PYHÄJ OEN KUULUMISETkuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2011/pyhajoenkuulumiset-5.pdf · puuttuu...

8
P YHÄJOEN K UULUMISET LAUANTAI 5.2.2011 – VIIKKO 5 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Opiskelijaksi Pyhäjoen lukioon Raahessa asuva Anna Ruotsalainen aloitti viime syksynä peruskoulun jälkeiset opintonsa Pyhäjoen lukiossa. Lukio oli aina ollut hänelle varma opiskelupaikka, mutta paikkakunta ei ollut selvillä ihan heti. JENNY KARJALAINEN A nna Ruotsalainen ker- too tehneensä vaikean valinnan Pyhäjoen ja Raa- hen lukion väliltä, mutta lopulta Pyhäjoen lukion monet edut ja Pyhäjoella asuvat kaverit olivat saaneet hänet tekemään lopul- lisen valinnan: ”Kuulin Pyhäjo- ella asuvilta kavereiltani paljon kehuja Pyhäjoen lukiosta ja sen monista eduista. Ne saivat minut kiinnostumaan vaihtoeh- dosta tosissaan. Lukion hyviin etuihin kuuluvat muun muassa ilmaiset pakollisten aineiden kirjat. Vuosien aikana säästää monia satoja euroja.” Itse lukion Anna kertoo va- linneensa siksi, koska ammat- tikoulusta ei löytynyt hänel- le mieluista linjaa ja lukiosta saattaisi olla hänelle hyötyä tulevaisuudessa. Haaveenaan hänellä olisi lukion jälkeen läh- teä opiskelemaan näyttelijän ammattia ja mahdollisesti pyr- kiä ammattikorkeakouluun tai teatterikorkeakouluun: ”Olen aina unelmoinut näyttelemises- tä ja haaveenani olisikin päästä työskentelemään teatteriin.” Viihtyvyyttä lukiossa Vanhemmat suhtautuivat hyvin Annan valintaan lähteä lukioon opiskelemaan. Heidän mielestään Pyhäjoen lukio oli hyvä ja varma valinta. Matka- järjestelytkin ovat onnistuneet ongelmitta, sillä Anna kulkee koulumatkansa linja-autolla. Vaihtoehtona hänellä on mah- dollisuus yöpyä Pyhäjoella asu- van isänsä luona. Anna itse kertoo myös ole- vansa tyytyväinen opiskelu- valintaansa ja viihtyvänsä Py- häjoen lukiossa hyvin: ”Meillä opiskelijoilla on Pyhäjoen luki- ossa erittäin hyvät ja viihtyisät tilat, jossa kaikki saavat opiskel- la rauhassa. Lukiossa vallitsee myös miellyttävä ilmapiiri, sillä lähes kaikki lukiossa opiskelevat ovat toisilleen tuttuja. Myös lu- kion opettajat ovat ammattitai- toista väkeä.” Odotuksia ja tavoitteita Annalla on tulevia lukiovuosia varten muutamia odotuksia. Tulevilta lukiovuosilta hän kertoo odottavansa erityisesti messujen järjestämistä, jotka lukiolaiset toteuttavat aina kakkosluokalla: ”Messut ovat yksi Pyhäjoen lukion erikoi- suuksista. Siksi odotankin innolla pääseväni järjestämään niitä ensi syksynä. Messujen li- säksi odotuksen alla ovat myös lukion kakkosluokalla tanssitta- vat vanhojentanssit.” Anna on ehtinyt asettaa it- selleen odotusten lisäksi myös muutamia tavoitteita lukio- opintoja varten. Lukion aikana pyrkimyksenä olisi opiskella ahkerammin kuin yläasteella ja panostaa erityisesti kielten opiskeluun. Tämä ei tule kuiten- kaan onnistumaan ilman, että osaa myös rentoutua, sillä jak- samisesta täytyy muistaa huo- lehtia opiskelunkin ohella: ”Itse huolehdin jaksamisestani nuk- kumalla hyvin ja harrastamalla muun muassa tanssia. Harras- tukset on hyvä tapa siirtää ajatukset pois koulusta ja myös kavereiden seura piristää.” ”Kuulin Pyhäjoella asuvilta kavereiltani paljon kehuja Pyhäjoen lukiosta ja sen monista eduista. Ne saivat minut kiinnostumaan vaihtoehdosta tosissaan. Lukion hyviin etuihin kuuluvat muun muassa ilmaiset pakollisten aineiden kirjat. Vuosien aikana säästää monia satoja euroja.” ’ ”Messut ovat yksi Pyhäjoen lukion erikoisuuksista. Siksi odotankin innolla pääseväni järjestämään niitä ensi syksynä. Messujen lisäksi odotuksen alla ovat myös lukion kakkosluokalla tanssittavat vanhojentanssit.” Warikkoveijarit - Pirttikosken oma bändi ”Bändiin ei pääse, jos ei oo Pirttikoskelta” ANNA-LIISA KESKITALO P irttikoskella - ja Pyhäjo- ellakin - tunnettu bändi, Warikkoveijarit on perus- tettu vuonna 2007. Bändiin kuuluvat Pertti Oravisjärvi, Tapio Koskela, Petri Sarpola, Janne Kivioja ja Johanna Haa- pakoski. Vuonna 1997 Petri Sarpola, Pertti Oravisjärvi ja Tapio Kos- kela soittivat yhdessä. Janne Kivioja ja Johanna Haapakoski tulivat mukaan vuonna 2006. Bändille nimen keksi Petri, kun bändi treenasi autotallissa, ikään kuin varikolla. Näin syntyi bändi Warikkoveijarit.”Ja bän- diin ei pääse, jos ei oo Pirttikos- kelta”, bändi kertoo. Warikkoveijareissa Tapio soittaa rumpuja, Janne laulaa ja soittaa kitaraa, Pertti laulaa ja soittaa komppikitaraa, Petri soittaa bassoa ja Johanna syn- tikkaa, tai jos Johannan omin sanoin, niin ”kiippari ja suun- soitto”. Harmitonta hauskan pitoa Penttilässä ”Harkat on keskimäärin pari kertaa kuukaudessa. Ja jos on tulossa keikka, niin pyritään harjoittelemaan useamman ker- ran”, Pertti kertoo. Bändi tree- naa Pirttikoskella, Penttilän tu- valla. Bändin jäsenet kertovat, että harkat ovatkin useinmiten ”harmitonta hauskanpitoa”. ”Erokeikat ja muut kis- sanristiäiset” Keikkoja bändi on tehnyt useampia vuodessa: hääkeikat, syntymäpäiväkeikat, pikkujou- lukeikat, vappukeikat ja päälle vielä lisäksi ”erokeikat ja muut kissanristiäiset”. ”Kaikki muut käyvät, mutta ei- vät huoltoasemat”, Tapio lisää. Seuraavan kerran Warikkoveija- rit nähdään soittelemassa Talvi- teatteripäivillä monitoimitalolla ensi perjantaina 11. helmikuuta. Musiikkia Kari Tapiosta Teräsbetoniin Bändi valitsee biisit keikoil- le yleensä porukalla. Keikoil- la yleisökin saa toivoa biisin. ”Meiltä onnistuu kaikki”, bändi toteaa. Covereita, poppia, heviä, is- kelmää ja rockia. Ulkomaalaista ja kotimaista musiikkia. ”Edes- menneestä Kari Tapiosta Te- räsbetoniin”, Janne lisää vielä. Kuvassa on vasemmalla Pertti Oravisjärvi, Tapio Koskela, Johanna Haapakoski ja Janne Kivioja. Kuvasta puuttuu basisti Petri Sarpola, koska hän on työkeikalla Portugalissa.

