TIEDON HYÖDYNTÄMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPOLIITTISESSA PÄÄTÖKSENTEOSSA:

kansanedustajien ja strategisten informanttien näkökulma

Niina Alho Pro gradu -tutkielma Terveyshallintotiede Itä-Suomen yliopisto Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos Lokakuu 2016

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta, Sosi-aali- ja terveysjohtamisen laitos, terveyshallintotiede. ALHO, NIINA: Tiedon hyödyntäminen sosiaali- ja terveyspoliittisessa päätöksenteossa, kansanedustajien ja strategisten informanttien näkökulma. Pro gradu tutkielma, 89 sivua, liitettä 7 (9 sivua) Tutkielman ohjaajat: Professori, YTT Vuokko Niiranen

Tutkija, FT Elsa Paronen Lokakuu 2016_________________________________________________________ Avainsanat: päätöksenteko, kansanedustaja, tieto, sosiaali- ja terveyspolitiikka Viime vuosina suomalaisessa hallinnossa on kiinnitetty huomiota tiedon hyödyntämiseen poliittisessa päätöksenteossa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selventää päätöksenteon ytimessä olevien sosiaali- ja terveysvaliokunnan (hallituskausi 2011–2015) kansanedus-tajien sekä päätöksentekoa tukevien strategisten informanttien (esim. sosiaali- ja terveys-valiokunnan, sosiaali- ja terveysministeriön ja valtionvarainministeriön viranhaltioita) näkemyksiä päätöksenteon tietopohjasta ja sen parantamisesta. Tutkimustehtävinä oli ku-vata, miten ja millaista tietoa kansanedustajat hyödyntävät poliittisessa päätöksenteossa ja miten strategiset informantit reflektoivat kansanedustajien näkemyksiä tiedon hyödyn-tämisestä poliittisessa päätöksenteossa. Tutkimus sijoittuu metodologisesti kriittiseen realismiin, ja tutkimuksen haastatteluissa käytettiin peilimenetelmää. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastattelulla kansanedusta-jilta (n=6) ja strategisilta informanteilta (n=5). Molemmat aineistot analysoitiin erikseen temaattisella sisällönanalyysilla. Tutkimus osoitti, ettei tutkimustietoa aina hyödynnetä päätöksenteossa, esimerkiksi jos tiedon hyödyntäminen on poliittisesti epäedullista tai jos päätöksenteolle ei ole varattu riittävästi aikaa. Kansanedustajat kuitenkin kuvasivat olevansa sitoutuneita tietoon perus-tuvaan päätöksentekoon ja hyödyntävänsä monenlaista tietoa päätöksenteon tukena. He, ilmaisivat tarvitsevansa laaja-alaisesti tietoa erialaisista tietolähteistä. Käyttökelpoisim-maksi kuvattiin tieto, joka oli luotettavaa, huomioi monia näkökulmia laaja-alaisesti ja oli esitetty tiiviissä sekä selkeässä muodossa. Kansanedustajan osaamisen kuvattiin vai-kuttavan hänen tietotarpeeseensa ja osaaminen oli yhteydessä myös hänen vaikutusval-taansa päätöksenteossa. Toimintaympäristön paremmalla organisoinnilla, työn suunnittelulla ja asioiden hyvällä valmistelulla voidaan parantaa päätöksenteon laatua ja tiedon hyödyntämistä. Tiedon hyödyntämistä voidaan parantaa riittävällä tiedonvälittäjien määrällä ja resursoinnilla. Tiedon tuottajilla tulee myös olla osaamista välittää tietoa poliittisten päättäjien saata-ville.

UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Social Sciences and Business Studies Department of Health and Social Management, Health Management Sciences ALHO, NIINA: The utilization of knowledge in decision-making in social- and healthcare politics, Master's thesis, 89 pages, 7 appendices (9 pages) Advisors: Professor, PhD, Vuokko Niirainen Researcher, PhD, Elsa Paronen October 2016_________________________________________________________ Keywords: decision making, members of parliament, knowledge, social- and healthcare politics In the recent years, Finnish government administration has drawn more attention to the utilization of knowledge in policy-making. The aim of this study is to clarify the views of the parliamentary members in the Social Affairs and Health Committee (reign 2011-2015) and strategic informants, who support decision-making in the role of officials (eg.. Ministry of Social Affairs and Health, Ministry of Finance and Parliament of Finland office holders) in knowledge utilization and possible improvements in decision making. The study describes how and what kind of information, the members of parliament (later MPs) use in political decision-making and how the strategic informants reflect on the MPs´views on the exploitation of knowledge in policy-making? Methodologically, the research takes critical realist approach and the study utilized a mir-ror method. The data was collected using thematic interviews from the MP´s (n = 6) and the strategic informants (n = 5). Both datasets were analyzed separately with the-thematic content analysis. The study showed that research information is not always utilized in decision-making, for example, if the information was politically disadvantageous, or if there was not enough time for the decision-making. However, The MPs described, that they were committed to knowledge informed decision- making and that they used all kinds of information to sup-port their decision-making. The MP´s described the need for wide-ranging information from a number of different of data sources. They described that the most useful infor-mation is reliable, takes into account the different aspects comprehensively and it is pre-sented in clear and compact format. An MP's own know-how was described to have an influence on his information requirements and his expertise was also linked to his influ-ence in political decision making. Knowledge utilization and the quality of decision making could be improved by means of better organization of the work environment, work planning and good preparation of issues. Knowledge utilization could be improved with a sufficient amount of coordinators and resourcing. Also the information producers need to have expertise to communicate information to political decision makers..

SISÄLTÖ 1 Johdanto ja tutkimuksen tausta ................................................................................. 4

1.1 Tutkimuksen tausta ........................................................................................ 4 1.2 Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimustehtävät ................................................. 6 1.3 Kirjallisuushaun kuvaus ................................................................................. 7

2 Tieto ja poliittinen päätöksenteko .............................................................................. 9 2.1 Tiedon määritelmä .......................................................................................... 9 2.2 Rationaalisuus ............................................................................................... 11

2.2.1 Rationaalisuuden perusta ................................................................ 11 2.2.2 Rationaalisuuden mallit ja muodot ................................................. 12 2.2.3 Rationaalisuuden kritiikki ............................................................... 14

2.3 Päätöksenteko politiikassa ........................................................................... 16 2.3.1 Politiikka, kansanedustaja ja valiokunnat ..................................... 16 2.3.2 Keskeisimmät päätöksentekomallit ................................................ 18 2.3.3 Poliittinen päätöksenteko ja päätöksenteon vaiheet ...................... 21 2.3.4 Valta politiikassa ............................................................................... 24 2.3.5 Poliittisten päätösten implementaatio ............................................. 28

2.4 Tietoon perustuva päätöksenteko ................................................................ 30 2.4.1 Poliittisen päätöksenteon suhde tietoon .......................................... 30 2.4.2 Näyttöön perustuvan toiminnan tukeminen .................................. 34 2.4.3 Tiedon hyödyntämisen problematiikka poliittisessa päätöksenteossa .......................................................................................... 37

3 Tutkimusaineisto, menetelmät ja eettiset lähtökohdat .......................................... 42 3.1 Metodologia ja tutkimusmenetelmä ............................................................ 42 3.2 Kohderyhmä .................................................................................................. 42 3.3 Aineiston hankinta ........................................................................................ 43 3.4 Aineiston analyysi ......................................................................................... 45

4 Tulokset ...................................................................................................................... 47 4.1 Tiedon hyödyntäminen poliittisessa päätöksenteossa ................................ 47

4.1.1 Tieto poliittisessa päätöksenteossa .................................................. 47 4.1.2 Tiedon hyödyntäminen ..................................................................... 48 4.1.3 Poliittiset voimat ja valta vaikuttaa päätöksentekoon .................. 50

4.2 Kansanedustajat tiedon käyttäjinä .............................................................. 52 4.2.1 Kansanedustajan tiedon hankinta ja tietolähteet .......................... 52 4.2.2 Kansanedustajien henkilökohtainen osaaminen ja motivaatio .... 56 4.2.3 Toimintaympäristön vaikutus tiedon hyödyntämiseen ................. 58

4.3 Päätöksentekoa tukeva tieto ......................................................................... 59 4.3.1 Tiedon saatavuus, esitystapa ja laaja-alaisuus. .............................. 59 4.3.2 Tutkimusten luotettavuus ................................................................ 61

4.4 Tieto sosiaali- ja terveysvaliokunnan päätöksenteossa .............................. 63 4.4.1 Asiantuntijakuulemiset .................................................................... 63 4.4.2 Valmistelun objektiivisuus ............................................................... 66 4.4.3 Valiokunnan työskentely .................................................................. 68

5 Pohdinta ...................................................................................................................... 70 5.1 Tutkimuksen luotettavuus ja eettisyys ........................................................ 70 5.2 Keskeisten tuloksien tarkastelu ................................................................... 72 5.3 Johtopäätökset ............................................................................................... 78

Lähteet ........................................................................................................................... 81

Kuviot Kuvio 1 Tiedon hierarkiat ................................................................................................ 9 Kuvio 2 Rationaalisuuden mallit .................................................................................... 13 Kuvio 3 Päätöksenteon ideaaliprosessi........................................................................... 23 Kuvio 4 Tukijärjestelmä näyttöön perustuvassa poliittisessa päätöksenteossa .............. 35 Taulukot Taulukko 1 Tietokantahaut ............................................................................................... 8 Taulukko 2 Eduskunnan valiokunnat ............................................................................. 18 Taulukko 3 Esimerkit modifioidun teemahaastattelurungon kysymyksistä ................... 44 Taulukko 4 Päätulokset esitettynä tukijärjestelmä mallin mukaisesti ............................ 73 Liitteet Liite 1 Tiedote tutkimuksesta ......................................................................................... 90 Liite 2 Kutsu tutkimukseen osallistumisesta .................................................................. 92 Liite 3 Teemahaastattelun runko, kansanedustajat ......................................................... 93 Liite 4 Teemahaastattelun runko, strategiset informantit ............................................... 94 Liite 5 Suostumus tutkimukseen .................................................................................... 95 Liite 6 Kansanedustajien haastatteluiden analyysi ......................................................... 96 Liite 7 Strategisten informanttien haastatteluiden analyysi ............................................ 98

4 1 JOHDANTO JA TUTKIMUKSEN TAUSTA 1.1 Tutkimuksen tausta Suomalaisessa hallinnossa ja lainsäädännön valmistelussa on sitouduttu tietoon perustu-vaan päätöksentekoon (VTV 2013, 11). Myös kansainvälisesti tietoon perustuva päätök-senteko ja tieteen kytkeminen poliittisten ohjelmien suunnitteluun on ollut 2000 – luvulla aktiivista (ks. mm. World health organization 2015, European comission 2015 ). Lisäksi OECD:n (2010, 9-10) Suomen maa-arvioinnissa on painotettu tietoon perustuvan päätök-senteon merkitystä ja kiinnitetty huomiota erityisesti sen puutteellisuuksiin, kuten arvi-ointi- ja vaikuttavuustiedon hyödyntämättömyyteen. Modernin hallinnon piirteenä on ta-vallisesti päätöstenteon läpinäkyvyys ja tehtyjen päätösten arviointi (Branders 2015, 259). Tästä huolimatta Suomessa poliittiset päätökset tehdään toisinaan puutteellisin tie-doin (Pekkarinen 2015, 187) eikä poliittisessa päätöksenteossa välttämättä aina hyödyn-netä kattavasti ja systemaattisesti tutkittua tietoa (ks. esim. Vihrilä 2008, 27; Brownson ym. 2009, 1576-1583; Jussila 2012, 38-40). Tieto poliittisessa päätöksenteossa tukee päätösten tekemistä, arvioi jo toteutettuja poliit-tisia linjoja (Rajavaara 2006, 70; Hyytinen & Toivanen 2010) ja auttaa tunnistamaan tar-peita, jotka tarvitsevat poliittista väliintuloa (Sanderson 2002, 4). Myös kansalaiset pitä-vät yhä tärkeämpänä sitä, että politiikan toimet perustuvat tutkittuun tietoon (Raivio 2014, 22). Lisäksi suuri osa tieteellisistä tutkimuksista tehdään julkisin varoin ja on merkityk-sellistä, miten näitä rajallisia resursseja hyödynnetään (Kiikeri & Ylikoski 2004, 20). Jotta politiikan toimien perusteena ja pohjana olisivat tosiasialliset tiedot, tulisi tutkimustiedon käyttöä ja hyödyntämistä parantaa monin tavoin (Hämäläinen & Aro 2015, 250). Poliittista päätöksentekoa voidaan pitää arvojen allokointina, erilaisten vaihtoehtojen ja valintojen punnitsemisena sekä arvovalintojen tekemisenä (Furubo 2003, 74-75; ks. myös Niiranen ym. 2013, 67,70; Niiranen 2015, 307). Poliittinen päätöksenteko sisältää aina tavalla tai toisella tietoa (Vihrilä 2008, 11), ja päätöksentekijät hyödyntävät erilaisia tie-don muotoja päätöksentekonsa tukena (ks. esim. Jewell & Bero 2008, 177-208; Brownson ym. 2009, 1576-1583; Orton ym. 2011). Päätöksenteon tueksi kuitenkin tarvitaan myös tutkimuksellista tietoa (Bäcklund 2007, 227), ja päätöksenteon tietopohjaa tulisi vahvis-taa (Turja 2012, 36; VTV 2013, 11; VTV 2014, 9). Tiedonmuodostusprosessiin liittyy kuitenkin ongelmia, jotka voivat toimiva tiedon käytön estäjinä. Tällaisia ongelmia ovat

5 esimerkiksi tuotetun tiedon irrallisuus ongelmakohteista, tiedon pirstaleisuus, tutkimus-tiedon suppea hyödyntäminen sekä se, että tieto ei kohtaa sen tarvitsijaa. (Niiranen 2015, 311–312.) On helppo perustella tutkimustiedon tarpeellisuutta jo pelkästään euroissa (Vohnsen 2013, 3; Lähteenmäki-Smith & Kuitunen 2015, 116). Julkisen sektorin volyymi on niin suuri, että sen vipuvaikutukset ovat hyvin merkittäviä. Niin talouden, elinkeinoelämän, kuin yhteiskunnan kehityksen kannalta on tiedettävä mikä toimii ja mikä ei. (Lähteen-mäki-Smith & Kuitunen 2015, 116, 118.) Yhteiskuntapolitiikassa tehdään myös päätök-siä, jotka vaikuttavat joko suorasti tai epäsuorasti väestön terveyteen. Terveysvaikutukset ovat monen tekijän tuloksia ja erityisesti sosiaali- ja terveyspolitiikan päätöksenteolla vai-kutetaankin näihin. (Tukija ym. 2008, 197.) Päätöksentekoon vaikuttavat myös päättäjän omat tunteet ja mieltymykset. On vaikeaa todeta, koska päätöksen tueksi on saatu riittävästi tai edes oikeaa tietoa (Nyberg 2015, 16). Varsinkin sosiaali- ja terveysvaliokunnan päätöksenteossa käsitellään asioita, joilla on useimmiten suoria vaikutuksia yhteen tai useampaan ihmisryhmään. Poliittinen pää-töksenteko on monimuotoinen ja moniääninen tapahtumaketju. Myös hallinnon rakenteet ja säännöt asettavat rajoja, joiden kentässä päättäjä toimii. Toisaalta tutkimusten ja poliit-tisten päättäjien kontekstit ovat hyvin erilaisia, jolloin on selvää, ettei tutkimustiedon hyö-dyntäminen ole yksiselitteinen asia (Vohnsen 2013, 5). Tutkimustiedon käytöstä poliittisessa päätöksenteosta on tehty valtiotason selvityksiä (esim. Raivio 2014) ja tutkimuksia (esim. Jussila 2012), joissa on tehty esityksiä siitä, miten jatkossa tulisi toimia. Vaikka on perusteltua ja selvää että päätöksenteossa tulisi pyrkiä hyödyntämään saatavilla olevaa tietoa, se osoittautuu siitä huolimatta yhä valtion-talouden tarkastusviraston raporttien mukaan puuteelliseksi (VTV 2015). Johtamisen ja päätöksenteon parantaminen on yhä ajankohtainen uudistushanke. Vuosina 2013–2015 on toteutettu keskushallinnon uudistushanke (KEHU) sekä yhtenä sen osa-alueena myös ohjausjärjestelmähanke (OHRA). Molemmissa hankkeissa nousee esiin tarve hallinnonrajat ylittävään valmisteluun, sekä päätöksenteon parantamiseen. Lisäksi

6 OHRA –hankkeessa keskeisenä ajatuksena oli, että yhtä strategiaprosessia tuetaan joh-donmukaisesti tiedolla. (VM 2014, 9-12; VM 2015.) Pääministeri Juha Sipilän hallitus-ohjelmassa (VN 2015,27) on yhtenä kärkihankkeena johtamisen ja toimeenpanon paran-taminen. Hallitusohjelmassa tavoitellaan mm. hallinnonrajojen ylittävää ja tietoon perus-tuvaa johtamista ja toimeenpanoa. Tiedon hyödyntäminen poliittisessa päätöksenteossa on yhä erittäin ajankohtainen ja yh-teiskunnallisesti merkittävä aihe. Erityisesti valtion keskushallinnolla on tavoitteena pa-rantaa päätöksentekoa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selventää päätöksenteon yti-messä olevien kansanedustajien ja viranhaltijoiden näkemyksiä päätöksenteon tietopoh-jasta kokonaisvaltaisen kuvan saamiseksi ja päätöksenteon tietoperustan edelleen kehit-tämiseksi. 1.2 Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimustehtävät Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa tietoa ja ymmärtää kansanedustajan tiedon hyödyntämistä sosiaali- ja terveyspoliittisessa päätöksenteossa. Tutkimuksen kohderyh-mään kuuluvat sosiaali- ja terveysvaliokunnan kansanedustajat (hallituskausi 2011–2015) ja strategiset informantit. Strategisilla informanteilla tässä tutkimuksessa tarkoitetaan eduskunnan, sosiaali- ja terveysministeriön ja valtionvarainministeriön viranhaltijoita. Strategisten informanttien rooli päätöksenteossa on tiedon hankinta, jäsentäminen ja esit-tely. Tutkimuskysymykset ovat:

Miten ja millaista tietoa kansanedustajat hyödyntävät poliittisessa päätöksente-ossa?

Miten strategiset informantit reflektoivat kansanedustajien näkemyksiä tiedon hyödyntämisestä poliittisessa päätöksenteossa?

Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tietoa poliittisesta päätöksenteosta ja mahdollisista sosiaali- terveyspoliittisen päätöksenteon erityispiirteistä. Tuotetun tiedon avulla voidaan edistää poliittisen päätöksenteon tietopohjan vahvistamista, kehittämistä ja suunnittelua. Tutkimuksella myös lisätään keskustelua päätöksenteon tietopohjasta.

7 1.3 Kirjallisuushaun kuvaus Tutkimuksen kirjallisuuskatsauksessa aineiston hankinta perustui tutkimuskysymyksiin ja hankinta toteutettiin systemaattisesti (Cook ym. 1997). Tiedonhaun apuvälineenä käy-tettiin elektronisia tietokantoja. Kirjallisuushaut on tehty tietokannoista Scorpus, Ebsco, Arto, Melinda ja Google scolar. Hakusanoja testattiin ja jokaiseen tietokantaan valitut hakusanat hieman poikkeavat toisistaan. Haut on rajattu saatavilla oleviin kokoteksteihin, suomen- ja englanninkielisiin teksteihin ja ajallisesti vuosiin 2009- 2015. Arto tietokan-nassa haku rajattiin kuitenkin ajallisesti vuosille 2013–2015, jotta mukaan saatiin koti-maiset tuoreimmat aihetta käsittelevät artikkelit. Lisäksi aineistoon on kohdistunut ma-nuaalihakuja. Manuaalihakuja on tehty aineistoihin, jotka ovat oleellisesti vastanneet tut-kimuskysymyksiin sekä valtioneuvoston, eduskunnan ja lainsäädäntöä koskeviin sähköi-siin julkaisuihin. Lisäksi Tietoasiantuntija- ja Tiedepolitiikkan-lehtiin kohdistettiin syste-maattinen manuaalinen haku. Teoreettiseen viitekehykseen on sisällytetty myös relevant-teja klassisia teorioita. Tarkka kuvaus hakutuloksista, rajauksista ja hakusanoista on taulukossa 1. Huomioitavaa on, että eri hakukoneet tuottivat samoja tuloksia ja sama artikkeli saattaa esiintyä useim-missa hakutuloksissa. Koska samoja tuloksia alkoi esiintyä runsaasti, rajattiin systemaat-tinen aineistohaku näihin tietokantoihin.

8 Taulukko 1 Tietokantahaut

Tietokanta Hakusanat Rajaukset Haku-tulos Valitut

Scopus

TITLE-ABS-KEY ( "evidence based poli-tic*" OR "evidence based policy" OR "evi-dence informed pol*" ) AND ( TITLE-ABS-KEY ( decision OR rational ) )

2009-2015, kieli eng-lanti, koko tekstit 302 19

Ebsco host

(evidence-base OR "evidence based" OR "evi-dence informed" (title-abs key)) AND (decision OR rational OR irrational) AND (politic* OR policy (title-abs-key))

2009-2015, kieli eng-lanti, tu-lossa olevat julkaisut, vain koko tekstit 56 3

ARTO- Koti-maiset artik-kelitietokan-nat

Sanahaku(tieto? or näyttö? or informaatio) AND Sanahaku(polit?) NOT Sanahaku(hoitotyö or lää-ketiede or lääkäri?)(DATE=2009-2015) 2009-2015 90 22

Melinda

( Kaikki sanat=(tieto or näyttö or informaatio)) AND ( Kaikki sanat=(päätö?)) NOT Kaikki sa-nat= ( hoitotyö or lääkär? or hoitaj? or lääketiede or sosiaalihuolto ) 2009-2015 104 8

ARTO- Koti-maiset artik-kelitietokan-nat

Sanahaku(tieto informaatio näyttö) OR Sana-haku(päätöksenteko) AND Sanahaku(kansan-edustaja) 2013-2015 247 27

Google scolar tiedon hyödyntäminen poliit? päätö? kansanedus-taja 2009-2015 162 4

Tietoasiantun-tija lehdet Otsikko vastasi tutkimuskysymyksiin (manuaali

haku) 2009-2015 26 - lehteä 3

Tiedepoli-tiikka lehdet Otsikko vastasi tutkimuskysymyksiin (manuaali

haku) 2009-2015 29 - lehteä 1

9 2 TIETO JA POLIITTINEN PÄÄTÖKSENTEKO 2.1 Tiedon määritelmä Tieto käsitteenä on laaja ja siksi on syytä pureutua niihin lähtökohtiin, joita tämä tutkimus tarkastelee. Platonin klassisen tiedon määritelmän mukaan tieto on oikeutettu ja tosi us-komus (Asmus 1978, 48-56, Niiniluoto 1994,46). Ongelmat tässä klassisessa näkemyk-sessä ovat käsitykset oikeutuksesta, uskomuksista ja totuudesta, jotka ovat määritelmät-tömiä (Juuti 2013, 29). Tiedolla voidaan nähdä olevan eri tasoja. (Davenport & Prusak 1998, 1-4; Hicks ym. 2006, 19–20). Tiedon tasojen välillä liikutaan, ja tiedon hierarkiat kuvaavat tätä tavan-omaista muutosta tasojen välillä. (Hicks ym. 2006, 19–20). Tiedon hierarkiat on kuvattu kuviossa 1. Data on niin sanottua kovaa tietoa, listaustilastoa, ilman selittäviä tekijöitä. Informaatio taas pyrkii tuomaan datan pohjalta esiin jonkin viestin. (Davenport & Pusak 1998, 2-4.) Informaatio on välttämätöntä, mutta se ei yksin riitä tullakseen tiedoksi (Bouckaert 2015, 27). Tieto ja tietäminen tarvitsevat aktiivisen toimijan. (Wagenaar & Cook 2003, 152; Hicks ym. 2006, 20). Tieto on sekoitusta kokemuksista, arvoista ja in-formaatiosta. Nämä mahdollistavat uuden informaation arvioimisen ja käyttöönoton. Tieto arvostelee myös sen asiasisältöä, mitä informaatio tai data eivät tee. (Davenport & Pusak 1998, 5,10.) Yhteiskunnalliset informaatiovarannot koostuvat erilaisista tilastoista ja kerätyistä aineistoista. Informaatio ei ole merkityksellinen, ennen kuin se kiinnittyy yhteiskunnalliseen toimintaan. (Alastalo & Åkerman 2011, 24-25.) Informaatio ja data pitää muuttaa tiedoksi ennen kuin niitä voidaan käyttää päätöksentekoa tukevana (Bouckaert 2015, 27).

John Dewey (1999,13) pitää tiedon asemaa yhteiskunnassa parempana kuin käytännön työnteon. Tieto on hänen mukaansa arvoste-tumpaa, sillä siihen perustuva toiminta pe-rustuu varmuuteen, kun työnteko nähdään raskaana ja työläänä. Kun täydellistä var-muutta ei ole, voidaan puhua uskomuksesta. (Dewey 1999, 13-15.) Tiedon muodostus-teoriassa kuitenkin nähdään, ettei tieto ole

Kuvio 1 Tiedon hierarkiat Davenport & Prusak 1998 1-4; Hicks ym. 2006, 20

10 koskaan absoluuttista (Nonaka 2005, 377). Tiedon muodostusta ei koskaan voida aloittaa täysin puhtaalta pöydältä, vaan sitä ennen on jo olemassa joitakin uskomuksia tai käsi-tyksiä asiasta (Dewey 1999, 13-15). Koska tieto nähdään toimijan ajattelun synteesinä (Nonaka & Toyama 2005, 376-377) ei välttämättä täydelliseen objektiivisuuteen tai var-muuteen voidakaan koskaan päästä. Tiedon muodostusteoriassa tieto voidaan lisäksi nähdä aina aikasidonnaisena. (Nonaka 2005, 376-377). Tieto voi auttaa selvittämään kompleksisia tilanteita (Davenport & Pusak 1998) ja sillä pyritään rauhan tilaan, jossa riskejä ei ole tai ne on minimoitu (Dewey 1999 13-15). Tieto nähdäänkin vallan käytön välineenä. Sillä, jolla on tietoa, on valtaa suhteessa muihin. (Vartola 2013, 15.) Juhani Aaltola (2010) kuvaa amerikkalaisen filosofi Charles Sanders Peircen (1839–1914) erottelua uskomusten ja käsitysten muodostumisesta. Peirce kuvaa käsitysten omaksumista neljällä eri tavalla, joita ovat: 1) itsepäisyyden menetelmä, joka on ihmisen inhimillinen tapa pitää kiinni omista usko-muksistaan, 2) auktoriteetteihin perustuva menetelmä, jossa nimenomaan auktoriteeteilla on suurta vaikutusta ihmisten uskomuksiin, 3) aprioottinen menetelmä, jossa ihmisellä on oletettu kyky järkeillä ja oivaltaa ja kyky saada tietoa tällä tavalla sekä 4) tieteen menetelmä, jossa oleellista on objektiivisuus, jolloin uskomukset eivät perustu millekään riippuvalle mielipiteelle. Nämä auttavat ymmärtämään arkitiedon ja tieteellisen tiedon eroja. Pohtimalla on mah-dollista päätyä pätevään tietoon, joka tulee tutkimuskohteesta saatavana kokemuksena. Tieteen menetelmä on Peircen mukaan ns. pätevä uskomusten muodostumisen mene-telmä. (Aaltola 2010, 16–18.) Tieto esiintyy implisiittisesti ja eksplisiittisesti tietona ihmisen toiminnassa. Implisiittinen tieto on sidottu kiinteästi ihmisten omaan toimintaan, tilanteisiin ja niiden arviointiin. Tätä tietoa on vaikeaa kommunikoida tai jakaa, ja se on henkilökohtaista sekä kokemuk-siin perustuvaa tietoa. Implisiittistä tietoa jaetaan toisille konkreettisissa tilanteissa. Eks-

11 plisiittinen tieto on puolestaan systemaattista, muodollista, objektiivista ja tarkkaan mää-riteltyä. Tämän tiedon jakaminen ja viestiminen on helpompaa, sillä sitä voidaan proses-soida helpommin. (Nonaka & Takeuchi 1995,9, 60-61; Nonaka 2005, 385.) Implisiittinen tieto ja eksplisiittinen tieto ovat riippuvuussuhteessa, mutta ne myös kilpailevat keske-nään eri tilanteissa (Kivinen 2008, 75, 115). Uuden tiedon muodostukseen vaaditaan so-siaalista vuorovaikutusta implisiittisen ja eksplisiittisen tiedon välillä (Nonaka & Ta-keuchi 1995, 61). Arkitiedolle on tyypillistä, että se perustuu havaintoihin, kun taas tieteessä tieto perustuu analyysiin (Kiikeri & Ylikoski 2004, 44). Maailmaa koskevat uskomukset voivat johtaa oikeaan tulokseen, mutta ne eivät ole riittäviä tiedon perusteluiksi (Niiniluoto 1994, 47-48). Tieteellinen tieto perustuu tutkitun tiedon ominaisuuksiin ja tiedonhankintatapaan. Tieteen ominaisuuksiin kuuluvat kriittisyys, systemaattisuus, perustelut, ja tiedon julki-suus. Tieteellinen tieto myös kuvaa tuloksia selittävällä teorialla. (Aaltola 2010, 13–16.) Tutkittuun tietoon liittyvät objektiivisuuden, kriittisyyden ja lahjomattomuuden vahvuu-det (Branders 2015, 270). Tieteellinen tieto on luotettavampaa kuin omat uskomuksemme ja rajoittuneet käsityksemme (Aaltola 2010, 13–16). 2.2 Rationaalisuus 2.2.1 Rationaalisuuden perusta Päätöksenteon rationaalisuutta on joskus pidetty yleisenä ihanteena päätöksenteossa (Ha-risalo 2007, 66). Varsinkin länsimainen yhteiskunta ja koulutusjärjestelmä perustuvat olettamukseen, että ihminen on rationaalinen olento, joka pystyy itse aktiivisesti hankki-maan ja arvioimaan tietoa (Niiniluoto 1994, 40). Rationaalisuudella tarkoitetaan järkeilyn ja päättelyn käyttöä päätöksenteossa (Simon 1979, 117-121; Harisalo 2008, 66–67, Sal-minen 2009, 79). Lisäksi sillä tarkoitetaan sellaista päätöksentekoa, jossa on punnittu mahdollisia vaihtoehtoja ja näistä on valittu se vaihtoehto, jolla saadaan mahdollisimman hyvin aikaiseksi haluttu vaikutus (Drummond 1996, 22; Oliveira 2007, 12; Hyyryläinen 2012, 42). Rationaalisessa päätöksenteossa siis pyritään löytämään ratkaisu, jolla saavu-tetaan kulloinenkin preferenssi. (Hyyryläinen 2012, 42). Rationaalisuudessa edellytetään riittävän laajaa arviointia. Oikean päätösvaihtoehdon lisäksi edellytetään myös oikean

12 toimintatavan valintaa, kykyä implementointiin ja vastuullisuutta asioiden hoidossa. (Sal-minen 2004, 60.) Rationaaliseen toimintaan kuuluu myös optimointia, joka on parhaan toimintamuodon löytämistä, parhaan evidenssiin perustuvan uskomuksen löytämistä ja evidenssin sopivan määrän keräämistä (Elster 2010, 22). Rationaalisen päätöksenteon malli myös edellyttää hallinnolta erikoistumista päätöksentekoon ja usein hierarkkista päätöksentekoraken-netta. (Salminen 2009,79, 85-86.) Usein byrokratiat liitetään rationaalisuuteen, sillä nii-den ylivertaisuus perustuu tekniseen tietoon ja tehokkuuteen (Vartola 2013,2,15). Tär-keää on myös että evidenssiä on riittävästi, mutta ei liikaa, sillä rationaalisuudessa pyri-tään myös tehokkuuteen (Elster 2010, 21). Toisaalta jotkin teoreetikot väittävät, ettei ihminen inhimillisenä tiedon käsittelijänä kui-tenkaan pysty täydelliseen rationaalisuuteen (Simon 1979, 117; Harisalo 2008,66). Her-bert Simonin (1979, 117) rajoitetun rationaalisuuden teoriassa nähdäänkin, ettei kenen-kään yksilön inhimillinen kyky riitä kognitiivisesti käsittelemään kaikkea tietoa. Ratio-naalinen päätöksenteko on usein mutkikkaampaa kuin oletetaan ja se voidaan nähdä te-hokkuuteen ja tavoitteisiin tähtäävänä toimintana (Salminen 2009,78; Hyyryläinen 2012, 43). Tiedon keräämiselle asettuvat luonnolliset ja ajan asettamat rajat sekä useiden yhtai-kaisten ongelmien läsnäolo toimivat rationaalisuuden estäjinä (Harisalo 2008,66). Pää-töstentekijöiden tulisi myös arvioida kaikki tärkeä tieto asiasta ja käytetyn tiedon itses-sään tulisi olla rationaaliseen päättelyyn perustuvaa (Elster 2010, 22). Rationaalisessa päätöksenteossa on tavoitteena, että kaikki mahdolliset tilanteessa vaikuttavat faktat, ta-voitteet, keinot ja arvot on erotettavissa toisistaan. (Hyyryläinen 2012, 49). Koska poliit-tiset päätökset perustuvat myös arvovalintoihin (Furubo 2003, 74-75; Salminen 2004, 61), ei se sellaisenaan sijoitu rationaalisuuden alle. 2.2.2 Rationaalisuuden mallit ja muodot Rationaalisuus voidaan jakaa myös erilaisiin malleihin ja muotoihin. Ilkka Niiniluoto (1994, 45-46) ja Frits Schipper (2009, 162) ovat tehneet näistä jaottelua, jotka helpottavat ymmärtämään rationaalisuuden kompleksisuutta. Ilkka Niiniluoto (1994, 45-46) yhdistää

13 rationaalisuuden lajit maailmankatsomuksen erilaisiin elementteihin. Näin ollen hän ja-kaa rationaalisuuden kahteen malliin: uskomusrationaalisuuteen ja toiminnalliseen ratio-naalisuuteen. Uskomusrationaalisuudessa uskomusten tulee olla rationaalisesti perustel-tavissa, ja siten tiukasti ajatellen tähän kuuluu paras tieteellinen tieto ja tieteeseen poh-jautuvat yleistettävyydet. Toiminnallisessa rationaalisuudessa voidaan yhä erottaa väline- ja arvorationaalisuus. Arvorationaalisuudella tarkoitetaan toiminnan perimmäisiä tavoit-teita, ja arvofilosofian keskeisin elementti on etiikka, joka tutkii moraalisia arvoja. Väli-nerationaalisuudessa tarkoitetaan toiminnan päämäärien tavoittelun keinoja, joita pyri-tään saavuttamaan mahdollisimman tehokkaiden keinojen kautta. (Niiniluoto 1994, 46,52,57.) Frits Schippert (2009, 165-167) kuvaa rationaalisuuden malleja pitkälti samalla tavalla kuin Ilkka Niini-luoto, mutta hän tuo lisäksi mukaan rationaalisen reflektion. Rationaali-nen reflektio voidaan jakaa erilaisiin fokuksiin, joita ovat empiirinen, pohtiva, kriittinen ja systemaattinen. Empiirisessä reflektiossa tarkastellaan käsiteltävän asian eri näkökul-mia, jotka on otettu mukaan. Pohtiva reflektio pyrkii löytämään niitä näkökulmia, joita ei ole huomioitu ja joita ei ole huomattu. Pohtiva reflektio vaatii avoimuutta, ja se myös sisältää luovaa potentiaalia. Kriittinen reflektio puolestaan kyseenalaistaa eri asian osien hyvyyttä. Onko hyvä, että ei ole otettu jotain kohtaa tarkemmin huomioon, tai miksi juuri näin? Reflektio syvenee systemaattiseksi, kun olemassa olevat ideat, normit ja arvot alus-

tavasti paranevat pohdis-kelun ja kriittisen reflek-tion ansiosta ja niitä edelleen kehitetään. (Schipper 2009,165.) Kuviossa 2 rationaali-suuden mallit, on kuvat-tuna Ilkka Niiniluodon (1994) ja Frits Schippe-rin (2009) rationaalisuu-den mallit yhdistettynä. Samantyylinen ilmiö on

