KMV-LEHTI – Torstaina 29. lokakuuta 2015 24 PALVELUKSESSASI · 2015. 10. 29. · KMV-LEHTI –...

1
KMV-LEHTI – Torstaina 29. lokakuuta 2015 24 PALVELUKSESSASI MW-Kehityksen kehitysjohtaja Pa- si Mäkinen on kutsunut saman pöy- dän ääreen Kaija ja Jukka Koskisen sekä Eija Pirttilahden. Keskustelun aiheena on verkkokauppamyynti ja siitä saadut kokemukset. Verkko- kaupat ovat nykypäivää ja oikein to- teutettuna hyvä tuki muulle myyn- nille. Lisäksi verkkokauppa mahdol- listaa suoraan myös kansainvälisen kaupan. Koskiset pyörittävät Vilppulassa Mosaiikkipuu Koskinen Oy:tä, joka valmistaa ja myy ovia, ikkunoita ja monenlaisia kodin puutuotteita. Eija Pirttilahden työpajalla val- mistuvat puolestaan monet huopa- työt, kuten kuulerit, maskotit ja kat- taustekstiilit. Uutena innovatiivise- na tuotteena on syntynyt muun mu- assa upea kahvakuulakettu. – On tärkeää uudistua ja kehittää uusia tuotteita, toteaa Pirttilahti. Eija Pirttilahti kertoo, että varsin- kin yksityisyrittäjä on asioittensa kanssa hyvin usein yksin. Tästä syystä hän kokee osaamisen ja ko- kemusten vaihdon muiden yrittäji- en kanssa erityisen tarpeelliseksi. – Voimme hyötyä toistemme ko- kemuksista ja ammentaa niistä ide- oita omaan toimintaan. Myös kehi- tysyhtiön apu on tärkeää, kiittelee Pirttilahti. Kehitysyhtiö onkin osal- listunut Eija Pirttilahden Sammal- lammas -brändin kehittämiseen ja verkkokaupan perustamiseen. Eija Pirttilahden ohella myös Kai- ja ja Jukka Koskinen ovat kokeneet yhteistyön MW-Kehityksen kanssa hyödylliseksi. Monien muiden hankkeitten ohella myös Mosaiikki- puu Koskinen on laajentunut verk- koon ja kodin puutuotteita voi hank- kia myös Noppa.net –verkkokaupan kautta. Yhtenä viimeisimpänä kehitys- toimenpiteenä asiantuntija kävi analysoimassa Mosaiikkipuun verk- kokauppaa ja kouluttamassa siihen liittyvissä asioissa. Ensimmäisenä hän halusi tietää, onko Noppa.net sivustolla riittävästi myyntiä. –Jos ei verkkokaupassa ole tar- peeksi myyntiä, sitä täytyy muuttaa ja muuttaa niin kauan, kunnes ihmi- set kiinnostuvat siitä. Tieto hyvästä verkkokaupasta lähtee kyllä kiertä- mään eteenpäin tyytyväisten asiak- kaiden kautta, avaa Jukka Koskinen saamiaan ohjeita. Kaikki toteavat lähes yhteen ää- neen, että pelkkä verkkokauppa ei kuitenkaan riitä. Myynnin tukemi- seksi on oltava myös muuten näky- vissä internetissä ja sosiaalisessa mediassa, kuten Facebookissa tai Instagramissa. Markkinoinnilla on tärkeä rooli. Verkossa tapahtuva markkinointi tarjoaa yrittäjille omat haasteensa, mutta myös paljon mahdollisuuk- sia. MW-Kehitys haluaa vastata myös tähän haasteeseen. –Esimerkiksi juuri sosiaalinen media on tärkeä apuväline ja tukee erinomaisesti muuta markkinointia. MW-Kehitys suunnitteleekin par- haillaan yrittäjille suunnattua some –koulutusta, vinkkaa Mäkinen. Henna Linkopuu HENNA LINKOPUU Y rityksen menestyminen ei tapahdu sattumalta. Sen ta- kana on yleensä