Alueellisen kehittämisen tutkimusyksikköatmaso/verkkokirjasto/j/innovoiden eteenpain.pdf ·...

SenteSenteSenteSente

Alueellisen kehittämisen tutkimusyksikkö

SENTE työraportteja 18/2008

Innovoiden eteenpäin?

Helsingin, Oulun, Vaasan ja Lahdenkaupunkiseutujen innovaatiostrategioiden tarkastelua

Sini Lempinen

ISSN 1797-1306ISBN 978-951-44-7214-5

www.sjoki.uta.fi/sente

Tampereen yliopistoAlueellisen kehittämisen tutkimusyksikkö

Special Working Paper on Self-Renewal Capacity

Sini Lempinen - Innovoiden eteenpäin?

1

Esipuhe

Tämä raportti on osa Tekesin, Oulun kaupungin, Helsingin kaupungin ja Hämeenlinnan seudun ra-hoittamaa ”Self-Renewal Capacity of Clusters” –projektia (Sere). Etsimme projektissa vastausta ky-symykseen, mitkä tekijät saavat klusterit, organisaatiot ja kokonaiset kaupunkiseudut uudistamaan itseään jatkuvasti. Sini Lempinen toimi Alueellisen kehittämisen tutkimusyksikössä harjoittelijana syksyllä 2007. Hän sai tehtäväkseen analysoida Helsingin, Oulun, Vaasan ja Lahden kaupunki-seutujen innovaatiostrategioita. Tämä raportti on hyvää taustamateriaalia muille pyrinnöillemme Sere-projektissa.

Kiitän Siniä hyvin tehdystä työstä!

Markku Sotarauta, professoriProjektin johtaja


2

Innovoiden eteenpäin?

Helsingin, Oulun, Vaasan ja Lahden kaupunkiseutujeninnovaatiostrategioiden tarkastelua

Sini Lempinen

Johdanto1. Erilaisten rajojen merkityksen heikentyessä taloudelliseen kehitykseen vaikuttaa aiempaa enemmän globaali kilpailu (ks. esim. Kostiainen tulossa, Sotarauta 2004, Sotarauta & Lähteenmäki 2001, Lievonen & Lemola 2004). Samalla myös paikallisista ratkaisuista ja aloitteellisuudesta on tullut aiempaa kriittisempi kilpailutekijä ja paikallisen osaamisen ja innovaatiokyvykkyyden merkitys on korostunut. Aiemmin rajat alueiden, instituutioiden, sektoreiden ja organisaatioiden välillä määrit-tivät toimijoiden paikan ja aseman. Nyt alueiden ja organisaatioiden aseman määrittää yhä useam-min niiden osaaminen ja kyky jatkuvasti kehittää omia toimintoja. Kehittämistyön tavoitteeksi on noussut yhä selvemmin sellaisen alueellisen ja paikallisen toimintaympäristön luominen, joka tukee mahdollisimman hyvin yksilöiden, yritysten ja muiden toimijoiden oman kilpailukyvyn kehittämis-tä. (Sotarauta & Lähteenmäki 2001, 45.)

Kilpailukyvyn edistäminen on kiistatta yksi aikamme kuumimmista puheenaiheista. Kilpailu-kyvyn edistämiseen liittyy tiiviisti ajatus innovatiivisuuden merkityksestä alueiden menestymiselle. Innovaatiotoiminta voidaankin laajasti ymmärtää uusien kasvutekijöiden luomiseksi; se on uuden tiedon hankkimista ja soveltamista niin, että syntyy uusia liiketoimintamahdollisuuksia. (Lievonen & Lemola 2004, 27-30.) Laajempaan keskusteluun innovaatiotoiminta tuli 1990-luvun aluepoli-tiikan myötä, jolloin aluekehittämistä villitsi strategia- ja ennakointi-innostus. Sotaraudan (2004,7) mukaan 1990-luvun alun lama, Euroopan Unioniin liittyminen ja kansainvälistyminen olivat osa tekijöistä, joiden kautta strategiainnostus aluekehittämisen välineenä sai vauhtia (ks. esim. Lievonen 2006, Lievonen & Lemola 2004). Strategiainnostus ei kuitenkaan kestä loputtomiin, ja tänä päivänä jonkinlainen epäusko strategioiden voimaan tuntuukin nostavan päätään. (Sotarauta & Kosonen 2004, 19.)

Epäusko strategioiden voimaan voi Kostiaista (tulossa) mukaillen johtua innovaatioprosessien tunnistetusta monimuotoisuudesta, globalisoituvasta kilpailusta niin yritysten kuin kaupunkiseu-tujenkin välillä sekä inhimillisten ja aineellisten resurssien yhä suuremmasta liikkuvuudesta. Epä-uskosta huolimatta strategiat ovat paljon käytettyjä aluekehittämisen välineitä. Kaupunkiseutujen


3

neuvottelukunta antoikin suosituksen suurimmille kaupunkiseuduille alueellisen innovaatiostrate-gian toteuttamisesta tai päivittämisestä syksyllä 2004.1 Innovaatiostrategian toteuttaminen on yksi politiikkakokonaisuuden toimeenpanosuunnitelman viidestä hankekokonaisuudesta.

Tämän työpaperin tarkoituksena on tehdä matka strategioiden maailmaan neljän politiikkado-kumentin kautta. Työpaperissa vertaillaan Helsingin, Oulun, Vaasan sekä Lahden kaupunkiseutujen innovaatiostrategioita. Työpaperissa pohditaan innovaatiostrategian tarvetta, avoimen innovaation roolia innovaatiostrategioissa, käydään tarkemmin läpi tarkasteltujen kaupunkiseutujen innovaatio-strategioiden painotuksia ja pohditaan toimialarakenteen merkitystä innovaatiostrategioissa

InnovaatIostrategIan taustaa2. Strategian periaatteet on alun perin kehitetty sodankäyntiä varten. Strategiaa ei kuitenkaan ole syytä tuomita vain sodankäynnin välineeksi. Pohjimmiltaan strategiassa on kyse oman toiminnan pitkäjänteisestä hallitsemisesta ja sen suhteuttamisesta tulevaisuuteen ja toimintaympäristöön. Stra-tegia kohdistuu jokaisen organisaation toiminnan kannalta oleellisiin kysymyksiin. Ehkäpä juuri tästä syystä myös yrityksissä alun perin kiinnostuttiin strategian periaatteista. Strategian modernien sovellusten alku sijoittuu 1960-luvulle. (Sotarauta 1996, 160.) Esimerkiksi 1960-luvulla Chandler (1962, 13) katsoi strategian tarkoittavan pitkän aikavälin tavoitteiden määrittelemistä ja suunnan valitsemista sekä tavoitteiden saavuttamiseksi tarvittavien resurssien allokointia.

Muun muassa Sotaraudan (1996, 16) mukaan strategian määrittely on laajentunut paljon al-kuperäisestä määritelmästään, ja on nykyään vahvasti juurtunut osaksi jokapäiväistä taloudellista, organisationaalista ja poliittista keskustelua. Samalla strategiasta on myös tullut vaikeammin mää-riteltävä käsite: vaikka strategioista löytyy valtava määrä kirjallisuutta, sille ei ole yhtä universaalisti hyväksyttyä määritelmää. Eri suunnittelijat, johtajat ja kirjoittajat käyttävät strategian käsitettä eri tavoin (ks. esim. Quinn, Mintzberg & James 1988, 1; Mintzberg 1994). Strategia voidaan esimerkiksi Sotaraudan (2004, 16) mukaan nähdä ohjenuorana, joka kokoaa yhteen yksittäiset teot ja päätökset, ja johtaa niitä oikeaan suuntaan. Tänä päivänä on aiheellista pohtia, minkälainen strateginen kehittäminen palvelee parhaiten alueiden kehittymistä, ja minkälaisella kehittämisellä voidaan parhaiten vastata globaaliin, verkottuneeseen talouteen. Vaikeutena on kuitenkin löytää strategisia keinoja johtamaan tätä kehitysprosessia. (Sotarauta 2004, 7.) Sotarauta (emt., 10) tar-koittaa tällä globalisoituvan talouden ja nopeutuneiden teknologisten prosessien tuomia haasteita löytää uusia toimintatapoja käytäntöjen ohjaamiseksi.

Innovaatiopolitiikka2.1

Lievosen ja Lemolan (2004, 57-58) mukaan alue- ja innovaatiopolitiikat eroavat selkeästi arvostuk-siltaan ja painotuksiltaan. Aluepolitiikan pyrkimyksenä on tavallisesti löytää keinoja heikompien alueiden aseman kohentamiseen. Innovaatiopolitiikassa sen sijaan tuetaan vahvimpia ehdokkaita. Innovaatiopolitiikan pyrkimyksenä on löytää tasapaino tehokkuuspyrkimysten ja uusia valmiuksia kehittävän toiminnan välille. Kuisman (2006, 13) mukaan innovaatiopolitiikalla tarkoitetaan nii-den politiikkatoimien kokonaisuutta, joilla edistetään uuden tiedon tuottamista, laajaa leviämistä ja hyödyntämistä.

1 Valtioneuvoston hyväksymien valtakunnallisten alueiden kehittämistavoitteiden mukaan on valmisteltu erityinen suurten kaupunkiseutujen politiikkakokonaisuus erityisesti kansainvälisen kilpailukyvyn vahvistamiseksi. Politiikkakoko-naisuuden valmistelua varten on asetettu suurten kaupunkiseutujen neuvottelukunta, joka valmistelee politiikkakokonai-suutta yhteistyössä kaupunkiseutujen ja ministeriöiden kanssa.


4

Kansallinen innovaatiopolitiikka sisältää tiede-, tutkimus-, teknologia- ja koulutuspolitiikan osa-alueita. Uusien tuotteiden ja menetelmien kehittämiseen sekä uusien innovatiivisten yritysten ra-hoittamiseen liittyvät kysymykset, keksintöjen suojaamista ja uusien teknologioiden käyttöönottoa koskevat säädökset sekä yritysten kotimaiseen ja kansainväliseen kilpailuun vaikuttavat seikat ovat keskeistä innovaatiopolitiikan toimintakenttää. (Kuisma 2006, 13.) Perinteisesti innovaatiopoli-tiikalla on pyritty edistämään teknologian muutosta, vaikuttamaan sen suuntaan ja vauhtiin. In-novaatiopolitiikan keskeiset painopisteet ovatkin olleet teknologisissa innovaatioissa ja teollisissa yrityksissä (ks. esim. Kostiainen, tulossa). Tästä suppeasta innovaatiopolitiikan määritelmästä on siirrytty kohti innovaatiopolitiikan laajempaa määritelmää. Laaja innovaatiopolitiikan määritelmä kattaa monia yritysten ja muiden organisaatioiden toimintaedellytyksiin liittyviä asioita asuin- ja elinympäristöjen viihtyisyyteen saakka. (Lemola 2006, 13-14.)

Innovaatiotoiminnan edistäminen tuli Suomen aluepolitiikkaan ensimmäistä kertaa 1980-luvun loppupuolella. Alueellisesta innovaatiopolitiikasta puhuttaessa viitataan taloudelliseen, hallinnol-liseen tai maantieteelliseen kokonaisuuteen kuten kuntaan, seutukuntaan, maakuntaan tai näiden yhdistelmiin, joiden puitteissa organisoidutaan edistämään innovaatiotoimintaa. Alueellisella tasolla voidaan vaikuttaa tarjolla olevaan koulutukseen, työvoiman ammattitaitoon, tutkimustoiminnan puitteisiin, uuden teknologian hyödyntämiseen, yritysten perustamis- ja toimintaedellytyksiin, sekä alueiden sisäisten ja ulkoisten yhteistyöverkostojen luomiseen. Alueellisella innovaatiopolitiikalla on erityinen merkitys alueiden elinkeinorakenteiden monipuolistamisessa, sillä innovaatiopolitiikan keinoilla voidaan edistää uusien tuotteiden, yritysten ja jopa uusien toimialojen syntymistä. (Lie-vonen & Lemola 2004, 15.) Alueellinen innovaatiopolitiikka voimistui 1990-luvun puolivälissä osaamiskeskusohjelman sekä EU:n aluepolitiikan ja sen osana Suomeen saapuneiden rakennera-hastojen myötävaikutuksella. Tämän kehityksen myötä alueellinen innovaatiopolitiikka alkoi saada lisää huomiota. (Lemola 2006, 5.)

Osaamiskeskusohjelma on alueiden kehittämislain mukainen määräaikainen erityisohjelma, jolla suunnataan paikallisia, alueellisia ja kansallisia voimavaroja huippuosaamisen hyödyntämiseen. Osaa-miskeskusohjelma käynnistyi vuonna 1994 kahdeksan osaamiskeskuksen voimin. Ohjelmasta saatujen hyvien kokemusten perusteella valtioneuvosto nimitti vuosina 1998 ja 2002 uusia osaamiskeskuksia. (Osaamiskeskusohjelman verkkosivut 2007.) Valtioneuvosto on nimennyt ohjelmakaudelle 2007-2013 yhteensä 13 kansallisesti merkittävää osaamisklusteria ja 21 osaamiskeskusta. Osaamiskeskusohjelman meneillään olevan kauden painopistealueita ovat kansainvälistyminen ja osaamiskeskusten välisen yhteistyön lisääminen. Ohjelmassa painotetaan teollisuuden ja muiden elinkeinojen kilpailukykyisen huippuosaamisen kehittämistä. (Sisäasiainministeriön verkkopalvelu 2007.)

