyä valmistautua talveen ja erilaisiin häiriöihin. Suomalaiset puulajit ovat sopeutumiskykyisiä, kos-ka ilmastomme vaihtelee jo luonnostaankin hyvin paljon, mutta yhden puulajin metsiköt altistavat puuston laajemmille tuhoille esimerkiksi tuhohyönteisten joukkoesiintymien yleistyessä. Sekametsissä tiettyyn puulajiin erikoistuneilla tuholaisilla ei ole yhtä suuria edellytyksiä le-vitä joukkoesiintymiksi asti. Parhaimmillaan metsien kasvu lisääntyy ilmaston lämpenemisen seurauksena. Näitä hyötyjä ei kuitenkaan vält-tämättä saavuteta, mikäli ei varauduta uusiin metsiä kohtaaviin uhkiin. Maailmanlaajuisesti ilmaston kahden asteen keskimääräinen lämpe-neminen saattaa johtaa 15–40 prosentin katoon maailman eliölajien määrässä (IPCC 2007). Monimuotoisuuden säilyttäminen on keskeistä ekosysteemien toiminnan ja sopeutumiskyvyn turvaamisen kannalta.

Kuva 1. Monimuotoisuuden kehittyminen Suomen metsissä 2000-2010 (kuva: www.ymparisto.fi).

A) Metsälajien osuus kaikista uhan-alaisista lajeista vuonna 2010

A) Uhanalaisten metsälajien elinympäristöt vuonna 2010

Vanhat metsät Kankaat

Uhanalaisuus kasvanutPaloalueet

Harjut

Lehdot

Uhanalaisuus lieventynyt

120

100

80

60

40

20

0

Erittelemättä

36,2%35%

14%8%

34%

8%1%

SUOMEN UHANALAISISTA LAJEISTA 45 PROSENTTIA ON METSÄLAJEJA. VIIMEISEN KyMMENEN VUODEN AIKANA TILANNE ON HUONONTUNUT.

© M

iche

l Gun

ther

/ W

WF-

Can

on

TalousMetsäsektorilla on perinteisesti ollut valtava taloudel-linen merkitys Suomelle. Tällä hetkellä metsäsektori kattaa kuitenkin enää vain pari prosenttia sekä Suomen BKT:sta että työllisyydestä (Tilastokeskus 2010). Met-säsektorin merkityksen pienentymiseen on useita syitä, mutta merkittävimpiä ovat olleet muiden sektoreiden (tietotyö, palvelut) kasvu sekä paperin kysynnän lasku Euroopassa. Massa- ja paperiteollisuuden tuotteiden kysynnän laskiessa ja tuotantolaitoksia lakkautettaessa Suomenkin metsäsektorin tulee miettiä uusia toiminta-tapoja ja liiketoimintamahdollisuuksia.

Uusien ilmastovelvoitteiden myötä Suomen hallitus aikoo lisätä uusiutuvan energian osuutta energian lop-pukulutuksessa ja suurin osa tästä lisäyksestä aiotaan saavuttaa puuenergiaa hyödyntämällä. Puuenergi-an kasvava kysyntä tuo sektorille uusia liiketoimin-tamahdollisuuksia, mutta taloudellisesti vaarana on, että puunjalostuksen arvoketjun arvonlisä vähenee. Perinteinen metsäteollisuus on pystynyt nostamaan puuraaka-aineen arvoa huomattavasti jalostamalla sitä paperiksi tai sahatavaraksi. Nykyisillä energianhinnoil-la ja teknologialla vastaava arvonlisä ei ole mahdollista energiantuotannossa. Toisaalta tilanne muuttuu tek-nologian kehittyessä ja uusien tuotantomenetelmien tullessa käyttöön.. Esimerkiksi biojalostamotoiminta, eli puuraaka-aineen jalostaminen nestemäiseksi bio-polttoaineeksi, voi osoittautua metsäsektorilla hyvinkin kannattavaksi.

Puuenergiaa voidaan tuottaa kaikesta puubiomassasta. Tällä hetkellä teolliseen energiantuotantoon ohjautuu lähinnä kaikkein edullisinta raaka-ainetta eli metsäha-ketta sekä saha-, paperi- ja massateollisuuden

EU:N TULISI VÄHENTÄÄ

PÄÄSTöJÄÄN 40 PROSENTTIA VUOTEEN 2020

MENNESSÄ VUODEN 1990 TASOSTA

© B

runo

Arn

old

/ WW

F-C

anon

sivutuotteita. Merkittävimmät sivutuotteet ovat puun kuori, sahanpuru ja mustalipeä. Sivutuotteista tuo-tettu sähkö ja lämpö hyödynnetään jo nyt tehokkaasti teollisuuden omissa prosesseissa korvaamassa fossiili-sia polttoaineita. Niiden kulutusta ei voida kasvattaa, jos teollisuuden tuotanto jatkaa supistumistaan. Pai-neet metsähakkeen käytön lisäämiselle ovat siis suu-ret, koska valtaosa ilmastovelvoitteiden edellyttämästä bioenergian lisäyksestä pyritään saavuttamaan metsä-haketta hyödyntämällä. Metsähaketta tehdään pienes-tä runkopuusta, harvennus- ja päätehakkuiden yhtey-dessä kerättävistä hakkuutähteistä (oksat ja latvat) ja kannoista. Metsäteollisuuden tuotannon supistuessa teollisuuden hakkuut vähenevät, jolloin laskee myös hakkuutähteiden ja kantojen tarjonta. Tämän seurauk-sena paineet pienpuun korjuulle kasvavat. Toisaalta paperi- ja massateollisuuden supistumisen myötä myös kuitupuun mitat täyttävää runkopuuta voi ohjautua energiakäyttöön, kuten on jo tapahtunutkin (Metsä-sektorin suhdannekatsaus 2011). On myös mahdollista että lähitulevaisuudessa pienpuun, kuitupuun ja tukki-puun mittaluokat määritellään uudelleen, esimerkiksi suurentamalla kaikkia. Ilmasto- ja energiapolitiikka saattaa siis muokata puumarkkinoita huomattavasti.

Bioenergian lisäksi kasvava puutalorakennustren-di saattaa lisätä Suomen metsäsektorin taloudellisia mahdollisuuksia. Taloudelliset ajurit siis vähentävät kuitupuun kysyntää massa- ja paperiteollisuudessa ja lisäävät tukkipuun kysyntää sahateollisuudessa. Lisäk-si metsäbiomassan, erityisesti metsähakkeen, kysyntä lisääntyy energiantuotannon raaka-aineena. Tämä voi aiheuttaa myös negatiivisia ympäristö- ja ilmastovaiku-tuksia, jos kestävyyttä ei oteta politiikan suunnittelussa kokonaisvaltaisesti huomioon.

Päästökauppa vaikuttaa Suomen metsäsektoriin mo-nella eri tavalla. Päästökauppa lisää puun käyttöä energiantuotannossa, koska se lisää puun tärkeimpien substituuttien (turve, kivihiili) käytön kustannuksia. Massa- ja paperiteollisuus ovat mukana päästökaupas-sa, joten päästömarkkinoiden muutokset vaikuttavat suoraan sektorin toimintaan. Toisaalta päästökaupan vaikutukset massa- ja paperiteollisuuden tuotantoon ja kustannuksiin ovat olleet hyvin pieniä. Myös metsän-omistajat on mahdollista sisällyttää päästökauppaan. Tällöin hakkuukypsien metsien omistajat saisivat kan-nusteen pidentää metsiensä kiertoaikaa.

© B

runo

Arn

old

/ WW

F-C

anon

Metsä

t ja ilm

asto

tutkim

uskirja

llisuu

dessa

© W

ild W

onde

rs o

f Eur

ope

/Wid

stra

nd /

WW

F

2 Metsät ja ilmasto tutkimus- kirjallisuudessa2.1 SUOMEN METSIEN HIILIVARASTOT JA HIILINIELU

FAKTAA

• Metsiin varastoituneesta hiilestä noin kolmannes tai korkeintaan puolet on puustossa ja loput on maaperässä tai kuolleessa puuaineksessa.• Metsät säilyvät hiilinieluina satoja vuosia hakkuukypsyyden jälkeen eli vanhatkin metsät kasvattavat hiilivarastojaan, joskin hitaammin kuin nuoret.• Vanhoissa metsissä on suurimmat hiilivarastot. Merkittäviä tekijöitä ovat kuolleet pysty- ja maapuut, joita talousmetsissä ei juuri ole. Myös maaperän hiilivarasto on talousmetsän vastaavaa suurempi.• Päätehakkuun jälkeen merkittävä osa maaperän hiilivarastosta hajoaa, koska orgaanisen aineksen hajoaminen kiihtyy metsän pienilmaston muutoksen takia. Hakkuualue toimii hiilen lähteenä noin 15 vuotta ja noin 30 vuoden kohdalla puustoon ja maaperään sitoutuneen hiilen määrä saavuttaa hakkuun yhteydessä vapautuneen hiilen määrän.

© W

ild W

onde

rs o

f Eur

ope

/Wid

stra

nd /

WW

F

Metsien hiilivarastot ja hiilen sidontaSuomen kangasmetsät varastoivat arviolta 1970 miljoonaa tonnia hiiltä (noin 7300 milj. t CO2), josta noin kaksi kolmasosaa on varastoitunut metsien maaperään ja loput puustoon. Soiden turpeeseen on varastoitunut hiiltä noin 5450 miljoonaa tonnia (noin 20 000 milj. t CO2) (Tuomainen 2008, s.21). Puuston kasvun seurauksena Suo-men metsien puusto sitoo hiiltä noin 36 miljoonaa tonnia vuodessa (vuonna 2008 38,3 milj. tonnia ja maaperän hiilinielu vuonna 2008 oli 9,9 milj. tonnia) (Metsäntutkimuslaitos 2009, Visuri ja Valsta 2008) (kuva 2). Suomen metsien hiilivarastot ovat kasvaneet 1920-luvulta lähtien, joten metsät toimivat hiilinieluna. Hiilivarastot ovat kasvaneet lukuisista eri syistä. Suuri yksittäistekijä on ollut maaseudun rakennemuutos, kun maatalousmaan pin-ta-ala on vähentynyt ja metsäpinta-ala lisääntynyt. Metsätalous on myös tehostunut ja erikoistunut tuottamaan kuitupuuta paperiteollisuuden tarpeisiin.

Kuva 2. Hiilen virrat Suomen metsäsektorilla (Visuri ja Valsta 2008)

© W

ild W

onde

rs o

f Eur

ope

/Wid

stra

nd /

WW

F

+ 36 Mt

7 Mt

HAKKUUt:-25 Mt

ILMAKEHÄN HIILIVARASTO

METSIEN HIILIVARASTO740 Mt

PUUN ENERgIAKÄyTTö

PUUTUOTTEIDEN HIILIVARASTO28 Mt

KAATOPAIKKOJEN HIILIVARASTO

9 Mt

0,02 Mt

HIILEN VIRRAT SUOMEN METSÄSEKTORILLA

Suomen metsät ovat nyt nopean kasvun vaiheessa, mutta tulevien vuosikymmenien aikana päätehakkuuikään tulee runsaasti metsiä. Kaikkien hakkuiden toteutuessa metsien hiilensidontakyky laskee olennaisesti ja järeiden metsien hiilivarasto romahtaa, kun hakatut metsät muuttuvat hiilenlähteiksi ja maaperän hiilivarastot alkavat purkautua. Esimerkiksi Suomen kansainvälisten ilmastoneuvotteluiden yhteydessä ilmoittama vertailutaso vuo-delle 2020 esittää tilanteen (kuva 3), jossa kotimaisten metsien hakkuut (65 milj. m3) ovat noin 24 prosenttia suuremmat verrattuna nykytilanteeseen (vuosien 2001–2010 hakkuumäärien keskiarvo oli 52,4 milj. m3). Tämä johtaa hiilinielun pienenemiseen 36,4 milj. CO2-ekv. tonnista (vuosien 2001–2010 keskiarvo) 20,1 milj. CO2-ekv. tonniin, eli noin 45 prosenttia. Hiilinielun pienenemä vastaa kotimaan liikenteen aiheuttamia vuotuisia kasvihuo-nekaasupäästöjä. (Laturi ym. 2011, Metsäntutkimuslaitos 2011, UNFCCC 2010, Tilastokeskus 2011)

Kuva 3. Metsänhoidon nielut 1990–2008 ovat huomattavasti suuremmat kuin ennustetut vertailutason mukaiset nielut 2013–2020 (Laturi ym. 2011).

Metsänhoidon nielut

Liukuva 8 vuoden keskiarvo

Vertailutaso ka: 2013-2020

Vertailutason vuosiennuste

© W

ild W

onde

rs o

f Eur

ope

/Wid

stra

nd /

WW

F

1990

-5

-10

-15

-20

-25

-30

-35

-40

1995 2000 2005 2010 2015 2020

Uusiutuvan energian velvoitepaketin (Työ- ja elinkei-noministeriö 2010) mukaan metsäbiomassan energia-käyttömäärä nostetaan nykyisestä vuosittaisesta noin kuudesta miljoonasta kuutiometristä 13,5 miljoonaan kuutioon. Liskin ym. (2011) arvion mukaan tämä vä-hentää vuosittaista hiilinielua 2–6 miljoonaa CO2-ekv. tonnia vuosina 2005–2025. Sievänen ym. (2006) puo-lestaan arvioivat metsäenergian käytön kasvun neljästä miljoonasta kuutiosta 15 miljoonaan kuutioon vähentä-vän vuosittaista hiilinielua noin 2-3 miljoonaa CO2-ekv. tonnia vuosina 2005–2030. Hiilinielun pieneneminen vähentää huomattavasti puuenergian päästövähennyk-siä suhteessa fossiilisiin vaihtoehtoihin.

Biologisesta näkökulmasta tarkasteltuna hiilivarastot olisi mahdollista jopa tuplata. Näin päästäisiin Suo-melle asetettuihin päästötavoitteisiin. Tämä kuitenkin tarkoittaisi biomassan tuntuvaa lisäämistä metsissä ja edellyttäisi puun käytön vähentämistä lähitulevaisuu-dessa, joka puolestaan johtaisi fossiilisten polttoainei-den käytön lisääntymiseen ja hyödyllisen substituu-tiovaikutuksen menetykseen (Pohjola ja Valsta 2007). Toisaalta fossiilisten polttoaineiden käytön lisäänty-minen voidaan estää myös vähentämällä energian ko-konaiskulutusta ja keskittämällä uusiutuvan energian tukipolitiikkaa muihin uusiutuvan energian muotoihin.

Puutuotteiden hiilivarastotPuuston ja maaperän lisäksi hiiltä on varastoituneena puutuotteisiin. Puutuotteiden hiilivarastojen arvioi-minen on hankalaa ja arviot vaihtelevat. Hiilivaraston koon lisäksi tärkeä asia on tuotteiden elinikä. Elinikää on yleensä kuvattu puolittumisajalla, jossa lasketaan tuotteen ikä jolloin puolet siihen sitoutuneesta hiilestä on palannut ilmakehään. Paperin puolittumisaika on 1–2 vuotta ja sahatuotteiden keskimääräinen puolit-

tumisaika 15–20 vuotta (Lundblad ym. 2009). Loppu-tuotteisiin sitoutuneen hiilen määrä on kuitenkin vain murto-osa puustoon ja maaperään sitoutuneesta hiiles-tä (kuva 5).