Kuvio 2 Rationaalisuuden mallit Niiniluoto 1994; Schipper 2009

14 havaittavissa, kun tutkitaan kokemuksellisen oppimisen kehää (ks. Kolb 2015, 31-38). Rationaalisuuden erilaiset mahdollisuudet ja muodot ovat kaikki tärkeitä eikä näistä voi mitään muotoa unohtaa. Myös tunteilla ja arvoilla on oma tärkeä roolinsa rationaalisuu-dessa. Tunteet vaikuttavat inhimillisiin valintoihin kuten asian arviointiin, asian kiireelli-syyteen ja omiin käsityksiimme todellisuudesta. (Schipper 2009, 165, 167.) Ihmisellä on myös taipumus suodattaa ja ottaa käyttöön sellaista tietoa, joka tukee hänen aiempia kä-sityksiään ja uskomuksiaan (Aschwanden 2015, 44). Lisäksi hänen omat tunteensa vai-kuttavat päätöksentekoon (Schipper 2009,167; Nyberg 2015, 16). Pelkillä tunteilla ei nähdä olevan rationaalista perustaa, mutta usein tunteilla yksilö arvioi käsiteltävän asian rationaalisuutta ensimmäiseksi (De Sousa 1990, 4-6). Tärkeää onkin ymmärtää sitä, miten yksilöt luovat, muuttavat ja ymmärtävät maailmaa (Pihanto 2002, 72). Käsitykset, usko-mukset ja halut ovat kaikki keskeisessä asemassa, kun selitetään käyttäytymistä tai käsi-tellään rationaalisuuden teorioita (De Sousa 1990, 20). Rationaalisuuden muotojen yhteensovittaminen ei ole ongelmatonta. Myös silloin, jos on päästy sopivaan ratkaisuun, voi käydä niin, että välinerationaalisin ratkaisu ei olekaan arvorationaalinen, jolloin kysymyksessä voi olla epämoraalisten keinojen käyttö. (Niini-luoto 1994, 62.) Eri rationaalisuuden mallit selittävät, miten asioita käsitellään ja miten rationaalisuus muodostuu (Schipper 2009,162). Poliittisessa päätöksenteossa ratkaisut perustuvat tosiasioihin (Salminen 2004, 61) ja ar-vovalintoihin (Furubo 2003, 74-75; Salminen 2004, 61; ks. myös Niiranen ym. 2013, 67,70; Niiranen 2015, 307), on nähtävä, että kaikki rationaalisuuden mallit voi olla yhtä-aikaisesti käytössä eri tilanteissa, eriasteisina. Lisäksi inhimilliset ominaisuudet, kuten tunteet, vaikuttavat myös päätöksentekoon, niillä on oma paikkansa. (Schipper 2009, 173.) 2.2.3 Rationaalisuuden kritiikki Rationaalisuuteen on kuitenkin kohdistettu kritiikkiä. Ihmisen inhimillinen älyllinen ra-jallisuus, tiedolliset kyvyt ja luonnokset rajat, asettavat täydelliselle rationaalisuudelle ra-joitteita. Täydellisessä rationaalisuudessa tulisi kaikki vaihtoehdot arvioida. Mikäli

15 kaikki tärkeä tieto olisi analyysissä mukana, kohteen on oltava tarkkaan rajattu, jolloin analyysi jää rajalliseksi. (Lindblom 1959, 84; Salminen 2009, 80.) Tutkimukseen liitetyt objektiivisuuden tavoitteita voidaan soveltaa rationaalisuuden ym-märtämiseksi (Pihlanto 2002,75). Tässä objektiivisuuden tavoittelussa edellytetään, että yksilöiden tulisi ymmärtää itse, miten ymmärtävät maailmaa subjektiivisella tasolla, en-nen kuin maailmaa voidaan objektiivisesti katsoa (Burrel & Morgan 1979, 3). Tätä näkö-kulmaa voidaan pitää tärkeänä tarkastaessa rationaalisuutta, sillä ihmisen toimintaa ei voida selittää ihmisen perusluontoa vastaamattomalla oletuksella rationaalisuudesta. Ih-minen voidaan nähdä subjektiivisena toimijana, joka konstruktoi käsityksensä todellisuu-desta perustuen subjektiivisiin kokemuksiin. Ihmistä voidaan pitää perusominaisuudel-taan subjektiivisena ja siksikin rationaalisuuden tavoittelu voidaan nähdä mahdottomana (Pihlanto 2002, 75-76). Pekka Pihlanto (2002) myös kyseenalaistaa rationaalisuuden olevan mahdollisesti pelk-kää retoriikkaa. Hän pitää mahdollisena sitä, että rationaalisuudesta ylikeskusteleminen voi saada aikaan illuusion, että se olisi aina hyvä ja mahdollinen. Ihminen on aina viime kädessä toimija, joka pyrkii omalta kannaltaan hyviin, tyydyttäviin, sopiviin ja mahdolli-siin tavoitteisiin. Siksi rationaalisuutta voidaan Pihlannon mukaan pitää korkeintaan idea-listisesti hyödyllisenä ja sitä on vaikea toteuttaa. (Pihlanto 2002, 76–77.) Ari Salmisen (2009,80) mukaan käytännön päätöksenteossa rationaalisuus usein jääkin unelmaksi. Kritiikkiä on myös kohdennettu hyvinvointipolittisiin leikkauksiin, jotka tehdään pelk-kien määrällisten mittareiden valossa, sillä myös pehmeisiin (esim. henkinen hyvinvointi) arvoihin tulisi kiinnittää huomiota. Rationaallisesti tehdyt talouden leikkaukset eivät esi-merkiksi paljasta pitkällä aikavälillä esiin tulevia suuriakin inhimillisiä kustannuksia. Näistä voi lopulta muodostua talouden mittareilla mitattavissa olevia kustannuksia. (Pih-lanto 2002, 77.) Joissakin tapauksissa rationaalisuutta voidaan lisäksi pitää luovuuden estäjänä, sillä rationaalisuuden tiukimmassa muodossa edellytetään kovaan evidenssiin perustuvia järkeilyjä, mikä ei silloin sovellu yhteen luovan ajattelun kanssa. (Schipper 2009,161, 169.) Kritiikkiä on myös kohdennettu rationaalisuusteorian määrittelemättö-

16 myyteen, sillä sen voidaan nähdä johtavan joissakin tapauksissa irrationaaliseen toimin-taan (Elster 2010, 19–20). Poliittisen päätöksenteon ei siis kuulukaan perustua täydelli-seen rationaalisuuteen. 2.3 Päätöksenteko politiikassa 2.3.1 Politiikka, kansanedustaja ja valiokunnat Politiikka on muun muassa vallan käyttöä, hallitsemista, neuvottelua, taistelua vallasta, päätöksentekoa ja päättämistä. Politiikka on ennen kaikkea kompromisseja, konflikteja ja yhteistyötä, yhteisiin päämääriin ja tavoitteisiin tähdäten (Paloheimo & Wiberg 2006, 15, 162; Jutila 2014, 25). Suomessa edustuksellisen demokratian lähtökohtana on järjestelmä, jossa kansalaiset valitsevat päätöksentekijät vaaleilla (perustuslaki 731/1999 13§). Poliit-tiset puolueet ovat oleellinen osa edustuksellista demokratiaa. Puolueet ovat ryhmittymiä melko samoin tavoin ajattelevista ihmisistä, joilla on yhteisiä tavoitteita. (Wiberg 2006, 44.) Puolueet muodostuvat puolueen jäsenistä ja kannattajista, ja täten ne ovat myös yk-sittäisten jäsentensä vaikutuskanavia. (Wiberg 2014, 165). Puolueet pyrkivät saavutta-maan hallitusvallan vaaleilla (Wiberg 2006, 44). Poliittiset puolueet ohjaavat sisäisillä sitoumuksillaan, käytännöillään, säännöillään, ja arvoillaan kansanedustajien päätöksen-tekoa (Scott 2014 29). Kansanedustajan tehtävänä on toimia kansalaisten edustajana ja edunvalvojana poliitti-sessa päätöksenteossa. Hänellä on kansalaisilta saatu valtuutus, ja tämän lisäksi hänellä on poliittisen puolueensa edustajan rooli. Täten tehtävä on sekä yksilöllinen että yhteisöl-linen. Kansanedustajat joutuvatkin kohtaamaan monia ristiriitaisia odotuksia ja vaatimuk-sia. (Bengtsson 2014, 66.) Poliitikon ammattiin liittyvät jatkuva kilpaileminen, julkinen arvostelu, epämääräiset työajat, voimakkaat tunteet ja yllätykset. Politiikassa menestyvät ne, joilla on osaamista perehtyä asioihin, jotka osaavat priorisoida, etsiä luovia ratkaisuja, lukea tilanteita ja arvioida mihin asti omat arvot antavat myöden. (Jutila 2014, 25.) Kansanedustajien sosioekonominen asema on ollut äänestäjiin verrattaessa selvästi kes-kimäärin korkeampi kuin äänestäjien. Lisäksi kansanedustajat ovat nykyisin paremmin koulutettuja. Esimerkiksi vuosien 2003–2011 aikana valituista kansanedustajista yli

17 57 %:lla oli yliopisto tai YAMK tutkinto (vastaava luku vuosina 1962-1982 oli 49,4%), ja samana aikana heistä tuli yli 74 % johtavasta asemasta tai ylemmän toimihenkilön teh-tävästä eduskuntaan (vastaava luku vuosina 1962-1982 oli 60,1%). (Bengtsson 2014, 82–85.) Koulutustason nousemista selittää Suomessa yleinen kolutustason nousu (Tilastokes-kus 2007). Yhteiskunnan vaurastuminen ja yleinen sosioekonomisen tason kohentuminen selittävät myös kansanedustajien sosioekonomisen aseman kehitystä, vaikka se näkyykin kansanedustajissa selvemmin kuin äänestäjäkunnassa (Bengtsson 2014, 82). Politiikan agendalla asiat ovat viime vuosikymmenellä muuttuneet yksityiskohtaisem-miksi ja vaikeaselkoisimmiksi. Parlamentissa käsiteltäviä asioita on yhä enemmän ja jou-dutaan tekemään priorisointeja. (Paloheimo & Wiberg 2014, 9-10.) Asiantuntevat ja vah-vat valiokunnat ovat tehokkaan ja vaikutusvaltaisen parlamentin edellytys. Valiokunnissa muun muassa valvotaan hallituksen toimintaa ja sen tuottamia lakiesityksiä. Sen pääasi-allisena tehtävänä on valmistella asiat eduskunnan täysistunnon käsiteltäväksi. (Mattila 2014, 119-120.) Valiokunnista säädetään perustuslaissa (731/1999 35§). Kaikki pysyvät valiokunnat on kuvattuna taulukossa 2. Pysyvien valiokuntien lisäksi voidaan asettaa tilapäisiä valiokun-tia tutkimaan jotakin erityistä asiaa (Perustuslaki 731/1999 §35; Eduskunnan kanslia 2015;14). Käytännössä valiokunnissa laaditaan mietintö, jonka pohjalta eduskunta tekee päätöksensä. Valiokuntien paikkaosuudet jaetaan suhteellisuusperiaatteella, ja puolueet puolestaan jakavat valiokuntapaikat kansanedustajien keskuudessa. Ryhmät pyrkivät ja-kamaan kansanedustajat valiokuntiin mahdollisimman tyydyttävällä tavalla. Tähän vai-kuttavat edustajan oma kiinnostus, parlamentaarinen kokemus, sukupuoli, alueellinen edustus ja professioihin kuuluva asiantuntemus. (Mattila 2014, 123-124.) Valiokuntien välillä on myös arvostuseroja ja Timo Forstenin vuonna 2005 julkaistussa tutkimuksessa arvostetuimmiksi valiokunniksi nousivat ulkoasiain-, valtiovarain-, perustuslaki ja suuri valiokunta. Vähimmin arvostetuiksi valiokunniksi muodostuivat talousvaliokunta ja laki-valiokunta.

18 Taulukko 2 Eduskunnan valiokunnat (Perustuslaki 731/1999; Mattila 2014,121; Eduskunnan kanslia 2015:18-26)

2.3.2 Keskeisimmät päätöksentekomallit Teoreettisesti päätöksentekoa on tutkittu eri tieteenaloilla yli 300 vuotta (Oliveira 2007,12). Kaikenlainen toiminta vaatii päätöksentekoa (Salminen 2009, 82). Kaikissa päätöksentekotilanteissa on päättäjällä vähintäänkin kaksi vaihtoehtoa, joista tulee valita.

Pysyvät valiokunnat Pääasialliset toimialat pääpiirteittäin Suuri valiokunta Euroopan unionin asiat (ei yleiset ulko- ja turvallisuuspoliittiset asiat) La-

kiasiat jotka tulevat täysistunnosta käsiteltäviksi. Perustuslakivaliokunta Perustuslaki ja läheisessä yhteydessä oleva lainsäädäntö. Muiden lakiehdo-

tusten perustuslaillisuuden tarkastaminen ja lausunnot. Ulkoasiainvaliokunta Ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Merkittävimpien valtiosopimusten hyväksy-

minen. Valtiovarainvaliokunta Valtion talousarvio, verot, valtiolaina. Tarkastusvaliokunta Valtion taloudenhoidon laillisuuden ja tarkoituksenmukaisuuden valvonta.

Hallituksen vuosikertomus. Hallintovaliokunta Valtionhallinnon organisointi, alue- ja paikallishallinto, alue- ja rakennepo-

litiikka, yleishallintoasiat, virkamiesasiat, yleinen järjestys ja turvallisuus. Lakivaliokunta Yksilön oikeusasemaa koskeva lainsäädäntö kun se ei kuulu muun valio-

kunnan toimialaan Perhe- ja perintöoikeus. Rikosoikeus, prosessioikeus, yleinen vahingonkorvausoikeus hallintolainkäyttö, tuomioistuin- syyttäjä- ja ulosottolaitos sekä muu oikeudenhoito.

Liikenne- ja viestintävaliokunta Tie-, rautatie-, ilma- ja vesiliikenne. Postitoiminta ja muu viestintä, sekä viestintäpalveluiden turvallisuus. Sääpalvelu ja Yleisradio Oy.

Maa- ja metsätalousvaliokunta Maa- ja metsätalous, maaseudun elinkeinotoiminta, eläinlääkintä, elintarvi-kehygienia, metsästys, kalastus, vesivarojen käyttö, maanmittaus, kiinteis-tönmuodostus ja eläinsuojelu.

Puolustusvaliokunta Puolustuspolitiikka, sotilaallinen maanpuolustus, asevelvollisuus, poik-keusolojen lainsäädäntö, sotilaallinen kriisinhallinta ja rauhanturvaamistoi-minta.

Sivistysvaliokunta Koulutus, varhaiskasvatus, tiede, kulttuuri, arkisto- ja museolaitos, ja kir-jastotoimi. Liikunta- ja nuorisotyö, opintotuki, tekijänoikeus ja eduskunnan kirjasto.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta Sosiaali- ja terveydenhuolto. Ympäristöterveydenhuolto. Sosiaalivakuutus ja eläkelainsäädäntö. Kela.

Talousvaliokunta Kauppa ja teollisuus, elinkeinon harjoittamista koskeva lainsäädäntö, ener-gia-asiat, kilpailu- ja kuluttajansuoja, rahoitus- ja arvopaperimarkkinanlain-säädäntö. Valtion omistajapolitiikka. Suomen pankki. Sitra.

Tulevaisuusvaliokunta Tulevaisuusselonteko, lausunnot muille valiokunnille niiden asioista tule-vaisuutta koskevin osin, tulevaisuuden tutkiminen, teknologiakehitys ja tek-nologian yhteiskunnallisten vaikutusten arviointi.

Työelämä- ja tasa-arvovalio-kunta

Työlainsäädäntö, työvoima- ja työllisyyspolitiikka, sukupuolten tasa-arvo, siviilipalvelus.

Ympäristövaliokunta Ympäristösuojelu, jätehuolto, rakentaminen, kemikaalilainsäädäntö, asu-mista koskevat asiat, huonevuokralainsäädäntö ja yleinen asumistuki.

19 Päätöksenteko on valintojen tekemistä erilaisten vaihtoehtojen väliltä (Paloheimo & Wi-berg 2012, 261). Päätöksenteolla määritellään mitä tehdään ja mitä jätetään tekemättä (Harisalo 2009, 145). Rationaallinen päätöksenteko Rationaalinen ja rajoitettu rationaalinen päätöksentekomalli nojaavat teoriaan rationaali-suudesta ja erottautuvat siten inhimillisistä vaistoista ja uskomuksista (Drummond 1996, 21). Koska rationaalisuutta on aikaisemmin käsitelty jo laajemmin (luku 2 Rationaali-suus), en toista tässä kyseistä päätöksentekomallia. On syytä kuitenkin huomata, että po-liittisessa päätöksenteossa ei tiedon lisääminen aina johda rationaalisempiin päätöksiin, vaan niiden kuuluu olla politiikkaviritteisiä. Esimerkiksi hyvinvointipolitiikassa pelkäs-tään jotkin tiedon valossa tehdyt päätökset voisivat asettaa kansalaiset eriarvoiseen ase-maan (Tembensel 2004, 204.) Lisäksi yhteiskuntamme kompleksisuus ja epävarmuus johtaa väistämättä poliittisten päätöstentekijöiden rajoitettuun rationaalisuuteen (Virta-nen ym. 2015, 10). Inkrementaalinen päätöksenteko Ne jotka näkevät rationaalisen päätöksenteon mahdottomana, pitävät inkrementaallista päätöksentekoa todennäköisempänä. Inkrementaalinen (osittaisuus, jaksottaisuus) pää-töksenteko on vaihe vaiheelta etenevää päättämistä. (Salminen 2008, 60-61; Salminen 2009, 78-79.) Inkrementaalisessa päätöksenteossa argumentoidaan, että päätöksiä teh-dään pienissä jatkuvissa sykleissä. Useinkaan tieto ei ole täydellistä, ja päätöksenteko on marginaalista. (Braybrooke & Lindblom 1963, 212; Harisalo ym. 2007, 70.) Inkremen-taalisesta päätöksenteosta esimerkkinä voidaan käyttää valtion budjetin suunnittelua, jossa pohjalla käytetään edellisen vuoden budjettia ja johon tehdään vain pieniä muutok-sia (Paloheimo & Wiberg 2012, 268). Inkrementaalista päätöksentekotapaa voidaan myös pitää poliittis-hallinnollisena (Salminen 2008, 60-61; Salminen 2009, 79), kun poliitiset ohjelmat toimivat kohtuullisesti ja vain pieniä muutoksia tarvitaan (Paloheimo & Wiberg 2012, 269).

20 Mixed – scanning päätöksenteko Kolmantena tapana on mixed-scanning, joka on synteesi edellä mainituista kahdesta pää-töksentekotavasta. Peruspäätökset, jotka ovat pitkäaikaisia, erotetaan rajoitetuista päätök-sistä, joita tehdään tavoiteasettelun puitteissa. (Salminen 2004, 60-61; Salminen 2009, 79.) Mixed – scanning päätöksenteossa haetaan ratkaisuvaihtoehtoja skannaamalla (vrt. scan) pätettävää asiaa jatkuvasti ja tekemällä sen perustella muutoksia päätökseen. Ta-voite ei ole saavuttaa mahdotonta rationaalisuutta, jossa kaikki vaihtoehdot olisi selvillä, mutta ei myöskään tyydytä marginaaliseen päätöksentekoon. (Etzioni 2005,8). Syntee-sissä vältetään ongelmia, jotka sisältyvät sekä rationaaliseen että inkrementtaaliseen mal-liin. Voidaan siis katsoa, että poliittisissa päätöksenteoissa esiintyy kaikkia näitä päätök-sentekotapoja. (Salminen 2004, 60-61; Salminen 2009, 79.) Roskakorimalli – Garbage can model Kun päätöksentekijät eivät ole täysin perillä käsiteltävän ongelman luonteesta, ratkaisu-vaihtoehdoista tai eri valintojen vaikutuksista, puhutaan organisoiduista anarkioista. Pää-töksenteon roskakorimalli soveltuu erityisesti organisoitujen anarkioiden tilanteisiin. Or-ganisoidulle anarkialle ominaista on huomattava epävarmuus, epäselkeys ja epäjatku-vuus. Tässä päätöksenteossa ovat läsnä preferenssien ongelmallisuus ja moninaiset vai-keasti tunnistettavat merkitykset ja käsitykset. Yrityksen ja erehdyksen kautta opitaan, koska teknologian epäselkeys ei kerro siitä, mitä menetelmää tulisi käyttää. Lisäksi läsnä on osallistujien omien preferenssien vaikutus osallistumiseensa ja heidän antamaansa pa-nokseen. Siksi organisaation rajatkin ovat epäselviä ja muuttuvia. (Cohen ym. 1972,1; Harisalo 2008, 167-168.) Päätöksenteon roskakorimallissa ja organisoiduissa anarkioissa päätöksentekijät eivät ole täysin perillä käsiteltävien asioiden luonteesta, valintojensa vaikutuksista ja ratkaisuvaih-toehdoista (Harisalo 2008, 168). Päätöksenteon roskakorimallissa satunnaiset ohikulke-vat ihmiset täyttävät roskakoria ja on sattumanvaraista, missä järjestyksessä asioita ote-taan käsittelyyn (Cohen ym 1972, 1-4). Kun roskakoriin saadaan houkuteltua ongelmia, ratkaisuja, osallistujia ja valinnan mahdollisuuksia, on mahdollista, että ongelmat alkavat löytämään ratkaisuja ennakoimattomasti ja suunnittelematta. (Harisalo 2008, 168.) Ros-

21 kakorimallissa prosessi on monimutkainen yhteispeli eri vaikuttajien kanssa, ja päätök-senteko lähtee käyntiin ratkaisuista ongelman löytämiseen eikä päinvastoin. Ratkaisut siis etsivät aktiivisesti ongelmia. (Cohen ym. 1972, 1-4.) Demokraattinen poliittinen järjestelmä myös sisältää päätöksenteon roskakorimallin piir-teitä. Roskakorimallille on tyypillistä, että asiat nousevat sattumanvaraisesti poliittiseen keskusteluun ja esityslistalle. Esimerkiksi kriisejä, kuten viimeaikaista maahanmuuttopo-litiikkaa, ei käydä inkrementaalisesti (ks inkrementaalinen päätöksenteko), ja vaikka osa-puolet pyrkivätkin toimimaan rationaalisesti, niin toimintaketjut vaikuttavat usein roska-korilta. Erilaisilla päätöksentekotavoilla on omat hyvät ja huonot puolensa, jolloin ne myös usein lomittuvat toisiinsa. (Palonheimo & Wiberg 2012, 269, 277). 2.3.3 Poliittinen päätöksenteko ja päätöksenteon vaiheet Koska yleisen edun yksimielinen määrittely ei ole mahdollista, on politiikka tarpeellista (Harisalo ym. 2007, 60). Mikäli yhteiskunnassa todetaan jokin ongelma, pitää ensim-mäiseksi päättää, tehdäänkö asialle poliittisesti jotain vai eikö tehdä mitään. Ei ole itses-tään selvää, että kaikki ongelmat ovat poliittisesti ratkaistavissa, eivätkä tehdyt päätökset välttämättä korjaa ongelmaa. On myös huomioitava, että politiikassa se, mikä toiselle on ongelma, voi toiselle olla mahdollisuus. Lisäksi on mahdollista että yhden ongelman kor-jaaminen aiheuttaa lisää ongelmia. Onkin siksi epärealistista ajatella, että politiikan pro-sessi olisi ongelmien havainnointia, korjausta ja positiivisia vaikutuksia. (Wiberg 2006, 282.) Päätöksenteko ei voi alkaa, ellei ongelmaa tunnisteta, se on väärin määritelty tai ongelmia ei huomioida ennen kuin niistä tulee kriisejä. (Drummond 1996, 27). Oikeat vaihtoehdot eivät ole valmiina odottamassa, vaan niitä joudutaan etsimään ja tun-nistamaan (Harisalo 2009, 145-146). Päätöksenteko voi vallita varmuuden, riskien tai epävarmuuden asetelmassa. Jos päätöksenteko perustuu täyteen sadan prosentin varmuu-teen, tunnetaan kaikki päätösvaihtoehtojen seuraukset. Usein kuitenkin päätöksiä tehdään riskien vallitessa. Tällöin ei voida tarkkaan tietää, mitä vaikutuksia päätöksillä on ja mil-laisiin asioihin tulisi varautua. Täydellinen epävarmuus esiintyy päätöksenteossa silloin, kun emme tiedä eri asiatilojen todennäköisyyksiä emmekä valintojen tuloksia. Päätök-

22 sentekijät voivat kuitenkin käyttää päätöksentekoteorioita apuvälineinään tämän kaltai-sissa tilanteissa. Päätöksentekoa voidaan esimerkiksi jäsentää kustannus- ja harmimatrii-sien (ts. harmitaulukko) avulla. (Paloheimo & Wiberg 2012, 281-285.) Koska päätöksen-teko usein kohdentuu myös tulevaisuuteen, täydellistä varmuutta on vaikea tavoittaa (Ja-lonen 2015, 50). Politiikkaprosessi laajassa käsityksessään tarkoittaa poliittista toimintaa, joka edeltää ja rakentaa myöhemmin tapahtuvaa hallinnollista toimintaa (Harisalo ym. 2007, 59). Uu-distukset ja poliittiset päätökset muodostuvat monivaiheisista prosesseista ja moniäänini-sistä toimintoketjuista (Vihrilä 2008, 12–14; Branders 2015, 270). Poliittinen prosessi voidaan tiivistää kolmeen päävaiheeseen. Puhutaan areenaprosessista, konfliktien hallin-nasta ja hallinnollisesta prosessista. Areenaprosessilla kuvataan kansalaisia, intressiryh-miä ja poliittisia puolueita vaatimusten esittäjinä. Kun toivotut vaatimukset eivät kuiten-kaan usein saa jakamatonta kannatusta, niin poliittisessa prosessissa yksi vaihe on vasta-vaatimusten esittäminen. Konfliktienhallintaa puolestaan edustavat poliittiset puolueet, jotka ottavat kantaa eri vaatimuksiin. Puolueet kantavat päävastuun arvojen jakautumi-sesta, sillä se ei kuulu valmistelevien viranhaltijoiden vastuulle. Hallinnon ammattilaiset kuitenkin kantavat vastuun hallinnollisista prosesseista. (Harisalo ym. 2007,61-63). Politiikkatoimen valmistelun prosessiin osallistuu monia toimijoita. Yksittäiset aloitteet, hallitusohjelmat, strategiat, suuntaviivat tai vastaavat käynnistävät politiikan toimet. (Hä-mäläinen & Aro 2015, 251.) Poliittisten päätösten kesto vaihtelee ja joidenkin uudistusten läpivieminen kestää kuukausia, kun taas jotkin uudistukset voivat viedä vuosia, ellei vuo-sikymmeniä. Kuitenkin näistäkin toisistaan poikkeavista päätöksenteoista löytyvät samat, usein toistuvat säännönmukaisuudet. (Saari 2011, 14). Usein näihin prosesseihin liittyy myös nopeasti eteneviä tai hyvin hitaasti eteneviä jaksoja. (Saari, 2011 14.) Valtiontalou-den tarkastusvirasto (2013, 11–17) on kritisoinut Suomen valtionhallintoa toimimatto-mista rakenteista ja prosesseista, joilla ei saavuteta nopeita oikeansuuntaisia päätöksiä. Organisaatioihin liittyvät kollektiiviseen päätöksentekoprosessiin vaiheet voidaan ero-tella toisistaan (Paloheimo & Wiberg 2012, 270). Ne etenevät luonnollisesti, mutta jokai-sen vaiheen tiedon tarve on erilainen (Vihrilä 2008, 12). Päätöksenteon ideaaliprosessi on kuvattuna kuviossa 3. Ensimmäisessä vaiheessa havaitaan ongelma, ja asiasta tehdään

23 aloitteita päätöksenteon käynnistämiseksi. Tämän jälkeen muotoillaan ja jäsennetään on-gelmaa. Päätöksenteon kolmantena vaiheena on vaihtoehtojen selvittäminen. Tässä vai-heessa selvitetään päätettävän asian tavoitteet, tarpeet ja käytettävissä olevat voimavarat. Valmistelua voi hoitaa yksi henkilö, mutta usein siihen kuitenkin liittyy virasto tai työ-ryhmä. Valmistelun yhtenä tehtävänä on myös tarkastella päätöksen toteuttamisvar-muutta ja ottaa huomioon mahdollisia eri vaihtoehdoista johtuvia seuraamuksia. (Palo-heimo & Wiberg 2012, 270–271.) Kun vaihtoehdot ja niihin liittyvät hyödyt sekä haitat on selvitetty, on päätöksentekijän tehtävänä valita jokin esitetyistä vaihtoehdoista. Kun päätös on tehty, on se myös pantava täytäntöön. Viimeiseksi on päätöstä myös evalu-oitava niin täytäntöönpanon aikana kuin sen jälkeenkin. (Paloheimo & Wiberg 2012, 270-272.) Päätöksentekoprosessin vaiheiden erotteleminen on tarpeen erilaisten tiedontarpeiden tunnistamiseksi (Vihrilä 2008, 13). Jos päätöksenteossa otetaan saatavilla oleva tieto va-kavasti huomioon, se on monisyinen prosessi. Tällöin päätöksenteko ei syö vain sisäänsä tietoa, vaan siinä tuotetaan, muokataan, louhitaan ja manipuloidaan tietoa eri vaiheissa. Tällöin päätöksenteko ei ole enää lineaarinen prosessi, jossa tietoa tuotetaan, välitetään ja hyödynnetään (tai ei hyödynnetä), vaan se on monisyinen prosessi. (Lähteenmäki-Smith & Kuitunen 2015, 123.) Siksi tämänlaisessa päätöksenteossa päätöksentekopro-sessi etenee vain harvoin lineaarisesti ja johdonmukaisesti (Sørensen & Torfing 2007, 25-27). Päätöksentekotilanteet itsessään ovat myös erilaisia, ja siksi tiedon hyödyntämisen tavatkin vaihtelevat (Nyberg 2015, 16-17). Poliittinen päätöksenteko onkin jatkuva pro-sessi, jossa vaikutusten arviointi vaikuttaa poliittisen ohjelman valitsemiseen (Palon-heimo & Wiberg 2012, 272). Päätöksenteon prosessien ydinrakenteet julkisessa hallinnossa perustuvat myös byrokra-tiaan (Vartola 2013, 2). Byrokratiaa voidaan pitää politiikan ja hallinnon välisten suhtei-

Ongelman muotoilu Vaihtoehtojen selvittäminenVaihtoehtojen arviointi ja päätöksen tekeminen

Päätöksen täytäntöönpano Evaluaatio ja palaute

Kuvio 3 Päätöksenteon ideaaliprosessi (Paloheimo & Wiberg 2012, 270-272)

24 den teoreettisena mallina (Palonheimo & Wiberg 2012, 273). Byrokratiassa hallinto pe-rustuu sääntöihin, joita säädetään lailla tai hallinnollisilla määräyksillä. Byrokratiaa to-teutetaan julkisen hallinnon palveluksessa toimivien viranhaltijoiden kautta, ja päätöksiä tehdään hierarkkisten rakenteiden mukaisesti. Viranhaltijoiden ja poliittisten päättäjien välinen tehtävänjako on selvästi eroteltavissa toisistaan. Poliittiset päättäjät päättävät po-litiikan sisällön, ja viranomaisten tehtävänä on toteuttaa sitä. Viranhaltijat toteuttavat jo-kapäiväistä hallintoa. (Weber 1922/1978, 956-959.; Heywood 2007, 358,387.) Valtio-säännöillä säädetään tärkeimmät normit (vrt. byrokratian säännöt), jotka säätelevät val-tion rakenteen, toimivallan ja valtionelinten väliset yhteydet (Husa & Pohjolainen 2008, 45-47). Poliittiseen päätöksentekoon liittyy keskeisesti myös päätöksentekijän vastuu päättämis-tään asioista (Sørensen & Torfing 2007, 25–27). Päätöksentekijä joutuu kantamaan vas-tuun riskeistä, kun taas riskinsietokyky on yleensä tunne ja arvokysymys (Nyberg 2015, 17). Vastuu kansanedustajilla syntyy erityisesti kansalaisia kohtaan. Vaaleissa äänioikeu-tetut kansanlaiset voivat arvioida, miten hyvin heidän antamaansa valtakirjaa on käytetty, ja vaalit toimivatkin poliittisen tyytymättömyyden laukaisumekanismina (Palonheimo & Wiberg 2012, 276). Poliittista päätöksentekoprosessia on tarkasteltava laajana kokonaisuutena. Laajemmassa tarkastelussa huomioidaan erilaiset yhteiskunnalliset voimat, jotka suuntaavat ja vaikut-tavat poliittista ja julkista hallintoa. (Harisalo ym. 2007, 71.) Julkinen päätöksenteko voi-daankin joskus nähdä sekavana (Hill & Hupe 2014, 120). Siksi myös tässä tutkimuksessa pyritään huomioimaan päätöksentekoon vaikuttavat kausaliteetit, joihin samalla haetaan selityksiä perinteisimmistä päätöksentekoteorioista. 2.3.4 Valta politiikassa Perustuslaissa säädetään kaikkien keskeisten valtionelinten, kuten tasavallan presidentin, eduskunnan ja valtioneuvoston päätöksentekoa koskevat asiat. Suomen valtion ylimmät toimielimet, niiden tehtävät ja keskinäinen suhde on järjestetty vallan kolmijako-opin mu-kaisesti. Vallan kolmijako-opissa keskeistä on selvä toimivallan jakautuminen ja tätä

25 kautta eräänlainen vallan tasapaino. Valtiovalta on siten jaettu kolmeen päälohkoon: oi-keusnormit (lainsäädäntövalta), valta soveltaa oikeusnormeja (tuomiovalta) ja valta päät-tää julkisen vallan toimeenpanosta (toimeenpanovalta). (perustuslaki 731/1999; Husa & Pohjolainen 2008, 50, 77.) Valta on väistämätön osuus politiikkaa (Palonheimo & Wiberg 2012, 83). Max Weber määritteli vallan ”mahdollisuutena alistaa toisten käyttäytymistä omaan tahtoon”. Näin yksi henkilö on sellaisessa asemassa muihin nähden, että hän voi panna toimeen oman tahtonsa (Bendix 1960, 290.) Valtaa voidaan pitää poliittisena valuuttana, ja sitä esiintyy politiikassa monin tavoin. Politiikassa valta mahdollistaa kollektiivisten päätösten teke-misen, niiden aikaansaamisen ja omien tavoitteiden saavuttamisen. Valta myös mahdol-listaa tavoitteiden saavuttamisen vastustuksesta huolimatta, ja sillä voidaan vaikuttaa tois-ten toimijoiden kannustimien muotoilemiseen, uhkailun, suostuttelun. (Wiberg 2006, 255.) Poliitikot käyttävät valtaa tehdessään päätöksiä, ja he pyrkivätkin saamaan valtaa mahdollisimman paljon itselleen poliittisessa päätöksenteossa. Poliitikot tavoittelevat valtaa, sillä sen avulla he voivat saavuttaa ajamansa politiikan tavoitteita. (Palonheimo & Wiberg 2012, 51.) Vallassa on ennen kaikkea kysymys toimijoiden välisestä suhteesta eikä niinkään jonkin toimijan ominaisuudesta. Poliitikolla saattaa olla paljon valtaa suhteessa johonkin yksi-löön, kun taas toiseen hänellä ei ole sitä lainkaan. (Palonheimo & Wiberg 2012, 52.) Po-liittinen valta on mahdollisuus ja kykyä vaikuttaa toisten poliittiseen käyttäytymiseen (Murto 2014, 291). Poliittista vallan jakoa voidaankin tarkastella kolmella tasolla: muo-dollisella, epämuodollisella ja ulkoisella ulottuvuudella. Muodollista valtaa on oman ase-man ja vastuun kautta tuleva valta. Epämuodollinen valta on henkilökohtaisilla ominai-suuksilla, poliittisilla taidoilla ja kokemuksella saatua valtaa. Ulkoisella vallalla tarkoite-taan poliittisissa, taloudellisissa ja diplomaattisissa puitteissa saavutettua toimeenpano-valtaa. (Heywood 2007, 362.) Kansanedustajien vallan käyttö voi myös ilmetä ns. veto-palaamisena. Eduskunnassa on useita eri mahdollisuuksia tähän. Veto-pelaaja on sellainen, jonka suostumus tarvitaan ”status quon” muuttamiseksi. Kun toimija kykenee yksin estämään vallitsevan tilanteen,

