Koulun lehti

9

description

Koulun lehti

Transcript of Koulun lehti

Page 1: Koulun lehti

AS I A O

TÄLLÄI

NAKKILANLUKIONKESÄLEHTI 201 2

Page 2: Koulun lehti

Pääskyset ovat saapuneet, si l loinhan on kesä.Vielä on kuitenkin koulupäiviä ja koeviikkokin ennen kuin kesälaitumet opiskeli joita kutsuvat.

Osa senioreista ol i huhti-toukokuun vaihteessa kulttuurimatkal la I tal iassa. Kevät ol i siel lä tokipidemmällä, mutta kyl lä paikal l iset kulkivat vielä hyvin lämpimästi pukeutuneina. Uimarannoil le eivielä ol lut meil läkään asiaa, si l lä ni itä ei ol lut vielä si ivottu. Appelsi inipuut kuitenkin notkuivat jo uuttasatoa ja jäätelö maistui meidänkin porukalle.

Tässä kesänumerossa on paljon materiaal ia huhti- ja toukokuun tapahtumista.Lisäksi saatte lukea opiskeli joiden monipuolisia kirjal l isia töitä.

Vaikka osa ahkeroi kesätöiden ja osa syksyn kirjoitusten parissa, voi kesäloma olla si lti rentouttava.Ehkä jossain välissä on aikaa lukea vaikkapa jokin opettaj ien ehdottama kirja. Lista lukuvinkeistälöytyy tältä sivulta.

Ei huolia, ei murheita, vaan iloista lomaa!

Lukuvuodesta kiittäenHanna-Leena

P.S. Kannen kuva Sorrenton kaupungista.

PPeerrhhoonneenn

ttäämmää kkaauunn ii ss ppeerrhhoonneennmmeeii ddäänn ll uuoottttaammuussnnuukkkkuuuu uunn ttaa ii kkuu ii ssttaa

ppii eenneenn hhaauurraaaannssii ii vveett eeii kkaann ttaanneeeettrraakkkkaauuss eeii rrii ii ttttäännyytt

jj ookkuu mmuuuu aasstteell iivvääll ii ii nn mmeeii ddäänn rraakkkkaauuddeennrreeppii ss ii ii vveett ppeerrhhoosseenn

kkeessttäännyytt eeii kkaauuaaaattäämmää vvaaii nn hheettkkeenn ll yyhhyyeenneell äämmää ppeerrhhoosseenn

RRii kkaa

OOPPEETTTTAAJJIIEENN LLUUKKUUVVIINNKKIITT

EEssiimmeerrkkiikkssii nnääiittää tteeookkssiiaa kkaannnnaattttaaaa lluukkeeaakkeessäällllää::

Viveca Lärn: Midsommarvals jaHummerfestenAnnakaisa Iivari: Juhannus italialaiseentapaanMMaarrkkkkuu KKoosskkii:: SSyyddäänn hhiihhaassssaaMrs. Alec Tweedie : Matkalla Suomessa 1896AAllbbeerrttoo AAnnggeellaa:: PPääiivvää aannttiiiikkiinn RRoooommaassssaaTTuuoommaass KKyyrröö:: MMiieelleennssääppaahhooiittttaajjaa jjaarruusskkeeaakkaassttiikkeeFFrraanncceess MMaayyeess:: VVaaeelllluussvvuuoossii

Page 3: Koulun lehti

SSEENN IIOORRII TT

HHEELLSSII NNGGII SSSSÄÄ

Helsingin opintokäynnin ohjelma:

- lähtö lukion pihalta kello 7.00- saapuminen Helsinki in noin kello 1 0.45 - 11 .00- vierai lu Satakuntatalol la: buffet (Satakuntalainen osakunta tarjoaa), satakuntalaiset opiskeli jatkertovat opiskelusta ja Satakuntalaisen osakunnan toiminnasta. Lisäksi mahdoll isuus tutustuaSatakuntatalon opiskeli ja-asumiseen.