Puutuotteiden tuottamiseen kuluu lähes aina myös fos-siilisia polttoaineita. Tämän takia esimerkiksi kierto-ajan lyhentämisellä, joka voi kasvattaa puutuotteiden hiilivarastoja, saattaa olla negatiivinen vaikutus hiilita-seeseen. Kiertoajan lyhentäminen johtaa tilanteeseen, jossa päästöt toistuvat useammin. Lisäksi päästöt ovat korkeammat kuitupuuhun painottuvasta tavaralajija-kaumasta johtuen. Kuitu- ja pienpuun jalostamiseen tarvitaan huomattavasti enemmän energiaa kuin tukki-puun jalostamiseen. Tämän lisäksi tuotteet ovat lyhy-tikäisiä, jolloin niihin sitoutunut hiili päätyy nopeasti takaisin ilmakehään. Kuitu- ja energiapuuta käytetään materiaalina lyhytikäisiin tuotteisiin, joten lopputuot-teiden hiilivaraston kasvattamisessa tukkipuun osuu-della on enemmän merkitystä. Puutuotteiden hiiliva-rastojen kasvattamiseksi tukkipuuta on tärkeää käyttää rakennusmateriaalina tai muuna pitkäikäisenä tuot-teena, ja lopulta kierrättää se polttoaineeksi (Werner 2010, Pingoud ym. 2010). Jätteeksi päätyvän, hajoavan puun hiilivarastojen koosta ei ole tarkkaa tietoa, mutta on mahdollista, että ne toimivat myös hiilivarastoina oikein säilytettynä. Toisaalta on myös mahdollista, että ne vapauttavat ilmakehään hiilidioksidia 20-kertaa voi-makkaampaa kasvihuonekaasua metaania.

Ilmastonmuutoksen vaikutus metsien hiilivarastoihinSuomen oloissa ilmastonmuutoksen aiheuttamat hii-lensidonnan muutokset ovat samansuuntaisia kuin muutokset metsän kasvussa, jos huomioidaan ainoas-taan ilmaston lämpenemisestä johtuva kasvun lisäys (Kellomäki 2005, Kellomäki ym. 2008).

© W

ild W

onde

rs o

f Eur

ope

/Wid

stra

nd /

WW

F

Ilmastonmuutos sisältää kuitenkin paljon epävar-muuksia ja lämmön lisääntyminen saattaa johtaa myös orgaanisen aineksen nopeampaan hajoamiseen. Tällöin hiilidioksidi päätyy luonnollisissa prosesseissa nykyis-tä nopeammin takaisin ilmakehään. Joillakin alueilla lisääntynyt kuivuus saattaa puolestaan muodostua kas-vua rajoittavaksi tekijäksi, eikä lämmön lisääntymisen mahdollistamia kasvun lisäyksiä saavuteta (Hari ja Ni-kinmaa 2008). Lisääntyvien myrsky- ja hyönteistuho-jen myötä on myös mahdollista että metsissä koetaan kasvutappioita tai metsätuhoja yhä laajemmilla alueil-la, eikä puuston kiihtynyt kasvu pysty kompensoimaan tuhojen myötä ilmakehään vapautunutta hiiltä. Tällöin metsät toimivat hiilen lähteinä.

Suojelun vaikutus metsien hiilivarastoihinSuomen metsistä yli 90 prosenttia on talousmetsiä. Tut-kimusten mukaan luonnontilaiset boreaaliset metsät sitovat enemmän hiiltä kuin hoidetut, joten suojelualu-eiden lisäämisellä on suuri merkitys hiilivarastojen kas-vattamisessa (Bengtson ja Wikström 1993, Karjalainen 1996, Thornley ja Cannell 2000). Yleisesti on oletettu, että vanhat metsät muuttuvat hiilen lähteiksi, mutta Luyssaertin ym. (2008) tutkimuksen mukaan metsän hiilitase voi olla positiivinen satoja vuosia, jonka jäl-keen ne toimivat edelleen huomattavan suurina hiili-varastoina. Vanhojen metsien hakkaaminen vapaut-taa metsiin ja maaperään sitoutuneen hiilen takaisin ilmakehään. Metsän kasvaessa maaperän hiilivarastot kasvavat, mutta eivät ikinä saavuta samaa tasoa kuin metsissä, joissa avohakkuita ei ole tehty (Grelle 2010). Suojelualueiden lisääminen, uudelleen metsittäminen ja metsäkadon vähentäminen ovat erittäin tehokkai-ta keinoja vähentää ilmakehän hiilidioksidia. Mikäli IPCC:n (2007) mukaiset ennusteet trooppisten metsien pinta-alan pienenemisestä pitävät paikkansa, korostuu boreaalisten metsien merkitys globaaleina hiilivarastoi-na entisestään.

© W

ild W

onde

rs o

f Eur

ope

/Wid

stra

nd /

WW

F

Metsän palamisen vaikutus hiilivarastoihinMetsien luonnollinen paloväli vaihtelee boreaalisella vyöhykkeel-lä. Siihen vaikuttavat kasvupaikan puulajit, metsikön rakenne, maaperä, sijainti, topografia ja ilmasto (Engelmark 1987). Met-sien luontainen paloväli on vaihdellut 150–500 vuoden välillä. Vanhoissa metsissä, joissa häiriöt ovat pienialaisia, palot ovat hyvin harvinaisia. Osa metsistä ei ole palanut viime jääkauden jälkeen. Koko kasvupaikan uudistavat metsäpalot ovat Suomen oloissa olleet harvinaisia. Sen sijaan pintakulot, joissa osa puus-tosta säilyy hengissä, ovat olleet yleisempiä (Angelstam 1998).

Suomessa metsäpaloja ei nykyään juurikaan esiinny tehokkaan valvonnan vuoksi. 1700 -luvulla palot ovat olleet yleisempiä kas-kenpolton takia. Engelmarkin ym. (1994) mukaan on mahdollis-ta, että myös muuttunut ilmasto on saattanut vaikuttaa palojen vähentymiseen. Metsän palaminen vapauttaa ilmakehään kerral-la suuria määriä hiiltä, lisäksi metsämaa toimii hiilen lähteenä jopa 30 vuotta palon jälkeen kiihtyneen hajoamisen takia (Juday 2005). Boreaalisen alueen metsäpalot aiheuttavat yli 20 prosent-tia biomassan palamisen aiheuttamista päästöistä maailmanlaa-juisesti (Juday 2005).

Muut kasvihuonekaasutMetsämaassa ja erityisesti turvemailla esiintyvä typpioksiduu-li on hiilidioksidia 296 kertaa voimakkaampi kasvihuonekaasu (Móren ja Olsson 2007). Ilmaston lämpenemisen myötä on mah-dollista, että typpioksiduulin päästöt kasvavat vastaamaan 120 miljoonaa tonnia hiilipäästöjä, joka on noin 10–20 prosenttia metsien sitomasta hiilen määrästä (Pihlatie ym. 2009). Metaa-nia muodostuu hapettomassa tilassa eli lähinnä luonnontilaisilla soilla ja mahdollisesti myös puutuotteiden hajoamisprosessissa. Typpioksiduulin ja metaanin päästöt, sekä niiden vaikutukset vastaavat vain murto-osaa hiilidioksidin vastaavista, joten niiden vaikutusta ilmastonmuutokseen ei tässä työssä juurikaan käsitel-lä. Metsien käytön kannalta merkittävin ilmastonmuutosta edis-tävä kasvihuonekaasu on hiilidioksidi (CO2), joten työn pääpaino pysyy sen tarkastelussa.

LUONNONTILAISET BOREAALISET METSÄT SITOVAT ENEMMÄN HIILTÄ KUIN HOIDETUT METSÄT.

© W

ild W

onde

rs o

f Eur

ope

/Wid

stra

nd /

WW

F

2.2 Metsänhoitomenetelmien vaikutus hiilivarastoihin

FAKTAA

• Kiertoajan pidentäminen kasvattaa metsän hiilivaras toja, mutta laskee metsänomistajan tuloja, jos kiertoajan pidentämistä ei tueta. Laajasti sovellettuna kiertoajan pidentäminen vähentää erityisesti kuitupuun osuutta puutavaralajijakaumasta, mutta kasvattaa tukkipuun osuutta. Korjattavan biomassan kokonaismäärä vähenee, mutta metsien hiilivarastot kasvavat.• Pohjapinta-alan samanaikainen nostaminen kiertoajan pidentämisen kanssa lisää toiminnan kannattavuutta metsänomistajan kannalta.• Hakkuutähteiden ja erityisesti kantojen korjuu vähentää metsiin sitoutuneena olevan hiilen määrää, sekä moni muotoisuudelle tärkeän lahopuun määrää entisestään.• Eri-ikäismetsänhoito ei luultavasti kasvata metsän hiilivarastoja vaan metsä toimii tasaisena hiilinieluna. Koska päätehakkuuta ei tehdä ja metsä pysyy jatkuvasti peitteellisenä, metsä ei todennäköisesti toimi hiilenlähteenä ainakaan samassa määrin mitä päätehakatut kohteet. • Eri-ikäismetsänhoito perustuu puuston luontaiseen uudistumiseen, eikä maaperää muokata, kuten avohakkuun jälkeisessä metsän viljelyssä. Kun maaperää ei muokata, sen hiilivarasto säilyy paremmin.• Eri-ikäismetsänhoito tarjoaa tieteen peruskäsitysten valossa tasaikäismetsänhoitoa paremmat edellytykset monimuotoisuuden ylläpitämiseksi, mutta empiiristä tutkimustietoa aiheesta ei juuri ole olemassa.

© M

auri

Rau

tkar

i / W

WF-

Can

on

TasaikäismetsänhoitoSuomessa vallitseva metsänhoitomenetelmä on ollut tasaikäisen metsikön kasvattaminen, jossa metsikköä hoide-taan harvennushakkuilla ja uudistetaan päätehakkuulla. Koko Suomen tasolla tarkasteltuna avohakkuun jälkeen alue (puusto ja maaperä yhteensä) toimii hiilen lähteenä keskimäärin noin 15 vuoden ajan. Tämän jälkeen se toi-mii hiilinieluna ja noin 30 vuoden kohdalla puustoon ja maaperään sitoutuneen hiilen määrä saavuttaa hakkuun yhteydessä vapautuneen hiilen määrän. (Liski ym. 2001 & 2011). (kuva 4)

Kuva 4. Metsän hiilivarastojen (puusto ja maaperä) kehittyminen ja metsän vaikutus ilmakehän hiilimäärään avo-hakkuuta seuraavan 90 vuoden jakson aikana. (Liski ym. 2011)

Aika (vuosi)

Metsä yhteensä

Puusto

Maaperä

Ilmakehä

Hiil

imää

rä (t

/met

sähe

htaa

ri)

Maaperän hiilivarastot ovat puuston varastoja merkittävämpiä ja avohakkuiden yhteydessä menetetäänkin suuria määriä nimenomaan maaperään sitoutunutta hiiltä. Vaikka avohakatun ja uudistetun metsikön puusto kehittyy-kin lopulta hiilinieluksi, maaperän hiilivarasto ei enää saavuta hakkuita edeltävää tasoa (Grelle 2010). Myös muis-sa tutkimuksissa on päädytty samankaltaisiin tuloksiin, joiden mukaan ilman harvennuksia kasvanut metsä toimi suurimpana hiilivarastona (Garcia-Gonzalon ym. 2007, Eriksson ym. 2007). Jandl ym. (2007) kyseenalaistivat tutkimuksessaan yhden puulajin metsien kasvattamisen. Tulokset osoittivat, että sekametsissä maa-aineksen ha-joaminen oli hitaampaa ja se hidasti hiilen vapautumista ilmakehään. Bergkvistin ja Olssonin (2008) tutkimuk-sessa koivun ja kuusen kasvattaminen mahdollistivat männikköä suuremman hiilivaraston kerryttämisen.

Tasaikäisten metsien hiilinielua voidaan kasvattaa pidentämällä kiertoaikaa, kasvattamalla metsikön pohjapin-ta-alaa säätelemällä harvennusten ajoitusta ja voimakkuutta. Lisäksi hiilinielua voidaan kasvattaa muilla met-sänhoidon toimenpiteillä kuten ojittamalla tai lannoittamalla, jotka tehostavat metsän kasvua (Pohjola ja Valsta 2007). Taloudellisessa mielessä kiertoajan pidentäminen merkitsee metsänomistajalle tulojen menetystä (Pohjola ja Valsta 2007). Tällä hetkellä hiilensidonnasta koituneita kustannuksia ei korvata metsänomistajalle.

© M

auri

Rau

tkar

i / W

WF-

Can

on

200

150

100

50

0

-50

-100

AVOHAKKUUN yHTEyDESSÄ MENETETÄÄN SUURIA MÄÄRIÄ MAAPERÄÄN SITOUTUNUTTA HIILTÄ.

© M

auri

Rau

tkar

i / W

WF-

Can

on

Kiertoajan pidentäminenTutkimusten perusteella kiertoajan pidentäminen on yksi varteenotettavista keinoista lisätä boreaalisen vyöhyk-keen talousmetsien hiilivarastoja (esimerkiksi Richards ja Stokes 2004, Nerg 2009). Liskin ym. (2001) tutkimuk-sessa verrattiin kuuselle ja männylle 60, 90 ja 120 vuoden kiertoaikoja (kuva 5), joista keskimmäinen oli Tapion suosittelema kiertoaika. Männiköissä suurimman hiilivaraston tuotti pisin kiertoaika, jolloin myös fossiilisten polttoaineiden käytöstä aiheutuneet päästöt minimoituivat puun tuotoksen pienentyessä ja painottuessa tukki-puuhun. Myös kuusikoissa 120 vuoden kiertoaika oli edullisin hiilen sidonnan kannalta, kun huomioitiin lyhyestä kiertoajasta koituvat suuret päästöt. Molemmilla puulajeilla 60 vuoden kiertoaika tuotti suurimman vuotuisen hakkumahdollisuuden, mutta se myös kasvatti kuitupuun osuutta. Kaikkiaan kiertoajan pidentäminen laski met-sänomistajan tuloja noin 10 prosenttia (Liski ym. 2001).

Eri kiertoaikojen tuottamat hiilivarastot eivät poikenneet toisistaan huomattavasti. Suuremman eron kokonais-päästöihin tuottivatkin lyhyestä kiertoajasta koituvat suuret ja usein toistuvat päästöt. Massa- ja paperiteollisuu-den tuotanto on energiaintensiivistä ja suuret päästöt johtuvat kuitupuuhun painottuvasta tavaralajijakaumasta. Hiilivarastojen kasvattamisen ja päästöjen pienentämisen kannalta pitkät kiertoajat ovat edullisimpia. Tällöin metsiin varastoituneena oleva hiili ei lyhyellä aikavälillä palaudu ilmakehään ja pitkällä aikavälillä tukkipuun tarjonta kasvaa. Tukkipuun jalostaminen vaatii vähemmän energiaa ja puusta voidaan valmistaa pitkäikäisiä tuot-teita. Ylijäävistä osista voidaan tuottaa energiaa.

Kiertoajan pidentäminen 120 vuodesta ei luultavasti enää lisäisi hiilivarastoja merkittävästi. Pohjolan ym. (2006) tutkimuksessa kiertoajan pidentämi-nen 10 vuodella Tapion suosituksis-ta lisäsi hiilivarastoja huomattavasti molemmilla puulajeilla, erityisesti kuusella, mutta sen jälkeen kasvu-vauhti hidastui. Liskin ym (2001) tut-kimuksessa kiertoaikaa pidennettiin 30 vuodella, jolloin hiilivarastot jo pienenivät, joten muutos oli saman-suuntainen. Vaikka hiilivarastot eivät tämän jälkeen kasva, toimivat metsät edelleen huomattavina hiilivarastoina.

Kuva 5. Kiertoajan vaikutus puuston, maaperän ja puutuotteiden hiilivarastoihin (Liski ym. 2001).