Transcript of PYHÄJ OEN KUULUMISETkuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2011/pyhajoenkuulumiset-5.pdf · puuttuu...

Page 1: PYHÄJ OEN KUULUMISETkuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2011/pyhajoenkuulumiset-5.pdf · puuttuu basisti Petri Sarpola, koska hän on työkeikalla Portugalissa. sivu 2 Pyhäjoen Kuulumiset

PYHÄJOEN

KUULUMISETL A U A N T A I 5 . 2 . 2 0 11 – V I I K K O 5

PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU

Opiskelijaksi Pyhäjoen lukioonRaahessa asuva Anna Ruotsalainen aloitti viime syksynä peruskoulun jälkeiset opintonsa Pyhäjoen lukiossa.

Lukio oli aina ollut hänelle varma opiskelupaikka, mutta paikkakunta ei ollut selvillä ihan heti.

JENNY KARJALAINEN

Anna Ruotsalainen ker-too tehneensä vaikean valinnan Pyhäjoen ja Raa-

hen lukion väliltä, mutta lopulta Pyhäjoen lukion monet edut ja Pyhäjoella asuvat kaverit olivat saaneet hänet tekemään lopul-lisen valinnan: ”Kuulin Pyhäjo-ella asuvilta kavereiltani paljon kehuja Pyhäjoen lukiosta ja sen monista eduista. Ne saivat minut kiinnostumaan vaihtoeh-dosta tosissaan. Lukion hyviin etuihin kuuluvat muun muassa ilmaiset pakollisten aineiden kirjat. Vuosien aikana säästää monia satoja euroja.”

Itse lukion Anna kertoo va-linneensa siksi, koska ammat-tikoulusta ei löytynyt hänel-le mieluista linjaa ja lukiosta saattaisi olla hänelle hyötyä tulevaisuudessa. Haaveenaan hänellä olisi lukion jälkeen läh-teä opiskelemaan näyttelijän ammattia ja mahdollisesti pyr-kiä ammattikorkeakouluun tai teatterikorkeakouluun: ”Olen aina unelmoinut näyttelemises-tä ja haaveenani olisikin päästä työskentelemään teatteriin.”

Viihtyvyyttä lukiossa

Vanhemmat suhtautuivat hyvin Annan valintaan lähteä lukioon opiskelemaan. Heidän mielestään Pyhäjoen lukio oli hyvä ja varma valinta. Matka-

järjestelytkin ovat onnistuneet ongelmitta, sillä Anna kulkee koulumatkansa linja-autolla. Vaihtoehtona hänellä on mah-dollisuus yöpyä Pyhäjoella asu-van isänsä luona.

Anna itse kertoo myös ole-vansa tyytyväinen opiskelu-valintaansa ja viihtyvänsä Py-häjoen lukiossa hyvin: ”Meillä opiskelijoilla on Pyhäjoen luki-ossa erittäin hyvät ja viihtyisät tilat, jossa kaikki saavat opiskel-la rauhassa. Lukiossa vallitsee myös miellyttävä ilmapiiri, sillä lähes kaikki lukiossa opiskelevat ovat toisilleen tuttuja. Myös lu-

kion opettajat ovat ammattitai-toista väkeä.”

