Ilmainen lukunäyte

Kustannusosakeyhtiö Otava

LuottamusPENTIKAINEN

MIKAEL..

3

Median mahti

”Tuolla kauempana lehtimies-parvella istuu

neljäs valtiomahti, jolla on vai-kutusvaltaa enemmän kuin kai-

killa kolmella yhteensä.”Edmund Burke

”Mediavalta on kuin mielisai-raan diktatuuria,

ennalta arvaamatonta ja sattu-manvaraista.”

Christopher Wegelius

”Tilaa saa sellainen, jolla on jokaiseen monimutkaiseen

asiaan yksinkertainen, selkeä ja hauska vastaus, joka on

väärä.”Erkki Liikanen

Luottamus

4

Median tehtävä on vahtia vallanpitäjiä ja sitä kaut-ta vahvistaa luottamusta yhteiskuntaa kohtaan. Ihmi-set voivat luottaa järjestelmään, kun tietävät, että sitä vahditaan vapaasti ja he voivat itsekin median kautta nostaa esiin epäkohtia sekä osallistua yhteiskunnalli-seen keskusteluun. Demokratia tarvitsee vahvan ja it-senäisen julkisen sanan. Valta korruptoi, jos sillä ei ole vahtijaansa – se korruptoi myös mediaa itseään.

Sana media sisältää kaikki tiedotusvälineet. Nase-va sana kätkee kirjavan toimijajoukon, vakavaa lehdis-töä, pieniä radioita, valtavia globaaleja verkkopalvelui-ta, Yleisradion palvelun ja kapean yleisön harrasteleh-tiä. Mediatoimijoilla on erilaisia lähtökohtia, arvoja ja resursseja, siksi mediasta puhuttaessa kannattaa vält-tää yleistyksiä.

Luottamus mediaan vallan vahtina vaatii paljon en-nen kaikkea medialta itseltään. Pitää olla luotettava, löytää merkityksellisiä aiheita, kaivaa epäkohtia ja lai-

5

minlyöntejä, esittää oikeita kysymyksiä ja hakea niihin vastauksia tavalla, joka luo luottamusta. Ilman oikei-ta kysymyksiä saadaan harvoin hyviä vastauksia. Me-dia ei ole pystynyt hoitamaan tehtäväänsä kovin hyvin, esimerkiksi Kansan Arvot 2013 -tutkimuksen mukaan myös Suomessa luottamus mediaan on heikko. Noin puolet vastaajista sanoo, ettei luota mediaan kovin pal-jon ja vain neljännes luottaa erittäin tai melko paljon. Tiedebarometri 2013:n mukaan 42 prosenttia tuntee hyvin tai melko suurta luottamusta mediaa kohtaan. Suomessa tehdään kuitenkin paljon laadukasta ja eet-tisesti kestävää journalismia.

Monet muistavat vuosikymmenien takaa median itse-sensuurin, joka johti ulkopoliittiseen aristeluun ja yk-sipuoliseen kirjoitteluun. Risto Uimonen on luonneh-tinut aikaa ”kunniattomaksi” ja ”poliittisen journalis-min ja poliittisen eliitin kyyristelyn pohjanoteerauk-seksi”. Itsesensuuri levisi Uimosen mukaan ulkopoli-tiikasta myös sisäpolitiikan puolelle.

Onko tänä päivänä samanlaista itsesensuuria? En sellaista tunnista. Vallan pitäjät saavat ansionsa mu-

6

kaan, joskus enemmänkin. Journalistit ovat olleet itse-sensuurin kauden jälkeen kriittisiä poliitikkoja koh-taan. Poliitikot saivat kovaa kohtelua viimeksi vaalira-hajupakassa. Viime vuosina erityisen kriittisesti on kä-sitelty talouselämän johtajia. Aiheina ovat olleet pal-kitseminen, hyvä veli -verkostot, veroparatiisit sekä ylipäänsä talouden ja yritysten heikko kehitys.

Kaikkialle kriittisyys ei kuitenkaan ulotu. Uusi itse-sensuuri on tullut toimituksiin. Sen on tuonut tulevan pelko, jota aiheuttavat toimialan murros ja mediayhti-öiden heikentynyt talous sekä niiden tuoma irtisano-misten uhka. Moni pelkää työpaikkansa puolesta ja on kadottanut rohkeutta, jota laadukas journalismi edel-lyttää. Vahvan talouden tuoma riippumattomuus on heikentynyt. Tämä on johtanut arkailuun, joka koskee eniten uutisointia oman yhtiön, sen isojen asiakkaiden ja tärkeimpien sidosryhmien asioista. Moneen toimi-tukseen on hiipinyt uusi uutiskriteeri: oman median ja omistaja yhtiön asian edistäminen journalismin kei-noin. Se ei näy usein, mutta näkyy liian usein. Se ei koske kaikkia, mutta koskee monia. Joskus siihen liit-tyy kilpailijan tarkoituksellinen lyöminen ja vähättely.