Hiilivarasto (Mg ha-1)

© M

auri

Rau

tkar

i / W

WF-

Can

on

Tuotteet

Mänty 60 v Kuusi 60 vMänty 90 v Kuusi 90 vMänty 120 v Kuusi 120 v

Puut

Maaperä

200

150

100

50

0

Pohjapinta-alan nostaminenPohjapinta-alaa nostamalla voidaan kasvattaa metsien hiilinieluvaikutusta. Käytännössä se tapahtuu muutta-malla harvennuksien ajoitusta ja voimakkuutta. Tut-kimusten mukaan harvennusten ajallinen siirtäminen (suurempi läpimitta) lisäsi metsäekosysteemin hiiliva-rastoa 10–15 prosentilla puulajista riippuen (Pohjola ja Valsta 2007, Garcia-Gonzalo ym. 2007). Pohjola ja Valsta (2007) siirsivät harvennusta nostamalla Tapi-on harvennuskäyriä 4 m2/ha. Tämä lisäsi hiilivaras-toa männyllä enemmän kuin kiertoajan pidentäminen, mutta kuusella lisäys oli pienempi. Tiheämpänä kasva-tettava puusto lisäsi sitoutuneen hiilen määrän lisäksi rahallista tuottoa, mutta liiallinen tiheyden kasvatta-minen johti lopulta puustopääoman suhteellisen tuot-tavuuden laskuun. Garcia-Gonzalo ym. (2007) päätyi-vät saman suuruusluokan lisäyksiin hiilensidonnassa. Osan lisäyksestä arvioitiin kuitenkin johtuvan ilmaston lämpenemisen aiheuttamasta kasvun lisäyksestä.

Kiertoajan pidentäminen ja pohjapinta-alan nostaminenMenetelmien yhdistäminen tuottaa edellisistä kaikista suurimman lisäyksen metsän hiilivarastoihin, mutta päätehakkuun viivästyminen johtaa kannattavuuden heikkenemiseen joillakin kasvupaikoilla (Pohjola ja Valsta 2007, Pingoud ym. 2010). Toisaalta kannatta-vuutta voidaan lisätä nostamalla kuvion pohjapinta-alaa, jolloin puuntuotos kasvaa. Kiertoaikojen piden-tymisellä on vaikutusta myös puuntarjontaan, joka lyhyellä aikavälillä laskee ja pitkällä kasvaa (Pohjola ym. 2006). Lyhyellä aikavälillä hiilensidonnan ja biomas-san käytön intensiteetin samanaikainen kasvattami-nen metsissä voikin olla haasteellista. Hiilensidonnan ja hiilivarastojen kasvattaminen edellyttää vanhojen metsien ja pitkäikäisten tuotteiden osuuden lisäämistä, mutta tämänhetkiset toimet kohdistuvat lyhytikäisten

tuotteiden tuotannon kasvattamiseen. Hiilivarastojen kasvattamisen ja intensiteetin lisäämisen välinen ta-sapaino voitaisiin mahdollisesti saavuttaa asettamalla suurempia alueita suojeluun ja vastaavasti tehostamal-la puuntuotantoa joillakin alueilla.

Metsän lannoittaminenLannoittamisella on myös todettu olevan suuri vaiku-tus metsien hiilensidontaan. Suomessa typen määrä on kasvua rajoittava tekijä ja sen lisääminen keinotekoi-sesti lisää puuston kasvua. Mäkipään (1995) tutkimuk-sessa typpilannoitus lisäsi metsän kasvua, humusker-roksen paksuutta ja näin ollen myös sitoutuneen hiilen määrää humuskerroksessa ja maaperässä. Myös Sathre ym. (2010) päätyivät Ruotsissa tuloksiin, joissa lannoit-tamisella pystyttiin lisäämään metsän tuotosta, ja näin ollen myös hiilensidontaa, runsaasti. Kun arvioidaan lannoituksen vaikutusta metsien hiilitaseeseen, tulisi tarkastelussa huomioida lannoitteen koko elinkaaren aikana syntyneet päästöt. Kotimaisen lannoitteen hii-lidioksidipäästöt ovat noin 600 kg/ha. Yhdellä typpi-lannoituksella saatava kasvunlisäys sitoo noin 10000 kg hiilidioksidia (Farmit 2011). Kun verrataan kasvun-lisäystä lannoitteiden tuotannon päästöihin voivat lan-noittamisella saavutettavat lisäykset hiilensidonnassa olla merkittäviä kasvupaikoilla, joilla typpi on kasvua rajoittava tekijä. Tuotannon päästöjen lisäksi tulee kui-tenkin huomioida myös lannoittamisen muut ympäris-tövaikutukset kuten negatiiviset vaikutukset vesistöihin ja metsäluonnon monimuotoisuuteen. Mahdollisten haittavaikutusten minimoimiseksi metsien hiilivarasto-ja tulisi kasvattaa luonnollisin menetelmin lannoituksia lisäämättä

© T

anja

Piri

nen

/ WW

F-Fi

nlan

d

Hakkuutähteiden ja kantojen kerääminen Hakkuutähteiden ja kantojen kerääminen vaikuttaa suoraan metsän humuskerroksessa muodostuvan or-gaanisen aineksen määrään ja näin ollen myös maape-rään sitoutuvan hiilen määrään. Helmisaari ym. (2011) tutkivat hakkuutähteiden ja kantojen keräämisen vai-kutusta metsien kasvuun. Metsien kasvu oli huomat-tavasti alhaisempaa 10 ja 20 vuotta harvennusten ja hakkuutähteiden keruun jälkeen verrattuna kohteisiin, joilta kerättiin vain runkopuu. Tästä voidaan päätellä myös puustoon sitoutuneen hiilen määrän olleen alhai-sempi kyseisillä alueilla.

Hakkuutähteiden, eli oksien ja latvojen hajoaminen luonnossa on nopeampaa kuin suuriläpimittaisen puun hajoaminen, eivätkä ne siten varastoi hiiltä yhtä pitkään kuin järeämpi puu. Kantojen hajoaminen on pieniläpi-mittaiseen puuhun verrattuna hidasta ja niiden merki-tys hiilivarastoina on suuri. Hopen (2007) ja Zabowskin ym. (2008) mukaan kantojen poisto alensi merkittä-västi maaperään sitoutuneen hiilen määrää 10 ja yli 20 vuoden kuluttua kannon poistosta. Johnson (1992) ja Jandl ym. (2007) päätyivät samankaltaisiin tuloksiin, joissa pelkän runkopuun harvennus lisäsi metsään si-toutuneen hiilen määrää, mutta koko biomassan pois-taminen laski sitä.

Kantojen nosto on lisääntynyt Suomessa huomattavasti 2000-luvulla. Vuonna 2000 kantojen nostoala oli noin 100 hehtaaria ja vuonna 2010 se oli kasvanut jo noin 20 000 hehtaariin. Vuonna 2010 kannot nostettiin siis jo noin 20 prosentilta päätehakkuupinta-alasta. (Metsän-tutkimuslaitos 2011)

VUONNA 2000 KANNONNOSTOALA OLI 100 HEHTAARIA. VUONNA 2010 KANNONNOSTOALA OLI 20 000 HEHTAARIA.

© T

anja

Piri

nen

/ WW

F-Fi

nlan

d

Eri-ikäismetsänhoitoOlemassa oleva tutkimus on tehty mukailemaan vallit-sevia metsänhoidon käytäntöjä. On kuitenkin toden-näköistä, että menetelmiä tulisi muokata siten, että ne tukisivat paremmin metsien monikäyttöä. Metsien hoitaminen nykyisillä menetelmillä ei välttämättä ole paras mahdollinen tapa, kun halutaan parantaa metsä-luonnon monimuotoisuuden, hiilen sidonnan ja met-sän muiden käyttömuotojen edellytyksiä yhtäaikaisesti.Pukkala ym. (2011) vertasivat tasa- ja eri-ikäisenä kas-vatetun metsikön edellytyksiä hiilensidonnassa sekä mustikan ja puutavaran tuotoksessa. Puuntuotannon kohdalla tutkimuksen tulokset ovat linjassa aikaisem-min tehdyn tutkimuksen kanssa, joissa puuntuotos on kohtalaisen sama riippumatta menetelmästä. Taloudel-lisessa mielessä eri-ikäisrakenne on yleensä ollut hie-man parempi puuttuvien uudistamiskustannusten sekä tukkipuuhun painottuvan tavaralajijakauman vuoksi (Tahvonen 2009, Tahvonen ym. 2010, Pukkala ym. 2010). Eri-ikäismetsä näyttäisi olevan parempi myös mustikkasadon tuottamisessa, mutta hiilensidonnassa tulokset eivät olleet täysin yksiselitteiset (Pukkala ym. 2011).

Pukkalan ym. (2011) tutkimuksessa parhaimman tu-loksen hiilensidonnalle kuusikoissa antoi eri-ikäisenä hoidettu metsikkö, mutta männikössä tulos oli päinvas-tainen. Kun tutkimuksessa laskettiin yhteen kaikkien eri käyttömuotojen tuottamat arvot, sai eri-ikäismetsä kuitenkin huomattavasti paremman kokonaistuloksen molemmilla puulajeilla. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös hiilen hinnan vaikutusta metsän käsittelyyn. Eri-ikäisenä hoidetuissa metsissä hiilen hinnalla ei ollut juuri vaikutusta käsittelyyn, koska hiilen sidonta on läpi kiertoajan kohtalaisen tasaista. Tasaikäisessä met-sässä, jossa sitoutuneen hiilen määrä vaihteli runsaasti,

hiilen hinnan korottaminen johti lopulta kiertoaikojen runsaaseen pidentymiseen (Pukkala ym. 2011). Eri-ikäismetsien hiilen sidonnasta on olemassa vain vähän laskelmia. Yleisesti hiilensidonnan on oletettu olevan niissä tasaikäistä metsää edullisempaa, koska hakkuut tehdään yksittäisten puiden tai puuryhmien poimin-toina, jolloin metsikön kasvu ja pienilmasto eivät häi-riinny suuresti ja hiilensidonta on tasaisempaa. Eri-ikäismetsässä on kuitenkin tasaikäismetsää alhaisempi pohjapinta-ala, joten se sitoo hiiltä luultavasti hieman vähemmän. Tämä tarkoittanee pitkällä aikavälillä tar-kasteltuna metsien hiilinieluvaikutuksen tasaantu-mista. Vähäisen tutkimustiedon vuoksi on epäselvää toimiiko eri-ikäismetsä kuitenkaan hiilen lähteenä mis-sään kehitysvaiheessaan.

© T

anja

Piri

nen

/ WW

F-Fi

nlan

d

2.3 Substituutio eli materiaalien korvaaminen puuraaka-aineilla

FAKTAA

• Lopputuotteisiin sitoutuneen hiilen määrä on vain murto-osa puustoon ja maaperään sitoutuneesta hiilestä.• Pitkäikäiset tuotteet (esimerkiksi puutalot ja puuhuonekalut) varastoivat hiiltä ja estävät hiilen vapautumisen ilmakehään lyhyellä ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta tärkeällä aikavälillä.• Lyhytikäisiin tuotteisiin (esimerkiksi sanomalehtipaperi ja bioenergia) sitoutunut hiili päätyy luonnollista prosessia huomattavasti nopeammin ilmakehään.

© M

auri

Rau

tkar

i / W

WF-

Can

on

Puuraaka-aineen päästötPuulla voidaan korvata fossiilisia polttoaineita sekä energiaintensiivisiä rakennusmateriaaleja, kuten beto-nia, terästä ja muovia. Puusta tuotetuilla tuotteilla on vaihteleva vaikutus ilmastoon ja lopulliseen päästöta-soon. Pitkäikäisillä tuotteilla, kuten talonrakennukseen käytetyllä sahatukilla, voidaan saavuttaa päästövähen-nyksiä jo lyhyellä aikavälillä. Lyhytikäisillä tuotteilla, kuten paperilla ja energialla, materiaaliin sitoutunut hiili puolestaan vapautuu luonnollista prosessia huo-mattavasti nopeammin ilmakehään. Tätä eri tuotteiden ilmastovaikutusta kuvataan korvauskertoimella, joka kuvaa tuotteen todellisia päästövähennyksiä verrattuna muihin käytettävissä oleviin materiaaleihin. Kertoimen ollessa suuri, pystytään korvaamaan paljon fossiilisia polttoaineita. Pingoud ym. (2010) mukaan hyvää ker-rointa suurempi vaikutus ilmastoon on kuitenkin sillä, että puutavara ja sen sivutuotteet käytetään tehokkaasti hyväksi tuotantovaiheessa.

Korvattaessa muita polttoaineita puulla, on tärkeää tuottaa energiaa hyvällä hyötysuhteella, jolloin puusta saatavan energian tuottamiseen ei kuluteta runsaasti luonnonvaroja. Vaikka puuenergian käyttö ei ole hii-lineutraalia, on sen useissa yhteyksissä todettu laske-van kokonaispäästöjä pitkällä aikavälillä, kun puulla korvataan fossiilisia polttoaineita tai muita energiain-tensiivisiä materiaaleja. Metsien monipuolisen roolin vuoksi ei ole kuitenkaan täysin selvää, kuinka perus-teltua puuenergian hyödyntäminen suorien hiilidiok-sidipäästöjen vähentämisessä on (Fargione ym. 2008, Melillo ym. 2009). Mikäli metsät jätetään kasvamaan ilman käsittelyjä, toimivat ne pitkään hiilinieluina, kun-nes kasvavat kypsään ikään. Tämän jälkeen ne toimivat merkittävinä hiilivarastoina. Toisaalta ilman hyödyntä-mistä metsät eivät korvaa muita materiaaleja ja pitkällä

aikavälillä se yhdessä hiilinielun rajallisuuden kanssa johtaa kokonaispäästöjen lisääntymiseen, mikäli pääs-töjä ei erikseen hillitä (Gustavsson ym. 2006, Marland ja Schlamadinger 1995).

Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on ensiarvoisen tärkeää vähentää hiilidioksidin määrää ilmakehässä lyhyellä aikavälillä. Kahden asteen tavoitteen saavutta-miseksi oleellista on vähentää kasvihuonekaasupäästö-jä erityisesti lyhyellä ja keskipitkällä (0-40 vuotta) ai-kavälillä. Ensisijaisesti tulisi siis miettiä keinoja, joilla päästään mahdollisimman suuriin vähennyksiin hyvin nopeasti. Oli kyseessä sitten metsien jättäminen kas-vamaan tai materiaalien ja polttoaineiden substituutio. Pingoudin ym. (2012) tutkimuksessa biomassan hyö-dyntämisen aiheuttaman lämmitysvaikutuksen takai-sinmaksuaika kasvoi huomattavasti, mikäli hyödynnet-tävän puutavaran läpimitta oli suuri tai korvauskerroin oli alhainen.

PuuenergiaPuupohjaisena biopolttoaineena voidaan käyttää hak-kuun yhteydessä syntyvää hakkuutähdettä (oksat ja latvat), kantoja ja pienpuuta sekä sahatavaran ylijää-mää että sellunkeiton sivutuotteita. Biopolttoaineis-ta voidaan tuottaa yhteistuotantolaitoksissa sähköä ja lämpöä, lämpökattiloissa lämpöä tai biojalostamossa biopolttonestettä liikenteen tarpeisiin. Ensin mainitut teknologiat ovat jo laajassa käytössä, mutta puupohjai-sia biopolttonesteitä ei vielä valmisteta kaupallisessa mittakaavassa.

