KU artikkelikooste

Postimerkkeilyn erikoislehti

22. vuosikerta | 2011 | 6 €

SUO

ME

N

PA

LV

EL

UOY

22. vuosikerta | 2011 | 6 €

Artikkelikooste

2011

Mauritiuksen ykkönen– Myytit murtuvat, mutta legenda elää

Sir William Maynard (1799–1875) oli Mauritiuksen kuvernööri vuosina 1842–1848.

Mauritiukselta Ranskaan lä-hetetty esi� la-

teelinen kirje on leimattu Mau-

ritius Post O� ce –leimalla.

Ainutlaatui-nen kirje, joka on frankeerat-tu molemmilla Mauritius Post O� ce –merkeillä, kuului aikanaan Hiroyuki Kanain kokoelmaan.

2 | Keräilyuutiset | 1/2011

Joseph Barnardin laivamatka päättyi yllättäen Mauritiukselle, vaikka hänen määränpäänsä oli Australia, mahdollisuuksien maa. Barnardin kotikaupungista Portsmouthista vuonna 1838 kohti Sydneytä lähtenyt laiva pysähtyi Mauritiuksella Port Louisin sata-maan täydentämään varastoja. Samalla laivasta poistettiin löydetyt salamatkustajat, 22-vuotias Barnard heidän mukanaan. Näin sai alkunsa legendaaristen Mauritiuksen Post Of� ce –merkkien tarina.

Ahkera juutalainenJuutalaiseen kotiin syntynyt Barnard oli oppinut pienestä pitäen yritteliääksi. Niinpä hän ei masentunut matkansa saa-masta ikävästä päätöksestä, vaan tutustui nopeasti uuteen ympäristöönsä ja alkoi työskennellä uuden elämän aloittamiseksi Mauritiuksella. Tämä Intian valtameressä sijaitseva saari kuuluu maantieteellisesti Afrikkaan. Sen ja mantereen välissä on Madagaskar, sekä pienempi Reunionin saari. Nimen Mauritiukselle olivat an-taneet hollantilaiset, mutta 1700-luvul-ta lähtien saarta olivat hallinneet rans-kalaiset, joilta valta siirtyi vuonna 1810 briteille.

Jo vuoden kuluttua saapumisestaan Joseph Barnardilla oli lehdessä ilmoitus, jossa hän mainosti itseään miniatyyri-maalarina ja kaivertajana. Työtä Barnard tarvitsikin, sillä hän oli avioitunut paikal-lisen naisen kanssa ja liitosta syntyi kaik-kiaan kymmenen lasta.

Kuvernöörin rouvan tanssiaisetLady Elizabeth Kerr oli 23-vuotias suos-tuessaan häntä 8 vuotta vanhemman sir William Gommin kosintaan 1830. Wil-liamille avioliitto oli toinen. Sotilaana hän joutui kiertelemään ympäri Iso-Bri-tannian alusmaita ja lopulta nousujohtei-nen ura huipentui komennukseen Mau-ritiuksen kuvernöörinä. Lapseton paris-kunta muutti saarelle vuonna 1842. Lady Elizabeth tuli pian tunnetuksi iloisena

seurapiiri-ihmisenä, joka järjesti mielel-lään näyttäviä juhlia. Hänen vuosittaiset naamiaistanssiaisensa kuvernöörin hal-lintorakennuksessa olivat niin merkittä-vä tapahtuma, että jopa London Times kirjoitti niistä.

Vuonna 1849 lady Elizabeth halu-si tehdä tanssiaisistaan poikkeuksellisen ikimuistoiset. Mutta mikä toisi jokavuo-tisiin naamiaistanssiaisiin uutuudenviehä-tystä ja ainutlaatuisuutta? Nuori rouva oli nähnyt Iso-Britanniasta saapuneissa kir-jeissä vuosikymmenen uutuuksia, posti-merkkejä. Niinpä hän sai miehensä suos-tumaan siihen, että myös Mauritiuksella otettaisiin käyttöön postimerkit. Asial-la oli kiire, jotta juhlien sisäänpääsykor-tit ehdittäisiin postittaa näillä uutuuksilla.

Tappiollinen tilausTyön suorittajaksi valittiin Joseph Bar-nard, joka kaiversi yhden ja kahden pen-nyn merkkien kuvakkeet pienelle käyn-tikorttien painamiseen tarkoitetulle ku-parilevylle. Merkkien esikuvaksi otettiin Iso-Britannian vuonna 1841 ilmestyneet yhden pennyn punainen ja kahden pen-cen sininen merkki. Niissä oli kuningatar Viktorian sivukuva. Kuningattaren kau-laan hän lisäsi omat nimikirjaimensa JB.

Tilattu painosmäärä oli 500 sarjaa. Koska molempia kuvakkeita oli vain yksi, täytyi merkit painaa yksi kerrallaan. Tois-ten lähteiden mukaan merkkejä painettiin kuitenkin vain 240 sarjaa, eräiden mu-

kaan 350 ja joidenkin mukaan täydet 500 sarjaa. Joka tapauksessa lady Elizabethin tempaus oli postille tappiollinen. Merk-kien kaiverrus ja painaminen tuli mak-samaan 10 puntaa ja 10 shillinkiä, mut-ta vaikka kaikki merkit olisi saatu myy-tyä, niistä olisi kertynyt vain 6 puntaa ja 5 shillinkiä. Merkkien myynti ei siis riittä-nyt edes painokustannusten peittämiseen.

Postimerkit ehtivät kuitenkin ajoissa valmiiksi. Sisäänpääsykortit postitettiin niillä 21.9.1847, ja naamiaistanssiaiset pidettiin suunnitellusti 30.9. Yli jääneet postimerkit käytettiin Port Louisin pos-titoimistossa seuraavina vuosina lähinnä Eurooppaan osoitettujen kirjeiden fran-keeraamiseen.

Kuvernööri antama tehtävä loi Bar-nardille myöhemmin kuolemattoman maineen � latelian piirissä. Lisäksi se syn-nytti joukon legendoita ja myyttejä, jotka elivät sitkeästi vuosikymmeniä. Barnar-din työn lopputulos oli karkeatekoinen ja siihen näytti sisältyvän virhe, teksti Post O� ce, vaikka merkeissä ilmeisesti olisi pitänyt lukea Post Paid. Niinpä � lateeli-nen kirjallisuus on vuosikymmeniä yrit-tänyt selittää, miten merkit saivat karke-an, mutta alkeellisuudessaan kiehtovan ulkomuotonsa.

Myytti puolisokeasta vanhuksestaYleisimmän tarinan mukaan Joseph Bar-nard oli iäkäs ja puolisokea sekä hajamie

Joseph Barnard (1816–1865) sai kuolemattoman maineen kaiverrettuaan Mauritiuksen Post O� ce

–merkit.

Tämä Post O� ce –merkki myytiin Saksassa vuon-

na 2009 hintaan 210 000 euroa.

Keräilyuutiset | 1/2011 | 3

linen kelloseppä ja jalokivikauppias. Kai-verrettuaan merkkien kuvakkeet hän esit-ti työnsä kuvernöörille, joka huomautti, että pystysivujen tekstit olivat unohtu-neet. Paluumatkalla työpajaan Barnard ehti unohtaa, mitä pystysivuihin piti kai-vertaa. Matkallaan hän ohitti postitoimis-ton, ja nähtyään sen kyltin hän kaiver-si merkkeihin siinä näkemänsä tekstin Post O� ce.

Tästä tarinasta on monia versioita, jotka yrittävät roman-tisoida ja dramatisoida tapahtumaa mahdolli-simman paljon. Tosi-asiassa Barnard ei ollut iäkäs: hän oli syntynyt vuonna 1816 eli kai-vertaessaan postimer-kit hän oli 31-vuotias. Hänen huonosta näös-tään ei ole mitään to-disteita. Päinvastoin mies jatkoi tarkkaa näköä vaativaa kaivertajan työtään vielä vuosia, kunnes ryhtyi harjoittamaan maa-hantuontia. Kelloseppäkään hän ei ollut, vaikka ryhtyi kyllä myöhemmin muiden toimien ohessa korjaamaan kelloja. Pää-osan ansioistaan hän sai kaivertamalla ja painamalla käyntikortteja ja vastaavia tuotteita.

Merkittävintä on, että Post O� ce – teksti ei ole virhepainama, kuten yleises-ti luullaan. Sama teksti on myös Yhdys-valtain ensimmäisissä postimerkeissä, eikä kukaan ole niitä epäillyt painovirheeksi. Mauritiuksen esi� lateeliset kirjeet leimat-tiin 1800-luvun alkuvuosina leimalla, jos-sa luki teksti Mauritius Post O� ce. On vain luontevaa, että Barnard käytti samaa tekstiä ensimmäisissä postimerkeissä. Fi-latelistit synnyttivät myytin virhepaina-masta vasta vuosikymmeniä myöhemmin, jotta postimerkit saisivat tarunhohtoisen maineen.

Filatelistit villiintyvätMerkit pysyivät tuntemattomina vuo-teen 1864, jolloin ensimmäinen Mauri-tiuksen Post O� ce –merkki päätyi � late-listin käsiin. Löytöä pidettiin sensaationa, joka käynnisti varsinaisen rynnistyksen

ullakoille ja antoi toivotun piristysruis-keen � latelialle. Vuosikymmenten myötä onnistuttiin löytämään yhteensä 27 Post O� ce –merkkiä. Monet lähteet puhuvat 26 merkistä, sillä 27:ttä merkkiä epäiltiin väärenteeksi, kunnes japanilainen suur-keräilijä Hiroyuki Kanai varmisti tämän Limbo I:nä tunnetun merkin aitouden vuonna 1971.

Jokaisen Post O� ce –merkin histo-ria tunnetaan tarkkaan. Niiden löytäjät

on rekisteröity samoin kuin kaikki omista-jatkin. Punaisia yh-den pennyn merkkejä tunnetaan 15, joista 2 käyttämättöminä. Sini-siä 2 pencen merkke-jä on 12 ja niistä puo-let on käyttämättömiä. Näistä merkeistä osa on postilähetyksillä, joita tunnetaan kaik-kiaan kuusi. Kuorista

kolme on lady Elizabethin postittamia sisäänpääsykortteja ja toiset kolme liike-kirjeitä Eurooppaan ja Intiaan.

Suurin osa Mauritiuksen Post O� ce –merkeistä on nykyisin museoissa. Merkit-tävimmät kohteet löytyvät British Libra-rystä ja Mauritiuksella sijaitsevasta Blue Penny Museumista. Lisäksi merkkejä löy-tyy Berliinin ja Tukholman postimuseois-ta. Yksityishenkilöistä merkittävimmän kokoelman keräsi Hiroyuki Kanai, jonka kokoelmissa oli mm. ainoa postilähetys, jolla on sekä yhden että kahden pennyn merkit. Hänen kokoelmansa hajotettiin vuonna 1993 Feldmanin huutokaupas-sa Sveitsissä.

Koska kohteet ovat erittäin harvinai-sia, voi kestää vuosikymmeniäkin, ennen kuin sellainen tulee markkinoille. Kun Saksaan saatiin vuonna 2009 ensi kertaa 30 vuoteen myyntiin Post O� ce –merkki, sen hinta nousi 210 000 euroon, vaikka kohde olikin viallinen ja korjattu. Ehjän kohteen hinta olisi noin puoli miljoonaa ja postilähetyksellä olevasta merkistä sai-si pulittaa jo miljoonan.

Juha Valtonen

Englannin posti-merkit toimivat Mauritiuksen

merkkien esiku-vina.

Mauritiuksen 1. merkit vuodelta 1847.

Barnard valmisti vuonna 1848 uudet

merkit, joissa oli teksti Post Paid.

Barnardin työtä arvosteltiin liiasta kar-keudesta. Hänen jälkeensä kaivertajat

Sherwin ja Lapirot tekivät uudet merkit vuonna 1859, mutta niiden ulkoasu oli

samaa luokkaa.

Filatelistit synnyttivät myytin virhepainamasta vasta

vuosikymmeniä myöhemmin, jotta postimerkit saisivat tarunhohtoisen maineen


Kuvernöörin puolison lady Elizabeth Gommin (1807–1877) naamiaistanssiaiset olivat vuoden kohokohta Mauritiuksella.

Naamiaistanssiaisten kutsukortit postitettiin vuonna 1847 Mauritiuksen 1. postimerkeillä.



TaustaaVenäläisen Punaisen Ristin vero on osa maailmansodan aikaisia sotaveroja. Tästä määrättiin asetuksessa 1260/1917 , joka tuli voimaan 1.1.1917. Veron kanto päät-tyi asetuksella 61/1917 18.8.1917 ja kun kumoamisohjeet annettiin VR:n kierto-kirjeellä reaalinen lopetus tapahtui päivä-määrällä 24.8.1917.