- I ltapäivä eduskunnassa:

1 2.25 sisään kulunvalvonnan kautta (eduskunnan vierai l i jasisäänkäynti)1 2.40 tapaaminen satakuntalaisten edustaj ien kanssa1 3.1 5 Eduskunnan esittelyvideo (Miten eduskunta toimii . )1 3.45 Siirtyminen lehteri l le1 4.00 Täysistunto lehteri l lä1 5.00 Tutustuminen Kristi l l isdemokraattisen eduskuntaryhmän toimintaan, pol i ittiseennuorisojärjestöömme ja tapaaminen KD:n muiden edustaj ien kanssa. Luvassa myös välipalatarjoi lu.(Eduskuntaryhmän toiminta osana eduskuntatyötä ja poli ittinen nuorisotoiminta)1 6.1 5 Opastettu kierros eduskunnassa (eduskuntatalo, historia ja sen arkkitehtuuri)1 7.00 Ulos vierai l i jasisäänkäynnin kautta

- eduskunnasta lähtö takaisin Satakuntaan noin kello 1 7.00 ja arvioitu tuloaika Nakkilaan noin kello20.30.

(Ohjelma pedanetin kalenterista.)Kuvat: Kirsti Häivälä

11 11 .. 44 .. 220011 22

Page 4: Koulun lehti

EEll äämmäänn rraattttaaaatt

OOnn kkuuoorrmmaa rraasskkaass,, ssee oonnvvaarrmmaaaa,,vvaaaann rraattttaaaatt kkuu ll kkeeeessuukkkkeell aaaann ..JJaa aaii kkaa,, kkyyyyttii --uukkkkoo hhaarrmmaaaa,,eeii hh ii eevvaahhddaa ppooii ss ppuukkii ll ttaaaann ..

KKuunn mmaattkkaa aall kkaaaaaaaammuu ttuu iimmaaaann ,,nn ii ii nn rreeii ppppaaii nn mmiieell ii nn aajj eettaaaannjj aa mmiieell ttyynneeii nnää vvaauuhh ttii ii nnhhuu iimmaaaannmmee hhuuuu tteell eemmmmee:: nnooppeeaaaann !!

VVaaaann ppääii vvääll ll ää oonn uu ll jj uuuussppooii ssssaa::oonn rruuuummii ss hheell ll ää,, ppeell oottttaaaajj aa nnoottkkooii ssssaa,, ttii eennkkii eemmuurrooii ssssaammee hhuuuuddaammmmee:: mmiieess,,hh ii ll jj eemmppaaaa!!

VVaaaann rraattttaaaatt kkii ii ttääää nn ii ii nn kkuu ii nneennnneenn ..MMyyööss ssii ii hheenn vvii iimmeeii nnttoottuu ttaaaann ..MMee ttoorrkkuummmmee yyööppaaii kkkkaaaannmmeennnneenn ..JJaa aaii kkaa aajj aaaa yyhhää vvaaaann ..

A. S. Puskin

RUNOANALYYSI

Klassinen elämännäkemys

Puškinin Elämän rattaat -runokäsittelee ihmisen elämää syntymästäkuolemaan saakka. Se kertoo kaikenlapsuuden innokkuudesta ja vanhuudenkivuista. Puškin elävöittää elämänvaiheidenläpikäymistä tunteita herättävil lä i lmaisui l laja virkistävil lä kiel ikuvil la.

Runon läpi kulkeva teema on elämänjatkuvuus. Puškin mainitsee useaan kertaanelämänrattaiden pysähtymättömän kulun.Tämä kertoo elämän jatkuvuudesta, si itäettä elämä tulee pysymään samankaltaisenakuin se on aina ollutkin. Puškin kirjoitti runon1 800-luvun alkupuolel la, ja sen sanomapitää edelleenkin paikkansa – tästä voihelposti huomata elämän jatkuvuuden.

Toisaalta Elämän rattaat käsitteleemyös elämän rankkuutta. Runo alkaakin hetisanoin: ”On kuorma raskas, se on varmaa.”Elämää ei kuvata pelkästään hauskaksi jahi lpeäksi vaan sen kerrotaan usein olevanvaikeaa. Runoa lukiessa ihmisistä tuleeurhea, melkein sankari l l inen kuva, kun heselviävät rankoista elämän koetuksista.