Repo ym. (2011) tutkimuksessa verrattiin hakkuutäh-teistä ja kannoista tuotetun energian päästöjä kaasun, öljyn ja hiilen vastaaviin. Tuotannon alkaessa

© M

auri

Rau

tkar

i / W

WF-

Can

on

puuenergian päästöt olivat verrattain suuret, mutta las-kivat nopeasti. Lähtötilanteessa niiden ominaispäästöt olivat vastaavalla tasolla vertailtaviin energialähteisiin, paitsi hieman hiilen päästöjä alhaisemmat. 10 vuoden kuluttua hakkuutähteistä tuotetun energian ominais-päästöt olivat vain 25–50 prosenttia pienemmät verrat-tuna fossiilisiin polttoaineisiin. Hitaammin hajoavien kantojen kohdalla kesti 22 vuotta ennen kuin keski-määräiset päästöt olivat pienemmät kuin kaasulla ja 14 vuotta kun päästöjä verrattiin öljyn vastaaviin. Arvion mukaan kantojen tuotanto aiheutti noin kaksinkertai-set päästöt tuotettua energiayksikköä kohden verrattu-na hakkuutähteisiin.

Pingoud ym. (2012) arvioivat tutkimuksessaan puubio-massan hyödyntämisestä elinkaaren aikana aiheutuvaa lämmitysvaikutusta. Tutkimuksessa huomioidaan puu-biomassan hyödyntämisestä aiheutuvat ilmastohaitat, kuten hiilivarastojen purkautuminen, ja ilmastohyödyt, kuten fossiilisten polttoaineiden päästöjen ja uusiutu-mattomien materiaalien korvaaminen. Tutkimukses-sa huomioidaan myös ilmastonmuutoksen kannalta oleellinen aikaväli. Lämmitysvaikutuksen mittari on säteilypakote, joka kuvastaa maapallon ja avaruuden välistä säteilyä. Tässä yhteydessä arvioidaan metsän eri käyttömuotojen aiheuttamaa muutosta säteilyyn. Hii-lidioksidin määrän kasvu ilmakehässä johtaa positiivi-seen säteilypakotteeseen ja maan pintaa lämmittävään vaikutukseen. Mitä huonompi on lopputuotteen korva-uskerroin ja mitä lyhyempi on tuotteen elinikä (hiilen nopea hajoaminen), sitä suurempi on tuotteen lämmi-tysvaikutus. Mitä suurempi on lämmitysvaikutus, sitä kauemmin kestää tuotteen ilmastohyötyjen saavutta-minen (Pingoud ym. 2012). Pingoudin ym. tulokset joh-tivat Revon ym. (2011) takaisinmaksuaikoja pidempiin aikoihin, vaikka pohjalla oli sama aineisto. Jatkuvassa

tuotannossa esimerkiksi läpimitaltaan 35cm kantojen takaisinmaksuaika on 100 vuotta, kun korvauskerroin on 0.6. Ilmastohyötyjä saavutetaan siis vasta sadan vuoden kuluttua tuotannon aloittamisesta. Korvausker-toimen ollessa 0.6, tavoitteen mukaisiin takaisinmak-suaikoihin päästiin ainoastaan oksien osalta.

SahatuotteetSahatuotteet ovat pitkäikäisiä ja niillä voidaan korva-ta rakentamisessa käytettäviä energiaintensiivisiä ma-teriaaleja, kuten betonia. Börjessonin ja Gustavssonin (2000) tutkimuksessa primäärienergian kulutus oli 60–80 prosenttia korkeampaa, kun valmistettiin be-tonirakenteita puurakenteiden sijasta. Tutkimuksessa puun nettopäästöt riippuivat kuitenkin voimakkaasti siitä, mitä puulle tehtiin rakennuksen eliniän päätyttyä. Pingoudin ym. (2010, 2012) tutkimuksessa suurimmat hyödyt saavutettiin kun puuta käytettiin rakennusma-teriaalina ja sivutuotteista tuotettiin energiaa. Tällöin suuri osa puutavarasta menee pitkäikäisiin tuotteisiin ja takaisinmaksuajat ovat lyhyitä korkean korvausker-toimen vuoksi. Tärkeintä on hyödyntää koko biomas-sa ja käyttää tuotannon sivutuotteet hyväksi siten, että samanaikaisesti voidaan korvata sekä materiaaleja että fossiilisia polttoaineita.

© M

auri

Rau

tkar

i / W

WF-

Can

on

2.4 Biomassan hyödyntämisen vaikutukset ekosysteemiin

FAKTAA

• Suomen lajeista 42 prosenttia on metsälajeja. Metsissä elää enemmän uhanalaisia lajeja (36,2 %) kuin muissa suomalaisissa luontotyypeissä.• Metsäelinympäristöjen muutokset on suurin yksittäinen tekijä lajien uhanalaisuudelle (30,8 %). Elinympäristön muutoksista merkittävimpiä ovat lahopuun väheneminen sekä metsien uudistamis- ja metsänhoitotoimenpiteet, jotka yksipuolistavat metsien rakennetta.• Ilmaston lämmetessä Suomen metsät joutuvat alttiiksi uusille uhkille, kuten lisääntyneille myrskytuhoille ja etelästä leviäville uusille tuholaislajeille. • Metsäluonnon monimuotoisuudella on itseisarvo. Monimuotoiset metsät kestävät myös erilaisia muutoksia yksipuolistuneita metsiä paremmin ja pystyvät sopeutumaan niihin sekä toipuvat häiriöistä tehokkaammin. Monimuotoinen luonto myös ylläpitää ekosysteemipalveluita paremmin.• Ilmaston lämpenemisen vaikutuksia ei voida tarkkaan ennustaa, mutta lämpimämmät talvet altistavat puulajit erityisesti sienituhoille ja parantavat tuhohyönteisten selviytymismahdollisuuksia. Kesällä puolestaan pitkät kuivat kaudet lisäävät puiden stressiä ja saattavat alentaa niiden kykyä valmistautua talveen ja erilaisiin häiriöihin.

© W

ild W

onde

rs o

f Eur

ope

/Wid

stra

nd /

WW

F

Metsänhoitomenetelmän vaikutus monimuotoisuuteenSuurin aiheuttaja Suomen metsäluonnon monimuotoi-suuden huonoon tilaan on metsätalous, jonka harjoit-tamisen seurauksena metsäluonto on menettänyt sille luontaisia piirteitä. Voimakkaan käsittelyn ja lyhyiden kiertoaikojen myötä metsät ovat menettäneet niille ominaisen ikä- ja puulajirakenteen. Myös lahopuun määrä ja vanhojen metsien osuus ovat laskeneet todella alhaisiksi.

Monimuotoisuuden kannalta olennainen tekijä metsän-hoitomenetelmää valittaessa on sen kyky jäljitellä met-sän luontaista häiriödynamiikkaa (Kuuluvainen 1994, Kuuluvainen 2009). Metsien hoitamista tasaikäisenä on pitkään perusteltu myös sillä, että se olisi luontai-nen tapa hoitaa suomalaisia metsiä. Suomessa luontai-set tuhot kuitenkin vain harvoin ovat laaja-alaisia, koko kasvupaikan uudistavia (stand-replacing disturbance) ja tasaikäiseen dynamiikkaan johtavia tuhoja. Vaikka tuhot olisivatkin laaja-alaisia, nyky-menetelmä ei joh-da luontaisen kaltaiseen kehitykseen, sillä korjuualalle jätettävä kuolleen puun määrä vastaa vain murto-osaa luonnollisesta (Angelstam ja Kuuluvainen 2004).

Suomessa luontaiset häiriöt ovat lievempiä. Karummil-la kasvupaikoilla, joissa pääpuulajina on mänty, luon-taiset häiriöt ovat yleensä keskitasoa, jolloin osa puista kuolee ja yleensä suurimmat säilyvät hengissä. Esimer-kiksi metsäpalossa tuli ei etene latvuksiin asti. Tällaiset häiriöt johtavat kohorttidynamiikkaan (cohort dyna-mics), jossa puut kasvavat eri-ikäisinä ryhminä (Angel-stam ja Kuuluvainen 2004).

Ravinteikkailla ja kosteilla kasvupaikoilla, joilla kuusi on vallitseva puulaji, häiriöt ovat pienialaisia ja usein toistuvia. Puiden tai puuryhmien kuolemat ovat yleensä

TASAIKÄISMETSÄTALOUDEN JOHDOSTA METSISTÄ ON

KADONNUT NIILLE LUONTAINEN LAHOPUUN

MÄÄRÄ.©

Wild

Won

ders

of E

urop

e /W

idst

rand

/ W

WF

joko tuulenkaatoja, metsän itse harvenemista tai hyönteisten ja sienien aiheuttamia, ja johtavat aukkodynamiikkaan (gap dynamics) (Angel-stam ja Kuuluvainen 2004).

Metsätalouden nykyisten menetelmien on todettu olevan suurin yksit-täinen aiheuttaja metsäluonnon monimuotoisuuden vähenemisessä (Rassi ym. 2010). Empiirinen tutkimustieto osoittaa lajien monimuo-toisuuden tilan heikkenemisen, joka johtuu metsien luontaisten ra-kenteiden ja prosessien muuttumisesta. Tasaikäismetsätalouden joh-dosta metsistä on kadonnut niille luontainen ikä- ja puulajirakenne ja lahopuun määrä on tippunut hyvin alhaiseksi. Eri-ikäismetsänhoidossa metsien käsittelyssä pyritään mukailemaan niille luontaisia rakenteita, puuta kuolee luontaisesti enemmän eikä lahopuuta välttämättä tuhoudu yhtä paljon käsittelyiden ollessa kevyempiä. Empiiristä tutkimustietoa eri-ikäismetsänhoidon vaikutuksista metsäluonnon monimuotoisuu-teen ei ole kuitenkaan juuri olemassa.

Energiapuun korjuun vaikutukset monimuotoisuuteenHakkuutähteiden, pieniläpimittaisen runkopuun ja kantojen keräämi-nen metsästä vähentää metsään jäävän lahopuun määrää sekä suorasti että epäsuorasti vähentämällä biomassaa ja tuhotessaan lahopuuta kor-juun yhteydessä. Lahopuun määrä on määritetty yhdeksi tärkeimmistä tekijöistä metsälajiston monimuotoisuudessa, joten energiapuun kerää-misellä saattaa olla negatiivinen vaikutus monimuotoisuuteen (Berg ym. 1994, Esseen ym. 1997). Suomen luonnon uhanalaisista lajeista suuri osa tarvitsee lahopuuta selviytyäkseen. Tutkimuksessa on korostunut järeän (>10 cm läpimitta), kuolleen puuaineksen merkitys uhanalaisille lajeille, mutta pieniläpimittaisen puun ja hakkuutähteiden merkitystä ei tunneta yhtä hyvin. Luonnontilaisen ja hoidetun metsän suurin ero on juuri lahopuun määrässä (Siitonen 2001a). Lahopuun määrän lisäksi eroja löytyy myös lahopuun laadussa, sillä hoidetussa metsässä on suh-teellisesti enemmän pieniläpimittaista puuta (Siitonen ym. 2000, Siito-nen 2001b).

Pieniläpimittainen lahopuusto tai lahoavat hakkuutähteet eivät korvaa järeää lahopuustoa siihen erikoistuneiden lajien elinympäristönä. Vaik-ka pieniläpimittaisella puustolla ei ole merkitystä järeää puuta vaati-van uhanalaisen lajiston säilymisen kannalta, myös pieniläpimittaisella puulla elää sille erikoistuneita lajeja (Küffer ym. 2008, Juutilainen ym. 2011). Pieniläpimittainen puusto on tärkeää myös metsän tavallisimman lajiston kannalta. Kruysin ja Jonssonin (1999) tutkimuksessa pieniläpi-mittaisen lahopuun merkitys kasvoi metsissä, joissa lahopuun määrä oli hyvin alhainen. Åströmin ym. tutkimuksessa (2005) kuivuutta heikosti kestävien sammalten ja lahopuuta ja muuta orgaanista ainesta vaativien lajien määrä aleni huomattavasti 5–10 vuotta hakkuutähteiden korjuun jälkeen: vallitsevien metsäsammalten peittävyys väheni puoleen ja mak-sasammallajeista hävisi kolmannes.

Kantojen nostaminen vähentää huomattavasti metsässä olevaa la-hopuun määrää (Caruso ym. 2008, Eräjää ym. 2010). Kannonnosto suomalaisesta kuusikosta tuottaa puuta keskimäärin 40–60 m3/ha (Metsäntutkimuslaitos 2011). Eräjään ym. (2010) mukaan lahopuun kokonaismäärä oli alhaisempi kuviolla, joissa oli avohakkuun yhteydes-sä kerätty myös hakkuutähteet ja kannot. Ero johtui pieniläpimittaisen lahopuun alhaisemmasta määrästä, sekä kantojen alhaisesta osuudes-ta lahopuun kokonaismäärässä. Suurin osa lahopuusta oli tuoretta (la-hoaste 1–2) eikä vanhan lahopuun määrässä ollut eroja eri käsittelyis-tä riippumatta. Avohakkuumenetelmän käytöllä itsessään onkin suuri vaikutus lahopuun tuhoutumiseen käsittelyn yhteydessä, kun alueella liikkuessaan metsäkoneet hajottavat olemassa olevat lahoavat maapuut. Vaikutus on erityisen voimakas, jos hakkuualalla tehdään maanmuok-kaus, kuten toimitaan noin 95 prosentilla hakkuualoista (Hautala ym. 2004). Kantojen nostolla hakkuualoilta on samankaltaiset vaikutukset lahopuun määrään kuin maanmuokkauksella. Aloilla tehdään useasti kantojen noston lisäksi myös maanmuokkaus, jolloin vaikutukset ovat vielä suuremmat. On siis todennäköistä, että kannonnostojen lisäämi-nen altistaa olemassa olevan lahopuukannan aiempaa suuremmalle tu-houtumiselle. Rabinowitsch-Jokinen ja Vanha-Majamaa (2010) päätyi-vät tulokseen, jossa tuhoutuneen lahopuun määrä oli yhteydessä metsän käsittelyn intensiivisyyteen. Ongelmaa korostaa metsien jo

valmiiksi intensiivinen hyödyntäminen, sillä runko-puun ja hakkuutähteiden poistamisen jälkeen kantojen osuus lahoavasta materiaalista saattaa olla jopa 80 pro-senttia (Egnell ym. 2008).

Vaikka kannoilla ei olisi juurikaan niihin erikoistunei-ta lajeja, on niiden merkitys metsäekosysteemissä suu-ri puuttuvan ja järeän lahopuun korvaajana. Useissa tutkimuksissa on korostettu pökkelöiden, kuolleiden pystypuiden ja korkeaksi jätettyjen kantojen merkitys-tä lahopuusta riippuvaisille lajeille (Jonsell ym. 2004, 2005, Jonsell 2008). Erityisesti kuusen kannot ovat jäkälille tärkeitä ja niiden merkitys harvinaisten lajien elinympäristönä on suurempi kuin hakkuutähteiden (Caruso ym. 2008). Hakkuuaukoille jätetyiltä kannoil-ta on havaittu samoja kovakuoriaislajeja, joita järeästä hakkuuaukkojen lahopuusta on löydetty. Mukana on ollut myös uhanalaisia lajeja (Jonsell & Hanson 2011). Lahottajasienten lajimäärän ja runsauden on havaittu vähenevän energiapuun korjuualoilla (Toivanen ym. 2012).

Kantojen säästäminen on luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeää, koska vähälahopuustoisissa talous-metsissä hakkuukannot muodostavat suuren osan järe-ästä lahopuusta, ja kannoissa elää suuri joukko lajeja, jotka ainakin toistaiseksi menestyvät talousmetsissä. Pieniläpimittaisen puun, hakkuutähteiden ja kantojen laajamittainen ja intensiivinen korjuu voi aiheuttaa vie-lä tällä hetkellä yleisten lahopuulajien taantumisen ja täten lisätä uhanalaisten metsälajien määrää.