Odotuksia ja tavoitteita

Annalla on tulevia lukiovuosia varten muutamia odotuksia.

Tulevilta lukiovuosilta hän kertoo odottavansa erityisesti messujen järjestämistä, jotka lukiolaiset toteuttavat aina kakkosluokalla: ”Messut ovat yksi Pyhäjoen lukion erikoi-suuksista. Siksi odotankin

innolla pääseväni järjestämään niitä ensi syksynä. Messujen li-säksi odotuksen alla ovat myös lukion kakkosluokalla tanssitta-vat vanhojentanssit.”

Anna on ehtinyt asettaa it-selleen odotusten lisäksi myös muutamia tavoitteita lukio-opintoja varten. Lukion aikana pyrkimyksenä olisi opiskella ahkerammin kuin yläasteella ja panostaa erityisesti kielten opiskeluun. Tämä ei tule kuiten-kaan onnistumaan ilman, että osaa myös rentoutua, sillä jak-samisesta täytyy muistaa huo-lehtia opiskelunkin ohella: ”Itse huolehdin jaksamisestani nuk-kumalla hyvin ja harrastamalla muun muassa tanssia. Harras-tukset on hyvä tapa siirtää ajatukset pois koulusta ja myös kavereiden seura piristää.”

”Kuulin Pyhäjoella asuvilta kavereiltani paljon kehuja Pyhäjoen lukiosta ja sen monista eduista. Ne saivat minut kiinnostumaan vaihtoehdosta tosissaan. Lukion hyviin etuihin kuuluvat muun muassa ilmaiset pakollisten aineiden kirjat. Vuosien aikana säästää monia satoja euroja.” ’

”Messut ovat yksi Pyhäjoen lukion erikoisuuksista. Siksi odotankin innolla pääseväni järjestämään niitä ensi syksynä. Messujen lisäksi odotuksen alla ovat myös lukion kakkosluokalla tanssittavat vanhojentanssit.”

Warikkoveijarit - Pirttikosken oma bändi”Bändiin ei pääse, jos ei oo Pirttikoskelta”

ANNA-LIISA KESKITALO

Pirttikoskella - ja Pyhäjo-ellakin - tunnettu bändi, Warikkoveijarit on perus-

tettu vuonna 2007. Bändiin kuuluvat Pertti Oravisjärvi, Tapio Koskela, Petri Sarpola, Janne Kivioja ja Johanna Haa-pakoski.

Vuonna 1997 Petri Sarpola, Pertti Oravisjärvi ja Tapio Kos-kela soittivat yhdessä. Janne Kivioja ja Johanna Haapakoski tulivat mukaan vuonna 2006. Bändille nimen keksi Petri, kun bändi treenasi autotallissa, ikään kuin varikolla. Näin syntyi bändi Warikkoveijarit.”Ja bän-diin ei pääse, jos ei oo Pirttikos-kelta”, bändi kertoo.

Warikkoveijareissa Tapio soittaa rumpuja, Janne laulaa

ja soittaa kitaraa, Pertti laulaa ja soittaa komppikitaraa, Petri soittaa bassoa ja Johanna syn-tikkaa, tai jos Johannan omin sanoin, niin ”kiippari ja suun-soitto”.

Harmitonta hauskan pitoa Penttilässä

”Harkat on keskimäärin pari kertaa kuukaudessa. Ja jos on tulossa keikka, niin pyritään harjoittelemaan useamman ker-ran”, Pertti kertoo. Bändi tree-naa Pirttikoskella, Penttilän tu-valla. Bändin jäsenet kertovat, että harkat ovatkin useinmiten ”harmitonta hauskanpitoa”.

”Erokeikat ja muut kis-sanristiäiset”

Keikkoja bändi on tehnyt useampia vuodessa: hääkeikat,

syntymäpäiväkeikat, pikkujou-lukeikat, vappukeikat ja päälle vielä lisäksi ”erokeikat ja muut kissanristiäiset”.

”Kaikki muut käyvät, mutta ei-vät huoltoasemat”, Tapio lisää. Seuraavan kerran Warikkoveija-rit nähdään soittelemassa Talvi-teatteripäivillä monitoimitalolla ensi perjantaina 11. helmikuuta.

Musiikkia Kari Tapiosta Teräsbetoniin

Bändi valitsee biisit keikoil-le yleensä porukalla. Keikoil-la yleisökin saa toivoa biisin. ”Meiltä onnistuu kaikki”, bändi toteaa.

Covereita, poppia, heviä, is-kelmää ja rockia. Ulkomaalaista ja kotimaista musiikkia. ”Edes-menneestä Kari Tapiosta Te-räsbetoniin”, Janne lisää vielä.

Kuvassa on vasemmalla Pertti Oravisjärvi, Tapio Koskela, Johanna Haapakoski ja Janne Kivioja. Kuvasta puuttuu basisti Petri Sarpola, koska hän on työkeikalla Portugalissa.