26 hän on veto-pelaaja. Eduskunnan enemmistökoalitio on veto-pelaaja, ja enemmistökoali-tion voi muodostaa mikä tahansa eduskunnan enemmistökoostumus, kunhan se johtaa päätössääntöön. Myös eduskunnan muut toimielimet ovat veto-pelaajia. Esimerkiksi va-liokunnan äänten enemmistö voi viivytellä käsiteltävää asiaa, mutta toisaalta eduskunnan täysistunto voi asettaa valiokunnan uudelleen. Myös eduskunnan puhemiehellä on käy-tännössä mahdollisuus estää lakiesityksen käsittelyä, mutta tämä olisi ristiriidassa perus-tuslain kanssa. Joskus myös lyhytaikaisempi lakiesitysten viivytys voi johtaa lain rau-keamiseen esimerkiksi juuri ennen eduskuntavaaleja. Tällöin mahdollisia veto-pelaajia on useita. Jokainen kansanedustaja voi tuolloin hidastaa lakiesityksen käsittelyä hidastus-puheella. (Wiberg 2006, 184.) Äänestysvaltaa voidaan pitää juuri ratkaisuvaltana. Eduskunnan poliittisten puolueiden paikkaluku ei osoita päätöksentekovaltaa, vaan näitä tulee tarkastella valtaindeksin va-lossa. Valtaindeksi ottaa huomioon myös poliittisten puolueiden vallan aspekteja. Val-taindekseillä voidaan analysoida, millaista valtaa toimijat voivat saada aikaiseksi koaliti-oiden avulla. Olennaista tuolloin ei ole eduskunnan paikkaosuus, vaan se mitä näillä pai-koilla voidaan saada aikaan. Päätöksentekokapasiteetti äänestystilanteissa on yksi aspekti ryhmien todellisen vallan määrittämisessä, kun toimijat toimivat jonkin päätössäännön rajoissa muodostaen koalitioita. Äänestysvaltaa on toimijalla, mikäli hän pystyy kontrol-loimaan äänestyksen lopputulosta. Millään ryhmällä ei ole ollut suomalaisessa politii-kassa suhteellisen vaalitavan vuoksi yksin parlamentaarista enemmistöä. Siksi äänestys-valtaa arvioidessa ei mikään yksittäinen ryhmä ole kyennyt yksinään pakottamaan äänes-tyksien lopputulosta. (Wiberg 2006, 187-190.) Poliittiset voimat myös vaikuttavat vallan jakautumiseen. Poliittinen voima jakautuu puo-lueiden lisäksi painostusryhmiin ja joukkotiedotusvälineisiin eli mediaan. Painostusryh-mät ovat sellaisia yhteiskunnassa toimivia ryhmiä ja järjestöjä, jotka toiminnallaan pyr-kivät ajamaan omia etujaan erilaisia painostustoimenpiteitä käyttäen. Esimerkiksi ammat-tiyhdistysliike voi uhata hallitusta lakkotoimenpiteillä, jos sen antama esitys on ammatti-liiton etujen vastaista. Toisaalta eri medioilla on valtaa vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen ja politiikkaan. Median kykyä vaikuttaa asenteisiin, toimintaan ja tietoihimme tuskin voi-daan kiistää, ja sitä myös käytetään vaikuttamisen areenana. Media myös kehystää ja va-likoi uutisoitavat asiansa. (Heywood 2007, 232-245, 304-311; Palonheimo & Wiberg

27 2012, 215, 243,251-260.) Nämä onkin nähtävä kansanvallan komentoketjun ulkopuoli-sina toimijoina.(Wiberg 2006, 261). Eduskuntaryhmillä on paljon vaikutusvaltaa, ja siksi on vaikeaa arvioida miten paljon valtaa esimerkiksi valiokunnilla tosiasiallisesti on. Valiokunnan vallan käyttöä arvioi-dessa tulee huomioida hallituksen asemaa. Vahvan hallituksen tarkkaan rajatut tavoitteet ja ohjelmat rajaavat valiokuntien ja koko eduskunnan vaikutusvaltaa. Valiokunnan vai-kutusvallan kuitenkin takaa niiden yhtenäinen ja asiapohjainen toiminta, sekä laaja-alai-nen tietämys. On kuitenkin esitetty, että valiokuntien työmäärän lisääntyessä 1990 -lu-vulta lähtien, samanaikainen vastalauseiden kasvanut osuus, ja hyväksyttyjen lausuntojen laskenut osuus kertovat puolestaan hallitus-oppositio-asetelman kiristymisestä. Pahim-millaan tämä voi heikentää valiokuntien merkitystä. (Mattila 2014, 130-131.) Matti Wiberg (2011, 321-322) kohdistaakin huomion hallituspuolueiden eduskuntaryh-mien yhteistoimintasääntöihin ja perustuslaissa säädettyyn kansanedustajan riippumatto-muuteen. Perustuslaissa (731/1999 §29) säädetään, että kansanedustajan tulee noudattaa oikeutta ja totuutta ja hänen on noudatettava perustuslakia, eivätkä häntä sido muut mää-räykset. Yhteistoimintasäännöt sovitaan ennen uuden hallituksen nimittämistä. Pohjalla on edellisen hallituskauden säännöt, joihin tehdään tarpeelliseksi katsotut muutokset. Kuitenkaan yleensä sääntöjä ei muuteta. (Wiberg 2014, 172-173.) Yhteistoimintasään-nöissä todetaan muun muassa seuraavaa: hallituksessa yksimielisesti sovittuja asioita voi-daan muuttaa vain yhteisesti neuvotellen, valiokuntien mietintöjen sisällöstä päätetään yhteisymmärryksessä hallituspuolueiden valiokuntaryhmien kesken, täysistunnoissa hal-lituspuolueiden edustajat eivät tee ryhmien yhteisistä sopimuksista poikkeavia esityksiä, eivätkä äänestä tämänlaisten esitysten puolesta, muuten kuin nk. omantunnon asioista. (Wiberg 2006, 193; Wiberg 2011, 321-322.) Siksi tosiasiassa hallituspuolueiden kansan-edustajat ovat monin tavoin sidotut, ja jokaiseen poikkeamaan puututaan poliittisella pai-nolla. (Wiberg 2006, 191-192; Wiberg 2014, 176). Yhteistoimintasääntöjen tarkoituksena on turvata hallituksen mahdollisuus hallita ja parlamentaarisesti politiikkaa voidaan tehdä enemmistön turvin (Wiberg 2014, 172). Toisaalta Eero Murto (2014, 293) toteaa tutkimuksessaan, ettei poliittisilla päättäjillä ole varsinaista valtaa, ennen kuin jokin asia nostetaan poliittiselle agendalle. Virkamiehillä

28 on usein yliote substanssiosaamisensa kautta ja heillä on usein ohjaava, sekä usein myös ratkaiseva rooli. Virkamiesvallan ja poliittisen vallan jakautuminen ei ole yksiselitteinen. Virkamiehiä on mm. valittu tehtäviinsä poliittisin perustein, jolloin puolueiden näkökul-masta saadaan enemmän valtaa. (Murto 2014, 293–298.) Huolta on myös herättänyt vir-kamiesten valta suodattaa tietoa poliittisille päättäjille (Heywood 2007, 399). 2.3.5 Poliittisten päätösten implementaatio Asiat ja teot eivät tapahdu itsestään, eikä päätöksenteko pysähdy vaihtoehdon löytämi-seen. Päätökset on myös pantava täytäntöön. (Drummond 1996, 43; Harisalo 2008, 145-146.) Prosessi itsessään vaatii päättämistä, ja se pitää usein delegoida, jolloin tapahtuu jonkin verran poliittisen kontrollin menetystä (Drummond 1996, 43). Implementaatiolla tarkoitetaan politiikassa poliittisen toimen saavuttamista, päätöksen täytäntöönpanoa ja valmistumista. Politiikan muodostuksen ja implementaation erottelu voi ollakin vaikeaa. (Hill & Hupe 2014, 3,13,19,59.) Implementaatio voidaan jakaa kolmeen näkökulmaan: ylhäältä alas- ajatteluun (top-down) alhaalta- ylös ajatteluun (bottom-up) (Hill & Hupe 2014, 46), ja näiden hybridi-malliin (Pülzl & Treib 2007,95). Ylhäältä-alas tapahtuvassa implementaatiossa keskiössä on sentralisoidun johdon päätöksenteko, jossa toimijat pyrkivät tavoiteltuihin lopputulok-siin. (Pülzl & Treib 2007, 89; Hill & Hupe 2014, 46-50.) Tärkeäitä ovat johdon selkeät tavoitteet, joiden avulla yksiselitteisesti pystytään esittämään haluttu implementaation, sekä sen kontrollointi (Pülzl & Treib 2007, 90). Ylhäältä alaspäin -mallissa politiikka asettaa tavoitteet, ja implementaatiossa tarkastellaan, mitä täytäntöönpanossa tehdään. Valtiohallinnon poliittinen päätöksenteko on juuri ylhäältä alas tapahtuvaa päätöksente-koa. (Hill & Hupe 2014, 46-52, 59.) Alhaalta ylös -implementoinnissa ns. katutason byrokraattien (eli palvelua tuottavien työntekijöiden) nähdään olevan ratkaisevassa asemassa. Katutason byrokraatit tekevät käytännön työssään päivittäisiä ongelmanratkaisuja ja tuntevat asioiden todellisen tilan. Implementaatio nähdäänkin tässä mallissa katutason byrokraattien verkostojen neuvotte-luna, jossa löydetään ratkaisuja ongelmiin. (Pülzl & Treib 2007, 89; Hill & Hupe 2014, 46.)

29 Hybridimallissa molempia, ylhäältä-alas ja alhaalta-ylös mallia hyödynnetään. Tavoit-teena mallien yhdistämisessä on kahden mallin puutteiden kompensoiminen (Pülzl & Treib 2007, 95.) Implementaatiota tulisikin katsoa useasta teoreettisesta näkökulmasta (Winter 2006, 152), ja lähestymistapa tulisi valikoida tilannesidonaisesti (Hill & Hupe 2014,58). Poliittisen hallinnon tulisikin ottaa ohjauksessa huomioon ne tilanteet ja toimintaympä-ristöt, joissa ohjauksen odotetaan toteutuvan. Ohjauksen tulee toimia tavoitteiden mukai-sesti, jolloin ohjausmekanismien tulee olla loogisia. (Niiranen & Joensuu 2014, 95, 99-104.) Poliittisen päätöksenteon ja päätösten implementaation voidaankin näin ollen kat-soa olevan kahtia jakautunutta. Käytännössä on usein vaikeaa erottaa päätöksenteko ja implementaatio toisistaan. Implementaatio on kuitenkin se todellinen keino, jolla päätök-senteko voidaan siirtää käytäntöön (Hill & Hupe 2014, 46–52, 59, 169). Valtiontason implementaatiossa haasteellista on eri toimijoiden kompleksisuus ja yhtei-nen toiminta. Monissa kehittämistoimenpiteissä voivat mukana olla mm. kunnat, kun-tayhtymät, paikalliset valtionhallinnon toimijat, yksityinen sektori ja muut intressi ryh-mät. Toimenpiteet vaativat monesti useita päätöksiä ja erilaisten näkökulmien, prioriteet-tien ja aikataulujen yhteensovittamista sekä syntyneiden konfliktien selvittämistä. (Win-ter 2006, 151-152.) Elsa Parosen (2016) tutkimuksessa todetaan, että uudistuspäätöksiä tehdessä tulisi ottaa huomioon sidosryhmät, ja osallistaa myös heitä päätöksen implemen-tointiin. Eri sidosryhmillä on omat taustat, näkemykset ja tavoitteet, jotka vaikuttavat ra-tionaalisiin valintoihin. (Paronen 2016, 141.) Erityisesti hyvinvointipolitiikan alueella, jota leimaavat korkeat kustannukset ja ongel-mien yhteen nivoutuvuus sekä systeemisyys, on päätöksenteko ja implementaatio ongel-mallinen kokonaisuus (Kaisa Lähteenmäki-Smith & Soile Kuitunen 2015, 130). Toisaalta lisäksi viime vuosina on suomalaisessa yhteiskunnassa korostunut kansalaisten mukaan-tulo ohjaukseen (Niiranen 2013, 213). Näin perinteisten hierarkkisten byrokratioiden rin-nalle onkin tulossa uusia neuvotteluun ja osallistumiseen perustuvia päätöksentekofooru-meita (Sørensen & Torfing 2007, 25–27).

30 Implementaatio-ongelmat voidaan usein löytää jo ennen politiikan muodostumisvai-heetta. On mahdollista, ettei implementaatio tarjoa tavoitteilleen keinoja. Lisäksi myös poliittinen oppositio tai erimielisyys voi jatkua toimeenpanovaiheessa, mikä voi aiheuttaa implementaation epäonnistumista. Implementaation epäonnistuminen ei välttämättä johdu pelkästään huonosta implementaatiosta, vaan myös huonot politiikan muodostami-sen työkalut voivat olla epäonnistumisen syynä. Joissakin tapauksissa esimerkiksi selvät taloudelliset vaikuttavuusarvioinnit tulisi ottaa huomioon. (Winter 2006, 151-152.) Pää-töksentekijöiden tulisikin seurata implementaatiota ja tarvittaessa kyettävä tekemään kor-jaavia päätöksiä muuttaakseen politiikan suuntaa (Palonheimo & Wiberg 2012, 272). Poliittinen päätöksenteko ei kuitenkaan aina toteudu päätöksentekijöiden toivomalla ta-valla. Mikäli poliittisella päätöksenteolla ei päästä asetettuihin tavoitteisiin, jolloin vai-kutukset voivat olla täysin päinvastaisia, on päätöksenteossa epäonnistuttu. Tehdyllä pää-töksellä voi olla myös ei-toivottuja sivuvaikutuksia, joita ei ole päätöksenteossa huomi-oitu. Tavoitteiden tulee olla myös selkeitä ja realistisia, jotta ne voidaan saavuttaa. (Hari-salo ym. 2007, 62; Paloheimo & Wiberg 2012, 266-267.) Myös sellaista päätöstä voidaan pitää epäonnistuneena, joka johtaa haluttuihin tavoitteisiin, mutta samalla aiheuttaa mer-kittäviä haitallisia sivuvaikutuksia. (Paloheimo ja Wiberg 2012, 366-267.) On myös ym-märrettävä etteivät tehottomat tai aikaansaamattomat politiikan toimet johdu aina tiedon puutteesta, vaan myös esimerkiksi poliittisten toimijoiden intressien tavoittelusta (Winter 2006, 156). 2.4 Tietoon perustuva päätöksenteko 2.4.1 Poliittisen päätöksenteon suhde tietoon Näyttöön perustuva politiikka on alkanut sen jälkeen, kun evidence based practice (näyt-töön perustuva käytäntö) ensin tuli lääketieteen kentälle 2000-luvulla (Alastaro & Åker-man 2011, 21-22). Näyttöön perustuvassa lääketieteessä tavoitteena oli huonojen ja toi-mimattomien käytäntöjen hylkääminen (Oliver ym. 2014, 1), ja sen taustalla on jo pitkä perinne tutkimustiedon jalostamisesta (Lähteenmäki-Smith & Kuitunen 2015,125). Näyt-töön perustuvassa toimintatavassa keskeistä on olemassa olevan tiedon systemaattinen katsaus (Raivio 2014). Näyttöön perustuvassa päätöksenteossa kuvataan monimuotoista

31 tapahtumaketjua, jossa jalostetaan ja jaetaan todistusvoimaista tietoa siitä mikä toimii (Lähteenmäki-Smith & Kuitunen.2015, 125). Näyttöön perustuvalla päätöksenteolla voi-daan saavuttaa luottamusta siitä, mitä päätöksillä voidaan saada aikaan. (Sanderson 2002, 20-21; Oxman ym. 2009). Tutkimustiedon hyödyntäminen ja näyttöperusteisuus kuuluvat hyvään hallintoon. Tiedon hyödyntäminen kuitenkin edellyttää osaamista, asenteita ja käytäntöjä, riippuen kulloinkin kysymyksessä olevasta käyttötarkoituksesta ja toiminnan luonteesta. (Lähteenmäki-Smith & Kuitunen 2015, 116, 118.) Näyttöön perustuvassa pää-töksenteossa on kysymys neuvonannosta, jossa päättäjä päättää ja tutkimustiedolla anne-taan neuvoja (Raivio 2014). Näyttöön perustuvassa politiikassa tavoitteena onkin esimer-kiksi tarkastella tehtyjen päätösten vaikuttavuutta (Cherney & Head 2010, 511). Näyttöön perustuvaa tutkittua tietoa ei välttämättä hyödynnetä poliittisessa päätöksente-ossa yhtä paljon kuin muuta tietoa, vaikka tietoa päätöksenteon tukena olisikin käytettä-vissä (Brownson 2009,1576; Pekkarinen 2015, 187). Poliittisessa päätöksenteossa on mu-kana myös muita rajoitteita, kuten päämäärät ja ulkoiset vaikuttajat, kuten talouden taan-tumat (Oxman ym 2009). Päätöksenteko on myös vaikutuksen alaisena tiedolle, joka tu-kee esimerkiksi etujärjestöjen kantaa (Jewell & Bero 2008,185). Tutkittua tietoa hyödyn-netään todennäköisemmin silloin, kun se on puolueen intressien mukaista, ja demokraat-tiseen politiikkaan vaikuttavat myös vahvasti eri intressiryhmien tarpeet (Saari 2011, 305). Tutkimus ja tutkittu tieto eivät yksin kerro sitä, millaisia arvoja politiikassa tulisi toteut-taa. Poliittisissa päätöksenteoissa jää varaa muillekin kuin tutkimukselliseen tietoon pe-rustuville tulkinnoille. (Khatri-Chetri ym. 1990.) Pelkästään tutkimustiedon varassa ei kuitenkaan voida tehdä poliittisia päätöksiä (Lähteenmäki-Smith & Kuitunen 2015, 115-116). Näyttöön perustuva päätöksenteko ja tiedon hyödyntäminen pitäisi ennemminkin nähdä päätöksentekoa tiedottavana ja tukevana. (Sanderson 2002, 14; Oxman ym.2009). Kun tieto tukee päätöksentekoa, myös päätös perustuu tietoon (Sanderson 2002,1, 20-21; Bäcklund 2007 ja Oxman ym. 2009, 3-4). Poliittinen päätöksenteko onkin arvovalintojen tekemistä ja vaihtoehtojen punnitsemista. (Furubo Jan 2003,74-75; ks. myös Niiranen ym. 2013, 67,70; Niiranen 2015, 307).

32 Poliittinen päätöksenteko sisältää tavalla tai toisella tietoa (Vihrilä 2008,11). Poliittiset päätöksentekijät käyttävät monenlaista tietoa päätöksentekonsa tukena, muutakin kuin pelkästään tieteellistä tietoa (ks. esim. Jewell & Bero 2008, 177-208; Brownson ym. 2009, 1576-1583; Orton ym. 2011). Poliittinen päätöksenteko voi perustua mm. subjek-tiivisiin, poliitikolle tarkoituksenmukaisiin argumentaatioihin, ja poliitikot voivat etsiä itselleen sopivia tutkimuksia, joita he pyrkivät tuomaan esiin (Korkman 2012, 8; Jussila 2012, 37). Tutkimuksen käyttöarvo riippuu myös siitä, miten poliitikot itse haluavat nähdä maailmaa (Shortall 2012). Poliittinen päätöksenteko perustuu joko tutkittuun tie-toon tai sen vastakohtaan, intressiryhmistä lähtöisin oleviin poliittisiin mieltymyksiin pe-rustuvaan tietoon (Vihrilä 2008,11). Toisaalta on nähtävä, että näyttöön perustuvien sys-temaattisten katsausten tekeminen on aikaa vievää, ja poliittista päätöksentekoa voidaan tukea myös muunlaisella tutkimuksellisella tiedolla, kuten suorilla asiantuntijakonsultaa-tioilla (Raivio 2014, 16-17). Suomalaisessa politiikassa tiedon hyödyntäminen ja evidenssin käyttö ovat lisääntyneet 2000 -luvulla (Vihrilä 2008,11). Jo vuoden 2002 valtion talousarviosta annetussa laki-muutoksessa edellytettiin, että kaikissa eduskunnan budjettia koskevissa päätöksissä tulee arvioida niiden taloudellisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia. (hallituksen esitys 133/2002). Valtioneuvoston periaatepäätöksessä valtion tutkimuslaitosten ja tutkimusra-hoituksen kokonaisuudistuksesta linjattiin vuonna 2013, että yhteiskunnan politiikan val-mistelun, sekä päätöksenteon ja täytäntöönpanon tulisi perustua tutkittuun tietoon. Uu-distuksella tavoitellaan yliopistojen ja tutkimuslaitosten tiiviimpää yhteistyötä ja syste-maattista tiedon hyödyntämistä politiikassa. Tarkoituksena on tiedon käytön hyödyntä-minen niin suunnittelu-, valmistelu- kuin arviointivaiheissakin. Myös osana tätä uudis-tusta valtioneuvosto vahvistaa päätöksentekoa tukevan selvitys- ja tutkimussuunnitelman vuosittain ja tällä ohjataan tutkimustoimintaa hallituksen kulloinkin valitsemille paino-pistealueille. (VN 2013.) Julkisen toiminnan tiedonkeruun tavoitteet johtuvat muun muassa lainsäädännöstä, hal-lintomenettelyistä, tavoitteesta tunnistaa ongelmia yhteiskunnassa, resurssien ja voima-varojen ongelmien ratkaisemisesta sekä toiminnan tehostamisesta. (Alastaro & Åkerman 2011, 21–22.) Joitakin politiikan agendoja on kuitenkin viety eteenpäin huolimatta tutki-mustulosten osoittamasta evidenssistä. Esimerkiksi vuoden 2006 työmarkkinauudistus

33 vietiin läpi, vaikka kansainvälisissä tutkimuksissa todettiin, ettei toivottuja vaikutuksia voitu saavuttaa. (Saari 2011,302; Ylikännö 2011, 211.) Toisaalta evidenssiä ei hyödyn-netä päätöksiä tehdessä, jos se on ristiriidassa rakennepoliittisten intressien kanssa. Esi-merkiksi tiedon lisääminen alkoholihaittojen yhteiskunnallisista kustannuksista ei ole muuttanut alkoholipolitiikkaan ratkaisevasti. (Saari 2011, 302.) Ymmärrettävää kuitenkin on, että erityyppinen tieto vaikuttaa politiikan muodostukseen eri tavoin ja saatavilla olevat tiedot voivat olla ristiriitaisia keskenään (Tenbensel 2006, 205). Erilaiset tieto-ongelmat edellyttävätkin erilaista käsittelyä. Käsiteltävät asiat voivat olla myös hyvin monitulkintaisia, ja tuolloin asioiden perinpohjainen analyysi ei vähennä, vaan tuottaa useita kilpailevia ratkaisuehdotuksia. Monitulkinnaisuudessa voidaankin pu-hua ilkeistä ongelmista. (Jalonen 2015, 61, 64.) Ilkeät ongelmat ovat pirstaleisia. Pirsta-leisuus johtuu rakenteiden ja toiminnan monimuotoisuudesta, josta ongelmat taas kum-puavat. Ihmisillä voi olla toisistaan poikkeavia käsityksiä ratkaistavasta ongelmasta, eikä ongelman käsittely ole yhteneväistä. (Vartiainen ym. 2013, 31.) Tutkimuksellinen tieto ja poliittinen tahtotila Suomessa viittaavat siihen, että tiedon hyö-dyntämisen tulisi olla paremmin kytköksissä kansanedustajien työhön (VTV 2013, 11; VTV 2014, 9), mutta kuten useissa lähteissä (ks. esim. Hyytinen & Toivanen 2010, 434, Jussila 2012, 47) huomautetaan, liiallinen poliittinen ohjaus voi myös aiheuttaa vääristy-mistä, koska poliitikoilla on taipumusta hyödyntää tietoa, joka edistää heidän ajamaansa politiikkaa. Suomen kansalaiset kuitenkin pitävät yhä tärkeämpänä sitä, että politiikan toimet perustuvat myös tutkittuun tietoon (Raivio 2014, 22), ja myös tämä edistää tutki-mustiedon käyttöä (Innvær ym. 2002, 240).

34 2.4.2 Näyttöön perustuvan toiminnan tukeminen Näyttöön perustuva politiikka ei parane pelkällä tiedon tai päättäjien osaamisen lisäämi-sellä. Toiminnan rakenne on keskeistä, mutta tämän lisäksi on otettava huomioon ydin toimintaperiaatteet. (Cherney & Head 2010, 512-513.) Vationeuvosto ja ministeriöiden ylin johto ovat avainroolissa tiedolla johtamisessa valtionpolitiikassa. Tiedolla johtami-sessa on kysymys siitä, että julkinen toiminta olisi älykkäämpää, siitä miten paljon val-mistelussa ja toimeenpanossa nojaudutaan tietoon. (Virtanen ym. 2015 20.) Adrian Cherney ja Brian Head (2010, 512-513) argumentoivat, että näyttöön perustuvan politiikan huomio tulee laajemmin kiinnittää siihen, miten koko systeemi mahdollistaa näyttöperustaisen päätöksenteon. Rakenteet ovat keskeisiä, ja siksi on tärkeää, että ydin-lähtökohdat ovat selvillä ennemminkin kuin pelkät prosessit ja toimintakaavat. Tällä ta-voin pystytään esittämään tärkeimmät tekijät, jotka edistävät tehokasta näyttöön perustu-vaa päätöksentekoa. (Chearney & Head 2010, 512-513.) Adrian Cherneyn ja Briand Head (2010) rakensivat näyttöön perustuvan politiikan ja käy-tännön tukijärjestelmästä aiempaan teoriatietoon pohjautuen mallin, joka on esitetty ku-viossa neljä. Seuraavassa tarkastelen tämän tukijärjestelmän mukaisesti näyttöön perus-tuvaa päätöksentekoa. Tukijärjestelmässä tiedonjakamisen kommunikoinnilla on merkityksellinen rooli. Mikäli tietoa jaetaan pelkästään tietoteknisesti, ei näyttöön perustuvan toiminnan nähdä toteutu-van. (Cherney & Head 2010, 512-513.) Tiedonjakamiseen ja kommunikointiin olen syventynyt tarkemmin tutkimuksen seuraavassa osassa. Ei yksin riitä, että tietoa välitetään poliittisille päättäjille tehokkaasti, vaan päätöksente-ossa tulisi olla myös riittävä kapasiteetti, joka tukee tutkimustiedon hyödyntämistä osana politiikkaa. Politiikan valmistelussa tulee olla kapasiteettia, joka hyödyntää tietoa osana politiikan kehittämistä ja arviointia. Toisaalta pitäisi olla riittävä taloudellinen ja amma-tillinen kapasiteetti ottaa haltuun näyttöön perustuvia lähestymistapoja. Toimijoilla li-säksi tulisi olla kompetenssia, kuten ongelman ratkaisukykyjä ja analyyttisiä taitoja, jotta he voivat hyödyntää tutkimustietoa. (Cherney & Head 2010, 512-513.)

35 Tutkimustietoa on paljon, ja sen hyödyntäminen edellyttää myös osaamista (Lähteemäki-Smith & Kuitunen 2015, 115). Onkin ehdotettu, että tutkijoiden ja käytännöntyön asian-tuntijoiden roolia tulisi laajentaa tutkimustiedon esittelijöiksi erilaisissa päätöksenteko-foorumeissa, jotta tutkittu tieto saadaan päätöksenteon pohjalle tiiviimmin mukaan (Brownson ym. 2009, 1576-1583). Jussila (2012, 40) tarkastelikin tutkimuksessaan vuo-sina 2007–2010 sosiaali- ja terveysvaliokunnan tekemiä mietintöjä. Kyseisenä aikana va-liokunta kokoontui 360 kertaa ja teki 183 mietintöä. Mietinnöissä kuultiin yhteensä 1674 asiantuntijaa. Näistä asiantuntijoista kuitenkin vain 7 % oli tutkijoita. Jussilan tutkimuk-sessa kansanedustajat kertoivat samanaikaisesti arvostavansa ja haluavansa kuulla tutki-mustietoa suoraan tutkijoilta. Kuitenkaan heitä ei valiokunnassa enempää kyseisenä ai-kana ole käytetty. Karina Jutila (2014, 25-28) argumentoi, että poliitikot käyttävät tutkimustietoa vaihtele-vasti johtuen työn luonteesta. Kuitenkin Henrik Jussilan (2012) tutkimuksessa kansan-edustajat pitivät tutkimustietoa tärkeänä, mutta suurin osa vastanneista piti tiedon käyttöä

Kuvio 4 Tukijärjestelmä näyttöön perustuvassa poliittisessa päätöksenteossa Cherney & Head (2010), vapaasti käännetty

36 riittämättömänä. Tutkimukseen vastanneista 64 % koki, etteivät käytä itse tarpeeksi tut-kimustietoa, ja 90 % vastanneista arvioi kansanedustajakollegan käyttävän tutkimustietoa liian vähän. Tutkimuksissa on todettu, että näyttöön perustuvan tiedon koulutukset ovat muuttaneet poliittisten päättäjien toimintatapoja ja parantaneet tutkimustiedon hyödyntä-mistä päätöksenteossa. (Jewell & Bero 2008, 199; Uneke ym. 2014, 143). Organisaatiokulttuurin tulee olla yhteensopiva tietoon perustuvan päätöksenteon kanssa. Toisaalta edellytetään myös organisaatiossa toimivien sitoutumista näyttöperustaiseen toimintaan. Pelkästään organisaatiotason sitoutuminen näyttöperustaiseen päätöksente-koon ei riitä, vaan kaikkien siinä toimivien toimijoiden tulee myös sitoutua yksilötasolla. (Cherney & Head 2010, 512-513.) Toisaalta poliittinen päätöksentekokulttuuri (Orton ym. 2011), poliittiset agendat (El-Jardal ym. 2012, 411) ja organisaatioiden ominaisuudet sekä rakenteet voivat toimia esteenä näyttöön perustuvassa päätöksenteossa (Jewel & Bero 2008, 184). Esimerkiksi sellainen tutkimustieto, joka tukee nykyistä politiikkaa, ote-taan todennäköisemmin käyttöön, kuin tutkimustieto, joka ei edistä haluttuja poliittisia toimia (Invaer ym. 2002 240; Jussila 2012, 46). Organisaatioilla tulee olla aito halu hyö-dyntää tietoa, muuten se jää hyllylle pölyttymään (Pekkola 2014, 28). Yhteistyö on tärkeä, sillä julkisen sektorin ongelmat ovat usein kompleksisia, jolloin ne vaativat useiden tahojen yhteistyötä (Cherney & Head 2010, 513). Yhteiskunnalliset on-gelmat edellyttävät monialaisempaa tarkastelua (Kononen 2014, 13). Tutkimustiedon hyödyntäminen päätöksenteossa edellyttää toimijoiden yhteistyötä, vuorovaikutusta ja yhteistä innovointia (Cherney & Head 2010, 513; Branders 2015, 259). Toimeenpanossa tulisi jättää varaa paikalliselle implementoinnille määrittelemällä vain ydinasiat, joita on noudatettava. (Cherney & Head 2010, 512-513). Hallinnon sektorien välisten rajojen (Tu-kija ym. 2008, 197) ja poikkitieteellisen tiedon tarve lisääntyy (Treuthardt ja Nuutinen 2012; Niiranen 2015, 312). Päätöksenteon tueksi tarvitaan tietoa, joka palvelee yhteis-kunnan kehittämistä eli ongelmakeskeistä ja ohjelmamuotoista tutkimusta (Kononen 2014, 13). Kaikkien osapuolten tulisi myös osallistua tiedon rakentamisen prosessiin, ak-tiivisesti ja sitoutuneesti. (Branders 2015, 259.)

37 Näyttöön perustuvassa tukijärjestelmässä noudattamisella tarkoitetaan toimintaperiaattei-den noudattamista ja tarkkuutta, joita seurataan niin yksilön kuin prosessien tasolla. Seu-ranta ei niinkään ole ylhäältä alaspäin tapahtuvaa, vaan ennemminkin toimijoiden omaa arviointia. Lopulta tukijärjestelmän keskiössä ovat ns. mestarit. Näyttöön perustuva toi-minta ei ole itseään ajavaa ja ylläpitävää. Tähän toimintatapaan tarvitaan yksilöitä ja ryh-miä (eli mestareita), jotka ajavat ja tukevat prosesseja. Lisäksi he voivat toimia tiedon ja tiedon käyttäjien välillä, tiedon välittäjinä. (Cherney & Head 2010, 512-513.) Myös Vesa Vihrilän (2008, 11) mukaan tiedon hyödyntämisen perusedellytys on, että poliittisessa virkamiehistössä on toimiva ja riittävä akateeminen kotimainen osaaminen, relevanteilla osa-alueilla. Hän pitää myös tärkeänä, että virkamiehillä on aikaa seurata tutkimuksia, ja että heillä on riittävä tutkijaosaaminen. (Vihrilä 2008, 11, 30). Suomessa on myös ehdo-tettu, että ansioituneita kokeneita tutkijoita otetaan valtion virkoihin määräajaksi. Tällä tavalla pystyttäisiin järjestelmällisemmin valjastamaan ja hyödyntämään akateeminen osaaminen osana politiikkaa. Tällaisesta järjestelystä löytyy esimerkkejä myös ulko-mailta (esim. Englannissa tiedeneuvonantaja jokaisessa ministeriössä). (Hyytinen & Toi-vanen 2010, 433; Raivio 2014.) 2.4.3 Tiedon hyödyntämisen problematiikka poliittisessa päätöksenteossa Useissa tutkimuksissa on todettu, että poliittisten päättäjien ja tutkijoiden välillä on kuilu, ja että siltoja tutkimustiedon ja poliittisten päätösten välillä tulisi parantaa (ks. esim. Or-ton 2011; Treuthard & Nuutinen 2012; Jussila 2012, 47; El-Jardali ym. 2014;397; Le-nihan 2015, 115). On esitetty arvioita siitä, että kuilu johtuu päätöksenteon valmistelusta (Jussila 2012, 47), tutkimustulosten välitysongelmista (Jussila 2012, 47; Lenihan 2015, 123) tai tutkimuksen luotettavuudesta (Lenihan 2015, 123). Myös tutkijoiden ja päättäjien välinen epäluottamus, valta- ja rahakysymykset ja epävakaat poliittiset tilanteet voivat toimia tutkimustiedon käytön estäjinä (Innvær ym. 2002, 239-244). Suora kontakti päätöksentekijän ja tutkijan välillä edistää tiedon hyödyntämistä päätök-senteossa (Innvær ym. 2002, 240; Jewell & Bero 2008, 177-178). Tutkijan ja päättäjän välisessä kommunikaatiossa tutkija saa tietoa siitä, mikä on poliittisesti sillä hetkellä re-levanttia ja päättäjä tietoa siitä, miten saadaan valideja vastauksia ajankohtaisiin kysy-

38 myksiin. (Innvær ym. 2002; Niiranen 2015, 314). Tässä ongelmaksi voi kuitenkin muo-dostua henkilöstön vaihtuvuus (Innvær ym. 2002, 240). Tutkijoiden ja päättäjien välillä tulisikin olla sidosryhmiä (Jewell & Bero 2008, 177-178; Treuthardt & Nuutinen 2012; Kauppinen 2014, 579). Sidosryhminä tai foorumeina on mainittu mm. rahoituslaitosten, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten pitämiä tilaisuuksia. Mahdollista olisi myös käynnis-tää kokeiluja ja hankkeita, joissa sovellettaisiin tutkimustietoa julkisessa hallin-nossa.(Treuhardt ja Nuutinen 2012). Timo Turja (2012, 36) myös väittää, ettei suoma-laista tieteellistä tutkimusta ole helppo hyödyntää poliittisessa päätöksenteossa. Tutki-joilla tulisikin olla osaamista tuoda tutkimustuloksiaan esiin poliittiseen päätöksentekoon (Treuthard & Nuutinen 2012). Tieteellinen kieli on asiantuntijatekstinä, joka voi olla ulkopuoliselle vaikeasti ymmärret-tävissä (Luostarinen & Väliverronen 2007). Tutkijayhteisölle suunnattu teksti ei usein sellaisenaan ole käyttökelpoinen politiikoille (Jutila 2014, 26). Kansanedustajien on to-dettu käyttävän tutkimustuloksia todennäköisemmin hyödykseen, mikäli sen tulokset ovat selkeästi ja omalla kielellä kirjoitettuja (Jussila 2012, 46). Siksi on tärkeää, että tut-kijat kiinnittävät huomiota tutkimusraportin luettavuuteen ja kirjoittavat sen myös kielel-tään ymmärrettäväksi (Jewell & Bero 2008, 192; Treuthardt & Nuutinen 2012, Jutila 2014). Myös valtioneuvoston hankkeissa (2011, 21) on todettu, että tutkimustiedon ja -tulosten viestintä on keskeinen kehittämiskohde. Tutkimustieto ei sellaisenaan anna ratkaisuja käytännön ongelmiin (Harrivirta 2010, 27). Tietoa käytettäänkin päätöksenteon tukena todennäköisemmin, jos siinä on selviä faktoja siitä, miten tulisi vaikuttaa esimerkiksi talouteen ja tuloksiin (Jewell & Bero 2008, 177-178; Kauppinen 2014, 579). Lisäksi tietoa hyödynnetään todennäköisemmin, mikäli päät-täjällä on henkilökohtainen kontakti tutkijaan, tieto on ajankohtaisesti relevanttia, tutki-muksessa on tiivistelmä sekä selkeitä suosituksia (Innvær 2002, 240; Jussila 2012, 46). Tutkimuksesta tulee löytyä helposti tärkeimmät asiat, ja sen tulisi olla valmiiksi sellai-sessa muodossa, että sitä voidaan käyttää käynnissä olevissa poliittisissa neuvotteluissa (Vihrilä 2008, 22; Orton ym. 2011). Tiedon hyödyntämistä helpottavat tutkimusten tiivis esitystapa ja hyvä tiivistelmä (Slant ym. 2014, 70). Todennäköisesti liian monimutkaisia tutkimuksia ei hyödynnetä (Jewell ja Bero 2008, 185), eivätkä väitöskirjat kulu kansan-edustajien käsissä (Jutila 2014, 26).