Vero perittiin matkalipuista siten et-tä, I luokassa vero oli 50 penniä tai 20 kopeekkaa, II luokassa 35 penniä tai 15 kopeekkaa ja III luokassa 25 penniä tai 10 kopeekkaa. Asetuksen mukaan veroa kannettiin vain valtakunnan rajojen si-

Venäjän Punaisen Ristin yhdistyksen rautatievero

Otsikon veromuoto on Suomen oloissa hyvin poikkeuk-sellinen. Ensinnäkin se perittiin periaatteessa Suomen ulkopuolelle ja toiseksi tämän perintää varten julkaistiin myös kopeekka-arvoisia leimamerkkejä. Kolmas poikkeava seikka oli se, että merkeillä käytettiin myös venäjän kieltä.

säpuolelle. Tällä perusteella veroa ei olisi kannettu VR:n rataosalla Rajajoki-Pie-tari, joka siis oli Venäjän puolella. Näin kuitenkin on Saarisen leimamerkkiluet-telon mukaan tehty, sillä Suomen puolel-la ei kopeekka-arvoisille merkeille ollut tarvetta. Toisaalta samalle rataosalla jul-kaistiin kopeekka-arvoisia rahtimerkke-jä, eli käyttötarkoitus saa vahvistusta tä-tä kautta.

Veron perinnässä oli muutamia rajoi-tuksia, ensinnäkin se koski vain I ja II luokassa yli 5 markkaa tai 2 ruplaa mak-savia lippuja ja III luokassa yli 20 mark-kaa tai 8 ruplaa maksavia lippuja.

PerintäVero perittiin matkalipuista niiden oston yhteydessä. Merkkejä ei lipuille kuiten-kaan liimattu, vaan verot sisältyivät lipun kokonaishintaan. Veron maksu osoitettiin leimaamalla lippuun veron maksusta ker-tova leima. Miksi merkkejä sitten ylipää-tään tarvittiin?

Tähän löytyy selitys. Vapaalipuista ei peritty maksua, mutta ne olivat yhtälail-la veronalaisia jos niiden arvo ylitti vero-rajan. Normaalien matkalippujen veron perintä pystyttiin toteamaan normaalis-ta kassakirjanpidosta, mutta vapaalipuista perittyä maksua ei välttämättä. Niinpä,

rosohammasteet 15 kopeekan ja 50 pen-nin merkeistä.

En ole nähnyt yhtään merkillä varus-tettua vapaalippua, eikä näitä tunneta ai-emmassa kirjallisuudessakaan.

MitätöintiMerkit piti mitätöidä VR:n kiertokirjeen 1260 mukaan veroleimalla ja tämän lisäk-si konduktöörin lävistyspihdeillä. Hallus-sani olevat merkit ovat kuitenkin kaikki ilman lävistysreikää.

LähteetLähes ainoa maininta merkeistä � latee-lisessa kirjallisuudessa on Libertas Phi-lateliae-lehdessä 2/1950 julkaistu Ha-rald Olanderin ansiokas kirjoitus. Myös Abophilissa 9/1992 on sivuttu merkke-jä. Saarisen leimamerkkiluettelossa 1998 merkit ovat mukana ja lyhyesti myös Hellmanin ja Saarinen-Hellmanin rau-tatiemerkkiluetteloissa.

Merkit on luetteloitu nykyään myös LAPE luettelossa, kylläkin sen rautatie-

merkkiosassa. Merkkien luettelonumerot ovat 142-145 ja luettelohinnat 85 €. Nor-maaleista luettelohinnoista poiketen, nä-mä ovat reaalihintoja. Oma käsitykseni on, että merkkejä on keräilijöiden hallus-sa korkeintaan 50 kappaletta. Näistäkin noin 60-70 % on penniarvoisia merkkejä.

Matkalippujen verotusMainittakoon samassa yhteydessä nor-maaleista matkalipuista peritty vero. Tä-mä tuli voimaan 25 % suuruisena vuo-den 1.1.1915. Vero nousi 30 % asetuksel-la 27.3. 1916. Tämän perintä osoitettiin samalla tavalla kolmikielisellä punaisel-la leimalla lipuilla. Vero perittiin rahassa lippua ostettaessa. Merkkejä ei tätä var-ten kuitenkaan julkaistu. Vero lakkautet-tiin 24.8.1917. Tätä koskeva asetus an-nettiin 18.8.1917. Ohessa on kuvattuna kaksi tällaista lippua.

Jukka Sarkki

Matkalippujen kolmikielinen veroleima pahvisen Nikoinkaupunki –Hämeenlinna

junalipun takana. Lippu käytetty 15.9.1917. Lipun hinta oli 16 mk 80

penniä.

jotta ”venäläiselle Punaisen Ristin yhdis-tykselle” kannettava vero tulisi kirjattua, vapaalippuja varten painettiin veromerk-kejä. Merkkikulutusta seuraamalla pys-tyttiin nyt seuraamaan verokarttumaa. Menetelmä on siis jokseenkin sama kuin postimerkkien, leimamerkkien ja ylipää-tään kaikkien paperisten maksumerkki-en kanssa on aina ollut.

MerkitMerkkejä julkaistiin neljä arvoa, vain I ja II luokan taksoille. Ulkonäöltään merkit ovat lähisukulaisia rautatierahdista peri-tyille väliaikaisen veron merkeille. Suurin ero on näissä oleva punainen risti. Toisi-naan merkkejä on ollut esillä myös Pu-naisen Ristin merkkien kokoelman alus-sa. Miksi III luokan maksulle ei julkais-tu merkkejä, ei ole pystytty selvittämään.

Penniarvoiset merkit ovat harvinai-sia ja vielä harvinaisempia ovat kopeek-ka-arvoiset merkit. Merkkejä koskevassa kirjallisuudessa on mainittu yksi maku-latuuriversio 20 kopeekan merkistä sekä

Paperinen Salo-Fredriksberg –junalippu. Lippu oli II luokaan ja päivätty 10.7.1917. Lipun hinta oli 23.30 mk. Alareunassa

teksti 30 % vero 7 mk. Lipun takan on kolmikielinen veroleima.

Neljä julkaistua venäläisen Punaisen Ristin veromerkkiä.

Selkeästi luettava veroleima leikkeellä


MILTÄ SUOMI NÄYTTÄÄ?

– Suomi-kuva ulkomaisissa postimerkeissä

Kun Suomi saa palstatilaa ulkomaisissa sanomalehdissä, siitä uutisoidaan koti-maassakin. On hienoa, kun piskuinen Suomi saa kansainvälistä julkisuutta. Yllättävän vähälle huomiolle jää sen si-jaan Suomen pääseminen ulkomaisten postimerkkien kuva-aiheeksi. Siitäkin huolimatta, että maailmalla on julkaistu useita satoja postimerkkejä, joissa koti-maamme on tavalla tai toisella mukana kuvassa. Mutta miltä Suomi näyttää mui-den maiden postimerkeissä?

Suomea on itsenäisyyden alkutaipaleel-ta saakka urheiltu maailmankartalle. Se näkyy myös postimerkeissä: suurin osa Suomi-aiheisista ulkomaisista postimer-keistä liittyy urheiluun. Helsingin olym-pialaiset ovat kaikkein eniten ulkomaisis-sa merkeissä toistuva Suomi-teema. Pal-

jon näkyy lisäksi Paavo Nurmea, mutta myös uudempia urheilijoita lätsäpekka Päivärinnasta aina Saku Koivuun. Mer-kit kuvastavat Suomen menestystä eri urheilulajeissa: talvi- ja yleisurheilu ovat runsaasti edustettuina, mutta Suomen jal-kapalloilijoita on ulkomaiden merkeistä turha hakea.

IsäntämaaToiseksi eniten Suomi näkyy erilaisten tapahtumien isäntänä. Ehdottomasti eniten merkkejä on julkaistu kansain-välisen Finlandia 88 postimerkkinäytte-lyn kunniaksi ja hyvänä kakkosena tulee vuoden 1975 Etyk ja sen jatkoksi synty-nyt seurantaprosessi. Tapahtumien kun-niaksi julkaistut postimerkit ovat usein hyvin tylsiä. Räikeimpänä esimerkki-nä ovat useat kymmenet Finlandia 88 –näyttelyn kunniaksi julkaistut postimer-kit. Tavallisimmin niiden kuva-aiheet eivät liity millään tavalla näyttelyyn tai edes Suomeen, vaan mihin tahansa sat-tumanvaraiseen postimerkkiin on kiin-

nitetty F88-logo innostamaan suoma-laiset � latelistit hankkimaan näitä tuot-teita.

Redonda on Antiguan ja Barbudan valtioon kuuluva asumaton saari. Sen nimissä julkaistaan postimerkkejä, jot-ka kaikki myydään suoraan keräilijöille. Suomi pääsi Redondan postimerkkei-hin vuonna 1988 järjestetyn Finlandia 88 –maailmannäyttelyn kunniaksi. Mer-keissä Aku Ankan hahmot seikkailivat suomalaisen Kalevalan tarusankareina. Henkilövalinnat eivät kuitenkaan ole oi-kein osuneet kohdalleen. Mummo An-kan pulskasta ja yksinkertaisesta Hansu-rengistä on tehty Joukahainen, joka oli Kalevalassa nuori ja laiha Lapin tietäjä. Ankkalinnan tyhmimmästä asukkaasta Hessu Hoposta on taas tehty Kalevalan viisain mies, tietäjä Väinämöinen.

Suomalaisuus näkyy myös yhteisjul-kaisuissa, jotka ovat kahdessa tai use-ammassa maassa samasta aiheesta jul-kaistuja postimerkkejä. Suomen ensim-mäinen yhteisjulkaisu tehtiin läntisen

Valokuvat: Tomi Heinonen


Vuoden 1940 näyttelyssä Neuvostoliiton karjalais-

suomalaisella neuvostotasa-vallalla oli oma paviljonki.

Leninin patsas seisoo Pietarin Suomalaisella rautatieasemalla, jonka

Suomen valtio omisti 1870–1917.

Toivo Antikainen (1898–1941) oli kommunisti, joka teki uransa Neu-vostoliiton puna-

armeijassa.

Sibeliuksen mukaan nimetty ruusu

romanialaisella postimerkillä

Suomen Yhdyspankilla oli 1980-luvulla konttori myös Luxemburgissa.

Venezuelan käyttösarja on painettu Suomen

setelipainossa.

Neuvostoliiton naapurina Suomi joutui mukaan rauhanpropagandaan.


Lyhenne FL kertoo Matti Nykäsen olevan kotoisin Liechtensteinista. Entä miltä näyttävät Matin kasvot?

Suomalainen sauna?

Tässäkö on Suomen mytologian viisain mies,

tietäjä Väinämöinen?

Afrikkalainen Lesotho on valinnut postimerkkinsä

kuvaan Suomen pystykorvan.

Saku Koivu on saanut kuvansa eteläamerikkalaiseen Guyanan

postimerkkiin.

Muonionalusta on paikkakunta

Pohjois-Ruotsissa.

Yhdysvalloissa Minnesotan osavaltiossa on Finland-niminen paikkakunta.

Suomea bulgarialaisittain kirjoitettuna


naapurimme kanssa vuonna 1967 Ruotsin suomalaisraivaa-jien muistoksi. Vuonna 1986 muistettiin Ranskan tiedeakate-mian Lapissa tekemiä astemittauksia. Sen jälkeen yhteisjulkai-suja on tehty muun muassa Venäjän, Belgian ja Japanin kanssa.

Kulkuneuvot, taiteilijat ja suurmiehetSuomalaisista kulkuneuvoista useimmin postimerkeille ovat päässeet laivat. Myös suomalaisia junia on esitelty useammis-sa ulkomaisissa postimerkkijulkaisuissa ja onpa Pasi-panssari-ajoneuvokin päässyt YK:ta esittävien merkkien kuva-aiheeksi. Oman ryhmänsä muodostavat suomalaistaiteilijoiden ulkomailla julkaisemat postimerkit. Laajimman levityksen sai vuoden 1960 Eurooppa-merkki, joka oli Pentti Rahikaisen suunnittelema.

Suomalaisten taiteilijoiden ja muotoilijoiden luomuksia nä-kee harvemmin ulkomaiden postimerkeillä, mutta esimerkik-si Eero Saarisen suunnittelema Dullesin lentokenttä on pääs-syt yhdysvaltalaiselle postimerkille. USA on muutenkin ollut Suomi-myönteinen. Meitä muistettiin itsenäisyyden 50-vuo-tisjuhlissa, vaikka olimme taistelleet Saksan rinnalla liittoutu-neita vastaan vain 20 vuotta aikaisemmin. Lisäksi Yhdysvallat oli muistanut marsalkka Mannerheimia vuonna 1960 Itsenäi-syyden puolustajat –sarjassaan.

Historiallisista henkilöistä on maailmalla muistettu urheili-joiden ja Mannerheimin lisäksi muiden muassa Sibeliusta, toi-sen maailmansodan lentäjäsankari Tuomista, Neuvostoliitossa vaikuttanutta Toivo Antikaista sekä Namibiassa työskennelleitä lähetyssaarnaajia. Vähemmän historiallisina henkilöinä on esi-telty Kalevalan hahmoja.

Suomen postimerkeistä on ulkomaisissa julkaisuissa kuvattu mm. Zeppelin, Helsingin olympialaismerkit sekä Suomen en-simmäiset niin sanotut ovaalimerkit. Suomi on antanut osan-sa myös kasvien ja eläinten nimiin. Yksi ruusulajike on nimetty

Sibeliuksen mukaan ja Suomen pystykor-va on tunnettu koirarotu. Molemmat ovat saaneet oman postimerkin, pystykorva niinkin eksoottisessa maassa kuin Af-rikan Lesothossa.

