HENKILÖKOHTAINEN BUDJETOINTI VAMMAISPALVELUISSA · Avainsanat: palvelujärjestelmä,...
Transcript of HENKILÖKOHTAINEN BUDJETOINTI VAMMAISPALVELUISSA · Avainsanat: palvelujärjestelmä,...
HENKILÖKOHTAINEN BUDJETOINTI
VAMMAISPALVELUISSA
Nina Lukkarinen
Pro gradu -tutkielma
Itä-Suomen yliopisto
Yhteiskuntatieteiden ja
kauppatieteiden tiedekunta
Yhteiskuntatieteiden laitos
Sosiaalityö
Syksy 2017
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta,
Yhteiskuntatieteiden laitos, sosiaalityö
LUKKARINEN, NINA: Henkilökohtainen budjetointi vammaispalveluissa
Pro gradu -tutkielma, 76 sivua. Tutkielman ohjaajat: Yliopistonlehtori Veli – Matti Poutanen
Yliopistonlehtori Heli Kantola marraskuu 2017
Avainsanat: palvelujärjestelmä, henkilökohtainen budjetointi, valinnanvapaus, vammaisuus.
Henkilökohtainen budjetointi on suhteellisen uusi palvelumalli Suomessa, mutta maailmalla ollut jo pidempään käytössä. Budjetoinnin avulla voidaan lisätä vammaisen henkilön valinnanvapautta, itsemääräämisoikeutta sekä osallisuutta. Tässä tutkimuksessa selvitetään 1. Kuinka vammaispalve-
luissa voidaan edistää asiakkaan valinnanvapautta henkilökohtaisen budjetoinnin avulla sekä 2. Mi-kä on valinnanvapauden merkitys palveluperiaatteena vammaispalveluissa. Palvelutarpeen arvioin-
nin perusteella asiakkaalle laaditaan henkilökohtainen budjetti, jota asiakas voi käyttää tarvitsemiin-sa palveluihin sekä valita palveluntuottajan itse. Palvelumalli aktivoi vahvasti asiakasta oman elä-mänsä suunnitteluun sekä hänen tarvitsemiensa palvelujen suunnitteluun ja toteutukseen.
Tutkimus on toteutettu kuvailevan kirjallisuuskatsauksen avulla. Tutkimuksen lähteinä on käytetty
aikaisempia tutkimuksia, raportteja sekä internet -lähteitä. Henkilökohtaisesta budjetoinnista on Suomessa toteutettu muutamia hankkeita, jotka ovat olleet merkittäviä palvelun käyttöön ottamisen kannalta Suomalaiseen palvelujärjestelmään. Näistä eri hankkeiden raporteista olen saanut myös
paljon tietoa tutkimukseeni.
Henkilökohtainen budjetointi on palvelumuoto, jossa asiakas itse saa määritellä palveluntarpeensa
sekä valita itselleen palveluntuottajan tarvitsemiinsa palveluihin. Henkilökohtaisen budjetoinnin avulla pystytään yksilöllisesti räätälöimään asiakkaalle sopivat palvelut hänen toiveidensa sekä ta r-peidensa mukaisesti. Sitä voidaan käyttää palvelumuotona useissa eri asiakasryhmissä, mutta tässä
tutkimuksessa pääpaino on vammaispalveluissa. Henkilökohtaisesta budjetoinnista on saatu paljon myönteisiä kokemuksia, esimerkiksi sen voidaan todeta lisäävän selvästi asiakkaan
valinnanvapautta.
Henkilökohtainen budjetointi kytkeytyy vahvasti myös meneillään olevaan Sote -uudistukseen jossa valinnanvapauden merkitys korostuu ja lisääntyy suunniteltaessa sosiaali- ja terveyspalveluita.
Suomessa toteutettavan henkilökohtaisen budjetoinnin lisäksi tutkimuksessa on kuvattu myös Eng-lannin mallia vammaisten palveluista sekä henkilökohtaisen budjetoinnin toteutusta. Englanti on
otettu tutkimukseen esimerkkimaaksi koska maa on merkittävä edelläkävijä henkilökohtaisen bud-jetoinnin suunnittelussa ja toteutuksessa ja palvelumalli on Englannissa ollut jo pidempään käytös-sä.
UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Social Sciences and Business
Studies, Department of Social Sciences
LUKKARINEN, NINA: Personal budgeting in disability services. Master's thesis, 76 pages.
Advisors: University professor Veli – Matti Poutanen University professor Heli Kantola
November 2017
Keywords: service system, personal budgeting, discretion, disability
Personal budgeting is a fairly new service system in Finland, but it has been used for some time in other parts of the world. Discretion, self-determination and involvement of a disabled person can be
increased with personal budgeting. This study aims 1. to find out how to progress the discretion of the client with using the personal budeting and 2. what is the meaning of discretion as a service
principle in disablity services. A personal budget is set by evaluating the service need and a client can use the budget for needed services and choose the service provider. The service system strongly activates clients to plan their life as well as planning and implementation of the services needed.
This study is carried out by using descriptive literature survey. The reference list includes previous
studies, reports and internet references. A few projects of personal budgeting have been done in Finland and these projects have been significant in introducing this service into the Finnish service
system. The reports of different projects have been a major source of material in this study.
Personal budgeting is a form of service in which a client can define the service need as well as choose the service provider in services needed. Individual services can be customised to fit the ho-pes and needs of a client by using personal budgeting. It can be used as a service form for different
client groups, however the emphasis in this study is in disability services. Personal budgeting gives positive experiences, for instance it clearly increases discretion for a client.
Personal budgeting is strongly linked into ongoing service structure reform of social welfare and
healthcare in which discretion is emphasised and increased when designing social and healthcare services. This study shows also the English model regarding disability services and implementation of personal budgeting as well the Finnish model of personal budgeting. Britain has been shown as a
model country since it has been a pioneer in planning and implementing of the personal budgeting and the service model has been used in England already for some time now.
SISÄLTÖ
1 JOHDANTO ....................................................................................................................................... 1
2 VAMMAISPALVELUIDEN YLEISET PERIAATTEET....................................................................... 5
2.1 Sosiaalityön arvot ja eettiset periaatteet........................................................................................... 5
2.1.1 Ihmisarvo ............................................................................................................................... 6
2.1.2 Perus- ja ihmisoikeudet ........................................................................................................... 8
2.1.3 Oikeudenmukaisuus ................................................................................................................ 8
2.1.4 Tasa – arvo ja yhdenvertaisuus ................................................................................................. 9
2.1.5 Itsemääräämisoikeus ............................................................................................................. 10
2.2 Sosiaalihuollon oikeusperiaatteet .................................................................................................. 10
2.3 Palvelujen järjestäminen ja rahoitus .............................................................................................. 12
2.4 Sosiaali- ja terveyspalvelujen hallinto ........................................................................................... 13
2.5 Palvelujen valvonta ja ohjaus ....................................................................................................... 15
3 VAMMAISPALVELUT VAMMAISTEN OIKEUKSIEN EDISTÄJÄNÄ ............................................ 16
3.1 Vammaisuuden määritelmä vammaispalveluissa ........................................................................... 16
3.2 Vammaisille henkilöille tarkoitetut palvelut .................................................................................. 18
3.2 Vammaispalveluissa sovellettavat lait ........................................................................................... 22
3.3 Vammaisten oikeuksien ja valinnanvapauden kehityksen arvolähtökohdat ...................................... 24
3.3.1 Arvolähtökohdat vammaispalveluja toteuttaessa...................................................................... 24
3.3.2 Valinnanvapauden kehittyminen Suomessa ............................................................................. 24
3.3.3 YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista.......................................................... 25
3.3.4 Uusi lakiesitys asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä sen vaikutukset
valinnanvapauteen ......................................................................................................................... 27
3.4.4 Vammaisjärjestöt vammaisten oikeuksia puolustamassa .......................................................... 30
4 HENKILÖKOHTAINEN BUDJETOINTI ASIAKKAAN VALINNANVAPAUDEN EDISTÄJÄNÄ .... 32
4.1 Henkilökohtainen budjetointi osana vammaispalveluita ................................................................. 32
4.2 Kansainvälisiä tutkimuksia henkilökohtaisesta budjetoinnista......................................................... 37
4.3 Englannin palvelujärjestelmä vammaispalveluissa ......................................................................... 38
4.3.1 Vammaisuus ja vammaispalvelujen lähtökohdat ...................................................................... 38
4.3.2 Rahoitus ja organisaatiot ........................................................................................................ 39
4.3.3 Palvelujärjestelmän kehityssuunta .......................................................................................... 40
4.3.4 Valinnanvapauden kehittyminen ............................................................................................ 40
4.3.5 Valinnanvapauden vaikutukset ............................................................................................... 43
4.3.6 Valinnanvapauden vaikutukset väestön näkökulmasta ............................................................. 44
4.3.7 Henkilökohtainen Budjetointi ................................................................................................ 45
4.3.8 Henkilökohtaisen budjetoinnin vaikutukset ............................................................................. 46
4.4 Henkilökohtaisen budjetoinnin kokeilu Suomessa.......................................................................... 46
4.4.1 Tiedän mitä tahdon -projekti .................................................................................................. 49
4.4.2 Avain kansalaisuuteen –hanke vuosille 2016 - 2019 ................................................................ 51
4.5 Henkilökohtaisen budjetoinnin prosessi vammaispalveluissa .......................................................... 54
5 KESKEISET TUTKIMUSTULOKSET SEKÄ JOHTOPÄÄTÖKSET .................................................. 56
6 POHDINTA ...................................................................................................................................... 63
7 LÄHTEET ........................................................................................................................................ 67
1
1 JOHDANTO
Perustuslain 19§:n mukaan jokaisella henkilöllä, joka ei itsenäisesti kykene hankkimaan itselleen
sellaista turvaa joka on ihmisarvoisen elämän edellyttämää, on hän oikeutettu välttämättömään toi-
meentuloon sekä huolenpitoon. Julkisen vallan on säännöksen 3 momentin mukaisesti, kuten laissa
tarkemmin säädetään, taattava jokaiselle henkilölle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Täten pe-
rustuslain säännös asettaa julkiselle vallalle (valtio ja kunnat) velvollisuuden huolehtia riittävien
sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä. Kuntien järjestämisvastuurajoista ja sen ulottuvuude s-
ta on tarkemmin määritelty sosiaalihuoltolaissa sekä sosiaalihuollon erityislainsäädännössä. Sosiaa-
lihuoltolain mukaisesti kunnilla on velvollisuus huolehtia sosiaalipalveluiden järjestämisestä asuk-
kailleen. Sosiaalipalveluiden järjestäminen on lakisääteistä toimintaa. Kunnilla on oikeus päättää
siitä, missä laajuudessa sosiaalipalveluita järjestetään sekä kuinka paljon määrärahoja suunnataan
erilaisiin palveluihin ja tukitoimiin. Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta sekä valtionosuu-
desta annetussa laissa 3§:n mukaan kunnalla on velvollisuus osoittaa voimavarojaan valtionosuuden
perusteena olevaan sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluihin. Osaltaan säännös velvoittaa myös sii-
hen, että kaikkiin välttämättömiin ja lakisääteisiin sosiaali- ja terveydenhuollon tehtäviin on kuntien
varattava sopivat määrärahat (Räty 2017, 211).
Kuntalain velvoittamana kunnanvaltuuston on määrä tehdä aina vuoden loppuun mennessä seura a-
valle vuodelle laadittu talousarvio. Kunnan on toiminnassaan ja taloudenhoidossaan noudatettava
talousarviota. Kunnallisella toimielimellä ei ole valtaa ylittää määrärahaa, joka talousarviossa on
laadittu. Mikäli talousarvioon on tehtävä muutoksia, päättää siitä valtuusto. Silloin kun kyseessä on
subjektiiviset oikeudet, on kunnan varattava niihin täysimääräisenä tarvittava t määrärahat. Vam-
maispalvelulaissa säädetään erikseen erityisen järjestämisvelvollisuuden piirissä olevista palveluis-
ta. Muut kuin erityisen järjestämisen piirissä olevat vammaispalvelut ja tukitoimet järjestetään mä ä-
rärahojen puitteissa koska tällaiset palvelut kuuluvat yleisen järjestämisvelvollisuuden piiriin (Räty
2017, 212, 213).
Tämä tutkimus koskee henkilökohtaista budjetointia vammaispalveluissa. Aihe on ajankohtainen ja
sitä on tärkeä tutkia koska Suomessa ollaan parhaillaan toteuttamassa suurta palvelurakenneuudis-
tusta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja samalla ottamassa henkilökohtaisen budjetoinnin palvelu-
mallia laajemmalti käytäntöön. Tavoitteena tälle on kasvattaa ihmisten valinnanvapautta, jotta on
erilaisia tapoja antaa ihmisille tarvittavat palvelut. Puhuttaessa Sote -uudistuksesta, henkilökohtai-
2
sen budjetoinnin malli tulisi olla näkyvästi esillä. Eri maista tehdyt raportit ovat osoittaneet, että
henkilökohtainen budjetointi monine eri järjestelmineen johtaa positiivisiin muutoksiin ihmisten
elämässä. Puolestaan mikään raportti ei ole osoittanut sen olevan mitenkään vahingollista tai vievän
asioita huonompaan suuntaan.
Henkilökohtainen budjetointi on yksi vammaispalvelun muoto jonka avulla mahdollistetaan vam-
maisten henkilöiden aktiivinen osallistuminen omassa elämässään, sekä heidän omien palvelukoko-
naisuuksiensa suunnittelussa sekä toteutuksessa. Henkilökohtaisessa budjetoinnissa palveluiden
käyttäjälle määritellään henkilökohtainen budjetti, joka muodostuu hänen avun ja tuen tarpeidensa
sekä tuen ja palveluiden kustannusten pohjalta. Henkilökohtainen budjetti on rahasumma, jolla hen-
kilön palvelukokonaisuus on mahdollista järjestää yksilöllisesti sekä palveluiden käyttäjän toiveiden
ja tarpeiden sekä tavoitteiden mukaisesti. Niin sanotusti raha seuraa asiakasta ja ohjautuu hänelle
palveluihin, jotka ovat hänelle tarkoituksenmukaisia (Rajalahti 2016, 1).
Merkityksellistä palvelun toteutuksessa on se, kuinka henkilökohtaisen budjetoinnin malli on suun-
niteltu. Malli toimii silloin parhaiten, kun muistamme sen, ettei raha ole tärkein asia elämässä. (Ke-
hitysvammaisten palvelusäätiö 10 – 40.) Aikaisemmin henkilökohtaista budjetointia on toteutettu
muun muassa Belgiassa, Alankomaissa, Saksassa, Yhdysvalloissa, Australiassa sekä Iso-
Britanniassa. Suomessa tätä on toteutettu toistaiseksi laajamittaisimmin kehitysvammaliiton sekä
kehitysvammaisten liiton Tiedän mitä tahdon projektissa 2010-2014. Pienimuotoisemmin sitä on
kokeiltu mm. Vantaan kaupungissa sekä Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksotessa (Verneri
www- sivut)
Viimeaikaisessa tutkimuksessa palveluntuottajan muuttaessa kehitysvammaisten henkilöiden palve-
lusopimukset henkilökohtaiseksi budjetiksi, saavutettiin suuria parannuksia ja se vaikutti myös tur-
vallisuuteen. Tutkimus osoittaa myös, että ihmiset tuntevat olonsa turvallisemmaksi sekä kokevat
vähemmän hyväksikäyttöä verrattaessa laitosmaisissa olosuhteissa esiintyvin riskeihin jotka ovat
merkittäviä. Silloin kun ihmisille annetaan vapautta ja vastuuta, he käyttävät heille myönnettyä bud-
jettia aivan tavanomaisiin asioihin elämässään, ja saavat tukea sellaisilta henkilöiltä joihin he luot-
tavat ja joiden kanssa he haluavat viettää aikaa.
Tässä tutkimuksessa näkökulmani on asiakkaan valinnanvapauden toteutuminen. Tutkimuksessa
etsitään vastauksia valinnanvapauden merkityksestä palveluperiaatteena vammaispalveluissa sekä
miten henkilökohtaisen budjetoinnin palvelumallin avulla lisätään asiakkaan valinnanvapautta. Tut-
3
kimuksessa otetaan esille myös Englannin malli henkilökohtaisesta budjetoinnista, koska Englanti
on merkittävä edelläkävijä henkilökohtaisen budjetoinnin suunnittelussa ja toteutuksessa.
Tutkimuskysymykset
1. Mikä on valinnanvapauden merkitys palveluperiaatteena vammaispalveluissa?
2. Miten henkilökohtaisella budjetoinnilla edistetään asiakkaan valinnanvapauden toteutumista?
Olen valinnut tutkimukseni aiheeksi Henkilökohtaisen budjetoinnin vammaispalveluissa. Aihe on
ajankohtainen ja se liittyy olennaisesti myös parhaillaan meneillään olevaan Sote- uudistukseen
sekä valmisteilla olevaan valinnanvapauslakiin koskien sosiaali- ja terveyshuoltoa. Suomessa tehty-
jen tutkimusten perusteella tutkimuksessa selvitetään henkilökohtaisen budjetoinnin merkittävyyttä
ja vaikuttavuutta vammaisten henkilöiden palveluiden järjestämiseen ja saamiseen, sekä vammais-
ten henkilöiden valinnanvapauteen nykyiseen palvelujärjestelmään verrattuna. Tutkimuksessa hyö-
dynnetään myös kansainvälisiä lähteitä ja esimerkkimaana hyödynnetään Englantia ja siellä tote u-
tettavaa palvelujärjestelmää. Henkilökohtaisesta budjetoinnista olisi tärkeää saada suomalaiseen
palvelujärjestelmään sopiva palvelumalli. Tehtyjen kokeilujen avulla voidaan selvittää palvelun
toimivuutta sekä sen tuomia hyötyjä, haittoja sekä uhkia ja näiden avulla kehittää palvelumallia
toimivammaksi kokonaisuudeksi. Sosiaalityön tutkimuksen kannalta on myös tärkeää tutkia aihet-
ta, koska vammaispalvelut ovat jatkuvan kehityksen alla ja näihin liittyvät olennaisesti valmisteilla
olevat lainsäädännön uudistukset sekä suunnitteilla olevat muutokset sosiaali- ja terveydenhuollon
palveluissa.
Toteutan tutkimukseni kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Kuvaileva kirjallisuuskatsaus on yksi
yleisesti käytetyistä kirjallisuuskatsauksen perustyypeistä. Kuvaileva kirjallisuuskatsaus on yleis-
katsauksellinen, käytettävät aineistot ovat hyvin laajoja eikä metodiset säännöt rajaa aineiston valin-
taa. Kuvailevan kirjallisuuskatsauksen avulla tutkittavaa ilmiötä pystytään kuitenkin kuvailemaan
laajaa - alaisesti sekä luokittelemaan ilmiöitä ja niiden ominaisuuksia (Salminen 2011, 6).
Käytän lähteinä erilaista kirjallisuutta, artikkeleita, sosiaalialan aikakausilehtiä, sekä teen aiheesta
hakuja eri tietokannoista. Etsin sopivia lähteitä myös raporteista joita on tehty aiheeseen liittyen,
esimerkiksi hankkeista jotka liittyvät henkilökohtaiseen budjetointiin. Etsin lähteistä tietoa, jonka
avulla vastaan tutkimuskysymyksiini. Henkilökohtainen budjetointi on suhteellisen uusi palvelu-
malli Suomessa, joten siitä ei ole paljoa kotimaista kirjallisuutta. Sen sijaan ulkomaista kirjallisuutta
löytyy enemmän, koska henkilökohtaisen budjetoinnin palvelumalli on ollut jo pidempään maail-
4
malla käytössä. Aiheeseen liittyen Suomessa on toteutettu erilaisia hankkeita jotka ovat edistäneet
merkittävästi henkilökohtaisen budjetoinnin käyttöönottoa. Osa hankkeista on jo toteutettu ja osa on
tälläkin hetkellä toteutusvaiheessa.
5
2 VAMMAISPALVELUIDEN YLEISET PERIAATTEET
2.1 Sosiaalityön arvot ja eettiset periaatteet
Tässä kappaleessa kuvataan sosiaalihuollon oikeusperiaatteita, sosiaalityön eettisiä periaatteita, so-
siaali- ja terveyspalveluja Suomessa, niiden hallintoa, rahoitusta ja kustannusten jakautumista sos i-
aali- ja terveydenhuollon palveluissa, palvelujen järjestämisvastuuta sekä näiden valvonnasta va s-
taavia tahoja. Kuvauksen tarkoituksena on selventää erilaisia sosiaalihuollon periaatteita, joita sosi-
aalihuollossa työskentelevien tulee noudattaa asiakkaiden kanssa työskenneltäessä. Oikeusperiaa t-
teet ohjaavat vahvasti asiakastyötä sekä auttavat toteuttamaan muun muassa asiakkaiden valinna n-
vapautta sekä oikeudenmukaisuutta sosiaalihuollossa.
Sosiaalialalla toimivan ammattihenkilön toiminta tulee perustua ihmisoikeuksien sekä ihmisarvon
kunnioittamiseen. Kaikilla ihmisillä on oikeus arvokkaaseen elämään, koskemattomuuteen sekä
henkilökohtaiseen vapauteen. Jokaisella ihmisellä on ihmisyyden perusteella ihmisoikeuksiin. Ih-
misoikeudet eivät voi olla riippuvaisia siitä, miten henkilö käyttäytyy tai toimii. Työssään sosia a-
lialan työntekijän tulee kunnioittaa sekä edistää ihmisoikeuksia, jotka ovat myös perusoikeuksia
(Heikkinen 2017, 11).
Sosiaalityössä työntekijä joutuu kohtaamaan monenlaisia eri tilanteita, joka edellyttää työntekijältä
kykyä pohtia asioita sosiaalialalla määriteltyjen arvojen mukaisesti. Käsitteenä ammattietiikka on
laajempi kuin lait sekä erilaiset ohjeet, koska se ohjaa kaikkea ammatillista toimintaa sekä siihen
liittyviä valintoja sekä ratkaisuja. Ammattieettinen pohdinta työyhteisössä koskee kaikkia siellä
työskenteleviä henkilöitä. Työntekijän ominaisuuksiin kuuluu ammattieettinen valmius sekä siihen
liittyvä harkinta. Ammattietiikan lähtökohdat sekä keskeiset periaatteet ovat sosiaalisen oikeuden
mukaisuus, ihmisoikeudet sekä ihmisarvo. Sen tavoitteena on edistää asiakkaiden hyvän elämän
toteutumista (Talentia –lehti 24.3.2017).
Ammattietiikan merkitys korostuu entisestään meneillään olevassa vahvassa yhteiskunnallisessa
muutoksessa. Nykyään sosiaalialan ammattilaiselta edellytetään ammattihenkilölain edellyttämää
koulutusta työhön ja heidän toimintaansa valvotaan aktiivisesti. Työntekijältä odotetaan jatkuvaa
oman osaamisen kehittämistä sekä päivittämistä. Eettisen osaamisen taito kehittyy työtä tekemällä
sekä kohtaamalla erilaisia tilanteita työssään. Ammattilainen ei voi työssään korostaa pelkästään
6
omia arvojaan, vaan hänen tulee kunnioittaa asiakkaan tekemiä omia valintoja koska hänellä on
siihen oikeus. Edellyttäen kuitenkin sitä, että asiakkaan tekemät valinnat eivät uhkaa muiden etuja
tai oikeuksia. Ammattihenkilön tulee työssään puolustaa asiakkaan ihmisarvoa sekä ihmisoikeuksia.
Hänen tulee samalla pohtia sekä kyseenalaistaa omaa toimintaansa asiakastyössä sekä yhteiskunnal-
lista päätöksentekoaan. Edellä mainitut asiat ovat sosiaalityön kriittisessä ytimessä ja siksi sosiaali-
työ eroaakin monista muista ammateista merkittävästi (Heikkinen 2017, 3).
Ammattihenkilön työssä ammattietiikka ohjaa harkintavallan käyttöä ja sen tulee olla osana ammat-
tikäytäntöä. Päätökset joita ammattihenkilö työssään tekee, eivät tulisi perustua pelkästään kok e-
mukseen ja tietoon, vaan eettinen pohdinta kuuluu osana päätöksentekoprosessiin. Sosiaalialalla
työskentelevällä ammattihenkilöllä on vastuu omista eettisistä ratkaisuistaan ja valinnoistaan amma-
tinharjoittamisen yhteydessä. Ammattieettinen harkinta onkin keinojen, valintojen, kohteiden ja
seurausten käsittelyä sekä tutkimista ammatilliseen toimintaan liittyen. Työyhteisöissä eettinen har-
kinta vaatii yhdessä keskustelemista sekä pohtimista. Ammattihenkilön omaa toimintaa tulee pohtia
ja arvioida kriittisesti useista eri näkökulmista. Sosiaalialan ammattietiikka pyrkii sen tavoitteiden
mukaisesti etsimään ratkaisuja, niiden löytämistä sekä niistä valitsemista. Etiikan sekä arvojen filo-
sofisena perustana on eettisen keskustelun jäsentäminen sekä myös lähtökohtana sosiaalityölle tie-
teenalana sekä ammattina (Heikkinen 2017, 25).
Ammattieettisistä velvoitteista on säädetty tarkemmin 4§:ssä sosiaalihuollon ammattihenkilölaissa.
Ammatillisen toiminnan päämääränä sosiaalihuollossa on sosiaalisen toimintakyvyn, osallisuuden
sekä yhdenvertaisuuden edistäminen ja hyvinvoinnin lisääminen. Päämääränä on myös ehkäistä
asiakkaiden syrjäytymistä. Sosiaalihuollossa työskentelevällä ammattihenkilöllä on velvollisuus
noudattaa ammattiasemassaan tätä lakia (Heikkinen 2017, 25).
2.1.1 Ihmisarvo
Yhteiskunnan inhimillistä perustaa kuvastaa ihmisarvon loukkaamattomuus. Tätä oikeutta tulee
vaalia valtion tahdosta sekä oikeusjärjestyksestä riippumattomana. Ihmisarvon loukkaamattomuus
voidaan mieltää myös eräänlaiseksi tasa-arvo oikeudeksi joka asettaa kaikki yhdenvertaiseen ase-
maan. Sosiaaliturvan säännöksistä ihmisarvoa koskettavat lähinnä ne säännökset, joilla pyritään
turvaamaan välttämätön toimeentulo sekä huolenpito. Samalla se muodostaa myös esteen joillekin
aktiivisille toimenpiteille. Esimerkiksi geenimanipulaatioilla, aborteilla sekä hedelmöityshoido illa
7
on yhteys ihmisarvon loukkaamattomuuteen. Pelkästään kyse ei ole vain kunnioittamisvelvollisuu-
desta julkisen vallan perusoikeuksista, vaan myös suojaamisvelvollisuudesta. Perustuslaissa ihmis-
arvo esiintyy 1§:n lisäksi, ovat § 7, 9 ja 19. Perustuslain 19§:ssä viimeiseksi tasoksi on asetettu ih-
misarvoisen elämän turvaaminen. Yhteisenä piirteenä säännöksille voidaan pitää kiinnittymistä ih-
misyyden perustaan sekä inhimilliseen kohteluun (Arajärvi 2011, 19).
Kaikilla tulisi olla tasavertaisesti yhtäläinen oikeus terveyteen, elämään, ravintoon, liikkumiseen,
asumiseen, ihmissuhteisiin, sosiaaliseen osallisuuteen sekä itsemääräämiseen. Tämä ei kuitenkaan
aina toteudu, esimerkiksi rikkaat voivat saada parempaa kohtelua kuin köyhät. Yksilön hyvinvoin-
nin kannalta kulttuuriset, ympäristölliset sekä yhteiskunnalliset tekijät ovat ratkaisevampia kuin
henkilökohtaiset ominaisuudet, teot tai valinnat. Kyseenalaista on se, että vaarantavatko yksilöiden
henkiset tai ruumiilliset erityispiirteet, yksilön tasavertaisuutta sosiaaliseen osallisuuteen riippumat-
ta käytännöistä, rakenteista tai olosuhteista, jotka yhteiskunnassamme vallitsevat (Vehmas
4.12.2013).
Jotta sosiaalisesti luotuja haittoja voidaan poistaa, täytyy niitä luokitella yleisesti hyväksyttävästi
olevilla säännöillä, jotta niitä voidaan poistaa. Syrjinnän tunnistaminen on paremmin mahdollista,
kun meillä käytössämme kriteerit määrittelylle. Jotta yhteiskunnallisesti luotuja haittoja voidaan
poistaa, edellyttää se vammaisten ihmisten tunnistamista, se taas ede llyttää että heidän vammansa
tunnistetaan. Muista vähemmistöidentiteeteistä vammaisuus poikkeaa sekä eettisesti, poliittisesti
että taloudellisesti (Vehmas 4.12.2013).
Vammoihin liittyy ei- toivottava ulottuvuus, mutta se ei anna perustetta vammaisten ihmisten iden-
titeetin väheksymiselle. Vammaistutkimuksessa ei voida välttää normatiivisten kysymysten tarka s-
telua oikeasta tai väärästä, hyvästä tai pahasta. Yhteiskuntatieteisiin tämä pätee laajasti, koska ym-
märrys sosiaalisista ilmiöistä ilman niihin liittyvää tarkastelua normeista ja arvoista ei tee oikeutta
kyseisille ilmiöille. Yhteiskunnallisen vammaistutkimuksen tehtävänä on tuottaa tietoa niistä a r-
voista, käytännöistä, ideologioista ja poliittisista ratkaisuista, jotka luovat kehyksen vammaisten
ihmisten elämälle. Artikkelin loppupuolella Vehmas tuo esille, että tarvitaan vielä lisää tietoa siitä,
miksi vammaisten ihmisten asema yhteiskunnassamme on eriarvoinen ja mitkä seikat tähän ilmiöön
ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat edelleen (Vehmas 4.12.2013).