39 Kansanedustajien tutkimustiedon käyttöön ja tiedon tunnettavuuteen vaikuttavat myös julkaisun jakelu ja tiedotus. Mikäli tutkimuksesta käydään myös mediassa, uutisissa tai seminaareissa keskustelua, ja mikäli edustaja saa henkilökohtaisen tiedotteen, tulee tutki-mustieto parhaiten kansanedustajien käyttöön. Tutkimustiedon viestintää tulisikin edel-leen kehittää. (Jussila 2012, 37, 46-47). Tutkimustiedon välittämisessä mukana on monia toimijoita, jotka osaltaan vaikuttavat siihen, kenen tieto välittyy hyödynnettäväksi, ja mi-ten se vastaanotetaan. Tiedon välittämiseen vaikuttamalla voidaan parantaa tietoperustai-sen toimintamallin suuntaan. (Lähteenmäki-Smith & Kuitunen 2015, 123-124.) Tieteellisen tutkimuksen ja päätöksenteon kulttuurit myös eroavat toisistaan. Usein tutki-mushankkeiden kesto on liian pitkä suhteessa akuutteihin poliittisiin tietotarpeisiin. (Laine 2013, 68; Vohnsen 2013, 5). Poliittisiin päättäjiin kohdistuu paineita saada pää-töksiä aikaan nopeasti. Tämä puolestaan aiheuttaa sen, ettei päätöksenteon tukena pystytä käyttämään tutkimuksellista tietoa (Jewell ja Bero 2008). Myös siksi huomiota on kiinni-tettävä poliittisten päättäjien ajallisen resurssin niukkuuteen (Laine 2013, 67). Yksilö ko-keekin tiedonhankinnan mielekkääksi, mikäli tekniset esteet koetaan pienemmiksi kuin siitä saatu arvo (Jalonen 2015, 54). Mikäli tutkimus on laadukas, se todennäköisemmin otetaan käyttöön poliittisessa päätök-senteossa. (Innvær ym. 2002, 240). Jewell Jewellin ja Lisa Beronin (2008, 184) tutkimuk-sessa poliitikot kuitenkin kokivat, että usein tutkimuksen luotettavuuden arviointi vie lii-aksi aikaa, koska menetelmien tarkasteluun on käytetty useita sivuja. Tuolloin politii-koilla ei ole aikaa arvioida luotettavuutta tarpeeksi hyvin. Tässä tutkimuksessa poliitikot ehdottivatkin standardoitua taulukointia, josta voisi luotettavuuden nopeasti ja helposti arvioida. Hallinnossa tulisi myös ymmärtää tiedon hyödyntämisen lisäksi sen muita vai-heita, kuten tiedon keruu ja arviointi. Näin päätöksenteko perustuisi tiedon tilannekohtai-seen prosessointiin (Alastaro & Åkerman 2011, 25-26). On myös argumentoitu, ettei pel-kästään näyttöön perustuvan tiedon lisääminen ratkaise ongelmia, vaan lisäksi on osattava käsitellä tietoa, mitä tietoa otetaan päätöksenteon tueksi (Tembensel 2004). Valtioneu-voston ja eduskunnan virkamiesten tehtävänä on kuitenkin valmistella ja tukea päätök-sentekoa (Ahonen 2015, 164-165), jolloin on nähtävä että myös heillä on ratkaiseva rooli tutkimustiedon esittelyssä ja tiivistämisessä.

40 Tiedon saatavuus saattaa olla myös ongelma. Kaikkiin tietokantoihin ja artikkeleihin pää-seminen ei välttämättä ole itsestään selvää (Jewell ja Bero 2008, 185, 189). Viranhaltijat ja poliitikot pitävät tutkimustiedon vähäisyyttä ongelmana joko suoraan tai epäsuorasti (Hyytinen ja Toivanen 2010, 429). Myös niukat taloudelliset resurssit tutkimustiedon tuottamiseksi voivat olla tiedonpuutteen selittäjänä (El-Jardal ym. 2012). Tutkimuksissa on lähinnä keskitytty siihen, miten tiedon määrää poliittisessa päätöksen-teossa voitaisiin lisätä. On kuitenkin myös ehdotettu, että tulisi ennemminkin selvittää politiikan prosessien ja erilaisten vaikutteiden merkitystä päätöksiin ja sitä, minkälaista tietoa ja informaatiota yleensä käytetään poliittisessa päätöksenteossa. (Vohnsen 2013, 5; Oliver ym. 2014,7.) Tutkimustietoa tuotetaan tutkijoiden, palveluiden tuottajan tai tuotteiden valmistajan nä-kökulmasta tai tarpeesta. Tällöin tutkimustieto ei välttämättä ole poliittisesti ajankohtai-nen tai relevantti. Tutkijoiden tulisikin ennustaa, millaista tietoa tarvitaan kahden vuoden kuluttua, ja tuottaa sellaisia tutkimuksia. (Jewell ja Bero 2008, 189.) Ari Hyytinen ja Otto Toivanen (2010, 429) mainitsevat kaksi tapaa ratkaista yllä mainitut ongelmat: lisäämällä tehtyjen tutkimusten määrää ja / tai suuntaamalla olemassa olevat tutkimukset ja resurssit politiikan kannalta olennaisiin kysymyksiin. Tieteen kuuluu kuitenkin olla objektiivista, ja yliopistojen tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta (Yliopistolaki 558/2009), jolloin liiallinen poliittinen ohjauskaan ei sovi tieteeseen. Tulevaisuuden vaikeita asioita ratkaistaessa tarvitaan tutkittua tietoa politiikan tukena (katso esim. Vihrilä 2008, 12; Treuthardt & Nuutinen 2012). Tutkimustietoa voidaan pi-tää ratkaisevassa asemassa suurien ja vaikeiden kokonaisuuksien päätöksiä tehtäessä (Vihrilä 2008,12). Politiikan vaihtoehtojen hahmottamiseksi on tuotettava tutkittua tietoa, joka mahdollistaa arvioinnin hyötyjen ja kustannusten välillä. Näin voidaan ratkaista yh-teiskunnan ongelmia ja kohdentaa käytettävissä olevat resurssit tehokkaasti. (Korkman 2012 7.) Mikäli päättäjät eivät huomioi selvää näyttöä, voidaan päätyä tehottomiin rat-kaisuihin (Cherney & Head 2010, 512). Näyttöön perustuva tieto voi olla niin laadullista kuin määrällistäkin tutkimustietoa (Brownson ym. 2009, 1576-1583). Tutkimustoimin-nan ja arviointitiedon tulisi pitkäjännitteisesti kulkea päätöksenteon tukena (Sanderson

41 2002,1). Tutkijoiden tulisikin huomioida, ettei tiedon vastaanottajalla ole välttämättä asi-antuntemusta tai sen hetkistä tarvetta ottaa tietoa vastaan (Kauppinen 2014, 578).

42 3 TUTKIMUSAINEISTO, MENETELMÄT JA EETTISET LÄHTÖKOHDAT 3.1 Metodologia ja tutkimusmenetelmä Tutkimus sijoittuu metodologisesti kriittiseen realismiin. Kriittinen realisti näkee todelli-suuden jossain määrin objektiivisena, mutta samalla siihen suhtaudutaan kyseenalaistaen. (Saaranen-Kauppinen & Puusniekka 2006, 76; Niiniluoto 2006, 26-27.) Kriittisessä rea-lismissa kiinnitetään huomiota siihen, minkälainen jokin ilmiö on. Kriittisessä realismissa myös hyväksytään se, ettei kaikkea pystytä inhimillisesti ilmaisemaan (Niiniluoto 2006, 26-27). Tässä tutkimuksessa kriittisen realismin tärkein kontribuutio on tutkimuksen pyr-kimys tarkastella tiedon hyödyntämistä päätöksenteossa monitasoisesti. Kriittinen rea-lismi antaa mahdollisuuden tutkia poliittista päätöksentekoa eri kerroksista ja niiden kau-saalisuhteista. Kerroksellisuus antaa välineitä ymmärtää sitä, mihin päätöksenteko perus-tuu (ks. Niiranen 2006, 205). Tutkimusmenetelmänä tässä kvalitatiivisessa tutkimuksessa hyödynnettiin peilimenetel-mää ja aineiston hankinta toteutettiin teemahaastatteluilla. Peilimenetelmällä mahdollis-tetaan eri ryhmien välinen kokemusten arviointi sekä reflektio (Majoinen & Hänninen-Salmelin 1998,52). Näillä tutkimusmenetelmillä myös pystytään etsimään kriittisen rea-lismin mukaisesti erityisesti esiin rakenteiden, mekanismien, kontekstin ja sosiaalisen maailman monitasoisuutta (Niiranen 2006, 193-218; Kuusela 2007, 52-53). 3.2 Kohderyhmä Tutkimuksen kohderyhmän muodostavat sosiaali- ja terveysvaliokunnan kansanedustajat sekä strategiset informantit. Strategisilla informanteilla tässä tutkimuksessa tarkoitetaan tutkijan harkinnanvaraisesti valitsemia viranhaltijoita, jotka välittävät tutkimuksellista tietoa kansanedustajille päätöksenteon tueksi. Tutkimuksen sisäänottokriteeriksi määri-teltiin hallituskauden 2011–2015 sosiaali- ja terveysvaliokunnan kansanedustajat. Näin varmistettiin se, että jokaisella kansanedustajalla on riittävä kokemus valiokuntatyösken-telystä. Tutkimuskutsu lähetettiin 32:lle kansanedustajalle. Otin huomioon myös ne kan-sanedustajat, jotka olivat osan toimikautta toimineet valiokunnan varsinaisina jäseninä,

43 sekä ne jotka olivat varajäseninä osallistuneet valiokunnan työskentelyyn. Haastateltavat tavoitin sähköpostilla (Kankkunen- Vehviläinen & Julkunen 2009, 85), jonka liitteenä oli tiedote tutkimuksesta. Sähköposti on liitteenä yksi ja tutkimustiedote liitteenä kaksi. Kansanedustajan avustaja sai myös kopion lähetetystä sähköpostista. Lisäksi avustajille lähetettiin noin kahden viikon kuluttua tiedustelu siitä, oliko kansanedustaja saanut haas-tattelukutsun. Kaikkia hallituskauden edustajia en kyennyt tavoittamaan, sillä heidän yh-teystietojaan ei ollut julkisesti enää saatavilla. Yhteensä kuusi kansanedustajaa osallistui haastatteluihin. Kaikki haastatteluihin osallistuneet kansanedustajat edustivat eri poliitti-sia puolueita. Haastattelu järjestettiin kansanedustajan valitsemassa rauhallisessa pai-kassa. Strategisia informantteja kutsuttiin haastatteluun seitsemän. Myös heille lähetin kutsu osallistua tutkimukseen sähköpostitse hyödyntäen samaa tutkimustiedotetta ja sähköpos-tia kuin kansanedustajallekin. Muistutuskutsu lähetettiin noin kahden viikon kuluttua. Strategiset informantit edustavat eduskunnan, sosiaali- ja terveysministeriön ja valtion-varainministeriön viranhaltijoita. Yhteensä viisi strategista informanttia osallistui haas-tatteluihin. Haastattelut järjestettiin strategisen informantin valitsemassa rauhallisessa paikassa. Strategiset informantit olivat kaikki toimineet tehtävissään tai vastaavissa teh-tävissä 7-19 vuotta. Kaikki strategiset informantit toimivat myös osaltaan kansanedusta-jien tiedonvälittäjän roolissa. Kukaan strategisista informanteista ei kuitenkaan tee tutki-muksia tai toimi tutkijoina, nykyisessä roolissaan. 3.3 Aineiston hankinta Aineiston hankinta tässä tutkimuksessa toteutettiin puolistrukturoidulla teemahaastatte-lulla. Menetelmä soveltuu aineistonkeruumenetelmäksi erityisesti silloin, kun tutkimusil-miöstä on vain niukasti aikaisempaa tutkimustietoa ja tutkimuksella halutaan selvittää heikosti tiedostettuja ilmiöitä (Hirsjärvi & Hurme, 2008, 47). Teemahaastattelussa koros-tuvat tutkittavien asioille antamat merkitykset (Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen, 2010, 97). Samalla pyritään löytämään vastauksia tutkimustehtävien mukaisesti (Tuomi & Sarajärvi 2009, 75). Teemahaastattelurunko, joka on liitteessä kolme, muodostettiin aikaisemman tutkimustiedon ja kirjallisuuden perusteella. Ensimmäinen haastateltava

44 kommentoi haastattelurunkoa, ja häneltä pyydettiin haastattelusta palautetta. Koska haas-tattelurunko toimi hyvin, ei siihen tehty muutoksia. Aineiston hankinta on toteutettu kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa suoritetiin kansanedustajien yksilöhaastattelut. Tämän jälkeen suoritettiin aineiston alustava analy-sointi, jonka perusteella teema-alueisiin tuotiin kansanedustajien haastatteluissa esiin nousevia keskeisiä kysymyksiä; katso teemahaastattelurunko liitteestä neljä. Aineiston hankinnan toisessa vaiheessa yksilöhaastattelut toteutettiin strategisille informanteille hyödyntäen modifioitua teemahaastattelurunkoa. Modifioidulla kysymysrungolla peila-taan kansanedustajien näkemyksiä ja saadaan aikaiseksi peilimenetelmän mukainen ref-lektio kansanedustajien ja strategisten informattien välille. Taulukossa 3 on esitetty esi-merkit teemahaastattelurungon modifioinneista teemoittain. Taulukko 3 Esimerkit modifioidun teemahaastattelurungon kysymyksistä

Kansanedustajat Stategiset informantit Miten kansanedustajat käyttävät tutkittua tietoa? Miten te kansanedustajana pyydätte tietoa käyttöönne?

Haastatellut kansanedustajat kuvasivat hyvin erilaisia tiedonhankintatapoja, eivätkä tavat hankkia tietoa ole yhteneväiset. Miten kansanedustajat pyytävät tietoa käyttöönsä?

Mitä tietoa käytettään sosiaali- ja terveyspoliittisessa päätöksenteossa? Mitä tietoa hyödynnetään va-liokunnan työskentelyssä?

Valiokunnissa hyödynnetään asiantuntijakuulemisia, ja ne ovat keskeisiä valiokunnan päätöksenteossa:

- osa kansanedustajista kokee, että valiokunnassa kuullaan turhia asiantuntijoita

- osa kansanedustajista ei ollut vakuuttunut siitä, tuovatko asiantuntijat riittävästi ja laaja-alai-sesti tutkimustietoa valiokunnalle, kun taas osa kansanedustajista piti valiokunnan asiantunti-joita maan parhaimpina asiantuntijoina.

Mikä teidän näkemyksenne valiokunnan asiantuntija-kuulemisiin on?

Mitkä asiat vaikuttavat tiedon käyttämiseen poliittisessa päätöksenteossa? Mikä edistää tai estää tiedon käyttöä kansanedustajan teh-tävissä?

Kansanedustajat kokivat, ettei heillä ollut riittävästi ai-kaa perehtyä käsiteltävinä oleviin asioihin. Työn hekti-syys ja epätasaisuus nähtiin tämän esteenä. Tunnistat-teko te tämän ongelman, ja mitä ratkaisuja näkisitte ky-seiseen ongelmaan?

45 Haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin. Yhteensä nauhoitettua aineistoa saatiin seitsemän tuntia ja kaksikymmentäseitsemän minuuttia (7:27), ja litteroitua tekstiä muodostui 93 sivua (riviväli 1, Arial, fonttikoko 12). 3.4 Aineiston analyysi Tutkimusaineiston analysointi toteutettiin temaattisen sisällönanalyysin periaatteella. Te-maattista sisällönanalyysiä ohjasi aikaisempaan tutkimustietoon perustuva viitekehys, joka tässä tutkimuksessa muodostuu teemahaastattelussa hyödynnettävistä teemoista (Graneheim & Lundman, 2003; Elo & Kyngäs, 2008). Koska teemahaastattelu runko si-sälsi jo hyödynnettävät teemat, aineistoista löytyi runsaasti teemoihin liittyviä asioita. Tä-män lisäksi oltiin avoimia uusille aineistoista nouseville teemoille, induktiivisen sisäl-lönanalyysin periaatteita noudattaen, jolloin analyysiä ohjasivat tutkimuksen tarkoitus ja tehtävien asettelu (Tuomi & Sarajärvi 2009, 95). Teemoihin pyrittiin kriittisen realismin mukaisesti nostamaan mukaan myös piilossa olevia viestejä (latent content), mitkä edel-lytti tutkijan tekemiä tulkintoja asiasta (Joffe & Yardley 2004, 57). Koska teemat luotiin aiempaan tutkimukseen ja kirjallisuuteen perustuen, se ohjasi tulkintoja ja teemojen tun-nistamista aineistosta (Joffe & Yardley 2004, 58). Koska kansanedustajien haastattelujen teemarunko erosi osin strategisten informanttien rungosta, tehtiin molemmille aineisoille erillinen analyysi. Analyysissä käytettiin käytettiin Atlas.ti- , ja Excell- tiedonkäsittely ohjelmia, joten yhtään tulostettua tai paperille kirjoitettua aineistoa ei syntynyt. Ennen varsinaisen analyysin aloittamista litteroin haastatteluaineiston (Hirsjärvi ym. 2009, 222-223). Litteroinnin jälkeen perehdyin haastattelujen sisältöön, minkä jälkeen valitsin analyysiyksikkön, joka oli lause, lauseen osa tai ajatuskokonaisuus (Graneheim & Lundman, 2003; Elo & Kyngäs, 2008). Atlas.ti –ohjelmaa käytettin analyysiyksiköiden koodaamisessa, kun haastatteluiden litteroituja tekstejä luin useaan kertaan. Analyysiyk-siköt jäsentelin ryhmittäin. Sisällönanalyysissä edettiin vaiheittain niin, että aineiston pel-kistämisvaiheesta (redusointi) edettiin aineiston ryhmittelyvaiheeseen (klusterointi), ja tämän jälkeen luotiin aineistosta teoreettiset käsitteet (abstarhointi) (Metsämuuronen

46 2006, 122; Tuomi & Sarajärvi, 2009). Tässä vaiheessa hyödynsin Excell- tietojenkäsitte-lyohjelmaa, joka mahdollistaa asiakokonaisuuksien suodattamisen ja kokoamisen. Pala-sin myös alkuperäisteksteihin useasti sisällönanalyysin eri vaiheissa. Analyysissä esiin nousseet pääkategoriat ja teemat on kuvattu autenttisten lainausten kanssa liitteissä kuusi ja seitsemän. Teemoina kansanedustajien analyysissä löydettiin: kansanedustajat tiedon käyttäjinä, tie-don käytettävyys, tiedon hyödyntäminen poliittisessa päätöksenteossa ja tieto sosiaali- ja terveysvaliokunnan päätöksenteossa. Strategisten informanttien analyysin teemoina löy-dettiin: kansanedustajat tiedon käyttäjinä, kansanedustajien tietotuki, poliittinen päätök-senteko ja sosiaali ja terveysvaliokunnan päätöksenteko. Koska tutkimuksessa tehtiin kaksi erillistä analyysiä, eivät teemat ole täysin yhteneväiset. Siksi tulokset on esitetty kansanedustajien analyysin teemojen mukaisesti, ja samaan teemaan peilaava strategisten informanttien reflektio kuvataan tuloksena aina kansanedustajien näkemyksien jälkeen. Näin on pyritty myös saamaan peilimenetelmän tuomaa syvyyttä näkyvästi esiin tulok-sissa (Majoinen & Hänninen-Salmelin 1998,52). Lainaukset on merkattu tekstiin juokse-villa numeroilla, ja niitä on muokattu yleiskielelle tunnistettavuuden estämiseksi.

47 4 TULOKSET 4.1 Tiedon hyödyntäminen poliittisessa päätöksenteossa 4.1.1 Tieto poliittisessa päätöksenteossa Kansanedustajilta kysyttiin, millaiseen tietoon heidän päätöksentekonsa perustuu, ja mi-ten he käyttävät tutkittua tietoa. Kansanedustajat kuvasivat kaiken päätöksenteon perus-tuvan tavalla tai toisella tietoon ja faktoihin. Kansanedustajat kuvasivat kaikenlaisen tie-don olevan tärkeää päätöksenteossa riippumatta siitä, onko tieto peräisin yksittäisiltä ih-misiltä, tahoilta tai tutkimuksista. Tiedon hyödyntämistä pidetiin myös kokonaisvaltai-sena prosessina, jossa tietoa hyödynnetään päätöksenteon eri vaiheissa jatkumona. Kaikki kansanedustajat kuvasivat, että tutkimustietoa käytetään päätöksenteossa, mutta osa haastatelluista kansanedustajista piti tutkimustiedon käyttöä riittämättömänä. Tutki-mustiedon hyödyntämisen nähtiin myös riippuvan kansanedustajasta itsestään ja siitä ha-luaako hän sitä itse vaatia. Lisäksi tutkimustiedon tulee liittyä kulloinkin käsillä olevaan asiaan, eikä kaikista asioista ole saatavilla tutkimustietoa. Kansanedustajien näkemyksien mukaan tutkimustietoa hyödynnetään mm. arvioitaessa päätöksenteon vaikutuksia tule-vaisuuteen sekä kansanedustajien omien kannanottojen ja puheiden pohjalla. Kansan-edustajat myös kokivat kansalaisten edellyttävän, että päätöksenteko perustuu myös tut-kittuun tietoon.

H2 ”Se varmasti vaihtelee hyvin paljon kansanedustajasta toiseen, mutta kyllä kansanedustajat käyttää tutkittua tietoa, varmasti omien kannanotto-jensa, puheittensa, tämmöisten pohjana. Aina ainakin näin minä olettaisin, että tehdään ja sitä kautta tietysti jonkin verran päätöksenteossakin.”

Osa kansanedustajista kuvasi poliittisten ryhmien tekevän myös pitkäjännitteistä työtä, jossa selvitysten ja tutkimusten pohjalta muotoillaan politiikkaa pitkällä aikavälillä. Täl-löin tietoa käytetään jo esityksen pohjana eikä pelkästään valmistelussa. Kansanedustajat myös kertoivat, että suuremmilla puolueilla on taloudellisia resursseja hankkia itselleen asiantuntijoita, jotka auttavat poliittisten ryhmien politiikan muodostumisessa. Jokaisella eduskuntaryhmällä nähdään olevan myös mahdollisuus hankkia tietoa, siten miten se sen parhaimmaksi näkee.

48 Strategisten informanttien reflektio Strategiset informantit näkivät, ettei tietoa hyödynnetä, jos se on poliittisesti epäedul-lista ja tiedon valikointi kuuluu osana politiikkaan. Myös yksittäisillä kansanedustajilla arveltiin olevan sellaista tietoa, jonka he jättävättä sanomatta, jos se on epäedullista hei-dän ajamalleen politiikalle. Siksi myös poliittiset päämäärät ja tavoitteet nähtiin tiedon käyttöä estävinä tekijöinä.

H9 ”Tähän minä sanoisin sitten, että tietoa ei hyödynnetä, että tietoa var-masti hankitaan riippumatta onko se edullista tai epäedullista tai sitä ei hyö-dynnetä koska se on epäedullista. Ja eikä varmaan oma-aloitteisesti sellaiset jotka ovat tietyllä kannalla, niin eivät he varmaan oma-aloitteisesti ehdota sellaisia asiantuntijoita joista he tietävät, että ne eivät tue heidän kantaa. Et kyllähän se valikointi tapahtuu myös sillä tavalla, mutta joo kyllä minä voin sen allekirjoittaa. (viittaa, ettei tietoa hyödynnetä, jos se on poliittisesti epä-edullista)

Strategiset informantit olivat myös huomanneet että eduskuntaryhmät tekevät pitkäjän-nitteistä työtä politiikan muotoilemiseksi. Siksi eduskuntaryhmien tiedon tarpeeseen myös halutaan vastata korkeammalla prioriteetilla kuin yksittäisille kansanedustajille. Eduskuntaryhmät tilaavat selvityksiä, tutkimuksia ja arviointeja erilaisista asioista, joita he mahdollisesti hyödyntävät esimerkiksi välikysymyksissä tai omien poliittisten ohjel-miensa perustana. 4.1.2 Tiedon hyödyntäminen Kansanedustajilta kysyttiin tiedon hyödyntämisen riittävyydestä. Kansanedustajien näke-mykset tiedon hyödyntämisen lisäämisestä vaihtelivat. Osa kansanedustajista kokee, että nykyisellä järjestelmällä tietoa hyödynnetään jo päätöksenteossa riittävästi, eikä sitä tar-vitse lisätä. Osa kansanedustajista piti kuitenkin tiedon hyödyntämistä riittämättömänä, ja tietoon perustuva päätöksenteko oli heistä vasta alkutekijöissä. Useimmat kansanedustajat näkivät, että tietoa tulisi lisätä jo hallituksen esitysten valmis-teluvaiheeseen. Tällöin päätöksenteossa voidaan ottaa huomioon paremmin eri seikkoja ja sen vaikuttavuus on parempi. Kansanedustajat näkivät, että hallituksen esitykset ovat usein jo hyvin pitkälle vietyjä, eikä niihin yleensä voida valiokunnassa enää vaikuttaa

49 kuin muotoseikoin. Osa kansanedustajista näkikin, että ministeriöiden valmistelu oli riit-tämätöntä, ja he pohtivat, onko ministeriöissä riittävästi työntekijöitä valmistelemassa la-kiesityksiä, ja johtuuko valmistelujen puutteellisuus tästä.

H4 ”Minusta on tosiasia että päätökset eivät perustu tutkimusnäyttöön. Siis eihän kaikista asioista ole edes tutkimusnäyttöä, että sekin on hyväksyttävä. Eikä kaikissa asioissa tarvitse sitä tutkimusnäyttöä, mutta kun täällä tehdään niin valtavan paljon isoja päätöksiä joista on tutkimusnäyttöä, ja sitäkään ei hyödynnetä, niin se on minusta huolestuttava asia”

H5”Pääsääntöisesti, miten minä sanoisin kauniisti, että on meillä aika paljon petrattavaa, että ei se kovin niin kuin tässä käytiin se hallitusten esitysten, onko siellä lähdeviitteitä kuinka moneen tutkimukseen, niitä on kovin vähän. tai jos otetaan hallitusohjelman tekeminen, niin eihän sitäkään rakenneta tut-kimustiedon pohjalta, vaan poliittisten näkemysten pohjalta, että sanotaan siinä me ollaan vielä alkuasetelmissa”

Kansanedustajat kuvasivat, että mikäli saatavilla oleva tieto on ristiriidassa poliittisten päämäärien kanssa, sitä ei oteta käyttöön tai se voidaan jopa kiistää vääränä. Myös ta-loudelliset rajoitteet ja intressiryhmien väliset kamppailut vaikuttavat tiedon käyttämi-seen. Mikäli saatavilla oleva tieto tukee poliittisia tavoitteita, tätä tietoa myös nähtiin hyödynnettävän paljon. Strategisten informanttien reflektio Kaikkien strategisten informanttien näkökulmasta eduskunnan päätöksenteossa ja tiedon hyödyntämisessä oli parantamisen varaa. Päätöksenteon tulee pohjautua tietoon ja siksi sitä tulee informanttien mielestä mahdollisimman paljon hyödyntää. Strategiset informantit kuvasivat hyödyntävänsä tutkimustietoa lainsäädännön ja yksit-täisten pyyntöjen valmisteluiden pohjalla. Valmisteluissa tutkimustietoa kuitenkin hyö-dynnetään vain, jos valmistelulle on varattu riittävästi aikaa. Lisäksi kaikesta ei ole saa-tavilla tutkimustietoa, eikä kukaan informanteista tee tutkimuksia itse. Informanttien teh-tävänä on arvioida ja koota olemassa olevaa tutkimustietoa. Tutkimustietoa kuitenkin voi-daan tilata valtion sektoritutkimuslaitoksista (esim. THL, Kela), mutta tämäkin edellyttää riittävää aikaa.

50 Strategiset informantit myös kokivat, että viranomaisten tulisi vaihtaa tietoa enemmän keskenään, jotta päätöksenteon pohjaksi saataisi laaja-alaisempaa tietoa. Ministeriöiden informantit kertoivatkin tekevänsä yhteistyötä sidosryhmien kanssa. Lisäksi he näkivät, että nykyisen hallituksen toimintasuunnitelmassakin on poikkihallinnollisia painopiste-alueita. 4.1.3 Poliittiset voimat ja valta vaikuttaa päätöksentekoon Kansanedustajien kokemukset omasta vaikutusvallastaan vaihtelivat. Osa kansanedusta-jista koki, ettei lakiesitykseen pystytä valiokunnassa vaikuttamaan kuin muutamin pienin muotoseikoin. Toisaalta osa kansanedustajista koki, että he voivat oman asiantuntemuk-sensa pohjalta myös huomata hallituksen esityksissä asioita, jotka vaativat lisäselvitystä tai korjauksia. Hallituspuolueen kansanedustajien intresseissä nähtiin olevan lakiesityk-sen läpivieminen, kun taas oppositiossa olevien puolueiden kansanedustajien tehtävänä nähtiin olevan esityksen kyseenalaistaminen. Osa kansanedustajista kuvasi, että ryhmä-kuria noudatetaan myös valiokunnissa. Eri puolueiden kansanedustajat saattavat olla asi-oista samaa mieltä, mutta äänestävät kuitenkin ryhmänsä päätöksen mukaisesti. Siksi yk-sittäisen kansanedustajan vaikutusmahdollisuuksia valiokunnassa ei koettu juuri olevan, koska hallituspuolueiden jäseniä on valiokunnissa enemmän, ja he pystyvät äänestämään lakiesityksien puolesta kuten ryhmissä päättävät.

H2 ” …joskin yksittäisen kansanedustajan mahdollisuus vaikuttaa päätök-seen on aika vähäinen.”

H3 ”…että jos hallitsee sen asian, osaa sen niin, sitten niissä paikoissa joissa aidosti pystyy itse vaikuttamaan, niin pystyy sitten käyttämään sitä tietoa hy-väksi. Eli se edustajan vaikutusmahdollisuus, niin kuin tässä edellä on käynyt ilmi, niin ratkaisevasti riippuu hänen asemastaan. Missä se keskeinen raja kulkee hallituspuolueen ja opposition edustajien välillä, ja ei osaavaa halli-tuspuolueen edustaja ei itseasiassa ilmeisesti pysty vaikuttamaan sen enem-pää kun, ei osaava tai osaava opposition edustaja...”

Osa kansanedustajista näki, että kansanedustajan oma asema ja vaikutusvalta eduskun-nassa ovat parempia, kun muut kansanedustajat arvostavat hänen osaamistaan, joka tulee niin kokemuksen kuin koulutuksenkin kautta. Kansanedustajat kuvasivat, että yksittäisen kansanedustajan mahdollisuus vaikuttaa käsiteltäviin asioihin niin valiokunnassa kuin

51 sen ulkopuolellakin, riippuu hänen asemastaan. Osa kansanedustajista kuvasikin että heillä pitää olla vaikutusvaltaa suhteessa toisiin kansanedustajiin, saadakseen haluamiaan päätöksiä aikaan. Siksi myös tiedosta nähtiin olevan hyötyä silloin, kun sillä pystytään vaikuttamaan muihin kansanedustajiin. Strategisten informanttien reflektio Strategisille informanteille kerrottiin kansanedustajien käsityksiä valiokunnassa vaikut-tamisesta ja tiedon lisäämisestä valmisteluvaiheeseen, ja heitä pyydettiin kommentoi-maan tätä. Strategiset informantit näkivät, että hallituspuolueet yleensä yksimielisesti oh-jaavat hallituksen työtä, jolloin isoja muutoksia valiokunnissa syntyy harvoin. Siksi in-formantit pitivätkin todennäköisenä, että monelle kansanedustajalle on käytäntö osoitta-nut sen, ettei hän pysty vaikuttamaan päätöksentekoon. Toisaalta osa informanteista myös korosti, että vaikutusvalta riippuu kansanedustajasta itsestään, sillä osalla sitä oli ollut enemmän kuin toisilla.

H11 ”Et kyllä omalla asiantuntemuksella myös, ei vain sillä ulkoa tuodulla, vaan sillä kansanedustajan omalla asiantuntemuksella, on valtava merkitys. Minä olen nähnyt tässä työssä että yksi edustaja, voi vastata kahtatoista edus-tajaa, kaksitoista on päätösvaltaisuuden raja. Kun hän on riittävän hyvin asi-asta perillä.”