7

Toimitusten on pidettävä puolensa, jotta riippumat-toman journalismin edellytykset säilyvät. ”Vapauden ja riippumattomuuden siivet eivät koskaan kasva ta-kaisin, kun ne kerran oma-aloitteisesti menettää”, Jan-ne Virkkunen kirjoittaa kirjassaan Päivälehden mies. ”Toivottavasti esimerkiksi käsitys siitä, ettei toimi-tus voisi toimia kaikissa mediataloissa täysin itsenäi-sesti, puhtain journalistisin perustein, on väärä. Kol-men merkittävän julkaisun – Nyky päivä, Demokraatti ja Helsingin Sanomat – päätoimittajien lähes peruste-lemattomat potkut syövät koko median uskottavuut-ta”, Kari Väisänen kirjoittaa pamfletissaan. Hampaaton journalismi edes omissa asioissa ei ole kenenkään etu – vähiten omistajan, koska se syö uskottavuutta.

Lukijan, katsojan ja kuulijan kannattaa seurata, mi-ten kukin media käsittelee omia asioitaan. Ei ole ta-vatonta, että omia asioita käsittelevistä jutuista puut-tuu journalistin kriittisyys. Siksi olisi tärkeää ker-toa jutuissa, milloin niissä käsitellään omaan yh-tiöön liittyviä asioita. Esimerkiksi Helsingin Sanomat ja Suomen Tietotoimisto tekevät näin kiitettävän joh-donmukaisesti.

8

Oman yhtiön asiaan liittyvä vaikuttaminen lehti-talojen sisällä on yleensä hienovaraista. Se voi tapah-tua sitomalla toimitusten johtoa palkitsemismallein ja johtamisjärjestelyin tukemaan sisällöllisesti yhtiön asiaa. Se voi tapahtua johdon ja omistajien välillä hy-vinkin suorasukaisen palautteen kautta. ”Palaute oli-kin ajoittain hyvin suoraviivaista ja jyrkkää”, Virk-kunen muistelee Aatos Erkon ripityksiä.

Palaute myös omistajilta toimituksiin on tärkeä asia, valtaosa siitä on suotavaa ja rakentavaa sekä vuo-ropuhelu välttämätöntä myös mediatalon sisällä. Pa-laute muuttuu painostukseksi, jos toimituksen johto kokee asemansa uhatuksi ja siihen liittyy edes peitelty viesti sitoa jonkun asema sisältöön. Sellainen rapaut-taa riippumattomuuden kulttuuria ja luo pelkoa.

Vallanvahdin roolin vuoksi mediaa kutsutaan neljän-neksi valtiomahdiksi. Sanonnan taustalla on paro-ni Montesquieun (1689–1755) kirjassaan Lakien hen-ki esittelemä vallan kolmijako-oppi, jonka mukaisesti on lainsäädäntö valta eli lakeja säätävä parlamentti, toi-meenpanovalta eli hallitus ja sen johtama virkakoneis-

9

to sekä tuomiovalta eli tuomioistuimet, ja nämä toimi-vat itsenäisesti. Kolmijako-oppi on perustava osa länsi-maisten demokratioiden hallinto muotoa.

Brittipoliitikko Edmund Burken (1729–1797) ker-rotaan sanoneen, että on kolme valtiomahtia, ”mut-ta tuolla kauempana lehtimiesten parvella istuu nel-jäs valtiomahti, jolla on vaikutusvaltaa enemmän kuin kaikilla kolmella yhteensä.”

Yhteiskunnan tasapainoinen kehitys vaatii eri mah-tien tasapainoa ja vallan vahtia. Vakavan median kes-keinen tehtävä on valvoa valtaa – muita valtio mahteja, myös yrityksiä ja järjestöjä, jotka ovat merkittäviä vallan käyttäjiä. Tämän vuoksi median ja muiden välil-lä on jännite. Median pitää vahtia myös itseään.

