L A P I N K I R J A L L I S U U S S E U R A R Y.2012 nro 32

kuva: Pertti Turunen

Lapin Kirjallisuusseuran välityksellä voi kuka tahansa maakunnan kirjoittaja saada tekstistään henkilökoh-taisen arvion. Valitse listasta itsellesi sopiva arvioija ja sovi hänen kanssaan arvioinnista.Lisätietoja saat yhdyshenkilöltämme Toini Marjamaal-ta, puh. 0400-179324, Fransintie 12, 94500 Lautio-saari, toinimarjamaa@gmail.com.

Arviointipalvelun maksu on 20 euroa korkeintaan 30 liuskalta (jäsenille – 25 % = 15 e/30 liuskaa). Maksu Lapin Kirjallisuusseuran tilille Nordea FI28 2226 1800 0213 80, BIC NDEAFIHH).

Yli 30 liuskan arvioinnin hinnasta on sovittava arvioi-jan kanssa. Maksu lisäliuskoista suoritetaan suoraan hänelle (esim. 130 liuskaa tekstiä = 100 liuskaa maksetaan arvioijalle, 30 liuskaa Lapin Kirjallisuus-seuralle).

ArvioijatAnna Kyrö, yhteiskuntatieteiden maisteri, Lautio-saarentie 32, 94500 Lautiosaari, puh.040-834 4248, anna.kyro@pp.inet.fi (yleisarvioija, ei näytelmiä)

Mirjam Kälkäjä, kirjailija, Kullervontie 5, 95400 Tornio, puh. 016-480 073, 0400-395 611, mirjam.kalkaja@pp.inet.fi (yleisarvioija, ei runoja)

Sinikka Lappeteläinen, kirjailija, kirjoittajaryhmän ohjaaja, Jokikuja 5, 95420 Tornio, puh. 040-559 0728, sinikkalappetelainen@hotmail.com (erityisesti runot)

Hilja Mörsäri, äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, Turuntie 12 as 10, 13130 Hämeenlinna, puh. 03-6756695, hilja.m.@virpi.net (lyhytproosa, runot, aforismit)

Irene Piippola, kirjastonhoitaja, Rajajääkärinkatu 15 B13, 96100 Rovaniemi, puh. 040-748 2908, irene.piippola@pp5.inet.fi (runot, novellit, lyhyt-proosa)

Tuula Saraniemi, äidinkielen opettaja, Hiukantie 27, 96100 Rovaniemi, puh. 040-736 2610, tuula.saraniemi@gmail.com (yleisarvioija)

Seppo Saraspää, kirjailija, Kenkäniemi PL 91, 99801 Ivalo, puh. 0400-290 267, seppo.saraspaa@gmail.com (lyhytproosa, erätarinat, ei runoja)

Virpi Yliraudanjoki, kasvatustieteen tohtori, kirjoittaja-kouluttaja, Pengerkatu 11 B 50, 00530 Helsinki, puh. 040-7569093, virpyli@hotmail.fi (erityisesti runot, aforismit, sekä tietokirjat)

Lapin Kirjallisuusseuran arviointipalvelu

Kansikuva ja lehden luontokuvat:

PERTTI TURUNENPohjoislappilainen luontovalokuvaaja Pertti Turunen on valokuvannut kotiseutunsa maisemia, eläimistöä, kasveja ja ihmisiä yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Hänen lempiaiheitaan ovat Inarijärvi, revontulet sekä linnuista kiiruna, metso ja piekana.

Turunen on kuvittanut kolme valokuvateosta. Inarijärveen ja Inarin vuoteen tekstit on laatinut eräkirjailija Seppo Saraspää, Lapin Valoon Amanita kustannuksen Kai Linnilä ja Sari Savikko.

Turunen on tehnyt useita multivideoesityksiä erilaisiin tilaisuuksiin. Upea Aurora Borealis Inari -revontuliesitys löytyy nettisivuilta: www.perttiturunen.fi

Tahto oli vanhempien taskussa

Paikallislehti Inarilaisen KirjaHyllystä Ivalosta tai

www.inarilainen.fi/Kirjahylly (postiennakko)

Kertomuksia löytyy 1900-luvun alusta aina 1960-luvulle saakka.

12 kirjoittajaa muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan Inarissa. Mukana teoksessa ovat Marketta Backman, Annikki Hanni, Aino Mattila, Paavo Morottaja, Eenokki Nivasalo, Kaarina Portti, Tarmo Portti, Kalevi Rauhala, Anni Sarre, Eino Sarre, Maija-Liisa Valle sekä Ulla Vuorela.Kirjoittajien lisäksi kirjasta löytyy satoja muitakin aikalaisia.Kirjoittajat ovat avanneet myös kotialbuminsa ihasteltavaksemme.

20 C (+ mahd. toim.kulut)

1

Pääkirjoitus .................................................................. 1Ystävyydellä Sepolle ................................................. 2Kirjoittamisen eheyttävä keskeneräisyys  ......... 3 Palkittu omakustannekirjailija .............................. 4Oodi Anneli Laineelle ja Vasikkahaikaralle  ...... 6Jekke-Hannun merkki .............................................. 7Lintu sininen ................................................................ 8Nuoruuden loppu  .................................................... 9Syreenit ...................................................................... 10Hunteerauksia ......................................................... 11Prosaistien veijaritarina ......................................... 12Tiheitä ajatuksia  ...................................................... 13Kristallinen kuva  .................................................... 14Runolla on oma kompassi .................................... 15Runoja ......................................................................... 16 Kajaanin Talvipäivillä ............................................. 18 Sole meille mikhään .............................................. 19Elämää näyttämöllä ............................................... 20

sisältö Pääkirjoitus

Lapillinen -lehti ilmestyy toukokuussa, aineiston jättöpäivä 15.4. ja marraskuussa, aineiston jättö-päivä 15.10.Aineisto ja osoitteenmuutokset mieluiten sähkö-postitse lapinkirjallisuusseura@gmail.com

Päätoimittaja: Eija Miranda Silventoinen 040 546 3094Toimitusneuvosto: Saara Heikkinen, Anita Myllykoski,Eija Nissinen, Irene Piippola, Arja Vasama

Lehden osoite: c/o Eija Miranda Silventoinen, Saarineitamontie 9, 99800 Ivalo

Painopaikka: Pohjolan Painotuote Oy

Jäseneksi voit liittyä nettisivuillammewww.lapinkirjallisuusseura.fi

Lapin Kirjallisuusseura on myös Facebookissaja Twitterissä

Työpöydälläni komeilee uusi lapinpuukko pu-naisessa tupessaan. Saraspään Seppoko sai mi-nut ostamaan sen pahkakuppivertauksellaan? – Joka tapauksessa kiitän oppi-isääni samoin

kuin Sulo Saukkoriipi kirjoituksessaan Ystävyydellä Se-polle monien vuosien Sodankylän kirjoittajakurssien annista.

Lohdutuksena kaikille, että Seppo toimii edelleen seuramme arvioitsijana, vaikka onkin jättäytynyt oh-jaajan tehtävistä. Käyttäkää ihmeessä hyväksenne ar-viointipalveluamme. Uskallan sanoa, ettette mistään muualta saa näin asiantuntevaa arviointia teksteistänne näin edullisesti. Arvioitsijamme ovat ansioituneita, pal-kittuja ammattilaisia, jotka tekevät työtään antaumuk-sella ja koko sydämestään.

Puukkoni muistuttaa minulle myös, kuinka tärkeää on koko ajan hioa kirjoittajantaitojaan. Niin tekevät myös kirjailijat Maria Peura, jonka teos Antaumuksella keskeneräinen on arvioitu tässä lehdessä, ja Paula Varti-ainen, joka kertoo miten hänestä kehittyi palkittu oma-kustannekirjailija.

Kirja-arvioissa esittelemme peräpohjalaista murret-ta, kristallisoituja haikuja, tiivistettyjä aforismeja. Kir-jan voi kirjoittaa myös yhteistyössä niin kuin ovat teh-neet Kemin prosaistit.

Anneli Laineen Vasikkahaikara vei arvioitsijan lap-suuden ja nuoruuden muistoihin, josta muodostui myös lehteen valikoituneiden tarinoiden teema. Kir-joituksia ja runoja kannattaa lukea useampaan kertaan. Rivien väliin piilotetut merkitykset alkavat pikku hiljaa avautua.