Leimat ja ehiötSuomalaisuus näkyy myös ulkomaiden paikannimissä. Pohjois-Ruotsista löytyy useampi suomenkielinen paikkakunta. Yhdys-valloissa on puolestaan paikkakunta nimeltä Finland. Kanadan Sointulalla on pitkä suomalainen historia takanaan. Samoin suomenkieltä voi löytää eri maiden frankeerauskoneleimoista; ovathan muutkin suomalaiset � rmat kuin Nokia levittäytyneet maamme rajojen ulkopuolelle.

Erikoisleimoissa Suomi vilahtaa paitsi postimerkkinäyttelyi-den järjestäjänä myös historiansa vuoksi: vanhin Suomeen liit-tyvä erikoisleima lienee suomalais-saksalaisen urheilukilpailun erikoisleima vuodelta 1934. Vuonna 1938 Yhdysvalloissa muis-tettiin suomalaista Delawaren siirtokuntaa viestillisellä leimalla. Ruotsissa on tehty useita suomalaisiin liittyviä erikoisleimoja.

Suomi-aihe esiintyy myös muutamissa ulkomaisissa ehiöissä. Neuvostoliitossa julkaistiin vuonna 1985 Kalevalan kunniaksi ehiökuori. Kommunistijohtaja Otto Ville Kuusista muistettiin samoihin aikoihin ehiökuoressa. Itä-Saksa puolestaan valmisti vuonna 1988 Suomi-aiheisen ehiökortin Finlandia 88 –maail-mannäyttelyyn. Vastaavia kohteita löytyy pienellä hakemisella muistakin maista. Suomi-aihe ulkomaisilla postimerkeillä on halpa, hauska ja yllättävän monipuolinen keräilykohde.

Juha Valtonen

Suomen postimerkeistä on ulkomaisissa julkaisuissa kuvattu mm. Zeppelin, Helsingin olympialaismerkit sekä

Suomen ensimmäiset ovaalimerkit



Brittiläisen Guyanan merkit painettiin emämaassa Iso-Britan-niassa. Siirtomaan postimerkit pääsivät vuonna 1856 tilapäises-ti loppumaan, eikä Englannista saapuva laiva ehtinyt tuoda täy-dennyksiä ajoissa. Korvaavia postimerkkejä painettiin pikaisesti pääkaupungissa Georgetownissa O� cial Gazetten sanomaleh-tipainossa. Merkkejä valmistettiin kahta eri arvoa, 1 ja 4 cen-tin merkkejä. Ne varustettiin postivirkailijoiden nimikirjaimilla ennen käyttöä. Merkit olivat käypiä vain kotimaassa, ulkomaille osoitettuihin lähetyksiin piti kiinnittää emämaan postimerkkejä.

Kadoksissa ollut harvinaisuusYhden centin magentan olemassa olosta ei tiedetty mitään, kun-nes 12-vuotias koulupoika Vernon Vaughan teki Guyanassa De-meraran kaupungissa ainutlaatuisen löydön vuonna 1873. Hä-nen setänsä papereiden joukossa oli nippu kirjeitä, joista yhden päällä oli kummallisen näköinen postimerkki. Se oli hammas-tamaton ja leikattu kahdeksankulmaiseksi. Vernon leikkasi mer-kin irti ja lähti etsimään sille paikkaa postimerkkialbumistaan. Pettymys oli suuri, kun merkin kuvaa ei kansiosta löytynytkään ja ruma merkki oli vähällä lentää roskikseen.

Myöhemmin Vernonin löydöstä sai kuulla paikallinen kaup-pias McKinnon, joka osti postimerkin kuudella shillingillä ja kiinnitti sen omaan kokoelmaansa. McKinnonin keräilyharras-tus kuitenkin loppui vuonna 1878, jolloin hän myi kokoelman-

MAAILMAN HARVINAISIN PÄÄLAJI

Ei voida sanoa, mikä on maailman harvinaisin postimerkki. Toisin kuin yleisesti luullaan, on olemassa useita postimerkkejä, joita on meidän päiviimme säilynyt vain yksi kappale. Yksi näistä merkeistä on kuitenkin ylitse muiden – Brittiläisen Guyanan 1 centin magenta (eli aniliininpunainen) vuodelta 1856. Se on uniikeista kohteista ainoa, joka on valtiollisen postimerkin päälaji. Muut ainutlaatuiset merkit ovat joko paikallispostimerkkejä tai painovirheitä.

sa liverpoolilaiselle postimerkkikauppiaalle omas Ridpathil-le. Hän ymmärsi vihdoin merkin todellisen arvon ja löysi myös maksukykyisen ostajan. Maailman suurin keräilijä Philipp Fer-rari osti postimerkin 125 punnalla.

Legenda toisesta merkistäEnsimmäisen maailmansodan jälkeen merkkiharvinaisuus jou-tui Ranskan valtiolle, joka myi sen huutokaupalla vuonna 1922. Guyanan punaisesta harvinaisuudesta maksettiin 35 000 dol-laria, mikä oli siihen mennessä suurin postimerkistä koskaan maksettu hinta. Nykyrahassa se vastaa noin 450 000 dollaria.

Legendan mukaan Guyanan yhden centin merkkiharvinai-suuden ostanut Arthur Hind sai muutamia vuosia myöhemmin kuulla, että Ranskasta oli löydetty toinen samanlainen merkki. Säikähtäneenä hän lensi heti Pariisiin ja hankki valtavalla raha-summalla itselleen myös tuon toisen guyanalaisen merkin. On-nistuneen kaupan kunniaksi Hind sytytti sikarin – ja sen jälkeen poltti sikarilla juuri ostamansa merkin. Nyt hän oli jälleen maa-ilman harvinaisimman postimerkin omistaja!

Uusi ennätys tulossa?Arthur Hindin kuoltua 1940 hänen leskensä myi kohteen suur-keräilijä Smallille Australiaan. Hän myi harvinaisuuden vuon-na 1970 Siegelin huutokaupassa tuntemattomalle omistajalle.


Omalaatuinen miljonääri John E. DuPont menehtyi 72-vuoti-aana yhdysvaltalaisessa vankilassa 9.12.2010. Hän kuului maail-manlaajuisen kemikaaliyritys DuPontin omistajasukuun. Yritys on tunnettu mm. nylonin, te� onin ja kevlarin kehittäjänä. Du-Pont oli paitsi innokas � latelisti myös � lantrooppi, ornitologi, näkinkenkien keräilijä, urheilija ja urheiluvalmentaja.

Persoonallinen miljonääri oli mm. lennättänyt huippu-urhei-lijoita kilpailuihin omalla helikopterillaan sekä perustanut luon-nontieteellisen museon keräämilleen valtaville lintu- ja näkin-kenkäkokoelmille. Vuoden 1995 painin maailmanmestaruuski-soissa Atlantassa hän esiintyi oranssissa urheilupuvussa ja vaati itsensä esiteltävän Dalai Lamana.

DuPont tuomittiin vankilaan olympialaisten kultamitalistin, vapaapainija David Schultzin murhasta vuonna 1997. Vainohar-haista skitsofreniaa sairastanut DuPont kuvitteli puolustuksen mukaan, että Schultz oli salaliitossa hänen murhaamisekseen. DuPont ampui Schultzin autoonsa usean silminnäkijän edessä.

Filatelistipiireissä John E. DuPont tunnettiin Brittiläisen Guyanan näyttelykokoelmastaan, jonka helmenä oli maailman harvinaisin postimerkki, 1 centin magenta (eli aniliininpunai-nen) vuodelta 1856. Merkki on ainoa valtiollisen postimerkin päälaji, jota on olemassa vain yksi kappale. Tämän harvinaisuu-den DuPont oli hankkinut vuonna 1980 Siegelin huutokaupasta. Ostajan henkilöllisyys oli salaisuus, kunnes kohde nähtiin Du-Pontin kokoelmassa Ameripex 1986-näyttelyssä, jossa se voitti Grand Prixin. Kohteen vieressä seisoi jatkuvasti aseistettu vartija.

Nykyään kohde lienee pankkiholvissa Philadelphiassa, josta se tullee omistajansa kuoltua markkinoille, ehkä jo vuoden 2011 aikana. Myyntiä saattaa kuitenkin hidastaa vainajan omaisten ja valtion välinen kiista siitä, kenelle DuPontin omaisuus kuuluu. Kohteesta on kiistelty jo aiemmin, koska valtio haluaisi rahoit-taa omaisuuden myynnillä oikeudenkäynnistä aiheutuneet kym-menien miljoonien dollareiden kulut.

Maailman kallein postimerk-ki on tuhruinen ja siinä on vikoja ja korjauksia. Merkki on leimattu Demerarassa 4.4.1856.

MURHAAJA-FILATELISTIN AARRE MYYNTIIN?

Vuonna 1980 guyanalainen oli jälleen Siegelin huutokaupassa. Kohteesta maksettiin ennätykselliset 935 000 dollaria, joka on nykyrahassa noin 2,5 miljoonaa USD. Ostajaksi paljastui myö-hemmin omalaatuinen miljonääri John DuPont. Hänen kuol-tuaan joulukuussa 2010 uusista ostajakandidaateista on jo esi-

tetty arvailuja, vaikkei kohde ole vielä julkisesti kaupan. Arva-uksissa ovat esiintyneet niin nykyisen suurkeräilijä Bill Grossin kuin postimerkkiliike Stanley Gibbonsinkin nimet.

Amerikkalaiset huutokauppa� rmat ovat esittäneet arvioita, joiden mukaan kohde tullaan seuraavalla kerralla myymään noin 5–10 miljoonalla dollarilla. Se tekisi guyanalaisesta maailman kalleimman merkin. Tällä hetkellä ykkössijaa pitää vielä Ruot-sin Keltainen Kummitus, josta maksettiin vuonna 1996 nyky-rahaksi muutettuna 3,2 miljoonaa dollaria – siis 700 000 dolla-ria enemmän kuin guyanalaisesta on tähän mennessä maksettu.

Juha Valtonen

Miten on mahdollista, että pieni ja vas-taitsenäistynyt Belgian kuningaskunta ampaisi maailman ensimmäisten jouk-koon julkaisemalla postimerkkejä jo vuonna 1849, vain yhdeksän vuotta Ison-Britannian Mustan Pennyn jälkeen?

KUNINGAS JA EPOLETIT

Belgian 1. merkit, lempinimeltään Epoletit Belgian kuningas Leopold I (1790-1865)

Belgia oli vuosisatoja Itävallan provinssi, jonka postinkulusta vastasi legendaarinen urn und Taxisin postisuku. Napoleo-nin sotien jälkeen, vuonna 1815, Belgia liitettiin osaksi Alan-komaiden kuningaskuntaa. Belgialaiset nousivat kuitenkin pi-an uusia vallanpitäjiään vastaan ja maa itsenäistyi vuonna 1830, jolloin nationalismin aalto pyyhkäisi yli Euroo-pan aiheuttaen mellakoita ja kansannousuja mo-nissa valtioissa.

Kunnianhimoinen kuningasVastaitsenäistyneelle maalle etsittiin sopivaa hal-litsijaa ja useiden kieltäytyneiden ehdokkaiden jälkeen tehtävään lupautui Saksin prinssi Leo-pold. Uusi kuningas oli hyvin kunnianhimoinen ja uudelle kotimaalleen omistautunut. Hän ha-lusi kehittää ja modernisoida Belgiaa niin, et-tä maa saisi arvoisensa paikan Euroopan valtioiden joukossa.

Kuningas Leopold I:llä oli lujat siteet Iso-Britanniaan, jo-ka oli siirtomaiden ja teollistumisen ansiosta noussut Euroo-pan vauraimmaksi valtioksi. Englannin kuningatar Viktoria oli Leopoldin sisarentytär. Kuninkaan myötävaikutuksella Belgiaan omaksuttiin monia englantilaisia innovaatioita, joiden ansiosta maa alkoi ripeästi teollistua.

Leopold oivalsi hyvien liikenneyhteyksien merkityksen ja

kehitti Belgiaan yhden maailman ensimmäisistä ja tiheimmistä rautatieverkoista. Tavaran lisäksi tärkeää oli myös tiedon kulke-minen ja posti oli aikansa tärkein tiedonvälityksen kanava. Tie-donkulun nopeuttamiseksi postia alettiin kuljettaa rautateitse vuodesta 1841 alkaen.

PostiuudistusYhä uusia ideoita kaivannut kuningas Leopold I lähetti samoihin aikoihin edustajansa Louis Bronnen tutustumaan Iso-Britannian uuteen postijärjestelmään. Tarkastajan raportit olivat erittäin rohkaisevia, mutta tarvittiin vielä vuo-sien keskustelut maan parlamentissa, ennen kuin kuningas saattoi allekirjoittaa kesäkuussa vuon-na 1849 lain postijärjestelmän uudistamisesta ja postimerkkien käyttöönotosta.

Heinäkuun 1. päivänä vuonna 1849 ilmestyivät Belgian en-simmäiset postimerkit, 10 centin ruskea ja 20 centin sininen. Ruskea merkki oli tarkoitettu peruspainoisten kirjeiden pos-tittamiseen alle 30 kilometrin matkalla ja sininen merkki koko Belgian alueella. Kummastakin merkistä otettiin useammassa erässä yhteensä 5,25 miljoonan kappaleen painos.