Aluekeskusohjelma sen sijaan käynnistyi vuonna 2001 tavoitteenaan elinvoimainen kaupun-kiverkosto – ei vain viisi tai kuusi erillistä suurkaupunkia. Osaamiskeskusohjelmalla ja aluekes-kusohjelmalla on joitakin yhteisiä piirteitä. Yhteisenä tavoitteena on vahvistaa mukana olevien kaupunkiseutujen olemassa olevia vahvuuksia. Ohjelmien välinen suuri ero on kuitenkin siinä, että osaamiskeskusohjelman kehittämistoimet ovat lähinnä innovaatiopoliittisia. Osaamisen kehit-täminen on tärkeällä sijalla myös aluekeskusohjelmissa, mutta siinä painotus on kuitenkin yritys-toiminnan edellytysten ja yrityspalvelujen kehittämisessä, eli melko perinteisessä aluepolitiikassa. (Lievonen & Lemola 2004, 104.)

Alueellisen innovaatiopolitiikan suuntaviivat luodaan valtioneuvoston päätöksessä valtakunnallis-ten alueiden kehittämistavoitteista (Sisäasiainministeriön verkkopalvelu 2007). Suomen kaupunki-seutujen neuvottelukunta hyväksyi 23.9.2004 kokouksessaan suosituksen suurimmille kaupungeille


5

siitä, että ne käynnistäisivät seudullisen innovaatiostrategian valmistelun tai päivittäisivät nykyisen strategian (Lahden kaupunkiseudun innovaatioympäristön kehittämisstrategia 2005, 3). Innovaa-tiostrategian toteuttaminen on yksi viidestä politiikkakokonaisuuden toimeenpanosuunnitelman hankekokonaisuudesta, jonka ministeriöt ja kaupunkiseudut toteuttavat vuosina 2006-2010 (Sisäasiainministeriö 2006, 4). Seudullisten innovaatiostrategioiden pohjalta voidaan syventää ja vahvistaa kaupunkiseutujen välistä työnjakoa ja erikoistumista kansallisessa innovaatiopolitiikassa. (Lahden kaupunkiseudun… 2005, 3).

Kostiaisen (tulossa) mukaan innovaatioprosessien tunnistettu monimuotoisuus ja globalisoituva kilpailu sekä yritysten että kaupunkiseutujen välillä luovat paineita kaupunkiseutujen innovaatio-politiikan uudistamiselle. Paineita lisää vielä sekä inhimillisten että aineellisten resurssien yhä suu-rempi liikkuvuus. Samoilla linjoilla Kostiaisen kanssa on muun muassa Henry Chesbrough (2003, 2006), joka käsittelee teoksissaan innovaation muutosta yhteiskunnallisten muutosten seurauksena. Kostiaista (emt.) siteeraten ”innovaatiotoimintaa joudutaan toteuttamaan toimintaympäristössä, jossa muutos on yhä nopeampaa ja kompleksisempaa. Pysyvässä muutoksessa erityisesti systeemin kyky jatkuvaan itseuudistumiseen muodostuu tärkeäksi”.

Innovaatiojärjestelmä2.2

Innovaatiotoiminnan edellytyksiä on alueilla kehitetty siinä määrin, että on alettu puhua alueiden innovaatiojärjestelmistä ja niiden kehittämisestä (Kuisma 2006, 6). Innovaatiojärjestelmän tarkaste-lusta onkin tullut muutamien viime vuosien aikana suorastaan muoti-ilmiö. Innovaatiojärjestelmän tarkastelusta ovat kiinnostuneet niin valtiovalta, teollisuuden ja palkansaajien järjestöt sekä muut innovaatiojärjestelmän toimijat ja edustajat. Esimerkiksi vuoden 2004 aikana julkaistiin parikym-mentä erilaista raporttia, jotka käsittelevät Suomen innovaatiojärjestelmän haasteita ja kilpailukykyä. (Juutilainen, Nukari & Sorvisto 2005, 10.)

Suomen innovaatiojärjestelmän menestystekijäksi määritellään usein pitkälle kehittynyt Triple helix –vuorovaikutusmalli. Usein puhutaan kolmoiskierteestä, jonka kantoina ovat elinkeinoelämä, tiedemaailma sekä julkiset toimijat kuten kaupungit ja välitys- ja kehittämisorganisaatiot. Keskeinen kysymys on, miten kansallinen ja alueellinen näkökulma kohtaavat innovaatiopolitiikassa. Tässä mielessä innovaatiopolitiikan ja –strategioiden kunnollista yhteensulautumista ei ole vielä tapahtunut. Tästä esimerkkinä on kaupunkitutkimuksen tutkija Hanna Kuisman mukaan muun muassa se, että osaamiskeskuspolitiikka on mielletty kansallisessa politiikassa eri toimijoiden muodostaman ”innovaa-tiomatriisin” marginaaliin. (ks. esim. Kuisma 2006, 10; sisäasiainministeriö 45/2006, 14).

Kuisman (2006, 10) mukaan Suomessa voidaan nähdä kaksipilarinen innovaatiojärjestelmä, josta ensimmäinen pilari perustuu yliopistoihin ja toinen laajaan yksityisen ja julkisen rajapinnalla toimivien välittäjäorganisaatioiden joukkoon. Ensimmäiseen pilariin kuuluvat yliopistojen lisäksi muun muassa Valtion teknillinen tutkimuskeskus VTT sekä tutkimusta rahoittava ja politiikkaa ar-vioiva Suomen itsenäisyyden juhlarahasto SITRA. Tekes on toisen pilarin keskeinen toimija, ja silta innovaatioprosessin eri vaiheiden välillä. Muita toisen pilarin toimijoita ovat muun muassa Finnvera, TE-keskukset sekä alueellisena ulottuvuutena osaamiskeskusohjelmat ja teknologiakeskukset.

Suomalaisen innovaatiojärjestelmän kulmakivinä pidetään innovaatioinfrastruktuuria ja sen sisäis-tä dynamiikkaa (Juutilainen, Nukari & Sorvisto 2005). Kaksi yleisesti tunnistettua innovaatiojärjes-telmämme heikkoutta ovat uuden yritystoiminnan alhainen syntymistahti ja informaatiotekniikan vähäinen käyttöönotto suurten yritysten ulkopuolella. Yksi syy alhaiseen yritysten muodostumiseen on pääomamarkkinoiden kehittymättömyys pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Informaatioteknolo-


6

gian käyttöönottoon taas vaikuttaa esimerkiksi internetin mahdollistaman sähköisen kaupankäynnin hidas yleistyminen, joka ei vastaa Suomen vahvaa IT-imagoa. (Kuisma 2006, 11.)

Miksi innovaatiostrategioita tehdään?2.3

Strategia on vakiinnuttanut asemansa yhtenä suunnannäyttäjänä niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla. Strategiasta yleisellä tasolla puhuttaessa sillä tarkoitetaan ennen kaikkea kehityksen ja oman toiminnan ohjaamisen ajattelumallia (Sotarauta 1996, 10). Ansoff (1988, 13) näkee strategian tarpeelliseksi, koska sen avulla toiminta saa tietyn, valitun suunnan. Täten uusien mahdollisuuksi-en etsintä helpottuu. Ilman strategiaa työkalut mahdollisuuksien tunnistamiseksi ja valitsemiseksi puuttuvat. Ilman strategiaa ja sen ajoittaista tarkistamista toimijoiden on myös vaikea hahmottaa onko resurssit allokoitu tehokkaasti ja onko keskitytty oikeisiin asioihin. Siten myös muutoksen ennustaminen vaikeutuu. Strategioita onkin tarjottu viimeisten vuosikymmenten aikana hyvinkin laajalla rintamalla epävarman ja pyörteisen toimintaympäristön hallitsemiseksi (Sotarauta 1996, 10). Strategia on valittu myös alueellisen innovaatiopolitiikan kehittämisen välineeksi, sillä suurten kau-punkiseutujen neuvottelukunta antoi vuonna 2004 suosituksensa suurimmille kaupunkiseuduille alueellisen innovaatiostrategian laadinnasta. Innovaatiostrategian tarkoituksena on antaa suuntavii-vat alueelliselle innovaatiopolitiikalle osallistamalla prosessiin kaikki alueen merkittävimmät toimi-jat. Tavoitteena on luonnollisesti menestynyt ja kilpailukykyinen kaupunkiseutu.

Lievosen ja Lemolan (2004, 18) mukaan tuottavuuserot ovat alueellisen innovaatiopolitiikan tarpeen indikaattoreita, koska jos alueiden väliset tuottavuuserot kasvavat liian suuriksi, niiden ai-heuttamia hyvinvointieroja ei enää pystytä kompensoimaan sosiaalisin tai aluepoliittisin tulonsiirroin. Aluepolitiikan tavoitteena onkin kohentaa heikompien alueiden menestymisen edellytyksiä. Nykyään tiedon ja osaamisen kasvu ovat vahvimpia tuottavuuden kasvua kiihdyttäviä tekijöitä. Tutkimus- ja kehitystyöllä on havaittu olevan merkittäviä vaikutuksia työn ja pääoman tuottavuuteen varsinkin teollisuuden piirissä (Griliches 1998). Siten alueiden innovaatiotoimintaa kannustamalla voidaan mitä ilmeisimmin myös vaikuttaa alueiden välisiin tuottavuuseroihin (Lievonen & Lemola 2004, 16). Tuottavuuserot eivät kuitenkaan ole ainoa innovaatiopolitiikan kannustin. Halu kehittyä ja kehittää innovaatiotoimintaa tulee myös alueiden omasta halusta menestyä ja parantaa kilpailukykyä.

Suurten kaupunkiseutujen ollessa laajojen alueiden vetureita niiden menestys on tärkeää koko kaupunkiverkon elinvoimaisuuden kannalta. Kaupunkiseuduilla syntyy paljon innovaatioita ja osaamista. Suomen suuret kaupunkiseudut kilpailevat maailmanmarkkinoilla yritysten ja muiden toimintojen sijoittumisesta. Menestymisen varmistamiseksi kaupunkiseutujen rooli pyritään huo-mioimaan myös aluepolitiikassa. (Sisäasiainministeriö 2006, 9.) Kansainvälisen innovaatiokilpailun kiristyessä on entistä tärkeämpää löytää sellaisia strategioita, joilla voidaan saattaa yhteen tulevaisuu-den liiketoimintavoimavarat ja tutkimusosaaminen. Kestävää, kansantalouden kannalta huomionar-voista kilpailukykyä syntyy uusiutumiskykyisten toimialojen kapasiteetistä tuottaa jatkuvasti uusia ja joskus rajujakin innovaatioita. Jotta uusiutumiskykyisiä toimialoja voisi kehittyä lisää, tarvitaan joustavaa kansallista innovaatiostrategiaa, joka mahdollistaa sekä nopean panostuksen orastaviin kehitysituihin sekä niistä vetäytymisen sen mukaan, millaisia viestejä globaaleilta markkinoilta saa-daan. Tällainen innovaatiostrategia luo haasteita myös alueelliselle innovaatiopolitiikalle. (Lievonen & Lemola 2004, 55.) Sisäasiainministeriön (2006, 8) näkemyksen mukaan innovaatiostrategioita tehdäänkin alueellisen innovaatiopolitiikan vahvistamiseksi ja jäsentämiseksi sekä kaupunkiseutujen ydinosaamisalueiden tukemiseksi. Kaupunkiseudun innovaatiostrategia on tärkeä väline, jonka avulla pyritään kohdistamaan valtion panostuksia tietyille painopistealoille.