Kirjoittajien ja runoilijoiden taustoja olemme tuo-neet esille joko nettisivujen linkkien tai tuotannon avulla, mikäli toimituksella on ollut tiedot käytettävis-sään.

Vetoankin erityisesti jäsenkuntaamme.Kertokaa kirjallisuustapahtumista ja uusista teoksis-

tanne meille. Ajantasaiset tiedotuskanavamme internet, Facebook ja Twitter -sivumme ovat maksutta käytettä-vissänne.

Kiitämme tukimainostajiamme ja samalla yhteistyö-kumppaneitamme. Ilman arvokasta panostanne tämä-kään lehti ei olisi syntynyt.

Kirjoittajanpuukkoani teroittelen seuraavan kerran kesäkuun alussa Sodankylässä mielipidekirjoittajien kurssilla. Innostuneena odotan, millainen pahkakuppi tällä kertaa syntyy.

Toivotan kaikille lukijoille antoisia lukukokemuksia ja kirjarikasta kesää!

Eija Miranda Silventoinenpuheenjohtaja

lapinkirjallisuusseura@gmail.com

2

Ystävyydellä Sepolle

Ymmärsin Saraspään Sepon vetäytyvän opet-tajan tehtävästä kuuluisilta Sodankylän kir-joittajakursseilta, joka tietenkin on menetys meille kirjoittamista opetteleville. Huomasin

hänen tilittävän tuntojaan Lapillisessa (31/2011). Us-kon puhuvani kaikkien kurssilaisten puolesta, (Paraskin puhuja), kun väitän tunnelman laskevan, kun emme kuule hänen rauhalliseen tapaansa pohtivan esim. pilk-kujen tarpeellisuudesta. Pitääkö niitä olla romaanin tekstissä niin kuin pilkkusääntöjä pirullisiksi laatineet maisterit ovat vaivoiksemme keksineet. Muistan hä-nen puhuneen jotakin peruskoulun pilkusta ja jos olen oikein ymmärtänyt, se ei voi sattua väärään paikkaan. Lienen vaikeimmassa paikassa käyttänytkin sitä.

Juhan jokainen aamuluento on ikimuistoinen, siitä olemme yhtä mieltä . Se raapaisee usein peitteet jonkin

yhteiskunnallisen, vääräksi kokemamme asian päältä. Joka kerta se vie kuulijan sormen syvälle suuhun häm-mästyttävillä yleistiedoilla. Ne palvelevat taatusti draa-man ymmärtämistä, kunhan ehdimme sulatella niitä.

Olen otettu jos Seppo tarkoittaa Sulon huumorilla minua. Jos niin, on muistettava että vasta Markuksen suusta tullen se on huumoria. Tunnustan kyllä kehityk-seni vuosien mittaan. Minut oli merkitty ensimmäisel-lä kerralla proosaryhmään. Yritin takoa sitä kallooni: proosa - proosa. Tietenkin unohdin sen. Oliko se Paula vai Alli, kun kysyi mihin ryhmään olin tulossa? Riemas-tuin kun lopulta muistin ja voin ilmoittaa: Se on psori-as. Samapa se. On tunnettua ettei psoriaksesta niin vain pääse. Ei minustakaan.

Sulo Saukkoriipi Köyhäinkylästä

Lapin Kirjallisuusseura on järjestänyt kirjoitta-jakursseja Sodankylässä vuodesta 1997 lähtien silloisen puheenjohtajan, kunniajäsenemme Alli Listeen aloitteesta. Kurssi on kokonaispa-

ketti, jossa eri lähtökohdista tulevat kirjoittajat tapaavat toisensa samanhenkisessä seurassa.

Tämän vuotinen kurssi ajoittuu kesäkuun alkuun 4. – 9.6.2012. Revontuliopiston kanssa yhteistyössä jär-

jestettävästä kurssista vastaa seuran osalta monen vuoden vankalla kokemuksella Jänkä-lehden

päätoimittaja Paula Alajärvi.Uutena ryhmänä aloittaa mielipidekir-

joittamisen kurssi eli ”puukonteroi-tuskurssi”, joka lienee ainoa

laatuaan valtakunnal-lisestikin. Kurssi on Juha Hurmeen ideoi-ma. Tarkoituksena

Sodankylän kirjoittajakurssistaon tutkia mielipidekirjoittamista, hioa ja terävöittää ilmaisua. Siis saada sanottavansa siihen muotoon, että viesti menee perille. Ohjaajana on kulttuurilehti Kal-tion päätoimittaja Paavo J. Heinonen, monipuolinen kulttuuriottelija.

Muita kirjoittajakurssin ryhmiä ovat draama (teatte-riohjaaja / kirjailija Juha Hurme), pitkä proosa / elämä-kerrat (kirjoittajakouluttaja / kirjailija Taija Tuominen), lyhytproosa (kirjoittajakouluttaja / vapaa kirjoittaja Maippi Tapanainen) ja lyriikka (runoilija Riina Kataja-vuori).

Tämän vuoden osalta ilmottauminen on ohi. Peruu-tuspaikkoja voi tiedustella puhelimitse Revontuli-Opis-ton toimistosta puh. 0400-710481 tai sähköpostitse si-nikka.tepsa@kittila.fi.

Aikaisempien vuosien tunnelmista sekä kurssilaisten ja opettajien kokemuksista voi lukea lisää seuran netti-sivulta: www.lapinkirjallisuusseura.fi .

3

Kirjoittamisen eheyttävä keskeneräisyys

Antaumuksella keskeneräinen on syntynyt kirjailija Maria Peuran työpäiväkirjan ja dramaturgian opinnäy-tetyön pohjalta. Pellolaissyntyinen, Porvoossa asuva Peura tutki kirjoittamiseen liittyvää itsesensuuria, mikä kulloinkin estää kirjoittamisen ja kahlitsee luomistyötä. Hän löysi paljon häpeää, jonka kanssa jokaisen kirjaili-jan ja kirjoittajan on opittava tulemaan toimeen.

”Taide on pimeyden häivyttämistä, varjojen pyydys-tämistä”, Maria Peura kirjoittaa. Tummiin syövereihin ei ole tarkoitus jäädä vaan löytää niiden avulla valoa ja tasapainoa elämäänsä.

Tutkimusprosessin edetessä hän oppii tunnistamaan todellisen itsensä. ”Suorittaminen lakkasi. Suoritusroo-lin alta tuli esiin ihminen, jonka olemus oli tosi.” Teks-tistä karsiutui kaikki keinotekoinen ja ylimääräinen. Peura kuvaa romaanin kirjoittamisprosessia mandala-na, jolla on omat eheytymisen lakinsa.

”Kun katson käsikirjoitusta mandalana, tunnen rintakehän laajenevan ja lukkojen aukeavan. Mandala pyörii, ja odotan, mitä siihen seuraavaksi ilmestyy.”

Antaumuksella keskeneräinen seuraa kirjailijan kol-mannen romaanin syntyprosessia vuosina 2007 – 2008. Työpäiväkirja selkiinnyttää kirjoittamista. Sen avulla voi purkaa mielessä liikkuvan sälän ja kirkastaa niin juonta kuin kirjan rakennetta. Kirjailija antautuu hio-maan tekstejään. Lyhyet kirjoittamisprosessit käytetään tarkoin hyväksi. Puolessatoissa tunnissa Peura kirjoit-taa uusiksi kauan hiertäneen kohtauksen, ja palaset loksahtavat paikalleen.

Ammattikirjailijan työ on täynnä rituaaleja. Omaan työhuoneeseen vetäytyminen on yksi tärkeimmistä. Siellä saa myös vain olla ja lukea. Kirjailijan työpäivän pituutta on turha määritellä tunneissa. ”Päätös riittää taideteoksen tekemiseen.” Se syntyy omassa aikataulus-saan alitajunnan avulla. Rituaalit auttavat keskittymään synnytysprosessiin. Jooga ja rentouttava kylpy avaavat mielen.

Harvoin Peura saa itsensä kiinni laiskottelusta. Suu-rin kirous on sähköposti ja netti, joihin eksyessä vie-rähtää tunti jos toinenkin. Peura pitää nettipaastoa, ja Lontoossa pidetty palkintojenjakotilaisuus menee ohi suun. Kirjailija lohduttautuu sillä, että on tärkeämpää kirjoittaa ja nauttia eheyttävästä luomisprosessista kuin tuoda omaan itseään esille.

Antaumuksella keskeneräinenMaria Peura: Kirjailijan korkeakoulu. 2012.