Postimerkkien kuva-aiheeksi valittiin Iso-Britannian mal-lin mukaan valtion hallitsija. Ne suunnitteli Charles Baugniet

Uusia ideoita kaivannut kuningas Leopold I lähetti

edustajansa Louis Bronnen tutustumaan Iso-Britannian uuteen postijärjestelmään


käyttäen mallina Lievin de Winnen tekemää maalausta Leo-pold I:stä. Merkkeihin ei – niin ikään Iso-Britannian mallin mukaan – sijoitettu maan nimeä, vaan ainoastaan maksuarvo kirjaimin. Myös merkkien värit omaksuttiin Iso-Britanniasta, jossa oli käytössä yhden pennyn punaruskea ja kahden pencen sininen merkki.

Postimerkit valmistettiin kaivertamalla, mikä takasi laa-dukkaan tuloksen, mutta tuli myös huomatta-van kalliiksi. Kaiverrustyön toteutti John Henri Robinson. Merkit painettiin 200 merkin arkeis-sa teräspainotyönä Brysselissä. Niitä ei hammas-tettu, vaan belgialaiset postimerkit piti irrottaa saksin vuoteen 1863 asti.

EpoletitFilatelistit antoivat Belgian ensimmäiselle posti-merkkijulkaisulle lempinimen Epaulettes, Epo-letit, kuninkaan sotilasasusta selkeästi erottuvien olkakoristeiden vuoksi. Seuraavat merkit julkaistiin jo lokakuus-sa 1849. Ne tunnetaan nimellä medaljonki, koska niissä Leopold I:n kasvokuva on soikionmuotoisessa koristeellisessa kehykses-sä. Epoletteja käytettiin yhtä aikaa medaljonkimerkkien kanssa yli 15 vuotta, aina 1.7.1866 asti.

Filateelisesti Belgian ensimmäiset merkit ovat hyvin mie-lenkiintoisia. Epoletit-merkeistä otettiin kummastakin kolme painosta, jotka on mahdollista erottaa mm. värisävyjen perus-teella. Merkkien paperi vaihtelee eri painoksissa hyvin ohues-ta lähes kartonkimaiseen. Ohuelle paperille on tyypillistä tart-tumaa muistuttava läpikuultava painanta. Myös paperilaskok-sia tunnetaan.

Merkit suojattiin väärennöksiä vastaan vesileimalla, joka on kuninkaan nimikirjaimista muodostuva monogrammi, sivuttain joko vasemmalla tai oikealla kyljellään. Molemmat ovat yhtä yleisiä, koska 200 merkin painoarkissa on aina puolet kumpaa-kin vesileima-asentoa. Arkin reunassa oli lisäksi postiministe-

riön reunavesileima, jonka osia saattaa löytää myös merkeistä.Käsin kaiverretuista merkeissä on useita osin merkittäviäkin

kuvakevirheitä sekä jälkikaiverteita. Painomenetelmästä johtuen merkeistä on löydettävissä kaksoispuristeita sekä huomattavasti harvinaisempana kaksoispainantaa. Melko yleisiä ovat kuvak-keen siirrossa apuna käytetyn ympärysverkon jäljet (guilloche) eli pienet värilliset viivat merkin kuvan ulkoreunassa.

Kiinnostavia keräilykohteitaPäälajeina Epoletit eivät ole harvinaisia leimat-tuina, joten tavallinenkin keräilijä pystyy aloit-tamaan merkkien keräilyn pienellä panostuk-sella. Myöskään merkkiparit eivät ole harvinai-sia ja postilähetyksiäkin on mahdollista hankkia kohtuulliseen hintaan. Kolmirivilöt ja sitä suu-remmat merkkiryhmät alkavat olla taloudellises-ti merkittäviä hankintoja. Erityisen harvinaisia ovat nelilöt, sillä posteilla oli usein tapana leikata

merkkiarkit jo etukäteen rivilöiksi myyntiä varten.Epoletit-merkkejä varten käyttöönotettu uusi leimatyyppi,

numeroleimat, on myös hyvin kiintoisa keräilykohde. Vaakapal-keilla varustettujen 135 paikkakuntaleiman lisäksi käytössä oli 63 pystypalkeilla varustettua jakelutoimiston leimaa sekä myk-kiä maalaiskirjeenkantajien leimoja ja kirjain-numero-yhdistel-mällä varustettuja junapostitoimistojen leimoja.

Käyttämättömät kohteet ovat harvinaisia. Käyttämättömät nelilöt ovat Belgian � latelian suurharvinaisuuksia, jotka koris-tivat aikanaan kreivi Ferrarin kokoelmia. Keräilijöiden kannat-taakin olla varuillaan käyttämättömien Epolettien suhteen, sil-lä postihallinto myi niitä käyttöajan päätyttyä suurehkon erän isoina arkinosina postimerkkikauppias J. B. Moensille. Merkit mitätöitiin punaisella kynäviivalla, mutta näitä kynämitätöinte-jä on myöhemmin yritetty petosmielessä poistaa.

Juha Valtonen

Belgian 2. merkki-sarjan lempinimi on Medaljonki.

Filateelisesti Belgian ensimmäiset merkit ovat hyvin

mielenkiintoisia

Ohuelle paperille painetuissa merkeissä tavataan läpikuultavaa painantaa.

Postimerkkikaup-pias J. B. Moensille myyty jäännösvarasto mitätöitiin punaisella kynäviivalla.

Alkuperäiskuvake siirrettiin sylinterin avulla painoarkkiin. Kuvakkeen ympärillä olleesta metalli-verkosta (guilloche) on joskus jäänyt pieniä värillisiä jälkiä postimerkin kuvan ulkoreunoihin.

Paperilaskos

Merkkien mitätöintiä varten otettiin käyttöön numeroleimat (23 = Bruges). Päivämääräleima lyötiin yleensä kuorelle merkin viereen.


18 | Keräilyuutiset | 2/201118 | Keräilyuutiset | 2/2011

Ratkaisevaa keräilyssä on tieto. Jos ei halua kerätä kokoelmaan-sa isolla rahalla, hyvään lopputulokseen voi päästä myös hartia-voimin – ahkeralla työnteolla. Tuntemalla oman keräilyalan-sa tarkoin voi tehdä merkittäviä löytöjä kohteista, jotka muista keräilijöistä vaikuttavat tavallisilta. Jos panostaa ajankäyttöään keräilyyn, voi tutkimuksellaan osittain korvata isot rahalliset pa-nostukset. Opiskelu siis kannattaa. Oman keräilyalueen perus-kirjallisuus on hyvä hankkia heti keräilyn alkuvaiheessa ja ajan-kohtaista tietoa saa seuraamalla � lateelista lehdistöä.

Kun on aloittamassa uutta keräilyaluetta, saa mukavan poh-jan hankkimalla keskihintaisen kokoelmakansion huutokaupasta. Suosituissa huutokaupoissa on tarjolla paljon lähtöhinnoiltaan edullista kuolinpesätavaraa. Merkkien lisäksi kansiot voi saada kaupanpäällisinä – niille harva keräilijä laskee lisäarvoa tarjoa-maansa hintaa miettiessään. Toki jotkut keräilijät haluavat os-taa kokoelmia nimenomaan albumien vuoksi.

Samasta keräilyalueesta kannattaa hankkia ajan mittaan use-ampia kokoelmia, sillä näin saa valittua useista vaihtoehdoista laadultaan parhaimmat kohteet omaan kokoelmaansa. Ruma ul-kokuori saattaa kätkeä sisälleen todellisen helmen. Taloudelli-sen ostajan kannattaa suosia keskihintaisia kokoelmia, sillä ar-vokokoelmista maksetaan usein huippuhinta. Keskivertokokoel-mia saa joskus ostettua suhteessa huomattavasti edullisemmin. Huippumateriaalin etsijälle taas sopivat arvokokoelmat, joissa on mukana myös harvinaisia kohteita.

Tärkeää on, että ylimääräisestä tavarasta pääsee eroon joko vaihtamalla tai myymällä. Merkkejään ei kannata jäädä hau-tomaan – siihen sitoutuu vain turhaa varallisuutta, jonka voisi käyttää uusien kohteiden hankkimiseen. Vaihtoystävät eri maissa ovat kullanarvoisia ja hyviä kontakteja löytää myös postimerkki-kerhoista, joita toimii Suomessa kymmenillä eri paikkakunnilla. Toinen vaihtoehto on myydä ylimääräiset merkit eteenpäin. Sil-loin on hyvä nähdä vaivaa kohteidensa esillepanossa.

Kokoelmaansa ei kannata yrittää tehdä täydelliseksi pelkäs-tään kokoelmia ostamalla ja poimimalla niistä tarvitsemansa merkit. Kun puuttuvia kohteita on enää vähän, tulee viimeisten aukkojen täyttäminen kohtuuttoman kalliiksi, jos jokaista puut-tuvaa merkkiä varten täytyy ostaa kokonainen kokoelma. Sii-nä vaiheessa on järkevintä siirtyä hankkimaan yksittäiskohteita.

Vaikka parhaista merkeistä joutuu yksittäin ostettuina mak-samaan suhteessa korkeamman hinnan, on lopputulos keräilijän kannalta edullisempi, jos vaihtoehtona olisi merkittävän raha-summan sitominen kokoelmaan vain yhden tai kahden puuttu-van merkin vuoksi. Irtomerkkejä hankittaessa saa yleensä myös laadukkaampia kohteita kuin ostaessaan vastaavat merkit koko-elman mukana. Nämä huippukohteet lopultakin viimeistelevät ja kruunaavat kokoelman.

Juha Valtonen

TALOUDELLINEN TAPA KERÄTÄ

Myös tavallisen työntekijän ansiotuloilla voi rakentaa merkittävän filateelisen kokoelman. Varallisuuden sijaan kokoelman kartuttamisen peruskivinä ovat silloin tieto ja viitseliäisyys.


Korkein hinta, 8400 €, maksettiin Venäjän Arzamaksen Zemstvo-merkkiarkista. Suo-men merkeistä kalleimmaksi nousi ainutlaatuinen 20 pennin isohampaismerkin 6-rivi-lö Norjaan vuonna 1867 kulkeneella kuorella. Sen hinnaksi muodostui 7700 €. Aihe-merkkien kovin hintatulos saatiin hienosta Punaisen ristin merkkien kokoelmasta, josta maksettiin 4450 €. Kaikkiaan reilut 50 kohdetta myytiin yli tuhannen euron hinnalla.

Suomen postimerkeistä oli tarjolla poikkeuksellisen runsas ja hyvälaatuinen valikoi-ma soikiomerkkejä, kaikkiaan 50 kohdetta. Niistä korkeimmalle arvostettiin 5 kopee-kan postilähetys, jossa oli Loviisan postimestarin mustemitätöinti. Jokanurkkaisista oli tarjolla mm. Senaatin painoksen markan merkki kuorella. 4800 euron myyntihinnalla se oli huutokaupan 4. kallein kohde. Kotkamerkkien yllättäjä oli vuoden 1911 2 pen-nin B-hampainen merkki esittelyarkista. Se nousi 500 € lähtöhinnastaan 3500 euroon.

Hyviä tuloksia saatiin myös Saarismallin merkeistä, vesileimaerikoisuuksista, Zep-pelinin virhepainamasta, Aunuksen ja Karjalan merkeistä sekä useista harvinaisista en-sipäivänkuorista. Näistä erikoismaininnan ansaitsevat Punaisen ristin sarjat vuosilta 1934 (2450 €) ja 1936 (1640 €) sekä käyttösarjan merkkien FDC-erä vuosilta 1939–1948 (1930 €). Suomen kokoelmista korkein tulos, 3980 €, saatiin vuosien 1911–1993 upealaatuisesta leimatusta kokoelmasta.

Kevään Hellman-huutokauppa pidettiin Helsingin pääpostitalolla 5.3.2011. Tarjolla olleesta 2500 kohteesta yli 90 % meni kaupaksi. Kokonaismyynti oli yli 540 000 €.

Ylipuolen miljoonan myynti

Hellmanilla

Arzamasin Zemstvon arkki 1876, tulos 8400 €

Kokoelma Puolan 1.merkistä, tulos 6600 €


Ulkomaista vahvin tarjonta oli perinteisesti Venäjän ja Neuvostoliiton merkeistä, erityisesti Zemstvo- eli piirikuntamerkeistä. Puolan � latelian tarjonta oli poikkeuksel-lisen vahvaa. Puolan 1.merkin erikoiskokoelma, jossa oli 21 irtomerkin lisäksi 2 pos-tilähetystä, nousi 6600 euroon. Saksan kohteista arvokkaimmaksi nousi hieno Wyrt-tenberg-kokoelma, josta maksettiin 3600 €.

Tarjolla olleesta muusta keräilytavarasta rahat myivät erityisen hyvin. Hurja tulos saatiin vuoden 2000 Suomen 20 sentin eurokolikkojen vakuumista, jossa on 400 ko-likkoa. Näistä yhteensä 80 euron nimellisarvoisista kolikoista maksettiin 2800 €. Vuo-den 1864 yhden pennin kolikko nousi 1640 euroon. RUK:n metsänhoitajien suoritus-merkistä maksettiin 1400 € ja kolmiosaisesta Vaasan pataljoonan kellonperästä 1930 €. Huima nousu nähtiin pienessä osakekirjaerässä, jonka lähtöhinta oli vain 40 €. Hurjan kilpailun jälkeen myyntihinnaksi muodostui lopulta 1350 €.