Runon tarjoama elämännäkemys onhyvin tavall inen ja luonteva. Elämän kovuusja samanlaisena pysyminen ovat asioitajoihin törmäämme päivittäin. Puškin onnistuurunossaan muistuttamaan meitä elämänperinteisistä arvoista ja si itä, että elämä eitodellakaan aina ole helppoa.

KristianMemento mori-mosaiikkiNapolin arkeologianmuseossasopii hyvin runonteemaan.

Junioreidenäidinkielen ja kirjal l isuuden3. kurssin runoanalyyseja.

Page 5: Koulun lehti

RUNOANALYYSI

Ajanjakso syntymän ja kuoleman väli l lä

Aleksander Sergejevitš Puškinin (1 799-1 837) runo, Elämän rattaat, on kuvaus ihmisen tavastaelää tulevaisuutta huomaamatta oman elinkaarensa muutoksia. Runon kulku määritteleetodenmukaisesti elämänkatsomuksemme mukautumista elämäntaipaleemme eri vaiheisi in.

Nuoruudessa olemme valmiita ottamaan vastaan elämän suuret haasteet i lmanennakkoluuloja. Olemme täynnä riemua ja haluamme ahmia tulevaisuutta elämättä nuoruuttamme.Aivan kuten Puškin totetaa runossaan: ”Kun matka alkaa aamutuimaan,/ni in reippain miel inajetaan/ja mieltyneinä vauhti in huimaan/me huutelemme: nopeaan!” Tunnemme itsemme li ian nuoriksija haluaisimme olla jo hieman varttuneempia, haluaisimme lopettaa koulun ja aloittaa työt,haluaisimme perustaa perheen ja menestyä. Ajan myötä tämä suunnitelma saattaa kuitenkin kääntyäkohtaloksemme.

Keski-iäl lä pysähdymme ajattelemaan elämämme kulkua. Huomaamme, että aika kuluunopeasti. Nuorena vuodet tuntuivat pitki ltä, mutta nyt vuoden kulkua hädin tuskin huomaa. Mieltämmepainaa suru, ahdistus ja pelko. Tulevaisuus tuntuu epävarmalta. Unelmoimme, että meil le tarjoutuisimahdoll isuus elää vielä menneitä vuosikymmeniä. Ajan kulku arvelluttaa. Runossa ahdistustakuvail laan sanoin: ”- - on ruumis hellä, pelottaa/ja notkoissa, tien kiemuroissa/me huudamme: mies,hi l jempaa!”

Aika kuluu kuin huomaamattamme. Mitä vanhemmaksi tulemme, sitä enemmän opimmeelämään tässä hetkessä ja nauttimaan arjen pienistäkin i loista. Pohdimme kadotettua nuoruutta jajuoksevaa elämää. Elämä on ollut pikajuoksua lähtöviivalta kohti maalia. Matka tuntui pitkältä, muttaaika kului nopeasti. Toisaalta vanhuuden myötä opimme myös hyväksymääm elämämme kohtalon jasen, että aika jatkaa kulkuaan oman elämän pysähtyessä. Runo kuvailee vanhuudenelämänkatsomusta seuraavasti: ”Vaan rattaat ki itää niin kuin ennen./Myös siihen viimein totutaan./Metorkumme yöpaikkaan mennen./Ja aika ajaa yhä vaan.”

Runo siis kätkee oival l isesti vertauskuviensa taakse selkeän kuvan yksilöidenelämänkatsomuksesta. Se pyrkii säkeistöittäin nostamaan esil le eri sukupolvien ajattelu- jaarvomaailmaa. Runoil i jan moti ivina saattaa olla ajatus valistamisesta elämänkulun suhteen. Hänenideamaailmansa mukaan meidän tul isi elää tässä hetkessä, murehtimatta tulevaa tai katumattamenneitä.

Pasi

Pompeij in tuhostasäilyneet rattaat ja muitaesineitä sekäihmisluurankokipsimassaan valettuna.Kuva Pompeij ista.