Page 2: PYHÄJ OEN KUULUMISETkuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2011/pyhajoenkuulumiset-5.pdf · puuttuu basisti Petri Sarpola, koska hän on työkeikalla Portugalissa. sivu 2 Pyhäjoen Kuulumiset

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 5 . 2 . 2 0 11sivu 2

Yhteisvastuukeräys on Evankelis-luterilaisen kirkon suurkeräys, joka

on toteutunut Suomessa vuo-desta 1950 lähtien. Keräys auttaa hädänalaisia ja heikkoja ihmisiä Suomessa ja kehitys-maissa. Avun saaminen ei katso syntyperää, poliittista vakau-musta tai uskontoa. Vuoden 2011 yhteisvastuukeräyksen tuotolla tuetaan yksinäisiä nuoria Suomessa ja Mosam-bikissa. Keräystuotosta 60% lahjoitetaan kehitysyhteistyö-hön ja katastrofiapuun, 20% kotimaiselle erityiskohteelle, 10% hiippakuntien diakonira-hastoille avustustyöhön ja 10% seurakunnan valitsemalle koh-teelle. Tiukka seuranta takaa rahojen päätymisen niille, jotka sitä eniten tarvitsevat. Kirkon ulkomaanapu toimittaa avun luotettavasti perille ulkomaan kohteelle.

Nuorten yksinäisyys erilaista Suomessa kuin Mosambikissa

Suomessa joka kymmenes nuori kokee itsensä yksinäisek-si. Vain neljäsosalla nuorista on yksi läheinen ystävä. Joka vii-dennellä yläasteikäisistä pojista ei ole yhtään läheistä ystävää. Noin kymmenen prosenttia koululaisista kokee kiusaamista. Kaverisuhteet ovat paras suoja kiusaamista vastaan. Suomessa yksinäisyydestä kärsiviä nuo-

ria autetaan pääsemään avun piiriin entistä varhaisemmin ystävävälityksen, uudenlaisen tukioppilastoiminnan ja ver-taistukikurssien avulla. Tar-koituksena on kokeilla muun muassa uutta oppilaiden tuki-menetelmää verkossa. Yhteis-vastuuhankkeessa ovat mukana seurakunnat, Suomen Punainen Risti, Mannerheimin Lastensuo-jeluliitto ja Suomen Mielenter-veysseura.

Mosambikissa 12 prosent-tia lapsista on orpoja ja heiltä puuttuu aikuisten antama tur-va. Monien vanhemmat ovat kuolleet aidsiin ja useista nuo-rista tulee omien sisarustensa huoltajia. Mosambikissa monet ihmiset muuttavat kaupunkiin paremman elämän toivossa. Kun he perustavat perheen, heiltä puuttuu suurperheen ja laajan suvun muodostama tur-vaverkko. Mosambikin pääkau-pungissa Maputossa tuetaan turvattomia ja yksinäisiä nuo-ria kouluttamalla heille tuki-henkilöitä, tarjoamalla nuorille ammattikursseja ja koulutusta yritystoiminnassa. Heille anne-taan tarvittaessa ruoka-apua ja sairaat ohjataan hoitoon.

Ole sinäkin arkienkeli- Osallistumalla autat!

Yhteisvastuukeräys käyn-nistyy suomenlaajuisesti sun-nuntaina 6.2. Noin 40 000 yhteisvastuukerääjää lähtevät

kiertämään ovelta ovelle ve-tomaan ihmisten lähimmäisen rakkauteen. Pyhäjoella yhteis-vastuukeräys aloitetaan pe 4.2 Runebergin torttujen myynnillä ja su 6.2 yhteisvastuutempa-uksella. Kevään mittaan varoja yhteisvastuulle kartutetaan listakeräyksen lisäksi järjestä-mällä yhteisvastuutapahtumia, joihin kaikki ovat lämpimästi tervetulleita! Arkienkelinä voit olla monella tavalla: keräämällä yhteisvastuukeräystä, lahjoit-

tamalla keräykseen, ostamalla yhteisvastuu-tuotteita ja arpo-ja, tulemalla mukaan talkoisiin eri tapahtumissa jne. On hyvä muistaa, että yhteisvastuu on paljon muutakin kuin rahan-keräys. Se tuo esille monesti näkymättömän hädän ja muis-tuttaa meitä lähimmäisen rak-kauden osoittamisesta lähelle ja kauas. (Lähde: www.yhteis-vastuu.fi)

YHTEISVASTUU 2011 torjuu nuorten yksinäisyyttä Suomessa ja Mosambikissa

On hyvä muistaa, että yhteisvastuu on paljon muutakin kuin rahankeräys. Se tuo esille

monesti näkymättömän hädän ja muistuttaa meitä lähimmäisen rakkauden osoittamisesta

lähelle ja kauas.

Oletko sinäkin arkienkeli? Me ainakin haluamme olla. Työntekijät vasemmalta oikealle: Tuula Karjalainen, Anna Hietala, Sini Hukka, Riika Ne-vanperä, Hannu Louhimaa, Outi Krank. Edessä Lauri Pietikäinen ja Jukka Malinen.