8
2.1.2 Perus- ja ihmisoikeudet
Keskusteluissa, joissa aiheena ovat perus- ja ihmisoikeudet. harvemmin kiinnitetään huomiota vel-
vollisuuksien ja oikeuksien yhteisölliseen luonteeseen. Yksilötasolla velvollisuudet ja oikeudet to-
teutuvat kuitenkin vain yhteisössä. Kun arvioidaan perusoikeuksia ja oikeuksia, on tärkeää että
huomio kiinnitetään myös yksilöiden välisiin suhteisiin sekä oikeuksien keskinäisiin suhteisiin. Yk-
silön oikeuksia toteuttaessa ollaan aina suhteessa toisiin tai toisen henkilön oikeuksiin, ja niiden
oikeuksien rajoittaminen on mahdollista yhteisön tai toisen yksilön hyväksi. Pohdittaessa näitä te e-
moja, nousee esille myös oikeudenmukaisuuden kysymys. Oikeudenmukaisuutta mittaavia peruso i-
keuksia ovat tasa-arvo, yhdenvertaisuus sekä syrjinnän kielto (Arajärvi & Sakslin 2007, 47).
Aaltolan 2010 mukaan kysymykset ihmisoikeuksista nousevat usein silloin kun koetaan, etteivät
oikeudet toteudu. Siinä mielessä ihmisoikeuksiin liittyy paradoksi; mikäli oikeudet toteutuvat, ei
käsitteellä välttämättä ole käytännön merkitystä. Ihmisoikeuksien avulla voidaan tarkastella esimer-
kiksi laillisia ja poliittisia käytäntöjä sekä yhteiskunnallisia epäkohtia (Donnelly 2003.) Niinpä yh-
teiskunnallisissa keskusteluissa ihmisoikeuksilla voi olla merkittäväkin rooli. Erityisesti ihmisoi-
keudet ovat esillä liberaalidemokraattisissa keskusteluissa kun keskusteluiden aiheena ovat ihmisa r-
vo sekä hyvinvointi. Laajassa mittakaavassa ihmisoikeudet liittyvät hyvään elämään, ne myös suo-
jelevat ihmisarvoa ja hyvinvointia. Ne ovat myös universaaleja, tasavertaisia sekä pysyviä. Ihmisoi-
keuksien voidaan katsoa yhdistyvän moraalisiin oikeuksiin sekä laillisiin oikeuksiin (Niemelä 2010,
38, 39).
2.1.3 Oikeudenmukaisuus
Oikeudenmukaisuus on usein toiminnan taustalla vaikuttava arvo, mutta se on myös normatiivinen
käsite. Se ottaa kantaa siihen, kuinka asioiden tulisi olla. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus liittyy
yhteiskunnan sääntöjärjestelmiin, toimintaa ohjaaviin lakeihin sekä instituutioiden tapaan tuottaa
palveluita siten, että kaikkien yhteiskunnan tuottamien palvelujen tarvitsijoille taataan palvelu.
(Herne 2012, 11- 13).
9
Oikeudenmukaisuudesta keskustellaan vilkkaasti yleisesti sekä yksittäistapauksissa sekä sillä määr i-
tellään millä ehdoilla ja minkälaisia eroja voidaan sallia yksilöiden välillä erilaisissa sekä samanlai-
sissa olosuhteissa. Tämä sitoo myös tasa-arvon käsitteeseen sekä ilmentää vahvasti oikeudenmukai-
suuden yhteiskunnallista luonnetta. Yksittäisessä tilanteessa oikeudenmukaisen ratkaisun aikaa n-
saaminen ei välttämättä ole helppoa, mutta siltikään se ei anna perustetta leimata tavoitetta vääräksi.
Tällöin ne tekijät nousevat esille millä oikeudenmukaisuutta voidaan arvioida. Oikeudenmukaisuu-
desta puhuttaessa voidaan puhua myös moraaliperiaatteesta, on oikein, että pyrkii oikeudenmukai-
suuteen. Yhdenvertaisuus ja oikeudenmukaisuus ovat kiinteästi sidoksissa toisiinsa (Arajärvi &
Saksin 2007, 47- 48).
Hyvinvointivaltiossa, kuten suomalaisen yhteiskunnan voidaan olettaa olevan, oikeudenmukaisuus
voidaan nähdä instituutioiden hyveenä. Tässä instituutioilla tarkoitetaan lainsäädäntöön perustuvaa
sosiaaliturvajärjestelmää, joka turvaa kansalaisten hyvinvointia. Vastavuoroisuus on oikeudenmu-
kaisuuden tärkein periaate. Toinen periaate on impartiaalisuus eli yksilön toiminnan puolueeton
arviointi. Kolmas oikeudenmukaisuuden periaate on heistä huolehtiminen, jotka eivät siihen itse
kykene (Yeung, Saari & Lagerspetz 2007, 12 - 15).
2.1.4 Tasa – arvo ja yhdenvertaisuus
Käsitteenä tasa-arvo on laaja-alainen ja sen yksiselitteinen määrittely lienee mahdotonta. Tasa-
arvoministeri Stefan Wallinin määritelmä vuodelta 2010 kuuluu: ”kun puhutaan sukupuolten väli-
sestä tasa-arvosta, on se, että kaikilla pojilla, tytöillä, miehillä ja naisilla täytyy olla täsmälleen
samanlaiset edellytykset elämän kaikilla aloilla ja alueilla”. Peruskoulun seitsemännen luokan op-
pilaanohjauksen oppikirjassa tasa-arvo määritellään yhdenvertaisuudeksi sekä niin tärkeäksi asiaksi,
että siitä on säädetty lailla. Historiallinen käsitys naisten ja miesten töistä on edelleen vaikuttamassa
ajatteluun ja tuo haasteita naisen asemaan työmarkkinoilla. (Heikkinen, Kutvonen, Valutie 2016,
155).
Perustuslain 6§:ssä käsitellään yhdenvertaisuusperiaatetta, joka tarkoittaa sitä, että ihmiset ovat yh-
denvertaisia lain edessä. Laissa käsitellään myös syrjintäkieltoa, joka tarkoittaa sitä että ketään ei
saa ilman hyväksyttävää perustetta eri asemaan alkuperän, iän, sukupuolen, kielen, mielipiteen, us-
konnon, vakaumuksen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvä syyn perusteella
(Kantola; Nousiainen & Saari 2012, 143).
10
2.1.5 Itsemääräämisoikeus
Sosiaalihuoltoa suunniteltaessa on huomioitava ja kunnioitettava asiakkaan itsemääräämisoikeut-
taan. Kun palveluita suunnitellaan ja toteutetaan, asiakkaalla on oikeus niitä koskeviin olla mukana
tässä prosessissa. Joskus on tilanteita, milloin asiakas ei itse kykene ilmaisemaan omaa tahtoaan tai
toiveitaan. Tällöin on kuultava hänen laillista edustajaansa tai omaista, jotta asiakkaan oma tahto ja
toiveet saataisiin selvitettyä. Asiakkaan ollessa alaikäinen, toive tulee ottaa huomioon iän ja kehi-
tystason mukaisesti (Sosiaali- ja terveysministeriö.) Itsemääräämisoikeus kuuluu osana perusoike-
usjärjestelmäämme, sillä turvataan jokaisen ihmisen oikeutta henkilökohtaiseen vapauteen ja kos-
kemattomuuteen. Se on luonteeltaan yleisperusoikeus ja suojaa fyysisen koskemattomuuden lisäksi
myös tahdonvapautta ja itsemääräämisoikeutta (HE 108/2014.)
2.2 Sosiaalihuollon oikeusperiaatteet
Oikeusperiaatteet ovat tarkoitettu normeiksi, jotka ohjaavat asiakastyötä sekä sosiaalihuollon järjes-
tämistä. Lisäksi ne ovat tärkeä osa ammattitaitoa käytännön tehtävissä työskenteleville ammattila i-
sille jotka työskentelevät sosiaalihuollossa. Sosiaalihuollon toimintaperiaatteiksi voidaan luetella
normaalisuus, palveluhenkisyys, luottamuksellisuus, valinnanvapaus, ennaltaehkäisy, salassapito
sekä omatoimisuuden lisääminen (Kettunen, Ihalainen, Heikkinen 2004, 36.)
Normaalisuuden periaatetta toteutetaan siten, että kunnioitetaan asiakkaan itsemääräämisoikeutta
sekä välttämällä työntekijöiden holhoavaa asennetta. Vaikka asiakkaiden tarpeet ja toiveet poik-
keaisivatkin keskimääräisestä normista, kohdeltaisiin heitä siitä huolimatta tasavertaisesti muiden
kanssa. Tätä periaatetta voi olla erityisen haastavaa noudattaa esimeriksi niissä tilanteissa, kun asi-
akkaan kulttuuritausta, kieli, ulkoinen olemus tai muu sellainen poikkeaa ”tavanomaisesta” asiak-
kaasta. Toisekseen tähän voi vaikuttaa myös työntekijän omat lähtökohdat. Normaalisuus edellyttää
käytännön tasolla moniarvoisuuden hyväksymistä sekä suvaitsevaisuutta. Periaatteena normaalisuus
tarkoittaa sitä, että palveluja järjestetään niin pitkään kuin ne nähdään tarkoituksenmukaisina ja
niitä on mahdollista järjestää kaikille kuntalaisille (Kettunen, Ihalainen, Heikkinen 2004, 36).
Valinnanvapaus toimintaperiaatteena tarkoittaa sitä että viime kädessä asiakas päättää omista palve-
luistaan. Hän saa itse päättää, minkälaisia palveluja haluaa, missä laajuudessa sekä kuinka usein
palveluja tarvitsee. Yhteiskunta tarjoaa ja järjestää erilaisia palveluja, mutta asiakkaan ei ole pakko
11
näitä käyttää ja halutessaan hän voi kieltäytyä vastaanottamasta palveluita. Joskus voi olla kuitenkin
sellaisia tilanteita, jossa ainoaksi vaihtoehdoksi jää tahdonvastainen hoito. Tästä on olemassa tarkat
määritelmät erityislainsäädännössä koskien sosiaali- ja terveyshuoltoa (Kettunen, Ihalainen, Heik-
kinen 2004, 36, 37).
Asiakassuhteiden tulee aina perustua ehdottomaan luottamuksellisuuteen. Luottamus näkyy esimer-
kiksi niin, että asiakas luottaa työntekijän ammattitaitoon sekä hänen sitoutumisena asiakastyöhön.
Erityisesti se tarkoittaa työntekijän ehdottomana vaitiolovelvollisuutena niin, etteivät asiakkaiden
asiat leviä eteenpäin missään tapauksessa. Luottamus perustuu myös avoimuuteen sekä hie notuntei-
suuteen. Erilaisten ongelmien syntyä voidaan kuvata prosessina, tästä esimerkkinä syrjäytyminen.
Tämä ei tapahdu hetkessä, vaan useimmiten kyse on pidemmältä ajalta kasautuneista ongelmista
sekä kierteestä jota on vaikea katkaista. Mitä aikaisemmin asiakasta päästään auttamaan ja tuke-
maan, mahdollisuudet katkaista ongelmien kierre on parempi (Kettunen, Ihalainen, Heikkinen 2004,
37 - 39).
Suomalaisen sosiaaliturvan keskeisenä oikeusperiaatteena on, että asiakasta autetaan auttamaan
itseään eli toisin sanoen tuetaan häntä omatoimisuuteen. Silloin on tärkeää että tiedetään ja tunniste-
taan asiakkaan sen hetkiset voimavarat. Käytännön asiakastyössä omatoimisuuden tukemisessa on
tärkeää että työntekijä osaa työskennellä hienovaraisesti sekä on tilanneherkkä ja osaa toimia tilan-
teen vaatimalla tavalla. Omatoimisuutta tuetaan muun muassa kannustamalla, neuvomalla, ohja a-
malla sekä järjestetään riittävät ja tarvittavat tuet sekä palvelut (Kettunen, Ihalainen, Heikkinen
2004, 39 - 41).
Sosiaalihuollossa työskennellään ihmisten kanssa läheisessä kontaktissa, ammattitaito perustuu laa-
jaan sekä monipuolisesta tietämyksestä ihmisistä fyysisenä, psyykkisenä, sekä sosiaalisena koko-
naisuutena. Sosiaalialalla käytetään tiettyjä työmenetelmiä sekä tarvitaan erilaisia taitoja, mutta en-
nen kaikkea tärkeitä taitoja ovat oikea asenne sekä työote sosiaalityöhön. Työntekijä työskentelee
yksilöiden kanssa, mutta samanaikaisesti sovittaa työhön yhteiskunnallista näkökulmaa(Kettunen,
Ihalainen, Heikkinen 2004, 39 - 41).
12
2.3 Palvelujen järjestäminen ja rahoitus
Rahoitusta tarkastellaan tässä tutkielmassa erityisesti vammaisten henkilöiden oikeuksien sekä it-
semääräämisen kannalta. Näkökulma on tärkeä myös velvollisuuksien kannalta, mutta tarkasteluni
keskittyy ennen kaikkea vammaisten ihmisten oikeuksiin.
Alun perin sosiaalipalvelut oli tarkoitettu korjaamaan sellaisten henkilöiden asemaa, ketkä elävät
ongelmallisessa elämäntilanteessa. Palvelut ovat kohdistuneet köyhiin sekä vammaisiin henkilöihin
sekä eri tavalla sellaisten henkilöiden kohdalla, ketkä ovat suojan ja huollon tarpeessa. Palvelujen
kehittämistä voidaan kutsua hyvinvointivaltiolliseksi kehittämiseksi joka on muuttanut sosiaalipa l-
velujen suuntaa niin että palvelujen kohdistuminen erityisryhmien lisäksi kohdistuu myös yleisesti
koko väestöön. Nykyisin sosiaalihuolto jakautuukin niin että on olemassa yleiset sosiaalipalvelut
sekä joidenkin väestöryhmien erityispalveluihin. Sosiaalipalvelujen yleislaki on sosiaalihuoltolaki,
jonka mukaan sosiaalipalveluja järjestetään (Arajärvi 2011 3, 4, 33, 34).
Laki sisältää säännöksiä mm. sosiaalityöstä ja erilaisista neuvontapalveluista ja joistakin vammais-
ten etuuksista. Sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista on annettu erikseen laki 812/200,
sosiaalihuollon asiakaslaki, jossa erityisesti käsitellään käyttäjän asemaa sosiaalihuollossa. Sosiaali-
huoltoon on kiinteässä yhteydessä myös monen muun alan lainsäädäntö. Vastuu julkisista Sosiaali-
ja terveyspalvelujen järjestämisestä on lain nojalla pääosin annettu kunnille. Menettely koskee so-
siaali- ja terveyspalveluja sekä opetuspalveluja perusopetuksen suhteen. Järjestämisvastuu on henk i-
lön kotikunnassa (Arajärvi 2011 3, 4, 33, 34).
Kotikunnan määräytymisestä säädetään tarkemmin kotikuntalaissa (201/1994). Kunta voi halutes-
saan tuottaa palvelut itse tai voi antaa tehtävän toiselle kunnalle tai muulle palveluntuottajalle. Näis-
tä säädetään erikseen kuntalaissa (365/1995) 2§ sekä sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja
valtionavustuksessa annetussa laissa (733/1992) 4§. Muiden kuntien kanssa yhteistyössä kuntayh-
tymän perustaminen on myös mahdollista (Arajärvi 2011 3, 4, 33, 34).
Erilaiset palvelut ja tuet kustannetaan suurelta osin verovaroin. Tämä tarkoittaa sitä että laaja sos i-
aaliturva edellyttää suhteellisen korkeaa verotusta. Valtion on perittävä monenlaisia veroja ka-
nasalisilta, yrityksiltä sekä yhteisöiltä. Verotuksesta onkin käyty oikeudenmukaisuuskeskustelua,
koska yleensä ne henkilöt ketkä joutuvat maksamaan eniten veroa käyttävät vähiten julkista sosia a-
liturvaa ja sitten taas ne ketkä maksavat vain vähän veroa, voivat olla sosiaaliturvan suurkuluttajia.
13
Sosiaaliturvasta tulisi olla jotain hyötyäkin siinä mielessä että hyvätuloiset suostuisivat korkeaan
verotukseen. Hyöty jonka laaja sosiaaliturva tuo yhteiskuntaamme, näyttäytyy turvallisuuden tun-
teena, tukina sekä palveluina (Kettunen, Ihalainen, Heikkinen 2004, 31, 32).
Sosiaaliturvasta osa rahoitetaan pienillä asiakasmaksuilla sekä omavastuuosuuksilla. Nämä eivät
kata kuin pienen osan kuluista esimerkiksi päivähoitomaksuissa tai terveydenhuollon maksuista,
mutta näistä rahoista osa suunnataan kuitenkin niille, jotka näitä palveluja käyttävätkin. Keskeinen
sosiaalipalvelujen rahoittaja on Raha-automaattiyhdistys. Vuotuiset tuotot jaetaan hallituksen to i-
mesta yleishyödyllisille yhteisöille joiden tärkeimmät toimialat ovat vanhus- ja vammaispalvelut,
lastensuojelu- ja nuorisotyö, lomatyö sekä päihdetyö. Mannerheimin lastensuojeluliitto, Vanhustyön
keskusliitto sekä Suomen punainen risti ovat esimerkkejä raha-automaattiyhdistyksen tukea saavista
järjestöistä. Sosiaalimenoja rahoitetaan osin myös muiden tuottojen tai lainarahan avulla (Kettunen,
Ihalainen, Heikkinen 2004, 31, 32).
Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionavustuksesta annetun lain mukaan valtion-
avustusta voidaan myöntää kansallisten kehittämisohjelmien toteuttamiseksi määrärahojen puitteis-
sa sellaiseen kehittämishankkeeseen, jossa mukana on useita kuntia tai kuntayhtymiä. Tällaiset
hankkeet tulee toteuttaa tavoitteiden mukaan, jotka sosiaali- ja terveyspoliittisten tavoitteiden sekä
alueellisten kehittämistarpeiden mukaan. Erilaisiin perustamishankkeisiin voidaan myös myöntää
valtionavustusta silloin, kun voidaan perustellusti osoittaa että hanke on välttämätön ja sen avulla
pystytään turvaamaan kunnan tai kuntayhtymän sosiaali- ja terveyspalvelut. Tästä on myös säädetty
erikseen sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionavustuksesta annetussa laissa. Alue-
hallintovirasto vaatii kunnilta selvitystä toteutuneista hankkeista sekä kustannuksista, jonka jälkeen
se vahvistaa lopullisen valtionavustuksen (Arajärvi 2011, 541).
2.4 Sosiaali- ja terveyspalvelujen hallinto
Suomessa sosiaali- ja terveyspalveluiden toimivuudesta vastaa sosiaali- ja terveysministeriö. Lisäksi
se määrittelee suuntaviivat palvelujen kehittämiselle, ohjaa uudistusten toteuttamista sekä valmiste-
lee lainsäädännön. Ministeriön tehtävänä on myös valvoa miten palvelut toteutuvat ja miten laaduk-
kaita ne ovat. Lisäksi sen tulee tehdä yhteistyötä valtioneuvoston, eduskunnan sekä muiden yhteis-
työkumppaneiden kanssa (Kettunen, Ihalainen, Heikkinen 2004, 30).
14
Kansalaisten oikeudet suomessa ovat turvattu perustuslaissa. Tästä laista lähtevä velvoite julkiselle
vallalle on edistää kansalaisten terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta. Lain mukaan jokaisella
kansalaisella on oikeus välttämättömään huolenpitoon ja toimeentuloon mikäli hän ei pysty turva a-
maan itselleen turvaa ja ihmisarvoista elämää. Perustuslain mukaan jokaisella on myös oikeus saada
riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Näistä palveluista ovat vastuussa kunnat. Suomen kansantalo u-
den kannalta sosiaali- ja terveydenhuollolla on suuri merkitys. Koko työllisestä väestöstä alalla
työskentelee noin 350 000 henkilöä. Viime vuosien sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannuskehityk-
seen on vaikuttanut kunnan toteuttamat organisatoriset sekä toiminnalliset mallit. Kustannusrake n-
teeseen vaikuttaa myös eri kuntien väestörakenne (S tenvall & Virtanen 2012, 11, 12).
Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla toimivat myös suuret itsenäiset virastot ja laitokset.
Nämä tuottavat erilaista tutkimustietoa muun muassa pohjaksi päätöksenteolle sosiaali- ja terveys-
politiikan linjauksiin sekä lainsäädännön valmisteluun. Näitä yksiköitä ovat Kansanterveyslaitos,
lääkelaitos, Stakes, Terveydenhuollon oikeusturvakeskus sekä sosiaali- ja terveydenhuollon tuote-
valvontakeskus. Löyhemmin sidoksissa olevat Eläketurvakeskus, työterveyslaitos sekä Kela lask e-
taan myös Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalaan. Kokonaisuudessaan nämä toimintayksiköt
tukevat sosiaalipolitiikan kehittämistä. Perusturvalautakunta joka on perustettu Sosiaali- ja terveys-
ministeriön yhteyteen, käsittelee valitukset jotka koskevat välttämättömien peruspalvelujen järje s-
tämistä kunnissa (Kettunen, Ihalainen, Heikkinen 2004, 30, 31).
Sosiaali- ja terveysministeriön alaisuudessa tai yhteydessä toimii myös itsenäisiä neuvottelukuntia
ja lautakuntia. Näistä esimerkkinä voi mainita työttömyysturvalautakunnan, kuntatarkastuslauta-
kunnan sekä työsuojelupiirin. Lääninhallitukselle on määritelty omat tehtävänsä, joita ovat esimer-
kiksi tarkastaa, arvioida sekä seurata sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tuotantoa, kehitystä
sekä rakennetta. Lisäksi läänihallitus seuraa ammattityöntekijöiden toimintaa kunnissa sekä yksityi-
sillä sektoreilla jotka tuottavat sosiaali- ja terveyspalveluja. Läänihallitukset päättävät myös luvista
ja valvonnasta jotka koskevat sosiaali- ja terveydenhuoltoa (Kettunen, Ihalainen, Heikkinen 2004,
30, 31).
15
2.5 Palvelujen valvonta ja ohjaus
Perustana sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmälle on kunnallinen sosiaali- ja terveydenhuolto
joka on toteutettu valtion tuella. Yksityiset yrittäjät tuottavat palveluja julkisen sektorin ohella. Näi-
den lisäksi Suomessa toimii myös laajalti eri sosiaali- ja terveysjärjestöjä jotka tuottavat maksullisia
sekä maksuttomia palveluja. Sosiaali- ja terveysministeriön tehtäviin kuuluu valmistella lainsäädän-
töä sekä ohjata sen toteutumista. Lisäksi se ohjaa ja johtaa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen
kehittämistä sekä näiden toimintapolitiikkaa. Tehtävänä on myös määritellä suuntaviivat sosiaali- ja
terveyspolitiikalle, valmistella keskeisimmät uudistukset ja ohjata näiden toteutumista sekä yhtee n-
sovitusta. Sosiaali- ja terveysministeriön tehtävänä on myös vastata poliittisen päätöksenteon yhte-
yksistä (Sosiaali- ja terveysministeriö 10.10.2017).
Sosiaalihuollossa valtakunnallisena ohjaus- lupa ja valvontaviranomaisena toimii Valvira. Silloin
kun palveluntuottajat toivat useamman kuin yhden aluehallintoviraston alueella, toimintaluvan voi
myöntää heille Valvira. Mikäli palveluntuottaja toimii vain yhdellä aluehallintoviraston alueella, voi
luvan myöntää aluehallintovirasto. Aluehallintovirastojen tehtävänä on ohjata ja valvoa sosiaali-
huollon toimintaa, heidän lisäkseen ohjaus- ja valvonta a harjoittavat myös kunnat. Tavoitteena on
että sosiaalihuollon lupahallinto olisi mahdollisimman yhdenmukainen koko maassa, ja jotta tämä
toteutuisi, Valvira ohjaa aluehallintovirastoja. Valvira ja aluehallintovirastot sopivat työnjaon val-
vontaohjelmassa kuvattujen kuntien sekä eri toimintayksiköiden valvonnasta ja toteuttavat tämän
suunnitelman mukaisesti. Ensisijaisesti kantelut jotka koskevat sosiaalihuoltoa, käsitellään alueha l-
lintovirastoissa. Joissain tapauksissa Valvira voi käsitellä kantelun. Tällaisia tapauksia ovat muun
muassa sellaiset kantelut missä kysymys on laajakantoisesta periaatteellisesta asiasta tai vireillä
olevasta valvonta-asiasta (Valvira –www- sivut).
16
3 VAMMAISPALVELUT VAMMAISTEN OIKEUKSIEN EDISTÄJÄNÄ
3.1 Vammaisuuden määritelmä vammaispalveluissa
Vammaisuuden määrittely ei ole mitenkään yksiselitteistä, koska jo eri palveluita myönnettäessä
vammaisuutta määritellään eri tavoin. Esimerkkinä vaikeavammaisille tarkoitettu kuljetuspalvelu,
jota järjestettäessä vaikeavammaisena pidetään sellaista henkilöä joka jolla on joitakin sellaisia er i-
tyisiä vaikeuksia liikkumisessa sairauden tai vamman vuoksi, ettei voi käyttää julkisia joukkoli i-
kennevälineitä niin, ettei hänelle synny siitä kohtuuttoman suuria vaikeuksia. Suoritettaessa taas
asunnon muutostöitä tai asuntoon kuuluvien laitteiden ja välineiden asennusta asuntoon, vaike a-
vammaisena pidetään sellaista henkilöä jolle omatoiminen suoriutuminen, ja liikkuminen vakitui-
sessa asunnossa tuottaa erityisiä vaikeuksia vamman tai sairauden vuoksi (Räty 2017, 304, 481).
Näkökulma vammaisuudesta on siis eri erilaisia palveluja myönnettäessä.
Vammaisuutta märitellään eri tavoin, josta muutama esimerkki kuvailtu tässä kappaleessa. Lisäksi
kuvataan vammaisille tarkoitetut palvelut ja avataan lyhyesti että millaisia palvelumuotoja vammai-
sille on tällä hetkellä olemassa sekä keskeiset lait mitä vammaispalveluja myönnettäessä sovelle-
taan. Kappaleessa kuvaillaan ja erotellaan subjektiivisiksi määritellyt palvelut sekä sellaiset palvelut
mitkä ovat määrärahasidonnaisia. Vammaispalvelulaki takaa vammaisille nämä palvelut, ja subjek-
tiiviset palvelut on myönnettävä kunnan määräämistä määrärahoista riippumatta.
Vammaispalvelujen saaminen tähän asti on ollut hyvin diagnoosipohjaista ja uuden lakiehdotuksen
myötä palvelujen saaminen määrittyisi jatkossa enemmän toimintakyvyn perusteella, eikä diagnoo-
sin. Tämä helpottaisi palvelujen saamista varsinkin niille henkilöille jotka ovat niin sanotusti ”väliin
putoajia”, sellaisia henkilöitä kenellä on runsaasti erilaisia toimintakyvyn haittoja, mutta ei sellaista
diagnoosia joka oikeuttaisi vammaispalvelujen saamiseen. Suomessa erilaiset järjestöt ajavat va m-
maisten etuja ja niillä on merkittävä asema vammaisten ihmisten elämässä, heitä koskevien palvelu-
jen suunnittelussa sekä heidän oikeuksiensa ajamisessa.
Kappaleen lopussa on avattu vammaisten oikeuksien sekä valinnan vapauden kehityksen lähtökoh-
tia. Nämä ovat hyvin merkittäviä ja oleellisia asioita vammaisten oikeuksien sekä myös vammaispa-
lelujen kehittymisen kannalta.
17
Kaikissa yhteiskunnissa kaikkina aikoina on esiintynyt ja tulee esiintymään vammaisuutta. Va m-
maisten määrä vaihtelee ja siihen vaikuttaa vammaisuuden määrittelyn tavat sekä yhteiskunnallinen
tilanne. Nykyisin vammaisuuden määrittely tapahtuu tarkastelemalla sitä, minkälaisia rajoituksia
toimintakyvyssä vamma aiheuttaa ihmiselle siinä elinympäristössä, missä hän on. Vammasta aihe u-
tuu sosiaalista haittaa, joka on riippuvainen ympäröivästä yhteiskunnasta. Vammaiseksi henkilöksi
voidaan katsoa myös sellainen henkilö, jolla on pitkäaikaisia tai pysyviä rajoitteita toiminnassa ja
hänellä on vaikeuksia suoriutua omassa elinympäristössään tavanomaisista elämäntoiminnoista.
(Malm, Matero, Repo, Talvela 2012, 9, 12).
Olipa ihminen sitten fyysisesti vammainen tai kehitysvammainen, on hän ennen kaikkea oma yksilö
ainutlaatuisineen piirteineen. Tämän vuoksi ei häntä voida minkään määrittelyn avulla täydellisesti
kuvata. Vamma ei välttämättä ole edes kovinkaan merkittävä asia, se on ainoastaan yksi häntä luon-
nehtiva seikka. Määritelmien avulla voidaan paremmin auttaa huomaamaan mahdolliset erityista r-
peet tai saamaan osalliseksi yhteiskunnan tukitoimiin tai palveluihin. Nykyään vammaiset osallistu-
vat entistä aktiivisemmin ja näkyvämmin yhteiskunnan erilaisiin toimintoihin yhdenvertaisesti mui-
den ihmisten kanssa. Tämä osoittaa parhaiten sen, että kaikki ihmiset ovat erilaisia joilla on osin
samanlaiset ja osin erilaiset tarpeet ja toiveet. Olennainen ihmisiä erottava tekijä ei siis ole vamma
tai vammattomuus (Malm, Matero, Repo, Talvela 2012, 9, 12).