Page 6: Koulun lehti

MMaattkkaappääii vvääkkii rrjj aa 11 .. 55.. 220011 22 vvaappppuu

EEnnssiimmmmääii nneenn ppääii vvää II ttaa ll ii aassssaa aall kkooii vväässyynneeii ssssää ttuunnnneellmmii ssssaa.. OOll iimmmmee aaaammuuyyööll ll äässaaaappuunneeeett RRAASS-- ii nnssttii ttuuuu ttii ll ll ee eeii kkää aaii kkaaaa nnuukkkkuummii sseell ll ee jj äääännyytt ll ii ii eemmmmiinn .. AAaammuuppaall aa ll ll aassaaiimmmmee eessiimmaakkuuaa ssii ii ttää,, mmii ll ll aa ii nneenn ttuu ll eevvaann vvii ii kkoonn rruuookkaappaall vveell uu ttuu ll ii ss ii ooll eemmaaaa..RRuuookkaa ooll ii mmaauukkaassttaa.. LLooppuu ll ll ii sseessttii ppääii vväämmmmee ll äähh ttii kkääyynn ttii ii nn ooppppaaaammmmee PPaaooll oonnnnooppeeaall ll aa ll uueennnnooll ll aa,, jj oossssaa hhäänn kkeerrttooii ,, mmii ttää tteekkii ss iimmmmee ttuu ll eevvii nnaa ppääii vvii nnää sseekkäämmii ll ll aa ii nneenn oonn ll äähh ii yymmppäärrii ssttöömmmmee..NNooppeeaann ttaauuoonn jj ää ll kkeeeenn ooppeettttaa jj aammmmee oohh jj aassii vvaatt mmeeii ddäätt CCaasstteell ll aammmmaarree dd ii SSttaabbii aann

mmaaaaii llmmaaaann .. HHaajj aaaannnnuu ttttuuaammmmee aauukkii ooll ll aahhuuoommaassiimmmmee ppii aann ooll eevvaammmmee kkaaii kkkkii ssaammaannjj äääätteell ööppuuoodd ii nn eeddeessssää.. OOssttoosshheettkkii eenn jj ää ll kkeeeennmmaattkkaassiimmmmee ttaakkaaii ss ii nn ii nnssttii ttuuuu ttttii ii nn .. VVooii nnssaannooaa,, eettttää jj oouukkoossttaa kkuuuu ll uu ii pp ii eenn ii ää mmuu ttii nnooii ttaa,,kkuunn nnoouussiimmmmee rrii nnnneettttää yyll ööss ii nnssttii ttuuuu ttii ll ll ee.. TTii eettuunn ttuu ii ll ooppuu ttttoommaann ppii ttkkääll ttää jj aa aaii vvaann ll ii ii aannjj yyrrkkääll ttää..OOnnnneekkssii rraannkkaann nnoouussuunn jj ää ll kkeeeenn

ppäääässiimmmmee ii nnssttii ttuuuu ttii ll ll aa ssuuoorraaaannrruuookkaappööyyttäääänn .. LLoouunnaaaall ll aa mmeeii ll ll ee ttaarrjj ooii ll ttii ii nnppaassttaaaa.. PPaassttaann jj ää ll kkeeeenn ooll ii mmoonn ii jj oossaannoommaassssaa kkii ii ttooss,, kkuunnnneess ttooii nneenn rruuookkaall aa jj iittaarrjj ooii ll ttii ii nn .. HHyyvvii nn vvaallmmii sstteettttuu ppii hhvvii sseekkääppeerruunnaatt ssaaii vvaatt mmiieell ii aa ll aann kkoohhooaammaaaanneenn ttii sseessttäääänn .. LLooppuukkssii mmeeii ll ll ee ttaarrjj ooii ll ttii ii nn vvii ee ll äähheeddeellmmiiää.. HHyyvvää rruuookkaa,, ppaarreemmppii mmiiee ll ii pp ii ttii ttaaaass ppaaii kkkkaannssaa..LLoouunnaaaann jj ää ll kkeeeenn oottiimmmmee ssuuuunnnnaakkssii jj uunnaa--aasseemmaann .. JJuunnaall ll aa ttaarrkkooii ttuukksseemmmmee ooll ii