suuri määrä järjestelmällistä työtä - onnistumisia pienemmissä ja suuremmissa asioissa. Onnistumista helpottaa, jos noudattaa onnistumisen reseptiä. Yhtenä ainesosana olemme me. Ohjeena on, että autamme toisiamme onnistumaan heidän tehtä- vissään. Kun yrityksen työntekijät auttavat toisiaan onnistumaan, yritys menestyy. Kun yritykset auttavat toisiaan onnistu- maan, syntyy onnistumisten kierre. Myös me MW-Kehityksessä autamme yritysasiakkaitamme kohti onnis- tumisia. Autamme esimerkiksi liiketoiminnan suunnittelussa, kehittämi- sessä, rahoitusasioissa, markkinoinnissa, myynnissä, kansainvälistymi- sessä ja toimitilakysymyksissä. Mänttä-Vilppulan kaupungin taloudelli- nen panostaminen elinkeinojen ja yritystoiminnan kehittämiseen mah- dollistaa tarjoamamme palvelut. Näin syntyy menestyviä ja vetovoimaisia yrityksiä, jotka tuottavat palveluita meille kaikille ja luovat elinvoimaisen kaupungin. –Yhteiskuntaan ei tule rahaa mis- tään muualta kuin yrityselämästä, toteaa Sami Kouvonen. Tämä tarkoittaa sitä, että ilman yrityksiä ja niiden tarjoamia työ- paikkoja ei saada kaupungin toimin- nan kannalta tärkeitä verotuloja. Hyvien toimintaedellytysten luomi- nen yrityksille onkin Kouvosen mu- kaan yksi kaupungin tärkeimmistä tehtävistä. –Yhteiskunnalliset asiat ovat mi- nulle sydämen asia, ja haluan myös omalta osaltani olla niihin vaikutta- massa. Kaupunginvaltuuston, teknisen lautakunnan ja yrittäjäyhdistyksen ohella hän toimii myös MW-Kehi- tyksen ja Yrke Kiinteistöjen hallituk- sissa. Mänttä-Vilppulan kaupungissa elinkeino- ja yrityselämän kehittä- misestä vastaa MW-Kehitys Oy. Yh- deksi tärkeimmistä kehitysyhtiön tehtävistä Sami Kouvonen näkee jo olemassa olevien yritysten tukemi- sen. Yritysmaailma on tullut Kouvo- selle tutuksi oman yrittäjyyden myötä. Hän työskentelee toimitus- johtajana perheyrityksessä, mänttä- vilppulalaisessa Paperplast Oy:ssä, jonne tie toi hänet heti opintojen päätyttyä vuonna 1992. Kaikkiaan 10 vakituista henkilöä työllistävä Pa- perplast valmistaa paperista tuottei- ta muun muassa fysikaalisiin hoito- laitoksiin, hoivakoteihin, terveys- keskuksiin ja uimahalleihin. Yritys- ten ohella Paperplast palvelee myös yksittäisiä asiakkaita. Omien tuotteiden rinnalla myy- dään myös muita alaan liittyviä tuotteita kuten pesuaineita ja erilai- sia apuvälineitä. Mänttä-Vilppulaa Kouvonen pi- tää yritykselle hyvänä paikkana toi- mia. –Paikkakunnalla on vankka teol- lisuuspohja. Paperiteollisuuden ohelle on vuosien saatossa kehitty- nyt myös hyvää metalliteollisuutta. Kaupungin kruununjalokiviksi nou- sevat Serlachius-museot ja muut kulttuurikohteet. Näistä elemen- teistä koostuu mielenkiintoinen asumisen ja yrittämisen kaupunki. Mutta mistä Kouvonen saa kai- ken energian työntekoon ja aktiivi- seen vaikuttamiseen. –Pidän työn, harrastukset ja le- von tasapainossa. Kun saa tehdä nii- tä asioita mistä pitää, niin