Vammaisuutta voidaan käsitellä yksilön tilana sekä kokemuksena ja sosiaalipoliittisena ja yhteis-
kunnallisena kysymyksenä. Vammaisille tehdään erilaisia suunnitelmia ja toimintaohjeita, joiden
laatiminen edellyttää täsmennyksiä yksilön toimintakyvystä sekä toimintamahdollisuuksista. Joka i-
nen vammainen henkilö tulisi nähdä yksilönä. Maailman terveysjärjestö WHO on määritellyt va m-
maisuuden niin, ettei elimistön vaurio yksinään merkitse toimintakyvyn rajoitusta. Joillekin henki-
löille se voi kuitenkin aiheuttaa vajavuutta toiminnassa joka voi johtaa siihen, että se voi yksilön
elinolosuhteissa aiheuttaa rajoitteita. Olosuhteiksi voidaan mainita ympäristö- ja yhteisötekijät joi-
den toimivuus ovat merkittäviä vammaisen henkilön arjessa. Vammattomuuden ja vammaisuuden
välille ei voida vetää selkeää rajaa (Räty 2017, 249, 250.) Nykyisin vammaisuutta arvioidaan to i-
mintakyvyn rajoitusten perusteella jotka ovat vamman aiheuttamia. Lisäksi sitä arvioidaan myös
lääketieteellisin, psykologisin sekä tilastollisten määrittelyjen avulla (Kettunen, Ihalainen & Heik-
kinen 2004, 142.)
18
Maailman terveysjärjestön WHO määrittelee älyllisen kehitysvammaisuuden tavalla, jossa tarkoite-
taan tilaa, missä henkisen suorituskyvyn on estynyt tai epätäydellinen. (Kaski, Manninen, Pihko
2012, 16.) WHO:n laatiman raportin (World Report Disability 2011) mukaan maailman väestöstä
noin 15%:lla esiintyy vammaisuutta sekä erilaisia toiminnan rajoitteita. Tässä sopimuksessa vam-
maisuuden ei katsota pelkästään olevan yksilön ominaisuus, vaan se on vuorovaikutuksessa ymp ä-
röivään yhteiskuntaan sekä siellä esiintyviin asenteisiin ja esteisiin, jotka johtuvat ympäristöstä.
tässä tapauksessa kysymyksessä ei siis ole lääketieteellinen diagnoosipohjainen määrittely. Käsit-
teenä vammaisuus ei myöskään ole muuttumaton. Vammaisiksi luokitellaan ne henkilöt, jolla on
pitkäaikainen ruumiillinen, älyllinen, henkinen tai aisteihin liittyvä vamma joka voi erilaisten este i-
den kanssa vuorovaikutuksessa estää vammaisen henkilön tehokkaan sekä täysimääräisen osallis-
tumisen yhteiskuntaan muiden kanssa yhdenvertaisesti. Vammaisiksi henkilöiksi voidaan määritellä
myös sellaiset henkilöt joilla on pitkäaikainen toimintarajoite jonka vaikeusaste vaihtelee (Räty
2017, 36).
Vammaisuus ilmiönä on sosiaalinen konstruktio joka voi ajan kuluessa irtautua fysikaalisista omi-
naispiirteistä, joita ihmisillä on. Se ei ole selitettävissä pelkästään fysiologisilla ja biologisilla tek i-
jöillä, vaan siihen liittyy usein hyvin yleisiä mekanismeja ja sosiaalisia rakenteita. Niin sanotusti
vammaisuus on alkanut elää omaa elämäänsä. Jotkut yksilölliset piirteet tai toimintatavat saatetaan
tällöin leimata elimellisiksi vammoiksi, vaikka todistettavasti niiden taustalta ei ole kyetty löytä-
mään selvää elimellistä perustaa. Vammaisuuden historialliset juuret sosiaalisena ilmiönä on pa i-
kannettu länsimaissa 1800- luvulle. Tämä selittynee kaupungistumisella, teollisen kapitalismin syn-
nyllä, lääketieteen nousemisella sosiaaliseksi sekä ihmistä koskevan auktoriteetiksi. Nämä erottivat
eri tavoin systemaattisesti vammaiset ihmiset omaksi ihmisryhmäkseen. Vammaiset poikkeavat
monista muista vähemmistöryhmistä eettisesti, poliittisesti sekä taloudellisesti. (Vehmas 2014 10).
3.2 Vammaisille henkilöille tarkoitetut palvelut
Kunnat ovat vastuussa vammaisille järjestettävien palveluiden ja tukitoimien organisoinnista.
Vammaispalvelut ovat yksi osa sosiaalihuoltoa. Sosiaalihuoltolain mukaisesti yksilöasioissa jotka
koskevat sosiaalihuoltoa, päätösvalta kuuluu kuntien valtuustojen nimeämille toimielimille jotka
ovat monijäsenisiä. toimielin koostuu vähintään kolmesta luottamushenkilöstä. Yleensä ottaen to i-
mielimiksi voidaan luetella sosiaalilautakunta, perusturvalautakunta tai sosiaali- ja terveyslautakun-
ta (Räty 2017, 33).
19
Vammaispalvelujen tarkoituksena on edistää vammaisen henkilön edellytyksiä elää ja toimia mui-
den kuntalaisten kanssa mahdollisimman yhdenvertaisesti sekä vähentää vammaisuuden aiheutt a-
mia haittoja ja esteitä. Vaikeavammaiselle henkilölle laaditaan palvelusuunnitelma jossa selvitetään
palveluiden tarve. Vaikeavammaiselle henkilölle tarkoitettuja palveluita ovat -kuljetus- ja saattaja-
palvelut, henkilökohtainen apu, päivätoiminta, asunnon muutostyöt, palveluasuminen sekä muut
välttämättömät palvelut joita vammainen henkilö tarvitsee suoriutuakseen tavanomaisen elämän
toiminnoista (Räty 2017, 33).
Suomessa kuntien on varattava subjektiivisiin oikeuksiin määrärahat jotka vastaavat tarvetta täys i-
määräisesti. Toimielin joka vastaa sosiaalihuollosta, ei voi päätöksenteossa vedota siihen ettei mää-
rärahoja ole varattu riittävästi subjektiivisiin oikeuksiin. Talousarviota on muutettava, mikäli määrä-
rahat loppuvat kesken talousarviovuoden. Erityisen järjestämisvelvollisuuden alaisia palveluita ovat
päivätoiminta, henkilökohtainen apu, palveluasuminen, kuljetuspalvelut, asuntoon kuuluvat välineet
ja laitteet sekä asunnon muutostyöt. Näistä palveluista järjestämis- ja kustannusvastuussa on ensisi-
jaisesti vaikeavammaisen henkilön kotikunta (Räty 2010, 110, 142). Osa vammaisten palveluista
voidaan järjestää palvelusetelillä, joka antaa asiakkaalle valinnanvapauden valita palveluntuottaja
”listasta” jonka kunta on hyväksynyt palveluntuottajaksi. Viranhaltija tekee päätökset niistä palve-
luista mihin seteli myönnetään (Henkilökohtainen budjetointi www- sivut).
Vammaispalvelulain mukaiset päätökset palveluista ja tukitoimista tehdään ilman aiheetonta viivy-
tystä ja viimeistään kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun vammainen henkilö tai hänen edustajansa
on esittänyt palvelua tai tukitoimia koskevan hakemuksen. Vammaispalvelulain mukaisia palveluita
haetaan vammaispalveluhakemuksella, johon tulee laittaa liitteeksi alle vuoden vanha lääkärinlau-
sunto (Vammaispalvelulaki 1987/380).
Yleisen järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvat muut vammaispalvelulain tarkoittamat palvelut ja
tukitoimet. Näitä palveluita järjestetään määrärahojen puitteissa, kuitenkin kuntien on huolehdittava
siitä, että palvelut ja tukitoimet vammaisille henkilöille järjestetään laajuudeltaan ja sisällöltään
sellaisina kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää. Viranhaltijat kunnissa ovat velvollisia noudatta-
maan ohjeita ja päätöksiä mitä kunnanvaltuustossa sekä lautakunnassa on tehty, elleivät ne ole il-
meisen lainvastaisia. Päätöksenteossa viranhaltijat ovat kuitenkin velvollisia ottamaan huomioon
erityislainsäädännön ohella myös velvoitteet jotka on säädetty perustuslainsäädännöllä julkiselle
vallalle (Räty 2010, 110,111).
20
Vaikeavammaiselle henkilölle laaditaan palvelusuunnitelma, jossa selvitetään palveluiden tarvetta.
Mikäli kyseessä on vain tilapäinen neuvonta tai ohjaus, voidaan palvelusuunnitelma jättää laatima t-
ta. Muutoin palvelusuunnitelma laaditaan aina ja tämä on lakisääteinen velvoite (Räty 2017 266).
Vaikeavammaiselle henkilölle tarkoitettuja, erityisen järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvia pal-
veluita ovat -kuljetus- ja saattajapalvelut, henkilökohtainen apu, päivätoiminta, asunnon muutos-
työt, palveluasuminen, asuntoon kuuluvat välineet ja laitteet sekä muut välttämättömät palvelut,
joiden avulla vammainen henkilö suoriutuu tavanomaisen elämän toiminnoista. Nämä muut tuk i-
toimet ja palvelut kuuluvat yleisen järjestämisvelvollisuuden piiriin, joten niitä järjestetään määrä-
rahojen puitteissa (Räty 2017, 213).
Palvelusuunnitelman rooli on vahvistunut Suomessa vuonna 2009, jolloin vammaispalvelulakia
uudistettiin edellisen kerran. Palvelusuunnitelma tulee laatia aina asiakaslähtöisesti, sekä sitä laadit-
taessa asiakkaalla sekä työntekijällä tulisi olla yhteinen näkemys asiakaan palveluiden tarpeesta ja
ne tulisi kirjata palvelusuunnitelmaan. Suunnitelmassa tulee näkyä asiakkaan itsensä määrittelemät
palveluiden tarpeet sekä tavoitteet. Mikäli asiakas ei pysty itse kommunikoimaan, on apuna käyte t-
tävä joko asiakkaan muita käyttämiä kommunikointikeinoja, asiakkaan läheisiä tai tarvittaessa es i-
merkiksi tulkkia. Olisi erittäin tärkeää että asiakkailla olisi aidosti valinnanvapaus heitä koskevissa
palveluissa (Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos- muistio, 9).
Kuljetus –ja saattajapalvelut ovat keskeisiä vaikeavammaisten henkilöiden omatoimista suoriutu-
mista auttava palveluita. Koulunkäynti, työ sekä harrastukset edellyttävät mahdollisuutta liikkua.
Vammaispalvelulain mukaisilla kuljetuspalveluilla turvataan kaikista vaikeimmin vammaisille hen-
kilöille kohtuulliset liikkumismahdollisuudet samoin kustannuksin kuin muillekin kansalaisille (Rä-
ty 2017, 290).
Saattajapalvelu on järjestettävä, mikäli vammainen henkilö tarvitsee runsaasti toisen henkilön apua
matkan aikana, eikä matkaa voida toteuttaa ilman saattajaa. Palvelun voidaan katsoa tarkoitettavan
välittömästi ennen matkaa, matkan aikana sekä välittömästi matkan jälkeen tapahtuvaa avustamista.
Saattajapalvelun tarkoituksena on mahdollistaa kuljetuspalvelujen käyttö (Räty 2017, 343).
Henkilökohtainen apu kohdistuu sellaisiin toimiin, jotka henkilö tekisi muuten itse, mutta ei näistä
vamman tai sairauden vuoksi selviä. Osaltaan henkilökohtaisen avun tuella toteutetaan perustuslain
19§:ssä tarkoittamaa oikeutta riittäviin sosiaalipalveluihin sekä huolenpitoon. Henkilökohtaisen
21
avun tarkoitus on auttaa vaikeavammaista henkilöä omien valintojensa toteuttamisessa niin kotona
kuin kodin ulkopuolella, esimerkiksi päivittäisissä toimissa, työssä ja opiskelussa, harrastuksissa,
yhteiskunnallisessa osallistumisessa sekä sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä (Räty 396,
397).
Päivätoiminta on yleensä sellaista toimintaa, jota järjestetään kodin ulkopuolelle. Sitä voidaan jä r-
jestää myös esimerkiksi palveluasumisyksikön tiloissa. Toiminnalla tuetaan vammaisen itsenäistä
selviytymistä sekä edistetään sosiaalista vuorovaikutusta. Päivätoiminta on tavoitteellista toimintaa
ja yhtenä tavoitteena on lisätä vaikeavammaisten henkilöiden kontakteja kodin ulkopuolella. Päivä-
toiminnan sisältö vaihtelee paikasta riippuen, mutta se voi sisältää esimerkiksi ruuan laittoa, liikun-
taa, retkeilyä, keskustelua sekä muuta sosiaalisten taitojen harjaannuttamista edistävää toimintaa
(Räty 2017, 368, 369).
Asunnon muutostöistä sekä asuntoon kuuluvien välineiden ja laitteiden hankinnasta kunta on vel-
vollinen korvaamaan niistä syntyneet kohtuulliset kustannukset silloin, kun vammainen henkilö
niitä välttämättä tarvitsee suoriutuakseen päivittäisistä ja tavanomaisista elämäntoiminnoista. Näillä
tukitoimilla pyritään turvaamaan ja mahdollistamaan se että vammainen henkilö voi asua omassa
kodissaan. Sairauden tai vamman vuoksi välttämättömiksi asunnon muutostöiksi voidaan luetella
välttämättömät rakennustyöt (esim. oviaukon leventäminen), luiskien rakentamine n, Wc:n, kylpy-
huoneen tai ja vesijohdon asentaminen, rakennus- ja sisustusmateriaalien muuttaminen kiinteiden
kalusteiden osalta, sekä muut vastaavat vammaisen henkilön vakituiseen asuntoon toteutettavat
välttämättömät rakennustyöt (Räty 2017, 475).
Palveluasumisen tarkoituksena on antaa tukea vaikeavammaiselle henkilölle, joka on jatkuvan avun
ja tuen tarpeessa sekä puutteellisen toimintakyvyn vuoksi tarvitsee paljon apua jotta omatoiminen
asuminen mahdollistuisi. Palveluasumisessa on kiinnitettävä huomiota asumisturvallisuuteen tehtä-
vä järjestelyt siten, että asiakkaan kuntoa sekä selviytymistä pystytään tarvittaessa seuraamaan
vaikkapa päivittäin. Tällöin mahdollistuu se, että palvelut ovat jatkuvasti ja tarvittaessa ympärivuo-
rokautisesti asiakkaan saatavilla. Yksinkertaisesti palveluasuminen tarkoittaa itsenäistä asumista
sekä riittäviä palveluja ja turvallisuutta sen mahdollistamiseksi (Räty 2017, 371, 372).
Vammaispalvelulain mukaiset palvelut ovat osittain määrärahasidonnaisia palveluja tai tukitoimia.
Tämä ei kuitenkaan koske ainoastaan vammaispalvelulain piirissä olevia palveluja, vaan myös
muun lainsäädännön mukaisista palveluista moni on määrärahasidonnaisia. Määrärahasidonnaiset
22
palvelut järjestetään kunnissa varattujen määrärahojen puitteissa. Sellaiset palvelut jotka kuuluvat
yleisen järjestämisvelvollisuuden piiriin ja ovat määrärahasidonnaisia, tekevät sosiaalityöntekijät
päätökset näistä harkinnan mukaan (Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos).
3.2 Vammaispalveluissa sovellettavat lait
Sosiaalipalvelut järjestetään vammaisille henkilölle ensisijaisesti sosiaalihuoltolain mukaisesti, osa-
na yleistä palvelujärjestelmää. Uudistettu sosiaalihuoltolaki on tullut voimaan vuoden 2015 alusta
lähtien. Sosiaalihuoltolaki on yleislaki ja laissa huomioidaan kaikkien ikäryhmien tarpeet sekä edut.
Tavoitteena on että lain avulla voidaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa mahdollistaa tehokas
sekä lyhytaikainen tuki. Lain keskeisenä tavoitteena on myös vahvistaa sosiaalihuollon yleislain
asemaa sekä edistää yhdenvertaisuutta, saatavuutta ja saavutettavuutta kaikissa sosiaalihuollon pa l-
veluissa. Lisäksi tarkoitus on siirtää painopistettä sosiaalihuollossa korjaavista toimenpiteitä varha i-
seen tukeen ja hyvinvoinnin edistämiseen, vahvistaa asiakaslähtöisyyttä sekä huomioida kokonais-
valtaisesti asiakkaan tarpeet ja vastata niihin sekä turvata tuen saanti siihen ympäristöön, missä ih-
minen elää (Räty 2017, 20, 21).
Keskiössä ovat sekä yksilö että perhe omine tarpeineen. Tavoitteena on edistää ja tukea ihmisten
omatoimisuutta sekä osallisuutta. Tavoitteena on myös että ihminen pystyisi itse mahdollisimman
pitkälle itse vaikuttamaan yhteiskunnassa omiin palveluprosesseihinsa sekä tarkastella palveluko-
konaisuutta ja sen muodostumista tarvelähtöisesti. Ihmisten arjen sujuminen tarkoittaa kotiin annet-
tavien palvelujen kehittämistä sekä näiden arvon ymmärtämistä, joita sosiaalipalvelujen on tuettava.
Yhteistyötä tulee tehdä riittävästi eri yhteistyötahojen kanssa sekä vahvistaa yhteisiä toiminta-
alueita, poistaa raja-aitoja ja kehittää asiakkaan näkökulmasta joustavia sekä toimivia palvelukoko-
naisuuksia (Räty 2017, 20, 21).
Vammaispalvelulaki on toissijainen muihin lakeihin nähden. Silloin kun vammainen henkilö ei saa
riittäviä ja hänelle sopivia palveluja tai etuuksia muun lain nojalla, niitä järjestetään vammaispalve-
lulain 4§:n mukaisesti. Kehitysvammaisten erityishuollosta on säädetty erikseen ja lain 1§:ssä ta r-
koitetulle henkilölle järjestetään ensisijaisesti hänen vammaisuutensa edellyttämät palvelut va m-
maispalvelulain nojalla (Räty 2017, 49.) Kehitysvammaisten erityishuollosta säädetyssä laissa
1§:ssä tarkoitetulla henkilöllä tarkoitetaan sellaista henkilöä, jonka kehitys tai henkinen toiminta on
estynyt tai häiriintynyt hänen syntymästään saakka tai hänellä on kehitys iässä todettu jokin vamma
23
tai sairaus ja hän ei voi saada tarvitsemiaan palveluja muun lain nojalla (Laki kehitysvammaisten
erityishuollosta 1977/19770519).
Tarkoituksena onkin, että vammaispalvelulaki täydentää toimeentuloturvaa sekä yleisiä sosiaalipa l-
veluja. Kriteereinä on riittävyys sekä sopivuus sekä niiden tulee täyttyä samanaikaisesti. Vammais-
palvelulaki voi yksin tulla sovellettavaksi sellaisissa tilanteissa, kun katsotaan että ensisijaiset pa l-
velut eivät ole sopivia vammaiselle henkilölle hänen vammastaan tai sairaudestaan aiheutuviin pal-
veluntarpeisiin. Mikäli ensisijaisen palvelun tai tukimuodon avulla ei voida poistaa vammasta a i-
heutunutta tarvetta tai haittaa, tulee silloin sovellettavaksi vammaispalvelulaki. Laki voi tulla sove l-
lettavaksi toissijaisesti myös niissä tilanteissa kun sinänsä ensisijainen palvelu olisi annettavissa,
mutta asiakkaan tilanteessa vammaispalvelulaki antaa asiakkaalle niin sanotusti ”paremmat oike u-
det” (Räty 2017, 49, 51).
Lain tavoitteena on vammaisten henkilöiden tasa-arvoisuuden edistäminen sekä edistää mahdolli-
suuksia yhdenvertaiseen elämään muiden kansalaisten kanssa. Lisäksi vammaispalvelulain tarko i-
tuksena on lisätä yksilön osallistumis- ja toimintamahdollisuuksia sekä mahdollisuus vaikuttaa yh-
teiskunnan palveluiden suunnitteluun ja niiden toteuttamiseen. Vammaispalvelulaki korostaa oik e-
utta vammaisten ihmisten osalta siihen että myös heillä on mahdollisuus toimia ja elää samoissa
elinympäristöissä kuin muutkin kansalaiset elävät. Vammaispalvelulailla pyritään myös edistämään
vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia ja edellytyksiä elää ja toimia yhdenvertaisena yhteiskun-
nan jäsenenä muiden kanssa (Räty 2010, 26).
Vammaispalvelulaki on tällä hetkellä uudistusten myllerryksessä. Uuden lain on tarkoituksena ko r-
vata ja yhdistää nykyinen vammaispalvelulaki sekä kehitysvammalaki. Lähtökohtana erityispalve-
luille olisi kuitenkin pitkäaikaisen sairauden tai vamman aiheuttama toimintarajoite, josta seurauk-
sena on välttämätön sekä toistuva avun tai tuen tarve. Keskeisiä tavoitteita lain uudistamiselle on
edistää ja toteuttaa vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuutta, osallistumista sekä osallisuutta. Li-
säksi tavoitteena on taata heille tarpeenmukaiset ja riittävät palvelut (Terveyden- ja hyvinvoinnin
laitos, vammaispalvelujen käsikirja).
Lainsäädännön uudistamisen yhteydessä on tehty esitys siitä että monien muiden tapaan myös
Suomessa otettaisiin käyttöön henkilökohtaisen budjetoinnin palvelumalli yhdeksi palvelujen järje s-
tämistavaksi (THL –muistio 23.10.2014.) Toisin kuin nykyisen lainsäädännön mukaan diagnoosi tai
vamman laatu ei enää niin vahvasti määrittelisi palvelujen saamista. Myöskään uudistettua lakia ei
24
sovellettaisi mikäli henkilön avun tai tuen tarve johtuu pääasiassa korkealla iällä alkaneista, pahe n-
tuneista tai lisääntyneistä sairauksista tai vammoista. Uudistetun lain on tarkoitus astua voimaan
vuonna 2019 (Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos, vammaispalvelujen käsikirja).
Kehitysvammalaissa on eritelty säännökset erityishuollon antamisesta sellaisille henkilöille , joiden
henkinen toiminta tai kehitys on estynyt tai se on häiriintynyt kehitysiässä tai synnynnäisesti saadun
vamman tai sairauden vuoksi ja joka ei voi muun lain nojalla saada tarvitsemiaan palveluita. Er i-
tyishuollon tarkoituksena on edistää em. henkilön suoriutumista päivittäisistä toiminnoista, suojata
omintakeista toimeentuloa sekä sopeutumista yhteiskuntaan. Lisäksi lain nojalla turvataan henkilön
tarvitsema hoito ja muu huolenpito (Laki kehitysvammaisten erityishuollosta 1977/19770519).
3.3 Vammaisten oikeuksien ja valinnanvapauden kehityksen arvolähtökohdat
3.3.1 Arvolähtökohdat vammaispalveluja toteuttaessa
Vammaispalveluja toteuttaessa on tärkeää ottaa huomioon niitä ohjaavat arvot palveluja toteutetta-
essa. Lähtökohtaisesti jokainen ihminen on samanarvoinen. Palveluja tulisikin toteuttaa tasa-
arvoisesti, suunnitella palvelut yksilöllisesti asiakkaan itsemääräämisoikeutta kunnioittaen.
Arvot ovat kaiken toiminnan perusta, myös lain säätämisessä sekä sen soveltamisessa. Muista arvo-
järjestelmistä laki poikkeaa siinä, että se on yleinen ja sellainen järjestelmä joka koskee kaikkia
lainsäädännön soveltamisen piiriin kuuluvia. Perustuslaissa 1§:ssä säädetään arvoista jotka koskevat
valtionsääntöä sekä yhteiskunnan perustavanlaatuisia arvoja. Perustavanlaatuiset arvot sisältävät
ohjelmallisen sisällön sekä perusoikeuskytkennän, jonka vuoksi niillä on sosiaalipoliittisestikin
merkittävä rooli. Lisäksi ne perustelevat sosiaalipoliittisen mallin luomisen, sekä ylläpitämisen luo-
dessa universaaleja etuuksia (Arajärvi 2011, 18).
3.3.2 Valinnanvapauden kehittyminen Suomessa
Suomessa valinnanvapaus on ilmiönä vielä kohtalaisen nuori. Nykypäivänä poliittiset jännitteet
kohdistuvat yhä enemmän tavoitteelliseen kustannustehokkuuden sekä eri järjestelmiä ideolo gisesti
ohjaavan universalismin välille. Toimintaperiaatteena universalismi painottaa tasa-arvoisuutta sekä
laadultaan hyviä palveluja joihin kaikilla kansalaisilla on oikeus. (Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos
–raportti 11/2016, 20.) Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa tarkoittaa parhaimmillaan sitä, että asia-
25
kas voi itse vaikuttaa ja tehdä päätöksiä enemmän häntä koskevissa asioissa sekä palvelujen laatu
paranee. Toisaalta hajanaiset palvelujärjestelmät ja vallinnanvapauden lisääntyminen voivat vaik e-
uttaa asiakasta valintojen tekemisessä ja tämä puolestaan tarkoittaa sitä, että asiakas tarvitsee
enemmän tukea valintojen tekemiseen (Palola 2/2012).
Sosiaalipolitiikassa valinnanvapautta pidetään tärkeänä, mutta se on samalla monimutkainen sekä
moniulotteinen kysymys. Parin viime vuosikymmenen aikana valinnanvapauden korostumiselle
keskeisenä kehyksenä on ollut markkinamekanismien liittäminen tiiviiksi osaksi eurooppalaisten
hyvinvointivaltioiden toimintaa. Tätä ajatusta osaltaan on vahvistanut Euroopan unionin tavoite
joka on koskenut palveluiden sekä ihmisten vapaata liikkuvuutta Euroopassa. Valinnanvapaus on
lisääntynyt erilaisten palvelumuotojen sekä palveluiden tarjoajien avulla. Riskinä on kuitenkin pa l-
veluiden sirpaloituminen sekä asiakkaiden eriarvoiseen asemaan joutuminen. Sellaiset kansalaiset
jotka käyttävät julkisia palveluja, nähdään kuluttajina valinnanvapautta koskevassa sosiaalipoliti i-
kassa. Myös yksityisten sektorien roolia palveluiden tuottamisessa halutaan lisätä ja samalla luopua
julkisista monopoleista (Palola 2/2012).
3.3.3 YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista
Vammaisyleissopimus (Yk:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista) on ensimmäinen
kattava 2000- luvun ihmisoikeussopimus (Suomen Yk - liitto 2012, 5-7). Yk hyväksyi vuonna 2006
yleissopimuksen joka koskee vammaisten henkilöiden oikeuksia (Convention on the Rights of Pe r-
sons with Disabilities , CRPD). Sopimus koostuu yhteensä 50 artiklasta. Yk on laatinut yhteensä 16
ihmisoikeussopimusta ja vammaissopimus on yksi niistä. Varsinaisesti Yk:n vammaissopimus tuli
voimaan 3.5.2008 ja suomi allekirjoitti sopimuksen sekä pöytäkirjan vuonna 2007 sekä talletti rat i-
fioimiskirjansa 11.5.2016. Täten sopimus sekä pöytäkirja tulivat suomessa voimaan 10.6.2016
(Verneri www- sivut).
Yk:n yleissopimuksen myötä vammaisuudesta sekä vammaisten oikeuksista on alettu ajattelemaan
eri tavoin. Vammaissopimus on tullut Suomen osalta voimaan 10.6.2016 joka tarkoittaa myös sitä,
että sopimuksesta tuli samalla myös osa Suomessa voimassa o levaa lainsäädäntöä (Räty 2017, 35.)
Sopimuksen myötä vammaisille henkilöille taataan mahdollisuus nauttia näistä oikeuksistaan ja
vapauksistaan täysimääräisesti ja ilman että heidän tarvitsee kokea syrjintää. Keskeistä oikeuksien
26
edistämisessä on yhdenvertaisen kohtelun periaate sekä yhdenvertaisuuden laaja-alainen syrjinnän
kielto vammaisuuden vuoksi (Verneri www- sivut).
Monipuoliset toimet täydentävät syrjinnän kieltoa yhdenvertaisuuden edistämiseksi sekä syrjinnän
poistamiseksi. Sopimus on myös muutoksen kannalta tärkeä väline jonka kautta lähestymistavat ja
asenteet vammaisia henkilöitä kohtaan muuttuvat. Tämä antaa myös uusia käsityksiä vammaisuu-
desta sekä vammaisten henkilöiden asemasta. Sopimuksessa vahvistetaan näkemystä siitä että
vammaiset henkilöt voivat vaatia oikeuksiaan ja tehdä sellaisia päätöksiä vapaasti, mitkä koskevat
heidän omaa elämäänsä (Suomen Yk - liitto 2012, 5-7.) Myöskin EU on ratifioinut sopimuksen joka
tarkoittaa sitä että kaikki EU:n jäsenmaat ovat allekirjoittaneet sopimuksen sekä useimmissa maissa
se on myös ratifioitu. EU on laatinut vuosille 210-2020 vammaisstrategian. Tämän tavoitteena on
auttaa määräysten täytäntöönpanossa jotka koskevat EU:ta kuin jäsenvaltioita (Verneri www- si-
vut).