KANTOJEN SÄÄSTÄMINEN

ON LUONNON MONIMUOTOISUUDEN

KANNALTA TÄRKEÄÄ

© S

uvi H

uttu

nen

/ WW

F

Energiapuun korjuun vaikutukset metsänravinnekiertoonHakkuutähteiden ja kantojen poistaminen vaikuttaa metsän ravinnekiertoon, ravinteiden määrään sekä or-gaanisen aineksen muodostumiseen. Hakkuutähteissä on suuri määrä ravinteita verrattuna runkopuuhun ja niiden poistaminen metsästä saattaa myös johtaa maan happamoitumiseen sekä ravinnekatoon. Hakkuutähtei-den poistamisella on myös suoraan vaikutusta syntyvän maa-aineksen määrään ja näin ollen humuskerroksen paksuuteen (Schlamadinger ym. 1997).

Kantojen ravinnepitoisuus ei ole yhtä korkea kuin hak-kuutähteissä. On kuitenkin mahdollista, että ne säilövät typpeä hakkuiden jälkeen ja toimivat näin pitkäikäisinä typpivarastoina (Palviainen ym. 2010). 40 vuotta hak-kuiden jälkeen tehdyssä tutkimuksessa kuusen, män-nyn ja koivun kannoissa hiilen määrä laski. Havupuu-kannot olivat menettäneet 78 prosenttia alkuperäisestä hiilen määrästä ja koivun kannot 90 prosenttia. Typen osalta tilanne oli erilainen, sillä sen määrä kasvoi havu-puiden kannoissa ja oli 40 vuoden kuluttua männyllä 1,7- ja kuusella 2,7-kertainen alkuperäiseen tilantee-seen verrattuna. Koivun kannoissa määrä ei kasvanut, mutta ne alkoivat vapauttaa typpeä hajottuaan ensin 20 vuotta (Palviainen ym. 2010).

Hope (2007) ei löytänyt todisteita maaperän happamoi-tumisesta 10 vuotta kantojen noston jälkeen. Maapoh-jan ravinnetaso oli kuitenkin huomattavasti alhaisempi johtuen orgaanisen aineksen nopeammasta hajoami-sesta. Myös Zabowski ym. (2008) saivat tuloksia, joissa 22–29 vuotta toimenpiteen jälkeen humuskerrokses-sa todettiin olevan 20 prosenttia vähemmän typpeä ja hiiltä. Lisäksi se oli yli 20 prosenttia ohuempi kuin ver-tailtavilla kohteilla, joissa ei tehty maanmuokkausta lai-sinkaan. Kannon noston vaikutukset maapohjaan ovat samankaltaisia kuin maanmuokkauksessa. Suomessa maanmuokkaus on yleinen toimenpide myös kannon noston jälkeen. Kohteilla joilla suoritetaan molemmat toimenpiteet häiriintymätöntä maapintaa jää jäljelle entistä vähemmän.

© S

uvi H

uttu

nen

/ WW

F

Kesku

steluj

en jo

htopä

ätökse

t ja

WWF:n

suos

itukse

t

© W

ild W

onde

rs o

f Eur

ope

/Sta

ffan

Wid

stra

nd /

WW

F

3 Keskustelujen johtopäätökset ja WWF:n suosituksetTässä luvussa esitetään sidosryhmäkeskustelujen joh-topäätökset WWF:n näkökulmasta sekä WWF:n suo-situkset siitä, miten ilmastonmuutoksen hillintä tulisi ottaa huomioon metsäsektorilla. Esitetyt johtopäätök-set eivät edusta muiden keskusteluihin osallistuneiden tahojen virallisia kantoja.

3.1 SUOMEN METSIEN KÄyTöN VASTUULLISUUSMetsät ovat Suomelle kansallisesti tärkeitä vähintään kolmesta eri näkökulmasta. Ensinnäkin, metsien ta-loudellinen merkitys on edelleen suuri keskeisen teol-lisuudenalan raaka-aineen lähteenä, metsänomistajien tulonlähteenä sekä metsään liittyvänä muuna ansainta-na. Toiseksi, metsäluonnon monimuotoisuuden säilyt-täminen on sekä itsessään arvokasta että välttämätöntä metsien tuottamien ekosysteemipalveluiden jatkuvuu-den kannalta. Kolmanneksi, metsillä on merkittävä rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä hiilivarastoina, hiilinieluna ja ilmastoystävällisenä raaka-aineen läh-teenä.

On usein toistettu tosiasia, että Suomen metsät kasva-vat enemmän kuin niitä hyödynnetään. Tämä näkökul-ma esitettiin myös WWF:n järjestämissä keskusteluis-sa. WWF:n mielestä tämä ei kuitenkaan ole sama asia kuin metsien käytön vastuullisuus. Metsien käyttöön liittyvän politiikan haasteena on löytää tasapaino met-sätuotteiden ja puuenergian tuotannon, luonnon mo-nimuotoisuuden ja hiilensidonnan sekä virkistyspal-

veluiden välille. Tavoitteet ovat osittain päällekkäisiä, jolloin yhden tavoitteen korostaminen tarkoittaa toisen merkityksen vähentämistä. Kaikkia hyötyjä ei voida sa-manaikaisesti saavuttaa täysimääräisinä. Alueellisesti voidaan korostaa tiettyjä tavoitteita toisia enemmän, mutta kansallisessa politiikassa metsien käytön kes-tävyyttä suunniteltaessa tulee huomioida kestävyyden kaikki näkökulmat.

Kansallisessa lainsäädännössä metsien monimuotoi-suuden turvaaminen ekologisen vastuullisuuden mitta-rina on asetettu samanarvoiseksi tavoitteeksi taloudel-lisesti vastuullisen toiminnan kanssa. Metsien käytön vastuullisuuden indikaattorina ei voida käyttää aino-astaan biomassan lisääntymistä, vaan merkityksellistä on toiminnan sisältö. Pelkkä biomassan lisääminen ei takaa toiminnan vastuullisuutta taloudellisesta, ekolo-gisesta eikä sosiaalisestakaan näkökulmasta.

Metsäluonnon monimuotoisuus on yhä heikentynyt 2000-luvulla. Metsäluonnon monimuotoisuuden ja metsien terveyden säilyttäminen on tärkeää, jotta met-sien tarjoamat ekosysteemipalvelut ovat käytettävis-sä myös tulevaisuudessa. Ekologisesta näkökulmasta metsätalous ei ole vastuullista ennen kuin sen rooli monimuotoisuuden heikentäjänä on pienentynyt mar-ginaaliseksi. WWF:n näkökulmasta metsäpolitiikan pääpainoa tulee siirtää biomassan tuotantokeskeisyy-destä kohti moniarvoisuutta. Käytännön metsäpoli-tiikassa tämä tarkoittaa esimerkiksi kantojen noston voimakasta rajoittamista, metsäluonnon monimuotoi-suuden parantamista Etelä-Suomen suojeluverkostoa kasvattamalla ja metsien hiilensidonnan tukemista.

© W

ild W

onde

rs o

f Eur

ope

/Sta

ffan

Wid

stra

nd /

WW

F

© W

ild W

onde

rs o

f Eur

ope

/Sta

ffan

Wid

stra

nd /

WW

F

Suomen metsien käyttö tulee muuttaa vastuullisemmaksi.

Metsien käyttöön liittyvän politiikan haasteena on löytää tasapaino metsäteollisuuden tuotteiden tuotannon, puuenergian tuotannon, metsäluonnon monimuotoisuuden ja hiilensidonnan välille. Tavoitteet ovat osittain päällekkäisiä, eikä niitä välttämättä voida toteuttaa samanaikaisesti. Esimerkiksi metsäluonnon monimuotoisuus on yhä heikentynyt 2000-luvulla. Vastuullisuuden määritelmäksi ei riitä, että metsät kasvavat enemmän kuin niitä hyödynnetään.

WWF S

UOSIT

US

3.2 PUUN KÄyTöN ILMASTOVAIKUTUKSET POLITIIKASSAMetsillä on kolme roolia ilmastonmuutoksen hillinnäs-sä: 1. Metsien merkitys hiilivarastona on erittäin suuri. 2. Puuenergialla voidaan korvata fossiilisia polttoainei-ta. 3. Puutuotteilla voidaan korvata energiaintensiivisiä rakennusmateriaaleja.

Metsien käytön ilmastovaikutuksia tarkastellessa tulee ottaa huomioon nämä kolme näkökulmaa. Lisäksi tar-kasteluihin tulee sitoa yhä voimakkaammin myös mo-nimuotoisuusvaikutukset, joista on tällä hetkellä melko niukasti tietoa. Puuenergian ja puutuotteiden aiheutta-mia päästövähennyksiä tarkasteltaessa tulee huomioida myös epäsuorat hiilidioksidipäästöt, jotka aiheutuvat, kun metsään ja metsämaahan sitoutunut hiili vapautuu hyödyntämisen yhteydessä luonnollista prosessia nope-ammin ilmakehään.

Tällä hetkellä metsien käytön todelliset päästöt eivät ohjaa ilmastovelvoitteita. Tämä saattaa luoda kannus-timen käyttää bioenergiaa ympäristön kannalta epä-optimaalisen suuria määriä. Politiikka siis kannustaa puuenergian käyttöön, mutta ei laskennassaan huomioi puuenergian hiilidioksidipäästöjä. Näin ollen lasken-nalliset päästöt ja todelliset päästöt eivät kohtaa. Mikäli kansainvälisissä sopimuksissa jossain vaiheessa pääte-tään huomioida metsien hiilitase historialliseen kehi-tykseen perustuen, putoaa Suomen ilmastopolitiikalta pohja. WWF:n mielestä puuenergian käytön todelliset, tieteeseen perustuvat ja puutavaralajikohtaiset pääs-tökertoimet tulisi sisällyttää politiikkaan joko metsien käytön ilmastopolitiikan (esim. LULUCF) tai saastutta-ja maksaa -periaatteen kautta (päästökauppa tai hiili-vero).

Metsien merkitys hiilinieluna on suuri. Vuositasolla se vastaa lähes puolta Suomen kokonaispäästöistä. Koska metsien käytöllä voidaan merkittävästi vaikuttaa Suo-men kokonaishiilitaseeseen, myös ilmastopolitiikassa tulee huomioida metsien hiilitase ja metsien käytön epäsuorat vaikutukset. Poliittisen päätöksenteon tulee ohjata voimakkaasti näiden tavoitteiden toteutumista.WWF:n järjestämissä sidosryhmäkeskusteluissa yh-deksi keskeisimmistä aiheista nousi kantojen kor-juun vaikutus hakkuualan lahopuun määrään. Aihe on merkittävä siitä näkökulmasta, millainen vaikutus kantojen energiakäytöllä on ilmastoon ja metsälajien monimuotoisuuteen. Kantojen noston lisääminen sai keskusteluissa osakseen runsaasti kritiikkiä ja kantojen nostaminen ylipäänsä kyseenalaistettiin vähäisen tutki-mustiedon ja mahdollisten voimakkaiden vaikutusten vuoksi.

Kannot muodostavat helposti päätehakkuun yhteydes-sä korjattavan biomassajakeen, jonka energiasisältö on verrattain suuri. Kantojen nostolla ja energiakäytöllä on kuitenkin haitallisia ilmasto- ja ympäristövaikutuk-sia, jonka vuoksi WWF katsoo, että niiden käyttöä on voimakkaasti rajoitettava. Kantojen energiakäytössä vapautuu ilmakehään hiilidioksidia, jonka vapautumi-nen luonnollisten hajoamisprosessien kautta kestäisi merkittävästi pidempään. Kantojen säästäminen on myös luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeää, koska ne toimivat hakkuualoilla ainoina suuriläpimit-taisesta lahopuusta riippuvaisten lajien esiintymispaik-koina. Lisäksi kantojen poisto näyttäisi vaikuttavan negatiivisesti metsän ravinnekiertoon, orgaanisen ai-neksen muodostumiseen ja seuraavan puusukupolven kasvuun.

© W

ild W

onde

rs o

f Eur

ope

/Sta

ffan

Wid

stra

nd /

WW

F

Metsien käytön ilmastovaikutuksia tarkasteltaessa tulee ottaa huomioon ilmastotieteen kannalta merkityksellinen vaikutusten aikajänne.

Lähtökohtana tulee olla korkeintaan kahden asteen lämpenemisen tavoitteen saavuttamisen kannalta merkityksellinen tarkastelujakso. Aikajänne voi siis olla korkeintaan 30–40 vuotta. EU:n biopolttoaineiden kestävyyskriteereiden mukainen tarkastelujakso on 20 vuotta, sillä kasvihuonekaasupäästöt tulee saada voimakkaaseen laskuun vielä tämän vuosikymmenen puolivälissä.

© K

rista

Sor

mun

en /

WW

F-Fi

nlan

d

WWF S

UOSIT

US

3.3 METSIEN KÄyTöN VAIKUTUSTEN AJALLINEN ULOTTUVUUSMetsien käytön ilmastovaikutusten tarkastelun aika-jännettä määrittäessä tulee WWF:n mielestä lähtökoh-tana pitää ilmastotiedettä. Sen mukaan kahden asteen tavoitteen saavuttamisen kannalta merkityksellinen tarkastelujakso on maksimissaan 30–40 vuotta.

EU:n biopolttoaineiden kestävyyskriteereiden mukai-nen tarkastelujakso on 20 vuotta. Aikajänteen perustana on se luonnontieteellinen tosiasia, että globaalien kas-vihuonekaasupäästöjen tulee kääntyä voimakkaaseen laskuun vuoden 2015 tienoilla, jotta ilmaston lämpene-misen estäminen yli kahden asteen rajan on mahdol-lista. Teollisuusmaiden osalta tavoitteen saavuttami-nen edellyttää kokonaispäästöjen vähentämistä 80–95 prosentilla vuoteen 2050 mennessä. Esimerkiksi sadan vuoden päästä saavutettavat ilmastohyödyt tulevat siis ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta aivan liian myö-hään.

WWF:n järjestämissä keskusteluissa suurin osa osal-listujista näki, että lyhyellä (ja miksei myös pitkällä) aikavälillä energiatehokkuuden parantaminen ja ener-giansäästö ovat tehokkaimpia keinoja kasvattaa uu-siutuvien raaka-aineiden osuutta sekä vähentää kasvi-huonekaasupäästöjä. Toisaalta erityisesti teollisuuden edustajat painottivat puun substituution tärkeyttä fos-siilisten polttoaineiden korvaamisessa. Substituution edullisuutta tarkasteltaessa onkin tärkeää huomioida eri tuotteiden korvaussuhteet ja lämmitysvaikutukset, joista voidaan päätellä, millä aikajänteellä substituutio on edullista ja saadaanko sen avulla todellisia päästövä-hennyksiä.

© Krista Sormunen / WWF-Canon

Puun käytön ilmastovaikutukset tulee huomioida ilmastopolitiikassa.