Kaikkiaan huutokauppa oli menestys. Kansainvälistä tunnelmaa loivat ulkomaiset ostajat. Salissa kuultiin niin ruotsia, tanskaa, viroa, norjaa, venäjää, englantia kuin sak-saakin. Huimien hinnannousujen vastapainona olivat monet edulliset kohteet, joista riitti kotiin viemisiä yli sadalle paikalla olleelle tarjoajalle sekä vielä runsaslukuisem-malle joukolle kirjallisen tai Internet-tarjouksen jättäneitä.

Isohampaiskuori Norjaan v. 1867, tulos 7700 €


1800-luvulla Alankomaat koki monta mullistusta. Ensin maa liitettiin Ranskaan osana Napoleonin Euroopan valloitusta. Wienin kongressissa 1815 maa sai jälleen itsenäisyytensä. Sii-hen liitettiin myös Belgia, joka kuitenkin nousi pian kapinaan ja itsenäistyi 1830. Luxemburg puolestaan erosi Alankomais-ta lopullisesti vuonna 1890.

Henkisesti Alankomaiden oli vaikea sopeutua uuteen, vä-häisempään asemaansa Euroopassa. Hollantilaiset olivat olleet 1600-luvulta lähtien ”Euroopan tavaratalo”, jonka rannikko-kaupunkien kautta tavara virtasi siirtomaista ympäri Euroopan suurkaupunkeja. 1800-luvulla kansainvälinen kauppa noudat-ti jo toisia lainalaisuuksia ja Alankomaiden oli löydettävä uu-denlaiset menestyksen avaimet. Teollistumista tuettiin muun muassa panostamalla kanavaverkoston ja rautateiden kehityk-seen. Myös tiedonkulkua oli tarvetta kehittää.

Postilaitos oli verraten pitkään yksityisyrittäjien hallussa. Vasta vuonna 1752 maahan oli perustettu valtiollinen postilai-tos. Sitä kritisoitiin huonosti organisoidusta jakelusta, harvasta

Kun Alankomaiden postimerkit monivuotisen kamppailun jälkeen julkaistiin vuonna 1852, siihen ei liittynyt muualla tavanomais-ta postireformia ja siirtymistä yhtenäistaksaan. Postimerkkien

käyttö jätettiin vapaaehtoiseksi, joten ylivoimaisesti suurin osa Alan-komaiden postilähetyksistä kulki merkeittä aina vuoteen 1871 saakka.

kuljetusverkosta sekä henkilökunnan huonosta ammattitaidos-ta. Valtio kuitenkin kamppaili 1830-luvulla Belgian itsenäisty-misen aiheuttamissa talousvaikeuksissa, eikä se lähes vararikon partaalla hoippuessaan halunnut panostaa rahallisesti postilai-toksen kohentamiseen.

Kiviä kirjeisiinProtestit voimistuivat ja saivat suorastaan huvittavia muotoja. Kun laki takasi valtion postille yksinoikeuden alle kilon pai-noisten kirjeiden kuljettamiseen, ihmiset alkoivat kiertää tätä sääntöä käärimällä kirjeensä vähintään kilon painoisten kivi-en ympärille. Näin ne saatettiin laillisesti lähettää yksityisten yritysten kautta. Posti vastasi tähän tehostuneella valvonnalla. Yksityisyritysten kuljettamaa postia tarkastettiin ja sääntöjen vastaiset kirjeet takavarikoitiin.

Yleisön reaktio oli entistä suurempi ärtymys. Postia alettiin lähettää yhä yleisemmin kivillä tai lyijyllä höystettynä ja lopul-ta jopa eräät parlamentin jäsenet lähtivät mukaan tähän epäoi-

Alankomaiden 1. sarjaan kuuluu 3 hammasta-matonta postimerkkiä.

Hollannin ykkönen:Hollannin Hollannin Hollannin Hollannin Hollannin Hollannin Hollannin Hollannin Hollannin Hollannin Hollannin Hollannin Hollannin Hollannin Hollannin Hollannin Hollannin Hollannin ykkönen:ykkönen:ykkönen:


keudenmukaiseksi koetun postimonopolin kiertämiseen. Kun ilmiö tuli riittävän yleiseksi, ihmiset eivät enää edes vaivautu-neet lisäämään kirjeisiinsä painoa, vaan jättivät myös tavalliset kevyet kirjeet yksityisyrittäjien kuljetettaviksi.

Iso-Britanniassa toteutettu postiuudistus, johon liittyi myös postimerkin käyttöönotto, lisäsi vettä postilaitoksen arvosteli-joiden myllyihin. Alankomaiden hallitus joutui nyt pohtimaan Iso-Britannian mallia vakavissaan, mutta hylkäsi sen ja yritti jatkaa vanhaan malliin. Lehdissä alkoi kuitenkin yhä voimis-tuva kirjoittelu, jossa pohdittiin millainen olisi hyvä postilai-tos ja vaadittiin yhä kuuluvammin uudistuksia. Ennen kaikkea haluttiin kalliiden postitaksojen alentamista. Lisäksi maahan vaadittiin perustettavaksi lisää postitoimistoja ja postilaitok-sen ala-arvoisiksi koetut työntekijät haluttiin pistää ruotuun.

Hullu vuosi ja uusi perustuslakiEuroopassa puhalsivat 1840-luvulla uudet vapauden tuulet. Ne huipentuivat vuoteen 1848, joka tunnetaan historiassa nimellä Hullu vuosi. Monissa maissa puhkesi tuolloin kapinoita vallan-pitäjiä vastaan. Hollannissa kapinat haluttiin ennalta ehkäistä, joten maahan säädettiin pikaisesti uusi vapaampi perustusla-ki. Muun muassa siinä kiellettiin sananvapauden hengessä ai-emmin maan tapana ollut kirjesensuuri.

Tämä innoitti lainsäätäjät tarttumaan laajemminkin pos-tin oikeudelliseen asemaan. Alettiin suunnitella uutta postila-kia vanhan, Ranskan vallan ajalta peräisin olevan lain tilalle. Maan hallitus oli kuitenkin varovainen ja vanhoillinen, eikä se ollut valmis Iso-Britannian, Ranskan ja Belgian esimerkin mu-kaiseen radikaaliin uudistukseen. Suunniteltua postilakia kri-tisoitiin niin paljon, että hallituksen oli tehtävä siihen joukko myönnytyksiä. Yksi voimakas vaatimus koski postimerkin käyt-töönottoa. Se olisi periaatteessa tiennyt postimaksun maksa-misen siirtymistä lähettäjän vastuulle.

Vanhoilliset hollantilaiset päättäjät eivät kuitenkaan ol-leet tähän valmiita ja esittivät joukon perusteluita sitä vastaan. Väitettiin muun muassa, että niissä maissa, joissa postimerkki oli käytössä, kadonneiden ja perille saattamattomien kirjeiden määrä oli kasvanut räjähdysmäisesti. Taustalla oli hollantilais-ten epäluulo postin työntekijöitä kohtaan. Ajateltiin, että pos-tinkantaja on motivoituneempi toimittamaan kirjeen perille, jos siitä saa maksun vasta kun kirje on vastaanottajan kädessä.

Belgia mallimaanaHollantilaiset ovat perinteisesti pitäneet belgialaisia itseään vähempiarvoisina ”pikkuveljinä”. Heidän oli kuitenkin pakko myöntää, että Belgian postiuudistus vuonna 1849 oli menestys. Niinpä Belgian esimerkin ja oman kansan vaatimusten vuoksi Alankomaiden uuteen postilakiin lisättiin muutos, jossa pää-tettiin postimerkin käyttöönotosta.

Vuonna 1850 voimaan tulleen lain mukaan postimaksut jaettiin edelleen 3 luokkaan kuljetusmatkan pituudesta riip-puen. Vaikka yhtenäistaksaan ei siirryttykään, merkitsi uudis-tus kuitenkin postimaksujen tuntuvaa alenemista. Postilaki sal


li edelleen postimaksun kerättäväksi joko lähettäjältä tai vastaanottajalta. Postimerkkejä sai käyttää maksuvälineenä, mutta käyttö oli vapaaehtoista. Laki oli siis varovainen komp-romissi vanhan ja uuden järjestelmän väliltä.

Uuden lain myötä kuljetettavan postin määrä alkoi kasvaa tuntuvasti ja kirjeet jätettiin yhä useammin valtiollisen postin kuljetettaviksi. Siinä mielessä postilaki oli menestys. Sen sijaan postimerkkien käyttöönotto eteni kangerrellen. Koska merkki-en käyttö oli vapaaehtoista, perinteitä rakastaneet hollantilaiset jättivät edelleenkin kirjeensä maksamattomina postin kuljetet-taviksi. Pitkään vain 15 % kirjeistä lähetettiin postimerkein ja vielä viimeisenä vapaaehtoisena postimerkkien käyttövuonna 1869 vain 30 % kirjeistä oli frankeerattu merkein.

Kuningas kuvaanAlankomaiden Rahapajan edustaja Vrolik kirjoitti kuningas Vilhelm III:lle ehdottaen häntä postimerkin kuva-aiheeksi. Perusteluissaan Vrolik viittasi Iso-Britannian malliin ja siihen, että muissakin kuningaskunnissa postimerkin kuvaan oli yleen-sä valittu valtion hallitsija. Ministeri rinnasti myös postimerkit kolikkoihin, joissa perinteisesti oli käytetty kuninkaan kasvo-kuvaa. Hallitsijan suostumuksen jälkeen merkkien kaivertajak-si valittiin Johan Wilhelm Kaiser, joka teki useita koevedoksia lopullista valintaa varten.Merkkien valmistajaksi valikoitui Valtion rahapaja, joka käytti vanhahtavaa tasopainantamenetelmää. Sekä postimerkkipape-

ri että itse painotyö tehtiin täysin käsityönä. Niinpä painojäl-ki oli vaihtelevaa, jolloin laadun tarkkailun merkitys korostui. Osa painetuista merkeistä tuhottiinkin ennen käyttöönottoa. Alankomaiden kaksi ensimmäistä postimerkkisarjaa ehdittiin painaa Valtion rahapajassa, kunnes valtion päättäjät vihdoin kypsyivät modernimman painotekniikan käyttöönottoon ja postimerkkien valmistus siirtyi yksityisen Joh. Enschedé en Zonen yrityksen vastuulle.

1.1.1852 otettiin käyttöön kolme postimerkkiä: 5 c. sininen, 10 c. punaruskea ja 15 c. keltainen. Lisäksi tunnetaan koeve-doksia 20 c. merkistä, mutta tätä ei koskaan otettu käyttöön. Alun perin ministeri Vrolik kaavaili 5 c. merkin väriksi mus-taa Iso-Britannian mallin mukaan, mutta väri vaihtui siniseksi, koska postileiman ajateltiin näkyvän huonosti mustassa mer-kissä. Aluksi merkkejä painettiin yhteensä vain 300 000 kap-paletta, koska niiden käyttö oli vapaaehtoista. Vuosien myö-tä merkeistä otettiin uusia painoksia ja kaikkiaan 5 c. merkkiä painettiin noin 19,5 miljoonaa, 10 c. merkkiä 16 miljoonaa ja 15 c. merkkiä 2 miljoonaa kappaletta.

Tavallista ja harvinaistaPitkän käyttöajan ja suurien painosmäärien vuoksi Alankomai-den ensimmäiset postimerkit eivät ole harvinaisia. Leimattui-na ne ovat jokaisen keräilijän hankittavissa. Käyttämättömät kohteet ovat sen sijaan huomattavasti harvemmin tavattavia ja vaativat jo satojen eurojen investointeja. Erityisesti � latelistit

Alankomaiden 1. merkkisarja esittää kuningas Vilhelm III:ta.

Merkit painettiin sadan merkin arkeissa, jotka oli jaettu neljään 25 merkin ryhmään. Välilöparit ovat harvinaisia, arkin keskus eli

”välilönelilö” on suurharvinaisuus.

Merkit mitätöitiin jo aiemmin käytössä olleilla paikkakunta-leimoilla tai Franco-laatikko-leimoilla.


arvostavat suuria merkkiryhmiä, poikkeuksellisia postilähetyk-siä, välilöpareja, specimen-lisäpainamia, ensipäivänleimauksia sekä 10 c. merkin levyllä 1A tehtyä painosta.

Alankomaiden ykkösjulkaisusta tunnetaan suuriakin merk-kiryhmiä: 5 c. merkistä on olemassa käyttämätön 29-ryhmä, ja 10 c. merkistä oli käyttämätön 28-ryhmä, joka myöhemmin on pilkottu. Leimatut parit ovat kaikista arvoista melko taval-lisia ja vasta nelilöt sekä 5-rivilöt ovat selvästi harvinaisem-pia kohteita. Irtomerkeillä tunnetaan kaikista merkeistä joi-takin ensipäivänleimauksia. Niiden markkinahinta liikkuu tu-hansissa euroissa. Postilähetyksillä ensipäivänleimaukset ovat suurharvinaisuuksia.