Median toiminta kasvaa sananvapaudesta, joka on ihmisoikeus. Suomessa sananvapaus on kirjattu pe-rustuslakiin nauttimaan sen suojaa: ”Jokaisella on sa-nanvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.” Sananvapaus on kirjattu samassa hengessä myös EU:n perusoikeus-kirjaan: ”Jokaisella on oikeus sananvapauteen. Tämä

10

oikeus sisältää mielipiteenvapauden sekä vapauden vastaanottaa ja levittää tietoja tai ajatuksia viranomais-ten siihen puuttumatta ja alueellisista rajoista riippu-matta.”

Lehdistönvapaus kumpuaa sananvapaudesta. Se on sanan vapauden käyttämistä tiedotusvälineissä. Leh-distönvapaus on tiedotusvälineiden vapautta sensuu-rista sekä valtion ja esivallan painostuksesta. Lehdis-tönvapaus on kansanvaltaisen järjestelmän kulmakivi, ja siksi kirjattu monen maan perustuslakiin.

Sananvapaus ei ole itsestäänselvyys, vaikka se Suo-messa siltä tuntuu. Suomi on ollut pitkään kärkisijoilla lehdistönvapaustilastoissa, mikä on hieno asia. Toimit-tajat ilman rajoja -järjestön vertailussa Suomi on leh-distönvapaudessa kärkimaa ennen Hollantia ja Norjaa. Lehdistönvapaudessa seitsemän heikointa ovat Kiina, Iran, Somalia, Syyria, Turkmenistan, Pohjois-Korea ja Eritrea. Maanosista vahvin lehdistönvapaus on Euroo-passa ja heikoin Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa.

Suomen ykkössijoituksesta huolimatta Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on toistuvasti tulkin-

11

nut sananvapautta Suomen oikeusistuimia rohkeam-min. EIT on painottanut journalistien erityis tehtäviä ja hyväksynyt, että toimittaja julkistaa asioita myös po-leemisesti ja provokatiivisesti. Se on EIT:n mukaan osa yhteiskunnallista valvonta tehtävää.

Suomessa unohtuu helposti, että maailman väes-töstä vain runsaat 15 prosenttia elää vapaissa maissa, ja että toimittajan ammatissa on vaaransa. Toimittajia on kuollut työtehtävissä 2000-luvulla reilusti yli tuhat. Vuonna 2012 toimittajia kuoli työtilanteissa Kansain-välisen lehdistöinstituutin (IPI) mukaan 132, mikä on eniten sitten vuoden 1997, johon IPI:n tilasto ulottuu. Toimittajia istuu jatkuvasti vankiloissa työnsä ja mieli-piteidensä vuoksi. Suurin toimittaja vankila on Toimit-tajat ilman rajoja -järjestön mukaan Turkki. Sen kal-tereiden takana on erityisesti journalisteja, jotka ovat arvostelleet hallitusta kurdikysymyksen hoitamisesta.

On hyvä muistaa myös vapaan median ja hyvin-voinnin suhde. ”Itsenäisissä ja demokraattisissa mais-sa, joissa on suhteellisen vapaa lehdistö, ei ole koskaan ollut merkittävää nälänhätää”, talousnobelisti Amarta-ya Sen on todennut.

12

Ruotsalaiseritrealainen toimittaja Dawit Isaak, ikätoverini ja kollegani, rakasti maataan ja jour-nalismia niin paljon, että muutti Ruotsista Eritre-aan tekemään lehteä. Isaak suututti Eritrean val-lanpitäjät, jotka laittoivat hänet vankilaan ilman oikeudenkäyntiä – New Yorkin terrori-iskujen jälkimainingeissa, jolloin maailmaa ei kiinnosta-nut, mitä Eritreassa tapahtuu. Isaak on ollut tätä kirjoittaessa vankilassa yli kaksitoista vuotta eikä kukaan Eritrean hallinnon ulkopuolella – edes oma perhe, vaimo ja kolme lasta – tiedä, onko hän elossa. Isaak sai vuonna 2011 maailman sa-nomalehtien sananvapauspalkinnon, Kultaisen kynän. Hetki oli koskettava. Palkinnon nouti Isaakin veli siinä toivossa, että hän voi vielä joku päivä ojentaa sen vapaalle veljelleen.