Puun käytöstä aiheutuu aina kasvihuonekaasupäästöjä. Puu-tuotteiden hiilitaseen arviointiin ei riitä ainoastaan se, että tuotannosta koituvien suorien päästöjen laskelmia verrataan vaihtoehtoiseen päästöön. Suorien päästöjen lisäksi tulee huomioida tuotteen koko elinkaaren aikana aiheutuneet päästöt sekä toiminnan vaikutukset metsän hiilitaseeseen, eli sen epäsuorat päästöt. Puuenergialla on ilmastovaikutuksia ja tämä tulisi ottaa huomioon ilmastopolitiikassa. Puuenergian todelliset, tieteeseen perustuvat, ja puutavaralajikohtaiset päästökertoimet tulisi sisällyttää politiikkaan joko metsien käytön ilmastopolitiikan (esim. LULUCF) tai saastuttaja maksaa -periaatteen mukaisesti (esim. päästökauppa).WW

F SUO

SITUS

3.4 METSÄPOLITIIKAN KOHERENSSI MUUN POLITIIKAN KANSSAKaikki sidosryhmäkeskusteluihin osallistuneet tahot toivoivat pitkäjänteistä ja ristiriidatonta politiikkaa, jos-sa tavoitteet ovat selkeästi määriteltyjä ja toimenpiteet tukevat näiden tavoitteiden saavuttamista. Esimerkkei-nä mainittiin Metso-ohjelman ja puurakentamisen ta-voitteiden ja keinojen ristiriitaisuus, sekä voimakkaita negatiivisia vaikutuksia omaavien toimenpiteiden, ku-ten kantojen ja turpeen noston, tukeminen nykyisessä politiikassa. Keskustelijat kokivat, että hallituksen aset-tamat ohjauskeinot eivät aina vastaa niille asetettuihin tavoitteisiin.

WWF:n mukaan politiikan tavoitteena tulisi olla hy-vinvoinnin ylläpitäminen ilmasto- ja ympäristövai-kutuksia minimoimalla. Tällöin ilmastoa ja luontoa ei käsitellä taloudesta erillisenä asiana, vaan taloudellista toimintaa ja koko yhteiskuntaa ohjataan ympäristöys-tävällisempään suuntaan, eikä hyvinvoinnin kehitys ole riippuvaista luonnonvarojen kasvavasta kulutuksesta. Tällaisen politiikan tavoitteissa korostuvat energia- ja resurssitehokkuus, energian säästö sekä uusiutuvien materiaalien ja kierrätettävyyden suosiminen. Ohja-uskeinoilla pyritään vaikuttamaan paitsi teollisuuden päästöihin, myös yhteiskunnan arvoihin ja kulutus-tottumuksiin. Tämä tapahtuu esimerkiksi informaa-tio-ohjauksella ja parantamalla edellytyksiä ympäris-tömyönteiselle toiminnalle esimerkiksi kaavoituksen kautta. Keskustelussa ehdotettiin myös hiilensidonnan tukemista joko ottamalla metsänomistajat mukaan hii-likauppaan tai vaihtoehtoisesti tukemalla niitä puun loppukäyttäjiä, jotka panostavat pitkäikäisten tuottei-den valmistukseen.

Erään keskusteluissa esiin tulleen näkemyksen mukaan politiikan tehtävä on ohjata kulutusta, eli sitä, minkälai-sia tuotteita suositaan. Kulutuksen myötä muokkautuu lopulta se, miten metsiä käytetään ja mitä sieltä tarvi-taan. Ohjaamalla kuluttajia kestäviin valintoihin voi-daan siis ohjata myös muita tahoja. WWF katsoo, että vastuullisen toiminnan mahdollistajat ovat tuoteketjun avaintekijöinä toimivat yritykset, jotka kykenevät oh-jaamaan yritysasiakkaan roolillaan metsänomistajia kohti vastuullisempaa metsienhoitoa ja hyödyntämistä. Politiikan tulisi mahdollistaa ja tukea tällaisten edellä-kävijäyritysten toimintaa.

Metsäsektorin toiminta vaikuttaa monella tavalla il-mastonmuutokseen. Siihen vaikuttavat esimerkiksi metsien hiilensidonta, puuenergia, massa- ja paperite-ollisuuden päästöt ja puutuotteiden substituutiomah-dollisuudet. Näin ollen Suomen metsäpolitiikka vai-kuttaa voimakkaasti myös Suomen ilmastopolitiikkaan. Tämä näkyy käytännössä esimerkiksi kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa, joissa Suomen hiilinielutaso on sidottu historiallisen suuriin, metsäpolitiikan määrit-tämiin hakkuumääriin. Suunniteltujen hakkuumää-rien toteutuessa metsien hiilensidontakyky laskee 45 prosenttia nykytasosta vuoteen 2020 mennessä. Tämä vastaa liikenteen tuottamien kasvihuonekaasupäästö-jen määrää. WWF:n näkökulmasta ilmasto- ja moni-muotoisuuskysymykset tulisi ottaa Kansallisessa met-säohjelmassa huomioon läpileikkaavasti ja ohjelman valmistelutyö tulisi tehdä monipuolisena sidosryhmä-työnä. Metsä- ilmasto- ja energiapolitiikan koherenssi vaatii myös ministeriöiltä nykyistä tiiviimpää yhteistyö-tä.

© E

mili

a R

auni

o / W

WF-

Finl

and

Metsä-, ilmasto- ja energiapolitiikan tulee olla samaan suuntaan ohjaavia, tavoitteiltaan ristiriidattomia sekä pitkäjänteisiä.

Tavoitteiden tulee olla selkeästi määriteltyjä ja tieteeseen perustuvia. Toimenpiteiden tulee tukea näiden tavoitteiden saavuttamista. Tällaisessa politiikassa korostuvat energia- ja resurssitehokkuus, energiansäästö sekä uusiutuvien materiaalien ja kierrätettävyyden suosiminen. Esimerkiksi kansallisen metsäohjelman tulee tukea ilmasto- ja energiapolitiikkaa, myös siinä määriteltävien hakkuumäärien osalta. Ilmasto- ja moni-muotoisuuskysymykset tulee ottaa kansallisessa metsäohjelmassa huomioon läpileikkaavasti. Ohjelman valmistelutyö tulee tehdä monipuolisena sidosryhmätyönä.

© E

mili

a R

auni

o / W

WF-

Finl

and

WWF S

UOSIT

US

3.5 UUSI ENERgIAHIERARKIAWWF:n järjestämien sidosryhmäkeskusteluiden osal-listujat kokivat, että kestävän energiantuotannon tur-vaamiseksi energiapaletin tulee olla monipuolinen, mutta keskustelijat eivät olleet yksimielisiä muiden energialähteiden sisällyttämisestä metsäalan keskus-teluun. WWF:n mielestä keskustelussa tulee katsoa ilmaston kannalta tärkeää kokonaiskuvaa, jossa huo-mioidaan myös muut uusiutuvat vaihtoehdot energian-tuotannolle.

Keskustelijat olivat lähes yksimielisiä siitä, että te-hokkain keino vähentää kasvihuonekaasupäästöjä ja kasvattaa uusiutuvan energian osuutta energian lop-pukulutuksessa, on energiansäästö ja energiatehok-kuuden kasvattaminen. Säästötoimien kohdistaminen metsäbiomassaan ei kuitenkaan saanut varaukseton-ta hyväksyntää, vaan osa keskustelijoista katsoi, että säästötoimet tulisi kohdistaa pääasiassa fossiilisiin energialähteisiin. WWF:n mielestä energia- ja mate-riaalitehokkuus on erittäin tärkeää myös puuenergian tuotannossa.

Joidenkin keskusteluihin osallistuneiden edustajien mielestä tuuli- ja aurinkoenergian voimakkaalle lisää-miselle ei ole teknisiä edellytyksiä lyhyellä aikavälillä. Tuuli- ja aurinkoenergia sekä maalämpö tulevat heidän mielestään luultavasti lisääntymään vasta vuoden 2030 jälkeen, eivätkä ne heidän mielestään vuonna 2050 ole kovin merkittävässä osassa energiantuotannossa.

Tuuli- ja aurinkoenergian ja maalämmön tuotannon kasvu ja kustannusten lasku on kuitenkin ollut viimei-sen vuosikymmenen aikana hyvin voimakasta. WWF uskoo, että ei-biomassapohjaisten uusiutuvien ener-gianmuotojen tuotanto jatkaa voimakasta kasvuaan ja

että ne kattavat valtaosan globaalista energiatarpeesta vuoteen 2050 mennessä.

WWF:n näkökulmasta koko maailman energiantarve voidaan kattaa uusiutuvalla energialla vuoteen 2050 mennessä. Tässä visiossa bioenergiaa voidaan hyö-dyntää vain niissä käyttökohteissa, joissa sille ei löydy korvaavaa uusiutuvan energian muotoa. Näitä ovat esi-merkiksi lento- ja laivaliikenne ja jotkut raskaan teolli-suuden prosessit.

WWF:n suosituksesta tulevan ilmasto- ja energiapoli-tiikan tulee noudattaa energiapoliittista hierarkiaa (vrt. jätehierarkia), jonka

1) voimakkaana kärkenä on energiansäästö ja energiatehokkuuden parantaminen

2) valtaosa energiantuotannosta tapahtuu biomassasta ja vesivoimasta riippumattomilla uusiutuvilla energiamuodoilla, eli tuuli- ja aurinkoenergialla sekä maalämmöllä

3) bioenergia varataan käyttömuotoihin, joissa sille ei ole korvaavia vaihtoehtoja eikä

4) vesivoiman tuotantokapasiteettia kasvateta. Nykyiset vesivoimalat tulee muokata niin, että ne mahdollistavat muun muassa vaelluskalojen liikkumisen.

Energiapoliittisen hierarkian noudattaminen on keino viedä kansallista energiataloutta strategisesti viisaasti kohti kestävämpää suuntaa.

© M

iche

l Gun

ther

/ W

WF-

Can

on

© Michel Gunther / WWF-Canon

Suomen ilmasto- ja energiapolitiikan tulee noudattaa vastuullisen energiapolitiikan hierarkiaa.

Hierarkian lähtökohtana on energiajärjestelmän sopeuttaminen maapallon rajallisiin resursseihin. Hierarkia perustuu materiaalitehokkuuteen, energiaturvallisuuteen, ympäristöriskien ja kasvihuonekaasupäästöjen minimointiin sekä luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen pysäyttämiseen. Hierarkian voimakkaana kärkenä on energiansäästö ja energiatehokkuuden parantaminen. Toiseksi, valtaosan energiantuotannosta tulee perustua biomassasta ja vesivoimasta riippumattomiin uusiutuviin energiamuotoihin, eli tuuli- ja aurinkoenergiaan, sekä lämpöpumppuihin. Kolmanneksi, bioenergia varataan käyttömuotoihin, joissa sille ei toistaiseksi ole korvaavia vaihtoehtoja (mm. raskaan liikenteen biopolttoaineet, laivaliikenne, eräät teolliset prosessit).WW

F SUO

SITUS

3.6 PUUENERgIAN TAVOITTEET LIIAN KORKEALLA?Mikäli puuenergian osuutta halutaan tulevaisuudessa lisätä nykyisiä tavoitteita enemmän, täytyy puun tuon-tia mahdollisesti lisätä nykyisestä. Tällöin ongelmaksi voivat muodostua kuljetusten päästöjen lisäksi laiton ja vastuuttomasti tuotettu puu sekä puun mukana siirty-vät vieraslajit. On myös kyseenalaista, kuinka vastuul-lista on ulkoistaa Suomen energiantarpeen tyydyttämi-sen kielteiset vaikutukset toisien ja kolmansien maiden ympäristöön ja ihmisille. Biopohjaisen tuontienergian suurimmaksi vaaraksi koettiin keskusteluissa biomas-san tuotannon vaikutukset tuottajamaan luonnon mo-nimuotoisuuteen ja luonnonvarojen oikeudenmukai-seen jakautumiseen paikallisten ihmisten kesken.

Nykytavoitteiden mukaisesti toteutettuna uusiutuvan energian tuotanto vuonna 2020 nojaa noin 80 pro-senttisesti puubiomassaan, jonka käytön lisääminen tavoitetasolle on hyvin ongelmallista metsäluonnon monimuotoisuuden ja metsien hiilitaseen kannalta. Tämä voi asettaa Suomen myös hyvin haastaviin neu-votteluasemiin kansainvälisessä ympäristöpolitiikassa, jos kansainvälinen yhteisö onnistuu kiristämään moni-muotoisuus- ja ilmastotavoitteita tieteen osoittamalle vaatimustasolle. Lisäksi paperin kysynnän hiipuminen länsimaissa vaikeuttaa puuenergiatavoitteen saavutta-mista.

WWF:n mielestä puuenergiaan liittyvät ilmasto- ja energiastrategiset painotukset on arvioitava uudelleen metsien hiilitaseeseen ja monimuotoisuuteen liittyvi-en riskien vuoksi. Tavoitteissa tulisi korjata etenkin metsähakkeen tavoitetta kantojen osalta. Uusiutuvan energian velvoitepaketissa tulisi huomioida metsähak-keen käytön todelliset tavoitteet vuodelle 2020. Tällä hetkellä metsähakkeen käyttö on hajautettu varsinai-

sen metsähaketavoitteen lisäksi biojalostamoiden bio-polttonestetuotantoon ja pellettituotantoon. Koska jo varsinainen metsähaketavoite on taloudellisesti ja ekologisesti kestämätön, lisäävät nämä muut tavoitteet painetta metsähakkeen käytön lisäämiselle ja kantojen nostolle. Toisaalta kuitupuun energiakäyttö voitaisiin ottaa mukaan tavoitteisiin.

Metsähakkeen käytön vähentäminen tulisi kompensoi-da kuitupuun energiakäytön lisäksi energiansäästöä ja energiatehokkuutta lisäämällä ja kiristämällä esimer-kiksi tuuli- ja aurinkovoiman ja maalämmön tavoitteita.

© P

aulii

na H

einä

nen

/ WW

F Fi

nlan

d

© P

aulii

na H

einä

nen

/ WW

F Fi

nlan

d

Puuenergian tavoitteet ilmasto- ja energiapolitiikassa on arvioitava uudelleen.

Uusiutuvan energian velvoitepaketin (työ- ja elinkeinoministeriö 2010) mukaisesti toteutettuna uusiutuvan energian tuotanto vuonna 2020 nojaa lähes 80 prosenttisesti metsäbiomassaan. Puun energiakäytön lisääminen tavoitetasolle on hyvin ongelmallista metsäluonnon monimuotoisuuden ja metsien hiilitaseen kannalta. Tämä voi asettaa Suomen myös hyvin haastavaan neuvotteluasemaan kansainvälisessä ympäristöpolitiikassa, jos kansainvälinen yhteisö onnistuu kiristämään monimuotoisuus- ja ilmastotavoitteita tieteen osoittamalle vaatimustasolle. Lisäksi paperin kysynnän hiipuminen länsimaissa vaikeuttaa puuenergiatavoitteen saavuttamista.WW

F SUO

SITUS

3.7 METSÄNHOITOKULTTUURI ON MURROKSESSAVaihtoehtoiset metsänhoitomenetelmät olivat WWF:n järjestämissä sidosryhmäkeskusteluissa keskeisellä sijalla. Osallistujien mielestä metsäpolitiikassa tulisi huomioida metsänomistajien moniarvoisuus ja -tavoit-teellisuus.

WWF katsoo, että moniarvoisuuteen, jossa tavoitteena on samanaikaisesti hillitä ilmastonmuutosta ja lisätä metsäluonnon monimuotoisuutta sekä metsien käy-tön kestävyyttä, päästään lisäämällä luonnontilaisten ja vanhojen metsien suojelua, eri-ikäismetsänhoitoa ja FSC -sertifioitujen metsien osuutta talousmetsistä. Li-säksi tavoitteisiin päästään pidentämällä kiertoaikoja tasaikäismetsissä ja lisäämällä energia- ja tukkipuun korjuun osuutta puun korjuun kokonaisvolyymista. Kantojen nosto, lannoitus sekä nykyisen metsänhoi-tokulttuurin ylläpitäminen sisältävät WWF:n ja tutki-musten mukaan liikaa epävarmuuksia, riskejä ja ympä-ristön kannalta kielteisiä vaikutuksia.