7

Lievonen ja Lemola (2004, 20) pohtivat myös strategian houkuttelevuutta. Osaamiseen ja in-novaatiotoimintaan perustuvan strategian tekee houkuttelevaksi se, että onnistuessaan se tuottaisi hyödyllisiä ulkoisvaikutuksia koko Suomen kansantaloudelle tuottavuuden ja kilpailukyvyn kasvun kautta. Vaativaksi strategian tekee sen edellyttämä määrätietoinen ja pitkäjänteinen panostaminen osaamisen kehittämiseen, tarve valita yhä selkeämmin kehittämisen painoaloja ja ajoittainen pakko muuttaa aiemmin valittua suuntaa. Sotaraudan (2004, 8) mukaan strategioiden paras anti on toimijoiden näkökulmien laajeneminen strategisen työskentelyn seurauksena. Sen avulla toimijat ovat tunnistaneet vahvuuksiaan ja heikkouksiaan sekä oppineet ymmärtämään niitä paremmin. Strategisen suunnittelun ansiosta sektorien väliset rajat ovat myös osittain madaltuneet. (Sotarauta 2004, 8.)

avoIn InnovaatIo3. Innovaatiotoiminnan voidaan nähdä liittyvän kaikkeen liiketoimintaan, eikä vain korkean teknolo-gian yrityksiin tai teolliseen toimintaan. Innovaatioiden on huomattu liittyvän myös julkiseen pal-velutuotantoon. (Kostiainen, tulossa.) Erityisesti palveluinnovaatioihin tarvittavien uusien tietojen lähteet eivät välttämättä liity mitenkään edes systemaattiseen tutkimus- ja kehitystoimintaan, vaan radikaalitkin innovaatiot voivat pohjautua organisaation sisäisen hiljaisen tiedon yhdistämiseen va-paasti ulkopuolelta saatavan tiedon kanssa (Maliranta ja Ylä-Anttila 2007, Kostiaisen 2008, 1 mu-kaan). Avoimen innovaation mallin kehittäjä Henry Chesbrough onkin siirtämässä painopistettä pois yritysten sisäisistä prosesseista. Chesbroug`n mielestä yritysten sisäisten innovaatioprosessien sijaan oleellisempaa on keskittyä osaavien ihmisten kanssa työskentelemiseen riippumatta siitä sijaitsevatko he yrityksen ulko- vai sisäpuolella. (Chesbrough 2003, 26). Myös Harmaakorven (tulossa) mukaan innovaatioprosesseja kuvaa lisääntyvässä määrin niiden avoin luonne innovaatioiden ollessa entistä enemmän rajoja rikkovia luomuksia.

Avoimen innovaation käsite onkin saanut viime aikoina paljon huomiota niin akateemisessa kuin käytännön maailmassa. Avoimen innovaation termin isä Henry Chesbrough esitteli käsitteen kirjassaan Open innovation: The New Imperative for Creating and Profiting from Technology (2003). Chesbrough (2006, 1) määrittelee avoimen innovaation niin yrityksen sisäisten ja ulkoisten ideoiden kuin sisäisten ja ulkoisten kaupallistamistapojen yhdistämiseksi päämääränä teknologioiden kehityksen edistäminen. Samoilla linjoilla Chesbroug’n kanssa ovat esimerkiksi Joel West ja Scott Gallagher (2006, 320), jotka määrittelevät avoimen innovaation systemaattiseksi tavaksi rohkaista yrityksen sisäisiä ja ulkoisia toimijoita innovoimaan, sekä kyvyksi hyödyntää keksittyjä ideoita yrityksen resurssit ja mahdollisuudet huomioon ottaen.

Perinteisesti uuden liiketoiminnan kehittäminen ja uusien tuotteiden markkinointi on tapah-tunut yrityksen sisäpuolella. Suljetun innovaation yksi peruspilari onkin parhaiden työntekijöiden työllistäminen omaan yritykseen. Suljetun innovaation toimintaperiaatteisiin kuuluu myös usko siihen, että innovaation ensiksi keksinyt ehtii myös markkinoille ensin. Lisäksi ajatellaan, että uuden tuotteen markkinoille tuominen edellyttää sen itsenäistä kehittämistä. Tähän liittyy usko siitä, että ensiksi markkinoille ehtinyt voittaa. Inhimillistä pääomaa on syytä kontrolloida, jotta kilpailijat eivät hyödy ideoista joita he eivät ole itse keksineet. (Chesbrough 2003, 20.)


8

Kuva 1. Suljettu innovaatio (mukaillen Chesbrough 2003). Perinteinen innovaatioprosessi on kuitenkin murentunut monen tekijän seurauksena. Ensinnäkin korkeasti koulutettujen työntekijöiden saatavuus ja liikkuvuus on kasvanut vuosien kuluessa, min-kä johdosta myös suurten laboratorioiden ulkopuolella on paljon tietoa. Sen lisäksi työpaikkojen vaihtuessa työntekijät vievät mukanaan tietonsa ja taitonsa, joten tieto pääsee virtaamaan yritysten välillä. Toisekseen uusien teknologioiden elinkaari on lyhentynyt ja kuluttajat ovat tulleet entistä tietoisemmiksi hankinnoistaan. (Chesbrough 2003, 22-23.) Myös riskipääoman saatavuus on viime aikoina lisääntynyt. Lopuksi, muiden toimitusketjun jäsenten, kuten toimittajien, rooli innovaatio-prosessissa on muuttunut yhä tärkeämmäksi. (emt., 43.)

Nämä ovat osa tekijöistä, joiden vuoksi yritykset ovat alkaneet etsiä uusia toimintatapoja inno-vaatioprosessiensa tehostamiseksi ja tuottavuuden parantamiseksi. Niitä ovat muun muassa sekä aktiivinen ideoiden ja teknologioiden etsintä yrityksen ulkopuolelta että yhteistyö toimittajien, kilpailijoiden ja asiakkaiden kanssa. Yksi tärkeä ominaisuus on lisäksi yrityksen strategiaan sopi-mattomien ideoiden ja teknologioiden jatkokehitys tai lisensointi. Avoimen innovaation mallin houkuttelevuus liittyykin sen tapaan hyödyntää aikaisemmin piilossa olleita ulkopuolisia ideoita ja inhimillistä pääomaa. (Dodgson, Gann & Salter 2006, 344.)

Kuva 2. Avoin innovaatio (mukaillen Chesbrough 2003).

Tutkimus Kehitys

Tutkimusprojektit Markkinat

Yrityksen rajat

Tutkimus Kehitys

Uudet markkinat

Tutkimusprojektit Nykyiset markkinat

Yrityksen rajat


9

Mikä sitten on muuttunut? Muutos suljetusta avoimeen innovaatioon tarkoittaa ennen kaikkea ym-märryksen lisääntymistä avoimen innovaation kasvavasta merkityksestä. Suurin muutos suljettuun innovaatioon nähden on organisaation ulkopuolisen tiedon roolin muuttuminen tärkeäksi osaksi organisaatiota. (Chesbrough 2006, 8.) Kaikki hyvät ideat eivät tule oman yrityksen sisältä, ja kaikkia ideoita ei välttämättä tarvitse kehittää edelleen omassa yrityksessä. Tämä tarkoittaa, että ihmisten täytyy muuttaa yrityksen ja sen ympäristön tarkastelutapaa. Toisten osapuolten mukaantulolla voi olla suurta lisäarvoa uusien innovaatioiden ja teknologioiden kehittymisessä. (Chesbrough 2003, 177.) Avoimen innovaation merkitys on viime vuosina kasvanut, ja se mahdollistaa yritysten kil-pailukyvyn säilyttämisen ja nopean ja joustavan reagoinnin ympäristössä tapahtuviin muutoksiin lyhentyvistä tuotteiden ja teknologioiden kehitysajoista ja elinkaarista huolimatta. (Chesbrough 2003, 50-51.)

Koulutetun henkilökunnan liikkuvuuden lisääntyminen, yrittäjien määrän kasvu ja riskirahoi-tuksen syntyminen voivat ensisilmäyksellä näyttää nykyisessä liiketoiminnassa uhillta. Ne luovat kuitenkin mahdollisuuksia, joita ovat muun muassa uusien innovaatioiden kehittäminen yhteistyös-sä innovatiivisten yrittäjien tai yliopistojen kanssa, tai riskipääoman käyttö niiden teknologioiden, jotka eivät sovi nykyiseen liiketoimintastrategiaan, markkinoille saattamiseksi ulkoisesti. Matka on kuitenkin pitkä. Avoin innovaatio ei ole vielä täysin kehittynyt uudeksi innovaatioon kannustavaksi johtamiskäytännöksi eurooppalaisissa yrityksissä ja monet kamppailevatkin sopivan avoimen inno-vaation mukaisen toimintatavan löytämiseksi. Yksi avoimen innovaation onnistumisen haasteista onkin, että se tarvitsee muutoksen yrityksen koko ajattelutavassa (Dodgson, Gann, Salter 2006, 338).

InnovaatIostrategIoIden tavoItteet Ja paInopIsteet4. Yleisestä innovaatioiden taustoituksesta siirrytään yksittäisiin innovaatiostrategioihin, niiden ta-voitteisiin, painotuksiin, yhtäläisyyksiin ja eroavaisuuksiin. Tarkastelun kohteena ovat Helsingin, Oulun, Vaasan ja Lahden kaupunkiseutujen innovaatiostrategiat.

Helsinki4.1

Innovaatiostrategiat sellaisenaan ovat 2000-luvun ilmiö. Idea pääkaupunkiseudun yhteisestä inno-vaatiostrategiasta syntyi ylipormestari Eva-Riitta Siitosen koolle kutsuman huippupäättäjistä koos-tuvan Helsinki Klubi 2:n työskentelyssä keväällä 2003. Lähtökohtana strategian tekemiseksi oli halu vahvistaa eri tahojen välistä yhteistyötä. Tässä yhteistyössä avainroolissa ovat olleet koulutus- ja tutkimusorganisaatiot, seudun kaupungit, valtion innovaatio-organisaatiot sekä seudulla toimivat yritykset. (Yhdessä huipulle 2005.) Vaikka kaupunkiseutujen neuvottelukunta antoi suosituksen alueellisen innovaatiostrategian tekemisestä vasta vuonna 2004, ei Helsinkiä voida pitää innovaa-tiostrategiatyöskentelyssä edelläkävijänä, sillä Helsingin seudun innovaatiostrategian suunnittelun aikoihin innovaatiostrategia on tullut myös laajempaan käyttöön.

”Yhdessä huipulle - Helsingin seudun innovaatiostrategian” (2005) tavoitteena on näyttää tietä yhteistoiminnalle, joka mobilisoi hajanaisen metropolialueen mittavat innovaatiopotentiaalit nykyistä paremmin. Helsingin metropolialueeseen lasketaan kuuluvaksi neljä kaupunkia: Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen. Alueella asuu yhteensä noin miljoona ihmistä, siellä sijaitsee yhdeksän yliopistoa, kahdeksan ammattikorkeakoulua, lukuisia tutkimuslaitoksia ja suuri joukko erilaisia innovaatiotoimintaan liittyviä seudullisia ja valtiollisia tuki- ja välittäjäorganisaatioita.


10

Helsingin seudun innovaatiostrategiassa pääkaupunkiseudun yhteistyö nähdäänkin ainoana todellisena vaihtoehtona menestyksen saavuttamiseksi. Näytöt toimivasta yhteistyöstä ratkaisevat sen, miten kova kilpailija tai toisaalta miten kiinnostava strateginen kumppani Helsingin seutu on maailman muille huippualueille tulevaisuudessa. Helsingin seudun innovaatiostrategian tavoitteena on, että alueesta tulee kansainvälisesti kiinnostava, osaamisprofiililtaan ainutlaatuinen ja kaupalli-sesti kilpailukykyinen huippuosaamiselle rakentunut monipuolinen kehitysalustakokonaisuus, joka kannustaa kehittämään ja hyödyntämään innovatiivisia tuotteita, palveluja ja toimintamalleja. Tar-kemmin eriteltynä Helsingin innovaatiostrategiaan on määritelty neljä painopistettä, jotka ovat:

Tutkimuksen ja osaamisen kansainvälisen vetovoiman lisääminen1. Osaamiskeskittymien vahvistaminen ja yhteisten kehitysalustojen luominen 2. Julkisten palveluiden uudistaminen ja innovaatiot3. Innovaatiotoiminnan tukiverkoston vahvistaminen4.

Helsingin seutu haluaa kansainvälistyäkseen houkutella lisää ulkomaalaisia osaajia työelämän ja tutkimuksen eri tehtäviin. Sen toteuttamiseksi Helsingin seudun minimitavoite on kaksinkertais-taa ulkomaisten tutkijoiden ja tutkinto-opiskelijoiden määrä. Osaamiskeskittymiä vahvistamalla ja yhteisiä kehitysalustoja luomalla pääkaupunkiseudun houkuttelevuutta on tarkoitus nostaa myös ulkomaisten investointien kohteena. Esimerkiksi Pasilaan on perustettu digitaalisten sisältöjen ja palveluiden kehitysalusta. Julkisten palveluiden uudistaminen on myös tärkeää osaamisen, oppimi-sen ja innovatiivisuuden ollessa kaupunkiseutujen kilpailukyvyn avainteemoja. Käytännössä tämä tarkoittaa innovaatiotoiminnan perusedellytysten luomista, päätöksenteon joustavuutta ja riskin-ottokykyä sekä innovaatioiden aktiivista hyödyntämistä. Innovaatioympäristön kehittämiseen kan-nattaa panostaa, sillä yhteistyöhön ja huippuosaamiseen perustuvat ainutlaatuiset toimintamallit ja innovaatioalustat tarjoavat kaupunkiseudulle pysyvän ja vaikeasti kopioitavan kilpailuedun.