Lehdistönvapaus antaa toimituksille valtaa ja vallan mukana vastuun. Suomessa median vapautta ja itse-näisyyttä korostaa sananvapauslaki, joka antaa vastaa-valle toimittajalle yksiselitteisen oikeuden päättää si-sällöstä. Lain 4. pykälässä todetaan: ”Vastaavan toimit-

13

tajan tehtävänä on johtaa ja valvoa toimitustyötä, päät-tää aikakautisen julkaisun, verkko julkaisun tai ohjel-man sisällöstä sekä huolehtia hänelle tässä laissa sää-detyistä muista tehtävistä.” Päätoimittajan päätösvalta ja vastuu koskee myös mainontaa.

Päätoimittajien vahva asema on perua itsenäisyy-den ajan alusta. Sillä haluttiin välttää mielivalta, johon Venäjän viran omaiset syyllistyivät sortokausien aika-na. Silloin sisältöjä sensurointiin ja lehtiä lakkautet-tiin. Esimerkiksi Päivälehti lakkautettiin ainiaaksi hei-näkuussa 1904. Muutamia päiviä myöhemmin Päivä-lehden tukijat perustivat Helsingin Sanomat.

Toimitusten itsenäisyyttä ja riippumattomuutta ko-rostetaan myös Journalistin ohjeissa, sen alkukappa-leissa:

Tiedonvälityksen sisältöä koskevat ratkaisut on teh-tävä journalistisin perustein. Tätä päätösvaltaa ei saa missään oloissa luovuttaa toimituksen ulko puolisille.

Journalistilla on oikeus ja velvollisuus torjua painos-tus tai houkuttelu, jolla yritetään ohjata, estää tai ra-joittaa tiedonvälitystä.

Journalisti ei saa käyttää asemaansa väärin. Hänen

14

ei pidä käsitellä aiheita, joihin liittyy henkilökohtaisen hyötymisen mahdollisuus eikä vaatia tai vastaanottaa etuja, jotka voivat vaarantaa riippumattomuuden tai ammattietiikan.

Sananvapauslain ja Journalistin ohjeiden selkänoja on päätoimittajille vahva. Lehtiyhtiön omistaja, hal-litus tai toimitusjohtaja ei voi tulla lakia rikkomatta määräämään sisällöstä. Myöskään toimitus ei voi kä-vellä päätoimittajansa yli. Omistaja voi kuitenkin vai-kuttaa vaihtamalla päätoimittajan, jos tämä ei toimi hänen haluamallaan tavalla ja linjalla.

Olen eri tehtävissäni – muun muassa STT:n pää-toimittajana ja Sanomalehtien liiton puheenjoh-tajana – kiertänyt paljon lehtitaloja ja keskustel-lut yhtiöiden toimitusjohtajien ja päätoimittaji-en kanssa. Usein mediatalossa toimitusjohtajan ja päätoimittajan välillä on jännite. Se voi liittyä päätoimittajan vahvaan asemaan, mutta myös re-surssikeskusteluun tai siihen, miten media käsit-telee yhtiön suuria asiakkaita.

Viime aikoina jännitteet ovat kasvaneet talous-

15

ongelmien vuoksi. Samalla on nähtävissä, että mediatalojen sisäisessä valtatasapainossa punnus on kallistunut talousjohdon suuntaan toimitusten johdon kustannuksella. Moni päätoimittaja on tä-män todennut. Moni talousjohdon edustaja myös tekee tämän selväksi omille sidosryhmilleen.

Esimerkiksi Sanoman hallituksessa tai ylim-mässä johdossa ei ole enää journalisteja. Kun itse olin konsernin johtoryhmässä 2004–2010, joh-toon ja hallitukseen kuului journalisteja. Esimer-kiksi Hufvudstadsbladetia julkaiseva KSF Media kulkee toiseen suuntaan: se kertoi etsivänsä yhtiön johtoon henkilöä, joka hallitsee sekä journalismin että liikkeenjohdon.

On tärkeää, että lehtiyhtiön talousjohto ja omistajat ymmärtävät journalistisen integriteetin merkityksen. Se on uskottavuuden ydin. Monen median uskottavuus on jo nyt valmiiksi heikko, eikä sitä pidä enempää heikentää. Osa mediayhti-öiden johdosta ymmärtää tämän oikein hyvin, ja myös toimii sen mukaisesti.

16

Media voi käyttää valtaansa vähemmän vastuullisesti. Lehdistönvapaus on loistava demokratian turva, mut-ta voi pervertoitua, Maija-Riitta Ollila varoittaa. ”Mikä tahansa voidaan haluttaessa naamioida demokratian puolustamiseksi: sanotaan, että meillä on kansalaisi-na oikeus tietää kaikki mahdollinen poliitikoista ja nä-köjään myös muista julkisen tehtävän hoitajista. Tämä ajatus on perusteltavissa huterasti, jos ollenkaan”, hän kirjoittaa. Ollilan mielestä lehdistönvapautta hyödyn-täen murennetaan kansalaisten oikeuksia.

