L U O N N O N K U K K I E N PÄ I V Ä www.sll.fi/luonnonkukat • facebook.com/luonnonkukkienpaiva • Twitter: #luonnonkukat

LUONNONKUKKIEN PÄ IVÄN JÄR JESTÄ JÄT: SUOMEN LUONNONSUOJELUL I IT TO RY; SUOMEN B IOLOGIAN SEURA

VANAMO RY; SOC IETAS PRO FAUNA ET FLORA FENNICA; METSÄHALL ITUS, LUONTOPALVELUT;

LUONNONTIETEELL ISEN KESKUSMUSEON KASV IT IETEEN YKS IKKÖ; SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUS; B IOLOGIAN JA

MAANTIETEEN OPET TA J IEN L I IT TO BMOL RY.

on löydetty monin paikoin etenkin Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla. Kaikki kolme voivat risteytyä keske-nään, yleisin risteymistä on koti-

pihlajan ja suomenpihlajan risteymä jota kasvaa lounaisessa saaristossa; toiset kaksi ovat harvinaisia Ahvenan-maalla.

TO

IMIT

US

: S

UO

ME

N L

UO

NN

ON

SU

OJE

LU

LII

TT

O •

KU

VA

T:

JAR

I K

OS

TE

T •

LA

Y-O

UT

: M

ET

SÄ

HA

LL

ITU

S, L

UO

NT

OP

ALV

EL

UT

2020

L U O N N O N K U K K I E N PÄ I V Ä N T E E M A L A J I 2 0 2 0

Kotipihlaja (Sorbus aucuparia)

Vanhat vapaasti kasvavat yksilöt tulevat usein kookkaiksi, 12-metrisiksi, toisinaan ne kasvavat

monirunkoisiksi, jääden pensasmaisiksi. Luonnossa kotipihlaja on yleisimmillään kaiken laisissa metsissä, missä marjoja syövät linnut levittävät sitä tehokkaasti.

Kotipihlaja on monella tapaa hyödyl-linen. Sen marjoilla on monenlaisia käyttäjiä; tuttuja ovat rastaiden, tilhien ja taviokuurnien parvet pihlajissa hyvinä marjavuosina. Niitä on noin joka toinen vuosi. Ihmisillekin C-vitamiinipitoiset marjat kelpaavat sekä hyytelöksi että juomien aineksiksi. Marjojen happa muus

vaihtelee yksilöiden kesken, makeamar-jaisia on valittu viljelyyn. Marjoilla ja lehdistä valmistetulla teellä on ollut myös lääkinnällistä käyttöä. Kotipihlajan puuaines on kovaa, voimakkaan väristä, ja sitä on käytetty muun muassa huone-kaluissa ja paneeleissa.

Alkukesän kukkijoitaKotipihlajan kukintaa ei voi olla huomaamatta; kukkia on yleensä paljon ja ne avautuvat lähes samanaikaisesti; lisäksi kukissa on voimakas ominaishaju. Puilla yhtä runsasta kevätkukintaa on vain metsätuomella ja metsävaahteralla.

Kotipihlaja oli suomalaisten muinaisjumalalle Raunille pyhitetty, minkä muistona sitä kasvoi ennen lähes jokaisen isomman tai pienemmän maalais-talon pihassa. Itsenäisyyden 50-vuotisjuhla vuoden järjestely toimikunta olisi nimennyt kotipihlajan kansalliskukaksemme, mutta yleisessä äänestyksessä kielo sai ääniä eniten. Myöhemmin rauduskoivu valittiin kansallispuuksemme. – Kotipihlaja on Pohjois-Savon maakuntakukka.

K E S Ä L L Ä TA LV E L L A

KOT I P I H L A J A N

lehtilapa on tavallisesti

10–15 cm pitkä, lavassa

on 6–8 lehdykkä paria ja

kärki lehdykkä. Lehdykät

ovat 4.5–7 cm × 1.5–2.5 cm,

sivulehdykät ovat kapean-

tai pitkulaisenpuikeita,

kärkilehdykkä ei ole muita

isompi.

SUOMENPIHLAJAN

lehtilapa on 8–12 cm pitkä,

ehyt – parilehdykkäinen –

pariliuskainen, alta valko-

karvainen. Liuskat tai lehdykät

ovat kaareva laitaisia, kärki-

lehdykkä on sivulehdy köitä

isompi. Kukkivan haaran lavan

tyvi osassa on tav. 1 tai 2

leh dykkäparia, kärkilehdykkä iso.

R U OT S I N P I H L A J A N

lehtilapa on 8–12 cm,

parihalkoinen tai -jakoinen,

tyveä lukuun ottamatta

sahalaitainen, alta harmaa-

karvainen. Kukattomassa

haa rassa joskus lavan

tyvessä 1 lehdykkäpari,

kärkilehdykkä iso.

Suomessa kolme pihlajalajiaUusien kehityshistoriallisten tutki-musten tuloksena pihlajan suku on todettu epäyhtenäiseksi ja se on jouduttu jakamaan useaksi pienem-mäksi suvuksi. Kolme pihlajalajiamme kuuluvat eri sukuihin: kotipihlajaparipihlajiin (Sorbus), suomenpihlaja(Hedlundia hybrida) limipihlajiin ja ruotsinpihlaja (Scandosorbus intermedia) ruotsinpihlajiin. Lisäksi kotipihlaja jakaantuu kahteen alalajiin, eteläiseen etelänkotipihlajaan (subsp. aucuparia) ja harvinaisempaan pohjoiseen pohjan-

kotipihlajaan (subsp. glabrata). Edel-linen on levinnyt Suomeen jääkauden jälkeen etelästä–lounaasta, jälkim-mäinen idästä. Eteläinen rotu on varsin yleinen koko maassa Oulun korkeu-delle asti, pohjoisempana se on harvi-nainen ja siellä sen yleensä korvaa pohjoisempi rotu, josta on hajalöytöjä maan keskiosista asti. Välimuodot ovat yleisiä. Suomen pihlaja ja ruotsinpihlaja ovat verraten yleisiä Ahvenanmaalla ja lounaissaaristossa; lisäksi niitä on viljelty tienvarsi- ja yksittäispuina, ja istutettujen puiden karkulaisjälkeläisiä