Osa strategisista informanteista näki, että päätöksentekoa on vaikeuttanut heikentynyt ta-loudellinen tilanne ja suurten päätösten tarve. Suurten ja vaikeiden päätösten toimeenpa-nossa oli havaittu epäonnistumisia, jolloin arveltiin, että päätöksenteon pilkkominen pie-nempiin osiin olisi voinut auttaa haluttujen vaikutuksien aikaan saamisessa. Toisaalta strategiset informantit pitivät valmistelutyöhön panostamista tärkeänä. Valmistelutyölle varattu aika ja henkilöresurssi ovat vuosien saatossa vähentyneet. Samanaikaisesti minis-teriöissä valmistellaan suurempia asiakokonaisuusia ja enemmän hallituksen esityksiä kuin aiemmin. Valmisteluihin käytettävissä oleva aika myös rajoittaa sen laatua, ja siksi sille tulisi varata riittävästi aikaa. Strateginen informantti myös kuvasi ja havainnollisti, miten heidän ministeriössään pyritään jo etukäteen valmistautumaan tulevan uuden hal-lituskauden politiikan agendoihin. Vaalien aikana on kerätty mahdollisia agendoja niin ehdokkailta kuin puolueiltakin, ja näiden pohjalta on voitu muodostaa jo valmiita yhteen-vetoja virkamiestyöskentelyn pohjalle.

52

H7 ”Ja sitten tulee tämä, kun on aikataulu tiukka, niin hyvä lainvalmistelu edellyttäisi et me käytetään tutkittua tietoa, myös siinä valmistelun rinnalla. Niin se on sitten taas osaamiskysymys, että kuinka hyvin osaa sitten hyödyn-tää tehtyä tutkimustyötä, ja onko aikaa sitten tilata jotain erityistä selvitystä tai lisää asiantuntemusta ministeriön ulkopuolelta. Antaako aikataulu myö-ten, että ehditään tehdä valmistelun aikana joku kartoitus tai selvitys.”

Kaikki strategiset informantit pitivät kansanedustajien vaatimusta tiedon lisäämisestä jo hallituksen esitykseen oikeutettuna vaatimuksena. Strategiset informantit kertoivat ha-vainneensa ennakoivan politiikan suunnittelu- ja valmistelutyön lisääntyneen. Poliittiset ryhmät hyödyntävät tutkimuksia tai selvityksiä jo oman poliittisen ohjelmansa suunnitte-lun pohjana. 4.2 Kansanedustajat tiedon käyttäjinä 4.2.1 Kansanedustajan tiedon hankinta ja tietolähteet Kansanedustajilta kysyttiin käyttävätkö he tietoa päätöksenteossaan ja miten he saavat tietoa käyttöönsä, jos tarvitsevat sitä. Kansanedustajat kuvasivat hyödyntävänsä päätök-senteossa monenlaista tietoa. Tietotarve määrittelee myös kansanedustajan käyttämää tie-tolähdettä. Kansanedustajat kuvasivat, että pienissä asioissa he voivat tukeutua nopeaan internet-tietohakuun, ja esimerkiksi Googlea voidaan käyttää kanavana löytää tietoläh-teelle. Ensisijaisina tietolähteinä kuitenkin mainittiin kansanedustajan oma avustaja ja Google. Muina tietolähteinä kansanedustajat mainitsivat: eduskunnan tietopalvelu, inter-net, eri tahojen asiantuntijat, ammatilliset kollegat, kolmannen sektorin verkostot, kansa-laiset, lobbaajat, tutkimukset, valiokunnan asiantuntijakuulemiset, valiokunnissa kuulta-vat tutkijat, uutiset, valiokuntien kirjalliset lausunnot, järjestöt, valtion sektoritutkimus-laitokset, sähköposti, kirjeposti, eduskunnan sisäinen intranet, valtiopäivät, poliittisten ryhmien avustajat, ministeriö, ministerin erityisavustaja ja ministerit. Kaikissa kansan-edustajien haastatteluissa merkittävimmäksi tietolähteeksi mainittiin valiokunnassa kuul-tavat asiantuntijat. Asiantuntijoiden myös uskottiin pohjaavan näkemyksensä tutkimus-tietoon. Valtionsektoritutkimuslaitoksia luonnehdittiin vakuuttavana tietolähteenä.

H1”Minä luulisin että tavanomaisinta on se, että valiokuntakuulemisessa asi-antuntijat lausuvat käsillä olevasta lakiesityksestä tai selonteosta tai budjet-tiesityksestä, oman asiantuntemuksensa pohjalta, ja silloin kyseessä saattaa

53

olla tutkittu tieto jonka pohjalta esimerkiksi lakiesitystä arvioidaan. Eli saat-taa olla esimerkiksi niin, että kuvitellaan on että käsillä vaikkapa lakiesitys, joka koskee lastensuojelua, niin kuultavina saattaa olla lastensuojelun asian-tuntijoita, jotka pohjaa arvionsa lakiesityksestä tutkittuun tietoon.”

Kansanedustajat kertoivat etsivänsä tutkimustietoa itse, mikäli tiedosta nähtiin olevan riit-tävästi hyötyä ja edustajalla itsellään oli aikaa tiedonhakuun. Osa kansanedustajista kui-tenkin arvioi, että kaikilla kollegoilla ei välttämättä ole halua tai taitoa tiedon hakuun.

H1”…joillain kansanedustajilla saattaa niin ku olla halu tehdä päätöksiä siltä pohjalta miltä itsestään tuntuu tai mitä kaveri sano tai mitä kuuli bus-sissa.”

H5 ”Enemmän tai vähemmän järjestelmällisesti. Eli riippuu pitkälti varmasti edustajan taustoista, ja siitä että miten on tottunut tietoa käyttämään omassa työssänsä, ja sit siihen liittyy myös tämänlainen tekijä, että avustaja jos nyt *nimi* tuossa oli, niin meillä on erilaisia avustajia, joilla on sitten tietysti erilaiset taustat ja toimintatapansa tiedon keräämisen suhteen.”

Osa kansanedustajista myös kuvasi, että heillä on osaamista tieteellisiin aineistohakuihin, mutta tähän ei yleensä ole aikaa. Aikapulasta johtuen tietohaun siirtäminen avustajalle tai eduskunnan tietopalvelulle koettiin mielekkääksi. Osa kansanedustajista myös arveli, että avustajien tiedonhankintatavat ja tiedonhankintaosaaminen vaihtelee. Yksi kansanedus-tajista piti tärkeänä, että myös avustajien osaamiseen ja perehdyttämiseen tiedon hankin-nassa kiinnitettäisi enemmän huomiota. Kansanedustajat kuvasivat voivansa itse tai avus-tajansa kautta jättää erilaisia tietopyyntöjä eduskunnan sisäisille organisaatioille tai muille ulkopuolisille tahoille. Tietopyyntöjen tekemisen toivottiin kuitenkin olevan hel-pompaa.

H6”Mun kalenteri on tosi ahdas tai täynnä, niin siellä ei vapaa-ajanongel-mia, ei ole niin silloin se tulee enemmänkin just nimenomaan avustajan kautta, etsii niitä tietoja, tai jos ei muuten niin hän etsii sen tutkimuksen val-miiksi pöydälle, et se on tässä nyt, niin kuin valmiiksi haettuna”

H4 ”…mut jos se (viittaa tietoon) olisi kuitenkin jotenkin helposti saatavilla ja olis jotkut kanavat, että voisin esimerkiksi, et jokainen kansanedustaja tie-täis, että tuolta sitä saa ja tuo on se väylä josta sen vois tilata.”

54 Strategisten informanttien reflektio Strategisille informanteille kerrottiin, että kansanedustajat olivat kertoneet käyttäneensä päätöksenteon tukena monenlaista tietoa, ja etteivät tiedonhankintatavat ole yhteneväiset. Lisäksi heiltä kysyttiin näkemystä siihen, millaista tietoa informanttien mielestä kansan-edustajien tulisi ottaa huomioon. Strategiset informantit näkivät, että tiedonhankintakanavia ja tietoa on paljon. Siksi kan-sanedustajien ongelmaksi saattaa muodostua tiedon omaksuminen ja analysointi. Strate-giset informantit näkivät, ettei kansanedustajilla itsellään ole aikaa tai osaamista kaiken tiedon hankintaan. Kaikki informantit pitivät kansanedustajien laaja-alaista tiedonkäyttöä ymmärrettävänä, hyvänä ja myös välttämättömänä. Kansanedustajien tarpeen kuulla eri-laisia tietolähteitä nähtiin olevan sidoksissa kansanedustajan työn luonteeseen. Osa strategisista informanteista kuitenkin priorisoi erilaisia tietolähteitä, ja näkemykset ensisijaisista tietolähteistä vaihtelivat. Osa informanteista ei osannut tai halunnut priori-soida tietolähteitä, sillä kansanedustajalle voi erilaisissa päätöksenteon tilanteissa erilai-nen tieto olla tarpeellista. Strategiset informantit kuitenkin korostivat faktojen, tutkimuk-sien ja selvitysten tärkeyttä. Osa strategisista informanteista näki, että kansanedustajien tulisi tukeutua sen ministeriön tarjoamaan tietopohjaan voimakkaimmin, kenen asiantun-temukseen käsiteltävänä oleva asia kuuluu. Informanttien mukaan ministeriöissä on ko-kemusta ja asiantuntemusta asioista, joista ei ole tutkimuksia saatavilla. Ministeriöissä pitkään toimineet viranhaltijat nähtiin siksi myös tärkeänä tietolähteenä.

H7”Kansanedustajat ovat parlamentaarikkoja, jotka kansalaiset ovat valin-neet siihen tehtävään, niin ymmärrän että heidän tarpeensa kuulla sitä kent-tää on hyvin laaja. Mutta jos näin ihan virkamiesnäkökulmasta ajattelee, niin kyllä henkilökohtaisesti näkisin, että se asiantuntijuuden painottaminen pi-täisi näkyä, että minä niiltä osin priorisoisin sen. Että tietysti se ministeriö joka vastaa siitä asianvalmistelusta, jolle kuuluu se hallinnonala sen asian-tuntemus ensisijaisesti ja sitten nämä riippumattomat tutkimuslaitokset, että nämä pitäisi jotenkin osata kytkeä yhtäaikaisesti”

H8 ”Se ajatus et jollakin taholla olisi tavallaan tietotukimonopoli suhteessa kansanedustajiin, niin sehän olisi aivan kauheata. Nythän heillä täytyy olla monta kanavaa käytössä ja pystyy vertailemaan niitä kanavia, ja se on hyvä. Ja siksi se on olennainen osa demokraattista päätöksentekojärjestelmää, kan-sanedustajat toimii juuri noin, koska siinä roolissa joutuu ottaa hyvin monen-laisia asioita huomioon. Ja se mitä asiantuntijat tutkimustiedon perusteella

55

esittää, niin se ei välttämättä ole niin et sen pitäisi johtaa niin kuin suoraan käytännön toimiin”

Osa informanteista kritisoi mm. uutisiin ja Googleen nojautuvaa tietopohjaa. Internetpoh-jaisen tiedonhaun nähtiin vaativan tiedonhaun asiantuntemusta. Myös tärkeänä pidettiin sitä, että kansanedustaja tunnistaisi, että tieto voi olla jo itsessään poliittisiin arvoihin vi-rittäytynyttä. Strategisilta informanteilta kysyttiin, miten kansanedustajat pyytävät tietoa käyttöönsä. He kuvasivat tietopyyntöjen tulevan usein kansanedustajan avustajan kautta. Kansan-edustaja ja hänen avustajansa nähtiinkin yhtenä yksikkönä, tiiminä, joka hoitaa tehtävää yhdessä. Yleisimmin tietopyyntöjä tehdään sähköpostitse tai puhelimitse. Lisäksi tieto-pyynnön tekee joko edustaja itse, hänen avustajansa, ministeri tai ministerin erityisavus-taja. Strategiset informantit myös kuvasivat, ettei kaikilta kansanedustajilta tule tieto-pyyntöjä lainkaan. Ministeriöiden informantit kuvasivat välittävänsä tietoa selvästi eniten ministerille ja hänen erityisavustajilleen. Yksittäiset kansanedustajat pyytävät tietoa mi-nisteriöistä harvoin, ja informantit arvelivatkin, etteivät ministeriöiden resurssit riittäisi kaikkien 200 kansanedustajan tietopyyntöjen täyttämiseen. Tietopyyntöihin vastataan joko henkilökohtaisilla tiedoksiannoilla tapaamisissa, puheli-mitse tai sähköpostitse. Tiedon muoto vaihtelee suullisesta tiedoksiannosta kirjallisiin tie-doksiantoihin. Kansanedustajille välitettävä tieto voi olla myös raportti, selvitys tai jul-kaistu artikkeli. Kuitenkin strategiset informantit pitivät kaikkein käyttökelpoisimpana kirjallisena tiedonmuotona lyhyitä ja tiiviitä esityksiä. Informantit myös kuvasivat, että joissakin suuremmissa selvityksissä poliittisessa ryhmässä voi mukana olla tiedonvälittä-jänä viranhaltija, jolla on myös poliittisesti hyväksytty mandaatti. Strategiset informantit kuvasivat, että mikäli eduskunnassa on tietotarve, joka osoitetaan eduskuntaa tukevalle viranhaltijalle tai ministeriölle, menee se aina työn prioriteettien kärkeen. Etusijalla ministeriöissä ovat ministerit, hallitus ja valiokuntien tietopyynnöt. Eduskunnan sisäisissä organisaatioissa myös eduskunnassa toimivien poliittisten ryhmien tietotarpeiden kerrottiin menevät yksittäisten kansanedustajien tietopyyntöjen ohitse. Yk-sittäiset kansanedustajat jäävät siis tietopyyntönsä kanssa ryhmien jälkeen. Ministeriöi-den priorisointia selittää jo se, että he tekevät työtä hallituksen ohjauksessa kyseiselle

56 ministerille. Eduskunnan sisäisessä tietopalvelussa taas tavoitteena on palvella mahdolli-simman suurta joukkoa ja saada eniten tiedon hankintaansa vaikuttavuutta. 4.2.2 Kansanedustajien henkilökohtainen osaaminen ja motivaatio Kansanedustajan tiedon tarve ja tiedon hyödyntäminen ovat myös kytköksissä hänen hen-kilökohtaiseen osaamiseensa, kokemukseensa, koulutukseensa ja motivaatioonsa. Kan-sanedustajan oma osaaminen on hänen tiedonkäsittelynsä perusta. Osa kansanedustajista kuvasi, ettei välttämättä koe tarvitsevansa yksityiskohtaista tietoa, sillä heillä voi olla jo laajempi asiantuntemus käsiteltävänä olevaan asiaan. Toisaalta kan-sanedustajat itse arvelivat, että kansanedustajan oma suhtautuminen olemassa olevaan tietoon on riippuvainen hänen koulutuksestaan ja taustastaan. Mikäli kansanedustajan oma osaaminen on puutteellista tai hänen työorientaationsa on kevyt, heikentää se tiedon hyödyntämistä päätöksenteossa

H3 ” (tiedon hausta) Olen minä tietysti aina silloin kun minä koen sitä tarvit-sevani, mutta en minä niin kuin, että ei tavallaan, kun nippelitietoa ei tarvitse. Ja sitten omasta tavallaan niin kun, tavallaan uskoo hallitsevansa kuitenkin niin hyvin”

H4 . Se on tavallaan, sitten me tullaan siihen työorientaatioon, että millä työ-orientaatiolla itse kukin kansanedustaja tekee työtä. Suurin osa täällä työs-kentelevistä on hyvin vastuullisia ihmisiä mutta tätä työtä voi myöskin tehdä aika kevyellä työorientaatiolla”

Kansanedustajat korostivat rajatonta tiedonsaantioikeuttaan ja he näkivätkin, että kansan-edustajat saavat tietoa, mikäli sitä itse haluavat. He pitivät myös mahdollisena, että kan-sanedustaja itse voi toimia oman tiedonkäyttönsä esteenä, mikäli kansanedustaja itse ei ole kiinnostunut asiasta tai osaa hyödyntää tiedonsaantioikeuttaan. Kansanedustajat näki-vät myös. että edustajien tulisi myös osata hyödyntää omaa avustajaansa tiedon hankin-nassa. Kansanedustajat hyödyntävät omaa koulutustaan ja kokemustaan eduskuntatyössä. Kan-sanedustajat näkivät, että heidän oma osaamisensa on hänen tiedonkäsittelynsä perusta,

57 ja erityisesti tämä osaaminen korostuu erikoistuneessa valiokuntatyöskentelyssä. Haasta-tellut kansanedustajat kuvasivat, että heillä on myös substanssi osaamista ja omaa kiin-nostusta sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsiteltävinä oleviin asioihin. Strategisten informanttien reflektio Kun strategisilta informanteilta kysyttiin, millaista tietoa he olivat tuottaneet kansanedus-tajien päätöksentekoon, nousi vastauksissa esiin selkeästi se, että informantit pitivät kan-sanedustajien tietotarpeita hyvin erilaisina. Erityisesti kansanedustajan koulutuksella nähtiin olevan yhteys tietotarpeeseen. Käytännön tason kansanedustajille välitettävä tieto on informanteista erilaista kuin tutkijataustaisille. Toiset kansanedustajat voivat hallita käsiteltävänä olevan asian perusteellisesti oman koulutuksensa ja kokemuksensa perus-teella, kun toisille kansanedustajille sama asia voi olla äärimmäisen vaikea. Nämä taas vaikuttivat siihen, millaista tietoa kansanedustajille tuotettiin. Tiedon tarpeet vaihtelevat myös yksinkertaisimmista puheiden valmisteluiden pohjalla tarvittavista tiedoista laajempiin selvityksiin. Osa informanteista kuvasivat, että kansan-edustajan tietopyynnöt voivat olla myös hyvin yksityiskohtaisia kysymyksiä.

H8 …se tarve tulee sen edustajan toiminnasta, jos hän joutuu puhumaan tai kirjoittamaan tai ottamaan kantaa johonkin, mennä haastatteluun. Jos ei hän tunnista asiaa itse niin hän pyytää sitä tietopohjaa. Kuinka laajaa ja minkä asteista se on niin se riippuu siitä tietotarpeesta, ja tietysti siitä yksittäisen edustajan tavasta käyttää tietoa. Täällä on tutkimussuuntatutuneita edustajia, joilla on korkea siis korkein tutkinto, tohtorin tutkinto tai on työskennellyt sellaisessa työssä, mutta sit on tämänlaisia käytännöllisen tason ihmisiä jotka tarvitsevat sitten omanlaiseensa tietoa, että se on laidasta laitaa”

Strategiset informantit näkivät, ettei kenelläkään ole inhimillisesti voimavaroja omaksua ja hankkia kaikkea tietoa. Siksi useimmat informantit myös ehdottivat, että kansanedus-tajien tulisikin erikoistua. Kansanedustajan erikoistuminen mahdollistaisi hänen voima-varojensa keskittymisen erikoisalaan. Strategiset informantit näkivätkin asian eduskunta-ryhmien välisinä työnjakokysymyksinä.

58 4.2.3 Toimintaympäristön vaikutus tiedon hyödyntämiseen Kansanedustajien mukaan toimintaympäristöllä, organisaatiolla ja työn organisoilla on vaikutusta tiedon hyödyntämiseen. Kansanedustajat pitivät merkittävimpänä tiedon käy-tön estäjänä työssä esiintyvää kiirettä, epätasaisuutta ja hektisyyttä. Kansanedustajien työ ruuhkautuu, kun hallituksen esityksiä käsitellään valiokunnissa, eikä edustaja itse pysty suunnittelemaan oman työnsäorganisointia. Kiireen hallitsemiseksi toivottiin työnsuun-nittelua ja hallituksen esitysten saapumisen aikatauluttamista valiokuntiin paremmin. Yhdessä haastattelussa kansanedustaja nosti esiin myös toimintaympäristön vaikutuksen tutkimustiedon hyödyntämiseen. Toimintaympäristössä ei ole sisäänrakennettua oletusta tutkimustiedon hyödyntämisestä, mikä kansanedustajan näkemyksen mukaan toimii myös tiedon käytön estäjänä. Kansanedustaja toivoikin, että organisaatio rohkaisisi kan-sanedustajia enemmän tutkimustiedon hankintaan ja tietoon perustuvaan päätöksente-koon.

H4”Kyllä minä kaikessa päätöksessä haluan selvittää onko tutkimustietoa ja minkälaista tutkimustietoa on, ja ottaa sen sinne taustalle. Mutta minä en ole ollenkaan vakuuttunut, että tämä on kaikilla kansanedustajilla se tapa tehdä tätä työtä. Ei se niin kuin ole itsestään selvä asia että täällä, niin kuin roh-kaistaisi tämänlaiseen toimintaan, tai että se olisi itseasiassa edes tässä mei-dän systeemissä jotenkin, itsestään, niin kuin tänne sisälle rakennettu asia.”

Kansanedustajat mainitsivat myös uusien kansanedustajien perehdytysohjelman, johon toivottiin lisää tiedonhakuun liittyvää perehdytystä. Myös avustajille nähtiin tarpeel-liseksi tiedonhakuun perehdyttäminen. Strategisten informanttien reflektio Strategisille infomanteille kerrottiin, että kansanedustajat kokivat, ettei heillä ollut riittä-västi aikaa perehtyä käsiteltävinä oleviin asioihin, sillä työn hektisyys ja kiire estivät tä-män. Myös strategiset informantit pitivät kiirettä oleellisimpana ongelmana, joka on esiintynyt työssä jo pitkään. Kiireen myös nähtiin lisääntyneen viime vuosina. Strategiset informantit myös kuvasivat eduskuntaa reaktiivisena laitoksena, johon vyöryy päätettäviä asioita globaalilla tasolla, eikä kaikkiin asioihin ole mahdollista hankkia tietoa siinä ajassa, jona päätökset on saatava aikaan.

59 4.3 Päätöksentekoa tukeva tieto 4.3.1 Tiedon saatavuus, esitystapa ja laaja-alaisuus. Kysyttäessä kansanedustajilta, millaiset tekijät edistävät tiedon hyödyntämistä, esiin nou-sivat eniten tiedon muoto ja saatavuus. Kansanedustajat kuvasivat käyttökelpoisimman tiedon muodon olevan lyhyt ja ytimekäs tiivistelmä, joka on pituudelta maksimissaan yh-den sivun mittainen. Tiedon tulee myös olla helposti saatavissa, ja tieto tulee esitellä help-potajuisessa muodossa. Osa kansanedustajista halusi, että heillä tulisi myös olla mahdol-lisuus keskustella asiasta tiedon tuottajan kanssa, ja siksi tiedon mukana tulisi olla tiedon tuottajan yhteystiedot. Kansanedustajat kertoivat henkilökohtaisten tiedoksiantojen etuna olevan se, että he voivat esittää myös tiedonvälittäjälle kysymyksiä. Henkilökohtaisia tie-doksiantoja saadaan eniten valiokuntien asiantuntijakuulemisissa, mutta myös puheli-mitse sekä erilaisissa tapaamisissa. Kaikki kansanedustajat kokivat, ettei heillä ollut aikaa lukea pitkiä selvityksiä. Kansan-edustajat kuvasivat varsinaisiin tutkimuksiin perehtymisen vähäiseksi tai osittaiseksi, jol-loin tutkimuksesta pyritään mm. löytämään luotettavuuden arvioimiseksi tarvittava tieto. Kansanedustajan työssä esiintyvä kiire nähtiin selvästi tutkimuksiin perehtymisen estä-jänä.

H4 ”Kyllä minulla aina niin kuin on se perustana, että minun pitää saada selville, että onko tästä asiasta tutkimusta. Mutta sitten joskus on niin kiire, joskus on niin valtavan kova paine niin kuin näissä lakiesityksissä, että ei kerta kaikkiaan ehdi, eikä kerta kaikkiaan kerkiä” H1 ”Kyllä sanoisin että yleensä kansanedustajat ovat työssään niin kiireisiä, ettei varsinaista tutkimusmateriaalia ehdi käydä läpi. Vaan prosessi menee ikään kuin niin, että jos kyseessä on itselle kovin vieras asia, niin silloin mie-luumminkin tukeutuu asiantuntijoihin, että mikä on heidän näkemyksensä siitä, että mikä on relevantttia tietoa kussakin asiassa, että varsinaista niin kuin tutkimusmateriaalia, ei tässä työssä juurikaan ehdi kahlata läpi.”

Osa kansanedustajista myös näki eduskunnan sisäisen intranetin välineenä tiedon hyö-dyntämisen parantamiseksi. Intranettiin mm. suunniteltiin listausta tutkijoiden yhteystie-doista ja toivottiin, että eri valiokuntien omille intranetin sivuille tuotettaisiin uutisvirtana

60 tietoja tutkimuksista, jotka koskettivat kyseisen valiokunnan aihealuetta. Näin ajankoh-taiset tutkimukset tulisivat kansanedustajan omalle työpöydälle huolimatta siitä, mitä asi-oita valiokunnassa sillä hetkellä käsitellään. Kansanedustajat kuvasivat olevansa tietotulvassa, jossa ongelmana on tunnistaa luotet-tava tieto. Erityisesti sähköposti kuvattiin ongelmalliseksi, koska sähköpostia tulee pal-jon, se on usein saman sisältöistä ja sisältää pitkiä tekstejä. Osa kansanedustajista olikin huolissaan siitä, että osa sähköpostitse välitetystä tiedosta saattaa jäädä huomaamatta, vaikka tieto olisikin edustajalle tärkeää. Perinteisen kirjepostin kansanedustaja huomaa varmimmin, sillä sitä he saavat vähemmän.

H6”Vaikka arvostan kansalaispalautetta suunnattomasti, nii nyt sitä tulee niin paljon että on ihan oikeasti tärkeitä asioita mitkä ilmaistaan sähköpos-tinvälityksellä jää sinne kansalaispalaute paljouden varjoon ja hukkuu sinne (-leikattu-) Mikä edistää päätöksentekoa niin lyhyet ytimekkäät viestit ja ta-paamiset ja kenties kirje. Kirjeitä ei tule niin paljon että ne jäisi huomioi-matta.”

Kansanedustajat pitivät tärkeänä, että hallitusten esitysten pohjalla olevan viranomaisval-mistelun tulisi olla laadukasta ja hallinnon rajat ylittävää. Jo valmistelun tulisi perustua laaja-alaiseen tietoon, jossa eri näkökulmat on otettu huomioon ja tutkimustietoa käytetty riittävästi. Valmistelussa tiedon tulisi olla jo mahdollisimman valmiissa muodossa.

H6”Valmistelevien elimien elikkä käytännössä eri viranomaisten ministeriöi-den tulisi keskustella ja vaihtaa tietoa enemmän keskenään. Jolloin se tulisi valmiimmaksi pureskeltuna päättäjien pöytään.”

Strategisten informanttien reflektio Strategisilta informanteilta myös kysyttiin, millaisessa muodossa tieto tulisi kansanedus-tajille välittää. Kaikki strategiset informantit näkivät, että tieto tulee välittää kansanedus-tajille hyvin tiiviissä ja lyhyessä muodossa. Pelkistetyt katsaukset, koosteet, yhteenvedot, selvitykset ja muistiot nähtiin kansanedustajille käyttökelpoisina. Kansanedustajalle vä-litetyt tiivistelmät saisivat olla informanttien näkemyksen mukaan pituudeltaan maksi-missaan puolesta sivusta yhteen sivuun.

61 Informantit näkivät, että tutkijayhteisön kulttuuri tiedon tuottajana asettaa rajoja tiedon käytettävyydelle. Osa informanteista ehdottikin, että tieteentekijöiden tulisikin harjoitella kirjoittamaan lyhyitä, uutisen kaltaisia juttuja tutkimuksistaan, jotta ne tulisivat paremmin poliittisten päättäjien käyttöön. Strategiset informantit ymmärsivät kuitenkin, että tutki-joiden tavoitteet tiedon raportoinnissa usein tähtäävät tieteellisiin meriitteihin, eivätkä nämä tieteelliset raportit palvele päätöksentekijän tarpeita.

H11”(katkaistu)…silloin kun nopeessa päätöksenteossa tarvitaan se valistu-nut paras tieto, niin silloin se pitäisi pystyä pelkistämään jotta sille tulee käyt-töä, muuten se jää käyttämättä helposti. Ja tässä mä luulen, et se on niin kuin tämä kulttuurien ero vaan, että päätöksentekijä ei arvosta sitä tuota sellaista akateemista kuviota mikä niihin liittyy, et on tämä ja tämä järjestys ja kaikki raportoidaan näin, vaan et päätöksentekijä arvostaa sitä et hän tietää mikä on se niin kuin se paras arvio tästä tilanteesta. (-katkaistu-) mutta että enem-män ja enemmän mennään kyllä siihen suuntaan, et vaikka pitää olla se huo-lellinen tutkimus, niin sen lisäksi pitää pystyy tarjoamaan se hyvin ja se on oma taitonsa. Ja mä luulen siinä on aikapaljon petrattavaa kanssa et osaa sen tarjota eteenpäin ja on aktiivinen siinä.”

Strategiset informantit myös kiinnittivät huomiota tutkijoiden osaamiseen tarjota tietoaan eteenpäin. Tuloksien tiivistäminen nähtiin oleelliseksi, samassa niiden oikeanlainen tar-joaminen päätöksentekoon. Informantit näkivätkin, että tutkimuksista tulisi kirjoittaa ly-hyitä uutisen tyylisiä juttuja, joissa olisi viittaus siihen, mistä saa tutkimukseen liittyen lisätietoa. 4.3.2 Tutkimusten luotettavuus Tutkimuksen luotettavuuden arviointia kuvattiin useissa haastatteluissa. Osa kansanedus-tajista kuvasi valitsevansa tutkimuksen luotettavuuden perusteella hyödyntämiään tutki-muksia. Kansanedustajat myös kuvasivat, että tutkimustiedon luotettavuuden arviointi voi olla vaikeaa. Samoista asioista voi olla erilaisia tutkimuksia, ja tuloksetkin vaihtelevat tieteenalasta ja tutkimuksen lähtökohdista riippuen. Kansanedustajat myös näkivät, että tutkimukseen valitut lähteet voivat olla näkökulmasta riippuvaisia ja vaikuttavat näinol-len myös tutkimuksen tuloksiin. Osa kansanedustajista näkikin, etteivät tutkimuksetkaan ole täysin arvovapaita. Lisäksi niiden tutkimusten valintaan joihin päätöksenteossa lo-pulta nojataan, liittyy myös poliittista arvovalintaa.

62

H5” Kun siellä on olemassa erilaisia tieteenaloja jotka lähestyy asiaa eri ta-valla, eri, miten mä sanoisin aikajänteellä, ja toinen sadan vuoden, toinen tuhannen vuoden niin sieltä sitten syntyy erilaisia näkemyksiä. Jolloin tieten-kin on kysymys että et mihin sä niin kun luotat, ja minkä tieteellisen tiedon sä otat sitten käyttöösi. Siihen liittyy sitten poliittista arvovalintaa”

Yksi kansanedustajista kuvaili myös menettäneensä luottamusta tutkijoita kohtaan. Syynä tähän oli tutkijoiden julkisen mielipiteen muuttuminen sen jälkeen, kun päätöksiä oli tehty tutkimustulosten esittämällä tavalla.

H3 ”2010 kaikki tutkijat olivat yksimielisiä, sitä mieltä että perusturvaa pitää parantaa erityisesti, (viittaa tutkijoiden mielipiteeseen) korotetaan satasella ja sitten me korotettiin sitä satasella niin se ei riittänytkään, sit se olikin Ei, tää on huonojuttu kun te näin vähän korotitte, mä menetin vähän uskoa tutki-joihin”

Strategisten informanttien reflektio Strategisille informanteille kerrottiin kansanedustajan kokemuksesta luottamuspulan syn-tymiseen tutkijoita kohtaan. Informanteiltä kysyttiin, olivatko he kokeneet vastaavaa luot-tamuspulaa ja miten he parantaisivat tutkijoiden ja kansanedustajien välistä luottamusta. Kukaan strategisista informanteista ei ollut kokenut sellaista luottamuspulaa tutkijoita kohtaan kuin kansanedustaja kuvasi. Lisäksi informantit näkivät, ettei tutkimustiedon kuulukaan esittää suoria toimenpiteitä poliittiselle päätöksenteolle, sillä tutkimustieto ei ole koskaan täysin arvovapaata. Informantit myös näkivät, että kansanedustajien tulee kuitenkin tehdä päätökset itse, eivätkä he voi saada poliittisia ratkaisuja tutkijoilta. Strategiset informantit eivät pitäneet tutkimuksiakaan täysin objektiivisina, vaan infor-mantit näkivät eri koulutukuntien ja tutkimuksen taustaoletuksien ohjaavan tutkimustu-loksia. Strategiset informantit myös näkivät, että asiantuntijoilla on usein myös oma agenda, joka ei ole arvovapaata. Siksi informanttien mielestä tutkimuksen luotettavuutta parantavat tutkimuksen lähtökohtien, taustaoletuksien ja muiden tuloksiin vaikuttavien asioiden näkyviin tuominen.

H8 ” (asiantuntijasta) Se ei ole sillain arvovapaata kun asiantuntija tulee valiokuntaan, niin hänellä on siinä joku oma agenda, miten hän tuo sen tut-kimuksen.”

63

H11 ”Jokaisesta tutkimusasetelmasta voi tulla erilaiset tulokset. Niin tuota, mä luulen että just tämänlaisissa isoissa asioissa, näin isoissa uudistuksissa kuin tämä sote -valmistelu on ollut, niin kuin semmoisia et ne ei heti välttä-mättä hahmota, että ne ei ole niin kuin ristiriitaisia vaan ne ovat vain eri asiaan vastaavia tuloksia. Ja ne pitäisi pystyä aina silloin selittämään totaa-lisen selkeästi auki, ettei jää sitä epäluottamusta.”

Strategiset informantit ehdottivat, että tutkijoiden ja kansanedustajien välistä luottamusta voitaisiin parantaa tutkimuksen raportoinnin parantamisella ja kansanedustajien että tut-kijoiden välisillä vuoropuheluilla ja seminaareilla. Tutkijoiden ja kansanedustajien seura mainittiin useammissa haastatteluissa sekä tiedonvälityksen foorumina että mahdollisena kanavana suunnitella ja parantaa tutkimustiedonkäyttöä poliittisessa päätöksenteossa. 4.4 Tieto sosiaali- ja terveysvaliokunnan päätöksenteossa 4.4.1 Asiantuntijakuulemiset Kansanedustajilta kysyttiin mitä tietoa hyödynnetään valiokunnan työskentelyssä ja mi-ten tiedon hyödyntäminen valiokunnan työskentelyssä näkyy. Kansanedustajat kuvasivat valiokunnan asiantuntijakuulemisia keskeisimpinä valiokunnan päätöksenteossa. Valio-kuntien lausunnot perustuvat asiantuntijakuulemisiin, eikä lausuntoihin tuoda asioita asi-antuntijakuulemisten ulkopuolelta. Kansanedustajat itse kokivatkin, että oikeiden asian-tuntijoiden valikoiminen kuultaviksi valiokuntaan on tärkeää, sillä valiokunnan asiantun-tijat vaikuttavat ratkaisevasti saatavilla olevaan tietoon. Kansanedustajat kuvasivat kuultavien asiantuntijoiden valikoituvan aina käsiteltävän asian mukaan. Valiokunnan kokenut valiokuntaneuvos ehdottaa valiokunnan asiantunti-jakuulemisiin listaa, jonka valiokunta hyväksyy ja tarvittaessa muokkaa. Lisäksi asian-tuntijakuulemisia voidaan laajentaa asian käsittelyn edetessä, mikäli kansanedustajat nä-kevät sen tarpeelliseksi. Kansanedustajat myös kuvasivat, että kansanedustajalta itseltään vaaditaan uskallusta ja kykyä vaatia lisää kuultavia asiantuntijoita, mikäli hän itse kokee sen tarpeelliseksi. Valiokunta päättää kuultavista asiantuntijoista itsenäisesti, ja siksi haastatteluissa korostettiin, että kansanedustajilla itsellään on täydellinen mahdollisuus vaikuttaa kuultaviin asiantuntijoihin. Kansanedustajat kertoivat myös, että valiokunnassa

64 on saatettu jopa äänestää kuultavista asiantuntijoista, kun valiokunnassa ei ole oltu yksi-mielisiä kuultavista asiantuntijoista. Kansanedustajat pitivät lakia valmistelevaa asiantutijatahoa automaattisesti valiokun-nassa kuultavana asiantuntijana. Tämän lisäksi nostettiin esiin lakia toimeenpaneva taho, sekä järjestöt ja kolmannen sektorin toimijat, joihin laki vaikuttaa. Kansanedustajien haastattelussa nousi myös esiin, että kuultavat asiantuntijat ovat usein samoja. Joidenkin kansanedustajien näkemyksen mukaan olisi tarpeen vaihtaa asiantuntijoita, jotta valio-kuntaan tulisi myös toisenlaista näkökulmaa. Kansanedustajat näkivät, ettei aina käsitel-tävästä asiasta ole saatavilla tutkimustietoa ja myös kokemusasiantuntijoiden tiedon näh-tiin olevan tärkeää valiokuntien kuulemisissa.