Merkit painettiin sadan merkin arkeissa jaettuina neljään 25 merkin ryhmään. Näitä merkkiryhmiä erotti leveä valkoi-nen painamaton kaistale, joten valmis merkkiarkki muistutti ikkunaruutua. Tunnetaan joitakin merkkipareja, joiden välis-sä on leveä painamaton kaistale. Pääosin nämä parit ovat käy-tettyjä. Ne ovat aina harvinaisia kohteita, joiden hinta liikkuu 10 000 euron paremmalla puolen. Hollantilaisittain puhutaan siltapareista, kun taas yleisempi � lateelinen nimitys kohteel-le on välilöpari.

LevytysPainolevyt kuluivat nopeasti, joten niitä piti uusia. Filatelistien kiinnostus Alankomaiden klassisia postimerkkejä kohtaan al-koi kasvaa 1900-luvun alussa. Silloin yleistyi myös levytystut-

kimus, jonka tarkoituksena oli pystyä määrittelemään merkin tarkka sijainti painolevyssä. Suuntauksen takana olivat eng-lantilaiset keräilijät, joiden kotimaassa levytys oli helppoa, sillä useimpien englantilaisten postimerkkiarkkien jokainen merkki oli merkitty tunnistetiedoin.

Alankomaiden ensimmäisten postimerkkien eri painolevyt on mahdollista tunnistaa mm. painojäljen, värin, paperin, lei-mausten sekä tyypillisten kuvakevirheiden perusteella. Pitkän tutkimuksen tuloksena päädyttiin lopulta siihen, että niitä oli valmistettu kaikkiaan 17 eri painolevyllä. 5 c. merkkiä valmis-tettiin kaikkiaan 6 levyllä ja 10 c. merkkiä 10 levyllä. Sen sijaan 15 c. merkit painettiin kaikki samalla levyllä.

Myöhemmissä tutkimuksissa löytyi vielä 18. painolevy, jo-ta oli käytetty 10 c. merkkien valmistukseen aivan alkuaikoi-na. Mahdollisesti se on J.W.Kaiserin valmistama alkuperäisle-vy, jota on ollut tarkoitus käyttää ainoastaan koevedoksiin. Täl-lä levyllä painetut merkit ovat muita painoksia huomattavasti harvinaisempia ja � latelistien jatkuvan metsästyksen kohteena.

Alankomaiden ensimmäisiä merkkejä valmistettiin aina vuoteen 1864 asti, jolloin käyttöön otettiin uusi merkkisarja. Sen uutuutena oli hammaste. Vanha merkkisarja säilytti kui-tenkin edelleen käypäisyytensä aina 31.10.1879 saakka.

Juha Valtonen

Ykkösmerkin kuusilon markkinahinta on noin 8000 euroa, käyttämät-tömän 15 c. merkin nelilön puolestaan 10 000 €.

Saksaan osoitettu kirje, joka on frankeerattu kaikilla kolmella 1.sar-jan merkillä.

HERMEKSEN PÄÄT

Kreikan ykkönen – 1 lepta ruskea vuodelta 1861

Made in FranceKreikkalaisilla ei ollut riittävää tietotaitoa, joten postimerkkien suunnittelu ja painaminen annettiin pariisilaisen Ernest Meye-rin painotalon tehtäväksi. Tehtävään tarttui Albert Barre, jonka isä oli aikanaan suunnitellut Ranskan ensimmäiset postimer-kit. Albert piti isänsä tuotosta erittäin onnistuneena ja käytti sitä pohjana valmistaessaan ehdotteen Kreikan ensimmäiseksi merkiksi. Tekstien lisäksi ainoastaan Ceres-jumalattaren kuva oli vaihdettava. Albert Barre löysi tilalle Kreikan mytologiasta jumalten viestinviejän Hermeksen ja teki siitä postinkuljetuk-sen symbolihahmon.

Merkkien painolevyt valmistettiin laadukkaana kaiverrustyö-nä, jota pidetään yhtenä klassisen kauden postimerkkien mesta-riteoksista. Postimerkit painettiin Pariisissa 150 merkin arkkei-na ja toimitettiin Kreikkaan, jossa ne tulivat myyntiin yleisölle 1.10.1861. Sarjaan kuului seitsemän eri maksuarvoa 1 leptas-ta 80 leptaan. Myös alkuperäiset painolevyt toimitettiin Kreik-kaan, jossa merkeistä alettiin heti ottaa uusia painoksia. Nämä Ateenan painoksina tunnetut merkit ovat laadultaan huonom-pia ja ne erotetaankin omiksi päälajeikseen.

Kreikka itsenäistyi Ottomaanien valtakunnasta pitkällisen vapaussodan jälkeen vuonna 1829. Turkkilaisvallan aikana maassa ei toiminut lainkaan julkista postilaitosta, mutta tuo-reen valtion onnistui vuoteen 1850 mennessä rakentaa osit-tainen postinkuljetusjärjestelmä, jota kehitettiin ulkomais-ten esimerkkien pohjalta. 1850-luvun lopulla suunnitelmiin otettiin myös omien valtiollisten postimerkkien käyttöönotto.

Kreikan ensimmäiseen merkkisarjaan kuuluu 7 eri arvoa.

Kreikkalaisilla ei ollut riittävää tietotaitoa, joten postimerkkien suunnittelu ja painaminen annettiin pariisilaisen Ernest Meye-rin painotalon tehtäväksi. Tehtävään tarttui Albert Barre, jonka isä oli aikanaan suunnitellut Ranskan ensimmäiset postimer-kit. Albert piti isänsä tuotosta erittäin onnistuneena ja käytti sitä pohjana valmistaessaan ehdotteen Kreikan ensimmäiseksi merkiksi. Tekstien lisäksi ainoastaan Ceres-jumalattaren kuva oli vaihdettava. Albert Barre löysi tilalle Kreikan mytologiasta jumalten viestinviejän Hermeksen ja teki siitä postinkuljetuk-

Merkkien painolevyt valmistettiin laadukkaana kaiverrustyö-nä, jota pidetään yhtenä klassisen kauden postimerkkien mesta-riteoksista. Postimerkit painettiin Pariisissa 150 merkin arkkei-na ja toimitettiin Kreikkaan, jossa ne tulivat myyntiin yleisölle 1.10.1861. Sarjaan kuului seitsemän eri maksuarvoa 1 leptas-ta 80 leptaan. Myös alkuperäiset painolevyt toimitettiin Kreik-kaan, jossa merkeistä alettiin heti ottaa uusia painoksia. Nämä Ateenan painoksina tunnetut merkit ovat laadultaan huonom-

Kreikka itsenäistyi Ottomaanien valtakunnasta pitkällisen vapaussodan jälkeen vuonna 1829. Turkkilaisvallan aikana maassa ei toiminut lainkaan julkista postilaitosta, mutta tuo-reen valtion onnistui vuoteen 1850 mennessä rakentaa osit-tainen postinkuljetusjärjestelmä, jota kehitettiin ulkomais-ten esimerkkien pohjalta. 1850-luvun lopulla suunnitelmiin otettiin myös omien valtiollisten postimerkkien käyttöönotto.

Siipikypäräinen Her-mes on kreikkalaisten tarustossa jumalten viestinviejä.

Tunnistamisen vaikeusKreikan ensimmäisiä postimerkkejä kutsutaan nimellä Isot Her-meksen päät erotuksena vuodesta 1886 alkaen julkaistulle Pien-ten Hermeksen päiden sarjalle. Isot Hermeksen päät ovat tut-kija� latelistille todellinen unelma ja haaste. Pariisin painoksen ja eri Ateenan painosten tunnistaminen toisistaan vaatii asian-tuntemusta. Esimerkiksi sarjan alin arvo, 1 lepta ruskea, voi ol-la peräisin kahdeksasta eri painoksesta, jotka eroavat toisistaan painoasun ja paperin suhteen.

Painomenetelmien ja paperien tuntemus onkin välttämätön-tä Kreikan ykkösjulkaisua kerääville. Myös leimojen tuntemus auttaa, sillä aluksi merkit mitätöitiin numeroleimalla ja päivä-määräleima lyötiin kuorelle oheisleimaksi. Myöhemmin merkit alettiin leimata päivämääräleimalla.

Hermeksen päiden taustapuolelle painetut kontrollinumerot ovat sarjan ainutlaatuinen piirre. Ne ovat erityisen tärkeä apuvä-line tutkimuksessa, sillä ne ladottiin uudelleen jokaista uutta pai-nosta varten. Kontrollinumerot ilmaisevat isokokoisin numeroin merkin nimellisarvon. Ensimmäisessä Pariisin julkaisussa tätä käytettiin ainoastaan 10 leptan merkissä, mutta myöhemmissä julkaisuissa muutkin merkit lukuun ottamatta kahta alinta arvoa saivat taakseen kontrollinumeron. Sen käyttötarkoituksesta ei ole täyttä varmuutta, mutta yleisimmän teorian mukaan sen avulla haluttiin varmistaa merkin nimellisarvon tunnistaminen, koska etupuolella arvo oli merkittynä kovin pienikokoisin numeroin.

Juha ValtonenPariisin painos (käyttämätön

merkki) on painoasultaan Ateenan painoksia parempi.

Ranskan Ceres-merkit vuodelta 1849 toimivat

esikuvina Kreikan 1.julkaisulle.

Pariisin sarjan kolmesta eri merkistä tunne-taan ensipäivänkuoria. Tämä Messolong-kionista 1.10.1861 lähetetty kotimaankirje

myytiin muutama vuosi sitten Yhdysvalloissa 52 500 dollarilla.

Hermes-sarjasta tun-netaan useita koeve-doksia, joiden hinnat liikkuvat tuhansissa

euroissa.Kontrollinumero on Hermes-sarjan ainutlaatuinen piirre.

Pariisin painoksessa ainoastaan 10 leptan merkissä on kontrolli-numero.

Isot Hermeksen päät ovat

tutkija� latelistille todellinen

unelma ja haaste.

Lounais-Eurooppa -luettelo paisuuLounaisessa Euroopassa ei valtioita ole kovinkaan monia, mutta siitä huolimatta uusin Michel-luettelo 2011 (Band 2) on laajuudeltaan jo noin 1 400 sivua. Kaikki kuvat ovat väreissä ja kuvia on kaikkiaan noin 15 000. Hinnoituksia on yli 67 000 ja hinnoittelu on kaikilta osin pyrit-ty saamaan ajan tasalle.

Luettelossa on runsaasti hintamuutoksia, jotka joiltakin osin vaikut-tavat reippailta. Niinpä Ranskan merkeistä ovat erityisen paljon nous-seet uudehkot tarramerkit, onpa näissä yksi merkki noussut seitsemäs-tä eurosta 60 euroon. Niin ikään on syytä todeta Azorien ja Madeiran 1990-luvun merkkien hinnannousut erityisesti leimattuina.

Perinteiseen tapaan luettelon sisäistä kehittämistyötä on jatkettu ja � lateelista tietoutta lisätty. Luettelo alkaa olla pian tiiliskivikokoa, jo-ten maiden uudelleenjärjestely on tämänkin luettelon osalta pian edessä.

Tavallisen merkin käyttämätön aarreSuomen � lateliassa on muutamia sellaisia merkkejä, jotka leimattuina ovat hyvin tavallisia, mutta käyttä-mättöminä niitä ei tapaa käytännössä ollenkaan. Täs-sä suhteessa on tunnetuin vuoden 1920 saarismallinen 50 pennin tiheähampainen (14 1/4:14 3/4) sininen merkki. Sitä ei ole toistaiseksi tavattu käyttämättömä-nä. Lähes yhtä harvinainen on vuoden 1882 leimapai-non markan ensimmäisen painoerän violetti merkki.

Merkki tuli käyttöön tammikuun lopulla 1882, jol-loin sen 48 400 kappaleen painoerä oli pääosin toimi-tettu maan eri postikonttoreihin. Loput painoksesta jaettiin tarpeen mukaan eri posteihin kevään ja kesän mittaan. Nähtävästi tarve oli siksi suuri, että koko pai-nos hävisi postituksiin suhteellisen pikaisesti. Sitä ei jäänyt mihinkään ”lojumaan”, kun uusi painoerä toi-mitettiin posteille jo heinäkuussa 1882.

Leimapainon ensimmäisestä markasta on olemassa monia mielenkiintoisia kohteita kuten sekahampaisia (AB) nelilöitä ja jopa kuusilo, leimattuja ryhmiä ja jo-tain muutakin, mutta ei käyttämättömiä yksittäismerk-kejä, ryhmästä nyt puhumattakaan. Nykyisten tietojen mukaan käyttämättömiä yksittäismerkkejä on tallella vain muutamia kohteita, jopa ilman liimoitetta oleva merkki on jo erinomainen kohde.

Myöhemmistä markan painoeristä ja varsinkin vii-meisestä on olemassa useita isoja käyttämättömiä ryh-miä, joita on tietysti vuosikymmenien mittaan saatettu hajottaa pienemmiksi.

Mikko Ossa

Leimapainon markan ensimmäisen painoerän ns. ohutääriviivainen merkki käyttämättömänä. Täs-sä merkissä ei ole liimoitetta, mutta se ei juurikaan

alenna sen arvoa.