Viranomaistoiminnassa sopimuksen voimaantulo tarkoittaa sitä että viranomaisten tulee kaikessa
toiminnassaan huomioida että vammaisten henkilöiden oikeudet toteutuisivat mahdollisimman hy-
vin sekä edistää oikeuksien toteutumista. Sopimuksen keskeisimpiä periaatteita ovat yksilöiden it-
semääräämisoikeuden kunnioittaminen, yhdenvertaisuus muiden kanssa sekä syrjimättömyys. Kes-
keisinä periaatteina ovat myös vammaisten henkilöiden osallistuminen yhteiskuntaan ja lisäksi e s-
teettömyys sekä saavutettavuus. Sopimuksen tarkoituksena on taata vammaisille henkilöille saman-
laiset oikeudet kuin muillekin henkilöille. Tarkoituksena on myös vammaisten henkilöiden synnyn-
näisen arvon kunnioittaminen, sekä edistää, suojella sekä taata heille yhdenvertaisesti ja täysimä ä-
räisesti kaikki perusvapaudet sekä ihmisoikeudet. Yleissopimuksessa olevat artiklat ovat suoraan
sovellettavaa lainsäädäntöä, joten ne tulee huomioida kun vammaiselle henkilölle tehdään palvelu-
tarpeenarviointia tai palvelusuunnitelmaa ja päätetään hänen palveluiden järjestämisestä (Räty
2017, 35).
YK:n yleissopimus koskien vammaisten oikeuksia sekä Valtioneuvoston selonteko Suomen va m-
maispolitiikasta vuonna 2006 ovat Suomen vammaispoliittisen ohjelman (Vampo 2010 – 2015
”Vahva pohja Osallisuudelle sekä yhdenvertaisuudelle”) taustatekijöitä. Tavoit teena ohjelmalle on
että vammaisten henkilöiden yhteiskunnallinen asema saataisiin turvattua, sekä tehdä linjaukset
seuraavien vuosien keskeisistä vammaispoliittisista toimenpiteistä. Vammaispoliittisen ohjelman
kärjen muodostivat tietyt toimenpiteet joilla varmistettiin asetettuja tavoitteita. Tavoitteita oli useita
ja nämä olivat yleissopimuksen ratifioinnin edellyttäminen koskien Yk:n vammaisia vammaisten
27
henkilöiden oikeuksia, säädösmuutosten valmisteluprosessi sekä tämän voimaansaattaminen, va m-
maisten henkilöiden köyhyyden torjuminen sekä sosioekonomisen aseman parantaminen, huoleht i-
minen siitä, että vammaiset saavat eri puolilla maata riittävästi ja laadukkaita erityispalveluja joita
he tarvitsevat, esteettömyys yhteiskunnassa, erilaisten menetelmien kehittäminen tueksi vammais-
politiikan kehittämiselle, toteuttamiselle sekä seurannalle, ja tietopohjan lisääminen sekä vammais-
tutkimuksen vahvistaminen (Sosiaali- ja terveysministeriö 2016:11).
Vammaispoliittisen ohjelman myötä haluttiin vahvistaa sellais ia kehityskulkuja, joiden avulla voi-
daan tukea vammaisten henkilöiden yhteiskunnallista asemaa ja sen toteutumista käytännön tasolla.
Nykyisen vammaispolitiikan kulmakiviä ovat vammaisten henkilöiden omien mielipiteiden sekä
oman tahdon kunnioittaminen, yksilöllisyys sekä valinnanvapaus (Sosiaali- ja terveysministerö
2016:14).
3.3.4 Uusi lakiesitys asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä sen vaikutuk-
set valinnanvapauteen
Suomeen ollaan perustamassa sote- ja maakuntauudistusta. Uudistuksessa Suomeen perustetaan 18
itsehallinnollista maakuntaa. Vuoden 2019 alusta lähtien maakuntien vastuulle siirtyvät julkiset
sosiaali- ja terveyspalvelut. Lisäksi vastuulla on ensihoitopalvelut, ympäristöterveydenhuolto, ma a-
kuntaliittojen erilaiset tehtävät sekä eräitä muita valtion sekä kuntien tehtäviä (Hallituksen tiedote
571/2016).
Hallitus on tehnyt eduskunnalle lakiesityksen koskien asiakkaan valinnanvapautta sosiaali- ja ter-
veydenhuollossa sekä valtiontalouden tarkastusvirastosta annetun la in muuttamista §2 koskien. Esi-
tyksessä on ehdotettu säädettäväksi uusi laki asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveyden-
huollossa. Tavoitteena ehdotukselle on edistää asiakkaiden mahdollisuuksia siihen, että he pystyis i-
vät jatkossa valitsemaan sopivan palveluntuottajan sekä samalla parantaa palvelujen laatua sekä
saatavuutta. Laissa tulisi säädettäväksi valinnanvapauden sisältö, valinnanvapauden käyttöön liitty-
vä ohjaus ja neuvonta yhteen sovitettuna palveluihin (HE 47/ 2017).
Lisäksi laissa säädettäisiin myös palvelujen tuottajien sopimusmenettelyistä, palvelujen tuottamises-
ta sekä näitä koskevista velvoitteista, maksettavista korvauksista palveluntuottajalle, valvonnasta,
tietojen hallinnasta sekä uuden vallinnanvapausmallin käyttöönotosta. Esityksen mukaan valinnan-
28
vapaus tässä tarkoittaisi sitä, että asiakkaalla olisi oikeus itse valita palveluntuottaja toimipisteineen
sekä muut palveluja tuottavat ammattihenkilöt tai tarvittaessa moniammatillinen ryhmä joka koo s-
tuu eri ammattihenkilöistä. Asiakkaan valinnanvapaus koostuisi täten suoran valinnan palveluista,
valinnasta koskien maakunnan liikelaitosta, sekä palveluseteleillä ja henkilökohtaisella budjetoin-
nilla järjestettävistä palveluista (HE 47/ 2017).
Asiakas voisi ehdotuksen mukaan myös valita sellaisen sosiaali- ja terveyskeskuksen sekä suun
hoidon yksikön, jotka tuottavat suoran valinnan palveluita. Näitä palveluita asiakas voisi valita vuo-
deksi kerrallaan ilman, että maakunta tekisi palvelutarpeen arviointia tai ohjausta. Palveluntuottaja
olisi mahdollista vaihtoehtoisesti valita myös asiakassetelin perusteella, jonka myöntäjänä olisi suo-
ran valinnan palvelutuottaja. Näiden lisäksi asiakkaalla olisi oikeus valita myös maakunnan liikela i-
tos toimipisteineen. Maakunnan liikelaitoksen tehtävänä olisi tehdä asiakkaalle palvelutarpeenarvi-
ointi, jonka perusteella tiettyjen palveluiden kohdalla asiakkaalle voitaisiin myöntää palveluseteli
tai henkilökohtainen budjetti, jotka mahdollistaisivat sen, että asiakas voisi itse valita palveluntuo t-
tajan. Henkilökohtaisessa budjetissa asiakas pystyy itse vaikuttamaan myös palvelujen sisältöön
(HE 47/ 2017).
Sellaiset palveluntuottajat jotka kuuluisivat valinnanvapausjärjestelmään, kuuluisi heidän olla rekis-
teröityneenä sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta annetun lain mukaisesti sekä sen lisäksi
heidän kuuluisi olla liittyneinä valtakunnallisiin tietojärjestelmäpalveluihin josta säädetään tarke m-
min sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköiseen käsittelyyn liittyvässä laissa. Uudessa
laissa koskien valinnanvapautta, säädettäisiin myös tarkemmin valinnanvapausjärjestelmään kuulu-
vien palveluntuottajien vastuista sekä velvollisuuksista. Laissa säädettäisiin erityisedellytyksistä
sellaisten palveluntuottajien kohdalla, ketkä kuuluvat suoran valinnan palveluntuottajiin. Maakun-
nalla olisi oikeus asettaa ehtoja palveluntuottajille ketkä tuttavat palveluja palvelusetelin tai henk i-
lökohtaisen budjetoinnin palvelumuodoilla. Ehtojen asettamisella katsottaisiin turvatuksi riittävät
sosiaali- ja terveyspalvelut, jonka lisäksi edistetään väestön terveyttä sekä yleistä hyvinvointia maa-
kunnassa (HE 47/ 2017).
Lakiehdotuksen mukaan korvauksista joita palveluntuottajille maksettaisiin, päättäisi maakunta
laissa säädettyjen rahoitusperiaatteiden perusteella. Maakunta tekisi myös sopimukset suoran valin-
nan palveluntuottajien kanssa. Lisäksi maakunnan tehtäviin kuuluisi palvelujen valvontavastuu,
julkisten luettelojen ylläpitäminen käytettävistä palveluntuottajista sekä rekisterin ylläpitäminen
asiakas- ja potilastiedoista. Näin palveluntuottaja pystyisi saamaan valtakunnallisen tietojärjeste l-
29
män kautta asiakasta koskevat asiakas- ja potilastiedot siinä laajuudessa, kuin ne edellyttävät palve-
lun toteutumista. Maakunnan vastuulla olisi myös huolehtia siitä, että asiakka ille annetaan riittävästi
tietoa heidän valintojaan koskevissa asioissa. Lain on tarkoitus tulla voimaan viimeistään 1.1.2019.
Maakunnilla on mahdollisuus ottaa valinnanvapausmalli sosiaali- ja terveyskeskuksissa vaiheittain
käytäntöön (HE 47/ 2017).
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamiseen sisältyy hallitusohjelman mukaisesti valinnanvapauden
lisääntyminen sekä monikanavaisen rahoituksen yksinkertaistaminen, joka tarkoittaa käytännössä
sitä, että ehdotuksen mukaan sairaanhoitovakuutusta vastaava osuus kerätään osana valtionverotusta
jonka jälkeen se yhdistetään rahoitusosuuteen jotka maksetaan maakunnille. Terveydenhuollon
käynneistä yksityisellä palveluntuottajalla ei myöskään maksettaisi korvausta sairaanhoitovakuu-
tuksesta. Uusien linjausten mukaisesti asiakkaan valinnanvapaus olisi jatkossa perustasolla pääsään-
tö, sekä soveltuvin osin olisi myös käytössä erikoistasoisissa sosiaali- ja terveyspalveluissa. Asiak-
kaalla olisi vapaus valita julkinen, yksityinen tai kolmannen sektorin palveluntuottaja (HE 47/
2017).
Uudistusten vaikutusten katsotaan olennaisesti riippuvan siitä, miten itsehallinnolliset maakunnat
toiminnassaan sekä päätöksenteossaan toteuttavat valinnanvapauslainsäädäntöä, ja lisäksi siihen
vaikuttaa maakuntien erilaiset mahdollisuudet toteuttaa tätä. Uudistus vaikuttaa pienituloisiin sekä
työterveyshuollon ulkopuolella oleviin henkilöihin niin, että jatkossa hekin saavat mahdollisuuden
tehdä valintoja sekä vaikutusmahdollisuudet omiin ja itselle tärkeisiin palveluihin lisääntyvät. Myös
yritystoiminnan mahdollisuudet lisääntyvät uudistusten myötä koska valinnanvapausuudistusten
myötä Suomeen syntyy uusia ja erilaisia markkinoita. tämä perustuu siihen, että sellaiset palvelut
jotka ovat valinnanvapauden piirissä, kohdistuvat pitkälti sellaisille toimialoille joilla on jo ennes-
tään yksityisiä elinkeinoharjoittajia. Julkisten palvelujen yhtiöittämisen myötä suurten yritysten
määrä lisääntyy nykyisestä. Henkilökohtainen budjetti sekä asiakasseteli tulevat todennäköisesti
jatkossa houkuttelemaan myös pienempiä yrityksiä (HE 47/ 2017).
Perhe- ja peruspalveluministeri Saarikko kirjoittaa blogissaan että hallitus on saanut sovittua
8.10.2017 valinnanvapauslain päälinjat sekä pykälät. Keinot valinnanvapauden toteutumisesta ovat
samat kuin aikaisemmassa esityksessä eli sote – keskus, asiakassetelit sekä henkilökohtainen bud-
jetti. Perustuslain mukaisesti maakunnilla ei tule olemaan velvoitetta yhtiöittää palvelujaan, halute s-
saan maakunnat voivat sen kuitenkin tehdä. Oleellisin muutos on se, että maakunnilla on velvoite
omaan liikelaitokseen, tällöin turvataan julkisten palvelujen saatavuus olosuhteista huolimatta. Lin-
30
jausten mukaisesti kansalaisilla on oikeus valita sote- keskus vuodesta 20121 alkaen. Keskuksilla
on velvoittavana tehtävänä kansalaisten neuvonta ja ohjaus. Maakunnilla on velvoitteena jaksottaa
sosiaalityön osaamista tueksi sote- keskuksille. Näillä toimenpiteillä on haluttu vahvistaa integraati-
on toteutuminen erityisesti sellaisten kansalaisten osalta, jotka tarvitsevat paljon palveluita (Saariko
2017).
Merkittävä lakikokonaisuus on kasattu vain muutamassa kuukaudessa sekä uusista, että jo olemassa
olevista aineksista. Tärkeänä Saarikko pitää myös sitä, että laajaa sote – asiantuntijajoukkoa on
kuultu, vaikkakin hallituksen tehtävänä on ollut tehdä ratkaisut lopullisista linjauksista. Lain val-
mistelutyö jatkuu edelleen, sekä edelleen arvioidaan sen perustuslaillista kestävyyttä. Valinnanva-
pauslaki lähtee lausuntokierrokselle marraskuussa 2017 (Saarikko 2017).
3.4.4 Vammaisjärjestöt vammaisten oikeuksia puolustamassa
Kuntalain 28§:n mukaan kunnanhallituksen kuuluu asettaa vammaisneuvosto joka vaikuttaa merk i-
tyksellisesti vammaisten henkilöiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksiin. Jokaisessa kun-
nassa ei välttämättä tarvitse olla omaa vammaisneuvostoa, vaan vammaisneuvosto voi olla useam-
man kunnan yhteinen. Vammaisneuvostossa tulee olla riittävä edustus joka koskee vammaisia he n-
kilöitä, heidän omaisiaan sekä järjestöjä. Vammaisneuvoston toimintaedellytyksistä huolehtii kun-
nanhallitus. Vammaisneuvostolle on annettava mahdollisuus olla mukana ja vaikuttaa erilaisiin as i-
oihin. näitä ovat kunnan eri toimialojen toiminnan suunnittelu, valmistelu ja seuranta sellaisissa
asioissa jotka ovat merkityksellisiä ja joilla on vaikutusta vammaisten henkilöiden osallisuuteen,
terveyteen, hyvinvointiin, asumiseen, elinympäristöön, liikkumiseen ja muiden päivittäisistä toimis-
ta suoriutumisen kannalta merkittävistä asioista huomioon ottaen heidän tarvitsemansa palvelut (Rä-
ty 2017, 33, 34).
Vammaispalvelulain 13§:n nojalla vammaisneuvosto voi tehdä aloitteita sekä esityksiä tarvittavista
asioista sekä pyydettäessä tai omasta aloitteestaan antaa lausuntoja mikäli niillä on vaikutusta va m-
maisten henkilöiden elämään ja itsenäiseen suoriutumiseen. Mikäli vammaisneuvosto on riittävän
aktiivinen sekä myös poliittisesti riittävän arvovaltainen, voi se vaikuttaa merkittävästikin kunnall i-
seen päätöksentekoon ja sen johdosta parantaa huomattavasti vammaisten henkilöiden asemaa.
Vammaisneuvostoa voidaan kutsua myös forumiksi jonka avulla turvataan asiakasdemokratia sekä
31
mahdollistetaan asiakkaan mahdollisuudet osallistua sosiaalipalvelujen suunnitteluun sekä tuottami-
seen (Räty 2017, 33, 34).
Vaitiolosäännösten vuoksi vammaisneuvosto ei kuitenkaan voi käsitellä yksittäistapauksia. Tällä
hetkellä lainsäädännössä ei mainita siitä erikseen, että millä tavoin vammaisneuvosto voisi osallis-
tua soveltamisohjeiden laadintaan kunnissa tai siitä, mikä merkitys heidän kannanotoillaan voi
mahdollisesti olla Sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimii valtakunnallinen vammaisneu-
vosto. Heidän toiminta-alueensa koskee koko suomalaista yhteiskuntapolitiikkaa. Neuvosto on yh-
teistyötoimintaelin johon kuuluu eri viranomaisia, vammaisia henkilöitä ja heidän omaisiaan sekä
eri vammaisjärjestöjä. Keskeisenä tehtävänä vammaisneuvostolle on osallistua sellaisiin asioihin
jotka vaikuttavat vammaisten henkilöiden hyvinvointiin ja elinoloihin. Kuten kunnallisellakin taso l-
la, neuvoston rooli on vain tehdä aloitteita sekä lausuntoja (Räty 2017, 33, 34).
Vammaisneuvoston lisäksi suomessa on muitakin vammaisjärjestöjä kymmenittäin sekä muita
vammaisten puolesta toimivia järjestöjä. Omaisille ja esimerkiksi vammaisten lasten vanhemmille
on olemassa myös tukijärjestöt. Tällaiset järjestöt ovat useimmiten syntyneet vanhempien omasta
aloitteesta. Vanhimmat järjestöt suomessa ovat jo lähes sata -vuotiaita ja koko ajan tulee myös lisää
järjestöjä. Sellaiset järjestöt jotka edustavat harvinaisempia vammaryhmiä, saattaa olla muutamia
kymmeniä jäseniä, mutta yleisiä vammaryhmiä edustavissa järjestöissä jäseninä saattaa olla kym-
meniä, jopa yli 100 000 jäsentä (Räty 2017, 33, 34).
Ne järjestöt joissa on vähiten jäseniä, muodostuvat useimmiten vain yhdestä valtakunnallisesta jä r-
jestöstä. Suuremmat järjestöt ovat yleensä organisoituneet jäsenjärjestöiksi paikallisesti sekä osalla
voi olla myös alue- ja piiritason toimintaa. Yhteisenä tavoitteena kaikille järjestöille on rohkaista
sairaita ja vammaisia henkilöitä. Toimintamuotoina järjestöille on yleensä kehittäminen ja palvelu-
jen tuottaminen sekä etujärjestönä toimiminen. Paikallisjärjestöt järjestävät monesti harrastus- ja
vapaa-ajan toimintaa. Näitä toimintoja ovat esimerkiksi erilaiset leirit ja kerhot, retket sekä vertais-
tuki, joka on monelle tärkeää tukea arjen keskellä (Kettunen, Ihalainen & Heikkinen 2004, 149).
32
4 HENKILÖKOHTAINEN BUDJETOINTI ASIAKKAAN VALINNANVA-
PAUDEN EDISTÄJÄNÄ
4.1 Henkilökohtainen budjetointi osana vammaispalveluita
Tässä luvussa kuvataan mitä henkilökohtainen budjetointi on, mitä se vammaispalveluissa tarkoit-
taa, sekä sen toteutuksesta ja vaikutuksista. Kehitysvammaisten palvelusäätiö on toteuttanut hank-
keen ”Tiedän mitä tahdon” vuosien 2010 – 2014 aikana. Tämä on ollut merkittävä projekti Suomes-
sa henkilökohtaisen budjetoinnin palvelumallin tuomisesta Suomeen ja sen kokeilusta Suomalaises-
sa palvelujärjestelmässä. Koska henkilökohtainen budjetointi Suomessa on kohtalaisen uusi palve-
lumuoto, ei siitä ole luonnollisestikaan paljoa Suomessa kerättyä tutkimustietoa.
Kansainvälisiä tutkimuksia sen sijaan on tehty paljonkin ja näistä on otettu muutamia esimerkkejä
tähän kappaleeseen. Näiden lisäksi tarkastelen henkilökohtaisen budjetoinnin eri kokeiluja suomes-
sa, sekä arvioin niiden perusteella käyttökelpoisuuden kannalta keskeisiä asioita. Kansainvälisistä
tutkimuksista on paljon apua tuotaessa palvelumallia suomeen. Sellaisenaan valmista mallia tuskin
on, mutta soveltaen erilaisia käytäntöjä ja tekemällä kokeiluja, saadaan lisää tietoa sekä osataan
paremmin vastata eri asiakasryhmien tarpeisiin henkilökohtaisen budjetoinnin palvelumallia hyö-
dyntäen.
Erityisesti Englannista alkoi kantautua viestejä Suomeen 2000- luvun ensimmäisen vuosikymmenen
lopulla uudenlaisesta suunnittelutavasta sekä toteutuksesta sellaisten palveluiden suhteen, joita
vammaiset henkilöt käyttävät. Suomalaiskansallisena tapana toteuttaa jotakin uutta, on ollut toteut-
taa erilaisia projekteja. Kehitysvammaliitto sekä Kehitysvammaisten palvelusäätiö hakivat Raha-
automaattiyhdistykseltä rahoitusta Henkilökohtaista budjetoinnin kokeiluhankkeen toteuttamista
varten. Hanke on nimetty vammaisten henkilöiden oman elämän asiantuntijuutta korostaen Tiedän
mitä tahdon! – nimiseksi projektiksi. Päätavoitteeksi hankkeelle asetettiin henkilökohtaisen budje-
toinnin kokeilu sekä kehittäminen koskien Suomalaisia sovelluksia joita kehitysvammaiset henkilöt
käyttävät (Ahlstén ym. loppuraportti 15).
Tämän kappaleen alussa on kuvattu Englannin mallia vammaispalveluista ja niiden organisaatioista
sekä henkilökohtaisesta budjetoinnista ja valinnanvapauden kehittymisestä Englannissa. Lisäksi on
kuvattu myös näiden vaikutuksia. Vammaisuuden määrittelyä on kuvattu kappaleessa myös, koska
vaikka vammaisuus sinänsä ei poikkea eri maissa, mutta vammaisuuden määrittelyssä ja sen vaik u-
33
tuksesta palvelujen saatavuuteen voi olla eroavaisuuksia. Olen valinnut esimerkkimaaksi juuri Eng-
lannin, koska maa on merkittävä edelläkävijä henkilökohtaisen budjetoinnin suunnittelussa ja tote u-
tuksessa, sekä palvelumalli on ollut Englannissa jo huomattavasti pidempään käytössä kuin Suo-
messa.
Henkilökohtainen budjetointi on sellainen palvelumuoto, jossa palvelujen käyttäjä on keskiössä
suunnittelemassa oman itsensä kannalta tarpeellisia, mielekkäitä sekä sellaisia palve luja jotka ovat
tarpeenmukaisia (Erikkson 2013, 111.) Henkilökohtaisen budjetoinnin toteuttamistavat vaihtelevat
eri maista riippuen. Palvelumallia on toteutettu maailmalla jo 1970- luvulta lähtien. Henkilökohtais-
ta budjetointia on toteutettu Belgiassa, Alankomaissa, Italiassa, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Uusi –
Seelannissa, Ranskassa, Saksassa, Australiassa, Itävallassa sekä Iso – Britanniassa (Rajalahti &
Duffy 2016 11).
Suomessa palvelumallia on kehitetty erityisesti vammaispalveluissa ja asiakkaina ovat olleet es i-
merkiksi autismin kirjoon kuuluvia henkilöitä, kehitysvammaisia, aisti- ja liikuntavammaisia henki-
löitä. Asiakasryhmien välillä voi budjetin suuruudessa olla isojakin eroja eri maissa. Suomessa taas
vammaispalvelujen piirissä olevaa asiakasta kohden lasketuissa kustannuksissa on eroja palvelujen
sekä kuntien välillä (THL –muistio, 2, 3, 4). Henkilökohtainen budjetointi kytkeytyy Yk:n yleisso-
pimuksen vammaisten henkilöiden oikeuksista asettamiin tavoitteisiin sekä osallisuudesta, yhde n-
vertaisuudesta sekä inkluusiosta. Vammaisille henkilöille, sekä muille sosiaalihuollon asiakasryh-
mille on järjestelmän kautta mahdollista tavoitella tasa-arvoisempaa kansalaisuutta (Rajalahti &
Duffy 2016, 11).
Budjetin suuruus on periaatteessa määräytynyt sen mukaan, mitä asiakkaan palveluista aiheutuva t
kulut olisivat samaa luokkaa kuin perinteisessä palvelujärjestelmässä. Esimerkiksi hollannissa bud-
jetin suuruus on ollut 75 % kustannuksista, jotka syntyisivät perinteisessä palvelujärjestelmässä.
Budjetin suuruus olisi alun alkaen hyvä arvioida mahdollisimman tarkkaan, ottaen huomioon asiak-
kaan palveluntarpeet sekä ne kustannukset, jotka syntyvät palvelujen ostoista. Näiden lisäksi olisi
hyvä huomioida mahdolliset ylimääräiset kustannukset, jotka voivat liittyä budjetin hallinnointiin,
esimerkiksi välityspalveluun tai muuhun vastaavaan palveluun (Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos,
muistio, 3).
Vahvuutena henkilökohtaisen budjetoinnin palvelumallissa nähdään muun muassa asiakaslähtö i-
syys, yksilöllisyys, oikea-aikaiset ja räätälöidyt palvelut, työntekijän voimaantuminen, perheen ja
34
yksilöiden motivointi vaikuttamiseen ja vastuun ottamiseen omissa asioissa. Mahdollisuutena nä h-
dään itsemääräämisoikeuden toteutuminen, yksilölliset ratkaisut, uusien ystävyyssuhteiden synty-
minen eri verkostojen avulla, vuorovaikutussuhteet, säästöt, vapaus, palvelujen saanti oikea-
aikaisesti sekä mahdollisuudet huomioida paremmin asiakkaiden toiveet (Kehitysvammaisten pa l-
velusäätiö 12.2.2016).
Palvelumallin heikkouksina nähdään mahdollisten keinojen puuttuminen siihen, että asiakas uskal-
taa suoraan sanoa mitä haluaa, kokonaisuuden hallinnan pirstaloituminen, läheisverkoston puuttu-
minen (kuka silloin tukee asiakasta), ristiriidat asiakkaiden/perheiden kanssa, asiakkaan kyvyn arvi-
ointi hallita vastuuta henkilökohtaisesta budjetista, budjetin määrien laskeminen niin että saataisiin
laskettua oikein, koulutukset työntekijöille sekä budjetoinnin laadun valvonta sekä hallinta. Uhkina
voivat olla erilaiset taloustilanteet kunta- ja valtion talouksissa, alueiden erilaisuus sekä erilaistumi-
nen (voi olla eriarvoinen suhteessa toiseen alueeseen), sekä pohdinta siitä, kuka oikeasti päättää
(Kehitysvammaisten palvelusäätiö 12.2.2016).
Rajalahti & Duffy 2016 raportissaan kokemuksia henkilökohtaisen budjetoinnin kehittämistyöstä,
tuovat esille olettamuksia sekä yleisiä väärinkäsityksiä henkilökohtaisen budjetoinnin toimivuudes-
ta. Raportissa esille tuodut olettamukset ja väärinymmärrykset ovat kansainvälisiä ja niistä keske i-
simmät on raportissa tuotu esille. Usein oletetaan että ihmiset tarvitsevat ylimääräistä tietoa paljon
voidakseen tehdä itseä koskevia päätöksiä. Näin ei kuitenkaan aina ole, vaikkakin mahdollista on
että ihmiset sekä perheet eivät pysty henkilökohtaista budjettia ilman, että he saavat uutta tietoa ja
oppivat uusia taitoja. Taitojen lisäämistä sekä informaation tuottamista pidetään kuitenkin hyvänä
asiana. Henkilökohtaisen budjetoinnin palvelumallissa sosiaalityö sekä palveluohjaus ovat edelleen
keskeisessä roolissa. Palvelumalli ei missään tapauksessa vähennä tietoa vaan se kannustaa ihmisiä
käymään hyödyllisiä keskusteluja sekä tuomaan erilaista tietoa ja erialisia taitoja yhteen joiden p e-
rusteella osataan tehdä oikeita päätöksiä (Rajalahti & Duffy 2016, 16).
Olettamuksena voi myös olla että henkilökohtainen budjetointi lisää riskejä. Tutkimukset kuitenkin
osoittavat, että henkilökohtaisen budjetoinnin avulla ihmiset kokevat olevansa enemmän turvassa
sekä pysyvät terveempinä kuin nykyisessä palvelujärjestelmässä. Silloin kun palvelu toimii hyvin,
lisää se ihmisten vapautta sekä muuttaa heidän elämäänsä. Henkilökohtaisen budjetoinnin ei kuiten-
kaan nähdä lisäävän riskejä, mikäli ihmisillä on riittävästi tietämystä siitä, mitä tukea sekä palvelui-
ta budjetilla voi hankkia. Riskialttiina sen sijaan pidetään sosiaalista eristäytymistä sekä laitosmaista
palvelujärjestelmää. Joskus riskinä voi olla henkilökohtaisen budjetin väärinkäytökset. Jotkut asiak-
35
kaat tarvitsevat enemmän apua kuin toiset. Kaikki eivät täysin itsenäisesti kykene tekemään kaikkia
päätöksiä henkilökohtaisen budjetoinnin prosessissa, vaan tarvitsevat siihen toisen henkilön apua ja
tukea (Rajalahti & Duffy 2016, 17).
Sosiaalityöntekijän tai muun vastuuhenkilön arvioitavaksi jää arvio henkilön kyvystä tehdä itseään
koskevia päätöksiä. Erityisesti kehitysvammaiset henkilöt voivat tarvita apua päätöksentekoon. Täl-
löin yhdessä työskentelemisen merkitys korostuu ja on tärkeää nimetä henkilö, joka voi tarvittaessa
auttaa päätöksenteossa. Henkilö voi olla ystävä, perheenjäsen tai ammattilainen. Vaikka henkilö
olisi tuetussa päätöksenteossa niin sanotusti epätäydellinen, on se parempi vaihtoehto sille että vie-
dään ihmiseltä kokonaan mahdollisuus tehdä päätöksiä (Rajalahti & Duffy 2016, 17).
Duffya 2016 mukaillen on syytä tarkastella seitsemää vapauden periaatetta joita ovat:
1. Kapasiteetti, jolla tarkoitetaan olettamusta siitä, että minulla itselläni on riittävästi kapasiteettia
hallita omia asioitani.
2. Erittely puolestaan tarkoittaa sitä, että vaikka en pysty tekemään tiettyjä päätöksiä, ei se tarkoita
sitä etten pysty tekemään mitään päätöksiä.