H3”Niin silloin kyllä parhaat asiantuntijat olivat ne ihmiset jotka tekee töitä niiden nuorten kanssa joihin se etuuden heikennys kohdistuu. He pystyvät ker-tomaan et minkälaista siellä niiden kaikkien syrjäytyneiden nuorten kanssa on ja mitä se leikkaus niille merkitsee.”

Osa kansanedustajista kuvasi valiokunnassa kuultavia asiantuntijoita maan parhaimpina asiantuntijoina, kun taas osa kansanedustajista ei ollut vakuuttunut siitä, tuovatko asian-tuntijat riittävästi ja laaja-alaisesti tutkimustietoa valiokunnalle. Kansanedustajat kuvasi-vat että yhtenä kuultavana asiantuntijana on aina asiaa valmistellut ministeriön virkamies. Osa kansanedustajista kuvasi, että valiokunnassa kuullaan turhia asiantuntijoita. Turhina kuulemisina pidettiin sellaisia kuulemisia, joilla ei nähty olevan merkitystä lopputulok-seen, jos tämä tiedettiin jo ennen kuulemista. Lisäksi sellaiset asiantuntijakuulemiset, joissa asiantuntija lukee lausuntonsa sanasta sanaan, koettiin turhana. Toisaalta asiantun-tijatiedolla ei nähty olevan mitään merkitystä, jos puolueessa oli jo päätetty linjaukset, miten asiassa edetään.

H2 ”Paljon turhia asiantuntijoita, usein joudutaan kutsumaan sellaisia jotka tavallaan jo tiedetäänkin jo että mitä he tuo niin on hyvin subjektiivista, ja sillä ei tule olemaan vaikutusta tähän päätöksentekoon. Mutta jotta se olisi kattavaa se kuuleminen, niin usein joudutaan kuulemaan niin kuin tavallaan turhaankin, mutta se on kuitenkin niin kuin sanotaan että täytyy pyrkiä kui-tenkin sitten kattavasti, kaikkilla on mahdollisuus joita se asia koskee tuoda esille.”

65 Kansanedustajat kuvasivat valiokuntakuulemisia, joissa oli perusteellisesti kuultu eri ta-hoja. Useimmissa haastatteluissa käytettiin esimerkkinä sote-uudistusta, jossa oli kuultu lähes sata asiantuntijaa ja joissa asiantuntijakuulemisia oli laajennettu asian käsittelyn edetessä. Vaikka sote-uudistusta ei saatu päätökseen viime hallituskauden aikana, antoi-vat kansanedustajat kuitenkin ymmärtää, että sote-uudistuksen asiantuntijakuulemiset ja valmistelu olivat poikkeuksellisen hyviä. Strategisten informanttien reflektio Strategisille informanteille kerrottiin, että kansanedustajat pitivät valiokuntien asiantun-tijakuulemisia keskeisinä valiokuntien työskentelyssä. Strategiset informantit kuvasivat myös valmistelusta vastaavan ministeriön asiantuntijan olevan aina valiokunnan kuulta-vien listalla. Osa informanteista kuitenkin kuvasi, että joskus valmistelevan ministeriön asiantuntijan kuulemisisessa oli havaittavissa, että asiantuntija on itse eri mieltä lopputu-loksesta kuin mitä hallituksen esityksenä tuo esiin. Toisaalta joskus osa informanteista oli havainnut, ettei kaikkia näkökulmia tai asioita tuoda valiokunnassa esille, jos ne ovat po-liittisesti epäedullisia hallituksen ajaman politiikan kannalta. Osa informanteista näki, että ministeriöiden virkamiehet työskentelevät hallituksen alaisina, jolloin he eivät voi lähtö-kohtaisesti olla kriittisiä hallituksen esitystä kohtaan.

H10 ”…Voi tietysti vaikuttaa sen valmistelijan henkilökohtaiset mielipiteet-kin, mutta valmistelijan tehtävä silloin kun sitä tietoa valiokunta kysyy, niin jos ajattelee hallituksenesityksen valmistelijaa, niin hänen tehtävänsä tietysti on valiokunnalle ikään kuin puolustaa sitä hallituksen esitystä. Et hänen teh-tävänsä ei ole olla kriittinen sitä esitystä kohtaan, mutta aika usein sitten ta-valla tai toisella saattaa näkyä se että esittelijä tai valmistelija on tuota miksei jopa niin kuin erimieltä siitä itse loppu tuloksesta”

H8 ”Jos valmistelijoilla tarkoitat ministeriöitä ja virkamiehiä niin siellä mi-nisteriössä viimekädessä siitä valmistelusta päättää ministeri, joka on se ylin päättäjä. Se ei tarkoita sitä etteikö virkamiehet pyrkisi tekemään puolueetonta valmistelua jossa tuodaan hyvät ja huonot puolet esiin, mutta että he ei sit taas päätä siitä et mitä asioita sit viimekädessä eduskunnalle esitellään…”

Osa informanteista kuvasi havainneensa, ettei kaikkia tarvittavia selvityksiä ollut valmis-telussa aina tehty, ja että tämänlaisia selviä tilanteita oli ilmennyt heti valiokunnan käsit-telyn alkuvaiheessa. Valiokunnassa kuultavina asiantuntijoina nostettiin esiin lisäksi lakia toimeenpaneva taho, järjestöt ja kolmannen sektorin toimijat, joihin laki vaikuttaa.

66 Kun informanteille esitettiin, että osa kansanedustajista piti osaa asiantuntijakuulemisista turhina, osa informanteista ei nähnyt, että tarpeettomia asiantuntijakuulemisia valiokun-taan pyydettäisiin. Toisaalta osa pitikin kysymystä asiantuntijakuulemisista ongelmalli-sena, jos niillä ei todellisuudessa ole vaikuttavuutta itse esitykseen. <tuolloin niitä voi-daan pitää turhina. Strategiset informantit kuitenkin korostivat kansanedustajien mahdol-lisuutta valikoida haluamansa asiantuntijat. Lisäksi valiokuntaan pyydettyjä kirjallisia lausuntoja oli viime aikoina lisätty. Kirjallisten lausuntojen heikkoutena kuitenkin pidet-tiin sitä, etteivät kansanedustajat voineet esittää lisäkysymyksiä asiantuntijalausunnon an-tajille. Strategiset informantit kuvasivat, että valiokunta nimeää harvoin haluavansa asiantunti-jan, vaan usein pyydetään joltakin organisaatiolta asiantuntijaa kuultavaksi. Ministeriöi-den informantit kuitenkin näkivät, että he lähettävät aina valiokuntiin kuultaviksi parhaat asiantuntijansa. Strategiset informantit kertoivat että valiokuntien kuulemisiin tulee kutsu yleensä hyvin nopealla aikataululla, eikä ministeriöissä siksi aina ole käytettävissä riittä-västi aikaa valmistautua kuulemiseen. Lisäksi informantit pitivät mahdollisena että asi-antuntijaa ei pidetä parhaimpana asiantuntijana, jos kansanedustaja on itse eri mieltä esi-tyksestä. Strategiset informantit eivät nähneet valiokunnan käytännöissä parantamisen varaa. Kui-tenkin nähtiin, että valiokunnissa saattaa tulla niin paljon tietoa, kansanedustajalla ei vält-tämättä ole mahdollisuutta omaksua sitä kaikkea. 4.4.2 Valmistelun objektiivisuus Kun kansanedustajat kuvasivat valiokunnissa kuultavia asiantuntijoita, esiin nousivat val-mistelun laatu, luotettavuus ja objektiivisuus. Kansanedustajat kuvasivat odottavansa laa-dukasta, luotettavaa, laaja-alaista ja monia näkökulmia huomioon ottavaa valmistelua. Kansanedustajille yksi tärkeimmistä tietolähteistä on ministeriöiden lain valmistelu. Kui-tenkin osa haastatelluista kansanedustajista epäili, että tutkimustietoon ei ole nojauduttu tarpeeksi, eivätkä kaikki hallituksen esitykset perustu faktatietoon. Erityisen ikävänä ti-

67 lanteena kuvattiin sellaista lakiesitystä, joka oli kirjoitettu poliittisiin tarkoitusperiin so-pivalla tavalla. Osa kansanedustajista epäili myös, ettei vaikuttavuusarviointeja ole aina tehty riittävästi. Kansanedustajat odottivat, että virkamiesvalmistelun tulisi olla niin laa-dukasta, ettei sen luotettavuutta tarvitsisi enää epäillä. Haastatellut kansanedustajat olivat myös huomanneet, ettei valmisteluissa ja hallituksen esityksissä ole juurikaan viittauksia tutkimuksiin.

”H1 Niinkin, mikä hyvin ikävätilanne on se, että lakiesitys on kirjoitettu po-liittisesti tarkoitushakuisesti. Eli siinä on käytetty perustelu osioissa, niin kuin valikoidulla tavalla asiantuntijoita, niin kuin poliittisin tarkoitusperiin sopi-villa tavalla. Mikä saattaa ilmetä siinä, että kun lakiesitystä käsitellään va-liokunnassa ja valiokunta kuulee erilaisia asiantuntijoita tai erilaisia asian-tuntija tahoja, niin saattaa käydä ilmi, että lakiesityksessä on haluttu käyttää yhtä asiantuntijatahoa, ja taas sivuttaa toinen toisen asiantuntijatahon näkö-kulma, joka mahdollisesti ei olisi sopinut ministeriön tai ministerin tarkoitus-periin.”

Kansanedustajat näkivät, että eri asiantutijat voivat tuoda esille erilaisia tutkimuksia, jotka edistivät kyseisen asiantuntijan omaa agendaa. Toisaalta osa kansanedustajista ku-vasi, että tieto joka tulee luotettavasta lähteestä, otetaan kyllä huomioon päätöksenteossa. Tämänlaisina vakuuttavina lähteinä mainittiin mm. THL, Valvira ja Kuntaliitto. Strategisten informanttien reflektio Strategisilta informanteilta kysyttiin tiedon objektiivisuudesta silloin, kun se tulee val-mistelijoilta. Strategiset informantit pitivät tärkeänä, että valmistelu on tehty huolellisesti, jotta poliittiset päättäjät voivat keskittyä päätöksentekoon sen sijaan, että joutuisivat poh-timaan valmistelun pätevyyttä. Heidän näkemyksensä mukaan poliittisessa päätöksente-ossa tulisi keskittyä arvovalintoihin, kun viranomaisten tehtävänä on esitellä ja valmis-tella päätöksenteon pohjaksi tietoa eri vaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista. Strategiset informantit näkivät, että valmistelussa tietoa hankitaan riippumatta siitä, onko se poliittisesti edullista vai epäedullista. Informantit kuitenkin kuvasivat, että poliittinen ohjaus saattaa ulottua jo viranomaisten valmisteluvaiheeseen. Tällöin asetetaan poliittisen tahdon mukaisia reunaehtoja, joita voi olla vaikea sovittaa valmisteluun. Lisäksi viran-omaiset saattavat jopa tietää että poliittinen päätös on tehty jo ennen valmistelua. Viime kädessä kuitenkin ministeriöiden valmistelua ohjaa ylintä päätösvaltaa kantava ministeri.

68 Strategisten informanttien näkemykset vaikuttavuusarvioiden riittävyydestä vaihtelivat. Osa näki niiden olevan nykyisellään hyvin kattavia, kun taas osa näki, että niissä toden-näköisesti on puutteita. Ongelmaksi nähtiin myös valmisteluihin varattu epärealistinen aikataulu, jonka vuoksi lain edellyttämistä vaikuttavuusarvioinneista joudutaan tinki-mään. Strategiset informantit kuitenkin näkivät, että tästä huolimatta viranomaisten on pyrittävä tuottamaan laadukasta valmistelua. Valmistelun tulisi heistä olla erillinen osa prosessia, josta poliittinen päätöksenteko on selkeästi erotettavissa. 4.4.3 Valiokunnan työskentely Kaikki kansanedustajat kuvasivat sosiaali- ja terveysvaliokunnan työskentelyä hyvin kii-reisenä. Sitä myös luonnehdittiin eduskunnan työleiriksi, sillä kyseiseen valiokuntaan saapuu enemmän lakeja käsiteltäviksi kuin moniin muihin valiokuntiin. Kansanedustajat kokivat tiukan aikataulun rajoittavan eniten kuultavien asiantuntijoiden määrää. Valiokuntakuulemiset tapahtuvat suljettujen ovien takana, ja suurin osa kansanedustajista piti tätä hyvänä valiokunnan työrauhan takaamiseksi. Yksi kansanedustaja kuitenkin näki, että tiedon hyödyntäminen parantuisi, mikäli politiikka olisi läpinäkyvämpää, sillä kan-salaiset pystyisivät ajantasaisesti arvioimaan sitä, millaiseen tietoon päätöksenteko perus-tuu. Kansanedustajat myös kuvasivat, että valiokunnan sisäinen työskentely on asiantuntija-maista. Valiokunnan työskentelyilmapiiri on hyvä, ja kansanedustajat kykenevät työsken-telemään yhteistyössä hyvin ilman puolueiden asettamia rajoja, vaikka ne vaikuttavatkin varsinaiseen päätöksentekoon voimakkaasti. Nimenomaan valiokuntien suljettujen ovien nähtiin antavat työrauhaa. Strategisten informanttien reflektio Myös strategiset informantit näkivät että kansanedustuslaitoksessa esiintyvä työn hekti-syys ja kiire vaikuttavat myös viranhaltijoiden työhön. Lakien valmisteluun käytettävissä oleva aika ja viranhaltijoiden määrä on vähentynyt. Informantit myös huomauttivat, että lakien kirjoittamiseen vaaditaan työkokemusta, eikä pelkällä koulutuksella voida varmis-tua riittävästä osaamisesta lakien valmistelussa. Niukkenevat henkilöstöresurssit koettiin

69 ongelmaksi riittävän osaamisen turvaamiseksi ministeriöissä. Viranhaltijoiden vähyys ja valmisteluihin käytettävissä oleva aika nähtiin lainvalmistelua heikentävinä tekijöinä. In-formantit myös näkivät, että lainvalmistelun laadun turvaamiseksi ja parantamiseksi re-sursseja tulisi ensisijaisesti paremmin kohdentaa ministeriöiden käytettäväksi.

H7 ”(-katkaistu-) kun mä olen ollut töissä, niin nämä aika isot valmistelu teh-tävät niin niissä on aika tiukka aikataulu. Eli meitähän ohjaa tietysti tämän-laiset lainvalmistelun hyvät periaatteet ja hyvä hallintokäytäntö: hallintolaki, julkisuuslaki. Meillä on niin kuin tämänlaisia niin lainsäädäntöä, kuin tämän-laisia periaatteita joita pitäisi noudattaa, mutta usein nämä aikataulut on niin tiukat, että se ehkä huolestuttaa kaikkein eniten. Ja näyttää siltä, että näissä valmisteluissa tämä tahti tiivistyy, ja siitä voi sitten tulla se huoli, että virka-mies joutuu miettimään, priorisoimaan töitä ja miettimään, että onko jostakin sitten tingittävä jotta siinä valmistelussa, että se aikataulussa pysytään.”

Strategiset informantit myös kertoivat, ettei yliopistotutkijoita ole aina mahdollista saada valiokuntiin asiantuntijoiksi tiukasta aikataulusta johtuen. Useasti yliopistojen tutkijat ha-lusivat käyttää enemmän aikaa asian valmisteluun kuin valiokunnan tiukka aikataulu sal-lisi, ja siksi tutkijoita valiokunnassa ei ole aina kuultavina. Strategisen informantin mie-lestä tutkijat ovat niin tutkimusorientoituneita, etteivät halua antaa lausuntoa, mikäli eivät ole riittävästi perehtyneet asiaan ennen kuulemista.

70 5 POHDINTA 5.1 Tutkimuksen luotettavuus ja eettisyys Tässä tutkimuksessa tutkijan positio oli toimia täysin objektiivisesti, kunnioittaen hyvää tieteellistä käytäntöä (Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2009). Tutkimuslupaa pyydet-tiin suoraan tutkittavilta, ja tutkimukseen osallistuminen perustui vapaaehtoisuuteen ja suulliseen suostumukseen. Tutkittavia pyydettiin osallistumaan tutkimukseen sähköpos-titse. Myös tutkimusta koskeva tiedote toimitettiin sähköpostitse hyvissä ajoin ennen tut-kimusta. Lisäksi tutkimustiedote annettiin tulostettuna ennen haastattelun alkua ja tutkit-tavalla oli mahdollisuus esittää kysymyksiä tutkimuksesta. Suullinen suostus nauhoitet-tiin jokaisen haastattelun alkuun (suostumus on liitteenä viisi). Tutkittaville kerrottiin kir-jallisesti ja suullisesti oikeudesta keskeyttää tutkimus missä vaiheessa tahansa. Haastat-teluiden ajan pysyin tutkijana täysin neutraalina, vaikka haastateltavilta nousi voimakkai-takin mielipiteitä (Kuula 2006, 154-155). Tutkittavat eivät ole yksilöitävissä tutkimustuloksista (Kuula 2006, 106-107) , eikä myös-kään eroja poliittisten puolueiden välillä tuoda tutkimuksessa esiin. Tutkijan tärkeimpänä tehtävänä onkin tutkimukseen osallistuvien suojeleminen (Tutkimuseettinen neuvottelu-kunta 2009). Kansanedustajien ja virkamiesten työ onkin hyvin julkista, ja tämän lisää heidän tunnistamattomuuden suojelemisen tarvetta. Tutkimusaineistoa säilytettiin vain sähköisesti, ja aineistoa käsitteli vain tutkija itse. (Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2009.) Tutkimusmenetelmäksi valitsin peilimenetelmän, jolla tuotiin esiin sekä kriittisen realis-min mukaista kerroksellisuutta, että eri ryhmien välistä reflektiota. Menetelmän valinta on ollut kuitenkin haasteellinen, sillä aiempia tutkimuksia, joissa peilimenetelmää oli hyödynnetty, oli niukasti saatavilla. Tutkimuksen alussa ei siis ollut täysin selvää miten menetelmän kanssa edetään. Näin ollen yksi tärkeä osa tätä tutkimusta on ollut menetel-män testaaminen ja mahdollisesti suunnan näyttäminen niille, jotka haluavat samaa me-netelmää jatkossa käyttää. Menetelmä mahdollisti hyvin kansanedustajien näkemysten ja strategisten informanttien välisen reflektion.

71 Tutkimuksen kohdentuessa poliittiseen päätöksentekoon, sen kantavana voimana on ollut myös poliittinen sitoutumattomuus. Tutkijana pidin tätä erityisen tärkeänä, jotta tulokset olisivat mahdollisimman luotettavia. Poliittiset kannanotot olivat esillä niin teoreettisessa aineistossa kuin haastatteluissakin. Sitoutumattomuus ja neutraali tutkijan asemointi oli haastatteluiden onnistumisen perusedellytys (Tuomi & Sarajärvi 2009, 136). Tutkimuk-sen eri vaiheissa olen mielestäni poliittisessa sitoutumattomuudessa onnistunut. Tutkimukseen kutsuttiin kaikki kansanedustajat, jotka sopivat sen sisäänottokriteereihin ja joiden yhteystiedot olivat saatavilla. Kansanedustajien rekrytointi haastatteluun osoit-tautui kuitenkin vaikeaksi sillä kansanedustajat usein ilmoittivat, ettei heillä ollut aikaa osallistua tutkimukseen. Kaikki kansanedustajat, jotka suostuivat osallistumaan tutki-mukseen, otettiin tutkimukseen mukaan. On kuitenkin mahdollista, että haastatteluihin suostuneet kansanedustajat ovat valikoituneet esimerkiksi oman koulutustaustansa tai kiinnostuksensa perusteella tutkimukseen. Koska tulokset ovat hyvin heterogeenisiä, ja erilaisia näkemyksiä nousi esiin eri kansanedustajien haastatteluissa, niin uskon, että tut-kimuksen tulokset eivät ole kärsineet haastateltavien valikoitumisesta. Tosin haastateltuja kansanedustajia olisin tutkijana toivonut suuremman joukon, jolloin tutkimusaineistoa olisi saatu enemmän ja mahdollisesti monipuolisemmin. Strategisten informanttien valinta tapahtui taas harkinnan mukaan. Strategiset informantit valittiin pitkän pohdinnan jälkeen, ja tutkimuksen ohjaajat toimivat neuvonantajina inf-romanttien valinnassa. Valintaa ohjasivat henkilön virka-asema ja kokemus. Informant-tien monipuolinen valinta eri virastoista oli onnistunut ja näkemykset siksi monipuolisia ja tutkimusta rikastuttavia. Analyysi toteutettiin sisällönanalyysin periaatteiden mukaisesti. Analyysiyksiköt on tehty näkyviksi, ja tulokset on myös sen mukaisesti raportoitu. Analyysissa oleellista on se, että yksiköt on poimittu aineistosta tutkijan tulkinnan ja käsityksien mukaan. Tulkintaa on kuitenkin pyritty tekemään näkyväksi tuomalla autenttisia lainauksia esiin niin analyy-sissä kuin tulososiossakin, mikä mahdollistaa sen että lukija pystyy myös itse ymmärtä-mään miksi tutkija on päätynyt tiettyihin tulkintoihin. Laadullisella tutkimuksella ei kui-tenkaan koskaan pyritä täydelliseen yleistettävyyteen, ja jo yksittäinen merkitys voi olla merkityksellinen (Tuomi & Sarajärvi 2009, 134-136).

72 Tutkimuksen rajaus sosiaali- ja terveyspoliittiseen päätöksenteon kontekstiin ei ole joh-donmukaisesti esillä tutkimuksen eri vaiheissa, mutta tästä huolimatta rajaus oli välttä-mätön. Tutkimuksen rajaaminen sosiaali- ja terveyspolitiikkaan näkyy voimakkaimmin haastateltavien valinnassa. Teoreettisessa viitekehyksessä taas sosiaali- ja terveyspolitiik-kaan ei ole juurikaan erityistä huomiota kiinnitetty. Molemmat ovat olleet tutkijan teke-miä tietoisia valintoja. Rajaus tehtiin, jotta haastateltavat pystyivät tuomaan esiin juuri tämän kontekstin problematiikkaa ja toisaalta saatiin rajattua laadulliseen tutkimukseen soveltuva tutkimusjoukko. Kuitenkaan viitekehykseen ei ollut voimakasta tarvetta tehdä rajauksia, ja siksi tuloksia voidaan hyödyntää myös muun poliittisen päätöksenteon kon-tekstin tulkitsemisessa. Tutkimukseen ei ole saatu rahoitusta, eikä sitä ole tilattu minkään organisaation tarpee-seen. Tutkimus on tehty riippumattomasti, ja tutkija on kaikin tavoin pyrkinyt mahdolli-simman tarkkaan raportointiin sekä objektiivisuuteen tutkimuksen eri vaiheissa. 5.2 Keskeisten tuloksien tarkastelu Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitä tietoa sosiaali- ja terveyspoliittisessa pää-töksenteossa kansanedustajat käyttävät ja miten kansanedustajat itse käyttävät tutkittua tietoa. Lisäksi tavoitteena oli tuoda esiin asioita, jotka vaikuttavat tiedon hyödyntämiseen poliittisessa päätöksenteossa. Seuraavassa pyrin tarkastelemaan tuloksia Adrian Cher-neyn ja Brian Headin (2010) näyttöön perustuvan politiikan käytännön tukijärjestelmän mallin mukaisesti (ks. s.31-33). Tulokset on tukijärjestelmän mukaisesti tiivistettynä esi-tetty taulukossa neljä, kokonaisuuden selkeyttämiseksi. Päätöksenteon konteksti Poliittisen päätöksenteon kontekstissa tiukat aikataulut, poliittiset voimat ja valta vaikut-tavat päätöksentekoon. Kansanedustajat joutuvat tekemään vaikeitakin valintoja, joihin vaikuttavat monenlaiset eri näkökulmat, kuten resurssit ja inhimilliset vaikutukset. Yh-teiskunnan ongelmat voivat olla hyvin monitulkintaisia ja vaikeita (Jalonen 2015, 61,64), mikä entisestään tekee päätöksenteosta monimutkaisempaa. Sosiaali- ja terveydenhuol-lon päätöksenteolta odotetaan myös laajemman evidenssin kuten tutkijoiden, asiantunti-joiden, sosiaalisten arvojen ja potilaiden näkökulmien huomioon ottamista (Orton ym.

73 2011.) Koska kaikki päätöksentekoon vaikuttavat faktat ja tieto ovat tuskin koskaan arvi-oitavissa (Elster 2010,22; Hyyryläinen 2012,49), on poliittinen päätöksenteko rajoitettua rationaalista päätöksentekoa (Simon 1979,117). Arvovalinnat ovat oleellinen osa poliit-tista päätöksentekoa. Selvästi tutkimuksen tuloksista ja aiemmasta kirjallisuudesta (Fu-rubo 2003,74-75), käy ilmi, että kansanedustajat joutuvat tekemään arvovalintoja, mikä on jatkuvaa kamppailua, ja sisältää konflikteja erilaisten intressien ja toimijoiden välillä (Winter 2006, 151-152; Palonheimo & Wiberg 2012, 52). Pelkästään tutkimustiedon va-rassa ei tehdä poliittisia päätöksentekoja (Khatri-Chetri ym. 1990; Lähteenmäki-Smith & Kuitunen 2015, 115-116). Kaikki rationaalisuuden erilaiset muodot esiintyvät poliitti-sessa päätöksenteossa, mutta kaikkein voimakkaimmin poliittinen päätöksenteko on ar-vorationaalista (Niiniluoto 1994, 62; Schipper 2009,165,167). Taulukko 4 Päätulokset esitettynä tukijärjestelmä mallin mukaisesti

Päätöksenteon konteksti Kansanedustuslaitos työskentelee hektisessä toimintaympäristössä. Poliittiset reunaehdot rajaavat pää-töksentekoa, ja poliittinen päätöksenteko on arvovalintoja ja rajoitettua rationaalista päätöksentekoa. Ajallisen resurssin niukkuus toimii asioihin perehtymisen estäjänä. Kommunikaatio Tutkimusten tulee olla helposti saatavilla, ja tutkijoilla tulee olla osaamista välittää tietoa päätöksente-koon. Tiedon tulee olla laaja-alaista ja hallinnon rajoja ylittävää, ja esitystavan tiivis ja selkeä. Yhteistyö ja luovuus Tarvitaan hyvin valmisteltua, monia näkökulmia huomioon ottavaa tietoa. Tiedon objektiivisuus ja luo-tettavuus on tärkeää. Tarvitaan yhteistyötä ja vuorovaikutusta tutkijoiden ja poliittisten päättäjien välille. Kapasiteetti ja kompetenssi Kansanedustajan oma osaaminen on hänen tiedon käsittelynsä perusta, ja se on myös yhteydessä hänen poliittiseen valtaansa. Kansanedustajilla on laaja tietotarve. Yhteensopivuus, sitoutuminen ja noudattaminen Kansanedustuslaitoksen organisaatiokulttuuriin ei ole sisäänrakennettua oletusta tiedon hyödyntämi-sestä. Kansanedustajat ja strategiset informantit ovat sitoutuneita tietoon perustuvaan päätöksentekoon. Mestarit eli Champions Kansanedustajissa, strategisissa informanteissa, tietopalvelussa, tutkimuslaitoksissa ja ministeriöissä on yksilöitä, jotka tukevat ja avaavat tietoon perustuvaa päätöksentekoa. Ongelmana voi olla resurssien riittämättömyys.

74 Toisaalta päätöksentekoa tulee myös seurata ja toimeenpanna, jotta saavutetaan haluttuja politiikan toimenpiteitä (Winter 2006,156; Harisalo ym.2007, 62; Palonheimo & Wiberg 2012; 266-267). Myös sidosryhmät tulee huomioida ja ottaa mukaan politiikan toimeen-panoon, sillä sidosryhmien näkemykset vaikuttavat myös rationaalisiin valintoihin (Paro-nen 2016, 141). Poliittiset reunaehdot voivat rajata päätöksentekoa. Joskus päätökset on tehty jo eduskun-taryhmissä, eikä asiantuntijakuulemisella pystytä vaikuttamaan hallituksen esityksen si-sältöön valiokunnassa. Kansanedustajat noudattavat ryhmäkuria tiukasti, eivätkä päätök-set siksi useinkaan valiokunnissa muutu kuin muutamin muotoseikoin. Myös aiempi kir-jallisuus tukee tätä, sillä poliittisten ryhmien linjauksista poikkeaminen johtaa ryhmän sisäisiin toimenpiteisiin (Wiberg 2006, 191-192; Wiberg 2014, 176), eikä kansanedustaja siksi voi yksin vaikuttaa päätöksenteon sisältöön, vaan asiasta on päätetty yhteisesti po-liittisissa ryhmissä. Siksi kansanedustajat pyrkivätkin vaikuttamaan muihin kansanedus-tajiin. Niin kansanedustajat kuin strategiset informantitkin näkivät kansanedustajan työn hyvin kiireisenä, jolloin aikaa asioihin perehtymiseen ei ole. Kansanedustuslaitoksen nähtiin olevan myös reaktiivinen laitos, jonne vyöryy asioita päätettäväksi, eikä kaikkeen näin ollen pystytä ennakolta varautumaan. Poliittisten päättäjien ajallisen resurssin niukkuus (Laine 2013, 67) myös aiheuttaa sen, ettei päätöksenteon tukena pystytä käyttämään tut-kimuksellista tietoa (Jewell & Bero 2008, 185). Kommunikaatio Tutkimustulosten tulee olla helposti saatavilla, ja tutkijoilla tulee olla osaamista välittää tietoa poliittiseen päätöksentekoon. Kansanedustajat kokivat tutkimuksien olevan pitkiä ja aikaa vievää luettavaa. He toivoivat, että tutkimustietoa uutisoitaisiin ja tiivistettäisiin sellaiseen muotoon, jota kansanedustajat pystyisivät käyttämään ja johon he törmäisivät sen sijaan, että joutuisivat etsimään sitä. Myös aiemmat tutkimustulokset tukevat tätä (ks. esim: Jewell & Bero 2008, 192; Treuthardt & Nuutinen 2012, Jutila 2014). Tuloksissa ilmenee myös, että kansanedustajat voivat menettää luottamustaan tutkijoita kohtaan. Aiemmissa tutkimuksissa onkin todettu, että tutkijoiden ja päättäjien välinen epäluotta-mus voi toimia tutkimustiedon käytön estäjänä (Innvær ym. 2002, 239-244).

75 Käyttökelpoisin tieto päätöksenteossa on laaja-alaista, hallinnon rajoja ylittävää, mutta samalla hyvin tiivistetysti ja lyhyesti esiteltyä. Kansanedustajat toivoivat, että asiantunti-jat ja esittelijät ottavat huomioon eri näkökulmia laaja-alaisesti. Tiedon tulisi olla mah-dollisimman valmiissa muodossa, jotta se olisi käyttökelpoisinta poliittisessa päätöksen-teossa. Myös aiemmassa kirjallisuudessa on todettu, että tieto otetaan paremmin käyttöön poliittisissa neuvotteluissa, kun se on ajankohtainen ja valmiiksi sellaisessa muodossa, jota poliittiset päättäjät pystyvät hyödyntämään (Vihrilä 2008, 22; Orton ym. 2011). Toi-saalta tiedon luotettavuudesta ja objektiivisuudesta ei haluta luopua. Tiedon luotetta-vuutta voidaankin parantaa esittämällä erilaiset taustaoletukset, asemoinnit ja metodit tar-koin, tiiviistä esityksestä huolimatta (Jewell & Beron 2008, 184, 187; Slant ym. 2014, 70). Yhteistyö ja luovuus Kansanedustajat tarvitsevat käyttöönsä monenlaista tietoa. Kansanedustajien tiedon tarve on erityisen laaja, jotta hän saa luotua kattavan kuvan päättämästään asiastaan. Tutkimus-tiedon ja muun faktatiedon suhde poliittiselle päättäjälle on samanarvoista, mutta se saa erilaisia painoarvoja eri tilanteissa. Poliittiset päätökset edellyttävät monenlaista tietoa (ks. esim. Jewell & Bero 2008, 177-208; Brownson ym. 2009, 1576-1583; Orton ym. 2011, 3), ja kansanedustajat toivoivatkin, että heille esitelty tieto olisi jo monia näkökul-mia huomioon ottavaa, valmis käytettäväksi. Toisaalta tiedon objektiivisuus ja luotetta-vuus on myös otettava huomioon ja tehtävä näkyväksi, jotta luotettavuutta tai objektiivi-suutta ei jouduta epäilemään. Tarvitaankin eri toimijoiden välistä yhteistyötä, vuorovai-kutusta ja innovointia (Chearney & Head 2010, 513; Branders 2015, 259). On tarpeen lisätä hallinnon välisten rajojen ja poikkitieteellisen tiedon määrää (Tukia ym. 2008, 197; Treuthardt & Nuutinen 2012, Niiranen 2015, 312) yhteiskunnallisten ongelmien ratkai-semiseksi (Kononen 2014, 13). Kansanedustajat eivät aina luota hallituksen esityksissä esiteltyyn tietoon, ja sen laajuutta ja objektiivisuutta epäillään, sillä ministeriön nähdään työskentelevän hallitukselle, jol-loin poliittiset tarkoitusperät vaikuttavat valmistelun sisältöön. Tällöin edustajat joutuvat itse käyttämään enemmän aikaa asioiden selvittämiseen. Kansanedustajat toivovat hyvää, laadukasta, monia näkökulmia huomioon ottavaa objektiivista valmistelua. Strategiset in-

76 formantit olivat myös havainneet, että valmistelussa on poliittisia tarkoitusperiä, sillä mi-nisteriön valmisteleva virkamies työskentelee aina ensisijaisesti hallitukselle. Valmiste-levien virkamiesten lojaaliuus hallitusta kohtaan ilmentää Max Weberin (1922/1978, 956-959) byrokratiaa. Kansanedustajille esitellyn tiedon tulisi olla niin hyvin valmisteltua, että kansanedustajat voisivat keskittyä päättämiseen. Tietoon perustuvassa päätöksente-ossa tulee valmistelun nojautua tietoon (Virtanen ym. 2015, 20), ja organisaation raken-teiden tulisi tukea tietoperustaista päätöksentekoa (Cheaney & Head 2010, 512-513). Toisaalta aiemmassa kirjallisuudessa on todettu, että tutkijoiden ja poliittisten päättäjien välillä on kuilu (ks. esim. Orton 2011; Treuthard & Nuutinen 2012; Jussila 2012, 47; El- Jardalin ym. 2014, 397; Lenihan 2015,115). Kansanedustajat kertoivat saavansa tietoa, kun tarvitsevat sitä, mutta aikapula päätöksenteossa voi johtaa myös siihen, ettei tarvitta-vaa tietoa ehditä tuottamaan tai hankkimaan. Kansanedustajat ja strategiset informantit pitivät tutkimustiedon tulkintaa asiantuntijuutta vaativana tehtävänä, mikä käy ilmi myös aiemmasta kirjallisuudesta (Luostarinen & Väliverronen 2007; Jewell & Bero 2008, 192; Jutila 2014, 26; Kauppinen 2014, 579). Yhteistyöllä tutkijoiden ja poliittisten päättäjien välillä voitaisiin tuottaa myös ennakoivaa tietoa päätöksentekoon. Tutkijat saisivat tietää siitä mikä on poliittisesti ajankohtaista ja poliittiset päättäjät kykenisivät reflektoimaan vuorovaikutuksessa tutkijoiden kanssa (Innvær ym. 2002; Niiranen 2015; 314). Tutkimus tulosten hyödyntämistä voidaan tukea molempiin suuntiin tapahtuvalla vuorovaikutuk-sella poliittisten päättäjien ja tutkijoiden välillä (Orton ym. 2011). Kapasiteetti ja kompetenssi Kansanedustajan oma osaaminen vaikuttaa tiedon tarpeeseen, ja se toimii hänen tiedon-käsittelynsä perustana. Kansanedustajat pystyvät hyödyntämään omaa osaamistaan myös valiokunnassa asiantuntijoiden valitsemisessa ja heidän kuulemisessaan esittämillään ky-symyksillään. Kansanedustajat myös hyödyntävät omaa osaamistaan vaikuttamalla mui-hin päättäjiin tai nostamalla esiin käsiteltäviä asioita. Myös aiemmassa kirjallisuudessa on todettu, että poliittisella päättäjällä tuleekin olla kompetenssia ja osaamista tutkimus-tiedon hyödyntämiseksi (Chearney & Head 2010,512-513; Lähteenmäki-Smith & Kuitu-nen 2015,115). Kansanedustajien oma osaaminen näkyy mm. professiohin kuuluvassa asiantuntemuksessa (Mattila 2014, 123-124).