Diakoniatyön johtokuntaAntti Tornberg (pj) Riitta-Liisa PiilolaPertti LindeläKaija SuniAnnikki HaapakoskiTiina RödlinVaralla: Leena Salmu ja Sirkka Kangasjärvelä

Jumalanpalvelus ja musiikkityön johtokuntaKaisa Tornberg (pj) Päivi NiemeläKirsi RautioJukka PartanenPaula SalminenPauli RautioVaralla: Maire Koutonen ja Juhani Koskela

Varhaiskasvatustyön johtokuntaElina Lindelä (pj) Marianne JoensuuKirsi HalunenSami KrankTyyne LouhimaaMaria ImpolaVaralla: Eija Sarpola ja Anja Karjaluoto

Kasvatus- /Nuorisotyön johtokuntaHeikki Salminen (pj) Sari RintamäkiTiina KetolaKimmo NiemeläSanna PehkonenOlli SeppäVaralla: Sami Krank ja Maria Impola

Lähetystyön johtokuntaMarja Peltoketo (pj) Eliisa ArolaMarjatta ImpolaAaro LeipäläJaakko JukkolaLilja ViirretVaralla: Enni Sipola ja Hellevi Pihlajamaa

Kirkkovaltuuston puheenjohtaja vuosille 2011-2012 Tiina RödlinKirkkovaltuuston varapuheenjohtaja vuosille 2011-2012 Olli Seppä

Kirkkoneuvosto: henkilökohtaiset varajäsenet:

Antti Tornberg (vpj) Lilja ViirretTyyne Louhimaa Annikki HaapakoskiLauri Ojala Eeva-Liisa SimonenMarja Peltoketo Marianne Joensuu Pauli Rautio Juhani KoskelaJohanna Karjaluoto-Pisilä Sanna Pehkonen Kaija Suni Hilkka KestiläTapio Viirret Kimmo Niemelä

Luottamushenkilövalintoja Pyhäjoen seurakunnassaPyhäjoen kirkkovaltuusto on tehnyt seuraavat luottamushenkilövalinnat

Muistathan laittaa ylös ka-lenteriisi kevään 2011 yhteis-vastuutapahtumat:

Listakeräys helmi- maalis-kuussa

su 6.2 Yhteisvastuutempaus seurakuntatalon ympäristössä Jumalanpalveluksen jälkeen

pe 4.3 Kynttilähiihto Rauti-perällä

ke 9.3 Yhteisvastuukahvila

Jokikartanossasu 27.3 Pyhäjoen ja Haapave-

den kirkkokuoron kahvimu-siikkihetki seurakuntatalolla yhteisvastuukahvilan lomassa, Jumalanpalveluksen jälkeen.

su 8.5 Äitienpäivälounas seurakuntatalolla

su 15.5 ”Virrestä viis veisaan”-virsilaulutapahtuma kirkossa

Page 3: PYHÄJ OEN KUULUMISETkuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2011/pyhajoenkuulumiset-5.pdf · puuttuu basisti Petri Sarpola, koska hän on työkeikalla Portugalissa. sivu 2 Pyhäjoen Kuulumiset

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 5 . 2 . 2 0 11 sivu 3

Avoin RAAMATTUPIIRI

torstaisin klo 19.00 seurakuntatalolla .

Tutustumme Raamattuun ja keskustelemme elämän peruskysymyksistä. Olet tervetullut mukaan!

Page 4: PYHÄJ OEN KUULUMISETkuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2011/pyhajoenkuulumiset-5.pdf · puuttuu basisti Petri Sarpola, koska hän on työkeikalla Portugalissa. sivu 2 Pyhäjoen Kuulumiset

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 5 . 2 . 2 0 11sivu 4

RUNEBERG GALLUP1) Kuka oli Runeberg?

Marja Haataja, kirjastonhoitaja

1) Runeberg oli Pietarsaaressa syntynyt runoilija, kirjailija ja pappi, joka vaikutti Suomessa. Suomen kansallisrunoilija. 2) Runebergin teksteillä oli suomalaisuudelle suuri vaikutus. 3) Pidän kyllä, teen itsekin!

Kirsi Rautio, äidinkielenopettaja

1) Kansallisromantiikan ajan runoilijamme. Hän oli myös pappi. Kirjoitti virsiä ja runoja.2) Vaikka hän kirjoitti ruotsiksi, hän kuvasi suoma-laista maisemaa ja suomalaisuutta. Kuuluisia teoksia ovat Saarijärven Paavo ja Vänrikki Stoolin tarinat. Hän oli ensimmäinen suomalainen sotakirjailija. 3) Kyllä, ainakin kotitekoisista.

Tiia Keskinen ja Sonja Seppä, 5.lk

1) Kirjoitti runoja, joku J. Runeberg se oli! Hänen lempiruokaansa oli ne tortut.2) Saatiin kalenteriin Runebergin päivä ja saadaan syödä Runebergin torttuja.3) On ne hyviä!

1) Suomalainen runoilija, joka kirjoitti ruotsiksi. Hän on Suomen kansallisrunoilija.2) Toi Suomeen vähän kulttuuria, ”junttien kansalle”.3) Joo, tuleehan niitä syötyä.

Andreas Malinen, lukiolainen

2) Mikä oli hänen merkityksensä Suomelle?

3) Pidätkö Runebergin tortuista?

Runebergin päivää juhlitaan 5. helmikuuta

Page 5: PYHÄJ OEN KUULUMISETkuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2011/pyhajoenkuulumiset-5.pdf · puuttuu basisti Petri Sarpola, koska hän on työkeikalla Portugalissa. sivu 2 Pyhäjoen Kuulumiset

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 5 . 2 . 2 0 11 sivu 5

JANI RAUTIO

Viime lauantaina PJK:n D-junio-

reiden pelit jatkuivat ylemmässä jatkosarjassa jälleen kotipelillä. Tällä kertaa vastaan luisteli Kiimingin Kiekko-Pojat Jäälistä. Ottelun ensi minuutit osoittivat, että PJK pysyisi hyvin vierailijoiden liikkeessä mukana. Mutta toisin kuitenkin kävi loppu-jen lopuksi. Avauserän jälkeen vierasjoukkue KKP:lle oli merkitty osu-mia jo kolme kappaletta, kun taas PJK:n maalinte-ko tehokkuus oli sangen heikkoa. Eikä laukauksia-kaan loppujen lopuksi saatu avauserässä koh-ti Ville Horttanaisen vartioimaa maalia kohti kuin kolme vetoa. Tom-mi Brusin pakotettiin torjumaan avauserässä peräti 16 kertaa.