mmaattkkuussttaaaa ll äähheell ll ää ooll eevvaaaann kkaauuppuunnkkii ii nn SSoorrrreenn ttoooonn .. JJuunnaammaattkkoojj aa vvooii ss ii kkuuvvaaii ll ll aammoonn ii nn ssaannooii nn eeii kkää mmiieell ll yyttttäävvää kkuuuu ll uu ii ss ii nn ii ii hh ii nn .. TTaavvaarrooii ssttaa ooll ii hhuuooll eehhdd ii ttttaavvaa ttaarrkkaassttii ..SSoorrrreenn ttoo ssii nnäännssää ooll ii mmuukkaavvaa kkaauuppuunnkkii jj aa nnaaii ssvvääkkii kkii nn ssaaii kkuu ll uu ttttaaaa aaii kkaaaannssaaoosstteell eemmaall ll aa vvaaaatttteeii ttaa yymm..PPääii vvää ooll ii ooll ll uu tt oonnnn ii ssttuunnuu tt,, ssääääkkii nn ooll ii hheell ll ii nnyytt mmeeii ttää.. II ll ll aa ll ll ii sseell ll aa jj äännnn ii ttyyss ttii ii vvii ssttyyii ,, kkuunn

mmiieettii ttttii ii nn ,, mmii ttää nnyytt ssaaaattaaii ss ii ii nn rruuooaakkssii .. AAll kkuurruuookkaa ooll ii ppaappuuppaassttaassoosseettttaa,, ppäääärruuookkaannaaooll ii kkii nn ii ttaa ll ii aa ii sstteenn hheerrkkkkuuaa mmuusstteekkaall aa//kkaallmmaarrii ssaall aaaattttii aa.. MMeeii ll ll ee ssuuoommaall aa ii ss ii ll ll ee rruuookkaattuunn ttuu ii eeppääii ll yyttttäävvääll ttää,, mmuu ttttaa uuuussii eenn kkookkeemmuukkssii eenn ttaakkii aa II ttaa ll ii aaaann ttuu ll ttii ii nnkkii nn ..JJääll kkii rruuooaakkssii mmeeii ll ll ee ttaarrjj ooii ll ttii ii nn jj oonnkkii nn ssoorrttii nn hhyyyytteell ööää ((ppaaaahh ttoovvaannuukkaass)) ..EEnnssiimmmmääii nneenn ppääii vväämmmmee II ttaa ll ii aassssaa ttooii jj oo mmuukkaannaaaann uuuussii aa kkookkeemmuukkssii aa.. KKaaii kkeenn

kkaaii kkkkii aaaann ppääii vvää ooll ii oonnnn ii ssttuunnuu tt jj aa uunn ii kkii nn mmaaii ttttooii ii ll ll aa ll ll aa.. KKoottii --SSuuoommeenn kkyyllmmyyyyttttää eeiikkaaii ppaaii ll ttuu ..

JJuu ll ii aa

RAS=Restoring Ancient Stabiae:http: //www.stabiae.com/fountation_site/usa/index.html

Turhaan ei laulussa sanota "Palaja Sorrentoon. . . ".Taustal la Vesuvius.

Napoli Vesuviukselta päin kuvattuna.

Page 7: Koulun lehti

MMaattkkaappääii vvääkkii rrjj aa kkee 22.. 55..

PPääii vvää aall kkooii aaaammuuppaall aa ll ll aa kkll oo 88.. 3300.. KKuunn ooll iimmmmee ssaaaanneeeett ssyyööttyyää,, aa ll kkooii eennssiimmmmääii nneenn ooppppii ttuunn ttii ,, jj ooll ll aa mmeeii ll ll eekkeerrrroottttii ii nn VVeessuuvvii uukksseenn ppuurrkkaauu ttuummii sseessttaa vvuuoonnnnaa 7799 jj aa sseenn vvaaii kkuu ttuukkssii ssttaa ll äähheeii ss ii ii nn kkaauuppuunnkkeeii hh ii nn ,, jj oottkkaa oovvaattPPoommppeeii jj ii ,, HHeerrccuu ll aanneeuumm jjaa SSttaabbii aaee.. NNäämmää kkaauuppuunngg ii tt hhaauu ttaauu ttuu ii vvaatt mmeettrrii eenn ppaakkssuu ii sseenn ttuuhhkkaakkeerrrrookksseennaall ll ee..