An -t a u mu k s e l l a keskeneräinen on myös kirjailijan elämäkerta, miten minusta tuli kirjailija. Peura käsittelee avoimesti elämänsä kipeitä kohtia ja niistä syntyneitä häpeän tunteita. Va-roituksen sana lienee paikallaan. Kirjailija ei päästä lu-kijaa helpolla. Omat kipeät tuntoni purkautuivat teks-teiksi lukijan työpäiväkirjan muodossa.

Antaumuksella keskeneräisessä kirjailija Maria Peu-ra jakaa lukijalle työprosessinsa, mitä kaikkea vaaditaan siihen, että kirjoittajasta kehittyy kirjailija, joka pystyy suoriutumaan teoksen alaotsikon mukaisesta Kirjaili-jan korkeakoulusta. Ennen kaikkea on siedettävä kes-keneräisyyttä. Kun romaani on jätetty kustantajalle, on aika siirtyä seuraavaan työhön. Taideteoksen luomis-prosessi on koko ajan käynnissä.

Eija Miranda Silventoinen

4

Tapasin Paula Vartiaisen Kemin kirjailijapäivillä tammikuussa 2012.Paula Vartiainen on ruotsinsuomalainen Tuk-holmassa asuva kirjoittaja. Hän syntyi Pellossa

vuonna 1950. Perhe muutti Kolariin muutamaa vuotta myöhemmin, mutta lukion hän kävi Pellossa. Ammatil-taan hän on suomen ja ruotsin kielen opettaja ja tulkki ja toimii useiden ruotsinsuomalaisten lehtien avustaja-na ja radiopuhujana.

Esikoisteos Taftihame ilmestyi vuonna 2010 oma-kustanteena. Kirjailija tarjosi teostaan onnistumatta suomalaisille kustantamoille ja päätti sitten kustantaa sen itse kulttuuriapurahan turvin. Vartiainen liittyy vahvojen ja omaäänisten Lapin ja tornionlaaksolaiskir-jailijoiden joukkoon. Esikoiskirja voitti Ruotsissa arvos-tetun Kaisa Vilhuinen –palkinnon. Paula on saanut nel-jän kuukauden kirjoittaja-apurahan Suomesta.

TaftihameTaftihame rakentuu lyhyistä kertomuksista, muisti-

kuvista, joiden kertoja on nuori tyttö. Paula itse sanoo teosta minimalistiseksi, jonka lukeminen vaatii ”hoks-nokkaa”. Kirjoittaja ei selittele nuoren tytön kokemuk-sia vaan kirjaa ne sellaisenaan. Tytön äiti on Karjalan siirtolainen, jonka on vaikea sopeutua Tornionlaakson maisemaan, ihmisiin ja elämäntapaan.

Kirjaa kustannettavaksi suositellut kirjallisuudentut-kija Elina Druker vertaa Vartiaisen tyyliä Mikael Nie-meen ja Susanna Alakoskeen, mutta huomauttaa että Vartiaisen ilmaisu on lyhyempää ja muoto keskitetym-pää. Taftihame on voimakas ja kiehtova kertomus, jossa on omalaatuinen ilmaisu ja kieli. Kieli on yksinkertaista ja elävää, väliin hengästynyttä ja lyhyttä, väliin runolli-sen kaunista.

Palkittu omakustannekirjailija

Pelko pegasoksenaVartiainen kertoo käyneensä useilla kirjoittajakurs-

seilla Ruotsissa ja Suomessa.Esikoisteosta hän on tietämättään kirjoittanut koko

elämänsä. Vielä vuosituhannen vaihteessa luovan kir-joittamisen kurssilla Tukholman yliopistossa hän oli tietämätön teoksestaan. Sittemmin hän luetutti ja kor-jaili episodikokoelmaansa Oriveden opiston Kohti Mes-taruutta -kurssilla. Teos oli saamassa muodon:

”Palautteista otin aina vastaan ne, joissa tekstiäni piti lyhentää ja karsia. Kirjoitan paljon, impulsiivisesti, in-tuitiivisesti, assosiatiivisesti ja spontaanisti. Tuloksena on kasapäin sirpaleita, joista liimailen tarinoita. Olen kritiikinpelkoinen, mutta olen huomannut että parhaat tekstini ovat syntyneet säikähdyksen jälkeisessä adrena-liinitilassa. Pelko on pegaksokseni.”

Isän tyttöNiin kuin useat naiskirjailijat ja luovalla alalla me-

nestyneet naiset, myös Paula oli isän tyttö. Isä oli iloi-nen mutta turvallinen henkilö, joka osallistui lasten leikkeihin toisin kuin muut aikuiset. Temperamentik-kaan äidin rooli oli vakavampi. Isä hankki maailmalta elannon ja äiti huolehti kodin asioista.

Paikallinen huumori oli roisia ja suoraa, kotona ei viljelty sellaista puhetta. Isän mukana Paula pääsi kul-kemaan savotoilla ja uittopaikoilla. Härskit jutut ja rää-väsuiset puheet joita lapsi kuuli, nostavat hänellä vielä-kin ihon kananlihalle.

Lukemisesta ja kirjoittamisesta”Kirjoittelin puotipaperiin pieniä runoja, tarinoita ja

kuvaelmia ihan pienenä. Opin varhain lukemaan. Mi-nuun upposi kaikki, mutta Tirlittan oli ihana ja Stiikna-fuulia. Kotona oli kotimaisen laatukirjallisuuden sarja, jonka luin Sudenmorsianta ja Siljaa myöten.

Luin kaiken mitä äiti kantoi kirjastosta kotiin itse-ään varten: Undset, Muskett, Anttala, Uris, Paavolainen. Otavan Keltaisen kirjaston kirjat ahmin lukioaikana, jolloin Viita ja Saarikoski olivat kotijumaliani.

Kirjoittelin puotipaperiin pieniä runoja, tarinoita ja kuvaelmia ihan pienenä.

5

Nyt minulle maistuvat aasialais-, afrikkalais- ja ka-ribialaislähtöiset kirjailijat kuten Mukamari, Ngotzi Adichie ja Conde. Olen mukana lukupiirissä jossa tu-tustumme suomenkieliseen nykykirjallisuuteen – nyt ovat kohteina ruotsinsuomalaiset debytoijat Maarit Turtiainen ja Tiina Laitila Kälvemark. Kun oma kirjoi-tussarka on roudassa, luen kirjoittamisesta. Viimeksi ahmin Maria Peuran loistavan kirjan Antaumuksella keskeneräinen.”

Entä esikoisen jälkeenTaftihame on saanut Suomessa hyvin julkisuutta ja

sen arvostelut ovat olleet poikkeuksetta myönteisiä. Sii-tä on ilmestynyt Asko Sahlbergin kirjoitus Parnassossa ja useita lehtiarvosteluja. Ruotsinsuomalaisessa She-

Ruotsissa asuvan Paula Vartiaisen teos Taftihame on saanut Suomessa hyvin julkisuutta.Kuva: Annika Leinonen

riffi-lehdessä 7/2011 on Leo Ylitalon mielenkiintoinen artikkeli kirjailijasta. Lapin kirjallisuusseuraan Paula liittyi heti esikoisen ilmestyttyä.

”Kirjoitan koska kaipaan yksityisyyttä, omiin oloihin vetäytymistä. Sitä paitsi on niin lysti leikkiä sanoilla, vemputtaa niitä ja katsoa mihin ne taipuvat.”

Taftihameen jatko-osan kirjoittamiseen tarkoitettu apuraha on käytettävä kolmen vuoden kuluessa.

Kirjailija valmisteleekin parhaillaan uutta kirjaa, mutta ”Ei siitä vielä tiedä mitä on syntyäkseen”.

Irene Piippola

6

Lapin Kirjallisuusseura internetissäwww.lapinkirjallisuusseura.fi

En ole usein oodille ryhtynyt mutta tulipa sen-kin aika. Tartuin Vasikkahaikaraan ja lapsuus ja mie humahtivat päälle. Yhtäkkiä olin pieni tyttö Ounasjokivarresa -

minäkin.

”Mettäsä huokuu hyä. Mäntyjen havut, sammalhet, lehet.”

Kuin runona viet metsään,joka joskus oli, niin pelottavana, muttaturvana kuitenkin.

”Syän mulijahtaa. No mutta – nythän on se joulun-alusviikko. Onkhan se aika ny?”