Toinen erä ei edelli-

sestä paljoa poikennut. Heti aikaan 15.06 Ville Heikkala siirsi lukemat jo 0-4:ään. Vain hetkeä myöhemmin Tuukka Tieksola iski ottelulle viimeisen naulan ark-kuun. Tunnelin pääs-sä näkyi valoa aikaan 19.14, kun PJK:n Tomi Helaakoski iski Niko Heikkilän syötöstä ko-tijoukkueelle kavennuk-sen. Mutta vierailija KKP vastasi erän loppuun vielä kahdella maalilla. Eli näin ollen tilanne oli kahden erän jälkeen vie-railijoille jo 1-7.

Kolmannen erän al-kuun PJK:n Valtteri Airio osoitti jälleen, kuinka paljon ranteesta löytyy ruista ja kaunis-teli lukemia kolmannen erän alkuun. Noin neljä minuuttia myöhemmin KKP aloitti jälleen maa-linteko talkoonsa. Ai-kaan 35.39 tilanne oli 2-10. Hetkeä myöhem-

min Kevin Westerlund löi kolmannen maalin kuitenkin kotijoukku-eelle. Ottelu päättyi lopulta vierailija Kiimin-gin Kiekko-Poikien 4-11 voittoon. Vierasjouk-kueen parhaana palkit-tiin ottelussa maukkaat (4+0) tehot iskenyt Tuukka Tieksola. PJK:n joukkueesta palkinnon sai peräti 43 laukaus-ta torjunut maalivahti Tommi Brusin.

Ottelu ei jättänyt se-littelyille sijaa. Vieras-joukkue oli pelillisissä otteissa selvästi parem-pi. Lauantaina 5.2 D-ju-

nioreiden vieraaksi saa-puu Kalajoen Junkkarit Hockey team. Ottelusta voisi käyttää nimitys-tä ”nyt tai ei koskaan”, sillä tuleva vieras on saalistanut ylemmässä jatkosarjassa vain muu-taman pisteen. Eli siihen kannattaa pojat ladata akut täyteen ja napata pisteet. Kyseinen ottelu alkaa kello 13.00. Ja heti ottelun jälkeen noin kel-lo 16.00 edustusjouk-kue pelaa lll-divisioonan ottelun Limingan Kiek-ko-Karhuja vastaan. Nyt jos koskaan, on teidän tukenne tärkeä.

Tyrmäys. . .

26.3.

Page 6: PYHÄJ OEN KUULUMISETkuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2011/pyhajoenkuulumiset-5.pdf · puuttuu basisti Petri Sarpola, koska hän on työkeikalla Portugalissa. sivu 2 Pyhäjoen Kuulumiset

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 5 . 2 . 2 0 11sivu 6

PYHÄJOEN KUNTA

Pyhäjoen kunnanvaltuuston 15.12.2010 §:ssä 73 hyväksymä Raahen seutukunnan yhteinen rakennusjärjestys on saavuttanut lainvoiman 28.1.2011.

Rakennusjärjestys tulee voimaan tällä julkisella kuulutuksella 5.2.2011.

KUULUTUS

Rakennusjärjestyksen lainvoimaisuus ja voimaantulpo

Page 7: PYHÄJ OEN KUULUMISETkuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2011/pyhajoenkuulumiset-5.pdf · puuttuu basisti Petri Sarpola, koska hän on työkeikalla Portugalissa. sivu 2 Pyhäjoen Kuulumiset

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 5 . 2 . 2 0 11 sivu 7

PÄÄTOIMITTAJATSari Rintamäki

Arvo Helanti

TAITTAJATJuho Takalo

Ilmoitushinnat (hintoihin lisätään alv 23%)>> 0,35 €/pmm, toistohinta 0,30 €/pmm, minimikoko 35 pmm>> puoli sivua: 100 € >> koko sivu: 150 €>> järjestöpalsta: 30 €/vuosi

IlmoitusehdotLehteen tarkoitettu aineisto on toimitettava vasemmalla olevan aikataulun mukaisesti. Aineiston voi toimittaa myöhemminkin, mikäli siitä on toimituksen kanssa sovittu. Mikäli ilmoitusaineisto saapuu myöhässä, eikä siitä ole ennalta sovittu, perimme kaksinkertaisen hinnan. Myös järjestöpalstalle tulevat ilmoitukset pitää toimittaa ajoissa, myöhästyneestä aineistosta perimme 10 € lisämaksun. Emme voi taata myöhässä saapuneen aineiston ilmestymistä. Emme vastaa puhelimitse tulleiden ilmoitusten virheistä. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu enintään maksetun määrän palauttamiseen. Muistutus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä seitse-män vuorokauden kuluessa julkaisupäivästä.