TTäämmäänn ooppppii ttuunnnn ii nn jj ää ll kkeeeenn mmee ll äähhdd iimmmmee kkaattssoommaaaann SSttaabbii aaeenn aall uueeeenn aarrkkeeooll oogg ii sseessttii mmeerrkkii ttttäävvii ää vvii ll ll oojj aa,,eessiimmeerrkkii kkssii VVii ll ll aa SSaann MMaarrccooaa,, jj oossssaa aann ttii ii kkii nn aajj aann vvaarraakkaass ppeerrhhee kkäävvii rreenn ttoouu ttuummaassssaa.. KKuunn ooll iimmmmeekkääyynneeeett vvii ll ll aatt ll ääppii jj aa nnäähhnneeeett uuppeeaaaa aarrkkkkii tteehh ttuuuurrii aa,, mmoossaaii ii kkkkeejj aa jj aa mmaaaall aauukkssii aa eell ii ffrreesskkoojj aa,, mmeenn iimmmmeell oouunnaaaall ll ee ii nnssttii ttuuuu ttii ll ll ee,, jj oonnkkaa jj ää ll kkeeeenn mmeeii ll ll ää aall kkooii mmeeii ll ll ää aall kkooii ppuuooll eenn ttooii ssttaa ttuunnnn ii nn ll uueenn ttoo gg ll aadd ii aaaattttoorreeii ssttaa..

VVaall ii ttsseemmaall ll aammmmee gg ll aadd ii aaaattttoorrii ll uueennnnooll ll aa mmeeii ll ll eekkeerrrroottttii ii nn ,, kkeeii ttää gg ll aadd ii aaaattttoorrii tt ooll ii vvaatt jj aa mmii ssssää hheettaaii sstteell ii vvaatt.. LLii ssääkkssii kkuuuu ll iimmmmee,, mmii nnkkääll aa ii nneennvvaaaatteettuuss jj aa aasseeii ssttuuss hheeii ll ll ää ooll ii .. LLuueennnnoonnjj ää ll kkeeeenn mmeeii ll ll ää aall kkooii vvaappaaaa--aaii kkaa,, jj ooll ll ooii nn oossaall äähh ttii aa ll aass kkaauuppuunnkkii ii nn jj aa oossaa jj ää ii ii nnssttii ttuuuu ttii ll ll eevvii eettttäämmäääänn vvaappaaaattaa.. OOssaa ii nnssttii ttuuuu ttii ll ll eejj äääänneeii ssttää ppeell aassii kkoorrttttii aa,, jj aa oossaa kkäävviippeell aaaammaassssaa jj aa ll kkaappaall ll ooaa ppaaii kkaall ll ii ss ii aa nnuuoorrii aavvaassttaaaann .. KKaahhddeekkssaall ttaa mmeeii ll ll ää ooll ii ii ll ll aa ll ll ii nneenn ,,jj oonnkkaa jj ää ll kkeeeenn vvaappaaaa--aaii kkaaaa ooll ii yyhh tteeeenn ttooii ssttaa,,jj ooll ll ooii nn aall kkooii hh ii ll jj aa ii ssuuuuss..

TTeeeemmuu

Kiipesimme myös Vesuviukselle. Kuvassakraatteri.

Vi l la Ercolanossa.

Lisää luettavaa matkalta lukionmuissa julkaisuissa.

Page 8: Koulun lehti

Vihreä Ital ian-matkamme

Lähdimme iltäpäiväl lä Nakkilasta kohti Tampereen lentokenttää. Bussissa tunnelma oli röyhkeä.Lentökentäl le saavuttuamme totesimme lentokentän olevan harvinaisen kakkainen.Saavuttuamme Roomaan ja astuttuamme juustoiseen bussiin saimme kuullu karvaista

fi losofointia Lotan ja Janin toimesta. Instituuti l le tul imme erittäin haisevina ja karmivina.Nukuimme muutaman tunnin kiehtovasti ja sitten aloitimme ensimmäisen päivämme täälläI tal iassa.Ensimmäinen päivämme oli pitkä. Tutkiskelimme laitonta lähiseutua ja koimme hurmaavat

junamatkat.Toisena päivänä tutustuimme limaiseen ital iaanoon Paoloon. Hänen luentonsa olivat aivan

massiivisia. Paolo johdatti meidät parrakkaiden vil lojen maailmaan. I l lal la kaikki ol ivat ruskeita.Kolmas päivä toi mukanaan uuden tuttavuuden, leveän Emil ianon. Hänen opetuksellaan

opimme ital iaisel la tavalla Pompeij in elämää.Neljäntenä päivänä kiipesimme Vesuviukselle. Saimme taas nauttia ki i l tävän Paolon seurasta.