Oikeusjuttuja mediaa vastaan nostetaan harvoin, ja vaikka kantaja ne voittaisi, maine on mennyt kohun alku metreillä eikä korjaannu, vaikka oikeus vapauttai-si epäilyistä. Lehdistönvapautta tulee käyttää epäde-mokraattisia hallintoja vastaan, ei yksittäisten ihmis-ten rusentamiseen, Ollila edellyttää.

Ollilan mielestä suuretkin mediat – kuten Helsin-gin Sanomat ja Yleis radio – saattavat Suomen oloissa käyttäytyä kuin Liisa ihmemaassa -sadun kuninkaal-liset, ”jotka kirkuvat ’pää poikki’ aina kun jonkun ala-maisen käytös heitä ärsyttää”. En tunnista pää poikki -kirkumisia johtamistani toimituksista, vaikka aina ei

17

ole onnistuttu. On tulkittu väärin, liioiteltu ja julkaistu virheellisiä tietoja. Täydellistä juttua, lehteä tai uutis-lähetystä ei ole ilmestynyt. Silti voi todeta, että Suo-messa media käyttää vapauttaan pääosin vastuullises-ti. Tämä johtuu toimivasta itsesäätelyjärjestelmästä ja vahvasta toimituskulttuurista, joka tosin uhkaa uuden median ja säästöjen paineessa rapautua.

Suomessa ja monessa muussakin maassa media sää-telee itse toimintaansa lainsäädäntöä tiukemmin. Suo-messa itsesäätelyelin on Julkisen sanan neuvosto (JSN), jonka periaatteet on kirjattu Journalistin ohjeisiin. JSN:n toimintaan ovat sitoutuneet alan merkittävät toi-mijat. JSN:lle voi kannella kuka tahansa, ja sen päätök-set otetaan mediassa yleensä vakavasti. JSN voi tarttua virheisiin, joihin lain koura ei välttämättä ulotu. Viime aikoina on nähtävillä merkkejä siitä, että isotkin toimi-jat vähättelevät JSN:n langettavia ratkaisuja – varsinkin, jos ne koskevat omaa toimintaa. Itsesäätelyn kritiikki omassa asiassa on vastoin itsesäätelyn henkeä. Itsesää-tely perustuu siihen, että siihen sitoutuneet kunnioit-tavat sen päätöksiä.

18

Median valta on asioiden nostamisen, esillä pitämisen, kommentoimisen ja unohtamisen valtaa. Se on myös epäkohtiin tarttumisen, puheenaiheiden valinnan ja vaikutelmien luomisen valtaa ja portinvartijan valtaa. Median valta perustuu siihen, että se vaikuttaa kansa-laisiin sekä heidän valintoihinsa ja mielipiteisiinsä.

Median vallankäyttöä ohjaa usein sentimentalismi, ajatus, jonka mukaan raskaimmin kärsineen näkemys on vilpittömin, kuten Matti Apunen on sanonut. Pie-ni ihminen on mediassa yleensä oikeassa. ”Siksi me-dia etsii mieluummin kärsimystä kuin kokonaiskuvaa. Siksi vaikka pa rikoksen uhriksi joutuneesta ihmisestä tulee hetkeksi kriminaalipolitiikan asiantuntija, jonka mielipidettä ei aseteta kriittiseen vastavaloon”, Apunen on todennut.

Median vallasta kertoo myös yhteiskunnan ”medi-allistuminen”, kuten Risto Uimonen luonnehtii. Moni olennainen asia tapahtuu tiedotusvälineissä, joko suo-rina lähetyksinä televisiossa, radiossa ja netissä tai niin, että tapahtuneet kerrotaan toimittajille välitettä-väksi niin pian kuin mahdollista – viimeistään aamun lehdissä. Sotiakin pyritään käymään mediassa, televi-

19

siossa ja verkossa. Näkyvyys on tärkeää, kun taistel-laan tuesta ja sympatiasta. Mediallistumisessa on ky-symys osin siitä, että tehdyt ratkaisut tulevat näkyviksi vasta, kun niistä tulee tieto kansalaisille ja kansalais-keskustelu voi alkaa.

