Miesopettaja Suomessa

10
Miesopettaja Suomessa Miesopettaja Suomessa Elokuvassa nähtynä, omaelämäkerrassa kuultuna Jukka Kujala Oulun yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta 2005

description

Miesopettaja Suomessa. Elokuvassa nähtynä, omaelämäkerrassa kuultuna. Jukka Kujala Oulun yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta 2005. Mallikertomus. - PowerPoint PPT Presentation

Transcript of Miesopettaja Suomessa

Page 1: Miesopettaja Suomessa

Miesopettaja SuomessaMiesopettaja Suomessa

Elokuvassa nähtynä, omaelämäkerrassa kuultuna

Jukka Kujala

Oulun yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta 2005

Page 2: Miesopettaja Suomessa

Mallikertomus Viime maanantaina kuoli sydänhalvaukseen

heinänajomatkalla kansakoulunopettaja Matias Emil Kulpakko Kemijärven Vuostimossa n. 52 vuoden ikäisenä. Hän oli syntynyt Kemijärven Vuostimossa maanviljelijän poikana. Käytyään Jyväskylän seminaarin tuli hän Kemijärven Levärannan koulun opettajaksi ja toimi sitten n. 20 vuotta Vuostimon koulun opettajana. Hän otti osaa myös maamiesseura- ja nuorisoseuratyöhön, kunnalliseen toimintaan y.m. yhteisiin pyrintöihin. Opettajantoimensa ohella hän harjoitti maanviljelystä. Vainajaa jäivät suremaan lähinnä puoliso, sekä tytär ja poika perheineen.

Page 3: Miesopettaja Suomessa

Tutkimustehtävä

Elämänhistorialliseksi luokiteltava tutkimus pyrkii selvittämään yleisen opettajapuheen taustaan verraten ja malliopettajan kuvaan rinnastaen, miten miesopettaja on sijoittunut näihin elokuvien ja omaelämäkertojen tekstien mukaan.

Page 4: Miesopettaja Suomessa

Opettajapuhe ja malliopettajuus 1. Opettajan ulkoisen vaatimuksen malli 2. Sisäisen vaatimuksen malli 3. Sopivuuden valvonta 4. Opettajan tietovaatimus 5. Opettajan taitovaatimus 6. Tieto-taidon valvonta 7. Miten opetettava 8. Miten tutkittava 9. Käytäntöjen valvonta

Simola Hannu, 1995, 302-303

Page 5: Miesopettaja Suomessa

Kertomus & teksti

Teksti

Elokuva Omaelämäkerta

KertojiaA,B,C,D…

KertojaA

Monikerroksinen Yksikerroksinen

Page 6: Miesopettaja Suomessa

Kertomukset Noin 60 miesopettajien omaelämäkertaa Kalevalan juhlavuoden työryhmä ja Suomalaisen

Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkisto järjestivät 1985 Perinne elämässäni, Kalevalan juhlavuoden kirjoituskilpailun

Tasa-arvoasiain neuvottelukunta ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkisto toteuttivat Eläköön mies-elämäkertakirjoituskilpailun 1992-1993

Pohjoismaalais-balttilainen opettajamuistojen keräysprojekti kokosi opettajien muistoja 1998.

Page 7: Miesopettaja Suomessa

Elokuvat

1. Syyllisiäkö19382. Suomisen Olli yllättää 19453. Niskavuoren naiset 1938, 1958, Niskavuori 19844. Skandaali tyttökoulussa 19605. Pojat 19626. Siunattu hulluus 19757. Täältä tullaan, elämä 19808. Sokkotanssi 19999. Emmauksen tiellä 200110. Young love 200111. Kahlekuningas 2002

Page 8: Miesopettaja Suomessa

Sokkotanssi 1999 En muista tarkkaan, milloin lopetin rukoilemisen, mutta lapsuuteni