Virtana kulkevat silmien edessä joulukinkkusiat, leh-mät, vasikat – menevät hukkaan menneet kissat, päät-tömänä lentävät kanat – ja se koira, jota ei koskaan saa-tu ja se hevonen, joka joskus oli tallissa ollut.

”Koivujen hiirenkorvilta auenhet lehet lissää luonon vihireyttä. - - Jäät ryntäs taas kovala voimala.”

Maailma muuttuu, ei kieli,jossa saamme elää ja joka meissä elää.Ja joki virtaa, Ounasjoki!

Kiitos, Anneli!”Kitinäjuustua mutustelemhan” veit!

Tuula Saraniemi

Oodi Anneli Laineelle ja Vasikkahaikaralle

7

Samassa hetkessä, kun isä pamautti mökin oven kiinni reppu- ja postilaukku mukanaan, me lapset ryntäsimme jäisen ikkunan luo. Paine-limme sormilla ikkunaa ja puhalsimme höyry-

jä lasiin, jopa kiireisesti kieltäkin käytimme lasissa. Hetkessä oli koko lapsikatraalla tirkistysreiät valmiina. Isähän ei ollut luvannut meitä ulos katsomaan, komeaa lähtöään.

Lyhyt jännitysnäytelmä saattoi siis alkaa. - Miksi si-nun pitää ottaa sitä vikuripääporoa? äiti oli isälle hetki sitten motkottanut.

- Se on vielä sinun surma, hän päätteli. - Olisihan si-nulla hiljaisempia porojakin: Silmäpuoli, Vinopää, Sui-vakko tai vaikka Pelsan merkki, oli äiti luetellut.

- Niin kyllä, mutta kun tuo Jekke-Hannun merkki on niin kova menemään, isä puolusteli.

Varmistimme aina, että se olisi se villiporo, jolla isä lähtisi. Olivathan isä ja poro toisiaan jo pitemmän ajan kouluttaneet, muttei ollut vielä Jekke-Hannun mer-kin herraksi päässyt. Hiljaa ja varuillaan, kuin varpai-sillaan, hän läheni valjaat valmiina kädessä. Toisinaan poro päästi aivan lähelle, ja justiinsa kun isä on valjaat saamaisillaan päälle, se äkkiä pyörähtää pois alta tai hyökkää isän kimppuun koparoiden. Sen isä tiesi, ettei auttanut malttiaan menettää, sillä jos hän sen olisi teh-nyt, ei ikikuuna päivänä olisi sitä valjaisiin saanut.

Aikansa hillitysti touhusi, ja kun sai viimein valjai-siin, sitten alkoikin tosi jännityskohta. Poro ei anta-nutkaan ajajan pulkkaan istahtaa. Aina kun isä yritti pulkkaan, se syöksähti sivulle tai sitten hyökkäsi päälle etukoparat ilmassa hakaten. Isä väisteli ja välillä toisella kädellä suojasi kasvojaan. Hän osasi olla varuillaan. Vä-lillä se veti isän nurin, hän venyskeli pulkan kanssa pe-rässä ja pääsi taas jaloilleen. Housutkin siinä hötäkässä valuivat alemmas.

Teuhtarointi jatkui, ja näytti jo monesti siltä, ettei lähtöä tulisikaan. Äkkiä isä syöksyy ahkioon. Sen jäl-keen sitten olikin menoa, lumi vain pölisi ympärillä. Lumipyryn keskellä vilkkuivat neljäntuulenlakin sarvet keikkuen. Jännitysnäytelmä oli päättynyt.

Se vain ihmetytti, ettei isällä ollut koskaan naarmuja eikä mustelmia missään.

Anni Sarre

Kirjoitus on julkaistu Kotiseutukirjassa Tahto oli van-hempien taskussa – Lapsuutta ja nuoruutta Inarissa, Ak-kakustannus 2012

Jekke-Hannun merkki

Anni Sarren isä, Posti-Matti Aikio aloitti postin kuljetuksen Inari-järvellä 1936 ja jäi eläkkeelle 1950-luvun lopulla.

8

Lintu sininen

Vappu oli kevään odotetuin juhlapäivä. Tun-tuu kuin päivä olisi aina ollut kaunis ja au-rinkoinen. Silloin sai pukeutua nättiin ke-sämekkoon, valkoiseen röyhelöessuun ja

pikkukenkiin. Omatekoinen vappuviuhka piti myös eh-dottomasti olla. Koska itse en ollut vielä koulussa, sain käyttää vanhimman siskoni tekemää sinivalkoista viuh-kaa. Hänestä sen heiluttaminen oli lapsellista.

Odotin keskipäivää malttamattomana. Jo hyvis-sä ajoin ennen kahtatoista alkoi väki kokoontua kylän keskustaan. Paikalle oli tullut paljon katsojia ja vappu-marssiin osallistujia myös syrjäkyliltä. Punalippuja hei-luttavia ihmisiä järjestäytyi tielle jonoon. Kun kulkue vihdoin laulun raikuessa lähti liikkeelle, lapsen silmin katsottuna se oli mahtavan näköistä. Jono oli pitkä ja punaliput liehuivat.

Äitini oli ehdottomasti kieltänyt minua menemästä marssimaan. Hän itse ei koskaan tullut paikalle katso-maan tilaisuutta. Silloin en ymmärtänyt, miksi. Mutta tien laidassa, kulkueen sivussa juoksemista ei kukaan ollut kieltänyt. Ja siinähän me pikkulapset juoksimme, itse tietenkin etunenässä. Jonosta usein kehotettiin mei-tä tulemaan mukaan, mutta emme menneet, kielto oli vahvasti mielessä.

Sain eräältä vappumarssijalta pienen rintaneulan. Koru oli pieni sininen lintu, rauhankyyhkynen. Onnel-lisena kiinnitin neulan mekkooni ja olin ylpeä siitä. Ko-tona äitini huomasi merkin ja käski minun heittää sen pois. Otin linnun irti mekostani, mutta en hukannut sitä, vaan piilotin sen.

Alkukesällä, kun joki oli vielä tulvassa, serkkuni per-heellä oli tapana lähteä veneretkelle joen yläjuoksulle. Sinä kesänä pääsin mukaan. Piilotin taskuuni kätkemä-ni kyyhkysen. Rantauduimme syömään eväitä korkean mellahiekkaisen rantatörmän päälle. Kenenkään huo-maamatta, ainakin itse luulin näin, laskeuduin jyrkkää törmää puoleenväliin, kaivoin käsin syvän kuopan peh-meään hiekkaan ja hautasin aarteeni.

Eila HietaniemiKuva: Pertti Turunen

Sain eräältä vappumarssijalta pienen rintaneulan. Koru oli pieni sininen lintu, rauhan-kyyhkynen.

9

Kun olin lapsi niin tyhjän naurajia ei katsottu hyvällä. Ei vain katsottu. Puhumisen taitoa ei arvostettu, toimeen tuli tuppisuunakin. Isät noituivat vähää ruokaa, heräsivät aikaisten,

painuivat tehtaalle. Kerran kuussa olivat päissään, tap-pelivat, tekivät lisää lapsia, jos akat antoivat, yleensä an-toivat, halusivat itsekin, eivät vain voineet sitä myöntää, aamulla äidit kehräsivät. Paljon siitä en vielä ymmär-tänyt, posket vain punoittivat, niinä iltoina lapset nuk-kuivat keittiössä, kamari oli varattu aikuisille.

Sitten maailma muuttui, alkoi sota. Sitä kesti. Monta vuotta meni kitumalla. Jos olisin syntynyt vuotta myö-hemmin, olisin jäänyt kotiin muiden lasten joukkoon. Siltä vuodelta sinne jou-tuivat kuitenkin kaikki pojat, Lastenristiretkelle. Oikea sota oli jo ohi, piti vielä saada se loppuun. Hullua hommaa, pistää nuoret pojat veteraaneja vastaan. Kukaan ei ollut ennen ampunut ihmistä kohti, opittiin kuitenkin pian. Oli pakko. Osa ei oppi-nut, ensimmäiset jäivät jo Olhavaan, seuraavat Kemiin, sitten Tornioon. Sen jälkeen kaikki jo tiesivät pelin säännöt, liikaa kavereita oli jäänyt taakse. Melkein yht-äkkiä, kun tiedettiin mitä tehdä, miten selvitä, kaikki loppui. Koko sota. Lapsia ei enää tarvittu, olisi pitänyt palata sinne mistä lähdettiin, pojaksi poikien joukkoon. Ei se kuitenkaan mennyt niin, ei kukaan enää pystynyt. Piipun pituus oli 685 milliä, 685 milliä jotka erottivat oppineet muista, niistä jotka olivat jääneet taakse, lu-kemattomien ojien ja teiden varsille. 685 milliä oli yhtä paljon vuosissa, retki kesti syksyn, takaisin tuli kuiten-kin vanhuksia, vanhuksia joiden kasvoja koristivat fin-nit ja mustapäät, vanhuksia jotka eivät tienneet miltä nainen tuoksuu aamulla, vanhuksia joiden nuoruus oli ohitettu tarpeettomana.