Kipuaminen kraateri l le ol i useimpien mielestä pyöreää.Viidentenä päivänä koimme, miltä tuntuisi ol la hyvännäköinen arkeologi. Kaiken kaivamisen

ansiosta olimme lounaalla erittäin nestemäisiä. I l tapäiväl lä Paolo, Lotta ja kumppanit vi ihdyttivätmeitä nättinokkaisi l la vitsei l lään. Niin ja käväisimmehän myös kiinteässä museossa, jossa olirupsahtaneita miehiä.Viimeisen päivän vietimme Napolissa, jossa kiertel imme lerpahtaneessa museossa ja söimme

olemattomia pizzoja.Kuten tarinastakin kuulee matkamme on ollut syyläinen. Matkaseurakin on ollut kovin pyylevää.

Lötköt ki itokset jähmeil le opettaj i l lemme!

Jul ia ja Henna

Lähtöjuhlan ohjelmaa - matka pikakelauksellasattumanvaraisin adjekti ivein höystettynä

Kuvissa: Arkeologimme Paolo sekä Hanna,joka valitti in kaivausten apulaisjohtajaksi.Yl lä: Kaivaussimulaatio opetti kärsiväl l isyyttä.Vasemmalla: Toinen arkeologimme Emil ianokertoo anti ikin teatterin historiastaPompeij issa.

Page 9: Koulun lehti

TTÄÄLLLLÄÄII SSEE OO.. .. ..

TTiiiissttaaiinnaa 1155.. 55.. 22001122 PPSS55--kkuurrssssiinn ttuuttuussttuummiisskkääyynnttii AAnnttiinnkkaarrttaannoooonn..

KKeesskkiivviiiikkkkoonnaa 1166.. 55.. ttuuttoorriitt kkoouulluuttuussrreeiissssuullllaa..

1177.. 55.. vvaappaaaa,, hheellaattoorrssttaaii

PPeerrjjaannttaaiinnaa 1188.. 55.. ttuuttkkiieellmmaakkuurrssssiillaaiissiillllee sseemmiinnaaaarrii--iissttuunnttoo IIkkiilliiiikkkkuujjaassssaa..

KKooeevviiiikkkkoo 2233.. 55.. -- 3300.. 55..

3311 .. 55.. PPaallaauuttuukkssiiaa,, iinnffoojjaa,, rroohhjjoottuuookkiiooiittaa jjaa hhaalllliittuukksseenn oohhjjeellmmaaaa..

PPeerrjjaannttaaiinnaa 11 .. 66.. YYOO--jjuuhhllaann hhaarrjjooiitttteelluu uuuussiillllee yylliiooppppiillaaiillllee..YYOO--jjuuhhllaann hhaarrjjooiitttteelluu kkeelllloo 1177--1188.. LLäässnnääoolloo ppaakkoolllliinneenn..

22.. 66.. yylliiooppppiillaassjjuuhhllaa kklloo 1111 --1122.. JJuuhhllaann jjäällkkeeeenn yylliiooppppiillaaaatt tteekkeevväätttteerrvveehhddyysskkääyynnnniinn ssaannkkaarriihhaauuddooiillllee..

UUuussiinnttaappääiivvää 88.. 66..

KKaattssoo ttaarrkkeemmmmiinn ppeeddaanneettiinn kkaalleenntteerriissttaa!!

Kun yläkoulu valmistautui keskiaikapäivänsä viettoon,saivat lukiolaiset kulkeaaavemaisten lakanoiden keskellä pitkin koulunkäytäviä.

Osa lukiolaisista avusti yläkoulun teemapäivässäesittämällä munkkeja, jotka etsivätjuhlakansan seasta noitia.