jaksaa. Myös liikunnan merkityksen hän nostaa esille. –Oma isäni on minulle monella tapaa esikuva. Hän on esimerkillään näyttänyt, että liikunta kannattaa. Itse rentoudun syksyisin metsällä. Kesäaikaan mieluisa harrastus on golf, kertoo Kouvonen. Henna Linkopuu Kohti onnistumisia Pasi Mäkinen MW-Kehitys Oy:n kehitysjohtaja. IS-Technicsin hallituksen nykyinen puheenjohtaja ja entinen toimitus- johtaja Raimo Keskitalo on paiski- nut töitä jo lähemmäs 40 vuotta. Nyt hänella on selkeä suunnitelma. –Seuraavan kolmen vuoden aika- na pyrin tekemään itseni IS- Technicsissä tarpeettomaksi. Alkaa olla aika keskittyä töiden ohella myös muihin asioihin, miettii Kes- kitalo. Raimo on IS-Technicsin perustaja ja alallaan arvostettu moniosaaja. Hä- nen seuraajakseen valittiin yrityk- sen toimitusjohtajaksi kovasta haki- jajoukosta Jouni Nieminen. Myös MW-Kehityksen Ismo Korho- nen oli mukana uuden toimitusjoh- tajan valintaprosessissa. Sekä Kes- kitalo että Korhonen nostavat yh- deksi merkittäväksi valintakriteerik- si ulkomaankaupan tuntemuksen. Useita vuosia Lähi-Idässä asunut ja työkokemusta kartuttanut Niemi- nen pystyy ottamaan kansainväliset markkinat hallintaan. –Aikaisemmin on jouduttu usein toimimaan alihankkijana suurem- missa projekteissa. Nyt turhat väli- kädet on tarkoitus jättää pois. Tällä on työn katteeseenkin suora positii- vinen vaikutus. Kehitysyhtiö on myös aktivoi- massa Six Sigma menetelmien ja käytäntöjen soveltamista IS- Technicsin markkinoinnin ja myyn- nin kehittämisessä. Tämä tarkoittaa mm. myynnin prosessien huolellis- ta analysointia. Näin saadaan re- surssit kohdennettua tehokkaasti tuloksen tuottamiseen, valaisee Korhonen. Raimo Keskitalo on tehnyt yh- teistyötä MW-Kehityksen kanssa yrityksen alkutaipaleelta asti. Hän nimeää myös Pasi Mäkisen tärkeäk- si kumppaniksi. –Pitkäaikaisen yhteistyön kautta Pasi on tullut tutuksi. Hänen kans- saan on ratkaistu monia haasteita, tehty kehittämistoimenpiteitä ja suunniteltu uusia kuvioita, kiittää Keskitalo. IS-Technics palvelee asiakkai- taan monenlaisissa teollisuuden suunnittelu-, koneistus- ja kunnos- sapitotehtävissä. Yrityksen valttina ja ydinosaamisena on paikanpäällä tapahtuva kunnossapito. Työt hoi- tuvat joustavasti asiakkaan omissa kohteissa. Myös Jouni Nieminen on jo havainnut yrityksen vahvuudet. –Osaava henkilöstö, hyvät laitteet ja toimintatavat. IS-Technics hallitsee kokonai- suuden isoissakin projekteissa. Lait- teet tehdään itse ja työt esivalmis- tellaan huolella. Näillä toimenpiteil- lä varmistetaan, että työt hoituvat nopeasti ja kustannustehokkaasti. Henna Linkopuu Verkkokaupalla tehoa yrityksen myyntiin Toimivat yritykset ovat kaupungille elinehto Yhteistyöllä kansainvälisille markkinoille IS-Technicsin uusi toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja toteavat, että kansainvälisen liiketoiminnan kehittäminen edellyttää hyviä tukiverkostoja.