Seuraava lehti (nro 6) ilmestyy >> lauantaina 12.2.2011

Aineisto toimitettava >> tiistaina 8.2.2011 klo 17.00 mennessä

Painosmäärä >> vko 5: 1810 kpl >> vko 6: 1810 kpl

Puh. (08) 4390 244 Fax (08) 4390 282

http://kuulumiset.pyhajoki.fi [email protected]

Taittaja: (08) 4390 244 Päätoimittaja: (08) 4390 242 Taloussihteeri: (08) 4390 470

PYHÄJOEN

KUULUMISET

Järjestöt toimivatSeurakunta tiedottaa Kalenteri

Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy, KajaaniLehden jakelu: Raahelainen, ilmoitukset jakeluhäiriöistä puh. 010 – 665 5125 (Minna Lattunen)

Julkaisija: Pyhäjoki Data OyISSN 0788-6071

Eläkeliiton Pyhäjoen yhdis-tys ry. Vapaaehtoistoiminnan piiri kokoontuu Iltaruskossa ma 7.2. klo 12.00. Tervetuloa. Ma 7.2. klo 13 käsityöpiiri Iltarus-kossa. Sinun Hyväksesi Loma Lehmirantaan 13.-19.9. Vielä muutama paikka vapaana. Lisä-tiedot ja varaukset puh.0400 778 026 Anna-liisa. Äijäköö-ri Iltaruskossa 7.2. klo 18.00. Tervetuloa mukavaan poruk-kaan.

Metalli ao. 351 järjestää jä-senille perheineen kylpyläreis-sun kylpylä Sanifaniin Kalajoelle 19.2. klo 11. Osasto maksaa li-put (sis. uinti ja ruokailu), omilla kyydeillä paikalle. Lisätietoja ja ilmoittautumiset 18.2 mennes-sä: Mikko Nevala 050 5845 391 tai [email protected].

Kaatuneiden omaiset. Vuo-sikokous Puhtolassa 15.2. klo 13. Johtokunta 12.30. Terve-tuloa!

Pyhäjoen maa- ja kotita-lousnaiset. Aini Pyhäluoto on kutsunut meidät kökkäiltaan ma 7.2. klo 18.30. Tervetuloa!

Pyhäjoen Reserviläiset ry. Sääntömääräinen vuosikokous ti 15.2.2011 klo19 Puhtolas-sa. Pannu kuumana vanhoille ja uusille jäsenille! Tervetuloa! Johtokunnan kokous ma 7.2. klo.18 Pirttikoskella, Rahkalassa Seurantie 5.

Pyhäjoen Silmu. Päiväkahvit perinteiseen tapaan Lea ja Ju-hani Koskelalla Tekevänkankaal-la ti 8.2. klo 12. Kimppakyyti Shelliltä klo 11.30. Tervetuloa.

* Monitoimitalo avoinna ma-pe klo 7.30-21.00 ja la lista-vuorolaisille.

* Kirjaa liikuntasuorituksesi KKI:n kuntokorttiin, jonka voi noutaa monitoimitalolta, viras-totalon neuvonnasta tai vapaa-aikatoimistosta.

* Senioripassi Raahen uima-hallilta 20s hintaan 65-v täyt-täneille Pyhäjokisille.

* Nuorisotilalla 5-6ilta ti klo 17-19.

* Nuorisotilalla Kahaveli avoinna pe klo 19-23 yläkou-lulaisille ja sitä vanhemmille nuorille. Tervetuloa! (pe 11.2. Kahaveli kiinni live musiikkia nuorille Monitoimitalolla!)

* Kahavelille kaivataan vapaa-ehtoisia valvojia nuorten van-hemmista tai muuten nuorten kanssa toimimisesta kiinnos-tuneista. Ota yhteyttä mahd. pian Maireen! (p. 044-7390 235)

* Vapaa-aikatoimen maksut-tomat yleisöluisteluvuorot su klo 11.30-12.30 mailaton, klo 12.30-13.30 mailallinen alle

13v, klo 13.30-14.30 mailal-linen yli 13v. Luistelukoulu ma klo 16.45-17.45 ja to 16.30-17.30. Naisten pelivuoro su klo 18.00, (osallistujat maksavat 1/2 hallivuokrasta)

* Reissu KÄRPÄT-KALPA lät-kämatsiin ti 15.2. Ilmoittau-tumiset 8.2. klo 15 mennessä virastotalon infoon (43901). Osallistumismaksu 23s (sis. kyydin ja lipun).

* Talviteatteripäivien Nuorten live musiikki ilta Monitoimitalol-la pe 11.2. klo 20. Esiintymässä Warikkoveijarit, Eveliina & Noo-ra ja Yellon Tamer. Vapaa pääsy, tervetuloa!

* la 5.3. Viulunsoittaja ka-tolla, musikaalireissu Ouluun. Ilm. Raahen kulttuuritoimis-toon 10.2. mennessä, puh.08-4393332

* la 26.3. klo 17 konserttibus-si Kokkolaan

* Raahesalin lippuja voi ostaa Pyhäjoen kirjastosta

* Lisää tapahtumia: www.py-hajoki.fi

Kuollut: Martti Kalervo Ran-tala Parhalahdelta 81 v 4 kk

Kastettu: Antti Veikko Ilmari Tiikkaja

Yhteisvastuutempaus su 6.2 klo 11 alkaen Perhejumalanpal-veluksella, mukana lasten laulu-ryhmä

• klo 12 ruokailu seurakun-tatalolla: jauhelihakeitto, leipä, juomat ja kahvit

• aikuiset 5 e, lapset 3 e, alle 4 v ja yhteisvastuukerää-jät ilmaiseksi. Perhelippu 20 e

• kahvi/ mehu ja pulla erikseen ostettuna 2 e.