3. Valinta merkitsee sitä, että mikäli tarvitsen apua päätöksenteossa, haluaisin että minulla olisi
oikeus valita se henkilö kuka minua auttaa.
4. Sopivuus voidaan tulkita niin, että se henkilö kuka minua auttaa, pitäisi olla sopiva minulle sekä
tuen ja avun tarpeilleni.
5. Etujen valvominen tulisi tapahtua huolellisesti sen henkilön toimesta kuka vaatii etujani.
6. Osallisuudella tarkoitetaan sitä, että minulla on aina mahdollisuus ja oikeus olla osallinen pää-
töksenteossa, joka koskee itseäni.
7. Kertaus tarkoittaa sitä, että kaikki järjestelyt ym. mitä on tehty, tulisi tarkastaa aika ajoin sekä
aina kun tilanteeni tai tarpeeni muuttuvat.
Mitkä tahansa tuen tarpeet tai henkilökohtaisen budjetoinnin tarpeen määrittäminen testataan kä y-
tännön elämässä. Asiat eivät aina välttämättä suju niin kuin ne on suunniteltu ja silloin on oltava
mahdollisuus arvioida henkilön tuen tarve uudelleen sekä myös organisoida asioita uudelleen. Epä-
täydellinen järjestelmä sekä osallisuus on parempi vaihtoehto kuin ei osallisuutta ollenkaan. Ajan-
saatossa voidaan parantaa järjestelmää sekä palveluita paremmin toimiviksi. Yleinen väärinymmä r-
rys henkilökohtaisesta budjetoinnista on, että se olisi sellainen ”markkinareformi”, joka toimiakseen
tarvitsisi useita palveluntarjoajia. käytäntö on kuitenkin osoittanut muuta. Palvelumalli parhaimmil-
laan parantaa huomattavasti ihmisten elämänlaatua. Budjettia voi käyttää perinteisiin olemassa ole-
viin sosiaalipalveluihin, mutta vaihtoehtoja on monia muitakin. Selvää näyttöäkin on siitä että ihmi-
36
set budjeteistaan vastinetta myös silloin kun budjettia on käytetty muihin kuin perinteisiin palvelui-
hin (Rajalahti & Duffy 2016, 19).
Esimerkiksi Australiassa ja Englannissa henkilökohtainen budjetointi on tehokkaimmillaan silloin,
kun maalla asuvilla ihmisillä ei ole palveluvaihtoehtoja, niin he soveltavat silloin luovia sekä henk i-
lökohtaisempia ratkaisuja. Esimerkiksi ateriapalvelu on voitu järjestää paikallisen pubin kautta tai
nuoria kehitysvammaisia on tuettu työskentelyssä paikallisella maatilalla. Lopulta henkilökohtainen
budjetointi on tehokkaimmillaan silloin, kun hyviä ratkaisuja voidaan saavuttaa niin että käytetään
luovuutta hyödyntämällä paikallisia resursseja. Koska maaseuduilla ihmiset ovat tottuneet rajallisiin
resursseihin, ovat siellä asuvat ihmiset luovempia kuin kaupungeissa. Palvelut ovatkin vain yksi
hyödyllinen resurssi, erilaiset yhteisöt ovat rikkaita monella muulla tapaa. Henkilökohtainen budje-
tointi on yksi tapa mahdollistaa ja avata erilaisia resursseja yhteisöissä sekä kehittää aivan uudenlai-
sia sosiaalisia ratkaisuja (Rajalahti & Duffy 2016, 17).
Henkilökohtainen budjetointi ei kuitenkaan ole ihan yksinkertainen innovaatio. Se ei ole myöskään
pelkästään rakenteellinen uudistus vaan se voi sisältää monenlaisia muutoksia ammattilaisten roo-
lissa, palveluissa, rahoitusmalleissa sekä lähiyhteisöissä. Ei ole olemassa valmiiksi täydellistä ma l-
lia valinnanvapauteen joka voitaisiin suoraan kopioida muualta Suomeen, eikä se olisi edes järk e-
vää. Oppia saamme kuitenkin monesta järjestelmästä jotka ovat olleet jo muualla käytössä (Rajalah-
ti & Duffy 2016, 20).
Suomessa henkilökohtainen budjetointi on suhteellisen uusi palvelumuoto. Puustinen – Korhonen
(2017) kirjoittaa asiantuntijalausunnossaan mielipiteensä siitä että henkilökohtainen budjetointi tu-
lee soteen liian nopeasti –säästetäänkö vain rahankäyttöä vai myös järjenkäyttöä. Hän toteaa että
olisikin hyvä käyttää harkintaa siinä, minkälaisilla asiakasryhmillä budjetoinnin käyttöönotossa
lähdetään liikkeelle. Hallituksen esityksessä on todettu että palvelun piiriin olisi tulossa noin 60 000
henkilöä. Arviona tämä on hyvin varovainen, joka tarkoittaa sitä, että yllätyksiä voi vielä tulla. La-
kiluonnoksen mukaan maakunnilla on velvollisuus ottaa käyttöön henkilökohtainen budjetointi pa l-
veluissa jotka ovat vanhuspalvelulain, vammaispalvelulain sekä kehitysvammaisten erityishuollosta
säädetyn lain mukaisia (Puustinen – Korhonen 2017).
Vuonna 2014 näissä asiakasryhmissä oli 165 000 asiakasta eli yli 100 000 henkilöä enemmän kuin
mitä lakiluonnoksessa oli arvioitu tulevan järjestelmän piiriin. Lakiluonnoksessa on myös arvioitu
että henkilökohtaisen budjetoinnin kautta avautuvat markkinat olisivat noin 1,5 miljardia euroa.
37
Jotta markkinat pystytään arvioimaan oikein, edellyttää se että käyttäjämäärät on arvioitu oikein.
Yhtenä suurena kysymyksenä onkin, että mikäli ennakkoarvio ei ole oikea, miten silloin käy asiak-
kaille, kustannuksille sekä järjestelmän toimivuudelle (Puustinen – Korhonen 2017).
Puustinen – Korhonen 2017) painottaa myös sitä, että kehittämistä kaipaa myös ehdotettu malli tue-
tusta päätöksenteosta. Henkilökohtaisen budjetoinnin ideanahan on, että palvelujen käyttäjän tulee
itsenäisesti kyetä hankkimaan markkinoilta ne palvelut joita hän tarvitsee. Siispä palvelujen käytt ä-
jältä edellytetään myös kykyä tiedonhankintaan koskien palveluntarjoajista, hinnoista sekä palvelu-
jen sisällöstä. Vammainen, kehitysvammainen tai ikääntynyt henkilö ei välttämättä pysty itsenäise s-
ti toteuttamaan em. asioita vaan tarvitsee näihin toisen henkilön apua. Tähän tarpeeseen lakiluon-
noksessa on ehdotettu tukihenkilöä. Henkilö ei kuitenkaan voi olla sellainen, joka on jollain tavalla
palvelus- tai toimeksiantosuhteessa palvelujen tarjoajaan, tässä tapauksessa maakuntaan. Henkilö ei
myöskään voi olla suhteessa palvelujen tuottajiin tai sellaiseen jolla olisi odotettavissa erityistä hyö-
tyä tai vahinkoa asiassa jota tuettu päätöksenteko koskee (Puustinen – Korhonen 2017).
Puustinen – Korhonen pohtiikin, että mistä sitten löytyvät asiaan riittävästi paneutuneet henkilöt
jotka suostuisivat tekemään tällaista vapaaehtoistyötä ilman, että he saisivat siitä korvausta tai palk-
kiota. Entä mikä taho sitten perehdyttäisi tällaisia tukihenkilöitä markkinoilla toimimiseen sekä
lainsäädäntöön joka koskee henkilökohtaista budjetointia. Erilaisia käytäntöjä tuettuun päätöksente-
koon löytyy maailmalta. Yhdeksi näkökulmaksi hän ehdottaa että voisiko Suomessakin henkilöko h-
taisesta budjetoinnista maksaa palkkaa tai kulukorvauksia koituneista kustannuksista omille pe r-
heenjäsenille tai läheisille siitä avusta ja tuesta jota he antavat. Lakiluonnoksessa tällainen näkö-
kulma jää liian vähälle huomiolle (Puustinen – Korhonen 2017).
Edelliseen näkökulmaan liittyen, Puustinen – Korhonen ottaa esille Kanadassa 2000 –luvulla on
voimaan tulleen lain, joka oikeuttaa vammaisen henkilön tekemään edustussopimuksen tukiverko s-
tonsa kanssa. Sopimuksen myötä viranomaisille tulee näkyväksi sen, että vammainen henkilö on
antanut heille arvovallan olla mukana häntä koskevissa asioissa, päätöksenteossa sekä edustamassa
häntä muissa sovituissa tilanteissa. Mikäli henkilö on alle 19 –vuotias, häntä edustavat hänen van-
hempansa tai lailliset huoltajansa (Puustinen – Korhonen 2017).
4.2 Kansainvälisiä tutkimuksia henkilökohtaisesta budjetoinnista
38
Maissa, joissa asiakkaiden vaikutusmahdollisuuksia, valinnanvapautta sekä määrittelyvaltaa palve-
luiden suhteen on mahdollistettu henkilökohtaisen budjetoinnin avulla, on voitu havaita asiakaslä h-
töisyyden merkittävää vahvistumista. Henkilökohtaisessa budjetoinnissa vammainen henkilö on
suunnittelu- ja toteutusprosessin keskiössä sekä hänelle annetaan myös taloudellista päätäntävaltaa
palveluista jotka koskevat häntä itseään. Tiedän mitä tahdon projektissa tehdyn kansainvälisen ka t-
sauksen mukaan eri maiden välillä henkilökohtaisessa budjetoinnissa on laajoja eroja eri maiden
välillä. Tutkimuksessa todettiin että henkilökohtainen budjetointi ei vielä ole kattava kansainvälinen
käsite, jonka kaikki käsittäisivät samalla tavalla ja toteutustavat olisivat yhtenäisiä (Rajalahti, Aar-
ne, 2012 - 2014, 11 - 12).
Eroja löytyy eri maiden välillä, mutta myös maiden sisällä. Esimerkkinä on kuvattu Yhdysvaltojen
eri osavaltioiden välistä vaihtelua henkilökohtaisen budjetoinnin toteuttamistavoissa. Tutkimukse s-
sa on havaittu eri maiden välillä eroja myös siinä, miten väljästi tai tiukasti henkilökohtaisen budje-
toinnin käyttökohteet on rajattu viranomaisten toimesta. Tähän vaikuttaa myös se, miten on määr i-
telty kohteet, joista voi hankkia palveluita henkilökohtaisen budjetoinnin avulla. Eroja on myös eri
”rahoituskanavilla”, joissa huomioitavaksi tulee onko rahoitus ainoastaan sosiaalisektorilla vai onko
rahoituksessa mukana myös muita sektoreita, kuten esimerkiksi terveys-, kuntoutus-, tai koulutus-
sektoreita. Mallit eri maissa eroavat myös siinä, miten henkilökohtaisen budjetoinnin haltijoita tue-
taan omien palvelujensa suunnittelussa sekä budjetin hallinnoinnissa (Rajalahti, Aarne, 2012 –
2014, 11 - 12).
Aikuisten palvelujen lisäksi henkilökohtaista budjetointia toteutetaan myös lasten pa lvelujen sekä
tuen järjestämiseksi. Tyypillisimmin henkilökohtaista budjetointia käytetään tiettyjen palvelujen
järjestämisessä. Näitä palveluja ovat henkilökohtainen apu, tilapäishoito, päivä- sekä vapaa-ajan
toiminnan järjestäminen. Palvelumallia voidaan hyödyntää myös opiskelun ja oppimisen, itsenäi-
semmän asumisen sekä kotona asumisen mahdollistamiseen (Rajalahti, Ahlsten 2012).
4.3 Englannin palvelujärjestelmä vammaispalveluissa
4.3.1 Vammaisuus ja vammaispalvelujen lähtökohdat
Vammaisuutta voidaan määritellä eri tavoin, määrittely linkittyy johonkin asiayhteyteen. Yhdisty-
neessä kuningaskunnassa tasa-arvolaki vuodelta 2010 määrittelee vammaisuutta seuraavasti: ”Olet
vammainen, mikäli sinulla on merkittävä ja pitkäaikainen fyysinen tai psyykkinen oire, mikä hei-
39
kentää päivittäistä toimintakykyäsi”. Yhdistyneessä kuningaskunnassa syrjintä on kielletty vamma i-
suuden perusteella, erikseen on maininta työelämästä, opiskelusta sekä viranomaisten kanssa ko h-
taamisesta. Vammaisuuden, toimintakyvyn vajavuuden, perusteella on mahdollisuus saada taloudel-
lisia etuuksia sekä palveluita. (GOV.UK).
Vammaisuuden perusteella henkilökohtaista huolenpitoa tarvitseville maksettavat rahalliset etuudet
eivät ole tarveharkintaisia. Hoitoa tarvitseville tai heidän hoitajilleen vo idaan maksaa sosiaaliturva-
etuutena alle 65-vuotiaiden hoitotukea, tähän ei liity vakuutusmaksuedellytyksiä. Yli 65-vuotiaiden
hoitotuki on harkinnanvarainen. Hoitajalle voidaan maksaa tukea tietyin edellytyksin suoraan, jos
työaika on yli 35 tuntia ja hoidettava on oikeutettu alle 65-vuotiaiden hoitotukeen (Sosiaaliturvaoi-
keudet Yhdistyneessä kuningaskunnassa 2012, 27).
4.3.2 Rahoitus ja organisaatiot
Sosiaaliturvajärjestelmä on rahoitettu Englannissa pääosin verovaroin. Valtakunnallinen sosiaaliva-
kuutusjärjestelmä (National Insurance Scheme) pitää sisällään sairaus-, työttömyys-, lesken- ja van-
huuseläke-etuudet. Valtakunnallinen terveydenhuolto (National Health Service – NHS) sisältää sai-
raanhoidon, hammashoidon ja silmälääkärin hoidon. Taloudellisia etuuksia lapsia kasvattaville,
joita ovat perhelisät sekä lasten perusteella myönnettävät verohyvitykset sekä lisäksi tietyille työky-
vyttömien ryhmille, sekä heidän hoitajilleen maksuttomat etuudet. Lisäksi tähän kuuluu muut kor-
vaukset, joita työnantaja maksaa työntekijöille lapsen syntyessä tai adoptiossa. (Sosiaaliturvaoikeu-
det Yhdistyneessä kuningaskunnassa 2012, 4.)
Työ- ja eläkeministeriö vastaa useimpien sosiaaliturvaetuuksien myöntämisestä. Yhdistyneen k u-
ningaskunnan verovirasto kerää maksut, huolehtii kirjaamisen sekä arvioi ja maksaa verohyvityksiä
perheille, jotka ovat niihin oikeutettuja. Se hallinnoi myös lapsilisää sekä huoltajan avustusta. As u-
mistuen ja kunnallisveron ansiotulovähennyksen huomiointi kuuluu kunnan tehtäviin. Sosiaaliturva-
järjestelmä rahoitetaan verovaroin sekä palkansaajien työnantajien maksamilla sosiaaliturvamak-
suilla. Etuudet on jaettu vakuutusperusteisiin, luokkasidonnaisiin sekä tulo-/varallisuussidonnaisiin
etuuksiin. (Sosiaaliturvaoikeudet Yhdistyneessä kuningaskunnassa 2012, 5 - 6).
Englannissa pitkäaikaishoitoon saa tukea kahta kautta, joko sosiaalipalvelujärjestelmän tai sosiaali-
turvajärjestelmän kautta. Palvelujärjestelmän kautta saa luontoisetuuksia ja sosiaaliturvajärjeste l-
40
män vastaa maksuihin perustumattomista vammaisille henkilöille tarkoitetuista rahaetuuksista.
Etuudet rahoitetaan valtion varoin ja ne on tarkoitettu henkilöille, jotka tarvitsevat henkilökohtaista
huolenpitoa tai apua päivittäisistä toiminnoista suoriutumiseen vamman tai sairauden vuoksi. Palve-
lut ja rahalliset etuudet myönnetään tarveharkintaisesti. Paikalliset palvelut ovat kunnan tuottamia.
Laitoshoidon kohdalla perheen varallisuus vaikuttaa taloudellisen tuen määrään. Kunnan palvelui-
den piirissä olevilla on kohtuullinen omavastuuosuus palveluista. (Sosiaaliturvaoikeudet Yhdisty-
neessä kuningaskunnassa 2012, 26).
4.3.3 Palvelujärjestelmän kehityssuunta
Palvelujärjestelmää on kehitetty Englannissa kansalaisen aktiivisuutta ja osallisuutta lisäävään
suuntaan 2000- luvulla. Sosiaalipalveluissa uudistusten painopisteitä ovat olleet henkilökohtaisen
palvelujärjestelmän rakentaminen, asiakaskohtainen budjetointi sekä niiden maksujärjestelmän ke-
hittäminen. Onnistuminen tässä muutoksessa vaatii ajattelutavan muutosta, siirtymistä asiantuntij a-
vallasta kansalaisen valtaan. Henkilökohtaisen budjetoinnin keskeisiä piirteitä on yksilökeskeisyys
ja palveluiden henkilökohtainen suunnittelu. (Patronen, Melin, Tuominen -Thuesen, Juntunen,
Laaksonen & Karikko 2012, 22; Whellmans 2016, 11).
Palvelujärjestelmänuudistamisen tavoitteita Englannissa ovat valinnanvapauden lisääminen ja kan-
nustaminen omaan päätöksentekoon sekä asiakkaan osallisuuden lisääminen päätöksenteossa, tie-
don ja neuvonnan tarjoaminen, asiakkaan itsenäisyyden ja riippumattomuuden lisääminen, tasa-
arvon lisääminen, kustannustehokkuuden ylläpitäminen sekä toimijoiden yhteistyöhön kannustami-
nen. Joustavuus henkilökohtaisessa budjetoinnissa tulee säilyttää, ketään ei pakoteta tähän vaan
asiakas voi halutessaan valita tarvitsemansa palvelut perinteisen sosiaalipalvelujärjestelmän kautta.
(Patronen, Melin, Tuominen-Thuesen, Juntunen, Laaksonen & Karikko 2012, 22).
4.3.4 Valinnanvapauden kehittyminen
Englanti on kiinnostava tarkastelukohde Suomen valinnanvapauskäytäntöjen kehittämisen näkö-
kulmasta, koska viimeisten hallituskausiensa aikana Englanti on läpikäynyt kaksi merkityksellistä
reformia. Näiden yhtenä keskeisenä tavoitteena on valinnanvapauden takaaminen koko väestölle
tasapuolisesti. Valinnanvapaus on Englannissa näkyvää lainsäädännössä sekä organisaatioiden toi-
41
minnassa. Nämä ohjautuvat hyvin pitkälti asiakkaiden tarpeiden mukaisesti (Terveyden- ja hyvin-
voinnin laitos 2/2016, 1).
Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana Englannissa asiakkaan valinnanvapauden lisääminen
on yksi keskeisimmistä asioista hallituspuolueita yhdistävistä sosiaali- ja terveyspoliittisista linjauk-
sista. Keskeiset uudistukset on tehty 2010 -luvulla koskien valinnanvapauslainsäädäntöä. Tätä en-
nen lainsäädäntö oli hajanainen ja uudistusten myötä se koottiin sosiaali- ja terveydenhuoltolakiin
(Healt and Social Care Act 2012) Vuoden 2014 hoivalaissa (Care Act) on määritelty sosiaalihuo l-
lossa toteutettavaa valinnanvapautta koskevia asioita. Tästä on laadittu myös täsmentävä ohjeistus
(Department of Health 2013, NHS England 2014c, Jarrett 2015.) Sosiaalihuollossa valinnanvapau-
den kehittyminen on poikennut vastaavasta kehityksestä terveydenhuollossa, koska alueelliset ha l-
linnot saavat päättää itsenäisesti rahoittamistaan palveluista. Päätäntävaltaa sovelletaan sekä kansa l-
lisen että lakisääteisten velvoitteiden puitteissa (Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos 2/2016, 9, 11).
Lähtökohtaisesti palvelut sosiaalihuollossa eivät ole ilmaisia käyttäjilleen. Kuitenkin jo 1980 -
luvulta lähtien on kiinnitetty huomiota erilaisiin maksumekanismeihin, joiden avulla on voitu mah-
dollistaa tukipäätöksiä jotka ovat yksilöllisempiä sekä joustavampia tukipäätöksiä (Glendinning
ym.2008.) Samaan aikaan on pyrkimus ollut purkaa paikallisviranomaisten monopoliasetelmaa jo h-
tuen palveluiden ”jäykkyydestä” jotka aiheuttivat riippuvuutta, vaikka päämääränä pitäisi olla se,
että niiden avulla voitaisiin tukea itsenäistä pärjäämistä(Parliament 2010.) Vuonna 1993 Margaret
Thatcherin aikana kehityssuunta muutti siihen suuntaan että sosiaalityöntekijöille tuli lupa hankkia
erilaisia palveluita suoraan palveluntuottajilta. (Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos 2/2016, 9, 11.)
Vuosina 1997 - 2010 työväenpuolueen aikana kiinnitettiin huomiota viranomaisten sekä eri organi-
saatioiden väliseen yhteistyöhön. Tämän lisäksi huomioitiin asiakkaiden sekä omaishoitajien rooli-
en vahvistamiseen (Department of Health 2008). Ensimmäisenä tämä näkyi lainsäädännön muutok-
sena, jonka johdosta mahdollistui budjettien yhdistämisen eri viranomaisten välillä sekä yhteistuo-
tannon eri palveluista (The Health Act1999). Suoramaksujen käyttömahdollisuudesta tuli lainsää-
dännöllinen velvoite paikallisviranomaisille vuonna 2003, siitä lähtien suoramaksujen käyttökohteet
ovat laajentuneet. Kiistoja eri ajanjaksoina syntyi kuitenkin siitä että millaisia palve luja sosiaali-
huollon pitäisi rahoittaa. (Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos 2/2016, 11).
Suosio suoramaksuista kasvoi nopeasti. Näiden heikkoutena koettiin kuitenkin se, etteivät kaikki
asiakkaat halunneet tai pystyneet olemaan vastuussa rahojen hallinnasta, jonka lisäksi maksut käsit-
42
tivät tuen vain paikallisviranomaisten sosiaalihuollossa. Tämän vuoksi päädyttiin siihen että seura a-
vaksi lähdettiin kokeilemaan yksilöllisiä budjetteja (Individual Budgets). Tämä mahdollisti sen, että
budjettien avulla eri rahoituskanavia voitiin yhdistää. Ideana yksilöllisessä budjetissa oli, että asia-
kas pystyi itse käyttämään hänelle varatun rahan haluamallaan tavalla. Vaihtoehtoina olivat että
asiakas pystyi käyttämään hänelle varatun budjetin suoramaksu- periaatteen mukaisesti ostamalla
itse sillä palveluita, budjetti voitiin siirtää suoraan myös palveluntuottajalle, kolmannen osapuolen
hallintaan tai näiden yhdistelmänä (Department of Health 2006a). Yksilöllisiä budjetteja arvioitiin
ja arvioinnissa nousivat esille myönteisten kokemusten lisäksi kustannustehokkuus (Terveyden- ja
hyvinvoinnin laitos 2/2016, 12).
Erityisesti iäkkäiden asiakkaiden keskuudessa havaittiin vaikeuksia budjettien hyödyntämisessä.
(Glendinning ym. 2008.) Jatkokehitystyön tuloksena budjeteista muokattiin nykypäivän henkilö-
kohtaiset budjetit (Personal Budgets). Vuosina 2010 - 2015 konservatiivi- liberaalihallituksen aikana
henkilökohtaiselle budjetille annettava tuki jatkui vahvana. Ensisijaisesti näissä tuettiin suoramak-
sukäytäntöjä. (Department of Health 2010a.) Myös avointa vertailutietoa pyrittiin kehittämään tuek-
si päätöksenteolle (Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos 2/2016, 12).
Muutokset valinnanvapauteen liittyvissä asioissa on mahdollistettu kehittämällä erillinen rahoitus-
järjestelmä. Tämä tarkoittaa sitä, että raha seuraa asiakkaan tekemiä valintoja siten, että se tapahtuu
kansallisen maksujärjestelmän mukaisesti. Lisäksi tämä järjestelmä mahdollistaa parhaiden palve-
luntuottajien palkitsemisen ja samalla tukee näiden toiminnan jatkuvaa kehittämistä. asiakkaan pää-
töksentekoa tuetaan erilaisten toimintamallien sekä avoimen vertailutiedon avulla. Sosiaalihuollosa
valinnan vapauden kannalta olemassa olevista rahoitusjärjestelmistä merkittävimpinä pidetään suo-
ramaksuja, jotka ovat osana henkilökohtaista budjettia. Valinnan vapautta tukevan palvelujärjeste l-
män rakentaminen on kaikkinensa vienyt paljon aikaa, on pitänyt tehdä erilaisia teknisiä ratkaisuja,
rakentaa yhteisiä pelisääntöjä, vaikuttaa henkilökunnan asenteisiin, lainsäädännön uusimista sekä
kykyä oppia erilaisista virheistä (Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos 2/2016, 13).
Kehityspolussa valinnanvapautta koskien, Englannissa korostuu tavoite siitä, että valinnanvapa u-
teen liittyviä oikeuksia voivat käyttää kaikki kansalaiset yhdenvertaisesti. Jä rjestelmätason edelly-
tysten kasvaessa, on myös valinnanvapausoikeuksia laajennettu. Valinnanvapautta toteutettaessa
asiakkaan on tiedettävä omat oikeudet, valinnanvaihtoehdot, muut tarvittavat tiedot ja lisäksi asiak-
kaan on saatava riittävästi tukea päätöksentekoa varten sekä tukea myös valintojen toteuttamiseen
käytännön tasolla. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille useat valinnanvapauteen liittyvät
43
oikeudet näyttäytyvät velvoitteina jotka koskevat lainsäädäntöä. Ammattilaisten tulisikin huolehtia
siitä, että oikeutta valintoihin tulisi tarjota asiakkaille aktiivisesti, eikä vain silloin kun asiakas osaa
niitä vaatia (Department of Health 2013 ja 2015 b).
Erilaisten valintojen tekeminen on asiakkaalle vapaaehtoista. Mikäli asiakas kieltäytyy häne lle tar-
jotusta henkilökohtaisesta budjetista, järjestämisvastuu palveluista jää paikallisviranomaisille. As i-
akkaalla on myös oikeus valittaa, mikäli hän kokee että hänen valinnanvapausoikeutensa ei ole to-
teutunut, tai hänen ja ammattilaisten väliset keskustelut eivät ole tuottaneet toivottua tulosta (De-
partment of Health 2013 ja 2015 b).
Paikallisviranomaiset painottavat toimintaansa erilaisin tavoin ja sen vuoksi myös valinnanvapa u-
teen liittyvät käytännöt vaihtelevat. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että lakisääteisen toiminnan ul-
kopuolella olevien palvelujen asiakasmaksut vaihtelevat suuruudeltaan. Lähtökohtaisesti kaikkien
paikallisviranomaisten tulee tarjota asiakkaalle henkilökohtaista budjettia, koska se on lakisääteinen
palvelu. Erilaisilla lainsäädännön muutoksilla on pyritty turvaamaan koko maassa sellaiset kriteerit,
jotka oikeuttavat yhtenäisempään palveluun (Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos 2/2016, 17).
Lisäksi näillä palveluilla pyritään ennaltaehkäisemään erilaisten kriisitilanteiden syntymine n sekä
tukemaan asiakkaiden itsenäistä pärjäämistä (Department of Health 2015b.) Yhtenä keskeisenä
asiana valinnanvapauteen liittyy asiakkaan lainsäädännöllinen oikeus tuettuun päätöksentekoon
(Department of Health 2012d-h). Valintoihin on mahdollista saada tukea sekä sosiaali- ja tervey-
denhuollon ammattilaisilta sekä NHS Choices- sivustolta jossa on koottu tietoja eri sosiaali- ja ter-
veydenhuollon palveluntuottajista. Tämä mahdollistaa palveluntuottajien vertailun laadullisten ja
toiminnallisten indikaattorien avulla jotka ovat helposti tulkittavissa (Terveyden- ja hyvinvoinnin
laitos 2/2016, 17).
4.3.5 Valinnanvapauden vaikutukset
Tukena valinnanvapauden muotoutumiseen ovat olleet kokeilut erilaisista toimintamalleista sekä
seuranta- ja arviointitutkimukset (esim. dixon ym. 2010, Boyle 2013, Deartment of Health 2010 c).
Tukena valinnanvapauden toteutumiselle ovat olleet myös erilaiset kyselyt, joka on suunnattu väe s-
tölle sekä ammattilaisille (esim. Department of Health 2012 d ja e.) Suoria vaikutuksia valinnanva-
paudesta on vaikea erottaa muista järjestelmään kohdistuneista uudistuksista sekä niiden vaikutuk-
44
sista (esim. rahoitusjärjestelmän uudistukset sekä tavoitteet hoitotakuusta), koska valinnanvapaus
on muodostunut osana laajaa systeemitason uudistusta (Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos 2/2016,
20).
Tarkasteltaessa valinnanvapauden vaikutuksia, hankaloittaa vaikutusten tarkastelua myös vaikeudet
kontrolloida sosioekonomisia muuttujia sekä hoidon laadun määrittäjiä. Edellä mainituista syistä
johtuen, tutkimuksiin liittyy usein menetelmällisiä haasteita. (Dixon & Robertson 2011.) Tarkaste l-
taessa tutkimustuloksia, on hyvin tärkeää ymmärtää asetetut tavoitteet valinnanvapausjärjestelmä s-
sä. Kokonaisarvioinneissa (esim. Gregoryym.2012, Dixon & Mays 2011) on voitu kuitenkin havaita
että valinnanvapauden suorat vaikutukset ovat ainakin toistaiseksi olleet vielä pieniä. Näyttöä on
kuitenkin siitä, että valinnanvapauteen yhdistetyt kielteiset uskomukset liiettynä esim. eriarvoisuu-
den lisääntymiseen eivät ole toteutuneet. Sosiaalihuollossa paikallisviranomaisten palvelutuotannon
monopoliasemaa on onnistuneesti pystytty purkamaan erilaisten maksujärjestelmien kautta (Ter-
veyden- ja hyvinvoinnin laitos 2/2016, 20).