Transcript of KMV-LEHTI – Torstaina 29. lokakuuta 2015 24 PALVELUKSESSASI · 2015. 10. 29. · KMV-LEHTI –...

Page 1: KMV-LEHTI – Torstaina 29. lokakuuta 2015 24 PALVELUKSESSASI · 2015. 10. 29. · KMV-LEHTI – Torstaina 29. lokakuuta 2015 24 PALVELUKSESSASI MW-Kehityksen kehitysjohtaja Pa- si

KMV-LEHTI – Torstaina 29. lokakuuta 2015

24 PALVELUKSESSASI

MW-Kehityksen kehitysjohtaja Pa-si Mäkinen on kutsunut saman pöy-dän ääreen Kaija ja Jukka Koskisen sekä Eija Pirttilahden. Keskustelun aiheena on verkkokauppamyynti ja siitä saadut kokemukset. Verkko-kaupat ovat nykypäivää ja oikein to-teutettuna hyvä tuki muulle myyn-nille. Lisäksi verkkokauppa mahdol-listaa suoraan myös kansainvälisen kaupan.

Koskiset pyörittävät Vilppulassa Mosaiikkipuu Koskinen Oy:tä, joka valmistaa ja myy ovia, ikkunoita ja monenlaisia kodin puutuotteita.

Eija Pirttilahden työpajalla val-mistuvat puolestaan monet huopa-työt, kuten kuulerit, maskotit ja kat-taustekstiilit. Uutena innovatiivise-na tuotteena on syntynyt muun mu-assa upea kahvakuulakettu.

– On tärkeää uudistua ja kehittää uusia tuotteita, toteaa Pirttilahti.

Eija Pirttilahti kertoo, että varsin-kin yksityisyrittäjä on asioittensa kanssa hyvin usein yksin. Tästä syystä hän kokee osaamisen ja ko-

kemusten vaihdon muiden yrittäji-en kanssa erityisen tarpeelliseksi.

– Voimme hyötyä toistemme ko-kemuksista ja ammentaa niistä ide-oita omaan toimintaan. Myös kehi-tysyhtiön apu on tärkeää, kiittelee Pirttilahti. Kehitysyhtiö onkin osal-listunut Eija Pirttilahden Sammal-lammas -brändin kehittämiseen ja verkkokaupan perustamiseen.

Eija Pirttilahden ohella myös Kai-ja ja Jukka Koskinen ovat kokeneet yhteistyön MW-Kehityksen kanssa hyödylliseksi. Monien muiden hankkeitten ohella myös Mosaiikki-puu Koskinen on laajentunut verk-koon ja kodin puutuotteita voi hank-kia myös Noppa.net –verkkokaupan kautta.

Yhtenä viimeisimpänä kehitys-toimenpiteenä asiantuntija kävi analysoimassa Mosaiikkipuun verk-kokauppaa ja kouluttamassa siihen liittyvissä asioissa. Ensimmäisenä hän halusi tietää, onko Noppa.net sivustolla riittävästi myyntiä.

–Jos ei verkkokaupassa ole tar-

peeksi myyntiä, sitä täytyy muuttaa ja muuttaa niin kauan, kunnes ihmi-set kiinnostuvat siitä. Tieto hyvästä verkkokaupasta lähtee kyllä kiertä-mään eteenpäin tyytyväisten asiak-kaiden kautta, avaa Jukka Koskinen saamiaan ohjeita.

Kaikki toteavat lähes yhteen ää-neen, että pelkkä verkkokauppa ei kuitenkaan riitä. Myynnin tukemi-seksi on oltava myös muuten näky-vissä internetissä ja sosiaalisessa mediassa, kuten Facebookissa tai Instagramissa.

Markkinoinnilla on tärkeä rooli. Verkossa tapahtuva markkinointi tarjoaa yrittäjille omat haasteensa, mutta myös paljon mahdollisuuk-sia. MW-Kehitys haluaa vastata myös tähän haasteeseen.

–Esimerkiksi juuri sosiaalinen media on tärkeä apuväline ja tukee erinomaisesti muuta markkinointia. MW-Kehitys suunnitteleekin par-haillaan yrittäjille suunnattua some –koulutusta, vinkkaa Mäkinen.