Länsi-Afrikka noussut paljonMichelin kustantaja julkaisi Westafrika-luettelonsa viimeksi nelisen vuotta sitten, joten uusi painos (Übersee Band 5.1.) oli paikallaan. Lu-ettelossa ovat mukana siirtomaa-ajan merkit ja sen jälkeen itsenäisty-neet alueen merkit. Runsaassa neljässä vuodessa merkkien hintataso on muuttunut paljon ja yleisesti ottaen nimenomaan ylöspäin.

Länsi-Afrikka 2011 luettelon laajuus on nyt runsaat 780 sivua. Si-vumäärä on edellisen luettelo-osan julkaisemisen jälkeen noussut voi-makkaasti. Tästä on hyvä esimerkki Guinea, jossa oli 2007 noin 4 000 luettelonumeroa. Tässä luettelossa vastaava määrä lähentelee jo 8 000 päälajia, Luettelon kuvitus, jota on kaikkiaan yli 9 000 kappaletta, on edelleen mustavalkoinen.

Alueen siirtomaakauden merkit kuuluvat � latelian ns. klassiseen kauteen. Näitä kerätään paljon vanhoissa emämaissa kuten Englannis-sa, Ranskassa ja Portugalissa. Itsenäistyneiden maiden värikkäät mer-kit ovat taas aihekeräilijäin haluamia.


LZ 129 Hindenburg tuhoutui Lakehurstissa 6.5.1937. Mukana olleista 97 henkilöstä 35 kuoli onnettomuudessa.

Hindenburgin palosta selvinneet postilähetykset pa-kattiin sellofaniin.

Hindenburgin onnettomuusposti on arvos-saan. Tämä kohde myytiin hiljattain 15000

dollarilla.


Onnettomuusherkät ilmalaivatIlmalaivoja alettiin rakentaa 1800-luvun lopussa. Niitä otettiin käyttöön Iso-Britanni-assa, Ranskassa ja Yhdysvalloissa, mutta ylivoimaisesti eniten ilmalaivoja tehtiin Sak-sassa. Ensimmäisessä maailmansodassa palveli noin sata saksalaista zeppeliiniä. Sodan jälkeen Saksalta kiellettiin kaikki uudenaikainen aseistus, kuten sukellusveneet ja lento-koneet. Niinpä Saksassa keskityttiin lentokoneiden kehittämisen sijasta ilmalaivoihin.

Tunnetuin alan yritys oli saksalaisen kreivi Zeppelinin perustama. Hänen mu-kaansa ilmalaivoja alettiin nimittää zeppeliineiksi. Näistä ensimmäinen nousi ilmaan vuonna 1900. Yrityksen rakentamat ilmalaivat saivat kirjaintunnuksen LZ ja järjes-tysnumeron. Myöhemmät alukset saivat myös lisänimen, kuten LZ 120 Bodensee.

Ensimmäisestä kymmenestä zeppelin-ilmalaivasta kuusi tuhoutui vuosina 1906 – 1912 ja muutkin ilmalaivat joutuivat pienempiin onnettomuuksiin. Useinkaan ne ei-vät ehtineet lentää edes täyttä vuotta ennen joutumistaan onnettomuuteen. LZ 2 tu-houtui jo neitsytmatkallaan moottoriviasta aiheutuneessa hätälaskussa.

OnnettomuuspostiaEnsimmäisissä ilmalaivoissa ei kuljetettu varsinaisesti postia, mutta matkustajilla oli tapana kirjoittaa yläilmoissa kortteja, jotka sitten heitettiin maahan varustettuna pyyn-nöllä, että kortin löytäjä toimittaisi sen lähimpään postilaatikkoon. Tämän vuoksi var-haisimmista onnettomuuksista ei ole säilynyt postia – kaikki kirjoitetut kortit pudo-tettiin heti kirjoittamisen jälkeen pois ilmalaivasta. Zeppelin-keräilijät voivat doku-mentoida näitä ensimmäisiä onnettomuuksia ainoastaan ei-� lateelisesti esittämällä tapahtumien muistoksi painettuja kuvakortteja.

LZ 4 tuhoutui ukkosmyrskyssä 12. lennollaan vuonna 1908. Tältä lennolta on säi-lynyt matkustajien lähettämiä postikortteja, joissa ei kuitenkaan ole mitään onnetto-muudesta kertovia merkintöjä. 1910-luvulla zeppeliinit alkoivat kuljettaa myös mui-den kuin matkustajien lähettämää postia. Kuljetetut lähetysmäärät nousivat pian tu-hansiin. Tältä vuosikymmeneltä alkaa varsinaisen onnettomuuspostin historia.

Ensimmäiset onnettomuuksista kertovat leimat ovat vuodelta 1919 LZ 120 Bo-denseen matkalta, joka päättyi jo ennen alkuaan. Ilmalaiva seilasi säännöllisesti Ber

Zeppelin-onnettomuuksista mieliin nousee yleensä kuva soihtuna palavasta ilmalaivasta. Kaikki zeppeliinien onnettomuudet eivät kuitenkaan olleet koh-talokkaita ilmalaivan lopullisesti tuhonneita tulipaloja. Useimmiten hädän ai-

heutti konevika tai myrskysää. Monet alukset jatkoivat lentojaan vielä onnettomuuden jälkeen. Asiasta kiinnostunut � latelisti saattaa siis löytää useammankin eri aluksen onnettomuuspostia.

liinin ja Friedrichshafenin väliä. Lokakuun 22. päivänä matkaan ei päästy teknisten vikojen ja huonojen keliolosuhtei-den vuoksi. Lennolle osoitettu posti leimattiin seliteleimoilla ja toimitettiin maitse tavallisen postin mukana vastaanottajilleen.

Vain kymmenen päivää myöhemmin sama ilmalaiva vau-rioitui myrskyssä ja joutui tekemään hätälaskun Burgstalliin. Mukana kuljetettu posti toimitettiin lähimpään postitoimis-toon, mistä se jatkoi matkaa maitse. Nämä kohteet tunnistaa Burgstallin postileimasta 3.11.1919. Seuraavan päivän paluu-lento jouduttiin perumaan ja lennolle tarkoitettu posti sai pe-ruuntumisesta kertovan seliteleiman.

LZ 127 Graf ZeppelinSaksan ilmalaivojen ylpeydelle LZ 127 Graf Zeppelinille sattui useita onnettomuuksia, joista osa koski ainoastaan postin kä-sittelyä. Kun ilmalaivasta oltiin vuonna 1928 laskemassa postia maahan Bermudan yllä, sattui vahinko ja posti putosikin me-reen. Vedestä ongitut lähetykset olivat vahingoittuneet, muun muassa postimerkit olivat suurimmaksi osaksi irronneet. Lähe-tykset leimattiin tapahtumasta kertovalla seliteleimalla.

Vuotta myöhemmin LZ 127:n Amerikan-matka katkesi jo Ranskaan, jossa se joutui tekemään hätälaskun Cuersiin. Zep-pelinin vahingot olivat sen verran suuret, ettei matkaa voitu jatkaa, vaan ilmalaiva palasi kotihalliin korjattavaksi. Lennol-la mukana ollut posti sai jälleen seliteleiman. Vuonna 1932 sa-maisen ilmalaivan Liechtensteinissa alas laskema posti vaurioi-tui toimenpiteen yhteydessä – ja jälleen tarvittiin seliteleimaa.

LZ 129 Hindenburgin tuhoKaikkein tunnetuin ja katastrofaalisin on LZ 129 Hindenbur-gin tuho Yhdysvalloissa Lakehurstissa vuonna 1937. Ilmei-

sesti staattinen sähkö sai las-keutumassa olleen ilmalaivan roihahtamaan liekkeihin, jot-ka surmasivat osan matkustajista ja miehistöstä. Suurin osa mukana olleesta 17609 postilähetyksestä tuhoutui. Yhdysval-tain viranomaiset ilmoittivat löytäneensä 368 vaurioitunutta kirjettä ja korttia, jotka suljettiin sellofaaniin ja toimitettiin vastaanottajilleen.

Nykyään näistä lähetyksistä on tallella 164. Kohteiden markkina-arvo liikkuu 5000 – 15000 eurossa. Ilmalaivassa oli mukana myös paluumatkaa varten tarkoitettua postia, joka piti leimata Lakehurstissa. Näitä lähetyksiä tunnetaan 185. Koska paluuposti säilytettiin erillisessä säiliössä, se on parempikun-toista kuin pahoin palanut menoposti. Nämä paluupostilähe-tykset toimitettiin laivapostina vastaanottajilleen ja ne saivat New Yorkin paquebot-leiman.

Lisäksi Lakehurstin kentällä oli 13122 postilähetystä odot-tamassa mukaan ottamista paluulennolle Saksaan. Nämä koh-teet saivat seliteleiman, jonka jälkeen ne toimitettiin normaa-leja postireittejä pitkin vastaanottajilleen. Koska kohteita on säilynyt paljon, niiden markkina-arvo on noin sata euroa.

Hindenburgin tuhon myötä ilmalaivojen aikakausi alkoi ol-la lopussa. Viimeiset lennot lennettiin vuonna 1939 vielä toi-minnassa olleella LZ 130 Graf Zeppelin II:lla. Königsbergiin 26.8. suunniteltu lento jouduttiin perumaan teknisten vikojen vuoksi ja näin zeppelin-lentojen � latelia päättyy peruuntumi-sesta kertovaan seliteleimaan.

Juha Valtonen

keutumassa olleen ilmalaivan roihahtamaan liekkeihin, jot-

Seliteleimassa kerrotaan LZ 129 Hindenburgin

Saksan-lennon 1.5.1937 peruuntumisesta ja postin

ottamisesta kohtalokkaalle Amerikan-lennolle.Ilmalaivat kuljetti-vat postia myös Yh-dysvalloissa. Pahin onnettomuus sattui USS Acronille, jonka syöksy mereen vuonna 1933 vaati 73 ihmisen hengen.

Graf Zeppelin II:n viimeiseksi suunniteltu lento Königsbergiin

jouduttiin perumaan. Selite-leima kertoo kohteen kulkeneen tavallisen postin mukana len-

non peruuntumisen vuoksi.


LZ 127 Graf Zeppelin oli saksa-laisten ilmalaivojen aatelia.

LZ 127 Graf Zeppelin liitää Dresdenin yllä. Vuosien varrella se kohtasi useita onnettomuuk-sia.

Zeppeliinit olivat ylellinen matkustusmuoto. Matkustustur-vallisuutta heikensi paloherkkä vetykaasu.



Yleisesti on arveltu yksityisehiöarkkien ajatuksen tulleen Suo-meen Englannista, vaikkakaan siihen ei ole arkistovahvistusta. Ehiöarkkeja ovat käyttäneet muutamat yritykset (tunnetuimmat Alfthan ja Frenckell). Arkistotietojen mukaan Charta Sigilla-ta -konttorissa leimattiin vuosien 1850 - 55 aikana kaikkiaan 1 245 viiden kopeekan ja 3 330 kymmenen kopeekan paperiark-kia helmettömällä soikioleimasimella. Yksityiset ehiöarkit oli-vat käypiä soikiokauden loppuun, mutta merkkiaikana leima-uksia ei enää suoritettu.

Molemmissa yksityisehiöarkeissa on paperieroja, mutta vii-den kopeekan ehiöarkin tekee erityisen kiintoisaksi sillä käyte-tyt lisämerkit. Kymmenen kopeekan ehiöarkilta en ole kuullut tavatun lisämerkillistä kohdetta esim. 20 kopeekan taksan muo-dostamiseksi. Tätä vaihetta on tutkinut aluksi erityisesti Björn-Eric Saarinen, jonka kanssa olin aikoinaan paljon yhteistyössä ja annoin omat tutkimusmateriaalini hänen käyttöönsä. Myöhem-min Göran Nykvist jatkoi tutkimuksia, mutta ne jäivät kesken hänen varhaisen kuolemansa jälkeen. Ystäväni Göran Nykvis-tin kokoelmat on hajotettu. Hänen tärkeiden muistiinpanojen-sa kohtalosta en tiedä mitään.

Kohteiden määrät vähäisiäB-E Saarinen sai kootuksi viiden kopeekan osalta tiedot 19 ehiöarkista, joista neljä on postimuseossamme. Göran Nykvis-tin selvitystyön aikana tämä määrä ei lisääntynyt yhdelläkään kohteella. Vastaavasti Saarisen listassa oli kymmenen kopee-kan osalta seitsemän käyttämätöntä (3 museossa) ja 58 käytet-tyä (peräti 22 museossa). Nykvistin listassa oli muistamani mu-kaan varsinkin käytettyjä hieman enemmän.

Vanhan Suomen � latelian kiinnostavia kohteita ovat vuoden 1850 viiden ja kymmenen kopeekan ehiöarkit, joita vastaavia on olemassa hyvin harvassa maassa. Kun ehiökohtei-den keräily on maassamme ollut suhteellisen vähäistä, niin näihin ei ole kiinnitetty nii-den ansaitsemaa huomiota. Myös ulkomaisten huippu� latelistien piirissä yksityisehiö-arkit ovat suhteellisen tuntemattomia vaikkakin soikiomerkit ovat laajasti arvostettuja.