Metsien suojelu luonnollisesti estää metsäbiomassan käytön alueella, mutta monimuotoisuuden ja hiilivaras-tojen säilyttämisen näkökulmista suojelu on hyvin te-hokas keino. Luonnontilaiset metsät ovat talousmetsiä suurempi hiilivarasto ja ne toimivat hiilinieluna satoja vuosia, hakkuukypsyyden jälkeenkin. Valtaosa vanho-jen metsien hiilestä on varastoitunut maaperään, josta hakkuut voivat vapauttaa ne ilmakehään.

Tasaikäismetsän kiertoajan pidentäminen on hyvä keino ylläpitää hiilivarastoja ja vähentää ilmakehän hiilikuormitusta lähivuosikymmeninä. Metsien ja puu-tuotteiden hiilivaraston tarkastelun yhteydessä tulee kuitenkin tarkastella myös substituutiota. Kiertoajan pidentäminen kasvattaa hiilivarastoja sekä metsässä

että tuotteissa, mutta toisaalta vähentää tukkipuun, ja näin ollen myös energiapuun, tarjontaa lyhyellä aikavä-lillä. Tällöin materiaalien tai fossiilisten polttoaineiden substituutiomahdollisuudet vähenevät. Päätehakkui-den vähentyessä hetkellisesti puuenergiaa pystytään kuitenkin edelleen tuottamaan pienpuusta ja kuitu-puun mitat täyttävästä runkopuusta. Toisaalta kier-toaikojen pidentäminen joissakin metsiköissä laskee puun kokonaistarjontaa vain marginaalisesti ja suuren metsäpinta-alan takia molemmat tavoitteet voidaan to-teuttaa samanaikaisesti.

Talousmetsien eri-ikäiskasvatus tarjoaa tasaikäiskas-vatusta paremman keinon jäljitellä luontaista metsän rakennetta erityisesti kuusimetsissä. Tämä lisää edel-lytyksiä monimuotoisuuden ylläpitämiseksi, erityises-ti jos lahopuun määrää lisätään. Myös metsien hiili-varaston voisi hakkuiden yhteydessä olettaa säilyvän paremmin kuin tasaikäiskasvatusta toteutettaessa, koska hakkuualueella maaperän hiilen määrään vai-kuttavat olosuhteiden muutokset eivät ole yhtä suuria ja laaja-alaisia eri-ikäiskasvatettujen metsien käsittely-jen yhteydessä kuin tasaikäiskasvatuksen tapauksessa. Eri-ikäiskasvatuksen monimuotoisuus- tai hiilitasevai-kutuksista ei ole kuitenkaan vielä olemassa kunnollista tieteellistä näyttöä.

Keskustelu eri-ikäiskasvatuksesta oli hyvin varovaista vähäisen tutkimustiedon vuoksi. Osallistujat kuitenkin myönsivät, että tältä osin metsäpolitiikan ja metsänhoi-don ohjeistuksen tulisi olla sallivampaa. Keskustelijoi-den mielipiteet eri-ikäiskasvatuksen roolista Suomen metsien hoidossa poikkesivat huomattavasti toisistaan. Osa keskustelijoista ei nähnyt eri-ikäismetsänhoidon tarjoavan vaihtoehtoa nykyiselle menetelmälle puun-tuotannossa, vaan sen roolin nähtiin liittyvän muiden

© P

aulii

na H

einä

nen

/ WW

F Fi

nlan

d

kuin puuntuotannollisten tavoitteiden edistämiseen. Osa taas uskoi eri-ikäis-kasvatuksen roolin kasvavan huomatta-vasti tulevaisuudessa.

Oikeanlaisella metsälannoituksella voi-daan lisätä metsän kasvua ja hiilivaras-toja. Lannoituksella on kuitenkin monia riskejä, kuten sen vaikutukset vesistöihin ja monimuotoisuuteen, eikä sen lisää-minen ole suositeltava tapa kasvattaa metsien hiilivarastoja. Osallistujat olivat pääasiassa yhtä mieltä WWF:n kanssa siitä, että lannoittamisen lisääminen ei ole suositeltava tapa kasvattaa metsien hiilivarastoja.

Energiapuun korjuu on nykyisin riip-puvaista perinteisen metsäteollisuuden tarpeisiin tehdyistä hakkuista, mutta voimakkaasti kasvava uusiutuvan ener-gian kysyntä voi muuttaa tilannetta. Energiapuun tuotannon tulee täyttää sa-mat kestävyyden reunaehdot, kuin mitä perinteiseltä puubiomassan tuotannolta edellytetään. Jotta käyttö olisi ilmaston-muutoksen hillitsemisen kannalta perus-teltua, tulee puuenergian saada aikaan merkittäviä päästövähennyksiä fossii-liseen energiaan verrattuna, epäsuorat vaikutukset huomioiden.

Yksi mahdollinen keino lisätä energian-puun tarjontaa on ottaa alueita lyhyen kiertoajan kasvatukseen. WWF:n näkö-kulmasta keino saattaisi olla suositeltava,

jos esimerkiksi rehupeltoja muutettaisiin vesakkotalouden käyttöön. Luontaisten tai talousmetsien muuttaminen energiap-lantaaseiksi ei ole vastuullinen tapa lisätä puuenergian tarjontaa.

Substituution edullisuutta tarkasteltaessa on tärkeää huomioida eri tuotteiden kor-vaussuhteet, joista voidaan päätellä, millä aikajänteellä substituutio on edullista ja saadaanko sen avulla todellisia päästö-vähennyksiä vai lisääntyvätkö päästöt. Kahden asteen ilmastotavoitteen kannal-ta merkityksellisellä aikavälillä (enintään 30–40 v.) substituutiovaikutusten suhde hakkuiden aiheuttamaan hiilivarastojen ja -nielujen muutokseen vaatii lisätarkas-telua. Kirjallisuuskatsauksen perusteella näyttäisi siltä, että substituution tuomat hyödyt eivät ole erityisen merkittäviä.

© P

aulii

na H

einä

nen

/ WW

F Fi

nlan

d

Metsänhoitomenetelmiä on monipuolistettava ja painotettava uudelleen.

Menetelmissä on otettava taloudellisten näkökulmien lisäksi tasavertaisesti huomioon sekä metsien kolmoisrooli ilmastonmuutoksen ehkäisyssä sekä metsäluonnon monimuotoisuuden heikkenemisen pysäyttäminen. WWF katsoo, että moniarvoisiin tavoitteisiin päästään lisäämällä luonnontilaisten ja vanhojen metsien suojelua, eri-ikäismetsänhoitoa ja FSC -sertifioitujen metsien osuutta talousmetsistä. Tavoitteisiin päästään myös pidentämällä kiertoaikoja tasaikäismetsissä ja lisäämällä energiapuun ja tukkipuun korjuun osuutta puun korjuun kokonaisvolyymista. Kantojen nosto, lannoitus ja nykyisen metsänhoitokulttuurin ylläpitäminen sisältää WWF:n ja tutkimusten mukaan liikaa epävarmuuksia, riskejä ja ympäristön kannalta kielteisiä vaikutuksia.WW

F SUO

SITUS

3.8 BIOMASSAN KÄyTöN KESTÄVyyS JA SERTIFIOINTI JÄRJESTELMÄTSertifiointi on keino osoittaa, että metsiä on hoidettu yhdessä avoimesti sovittujen vastuullisuusreunaehto-jen mukaisesti. Sertifiointi koostuu yksityiskohtaises-ta metsänhoidon ohjeistuksesta kriteereineen ja indi-kaattoreineen sekä siitä prosessista, joilla säännöt on sovittu ja kuinka niiden toteutumista seurataan ja to-dennetaan. Metsien sertifiointijärjestelmät voidaankin nähdä työkaluina. Ne helpottavat alan toimijoita huo-mioimaan yleisesti sovitut pelisäännöt, joilla halutaan turvata metsien käytön ekologinen, sosiaalinen ja ta-loudellinen vastuullisuus. Metsäsertifiointijärjestelmät eroavat toisistaan vaatimusten ja itse prosessin osalta. Keskusteluiden osallistujat kokivat sertifioinnin merki-tyksen metsien vastuullisen käytön edistämisessä suu-reksi myös tulevaisuudessa. Keskustelijat mainitsivat, että sertifiointi itsessään ei välttämättä lisää monimuo-toisuutta, sillä se on vain tunnustus metsänomistajan toimista metsässään pidemmällä aikavälillä. Sertifi-kaatti ei ole ainoa määränpää, vaan toimet metsäluon-non hyväksi ovat yleensä jatkuneet vuosia ja sertifikaat-ti on todistus tehdystä työstä. Mikäli metsänomistajalla ei ennestään ole minkään tason suojelua metsässä, ser-tifiointi saattaa lisätä olemassa olevia arvoja.

WWF:n ja usean muun keskusteluun osallistuneen ta-hon mielestä metsiä koskevan puutteellinen lainsää-däntö tai vaatimustasoltaan kevyt PEFC-sertifiointi eivät säilytä ja vahvista metsien monimuotoisuutta riittävästi. Osa keskustelijoista kuitenkin näki PEFC:n säilyttävän valta-asemansa myös tulevaisuudessa. FSC-sertifikaattijärjestelmä puolestaan pyrkii lisäämään voimakkaammin monimuotoisuutta talousmetsissä vaatimalla tiettyjä rakennepiirteitä ja toimia sekä lisää-mällä talouskäytön ulkopuolelle jääviä metsäalueita.Keskustelijoiden mielestä useiden sertifikaattien ole-massaolo tekee kentästä sekavamman kaikkia sidos-

ryhmiä ajatellen. Järjestelmän selkeyden ja hyväksyttä-vyyden lisäämiseksi tulisi olla olemassa yksi voimassa oleva standardi, jota päivitetään jatkuvasti ja jota on kehittämässä mahdollisimman laaja joukko alan toimi-joita.

WWF katsoo, että metsäalan yrityksillä on nyt hyvä mahdollisuus vähentää metsätalouden kielteisiä ym-päristövaikutuksia siirtymällä ripeästi hankkimaan ja tuottamaan vain FSC-sertifioitua puuta. Uskottava ser-tifiointi on paras olemassa oleva keino lisätä metsien vastuullisen käytön osuutta, mikäli kriteerit luodaan yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa.

Metsäsektorin trendit eri puolilla maailmaa ovat hyvin erilaisia. Yleensä niissä korostuvat taloudelliset ja sosi-aaliset arvot, mutta toisinaan myös monimuotoisuus. Toisistaan poikkeavien olosuhteiden ja trendien erilai-suuden takia yhteisten, kaikkialle sopivien kriteerien luominen on haastavaa. Tässä on kuitenkin jo onnistut-tu vapaaehtoisia sertifikaatteja kehitettäessä ( FSC- ja RSB-sertifikaatit) luomalla maakohtaiset kriteerit. Mi-käli luodaan laaja-alaisia, kaikkia biomassoja koskevia kriteerejä, täytyy huomioida näitä alueellisesti erilaisia lähtökohtia ja varmistaa metsäbiomassojen asema kri-teerien kehitysvaiheessa.

Vapaaehtoisten sertifikaattijärjestelmien tulisi WWF:n mielestä taata lainsäädäntöä vastuullisemmat kriteerit metsänhoidolle. Lainsäädännöllä tulee luoda perusta-so energiabiomassojen ja lopulta kaikkien biomasso-jen kestävälle käytölle. Kriteereissä tulee huomioida suojeluarvoiltaan arvokkaiden alueiden säilyttäminen, vastuullinen metsien hoito, kasvihuonekaasupäästövä-hennykset, minimoida epäsuorat vaikutukset sekä taata sosiaalinen vastuullisuus.

© N

.C. T

urne

r / W

WF-

Can

on

Biomassan käytön kestävyyden varmistamiseksi yhtenäisten ja selkeiden kriteerien luominen on tärkeää.

Sertifiointijärjestelmillä on suuri ja edelleen kasvava merkitys metsien käsittelymenetelmiin tulevaisuudessa. Sertifiointi on keino osoittaa, että metsiä on hoidettu yhdessä avoimesti sovittujen uskottavien vastuullisuusreunaehtojen mukaisesti. Biomassan kestävyyskriteerit ovat erilaisia eri maissa, ja yhteisten, kaikkialle sopivien kriteerien luominen on haastavaa toisistaan poikkeavien olosuhteiden vuoksi. Tässä on kuitenkin jo onnistuttu vapaaehtoisia sertifikaatteja, kuten FSC- ja RSB -sertifikaatteja, kehitettäessä. Selkeyden vuoksi sertifikaattikenttä ei saisi pirstaloitua, vaan sertifikaatteina tulisi käyttää jo olemassa olevaa sertifikaattien pientä joukkoa. Sertifikaatteja tulisi päivittää ja niitä luomassa tulisi olla mahdollisimman laaja joukko toimijoita.

© N

.C. T

urne

r / W

WF-

Can

on

WWF S

UOSIT

US

Angelstam, P. 1998. Maintaining and restoring biodiversity in Euro-pean boreal forests by developing natural disturbance regimes. Journal of Vegetation Science. 9(4): 593-602.

Angelstam, P. ja Kuuluvainen, T. 2004. Boreal forest disturbance regimes, successional dynamics and landscape structures – a European perspective. Ecological Bulletins. 51: 117-136.

Bengtson, J. ja Wikström, F. 1993. Effects of whole-tree harvesting on the amount of soil carbon: model results. New Zealand Journal of Forestry Science. 23: 380-389.

Berg, Å., Ehnström, B., Gustafsson, L., Hallingbäck, T., Jon-sell, M. ja Weslien, J. 1994. Threatened Plant, Animal, and Fungus Species in Swedish Forests: Distribution and Habitat Associations. Con-servation Biology. 8(3): 718-731.

Bergkvist, B. ja Olsson, M. 2008. Kolet, klimatet och skogen, så kan skogsbruket påverka. Ladattavissa: http://www.mistra.org/download/18.61632b5e117dec92f47800041300/LUSTRAS%C3%A5KanSkogsbruketP%C3%A5verka2008.pdf

Börjesson, P. ja Gustavsson, L. 2000. Greenhouse gas balances in building construction: wood versus concrete from life-cycle and forest land-use perspectives. Energy Policy. 28(9): 575-588.

Caruso, A., Rudolphi, J. ja Thor, G. 2008. Lichen species diver-sity and substrate amounts in young planted boreal forests: A compari-son between slash and stumps of Picea abies. Biological Conservation. 141(1): 47-55.

Engelmark, O. 1987, Fire history correlations to forest type and topo-graphy in northern Sweden. Annales Botanici Fennici. 24(4): 317-324.

Egnell, G. 2008. Biobränslemarknaden i Sverige. Technical Report. Skog & Trä. ISBN 978-91-977896-0-8.

Engelmark, O., Kullman, L. ja Bergeron, Y. 1994. Fire and age structure of Scots pine and Norway spruce in northern Sweden during the past 700 years. New Phytologist. 126(1): 163-168.

Eräjää, S., Kotiaho, J.S., Markkanen, A. ja Toivanen, T. 2010. The Volume and Composition of Dead Wood on Traditional and Forest Fuel Harvested Clear-Cuts. Silva Fennica. 44(2): 203 -211.

Eriksson, E., Gillespie, A.R., Gustavsson, L., Langvall, O., Ols-son, M., Sathre, R. ja Stendahl, J. 2007. Integrated carbon ana-lysis of forest management practices and wood substitution. Canadian Journal of Forest Research. 37(3): 671-681.

Fargione, J., Hill, J., Tilman, D., Polasky, S. ja Hawthorne, P. 2008. Land Clearing and the Biofuel Carbon Debt. Science. 319(5867): 1235-1238.