OECD näkee yhtenä Suomen innovaatiostrategiavaihtoehtona keskittymisen tutkimukseen, tuotekehitykseen ja suunnitteluun useilla eri aloilla (OECD 2003, Lievosen & Lemolan 2004, 87 mukaan). Lievosen ja Lemolan (2004, 87) mukaan Helsinki on tässä edelläkävijä, sillä se ei ole keskittynyt mihinkään yksittäiseen toimialaan. Pikemminkin kaupunkiseutu on keskittynyt innovaatiotoimintaan yleensä. Korkeakoulujen, yliopistojen ja tutkimuslaitosten keskittymä yhdessä monipuolisen toimialarakenteen kanssa mahdollistaa tämän. Helsingin haasteena onkin tehostaa näistä urbanisaatioeduista syntyvien mahdollisuuksien hyödyntämistä eli tutkimus- ja kehitystoi-minnan tuottavuutta.

Oulu4.2

Oulu on Suomen kuudenneksi suurin kaupunki 130 178 asukkaallaan, ja siten myös kiistatta poh-joisen valtakunnanosakeskus (Lievonen & Lemola 2007, 91). Oulun seudulla on yhteensä noin 200 000 asukasta (Oulun kaupungin verkkopalvelu 2007 A). Oulu inspiroi – Oulun innovaatiostra-tegia 2007-2013 (2006) on tehty yhtä aikaa kaupungin elinkeinostrategian kanssa. Strategioilla on yhteiset tavoitteet ja osin myös samoja toimenpiteitä. Oulun innovaatiostrategian valinnat on tehty analysoiden paikallista ja globaalia kehitystilannetta, tavoitteita asettaen ja perusolettamuksia luoden. Oulu inspiroi – innovaatiostrategian 2007-2013 tavoitteena on luoda alueen yritysten, tutkimus- ja koulutuslaitosten sekä julkisen sektorin yhteinen näkemys pitkäjänteisistä ja strategisista toimintaym-päristön kehittämistarpeista ja suunnata yhteiset panostukset valittuihin painopisteisiin.

Innovaatiostrategian tavoitteena on saada eri toimijoiden välinen työnjako ja yhteistyö tasolle, jo-ka nostaa oululaisen innovaatioympäristön yhdeksi maailman parhaista. Oulun innovaatiostrategian


11

tavoitteena on hakea uutta kasvua yli toimialarajojen luomalla edellytyksiä aikaisempaa laajemmalle pohjalle. Kaikki toimialat ovat potentiaalisia innovaatio- ja kasvualoja. Uutta liiketoimintaa hae-taan eri toimialojen ja teknologioiden rajapinnoista, uudenlaisista palvelutuotteista sekä kaupan ja palvelujen piiristä. Innovaatiostrategiassa linjattujen tavoitteiden saavuttamiseksi on laadittu toimenpideohjelma, jossa on neljä painopistettä. Jokaiselle painopistealueelle on määritelty kahdesta viiteen keskeistä toimenpidekokonaisuutta.

Oulun innovaatiostrategian neljä painopistettä ovat:

Liiketoiminta- ja markkinointiosaamisen sekä liiketoimintaa tukevien palveluiden kehittäminen. 1. Toteuttamiseksi käynnistetään kasvuyritysten kehitysohjelma sekä alueen liiketoimintaosaamisen kehittämisohjelma.Voimakas kansainvälistyminen2. Toteuttamiseksi käynnistetään kansainvälisten verkostojen rakentamisohjelma, julkisten palveluiden 3. kansainvälistymisohjelma sekä tunnettavuuden markkinointiohjelma.Toimivat ja tehokkaat innovaatiojärjestelmät ja –prosessit4. Toteuttamiseksi käynnistetään kansainvälisen huippuosaamisen kehittämisen ja osaamisen hyödyn-5. tämisen ohjelma, yritystoiminnan palvelujen kehitysohjelma, rahoituksen kohdentamisohjelma sekä Xpolis. Innovatiivinen ja kansainvälisesti kilpailukykyinen toimintaympäristö6. Toteuttamiseksi käynnistetään uusien toimintaympäristöjen kehitysohjelma, logistiikkaohjelma, 7. yritysten vetovoimaohjelma sekä asukkaiden vetovoimaohjelma.

Oulu tunnetaan yleisesti teknologiakaupunkina. Oulu on merkittävä osaamiskeskus huipputekno-logian, lähinnä it- ja hyvinvointiteknologian aloilla. Myös perinteisemmät teollisuudenalat kuten puu-, paperi- ja terästeollisuus ovat Oulussa vahvoja. Tulevaisuuden Oulussa on tarkoitus panostaa yhä enemmän monipuolisen liiketoiminnan kehittämiseen sekä logistiikkaan, tietotekniikkaan, si-sällöntuotantoon ja mediaan, hyvinvointiin sekä bio- ja ympäristöaloihin. (Oulun kaupungin verk-kopalvelu 2007 B.)

Vaasa4.3

Vaasa on yksi Suomen pienistä yliopistokaupungeista, jossa asuu 57980 asukasta. Vaasan seudun innovaatiostrategia on työstetty julkaistun aineiston perusteella keväällä 2005. Strategian on laati-nut Ilkka Raatikainen. Lähteinä strategiaan on käytetty Pohjanmaan maakunnan, Vaasan seudun ja Vaasan kaupungin sekä seudun kehittämisessä mukana olevien toimijoiden strategisen tason suunnitelmia ja niitä perustelevia selvityksiä. Vaasan seudun innovaatiostrategiana on saada aikaan houkutteleva innovaatioympäristö, kattava ja toimiva innovaatiojärjestelmä sekä uudistavia innovaa-tioprosesseja. Innovaatioympäristön, innovaatiojärjestelmän ja innovaatioprosessien vahvistaminen ovatkin Vaasan seudun innovaatiostrategian osa-alueet.

Innovaatioympäristön vahvistaminen sisältää infrastruktuurin ja alueen vetovoimaisuuden sekä keskuskaupungin ja seudun kehitysyhtiön aktivoivan roolin kehittämisen. Innovaatiojärjestelmän vahvistamiseen kuuluu keskeisten toimijoiden, kuten alueen teknologiakeskuksen ja muiden alueellista innovaatiotoimintaa edistävien toimijoiden toimintaedellytysten kehittäminen. Innovaa-tioprosessien vahvistaminen sisältää innovaatiota tuottavien toimintojen, osaamiskeskustoiminnan, tutkimuksen, koulutuksen sekä elinkeinoelämän innovaatioketjujen kehittämisen.

Vaasan seudun keskeisiksi osaamisaloiksi strategiassa määritellään energiatekniikka, liiketoiminta, tieto- ja viestintätekniikka, media, design sekä hyvinvointi. Vaasan seudun ydinosaamisalue on energiatekniikka. Näin ollen energiatekniikan osaamisalan kehittäminen Vaasan seudun innovaatio-


12

kehityksessä on itsestäänselvyys ja perustaltaan vahva: teollisuusvetoinen energiatekniikka on varma ja vakaa osaamiskeskusala koko Vaasan seudun keskeiseksi osaamisalaksi. Tulevaisuuden tavoitteena on kehittää energiatekniikan klusteriaseman rinnalle myös muita valtakunnallisia klusteriasemia. Tulevia potentiaalisia aloja ovat media ja liiketoimintaosaaminen. Median osaamiskeskuskehitykseen kohdistuvat voimakkaimmat tulevaisuuden toiveet ja liiketoiminnalla on vahvin perusta Vaasan seudun keskeiseksi osaamisalaksi.

Lahti4.4

Lahden kaupunkiseudun innovaatioympäristön kehittämisstrategia (2005) on sisällöltään synteesi Päijät-Hämeen alueellisesta innovaatiostrategiasta ja innovaatioympäristön kehittämiseen keskeisesti vaikuttavista muista strategioista. Lahden alueellisen innovaatiostrategian tehtävänä on tukea inno-vaatiotoiminnan avulla muissa strategioissa esitettyjen tavoitteiden toteutumista. Tässä sen tehtä-vänä on erityisesti osaamisen ja teknologian siirto sekä tärkeän osaamisen tuottamisen edistäminen alueen sisällä. Muilla strategioilla tarkoitetaan tässä yhteydessä maakuntasuunnitelmaa, alueellista korkeakoulustrategiaa sekä kansainvälistymisstrategiaa. Lahden seudun innovaatioympäristön ke-hittämisstrategia on siis väline kehittää innovaatiokyvykkyyttä, jonka painopisteet pohjautuvat maa-kuntasuunnitelmaan ja korkeakoulustrategiaan.

Lahden seutu on ainoa tämän raportin seutukunnista, jossa ei sijaitse yliopistoa. Asukkaita on tällä hetkellä 98 892 henkilöä (Lahden kaupungin verkkopalvelu 2007). Lahden kaupunkiseudun innovaatioympäristön kehittämisstrategiassa mainitaankin Lahden alueelta puuttuvan merkittävät resurssit radikaalien innovaatioiden synnyttämiseen. Alueellisen resurssipohjan kapeuden vuoksi erityistä huomiota on kiinnitettävä ylialueelliseen ja kansainväliseen verkostoitumiseen, jotta saadaan tarvittava osaaminen alueelle. Toisaalta alueella on luotu yliopistokeskuksen ja ammattikorkeakou-lujen avulla erinomaiset mahdollisuudet luoda toimiva innovaatiojärjestelmä.

Lahden seudun innovaatiostrategiassa myönnetään seudulla olevan muutamia heikkouksia kansalliseen innovaatiojärjestelmään verraten. Näistä keskeisimpinä ovat juuri oman yliopiston puuttuminen ja alueen alhaiset tutkimuspanostukset. Lahden kaupunkiseutu hakee paikkaansa kansallisessa innovaatiojärjestelmässä. Lahden seudulla toteutetaankin voimallisesti verkostoja pal-velevaa innovaatiopolitiikkaa, joka ei keskity niinkään tiedon luomiseen vaan tiedon siirtämiseen seudun innovaatiotoiminnan hyväksi. Innovaatiotoiminnan merkitys on laajalti tunnustettu, ja sen edistämiseksi Lahden yliopistokeskukseen on perustettu Suomen ensimmäinen innovaatiojärjestel-mien professuuri.

Innovaatioympäristön kehittämisen osa-alueet pohjautuvat Lahden alueen elinkeinostrategiaan. Lahden alueen elinkeinostrategiaa mukaillen tärkeimmäksi klusteriksi on nostettu vesistöekologian, maaperäekologian ja ympäristöbiotekniikan sekä kaupunkitutkimukseen liittyvä ympäristöosaami-nen. Muita vahvoja klustereita ovat vilja-, mekatroniikka-, puu- ja huonekalu- sekä muoviklusterit. Tulevaisuuden kasvualueiksi on valittu logistiikka, matkailu, hyvinvointi ja muotoilu. Innovaatio-ympäristön kehittämiseksi on luotu neljä teesiä, jotka ovat:

Lahden kaupunkiseutu Suomen parhaaksi soveltavan innovaatiotoiminnan alueeksi1. Lahden kaupunkiseutu kansainväliseksi ympäristöosaamisen keskukseksi2. Lahden kaupunkiseutu Suomen parhaaksi julkisen sektorin innovatiivisuuden ja alueellisen palvelu-3. rakenteen kehittäjäksiLahden kaupunkiseutu luovan kulttuurin keskukseksi 4.


13

Innovaatiostrategioiden erot ja yhtäläisyydet 4.5

Ensilukemalta kaikki tarkastellut innovaatiostrategiat vaikuttavat samanlaisilta. Niissä kaikissa ta-voitellaan toimivaa innovaatiojärjestelmää, kilpailukykyisiä toimijoita ja houkuttelevaa innovaatio-ympäristöä. Ensivaikutelmasta poiketen strategioissa on kuitenkin havaittavissa eroja. Eroja löytyy sekä painotetuista asioista että strategioista.

Taulukko 1. Innovaatiostrategioiden painotuksia.

Yhteistoiminnan tärkeyteen uskotaan sekä Helsingin että Oulun innovaatiostrategioissa. Toimiala-rajat ylittävä yhteistoiminta nähdään jopa onnistuneen innovaatiotoiminnan edellytyksenä. Kan-sainvälisyyttä vastaavasti painotetaan Helsingin ja Oulun strategioissa. Tosin kansainvälisyyttä pai-notetaan hieman eri näkökulmasta strategiasta riippuen. Helsingillä on selkeämpi pyrkimys suoraan lisätä ulkomaalaisten opiskelijoiden ja tutkijoiden määrää. Myös Oulussa pyritään parantamaan ulkomaalaisten edellytyksiä viihtyä seudulla kehittämällä peruspalveluita ulkomaalaisia asukkaita silmällä pitäen, mutta myös kansainvälisten verkostojen rakentaminen nähdään ajankohtaisena.