Silloin kukaan ei puhunut. Ääntä kyllä oli, kaikilla oli kiire elää menetetty nuoruutensa, kaikki se mikä oli

jäänyt kokematta. Ei se onnistunut, miten vanhukset voisivat enää olla nuoria? Ei sitä kukaan tiennyt. Osa luovutti, suurin osa, muutamat jäivät ojien ja teiden varsille. Onneksi tehdas kutsui monia, toisia pellot, toi-sia metsät, pääasia että jokin kutsui. Teiden ja ojien var-silla jäi kuitenkin liikaa lapsia.

Sitten tuli kiire olla aikuinen, täyttää maailma omal-la verellä, näyttää että pystyi siihen, kantaa elämän taakka harteillaan. Piti opetella puhumaan, yrittää ai-nakin, kukaan ei ehtinyt, tytöt antoivat ilmankin. Ku-kaan ei puhunut mistään, kaikki vain elivät, kaikki vain tiesivät. Luulivat tietävänsä, kenenkään mieleen ei tullut puhua elämisestä, kun nuoruus oli omistettu

kuolemalla, oli vanhuus omistettu elämälle. Elä-mälle joka vyöryi kaikkien ylitse, ennalta arvaamatta, tulvana jonka vain elämät-tä jäänyt elämä voi aiheut-taa. Kaikilla oli kiire päästä tulvan alta pakoon, todis-taa kaikille pystyvänsä sii-

hen, rakentaa jotain pysyvää, jotain millä todistaa oma oikeutuksensa aikuisuuteen, todistaa ettei ollut huo-nompi kuin kukaan muukaan. Onneksi heille annettiin avain onneen oikotien kautta, talo jota rakentaa, talo jonka nauloihin jokainen hakkasi omat syntinsä, omat murheensa, toiveensa jotka eivät toteutuneet, toiveet jotka olivat kuolleet nuoruuden muuttuessa vanhuu-deksi, vanhuuden jota jokainen kantoi mukanaan lo-pun elämäänsä. Talon jokainen lauta oli naulattu kiinni muistoilla, ahdistuksilla, pahoilla unilla joita jokainen kantoi sisimmässään, unilla jotka vaivasivat heitä lopun elämää. Tarvittiin vuosia, tulvia, sateita, myrskyjä, maa-likerroksia, pinttynyttä likaa. Kaikkien niiden vuosien patoutuneita tunteita jotta naulat saatiin piiloon, muis-toja jotka odottivat pinnan alla tullakseen jälleen esiin, silloin kun kukaan ei osannut odottaa. Pahana unena joka palasi piinaamaan uutta sukupolvea, sukupolvea joka ei tiennyt miksi naulat oli lyöty niin syvään.

Teijo Salonpää

Nuoruuden loppu

10

Syreenit

Valkoinen kuorma-auto sytkytti tyhjäkäyntiä. Sen pitkä perä tukki hiljaisen jalkakäytävän. Kuormuriin nojaili kolmikymppinen jässikkä. Sätkä kärysi hänen hyppysissään. Sinapinkel-

tainen kaivinkone oli vaiti. Viisikymppinen kuski ve-teli sauhuja. Miehet olivat hyvällä tuulella. Paikallinen maansiirtoyritys oli saanut urakan.

Kivinen kartanorakennus oli purettu. Keskellä tont-tia ammotti monttu. Kalliit neliöt oli pantu alulle. Piha-maan laitamilla harotti syreenirankakasa.

Tästä kulki aikoinaan ohi nuori, onnellinen äiti. Vau-nuissa uinui pieni ruususuuprinsessa. Kesätuuli oli hul-laisillaan syreenin tuoksua.

Näiden syreenien kukinnan keski-ikäinen nainen merkkasi luontoseurantalomakkeeseen kymmenen vuoden ajan. Hän nuuhki syreenejä, joiden tuoksu oli ihanampi kuin minkään eau de toiletten. Hän muisteli kaiholla menneitä aikoja. Joskus hän taittoi mukaansa muutaman kukinnon.

Lokakuun puolivälissä vuonna 1968 eräs 15-vuotias tyttö polki punaisella pyörällään tätä katua pitkin kou-luun. Taivas oli violetti. Lumihiutaleet leijailivat syree-nien vielä vihreille lehdille. Sekin aamu oli merkityksel-linen.

Maarit Alatossava

Kuvat Pertti Turunen

11

Terttu Rousu: Positiivarit, 2012

HunteerauksiaTorniolainen kirjailija ja murretaitaja Terttu Rousu

on kääntänyt Juhani Töytärin valitsemia mietelmiä Peräpohjolan murteelle Tornionlaakson vinkkelistä. Jo ainaski – Myöntheisiä hunteerauksia peräpohjalaisittain on pieni kirja, mutta sisältö on painava.

Alkuraatauksessa Rousu laittaa hoon paikallensa: ”Ussein kuulee, että täälä panhaan hoo joka paikhaan, mutta son pötypuhetta. Kattothaampa vaikka sannaa jänkkä, siinä ei hoota ole. Vasta sitte, ko joku uppoaa jänkhään, on hooki paikahlaan.”

Jos murre ei ole tuttu, myös sanojen hunteeraa-minen on hyvää aivotyötä. Apuna voi käyttää vaikka Oiva Arvolan Yhtäkoska – Yliperän kielen sanakirjaa (WSOY 1. p. 1999).

Tosin Rousu toteaa takakansitekstissä: ”Moni kal-vii sannaa ajatelma tai aforismi. Semmonen ei jo-tenki passaa meän karhuun luontheesseen. Sanakki niin viehraita ja fiiniä. Mutta vilkaseppa tätä opus-ta – fiiniyestä ei ole tietoakhaan eikä ensimäistäk-hään vierasta sannaa.”

Pitäskhään tänhään olla viksumpi ko tarttis ol-lakhaan.

Anita Myllykoski

Jo ainaski – Myöntheisiä hunteerauksia peräpohjalaisittain

Jos tiät, että jollonki

naurat koko asiale,

niin mitäs vasten

et tehe sitä heti.

12

Kemin prosaistit: Nordbooks, 2012

Prosaistien veijaritarinaKemin prosaistit kirjoittivat yhteistyönä jatkokerto-

muksen Konsultin kompurointi Lapin emiiriksi. Se jul-kaistiin kesällä 2011 Meri-Lapin Helmessä ja on keväällä 2012 pantu kansiin Nordbooksin kustantamana. Kirjoit-tajia ovat Kari Hanhisuanto, Eija Jansson, Ritva Kok-kola, Jorma Koski, Jussi Siirilä ja Virpi Summa, joista jokainen kirjoitti kaksi lukua arvotussa järjestyksessä. Aloittaja valitsi aiheeksi entistä ajankohtaisemman kun-taliitoshankkeen.

Miltä tuntuu ajatus Lapista yhtenä kunta? Prosaistien veijaritarinassa konsultti Urho Lillukka on toimen mies ja saa aikaiseksi Lapin suurkunnan. Ongelmana ovat muun muassa työttömiksi jääneet vihaiset kunnan-johtajat, virastojen hajasijoitus periaatteella jokaiselle jotakin ja tietysti – naiset. Ulkoistetaan, autioitetaan, juonitellaan ja kiipeillään vallan tikapuilla.

Lehteen luvut oli tiivistettävä tiettyyn merkki-määrään, siksi kirjan lukuina ne vaikuttavat sup-peilta. Varmasti kirjoittajilla olisi riittänyt mate-riaalia laajentaa tarinaa, mutta se olisi ollut oma kirjoitusprosessinsa. Kirjailijat ovat joutuneet ot-tamaan huomioon toistensa juonenkuljetukset ja lisäykset henkilögalleriaan, minkä edellytyk-senä on ollut hyvä yhteistyö.