77 Kansanedustajan tiedon tarve on laaja. Erityisen haastavaa sosiaali- ja terveyspoliittisesta päätöksenteosta tekee inhimillinen toimija, jonka etuja koskevia päätöksiä tehdään. Siksi on nähtävä, että poliittinen päättäjä liikkuu kaikilla erilaisilla tiedon (Davenport & Prusak 1998 1-4; Hicks ym. 2006, 20), ja rationaalisuuden mallien tasoilla (Niiniluoto 1994, 62; Schipper 2009, 165,167), muodostaessaan kokonaiskäsitystä käsiteltävästä asiasta. Inhi-milliset tekijät vaikuttavat päättäjän tunteisiin ja arvoihin (Schipper 2009, 165,167). Kan-sanedustajat myös konstruktoivat oman käsityksensä päätettävästä asiasta perustuen sub-jektiivisiin kokemuksiin (Pihlanto 2002, 75-76). Kansanedustajien tiedon tarve oli myös informanttien mielestä laajaa ja ymmärrettävää. Myös aiemmat tutkimukset tukevat tätä käsitystä. (Jewell & Bero 2008, 192-194; Brownson ym. 2009, 1576-1583; Orton ym. 2011, 3). Kansanedustajat tarvitsevat laaja-alaisesti tietoa erilaisista lähteistä muodos-taakseen oman käsityksensä ja päättäessään asiasta. Yhteensopivuus, sitoutuminen ja noudattaminen Tuloksissa nousivat esiin myös organisaatiokulttuurin vaikutukset tutkimustiedon hyö-dyntämiseen. Osa kansanedustajista koki, ettei kansanedustuslaitoksessa ole sisäänraken-nettua oletusta tutkimustiedon hyödyntämisestä. Myös aiemmissa tutkimuksissa ja kirjal-lisuudessa on arvioitu, että toimintakulttuurit, systeemi tai ominaisuudet voivat toimia tiedonkäytön estäjinä tai edistäjinä (Jewel & Bero 2008 184; Orton ym. 2011). Organi-saatiokulttuurin ja näyttöön perustuvan päätöksenteon tulee olla yhteensopivia (Chearney & Head 2010, 512-513). Kansanedustajien kuvaamat kokemukset kertovatkin organisaa-tiokulttuurin ja tietoon perustuvan toiminnan olevan jossain määrin yhteensopimattomia. Toisaalta kansanedustajat ja strategiset informantit kuvasivat olevansa sitoutuneita näyt-töön perustuvaan toimintaan, ja aiemmissa tutkimuksissakin kansanedustajat ovat pitä-neet tiedon hyödyntämistä tärkeänä (Jussila 2012). Sitoutumista näyttö perustuvaan toi-mintaan tulisikin seurata niin yksilön, kuin organisaationkin tasolla (Chearney & Head 2010, 512-513). Mestarit eli champions Näyttöön perustuvassa tukijärjestelmässä mestarit ovat keskiössä. He ovat yksilöitä ja ryhmiä, jotka ajavat ja tukevat tietoon perustuvan päätöksenteon toimintaa (Chearney & Head 2010, 512-513.) Tämän tutkimuksen tuloksissa ei suoraan noussut esille mestareita.

78 Kuitenkin kokonaisuutta tarkastellessa voidaan todeta, että niin kansanedustajissa itses-sään kuin strategisissa informanteissakin on yksilöitä, jotka ajavat tietoon perustuvaa toi-mintaa. Myös eduskunnan tietopalvelua, ministeriöitä, sektoritutkimuslaitoksia ja strate-gisen tutkimuksen neuvostoa voidaan pitää ryhminä, joissa on osaamista tutkimustiedon hankintaan, analysointiin ja tiivistämiseen. Nämä ryhmät myös toimivat tiedon välittäjinä ja siten myös mestareina. Aiemmissa selvityksissä on myös ehdotettu, että ansioituneita kokeneita tutkijoita otetaan valtion virkoihin määräajaksi tukemaan tiedon hyödyntämistä osana politiikkaa. (Hyytinen & Toivanen 2010, 433; Raivio 2014.) Toisaalta tutkimuksen tuloksissa kiire ja riittämättömät resurssit nousevat voimakkaasti esiin, mikä voi myös kertoa mestareiden, tiedon välittäjien ja tukijärjestelmien riittämättömyydestä. 5.3 Johtopäätökset Toimintaympäristön paremmalla organisoinnilla ja työn suunnittelulla sekä asioiden hy-vällä valmistelulla voidaan parantaa päätöksenteon laatua. Kansanedustajat ja heidän työ-tänsä tukevat virkamiehet työskentelevät aikataulujen sanelemassa tahdissa. Kiireinen työtahti heikentää valmistelun laajuutta ja laatua. Päätöksenteossa voidaan joutua uudel-leen selvittämään asioita, jotka olisi pitänyt huomioida jo valmisteluvaiheessa. Kansan-edustajien työn rytmitykseen ja suunnitteluun huomiota kiinnittämällä voidaan taas taata riittävä päätöksenteossa käytettävä aika. Työtä uudelleen organisoimalla ja aikatauluihin huomiota kiinnittämällä voidaan myös päätöksenteon tietopohjaa parantaa. Jotta päätöksenteko sisältäisi kaikissa tilanteissa parasta mahdollista saatavilla olevaa tie-toa, on tiedonvälittäjätukijärjestelmiin myös kiinnitettävä huomiota. Kansanedustuslai-toksen työn luonne ja toimintakyky edellyttävät nopeita päätöksiä, jolloin tiedon saata-vuutta voidaan edistää eduskunnan erilaisilla tiedonvälityksen tukijärjestelmillä. Tukijär-jestelmien riittävää määrää ja resursointia tulisi arvioida. Tietoa tulee käsitellä valmiiksi sellaisen muotoon, että se on käyttökelpoisinta kansanedustajille. Yksin tiedon lisäämi-nen ei riitä, vaan se aiheuttaa entisestään suurempaa tietokuormaa, josta on yhä vaikeampi löytää kulloinkin tarvittu tieto. Eduskunnassa tulisikin mahdollisesti harkita tukijärjestel-mien lisäämistä tai vahvistamista. Kansanedustajat tarvitsevat palveluita joista he saavat puolueetonta ja mahdollisimman valmiiksi käsiteltyä (tiivistettyä) tietoa päätöksenteon tueksi.

79 Tutkimuksellinen tieto tulisi olla integroituna jo hallituksen esityksissä. Ministeriöiden valmisteluun on kuitenkin varattava riittävästi aikaa ja resurssia laadukkaan valmistelun turvaamiseksi. Laadukas valmistelutyö jättää valiokunnissa enemmän aikaa varsinaiseen päätöksentekoon. Päätöksenteon prosessista tulee tällöin myös tehokkaampi. Virkamies-valmistelun tulee myös olla niin hyvää, ettei kansanedustajien enää tarvitse sen luotetta-vuutta kyseenalaistaa. Näin ollen ministerien ja hallituksen otetta valmistelun alkuun tu-lisi mahdollisesti vapauttaa. Jos poliittinen tahto ei ole liian tiukasti valmistelussa mu-kana, kansanedustajat voivat luottaa sen tuloksiin paremmin. Myös valmistelun seikka-peräinen esittely tekisi päätöksenteosta avoimempaa. Lisäksi olisi tärkeää, että kaikki mahdolliset tietolähteet ja tiedon asemointi tuodaan objektiivisesti esiin esityksissä, jol-loin kansanedustajat voivat keskittyä arvovalintoihin. Toisaalta ymmärrettävästi poliitti-sen päätöksenteon luonne voi estää valmistelutyön kehittämistä tästä näkökulmasta. Tutkijoiden ja päättäjien välistä vuorovaikutusta tulisi edistää yhteistyön kautta. Yhteis-työ ja vuorovaikutus voivat antaa molemminpuolisesti arvokasta tietoa siitä, mikä on po-liittisesti ajankohtaista ja miten tuloksia kannattaa päättäjille esittää. Vuorovaikutuksen ja yhteistyön kautta voidaan luoda siltoja näiden kahden ryhmän välille. Molempien osa-puolten on syytä olla mukana erilaisten toimivien tiedonvälityskanavien kehittämisessä. Toisaalta poliittiset intressit eivät saa ohjata tutkimuksia liikaa, sillä tutkimuksen riippu-mattomuudesta ei voida luopua. Myös tärkeitä tutkimushankkeita voi jäädä tekemättä, jos poliittisesti kaikkea tutkimusta ohjataan. Huomion arvoista on myös tarkastella yliopistojen taloudellisia kannustimia. Yliopistojen tutkimusosio on keskeisin yliopistojen rahoituskriteeri. Yliopistot pyrkivät kriteerin mu-kaisesti kouluttamaan lisää tutkijoita (tohtori koulutus 9%) ja julkaisemaan vertaisarvioi-tuja artikkeleita (13%) (Kosunen ym. 2015, 30; Opetus- ja kulttuuriministeriö 2016). Tämä kannustaa yliopistoja tuottamaan tieteellistä tekstiä, joka ei välttämättä ole sellai-sessa muodossa (esim. selkosuomenkielinen, lyhyt ja tiivis), jota poliittiset päättäjät kul-loinkin kykenisivät käyttämään. Myös Suomen Akatemian yhteydessä toimivan strategi-sen tutkimuksen neuvoston pääteemojen yhteyteen on valittu läpileikkaavina teemoina tieto päätöksenteossa ja toimeenpanossa. (VN 2016,2) On siis arvioitava yliopistojen ra-hoituksen ja kannustimien periaatteita. Lisäksi on hyväksyttävä, että luotettavan tutki-muksen valmistuminen vaatii aikaa, eikä vastauksia saada hetkessä.

80 Poliittinen järjestelmä toimii hektisesti, ja tuloksien mukaan tutkijat jäävät kuulematta valiokunnissa usein. Tutkijat toimivat usein monissa rooleissa (opetustyö ja tutkimustyö), ja ymmärrettävästi lyhyellä aikataululla voi tutkijalle olla käytännössä mahdotonta esiin-tyä valiokunnassa asiantuntijana. Valiokuntien kuulemiset tulisi järjestää niin, että kye-tään kuulemaan kaikkia tarvittavia asiantuntijoita, ja tutkijoita tulisi pyytää usein kuulta-viksi. Toisaalta tutkijoiden tulisi olla rohkeampia esittämään asiantuntemuksensa lyhyel-läkin aikataululla. Yliopistokoulutuksessa olisi hyvä kiinnittää nykyistä enemmän huo-miota myös tutkimustiedon selkokieliseen ja tiiviiseen välittämiseen poliittisille päätök-sentekijöille. Eduskunnan intranettiä on kehitetty viimeisen kolmen vuoden aikana. Tämän tutkimuk-sen aikana intranet on kehittynyt, ja sinne on rakennettu eri ryhmille (valiokunnat, pro-jektit) omia sähköisiä työskentelytiloja. Taloudelliset ja käytännölliset resurssit eivät ole kuitenkaan olleet riittäviä henkilökohtaisille optimoinneille, jotta kansanedustaja voisi ti-lata haluamaansa tietoa omaan sähköiseen työskentely-ympäristöönsä. Intranettiä yhä edelleen kuitenkin kehitetään. (Sippola Krista, henkilökohtainen tiedonanto 31.8.2016.) Lisäksi intranettiin kootaan parhaillaan tutkijarekisteriä kansanedustajien käytettäväksi (Hirvonen Ulla, henkilökohtainen sähköpostiviesti 22.9.2016). Mahdollisuuksia tiedon parempaan jakamiseen ja ns. sähköisten työpöytien kehittämiseen edelleen on. Sähköisiä työpöytiä (intranet-ratkaisu) ja henkilökohtaista personointia voidaan edelleen kehittää, mikäli saatavilla olevat teknologiset ratkaisut ja taloudelliset resurssit sen mahdollistavat. Kansanedustajat itse toivoivat uutisvirtoja, jotka ovat heille relevantteja. Sähköisellä työ-pöydällä kansanedustajalla olisi mahdollisuus valikoida itsellensä relevantit aiheet ja tör-mätä uuteen tietoon päivittäisessä työympäristössään.

81 LÄHTEET Aalatola Juhani 2010. Filosofia, tiede, ymmärtäminen. Teoksessa: Aaltola Juhani & Valli Raine (toim.) 2010. Ikkunoita tutkimusmetodeihin 2. Näkökulmia aloittelevalle tutkijalle tutkimuksen teoreettisiin lähtökohtiin ja analyysimenetelmiin. PS-kustannus, Jyväskylä. 14-28. Ahonen Pertti 2015. Asiantuntijatiedon merkitys hallinnon ja politikaan kentillä: politiikan, vir-kamiesten ja tieteen vuorovaikutuksen tiedonpolitologiaa. Teoksessa: Virtanen Petri, Stenvall Jari & Rannisto Pasi-Heikki (toim.) Tiedolla johtaminen hallinnossa. Teoriaa ja käytäntöjä Tampere University Press, Tampere. 150-171. Alastalo Marja. & Åkerman Maria 2011. Tietokäytännöt ja hallinnan politiikka. Teoksessa Alas-talo, Marja & Åkerman, Maria (toim.) Tieto hallinnassa tietokäytännöt suomalaisessa yhteiskun-nassa, Vastapaino, Tampere. 17-38 Aschwanden Cristine 2015. A User´s guide to rational thinking. Discover, 36 (6) 44-49. Asmus Valentin 1987. Platon. Satakunnan yhteisvoima Oy Pori. Alkuperäisteos: Platon. Mysl. Moskova 1975. Bendix Reinhard 1960. Max Weber, An intellectual portait. University of Californnia press..Lon-don Bengtsson Åsa 2014. Kansanedustajien rooli ja kansalaisodotukset. Teoksessa: Raunio Tapio & Wiberg Matti (toim.) Eduskunta, kansanvaltaa puolueiden ja hallituksen ehdoilla. Gaudeamus. Helsinki. 66-76. Bouckaert Geer 2015. Dissemination of scientific knowledge on reforming public administration: some changing mechanisms. Teoksessa: Virtanen Petri, Stenvall Jari & Rannisto Pasi-Heikki (toim.) Tiedolla johtaminen hallinnossa. Teoriaa ja käytäntöjä Tampere University Press, Tam-pere. 27-39. Branders Minna 2015. Tutkimus ja tiedolla johtaminen valtiohallinnon kehittämisessä – esimerk-kinä kokonaisturvallisuus. Teoksessa: Virtanen Petri, Stenvall Jari & Rannisto Pasi-Heikki (toim.) Tiedolla johtaminen hallinnossa. Teoriaa ja käytäntöjä. Tampere University Press, Tam-pere. 259-290. Braybrooke David & Lindblom Charles 1963. A strategy of decision: policy evaluation as a social process. Free press of Glencoe. New York. Brownson Ross, Chriqui Jamie & Stamatakis Katherine 2009. Policy, Politics, and Collective Action. American Journal of Public Health, 99 (9),1576-1583. Burns Nancy & Grove Susan 2009. The practice of nursing research: appraisal, synthesis and generation of evidence. Sixth ed. Elsevier Health Sciences. Saunders. St Louis Missouri. Burrell Gibson & Morgan Gareth 1979. Sociological paradigms and organisational analysis. Ele-ments of the sociology of corporate life. Heinemann. London. Bäcklund Pia 2007. Tietämisen politiikka: kokemuksellinen tieto kunnan hallinnassa. Helsingin kaupungin tietokeskus, Helsinki. Cherney Adrian & Head Brian 2010. Evidence-based policy and practice: key challenges for im-provement. Australian journal of social issues. 45, (4), 509-526.

82 Cohen, Michael, March James & Olsen Johan 1972. A carbage canmodel of organizational choice. Administrative Science Quarterly 17 (1), 1–25. Cook Deborah, Mulrow Cynthia & Haynes Brian 1997. Systematic Reviews: synthesis of best evidence for clinical decisions. Annals of internal medicine, 126, (5):376–380. Davenport Thomas & Prusak Laurence 1998. Working Knowledge: How Organizations Manage What They Know. Boston, MA: Harvard Business School Press. De Sousa Ronald 1990. The rationality of emotion. The MIT Press, Massachusetts. Dewey John 1999. Pyrkimys varmuuteen: tutkimustiedon ja toiminnan suhteesta. Helsinki Gau-deamus. Drummond Helga 1996. Effective decision making. Second ed. Kogan page. London. El-Jardali Fadi, Lavis John, Ataya Nour, Ammar Walid & Raouf Saned 2012. Use of health sys-tems evidence by policymakers in eastern mediterranean countries: Views, practices, and con-textual influ-ences. BMC Health Services Research. 12 (1), 200. Elo Satu & Kyngäs Helvi 2008. The qualitative content analysis process. Journal of advanced nursing. 62 (1): 107-115. Elster John 2010. When rationality fails. Teoksessa: Cook Karen & Levi Margaret (ed.). Limits of rationaliy. University of Chicago Press. 19-50. Etzioni Amitai 2005. Mixed scanning revisited. Public administration review. 46 (1), 8-14 European commission 2015. Evidence- based policymaking. [Verkkodokumentti] Saatavilla: http://ec.europa.eu/youth/policy/implementation/policy_making_en.htm (Luettu: 25.9.2015) Forsten Timo 2005 Valiokuntapalapeli eduskunnassa: valiokuntajäsenyydet 1945-2002. Turun yliopisto. Turku Furubo Jan-Eric 2003. The role of evaluations in political and administrative learning and the role of learning in evaluation praxis. Journal of budgeting. OECD 3 (3), 67-87. Graneheim Ulla & Lundman Berit 2004. Qualitative content analysis in nursing research: Con-cepts, procedures and measures to achieve trustworthiness. Nurse Education Today, 24 (2), 105-112. Hallituksen esitys 133/2002 Harisalo Risto 2008 Organisaatio teoriat. Tampereen yliopistopaino Oy. Tampere Harisalo Risto, Aarrevaara Timo, Stenvall Jari & Virtanen Petri 2007. Julkinen toiminta –julki-nen politiikka. Tamereen yliopistopaino Oy, Tampere. Harrivirta, Markku 2010. Tutkimustiedon ja vaikuttavuusarvioinnin käyttö poliittisessa päätök-senteossa. Kokemuksia Alankomaista, Tanskasta ja Isosta-Britanniasta. SITRA, Pivota Consul-ting Oy Heywood Andrew 2007. Politics. Palgrave Macmillan. London.

83 Hicks Richard, Dattero Ronald & Galup, Stuart 2006. The Five-Tier Knowledge Management Hierarchy. Journal of Knowledge Management. 10 (1), 19-31. Hill Michael & Hupe Peter 2014. Implementing public policy. An introduction to the study of operational governance. Sage Hirsjärvi Sirkka, Remes Pirkko & Sajavaara Paula 2009. Tutki ja kirjoita. Tammi. Helsinki Hirvonen Ulla 2016. Henkilökohtainen sähköpostiviesti 22.9.2016 Husa Jaakko & Pohjolainen Teuvo 2008. Julkisen vallan oikeudelliset perusteet –johdatus julkis-oikeuteen. Talentum. Helsinki. Hyyryläinen Esa 2012. Johtaminen rationaalisuuteen pyrkivänä päätöksentekona. Teoksessa: Hyyryläinen Esa (toim.) Näkökulmia hallintotieteisiin. Vaasan yliopiston julkaisuja. Vaasa. 42-62. Hyytinen Ari & Toivanen Otto 2010, Tutkimuksen hyödyntäminen poliittisessa päätöksente-ossa. Kansantaloudellinen aikakauskirja. 106 (4), 426-436. Hämäläinen Riitta-Maija & Aro Arja 2015. Ohjelmallinen tutkimusprosessi politiikkatoimien tut-kimuksessa: tapaustutkimuksena liikuntapolitiikka ja tutkimuksen käyttö. Hallinnon tutkimus 34 (3), 249-263. Innvær Simon, Vist Gunn, Trommald, Mari & Oxman Andrew 2002. Health policy-makers' per-ceptions of their use of evidence: a systematic review. Journal of health services research & pol-icy. The royal society of medicine press Ltd. 7 (4), 239-244. Jalonen Harri 2015. Tiedolla johtamisen näyttämö ja kulissit. Teoksessa: Virtanen Petri, Stenvall Jari & Rannisto Pasi-Heikki (toim.) Tiedolla johtaminen hallinnossa. Teoriaa ja käytäntöjä Tam-pere University Press, Tampere. 40-68. Jewell Jewell & Bero Lisa. 2008, Developing Good Taste in Evidence: Facilitators of and Hin-drances to Evidence-Informed Health Policymaking in State Government", Milbank Quarterly. 86 (2), 177-208. Joffe Hélène & Yardley Lucy 2004. Content and thematic analysis. Teoksessa: Marks David & Yardley Lucy (ed.). Research methods for clinical and health psychology. Sage London.56-68. Jussila Henrik 2012. Päätöksenteon tukena vai hyllyllä pölyttymässä? Sosiaalipoliittisen tutki-mustiedon käyttö eduskuntatyössä. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia/121 Kela. Helsinki Jutila Karina 2014. Tiedon tuottaminen poliitikolle. Tiedepolitiikka. 39 (4), 25-28. Juuti, Riku 2013 Tiedon filosofia, antiikista nykyaikaan. Gaudeamus. Helsinki Kankkunen Päivi & Vehviläinen-Julkunen Katri 2009. Tutkimus hoitotieteessä. WSOYpro Oy Kauppinen Tapani 2014. Tutkimustiedon hyödyntäminen päätöksenteossa. Esimerkkinä Espoon maahanmuuttajien hyvinvointi- ja terveystutkimus. Yhteiskuntapolitiikka. 79 (5), 575-581. Khatri-Chhetri, Janardan., Kittiampon, Ampon, & Wallace Myles 1990. Anticipated and unan-ticipated money in Thailand, American Economist. 34 (1), 83-87.

84 Kiikeri Mika & Ylikoski Petri 2004. Tiede tutkimuskohteena, filosofinen johdatus tieteentutki-mukseen. Gaudeamus. Tampere Kivinen Tuula 2008. Tiedon ja osaamisen johtaminen terveydenhuollon organisaatioissa. Väitös-kirja. Kuopion yliopisto, Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Kuopio Kolb David 2015. Experiential learning: Experience as the source of learning and development. 2ed. Pearson education. USA. Kononen Leena 2014. Kuinka tieto saadaan ohjaamaan päätöksentekoa ja toimintaa. Tietoasian-tuntija. 29 (3), 13-14. Korkman Sixten 2012. Talouspolitiikka ja tutkimus. Kansatalouden aikakauskirja 108 (1), 6-14. Kosunen Tapio, Halonen Tomi, Palonen Maarit & Haapamäki Jukka. 2015 Ehdotus yliopistojen rahoitusmalliksi 2017 alkaen. . Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2015:19. Kuula Arja 2006. Tutkimusetiikka. Aineistojen hankinta, käyttö ja säilytys. Jyväskylä: Gumme-rus. Kuusela Pekka 2007. Julkisen sektorin modernisaatio, tuloksellisuus ja arviointi. Realistisen so-siaalitie-teen ja arvioinnin näkökulma. Työturvallisuuskeskus. Helsinki Laine Kirsti 2013. Tieto tehokäyttöön päätöksenteossa. Liikunta & tiede. 50 (4), 66-69. Lenihan Ashley Thomas 2015. Institutionalising evidence-based policy:international insights into knowledge brokerage, Contemporary Social Science: Journal of the Academy of Social Sciences, 10 (2), 114-125. Lindblom Charles 1959. The science of muddling through. Public administration review 19, (2), 79-88. Luostarinen Heikki & Väliverronen Esa 2007. Tekstinsyöjät. Yhteiskuntatieteellisen kirjallisuu-den lukutaidosta. Vastapaino, Tampere. Lähteenmäki-Smith Kaisa & Kuitunen Soile 2015. Näyttöperusteisuus päätöksenteossa: tiede- ja tutkimusperusteisuudesta tekemisen demokratiaan? Teoksessa: Virtanen Petri, Stenvall Jari & Rannisto Pasi-Heikki (toim.) Tiedolla johtaminen hallinnossa. Teoriaa ja käytäntöjä Tampere University Press, Tampere. 115-149. Majoinen Kaija & Hänninen-Salmelin Eva 1998. Naiset paikallispolitiikassa. Helsinki. Suomen kuntaliitto. Mattila Mikko 2014. Valiokuntalaitos. Teoksessa: Raunio Tapio & Wiberg Matti (toim.) Edus-kunta, kansanvaltaa puolueiden ja hallituksen ehdoilla. Gaudeamus. Helsinki.119-131. Mela Hanna & Kivimaa Paula 2008. Tieteen ja politiikan monimutkainen suhde. Tieteessä tapah-tuu 2 (10), 33-39. Metsämuuronen Jari 2006. Laadullisen tutkimuksen perusteet. Teoksessa: Metsämuuronen Jari (toim.) Laadullisen tutkimuksen käsikirja. Helsinki: International Methelp. 81-150. Murto Eero 2014. Virkamiesvaltaa? Ministereiden ja virkamiesten väliset valtasuhteet Suomessa viime vuosikymmenien aikana. Tampere University Press. Tampere.

85 Niiniluoto Ilkka 1994. Järki, arvot ja välineet. Helsinki. Otava Niiniluoto Ilkka 2006. Kriittinen tieteellinen realismi. Teoksessa Kuusela, Pekka & Niiranen Vuokko (toim) Realismin haaste sosiaalitieteissä. Oy UNIpress Ab, Kuopio, 23–44. Niiranen Vuokko & Joensuu Minna. 2014. Political Leaders and Public Administrators in Fin-land: Key Values and Stumbling Blocks in Decision Making and Interaction. Teoksessa Joyce Paul & Drumaux Anne. 2014. Strategic Management in Public Organizations. European Prac-tices and Perspectives. Routledge. 95-114. Niiranen Vuokko 2015. Tiedolla johtaminen – Mistä tulossa, minne menossa? Teoksessa: Virta-nen Petri, Stenvall Jari & Rannisto Pasi-Heikki (toim.) Tiedolla johtaminen hallinnossa. Teoriaa ja käytäntöjä Tampere University Press, Tampere. 305-318. Niiranen Vuokko, Joensuu Minna & Martikainen Mika 2013 Millä tiedolla kuntia johdetaan? Kunnallisalan kehittämissäätiö Helsinki Niiranen, Vuokko 2006. Johtamisen kausaaliset voimat ja mekanismit. Teoksessa Kuusela, Pekka&Niiranen Vuokko (toim) Realismin haaste sosiaalitieteissä. Oy UNIpress Ab, Kuopio. 193-218. Nonaka Ikujiro & Toyama Ryoko 2005. The theory of the knowledge-creating firm: subjectivity, objectivity and systesis. Oxford journals. Industria and corporate change. 14 (3): 419-436 Nonaka Ikujiro 2005. Managing organisational knowledge: theoretical and methodological foun dations. Teoksessa: Smith Ken & Hitt Michael Great minds in management. The process of theory development. Oxford university press, 373-393. Nonaka, Ikujiro & Takeuchi, Hirotaka. 1995. The Knowledge-Creating Company. Oxford Uni-versity Press, New York Nyberg Marjukka 2015. Tieto ja päätöksenteko. Tietoasiantuntija 30 (1), 16-17. OECD 2010. OECD:n suomen hallinnon maa-arviointi. Arvioinnin keskeiset tulokset ja keskeiset toimenpidesuositukset. Käännös tiivistelmästä ja keskeisistä suosituksista. Valtiovarainministe-riö. [verkkodokumentti] Saatavilla: http://vm.fi/documents/10623/307715/OECD+suomen+hal-linnon+maa_arvioinnin+tiivistelm%C3%A4.pdf/acd87f3f-a466-4001-9ec2-10ef6b87421e (Lu-ettu: 25.9.2015) Oliveira Arnaldo 2007. Decision-making theories and models. A discussion of rational and psy-chological decision-making theories and models: The search for a cultural-ethical decision-mak-ing model. Electronic journal of business ethics and organization studies. 12, (2), 12-17. Oliver Kathryn, Lorenc Theo & Innvær Simon 2014. New directions in evidence-based policy research: a critical analysis of the literature. Biomed central. Health research policy and systems. Open access. DOI: 10.1186/1478-4505-12-34 Opetus- ja kulttuuriministeri 2016 Yliopistojen rahoitusmalli 2015 alkaen. [verkkodokumentti] Saatavilla: http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Koulutus/yliopistokoulutus/hal-linto_ohjaus_ja_rahoitus/liitteet/yo_rahoitusmalli_2015.pdf (Luettu: 8.9.2016) Orton Lois, Lloyd-Williams Fion, Taylor-Robinson David, O'Flaherty Martin & Capewell Simon 2011. The use of research evidence in public health decision making processes: Systematic re-view. PLoS ONE. Open access. DOI:10.1371/journal.pone.0021704

86 Oxman Andrew, Lavis John, Levin Simon and Fretheim Atle 2009. Tools for evidence-informed health Policymaking (STP) 1: What is evidence-informed policymaking? Health Research Policy and Systems. Open access. DOI:10.1186/1478-4505-7-S1-S1 Paloheimo Heikki & Wiberg Matti 2012. Politiikan perusteet. Sanoma pro, Helsinki. Paronen Elsa 2016. Rationaalinen päätöksenteko sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksissa – tapaustutkimus kahdesta sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksesta Pohjois-Savossa. Väitös-kirja. Kuopion yliopisto, Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Kuopio Pekkarinen Jukka 2015. Taloustieteelliset neuvonantajat ja talouspoliittinen päätöksenteko. Kansantalouden aikakauskirja. 111, (2), 183–189. Pekkola Samuli 2014. Julkishallinto ja tietojohtamisen sysiä ja seppiä. Tietoasiantuntija 29 (3), 28-29. Perustuslaki 731/1999 Pihlanto Pekka 2002. Rationaalisen toimijan myytti taloustieteissä, yritysmaailmassa ja yhteis-kuntapolitiikassa. Niin ja näin. 33, (2), 74–77. Pülzl Helga & Oliver Treib 2007. Implementing public policy. Teoksessa: Fischer Frank, Miller Gerald & Sidney Mara (ed.) Handbook of public policy analysis: Theory, politics, and methods. CRC press London, 89-107. Raivio Kari 2014. Näyttöön perustuva päätöksenteko – suomalainen neuvonantojärjestelmä. Valtioneuvoston kanslian raporttisarja 3/2014. [verkkodokumentti] Saatavilla: http://vnk.fi/do-cuments/10616/1098657/R0314_N%C3%A4ytt%C3%B6%C3%B6n_net.pdf/28914a71-9c64-4c30-a78a-bdd7b863e359?version=1.0 (Luettu 15.4.2015) Rajavaara Marketta 2006. Yhteiskuntaan vaikuttava Kela, katsaus vaikuttavuuden käsitteisiin ja arviointiin. Sosiaali- ja terveysturva katsauksia 69, Kela. Helsinki. Saaranen-Kauppinen Anita & Puusniekka Anna 2009. KvaliMOTV. Kvalitatiivisten menetel-mien verkko-oppikirja. Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston julkaisuja. [verkkodokumentti]. Saa-tavilla: http://www.fsd.uta.fi/fi/julkaisut/motv_pdf/KvaliMOTV.pdf (Luettu 25.4.2015.) Saari Juho 2011. Tulevaisuuden hyvinvointivaltio ja pienten askelten politiikka. Eriarvoisuuden vähentäminen politiikan tavoitteena. Teoksessa: Niemelä Mikko & Saari Juho (toim.). Politiikan polut ja hyvinvointivaltion muutos. Kela. Helsinki. 298–329. Salminen Ari 2008. Julkisen toiminnan johtaminen. Hallintotieteen perusteet. Edita. Helsinki. Salminen Ari 2009. Hallintotiede. Organisaatioiden hallinnolliset perusteet. Edita. Helsinki. Sanderson, Ian. 2002. Evaluation, Policy Learning and Evidence-Based Policy Making. Public Administration. 80, (1), 1–22. Schipper Frits 2009. Excess of rationality?; about rationality, emotion and creativity. A contribu-tion to the philosophy of management and organization. Tamara journal. 7 (7.4) 161-176. Scott Richard 2014. Institutions and Organizations. Ideas, Interests and Identities. Sage, Los An-geles. Fourth edition.