4.3.6 Valinnanvapauden vaikutukset väestön näkökulmasta
Nähtävissä on, että Englannissa kansalaiset ovat arvostaneet valinnan mahdollisuutta. Tämä on ollut
tärkeä tekijä myös siinä mielessä että sen avulla on pystytty turvaamaan valinnanvapauden asemaa
toimintapolitiikkatason muutoksissa. Väestölle on tehty laajoja tutkimuksia jotka systemaattisesti
osoittavat että asiakkaat pitävät valinnanvapautta tärkeänä (esim.Mori 2005, Coultier ym. 2005,
Dixon ym. 2010, Ipsos Mori 2012.) Nähtävissä on myös se, että tietoisuus valinnanvapauteen liitty-
vistä oikeuksista on kasvanut. Aikaisemmin on ollut oletuksena, että rikkaat, nuoret, koulutetut tai
kaupungissa asuvat henkilöt hyötyisivät enemmän valinnanvapaudesta. Nämä oletukset tutkimusten
valossa ovat osoittautuneet kuitenkin pitkälti vääriksi. Sen sijaan tutkimuks issa on havaittu että
palkkatyön ulkopuolella olevat, maaseudulla asuvat (kotiäidit, iäkkäät henkilöt) ovat olleet muihin
nähden tietoisempia omista oikeuksistaan (esim. NHS England & Monitor 2015, Dixon ym. 2010
c).
Erityisesti omaa oikeuttaan tehdä valintoja ovat arvostaneet vanhemmat vastaajat, valtaväestöstä
etnisen taustan omaavat sekä kouluttamattomat henkilöt. Merkittävänä tekijänä pidetään myös sitä
että osa asiakaskunnasta arvostaa itse oikeutta valintaan enemmän kuin itse valintaa, eivätkä luo n-
nollisestikaan halua luopua näistä oikeuksistaan (Bernett ym.2008). Yhtenä merkittävänä tekijänä
45
on myös tapa jolla valinnanvapaudesta keskustellaan. Keskustelemalla huomio on kiinnittynyt hy-
vin voimakkaasti tukemiseen jaetusta päätöksenteosta koko asiakas työtä ohjaavana periaatteena
(Department of Health 2012d). Englanti on kansainvälisesti korkealla tasolla vertailutiedon tuotta-
misessa. Huomio on erityisesti kiinnittynyt kykyyn ymmärtää asiakkaiden omia tapoja päätöksente-
ossa, sekä muokata olemassa oleva tieto omaksuttavaan muotoon (Terveyden- ja hyvinvoinnin lai-
tos 2/2016, 20, 21).
4.3.7 Henkilökohtainen Budjetointi
Henkilökohtaisen budjetti luodaan asiakkaalle sosiaalipalveluiden tarpeenarvioinnin jälkeen ja se on
tarkoitettu henkilökohtaisen avun, hoivan ja arjessa selviytymisen tuen jäjrestämiseksi. Englannin
mallissa on kolme tapaa hallinnoida henkilökohtaista budjettia. Asiakas voi hallinnoida sitä koko-
naan itse, jolloin kyseessä on direct payment. Hän voi hallinnoida sitä valitsemansa henkilön avus-
tukselle, jolloin kyse on indirect payment ja kolmas tapa on siirtää vastuu budjetin hallinnasta ulko-
puoliselle, joka voi olla itsenäinen palveluntarjoaja tai itsenäisen organisaation edustaja. Vaihtoe h-
dot ovat myös yhdisteltävissä keskenään, asiakas voi hallinnoida osaa budjetista itse ja osan hallin-
noinnin antaa ulkopuoliselle, esimerkiksi ystävälle, omaiselle tai sosiaalityöntekijälle. (AgeUk;
Anand, Davidson, Macdonald, Kelly 2012, 4-7; NHS.UK; Patronen, Melin, Tuominen-Thuesen,
Juntunen, Laaksonen & Karikko 2012, 22).
Julkisten tahojen tarjoamista tulo- ja tukivirtojen yhteenlaskettu summa muodostaa individual bud-
getin, se ei kuitenkaan ole konkreettinen rahamäärä, mikä asiakkaalla on käytettävissä haluamiinsa
palveluihin. Se muodostuu ostetuista palveluista, eri tukimuotojen käytöstä ja asiakkaan omakustan-
teisesti rahoittamista palveluista ja tuesta. Individual budget tarkoittaa palveluiden kokonaisuutta,
joka asiakkaalle on määritelty. Hän voi itse päättää, ottaako hän sen käyttöön rahana vai palveluna
vai näiden yhdistelmänä. Henkilökohtainen budjetti, personal budget, on asiakkaan hoi-
to/palvelusuunnitelman toteuttamiseen käytettävissä oleva rahamäärä. Palvelusuunnitelma on asiak-
kaan itsensä laatima tai se on laadittu yhdessä asiakkaan valitseman tahon kanssa. (AgeUk;
NHS.UK; Patronen, Melin, Tuominen-Thuesen, Juntunen, Laaksonen & Karikko 2012, 22-23).
Henkilökohtaisen budjetin avulla tarvitsemaansa apua saa tai hankki vuonna 2011 Englannissa yli
500 000 sosiaalihuollon asiakasta. Henkilökohtaisen budjetin käyttäjien määrä on lisääntynyt vuosi
vuodelta. Käyttäjien kokemukset ovat pääosin positiivisia. Myönteisinä asioina henkilökohtaiseen
46
budjetointiin liittyen on tuotu esiin arvokkaan kohtaamisen, stressin lievittymisen, kodin, ystävyys-
suhteen ja perheen, itsenäisyyden, yhteisön ja henkilökohtaisen hoivan mahdollisuuden. (Hatton &
Waters 2013, 1-76).
4.3.8 Henkilökohtaisen budjetoinnin vaikutukset
Englannissa Sosiaalihuollon maksukäytäntöjen kehittäminen kohti henkilökohtaista budjettia on
vienyt kauan aikaa. Samalla se on painottanut velvollisuutta puuttua havaittuihin epäkohtiin (esim.
Glendinning 2008, Boyle 2013.) Henkilökohtaiseen budjettiin liittyen asiakkaiden valintoihin ovat
vaikuttaneet erityisesti hoidon ja hoivan jatkumiseen liittyviä tekijöitä. Näitä tekijöitä ovat mm.
tuttu ammattihenkilö läheinen sijainti sekä henkilökunnan koulutukset (Wood 2010). Avaintekijöik-
si henkilökohtaisen budjetin onnistumisessa ovat nousseet riittävä palveluverkosto sekä asiakkaiden
ja henkilökunnan riittävä tukeminen budjettien käyttöönotossa sekä näiden toimivuuden varmista-
misessa (The Health Foundation 2010.) Näiden lisäksi on lisätty mahdollisuutta yhdistää eri sekto-
rien budjetteja. Vahva kansallinen tahtotila sekä budjettien muuttuminen asiakkaan lakisääteiseksi
oikeudeksi vuonna 2014 ovat oleellisesti nopeuttaneet henkilökohtaisten budjettien käyttöönot toa
(Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos 2/2016, 20, 21).
Ristiriitoja budjettien käyttöönottamisessa on aiheuttanut mm. se, että jotkut paikallisvirano maiset
ovat halunneet kontrolloida budjetteja suorien maksujen suosimisen sijaan sekä lisäksi niiden tuo-
maan byrokratian lisääntymiseen erilaisia suunnitelmia hyväksyttäessä (Community Care 2012,
Boyle 2013.) Nykypäivänä sosiaalihuollossa on kustannuspaine ita jotka ovat aiheuttaneet yhteis-
kunnan maksamien tukien kriteerien tiukkenemisen useilla paikallishallinnon alueilla sekä samalla
vähentäneet resurssien riittävyyttä prosesseissa jotka koskevat asiakkaiden tarpeiden arviointi- ja
suunnitteluprosessissa (Gregory ym. 2012). (Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos 2/2016, 20, 21).
4.4 Henkilökohtaisen budjetoinnin kokeilu Suomessa
Henkilökohtaisen budjetoinnin kokeilusta Suomessa on olemassa esimerkkejä erilaisten projektien
kautta ja pikkuhiljaa sitä ollaan käyttöönottamassa laajemmaltikin. Henkilökohtaisen budjetoinnin
mallia on sovellettu runsaan sadan eri tavoin vammaisten henkilöiden palveluiden järjestämiseen eri
kunnissa sekä kuntayhtymässä. Osa näistä muutoksista on toteutunut ilman, että raha on ”liikk u-
47
nut”. Osassa se on kulkenut ihmisten tuen mukana. On toimittu kustannusneutraalisti ja kustannuk-
set ovat pysyneet kurissa (Rajalahti & Duffy 2016, 21). Lainsäädännöllisistä syistä, Suomessa ei ole
voitu vielä kokeilla rahan siirtoa palvelunkäyttäjälle (THL- muistio, 3.)
Kaikki ne henkilöt, ketkä ovat olleet kokeilussa mukana, ovat kertoneet elämänlaatunsa paranemi-
sesta. Tämä on merkittävä asia palveluiden kustannusvaikuttavuuden paranemisesta. Suomessa tä r-
keä seuraava askel olisi oltava lainsäädännön viitekehyksen luomisen lisäksi menetelmän hyödyn-
tämisen laajeneminen sekä verkostojen ja kumppanuuksien rakentaminen sekä kansallisesti että
kansainvälisesti (Rajalahti & Duffy 2016, 21).
Henkilökohtaisen budjetoinnin malli on useassa kaupungissa ollut käytössä keväästä 2017 alkaen
erilaisille asiakasryhmille. Jokainen kaupunki on laatinut erikseen toimintasuunnitelmat henkilö-
kohtaisen budjetoinnin käyttöönotosta. Tampereella henkilökohtainen budjetointi on otettu käyttöön
helmikuusta 2017 alkaen. Palvelu on käytössä alle 21- vuotiaiden omaishoidon tuessa sekä lapsi-
perheiden tilapäisessä kotihoidossa. Tavoitteena on kehittää mahdollisimman toimiva malli henk i-
lökohtaisesta budjetoinnista sekä sellainen, joka on siirrettävissä myöhemmin maakuntaan. Tamp e-
reella on myös aikaisemmin kokeiltu henkilökohtaista budjetointia, mutta silloin palvelu on kohdis-
tunut yli 21- vuotiaisiin omaishoidon tuen asiakkaille. Vuonna 2014 yhteistyökumppanina on ollut
Sitra, vuonna 2016 kehitystyötä on toteutettu omana kehitystyönä asiakasohjausyksikössä yhteis-
työssä väliinputoaja – asiakkaiden kanssa (Henkilökohtainen budjetointi –www sivut).
Etelä – Karjalan Sotessa (Eksote) henkilökohtaisen budjetoinnin mallia on kehitetty jo aikaisemmin
vammaispalveluissa. Tälläkin hetkellä asiakas voi valita palvelumuodokseen henkilökohtaisen bud-
jetoinnin. Kehittämistyötä on tehty osana Tiedän Mitä Tahdon- hanketta. Alueella henkilökohtaisen
palvelumallin kohteena olevat asiakasryhmät ovat nuorena perheellisiksi tulleet henkilöt, joilla on
joillakin tavoin kuormittunut elämäntilanne, aikuiset asiakkaat jotka tarvitsevat Sote- palveluja tu-
kemaan omaehtoista arkea. Osa näistä asiakkaista voi olla esimerkiksi lastensuojelun jälkihuollon
nuoria joille uudenlainen, itsenäistymistä tukeva henkilökohtaisen budjetoinnin malli soveltuu hy-
vin. Käytännössä palvelumalli näille asiakkaille on ollut käytössä keväästä 2017 alkaen (Henkilö-
kohtainen budjetointi www- sivut).
Hämeenlinnassa henkilökohtaisen budjetoinnin keskeisin asiakasryhmä ovat lapsiperheet. Palvelua
tarjotaan palveluiden tarvetta arvioitaessa tai jo palveluissa oleville asiakkaille. Kainuun sotessa
henkilökohtaisen budjetoinnin kohderyhmäksi ovat ohjautuneet lapset jotka ovat erityisen tuen ta r-
peessa olevia, sekä heidän vanhempansa jotka toimivat omaishoitajina. Palvelumallin kokeilussa
48
asiakkaita nimitetään AVAIN –asiakkaaksi. Kokonaisuudessaan kokeilua kutsutaan Kainuun sotes-
sa erityislasten henkilökohtaisen budjetoinnin kokeiluksi (Henkilökohtainen budjetointi www- si-
vut).
Pilotin suunnittelua varten Kainuuseen on perustettu 14 -jäseninen ryhmä joka koostuu erityislasten
vanhemmista ja heistä muodostuu kehittäjäasiakasryhmä. Ryhmä tekee yhteistyötä hallituksen
omaishoidon kärkihankkeen osahankkeen kanssa jota kutsutaan Kainuun erinomaiseksi. Kehit täjä-
asiakasryhmä on ottanut aktiivisesti osaa kokeilun suunnitteluun. Kokeilu toteutetaan Kainuussa
palvelusetelilain viitekehyksessä. Kokeilussa selvitetään myös millaista digialustaa henkilökohta i-
sen budjetoinnin kokeiluun tarvitaan. Digialustaa tullaan tarvitsemaan vahvan tunnistautumisen
mahdollistamiseksi. Sen avulla asiakas pystyy hallitsemaan budjettiaan sekä neuvotella sen käytöstä
oman työntekijänsä kanssa. Tämä tapahtuu Kainuun soten tarjoamassa hyvinvointi ja -
terveyspalveluissa. Asiakkaita varten palvelujen tavoitettavuuteen, vertaamiseen ja arviointiin tarvi-
taan palvelutarjotinta (Henkilökohtainen budjetointi www- sivut).
Porissa on yhteistoiminta-alue johon kuuluvat Pori, Merikarvia ja Ulvila. Alueen henkilökohtaisen
budjetoinnin pilotissa palvelua tarjotaan perheellisille aikuisille joilla on jollakin tapaa kuormittava
elämäntilanne. Palvelun avulla pyritään toteuttamaan suunnitelmat jotka pohjautuvat laadittuun
asiakassuunnitelmaan sekä lisäämään asiakkaan valinnanvapautta niin että asiakkaat ja perheet voi-
vat itse suunnitella tarvitsemiensa palvelujen tarkemman sisällön heille laaditun budjetin rajoissa
sekä valitsevat palveluntuottajan itse. Porin pilotissa kehitetään henkilökohtaisen budjetoinnin ma l-
lia. Palvelu on ollut käytössä asiakkaille keväästä 2017 alkaen (Henkilökohtainen budjetointi www-
sivut).
Vantaalla sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala, perhepalveluiden tulosalue on mukana hankkeessa
Avain kansalaisuuteen – henkilökohtainen budjetointi- hankkeessa. Palvelun kohderyhmäksi ovat
valikoituneet erityisesti nuoret aikuiset jotka jo ovat tai ovat tulossa vanhemmiksi. Vahvaa tukea
tarvitsevia asiakkaita on myös aikuissosiaalityö ja jälkihuollon asiakkaissa. Palvelun kohderyhmänä
ovat myös sellaiset lapsiperheet jotka perheneuvolan asiakkuudessa ja heitä on tuettu sosiaalihuolto-
lain mukaisten palveluiden avulla. Henkilökohtaista budjetointia sovelletaan sellaisille asiakkaille,
joiden asiakassuunnitelmaa päivittäessä huomataan, etteivät heille toteutetut palvelut ovat olleet
riittäviä, eikä heidän tarpeisiinsa voida vastata perinteisiä palveluja ja tukitoimia käyttäen (Henkilö-
kohtainen budjetointi www- sivut).
49
Henkilökohtaista budjetointia toteutetaan palvelujen ja tukitoimien järjestämisessä jotka ovat joko
lastensuojelulain tai sosiaalihuoltolain mukaisia palveluja. Budjetoinnin avulla on tavoitteena eh-
käistä lastensuojelun toimenpiteiden tarvetta sekä perheen mukaan ottaminen mahdollisimman va r-
haisessa vaiheessa tarvitsemansa tuen suunnitteluun. Aikaisemmin Vantaan kaupunki on kehittänyt
henkilökohtaista budjetointia vammaispalveluissa osana Tiedän Mitä Tahdon –hanketta. Käytännön
asiakastyössä palvelumalli otetaan käyttöön keväästä 2017 alkaen (Henkilökohtainen budjetointi
www- sivut).
Vammaispalvelujen kustannukset asiakasta kohden vaihtelevat eri kunnissa sekä eri palveluissa.
Jotta kustannussäästöjä tulisi, on mietitty sellaista henkilökohtaisen budjetoinnin mallia, että mikäli
asiakkaalle jää budjetista niin sanotusti ”ylimääräistä” rahaa, voisi hän pitää ne itsellään. Tutkittae s-
sa henkilökohtaisen budjetoinnin kustannusvaikuttavuutta, on siitä olemassa erilaisia esimerkkejä.
Henkilökohtaisen budjetoinnin palvelumalli ei toisaalta pienennä kustannuksia, mutta taas joidenkin
tutkimusten mukaan on nähtävissä että säästöä voisi tulla jopa 10 – 40 % (Terveyden- ja hyvinvoin-
nin laitos, muistio 4, 5, 7).
4.4.1 Tiedän mitä tahdon -projekti
Henkilökohtaista budjetointia on toteutettu mm. Kehitysvammaisten palvelusäätiön koordinoimassa
projektissa Tiedän mitä tahdon projektissa vuosina 2010 - 2014. Tämä projekti oli ensimmäisiä,
jossa kokeiltiin henkilökohtaisen budjetoinnin palvelumallia (Rajalahti, Ahlsten 2012, artikkeli.)
Projektin tarkoituksena oli kokeilla henkilökohtaista budjetointia vammaispalvelussa. Tavoitteena
projektille oli kannustaa sekä puhutella vammaisia henkilöitä, heidän läheisiä henkilöitä, vammais-
palvelussa työskenteleviä henkilöitä, keittäjä, suunnittelijoita, lakeja valmistelevia henkilöitä, pa i-
kallisia sekä valtakunnallisia päättäjiä tutkimaan mahdollisuuksia yksilöllisten palveluratkaisujen
räätälöinnissä sekä henkilökohtaisen budjetoinnin avulla että jo olemassa olevien palvelumuotojen
avulla sekä kehittää henkilökohtaisesta budjetoinnista Suomalaiseen yhteiskuntaan sopiva sovellus.
Tavoitteena oli myös lisätä hankkeen avulla vammaisten henkilöiden valinnan vapautta sekä vaikut-
tamismahdollisuuksia erilaisten palveluiden suhteen (Áhlsten ym. 2014, 8).
50
Projektissa oli mukana kolmekymmentä henkilöä, jotka käyttivät vammaispalveluja. Lisäksi muk a-
na olivat Vantaan kaupunki sekä Etelä – Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (EKSOTE). Palveluja
käyttäville henkilöille järjestettiin valmennusta omien palveluiden suunnittelusta sekä yksilökeske i-
sestä elämänsuunnittelusta. Palvelujen käyttäjiä projekti tuki yksilöllisellä ohjauksella sekä neuvon-
nalla. Käyttäjien tueksi järjestettiin vertaistukitoimintaa joka tuki palvelujen käyttäjien keskinäistä
pohdintaa sekä palveluiden suunnittelua sekä ideointia (Áhlsten ym. 2014, ).
Vantaan kaupungin sekä Eksoten työntekijöille järjeste ttiin myös yksilökeskeisestä työotteesta sekä
henkilökohtaisesta budjetoinnista. Lisäksi kuntatoimijoille järjestettiin konsultaatiota, jonka tarko i-
tuksena oli tukea kuntakumppaneita henkilökohtaisen budjetoinnin toteuttamisessa sekä kuntako h-
taisten ratkaisujen tekemisessä sekä pohdinnassa. Hankkeessa työstettiin myös materiaaleja sekä
työvälineitä palveluratkaisujen yksilöllisen räätälöinnin tueksi sekä hankkeen aihepiiristä viestittiin
siitä saaduista kokemuksista eri kanavien kautta (Áhlsten ym. 2014, ).
Näiden lisäksi toteutettiin vaikuttamistoimintaa lausuntojen ja kannanottojen muodossa ja sen jä l-
keen jaettiin hankkeessa saatuja kokemuksia sekä havaintoja yhteensä 45:ssä eri tilaisuudessa ja sen
lisäksi järjestettiin kaksi omaa seminaaria. Tutkimus oli kiinteänä osana projektin kokeilu- ja kehit-
tämistoimintaa. Tutkimuksessa selvitettiin miten vammaisen ihmisen asemaa määritellään kokeilu-
prosessissa koskien henkilökohtaista budjetointia sekä selvitettiin edistääkö prosessi palvelujen
käyttäjänä vammaisen henkilön itsemääräämisoikeutta suunniteltaessa palveluja. Projektin toteutta-
jana toimivat yhteistyössä Kehitysvammaliitto sekä Kehitysvammaisten palvelusäätiö. Projektin
rahoitti Raha-automaattiyhdistys (Áhlsten ym. 2014, ).
Hankkeen aikana sosiaalityöntekijät sekä vammaiset henkilöt neuvottelivat yhteistyössä siitä, miten
henkilökohtaista budjettia käytetään. Projektin aikana vammaisten ihmisten elämässä saatiin henk i-
lökohtaisen budjetin avulla monenlaisia muutoksia aikaan. Esimerkkinä näistä eräs henk ilö joka
aikaisemmin asui palvelutalossa, pääsi muuttamaan tavalliseen asuntoon. Toinen henkilö joka oli
aikaisemmin käynyt päivätoiminnassa, pystyi vaihtamaan päivätoiminnan kuvataideterapiaan.
Hankkeen loppuessa yhteensä 12 henkilöllä oli käytössään henk ilökohtaisen budjetoinnin palvelu-
malli. Hanke osoitti sen, että henkilökohtainen budjetointi toimii silloin, kun halutaan vahvistaa
sitä, että vammainen henkilö pystyy osallistumaan palveluidensa suunnitteluun. Projektin myötä
työntekijöiden rohkeus kasvoi kokeilla palvelujen järjestämistä joustavammin sekä yksilöllisemmin
(Áhlsten ym. 2014, ).
51
Erityisesti henkilökohtaisen budjetoinnin piirissä ovat asiakkaat joilla on pitkäaikaissairauksia sekä
eri tavoin vammautuneita henkilöitä sekä ikääntyneitä henkilöitä. Aikuisten lisäksi henkilökohtaista
budjetointia voidaan toteuttaa myös lasten tuen sekä erilaisten palvelujen järjestämiseksi. Tyypilli-
siä käyttökohteita henkilökohtaiselle budjetoinnille ovat henkilökohtainen apu, päivätoiminta sekä
vapaa-ajan toiminnan järjestäminen. Sitä voidaan hyödyntää myös oppimisessa, opiskelussa, siir-
tymävaiheessa itsenäiseen asumiseen sekä kotona asumisen mahdollistamiseen (Áhlsten ym. 2014,
11, 12).
Henkilökohtaisen budjetoinnin palvelun vaikutuksista on tehty akateemisia tutkimuksia. Tutkimuk-
sien tuloksien ja käytännön kokemusten mukaan vaikutukset ovat olleet pääasiassa myönteisiä. Pa l-
velun myötä vammaiset henkilöt ovat saaneet enemmän päätäntävaltaa elämässään sekä heitä ko s-
kevien palvelujen suhteen. Palvelun eduiksi on tunnistettu esimerkiksi Alakeson 2010;Rabiee ym.
2009 sekä Williams 2007 mukaan yksilöllisyys, joka tarkoittaa sitä että henkilökohtaisen budjetoin-
nin avulla on mahdollista toteuttaa yksilöllisempiä palveluratkaisuja, kuin mitä perinteinen palvelu-
järjestelmä tarjoaa. Henkilökohtainen budjetointi toteuttaa vammaisen henkilön tarpeet ja toiveet
yksilöllisesti. Perinteisestä palvelujärjestelmästä puuttuu tiettyjä palveluratkaisuja, joita voidaan
täydentää henkilökohtaisen budjetoinnin avulla. Asiakkaalle tuottaa suurta tyytyväisyyttä jo pelkäs-
tään se, että vammainen henkilö saa itse määritellä häntä koskevat tuki- ja palveluratkaisut. Palve-
lun käyttäjien elämänlaatu tai terveys ei näyttäisi ainakaan huonontuvan, vaan päinvastoin koska
vammainen henkilö pääsee olemaan itse häntä koskevien tukien sekä oman elämänsä ohjaimissa
(Áhlsten ym. 2014, 11, 12).
Tutkijoiden piirissä henkilökohtaisen budjetoinnin tarjoama valinnanvapautta koskeva potentiaali
on herättänyt kriittistäkin keskustelua. Esimerkkinä Alankomaiden malli, jonka suhteen väitetään
että markkinamekanismeille perustuva ajatus koskien valinnanvapautta, voisi olla vielä hypoteettis-
ta sellaisten palvelujen suhteen joita vammaiset henkilöt käyttävät. Katsotaan että henkilökohtaisen
budjetoinnin malli ikään kuin lupaa aseman kuluttajalle, mutta tarkemmin katsottuna tästä palvelu-
järjestelmästä puuttuvat markkinat ja järjestelmän toiminta perustuu vieläkin vahvasti logiikkaan
joka on byrokraattinen (Kremer 2006, 398). On myös havaittu sellaisia asioita, että palvelu saattaa
hyödyntää tiettyjä henkilöitä enemmän kuin toisia (Áhlsten ym. 2014, 13, 14).
4.4.2 Avain kansalaisuuteen –hanke vuosille 2016 - 2019
52
Avain kansalaisuuteen – hanke on valtakunnallinen ja sen tarkoituksena on kehittää osallisuutta,
itsemääräämisoikeutta sekä valinnanvapautta henkilökohtaisen budjetoinnin avulla. Hanke on kol-
mevuotinen alkaen 1.6.2016 ja päättyen 31.5.2019. Rahoituksen hanke saa sosiaali- ja terveysminis-
teriön sosiaalirahastosta. Yhteistyökumppaneita ovat Metropolia Ammattikorkeakoulu, Diakonia-
ammattikorkeakoulu sekä Saimaan ammattikorkeakoulu. Näillä kukin jakaa päävastuun eri näkö-
kulmista tuotettavan tiedonkeruun analysoinnista, suunnittelusta ja raportoinnista. Päävastuu Me t-
ropolia- AMK:lla on seurata palvelujen ja asiakasprosessin kehittymistä, Saimaa- AMK:lla asiakas-
tyytyväisyys sekä muut kokemukset ja Diak- AMK:lla kustannusten sekä niiden vaikuttavuuden
vertailu sekä yhdistäminen (Avain kansalaisuuteen, arviointisuunnitelma, 3, 5).
Hankkeella on myös kehittämiskumppaneita, joita ovat Suomen lastensuojelun toimijat Sulat Oy,
Helsingin Diakonissalaitos, perhehoitoliitto, Kasvatus- ja perheneuvontaliitto sekä alueellisia yhtei-
söjä jotka ovat mukana rakentamassa palveluita, palvelukumppanuutta sekä tukea asiakkaille.
Hankkeella on tavoitteena kehittää sellaista henkilökohtaisen budjetoinnin toimintamallia, joka so-
veltuu sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmään. Mallin on tarkoitus vahvistaa entisestään
työskentelykulttuuria joka on asiakaslähtöistä sekä osallistavaa. Asiakkaan näkökulmasta malli tu-
kee asiakkaiden omaa elämänpolkua, osallisuutta sekä heidän kansalaisuuden rakentumista. Tarko i-
tus on, että henkilökohtaisesta budjetoinnista tulee osa sosiaali- ja terveydenhuollon valintamalleis-
ta. Näitä koskevat säännösehdotukset sisältyvät valinnanvapaus - lakiehdotukseen Sipilän hallituk-
sen 31.1.2017 olleessa lausunnossa (Avain kansalaisuuteen, arviointisuunnitelma, 3, 5).
Hanketta on tarkoitus toteuttaa kuudella eri pilottialueella. Alueita ovat Hämeenlinna, Tampere,
Porin sote - yhteistoiminta-alue, Vantaa, Etelä-Karjalan Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kun-
tayhtymä sekä niihin kuuluvat kunnat. Hankkeen tarkoituksena on selvittää että mitkä ovat seurauk-
set jos palveluihin tällä hetkellä varatut resurssit käytetään niin, että asiakas onkin valintojen tekijä-
nä henkilökohtaisen budjetoinnin palvelumallin mukaisesti. Hankeen avulla selvitetään myös että
minkälaisia vaikutuksia henkilökohtaisella budjetoinnilla on eri palveluihin sekä työkäytäntöihin,
asiakkaan osallisuuteen, toimintakykyyn ja hyvinvointiin. Hankkeen tarkoituksena on myös tutkia
sitä, että millä edellytyksillä Henkilökohtaisen budjetoinnin malli on mahdollista toteuttaa Suome s-
sa käyttöön osana sote- valinnanvapauslainsäädäntöä. Henkilökohtaisen budjetoinnin vaikutuksia ja
kustannuksia verrataan nykyiseen toimintamalliin ja arvioidaan mitä muutoksia näissä voidaan ha-
vaita ja mitä palvelumallista voidaan sanoa kustannus – tehokkuus näkökulmasta (Avain kansalai-
suuteen, arviointisuunnitelma, 3, 4, 6).