Eija Jansson mainitsi julkistamistilaisuudes-sa, että kirja toimii kemiläisten kirjailijoiden

käyntikorttina, kun heidät esitellään lukujen lomassa. Kirjoittamisen rajoituksista huolimatta voi hyvin huo-mata kunkin kirjoittajan omaleimaisuuden. Jokaisella on ollut mahdollisuus irrotella tyylinsä mukaisesti.

Kemin prosaistien yhteistyö toimii esimerkkinä toi-nen toistaan tukevasta työskentelystä, jonka tuloksia on odotettavissa myös tulevaisuudessa.

Anita Myllykoski

Konsultin kompurointi Lapin emiiriksi

13

toimittanut Sami Feiring, 2011

Tiheitä ajatuksia Tiheiden ajatusten kirja – uuden aforismin parhaat

Aforismin tunnuspiirteitä ovat lyhyys, tiiviys, aja-tuksellinen painokkuus, tyylikäs muotoilu ja proosa-muoto. Tämä ja monta muuta perusasiaa on luettavissa Sami Feiringin toimittamassa antologiassa Tiheiden ajatusten kirja – uuden aforismin parhaat (2011). Kir-jallisuusluetteloista laajin on Suomenkielinen aforis-tiikka. Sen avulla on helppo suunnistaa eri aikojen afo-ristikoiden äärelle.

Tiheiden ajatusten kirjan pääasiallinen anti on kuitenkin tarjota yhteensä yli 1500 aforismia 107 kirjoittajalta. Mukaan on otettu vain elossa olevia kirjoittajia, joista huomattava osa on julkaissut afo-rismikokoelmia tai aforistisia teoksia ja asuu Etelä-Suomessa. Ansiokasta on se, että kuka tahansa on voinut tarjota antologiaan aforismejaan, joista toimittaja on valinnut laadukkaimmat. Viesti täs-tä mahdollisuudesta on kulkenut verkkosivus-tojen, postituslistojen ja kirjoittajayhdistysten kautta.

Kirjan on julkaissut Suomen aforismiyhdis-tys, jonka puheenjohtaja Sami Feiring on ollut vuodesta 2005. Monet kirjoittajat ovat valta-kunnallisesti tunnettuja nimiä. Eniten tilaa on saanut Markku Envall aforismeillaan.

Miten pohjoissuomalaiset kirjoittajat ovat esillä kirjassa? Pohjois-Pohjanmaata lähes kokonaan edustavat oululaisläh-töiset tai Oulussa asuvat kuusi kirjoittajaa, esimerkiksi Miia Paani ja Eero Suvilehto. Oulussa on syntynyt myös kemiläinen Saara Heikkinen.

Lapista lähtöisin ovat Kalevi Koivunen (Rovanie-mi), Erkki Juhani Melartin (Salla), Hilja Mörsäri (Tornion Karunki) ja Antti Pelttari (Tornio). Riitta Leppälä-Oksanen asuu Saarijärvellä ja Kemissä.

Anita Myllykoski

Nuoruudenhulluudessa itää siemen vanhuudenviisaudelle.

Onnelliset (o)saavat olla omituisia.

Elämänkoulun päättötodistus

alkaa sanoilla In Memoriam.

Saara Heikkinen

14

Virpi Summa. Atrain Kustannus, 2012

Päivänkaaressa hopeaa Kuvia ja ajatelmia tanka- ja haikurunouden muodossa

Kristallinen kuvaPohjois-Suomen kirjailijapäivillä julkistettiin Virpi

Summan toinen runokokoelma Päivänkaaressa hopeaa. Kuvia ja ajatelmia tanka- ja haikurunouden muodos-sa (Atrain Kustannus 2012). Myös esikoiskokoelmassa Kosketus (2008) luonto on vahvasti läsnä, mutta uudes-sa kirjassa runoilijan ajatukset ja tunteet ovat pelkisty-neet sekä luontoon liittyviin runokuviin että perinteel-lisen japanilaisen runouden säe- ja tavujakoon, joista saa tietoa kirjan Jälkisanoista.

Runoilijan mielentila välittyy konkreettisin kuvin. Katse on välillä perhosentoukassa, toisena hetkenä aa-valla merellä ja äärettömässä maailmankaikkeudessa. Miten pieniä olemmekaan! Runoilijan sanoma on, ku-ten yhdessä tankassa ilmaistaan, perhosen lento ja as-keltemme määrä ovat yhtä tärkeitä.

”Kimmeltävässä tähtien holvistossa yksin pisteenä jäisellä lakeudella siru lentää ratansa.”

Muutamat runot, esimerkiksi pari sairaalarunoa, poikkeavat kuvastoltaan: ei ole viittauksia luontoon tai vuodenaikaan. Niiden melankolinen tunnelma sopii kuitenkin kokonaisuuteen. Ympäristöön liittyy huoli siitä, miten kauas ihminen etääntyy luonnosta.

”Koneet jyrsiväthiekkamontun laidallapiekana kirkuumännynlatvan pesässäpoikaset suut avoinna”

Tunnelma on haikea usein menetetyn ja menneen vuoksi mutta myös seesteinen tässä hetkessä vailla suurieleisyyttä. Hellyttäviä ovat tankat, joissa runoilija havaitsee itsessään ilvestä muistuttavaa tai tarkastelee lintuja:

”Kaulat kohollajoutsenet kääntyilevätkunnioitan niitä - mutta läheisiksi tunnen tuumiskelevat varikset.”

Runous voi rönsytä monille poluille, mutta Virpi Summalla on taito käyttää muotoa hyväkseen: tankan ja haikun muotosäännöt eivät kahlitse häntä vaan aut-tavat hiomaan sanottavan kristallinkirkkaaksi ilmaisuk-si. Näiden runojen äärelle haluaa ja on helppo palata.

Anita Myllykoski

15

Joskus muutun pelosta pienoiseksi,puu narahtaa ja olo tulee turvalliseksi. Joskus luulen, että joku minua tuijottaa,jokin hiljainen ja tutkaileva,puu minua varjostaa. Joskus kuulen hiljaista puhetta,sitä kuuntelenja ymmärrän sen olevan puun kuisketta. Joskus ajattelen olevani pelkkä elämän alamainen,mutta puun kanssa olen aina yhdenvertainen. 

Jani Ojanen 

Runolla on oma kompassi -runoäänikirja

 Verkoilla Mie pukkasin venhen vesilleja panin akan soutamhan. Melalla mie koukkasin siulanarun kiinnija käskin vetelemhän keulaa vastatuulhen. Justhinko mie olin päästämässä siikapahasta verkonsilimästä,venhen perä seilas verkon päälle. Eikö se perkele ole oppinu vieläkhän,mutta meneppä sanomhan sille.Sehän ottaa nokhinsaja rupiaa kailottamhan niinko Norjan kajava. Soutakhon vaikka Pohojos-Navalle,mie en sano mithän. 

Kaarina Portti   Kevään ensi kukat Kevään ensi kukat ovat valkoisia. Hilla, suopursu, niittyvilla, tuomi ja pihlaja. Pehmeä lasku kesään. 

Henna Henttunen

Omistettu Kaarina Portille (1944- 2011)Taideseura Kiisa ry 2012  taideseurakiisa@gmail.com

Runoilijat: Henna Henttunen, Jouko Likovuori, Kaija Jokinen, Jani Ojanen, Kaarina Portti, Maire Puikko, Pirjo Ruotsalainen, Jukka Savunen, Johanna Suopanki, Sanna Vanhanen

16

Runoja ja ajatelmiaParadoksin paradoksi Paradoksion siinä että,kaikki voi ollamahdollista,mutta ihminenpuhuu sitävastaan.  Yelling Rosa

• • • • • • • •

Illan seinällä yön partituuri Kirjojen selkämyksissäKleopatrat ja kellonsoittajatYksisarvisen varjo leikkaalakanaahikeä ja kyyneliä ryöpsähtääja jotain mitäei hämärässä erota sellojen selät kaarellasilmät kiinnisanattomastiei äänettömästijouset taustalla viisareidenja hammasrattaiden yhdistelmänäyttäätuolta on tultutuonne on mentävä taas leikkaavia eleitäpimeimmän nurkanja katuvalon fanfaarisuden aikaan raukeatpainautuvat toisiinsakukin tyylilläänheräävät jäävalssiin  Pasi Nurmikumpu

Syntinä mie sinuun tulen juokse juoksemie olen tulossajuokse kurjamie olen tulossakoivupinon takaakoskenniskastajuoksen huojuvin jaloin auringonvalon läpäisemänäraekuuron pesemänämie olen tulossa sopivasti sopimattomanakiltisti mahottomanakoivunvasta pyhän kalleuven päällä pijä katseesi maassareitesi reittä vastenmie olen tulossapahimpana syntinä mie sinuun tulen  Teija Kortelainen 

17

Kuvat Pertti Turunen

Raha haisee

Helevetin hyvälle, useimmiten.