87 Shortal Sally 2012. The role of subjectivity and knowledge power struggles in the formation of public policy. SAGE Belfast UK Simon Herbert 1979. Päätöksenteko ja hallinto. Alkuteos Administrative Behavior, 1947. Es-poo: Weilin+Göös. Sippola Krista 2016. Henkilökohtainen tiedonanto. Eduskuntatiedotus, tiedottaja. 31.8.2016. Slant Outi, Rantala Kati & Kautto Petrus 2014. Vaikuttavaa vaikuttavuusarviointia? Vaikutta-vuusarvioinnin merkitys lainvalmisteluprosessissa. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimus-tiedonantoja 125. Helsinki. Sørensen Eva & Torfing Jacob. 2007. Theories of Democratic Network Governance. Palgrave Macmillian. Tenbensel Tim 2004. Does more evidence lead to better policy? Policy studies. 25, (3), 189-207. Tilastokeskus 2007. Koulutus Suomessa: yhä enemmän ja yhä useammalle. Päivitetty 12.11.2007. [verkkodokumentti] Saatavilla: http://www.stat.fi/tup/suomi90/marraskuu.html (Luettu: 18.8.2016) Treuthardt Leena & Nuutinen Anu 2012. Tieteen tila 2012. Suomen Akatemian julkaisuja 6/12. Suomen Akatemia.Helsinki. Tukia Helena, Simoila Riitta & Oulasvirta Leena 2008. Terveysvaikutukset ja kunnallinen pää-töksenteko. Helsingin opetusviraston pilottihanke. Sosiaalilääketieteellinen aikakausilehti. 45, (3), 197-208. Tuomi Jouni & Sarajärvi Anneli 2009. Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Tammi.Hel-sinki Turja Timo 2012. Tiede ja politiikka eduskunnassa. Tieteessä tapahtuu. 30 (1), 36-40. Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2009. Humanistisen, yhteiskuntatieteellisen ja käyttäytymis-tieteellisen tutkimuksen eettiset periaatteet ja ehdotus eettisen ennakkoarvioinnin järjestä-miseksi. Tutkimuseettinen neuvottelukunta Helsinki. [verkkodokumentti] Saatavilla: http://www.tenk.fi/sites/tenk.fi/files/eettisetperiaatteet.pdf (Luettu: 19.4.2015) Uneke Chigozie Jesse, Ezeoha Abel, Ndukwe Chinwendu, Oyibo Patrick, Onwe Friday & Bhupinder Aulakh 2014. Enhancing policy makers’ capacity for evidence-informed policy mak-ing through mentorship: A reflection on the Nigeria experience. Evidence & Policy: A Journal of Research, Debate & Practice. 10 (1), 139-144. Wagenaar Hendrik & Cook Noam 2003. Understanding policy practices: Action, Dialetctic and Deliberation in Policy Analysis. Teoksessa: Hajer Maarten & Wagenaar Henrik (ed.). Delibera-tive Policy Analysis : Understanding Governance in the Network Society. Cambridge University Press, West Nyack, NY, USA. 139-171. Valtioneuvosto 2005. Tehokkaampaa, suunnitelmallisempaa ja hallitumpaa lainvalmistelua. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 13/2005, Valtioneuvoston lainvalmistelun suunnittelun ja johtamisen kehittämisryhmä. [Verkkodokumentti] Saatavilla: http://vnk.fi/julkaisukan-sio/2005/j13-tehokkaampaa-lainvalmistelua/pdf/142830.pdf (Luettu: 8.4.2014)

88 Valtioneuvosto 2009 a. Hallituksen politiikka riihen kannanotto 24.2.2009 [Verkkodokumentti] Saatavilla: http://valtioneuvosto.fi/tiedostot/julkinen/pdf/2009/Politiikkariihi_0209/fi.pdf (Lu-ettu: 3.1.2014) Valtioneuvosto 2009 b. Politiikkatoimien vaikuttavuusarvioinnin kehittäminen – Kuinka paran-taa tiedonkäyttöä poliittisessa päätöksenteossa. Valtioneuvoston kanslian raporttisarja 6/2009 [Verkkodokumentti] Saatavilla: http://vnk.fi/julkaisukansio/2009/r06-vaikuttavuusarvioinnin-kehittaminen/pdf/fi.pdf (Luettu: 30.12.2013) Valtioneuvosto 2011 Poliittisen päätöksenteon tietopohjan parantaminen – tavoitteet todeksi. Politiikkatoimien vaikuttavuusarvioinnin kehittämistyöryhmän raportti Valtionneuvoston kans-lian raporttisarja 8/2011 [Verkkodokumentti] Saatavilla: http://vnk.fi/julkaisukansio/2011/j08-poliittisen-paatoksenteon-j12-povi-sv-j13-povi-en/j08-poliittisen-paatoksenteon/fi.pdf Luettu: (30.12.2013) Valtioneuvosto 2013. Valtioneuvoston periaatepäätös valtion tutkimuslaitosten ja tutkimusra-hoituksen kokonaisuudistukseksi. [Verkkodokumentti] Saatavilla: http://vnk.fi/docu-ments/10616/1034423/vnp-valtion-tutkimuslaitosten-ja-tutkimusrahoituksen-kokonaisuudis-tukseksi-05092013.pdf/ae74f7b4-1150-4d45-a6c9-009d33426f93 (Luettu: 7.11.2015) Valtioneuvosto 2015. Ratkaisujen Suomi. Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strateginen oh-jelma. Hallituksen julkaisusarja 10/2015. Valtioneuvosto 2016. Valtioneuvoston päätös strategisen tutkimuksen teema-alueista ja paino-pisteistä vuosille 2017 ja 2018. Valtioneuvoston yleisistunto 6.10.2016 [Verkkodokumentti] Saatavilla: http://valtioneuvosto.fi/delegate/file/19601 (Luettu: 9.10.2016) Valtiontalouden tarkastus virasto 2013 Valtiontalouden tarkastusviraston vuosikertomus edus-kunnalle toiminnastaan 2013 valtiopäiville. Valtiontalouden tarkastusviraston eduskunnalle an-nettavat kertomukset K 18/2013 vp Valtiontalouden tarkastus virasto 2013. Valtiontalouden tarkastusviraston vuosikertomus edus-kunnalle toiminnastaan 2013 valtiopäiville. Valtiontalouden tarkastusviraston eduskunnalle an-nettavat kertomukset K 18/2013. Valtiontalouden tarkastus virasto 2015. Rakennepoliittisten päätösten tietoperusta. Tulokselli-suustarkastuskertomus. Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomukset 13/2015. Valtiovarainministeriö 2014. Ohra-hanke. Päätöksistä muutoksiin. Valtion ohjausjärjestelmän kehittäminen –hankkeen raportti ja toimenpidesuositukset. [verkkodokumentti] Saatavilla: http://vm.fi/documents/10623/1107144/OHRA-raportti_NETTI.pdf/cf2fda6a-d763-4e68-998e-e984e4fdd809 (Luettu: 3.7.2016) Valtiovarainministeriö 2015. Yhtenäisen valtioneuvoston rakennetta arvioivan parlamentaarisen komitean (KEHU-komitea) mietintö. Hallinnon kehittäminen. Valtiovarainministeriön julkai-suja 7/2015. Vartiainen Pirkko, Ollilla Seija, Raisio Harri & Lindell Juha 2013. Johtajanakaaoksen reunalla, kuinka selviytyä pirullisista ongelmista? Gaudeamus Helsinki. Vartola Juha 2013. Byrokratia modernin hallinnan muotona. Teoksessa Karppi Ilari (toim.) Go-vernance. Hallintaa uusin muotoiluin. Tampereen yliopisto. Weber Max 1922/1978. Economy and society. An outline of interpretive sociology, volume two. Edited by Guentther Roth & Wittich Claus. University of California press. .Los Angeles.

89 Wiberg Matti 2006. Politiikka Suomessa. WSOY Helsinki Wiberg Matti 2014. Puolueryhmät eduskunnassa. Teoksessa: Raunio Tapio & Wiberg Matti (toim.) Eduskunta, kansanvaltaa puolueiden ja hallituksen ehdoilla. Gaudeamus. Helsinki 163-183. Vihrilä Vesa 2008. Politiikka-analyysi (talous)politiikassa. Teoksessa: Ilmakunnas, Seija; Junka, Teuvo & Uusitalo Roope (toim.). Vaikuttavaa tutkimusta, miten arviointitutkimus palvelee pää-töksenteon tarpeita? Valtion talouden tutkimuskeskus. Helsinki 11-36. Winter Søren 2006. Implementation. Teoksessa: (toim.) Peters Guy Pierre Joh. Handbook of pub-lic policy. London, Sage. 151-166. Virtanen Petri, Stenvall Jari & Rannisto Pasi-Heikki 2015. Julkisen politiikkaan liittyvä oppimi-nen ja tietoon perustuva päätöksenteko. Teoksessa: Virtanen Petri, Stenvall Jari & Rannisto Pasi-Heikki (toim.) Tiedolla johtaminen hallinnossa. Teoriaa ja käytäntöjä Tampere University Press, Tampere. 7-26. Vohnsen Nina 2013. Evidence-based policy. Some pitfalls in the meeting of scientific research and politics. Antropology today. 29 (5), 3-5. World health organizarion 2015. Evidence-informed policy-making. [Verkkodokumentti] Saa-tavilla: http://www.who.int/evidence/about/en/ (Luettu: 25.9.2015) Ylikännö Minna 2011. Vuoden 2006 työmarkkinauudistus – aktivointia Arkadianmäeltä. Julkai-sussa: Niemelä Mikko & Saari Juho (toim.). Politiikan polut ja hyvinvointivaltion muutos. Kela. Helsinki. 206-231. Yliopistolaki 558/2009

90 Liite 1 Tiedote tutkimuksesta TIEDOTE TUTKIMUKSESTA TIEDON HYÖDYNTÄMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPOLIITTISESSA PÄÄ-TÖKSENTEOSSA: KANSANEDUSTAJIEN JA STRATEGISTEN INFORMANT-TIEN NÄKÖKULMA Pyydän Teitä mukaan tutkimukseeni, jossa tutkitaan tiedon hyödyntämistä sosiaali- ja terveyspoliittisessa päätöksenteossa. Tutkimuksessa keskitytään valtiontason päätöksentekoon sekä poliittisten päättäjien päätöksenteon tietopohjaan ja tiedon tarpeeseen. Tutkimuksen kohderyhmänä ovat sosiaali- ja terveysvaliokunnan kan-sanedustajat (hallituskausi 2011–2015) ja strategiset informantit, joilla tässä tutki-muksessa tarkoitetaan sosiaali- ja terveysvaliokunnan, sosiaali- ja terveysministe-riön ja valtionvarainministeriön viranhaltijoita. Tämä tiedote kuvaa tutkimusta ja Tei-dän osuuttanne siinä. Perehdyttyänne tähän tiedotteeseen Teille järjestetään mah-dollisuus esittää kysymyksiä tutkimuksesta, jonka jälkeen Teiltä pyydetään suostu-mus tutkimukseen osallistumisesta. Tutkimukseen osallistuminen on täysin vapaaehtoista. Voitte myös keskeyttää tutki-muksen milloin tahansa, jonka jälkeen haastatteluanne koskeva aineisto hävitetään. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa jäsenneltyä tietoa ja ymmärtää tiedon hyödyntämistä sosiaali- ja terveyspoliittisessa päätöksenteossa kansanedustajien ja strategisten informanttien näkökulmasta. Tutkimukseen haastatellaan kahdeksan kansanedustajaa ja neljä strategista informanttia. Tutkimus tuottaa tietoa, jota voi-daan hyödyntää sosiaali- ja terveyspoliittisen päätöksenteon tietopohjaa arvioitaessa ja kehitettäessä. Pyynnöstä tutkimusraportti luovutetaan myös jokaiselle tutkimuk-seen osallistuneelle. Tutkimusaineisto kerätään teemahaastatteluna, jossa keskeiset teemat on määritelty etukäteen. Tutkittavilla on mahdollisuus tutustua teemahaastattelun runkoon etukä-teen. Haastattelu toteutetaan yksilöhaastatteluna, haastateltavan valitsemassa pai-kassa. Haastattelun arvioitu kesto on noin tunti. Tutkija nauhoittaa ja litteroi haastat-telut. Teistä kerättyä tietoa ja tutkimustuloksia käsitellään täysin luottamuksellisesti. Yksit-täisille tutkimushenkilöille annetaan tunnuskoodit, ja tieto säilytetään koodattuna tut-kimustiedostossa. Tulokset analysoidaan ryhmätasolla koodattuina, jolloin yksittäi-nen henkilö ei ole tunnistettavissa ilman koodiavainta. Koodiavainta, jonka avulla yk-sittäiset tutkittavan tiedot ja tulokset voidaan tunnistaa, säilyttää tutkija, eikä tietoja anneta tutkimuksen ulkopuolisille henkilöille. Lopulliset tutkimustulokset raportoi-daan ryhmätasolla. Yksittäisten tutkittavien tunnistaminen ei ole mahdollista. Tutki-musaineistoa säilytetään lukitussa kaapissa ja sitä käsittelevät tutkija ja työn ohjaa-jat. Mahdolliset paperiset tiedostot hävitetään silppurissa, tietokoneella olevat tiedos-tot hävitetään normaalin käytännön mukaan. Tulokset julkaistaan Itä-Suomen yliopiston sosiaali- ja terveysjohtamisen laitoksen pro gradu -tutkielmana keväällä 2016. Lisäksi tutkimustuloksista kirjoitetaan tieteelli-nen artikkeli.

91 Mikäli teille herää kysymyksiä tai haluatte keskustella tutkimuksesta, voitte olla yh-teydessä minuun. Yhteystiedot: Ohjaajat: Niina Alho (TtM-opiskelija) Vuokko Niiranen, YTT niina.alho@gmail.com professori, p. 040 0966569 vuokko.niiranen@uef.fi Itä-Suomen yliopisto, Kuopion kampus p. 040 550 4801 Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos Elsa Paronen, TtM

tutkija, elsa.paronen@uef.fi

p. 040 355 3610

92 Liite 2 Kutsu tutkimukseen osallistumisesta Arvoisa (kansanedustaja) etunimi sukunimi Pyydän Teitä osallistumaan pro gradu -tutkimukseeni, jonka tarkoituksena on tuottaa jäsenneltyä tietoa ja ymmärtää tiedon hyödyntämistä sosiaali- ja ter-veyspoliittisessa päätöksenteossa kansanedustajien ja strategisten informant-tien näkökulmasta. Tutkimuksen kohderyhmään kuuluvat sosiaali- ja terveysvaliokunnan kansan-edustajat (hallituskausi 2011–2015), sekä strategiset informantit, joilla tässä tut-kimuksessa tarkoitetaan sosiaali- ja terveysvaliokunnan, sosiaali- ja terveysmi-nisteriön ja valtionvarainministeriön viranhaltijoita. Tutkimusaineiston hankinta toteutetaan yksilöllisenä teemahaastatteluna. Yhden haastattelun kesto on noin tunti. Kerättyjä tietoja ja tutkimustuloksia käsitellään täysin luottamuksellisesti. Viestin liitteenä on tutkimustiedote, jossa esitellään tarkemmin tutkimukseen liit-tyviä keskeisiä asioita. Tutkimus toteutetaan osana Itä-Suomen yliopiston sosi-aali- ja terveysjohtamisen maisteriohjelmaa. Ohjaajina toimivat professori, YTT Vuokko Niiranen ja tutkija, TtM Elsa Paronen. Toivon, että olette kiinnostunut osallistumaan tutkimukseen. Jos olette halukas osallistumaan tutkimukseeni, ehdotan haastattelun ajankoh-daksi xx.xx tai xx.xx tai xx.xx. Halutessanne voitte ehdottaa myös teille sopivia muita aikoja. Ystävällisin terveisin Niina Alho (TtM-opiskelija) niina.alho@gmail.com puh. 040 0966569 Itä-Suomen yliopisto, Kuopion kampus Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos Vuokko Niiranen, YTT professori, vuokko.niiranen@uef.fi puh. 040 550 4801 Elsa Paronen, TtM tutkija, elsa.paronen@uef.fi puh. 040 355 3610

93 Liite 3 Teemahaastattelun runko, kansanedustajat 1. Miten kansanedustajat käyttävät tutkittua tietoa? - Millainen merkitys tutkimustiedon hyödyntämisellä päätöksenteossa on? - Millaiseen tietoon teidän päätöksentekonne perustuu? Miten te kansanedustajana käytätte tietoa päätöksenteossa? - Miten te kansanedustajana pyydätte tietoa käyttöönne? - Miten te saatte tietoa, jos tarvitsette sitä ja mikä on ensisijainen tietolähteenne? (tieto-lähteiden ilmeneminen) - Etsittekö itse tai muuten seuraatteko tutkimustietoa? 2. Mitä tietoa käytetään sosiaali- ja terveyspoliittisessa päätöksenteossa? - Mitä tietoa hyödynnetään valiokunta työskentelyssä? - Miten valiokunnan työskentelyssä tiedon hyödyntäminen näkyy? - Miten valiokunta kommunikoi tai ilmaisee ulospäin tiedon tarpeestaan? (Tiedon fooru-mit) - Millä tasolla koette tiedonhyödyntämisen poliittisessa päätöksenteossa olevan? -Kuvaisitteko yhtä tai kahta päätöksentekoa ja miten niissä on tietoa käytetty? 3. Mitkä asiat vaikuttavat tiedon käyttämiseen poliittisessa päätöksenteossa? - Mikä edistää tai estää tiedonkäyttöä kansanedustajan tehtävissä? - Minkälaisissa tilanteissa olette huomanneet että tietoa hyödynnetään päätöksenteossa? - Minkälaisissa tilanteissa olette huomanneet ettei tietoa hyödynnetä päätöksenteossa? - Miten te kansanedustajana parantaisitte tiedon käyttöä poliittisessa päätöksenteossa, mi-käli se on tarpeen?

94 Liite 4 Teemahaastattelun runko, strategiset informantit Taustakysymys: Kertoisitko lyhyesti tämän hetkisistä tehtävistäsi, kuinka pitkään olet toiminut näissä tai vastaavissa tehtävissä? 1. Miten kansanedustajat käyttävät tutkittua tietoa? - Millainen merkitys tutkimustiedon hyödyntämisellä poliittisessa päätöksenteossa on? Millaista tietoa teidän mielestänne tulisi kansanedustajien ottaa huomioon? Miten kansanedustajat pyytävät tietoa käyttöönsä? Millaista tietoa te tai organisaationne on tuonut kansanedustajien päätöksentekoon? Tuotteko te tutkittua tietoa päätöksentekoon? Onko teillä riittävästi aikaa valmistella ja tuottaa tietoa kansanedustajille Millaisessa muodossa tieto annetaan kansanedustajille? Onko kansanedustajille välitettävä tieto mielestänne objektiivista silloin, kun se tulee val-mistelijoilta? 2. Mitä tietoa käytetään sosiaali- ja terveyspoliittisessa päätöksenteossa? Mikä teidän näkemyksenne valiokunnan asiantuntijakuulemisiin on? -Valiokunta työskentelystä kommentoitiin myös, että osa kansanedustajista kokee, ettei lakiesitykseen pystytä vaikuttamaan valiokunnassa, kuin muutamin pienin muotoseikoin. osa kansanedustajista näki että tutkimustieto tulisi lisätä jo hallituksen ja ministeriöiden valmistelu vaiheeseen. yksi kansanedustaja ihmetteli vaikuttavuusarviointien vähäisyyttä. Miten te kommentoisitte tätä? 3. Mitkä asiat vaikuttavat tiedon käyttämiseen poliittisessa päätöksenteossa? - Kansanedustajat kokivat ettei heillä ollut riittävästi aikaa perehtyä käsiteltävinä oleviin asioihin, työn hektisyys ja epätasaisuus nähtiin tämän esteenä. Tunnistatteko te tämän ongelman? ja mitä ratkaisuja näkisitte kyseiseen ongelmaan? - Osa kansanedustajista arveli, että kansanedustaja itse voi olla tiedon käytön esteenä, mikäli hänellä ei ole osaamista tai kiinnostusta tiedon hankintaan. Mitä ratkaisuja te näkisitte mahdollisena kyseiseen ongelmaan? - Osa kansanedustajista näki, että joskus tietoa ei käytetä koska se on poliittisesti epä-edullista. Miten te näette kyseisen asian? Miten tutkijoiden ja kansanedustajien välistä luottamusta voisi edistää? Millaisia kokemuksia sinulla on tästä asiasta? - Minkälaisissa tilanteissa olette huomanneet, että tietoa hyödynnetään päätöksenteossa? - Minkälaisissa tilanteissa olette huomanneet, ettei tietoa hyödynnetä päätöksenteossa? Osa haastatelluista kansanedustajista näki tiedon hyödyntämisen olevan erittäin puut-teellista, kun taas osa edustajista eivät nähneet tiedon käytön parantamista lainkaan tar-peellisena.

- Miten te kommentoisitte tätä? - Miten te parantaisitte tiedon käyttöä poliittisessa päätöksenteossa, mikäli se on tarpeen?

95 Liite 5 Suostumus tutkimukseen Suostumus tutkimukseen Teitä on pyydetty osallistumaan pro-gradu tutkimukseen, jonka tarkoituksena on tuottaa jäsenneltyä tietoa ja ymmärtää tiedon hyödyntämistä sosiaali- ja terveyspoliittisessa pää-töksenteossa, kansanedustajien ja strategisten informanttien näkökulmasta. Olette saaneet kirjallisen tutkimustiedotteen ja ymmärtäneet sen sisällön. Tiedotteesta olette saaneet riittävän selvityksen tutkimuksesta ja sinulla on ollut mahdollisuus esittää kysymyksiä. Osallistumisenne on vapaaehtoista ja olette selvillä siitä, että voitte peruuttaa tämän suos-tumuksen koska tahansa syytä ilmoittamatta.

96 Liite 6 Kansanedustajien haastatteluiden analyysi

Lainaus Pääkategoria Teema H1 Ei ehdi (itse) sitä aineistohakua tehdä, ja silloin on tietysti mielekästä antaa avustajalle tehtäväksi relevantin materiaalin hakeminen. Ja itse ohjeistan ainakin omaa avustajaani sillä tavalla, että jos kyseessä on hä-nelle vieras asia niin hänen kannattaa ensimmäiseksi olla yhteydessä eduskunnan tietopalveluun, ja pyytä tietopalvelua tekemään aineisto-haku.

Kansanedustajan tie-don hankinta ja tieto-lähteet

Kansanedustajat tie-don käyttäjinä

H3 (tutkimustiedon käytöstä) Olen minä tietysti aina silloin kun minä koen sitä tarvitsemani, mutta en minä niin kuin, ett tavallaan kun nippe-litietoa ei tarvitse. Ja sitten omasta tavallaan, niin kun tavallaan uskoo hallitsevansa kuitenkin niin hyvin (-katkaistu-) Ei sitä mikään estä. et siis lähinnä viitseliäisyys ja ehkä tosiaan se että kustannus-hyötyanalyysi, et kuinka paljon näkee tarpeelliseksi et. (-katkaistu-) Siis kansanedustajan tapa tehdä työtä vähän vaihtelee.

Kansanedustajien henkilökohtainen osaaminen ja moti-vaatio.

H4 Ymmärtää se estehän on se mahdoton kiire, mahdoton niin kuin se kiire. Täällä on välillä sitten aina sellainen, saattaa muutama viikko olla et nyt mennään aika hyvällä, niin kuin tasaista vauhtia ja kerkeääkin. Ja sitten kun niitä lakiesityksiä rupeaa taas tietyssä vaiheessa tulemaan, niin täytyy myöntää että vakka olis miten suuri tahto ja halu, niin ei kerkeä mitään tutkimuksia edes ajattelemaan.

Toimintaympäristön vaikutus tiedon hyö-dyntämiseen

H6 Valmistelevien elimien elikkä käytännössä eri viranomaisten ministe-riöiden tulisi keskustella ja vaihtaa tietoa enemmän keskenään. Jolloin se tulisi. valmiimmaksi pureskeltuna päättäjien pöytään

Saatavuus, esitystapa ja laaja-alaisuus

Päätöksentekoa tu-keva tieto H5 Otetaan nyt vaikka ilmaston muutos. Niin meillä on tieteellistä tutki-

mustietoa, liittyen vaikka ilmastonmuutoksen syihin, mutta kun siellä on olemassa erilaisia tieteenaloja jotka lähestyy asiaa eritavalla. Miten minä sanoisin aikajänteellä, ja toinen sadan vuoden toinen tuhannen vuo-den niin sieltä sit syntyy erilaisia näkemyksiä. Jolloin tietenkin on kysy-mys, että et mihin sinä niin kun luotat ja minkä tieteellisen tiedon sinä otat sitten käyttöösi. Siihen liittyy sitten poliittista arvovalintaa pitkälti

Tutkimuksen luotetta-vuus

H6 Totta kai, siis eihän Suomea voida johtaa niin että asioita vedetään hatusta, siltä miltä tuntuu. Minun mielestäni on väärin jos aatteet ohjaa liikaa päätöksentekoa, vaan se pitää perustua nimenomaan faktoihin ja silloin jos asiat perustuvat faktoihin, niin kyllähän se on silloin, päätök-sen teko on myös perusteltua ja kyllähän sitä käytetään silloin oikein

Tieto poliittisessa pää-töksenteossa Tiedon hyödyntämi-

nen poliittisessa pää-töksenteossa

H2 No tota, kyllä se hyödyn hyödynnetään mutta ei varmasti täysin hyö-dynnetä poliittisen päätöksenteossa, koska kuitenkin poliittinen päätök-senteko on tavallaan toisilla virittäytynyttä johon johonkin suuntaan. Eli kaikkea tietoa ei halutakkaan hyödyntää, eikä ottaa käsittelyyn silloin tie-tysti otetaan mieluimmin se tieto joka tulee tavallaan omalta viiteryh-mältä. Ei se ehkä ole täysin objektiivista se tiedonhyödyntäminen, sitten ku päätöksenteko on puhtaasti poliittista..

Tiedon hyödyntämi-nen

H3 (tiedon hyödyntämisestä) Sitten se että, sit se onkin mielenkiintoi-sempi kysymys, että kuinka paljon niistä kumpikaan (hallituksen esitys tai tutkittu tieto) vaikuttaa siihen tuota lopullisen päätöksentekoon. Koska tosiasia on se, että tuota valiokunnissa jossa hallituspuolueella on enem-mistö ja kun kysymys on hallituksen esityksestä niin mennään äärimmäi-sin poikkeuksin, äärimmäisin poikkeuksin niin sanotusti kirjan mukaan.

Poliittiset voimat ja valta

H5 …meillä on ensin niin kun ministeriön esittely puheenvuoro ja sen jälkeen me lähdetään pohtimaan ketä asiantuntijoita me halutaan kuulla, eli valiokunta vaikuttaa puhtaasti asiantuntijoiden valintaan. Pitkälti siellä on tietysti neuvoksella olevat listat ketkä on minkäkin alan asian-tuntijoita, mutta tässäkin niin kuin edellä totesin, et siellä on paikka vä-

Asiantuntijakuulemi-set

Tieto sosiaali ja ter-veyspoliittisessa pää-töksenteossa

97

hän fressata niitä. Me itse tunnistetaan, et meidän pitää saada uutta nä-kemystäkin vähän toisella tavalla. Voi sanoa että nuoremman polven tut-kijoiden tuleminen myös valiokuntiin. H6 koska siellä on käytännössä siellä on enemmän aikaa ja se viran-omaisvalmistelu pitää olla sillä tasolla että sen luotettavuutta ei tarvitsisi kyseenalaistaa. Joskus herää epäilys että onko nyt kaikkia tahoja kuun-neltu ja otettu huomioon näkökantoja mutta onneksi tämä Suomen pää-töksenteko kuitenkin perustuu siihen et meillä on demokratia ja täällä sit-ten otetaan kaikki huomioon. mutta se pitää niin kuin olla faktapohjaista valmisteluu ja jotenkin enemmän pitäisi lisätä keskusteluun

Valmistelun objektii-visuus

H4 Valiokunnan kaikki kokoukset ovat täysin suljettuja ja se on tärkeä asia et ne on suljettuja, koska se mahdollistaa sen valiokunnan sisällä sellaisen työskentelyn, että siellä tehdään töitä sen yhteisen asian eteen. Vaikka siellä on oppositiohallitus niin siitä huolimatta valiokunnissa on hirmu hyvä työilmapiiri. Siellä hallitus arvostaa sitä että oppositio on erimieltä, ja oppositio arvostaa sitä, että hallituspuolueen edustajat on tehtävä sen lakiesityksen mukaista hommaa. Ja siellä pystytään käymään niin kuin sisäisesti hyvin paljon sellaista oppivaa keskustelua, jossa niin kuin voi vaan oppositio sanoa hallitukselle, et toi on hyvä pointsi mutta me ollaan eri mieltä ja hallitus oppositiolle, että valtavan hyvä idea et toi on kyllä noin mutta me ollaan eri mieltä

Valiokunnan työsken-tely

98 Liite 7 Strategisten informanttien haastatteluiden analyysi

Lainaus Pääkategoria Teema H9 No tietysti tätä asiantuntijatietoa sehän on ihan selvä. Sitten myös tätä tutki-muslaitosten tuottamaa tietoa, mutta myös etujärjestöjen tuottamaa tietoa, he-hän on poliitikkoja heidän pitää ymmärtää, että yhteiskunnan, et se tietokin voi olla poliittista tai tieto on poliittista eli minusta tuossa on aika hyvin kuvailtu niitä mitkä on tarpeellisia, sinänsä minusta ei ole kovin tarpeellista niin kuin tällaiset iltapäivälehtien ja päivän uutisiin ehkä tukeutuvat tiedot jos kun tutkit-tuakin tietoa on saatavilla.. Kyllähän tietysti ministeriötkin on valmistellessaan tänne tuotuja hallituksen esityksiä käyttävät tutkittua tietoa esityksen pohjaksi, mutta se arviointi on tietysti täällä ihan älyttömän tärkeätä, että se arvioidaan tavallaan uudelleen, se hallituksen tuottama tuotos ja nimenomaan näistä lähtö-kohdista, että onko se tieto oikea ja siinä musta tämä mahdollisimman monipuo-linen monipuoliset lähteet on kyllä hyvä.

Tiedon lähteet ja tiedon määrä

Kansanedustajat tiedon käyttäjinä

H9 Aivan pääsääntöisesti ihan muutama liuska kyllä, et ei kovin laajaa, mut sit-ten tietysti monet asiantuntijat just yliopistotutkijat mielellään tuovat just omia artikkeleitaan tai omia tuommoisia tutkimustiivistelmiä tai jotakin, mutta pää-sääntöisesti käyttökelpoisinta on aika tiivis ja lyhyt esitys.

Tiedon esitys tapa

H8 (välitetystä tiedosta) Kuinka laajaa ja minkä asteista se on niin se riippuu siitä tietotarpeesta, ja tietysti siitä yksittäisen edustajan tavasta käyttää tietoa. Täällä on tutkimussuuntatutuneita edustajia, joilla on korkea siis korkein tut-kinto tohtorin tutkinto tai on työskennellyt semmoisessa työssä, mutta sit on täm-möisiä käytännöllisen tason ihmisiä jotka tarvitsevat sitten omanlaiseensa tie-toa, et se on laidasta laitaa

Kansanedusta-jan oma osaami-nen

H11 (tiedon objektiivisuudesta) On, on virkamiehen vastuulla ei muuta voi olla. virkamiesten tehtävä on tuoda kaikki puolet asioista esiin, silloin kun asioita valmistellaan. Ja sanoa hyvät ja huonot puolet, ja sit poliitikon tehtävä on tehdä siitä päätös, mutta et virkamiehellä se on virkamiesvastuulla täytyy toimia niin, että on puolueetonta tietoa ja, et on puolueetonta tietoa ja niin että esitetään kaikki asiasta tiedettävä.

Puolueeton ja luotettava tieto.

Kansanedustajien tietotuki

H8 Se ajatus et jollakin taholla olisi tavallaan tietotukimonopoli suhteessa kan-sanedustajiin, niin sehän olisi aivan kauheata. Nythän heillä täytyy olla monta kanavaa käytös ja pystyy vertailee niitä kanavia, ja se on hyvä ja siksi se on olennainen osa demokraattista päätöksentekojärjestelmää. Kansanedustajat toi-mii juuri noin (viittaa erilaisiin tietokanaviin), koska siinä roolissa joutuu ottaa hyvin monenlaisiin asioit huomioon.

Tietolähteiden priorisointi

H11 Mutta et jos eduskunnasta tulee pyyntö niin siihen suhtaudu, se on aina menee silleen se on tosi prioriteetti silloin ja niihin kyllä kerätään kaikki aineis-tot mitä on saatavilla, talosta eri ihmisiltä, että riippuu siitä, et mitä siinäkin ajassa, joskus voi olla niin et valiokuntaan tulee kutsu kahdenpäivän, nehän ei tule hirveen ajoissa. Jos on kaksi päivää aikaa niin silloin tehdään se aika mah-dollisimman tehokkaasti, mutta ei siinäkään mitään enää uutta tutkimusta tai selvitystä voi polkasta, mutta kerätään se mitä asiasta tiedeteen mutta se on iso prioriteetti kyllä.

Tieto pyynnöt

H9 Se voi olla, mutta se voi olla et se ei ole eli voi olla että hyvinkin rehellisesti kerrotaan jopa esityksen perusteluissa Voi olla että esityksen perusteluissa pii-lotetaan, jätetään kertomatta tai kerrotaan niin tuota monimutkaisin sanakään-tein, että asia ei siitä selviä. Tai sitten oikeasti sillä tavalla et täällä on tiettyjä seikkoja mainitsematta kokonaan, jos ei joku hiffaa niitä sitten kysyä. Eli sekä että on puolueetonta mutta ei ole on myös sitä mikä on puhtaasti puolueellista sitten valmistelijat se on tietysti ihan selvä että he ovat hallituksen palveluksessa, he on hallituksen virkamiehiä ja heidän pitää olla lojaaleja hallitukselle…

Tiedon suhde haluttuun poli-tiikkaan

Poliittinen pää-töksenteko

H8 Sit kun se hallitus on valittu niin ne on suomessa enemmistö hallituksia ja hallituspuolueilla on aina valiokunnissa enemmistä ja hallituspuolueet pystyy ajamaan hallituksen esitystä, semmoisena kun ne haluaa. Onko se hyvä vai huono asia on tietysti sit iso poliittinen kysymys, mutta se on kuitenkin tosiasia et sitä muutosta tulee aika vähän, kuin mielekästä on sitten kuulla kauheasti asi-antuntijoita ja käy sitä läpi niin ku iso kysymys sinänsä,

Poliittiset voi-mat ja valta

99

H10 (viittaa tutkimustietoon) Sillä on tietysti suuri merkitys siinä lainsäädännön valmistelu vaiheessa kun tehdään poliittisia päätöksiä siitä, et minkälaisia lain-säädäntö muutoksia tai säädösmuutoksia tehdään. Ja eduskunnan käsittely vai-heessa se tutkimustiedon hyödyntäminen on ehkä sitten jo vähäisempää. Siis siinä mielessä et se on jo siinä vaiheessa suodatettua, kun esitystä tänne anne-taan, mut totta kai kansanedustajat seuraa tutkimustietoa myös niin kuin ennen kuin esityksiä tänne annetaan, jostakin tietystä aiheesta. Usein he perehtyy tai ovat jo ennen niin kuin tänne tuloaan perehtyneet johonkin tutkimusalaan tai johonkin tieteenalaan monella on jopa esimerkiksi tutkintoja, tohtorin tutkinto-jakin

Tutkimustiedon käyttö

H9 Mutta että ja että näitäkin on et se väite siitä ettei voi vaikuttaa ei pidä ihan paikkaansa, mutta sit on tietysti asioita mihin ei voi vaikuttaa koska ne on näitä vetonoituja asioita mutta siinä paljonko on vaikutusvaltaa vaikuttaa ihan älyttö-mästi sen edustajan perehtyneisyys asiaan ja asiantuntemus. Et kyllä omalla asi-antuntemuksella myös ei vain sillä ulkoa tuodulla vaan sillä kansanedustajan omalla asiantuntemuksella on valtava merkitys, minä olen nähnyt tässä työssä että yksi edustaja voi vastata kahtatoista edustajaa, kaksitoista on päätösvaltai-suuden raja. Kun hän on riittävän hyvin asiasta perillä.

Kansanedusta-jan vaikutus-valta

H7 Ei ole, se aika homma on usein kriittisintä tässä talossa, että ja varmaan se seuraava ongelma mihin täytyy kunnolla pureutuu. Tämä on kauhean hektinen talo että ne aika on menossa meidän periaate o et noudatetaan asiakkaan anta-maa aikataulua, ne aikataulut on ilmiöitä jotka vaikuttaa suoraan siihen vas-tauksen laatuun et se niin kun korreloi sen kanssa, tästä on pitkään puhuttu asi-akkaitten kanssa, mutta se on vaikea kysymys koska kansanedustajan aikataulut ei aina määrity heistä itsestään, vaan ne määrittyy jostain muualta,

Tiukka aika-taulu

Sosiaali ja ter-veysvaliokunnan päätöksenteko

H6 Ja sitten toinen asia on se että itse koen niin, että poliittinen päätöksenteko ja asian valmistelu pitäisi kuitenkin erottaa toisistaan, että pystyttäisiin tarjoa-maan sitä asiantuntijaa ja sitä puolueetonta poliittisesti puolueetonta tietoa pää-töksenteon tueksi. Että jonkin verranhan nyt on ollut sitä että tämä poliittinen ohjaus tulee jo siihen valmisteluvaiheeseen, aika varhaisessa vaiheessa ja var-maan käydään paljon vääntöä että milloin on sen ohjauksen aika,

Poliittiset reu-naehdot

H9 Minun näkemys on se että pyritään aina hankkimaan maan parhaita asian-tuntijoita, et se on tietenkin se lähtökohta, et ihan turha tavallaan lähtee etsi-mään tänne sitten semmoisia jotka eivät ehkä ihan kunnolla ole perehtyneet asi-aan tai kunnolla tunne asiaa. Automaatti on se, että aina kutsutaan ne tietenkin ne ikään kuin viranomaistahot ja nyt esittelevä ministeriö ja sitten ne viran-omaistahot jotka joutuu toimeenpanemaan (-katkaistu-). Jonkin verran on li-sääntyvästi käytetty sitä, et pyydetään kirjallinen lausunto, joka ei vastaa sitä samaa että tulee paikalle, koska se paikalle tulo mahdollistaa sen että edustajat voi sitten lisäkysymyksiä ja ehkä niin kuin myös haastaa vähän sitä asiantuntijaa perustelemaan joo (-katkaistu.). Mutta tuota minä en minä en kovasti näe kor-jattavaa tällä hetkellä, käytäntöä.

Valiokunnan asiantuntijat