Tutkimustoimintaa painotetaan Vaasan, Oulun sekä Helsingin kaupunkiseutujen innovaatio-strategioissa. Varsinkin Helsingin seudulla tutkimustoimintaan on hyvät resurssit ottaen huomioon korkeakoulujen ja yritysten suuren määrän. Sen sijaan yliopistoton Lahti on strategiassaan linjannut painottavansa tutkimustoiminnan sijaan käytäntölähtöistä innovaatiotoimintaa. Tällä tietoisella linjanvedolla tarkoitetaan pyrkimystä muiden tekemien innovaatioiden menestyksekkääseen käyttöönottoon. Käytäntölähtöisen innovaatiotoiminnan toteuttamista voidaan pitää Lahden kaupunkiseudun tapauksessa onnistuneena resurssien analysointina.

Julkisten palveluiden uudistamista painotetaan Lahden ja Helsingin strategioissa. Julkisten palveluiden uudistuspyrkimysten puuttuminen osasta tarkastelluista strategioista on hämmentävää. Olisi voinut olettaa julkisten palveluiden uudistamisen liittyvän olennaisena osana jokaisen kau-punkiseudun strategiaan. ”Lahden kaupunkiseutu Suomen parhaaksi julkisen sektorin innovatiivi-suuden ja alueellisen palvelurakenteen kehittäjäksi” on yksi Lahden neljästä innovaatioympäristön kehittämisen teesistä. Helsingin strategiassa innovaatiotoiminnan nähdään olevan kaupungeille yhtä luonnollinen osa kilpailukyvyn ylläpitoa ja vahvistamista kuin tutkimus ja kehittäminen ovat teknologiayrityksille. Näin pitäisi ollakin, sillä julkisen sektorin toimintatavoilla on valtava merkitys koko kaupunkiseudun kilpailukykyyn.

Yhteistä kaikille tarkastelluille innovaatiostrategioille on viihtyisän elinympäristön näkeminen yhtenä innovaatiostrategian osa-alueena. On oivallettu, että asumiseen ja vapaa-ajan viettomah-dollisuuksiin tehdyt panostukset edistävät kaupunkiseudun kilpailukykyä. Innovatiivinen kehitys edellyttää innovatiivisia persoonia, joiden houkuttelemiseen tarvitaan innovatiivista ympäristöä.

Helsinki Oulu Lahti Vaasa

Yhteistoiminta X X

Kansainvälisyys X X

Tutkimustoiminta X X X

Käytäntölähtoinen Innovaatiotoiminta X

Julkisten palveluiden uudistaminen X X

Viihtyisä elinympäristö X X X X


14

Saman johtopäätöksen ovat tehneet muun muassa Sotarauta ja Kostiainen (2002). Yksinkertaistaen voidaan todeta, että aiemmin ihmiset menivät sinne missä oli työpaikkoja. Nykyään asia on paljon monisyisempi, ja ainakin korkeaa osaamista vaativat yritykset sijoittuvat seuduille, joissa osaava työvoima viihtyy. (Sotarauta ja Kostiainen 2002, 10.)

Esimerkiksi pieni yliopistokaupunki Vaasa on innovaatiostrategiassaan tiedostanut ympäristön merkityksen innovatiivisten toimijoiden houkuttelemisessa. Vaasan strategisena tavoitteena onkin hyödyntää rannat ja saaristo ainutlaatuisen asumisen, vapaa-ajan ja matkailun näkökulmista. Pieni yliopistokaupunki markkinoi itseään sopivan kokoisena, turvallisena elinympäristönä, josta löytyy kuitenkin laadukkaita palveluita ja harrastusmahdollisuuksia. Oulun seudun vetovoimaisuuden lisäämiseksi on tehty asukkaiden vetovoimaohjelma. Ohjelman tavoitteena on luoda alueesta kan-sainvälisesti vetovoimainen kehittämällä laadukkaita ja kohtuuhintaisia asuinympäristöjä, palveluja ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksia.

Helsingin seutu puolestaan panostaa korkeat standardit täyttävään asumiseen ja vapaa-ajan-viettomahdollisuuksiin. Kansainvälisiä vaikutteita ja kansainvälistä yhteistyötä halutaan korostaa myös kaupunkisuunnittelussa. Lisäksi Helsingin seudun houkuttelevuutta lisää korkeatasoinen ja monipuolinen kulttuuritarjonta. Lahden kaupunkiseudun innovaatiostrategiassa tärkeänä vetovoi-matekijänä pidetään puolestaan ympäristöä. Keskeisiksi vapaa-ajan ja virkistyksen vetovoimateki-jöiksi on liitetty Päijänteen vesistöalueet, Salpausselän harjut sekä kulttuuri- ja perinnemaisemat. Ympäristön lisäksi Lahden vetovoimatekijänä pidetään myös vahvaa liikuntakulttuuria. Merkittävä osa kulttuuritarjontaa on myös Sinfonia Lahti. Lahden seutustrategian painopistealueiksi onkin nostettu huippu-urheilu ja kuntoliikuntamahdollisuudet sekä musiikin kansainvälisen tason me-nestystekijöiden kehittäminen.

Kuten jo edellä mainittiin, tarkastellut strategiat ovat osa-alueiltaan heterogeenisiä. Brian Quinnin (1998, 2) mukaan strategian osa-alueita ovat 1) tavoitteet (goals), 2) käytännöt (policies), 3) ohjelmat (programs) sekä 4) strategiset päätökset (strategic decisions). Hyvin tehty strategia auttaa jäsentämään ja allokoimaan organisaation resurssit toivotun lopputuloksen saavuttamiseksi. Tavoitteista tulee käydä ilmi mitä halutaan saavuttaa, ja tavoitteiden on oltava saavutettavissa. Käytännöt ovat sääntöjä tai ohjenuoria, jotka määrittävät strategiset reunaehdot: esimerkiksi ”Älä käytä ydinvoimaa ellei kaupunkiisi hyökätä ydinaseita käyttäen ensin”. Ohjelmat tarkentavat toimenpiteet, jotka on välttä-mättömiä tavoitteiden saavuttamiseksi. Ohjelmat ilmaisevat miten tavoitteet saavutetaan sallittujen käytäntöjen puitteissa. Strategisten päätösten avulla määritellään toiminnan suuntaviivat, asetutaan suhteessa ympäröivään maailmaan ja allokoidaan resursseja.

Tarkastelluista strategioista löytyy Quinnin (1998) määrittelemiä osa-alueita. Kokonaisval-taisimmin osa-alueet löytyvät Helsingin kaupunkiseudun innovaatiostrategiasta. Siinä tavoitteet on esitelty selkeästi, resurssit on otettu huomioon ja tavoitteiden toteuttamiseksi on tehty 26 toimenpide-ehdotusta. Myös Oulun kaupunkiseudun innovaatiostrategiassa tavoitteiden toteut-tamiseksi on laadittu toimenpideohjelmia. Strategiasta ei kuitenkaan käy ilmi, mitkä ovat Oulun seudun kannalta keskeisiä toimialoja. Esimerkiksi Vaasan kaupunkiseudun strategiasta käy selvästi ilmi seudulla panostettavan energiaklusteriin sen ollessa Vaasan ydinosaamisala. Vaasan strategia jää yleiselle tasolle lukuun ottamatta resurssien kuvausta. Strategiasta löytyy tavoitteena positiivisen kasvun ja skenaarion toteutuminen. Sen sijaan resursseja ei ole analysoitu, eikä asiakirjasta löydy toteuttamissuunnitelmaa. Ilmaan jää kysymys, miten positiivinen kasvu ja skenaario on tarkoitus toteuttaa? Lahden kaupunkiseudun innovaatiostrategiassa olemassa olevat resurssit on analysoitu onnistuneesti sekä tavoitteita on asetettu mitattavaan muotoon (esimerkiksi kahden vuoden aikana


15

on tarkoitus järjestää 50-60 ylialueellisesti verkottunutta innovaatiosessiota). Kuitenkin tästäkin strategiasta puuttuu toimenpide-ehdotukset tms. joista selviää kuinka resursseja on tarkoitus hyö-dyntää asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

selIttääkö toImIalarakenne InnovaatIostrategIoIden paInotuksIa?5. Tämä luku aloitetaan havainnollistamalla kaupunkiseutujen osaamiskeskus- ja innovaatiostrategioi-den alat. Lisäksi luvussa tarkastellaan Uudenmaan, Pohjois-Pohjanmaan, Pohjanmaan sekä Päijät-Hämeen maakuntien toimialarakenteita.

Kaupunkiseutujen osaamisalat ja innovaatiostrategioiden painotukset5.1

Taulukosta 2 käy ilmi työpaperissa tarkasteltujen kaupunkiseutujen osaamiskeskusalat sekä inno-vaatiostrategioiden painotukset. Osaamiskeskusalat ovat aloja, joiden varaan kaupunkiseudun ydin-osaaminen rakentuu. Innovaatiostrategian alat voidaan puolestaan nähdä orastavina tai potentiaali-sina tulevaisuuden ydinosaamisen aloina. Osaamiskeskusalojen ja innovaatiostrategioiden painopis-teiden määrä vaihtelee suuresti kaupunkiseudusta riippuen. Näiden kaupunkiseutujen perusteella osaamiskeskusalojen vähentyessä innovaatiostrategioiden alat näyttävät lisääntyvän. Eniten osaa-miskeskusaloja on Helsingin seudulla, mikä on ymmärrettävää suuren väestömäärän, monipuolisen toimialarakenteen sekä korkean tutkimus- ja kehitystoiminnan työpaikkaosuuden ansiosta. Myös Lievosen ja Lemolan (2007, 85) mukaan Helsingin seutukunta on muita Suomen kaupunkiseutuja huomattavasti metropolimaisempi. Osaamiskeskusaloja ja innovaatiostrategian painopistealoja on käsitelty tarkemmin seuraavassa luvussa 5.2. kaupunkiseutu kerrallaan, sillä ko. alojen analysointi ja roolien määrittely onnistuu paremmin yhdessä alueen toimialarakenteen huomioon ottamisen kanssa.

Taulukko 2. Helsingin, Oulun, Lahden ja Vaasan kaupunkiseutujen osaamis- ja innovaatiostrate-gioiden alat (mukaillen Sisäasiainministeriön julkaisu 45/2006).

Kaupunkiseutujen osaamisalat Osaamiskeskusala O

Innovaatiostrategian ala X

Helsinki Oulu Lahti Vaasa Bioteknologia, lääketieteen tekniikka ja terveydenhuollon teknologia O O X X

Digitaalinen media ja sisältötuotanto O X O X X

Energiateknologia O X

Ympäristöteknologia ja ekologia O X O X

Elintarviketeknologia X

Informaatio- ja viestintäteknologia O O X X

Ohjelmistotuotteet O O

Tietotekniikka O

Etäteknologia ja e-oppiminen O

Logistiikka, nosto- ja siirtoala O X

Materiaalitutkimus ja –teknologia O

Elämys- ja kulttuuriteoll., matkailu O X

Luova teollisuus, muotoilu O X X

Liiketoimintaosaaminen X

Julkisten palveluiden uudistaminen X X


16

Uudenmaan maakunta5.2

Pääkaupunkiseudun elinkeinorakenne on palveluvaltaista. Työpaikoista palveluihin voi laskea kuu-luvaksi yli 80 %. Näistä suurin yksittäinen ryhmä on liike-elämän palvelut. Siihen kuuluvat myös kiinteistö-, vuokraus ja tutkimuspalvelut, joka sisältää yrityssektorille suuntautuneen toiminnan ohella kotitalouksille kohdistuvat palvelut. Julkisten palveluiden osuus on noin 25 %. Helsingin seudun vahvimmat erikoistumisalat ovat palvelut sekä korkean teknologian teollisuus, tutkimus ja kehittäminen, logistiikka sekä valtakunnalliset julkishallinnon palvelut. (Pääkaupunkiseudun elin-keinostrategia 2005, 16-17.) (Kuva 3.)

Kuva 3. Uudenmaan maakunnan toimialarakenne. Pylväät kuvaavat maakunnan työpaikkojen prosentuaalista jakautumista eri toimialojen suhteen vuonna 2004 (Tilastokeskus 2007).

Helsingin seudun innovaatiostrategian aloiksi on määritelty julkisten palveluiden uudistaminen se-kä digitaalinen media ja sisällöntuotanto. Julkisten palveluiden uudistamisella on selkeä rooli myös Uudenmaan maakunnan toimialarakenteessa sen ollessa palveluvaltaista. Digitaalisen median ja sisällöntuotannon ilmenemistä toimialarakenteessa on sen sijaan hankalaa todentaa. Tämä johtuu digitaalisen median ja sisällöntuotannon ”monialaisuudesta”. Toisin sanoen on mahdotonta päätellä mihin toimialoihin se sisältyy, ja millainen rooli sillä on ko. toimialoissa.