53
Hankkeen aikana arvioidaan hankkeen kehittämisprosessia erilaisia menetelmiä apuna käyttäen.
Lisäksi henkilökohtaisen budjetoinnin vaikutuksia arvioidaan useista, erilaisista näkökulmien sekä
kooten tietoa useilta informanteilta. Tietoa kootaan henkilökohtaisen budjetoinnin palvelumallin
vaikutukset asiakkaan tilanteeseen, asiakastyöhön sekä asiakasprosesseihin sekä palveluihin. Tietoja
kerätään asiakkaiden henkilökohtaisen budjetoinnin sisällöstä, käytetystä työajasta sekä muista kus-
tannuksista. Lisäksi vaikutuksia arvioidaan kykyviisarin sekä asiakastyytyväisyyskyselyn ja synty-
neiden kustannusten perusteella. Asiakkaiden osalta vaikutusten arviointi perustuu verrokkiasete l-
maan, missä verrokkeina ovat olleet sellaiset asiakkaat ketkä eivät ole valinneet henkilökohtaista
budjetointia palvelumallikseen. Kyse arvioinnissa on muutosten kuvaamisesta asiakkuuden alkaessa
ja päättyessä. Hankkeen arviointitiedot julkaistaan vaiheissa. Lähtötilanteen kuvausraportti julkais-
taan keväällä 2018, tuloksia väliarvioinnista syksyllä 2018. Loppuraportti julkaistaan keväällä 2019.
Raportti joka sisältää lainsäädännön vaatimukset, julkaistaan myös keväällä 2019 (Avain kansalai-
suuteen, arviointisuunnitelma, 3, 5).
Asiakaskohderyhminä hankkeessa ovat aikuiset asiakkaat jotka ovat asiakkuudessa lapsiperhepalve-
luihin (nuoret vanhemmat, kuormittunut elämäntilanne tai varhaisen tuen tarpeessa olevat henkilöt)
sekä muut sote- asiakkaat jotka tarvitsevat erilaista tukea, esimerkiksi aikuissosiaalityön-, lastensuo-
jelun jälkihuollon-, sekä vammaispalvelujen ja omaishoidon asiakkaat. Hankkeen kehittämistyötä
kohdistetaan myös henkilöstöön sekä johtavassa asemassa olevien henkilöiden työn muutokseen
siten, että työssä sovelletaan henkilökohtaisen budjetoinnin mallia. Lisäksi valmennetaan asiakas-
työssä tukena toimivia henkilöitä sekä kokemusasiantuntijoita HB- avustajan toimintaan (Avain
kansalaisuuteen, arviointisuunnitelma, 5, 6).
Tutkimuksiin perustuva tieto ohjaa käytännön toimintaa, toimijuuden vahvistumista, sekä valtais-
tumisen vaikutuksia. Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn laajenemisen positiivinen kierre saadaan a i-
kaan tukemalla asiakkaita ja heidän osallisuuttaan sekä itsemääräämisoikeuttaan. Tämä toimii
avaimena sosiaaliseen kansalaisuuteen, osallisuuteen sekä toimijuuteen. Tässä hankkeessa osalli-
suuden kuvataan tarkoittavan asiakkaan valtautumista , toimijuutta, oman minäkuvan vahvistumista,
asiantuntemusta, kehittäjäkumppanina olemista eri toimijoiden kanssa. Hankkeen tavoitteena on
vahvistaa entisestään työkulttuuria joka on asiakaslähtöistä ja osallistavaa ja jossa asiakas on asian-
tuntijana palvelujen kehittämisessä (Avain kansalaisuuteen, arviointisuunnitelma, 6).
Osatavoitteena hankkeelle on kustannus -vaikutus –tyyppisten taloudellisten analyysien edellytysten
kehittäminen siten että se olisi toimiva arviointimenetelmä Henkilökohtaisen budjetoinnin toimin-
54
tamallin arvioinnissa. Tavoitteena arvioinnille on vastata siihen, kuinka paljon käytetään kohd e-
ryhmän tukia ja palveluita tavanomaisessa toiminnassa sekä kuinka paljon niitä käytetään henkilö-
kohtaisen budjetoinnin toimintamallissa. Lisäksi arvioidaan että mitkä voimavarat ovat sellaisia
jotka sisältyvät henkilökohtaiseen budjetointiin ja paljonko kustannuksia aiheutuu käytetyistä vo i-
mavaroista, kenelle ne kohdistuvat verraten tavanomaista toimintatapaa ja henkilökohtaista budje-
tointia sekä miten eri järjestelmiä pitäisi kehittää ja mistä kustannustiedot saadaan (Avain kansalai-
suuteen, arviointisuunnitelma, 24).
4.5 Henkilökohtaisen budjetoinnin prosessi vammaispalveluissa
Henkilökohtaisen budjetoinnin avulla palveluja pystytään yksilöllisesti räätälöimään asiakkaalle
sopiviksi hänen toiveidensa sekä tarpeidensa mukaan. Tavoitteena tälle palvelumuodolle on, että
vammaiset henkilöt voisivat elää mahdollisimman omannäköistä elämää. Henkilökohtaisen budje-
toinnin toteuttaminen vaati käyttäjältä mm. osallisuutta, omien valintojen ja päätösten tekemistä.
Henkilökohtainen budjetointi haastaa monin tavoin käyttäjät sekä heidän läheisensä ja omaisensa.
Uuden palvelumallin toteuttaminen vaatii uudenlaisia rooleja, vastuita, velvollisuuksia, työtapoja
sekä kumppanuuksien omaksumista (Verneri.net). Tällä hetkellä Suomessa lainsäädännölliset puit-
teet eivät anna myöten sille, että budjetti maksettaisiin asiakkaan tilille ja hän voisi sitä kautta ha l-
linnoida budjettiaan. Budjettia on tähän saakka hallinnoitu kunnan sosiaalitoimen sisäisesti tehtyi-
hin rahansiirtoihin (Erikkson 2013, 111).
Henkilökohtaisen budjetoinnin prosessi etenee pääpiirteittäin seuraavalla tavalla (Ahlstén ym. 2014,
22):
55
Henkilökohtaisen budjetoinnin prosessin alkaessa ensimmäisenä asiakas pohtii omia avun- ja tuen-
tarpeita sekä tavoitteita. Tämä tapahtuu yleensä asiakkaiden läheisten, vertaisten tai jonkin työntek i-
jän auttamana. Asiakkaat pohtivat ja tuovat ilmi niitä asioita mitkä heidän elämässään ovat tällä
hetkellä toimivaa ja mitkä eivät. Tässä apuna käytetään yksilökeskeistä elämänsuunnittelua, jossa
pohditaan ja tarkastellaan huolellisesti sellaisia asioita, mistä asiakkaan elämä koostuu, ja minkäla i-
sia tuentarpeita hänellä on, jotta hän voisi elää mahdollisimman omannäköistä elämää. On olemassa
erilaisia avun ja tuen arviointitapoja, joita voidaan käyttää pohdintojen apuna (Ahlstén 2014 ym).
Kun tämä on tehty, seuraavaksi määritellään asiakkaalle henkilökohtainen budjetti joka koostuu
henkilön käyttämistä sellaisista palveluista, johon hän haluaa muutosta. Budjetti voidaan vaihtoe h-
toisesti määrittää myös sellaisista palveluista joita asiakas olisi oikeutettu saamaan tarpeidensa p e-
rusteella (Ahlstén ym. 2014). Määrittelemällä asiakkaalle henkilökohtainen budjetti, tulee samalla
näkyväksi taloudelliset resurssit, jotka ovat käytettävissä kunkin asiakkaan palvelujen järjestämi-
seen. Valmiiksi lasketun, käytettävissä olevan resurssin olemassaolo helpottaa suunnittelua siitä,
miten resurssi olisi mielekästä käyttää siten että palvelut vastaavat asiakkaan toiveita ja tarpeita,
sekä tukisivat sitä että asiakkaan elämä olisi omannäköistä juuri hänen elämässään (Verneri.net).
56
Henkilökohtaisen budjetoinnin järjestelmässä budjetin hallinnasta vastaa asiakas itse, kunta tai pal-
veluntuottaja. Budjetin hallinta voi olla myös yhdistelmä erilaisista vaihtoehdoista (Erikkson, 15).
Prosessissa tärkeintä ovat asiakkaan omat suunnitelmat ja ehdotukset siitä, minkä tyyppiset palvelu-
ratkaisut palvelisivat häntä kaikista parhaiten. Asiakkaan tulee laatia niin sanottu tukisuunnitelma
missä näkyvät omat näkemykset siitä, miten palvelut ovat toimineet hänen kohdallaan sekä mihin
hän haluaa käyttää ja saavuttaa henkilökohtaisella budjetilla. Tukisuunnitelma on työvälinen asiak-
kaan ja työntekijän välillä, jonka avulla käydään keskustelua budjetin suuruudesta, mihin asiakas
budjettia käyttää ja millä tavalla. Tarvittaessa suunnitelmaa tarkennetaan. Seuraavaksi suunnitelman
käsittely tapahtuu kunnan toimielimessä ja se voidaan hyväksyä joko sellaisenaan tai tarvittaessa
asiakasta pyydetään täydentämään suunnitelmaa, tai suunnitelma voidaan hylätä. Silloin kun suun-
nitelma on hyväksytty, voidaan hankkia suunnitelmassa sovitut palvelut. Budjetin käyttöä sekä sillä
saavutettuja tuloksia ja vaikutuksia seurataan siten, miten palvelunkäyttäjän kanssa on sovittu
(Ahlstén ym. 2014).
Rajalahti & Ahlstén 2012 arvioivat artikkelissaan että henkilökohtainen budjetointi voi tuoda tulles-
saan suuria mullistuksia perinteisiin työskentelytapoihin. Asiakkaan palveluja koskien, aikaisemmin
palvelut ja niiden hinnat ovat olleet jo ennalta määriteltyjä ja asiakas on ohjattu näiden palveluiden
piiriin asiakkaan itsemääräämisoikeutta kunnioittaen siinä määrin kun se on ollut mahdollista. Kai-
kesta huolimatta tämä on voinut johtaa siihen, etteivät palvelut olekaan olleet asiakkaalle sopivia tai
vastanneet asiakkaan palvelutarpeeseen. Kuntien palveluvalikosta ei myöskään välttämättä löydy
asiakkaalle sopivia palveluja asiakkaan tilanteeseen nähden. Perinteisiä kuvioita on vielä entisestään
sekoittanut hinta edellä kilpailuttaminen, esimerkiksi kehitysvammaisten asumispalveluita ajatellen,
eikä heidän omaa ääntään ole saatu tarpeeksi kuuluviin. Erilaisten toimintatapojen kokeileminen
onkin suositeltavaa jo lain lähtökohdista alkaen. Näin asiakkaan omat toivomukset, mielipiteet,
omat edut sekä yksilölliset tarpeet tulisivat paremmin huomioitua toteutettaessa sosiaalipalveluja
(Rajalahti, Ahlstén 2012, artikkeli).
5 KESKEISET TUTKIMUSTULOKSET SEKÄ JOHTOPÄÄTÖKSET
Meneillään oleva sote- uudistus tuo uusia mahdollisuuksia sosiaali- ja terveyspalveluihin ja sitä
kautta myös vammaispalveluihin. Vammaispalveluissa on tälläkin hetkellä tavoitteena edistää
57
vammaisen henkilön mahdollisuuksia elää mahdollisimman tasavertaisesti muiden kansalaisten
kanssa. Heille on määritelty tietyt palvelut joita heidän on mahdollista saada. Näitä palveluita on
kuvattu aikaisemmin tutkimuksessa. Uudistus tuo mahdollisuuden Suomelle lisätä henkilökohtaisen
budjetoinnin käyttöä ja merkitystä sosiaalihuollon palveluita tarvitseville. Tutkimusten mukaan se
lisää asiakkaiden itsemääräämisoikeutta, yhdenvertaisuuden tunnetta sekä lisää hyvinvointia. Näki-
sin, että se on myös kustannustehokasta toimintaa. Valmisteilla olevan sosiaali- ja terveydenhuollon
järjestämislain myötä näyttää olevan mahdollista henkilökohtaisen budjetoinnin määrittäminen yh-
deksi palvelujen järjestämistavaksi (Ahlstèn 2014, 59). Henkilökohtaisesta budjetoinnista ei vielä
tällä hetkellä vielä säädetä laissa. Valmisteilla olevan sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain
myötä näyttää olevan mahdollista henkilökohtaisen budjetoinnin määrittäminen yhdeksi palvelujen
järjestämistavaksi (Ahlstèn 2014, 59).
Suomessa henkilökohtaisen budjetoinnin palvelumalli on herättänyt kiinnostusta kasvavassa mää-
rin. Tämä kytkeytyy kehittämiseen kohti joustavampia palveluiden järjestämistapoja hyvinvoint i-
palvelujärjestelmään. Perinteiseen palvelujärjestelmään nähden, yhtenä tärkeimpänä asiana ja muu-
toksena henkilökohtaisen budjetoinnin palvelumallissa pidetään sitä, että järjestelmä täyttää vaat i-
muksen yksilökeskeisestä suunnittelusta (Erikkson 2013, 13, 15).
Tärkeä seuraava askel on viitekehyksen luominen lainsäädännölle sekä henkilökohtaisen budjetoin-
nin hyödyntäminen laajemmin kuin tähän saakka. Tärkeänä pidetään myös eri verkostojen ja kump-
panuuksien rakentuminen sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Mahdollisimman pian tarvitaan
myös lainsäätäjien ja poliitikkojen suunnan näyttäminen henkilökohtaisen budjetoinnin kehityksel-
le. Tämä auttaisi vammaisia henkilöitä, perheitä sekä paikallisorganisaatioita innovoimaan ja rake n-
tamaan perustalle, joka on syntynyt jo tehdystä työstä. Kun tulevaisuuden linjaukset ja sote –
järjestelmät selkiytyvät, pystyvät kunnat sekä maakunnat kehittämään toimintaansa paremmin. Tä-
mä tukisi myös sitä että jatkossa mikä tahansa kehittyvä järjestelmä joka etsii erilaisia innovaatioita
ja kunnioittaa ihmisoikeuksia, pyrkisi hyödyntämään kansalaisten roolia oman elämän sekä tarvitta-
vien palvelujen suunnittelussa ja toteutuksessa (Rajalahti & Duffy 2016, 21).
Tälläkin hetkellä vammaispalveluissa toteutetaan asiakkaan itsemääräämisoikeutta niin pitkälle kuin
mahdollista. Nykyinen palvelujärjestelmä ei kuitenkaan anna myöten sille, että vammaiset henkilöt
saisivat itse päättää palveluistaan sekä niiden toteuttajista. Olemassa oleva palvelusetelimalli toteut-
taa muihin palvelumalleihin verrattuna asiakkaan valinnanvapautta parhaiten. Palveluntuottajista on
kuitenkin tehty valmis listaus joista asiakas saa päättää sopivimman itselleen. Tämä antaa tietyllä
58
tavalla valinnanvapautta asiakkaalle, mutta on silti rajattu tiettyihin, kunnan hyväksymiin palvelun-
tuottajiin. Mikäli valinnanvapaus lakiehdotuksessa ehdotetut asiat toteutuvat sosiaali- ja terveyspal-
veluissa, vammaisten henkilöiden valinnanvapaus lisääntyy tulevaisuudessa huomattavasti nykyi-
seen verrattuna.
Henkilökohtainen budjetointi edistää mm. vammaisten itsemääräämisoikeutta, osallisuutta ja tuo
uusia mahdollisuuksia palveluiden suunnitteluun sekä yleisellä tasolla että omien palvelujen suun-
nitteluun. Monille vammaisille sosiaali- ja terveyspalvelut ovat tarpeen heille koko heidän elämänsä
ajan Palveluiden tarpeet vaihtelevat yksilöllisesti ja ovat sidoksissa heidän elämäntilanteisiinsa.
Merkittävällä tavalla heidän elämäänsä määrittää se, onko heillä valtaa tai mahdollisuuksia määr i-
tellä omia tarpeita sekä tehdä omien toiveiden tarpeiden mukaisia valintoja ja päätöksiä elämänta-
voista, elämänkulusta sekä palveluista jotka tukevat niitä.
Henkilökohtaisella budjetoinnilla mahdollistetaan vammaisten henkilöiden aktiivinen osallistumi-
nen omassa elämässään sekä heidän omien palvelukokonaisuuksiensa suunnittelussa sekä toteutuk-
sessa. Henkilökohtaisessa budjetoinnissa palveluiden käyttäjälle määritellään henkilökohtainen bud-
jetti, joka muodostuu hänen avun ja tuen tarpeidensa sekä tuen ja palveluiden kustannusten pohjalta.
Henkilökohtainen budjetti on rahasumma, jolla henkilön palvelukokonaisuus on mahdollista järje s-
tää yksilöllisesti sekä palveluiden käyttäjän toiveiden ja tarpeiden sekä tavoitteiden mukaisesti. Niin
sanotusti raha seuraa asiakasta ja ohjautuu hänelle palveluihin, jotka ovat hänelle tarkoituksenmu-
kaisia (Rajalahti & Duffy 2016, 1.)
Henkilökohtainen budjetointi on hyvä lisä Suomen vammaispalveluiden valikoimaan. Palvelumalli
lisää asiakkaiden valinnanvapautta huomattavasti, koska he pääsevät itse määrittämään palvelunta r-
peensa sekä päättämään mistä tarvittavat palvelut hankitaan. Asiakkaalle on laadittu henkilökohta i-
nen budjetti, jonka rajoissa asiakas valitsee palvelun sekä palveluntarjoajan. Henkilökohtainen bud-
jetointi palvelumallina antaa myöten erilaisille palveluvaihtoehdoille ja ratkaisuille aivan toisella
tapaa, kuin tähänastinen palvelujärjestelmä joka on henkilökohtaiseen budjetointiin verrattuna hie-
man ”jäykähkö”.
Palvelutarpeen arvioinnissa tulee kuitenkin huomioida asiakkaan yksilöllisyys, henkilökohtainen
budjetti ei kuitenkaan sovi kaikille. Asiakkaille, joilla on haasteita oman palvelutarpeensa hahmo t-
tamisessa, eivät välttämättä kykene hallinnoimaan budjetoitua rahasummaa ”oikealla tavalla”
omaksi edukseen. Asiantuntijuutta tai päätäntävaltaa ei tule automaattisesti luovuttaa asiakkaalle,
59
vaan sopiva palvelumuoto tulee päättää yhteisen keskustelun ja palvelutarpee n arvioinnin kautta.
Henkilökohtaisen budjetoinnin mallia ei tule kuitenkaan ottaa Suomeen suoraan sellaisenaan mis-
tään maasta, vaan tutustua eri maiden tapoihin toteuttaa sitä sekä luoda niistä oma malli joka sopii
Suomalaiseen palvelujärjestelmään.
Tutkiessa Suomen ja Englannin palvelujärjestelmiä vammaisten palveluista, näyttäytyivät ne yllät-
tävän samankaltaisilta. Huomio kiinnittyi neuvoa antaviin ja opastaviin sivustoihin, joista tietoa oli
helppo löytää ymmärrettävässä muodossa. Mielenkiintoista oli tutustua myös Englannin malliin
sekä siihen, kuinka vammaisuus ymmärretään Englannissa. Eroavaisuutta oli mm. siinä, että Suo-
messa vammaispalvelulain mukaisia palveluita saavat vain ne henkilöt, joille on asetettu diagnoo-
siksi kehitys- tai vaikeavammaisuus. Tästä syystä mielenterveyskuntoutujat jäävät lähes poikkeuk-
setta näiden palveluiden ulkopuolelle. Englannissa ei eritellä, onko vamma fyysinen vai psyykk i-
nen, merkityksellistä on sen aiheuttama toimintakyvyn poikkeama, alentuma.
Seuraavassa taulukossa on koottu henkilökohtaisen budjetoinnin mallin yhtäläisyyksiä ja eroavai-
suuksia Suomessa ja Englannissa.
SUOMI ENGLANTI
Rahoitus verovaroin Rahoitus pääosin verovaroin
Perustuu lakiin ja palvelutarpeen arviointiin Perustuu lakiin ja palvelutarpeen arviointiin
16-65-vuotiailla
60
Byrokraattinen järjestelmä, asiantuntijakes-
keisyys
Joustava järjestelmä, korostaa asiakkaan
päätäntävaltaa
Arvot universaaleja Arvot universaaleja
Valinnanvapaus kehittymässä Valinnanvapaus yleisesti ja laajemmin
käytössä
Asenteet vielä negatiivissävytteisiä vammai-
sia kohtaan, vanhanaikaisia
Asenteet sallivampia, erilaisuus hyväksyttä-
vää
Muutosprosessi aluillaan Vakiintunut käytäntö
Suomessa palvelujärjestelmät ovat jatkuvasta kehittämisestä huolimatta vielä tänäkin päivänä pirs-
taleisia. Palvelujärjestelmien kokonaisuus on viime vuosina kasvanut mutta kun yksittäisiä palvelui-
ta on tehty pala palalta valmiimmaksi, on se johtanut siihen että palveluista on osaltaan tullut myös
toimimattomia, palvelukulttuurista epätasaista sekä esiintynyt suoranaista osaamattomuutta. Tähän
on vaikuttanut myös se, että 2000- luvun aikana on toteutettu kuntakentän rakennemuutos. Muutok-
sen myötä kuntien määrä on vähentynyt sekä samalla luonut uusia toiminnallisia kokonaisuuksia.
Valtionhallinnon tekemät toimenpiteet eivät myöskään ole aina olleet kovin johdonmukaisia eikä
keskushallinnosta viriteltyjä uudistamisohjelmia olla pystytty toteuttamaan kuntatasolla. Osittain
tähän on vaikuttanut ohjelmien päällekkäisyydet sekä niiden tavoitteiden ristiriitaisuudet (Stenvall
& Virtanen 2012, 13, 14).
Siitä huolimatta, että vammaisten ihmisten palvelut määritellään usein sosiaali- ja terveydenhuollon
näkökulmasta, monet heistä ovat täysin tietoisia omasta asemasta kykenevinä palvelujen käyttäjinä
sekä kansalaisina. Tavoitteena nykyisen palvelujärjestelmän kehitykselle onkin päästä pois ajatte-
lumallista, että vammaisten henkilöiden tarpeet määritellään järjestelmälähtöisesti niin, ettei heillä
itsellään ole mahdollisuutta valita palveluiden sekä palveluntarjoajien välillä. Asiakkaiden itsemää-
räämisoikeuden vahvistaminen suunnataan suoraan asiakastyöhön ja sitä ohjaavaan normistoon
(Erikkson 2013, 98).
Suomessa on vielä verrattain vähän tutkimustuloksia henkilökohtaisen budjetoinnin palvelumallista.
Tähän vaikuttaa muun muassa se, että palvelumalli on suhteellisen uusi ja on vasta viime vuosina
otettu pikku hiljaa käyttöön erilaisten projektien avulla. Sen sijaan kansainvälisiä tutkimuksia ai-
heesta on tehty paljonkin ja niiden perusteella voisi väittää, että henkilökohtaisen budjetoinnin pal-
61
velumalli on vaihtelevasti vaikuttanut järjestelmän eri osapuolten markkina-asemiin. Näiden myötä
palvelujen käyttäjille, tarjoajille sekä mahdollistajille määräytyy uusia yhteiskunnallisia positioita.
Tutkimusten mukaan voidaan myös päätellä että henkilökohtaisen budjetoinnin palvelumalli aiheut-
taa palvelukulttuurin muutosta, joka perustuu sopimuksellisen perustan laajenemiseen jotka tukevat
vammaisten henkilöiden auttamisessa ja tukemisessa. Palvelusopimusten kautta puolestaan nähdään
tulleen uusia kuluttaja- ja työmarkkina - asemia joilla on nähty olevan myönteisiä vaikutuksia kan-
salaisuuteen sekä yhdenvertaisuuteen. Kansainvälisissä akateemisissa tutkimuksissa on pohdittu
järjestelmän vaikutuksia ideologisella tasolla. Esimerkkinä pohdintaa siitä, kuinka hyvin tavoitteet
itsemääräämisoikeuden paranemisesta tai kansalaisuuden vahvistumisesta prosessin aikana on voitu
saavuttaa (Erikkson 2013, 18).
On myös havaittu, että toiset vammaiset henkilöt hyötyvät järjeste lmästä enemmän kuin toiset. Joil-
lakin vammaisilla henkilöillä on jo olemassaan huonommat asuinolot, vaikeudet työllistyä, kulkea
ym. kuin toisilla. Heillä voi olla myös muita tekijöitä jotka vaikuttavat elämänlaatuun negatiivisesti.
Tällaisilla henkilöillä on siten myös lähtökohtaisesti hankalampi saavuttaa itsenäisyyttä kuin sella i-
silla, kenellä on olemassaan hyvät elinolot (Roulstone & Prideaux 2012, 121.) Erilaisten Suomalais-
ten kokeiluhankkeiden myötä on otollista tutkia sosiaalisia ja kulttuurisia merk ityksiä joita henkilö-
kohtaisen budjetoinnin palveluprosessin käynnistämiseksi ilmenee, sekä samalla pohdintaa siitä,
kuinka hyvin järjestelmä soveltuu Suomalaiseen hyvinvointipalvelukulttuuriin (Erikkson 2013, 20).
Prosessit, joita henkilökohtainen budjetointi sisältää, täyttävät samankaltaiset palvelukulukulttuurin
muutokset myös rakenteellisen tason muutokset joustavoittamisesta hyvinvointipalveluissa. Muutos
vaatii myös muutosta mikrotasolla olevia vuorovaikutussuhteita, sillä lähtökohtaisesti ajatuksena
on, että ideologisella sekä moraalisella tasolla vammainen henkilö pystyy itse päättämään palveluis-
taan sekä omasta elämästään koskevista asioista. Perinteisessä palvelukulttuurissa on vielä nähtävis-
sä niin sanottuja valta – asemia, jotka ovat muodostuneet työntekijöiden professionaalisuuden sekä
institutionaalisten käytäntöjen oikeuttamana. Perinteisessä palvelukulttuurissa on myös nähtävissä
professionaalisia valta- ja alistussuhteita hoivan ja avustamisen käytännöissä, joita ei tulisi hyväk-
syä, vaan ennemmin omaksua uudenlainen ajattelutapa palvelujen järjestämisestä, etenkin siitä nä-
kökulmasta että vammainen henkilö päättää mahdollisimman pitkälle itseään koskevista asioistaan
(Erikkson 2013, 18).
Perinteisessä järjestelmässä ammattilainen, esimerkiksi sosiaalityöntekijä on keskeisessä roolissa
suunniteltaessa asiakkaalle palveluja. Henkilökohtaisen budjetoinnin palvelumallissa asiakas tai
62
hänen määräämänsä henkilö tai läheinen määrittelee avun ja tuen tarpeet ja tekee sen mukaan tuk i-
suunnitelman. Päätäntävaltaa asiakkaalle lisää tulee myös siinä, että hän saa itse määritellä suunni-
telman tarkastus tai päivittämisajankohdan ja tarvittaessa uusimisen. Näin suunnitelma ei ole sidok-
sissa perinteiseen järjestelmään missä viranomainen tyypillisesti laatii suunnitelman. Henkilökoh-
taisen budjetoinnin palvelumuoto mahdollistaa kekseliäisyyden ja luovuuden palvelusuunnitelmaa
laatiessa. Rahankäyttöä ajatellen, joustavuus lisääntyy koska asiakas pystyy itsenäisesti hallinno i-
maan budjettiaan sekä sitä koskien tekemään päätökset itsenäisesti (Erikkson 2013, 13, 15).
Tutkimusten mukaan henkilökohtaisen budjetin palvelumallin katsotaan palvelevan paremmin as i-
akkaan tarpeita, koska palvelumallin järjestelmään pääsy ei ole sidoksissa budjetin hallinnointiin
liittyviin kompetensseihin. Perinteisiä palvelumalleja toteutettaessa asiakkaalla ei ole ollut tietoa
mitä eri palvelut kustantavat. Henkilökohtaisen budjetoinnin palvelumallissa asiakkaan tulee taas
olla hyvinkin perillä eri palvelujen kustannuksista (Erikkson 2013, 15.) Yksinkertaisimmillaan hen-
kilökohtainen budjetointi tekee näkyväksi taloudellisen resurssin palveluiden järjestämisestä sekä
työntekijälle että asiakkaalle. On helpompi suunnitella palveluja kun tiedossa on resurssi, mikä on
käytettävissä palvelujen hankkimiseen. silloin kun henkilökohtaisen budjetoinnin palvelumalli saa-
daan toimimaan, voi se parhaimmillaan edistää asiakkaan kansalaisuutta koska se tarjoaa aidosti
asiakkaalle yksilöllistä tukea Lainsäädännöllisistä syistä, Suomessa ei olla voitu vielä kokeilla rahan
siirtoa palvelunkäyttäjälle (Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos, muistio 6).
Henkilökohtainen budjetointi edistää muun muassa vammaisten itsemääräämisoikeutta sekä tuo
uusia mahdollisuuksia palveluiden suunnitteluun. Monille vammaisille sosiaali- ja terveyspalvelut
ovat tarpeen heille koko heidän elämänsä ajan. Palveluiden tarpeet vaihtelevat yksilöllisesti ja ovat
sidoksissa heidän elämäntilanteisiinsa. Merkittävällä tavalla heidän elämäänsä määrittää se, onko
heillä valtaa tai mahdollisuuksia määritellä omia tarpeita sekä tehdä omien toiveiden tarpeiden mu-
kaisia valintoja ja päätöksiä elämäntavoista, elämänkulusta sekä palveluista jotka tukevat niitä (Ra-
jalahti 2016, 1).