Postimerkkikokoelman osalta kaikkein mielenkiintoisimpia ovat juuri viiden kopeekan yksityisehiöarkit lisämerkkien käytön vuoksi. Näitä voidaan tavata seuraavissa muodoissa:

• viiden kopeekan ehiöarkki, jossa arvoleiman rinnalla toinen merkkinä käytetty viiden kopeekan ehiöarkkiarvoleima

• viiden kopeekan ehiöarkki, jossa arvoleiman rinnalla viiden kopeekan pienihelminen postimerkki

• viiden kopeekan ehiöarkki, jossa arvoleiman rinnalla viiden kopeekan isohelminen postimerkki.Korkean tason kansainvälisen kilpailutason ehiökokoelmassa

pitäisi olla normaalin viiden kopeekan yksityisehiöarkin ohella nämä kolme variaatiota, hyvässäkin kokoelmassa ainakin kaksi edellä olevista. Klassillisen Suomen merkkikokoelmaan riittänee yksi edellä mainituista, harvoin niitä tapaa enemmän.

Viiden kopeekan ehiöarkkeja on tiedossa mainitut 19 koh-detta, joista yhdeksässä on lisämerkki. Tietojeni mukaan kah-dessa on lisämerkkinä viiden kopeekan arvoleimaleike. Viiden kopeekan pienihelminen lisämerkkinä on yleisin käyttö, jos nyt yleisyydestä voidaan ollenkaan puhua. Pienihelminen on vii-dessä ehiöarkissa ja isohelminen viiden kopeekan merkki vain kahdessa ehiöarkissa. Yhtä lukuun ottamatta kaikki on leimat-tu Viipurissa (pääosin vuosi 1858, myös 1857).

Tässä yhteydessä on syytä tuoda esiin, että viiden kopeekan postimerkit ovat ehiöarkeilla yleensä leikattu hyvin kapeiksi. Si-säänleikkauskin on tyypillistä, mutta se ei vähennä kohteen � la-teelista merkitystä. Leveäreunainen merkki arvoleiman rinnalla tekee kohteesta huippuluokan arvokohteen.

Mikko Ossa

Maailmanfi latelian huippukohteita


Viiden kopeekan ehiöarkki, jossa lisämerkkinä poikkeuksellisen leveäreunainen viiden kopeekan pienihelminen merkki. Leimaus Wiborg 27.1.1858. Molemmat kohteet ovat olleet kansainvälisil-

lä markkinoilla tiettävästi 1970-luvulla.

Viiden kopeekan ehiöarkki, jossa lisämerkkinä helmetön arvoleima toisesta vastaavasta ehiöarkista. Kirje lähetetty

Viipurista 12.7.1858 Turkuun.

Joulumerkki keksittiin Tanskassa vuonna 1903. Idean isä oli Einar Hol-boell, vuonna 1865 syntynyt postivirkailija. Hän kiinnitti huomiota siihen, kuinka tylsältä kuvapuolelta kauniiden joulukorttien osoitepuolet näyt-tivät. Valtion painattamat postimerkit olivat ulkoasultaan hyvin jäykkiä ja virallisia. Tuon aikakauden postilaitosten mielestä kauniiden ja mo-niväristen kuvapostimerkkien painattaminen olisi ollut kiiltokuvateh-tailua, eikä sopisi lainkaan vakavamielisen ja sivistyneen valtion arvolle.

Joulumerkki keksittiin Tanskassa vuonna 1903. Idean isä oli Einar Hol-boell, vuonna 1865 syntynyt postivirkailija. Hän kiinnitti huomiota siihen, kuinka tylsältä kuvapuolelta kauniiden joulukorttien osoitepuolet näyt-tivät. Valtion painattamat postimerkit olivat ulkoasultaan hyvin jäykkiä tivät. Valtion painattamat postimerkit olivat ulkoasultaan hyvin jäykkiä ja virallisia. Tuon aikakauden postilaitosten mielestä kauniiden ja mo-niväristen kuvapostimerkkien painattaminen olisi ollut kiiltokuvateh-tailua, eikä sopisi lainkaan vakavamielisen ja sivistyneen valtion arvolle.


Keuhkotauti kaunisti joulukortitNiinpä Holboell ehdotti, että jokin yksityinen hyväntekeväisyys-yhdistys voisi painattaa erityisiä lipukkeita joulukorttien kau-nistamiseksi. Niiden myyntitulot suunnattaisiin sitten hyvän-tekeväisyyteen. Ajatus herätti postin ylimmässä johdossa laa-jaa vastakaikua. Niinpä se perusti Joulumerkkikomitean, jonka työn tuloksena julkaistiin maailman ensimmäinen joulumerkki vuonna 1904. Se sai heti suuren suosion, ja merkkien julkaise-mista jatkettiin seuraavinakin vuosina. Suosiosta kertovat myös merkkien painosmäärät: alkuvuosien viidestä miljoonasta pai-nokset nousivat parhaimmillaan 80 miljoonaan. Kertyneet va-rat käytettiin lastensairaaloiden rakentamiseen.

Samana vuonna Tanskan kanssa myös Ruotsi ehti julkais-ta oman joulumerkkinsä, ja seuraavina vuosina moni muu maa seurasi perässä. Kaikki Pohjoismaat tulivat mukaan jo varhaises-sa vaiheessa. Euroopan lisäksi joulumerkkien käyttö levisi myös Yhdysvaltoihin ja Kanadaan sekä joihinkin Afrikan ja Aasian valtioihin, jotka tuolloin olivat joko Englannin tai Ranskan siir-tomaita. Yhdysvaltain ensimmäinen joulumerkki julkaistiin De-lawaren osavaltiossa vuonna 1907.

Laajimmillaan joulumerkit olivat käytössä yli sadassa maassa. Yleensä niitä julkaisivat tuberkuloosia vastaan taistelevat hyvän-tekeväisyysjärjestöt, mutta Tanskassa joulumerkkien tuki suun-tautui yleensä sairaiden lasten auttamiseen. Vähitellen varsinais-

ten joulupostimerkkien käyttöönotto 1960–1970-luvuilla vä-hensi joulumerkkien suosiota. Samaan suuntaan vaikutti se, että tuberkuloosi saatiin voitettua monissa maissa, jolloin järjestöjen alkuperäinen toimintaidea oli tullut tiensä päähän.

Suomen joulumerkitSuomessa perustettiin vuonna 1907 peräti kaksi järjestöä tuber-kuloosin uhreja auttamaan. Niistä Vähävaraisten Keuhkotautis-ten Avustamisyhdistys alkoi ensimmäisenä kerätä varoja painat-tamalla kirjeensulkijamerkkejä vuonna 1908. Pienessä punaisessa merkissä on kuvattuna neljä kättä, jotka ojentuvat ottamaan he-delmiä omenapuusta. Kuvan suunnitteli taiteilija Akseli Gallen-Kallela, joka piirsi myös kaksi muuta merkkiä, Keltaisen Ristin (1915) ja Talvimaiseman (1921).

Aluksi tehtiin vain yleisiä sulkijalipukkeita ympärivuotiseen käyttöön, koska ajatus joulukortteihin kiinnitettävästä koristees-ta oli vielä liian uusi, mutta kirjeensulkijoita oli jo totuttu käyt-tämään. Nykyisin keräilijät pitävät näitä lipukkeita suomalais-ten joulumerkkien edelläkävijöinä.

Myös toinen yhdistys, Tuberkuloosin Vastustamisyhdistys, innostui ajatuksesta ja painatti oman kirjeensulkijamerkkinsä vuonna 1910. Tämän merkin suunnittelijaksi saatiin taiteilija Väinö Hämäläinen. Kaksi vuotta myöhemmin yhdistys oli val

Akseli Gallen-Kallela suunnitteli kolme varsinaisten joulumerkkien edeltäjää: Omenapuu 1908, Keltainen

risti 1915 ja Talvimaisema 1921.

Tuberkuloosin Vastustamisyh-distyksen ensimmäinen lipuke

on vuodelta 1910.

Suomen ensimmäinen varsinai-nen joulumerkki julkaistiin vuonna 1912. Samanaiheinen vuonna 1926

julkaistu merkki aloitti joka vuosi julkaistavien joulumerkkien sarjan.

Martta Wendelinin suunnittelemia joulumerkkejä vuosilta 1931, 1941 ja 1949.

Piirileikki-aihe on vuodelta 1955. 10 erilaisen merkin rivi muodos-

taa yhden kokonaisuuden.


mis kokeilemaan ensimmäisen varsinaisen joulumerkin val-mistamista. Taiteilija Väinö Blomstedt suunnitteli merkin, jos-sa jänis ja orava kohtaavat suomalaisessa talvimaisemassa. Mer-kin tekstissä toivotettiin hyvää joulua, joten se oli tarkoitettu ni-menomaan joulukorteissa käytettäväksi.

Uutuus ei kuitenkaan lyönyt itseään läpi. Niinpä seuraavi-na vuosina ei varsinaisia joulumerkkejä painettu, kunnes vuon-na 1926 Jänis ja orava pääsivät uudestaan joulumerkille. Kuva oli muuten sama, vain maksuarvo nousi 5 pennistä 50 penniin. Nyt suomalaiset olivat jo valmiimpia käyttämään joulumerkke-jä ja niitä valmistettiin siitä lähtien vuosittain. Niiden painok-set vaihtelivat puolestatoista kuuteen miljoonaan. Eniten jou-lumerkkejä on suunnitellut taiteilija Martta Wendelin, joka tun-netaan myös kauniista joulukorteistaan.

Joulumerkeistä saaduilla varoilla perustettiin vuodesta 1936 alkaen joulumerkkikoteja, jotka sulkivat ovensa vuonna 1973, kun tuberkuloosi alkoi Suomessa olla voitettu tauti. Samana vuonna Suomen postilaitos ensimmäistä kertaa valmisti varsinai-sen joulupostimerkin, jolla saattoi maksaa postimaksun. Joului-sia kirjeensulkijamerkkejä valmistettiin silti edelleen. Vähitellen merkkejä julkaisevan yhdistyksen toimintaideaa oli laajennetta-va, ja se muuttikin 1990-luvun alussa nimensä Hengitys ja Ter-veys ry:ksi. Viimeiset joulumerkkinsä se valmisti vuonna 2001.

Joulumerkkien keräilystäJoulumerkit eivät ole postimerkkejä, koska niillä ei voi maksaa postimaksua. Ne ovat yksityisiä tuotteita ja kuuluvat laajaan li-pukkeiden joukkoon, joista keräilijät käyttävät usein yhteisni-

mitystä kirjeensulkijat. Alun perin näiden liimattavien lipukkei-den tehtävänä nimittäin oli toimia eräänlaisena sinettinä, joka liimattiin kirjekuoren läpän päälle varmistaman, ettei kukaan voisi salaa avata kirjettä. Myöhemmin kirjeensulkijoita on käy-tetty enemmänkin koristetarkoituksissa, mutta alkuperäinen ni-mitys on säilynyt.

Joulumerkeistä voi tehdä oman kokoelmansa. Niitä varten on olemassa myös omat, kuvalliset kansion sivut, jotka on help-po liittää Suomi-postimerkkikansion perään. Suurin osa joulu-merkeistä on myös hyvin yleisiä ja halpoja, joten keräily on mu-kavaa ja vaivatonta. Kokoelmaansa voi laajentaa ottamalla mu-kaan merkkien koepainamia eli niin sanottuja skaalavedoksia sekä muita painannasta kertovia erikoisuuksia, kuten hammas-tamattomia merkkejä. Halutuin joulumerkki on vuoden 1915 Keltainen risti. Toinen vaikeasti saatavilla oleva kohde on vuo-den 1955 kymmenen erilaisen merkin Piirileikki-sarja koko-naisena rivilönä.

Suurin osa joulumerkeistä on käyttämättömiä ilman lii-maa. Tämä johtuu siitä, että korteille liimattuja joulumerkkejä ei yleensä leimata. Kun ne sitten irrotetaan kortista, niistä tulee liimattomia ja leimattomia merkkejä. Joulumerkkien kerääjät et-sivätkin mieluummin kauniisti leimattuja merkkejä, jotka ovat monta kymmentä kertaa harvinaisempia kuin leimaamattomat. Kaikkein arvokkaimmillaan leimatut joulumerkit ovat, kun ne ovat vielä kiinni alkuperäisessä joulukortissa.

Juha Valtonen

Keräilijät haluavat joulumerkkinsä mieluiten kauniisti leimattuina. Maailman 1. joulumerkki jul-kaistiin Tanskassa vuonna 1904. Kuvassa on hyväntekijänä tun-

nettu kuningatar Louise.

Pohjoismaiden vanhimpia joulumerkkejä 1900-luvun alkuvuosilta


Eri maiden joulumerkkejä: Kanada 1943, Tanska 1931 ja Etelä-Afrikka 1946

Harvinaisimmillaan joulumerkit ovat leimattuina posti-korteilla. Kuvan kortti on lähetetty vuonna 1921.

Postimerkki leimataan, mutta joulumerkki jää useimmiten ilman leimaa.

Gallen-Kallelan Omenapuu-merkki koristaa vuoden 1914 arpajaislipuketta, jolla kerättiin rahaa keuhkotautisten hyväksi. Palkinnot olivat huomattavia: maatila, Hansa-merkkinen auto,

Akseli Gallen-Kallelan taulu ja monia muita.


KU artikkelikooste

Documents

Transcript of KU artikkelikooste