Odottelen vieressä koska alkaa pahalle haisemaan.

Hymy meinasi hyytyä

Vaiheilla unen ja valveenhävisi herkkyyserehdyksen tieltä.

Nuoruus oli ohi,eipä ollutkaan ikuinen vieras.

Kyllä helpotti.

Eija Nissinen

tapahtumat

18

Viitisenkymmentä kirjai-lijayhdistysten jäsentä, kirjailijaa ja kirjoittajaa kokoontui maaliskuisena

kevätpäivänä valtakunnallisille Tal-vipäiville Kajaaniin. Kaikille avoi-men kirjallisuustapahtuman toteut-tivat Kainuun Kirjailijat yhteistyössä Suomen Kirjailijaliiton kanssa. Päi-vät osoittautuivat “Rajalla” teeman-sa mukaisiksi. Runouden tervanpolttajaKainuulaissyntyinen runoilija Risto Oikarinen vertasi kirjailijan työtä tervanpolttamiseen. Kirjailijan on ensin astuttava rajan yli sisäiseen kaaokseensa, metsään, josta on et-sittävä ainekset kirjoittamiseen, ko-lottava ja kaadettava puut. Osittain villistä erämaasta on osattava palata järjestyneeseen maailmaan työstä-mään materiaalia. Kirjailija sukeltaa hukkumisen sijasta. – Poltettaessa

”Rajalla” – Kajaanin Talvipäivillä

sanapilkkeistä noruu ensin terva-kusta, huonoa runoutta, mutta työn edetessä aines jalostuu tervaksi, ru-noudeksi.

Oikarinen kuvaili, kuinka yksityi-syyden ja julkisuuden rajan ylittämi-nen on kuin soutaisi tervatynnyreitä Kajaanista Oulujärven yli Ouluun. Omien pitkään työstettyjen ajatus-ten luovuttaminen tervana kustan-tajalle on yhtä raskasta kuin pitkien tuulisten selkien ylittäminen. Ru-noilija kipuilee luopumistaan.Oikarisen vertauksessa kustantajat saivat epäkiitollisen tervaporvarin osan. Kustantajan maksama hin-ta tervasta ei ole missään suhteessa ajankäyttöön. Tervaporvari otti li-säksi päältä ennakot ja tuliaisina oli usein pelkkä krapula. Kotimatkalla saattoi vielä joutua rantarosvojen ryöstämäksi.– Tervanpolttaminen vei viisi vuot-ta. Minulla on vielä vuosi aikaa en-nen uuden runoteoksen julkistamis-ta, runoilija Risto Oikarinen totesi esityksensä lopuksi. Kainuun kirjailijoita ja muita rajauksiaPäivien aikana valaistiin rajaseu-tukirjailijoiden Ilmari Kiannon ja Veikko Huovisen elämää ja tuotan-toa. Esko Piipon luento kymmen-päisestä Eino Leinon sisarussarjasta viimeistään vakuutti kuulijan, ettei runoilija tullut mistään Kainuun korvesta vaan koulutusta arvostavas-ta ja kulttuuria vaalivasta kodista.

Kirjailija Hannu Niklander tem-paisi mukaansa alustuksellaan “Ra-jalla”, mitä kaikkia merkityksiä sa-nalla onkaan. Mieleen jäi erityisesti Lappi – lape, reuna. Olemme siis lappeen, rajojen väkeä.

Suuntapalkinto

Kirjailijayhdistysten neuvottelukun-nan vuotuinen Suunta-palkinto jaettiin Varsinais-Suomen Runovii-kolle. Tapahtuma on levittäytynyt alueen päiväkoteihin, yliopistoihin, kauppakeskuksiin, toreille, vanhus-ten päiväkeskuksiin, kirjastoihin ja kahviloihin. Perusteluissa todettiin, että Runoviikko toteuttaa parhaim-millaan neuvottelukunnan tavoit-teita lähentää ammattikirjailijoita ja harrastekirjoittajia. Paltaniemen kulttuuri-kierros Kirjallinen kiertoajelu suuntau-tui Paltaniemelle. Oppaamme Anja Hongisto antoi maisemille ja raken-nuksille kasvot. Hän kertoi alueen vaikuttajista: lääkäri ja Kalevalan kokoaja Elias Lönnrotista, Kajaanin linnan vangista, aikansa mielipide-kirjoittajasta Johannes Messeniuk-sesta, Suomen ensimmäisestä nais-runoilijasta, puolankalaisesta Isa Aspista. Kainuun nälkämaan maine ei tuntunut pitävän lainkaan paik-kaansa.

Paltaniemen 1700–luvulla raken-nettu puinen kuvakirkko mykisti kauneudellaan. Keski-eurooppa-lainen seinä– ja kattomaalaustyyli kulkeutui myös pohjoisille rajaseu-duille.

Eino Leino –taloon, entistettyyn Hövelöön tutustuessamme huo-masin myyntihyllyssä L. Onervan runoteoksen Rajalla vuodelta 1938, mikä sen parempi kotiin tuominen. Kanta-Hämeen Kirjailijayhdistys Vana-66 järjestää seuraavat Talvipäi-vät Hämeenlinnassa. Sinne siis ensi vuonna.

Eija Miranda Silventoinen

Paltaniemen kuvakirkon kattomaalaus n. vuodelta 1780 kuvaa hyvin Talvipäivien “Rajalla” teemaa.

19

Sole meille mikhään

On hauskaa ja vähän ma-sentavaa huomata, mi-ten erilaisia me ihmiset olemme. Ihmisen luon-

ne, tavat, tottumukset ja käsitykset muotoutuvat muun muassa sen perusteella, missä päin Suomea hän on syntynyt. Otan esimerkkipariksi Kuusamon ja Tornion.

Lapsi synty Kuusamoon, kasvaa siellä pojaksi ja varttuu melkein mieheksi asti. Hän oppii, ettei mi-hinkään sovi uskoa. Tajuaa, ettei juuri keneenkään kannata luottaa. Kasvaa olemaan varuillaan. Ei höpi-se joutavia, vaan kun sattuu suunsa aukaisemaan, niin puhuu asiaa. Vain asiaa. On rehellinen puheissaan eikä naura tyhjänpäiväisyyksille, koska läheskään kaikille asioille ei voi eikä

saa nauraa. Lyhyesti sanottuna: kuu-samolainen ottaa asiat vakavasti.

Sitten kuusamolainen muuttaa itärajalta länsirajalle. Hän leikkaa nurmikkoa kotitantereellaan Torni-ossa, jonka jokaisen omakotitalon pihalla on söpöksi hoidettu nur-mikko ja runsas istutettu viherkas-vusto. Kun nurmikko on leikattu säntillisesti – kuusamolaislähtöinen ei hutiloi – juo hän terassillaan suo-malaista sekamehua. Makeaa ruot-salaista ei kannata lähteä hakemaan Haaparannalta. Hän muistelee, että se kannatti vielä silloin, kun Talbot käynnistettiin Kuusamossa ja ben-saa tankattiin markoilla.

Hän pähkäilee, miksi kuusamo-laisten ja torniolaisten mielenlaa-duissa on vinha ero. Se on jokin sisimmässämme oleva asia… Heu-reka! Sole meile mikhään! Juuri sii-tä on kyse!

Torniolainen ottaa asiat kuin asi-at rennosti. Torniolaista ei ahdista nähtävästi mikään. Kuusamolaisen kannattaisi ottaa siitä oppia. Vaik-

ka se tekee kipeää, kannattaa se silti. Kun on itselleen ja samalla muil-le armelias, ei maailma enää näytä niin synkältä ja naapuri on loppu-jen lopuksi aika pätevä heppu. Jos sillä on uudempi ja hohdokkaampi kiesi kuin minulla, niin ”haitannee-ko tuo mithään?” Oikeasti siitä voisi jopa kehaista naapuria… Kokeilep-pas vaikka!