Risto Uimonen arvioi 2009 ilmestyneessä kirjas-saan, että journalistit olivat vaikutusvaltansa huipul-la, ja sieltä ei voi enää nousta ylöspäin. Journalistit to-della saattoivat olla valtansa huipulla joitakin vuosia sitten. Sen jälkeen he ovat tulleet alaspäin, ja tulevat yhä. Valtaa vie sosiaalinen media, mutta myös monen viestimen uskottavuuden rapautuminen, jota on vauh-dittanut kävijämääriin keskittyvä verkkojournalismi. ”Kuka hän on” -otsikointi sekä epätarkat, kiireessä tehdyt siteeraukset syövät luottamusta. Alkuperäisen jutun mahdolliset virheet ja vinoutumat kertautuvat, kun juttu leviää eri puolille. Tällainen syö alan uskot-tavuutta ja suuren yleisön luottamusta. Vika ei ole ver-kon vaan tavan, jolla juttuja sinne tehdään.

Median murros muuttaa mediavallan luonnetta ja painopisteitä. Aiemmin mahti saattoi perustua uutis-ten kertomisen lisäksi toimittajien ja haastateltavien

20

oivalluksiin ja näkökulmiin. Tänään media vaikuttaa ennen muuta läpi vuorokauden pyörivän nopean tie-donvälityksen luoman asialistan sekä herättämiensä mielikuvien ja tunnetilojen kautta. Oivaltavan journa-lismin rooli ei ole vähentynyt, mutta sen varaan on en-tistä vaikeampi rakentaa liiketoimintaa. Siitä on tullut vientituote, joka on helppo kopioida omaan palveluun maksamatta mitään.

Ja vaikka valtaa on, se on rajallista. Media on esi-merkiksi pitänyt vuosikausia esillä yritysten palkitse-mista ja johtajien palkkojen nousua. Tällä ei ole ollut kuitenkaan sanottavaa merkitystä – ennen viime aiko-ja, jolloin jotkut johtajat ovat itse alkaneet vaatia malt-tia kollegoiltaan, jotta yritysjohto olisi uskottava puhu-maan palkkamaltin puolesta.

Toimittaja ei seuraa vallanpitäjiä vain katsomosta, vaik-ka hänen pitäisi pysyä raportoimiensa kiistojen ulko- puolella. Journalistista tulee helposti osapuoli, kun hän kaivaa tietoja, kirjoittaa näkökulmia ja luo mielikuvia. Poliittisissa skandaaleissa asioiden hallinta siirtyy po-litiikan eliitiltä tiedotusvälineille ja poliitikko jää yk-

21

sin riepoteltavaksi, entinen kansanedustaja Arja Alho, yksi mediakohun kohde, toteaa väitöskirjassaan.

Vaikka toimittajasta tulee usein toimija, salaliitto-teorioihin ei kannata uskoa. En ole sellaisiin törmän-nyt, vaikka toimittajat pitävät yhteyttä keskenään. Var-sinkin kilpailevien medioiden toimittajilla on jatkuva uutiskilpailu. Useimpia toimittajia pitää liikkeessä uu-tisnälkä.

Presidentti Mauno Koivisto puhui 1980-luvulla so-puli-ilmiöstä, jolla tarkoitetaan toimittajien keskitty-mistä samaan aiheeseen yhtä aikaa. Se perustuu me-dian dynamiikkaan ja uutiskilpailuun eikä salaliittoi-hin; kun on kuuma aihe, jokainen haluaa siitä lisää uutisia ja näkökulmia, ja silloin moni muu aihe jää kat-veeseen. Siksi hyvä toimitus etsii sopuli-ilmiön keskel-lä muita hyviä aiheita. Niiden äärelle saa yleensä käy-dä rauhassa.

Sopuli-ilmiön on avannut tarkasti Le Monde Dip-lomatiquen päätoimittaja Ignacio Ramonet kirjassaan Median tyrannia: ”Mitä enemmän tiedotusvälineet puhuvat jostakin asiasta, sitä enemmän ne ovat kollek-tiivisesti vakuuttuneita siitä, että tuo aihe on korvaa-

22

mattoman tärkeä ja että sille on uhrattava enemmän aikaa, voimavaroja ja journalisteja. Tiedotusvälineet stimuloivat itseään tällä tavoin, kiihottavat toisiaan, koettavat ylittää itsensä ja toinen toisensa, ja kulkeu-tuvat kohti hallitsematonta uutisointia eräänlaisessa pahoinvointiin saakka päihdyttävässä, pyörryttävässä syöksykierteessä.”