Henna Linkopuu

HENNA LINKOPUU

Y rityksen menestyminen ei tapahdu sattumalta. Sen ta-kana on yleensä suuri määrä järjestelmällistä työtä - onnistumisia pienemmissä ja suuremmissa asioissa.Onnistumista helpottaa, jos noudattaa onnistumisen reseptiä. Yhtenä ainesosana olemme me. Ohjeena on, että autamme toisiamme onnistumaan heidän tehtä-vissään. Kun yrityksen työntekijät auttavat toisiaan

onnistumaan, yritys menestyy. Kun yritykset auttavat toisiaan onnistu-maan, syntyy onnistumisten kierre.Myös me MW-Kehityksessä autamme yritysasiakkaitamme kohti onnis-tumisia. Autamme esimerkiksi liiketoiminnan suunnittelussa, kehittämi-sessä, rahoitusasioissa, markkinoinnissa, myynnissä, kansainvälistymi-sessä ja toimitilakysymyksissä. Mänttä-Vilppulan kaupungin taloudelli-nen panostaminen elinkeinojen ja yritystoiminnan kehittämiseen mah-dollistaa tarjoamamme palvelut. Näin syntyy menestyviä ja vetovoimaisia yrityksiä, jotka tuottavat palveluita meille kaikille ja luovat elinvoimaisen kaupungin.

–Yhteiskuntaan ei tule rahaa mis-tään muualta kuin yrityselämästä, toteaa Sami Kouvonen.

Tämä tarkoittaa sitä, että ilman yrityksiä ja niiden tarjoamia työ-paikkoja ei saada kaupungin toimin-nan kannalta tärkeitä verotuloja. Hyvien toimintaedellytysten luomi-nen yrityksille onkin Kouvosen mu-kaan yksi kaupungin tärkeimmistä tehtävistä.

–Yhteiskunnalliset asiat ovat mi-nulle sydämen asia, ja haluan myös omalta osaltani olla niihin vaikutta-massa.

Kaupunginvaltuuston, teknisen lautakunnan ja yrittäjäyhdistyksen ohella hän toimii myös MW-Kehi-tyksen ja Yrke Kiinteistöjen hallituk-sissa.

Mänttä-Vilppulan kaupungissa elinkeino- ja yrityselämän kehittä-misestä vastaa MW-Kehitys Oy. Yh-deksi tärkeimmistä kehitysyhtiön tehtävistä Sami Kouvonen näkee jo

olemassa olevien yritysten tukemi-sen.

Yritysmaailma on tullut Kouvo-selle tutuksi oman yrittäjyyden myötä. Hän työskentelee toimitus-johtajana perheyrityksessä, mänttä-vilppulalaisessa Paperplast Oy:ssä, jonne tie toi hänet heti opintojen päätyttyä vuonna 1992. Kaikkiaan 10 vakituista henkilöä työllistävä Pa-perplast valmistaa paperista tuottei-ta muun muassa fysikaalisiin hoito-laitoksiin, hoivakoteihin, terveys-keskuksiin ja uimahalleihin. Yritys-ten ohella Paperplast palvelee myös yksittäisiä asiakkaita.

Omien tuotteiden rinnalla myy-dään myös muita alaan liittyviä tuotteita kuten pesuaineita ja erilai-sia apuvälineitä.

Mänttä-Vilppulaa Kouvonen pi-tää yritykselle hyvänä paikkana toi-mia.

–Paikkakunnalla on vankka teol-lisuuspohja. Paperiteollisuuden

ohelle on vuosien saatossa kehitty-nyt myös hyvää metalliteollisuutta. Kaupungin kruununjalokiviksi nou-sevat Serlachius-museot ja muut kulttuurikohteet. Näistä elemen-teistä koostuu mielenkiintoinen asumisen ja yrittämisen kaupunki.

Mutta mistä Kouvonen saa kai-ken energian työntekoon ja aktiivi-seen vaikuttamiseen.