Helsingin kaupunkiseudulla on tarkastelluista kaupunkiseuduista eniten osaamiskeskusaloja. Tämä on luonnollista ottaen huomioon Helsingin seudun suuremmat resurssit verraten muihin tarkasteltuihin seutuihin. Osaamiskeskusaloiksi on määritelty: 1) bioteknologia, lääketieteen tek-niikka ja terveydenhoidon teknologia, 2) digitaalinen media ja sisältötuotanto, 3) informaatio- ja viestintäteknologia, ohjelmistotuotteet sekä etäteknologia ja e-oppiminen, 4) logistiikka, nosto- ja siirtoala sekä 5) materiaalitutkimus ja –teknologia. Osaamiskeskusalat painottuvat niin sanottuihin korkean teknologian aloihin. Osaamiskeskusalojen voidaan todeta näkyvän myös Uudenmaan maakunnan toimialarakenteessa tutkimuspalveluiden, tietoliikenteen, kuljetuksen sekä teollisuuden ollessa merkittäviä työllistäjiä. Täten Helsingin seudun toimialarakenteen voidaan sanoa näkyvän osittain sekä innovaatiostrategian aloissa että osaamiskeskusaloissa.

0 % 2 % 4 % 6 % 8 % 10 % 12 % 14 % 16 % 18 % 20 % 22 % 24 % 26 % 28 %

Maatalous, riistatalous ja metsätalous

Teollisuus

Sähkö-, kaasu- ja vesihuolto

Rakentaminen

Tukku- ja vähittäiskauppa

Majoitus- ja ravitsemistoiminta

Kuljetus, varastointi ja tietoliikenne

Rahoitustoiminta

Kiinteistö-, vuokraus- ja tutkimuspalvelut; liike-elämän palvelut

Julkinen hallinto ja maanpuolustus; pakollinen sosiaalivakuutus

Koulutus

Terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelut

Muut yhteiskunnalliset ja henkilökohtaiset palvelut

Toimiala tuntematon


17

Pohjois-Pohjanmaan maakunta5.3

Oulun seutukunta onnistui luomaan perustaa elektroniikkateollisuuden kasvulle sopivasti päästäk-seen hyötymään 1990-luvun nousukaudesta. Huovarin ym. (2001, 88-89) mukaan Oulun menesty-mismahdollisuuksia on lisännyt se, että siellä väestöön suhteutetut tutkimus- ja kehityspanostukset ovat Suomen korkeimmat. Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa palveluiden osuus toimialarakenteessa on suuri. Ero suhteessa esim. Uudenmaan toimialarakenteeseen on Pohjois-Pohjanmaan suurempi teollisuuden osuus, ja vastaavasti liike-elämän palveluiden pienempi osuus. Merkittäviä teollisuuden-aloja Pohjois-Pohjanmaalla ovat metalliteollisuus, mekaaninen puuteollisuus sekä elintarviketeolli-suus. Liike-elämän palvelut sekä kaupan ala ovat kasvattaneet osuuksiaan toimialarakenteessa viimei-sen kymmenen vuoden aikana. (Oulun seudun elinkeinostrategia 2002, 32). Oulun seutukunnan vahvuutena onkin hyvin toimiva alueellinen yhteistyö (Lievonen & Lemola 2004, 91). (Kuva 4.)

Kuva 4. Pohjois-Pohjanmaan maakunnan toimialarakenne. Pylväät kuvaavat maakunnan työpaik-kojen prosentuaalista jakautumista eri toimialojen suhteen vuonna 2004 (Tilastokeskus 2007).

Oulun seudun innovaatiostrategian aloiksi on määritelty: 1) bioteknologia, lääketieteen tekniikka ja terveydenhoidon teknologia, 2) digitaalinen media ja sisältötuotanto, 3) ympäristöteknologia ja ekologia sekä 4) Informaatio- ja viestintäteknologia. Osaamiskeskusaloiksi on määritelty jo edellä mainitut innovaatiostrategian alat, mutta niiden lisäksi osaamiskeskusaloja ovat vielä informaa-tio- ja viestintäteknologiaan liittyen ohjelmistotuotteet sekä tietotekniikka. Lievosen ja Lemolan (2004, 91) mukaan Oulun seudun osaamiskeskuksen pyrkimyksenä onkin monipuolistaa alueen elinkeinorakennetta kehittämällä elektroniikka-alojen rinnalle hyvinvointiteollisuutta edistämällä lääketieteen tekniikan, biotekniikan ja ympäristötekniikan kehitystä alueella. Parhaat kasvumah-dollisuudet kaupungille voi kuitenkin tarjota elektroniikkaosaamisen hyödyntäminen uusilla aloilla esimerkiksi terveydenhuollon laitteissa, järjestelmissä ja kuluttajatuotteissa. Innovaatiostrategia- ja osaamiskeskusalat ovat nähtävissä Oulun seudun toimialarakenteessa, sillä painopistealojen voidaan

0 % 2 % 4 % 6 % 8 % 10 % 12 % 14 % 16 % 18 % 20 % 22 % 24 % 26 % 28 %


Teollisuus


Rakentaminen




Rahoitustoiminta



Koulutus



Toimiala tuntematon


18

sanoa kuuluvan teollisuuden sekä hyvinvoinnin että terveydenhuollon piiriin niiden ollessa kaksi eniten työllistävää toimialaa.

Pohjanmaan maakunta5.4

Pohjanmaan maakunnan elinkeinoelämä tukeutuu pitkälti palveluiden ja teollisuuden varaan. Poh-janmaan maakunnassa palveluiden osuus toimialoista on kuitenkin huomattavasti Uusimaata pie-nempi. Uudenmaan 80 % sijaan Pohjanmaalla vastaava luku on 61 %. Työvoimasta 25 % toimii vastaavasti teollisuuden palveluksessa. Erityisenä vahvuutena on metalli- ja energiateollisuus. Vaasan kaupunkiseutu on myös energiateknologian kansallinen osaamiskeskus. Energiateknologian voidaan katsoa kuuluvan teollisuuden piiriin, joka selittää sen suurta osuutta toimialarakenteesta.

Kuva 5. Pohjanmaan maakunnan toimialat. Pylväät kuvaavat maakunnan työpaikkojen prosentu-aalista jakautumista eri toimialojen suhteen vuonna 2004 (Tilastokeskus 2007).

Innovaatiostrategian aloiksi Vaasan seudulla on määritelty energiateknologian lisäksi 1) bioteknolo-gia, lääketieteen tekniikka ja terveydenhoidon teknologia, 2) digitaalinen media ja sisältötuotanto, 3) informaatio- ja viestintäteknologia, 4) luova teollisuus ja muotoilu sekä 5) liiketoimintaosaa-minen. Osaamiskeskusalan energiateknologian näkyvyys Pohjanmaan maakunnan toimialaraken-teessa on selvää teollisuuden pitäessä toimialojen ehdotonta kärkipaikkaa. Myös innovaatiostrate-gian painotuksista bioteknologian, digitaalisen median, informaatioteknologian ja ainakin luovan teollisuuden voidaan olettaa kuuluvan ainakin osittain teollisuuden piiriin. Tosin bioteknologia, lääketieteen tekniikka ja terveydenhoidon teknologia näkyvät myös toimialarakenteessa sosiaali- ja terveyspalvelujen suurena osuutena. Liike-elämän palvelut ovat Pohjanmaan toimialarakenteessa neljännellä sijalla, joten jos strateginen linjaus liiketoimintaosaamisesta onnistuu, se toimiala tulee tulevaisuudessa kasvattamaan osuuttaan. Yhteenvetona voidaan todeta myös Pohjanmaan maakun-nan toimialarakenteen näkyvän innovaatiostrategian ja osaamiskeskusalan painotuksissa.

0 % 2 % 4 % 6 % 8 % 10 % 12 % 14 % 16 % 18 % 20 % 22 % 24 % 26 % 28 %


Teollisuus


Rakentaminen




Rahoitustoiminta



Koulutus



Toimiala tuntematon


19

Päijät-Hämeen maakunta5.5

Myös Päijät-Hämeen maakunnan toimialarakenteessa on havaittavissa innovaatiostrategiassa esitet-tyjä painopisteitä. Lahden alueen elinkeinostrategiasta 2005-2008 käy ilmi, että Lahden innovaa-tiostrategiassakin mainitut vahvimmat klusterit ympäristöosaaminen, mekatroniikka-, puu-, huo-nekalu- sekä muoviklusterit määritellään teollisuuden alaan kuuluviksi. Tämä tukee Lahden seudun toimialarakenteen prosentuaalisesti korkeaa teollisuuden osuutta. Myös osa innovaatio- ja elinkei-nostrategiassa mainittua viljaklusteria kuuluu teollisuuden alle. Tukku ja vähittäiskaupan asema kolmanneksi suurimpana toimialana selittyy viljaklusterilla, sillä koko Hämeen kattavasta klusterista 80-90 % on sijoittunut Päijät-Hämeeseen (Lahden alueen elinkeinostrategia 2005, 9). (Kuva 6.)

Kuva 6. Päijät-Hämeen maakunnan toimialat. Pylväät kuvaavat maakunnan työpaikkojen prosen-tuaalista jakautumista eri toimialojen suhteen vuonna 2004 (Tilastokeskus 2007).

Lahden kaupunkiseudulle on määritelty kaksi osaamiskeskusalaa, jotka ovat ympäristöteknologia ja ekologia sekä luova teollisuus ja muotoilu. Ympäristöteknologian ja ekologian osaamiskeskusala voidaan löyhästi linkittää toimialarakenteessa mainittuun kohtaan ”teollisuus”. Tämä päätelmä on tehty elinkeinostrategiassa mainitun ympäristöklusterin määrittelyn perusteella (emt., 6). Luovan teollisuuden ja muotoilun osaamiskeskusala voidaan myös osoittaa kuuluvaksi teollisuuden toimi-alaan jo nimensäkin perusteella.

Yhteenvetoa5.6

Osaamiskeskusalojen ja innovaatiostrategioiden painopisteiden määrä on hyvin heterogeeninen kaupunkiseudusta riippuen. Tarkastelluista kaupunkiseuduista eniten osaamiskeskusaloja ja vähiten innovaatiostrategian aloja on Helsingin kaupunkiseudulla. Helsingin seudun osaamiskeskusalojen suurta määrää selittää kansallisesti ylivoimaiset resurssit innovaatiotoimintaan muihin Suomen kau-punkiseutuihin verrattuna. Osaamiskeskusaloja on Helsingin seudulla 8, Oulun seudulla 6, Lahdes-sa 2 ja Vaasassa 1. Vastaavasti innovaatiostrategioiden aloja on Helsingissä 2, Oulussa 4, Lahdessa

0 % 2 % 4 % 6 % 8 % 10 % 12 % 14 % 16 % 18 % 20 % 22 % 24 % 26 % 28 %


Teollisuus


Rakentaminen




Rahoitustoiminta



Koulutus



Toimiala tuntematon


20

6 ja Vaasassa 6. Tarkasteltujen kaupunkiseutujen osalta voidaan sanoa että kun osaamiskeskusalat lisääntyvät, niin innovaatiostrategioiden alat vähentyvät.

On mielenkiintoista havaita, että Uudenmaan maakuntaa lukuun ottamatta tarkastelluissa maa-kunnissa kaksi suurinta toimialaa ovat samoja. Uudenmaan maakunnassa nämä ovat tutkimus- ja liike-elämän palvelut sekä tukku- ja vähittäiskauppa. Tutkimus- ja liike-elämän palvelujen suuri osuus työpaikoista selittyy korkeakoulujen ja liikeyritysten suurella määrällä. Myöskään kaupan näkyvä rooli toimialarakenteessa ei ole yllättävää ottaen huomioon seudun suuren väestömäärän. Pohjois-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Päijät-Hämeen maakunnissa vastaavasti kaksi työllistävintä toimialaa ovat teollisuus sekä sosiaali- ja terveyspalvelut. Teollisuuden rooli perustuu kullakin kaupunkiseudulla eri teollisuudenaloihin. Oulussa suuri osa teollisuudesta on elektroniikkateolli-suutta, Vaasassa energia- ja metallisteollisuutta ja Lahdessa mekatroniikkateollisuutta. Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat paljon ihmisiä työllistävä ala. Lisäksi bioteknologia, lääketieteen tekniikka ja terveydenhoidon teknologia on Helsingin ja Oulun kaupunkiseutujen osaamisala sekä Oulun ja Vaasan innovaatiostrategian ala. Täten sosiaali- ja terveyspalvelujen sijaitseminen toimialojen ylei-syyden kärkikaksikossa kolmessa neljästä tarkastellusta maakunnasta voidaan pitää luonnollisena.