Jumala oli ankara herra, vaikka en elänytkään kovin uskonnollisessa kodissa. Autoritäärisyys ja vanhantestamentillinen kaiken syyllistävä valo lankesi enemmän koulusta. Muistan uuvuttavat aamuhartaudet, kun kavereita pyörtyili hapen puutteessa. Voimisteluopettajan tiukat poskilihakset, karttakepin paukkeen ja jälki-istuntojen matelevat tunnit. Jotain kohtuutonta, hävityn sodan jälkimaininkeja oli ilmassa. Rangaistukset muistuttivat usein simputusta, joku oli aina otettava silmätikuksi. Ja koulun pihalla aukesi toinen viidakko, jossa vähänkin poikkeava tai pinko sai maistaa samaa lääkettä.

Matti IjäsSokkotanssi, Lehdistötiedote, Data-filmi Oy/ Kari Sara ViestintätoimistoTaitomylly Oy Marja Nousiainen.

Sulevi Peltola miesopettajana elokuvassa Sokkotanssi. Kuvattu TV-ruudun läpi

Page 9: Miesopettaja Suomessa

Miesopettaja kertomuksissa

Jalmari 1917 Minä kasvoin jo lapsena alkoholikielteiseksi. Maassa oli kieltolaki ja kansakoulussa Toivon-liitto henki. Isä

oli raitis. Olin hyvin iloinen, kun isä osti minulle raittiusjuhlassa raittiuden tunnuksen, sinineulan. Se oli olosuhteisiin nähden aika kallis, viisi markkaa.

Paavo 1933 Häiden päätyttyä oli sulhanen ainut henkilö, jolle ei löytynyt sijaa häätalossa. Toukokuinen yö oli kylmä.

Klo 7.00 aloin levittää sontaa häätalon pottumaalle. Käskyn antoi appiukko. Jo vain siinä ruppi lämpeni…Kaikesta huolimatta meille syntyi kolme lasta, mitä pitäisi kyllä arvioida pieneksi ihmeeksi.

Matti 1941 5.3.1995 Sitä nyt ollaan menossa kohti lakkoa. Opettajat ovat tällä kertaa kuin lammaslauma, joka on pakotettu lakkoon esittämällä niin suuria huononnuksia, ettei niihin mikään voi suostua. Työnantaja on

huomannut tilaisuutensa koittaneen ja kuittaa useamman vuoden säästötarpeen ajamalla opettajat lakkoon ja samalla pakkolomalle. Työnantajalla ei ole edes peitteeksi halua neuvotella. Ei sen puoleen valtakunnansovittelija (kikkelikorttimies, miljoona-kavaltaja osakekauppiaana) Reinillä ole tasapuolinen suhtautuminen tehtäviinsä, kiukuttelee kuin kakara, kun hänen yksipuolisiin sovintoesityksiinsä ei suostuttu. Turha opettajia tai sairaanhoitajia on syyllistää. Virheen teki metsäteollisuus antaessaan heti aluksi 7,5% korotuksen jo ennestään hyvin ansaitseville paperityöläisille.

Juha 1952 Mielestäni opettaja on nykyisin esimerkki ihmisestä. Hänellä ei pidä olla erikoisemmin virkaroolia. Hän on

avoin ja rehellinen, humaani ja tasapuolinen. Tekee selväksi myös sen, ettei tiedä kaikkea eikä ole muutenkaan täydellinen, ja että muut opettajat ovat erilaisia kuin hän. Niinhän ovat oppilaatkin kaikki erilaisia. Käyttäytymisellään ja neuvoillaan hän kasvattaa oppilaista toimeen tarttuvia ujostelemattomia ihmisiä, jotka antavat tilaa toisillekin, ja ymmärtävät, että jos tekee työnsä hyvin ei voi enempää vaatia.

Page 10: Miesopettaja Suomessa

Erityisopetuksen professori Joel Kivarauma:

Nykyajan opettaja on yhä enenevässä määrin naisopettaja, itse aikanaan kiltti ja hyvin menestynyt,jolle epäonnistumisen kokemukset koulussa ovatmelko vieraita