Farmit. 2011. Ympäristövaikutuksia. Internet-sivusto. http://www.farmit.net/metsa/metsanlannoitus/ymparistoa-saastaen/ymparisto-vaikutuksia [viitattu 9.1.2012]

Gustavsson, L., Madlener, R., Hoen, H., Jungmeier, G., Karja-lainen, T., Klöhn, S., Mahapatra, K., Pohjola, J., Solberg, B. ja Spelter, H. 2006. The role of wood material for greenhouse gas miti-gation. Mitigation and Adaptation Strategies for Global Change. 11(5-6): 1097-1127.

Grelle, A. 2010. Skogens kolbalans bestäms av upptag och utsläpp. Teoksessa: Johansson, B. Sverige i nytt klimat-våtvarm utmaning. s. 241-252.

Hari, P. ja Nikinmaa, E. 2008. The response of boreal forest to cli-mate change. Teoksessa Hari, P. ja Kulmala, L. Boreal forest and climate change. Springer, Dordrecht.

LÄHTEET

Hautala, H., Jalonen, J., Laaka-Lindberg, S. ja Vanha-Maja-maa, I. 2004. Impacts of retention felling on coarse woody debris (CWD) in mature boreal spruce forests in Finland. Biodiversity and Con-servation. 13(8): 1541-1554.

Helmisaari, H.S. , Hanssen, K.H., Jacobson, S., Kukkola, M., Luiro, J., Saarsalmi, A., Tamminen, P. ja Tveite, B. Logging re-sidue removal after thinning in Nordic boreal forests: Long-term impact on tree growth. Forest Ecology and Management. 261(11): 1919-1927.

Hope, G.D. 2007. Changes in soil properties, tree growth, and nutri-tion over a period of 10 years after stump removal and scarification on moderately coarse soils in interior British Columbia. Forest Ecology and Management. 242(2-3): 625-635.

IPCC. 2007. Mitigation of Climate Change. Contribution of Working Group III to the Fourth Assessment Report of the Intergovernmental Panel on Climate Change. Cambridge University Press, Cambridge, Iso-Britannia ja New York, NY, Yhdysvallat. 851 s.

Jandl, R., Lindner, M., Vesterdal, L., Bauwens, B, Baritz, R., Hagedorn, F., Johnson, D.W., Minkkinen, K. ja Byrne, K.A. 2007. How strongly can forest management influence soil carbon sequestration? Geoderma. 137(3–4): 253–268.

Jonsell, M. 2008. The Effects of Forest Biomass Harvesting on Biodi-versity. Sustainable Use of Forest Biomass for Energy. A Synthesis with Focus on the Baltic and Nordic Region. Managing Forest Ecosystems. 12: 129-154.

Jonsell, M. ja Hanson, J. 2011. Logs and stumps in clearcuts sup-port similar saproxylic beetle diversity: Implications for bioenergy har-vest. Silva Fennica. 45(5): 1053-1064.

Jonsell, M., Nitterus, K. ja Stighall, K. 2004. Saproxylic beetles in natural and man-made deciduous high stumps retained for conservati-on. Biological Conservation. 118(2): 163.

Jonsell, M., Schroeder, M. ja Weslien, J. 2005. Saproxylic beet-les in high stumps of spruce: Fungal flora important for determining the species composition. Scandinavian Journal of Forest Research. 20(1): 54-62. Johnson, D.W. 1992. Effects of forest management on soil carbon storage. Water, Air, & Soil Pollution. 64(1-2): 83-120.

Juday, G., Barber, V., Duffy, P., Linderholm, H., Rupp, S., Sparrow, S., Vaganov, E. ja Yarie, J. 2005. Forest, Land Mana-gement and Agriculture. Arctic Climate Impact Assessment (ACIA). 14: 781-862.

Juutilainen, K., Halme, P., Kotiranta, H. ja Mönkkönen, M. 2011. Size matters in studies of dead wood and wood-inhabiting fungi. Fungal Ecology. 4(5): 342–349.

Karjalainen, T. 1996. Dynamics and potentials of carbon sequestra-tion in managed stands and wood products in Finland under changing climatic conditions. Forest Ecology and Management. 80(1-3): 113-132.

Kellomäki, S. 2005. European mitigation and adaptation potential: Conclusions and recommendations. Management of European forests under changing climatic conditions, pp. 401-427. Teoksessa: Kellomäki, S. ja Leinonen, S. Faculty of Forestry Research Notes. Joensuun yliopis-to. 163: 401-427.

Kellomäki, S., Peltola, H., Nuutinen, T., Korhonen, K.T. ja Strandman, H. 2008. Sensitivity of managed boreal forests in Fin-land to climate change, with implications for adaptive management. Biological Sciences. (363)1501: 2341-2351.

Kruys, N. ja Jonsson, B. 1999. Fine woody debris is important for species richness on logs in managed boreal spruce forests of northern Sweden. Canadian Journal of Forest Research. 29(8): 1295-1299.

Kuuluvainen, T. 1994. Gap disturbance, ground microtopography, and the regeneration dynamics of boreal coniferous forests in Finland – A Review. Annales Zoologici Fennici. 31(1): 35-51.

Kuuluvainen, T. 2009. Forest Management and Biodiversity Conser-vation Based on Natural Ecosystem Dynamics in Northern Europe: The Complexity Challenge. AMBIO - A Journal of the Human Environment. 38(6): 309-315.

Küffer, N., Gillet, F., Senn-Irlet, B., Aragno, M. ja Job, D. 2008. Ecological determinants of fungal diversity on dead wood in European forests. Fungal Diversity. 30: 83-95.

Laturi, J., Pohjola, J., Lintunen, J. ja Uusivuori, J. 2011. Lau-sunto Suomen metsänhoidon vertailutason taloudellisista vaikutuksis-ta. Metsäntutkimuslaitoksen lausunto maa- ja metsätalousministeriölle 12.9.2011.

Liski, J., Pussinen, A., Pingoud, K., Kip, R.M. ja Karjalainen, T. 2001. Which rotation length is favourable to carbon sequestration? Canadian Journal of Forest Research. 31(11): 2004-2013.

Liski, J., Repo, A., Känkänen, R., Vanhala, P., Seppälä, J., An-tikainen, R., Grönroos, J., Karvosenoja, N., Lähtinen, K., Les-kinen, P., Paunu, V.-V. ja Tuovinen, J.-P. 2011. Metsäbiomassan energiakäytön ilmastovaikutukset Suomessa. Suomen ympäristö 5/2011. Suomen ympäristökeskus (SYKE). 43 s. ISBN:978-952-11-3840-9.

Lundblad, M. 2009. Flöden av växthusgaser från skog och annan markanvändning. Ladattavissa: http://www2.slu.se/foma/Prognoser/Slutrapport.pdf

Luyssaert, S., Schulze, E., Borner, A., Knohl, A., Hessenmol-ler, D., Law, B.E., Ciais, P. ja Grace, J. 2008. Old-growth forests as global carbon sinks. Nature. 455(7210): 213-215.

Nerg, K. 2009. Metsän kiertoajan vaikutus hiilensidontaan ja metsän-kasvatuksen kannattavuuteen. Pro gradu-tutkielma, Helsingin yliopisto.

Marland, G. ja Schlamadinger, B. 1995. Biomass fuels and forest-management strategies: How do we calculate the greenhouse-gas emis-sions benefits? Energy. 20(11): 1131-1140.

Melillo, J.M., Reilly, J.M., Kicklighter, D.W., Gurgel, A.C., Paltsev, S., Felzer, B.S., Wang, X., Sokolov, A.P. ja Schlosser, C.A. 2009. Indirect Emissions from Biofuels: How Important? Scien-ce. 326(5958): 1397-1399.

Metsähallitus. 2011. Suojelupinta-alojen kehitys jatkuu. Internet-sivusto. http://www.metsa.fi/sivustot/metsa/fi/Luonnonsuojelu/Suo-jelualueet/Suojelupintaalojenkehitys/Sivut/Suojelupintaalojenkehitys-jatkuu.aspx. [viitattu 22.11.2011]

Metsäntutkimuslaitos. 2009. Metsien suojelu. Metinfo-tilastopal-velu. Internet-sivusto: http://www.metla.fi/metinfo/tilasto/suojelu/. [viitattu 2.4.2012]

Metsäntutkimuslaitos. 2009. Metsätilastollinen vuosikirja 2009. Vammalan kirjapaino Oy, Sastamala. 452 s.

Metsäntutkimuslaitos. 2011. Metsätilastollinen vuosikirja 2011. Vammalan kirjapaino Oy, Sastamala. 472 s.

Mäkipää, R. 1995. Effect of nitrogen input on carbon accumulation of boreal forest soils and ground vegetation. Forest Ecology and Manage-ment. 79(3): 217-226.

Móren, A. ja Olsson, M. 2007. Kolet, klimatet och skogen så funkar det. Ladattavissa: http://www.mistra.org/download/18.61632b5e117dec92f47800041302/LUSTRAS%C3%A5FunkarDet2007.pdf.

Palviainen, M., Finér, L., Laiho, R., Shorohova, E., Kapitsa, E., Vanha-Majamaa, I. 2010. Carbon and nitrogen release from de-composing Scots pine, Norway spruce and silver birch stumps. Forest Ecology and Management. 259(3): 390-398.

Esseen, P.-A., Ehnström, B., Ericson, L. ja Sjöberg, K. 1997. Boreal Forests. Ecological Bulletins. 46: 16-47.

Pihlatie, M., Pumpanen, J. ja Hari, P. 2009. N2O emissions from boreal forest. Teoksessa: Hari, P. & Kulmala, L. cop. 2008. Boreal forest and climate change. Springer, Dordrecht.

Pingoud, K., Pohjola, J. ja Valsta, L. 2010. Assessing the Integ-rated Climatic Impacts of Forestry and Wood Products. Silva Fennica. 44(1): 155-175.

Pingoud, K., Ekholm, T. ja Savolainen, I. 2012. Global warming potential factors and warming payback time as climate indicators of fo-rest biomass use. Mitigation and Adaptation Strategies for Global Chan-ge. 17: 369-386.

Pohjola J., Valsta L. ja Mononen J. 2006. Metsät hiilinieluina. Teoksessa: Valsta, L. ym. Puu ilmastonmuutoksen hillitsijänä. Metsä-ekonomian laitoksen tutkimusraportteja. 39: 4-10.

Pohjola, J. ja Valsta, L. 2007. Carbon credits and management of Scots pine and Norway spruce stands in Finland. Forest Policy and Eco-nomics. 9(7): 789-798.

Pukkala, T., Lähde, E., Laiho, O., Salo, K., Hotanen, J.-P. 2011. A multifunctional comparison of even-aged and uneven-aged forest management in a boreal region. Canadian Journal of Forest Research. 41(4): 851-862.

Pukkala, T. 2011. Optimizing forest management in Finland with car-bon subsidies and taxes. Forest Policy and Economics. vol. 13, no. 6, pp. 425-434.

Pukkala, T. 2010. Optimizing the structure and management of une-ven-sized stands of Finland. Forestry. 83(2): 129-142.

Rabinowitsch-Jokinen, R. ja Vanha-Majamaa, I. 2010. Im-mediate effects of logging, mounding and removal of logging residues and stumps on coarse woody debris in managed boreal Norway spruce stands. Silva Fennica. 44(1): 51-62.

Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A., Mannerkoski, I. 2010. Suo-men lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus. Ladattavissa: http://www.ymparisto.fi/de-fault.asp?contentid=371160&lan=fi.

Repo, A., Tuomi, M. ja Liski, J. 2011. Indirect carbon dioxide emis-sions from producing bioenergy from forest harvest residues. GCB Bio-energy. 3(2): 107-115.

Richards, K.R. Stokes, C. 2004. A review of forest carbon sequest-ration cost studies: A dozen years of research. Climatic Change.63(1-2): 1-48. Sathre, R., Gustavsson, L. ja Bergh, J. 2010. Primary energy and greenhouse gas implications of increasing biomass production through forest fertilization. Biomass and Bioenergy. 34(4): 572-581.

Schlamadinger, B. 1997. Towards a standard methodology for green-house gas balances of bioenergy systems in comparison with fossil ener-gy systems. Biomass & Bioenergy. 13(6): 359-375.

Sievänen, R., Kareinen, T., Hirvelä, H., Ilvesniemi, H. 2006. Kioton pöytäkirjan artiklan 3.4 metsänhoitotoimenpiteen määrällinen vaikutus – päivitys vuoden 2004 raportista. Asiantuntijaselvitys maa- ja metsätalousministeriölle.

Siitonen, J., Martikainen, P., Punttila, P. ja Rauh, J. 2000. Coarse woody debris and stand characteristics in mature managed and old-growth boreal mesic forests in southern Finland. Forest Ecology and Management. 128(3): 211-225.

Siitonen, J. 2001a. Forest Management, Coarse Woody Debris and Saproxylic Organisms: Fennoscandian Boreal Forests as an Example. Ecological Bulletins. 49: 11-41.

Siitonen, J. 2001b. Energiapuun hankinta ja metsälajiston moni-muotoisuus. Teoksessa: Nurmi, J. ja Kokko, A. Biomassan tehostetun talteenoton seurannaisvaikutukset metsässä. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja. 816: 66-74.

Tahvonen, O. 2009. Optimal choice between even- and uneven-aged forestry. Natural Resource Modeling. 22(2): 289-321.

Tahvonen, O. 2010. Optimal management of uneven-aged Norway spruce stands. Forest Ecology and Management. 260(1): 106-115.

Thornley, J.H.M. ja Cannell, M.G.R. 2000. Managing forests for wood yield and carbon storage: a theoretical study. Tree physiology. 20(7): 477-484.

Tilastokeskus. 2010. Kansantalouden tilinpito.Tilastokeskus. 2011. Kasvihuonekaasuinventaario.

Toivanen, T., Markkanen A., Kotiaho, J. S. ja Halme, P. 2012. The effect of forest fuel harvesting on the fungal diversity of clear-cuts. Biomass and Bioenergy. 39: 84–93.

Tuomainen, T. 2008. Metsien hiilitase. Julkaisussa: Rantala, S. Tapi-on taskukirja. 25. uudistettu painos. Metsäkustannus, Helsinki. s. 21-24.

Työ- ja elinkeinoministeriö. 2010. Suomen kansallinen uusiutu-van energian toimintasuunnitelma. Ladattavissa: http://www.tem.fi/files/29773/Suomen_kansallinen_toimintasuunnitelma.pdf

UNFCCC. 2010. Reference levels for Forest Management. Submission by Belgium and the European Commission on behalf of the European Union and its member states. Ladattavissa: http://unfccc.int/files/mee-tings/ad_hoc_working_groups/kp/application/pdf/eu_lulucfwskp13.pdf

Visuri R. ja Valsta L. 2008. Metsät ja puutuotteet ilmastonmuu-toksessa. Posteri seminaarissa Challenges of Agricultural, Forestry and Food Sciences in a Globalising World, Helsinki.

Werner, F. 2010. National and global greenhouse gas dynamics of different forest management and wood use scenarios: a model-based as-sessment. Environmental Science & Policy. 13(1): 72-85.

Zabowski, Chamreau, D., Rotlamel, N. ja Thies, W.G. 2008 Long-term effects of stump removal to control root rot on forest soil bulk density, soil carbon and nitrogen content. Forest Ecology and Manage-ment. 255(3-4): 720-727.

Åström, M., Dynesius, M., Hylander, K. ja Nilsson, C. 2005. Effects of slash harvest on bryophytes and vascular plants in southern boreal forest clear-cuts. Journal of Applied Ecology. 42(6): 1194-1202.

© A

ntti

Lapp

o / W

WF-

Finl

and

Miksi meitä tarvitaan?WWF:n tavoitteena on pysäyttää luonnon köyhtyminen ja rakentaa tulevaisuus, jossa ihmiset ja luonto elävät sopusoinnussa. wwf.fi