Toimialarakenteen voidaan sanoa näkyvän tarkastelluissa innovaatiostrategioissa, vaikka ne eivät ole suoraan verrannollisia. Innovaatiostrategioiden alat eivät vastaa toimialojen nimityksiä, ja osittain strategioiden painotuksia on vaikeaa peilata toimialarakenteeseen. Lisäksi konkreettisista toimialoista puhutaan innovaatiostrategioissa vähän, mikä omalta osaltaan hankaloittaa päätelmien tekoa. Epäselvimmin toimialarakenne näkyy Helsingin innovaatiostrategiassa digitaalisen median ja sisällöntuotannon ollessa hankalasti sovitettavissa tiettyihin toimialoihin. Täten suoraa tulkintaa toimialarakenteen näkymisestä Helsingin seudun innovaatiostrategiassa on mahdotonta tehdä. Sen sijaan Oulun, Vaasan ja Lahden kaupunkiseutujen toimialarakenteen peilaaminen innovaatiostra-tegioiden painotusten kanssa on jonkin verran yksiselitteisempää.

haasteena strategIatyön ”musta aukko”6. 1990-luvulla varsin yleisesti sovelletun strategisen suunnittelun taustalla oli jo ajatus alueen omien vahvuuksien varaan rakentuvien luovien ja ainutlaatuisten strategioiden laatimisesta, mutta käytän-nössä luovien ja ainutlaatuisten strategioiden tunnistaminen strategisen suunnittelun keinoin on osoit-tautunut vaikeaksi. Tämä vaikeus on nähtävissä myös tarkastelluissa innovaatiostrategioissa. Lisäksi usein on tyydytty analysoimaan vain alueen tilaa ja tulevaisuutta ja ”unohdettu” strategioita toteutta-vien toimijoiden analyysi ja niiden osaamisen kehittäminen. (Sotarauta & Lähteenmäki 2001, 46.)

Sotaraudan ja Lähteenmäen (2001, 47) mukaan alueellisessa kehittämisessä strategisen suunnit-telun taustalla oleva ajattelu etenee perinteisesti ulkoa sisälle, jolloin ulkoinen edustaa toimintaym-päristöä ja sisäinen erilaisia toimintalinjoja ja projekteja, vaikka sisäisen pitäisi edustaa toteuttavien organisaatioiden kykyjä ja taitoja. Kiinnittämällä päähuomio ulkoisiin tekijöihin saatetaan päätyä laatimaan strategioita, joiden toteuttamiseen toimijoiden osaaminen ja kyvyt eivät riitä ilman niiden tietoista kehittämistä. Aiempaa enemmän huomiota kaipaavat myös kehittäjäorganisaatiot ja niiden muodostaman kehittäjäverkoston osaaminen ja resurssit.

Strategiaprosesseissa edetään varsin usein klassisen strategian mallin mukaan visio – strategiset tavoit-teet – tavoitteet – keinot -ketjun mukaisesti. Visiosta yritetään johtaa astetta konkreettisempia pitkän aikavälin strategisia tavoitteita, joiden taas oletetaan konkretisoituvan lyhyen aikavälin tavoitteina ja keinoina. Oletuksena siis on, että näkemys halutusta tulevaisuudesta ohjaa sekä tavoitteenasettelua


21

että projektien syntyä ja toteuttamista. Lisäksi oletuksena on, että vision ja strategisten tavoitteiden avulla projektit muodostavat mahdollisen strategisen kokonaisuuden ja vaikuttavat samaan suuntaan. Kaikki ei aina kuitenkaan suju oletusten mukaan, ja syntyy strategiatyön musta aukko, eli toiminnan irtoaminen strategioista ja visioista. Kuvassa 7 esitetty strategiatyön musta aukko voidaan hahmottaa niin, että visiossa on esitetty haluttu tulevaisuuskuva ja strategiset tavoitteet ovat kehittämistyön keskei-simmät painopisteet. Lyhyen aikavälin tavoitteilla viitataan yksittäisiin projekteihin. Kehittämistyön perusongelmana on usein yksittäisten projektien yhteensopimattomuus pitkän aikavälin strategisten tavoitteiden kanssa. Lisäksi toteutettavat projektit ovat sirpalemaisia, eivätkä kokonaisuutenakaan edistä strategisten tavoitteiden saavuttamista. (Linnamaa & Sotarauta 2000, 112.)

Kuva 7. Strategiatyön musta aukko (Linnamaa & Sotarauta 2000).

Strategiatyön mustan aukon syntymisen syynä on useasti 1) kehittämisen resurssien tunnistamisen puutteellisuus ja taitamattomuus hyödyntää niitä. 2) Uskaltamattomuus tai haluttomuus viedä eteen-päin isoja kokonaisuuksia, koska muut toimijat saattavat vastustaa niitä ja heitä on työlästä houkutella asian taakse. 3) Toimijoiden kyvykkyyden ja kompetenssien kehittämiseen ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota tai 4) uskotaan liikaa ”vision ja strategian voimaan”. Näitä tekijöitä ei osata läheskään aina tunnistaa toteutumattomien strategioiden taustalta. Syitä saatetaan siten etsiä esimerkiksi siitä, että visio ei ole tarpeeksi hyvä, strategia-asiakirja ei ollut ”oikein” laadittu tai että osallistuminen strategian laadintaan oli liian suppeaa ja vähän sitoutunutta. (Sotarauta & Lähteenmäki 2001, 48.)

Linnamaa ja Sotarauta (2000, 113) kehottavat etsimään ratkaisuja mustan aukon täyttämiseksi kiinnittämällä strategiatyötä konkreettisempiin asioihin ja etenemällä resursseista ydinkompetens-seihin, jolloin on mahdollista syventää kehittämistyön organisointia ja strategioita eri toimijoiden osaamisen avulla. Konkreettisia resursseihin liittyviä kysymyksiä läpikäymällä on tarkoitus välttää visiokeskustelun leijuminen abstrakteissa ja vaikeasti konkretisoitavissa asioissa. Lisäksi kun tarkas-tellaan resursseja, niiden hyödyntämiskykyä ja kompetensseja, todellisen toimintaa ohjaavan vision on mahdollista nousta esiin konkreettisista keskusteluista. (Linnamaa & Sotarauta 2000, 114.)

Osalla tarkastelluista innovaatiostrategioista onkin siis vaarana pudota Sotaraudan ja Lähteenmäen (2001) sekä Linnamaan ja Sotaraudan (2000) luonnehtimaan strategiatyön ”mustaan aukkoon”. Vaasan seudun innovaatiostrategian tiivistelmää siteeraten strategiatyön mustan aukon piirteitä on helppo havainnollistaa: ”Vaasan seudun innovaatiostrategiana on saada aikaan houkutteleva innovaatioympäristö, kattava ja toimiva innovaatiojärjestelmä sekä uudistavia innovaatioprosesseja”.


22

Tämä virke on tulvillaan strategiatyön yleistä maalailua antamatta lukijalle minkäänlaista kosketusta todellisuuteen. Vaasan seudun strategia on kuvaileva, eikä esimerkiksi toimenpiteitä asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi ole määritelty. Lahden strategiassa on päästy kuvailua pidemmälle: resurssit on analysoitu ja tavoitteita on asetettu mitattavaan muotoon. Silti myös tästä strategiasta puuttuu konkreettiset ohjelmat ja/tai toimenpide-ehdotukset, joiden avulla asetettuihin tavoitteisiin on tarkoitus päästä. Strategiatyön mustaan aukkoon putoaminen onkin vaarana silloin, kun resursseja ei ole kyetty arvioimaan tarpeeksi, eikä tavoitteiden saavuttamiseksi ole annettu tarvittavia eväitä. Sen sijaan Helsingin ja Oulun seutujen innovaatiostrategioista ei löydy strategiatyön mustalle aukolle tyypillisiä ominaisuuksia. Strategioista löytyy verraten selkeästi eritellyt tavoitteet, resurssit sekä Helsingin osalta 26 toimenpide-ehdotusta ja Oulun osalta ohjelmia asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

lopuksI7. Strategiat ovat olleet viime vuosikymmenten ratkaisu epäselvien tilanteiden hallitsemiseksi. Alun perin strategioita laadittiin sodankäynnin välineeksi. 1960-luvulla strategiat otettiin yritysten käyt-töön, ja viimeisimmässä vaiheessa myös julkinen sektori löysi strategian voiman. Asiakirjoina kau-punkiseutujen innovaatiostrategiat ovat siten vielä varsin tuoreita. Tarkastelluista innovaatiostrate-gioista ensimmäiseksi on valmistunut Helsingin kaupunkiseudun innovaatiostrategia vuonna 2004. Muut tarkastellut, Oulun, Vaasan ja Lahden, innovaatiostrategiat ovat valmistuneet vuonna 2005 ja 2006. Innovaatiostrategioiden tarkoituksena on jäsentää alueen tulevaisuuden suunnitelmat in-novatiivisen toiminnan näkökulmasta. Innovaatiostrategioissa keskitytään luomaan tavoitteita ja käymään läpi nykyisiä resursseja. Innovaatiostrategioilla voi olla suuri merkitys alueen innovaatio-toiminnalle yhteisen suunnan, tavoitteiden ja painotusten jäsentämisen myötä.

Strateginen suunnittelu ei kuitenkaan ole osoittautunut oikotieksi onneen niin kuin 1990-luvulla toivottiin. Strateginen suunnittelu näyttääkin olevan jonkinlaisessa murroksessa yhteiskunnallisten muutosten seurauksena. Näitä muutoksia ovat muun muassa työvoiman lisääntynyt liikkuvuus, teknologisen kehityksen nopeutuminen ja globalisaatio. Näiden muutosten seurauksena paitsi strateginen suunnittelu myös innovaatiot ovat murroksessa. Avoimesta innovaatiosta kirjoittanut Henry Chesbrough näkee edellä mainituilla yhteiskunnallisilla muutoksilla olevan vaikutuksia myös innovaatioihin. Avoimella innovaatiolla tarkoitetaan sekä organisaation sisäisten että ulkoisten tekijöiden tasaveroista huomioon ottamista innovaatioita kehiteltäessä. Ajatuksena on myös syvä ja jatkuva yhteistyö eri toimijoiden välillä. Chesbrough’n lanseeraama ajatus avoimesta innovaatiosta on nähtävissä myös tarkastelluissa innovaatiostrategioissa. Etenkin Helsingin ja Oulun kaupunki-seutujen innovaatiostrategioissa mainittiin selkeä pyrkimys eri tahojen kestävälle ja monipuoliselle yhteistoiminnalle. Yhteistoiminta nähtiin jopa kilpailukyvyn edellytyksenä.

Dodgson, Gann ja Salter (2006, 337) siteeraavat artikkelissaan Mike Addisonia (2003), jonka mukaan innovaatioissa on kyse uusien yhteyksien luomisesta. Useimmissa läpimurron tehneissä innovaatioissa on yhdistelty jo tunnettua tietoa uudella tavalla tai tuotu idea toimialalta toiselle. Avoimen innovaation rooli tarkastelluissa innovaatiostrategioissa on havaittavissa. Siinä missä avoimen innovaation ammattilaiset puhuvat yhteyksien luomisesta (ks. esim. Chesbrough 2003, Dodgson ym. 2006), innovaatiostrategioissa puhutaan yhteistoiminnan merkityksestä. Esimerkiksi Helsingin seudun innovaatiostrategian otsikkokin sanoo: Yhdessä huipulle. Pyrkimys kohti avoi-mempaa innovaatiota on havaittavissa em. strategiasta: ”Helsingin seudun innovaatiostrategia näyttää


23

tietä yhteistoiminnalle, joka mobilisoi hajanaisen metropolialueen mittavat innovaatiopotentiaalit nykyistä tehokkaammin. Lisäarvoa tuottavaa yhteistyötä tarvitaan… Näytöt toimivasta yhteistyöstä ratkaisevat sen, miten kova kilpailija tai toisaalta miten kiinnostava strateginen kumppani Helsingin seutu on maailman muille huippualueille tulevaisuudessa”. (Yhdessä huipulle 2005, 4.)

Myös Oulun seudun innovaatiostrategiasta on vahvasti havaittavissa pyrkimys eri toimijoiden väliseen yhteistyöhön. Puheet yhteistyöstä toimijoiden välillä kuulostavat hyviltä, mutta yhteis-työn konkreettisuuteen ja todellisuuteen ei pystytä tässä yhteydessä ottamaan kantaa. Kuitenkin huomionarvoista on jo se, että selkeä pyrkimys kohti avointa innovaatiota on havaittavissa myös tarkastelluissa innovaatiostrategioissa. Chesbroug’n (2006, 3) tekstiä mukaillen voidaan todeta, että on vielä ihan liian aikaista sanoa muokkaako ajatus avoimesta innovaatiosta käsitystämme innovaa-tioista pysyvästi. Kuitenkin, nyt voi osoittaa sen vaikuttaneen innovaatioiden ymmärtämiseen.