Kuusamolaisia pitää kuitenkin puolustaa. Kuusamolaisten ras-kaasta historiasta johtuen, he ovat varuillaan ja monessa asiassa epä-luuloisia. Itäraja oli ja on yhä lä-hellä. Synnyinseutunsa vaikutuksen kuusamolainen oivaltaa paremmin vasta, kun kotiseutuun on kerty-nyt etäisyyttä satoja kilometrejä tai useita vuosia. Sen huomaa parhai-ten silloin, kun hän tapaa pitkästä aikaa kuusamolaisia sukulaisiaan ja kavereitaan, he tykkäävät asua Kuu-samossa. Mihinpä sitä kotoa lähtisi?

Tero Saapunki

NORDBOOKS

Kevään kirjasatoa

Rovaniemeläisen Jouko Tukiaisen toinen romaani VARJO IHMISESTÄ Kustannus-Puntsi

www.puntsi.fi

Atrain Kustannus

- Kirkastetun sanan ja veden puolesta -

www.atrainkustannus.fi

Lehtokatu 3, 94100 KemiMatti Ylipiessa

puh 045 134 6090 s-posti atrain@atrainkustannus.fi

20

Nordbookswww.nordbooks.net

Lappila

isten

kirjail

ijoiden

uutuuk

sia!

www.artslap.fi

Torniolaisen Mikin Vintin viidestoista toimin-tavuosi käynnistyi Tulena ja aurinkona -näy-telmällä. Kirjailija Mirjam Kälkäjä on mu-siikkiteatteriryhmän kantava voima, ja hänen

kirjoittamansa oli myös alkuvuoden näytelmä kolmes-ta eri-ikäisestä naisesta. Koskettavia monologeja elä-vöitti tarkoin valittu musiikki. Yhdessä monologissa on yhtymäkohtia Kälkäjän uusimpaan romaaniin Pilven-pitelijät (2011).

”Muuten, olen sitä mieltä, että Tornioon tarvitaan oma teatteritila”, Mirjam Kälkäjä sanoo aivan perustel-lusti. Pääasiassa harrastajavoimin toimiva Mikin Vintti kamppailee vuodesta toiseen harjoitus- ja esiintymisti-lojen ongelman kanssa tinkimättä esitysten laadusta.

Kälkäjä kertoi maaliskuussa Lapin Kirjallisuusseu-ran järjestämässä kevätseminaarissa Tornion Arpelassa, miten teksti siirtyy näyttämölle yhteistyön tuloksena. Saatiin myös kuulla makupala Tulena ja aurinkona -näytelmästä Eeva Kurkinen-Heikkilän esittämänä.

Mikin Vintin ohjelmistossa on ollut muun muas-sa musikaali 1960-luvusta Savotoilta sukkahousuihin, revyyilottelu 1930-luvusta Meillä mielessä Haitulitii, Kalkkipapin tarina Keisarin narri, Annikki Kariniemen burleski hautakertomus Minä, Kirjailijatar, Edith Pia-fista kertova Pikku Varpunen sekä Olavi Virran elämäs-tä ja musiikista näytelmä Mestari.

Kahvi- ja torikonsertit, yhteislaulutilaisuudet ja vie-railuesitykset ovat osa Mikin Vintin toimintaa.

Lapin taidetoimikunta myönsi vuoden 2011 tai-depalkinnot kirjailija Mirjam Kälkäjälle sekä Jänkä-

kulttuurilehdelle. Molemmat edustavat ansiokkaasti lappilaista osaamista. Mikin Vintille jaettiin Torniovii-kon pääjuhlassa toukokuussa Irma Storbomin säätiön stipendi, joka on perustettu tukemaan nuorten musiik-kiharrastusta.

Anita Myllykoski

Elämää näyttämöllä

Irma Ihalainen-Kemi Kirjailijattarena ja Tuomas Massa  Voittona Mikin Vintin näytelmässä Minä, Kirjailijatar v 2009. Käsikirjoitus Mirjam Kälkäjä, ohjaus Martti Kadenius. Kuva Merjan Kuva, Tornio.

www.mikinvintti.net

Lapin korkeakouLukirjasto on Lapin korkeakoulujen yhteinen kirjasto.

Kaikilleavointieteellinenkirjastopalveleekorkeakouluväenlisäksisopimuskumppaneita,alueenelinkeinotoimintaajasuurtayleisöä.

KirjastoonkuuluvatLapinyliopistonkirjasto,Kemi-TornionjaRovaniemenammattikorkeakoulujenkirjastot,ArktisenkeskuksenkirjastosekäMatkailualantutkimus-jakoulutusinstituutinkirjasto.

Katsowww.luc.fi/kirjasto

Hae omasi kirjakaupoista tai tilaa www.readme.fi

PARHAAT KIRJAT LAPPILAISILLE JA MATKAILIJOILLE!PARHAAT KIRJAT LAPPILAISILLE JA MATKAILIJOILLE!

read .fime

Hae omasi kirjakaupoista tai tilaa www.readme.fi

ReindeerMaulavirta, Välimäki, ym. 4-väri, kovakantinen, n. 110 siv., ISBN: 978-952-220-264-2

Reindeer, the traditional offering of Lapland cuisine, is often served as a simple sauté or in a rich stew. Healthy, tasty and natural, reindeer is also an excellent fit for fine dining. Sh./RRP 38 €

Incl. 30 recipes and a DVD.

Perhokalastus – Hauskoja jahelppoja perhonsidontavinkkejäPertti Kanerva, 4-väri, kovakantinen, n. 350 siv., ISBN: 978-952-220-500-1

Perhojen sidonta ja perhoilla kalastaminen eivät todellakaan ole mitään harvojen alaan vihkiytyneiden salatiedettä, vaan ne tarjoa-vat mielenkiintoisen, monipuolisen, haus-kan ja hyödyllisen harrastuksen kaiken ikäisille. Tämän kirjan selkeillä nikseillä ja piirroksin kuvitetuilla ohjeilla pääset nope-asti taitajien joukkoon. Sh. 44 €

PoroMaulavirta, Välimäki, ym. 4-väri, kovakantinen, n. 110 siv., ISBN: 978-952-220-264-2

Mitä tapahtui kun kolme helsinkiläistä huippu-keittiömestaria ja joukon jatkeena vielä yksi kanadalainen kokki matkusti Lappiin tapaa-maan paikallista virkaveljeään poroerottelussa? Miten etelän vetelät pärjäsivät pohjoisen poro-kulttuurissa? Keittiömestarit Markus Maulavirta, Hans Välimäki, Kimmo Jylhä ja Tero Mänty-kangas perehtyivät Lapin herkkuihin pitkän viikonlopun ajan. Sh. 38 €

Mukana yli 30 upeaa reseptiä ja DVD!

Tarjoaa tietoa, taitoa ja hupiaSodankylässä: Jäämerentie 1 puh. 0400-276 114Savukoskella: Sauherrantie 23 C puh. 040-738 6285Pelkosenniemellä: Koulutie 9 puh. 040-756 3852

www.sompionkirjasto.fi

Pöytälaatikosta kirjaksi!

Erinomainen tilaisuus tehdä haaveista totta,

vihdoinkin. Runot, romaanit, historiikit, sukukirjat,

esseet tai vaikka muistelmat yksien kansien väliin.

Tartu toimeen, me autamme unelmasi toteuttamisessa:

• Rahoitus omakustanteellesi, maksa edullisesti kk-erissä

• Neuvomme ISBN-tunnuksen hakemisessa

• Opastamme oikeiden materiaalien valinnassa

• Graafi kkomme suunnittelee kannet ja tarvittaessa taittaa

kirjasi, eli sommittelee tekstin, kuvat sekä muut visuaaliset

elementit mielenkiintoiseen ja luettavaan muotoon.

Ota yhteyttä, niin kerromme lisää!

Lisätietoja palvelusta

löydät myös netistä,

klikkaa osoitteeseen:

www.poytalaatikko.fi

y

Jopa 10 kkkorotonta

maksuaikaakirjallesi!

Oulu040 749 4449

oulu@popa.fi

Rovaniemi

0400 550 233

rovaniemi@popa.fi

Vaasa040 533 8900

vaasa@popa.fi

Nimi SukunimiKatuosoite ja nropostinro ja paikkamaa

Palautusosoite:Eija Miranda SilventoinenSaarineitamontie 999800 Ivalo