• Ulkona lätynpaistoa nuo-tiolla, hoijakka, mäkiautokisa, talutusratsastusta

• Sarpatissa lapsille onnen-pyörä (50 snt pyöritys) ja as-kartelu

• Seurakuntatalolla myynnis-sä arpoja, Yv-tuotteita

Perhekerho Sarpatissa ke 9.2. klo 12. Mistä voimia ar-keen?

Ystäväkerho seurakuntata-lolla ke 9.2. klo 13.

Kirkkokuoro seurakuntata-lolla keskiviikkoisin klo 18.30. Lisätietoja Outi Krank p. 050 305 9490

Jokikartanon hartaus to 10.2. klo 13.30.

Avoin raamattupiiri seura-kuntatalolla torstaisin. klo 19.

Ehtoollisjumalanpalvelus kirkossa su 13.2. klo 10.

Kinkerit, aiheena: rukous. Kinkeripaikat:

ke 9.2. klo 19 Liminkakylä Jaa-na ja Risto Impolalla

to 10.2. klo 19 Pirttikoski Päi-vi ja Harri Haapakoskella

ti 15.2. klo 19 Saaren alueen kinkerit Vappu ja Kalle Tirilällä

ke 16.2. klo 19 Viirret-Raja-niemi Reijo Rajaniemellä

to 17.2. klo 19 Ylinenoja Anu Holopaisella / Tapio Kangasjär-velällä

ti 22.2. klo 18 Pohjankylän pohjoispuoli Vanhustentalolla

Kinkeripaikkaa etsitään vielä:Parhalahdelta ja Etelänkyläs-

tä. Mikäli voitte pitää kinkerit tänä vuonna, voitte ottaa yh-teyttä Jukka Maliseen p. 040-5050016

TULOSSA:Lähetysnäyttely Ilo sulle ja

mulle vko 7. To 17.2. klo 18 Lä-hetysilta seurakuntatalolla.

Päiväkerhot toiminnassa. Tiedustelet Tuula Karjalainen p. 08-433183 / 050-4416095

Kouluikäisten kerhot:Sarpatissa:2-4 lk:n tytöt tiistaisin klo

16.30 - 18.002-4 lk:n pojat keskiviikkoisin

klo 15.00 - 16.305-6 lk:n tytöt torstaisin klo

15.30 – 17.00 Sählykerho 4.-6.lk monitoimi-

talolla torstaisin klo 16 – 17

Nuoret:- Peli-ilta monitoimitalolla

torstaisin klo 19.30 - 21.00.- Nuorten leiri 11.-12.2. Sii-

kajoen Törmälän maatilamat-kailussa.

- Raahe-gospel la 26.2Tiedustelut Hannulta- Riparilauantai Sarpatissa

19.2. klo 10-14

RY: Raamattuluokka la 5.2. klo

19.30 Tenho KalliollaPyhäkoulu su 6.2. klo 12 Eetu

Nikillä ja Timo LehtelälläSeurat su 13.2. klo 16 ry:llä

(Pauli Karhumaa, Jukka Karhu-maa)

VUOSIKOKOUS pe 25.2. klo 18.30 ry:llä, käsitellään sääntö-jen määräämät asiat

Kirkkoherranvirasto p. 433119 avoinna ma klo 8–12, ti 12-16, ke 11-14. Tarvittaes-sa voitte ottaa yhteyden papis-toon: kirkkoherra Jukka Malinen p.040-505 0016 tai seurakun-tapastori Lauri Pietikäinen p. 050-328 8107

Pyhäjoen seurakunnan koti-sivut löytyvät osoitteesta:

www.pyhajoenseurakunta.fi

Aihetta kiitokseen

Kiitos traktorimiehille hyvin auratuista teistä.

PYHÄJOEN KUNTA

Pyhäjoen kunta julistaa haettavaksi opiskelija-avustuksen v. 2010. Verkko-osoitteesta www.pyhajoki.fi löytyy hakemusloma-ke ja avustuksen myöntämisehdot. Lomake on toimitettava 28.2.2011 mennessä osoitteeseen Pyhäjoen kunnanhallitus, PL 6, 86101 Pyhäjoki.

Opiskelija-avustus

Haikararahan maksaminen v. 2011

Hallintosäännön päivitys

Pyhäjoen kunta maksaa hakemuksesta ns. haikararahaa vuoden 2011 aikana syntyneestä lapsesta.

Haikararahahakemuksia saa kunnanvirastolta tai verkko-osoitteesta www.pyhajoki.fi, josta löytyy myös ohjeet rahan maksamiselle . Hakemus tulee palauttaa allekirjoitettuna kunnanvirastoon.

Pyhäjoen valtuusto on kokouksessaan 15.12.2010 §:ssä 70 päivittänyt hallintosääntöä. Uusi sääntö on voimassa 1.1.2011 alkaen. Hallintosääntö löytyy verkko-osoitteesta www.pyhajoki.fi->päätöksenteko->säännöt, ohjeet ja strategiat.

Kunnanhallitus

Page 8: PYHÄJ OEN KUULUMISETkuulumiset.pyhajoki.fi/arkisto/pdf/2011/pyhajoenkuulumiset-5.pdf · puuttuu basisti Petri Sarpola, koska hän on työkeikalla Portugalissa. sivu 2 Pyhäjoen Kuulumiset

P y h ä j o e n K u u l u m i s e t – 5 . 2 . 2 0 11sivu 8