Yhteistoimintaan pyrkimisen lisäksi tarkastelluilla innovaatiostrategioilla on myös muita yh-teisiä piirteitä. Kaupunkiseudut ovat oivaltaneet inhimillisten voimavarojen suuren merkityksen kaupunkiseutujen kilpailukyvylle. Aiemmin työvoima liikkui yritysten perässä. Nykyisin asiasta on tullut monisyisempi, ja ainakin korkeaa osaamista vaativilla aloilla työvoima hakeutuu sinne missä se viihtyy. (Sotarauta & Kostiainen 2002, 10.) Työvoiman liikkuvuus hyvän elinympäristön perässä onkin otettu huomioon jokaisessa tarkastelluista innovaatiostrategioista. Innovaatiostrate-gioissa on myös eroavaisuuksia. Helsingissä ja Oulussa painotetaan kansainvälisyyttä. Helsingissä, Oulussa ja Vaasassa halutaan panostaa tutkimustoimintaan. Sen sijaan Lahdessa painopiste on tutkimustoiminnan sijaan käytäntölähtöisessä innovaatiotoiminnassa. Julkisia palveluita halutaan uudistaa Lahden lisäksi pääkaupunkiseudulla. Painotusten erot johtuvat kaupunkiseutujen erilaisista vahvuuksista, osaamiskeskuksista ja resursseista. Innovaatiostrategioiden painotusten lisäksi eroja on myös maakuntien toimialarakenteissa. Kaksi eniten työllistävää toimialaa ovat Uudenmaan maa-kunnassa tutkimus- ja liike-elämän palvelut sekä tukku- ja vähittäiskauppa. Pohjois-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Päijät-Hämeen maakunnissa vastaavasti kaksi työllistävintä toimialaa ovat teollisuus sekä sosiaali- ja terveyspalvelut. Tämän tarkastelun perusteella voidaan todeta toimialarakenteen näkyvän innovaatiostrategioissa, vaikka ne eivät olekaan suoraan verrannollisia keskenään. Strate-gioiden painotuksia on osittain vaikea peilata toimialarakenteen kanssa. Kuitenkin yhteys näiden kahden välillä on selvästi havaittavissa.

Strateginen suunnittelu ei kuitenkaan ole osoittautunut niin menestyksekkääksi kuin 1990-lu-vulla ohjekirjat ja konsultit ennustivat. Ajoittain omien strategioiden linjaus on ollut vaikeaa, ja skenaariot ovat jääneet hyvin yleiselle tasolle ja erilleen käytännön toiminnasta. (Sotarauta 2004, 8.) Sotaraudan ja Kososen (2004,19) mukaan kehitystoiminnassa tulisikin ymmärtää paljon ny-kyistä paremmin menneen, nykyisen ja tulevan välistä suhdetta sekä inhimillisen tulevaisuuteen suuntautuvan toiminnan luonnetta. Pohjimmiltaan strategioiden luomisessa on kyse kompleksisten prosessien ymmärtämisestä ja johtamisesta. Olennaista on säilyttää tuntuma alueen erityispiirteisiin ja sovittaa tulevaisuudensuunnitelmat sen mukaisesti.(emt..) Vaikka strategista työskentelyä on viime aikoina arvioitu kriittisesti, strateginen suunnittelu ei suinkaan ole vain epäonnistunutta. Sen avulla toimijat ovat laajentaneet näkökulmiaan, tunnistaneet vahvuuksiaan ja heikkouksiaan sekä oppineet ymmärtämään niitä paremmin. Lisäksi osittain strategisen suunnittelun ansiosta sektorien väliset rajat ovat madaltuneet. (Sotarauta 2004, 8.) Myös innovaatiostrategioiden voidaan olettaa tuoneen lisäarvoa kaupunkiseuduille, sillä strategisten valintojen tekeminen on edellyttänyt eri toimijoiden yhteistyötä ja nykyisten resurssien tunnistamista sekä arviointia.


24

Lähteet

ANSOFF, H. I. (1988) Consept of strategy. Teoksessa Quinn, J. B. & Mintzberg, H. & James, Robert, M. (toim.) The Strategy Process. Concepts, Contexts & Cases. Prentice Hall, New Jersey.

CHANDLER, ALFRED D. JR. (1962) Strategy and Structure. Garden City, New YorkCHESBROUGH, H. (2006) Open Innovation: A new paradigm for Understanding Industrial Innovation. Teoksessa

Chesbrough, H. & Vanhaverbeke, W. & West, J. (toim.) Open innovation. Researching a New Paradigm. Oxford University Press.

CHESBROUGH, H. & CROWTHER, K.(2006) Beyond high tech: early adopters of open innovation in other industries. R & D Management 36. 3/2006, s. 229-236

CHESBROUGH, H. (2003) Open Innovation. The New Imperative for Creating and Profiting from Technology. Harward Business School press.

DODGSON, M. & CANN, D. & SALTER, A. (2006) The role of technology in the shift towards open innovation: the case of Proctor & Gamble. . R & D Management 36. 3/2006, s. 333-346

GRILICHES, Z. (1998) R&D and Productivity: The Econometric Evidence. University of Chicago Press. 1998.HARMAAKORPI, V. (tulossa) Käytäntölähtöisen innovaatiotoiminnan innovaatioympäristöt. Teoksessa Sotarauta, M.

& Mustikkamäki, N. (toim.) Innovaatioympäristöjen monet kasvot.HIMANEN, P. (2007) Suomalainen unelma. Teknologiateollisuuden 100-vuotis juhlasäätiö. Saatavilla osoitteesta www.

teknologiateollisuus.fi/files/15064_suomalainen_unelma.pdf (26.9.2007)HUOVARI, J. & KANGASHARJU, A. & ALANEN, A. (2001) Alueiden kilpailukyky. Pellervon taloudellisen

tutkimuslaitoksen raportteja 176. Saatavilla osoitteesta www.ptt.fi/site/?lan=1&mode=tiedotteet&tiedote_id=528 (25.10.2007)

JUUTILAINEN, J. & SORVISTO, P. & NUKARI, J. (2005). Innovaatiojärjestelmää uusimassa. Case Jyväskylä – Human Technology City. Tampereen yliopisto. Alueellisen kehittämisen tutkimusyksikkö. Sente-julkaisuja 18/2005.

KOSTIAINEN, J. (tulossa) Kaupunkiseutujen innovaatiopolitiikka ja itseuudistuminen. Teoksessa Sotarauta, M. & Mustikkamäki, N. (toim.) Innovaatioympäristöjen monet kasvot.

KUISMA, H. (2006) Innovaatiot ja verkostot aluekehityksen välineenä. Kaupunkitutkimuksen raportti 1/2006.LAHDEN ALUEEN ELINKEINOSTRATEGIA 2005-2008. Saatavilla osoitteesta: www.lakes.fi/ ploads/5sdfwdhs1bmc7n5.

pdf (1.10.2007)LAHDEN KAUPUNGIN VERKKOPALVELU 2007. www.lahti.fi/www/images.nsf/files/5281D4119C3CACD2C2

257339003C1AC2/$file/Tilastotiedote15_2007.pdf. (4.9.2007)LAHDEN KAUPUNKISEUDUN INNOVAATIOYMPÄRISTÖN KEHITTÄMISSTRATEGIA. (2005) Mainos-

toimisto EXX Print Oy. Saatavilla osoitteesta www.lahtisbp.fi/easydata/customers/lahti/files/Julkaisut/Innovaatio-strategia.pdf (13.8.2007)

LEMOLA, T. (2006) Alueellisen innovaatiopolitiikan suunta. Kauppa- ja teollisuusministeriön julkaisuja 10/2006. Edita Publishing Oy. Helsinki. Saatavilla osoitteestahttp://ktm.elinar.fi/ktm_jur/ktmjur.nsf/All/7AF69F78754FA259C225712C002E9307/$file/jul10elo_2006_netti.pdf. (20.8.2007)

LIEVONEN, J. & LEMOLA, T. (2004) Alueellisen innovaatiopolitiikan haasteita. Sisäasiainministeriön julkaisu 16/2004. Saatavilla osoitteesta

www.intermin.fi/intermin/biblio.nsf/8FD588B5158353E3C2256E6A0026A23F/$file/162004.pdf. (4.9.2007)LINNAMAA, R. & SOTARAUTA, M. (2000) Verkostojen utopia ja arki. Tutkimus Etelä-Pohjanmaan kehittäjäverkos-

tosta.. Sente-julkaisuja 7/2000. Alueellisen kehittämisen tutkimusyksikkö. Tampereen yliopisto.LUOSTARINEN, M. (2004) Innovaatiostrategia ja –kapasiteetti. Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka. Maa- ja

elintarviketalouden tutkimuskeskus, Jokioinen. Saatavilla osoitteesta www.mtt.fi/met/pdf/met45.pdf. (7.8.2007)MINZBERG, H. (1994) Rise and fall of strategic planning. Prentice Hall, New York.OPETUSHALLITUKSEN VERKKOPALVELU 2007. www.oph.fi/page.asp?path=1,443,3086,3987,19384,35373,3

8565,38566,38238. (17.8.2007)OSAAMISKESKUSOHJELMAN VERKKOSIVUT 2007. www.oske.net/osaamiskeskusohjelma (12.9.2007)OULU INSPIROI – INNOVAATIOSTRATEGIA 2007-2013. (2006) Oulu Innovation Oy. Saatavilla osoitteesta

www.ouluinspiroi.fi/pdf/innovaatiostrategia.pdf (13.8.2007)OULUN KAUPUNGIN VERKKOPALVELU 2007 A. www.ouka.fi/city/asukasluku.asp. ( 4.9.2007)OULUN KAUPUNGIN VERKKOPALVELU 2007 B. www.ouka.fi/city/elinkeinot.asp. (4.9.2007)


25

OULUN SEUDUN ELINKEINOSTRATEGIA 2002-2006. Saatavilla osoitteesta www.ouka.fi/ouluseutu/yrityspal-velut/strategia/strategia.pdf (2.10.2007).

PÄÄKAUPUNKISEUDUN ELINKEINOSTRATEGIA (2005). Saatavilla osoitteesta www.helsinginseutu.fi/wps/wcm/resources/file/ebf16d41bf8e051/HS_PKS_elinkeinostrategia.pdf (1.10.2007)

QUINN, J. B. & MINTZBERG, H. & JAMES, R. M. (1988) The Strategy Process. Concepts, Contexts & Cases. Prentice Hall, New Jersey.

RAATIKAINEN, I. (2005) Vaasan seudun innovaatiostrategia. Vaasan kaupungin painatuskeskus. Saatavilla osoitteesta www.desnetti.fi/Vaasan%20seudun%20innovaatiostrategia%20IR%20080705.pdf (13.8.2007)

SISÄASIAINMINISTERIÖN VERKKOPALVELU 2007. www.intermin.fi/intermin/home.nsf/pages/40125425A4A9EB3DC2256F9700315EEB. (20.8.2007)

SISÄASIAINMINISTERIÖ (2006). Suurten kaupunkiseutujen politiikkakokonaisuus. Julkaisu 45/2006. Sisäasiain-ministeriö. Edita Prima Oy. Helsinki. Saatavilla osoitteesta www.intermin.fi/intermin/biblio.nsf/7397BE88A5D8FDF1C225721A004686D3/$file/452006.pdf. (20.8.2007)

SOTARAUTA, M. (1996) Kohti epäselvyyden hallintaa. Pehmeä strategia 2000-luvun alun suunnittelun lähtökohtana. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä.

SOTARAUTA, M. (2004) Strategic Development in Learning Cities. From Classical Rhetoric towards Dynamic Capabili-ties. Tampereen yliopisto. Alueellisen kehittämisen tutkimusyksikkö. Sente-workingpapers 8/2004.

SOTARAUTA, M. & KOSONEN K-J. (2004) Strategiarituaaleja koneistoyhteiskunnassa vai dynaamisia prosesseja tie-tämystaloudessa? Teoksessa Sotarauta, M. & Kosonen, K.-J. (toim.) Yksilö, kulttuuri, innovaatioympäristö. Avauksia aluekehityksen näkymättömään maailmaan. Tampere University Press.

SOTARAUTA, M. & KOSTIAINEN, J. (2002) Näytön paikka. Hämeenlinnan seudusta Suomen johtava täydennyskou-lutuskaupunki. Tampereen yliopisto. Alueellisen kehittämisen tutkimusyksikkö. Sente-työraportteja 3/2002.

SOTARAUTA, M. & LÄHTEENMÄKI, T. (2001) Onko strategiatyön musta aukko mahdollista välttää? Kohti ydin-kompetenssiajattelua alueellisessa kehittämisessä. Teoksessa Sotarauta, M & Mustikkamäki, N. (toim.). Alueiden kilpailukyvyn kahdeksan elementtiä. Suomen kuntaliitto. Helsinki.

TILASTOKESKUS (2007) Altika-tietokanta. Väestö. Työssäkäynti. Alueella työssäkäyvät 1. vuosineljännes 2004. (17.9.2007)

WEST, J. & GALLAGHERr, S. (2006) Challenges of open innovation: the paradox of firm investment in open-source software. R & D Management 36. 3/2006, s. 319-331.

YHDESSÄ HUIPULLE – HELSINGIN SEUDUN INNOVAATIOSTRATEGIA. (2005) Culminatum Ltd Oy. Saatavilla osoitteesta www.culminatum.fi/content_files/Yhdessahuipulle.pdf (13.8.2007)

Alueellisen kehittämisen tutkimusyksikköatmaso/verkkokirjasto/j/innovoiden eteenpain.pdf ·...

Documents

Transcript of Alueellisen kehittämisen tutkimusyksikköatmaso/verkkokirjasto/j/innovoiden eteenpain.pdf ·...