Tiivistettynä Erikksonin 2013 tutkimuksesta voi todeta että henkilökohtaisen budjetoinnin koke-
mukset ovat pääsääntöisesti olleet myönteisiä. Ensisijaisena itsemääräämisen edistämiseen johtava-
na syynä on voitu pitää yksilökeskeistä palvelusuunnittelua, joka on antanut asiakkaalle mahdoll i-
suuksia pohtia sellaisia tekijöitä elämässään, mihin hän toivoisi muutosta. Tutkimuksesta voi myös
todeta, että vaikkakin kokemukset palvelusta ovat pääsääntöisesti olleet myönteisiä, henkilökohta i-
nen budjetointi ei kuitenkaan automaattisesti ole väylä parempaan itsemääräämiseen. Tähän hän
63
näkee syynä sosiaalialan työntekijöiden valta-aseman suhteessa asiakkaaseen, joka perinteisesti on
erittäin vahva. Keskeisenä asiana hän pitää sitä, että asiakkaiden kanssa työskentelevä henkilöstö
sisäistäisi sekä oivaltaisi työskentelytavan, joka on aivan uudenlainen (Erikkson 2013).
Rajalahden & Duffyn 2016 mukaan Suomessa olisi järkevä ja kestävä tapa luoda paikallisia järje s-
telmiä jossa jokainen sote –alue saisi tasapuolisesti muiden alueiden kanssa osansa saatavilla ole-
vasta rahoituksesta. Sellainen järjestelmä joka hyväksyy suuret erot rahoituksessa eri alueiden väli l-
lä, saattaa olla haitallinen maaseuduille sekä pienille paikallisille organisaatioille. Kun palvelut kes-
kitetään laajoille sote- järjestämisvastuualueille, uhkana on että silloin myös palve luiden tuotanto
keskittyy liiaksi ja päätöksenteko siirtyy kauas kuntalaisista. Järkevää olisi, että henkilökohtainen
budjetointi voisi luoda sellaisen mekanismin että palveluita voitaisiin tuottaa järkevästi siellä, missä
ihmisetkin ovat.
Rahoituksen kannalta järjestelmä on järkevää rakentaa siten, että se ei sisällä niin sanotusti uutta
rahaa, vaan se antaisi mahdollisuuden käyttää sekä jakaa jo olemassa olevaa rahoitusta sekä resur s-
seja yhä joustavammin. Mikäli järjestelmän myötä ihmiset pystyisivät hyödyntämään paremmin
luonnollisia verkostojaan, myös kustannussäästöjä olisi mahdollista saada. Suurimmat säästöt syn-
tyvät kuitenkin siitä, että palvelut sekä tarvittava tuki kohdentuvat siihen mihin ihmiset niitä oikea s-
ti tarvitsevat. Henkilökohtaisen budjetoinnin järjestelmän tulisi olla joustava, sekä sen tulisi mah-
dollistaa avun ja tuen hankkimista innovatiivisesti sekä samalla hyödyntää myös perinteisiä sosia a-
lipalveluja. Lisäksi voidaan hyödyntää julkisten, yksityisten sekä kolmannen sektorin palveluita.
Tutkimuksessa on osoitettu että kun henkilökohtaisen budjetoinnin järjestelmä toimii joustavasti,
ovat tulokset myös kustannusvaikuttavampia (Rajalahti & Duffy 2016 10, 11).
6 POHDINTA
Vammaisten henkilöiden asema on parantunut huomattavasti viime vuosina. Tähän ovat vaikutta-
neet osaltaan lakimuutokset, joiden kautta vammaisille henkilöille turvataan niin sanotut subjektii-
viset oikeudet palveluihin, mikäli henkilö on oikeutettu niitä saamaan vammansa tai sairautensa
perusteella. Näitä ei myöskään voi evätä vetoamalla esimerkiksi varattujen määrärahojen vähyy-
teen. Osaltaan aseman paranemiseen on vaikuttanut erilaiset hankkeet ja strategiat joiden tavoitte e-
na on parantaa vammaisten asemaa yhteiskunnassamme erilaisin keinoin. Erinomaista on, että uu-
sia, toimivampia ja asiakasystävällisempiä palvelumuotoja kehitetään jatkuvasti. Nykyisellään
vammaisten valinnanvapautta toteutetaan mm. myöntämällä palvelut palvelusetelin avulla, jolloin
64
vammainen henkilö voi valita palveluntuottajan itse sellaisista palveluntuottajista jotka kunta on
hyväksynyt tuottamaan palveluita. Näistä on erikseen laadittu listaus josta asiakas voi valita itsel-
leen sopivimman palveluntuottajan.
Näyttää siltä, että palveluperiaatteena valinnanvapautta yritetään toteuttaa vammaispalveluissa kai-
ken aikaa, mutta nykyiset palvelujärjestelmät eivät anna myöten sille että asiakkaan valinnanvapaut-
ta voitaisiin toteuttaa kokonaisvaltaisesti. Niinpä henkilökohtainen budjetointi lisää aikaisempaan
palvelujärjestelmään verrattuna merkittävästi vammaisen henkilön valinnanvapautta. Samalla se on
hyvä esimerkki palvelumuodosta, jossa asiakas tulee täysin huomioiduksi siten, että hän voi itse olla
suunnittelemassa ja toteuttamassa palveluitaan. Palvelumallissa raha ei niin sanotusti lisäänny, mut-
ta sitä voidaan kohdentaa sellaisiin palveluihin joita asiakas todella tarvitsee asiakkaan haluamalla
tavalla. Näin toteutuu myös asiakkaan valinnanvapaus valitessa palveluja sekä niiden tuottajia.
Henkilökohtaisesta budjetoinnista on tehty runsaasti kansainvälisiä tutkimuksia ja niihin olisi ollut
mielenkiintoista tutustua enemmänkin. Mielenkiintoista oli tutustua kuitenkin Englannin malliin
paremmin, koska tämä lisäsi huomattavasti omaa ymmärrystäni ja näkemystäni henkilökohtaisen
budjetoinnin palvelumallista. Suomessa palvelumalli hakee vasta paikkaansa sekä sopivuutta Suo-
malaiseen palvelujärjestelmään. Hienoa on, että palvelumallin toteuttamiseksi laajemmassa mitt a-
kaavassa Suomessa on tehty merkittävää työtä sen eteen. Tällä hetkellä on valmisteilla uusi vam-
maispalvelulaki, jonka tarkoituksena on astua voimaan vuonna 2020 (Sosiaali- ja terveysministe-
riö.) Sen myötä vammaisten asema yhteiskunnassamme, sekä valinnanvapaus lisääntyy entisestään,
koska uudessa laissa on huomioitu sote- ja maakuntalaki, valinnanvapauslaki sekä palveluntuottajan
laki (Sosiaali- ja terveysministeriö.) Näyttäisi siltä että jatkuvaa kehitystä tapahtuu vammaisten pal-
veluiden kehittämiseksi sekä hyvinvoinnin edistämiseksi.
Henkilökohtaisen budjetoinnin palvelumalli on uusi Suomessa ja uuden käyttöönotto vaatii aina
oman aikansa ennen kuin siitä tulee toimiva osa käytäntöä. Siksi olisikin tärkeää, että mahdolliset
riskit osattaisiin huomioida etukäteen ja näin myös varautua niihin paremmin. Nykyisessä palvelu-
järjestelmässä työntekijä tekee arvion asiakkaan palveluntarpeesta ja määrittää asiakkaalle tarvitta-
vat palvelut. Henkilökohtaisessa budjetoinnissa asiakkaan tulisikin itse määrittää omat palvelunta r-
peensa. Tässä kohtaa tapahtuu suuri toimintakulttuurin muutos, ja se vaatii myös asiakkaalta vahvaa
tiedostamista omista palveluiden tarpeesta. Vielä tällä hetkellä puuttuva laki henkilökohtaisesta
budjetoinnista voi osaltaan hämmentää niin asiakkaita kuin työntekijöitä.
65
Palvelumalli herättää luultavasti niin positiivisia kuin negatiivisiakin tunteita, koska se on suhteelli-
sen uusi ja erilainen palvelumalli, kuin tähänastisessa palvelujärjestelmässä on ollut. Se tuo muk a-
naan aivan uudenlaisia innovaatioita ja vaatii tietyllä tavalla työntekijöiltä sekä asiakkailta ”heittä y-
tymistä”, koska rajana on vain mielikuvitus. Henkilökohtaisen budjetoinninpalvelumallin avulla
toteutettavat palvelut eivät ole valmiiksi määriteltyjä, niin kuin perinteisen palvelujärjestelmän pal-
velut hyvin pitkälti ovat olleet.
Perinteiset palvelumallit näyttäytyvät ”jäykähköinä” henkilökohtaisen budjetoinnin rinnalla, koska
henkilökohtainen budjetointi mahdollistaa aivan toisella tapaa valinnanvapautta asiakkaalle itsel-
leen. Perinteisessä palvelujärjestelmässä asiakkaalle ostetaan tarpeenmukaisia sosiaalipalveluita,
mutta henkilökohtaisen budjetoinnin avulla asiakas voi ostaa itselleen palvelun, joka ei suoranaise s-
ti olisikaan sosiaalipalvelu. Tärkeintä on että palvelu/palvelut auttavat asiakasta sen hetkisessä elä-
mäntilanteessa ja vaikuttavat kokonaisvaltaisesti asiakkaan hyvinvointiin. Esimerkkinä voisi ajatella
siivouspalvelua, jota asiakas ei pääsääntöisesti voi saada sosiaalipalveluna, vaan hänen on ollut tä-
hän asti kustannettava palvelu itse. Henkilökohtainen budjetointi mahdollistaa vaikkapa siivouspa l-
velun ostamisen mikäli asiakkaan tilanne niin vaatii. Näin asiakkaalle voi jäädä enemmän voimava-
roja vaikkapa kuntouttaa itseään tai lähteä jonkin harrastuksen pariin.
Nykyään puhutaan paljon työntekijäresurssien vähyydestä yleisesti sosiaali- ja terveysalalla. Tutki-
muksessani käy, että tällä hetkellä ei Suomeen tuodussa mallissa ole suunniteltu henkilökohtaisen
budjetoinnin toteuttamiseen ns. ylimääräisiä henkilöitä. Palveluprosessi henkilökohtaisessa budje-
toinnissa vaatii intensiivistä työskentelyä asiakkaan kanssa joten se vie myös aikaa, varsinkin alussa
kun asiakkaalle lähdetään suunnittelemaan henkilökohtaisen budjetoinnin palvelumallia. Tutkimuk-
sen perusteella budjetin toimivuus on parhaimmillaan silloin, kun se on hyvin suunniteltu. Tämä
tukee ajatusta siitä, miten tärkeää on suunnitella henkilökohtainen budjetointi huolellisesti, koska
sillä on suuri merkitys palvelun toimivuuden kannalta.
Lähtökohtaisestihan palvelumalliin sopivan henkilön tulee olla sellainen, joka itsenäisesti kykenee
päättämään omista asioistaan. Hän voi kuitenkin siitä huolimatta tarvita apua palvelun toteuttami-
seen liittyvissä asioissa, ja olisi erittäin tärkeää että siihen olisi nimetä jokin henkilö asiakkaalle
joka tarvittaessa voi auttaa. Voisi ajatella, että mikäli palvelu toteutetaan huonosti, se ei ole välttä-
mättä toimiva asiakkaan näkökulmasta eikä kustannustehokas kunnan näkökulmasta ajatellen. Hen-
kilökohtaisen budjetoinnin koulutusta tarvitaan niin työntekijöille, asiakkaille sekä mahdollisesti
66
asiakkaan elämässä paljon mukana oleville, esimerkiksi puolisoille. On tärkeää että kaikilla on alku-
tilanteessa riittävästi tietoa palvelumallista.
Jotta voidaan suositella asiakkaalle henkilökohtaisen budjetoinnin palvelumallia, täytyy asiakas
tuntea hyvin. Koska palvelumallissa täytyy itse hallinnoida budjettia, täytyy asiakkaan ymmärtää
täysin mistä on kyse. Itselläni herää huoli siitä, että onko nykypäivän työntekijöillä aikaa tarpeeksi
palvelumallin toteuttamiseen niin että siitä on asiakkaalle hyötyä. Vaikka henkilökohtainen budje-
tointi tuo paljon hyvää ja uutta tullessaan, on hyvä muistaa että sillä voi olla myös negatiivisia va i-
kutuksia. Henkilökohtaisen budjetoinnin käyttöönottaessa olisi hyvä muistaa, että asiakkaiden tar-
peet ovat osaltaan myös paikkakuntakohtaista. Ne asiat mitkä toimivat yhdellä paikkakunnalla, ei-
vät välttämättä toimi toisella. Tähän vaikuttavat muun muassa eri paikkakuntien väestörakenteet
jotka voivat olla hyvinkin erilaisia. Jollakin paikkakunnilla saattaa asua paljon ikääntyneitä, jolloin
tarvitaan enemmän heille suunnattuja palveluita ja jollakin paikkakunnalla palveluja voidaan tarvita
enemmän lapsiperheille, vammaisille ja niin edelleen.
Valinnanvapautta yritetään toteuttaa parhaalla mahdollisella tavalla jo perinteisessä palvelumallissa
esimerkiksi palvelusetelien avulla. Henkilökohtainen budjetointi lisää sitä silloin kun se on toimiva
palvelumuoto asiakkaalle. Sosiaalityöntekijöillä on valtaa päätöksenteossa ja valta tulee säilymään
myös päätettäessä henkilökohtaisesta budjetoinnista. Siksi onkin tärkeää että työntekijällä on riittä-
västi aikaa tutustua asiakkaan tilanteeseen, tehdä palvelusuunnitelma sekä muutoin perehtyä tila n-
teeseen riittävästi. Tärkeää on myös pohtia eettisesti sekä monelta eri kantilta asiakkaan tilannetta
ennen päätöksentekoa. Asiakkaan omia mielipiteitä tulee kunnioittaa, vaikka se olisikin vastoin
työntekijän näkemystä. Molemminpuolinen luottamus, sekä tarvittavan ajan antaminen asiakkaalle
on tärkeää palveluiden toimivuuden kannalta. Toiminta voi suoraan vaikuttaa myös kustannuste-
hokkuuteen siinä mielessä, ettei esimerkiksi asiakkaalle ostettaisi sellaisia turhia palveluja jotka
eivät toimi. Erehdyksiä sattuu, ja tilanteet saattavat muuttua, mutta sitten niitä ei tulisi ainakaan sen
vuoksi, ettei ole ollut riittävästi aikaa.
Eettisen pohdinnan lisäksi, päätöksenteossa olisi tärkeää noudattaa erilaisia sosiaalityön arvoja. Jo-
kainen asiakas on oma yksilönsä omine tarpeineen. Hänet tulisi ensisijaisesti ottaa huomioon yks i-
lönä mutta samalla kohdella tasa – arvoisesti muiden asiakkaiden kanssa. Erilaisilla palveluilla ja
tukitoimilla voidaan paremmin osallistaa asiakasta ja parantaa hänen mahdollisuuksiaan esimerkiksi
työmarkkinoilla tai opiskeluissa ja näillä on asiakkaan saaman hyödyn lisäksi myös vahva yhteis-
67
kunnallinen vaikutus. Vammaisilla henkilöillä tulisi olla yhdenvertaiset mahdollisuudet elää ja olla
yhteiskunnassamme samanarvoisesti muiden kanssa.
Tätä tutkimusta oli mielenkiintoista tehdä ja on hienoa todeta että vammaisten ihmisten asema yh-
teiskunnassa paranee jatkuvasti uudistuvien lakien, hankkeiden, järjestöjen ym. avulla. Vaikka sosi-
aali- ja terveyspalveluissa eletään ”myllerryksen” aikaa, voisi ajatella että sillä saadaan myös paljon
hyvää aikaan. Asiakkaan asema, palveluhenkisyys, valinnanvapaus ym. tärkeitä seikkoja on osattu
ottaa tässä muutosvaiheessa hienosti huomioon ja niitä yritetään parantaa, kehittää sekä toteuttaa
parhaalla mahdollisella tavalla.
Jatkotutkimusaiheina näkisin tarpeellisena että sitten kun henkilökohtainen budjetointi on saatu
otettua laajemmin käyttöön Suomessa, ja kun se on ollut pidempään käytössä, olisi tärkeää tutkia
sen käyttökelpoisuutta Suomalaisessa palvelujärjestelmässä. Lisäksi olisi mielenkiintoista tutkia sen
toimivuutta myös muissa kuin vammaispalvelujen asiakasryhmissä. Aihetta olisi mielenkiintoista
tutkia myös työntekijänäkökulmasta, lähinnä palvelumallin antamasta vapaudesta, innovatiivisuu-
desta, sekä miten niitä on lähdetty toteuttamaan ja minkälaisia ajattelu sekä työskentelytavan muu-
toksia palvelumallin käyttöönottaminen on edellyttänyt työyhteisöissä.
7 LÄHTEET
Ahlstèn, Marika 2014. Yhteenvetoa ja jatkonäkymiä. Teoksessa Ahlstèn, Marika, Elina Leinonen,
Sirpa Palokari, Anneli Puhakka & Aarne Rajalahti (toim.) Tiedän mitä tahdon! kokemuksia henk i-
lökohtaisen budjetoinnin kokeilusta vammaispalveluissa. Kehitysvammaliitto: Helsinki.
Anand, Janet Carter, Gavin Davidson, Geraldinen Macdonald & Berni Kelly. 2012. The transition
to Personal Budgets for The People with Disabilities: A review of Practice in Specified Jurisdic-
tions. A National Disability Authority Working Paper.
68
Arajärvi, Pentti 2011. Johdatus sosiaalioikeuteen. Hämeenlinna: Kariston kirjapaino Oy.
Arajärvi, Pentti & Maija Sakslin. 2007. Yhdenvertaisuus oikeudenmukaisuutena. Teoksessa Oikeu-
denmukaisuus hyvinvointivaltiossa, toim. Juho Saari & Anne Birgitta Yeung. Helsinki: Gaudea-
mus.
Erikkson, Susan 2013. Laitoskulttuurista itsemääräämiseen. Tutkimus henkilökohtaisesta budje-
toinnista vammaispalveluissa. Kehitysvammaliitto, Tutkimus- ja Kehittämiskeskus Tutke. Verkko-
julkaisu ISBN 978-951-580-562-1
GOV.UK. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://www.gov.uk/definition-of-disability-under-
equality-act-2010. Luettu 3.3.2017.
Hatton, Chris & John Waters. 2013. The Second Poet Survey of Personal Budget Holders and Car-
ers 2013. WWW-dokumentti. Saatavissa: http://www.thinklocalactpersonal.org.uk/_ass
ets/POETNationalReport_121113.pdf. Luettu 28.2.2017.
HE 108/2014. WWW –dokumentti saatavissa: https//www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2014 /20140108.
Luettu 27.2.2017
HE 47/2017. WWW –dokumentti. Saatavissa: http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2017/20170047.
Luettu 9.10.2017.
Heikkinen, Alpo (toim.) 2017. Arki, Arvot ja Etiikka. Sosiaalialan ammattihenkilön eettiset ohjeet.
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia Oy: PunaMusta Oy. WWW –dokumentti.
Saatavissa: http://talentia.e-julkaisu.com/2017/eettiset-ohjeet/. Luettu 30.10.2017
Heikkinen, Raimo, Niina Kutvonen & Leena Valutie. 2016. Futurix 7-9. Oppilaanohjaus. Helsinki:
Otava.
Herne, Kaisa 2012. Mitä oikeudenmukaisuus on? Helsinki: Gaudeamus.
Henkilökohtainen Budjetointi. Avain kansalaisuuteen. WWW –dokumentti.
Saatavissa: http://henkilokohtainenbudjetointi.fi/ Luettu 6.10.2017
Saatavissa: http://henkilokohtainenbudjetointi.fi/pilotit/ Luettu 6.10.2017
Saatavissa: http://henkilokohtainenbudjetointi.fi/pilotit/etela-karjalan-sote/ Luettu 6.10.2017
Saatavissa: http://henkilokohtainenbudjetointi.fi/pilotit/hameenlinna/ Luettu 6.10.2017
Saatavissa: http://henkilokohtainenbudjetointi.fi/pilotit/kainuun-sote/ Luettu 6.10.2017
Saatavissa: http://henkilokohtainenbudjetointi.fi/pilotit/pori/ Luettu 6.10.2017
Saatavissa: http://henkilokohtainenbudjetointi.fi/pilotit/tampere/ Luettu 6.10.2017
Saatavissa: http://henkilokohtainenbudjetointi.fi/pilotit/vantaa/ Luettu 6.10.2017
Saatavissa:http://henkilokohtainenbudjetointi.fi/suomalaista-henkilokohtaista-budjetointimallia-
kehitettava-osaksi-sosiaali- ja-terveydenhuollon-asiakkaan-valinnanvapauslainsaadantoa/. Luettu
16.10.2017
69
Saatavissa:
http://alueuudistus.fi/documents/1477425/4663611/Hallituksen+esitys+eduskunnalle+laiksi+asiakk
aan+valinnanvapaudesta+9.5.2017.pdf/bfd12515-f0e7-4888-a6d7-8f0835148321. Luettu 9.10.2017
Junnila, Maija Liisa, Hietapakka, Laura & Whellams, Anne (toim.) Hallintoalamaisesta aktiiviseksi
valitsijaksi. Valinnanvapauden muotoutuminen Sote –palveluissa. THL Terveyden- ja huvinvoinnin
laitos raportti 11/2016.
Kantola, Johanna & Saari Milja 2012 (toim.) Tasa-arvo toisin nähtynä. Tallinna: Gaudeamus Oy
Kukkaniemi, Petteri 2016. Kehitysvammaisten palvelusäätiö: Henkilökohtainen budjetointi. Essote
info 9.9.2016.
Kehitysvammaisten palvelusäätiö. WWW –dokumentti. Saatavissa:
http://www.kehitysvammaliitto.fi/suomeksi/kehittaminen/aikaisemmat-kehittamishankkeet/tiedan-
mita-tahdon/. Luettu 4.3.2016
Saatavissa: http://www.kvps.fi/images/tiedostot/Julkaisut-Raportit/tiedan-mita-tahdon-
loppuraportti-2014.pdf. Luettu 11.5.2017
Kettunen, Terttu, Ihalainen, Jarmo & Heikkinen Hannele 2004. Monimuotoinen sosiaaliturva. Juva:
WS Bookwell Oy
Laki kehitysvammaisten erityishuollosta 23.6.1977/519. WWW –dokumentti. Saatavissa:
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1977/19770519. Luettu 20.9.2017
Maakunta- ja sote- uudistus. Sisäministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, valtioneuvoston viestin-
täosasto, valtiovarainministeriö: Tiedote 561/2016. WWW –dokumentti. Saatavissa:
http://alueuudistus.fi/artikkeli/-/asset_publisher/10616/x-2. Luettu 9.10.2017.
Maakunta- ja sote- uudistus. Saarikko, Annika 9.10.2017 muutoksessa –blogi: Valinnanvapaus on
hallittu, ihmislähtöinen kokonaisuus. WWW –dokumentti. Saatavissa: http://alueuudistus.fi/blogi/-
/blogs/valinnanvapauslaki-on-hallittu- ihmislahtoinen-kokonaisuus
Malm, Marita, Matero, Marja, Repo, Marjo & Talvela, Eeva-Liisa 2004. Esteistä mahdollisuuksiin.
Vammaistyön perusteet. Porvoo: WS Bookwell Oy
Niemelä, Pauli (toim.) 2010. Hyvinvointipolitiikka. Helsinki: WSOYpro Oy
Palola, Elina 2012. Artikkelissa Valinnanvapautta korostavan sosiaalipolitiikan haasteita. Suuntaa-
ja- lehdessä 2/2012. WWW –dokumentti. Saatavissa: https://www.aspa.fi/fi/suuntaaja/suuntaaja-
22012-asiakasl%C3%A4ht%C3%B6inen-palveluiden-kehitt%C3%A4minen/valinnanvapautta-
korostavan- Luettu 3.10.2017
70
Patronen, Mari, Tuomo Melin, Minna Tuominen-Thuesen, Eeva Juntunen, Sirpa Laaksonen & Wil-
helmiina Karikko. Henkilökohtainen budjetti. Asiakaslähtöinen toimintamalli omaishoidossa.
WWW-dokumentti. Saatavissa: http://www.sitra.fi/julkaisut/sitra298.pdf. Luettu 15.2.2017.
Puustinen – Korhonen Aila, sote- asioiden erityisasiantuntija, kuntaliitto 2017. Henkilökohtainen
budjetointi tulee soteen liian nopeasti: Säästetäänkö vain rahankäyttöä vai myös järjenkäyttöä?
WWW –dokumentti. Saatavissa: https://www.kuntaliitto.fi/blogi/2017/henkilokohtainen-
budjetointi-tulee-soteen- liian-nopeasti-saastetaanko-vain-rahankayttoa. Luettu 3.10.2017.
Rajalahti, Aarne & Duffy Simon 2016. Kokemuksia henkilökohtaisen budjetoinnin kehittämistyös-
tä. Kehitysvammaisten palvelusäätiö: Raportti.
Rajalahti, Aarne & Ahlstén Marika 2012. Artikkeli: Henkilökohtainen budjetti tuo oman näköisen
elämän. Artikkelissa Asiakaslähtöinen palveluiden kehittäminen Suuntaaja- lehdessä 2/2012.
WWW –dokumentti. Saatavissa: https://www.aspa.fi/fi/suuntaaja/suuntaaja-22012-
asiakasl%C3%A4ht%C3%B6inen-palveluiden-kehitt%C3%A4minen/henkil%C3%B6kohtainen-
budjetti- tuo. Luettu 3.10.2017.
Rousu, Sirkka, Pehkonen – Elmi, Tuula & Kylliäinen , Katja. Avain Kansalaisuuteen. Henkilökoh-
taisen budjetoinnin avulla osallisuutta, itsemääräämisoikeutta ja valinnanvapautta kehittävä valta-
kunnallinen hanke vuosille 2016 – 2019/Arviointisuunnitelma Huhtikuu 2017.
Räty, Tapio 2010. Vammaispalvelut. Vammaispalvelujen soveltamiskäytäntö. Helsinki: RT- Print
Oy
Räty, Tapio 2017. Vammaispalvelut. Vammaispalvelujen soveltamiskäytäntö. Riika: Dardedze Ho-
lografija Ltd.
Salminen, Ari 2011. Mikä kirjallisuuskatsaus? Johdatus kirjallisuuskatsauksen tyyppeihin ja ha l-
lintotieteellisiin sovelluksiin. Vaasan yliopiston julkaisuja.
Sosiaali- ja terveysministeriö. WWW –dokumentti. Saatavissa:
http://stm.fi/sotepalvelut/jarjestelma-vastuut. Luettu 10.10.2017
http://stm.fi/vammaislainsaadannon-uudistus. Luettu 16.10.2017
Sosiaaliturvaoikeudet Yhdistyneessä kuningaskunnassa. 2012. WWW-dokumentti. Saatavissa:
http://ec.europa.eu/employment_social/empl_portal/SSRinEU/Your%20social%
20security%20rights%20in%20UK_fi.pdf. Luettu 3.3.2017.
Sjöblom, Stina 2016. Suomen vammaispoliittisen ohjelman Vampo 2010 – 2015 loppuraportti. So-
siaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2016:14.
Stenvall, Jari & Virtanen Petri 2012. Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistaminen. Kehittämisen
mallit, toimintatavat ja periaatteet. Tallinna: AS Pakett
71
Talentia –lehti 24.3.2017 artikkelissa: Sosiaalialan ammattilaisen eettiset ohjeet on uudistettu.
WWW –dokumentti. Saatavissa: https://www.talentia- lehti.fi/sosiaalialan-ammattilaisen-eettiset-
ohjeet-on-uudistettu/. Luettu 31.10.2017
Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos THL. Vammaispalvelujen käsikirja. WWW- dokumentti. Saata-
vissa: https://www.thl.fi/fi/web/vammaispalvelujen-kasikirja/laki- ja oikeuskaytan-
to/vammaislainsaadannon-uudistus. Luettu 29.9.2017
Saatavissa: https://www.thl.fi/fi/web/vammaispalvelujen-kasikirja/laki-ja-
oikeuskaytanto/maararahasidonnaiset-palvelut. Luettu 2.10.2017
Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos THL. Henkilökohtainen budjetointi: Muistio 23.10.2014.
Vehmas, Simo 2014; Eerika:Erityispedagokinen tutkimus- ja menetelmätieto artikkeli 1/2014, 35:9.
Valvira. WWW- dokumentti. Saatavissa: http://www.valvira.fi/sosiaalihuolto. Luettu 21.9.2017.
Vammaispalvelulaki 1987/380. WWW-dokumentti. Saatavissa: http://www.finlex.fi/fi/la
ki/ajantasa/1987/19870380. Luettu 30.1.2017.
Verneri.net WWW-dokumentti. Saatavissa: http://verneri.net/yleis/henkilokohtainen-budjetointi-
suomessa. Luettu 8.2.2017.
Saatavissa: http://verneri.net/yleis/ykn-vammaissopimus. Luettu 25.9.2017
Saatavissa: http://verneri.net/yleis/henkilokohtainen-budjetti. Luettu 27.9.2017
Saatavissa: http://verneri.net/yleis/henkilokohtainen-budjetointi. Luettu 27.9.2017
Yeung, Anne; Saari, Juho & Lagerspetz Eerik. 2007. ”Oikeudenmukaisuus hyvinvointivaltiossa.”
Teoksessa Oikeudenmukaisuus hyvinvointivaltiossa, toim. Juho Saari & Anne Birgitta Yeung. Hel-
sinki: Gaudeamus, 9-30.
Whellams, Anne 2016. Valinnanvapaus Englannin sosiaali- ja terveydenhuollossa. Terveyden ja
hyvinvoinnin laitos työpapri/2/2016.