–Pidän työn, harrastukset ja le-von tasapainossa. Kun saa tehdä nii-tä asioita mistä pitää, niin jaksaa.

Myös liikunnan merkityksen hän nostaa esille.

–Oma isäni on minulle monella tapaa esikuva. Hän on esimerkillään näyttänyt, että liikunta kannattaa. Itse rentoudun syksyisin metsällä. Kesäaikaan mieluisa harrastus on golf, kertoo Kouvonen.

Henna Linkopuu

Kohti onnistumisiaPasi MäkinenMW-Kehitys Oy:n kehitysjohtaja.

IS-Technicsin hallituksen nykyinen puheenjohtaja ja entinen toimitus-johtaja Raimo Keskitalo on paiski-nut töitä jo lähemmäs 40 vuotta. Nyt hänella on selkeä suunnitelma.

–Seuraavan kolmen vuoden aika-na pyrin tekemään itseni IS-Technicsissä tarpeettomaksi. Alkaa olla aika keskittyä töiden ohella myös muihin asioihin, miettii Kes-kitalo.Raimo on IS-Technicsin perustaja ja alallaan arvostettu moniosaaja. Hä-nen seuraajakseen valittiin yrityk-sen toimitusjohtajaksi kovasta haki-jajoukosta Jouni Nieminen. Myös MW-Kehityksen Ismo Korho-nen oli mukana uuden toimitusjoh-tajan valintaprosessissa. Sekä Kes-kitalo että Korhonen nostavat yh-deksi merkittäväksi valintakriteerik-si ulkomaankaupan tuntemuksen. Useita vuosia Lähi-Idässä asunut ja työkokemusta kartuttanut Niemi-nen pystyy ottamaan kansainväliset markkinat hallintaan.

–Aikaisemmin on jouduttu usein toimimaan alihankkijana suurem-missa projekteissa. Nyt turhat väli-kädet on tarkoitus jättää pois. Tällä on työn katteeseenkin suora positii-vinen vaikutus.

Kehitysyhtiö on myös aktivoi-massa Six Sigma menetelmien ja käytäntöjen soveltamista IS-Technicsin markkinoinnin ja myyn-

nin kehittämisessä. Tämä tarkoittaa mm. myynnin prosessien huolellis-ta analysointia. Näin saadaan re-surssit kohdennettua tehokkaasti tuloksen tuottamiseen, valaisee Korhonen.

Raimo Keskitalo on tehnyt yh-teistyötä MW-Kehityksen kanssa yrityksen alkutaipaleelta asti. Hän nimeää myös Pasi Mäkisen tärkeäk-si kumppaniksi.

–Pitkäaikaisen yhteistyön kautta Pasi on tullut tutuksi. Hänen kans-saan on ratkaistu monia haasteita, tehty kehittämistoimenpiteitä ja suunniteltu uusia kuvioita, kiittää Keskitalo.

IS-Technics palvelee asiakkai-taan monenlaisissa teollisuuden suunnittelu-, koneistus- ja kunnos-sapitotehtävissä. Yrityksen valttina ja ydinosaamisena on paikanpäällä tapahtuva kunnossapito. Työt hoi-tuvat joustavasti asiakkaan omissa kohteissa. Myös Jouni Nieminen on jo havainnut yrityksen vahvuudet.

–Osaava henkilöstö, hyvät laitteet ja toimintatavat.

IS-Technics hallitsee kokonai-suuden isoissakin projekteissa. Lait-teet tehdään itse ja työt esivalmis-tellaan huolella. Näillä toimenpiteil-lä varmistetaan, että työt hoituvat nopeasti ja kustannustehokkaasti.

Henna Linkopuu

Verkkokaupalla tehoa yrityksen myyntiin

Toimivat yritykset ovat kaupungille elinehto

Yhteistyöllä kansainvälisille markkinoille

IS-Technicsin uusi toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja toteavat, että kansainvälisen liiketoiminnan kehittäminen edellyttää hyviä tukiverkostoja.